Tutkijat ovat selvittäneet simpanssien, gorillojen ja muiden kädellisten todellisia sukupolvien välisiä syntyaikoja ja havainneet, että aikaisemmat arviot ovat aliarvioineet sukupolvien väliset erot: todellisuudessa simpanssit ja gorillat synnyttävät keskimäärin vanhempina kuin on luultu, vaikka ne voivat saada ensimmäiset lapsensa jo yhdeksän vuotiaana. Tämä vaikuttaa molekyylikellojen perusteella tehtyyn arvioon viimeisen yhteisen kantamuotomme simpanssien kanssa elinaikaan: Se eli ilmeisesti jo 7-8 miljoonaa vuotta sitten, mahdollisesti jopa 13 miljoonaa vuotta sitten ja viimeinen yhteinen kantamuotomme gorillojen kanssa eli 8-19 miljoonaa vuotta sitten.
http://news.sciencemag.org/sciencenow/2012/08/generation-gaps-suggest-ancient.html?ref=hp
Kantamuodostamme arvioitua enemmän aikaa?
5
95
Vastaukset
Jälleen esimerkki siitä, miten hyödyllistä genomien sekvenssointi on ollut.
- kr
Niinpä niin, haarukka oletetulle yhteiselle esi-isälle on siis tarkkojen iänmääritysmenetelmien, siis samanlaisen tuloksen antavien yhtenevien 40:nen erilaisen tutkimukse mukaan 8-19 miljoonaa vuotta. Heh .
Ja mikähän olikaan tuo esi-isä- otus nimeltään? Onko se se sama joka on kuvattu moniin sukupihimme vai onko se vielä löytymättä?
Ja mikähän lienee evoluutioennustus seuraavasta muutaman vuoden kuluttua saatavasta ikäarviosta?
Tähän asti meille on puhuttu tästä asiasta paaskaa alatimuuttuvin argumentein, joten miksi pitäisi kuvitella että nykyarvio pitäisi kutinsa?
Miten tuossa on otettu huomioon simpanssin evoluution eri aikoina voimassa ollut synnytysikä? Eipä tietenkään mitenkään.
Mutta aika hyvä on tuo arvio ihmisen ja gorillan esi-isästä, 8-19 miljoonaa v. oleva haarukka. Se on niin iso hehtaaripyssyn laukaus että on täysin selvää että luku on hatusta tempaistu.
Mutta koska todellisuushan on nykytieteen ja DNA:n lajirajaeston tuntemuksen vuoksi selvillä siitä että evoluutio on vain kuvittelua, niin tokihan tulemme saamaan loputtomasati kuviteltuja raportteja olemattomista esi-isistämme. Kuvitellahan voi ihan mitä vain, vaikkapa hikirauhastissejä.- !! !!
Missä on se lupaamasi 100% Jumalatodiste? Niin kauan kuin sitä ei näy, pidän KAIKKEA kirjoittamaasi täytenä pàskana edes lukematta sitä.
- kr
!! !! kirjoitti:
Missä on se lupaamasi 100% Jumalatodiste? Niin kauan kuin sitä ei näy, pidän KAIKKEA kirjoittamaasi täytenä pàskana edes lukematta sitä.
Sen jumaltodisteen lupasi Kr, ei kr. Toope.
Tosin voisinhan minäkin antaa sellaisia muutamanmiljoonan mutta evo-usksonnon sokaisema mielesi ei tunnusta edes sitä tieteellistä faktaa että alkeellisinkin solu on monimutkaisempi kokonaisuus kuin jumbojetti, siis onko jumbojetti älykkään olennon tekemä vai ei? Toope. No onpa tietenkin,vain typerys väittäisi muuta. No entäsJumboa monimutkasempi solu? No tottahan sekin on älykkään tekijän tekele sanoo tervettä logiikkaa noudattava arkitiede.
Evokkiaivopieruajattelija sanoo erittäin epätieteellisesti että sattuma sen loi.
Olet täydellinen toope,, nyt näet sen itsekin. Kannattiko kerjätä kuonoonsa? - dddddddfsdf
kr kirjoitti:
Sen jumaltodisteen lupasi Kr, ei kr. Toope.
Tosin voisinhan minäkin antaa sellaisia muutamanmiljoonan mutta evo-usksonnon sokaisema mielesi ei tunnusta edes sitä tieteellistä faktaa että alkeellisinkin solu on monimutkaisempi kokonaisuus kuin jumbojetti, siis onko jumbojetti älykkään olennon tekemä vai ei? Toope. No onpa tietenkin,vain typerys väittäisi muuta. No entäsJumboa monimutkasempi solu? No tottahan sekin on älykkään tekijän tekele sanoo tervettä logiikkaa noudattava arkitiede.
Evokkiaivopieruajattelija sanoo erittäin epätieteellisesti että sattuma sen loi.
Olet täydellinen toope,, nyt näet sen itsekin. Kannattiko kerjätä kuonoonsa?Vertaat elotonta ja elollista keskenään. Toisin kuin solulla, jumbojetillä ei ole ominaisuutta, jolla se valmistaisi kopioita itsestään. Perustelusi kaatuu jo tähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh563324Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli712656Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit602449- 942304
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412064Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö661715Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise1371689Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j1781638Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.901620Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä
Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun3811552