Hommaforumilla on kohta 50 sivua kattava ketju jonka pääasiallinen sisältö näyttäisi olevan perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan halventaminen kaikin mahdollisin sanankääntein ja uhkailuin. Erityisen halveksunnan kohteena tuntuu olevan Ruohonen-Lernerin sukupuoli.
Alla muutamia tyylinäytteitä Jussi Halla-ahon ja Suomen Sisun kannattajilta.
"Ruohonen-Lerner voisi myös hiljalleen avata silmänsä ja nähdä oma paskuutensa, eikä vaan syytellä muita näistä jutuista."
"Ruohonen-Lerner on todella surkea ja epäuskottava puhuja. Hän puhuu monotonisella äänellä suoraan paperista, mikä ei kyllä vaikuta lainkaan positiivisella tavalla kuulijoihin"
"Joko R-L on liian typerä tai hän pelkää oman nahkansa puolesta niin paljon, että on heti ensimmäisen tilaisuuden tullessa uhraamassa aatteitaan."
"Tämän hymistelevän ja matelevan tollonko te haluatte olevan puolueen johtopaikoilla?"
"Mutta asia on toisinpäin, P R-L: mielipide muodostuu juuri niin kuin toimittaja kysyy ja haluaa vastauksen olevan."
"Eikö se jumalauta tajua mitään? En äänestä persuja niin kauan kuin tuo on ryhmänjohtajana. Piste."
"Onnea lerneri-tädille! Kun persupuolue hajoaa, niin noilla meriiteillä pääsee jo varmasti Virheiden (De Röda) tai SDP:n riveihin aika merkittävälle paikalle vastustamaan rasismia. Löytyyhän Demlan jäsenkirja jo taskusta?"
"Minusta alkaa vahvasti näyttää siltä, että punainen pirjolerneri onnistuu tavoitteessaan tehdä puolueensa yhtä merkityksettömäksi SMP:ksi kuin se on ennenkin ollut."
"PS-puolueen ongelma on se, että osa kansanedustajista lojaalimpia puolueen ulkopuolista tahoa kohtaan kuin puoluetta kohtaan. Ja vielä säälittävämpää on se, että Soini ja R-L ovat itse vanhoja toimittajia. Paskan myivät."
"Ei saatana! Kuinka kujalla tuo nainen oikeasti voi olla?"
Hommaforum kiehuu Ruohonen-Lernerille
71
445
Vastaukset
- Isä Timoteus
Soini työntänyt pään pensaaseen ja asettuu sitten voittajan puolelle, kun taisto on käyty?
Tämäkö on sitä johtajuutta?- pitkien puukkojen yö
Soini sanojensa mukaan johtaa omalla esimerkillään. Pian puolueessa jaetaankin sitten ensimmäisen luokan Soiniristit lehväksillä, henkiin jääneille.
- Ei mitään uutta...
pitkien puukkojen yö kirjoitti:
Soini sanojensa mukaan johtaa omalla esimerkillään. Pian puolueessa jaetaankin sitten ensimmäisen luokan Soiniristit lehväksillä, henkiin jääneille.
Persujen normimeininkiä: Ruohonen-Lerner yrittää selvittää uusinta persuskandaalia, Soini pakoilee kaikkea vastuuta, halla-aholaiset öyhöttävät täysillä netissä kuin kusipäiset koulukiusaajat. Déjà vu, vai mitä?
- Kuukerin Nelli
pitkien puukkojen yö kirjoitti:
Soini sanojensa mukaan johtaa omalla esimerkillään. Pian puolueessa jaetaankin sitten ensimmäisen luokan Soiniristit lehväksillä, henkiin jääneille.
Korkein kunniamerkki on kuulemma persunen hakoristi....
- Terrorismia?
Kyllä Ruohonen-Lernerillä on rankkaa. Voi vain kuvitella, miten nämä fanaattiset mielipideterroristit yrittävät sähköpostin ym. avulla terrorisoida häntä.En ihmetteli, jos hänellä on jo poliisivartiointi
- Ja Ruohonen-Lerner
toimii Soinin puhetorvena! Soinin on viimeistään nyt astuttava esiin ja jyrähdettävä kovasana edusnaisensa puolesta.
- Ei mitään uutta...
Halla-aholaiset keksivät jo kuusi, seitsemän vuotta sitten tämän taktiikan, jonka heidän Mestarinsa kiteytti ilmaukseksi "spam and destroy", eli heitetään loputtomiin saastaa jokaisen vastustajan päälle ja öyhötetään näistä "maahanmuuttokriittisten" hampaisiin joutuneista ihmisistä netissä 24/7. Yksityisasioitakin pengotaan, osoitetietoja levitellään... Nyt joutui Ruohonen-Lernerkin tämän paskamyrskyn silmään.
- Tuollainen...
Ja Ruohonen-Lerner kirjoitti:
toimii Soinin puhetorvena! Soinin on viimeistään nyt astuttava esiin ja jyrähdettävä kovasana edusnaisensa puolesta.
mustamaalaus jossa avauksessa on esimerkkejä pitkä rimsu (kokonaisuudessaan 50 sivua) on todella törkeää. Pitää ottaa huomioon että siinä halla-aholaiset pilkkaavat naista jonka eduskuntaryhmä on valinnut puheenjohtajakseen. Se on myös demokratian pilkkaa - halutaanko tilalle natsismi?
- Timppa - hereillä?
Tuollainen... kirjoitti:

Soinin kannattaisi joskus vilkaista Hommaforumille. Tai sitten Soini tietää aivan hyvin, millaista vastenmielistä saastaa siellä päivästä toiseen suolletaan, mutta ei reagoi, antaa asian olla, vetäytyy omaan luonteenomaiseen passiviisuuteensa, sulkee silmänsä, korvansa ja suunsa.
- suojatkaa Pirkkoa
Ei mitään uutta... kirjoitti:
Halla-aholaiset keksivät jo kuusi, seitsemän vuotta sitten tämän taktiikan, jonka heidän Mestarinsa kiteytti ilmaukseksi "spam and destroy", eli heitetään loputtomiin saastaa jokaisen vastustajan päälle ja öyhötetään näistä "maahanmuuttokriittisten" hampaisiin joutuneista ihmisistä netissä 24/7. Yksityisasioitakin pengotaan, osoitetietoja levitellään... Nyt joutui Ruohonen-Lernerkin tämän paskamyrskyn silmään.
Ehkä pitäisikin mobilisoida muista puolueista vartiokomppania Pirkon suojaksi näitä oman puolueensa petoja vastaan. Onko laitaa että kaiken maailman uusnatsit uhkailevat valittua kansanedustajaa vaikka samaan puolueeseen kuuluisivatkin?
Kyllä nyt pitää löytyä vihervasemmistoltakin sen verran solidaarisuutta, että suojaavat perussuomalaista naiskollegaansa tarvittaessa perussuomalaisten mieskollegojen väkivaltaisilta hyökkäyksiltä. Toki sitä odottaisi että Soini määräisi oman tiedottajansa turvaksi henkilökohtaisen turvakaartinsa, mutta kun nähtävästi näin ei tapahdu olisi viimein aika vetää johtopäätökset ja toimia. Ruohonen-Lernerin turvallisuus on taattava muiden eduskuntaryhmien avulla jos muu ei auta. - Timon Hommaforum
Timppa - hereillä? kirjoitti:
Soinin kannattaisi joskus vilkaista Hommaforumille. Tai sitten Soini tietää aivan hyvin, millaista vastenmielistä saastaa siellä päivästä toiseen suolletaan, mutta ei reagoi, antaa asian olla, vetäytyy omaan luonteenomaiseen passiviisuuteensa, sulkee silmänsä, korvansa ja suunsa.
Soini ylistää Hommaforumin asiallisuutta silmät kirkkaina: http://www.youtube.com/watch?v=cpjEaWHIGIk
- Hyi mitä...
Timon Hommaforum kirjoitti:
Soini ylistää Hommaforumin asiallisuutta silmät kirkkaina: http://www.youtube.com/watch?v=cpjEaWHIGIk
Minua alkoi yököttää. Eikö teitä muitakin?
- Herttoniemen...
suojatkaa Pirkkoa kirjoitti:
Ehkä pitäisikin mobilisoida muista puolueista vartiokomppania Pirkon suojaksi näitä oman puolueensa petoja vastaan. Onko laitaa että kaiken maailman uusnatsit uhkailevat valittua kansanedustajaa vaikka samaan puolueeseen kuuluisivatkin?
Kyllä nyt pitää löytyä vihervasemmistoltakin sen verran solidaarisuutta, että suojaavat perussuomalaista naiskollegaansa tarvittaessa perussuomalaisten mieskollegojen väkivaltaisilta hyökkäyksiltä. Toki sitä odottaisi että Soini määräisi oman tiedottajansa turvaksi henkilökohtaisen turvakaartinsa, mutta kun nähtävästi näin ei tapahdu olisi viimein aika vetää johtopäätökset ja toimia. Ruohonen-Lernerin turvallisuus on taattava muiden eduskuntaryhmien avulla jos muu ei auta.tämänaamuinen operaatio ehkä pysäytti vihapersujen kostoiskun. Voi vain arveilla, ketä kohtaan siellä pikkupersujen kerholla vihaa nostatettiin. Onneksi joku vuosi, ja poliisi esti susilauman lähdön verenhajuiselle retkelle. Olivatko ottaneet selville Kotiosoitteita. Jos toimivat yhdessä hommafoorumilaisten kanssa, vastustavan siiven johtjien osoitteet ovat selvillä.
Huh-huh, läheltä piti, saattaa joku huoata. Mutta kuinka kauan onni jatkuu? - Pirkon via dolorosa
suojatkaa Pirkkoa kirjoitti:
Ehkä pitäisikin mobilisoida muista puolueista vartiokomppania Pirkon suojaksi näitä oman puolueensa petoja vastaan. Onko laitaa että kaiken maailman uusnatsit uhkailevat valittua kansanedustajaa vaikka samaan puolueeseen kuuluisivatkin?
Kyllä nyt pitää löytyä vihervasemmistoltakin sen verran solidaarisuutta, että suojaavat perussuomalaista naiskollegaansa tarvittaessa perussuomalaisten mieskollegojen väkivaltaisilta hyökkäyksiltä. Toki sitä odottaisi että Soini määräisi oman tiedottajansa turvaksi henkilökohtaisen turvakaartinsa, mutta kun nähtävästi näin ei tapahdu olisi viimein aika vetää johtopäätökset ja toimia. Ruohonen-Lernerin turvallisuus on taattava muiden eduskuntaryhmien avulla jos muu ei auta.Taitaa "vihervasemmisto" (mikä persujen sanastossa tarkoittaa lähestulkoon kaikkia heidän kanssaan vähänkään erimieltä olevia, eli myös oikeistoa) vain muistaa liian hyvin kaikki Ruohonen-Lernerin aiemmat yritykset valkopestä julkisuudessa viimeisen vuoden ajan lukemattomia persuskandaaleja ja -öyhötyksiä. Olisi Ruohonen-Lernerkin voinut jo alun perin vähän miettiä, millaisessa porukassa liikkuu ja keiden äänitorvena on. Ihmettelen miten Pirkko jaksaa koko ajan olla tuossa persujen "siivoojan" paskaduunissa nöyränä kuin laittomasti maassa oleskeleva siirtotyöläinen. Mitään kiitostahan ei siitä kuulu, ja nyt sataa päälle törkyä ja vihapuhetta hommaforumilaisten päästessä kunnolla vauhtiin.
- Näin ne toimivat:
Herttoniemen... kirjoitti:
tämänaamuinen operaatio ehkä pysäytti vihapersujen kostoiskun. Voi vain arveilla, ketä kohtaan siellä pikkupersujen kerholla vihaa nostatettiin. Onneksi joku vuosi, ja poliisi esti susilauman lähdön verenhajuiselle retkelle. Olivatko ottaneet selville Kotiosoitteita. Jos toimivat yhdessä hommafoorumilaisten kanssa, vastustavan siiven johtjien osoitteet ovat selvillä.
Huh-huh, läheltä piti, saattaa joku huoata. Mutta kuinka kauan onni jatkuu?Psykologinen kiusaaminen on usein tehokkaampaa kuin fyysinen, minkä muistaa jokainen meistä kouluaikojensa perusteella. "Maahanmuuttokriittiset" nettikiusaajat ovat erikoistuneita edelliseen. Moni demoralisoituu siitä että joutuu olemaan pysyvä puheenaihe Hommaforumilla, Facebook-ryhmissä ja blogeissa. Miltä sinusta tuntuisi, jos suomenkielinen internet olisi täynnä henkilöösi kohdistuvaa vittuilua lukemattomien nimimerkkien takaa?
- Vastaus on helppo
Tuollainen... kirjoitti:
mustamaalaus jossa avauksessa on esimerkkejä pitkä rimsu (kokonaisuudessaan 50 sivua) on todella törkeää. Pitää ottaa huomioon että siinä halla-aholaiset pilkkaavat naista jonka eduskuntaryhmä on valinnut puheenjohtajakseen. Se on myös demokratian pilkkaa - halutaanko tilalle natsismi?
Kyllä, sisulaiset haluavat natsismin demokratian tilalle.
- JYTKYOPERATOR
PIRKKO ON ASIALLINEN JA VIISAS NAINEN
'
TUEMME PIRKKOA
ÄLÄMÖLÖT RÄÄKYKÖÖN - SUOJELEMME
suojatkaa Pirkkoa kirjoitti:
Ehkä pitäisikin mobilisoida muista puolueista vartiokomppania Pirkon suojaksi näitä oman puolueensa petoja vastaan. Onko laitaa että kaiken maailman uusnatsit uhkailevat valittua kansanedustajaa vaikka samaan puolueeseen kuuluisivatkin?
Kyllä nyt pitää löytyä vihervasemmistoltakin sen verran solidaarisuutta, että suojaavat perussuomalaista naiskollegaansa tarvittaessa perussuomalaisten mieskollegojen väkivaltaisilta hyökkäyksiltä. Toki sitä odottaisi että Soini määräisi oman tiedottajansa turvaksi henkilökohtaisen turvakaartinsa, mutta kun nähtävästi näin ei tapahdu olisi viimein aika vetää johtopäätökset ja toimia. Ruohonen-Lernerin turvallisuus on taattava muiden eduskuntaryhmien avulla jos muu ei auta.PIRKOLLA ON JO OMA TURVAKAARTI
- Shutzstaffel
SUOJELEMME kirjoitti:
PIRKOLLA ON JO OMA TURVAKAARTI
Pirkko Ruohonen-Lerner on jo vänrikki Nappulan suojeluksessa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121765-katainen-puuttui-”hihamerkkiin”-–-”aivan-kasittamaton” - Tipi-lintu
JYTKYOPERATOR kirjoitti:
PIRKKO ON ASIALLINEN JA VIISAS NAINEN
'
TUEMME PIRKKOA
ÄLÄMÖLÖT RÄÄKYKÖÖNNiin on. Tuollaisia Ruohonen-Lernerin tapaisia järkinaisia on koko Kokoomuksen Naisten Liitto täynnä.
Ihminen ei kuitenkaan elä pelkästään leivästä, vaan pitää olla kicksejä myös. Mari Kiviniemi ja Ruohonen-Lerner voisivat pukea päälleen jotain rohkeaa vapun kunniaksi.
- Lämmintä piisaa
Ilmestyskirjan ennustus pedonmerkistä on vain toteumassa...
- ei todellakaan näin
Ruohonen-Lerner on ehkä fiksuimpia perussuomalaisia kansanedustajia, joten ei mikään yllätys, että hommafoorumilla se nähdään vihollisena. Se ei lietso vihaa tai heitä lokaa muiden niskaan ja se on iso virhe. Jos alkaisi käyttäytymään asiattomasti, varmaan saisi hommafoorumilaisten arvostuksen. Nyt hän saa vain normaalien ihmisten arvostuksen.
- PS veitsenterällä
Markku Uusipaavalniemi oli muistaakseni samalla lailla hommaforumilaisten hampaissa yhteen aikaan. Moni hommalainen koki Halla-ahon läpimenon ja Uusipaavalniemen eduskunnasta putoamisen johdosta valtavaa vahingonilon leimaamaa tyydytystä. Hommassa oli kun pelätty, että Uusipaavalniemi veisi Halla-ahon ääniä, kirisi edelle.
Halla-aholainen äärioikeisto ei ole lojaali Perussuomalaisille. PS on oikeistoradikaaleille väline, ei päämäärä. Mutta mitä lujempi ote äärioikeistolla on Perussuomalaisista, sitä lojaalimpi on Timo Soinin pakko olla sille... - ESEMPEE
PS veitsenterällä kirjoitti:
Markku Uusipaavalniemi oli muistaakseni samalla lailla hommaforumilaisten hampaissa yhteen aikaan. Moni hommalainen koki Halla-ahon läpimenon ja Uusipaavalniemen eduskunnasta putoamisen johdosta valtavaa vahingonilon leimaamaa tyydytystä. Hommassa oli kun pelätty, että Uusipaavalniemi veisi Halla-ahon ääniä, kirisi edelle.
Halla-aholainen äärioikeisto ei ole lojaali Perussuomalaisille. PS on oikeistoradikaaleille väline, ei päämäärä. Mutta mitä lujempi ote äärioikeistolla on Perussuomalaisista, sitä lojaalimpi on Timo Soinin pakko olla sille...EMME KAIPAA PERUSSUOMALAISIIN KOSOLALAISIA !!!
- Voi vennamolaisia...
ESEMPEE kirjoitti:
EMME KAIPAA PERUSSUOMALAISIIN KOSOLALAISIA !!!
Soini avasi mustapaidoille portit, ja nyt on myöhäistä valittaa kun se porukka on jo linnoittautunut muurien sisäpuolelle eikä enää lähde mihinkään.
- pitkäpuukot viuhuvat
Aivan kohta on Halla-ahon lähimmmän avustajan, perussuomalaisten Matias Turkkilan ylläpitämällä Hommaforumilla 50 sivua täynnä Jussi Halla-ahon kannattajien mm. Pirkko Ruohonen-Lerneriin kohdistuvia törkeitä kunnianloukkauksia. Alla lisää näytteitä pyhästä vihasta joka kohdistuu nyt puolueen omiin, eri mieltä olemaan erehtyneisiin edustajiin.
"Ruohonen-Lehner on kyllä raskaan sarjan älykääpiö. Ja edustaa lähinnä sitä Brezhnevin aikaista pystyynkuollutta, ummehtunutta ja dementoitunutta konsensusta, mikä on edelleen vallitseva ilmapiiri Suomessa."
"Ruoho-Pirkko ei "vähän" mokaillut vaan puukotti omiaan selkään törkeällä tavalla. Kerta ei ollut ensimmäinen.
Toivon, että Perussuomalaisten suoraselkäiset edustajat lähtevät seuraavissa vaaleissa ehdolle omana ryhmänään, erossa selkäänpuukottajapettureista."
"Soiniin minulla meni luotto, jo Halla-ahon erottamisjupakan yhteydessä. Mies joka toivoo, että puolueen sisäiset ristiriidat hoidettaisiin puolueen sisällä hänen esimerkkiään noudattaen, eikä nolosti median kautta, tekeekin itse juuri päinvastoin. Näinhän valitettavasti teki myös Ruohonen-Lerner. Miten tuollaisiin ihmisiin voi enää luottaa? Molemmat menevät ja puukottavat ensin omiaan ja sen jälkeen erityisesti se toinen on vinkumassa kannatuksen laskua mediassa ja sitä kautta vierittämässä syitä muiden niskaan."
"Ja minä olisin toivonut, että P R-L älyää jo tukkia kitansa."
"Mitä vittua? Haistakaa lesnerit paska."
"Ruohonen-Lernerin menetti uskottavuutensa ainakin minun silmissäni nyt kyllä lopullisesti. Olen aikaisemmin ajatellut, että hänen laisiaankin kansanedustajia on hyvä olla perussuomalaisissa, koska tavallisen kansalaisen silmissä se, että puolueesta löytyy myös tuollaisia "mukavia tätejä"
"Hirvisaaren ja kumppaneiden kannattaisi kovaan ääneen vaatia Lernerin erottamista. Toi muija on yksin tiputtanut huonolla esiintymisellään ainakin 5% yksikköä persujen kannatusta.
Oma ryhmäkään ei ole enää huono vaihtoehto. Itse en jätän persujen äänestämiset väliin niin kauan kuin tämä Lerneri on johdossa."
"On totalitarismin ehdoton merkki, kun valtaapitävät eivät siedä huumoria. Ja kaikki jotka heitä tässä totalitarismissaan tukevat ovat samoja totalitaristeja. Näin ollen myös Pirkko Ruohonen-Lerner. En tiennyt että hän on ollut sossu ja vihreä, eli meillä on oikea vihervassari PS:n ryhmänjohtajana. Ja se näkyy hänen totalitarismia tukevissa puheissaan."
"Mutta R-L on ilmeisesti palkattu Persujen johtoon nöyristelemään ja ajamaan vanhojen valtapuolueiden agendaa."
"Olen tehnyt päätöksen. En tule varmasti äänestämään perusuomalaisia missään vaaleissa niin kauan kuin Pirkko Ruohonen-Lerner on rivikansanedustajaa kummemmassa asemassa tuossa puolueessa. "
jne. jne.- ////////////////////
Hommaforumilaiset kuitenkin tekivät tohtori Sampo Terhosta Euroopan parlamentin varajäsenen ja jäsenen.
- rautaako?
"Hirvisaaren ja kumppaneiden kannattaisi kovaan ääneen vaatia Lernerin erottamista"
Ei kannattaisi. Hallaholaisia on kuusi. Pirkkolaisia kolmekymmentäkolme.
Maamme kannalta olisi toki hyvä jos ääriryhmä ei ymmärtäisi matematiikkaa ja lähtisivät kampinaan. Heidät erotettaisiin puolueesta erilliseksi eduskuntaryhmäksi.
Seuraaviin vaaleihin menessä riitaatntuisivat niin pahasti siäisesti että koko homma siirtyy takaisin nettipalstoijen uumeniin minne se kuuluukin.
- valheita
Homma foorumilla vierailee paljon perussuomalaisten vihaajia samoin kuin tällä palstalla.
- öykkärit määrää
Älä valehtele, ketjussa on tuhansia viestejä Hommafoorumille ensimmäisestä päivästä asti kirjoittaneita Jussi Halla-ahon henkilökohtaisia ystäviä ja Suomen Sisulaisia, jopa omalla nimellään kirjoittavia uusnasuja kuten Suomalaisasiamies Koskela.
Eikä tämä ole suinkaan ensimmäinen kerta kuin näin käy, sisulaiset ovat alusta alkaen pitäneet puoluetta vain salonkikelpoisuuteen johdattelevana välineenä, osansa vihasta on saanut vuorollaan jokainen oman puolueen edustaja joka on uskaltanut pihistä yhdenkin poikkipuolisen sanan aatteesta tai sen edustajista. Suhtautuminen Soiniinkin vaihtelee tällä porukalla aina sen mukaan ylistääkö puoluejohtaja maasta taivaisiin Halla-ahoa, sisulaisia ja hommalaisia vai uskaltautuuko olemaan edes hiukankin neutraali heidän suhteensa.
- absoluuttinen
Suomi on tälläinen. Sori ulkomaalaiset ja mamut. Me haukumme omiamme. Me emme osaa olla.
Sori perusSomalit ja PerusKerjäläisromanialaiset. Förloot finniHurrit . Suomi ei ole enää suomi olemme tuuliajolla oleva europan liittovaltio. Tätä kokoomus ei ole viellä kertonut mutta nyt sen kerron
Terv. Jyrki Käteinen ( kukkaruukun selättäjä) - noh,,,..,.
No juurikaan kukaan normaali ei varmaan tolla nettifoorumilla edes käy ja varmaankin odottaa suurinpiirtein odottaa vaan kädet ristissä ( minä ainakin), että milloin tollanen sairas "Hommaforum" nettivihakanava laissa kielletään.
_Juridisesti_ : Onko aina täysin lainmukaista tai ylipäätään oikeudenmukaista, että joku parlamentaarikko ilmaisee itseänsä perustamansa keskustelusivuston kautta, ja & jos muutoin samalla kuitenkin dissaa ja valikoi samalla kaikki perinteiset median ilmaisukanavat joille kommentoi; istuen samaan aikaan tasaperseellä tavis- veronmaksajien tahoilla eduskunnassa koko ajan kuukaudesta toiseen, noin varmaankin ainakin 7000:n- 10000:n euron kuukausipalkalla?
Yläasteikäiset finninaamat ja nettinörtit tai vaikka taiteilijat tai humoristit tai yksityiskansalaiset - ylipäätään- ovat kai usein ja pitää olla eri asia, mutta kansanedustajat ovat vastuullisia kommentoimaan tekemisiään ihan jokaiikalle, velvoitteesta mielipiteestä, josta ei tiedä ja tämä ei ole vain natsien tai nettiurpojen esim. "Hommaforumin" sisällölle oksentavien normaalivisistyneiden perusoikeus, _vaan_ myös niiden muiden niiden, jotka nää perussuomalaiset juustopäät / arjesta irtaantuneet, on sinne parlamenttilaitokseen äänestäneet. Ihan jos ajatellaan kansalaisen perusoikeuksia laissa. - Asiallinen Kirjoitus
- Hullu-uho
Suomen sisu? Todella loukkaavaa oikeaa sisua ajatellen. Ennemminkin Suomen ripuli.
- Hullut uhoo sisutta
Sinulla tuskin aikaan on tuota kyseistä, eikä paljon kyllä syytä muutenkaan riekkua urheesti paskanheittäjänä anonyymipalstalla.
- rautaako?
Hullut uhoo sisutta kirjoitti:
Sinulla tuskin aikaan on tuota kyseistä, eikä paljon kyllä syytä muutenkaan riekkua urheesti paskanheittäjänä anonyymipalstalla.
Kyllä sisu sanaa hiukan käytetään väärin tuoss Suomen Sisun nimessä. Mutta se on aika pientä verrattuna siihen suomlaisuussanan loukkaukseen joka sisältyy toisen samanhenkisen ryhmän nimessä, eli Suomalaisuuden Liitto. Siitä on kyllä suomalaisuus todella kaukana.
- Ei vain...
hommafoorumilla vaan KAIKILLA keskustelupalstoilla vyöryy tämä muutaman kymmenen sisuhäirikön aikaansaama paskatsunami.
Nyt kohteena on Pirkko Ruohonen-Lerner joka vaati Hirvisaarta tekemään "oikeita johtopäätöksiä" ja muistamaan että on parlamentaarikko Suomen Eduskunnassa.
Tässä 1 esimerkki (kommenttiosiossa 100:n viestin paskatsunami):
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121751-ratkaisu-hihamerkkikohuun-”toivoin-oikeita-johtopaatoksia”- US = Uusi Stürmer
Ei ihme että Uutta Suomea kutsutaan jo Uudeksi Stürmeriksi. Sen blogiosasto on pitkälti muuttunut kaikenkarvaisten maahanmuuttotraumaisten, islam-vihaajien, salaliittoteoreetikkojen, foliohattujen ja kaikkeen kritiikkiin vainoharhaisesti suhtautuvien persujen pahan olon purkamiskanavaksi. Tuskin Herlin ja Huusko tätä alun perin tarkoittivat.
"Spam and destroy!" (Jussi Halla-aho)
Jokainen joka asettuu oikeistoradikaalien etenemisen tielle, vaikka kuinka heikostikin, hukutetaan armotta lokasateeseen. Näin saadaan ihmiset hiljaisiksi, aroiksi, alistuviksi. Koulukiusaajien opit on hyvin omaksuttu. Nyt on Ruohonen-Lerner uhrin vuorossa. - Suomalainen--
Ainakin Maailman menoa -palsta on noiden säälittävien hommapellejen temmellyskenttä.
- Suomalainen--
Ainakin Maailman menoa -palsta on noiden säälittävien hommapellejen temmellyskenttä.
- Johtopäätöksiä. ....
Tuo palsta ei ole "kaikkilla palstoilla", ja tosiasiassa tuohan on nimeenomaan samanlainen "alan paikka" kuin hommafoorumikin. Joten mistä itku ja poru, pitääkö se paska sitten levittää tännekin?
- Realisti...
Pirkko Ruohonen-Lerner on ainut järkevä ja sivistynyt henkilö eikä ole tehnyt mitään väärää, päinvastoin. Käy kyllä sääliksi, että hän joutuu aina selittelemään kohuja medialle. Jos muutkin perussuomalaiset olisivat kuin Lerner, saattaisin jopa äänestää puoluetta. Nyt tuo Lerneriä herjaava joukko varmistaa, että en ikimaailmassa anna ääntäni puolueelle, jossa pesii tuollaista sakkia.
Väyrynen keskustan puheenjohtajaksi, niin saadaan Keskustaan johtaja, joka vetää persuihin livenneet keput takaisin. Saadaan kunnon oppositiojohtaja Paavosta!- Valtionoppinut
Hommademareiden ja järkikokoomuslaisten skisma syvenee, kun keskustalaiset palaavat Suomen Keskustaan Rovaniemen puoluekokoukseen siivoamaan keskustaliberaalit pois.
Toisin sanoen keskustalaiset ovat perussuomalaisten tasapainottava voima narsististen järkikokoomuslaisten ja aggressiivisten sosialidemokraattien kesken.
- Öyhöti öyhöti öyhöti
Tuolla lailla hompanssit ovat öyhöttäneet jo vuosia. Eivätkö ne ikinä kyllästy omiin pakkomielteisiinsä (Demla-salaliittoteoriat) ja ylikuluneisiin sisäpiirin "vitseihinsä" (Virheet, De Rödä - hoh! hoh! hoh!)? Vuodesta toiseen tuota samaa 24/7. Hankkisivat elämän. Vai onko Hommaforum noiden luuserien koko elämä? Ei ihme että joku Juha Mäki-Ketelä menetti täysin hermonsa yrittessään koota tuosta porukasta oikeaa poliittista liikettä.
- u6w6tsht
Hommafooruumilla nahkapäähomot taas maan asialla. Hommoo riittää!
- ex perSS
Soini ja hänen miljoonahovinsa (jonka kaikki jäsenet ovat miehiä!) piileskelvät aina persukohujen aikaan. Tässä esimerkki siitä, kuinka kovaa Johtajaa Putkonenkin leikkii suvantopaikoissa, mutta häipyy myrskyn tullen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10475411- Tuck-munkki
Ruohonen-Lerner ei ole apostoli, vaan Magdalan Maria.
- super super
Hahhahhahaa kun naurattaa tuo Suomalainen juttu, kaikki vanhat puolueet on peloissaan ja super " JYTKYN " alle hukkuu!!!!
- ihan hirvittää
50 sivua ruokottomia törkeyksiä Pirkko-Ruohonen Lernerille ja liudalle muita maltillisia perussuomalaisia tuli juuri täyteen.
Valitettavasti kaikkein julmimpia kommentteja en voi tähän laittaa, mutta jos kerron että Halla-ahon lahkon kielenkäyttö alkaa saavuttaa pikku hiljaa väkivaltaisuudessaan ja julmuudessaan jopa maahanmuuttajista ja muista vähemmistöistä käytettyä kieltä, niin varmaan jokainen ymmärtää mistä on kysymys.
Suosittelen nyt aivan vakavissani Pirkolle yhteydenpitoa Supoon ja henkilökohtaisen turvamiesjoukon palkkaamista - hommalaisten vihanlietsonta alkaa taas kerran lähennellä Breivik-luokan kohkaamista.
Muutamia näytteitä taas persujen äärisiiven hengentuotoksista Hommaforumilta.
"Nyt se Ruohonen-Lerner vittuun persuista. Typerä akka. Toi hyysärin uutinen oli ihan viimeinen niitti."
"Ilman Ruohonen-Lernerin noita-akkaa eivät suvikset olisi saaneet aikaiseksi yhtikäsmitään! Niin moni ei-persukin jo ehti puolustaa Erosta, mutta tämä vanha toimittajaeukko Ruohonen -Lerner ei tullut tyydytetyksi vaan omien verta pitää kehiin saada!!!"
"Onko tämä Ruohonen - Lerner joku fanaatikko, jonka missio on tuhota PS-puolue? Eikö tuo muori osaa vaieta?"
"Olen oppinut luottamaan Halla-ahon pelisilmään joten puolueen hajotessa seuraan hänen esimerkkiään. Oma näkemykseni kuitenkin on että haluaisin eri puolelle Ruohonen-Lernerin kanssa."
"Eikö siellä eduskunnassa ole työterveyslääkäriä joka kirjoittaisi Pirkolle vaikka saikkua? Saisi vähän levätä, ei oikein näy pysyvän polla kasassa.
Tämä muija on tuhonnut oman maineensa, toivottavasti hänen äänestäjänsä "palkitsevat" hänet siitä tulevissa vaaleissa.
Mitä sanoo Soini? Onko Soinikin tullut hulluksi?"
"Toi kuulostaa enemmän joltain helvetin mokuttaja-akalta, kuin PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtajalta."
"Persujen tulee tarjota vaihtoehto. R-L ei näemmä edusta tätä vaihtoehtoa ja on muutenkin epäpätevä, joten hänet sietäisi heivata ainakin pois eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta."
"Ruohonen-Lernerin hyvä ominaisuus on rauhallisuus ja sovittelevuus. Käytännössä kuitenkin on käynyt niin että media on huomannut että hän on nainen joka ei osaa sanoa ei. Median johdattelemana hän aiheuttaa nyt jatkuvasti haittaa Suomelle ja Perussuomalaisille."
"Ruohonen-Lerner on kuin häkä - hajuton ja väritön - mutta tappaa kohta puolueen kostonhimossaan."
"Olen samaa mieltä, että Ruohonen-Lerner sivuun ryhmäpuheenjohtajan toimesta. Ei ole herättänyt luottamusta koskaan ja nyt likaa oikein kunnolla omaa pesäänsä poliittisten vastustajien myötävaikutuksella."
"Sen sijaan kaikki näkevät selkeänä edessään, kuinka R-L myy omiaan, jotta pääsisi rauhassa kaffittelemaan eikä tarvitsisi tehdä ikävän epämuodikkaita poliittisia päätöksiä."
"Eihän tuollaista sekoilua kestä tukea. Runoilija Sinnemäkikin vaikuttaisi pienemmältä pahalta kuin Ruohonen-Lerner. "
jne. vakavampia huoritteluja ja uhkailuja en kehtaa edes laittaa. - kenttäläinen...
Huomenna Pirkko käy uudelleen Erosen kimppuun ja nyt kaksin käsin??
http://www.ess.fi/?article=367814 - ////////////////////
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/henkilokuvassa-pirkko-ruohonen-lerner-kiva-persu-opettaa-puoluetovereitaan-tavoille
Kivasuomalaisella on raatelevat hampaat. Tämä on selvä salaliitto Kokoomuksen tuella SDP:n tukemiseksi kunnallisvaaleissa. - Vihaatko puoluetta?
Kärsiikö tiedustella, mitäs pirua sinä sitten siellä hommapalstalla roikut. Eikö se ole hyvä antaa heidän siellä omassa rauhassaan keskenään kiukutella. Kuuluuko noita nyt välttämättä kopsailla muille saiteille - jos on niin kuin puhtaat jauhot pussissa, ja sinulla niin ei ihan taida olla? Onko oma mopo kyseessä joteenkin ?
- Autokuski evp
Lopultakin sain kahlattua kaikki tämän ketjun kommentit läpi...
Täytyy kyllä ihmetellä ns suvaitsevaisten ihmisolentojen vihan ja raivon määrää.
Itse en ole (ainakaan vielä) lukenut yhtään sellaista Halla-Ahon kirjoitusta, josta olisin eri mieltä... samaa pätee nyt julkisuudessa riepoteltuun Helenan hihamerkkijuttuun... ainakin tällaisen keskinkertaisen, entisen autonkuljettajan aivot käsittelivät sen ihan kohtalaisen viihdyttävänä, sarkastiseen sävyyn kirjoitettuna asiana.
Se on sitten kokonaan erilailla huolestuttava asia, mikäli elämme sellaisessa maailmassa, jossa ei HALUTA ymmärtää jotain asiaa. Siihen on hieman vaikeampi vaikuttaa, jos joku haluaa välttämättä ymmärtää asiat väärin.
Nyky-yhteiskuntamme luo vahvan kasvualustan kaikenlaisten ääri-ilmiöiden nousulle.. riittää kun avaa television, niin jo on pääaiheena joku norjalainen massamurhaaja käsimerkkejä tekemässä. En ymmärrä, kenen etu on moinen vastuuttomuus valittaessa ohjelmia, joita televisioidaan. Samaan aikaan lukemattomat esipuberteetti-ikäiset katsovat ja ihmettelevät, mitä se kovanaama itkee.. menenpä tutkimaan netistä..................
Kun katselen kohtapuoliin vuoden täyttävän poikani touhuja tuossa lattialla, oikein silmäkulma meinaa kostua, kun mietin, millaiseksi tämä ympäröivä maailma on muuttunut silloin, kun hän on nelikymppinen... onko kenties ainoastaa maaseudulla enää suhteellisen turvallista, ja retket kaupunkiin Suuria Seikkailuja...- Pöllämystynyt
"Täytyy kyllä ihmetellä ns suvaitsevaisten ihmisolentojen vihan ja raivon määrää."
Me muut olemme tässä jo usean vaalikauden ajan ihmetelleet halla-aholaisten, sisulaisten, hommaforumilaisten ja muiden ns. maahanmuuttokriitisten vihan ja raivon määrää sikäli kuin se ilmenee eri nettifoorumeilla ja lukemattomissa blogeissa. Miten osa suomalaisista, vaikkakin sentään toistaiseksi vain pieni osa, on saatu suggeroitua tuollaiseen jatkuvan hysterian tilaan? - Autokuski evp
Pöllämystynyt kirjoitti:
"Täytyy kyllä ihmetellä ns suvaitsevaisten ihmisolentojen vihan ja raivon määrää."
Me muut olemme tässä jo usean vaalikauden ajan ihmetelleet halla-aholaisten, sisulaisten, hommaforumilaisten ja muiden ns. maahanmuuttokriitisten vihan ja raivon määrää sikäli kuin se ilmenee eri nettifoorumeilla ja lukemattomissa blogeissa. Miten osa suomalaisista, vaikkakin sentään toistaiseksi vain pieni osa, on saatu suggeroitua tuollaiseen jatkuvan hysterian tilaan?Voitko linkittää muutaman Halla-Ahon itse kirjoittaman jutun, joka ilmentää mainitsemaasi vihaa ja raivoa lukemattomissa blogeissa...?
- sitaatteja
Autokuski evp kirjoitti:
Voitko linkittää muutaman Halla-Ahon itse kirjoittaman jutun, joka ilmentää mainitsemaasi vihaa ja raivoa lukemattomissa blogeissa...?
Wikisitaateissa on muutamia näytteitä Halla-ahon vihateksteistä, löytyy niin homojen ampumis- ja vihreiden naispoliitikkojen raiskausfantasioita, rasistisuuksia, nais- ja vähemmistövihaa, demokratian vastaisuutta, fasismin hyväksyntää, holocaustin vähättelyä jne.
Valitettavasti Suomen Sisu siivoaa sivulta jatkuvasti Mestarinsa kaikkein kauheimpia vihan ilmentymiä pois roskakoriin julkisuuskuvan säilyttämiseksi, mutta kyllä ne viimeistään muutaman viikon viiveellä sieltä uudelleen taas löytyy. Jos ei sieltä niin sitten muualta internetistä.
Tiedon puutteellisesta saatavuudesta ei voi enää vuonna 2012 syyttää mikäli Halla-ahoa vielä jonain muuna kuin kiihkonationalistina ja uusnatsina pitää. Halla-aho äärioikeistolaisine lahkoineen on parhaillaan viemässä puoluetta ennenaikaiseen hautaan. Mikä sopii minulle aivan mainiosti. Penniäkään ei ole kiinni persuissa.
http://fi.wikiquote.org/wiki/Jussi_Halla-aho#Raiskauksia_lis.C3.A4.C3.A4v.C3.A4st.C3.A4_politiikasta - Autokuski evp
sitaatteja kirjoitti:
Wikisitaateissa on muutamia näytteitä Halla-ahon vihateksteistä, löytyy niin homojen ampumis- ja vihreiden naispoliitikkojen raiskausfantasioita, rasistisuuksia, nais- ja vähemmistövihaa, demokratian vastaisuutta, fasismin hyväksyntää, holocaustin vähättelyä jne.
Valitettavasti Suomen Sisu siivoaa sivulta jatkuvasti Mestarinsa kaikkein kauheimpia vihan ilmentymiä pois roskakoriin julkisuuskuvan säilyttämiseksi, mutta kyllä ne viimeistään muutaman viikon viiveellä sieltä uudelleen taas löytyy. Jos ei sieltä niin sitten muualta internetistä.
Tiedon puutteellisesta saatavuudesta ei voi enää vuonna 2012 syyttää mikäli Halla-ahoa vielä jonain muuna kuin kiihkonationalistina ja uusnatsina pitää. Halla-aho äärioikeistolaisine lahkoineen on parhaillaan viemässä puoluetta ennenaikaiseen hautaan. Mikä sopii minulle aivan mainiosti. Penniäkään ei ole kiinni persuissa.
http://fi.wikiquote.org/wiki/Jussi_Halla-aho#Raiskauksia_lis.C3.A4.C3.A4v.C3.A4st.C3.A4_politiikastaOlen kyllä noihin kirjoituksiin tutustunut jo.. ihan alkuperäisiinkin. Voitko hieman vielä täsmentää...? Esimerkiksi mainitsemasi "vihreiden naispoliitikkojen raiskausfantasia".. MISSÄ SE ON...?????????
- EDESSÄSI!!!
Autokuski evp kirjoitti:
Olen kyllä noihin kirjoituksiin tutustunut jo.. ihan alkuperäisiinkin. Voitko hieman vielä täsmentää...? Esimerkiksi mainitsemasi "vihreiden naispoliitikkojen raiskausfantasia".. MISSÄ SE ON...?????????
Halla-ahohan poisti sen paniikissa kun julkisuudessa alkoi keskustelu rikosilmoituksen mahdollisuudesta. Lopultahan Vihreiden naisteosasto teki rikosilmoituksen kansanedustajaansa kohdistetusta vihatekstistä, valitettavasti teon todettiin tuolloin jo vanhentuneen. Alla kuitenkin Halla-ahon koko kommentti suorana sitaattina, mitään poistamatta, mitään lisäämättä.
”Sanon aivan suoraan, että jos maahanmuuttajajengi raiskaa Rosa Meriläisen, minä olen tapauksesta yksinomaan iloinen.
Olen valmis sanomaan tämän suoraan aivan koska, missä ja kenelle tahansa. Pystyn myös perustelemaan sen: Se on moraalisesti oikein, koska Meriläisen kaltaiset ihmiset ovat syyllisiä siihen, että noita tyyppejä tulee Suomeen.
Se vähentää raiskaajien Suomessa oloon syyttömien naisten tilastollista todennäköisyyttä tulla raiskatuksi. Se on opettavaista.” (20.12.2006 Scriptassa)
Alla toinen tyylinäyte Halla-ahon fiksaatiosta poliittisiin inhokkeihinsa kohdistuvista raiskauksista. Huomautettakoon tässä yhteydessä, että aikoinaan kristilliset serbit hajoavassa Jugoslaviassa käyttivät joukkoraiskaamista aseena nimenomaan muslimien ja kroaattien naispoliittikkoja vastaan häpäisytarkoituksessa.
”Kollektiivisessa närkästyksessäni huomaan välillä, että minun on vaikea tuntea aitoa sympatiaa näiden rikosten uhreja kohtaan. Tunnen houkutusta ajatella, että naiset saavat sitä, mitä pyytävät. Yritän kuitenkin olla ajattelematta näin. Koska kaikki naiset eivät ole sellaisia kuin Virtanen, Biaudet ja Filatov. Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.” (20.12.2006 Scriptassa) - Autokuski evp
EDESSÄSI!!! kirjoitti:
Halla-ahohan poisti sen paniikissa kun julkisuudessa alkoi keskustelu rikosilmoituksen mahdollisuudesta. Lopultahan Vihreiden naisteosasto teki rikosilmoituksen kansanedustajaansa kohdistetusta vihatekstistä, valitettavasti teon todettiin tuolloin jo vanhentuneen. Alla kuitenkin Halla-ahon koko kommentti suorana sitaattina, mitään poistamatta, mitään lisäämättä.
”Sanon aivan suoraan, että jos maahanmuuttajajengi raiskaa Rosa Meriläisen, minä olen tapauksesta yksinomaan iloinen.
Olen valmis sanomaan tämän suoraan aivan koska, missä ja kenelle tahansa. Pystyn myös perustelemaan sen: Se on moraalisesti oikein, koska Meriläisen kaltaiset ihmiset ovat syyllisiä siihen, että noita tyyppejä tulee Suomeen.
Se vähentää raiskaajien Suomessa oloon syyttömien naisten tilastollista todennäköisyyttä tulla raiskatuksi. Se on opettavaista.” (20.12.2006 Scriptassa)
Alla toinen tyylinäyte Halla-ahon fiksaatiosta poliittisiin inhokkeihinsa kohdistuvista raiskauksista. Huomautettakoon tässä yhteydessä, että aikoinaan kristilliset serbit hajoavassa Jugoslaviassa käyttivät joukkoraiskaamista aseena nimenomaan muslimien ja kroaattien naispoliittikkoja vastaan häpäisytarkoituksessa.
”Kollektiivisessa närkästyksessäni huomaan välillä, että minun on vaikea tuntea aitoa sympatiaa näiden rikosten uhreja kohtaan. Tunnen houkutusta ajatella, että naiset saavat sitä, mitä pyytävät. Yritän kuitenkin olla ajattelematta näin. Koska kaikki naiset eivät ole sellaisia kuin Virtanen, Biaudet ja Filatov. Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.” (20.12.2006 Scriptassa)Tähän asti olen elänyt siinä käsityksessä, että kun joku fantasioi, niin hän itse haaveilee tekevänsä niin... ei se, että tuntee mielihyvää siitä, kun joku muu tekee...
hmmmmmm.....
Jeps. Kykenen edelleenkin elämään siinä alkuperäisessä käsityksessäni.
- Satiiria?
Lie norjalainenkin samaa mieltä Halla-ahon kanssa. Hän voisi puolustautua sanomalla tekoaan satiiriksi ja huumoriksi?
- Ei nahjuksia enää
Jos hommafoorumin touhua ei laiteta kuriin, niin taitaa muutama Espoonkin vatuutettu miettiä siirtymistä aivan muualle perussuomalaisista. Näyttää persujen nuorten puheenjohtajakin höyrähtäneen. Poju vaihtoon nopeasti. Täysin saamaton oman eduntavotitelijanahjus.
- huolestuttavaa
Hommaforum aloittanut näemmä poliisikansanedustaja Packalenin uhkailun ja solvaamisen. Mikään ei näemmä ylitä sisulaisten häveliäisyysrajaa. Tuolle natsitouhulle olisi pitänyt viranomaisten toimesta laittaa piste jo vuosikausia sitten, nyt meillä on tuhansien sekopaiden huligaanijoukko joka ei kunnioita enää mitään tai ketään muuta kuin mieleltään häiriintynyttä johtajaansa.
- Autokuski evp
Ainakin mulla on sen malliset aivot, että ne ei kyllä pysty erottamaan noista edellämainituista kertakaikkiaan mitään, mikä olisi ristiriidassa oman ajatusmaailmani kanssa. Kun Halla-Aho oikein matemaattisesti ja tilastoja hyväksikäyttäen perustelee väittämänsä oikeaksi.
Luetun ymmärtämisen kursseja suosittelisin lämpimästi useille täällä meuhkaajille... Täytyy vaan tarkasti miettiä jokaisen sanan merkitys noissa teksteissä, niin eiköhän ne siitä pikkuhiljaa aukea. Ei pidä lannistua ja provosoitua, jos ne alkuun vaikuttaa hieman liian älykkään kirjoittamilta.- usko on kova
Älykästä toivoa poliittisen kilpakumppaninsa raiskaamista koska raiskatuksi tuleminen on opettavaista? Älykästä kirjoittaa julkiseen blogiinsa tuollaisia toiveita auki? Älykästä pitää älykkäinä tuollaisia julkisuuteen saatettuja poliittisia raiskausfantasioita?
Mietipä hetki missä kulkee sinun rajasi, onko mitään mitä Mestarisi tekemällä tai tekemättä jättämällä menettäisi luottamuksesi? - rautaako?
"Kun Halla-Aho oikein matemaattisesti ja tilastoja hyväksikäyttäen perustelee väittämänsä oikeaksi."
Hän ei ole koskaan kyennyt pätevästi perustelemaan kantansa. Mutta kielimiehenä hän osaa saada sen kuullostamaan pätevältä.
Halla-ahon silmänkääntötemppu on kirjan vanhimpia. Hän juklistaa ensin itsetäänselvyyksinä joitakin lähtökohtia. Hienostelija saattaisi kutsua näitä aksioomeiksi.
Ja näiden pohjalta hän sitten rakentaa "matemaattisia perusteluja".
Silmänkääntötempun ydin on se että hänen juliatamansa lähtökohdat ovat väärät!
Hän perustaa aina nämä monisanaiset "matemaattiset perustelut" (aikuisten oikeesti mukafiksuja) tyypillisesti ainakin kahdelle väärälle lähtökohdalle:
1) Perinteinen media on jotenkin oudosti päättänyt että maahanmuuttoaihetta saa raportoida vain valikoivasti ja jostain syystä vain liian positiivisena.
2) Suomalaiseen luonteenpiirteeseen kuulu jokin outo hoivavietti josta syystä me ylistämme tulijiiden eksotiikkaa ja ummistamme silmämme ongelmilta. Me olemme myös oudosti yliystävälliskisi ohjelmoitu.
Molemmat väitteet ovat sen verran outoja että ne vaatisi todella paljon todisteita, tai ainakin oikein päteviä perusteluita sille että media ja kansalaiset, jotka muuten obkektiivisesti tarkkailevat yhteiskunnan asioita, jotenkin ihmeellisesti muuttuvat juuri tässä kohtaa.
No, sellaisen todistaminen on liian vaikeata, koska se mitä ilmeisimmin ei ole totta. Siksi Halla-aho onkin valinnut toisen menetelmän. Tuhannet toistot. Ja siihenhän netti on erinomainen väline.
"Luetun ymmärtämisen kursseja suosittelisin lämpimästi useille täällä meuhkaajille..."
Sinulta sujuu maisiosti lukeminen. Olet lukenut tarpeeksi monta toistoa. Ymmärtäminensen sijaan ei vielä ole niin kehittynyt.
Mutta sinähän voit auttaa Hallista. Etsi sinä pätevät todisteet sille median liian ruusuiselle raportoinille (mutta muista toimeiteun median eettiset säännöt), ja pätevät todisteet sille että juuri suomalainen mielenlaatu on oudosti kallelleen vaalenpunaiseen ylltiösuvaistevaisuuteen.
(Salaliittoteorioita en sitten jaksaisi kuulla. Eli voit unohtaa kaikki jutut siitä miten vain tietyntyyppiset ihmiset pääsee päättäjiksi tai toimittajiksi, ja miten nämä erottuvat kaikista muista. Outoja juttuja kultuurimarxilaisuudesta, viherpunikeista ja kukkahaatutädeistä voit myös unohtaa jos oikeast haluat osoittaa Hallisken olevan oikeassa lähtokohdiltaan. Hän viljelee näitä sanoja jotta sinä pitäisit häntä fiksuna, mutta sinänsä niissä ei ole mitään sisältöä.) - Autokuski evp
rautaako? kirjoitti:
"Kun Halla-Aho oikein matemaattisesti ja tilastoja hyväksikäyttäen perustelee väittämänsä oikeaksi."
Hän ei ole koskaan kyennyt pätevästi perustelemaan kantansa. Mutta kielimiehenä hän osaa saada sen kuullostamaan pätevältä.
Halla-ahon silmänkääntötemppu on kirjan vanhimpia. Hän juklistaa ensin itsetäänselvyyksinä joitakin lähtökohtia. Hienostelija saattaisi kutsua näitä aksioomeiksi.
Ja näiden pohjalta hän sitten rakentaa "matemaattisia perusteluja".
Silmänkääntötempun ydin on se että hänen juliatamansa lähtökohdat ovat väärät!
Hän perustaa aina nämä monisanaiset "matemaattiset perustelut" (aikuisten oikeesti mukafiksuja) tyypillisesti ainakin kahdelle väärälle lähtökohdalle:
1) Perinteinen media on jotenkin oudosti päättänyt että maahanmuuttoaihetta saa raportoida vain valikoivasti ja jostain syystä vain liian positiivisena.
2) Suomalaiseen luonteenpiirteeseen kuulu jokin outo hoivavietti josta syystä me ylistämme tulijiiden eksotiikkaa ja ummistamme silmämme ongelmilta. Me olemme myös oudosti yliystävälliskisi ohjelmoitu.
Molemmat väitteet ovat sen verran outoja että ne vaatisi todella paljon todisteita, tai ainakin oikein päteviä perusteluita sille että media ja kansalaiset, jotka muuten obkektiivisesti tarkkailevat yhteiskunnan asioita, jotenkin ihmeellisesti muuttuvat juuri tässä kohtaa.
No, sellaisen todistaminen on liian vaikeata, koska se mitä ilmeisimmin ei ole totta. Siksi Halla-aho onkin valinnut toisen menetelmän. Tuhannet toistot. Ja siihenhän netti on erinomainen väline.
"Luetun ymmärtämisen kursseja suosittelisin lämpimästi useille täällä meuhkaajille..."
Sinulta sujuu maisiosti lukeminen. Olet lukenut tarpeeksi monta toistoa. Ymmärtäminensen sijaan ei vielä ole niin kehittynyt.
Mutta sinähän voit auttaa Hallista. Etsi sinä pätevät todisteet sille median liian ruusuiselle raportoinille (mutta muista toimeiteun median eettiset säännöt), ja pätevät todisteet sille että juuri suomalainen mielenlaatu on oudosti kallelleen vaalenpunaiseen ylltiösuvaistevaisuuteen.
(Salaliittoteorioita en sitten jaksaisi kuulla. Eli voit unohtaa kaikki jutut siitä miten vain tietyntyyppiset ihmiset pääsee päättäjiksi tai toimittajiksi, ja miten nämä erottuvat kaikista muista. Outoja juttuja kultuurimarxilaisuudesta, viherpunikeista ja kukkahaatutädeistä voit myös unohtaa jos oikeast haluat osoittaa Hallisken olevan oikeassa lähtokohdiltaan. Hän viljelee näitä sanoja jotta sinä pitäisit häntä fiksuna, mutta sinänsä niissä ei ole mitään sisältöä.)"Sinulta sujuu maisiosti lukeminen. Olet lukenut tarpeeksi monta toistoa. Ymmärtäminensen sijaan ei vielä ole niin kehittynyt." juuuuu... maisiosti sujuu, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Jos oikein ymmärsin tuosta kauniista sanahelinästäsi, niin olit jotain esimerkkiä vailla ihan oikeasta elämästä:
Kaverini palveli Helsingin Kaupungin bussiliikennettä koko ikänsä, armeijasta eläkkeeseen asti. Joskus viimeisinä vuosinaan hänen poikansa haki kuljettajan paikkaa vastaavasta firmasta. Molempien pettymys oli melkoinen, kun poikaa ei valittu, mutta samoihin aikoihin otettiin useampia erivärisiä mamuja töihin... myöhemmin olivat jostain kautta kuulleet näistä ns epävirallisista kiintiöistä, joista kukaan muu kuin Halla-Aho ei kerro mitään.
Että siinä nyt ensi alkuun.
- Soini natsiland
Missä Soini - siellä natsi.
- sippeteum
Kyllän se P R-L paskahomman teki, mutta HOMMAFORUM nostaa paljon paskaa ilmaan peittääkseen ruotsinkielisyyttä ja pakkoruotsia edistävää toimintaansa,
HOMMAFORUMILLAHAN pakkoruotsista ja suomenruotslaisuudesta kirjoittaminen kielteiseen sävyyn on kielletty ja bannia tulee, jos niin tekee.
Ihmettelenkin, miksi kukaan ei ole asiaan puuttunut HOMMAN ulkopuolella, koska HOMMASSA se on mahdotonta silla moderaattoreilla on rajaton valta ja lähes kaikki pakkoruotsin vastaiset kirjoitukset poistetaan ja kirjoittajat bannataan. - pSS koijarikopla
Pirkko ja Soini ovat Hirvisaariasiata täysin samaa mieltä. Hommassa vain Pirkko tuomitaan, Soinista ei uskalleta sanoa pahaa sanaa. Kertoo, minkälaisia pelkureita ja Wätyksiä soinistit ovat kautta maan. Vain oma nahka merkitsee??
- Kertakäyttönainen
Timo Soini on kuin liikkeen profeetta Muhammed, häntä ei saa pilkata. Siksi Soini hyväksikäyttää PIrkko Ruohone-Lernernin vääpelinään.
- pSS rrromahdus
Saa nähdä kuinka kauan Pirkko jaksaa ojentaa villiintyneitä, ruskeapaitaisia ruuttamopopersuja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475305Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "531857Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1361707Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141385
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41250No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol26124981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877