Outo eläin Kauhavalla

Hiski+naapurin.kissa

Kauhavan keskustassa asuvat saivat lauantaiaamuna hieraista silmiään toisenkin kerran, kun parkkipaikoilla ja autojen seassa poukkoili kookas eläin jollaista ei ollut ennen nähty. Sanastotutkija ja biologian harrastaja Hiski Koo näki eläimen ikkunastaan. - Lehmän jalat ja vartalo sillä oli, mutta hirven pää sarvineen kaikkineen, Koo kuvailee. - Yritin saada otuksesta kuvan, mutta Leican tarkennusvalitsin meni hätiköidessä väärään asentoon ja kamera tarkensi ikkunalasiin, niin että kuvassa näkyy vain jokin nelijalkainen jonka lajista ei saa selvää.

- Naapurin kissakin oli aivan äimissään, toteaa Koo ja miettii että eläintä olsi varmaan paras sanoa hirvinaudaksi.

Cafe Calypsossa ei saatu suoraa havaintoa, mutta "hirvinauta" sai kommentteja joka tapauksessa. - Siitä pitäisi nyt ensimmäiseksi saada kunnon havainto- ja kuvamateriaalia, totesi M.O.Loch. I.L.Lumi-Natus ja vaatimattomasti asianharrastajaksi itsensä esitellyt olivat samaa mieltä. - Olisi geenitestinkin paikka, jos otuksesta saataisiin jokin näyte.

Möttöskän Pubissa puheet eivät olleet yhtä varovaisia. - Tämä otushan kaataa koko evoluutioteorian, totesivat Rekka-Peinikaisena ja Letti-Maisolana tunnetut paikalliset ajattelijat, - nyt tulee kertaheitolla osoitetuksi että maailma on Jumalan luoma!

- Tämähän liittyy suoraan siihen tutkimustyöhön mitä JB on tehnyt, huomautti Anni Huttila. Hiukan kyselemällä selvisi, että Joutavanperällä asuva Johan Bomppas ja ilmeisesti Juho Custina tunnettu renkimies ovat kehitelleet kaikenlaista aina ikiliikkujasta alkaen. Piipusta on noussut oudonväristä savua ja oudot äänet ovat välillä kuuluneet kauaskin. Ruutikallona tunnettu mies sen sijaan ei liity tähän, vaikka hänenkin huhutaan harrastaneen kaikenlaista. - En kyllä ymmärrä miksi, kun ruuti on jo kerran keksitty, totesi Tikku-Iivarina tunnettu laiha mies.

Luonnontieteellisen keskusmuseon edustajia ei valitettavasti tavoitettu ja, Kauhavan lukion biologian opettajatkin olivat lomalla.

(Kauhavan, Alahärmän ja Lapuan Uutiset (KALU) 1.4.2012; jälkipainoslupanumero ASDFE.666)

9

243

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • O'ou
      • Ystävämme a/jb/korfu/... näköjään laski sitten suojattinsa Kauhavan villiin luontoon ennen kuin lähti Thaimaahan.


    • asianharrastaja

      Tuohon on helppo vastata avauksen hengessä.

      "En kyllä ymmärrä miksi, kun ruuti on jo kerran keksitty,.."

      Ruudillahan on niin kova kysyntä, että sitä on koko ajan keksittävä lisää.

    • Jess!

      "Tämähän liittyy suoraan siihen tutkimustyöhön mitä JB on tehnyt, huomautti Anni Huttila. Hiukan kyselemällä selvisi, että Joutavanperällä asuva Johan Bomppas ja ilmeisesti Juho Custina tunnettu renkimies ovat kehitelleet kaikenlaista aina ikiliikkujasta alkaen."

      Suomessahan on tämä biologian tutkimus erinomaisen korkealla tasoa, alkaen jb:n kaltaisista maallikkoharrastelijoista aina tutkijoihin saakka.
      tästä erinomaisena todisteena käykin tämänaamuina MTV3 verkkosivujen hämmästyttävä uutinen:

      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/04/1521883/suomalaiset-kloonasivat-mammutin---katso-hammastyttava-video

      Huomatkaa erityisesti mammutin nimi:

      "Vajaan vuoden ikäinen mammutti, jonka nimi on Hiski, tullaan kesällä siirtämään Korkeasaaren eläintarhaan."

      Tämän palstan Hiskille lämpimät onnittelut uudesta kaimasta!

      • Hiski+naapurin.kissa

        Saimme juuri tietää, että Hiski-mammutti siirretään syksyllä Ranuan eläinpuistoon, missä sille on tarjolla väljemmät olot ja halvemmalla saatavaa ruokaa. Lopullinen tavoitehan on kokonaisen lauman saaminen siihen arktisten eläinten puistoon, joka on pohjoismaisin ja venäläisin voimin rakenteilla Luulajan lähistölle Ruotsiin. Venäläisten mammuttiprojekti etenee varsin hyvin, heillähän on pitkä perinne pakastettujen mammuttien löytämisessä ja elvyttämisessä.

        Käytännön opetusta tarjoaa Björn Kurténin kirja 'Kuinka mammutti pakastetaan.


      • Hiski+naapurin.kissa kirjoitti:

        Saimme juuri tietää, että Hiski-mammutti siirretään syksyllä Ranuan eläinpuistoon, missä sille on tarjolla väljemmät olot ja halvemmalla saatavaa ruokaa. Lopullinen tavoitehan on kokonaisen lauman saaminen siihen arktisten eläinten puistoon, joka on pohjoismaisin ja venäläisin voimin rakenteilla Luulajan lähistölle Ruotsiin. Venäläisten mammuttiprojekti etenee varsin hyvin, heillähän on pitkä perinne pakastettujen mammuttien löytämisessä ja elvyttämisessä.

        Käytännön opetusta tarjoaa Björn Kurténin kirja 'Kuinka mammutti pakastetaan.

        Kurténin kirja kertoo kyllä kuinka mammutti pakastetaan, mutta se elvytyspuoli taisi jäädä kirjassa vähemmälle huomiolle...


    • kvasi

      Harvinainen eläin on myös sika-nauta, jonka lihaa olen joskus syönyt jauhettuna.

      • ltte piru

        Jauhettuna? Oletko ollut myös voileivän päällä?


    • ltte piru

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3498
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1103
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      47
      1057
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      855
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      83
      798
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      94
      697
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      50
      690
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      31
      653
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      48
      624
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      111
      614
    Aihe