On luonnollista että vapaat naiset jotka tahtovat olla miesten kanssa tekemisissä, pyrkivät näyttämään näteiltä ja pukeutumaan haluttavasti. Tyrkyllä olemisessa voi tyypillisimmin olla kysymys vaikkapa meikkien käytöstä, hiusten laitosta tai vaatteiden vartalonmyötäisyydestä ja paljastavuudesta. Olennaista on se, kuinka paljon ja minkälaista huomiota ulkoisella olemuksella tavoitellaan. Toisaalta on myös naisia jotka eivät tarvitse mitään laittoa saadakseen paljon huomiota, mutta he ovat asia erikseen.
Miehet, onko tavallisessa naisessa tärkeämpää tyrkyllisyys (eli se että nainen osoittaa ulkoisesti olevansa haluttava ja siten toivovansa miesseuraa), vai mukavuus (eli se että nainen on omasta aloitteestaan valmis vaihtamaan pari ylimääräistä sanaa tuntemattomankin miehen kanssa)? Minä kun väitän että tyrkyllisyys ja mukavuus ei koskaan tule samassa paketissa, vaan se on joko tai.




Ihmettelen, että mikä olisi se hyvän ja mauttoman käytöksen raja.
Olimme baarissa tuttavaporukalla viikonloppuna, ja minulla oli pari naispuolista kaveria mukana. Yksi heistä saa aina kaikkien miesten huomion. Hän on sosiaalinen, iloinen ja tälläytyy tuntikaupalla baariin. Itse olen enemmän sellaista eteeristä tyyppiä. Minua sanotaan usein kauniiksi, siis ihan missä vaan, baarissa, töissä, kaupassa jne. Mutta miehet lähestyivät eilenkin baarissa lähinnä kaveriani. Sitten kun juttelin muutaman kanssa, he sanoivat että olepa sinä kaunis, mutta ei sinua oikein ehdi huomata kun olet siellä taka-alalla. Ja ne miehet jotka tulevat yrittämään, he yrittävät kyllä tasaisesti koko kaveriporukkaa, joten ei siitäkään tule mikään spesiaaliolo.
Joskus taas jos lähden yksin baariin, saan seuraa aivan kyllästymiseen saakka. Pitääkö minun mies löytääkseni kulkea ilman kavereitani? Aika masentavaa sekin. Mitään minihametta tai ohutta tuubitoppia en aio päälleni laittaa. Ehkä sitten vain tukeva humala ja yksin radalle...
Mitäs tuo nyt oikein tarkoittaa? Että tavallista naista miehet etsivätkö?
Ja sitten sen kanssa saa jutella niitä arkipäivän tavallisia asioita, raportoida kauppareissuja, taivastellaan makkarapakettia, suunnitellaan yhdessä tavallista elämää?
Kahdestaan hallitaan tavallista elämää, joka on kylläkin itsestäänselvän helppoa tyhmänkin hallita yksin.
Tavalliset on perseestä, ja aloitus on provo.
- Näitä kertakäyttötyrkkyjäkin on tarjolla, lähes "huvipaikan" malliin. Tyyli sopii juuri ja vain siihen käyttöön.
- Siisti pukeutuminen on tärkeää. Jos oikein vahvasti tuo omia ulkoisia avujaan esille, se vivhtaa vahvasti kertakäyttöisyyteen.
- Minusta paras on se, että pukeutuu siististi ilman ylikorostuksia ja puhuu asiallisesti mutta rennosti pienellä huumorilla. Silloin voi syntyä pitkäkin suhde tai peräti kestävä liitto.
- Aikuiset ihmiset ratkaisevat luonteen perusteella, keskenkasvuiset ulkonäön. Toki ulkonäkö on se ensimmäinen näkyvä asia, jos ei osaa käyttää silmiään kontaktien etsinnässä.
Onhan tuossa tietty järki koska jos autolla haluaa äkkilähdöt niin ykkösvaihteella tottakai pitää se tehdä, mutta sitten taas pidemmän matkan tekeminen sillä ykkösellä on yhtä helvettiä. Toisaalta kuitenkin on lähes pakko käyttää ykkösellä vaikka haluaisikin vain siirtyä isompiin vaihteisiin pitkänmatkan juttuja varten. Harvassa autossa on niin paljon tehoja että isoimmalla heti vaan liikenteeseen, kakkosella varmaan lähtee moni, ehkä kolmosellakin mutta suoraan isoimmalla ei hevillä lähde vaan sammuu heti.
Ei ole pakko kulkea ilman kavereita miestä löytääksesi. Sopikaa vain etukäteen porukassa, että jos seuraan liittyy mies joka on selvästi kiinnostunut vain yhdestä henkilöstä, niin muut antavat sitten tilaa. Epäilisin että tuo pitää juurikin ennalta päättää, luonnostaan tuskin tapahtuu. Kynnys on toki suurempi miehille tulla juttusille jos isommassa porukassa kuljet. Ja vielä yhtenä vinkkinä tuohon; katsele ympärillesi kun menette esimerkiksi istumaan jonnekin, ja yritä jäädä reunimmaiseksi sinne suuntaan, missä mieleisiäsi miehiä näyttäisi olevan. Näin tulet helpommin lähestyttäväksi ja paremmin huomatuksi.
Jos yksin lähdet baariin miestä hakemaan, niin yritäppä opetella tekemään se ilman humalatilaa. Huomattavasti vaikeampaa, kun alkoholin tuomaa rohkaisua ei ole, mutta luulisin että harkintakyky pelaa paremmin ja saattaisit löytää juuri sellaisen miehen mukaasi kuin haluat. Uskoisin, että tällöin harvemmin joutuisit pettymään myöhemmin.
Minulle miehenä on toistaiseksi ollut ylitsepääsemätön este lähestyä tyttöporukkaa. Yksinäisiä naisia, tai vain kahden naisen seuraan olen joskus mennyt juttelemaan, mutta 3:n naista tuntuu jo sellaiselta joukkueelta, että ei pokka riitä.
Se on täällä moneen kertaan sanottu, että jos naiset on jossain 5 hengen porukassa, niin on hyvin epätodennäköistä että siihen kukaan tervejärkinen mies tulee tunkemaan seuraan. Ja sitäpaitsi, naisethan lähtevät baariin "pitämään hauskaa" eikä etsimään miehiä.
- Uimahlleista
- Ruokakaupoista
- Opintoryhmistä
- Tanssipaikoilta
- Autonäyttelyistä
- Rautakaupoista
- Laivoilta
- Golfkentiltä
- Purjehdusseuroista
- Urheiluseuroista
Periaatteesta ihan mistä vaan.
Jos itse on juoppo, niin sitten tietysti baareista ja ravintoloista.
Ennemmin melkein uskoisin, että se laittautunut "tyrkky" on ystävällisempi kuin mitäänsanomattoman näköinen nainen. Tai ainakin ystävällisempi mitä tulee hänen pokaamiseensa, sillä onhan hän pukeutunutkin vastaanottavaiseksi. Siitä mitäänsanomattomasta taas näkee, ettei halua miesseuraa.
Elekieli on varsin tärkeä. Itsevarmuus ei ole sitä, että on ylimielinen. Päin vastoin itsevarma on myös rohkea kontaktitilanteissa ja kiinnostunut muisakin kuin itsestään.
Voi myös olla, että miehiä pelottaa, jos olet liian hyvännäköinen.
Meikin ja pukeutumisen pitää olla tilanteeseen sopivaa. Kun ollaan seuraa etsimässä sen sopiikin säädyllisyyden rajoissa viestiä naisellisuutta ja seksuaalisuutta. "Sotamaalauksen" puuttuminen kertoo, että nainen on varattu tai nunna.
Alusasut ja parfyymit viimeistelevät kokonaisuuden jatkoja varten.
Naisseurueessa olevan naisen iskeminen on vaikeampaa kuin yksin liikkuvan, koska iskettävä nainen pitää saada irrotettua kavereistaan. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa siirtymistä toiseen pöytään miehen seuraksi. Helppo juttu, kun se opettelee.
Pitäisi siis löytää kaverillekin nainen. Pelimiehen kannalta mieluiten vähemmän fiksu, koska kaveri alkaisi seurustelemaan fiksumman kanssa ja yhteiset peli-illat jäisivät.
Paljon ratkaisee juuri tuo olemus ja asenne.
Miehet eivät valitettavasti baareissa juurikaan kyllä edes valkkaa naisten kesken, jos naisporukka on keskenään hyvin samantasoista sakkia.
Viime pe eräs mies lyöttäytyi yökerhojonossa väliimme, alkoi pokata minua koska olin lähinnä häntä, ja kun kerran sitten katosimme toisistamme baarissa, hän oli jo hivelemässä kaverini käsivartta. Ja sitten pokalla pyytämään numeroani...huoh.
Tällaiseen mieheen ei edes huvittaisi paremmin tutustua.
Tyrkkyydestä; yleensä se porukan humalaisin ja puheliain nainen saa sitä huomiota, jos on kohtalaisen näköinen. Itselläni on yksi ystävä, joka on arkisin melko arka ja hiljainen. Miehet yleensä kiinnittävät huomiota minuun. Kun menemme baariin, kaverini vetää sellaiset kännit että on koko ajan äänessä ja vauhdissa, ja miesseuraa on jonoksi asti.
Kummallista on tämä elämä.
Pokailemallla näkyvästi kaikkea liikkuvaa, kuset mahdollisuutesi täysin.
Jos mies ei tunne teistä ketään niin pitäisikö hänen vain teeskennellä että yksi teistä on ylitse muiden? Vai pitäisikö hänen yrittää vain sitä joka on hänen mielestä kaunein? Miten ihmeessä hän voi tietää siinä vaiheessa kuka teistä olisi hänelle sopivin? Ymmärrän kyllä että ei kuulosta mukavalta jos yrittää jokaista, etenkään sen viimeisen mielestä, mutta mikä siinä loppujen lopuksi on niin kamalaa?
Ja jos et pysty kuin kuolaamaan yhtä ja skippaamaan toiset, pysy kaukana tuopin ääressä.
Yrittäminen oli heittomerkeissä siksi että se mikä on naisten mielestä yrittämistä, saattaa ollakin miesten mielestä tutustumista.
Tiedän että tällaisen asian rationalisoiminen on toivotonta, mutta saahan sitä yrittää.
Totta kai on pikkuriikkinen mahdollisuus, että se toinen lämpeää ja siitä päästään häävalssia tanssimaan, mutta niin epätodennäköistä se on, että parempi kaikkien kannalta kun luovutat vaan ja siirryt seuraavaan baariin tai ainakin saman baarin toiseen päähän.
Lisäksi naiset ovat romantikkoja, haluavat uskoa olevansa erityisiä eli "rakkautta ensisilmäyksellä"-matskua, mitä ei tietenkään toiselle sijalle joutunut voi olla.
Itsekin olen sen verran ämmämäinen, että jos näen naisen liehittelevän toista miestä, joka antaa hänelle pakit, niin en kyllä enää vilkaisekaan kyseistä naista. Tosin kerran teininä menin jämille, hävettää vieläkin.
Jos yrität yhtä, eikä onnistu, on sinun valitettavasti hylättävä koko loppuporukkakin ja mieluiten vaihdettava koko baaria. Ellei sitten joku kaverinsa oikein innokkaana odota pääsevänsä jo toisella sijalla pokattavaksi, mutta näin ei varmaan tapahdu juuri koskaan.
Jos olet tasapuolinen seuramies ja joku naisista tuntee sinua kohtaan vetoa, hän hyvinkin todennäköisesti tekee sen selväksi illan mittaan, jolloin sinun ei tarvitse enää edes miettiä, että keneen keskittyisit. Näin siis siinä tapauksessa, että sinulle kelpaa kuka vaan kyseisestä porukasta tai ainakin se, joka sitten osoittaa mielenkiintoa.
Täytyyhän sen olla.
Tunnen pari tuollaista naista, jotka ikäänkuin haluavat osoittaa toisille, että he eivät ole mitenkään kummoisia, vaan he ovat niitä joita kaikkien muiden ihastuksetkin väkisin haluavat pokailla.
En ymmärrä mikä siinä on se juttu. Huono itsetuntoko laittaa tekemään moista?
Miehet, tuskin "tutustumisella" ja "yrittämisellä" on suurtakaan eroa. Kun "tutustua" halutaan yleensä siihen naiseen, johon kaikki muutkin haluavat...
Ei näitä asioita kannata puhtaasti järjellä edes yrittää ajatella. Jotkut asiat vain yksinkertaisesti ovat niin kuin ne ovat, esimerkkinä tämä kyseinen aihe. Eli siis useampaan naiseen kontaktin ottaminen samassa baarissa samana iltana tulkitaan epätoivoiseksi, "kaikki kelpaa" jahtaamiseksi, vaikkei se sitä olisikaan. Niitä omia tarkoitusperiä kun ei voi lähteä etukäteen selittelemään eikä niitä kukaan edes kuuntelisi, niin muiden tulkintojen perusteella täytyy oppia menemään ja selviytymään näissä "nopeissa" tilanteissa.
Petät itseäsi jos väität itseäsi varten laittautuvasi. Toki itseäsi varten siinä mielessä voit laittautua, että pidät siitä, että muut pitävät sinusta. Mutta jos eläisit erakkona yksin, et varmasti kovin monta vuotta jaksaisi meikata itseäsi.
Tästä on toisaalta turha jankuttaa, koska ei tämä asia vaan mene kaikille perille vaikka kuinka inttäisi, joten pysytään vaan näissä näkemyksissämme.
Itseään varten laittautumisessa on monta tekijää, jotka tuottavat hyvää mieltä eli syy ei ole yksin se, miltä näyttää muiden silmissä. Puunaaminen, rasvaaminen, tuoksuvien rasvojen ja hiustenhoitoaineiden parissa olo tuntuu hemmotellulta, vaikka joutuisikin tekemään kaiken puunauksen itse. Kasvojen meikkaaminen ja ihon rasvaaminen on kuin hierontaa. Itsensä katseleminen peilistä on myös mukavaa. Kaikki tämä tulee siis bonuksena itsestään huolehtijalle ja se mikä näkyy ulospäin, on vain pieni osa meikkaamisen, ihonhoidon ja hiustenlaiton ideaa. ... Hiustenlaittaminen ja kähertäminen muuten mukavaa hommaa vasta onkin, toivon etten koskaan joudu luopumaan siitä.
Mutta luulenpa, että 4 päivää vielä jaksat ihastella omaa kauneuttasi, vuoden jälkeen jo loppuisi. Toki silloinkin kasvorasvaa voisi käyttää jos kasvot sitä tarvitsevat pysyäkseen mukavan tuntuisina.
Kun lähden ulos, pukeudun aivan niin kauniisti kuin itse haluan ja osaan, meikkaan, ja laitan koruja aivan oman mieleni mukaan. Olen iloinen ja seurallinen, mutta en "tyrkytä" itseäni, mutta miehet kyllä usein tyrkyttävät itseään ja se saa heti minut torjumaan heidät!
Kun menen ulos, niin menen yleensä tanssimaan ja vain "ihmistenilmoille", jos sitten joskus joku niin sanotusti "kolahtaa", niin se on ihme!
Ollaksesi jotain on täettävä tietty standarti. Olemalla kaunis voi tuntea itsensä ja olonsa hyväksytyksi. Nainen joka laittaudut itseäsi tai muita varten mietipä seuraavaa. Ajattele että et voisikaan laittautua, hiukset likaiset ja iho kiiltää. Mikä olisi tai on silloin tunne itsestäsi?
Mielestäni itsestä huolehtiminen on oikein, mutta jos sen varaan rakentaa omaa itsetuntoaan on epäterveellä pohjalla. Oma arvo ja tunne itsestä ei tule olla sidottu pelkästään siihen miltä näyttää.
Nyky kulttuuri pakottaa naisia olemaan aina vain seksikkäämpiä ja niin siitä on tullut arvo. Naisen tulee olla kaunis ja seksikäs! Vaikkakin kautta aikojen on ihailtu naisen kauneutta. Haluan vain heittää ajatuksen... Entä jos media alkaisi korostamaan "tavallisia" naisia. Heistä tehtäisiin haluttavia ja arvostettuja. Muokkaisikose meidän ajatteluamme naisista ja siitä minkä laisia heidän pitäisi olla.
Mikä on määritellyt meille sen kuka ja millainen on kiinnostava nainen?
Toisaalta onhan sitä ujon luonnollisesti helpompaa lähestyä naista, jolla vaatteet eivät ehkä ole ne kaikkein kuumiimmat.jne..
Toisaalta taas liika tyrkyllisyys voi saada naisen näyttämään ilotytöltä, että eikai se aina hyvä asia olisi.
Ei ainakaan jos pukeutuminen menisi aivan ns. överiksi. Siis :seksialuskalsaria paljailla sääriillä,- latexminihameen piukentaessa eroottisesti ladattua perzettä jne...
Mukavuus on sitten taas aina raudantärkeä ominaisuus,-eikä huumointajuton tyrkky varmasti aivan kaikkia sinkkumiehiä viehättäisi!
Tyrkyttäminen on epätoivoisen naisen viimeinen oljenkorsi, johon tarttuu pilaantuneita syöttejä.!
On ikävää, että jotkut pikkutytöt ei tajua tätä vaan laittaa vesirajahamosen JA tyrkkytissipaidan ja ..............AHHHH niin nauttii huomiosta.
Tyhmät tytöt! Vois äiti tai vähintään isosisko tai edes kaveri neuvoa, jos ei itse tajuu tyylijuttuja.
Sitäpaitsi Helsingissä suurimmalla osalla tytöistä jo melko paljastavat vaatteet viikonloppuiltaisin.
Joten kyllä tuossa taas paljastit olevasi sieltä jostain körttivyöhykkeeltä.
Taidat ite olla landelta.
Tietysti jos olet jo siinä iässä, niin Mummontunnelissa niitä kyllä taitaa olla ja Storyvillessä.
Mutta kuitenkin, äärimmäisen harvassa, eivätkä sitäpaitsi edes kaikkein paljastavimmissa vaatteissa läheskään aina, kas kun nuo ammattilaiset usein ovat jo vähän vanhempiakin, ei heille enää niin pieni vaate sovi. Katutyöläiset sitäpaitsi joutuvat pukeutumaan lämpimästi.
Itse en esimerkiksi ole ikinä asiakkaana törmännyt maksulliseen baarissa Helsingissä. Kaduilla joskus ovat ehdotelleet, mutta silloinkin tapahtuman luonne ollut varsin selvä, eikä vaaraa sekoittaa tavallisiin tyttöihin.
Itse vaikka laittaisin pitkän mekon päälle, mutta jos jäisin seisomaan kadulle hetkeäkin pidemmäksi aikaan, niin jo alkaa tulla miehiltä ehdotuksia, että paljonko maksaa saati sitten jos olisi minihame ja navan paljastava tuubitoppi.
En oikein ymmärrä tätä, miksi pitää pukeutua niin paljastavasti baariin. Itselläni tulisi heti ihan kamala turvaton olo ja ajatus siitä, että kohta joku raiskaa, jyskyttäisi päässä.
Yksin en uskalla lähteä lyhyempi (huom. ei minihame) päällä mihinkään, ainoastaan kaveriporukassa uskaltaa pukeutua hieman toisin.
Talvellakin, vaikka on pitkä ulsteri päällä ja pitkät housut, niin niitä maksullisen seuran ehdottelijoita kyllä riittää...
Tyrkyllä (hassu sana) tarkoitan omien hyvien puolien esiintuomista .
Jokainen parhaalla katsomallaan tavalla tuleekin olla tyrkky ,tyrkkyllä.
Jotta tulisi nähdyksi tuhansien muiden joukosta .
Tyrkkynä olemiseen liitetään pelkästään ulkonäkö ominaisuudet.
Kaikki ihmisen persoonallisuutta koskevat asiat ovat myöskin tyrkyllä olemista.
Ainakin siinä vaiheessa ,kun halutaan kääntää mielitietyn huomio itseensä.
Rasputinille parinvalinta on huoraamista.
Toisille tosin on kyse toiseen ihastumiseta.
Jos nyt joku katsoo miehen ja naisen välisen suhteen olevan huorailua .
On se varmaan hänen mielestään juuri sitä.
Muut sattavat olla toista mieltä.
Vai meinaatko, että vaikka unelmamiehen tapaisi baarissa, ei juttua voi siellä aloittaa koska mutta ei vaan?
Aitoja ihmisiä siellä on vaikea tavata, eikä siinä mitään, joillekin se sopii ja moni osaa siinä maailmassa luovia. Itse en ole siellä koskaan omana itsenäni pärjännyt, enkä viihtynyt. Moni nainen on varmaan ottanut itsestään selvyytenä sen, että vain naiseksi syntyminen riittää siihen, että miehet kilpailevat sinusta. Itse koen, että selvinpäin ja kohtuu arkisessa tilanteessa, on minulle luontevin tapa lähestyä naista.
Tossa nyt oli tollasta tajunnanvirtaa, varmaan asian vierestäkin. Kysymykseen vastaten, mulle on huomattavasti tärkeämpää se, että on luonteeltaan mukava, ilman mitään feikkiä kuorta kuin se, että tuo fyysiset avut mahdollisimman hyvin esille. Niinkuin joku aikaisemmin sanoi, silmiin katsominen ja hymy on mullekin se kaikkein sytyttävin asia ensikohtaamisella.
Annetaan tyrkkyjen viedä ne pinnallisimmat, parhaat jää sitten vielä jäljelle =)
No joo, ei kerrostalon roskikselle tarvitse aamutakissakaan mennä, mutta jos nainen alkaa sitä varten meikata, niin minä lähden pakoon.
Vaikka muuten kyllä naisellisuudesta mielestäni pidänkin, mutta täytyy sen nyt olla terveen järjen rajoissa.
Jos kerran itsekin olet baarissa ja siellä oletettavasti jonkun verran juot, niin en oikein ymmärrä, että tuomitset miehen joka on baarissa ja on siellä vähän ottanut olutta.
Sitäpaitsi en edes usko, että käyttäydyt kuten sanot. Mahdotonta uskoa, että sinkkunainen, jolla kuitenkin haku päällä, sulkisi tuon haun täysin baarissa ja kieltäytyisi edes juttelemasta takaisin miehelle ,jonka ulkonäkö ja olemus natsaa täysin sinkkunaisen miesmakuun.
Naisilla onkin usein näitä siveellisen-esittämisiä: sanotaan yhtä, tehdään toista. Eikä siinä ole kyse valehtelusta, vaan naiset itsekin uskovat näihin, kunnes sitten hupsista vaan, sattuipa se mies sittenkin tulemaan baarissa vastaan.. ja hupsista vaan, enhän minä ikinä ekana iltana, mutta kun se oli niin ihana...
Täällä puhutaan jatkuvasti siitä, jos miehellä on huono itseluottamus ja aina vain odottaa epäonnistuvansa, niin siten siinä tulee aina käymään.
Sama juttu tässä baarihommassa, joku on joskus sanonut jossain että "baarista ei löydä ketään", niin ei sieltä varmasti sitten löydäkään.
Ei sillä että olisin löytänyt itsekään, kun niin harvoin uskallan lähestyä ketään, mutta sehän onkin oma häpeä. En syytä siitä baaria.
Ja ihan oman kaveripiirin kokemusten perusteella olen mielipiteeni muodostanut, kun useampia pitkäaikaisia parisuhteita on baarikeikoista syntynyt. Vaikea uskoa että olisin sattunut johonkin hyvin marginaaliseen osaan väestöstä ja muu maailma tekisi jutut ihan eri tavalla.
Ja jos monta naista niin juttelen kaikille ekana ja näin haen sitä kiinnostavinta jolle juttelen enemmän, jos kusee niin en kehtaa ees jäähä siihen norkoileen.
En vois mennä suoraan iskeen vaikka ois kuinka kaunis, jos pää tyhjä niin mitä sillä ulkokuorellakaan tekee.
Yhen illan hommat lopetin ku ei niitä jaksa, ennemmin jotain pysyvämpää löytää.
Kyl nainen saa vähän tyrkku olla niin ois helpompi lähestyä miesten häntä.
Ja on se sullekin tavallaan, jos se kerran on naisen kartoittamista. Vähintään iskemisen esivalmistelua.
Eihän sellaista iskemistä ole olemassakaan, jossa voisi itsekään varmaksi tietää naisen haluavansa loppuun saakka. Eli kaikki iskeminen on aluksi vain juttelemista ja siitä sitten eteenpäin. Paitsi tietysti minulle, kun naiset aloittavat suutelemalla.
Kyl mie vaan edelleen ekana tutustun ja sit vasta isken, näin kävi vappuna esim. tämä
neiti tuli toisten kavereiden mukana ja en ajatellu mitään iskemis hommia. Oikeestaan
jotenki ajattelin et ei mun tyyppiä ollenkaan, mut illan mittaan ku jäimme kahden ja jotain
siinä juteltiin ajan kuluksi niin huomasin et onki kiinnostavan oloinen. Ja sit vasta aloin
iskeen. Hauska ilta oli ja jatkotki päälle viel aamuun asti. Asu vaan 700 km päässä niin
ei keretty kattoa oisko voinu tulla vakavampaa.
Iskeminen on nähdäkseni suurimmaksi osaksi ihan tavallista juttelua. Pari pientä flirttiä jos heittää illan aikana, niin siinä kaikki mikä sen varsinaisesti erottaa. No ehkä vähän intensiivisempi huomioiminen ja sulattavat katseet..
kenellekkään olla mitään haittaa ?
Oli sitten kyse uimahallista tai muusta yleisestä tilasta .
Kunhan ei baareissa tyrkytä itseään liiaksi tykö.
Asiasta voikin ilmaista portsarille.He poistavat henkilön paikalta ,mikäli
aihetta ilmaantuu.
Onko itsensä esiin tuominen jollekin uhka ?
Jos joku nainen haluaa pukeutua seksikkäästi tai vastaavasti mies .
Sen ei tulisi häiritä ketään ?
Yleensä" tyrkyllä" tarkoitetaan juuri itsensä korostamista .
Tai muuten pukeutua tai esiintyä puoleensa vetävästi .
Baarielmään kannattaakin laittautua naisten ja miestenkin .
Baarit ja tanssipaikat ovat myös ns.Iskupaikkoja vapaille ihmisille
Aika ulkoaohjautuvaa. Joskus menee hyvin, joskus saa istua yksin.
Ihan kuin baarit olisivat joku oma itsenäinen maailmansa, jonka lainalaisuudet eivät päde missään muualla, ja kyse on elämästä ja kuolemasta.
Olen laitettu -> olet tyrkky ja helppo. Ole normaali -> häviät kovassa pelissä.
Ei ole helppoa naisenkaan elämä, jos ei miehen. Huoh :/
Jos nainen vaikka minunlaistani miestä lähtee hakemaan, niin ei tarvitse pelätä, että tuomitsisin liian tyrkkyyden takia, ennemmin päinvastoin. Tietysti sillä ehdolla, että se tyrkyttäminen suuntautuu vain minuun tai ei ainakaan muihin miehiin kovin läpinäkyvästi. Kyllä minulta paljaalla pinnalla saa huomiota, enkä ehdi siinä kiimoissani pahaa ajattelemaan paljastelusta.
Jos sitten tähtäimessä on körttiläinen ukkeli, niin paljastelu ei varmaan johda hyvään lopputulokseen.
Olen pahoillani .
Sitä paitsi pienistä kaloista saat enemmän itseesi luottamusta.
Vedät heitä selvästi puoleesi.(tiedostamatta hankit heidän kauttaan pisteitä)
Ehkäpä kiinnittääksesesi isojen kalojen huomion .
Isoilla kaloilla on suuremmat ruokahalut.
Liikutun ajatuksestasi, että saisin (ja tarvitsisin) jotain itseluottamusta kännisiltä kuolaavilta pepunkourijoilta ;)
Ei sinun tarvitsisi täällä kysellä :" Kuinka saisit isot kalat haaviin keräämättä sinttejä ? "
MIstähän moinen johtuu ?
Ettet kuvaamiesi ominaisuuksiesi puolesta vedä isoja kaloja puoleesi ?
Hakeudutko itse väärään seuraan ? Sinttien mielenkiinnon kohteeksi - )
Missä isot kalat liikkuvat ?
Tarvitset tosi kireän siiman ison kalan nostoon .Lähtevät muuten karkuun .
Voithan aina tiedustella isoilta kaloita "kelpaisiko seura " .
Ilman syöttiä jäät kyllä lopulta sinttien ruodittavaksi.
Tanssipaikat ovat vielä suuremassa kursissa .Myös tanssitaitoa vaaditaan.
Oman puoliskonsa löytyminen voi tapahtua periaateessa ihan missä vain ?
Kunhan kahden ihmisen välillä on vetovoimaa .
Tottakai itsetunnon mittari on kapakat ja flaksi .
Jos henkilö kokee itsetuntonsa vahvistuneen hyvän kapakkillan aikana.
Hän saa olla itsestään tyytyväinen ja myös seurastaan.
En laittaisi ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia yhteen nippuun.
Jokaisella on omat henk.koht mieltymykset. .
Jos mielestäsi tyrkyllä oleva nainen tai mies on helppo .
Hän haluaa kukaties helpon illallisen nautittavakseen.
Tai hän ei koe olevansa tyrkky laillasi.
Mielestäni ihmiset, jotka kykenevät olemaan tyrkyllä niin halutessaan .
Ovat aidosti valinneet oman tapansa kohdata vastakkaista sukupuolta.
Ei ole mitään selvää määritelmää tai ohjetta .
Kuinka tulee kohdata vastakkainen sukupuoli.
Olisikin hyvä löytää itselleen sopivin tapa "tyrkyllä" oloon.
Ettei nolaisi itseään -)
No näinhän se juuri on! Näetkö ihmisten käyttäytyvän samoin, baarien ulkopuolisessa maailmassa? Siksi olen itse jättänyt noissa mestoissa pyörimisen jo aikaa sitten. Ihmettelen yleensä, ihmisten vimmaa baareissa notkumiseen mutta en silti teilaa porukkaa joka siellä pyörii. Ei vaan ole mun juttuni se maailma.
Itse haen pysyvää seuraa ja kuten sanoin, mulla riittää pokka mennä vaikka keskellä päivää, siinä kaupan jonossa juttelemaan naiselle joka kiinnostaa. Usein on annettu pakit, vedoten parisuhteessa olemiseen mutta silti kiitokset tarjouksesta. Näissä tilanteissa ei kummallekkaan jää paha mieli.
Monesti on myös käynyt tuuri ja on käyty kahvilla. Tähän mennessä ei vaan oo, syystä tai toisesta osunu yksiin.Olen huomannut, että naisetkin ovat "alastomampia" näissä arkisissa tilanteissa ja se, ehkä yöelämässä päälle naksahtava viileä toimintamalli on tipotiessään, kun lähestytään silloin kun sitä ei odota.
Itselläni ei ole ongelmaa koska vaimo on mutta mikäli olisin sinkku niin uskon että juuri noin olisi minunkin tilanteeni eli välttäisin liian kauniiksi laittautuneita naisia.
Toki siisti olemus on ok mutta oma itsensä kannattaa kuitenkin olla!
Mitä ihmettä? :D :D
Näkeehän sen nyt sokea reetakin, että kaikista tyrkyimmät ja paljastavimmin pukeutuvat naiset niitä miehiä keräävät ympärilleen.
Kuten naiselle miehinen seksikkyys .
Kyllä jokainen saa tyydyttää ulkonäöllisiä halujaan omalla katsomallaan tavalla.
Vai pitääkö siihenkin hankkia miehen /naisen lupa erikseen.
Eli... jos haluat panoa, pukeudu kuten lutka, mutta varaa laukkuun pippurisumutetta ;)
Jos taas haluat löytää itsellesi miehen, pukeudu ylväästi kuin arvokkaasti. Voit silti olla kaunis ja seksikäs.
MIten miehen pitää puketua jos haluaa naista ?
Lutkaksiko ?
Ei nyt sentään.
Äärimmäinen ajattelutapa ja yksinkertaistaminen vain ei enää sovi
2000 luvun naisten -miesten maailman kuvaan.Sinun nökökenttääsi kylläkin..
Ota huomioon .
Lähes tulkoonkaan miehet eivät pidä haluttavia naisia lutkina.
Tai naiset haluttavia miehiä lutkina.
Kenties olet ymmärtänyt asioita väärin .
Siis aikuisten ihmisten välistä kanssakäymistä .
Mitä enemmän nainen kiinnostaa, sitä enemmän nainen "pelottaa".
Taas naiset, jotka eivät kiinnosta lainkaan, heille voi jutella kuin miespuolisille kavereille.
Älä usko kaikkea mitä netissä kirjoitetaan, älä anna sen vaikuttaa sinuun. Olet hyvä!
Miehissä on paljon varattuja, siksi moni ei lähesty, harvoin vapaana. Tai ei uskalla lähestyä. Pelkää että saa pakit. Tai haluaa tutustua jo tuntemaansa ihmiseen "naapurintyttöön", koska on ujo tai epäluuloinen pohjimmiltaan. Vaikka ei sekään ole ehkä hyvä.
juttelemaan eli tekee aloitteen,minusta se olisi ihan kivaa ja suotavaa.
Baariin meikkaan, mutta luonnollisesti, pikku kapakoihin en yleensä meikkaa, katson vain mitä päälleni laitan.
Olen sosiaalinen, iloinen ja ystävällinen muille ihmisille. Ja myös musta tuntuu, että sillä olen saanut huomiota kapakoissa, kaupoissa, busseissa.
Esim. Monta kertaa enemmän mulle tullaan sanomaan ilman meikkiä ja kiittämisen tai penkin antamisen jälkeen "voi, että miten söpö/kaunis tyttö". Tuntuu, että miehet arvostaa enemmän luonnollista kauneutta? Tottakai, jos pikkumekossa tuolla kulkee niin moni mies voi haluta muuta, kuin parisuhdetta? ;-)
yhden illan suhteissa.
Parisuhteessa olevat viettävät intiimiä aikaa keskenään huomattavasti
tiuhempaa mitä muut .
Ainakin alku huumassa sänky ja lemmenliekki roihuaa .
Jotenkin vierasta seksielmän poistoa mistään suhteesta.
Ikäänkuin seksuaalisuus ei kulkisikaan kuin minihameessa ?
Todelliset huimat kaunottaret hieman viileine luonteineen ovat niitä ,joiden ei tarvitse heittää rekkamiesläppää saadakseen miehen. Näin on näreet.
Jos ei ole naamaa, on suu jota piestä!!!
Todellakin, mahtikaunottaret saavat olla aika yksin.
Tämä, jos mikä on suurta tyrkyllä olemista .
Tässä jaetaan omasta tyrkystä seuraa haluaville
En kuitenkaan usko mhatikaunottarien jäävän yksin.
Heillä on oma kaukainen ihalijajoukko.Eivät vain uskalla lähestyä samalla
tapaa mitä tavallista punkeromiestä tai -naista.
Luulisin tavallisilla ihmisillä olevan helpompaa tuoda omaa tyrkyllä oloaan
esiin .Siten, että muutkin heräävät eloon heidän seurassaan.
Jos haluat miellyttää vastakkaista sukupuolta sinun tulee tyrkyttää itseäsi
hänelle.Tämä tapahtuu luonnostaan .Tuot esiin ensin hyvät puolesi.
Ei ole olemassa yksistään "tietyntyyppistä"tyrkyllä olotilaa.
irtosuhdetta.
Aikuinen ihminen osaa kyllä itse päättää omista haluistaan .
Ikäänkuin seksuaalisuus olisi vain tietyntyyppisen tarpeen toteutuma.
Sinullahan saa olla oma näkemys omasta seksuaalisesta tarpeestasi ja
sen toteutumisesta.
Muttet voi rajaita muiden tapaa nauttia omista tarpeistaan.
Mitäs vikaa naisissa tai miehissä on .Mikäli kaipaavat sen hetkiseen tilanteeseen
irtosuhdetta.
Aikuinen ihminen osaa kyllä itse päättää omista haluistaan .
Ikäänkuin seksuaalisuus olisi vain tietyntyyppisen tarpeen toteutuma.
Sinullahan saa olla oma näkemys omasta seksuaalisesta tarpeestasi ja
sen toteutumisesta.
Muttet voi rajaita muiden tapaa nauttia omista tarpeistaan.
VASTAA
Jaa viesti
Löydät varmasti itsellesi sopivan "jutun" seuran parhaiten baarin ulkopuolisesta
elmästä .Sitä toivon.
En osaa sanoa muista miehistä, mutta ainakin omalla kohdalla asia on juuri näin. En syty millään tasolla naisista jotka ovat ns. "meikillä tehty", todella harvoin edes seksuaalisessa mielessä. Meikkaamisessa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta joku raja siinäkin täytyy olla ja yllättävän monelta sitä rajaa ei löydy.
Taas toisaalta hyvinkin moni nainen, on ihan ilman meikkiäkin todella kaunis. Suuri tekijä on tietysti omaa silmää miellyttävät piirteet mutta kauneus, ainakaan mun silmissä koostuu monesta muustakin asiasta. Pääasiassa ulosannista, asenteesta, käytöksestä ja myös ilmeistä, elkeistä ym. Kaikillahan nää mieltymykset vaihtelee mutta mulle ei riitä se, että laittaudutaan viimeisen päälle ja luotetaan suurimaksi osaksi vaan sen ulkokuoren vetovoimaan.
"Onko sellaisia miehiä olemassa jotka uskaltavat tulla vaikka kaupassa juttelemaan ihan tuiki tuntemattomalle naiselle...!?"
On niitä, enkä esimerkiks mä näe mitään estettä, miksei tuntemattomille vois jutella. Jos nään naisen joka on mielestäni kaunis, jollain edellä kuvaamallani tavalla, niin miksi en lähestyisi? En usko mihinkään sääntöihin, että toisen ympärillä pitäisi pyöriä, esim. samassa kaveriporukassa pitkän aikaa, ennenkö voi mennä juttelemaan. Tätä samaa asennetta peräänkuuluttaisin myös naisilta. Jos näette miehen joka kiinnostaa, niin menkää juttelemaan. Jotkut (miehet ja naiset) piilottavat oman epävarmuutensa tekosyihin: "Enhän mä nyt selvinpäin voi.", "En mä nyt niin epätoivonen oo." tjms, vaikka kuinka tekis mieli jutella.
Edellisellä oli mennyt muutama kuukausi edellisestä yrityksestä. Kestää sinkkuilu silläkin tahdilla aika kauan.
Olemme sitten baarin tai tanssipaikan ulkopuolelta hakemassa itsellemme
sopivaa seuraa.
Jokaiselta löytyy joku erikoisosaamisen ala. Sivistymättömin alkaa omallaan pätemään.
Aika moni maamme kulttuurivaikuttajistakin muuten tyrkkyjä tai tyrkynnussijoita. Mene heiltä kyselemään kirjoittamistaan kirjoista.
Mikäli seura siellä ei kiinnostavaa.
Mutta taasen tällainen "hömelö" väittämä baarikärpästen henkisestä tai älyllisestä
tasosta tulisi jo kuopata 2000 -luvulla omaan arvoonsa.
Voi, jos olisitte avaneet muitakin baarin tai tanssipaikkojen ovia kuin vain
uloskäyntiä.
Moni lahjakas ihminen viettää myös baarielämää.
Baarissa voi käydä antoisia keskusteluja .Kunhan vain osaat etsiä sopivaa
seuraa .Älykkyys ei ole mitattavissa ulkoisten ominaisuuksien määreellä.
Ei edes baarissa käynneillä.
Vai pitäisikö ajatella näin -Jokainen saa kaltaistaan seuraa .Myös baarielämässä.
Baarielämän ulkopuoleltakin löytyy juuri sellaista seuraa, johon on itse tyytyväinen.
Kuka halustaan rakkauttaan kohtaan ?
Käytä alkoholia, ja saat seuraa. Jos olet ruma, saat itsetuntoa. Jos olet todella kaunis, juo, ja et enää ole se eteerinen kaunotar.
Viina. Yes.
Jopa misseistä .
Käytä alkoholia, ja saat seuraa. Jos olet ruma, saat itsetuntoa. Jos olet todella kaunis, juo, ja et enää ole se eteerinen kaunotar.
Mutta sinun tulee ensin arvostaa itseäsi
Arvostus lähtee aina ensin itsestä.
Juoksitko karkuun .
Hyvä on HYV'ÄASIA.
Vielä parein kun tietäisi mikä on HYV'ÄASIA.-).
Eli kyllä sinulle on. Netissä vaan parveilee kaikensorttista vipeltäjää.
Kirjoittaja on poistanut tämän viestin
Myös miehet korostavat "lutkamisuttaan "miehisin keinoin .
En näe mitään pahaa" lutkamisesti" pukeutuvissa ihmisissä.
He haluavt näyttää vain omia seksuaalisiaan puoliaan.Puketumalla seksuaalisen
mielenkiinnon herättämiseksi.Ei sinulle mies 32 .Muille valitulleen.
He eivät ole myöskään kiinnostuneita sinun normi pukeutumisestasi.
Seksikkyys on aina katsojan silmissä.
Kaikki eivät koe laillasi "lutkahtaviksi "ihmisiä jotka pukeutuvat seksikkäästi.
Jopa avioparit piristävät toistensa seksielmää pukeutumalla seksikkäästi.
Edellisiin oma kommenttini naisen näkökulmasta, että todellakaan en kiinnostuisi kenestäkään, joka olisi ensin lähestynyt kaveriani ja sitten pakkien jälkeen vasta minua. Siinä vaiheessa millään ulkonäkö- tai luonneseikoilla ei enää ole merkitystä.
Muuten et toisi asiaasi esiin tältä kantilta.
Koetko kenties olevasi muita miesten mukaan lähteviä naisia tasokkaampi.
Vai mikä tarkoitus on kommentillasi ?
Pelkäätkö juorupuheita tai muuta vastaavaa ?
Jos sinua ei kiinnosta baariseura .Entä sitten ?
Baarissa ei ole tärkeintä kenen knassa lähtee baarista tai on lähtemättä.
Tärkeintä on viihtyminen .Näin saa uutta puhtia arkielämään.
en ymmärtänyt, mikä on ongelmasi, enkä jaksa lukea koko viestiketjua.
Olen aikuinen nainen, en meikkaa ripsiväriä lukuunottamatta, en laita hiuksiani (pitkät, usein jollain suihkusykeröllä, jos se on laittamista), vaatteet voivat olla jopa vartalonmyötäisiä, mutta ei mitään minimekkoja, avonaisia paitoja tms.
Siis mitä ajat takaa? Aina olen miehiä saanut. En tyrkytä itseäni. Ehkä olen niin mukava?
Jopa kadulla, busseissa, kaupoissa vieraat miehet tulevat juttelemaan. Olen puhelias ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin, mutta useinmiten juttu jää siihen.
"Ja pakkien jälkeen ei ole asiaa muiden seuraan, hah" Tuolla repliikillä hassuN83 tunnustat VAIN sen että miehen haku on sulle vain kaveries hyväksynnän hakua....
Alkuperäiseen, mä en usko tuohon paskaan, että tyrkympi herkumpi. Enemmän tuntuu herhiläisiä olevan kimpussa, kun ei yritä mitään eikä sen enempiä yritä miellyttää. Naimisissa ollessani tuntuu, että kimpusta saa hätistellä yhtä sun toista. Sormusta en omista, olen tuttavallinen, osaan keskustella eikä mun ole tarvetta etsiä toista miestä saatika pettää. Viilenen tosin, kun huomaan kiinnostuksen toisella heräävän ja se tuntuu saavan ukot heikoiksi. Toki jos haluat pikapanot ja potkasta äijä pihalle aamulla, suosittelen tyrkyntyrkyn oloa, jos kaipaat elinkumppania, suosittelen olemaan oma itsensä ja unohtaa tyrkytys. Parhaaseen tulokseen pääset sillä, että uskallat olla vain kaveria. Et mene ravinteliin sillä mielellä, että "tänään löydän unelmien rinssin", vaan sillä mielellä, että "lähden katsomaan kavereiden kanssa vähän muita maisemia, kuin kotinurkat ja pidän hauskaa". Et välttämättä löydä miesystävää, elinkumppania, mutta samalla eliminoit pakonomaisen paniikillisen tarpeen, että "pakko löytää joku" ja pystyt ehkä nauttimaankin ihan vain kavereiden kesken.
Ja vaikka kaverillasi olisi enemmän vientiä kuin sinulla, ei se ole sinulta pois. Tai tee kaveristasi yhtään parempaa ihmistä. Eivät ihmissuhteet ole mitään peliä tai kilpailua. Olemme kaikki samanarvoisia.
Noi naikkoset, jolla ei oo mitään tyylitajua, ne ei edes sitä tiedä, et jos on minihame, ni ei missään nimessä saa olla paljastava yläosa!
Hieno nainen ei ole koskaan tyrkky.
Vaateostoksilla kun käyn ja tangosta sopivan asun valitsen.. ei tule ihan ensimmäisenä mieleen viehätänkö jotain miestä tämä päällä. Joten asut valitaan senmukaan mikä itseä miellyttää.
Miksi en korostaisi asuilla vartaloani?
Kun lähtee "radalle" niin aina seuraa löytyy.. aivan sama mitä päällä on.. onko söpö mekko ja avokkaat tai farkut ja maiharit.. hyvin pitkälle kaikki on kiinni siitä miten itse käyttäytyy.
Ei maksa mitään kun hymyilet se on jo puolipukeutumista.
On se nyt kumma kun minäkin suht vähän metroseksuaalisena miehenä pystyn myöntämään, että äsken farkut ostaessani katsoin sovituskopin peilistä miltä perse niissä näyttää ja katsoin sen tietysti sen takia, että tytöt tykkäisivät, niin sitten nämä naiset väittävät vaan itseään varten sovittelevansa vaatteita. Ettehän te itse jumalauta edes näe miltä se perseenne näyttää! Mutta silti "ihan ittee varten". Ihan ittee varten sipsutellaan äärimmäisen epäkäytännöllisissä korkkareissa, joissa tissit työntyvät eteen ja perse taakse.. ihan vaan itestä tuntuu siltä, että tänään olis kiva näyttää nussittavalta.. Ihan vaan sitä varten kun kävelee lasipintojen ja peilien ohi, niin saa kiksejä ihan vaan itelleen..
Tuleeko siitä jotenkin alisteinen olo jos myöntää miehiä varten laittautuvansa? Eikö moderni nainen enää saa myöntää sitä koska feminismi?
niin teen myös minä =)
Tiedoksesi tiedostan tasan tarkkaan miltä peppuni näyttää ja se näyttää ikäisekseen aikas hyvältä ;)
Kirjoitin myös farkuista ja maihareista.. mutta taisit lukea vaan "rivien välistä".
Sitten kun valitsen sen kultumurusen.. häntä kohtaakin sitten taivas.. mutta jätän kiusallani kertomatta miten silloin pukeudutaan vai pukeudutaanko ollenkaan ;)
Kohtapuoliin lähden kosmetologin käsittelyyn ja ei sielläkään tule miehet mieleen...
ihan kuule itseäni varten siellä käyn.
Voit mun puolesta paukutella niitä miikkoja vaiks koko päivän ei haittaa ;)
Sinähän se olet ainoa, joka tässä on miikan paukauttanut.
Seinäruusuna ei ole tarvinnut istuskella.. oiskohan se nätti hymy ja pilke simmussa..joka saa housunpuntteihin säpinää.. UGH..
ps. ohos sen miikka onkin siirtynyt sulle.. mä en niitä jakele vaikka olisi kuinka skeidaa tekstiä ;)
Onhan sinulla oikeus herättää mielenkintoa muihinkin miehiin kuin omaasi .
Oletatko miehesi pohtivan laillasi ollessaan yksin ulkona nuin
pikkumaisia asioita .Herättääkö hän mielenkiintoa muihin naisiin ?
Totta kai mies ja nainen baarielämässä katselevat vastakkaista sukupuolta .
Silmäruoka ei ole pahasta aviossa oleville ihmisille ?
Katselevat kuules miehet ja naiset toistensa perään muuallakin kuin
yöelämässä.
Muita baarissa olevia ?
Uimarannoilla sitä paljasta pintaa vasta esiin ilmaantuukin .
UImahallit ovat myös talvella paljaan pinnan näyttömöitä.
Ovatko etelän ja pohjoisen rantojen miehet ja naiset kovin tyrkkyä
aurinkoa ottaessaan ?
Jos on sinkku, on ok olla ihmisten ilmoilla tyrkky.
Valitettavan moni parisuhteessa oleva pukeutuu ja käyttäytyy ihmisten ilmoilla niin, että häntä luullaan automaattisesti sinkuksi. Sitten ihmetellään "miksei saa olla rauhassa"... Voi hyvää päivää. Oma valinta.
On ihmisiä jotka pelkästään nauttivat saamastaan huomiosta pukeutumalla
seksikkäästi .
Ei miehen tai naisen tarvitse olla umpiluutunut ajatuksissaan .
Etteikö kuka tahansa voisi pukeutumisellaan viestittää olemassaoloaan
seksikkyydenkin kautta.
Keneneltäkään ei heru yhtään mitään .Oli kyseessä sitten seksikkäästi viestittävä
pukeutumistyyli (muoti) tai ihan tavallinen asuste yllään .Jollei kyseinen
henkilö sitä itse halua.
Jos joku mies tai nainen kuviteelee saavansa "sitä "seksikkäästi pukeutuvien
miesten tai naisten joukosta .Tällainen kuvitelma on miltei tuulesta temmattua.
Seksikkäästi pukeutuminen ei ole sama asia kuin lupa koskea -).
Eipä ihme jos jotkut ihmiset kuvittelevta seksikkäästi pukeutuvien ihmisten
haluavan ilman muuta seksiä .
Kuka tahansa voi haluta seksiä pukeutumistyylistä riippumatta.
Mutta eri asia saako sitä -)
Mitähän ajattelet pikku,pikku bikineissä kulkevista naisista -).
Paljasta pintaa ja takapuolta vilkkuu .
Ovatko binikinaiset humiohuoria vai mitä mahtanevat sinun päässäsi olla .
Oletpa muuten hauska tapaus .
Mutta sinulla taasen tuleekin olemaan vallan erikoinen ongelma edessäsi.
Mikäli miehenä käyt uimarannalla uimahousuihin ahtautuneena.
Saattaa se miehinen mitta näyttäytyä hieman liian "tyrkyllä"olevana
naisten silmiin.
Suojaa itsesi kaiken varata farkuilla .Etteivät naiset tule tuijottaneeksi sinua
liaan pitkään.Jos satut viel olemaan komeata urostyyppiä.
Naiset luulevta sinun olevan tyrkyllä -)
Eivät baarit ole ainoastaan iskupaikkoja.
Varsinkin nuoremmat tutustuvat toisiinsa toveriedensa kautta myös
rantaelämän kautta .
Oletko koskana kuullut lomaromansseista.
Rantaelmässäkin voi tutustua toisiinsa .
Monessa lomakohteessa on erikseen uimalataassa jopa baaritiski .
Rannalla voi myös ottaa vain aurinkoa .Rantaelmässä on vipinää muussakin muodossa .
Sillä silmällä ,)
Kunnon miehet eivät arvosta sellaisia naisia.
yhdelle ainoalle.
Eivät jaa tavaraansa .
Tarkoitan "kunnon"miehillä ja naisilla sinun laatimaa määritelmää
ihmisen kunnollisuudesta.
Joten sinulla ei pitäisi olla mitään hätää "kunnon"naisten tai miesten
suhteen.
Hehän ovat käsityskykysi mukaan ilman muuta kunnollisia.
Sitäpaitsi tyrkyt ovat ns.helppoa seuraa, sillä heidän saamiseksi ei tarvitse tehdä mitään, päinvastoin... En ymmärrä miksi joku haluaisi vapaaehtoisesti olla tällainen?
Pukeutumista kommentoisin seuraavalla kysymyksellä; "Pukeudutko antaaksesi itsestäsi tietynlaisen kuvan vai mikä tuntuu hyvältä?"
Aina mikäli nainen tai mies tyrkyttää teille itseään.
On lupa kieltäytyä seurasta.
Jos baarissa joku vänkää tahtomattasi seuraasi.
Takuulla portsarit poistavat tunkeilijan .
Ei tyrkyistä ole haittaa, jollei itse halua heidän seurassaan aikaansa viettää.
Toisaalta, jos ei saa pelkällä olemuksellaan seuraa .Silloin täytyy tarjota
omaa seuraansa .Mikäli seuraa kaipailee .
Aina joku tavalla tai toisella tyrkyttää omaa seuraansa .Muuten yksinäiset
ihmiset olisivat alati ilman seuraa.
Jos mieli pukeutua asiallisesti ja siistiisti .Olet sillä siisti ihminen.
Voit myös halutessasi pukeutua seksiikkäämmin tai muuten persoonallisemmin.
Tulee hieman väriäläiskää normipuketumisen joukkoon .
Sellainenhan vain piristää .Kaikkien ei travitse pukeutua yhteen ja samaan
muodin malliin.Personallisuus on pukeutumisessa ainakin mielestäni plussaa.
Sama pätee myös miehiin ainakin sen perusteella mitä olen oppinut kaveristani, joka pukeutuu hyvinkin persoonallisesti, mutta ei kuitenkaan liian liioitellusti. Baarissa hän saa hyvin usein naisilta huomiota pelkästään tyylinsä ansiosta.
Pahiten tyrkyt naiset kieroilevat saadakseen huomiota. Klassikoita on esim. avunpyyntö esim. jatkuvalla tupakan tai juomien pummimisella (ei tee vaikutusta), mieheen tukeutuminen itkeskelemällä ja valittamalla "kamalasta kohtalostaan", ja hakien läpinäkyvästi sääliä, tai sitten he yksinkertaisesti änkevät luo jatkoille, ja esittää väsynyttä ja "sammuu" sänkyyn, päästen täten lähietäisyydelle. Miehenä täytyy sanoa että tällainen nainen kiinnostaa ainoastaan siksi että on helppo. Vakavampi suhde näin huonon itsetunnon omaavan kanssa ei kiinnosta. Pidän naisista jotka pitää valloittaa.
Puhut kuin olisit valmis käyttämään hyväksesi juopuneessa tilassa
olevaaa naista .
Tällainen nainen ei kiinnosta muuten kuin on helppo ?
Hyväksikäytettäväkö ?
Syyllistyt rikokseen mikäli käytät seksuaalisesti hyväksesi juopunutta naista .
Tasa-arvon vuoksi naisetkin saisi tyrkyttää enemmän.
Sinulta karkaisi äly päästä .
Tulisit ikäänkuin tyhmäksi puketumisen seurauksena ?
Ja jos vielä uppoaisit push -up liiveihin .
Katoasi päästäsi se vähänenkin järki -)
Vaimo-ominaisuuksilla tarkoitan tässä kykyä rakentaa yhteinen perhe lapsineen, taloineen harrastuksineen kaikkineen. Mukavuus ja yhteensopivuus miehen kanssa ovat sen ydinasioita. Kotipaikka ja ammatti kysytään monesti jo baarissa. Ikä ja siviilisääty useimmiten päätellään. Lisää merkittäviä asioita selviää yhteisen yön ja sitä seuraavan aamun aikana.
Ulkokuori on vain bonus, joka katoaa iän myötä enemmän tai vähemmän eikä sillä ole sinänsä isoa merkitystä tai no sen verran tietty, että on ainakin muutama piirre ulkoisesti josta toinen pitää.
Pelkkä helvetin kaunis ulkokuori ilman järkeä päässä ja suhde onkin sitten Good Bye, ainakaan itse en arvosta naisia, joilla ei ole päässä järkeä ja rakastavaa luonnetta.
Mietin myös miksi tälläinen helvetin pintapuolinen kysymys tännekin on laitettu, onko tosiaan niin että naiset miettii pitääkö olle tyrkky vai mukava...eikö tämä ole jo päivän selvä asia? Mielummin nainen joka osaa keskustella kuin ns. pedissä pätevä jolta ei sitten muuta löydykkään.
HUOM! Kauniskin nainen voi olla älykäs, se mitä tuossa ylempänä halusin korosta on se, että ulkokuori on vain pintaa ja se millainen ihminen on henkisesti on tärkeämpää.
Jos ymmärtänette käsitteen seksikäs jne. niin hyvinkin kaunis nainen, jonka henkimaailma on tasoa 0 ei ole ainakaan minulle seksikäs. tämäkin on vain mun mieleipide koska mulle seksikkyyteen liittyy naisen henkinen puoli myös eli seksikkyys ei ole pelkkää kuorta.
Sitä paitsi tuiki tavallisen näköinen nainen voi olle hyvinkin seksikäs kun taas kuvan kaunis tuntuu kylmältä, seksikkyys tietysti näin on hyvinkin persoonallinen käsite itse kullekin ja jokainen näkee asiat erillailla.
Mies_2012: Mistä sut löytää :)
Siksi kun näen naisia esimerkiksi siinä iänikuisessa baarissa, huomioni kiinnittyy niihin "tyrkysti" pukeutuneisiin. Heistä tiedän sen, että ovat seksikkäitä. Älystään en mitään. Harmaavarpusista nurkassa tiedän, että he eivät saa aikaan ylimääräisiä tykytyksiä ensinäkemältä. Heidänkään älystään en tiedä mitään.
Siis tietysti kokonais"houkuttavuus" ratkaisee. Jos jollakin töpselikärsällä on tissit paljaana ja vieressä jumalaisen kauniit kasvot villapaidassa, niin kyllä ne kasvot voittavat.
itsellesi miestä ?
Jos miehiä ei haittaa naisten niukempi pukeutumistyyli (yleensä ottaen ).
Niin miksi ihmeessä kiinnostut enemmälti naisten pukeutumisesta ?
Sinun kyllä kannattaisi seurata enemmän miehiä ulkona ollessasi .
Kiinnittäisit katseesi miesten pukeutumiseen ja olemukseen .
Varsinkin jos olet hakemassa itsellesi seuraa ?
Jos mies katselee baarissa olevaa naistarjontaa ja paljasta pintaa
`"väärällä silmällä " .Ei sinun silmilläsi .Olet jo heittämässä pyyhkeen kehään.
Kuules, et voi valita mihin suuntaan kukanenkin mies katseensa kääntää.
Mutta.. Oman katseesi voit suunnata paljaan pinnan seurannan sijaan
mielenkiintoiseen mieheen.
Mielestäni olet kyllä kovin kiinnostunut tästä miesten paljaan pinnan
seurannasta -)
Ei kai niin"älytöntä"ihmistä voi olla ".Jonka kiinnostus vastakkaiseen
sukupuoleen toteutuu ainoastaan ja vain paljaan pinnan kautta ".