Et sinä täällä elä siksi että voisit kärsiä, vaan siksi että saat valinnan haluatko tehdä elämästäsi kurjaa, vai hurjaa.
Omasta mielestäni aate siitä että kärsimys, veri, hiki ja kyyneleet palkitaan on jotenkin aivan väärä lähtökohta tarkastella asioita.
Toki kova elämä opettaa kaikenlaista, mutta suurinosa näistä opetuksista on aika negatiivisia. Yleensä kovaa elämää elävät ihmiset ovat joko ahdistuneita, tai täysin turtuneita, he eivät enää tunne tuskaa niin voimakkaasti, koska ovat tottuneet että elämän pitää olla kurjaa. Siinä on myös se vaara, että tulee kateelliseksi heille jotka nauttivat elämästä, koska itse näkee sen vääränä tapana toimia.
Tälläinen tietynlainen ärsyyntymisestä johtuva kateellisuus voi pahimmillaan johtaa siihen, että ei näe ihmisissä enää mitään hyvää, mahdollisesti se johtaa asioihin jossa et hyväksy, ettei kaikki halua kärsiä samalla tavalla kuin sinä.
Tämä taas voi johtaa vaikkapa kouluampumisiin tai vastaaviin tapahtumiin.
Nykyisessä kulttuurissa on jopa jotenkin "in" olla masentunut ja täysin välinpitämätön yhteiskuntaa kohtaan. Tietyistä ryhmistä tälläisiä henkilöitä löytyy paljonkin esim. "gootit" ja "emo:t"
Näissä ryhmissä lähtökohtana voi olla se, että kaikki on täysin turhaa, elät vain hetken, kuolet, kukaan ei muista sinua enää...
Sitten on tämä enemmän uskovainen ryhmä, jonka mukaan hengellisyys voidaan saavuttaa ainoastaan kärsimällä. Nautinto on väärin ja Jumala tuomitsee kaiken sellaisen hekumaallisuuden. Jotkut vievät tämän niin äärimmäisyyksiin että kirjaimellisesti ruoskivat itsensä verille päivittäin.
Mikäli Jumala on olemasa, niin siinä on mielestäni kaikkein vähiten logiikkaa, että hän tuomitsee esimerkiksi mässäilyn, masturbaation, juomisen, esiaviollisen seksin vaikka nämä tapaukset eivät aiheuttaisikaan ongelmia kuin korkeintaan henkilölle joka valitsee näiden asioiden harrastamisen.
Samoin kuin siinä, että hän palkitsisi ihmisen joka on äärimmäisen ankara itselleen.
Minä olen täysin sitä mieltä, että aina saa nauttia mikäli nautinnosta ei aiheudu suoranaista harmia jollekin toiselle. Viinaa, naisia, hyvää ruokaa, kallista viihdettä... ihan mikä kenellekin tuottaa parhaat aistinautinnot.
Omasta mielestäni aate siitä että kärsimys, veri, hiki ja kyyneleet palkitaan on jotenkin aivan väärä lähtökohta tarkastella asioita.
Toki kova elämä opettaa kaikenlaista, mutta suurinosa näistä opetuksista on aika negatiivisia. Yleensä kovaa elämää elävät ihmiset ovat joko ahdistuneita, tai täysin turtuneita, he eivät enää tunne tuskaa niin voimakkaasti, koska ovat tottuneet että elämän pitää olla kurjaa. Siinä on myös se vaara, että tulee kateelliseksi heille jotka nauttivat elämästä, koska itse näkee sen vääränä tapana toimia.
Tälläinen tietynlainen ärsyyntymisestä johtuva kateellisuus voi pahimmillaan johtaa siihen, että ei näe ihmisissä enää mitään hyvää, mahdollisesti se johtaa asioihin jossa et hyväksy, ettei kaikki halua kärsiä samalla tavalla kuin sinä.
Tämä taas voi johtaa vaikkapa kouluampumisiin tai vastaaviin tapahtumiin.
Nykyisessä kulttuurissa on jopa jotenkin "in" olla masentunut ja täysin välinpitämätön yhteiskuntaa kohtaan. Tietyistä ryhmistä tälläisiä henkilöitä löytyy paljonkin esim. "gootit" ja "emo:t"
Näissä ryhmissä lähtökohtana voi olla se, että kaikki on täysin turhaa, elät vain hetken, kuolet, kukaan ei muista sinua enää...
Sitten on tämä enemmän uskovainen ryhmä, jonka mukaan hengellisyys voidaan saavuttaa ainoastaan kärsimällä. Nautinto on väärin ja Jumala tuomitsee kaiken sellaisen hekumaallisuuden. Jotkut vievät tämän niin äärimmäisyyksiin että kirjaimellisesti ruoskivat itsensä verille päivittäin.
Mikäli Jumala on olemasa, niin siinä on mielestäni kaikkein vähiten logiikkaa, että hän tuomitsee esimerkiksi mässäilyn, masturbaation, juomisen, esiaviollisen seksin vaikka nämä tapaukset eivät aiheuttaisikaan ongelmia kuin korkeintaan henkilölle joka valitsee näiden asioiden harrastamisen.
Samoin kuin siinä, että hän palkitsisi ihmisen joka on äärimmäisen ankara itselleen.
Minä olen täysin sitä mieltä, että aina saa nauttia mikäli nautinnosta ei aiheudu suoranaista harmia jollekin toiselle. Viinaa, naisia, hyvää ruokaa, kallista viihdettä... ihan mikä kenellekin tuottaa parhaat aistinautinnot.
Vastaukset 7
Vanhimmat
erikseen kannata mainostaa. Sensijaan elämä on Jumalaa varten olisi hyvinkin aiheellinen kehotus.
Ei kristinuskossa kehoteta kärsimään, vaan ymmärtämään toisia, auttamaan ja olemaan myötätuntoinen, rakastamaan lähimmäistä niinkuin itseäänkin.
Uskossa eläessä uskonelämää oppii, aloittelijat saattavat olla aluksi hyvinkin tarkkoja ettei mokia tulisi vaikka kaikille niitä jossain vaiheessa tulee. Aina saa aloittaa uudestaan uskontiellä, katuva ja anteeksi pyytävä saa anteeksi, sellaista se oppiminen on...!
Oli mielenkiintoista lukea ajatuksiasi. Paljon on asioita, joihin voin yhtyä kanssasi.
Nautinnossa ei tosiaankaan ole mitään väärää. Väärää ja oikeaa ei todellisuudessa ole olemassakaan. On vain erilaisia kokemuksia, joista sitten opimme. Vasta kokemuksen kautta opimme mikä toiminta on oikeasti meille hyväksi ja mikä pahaksi. Kaikella, ajatuksesta lähtien on seurauksensa, sillä olemme oman elämämme luojia. Luomme oman todellisuutemme. Se, että tuoko viina, naiset, hyvä ruoka ja kallis viihde todellista onnea, on sitten jokaisen opittava oman tiensä kautta. Aistinautinnot tuppaavat olemaan hetken hekumaa ja sen jälkeen tulee aina alamäki. Jotta ihminen voisi kokea hetken hekumaa on hänen jatkuvasti etsittävä näitä asioita itsensä ulkopuolelta. Tämäkin on vain leikkiä, mutta kun ihminen kyllästyy tähän leikkiin, hän alkaa etsiä jotain muuta. Aistinautinnot (jotka ovat vain fyysistä nautintoa) eivät ole ihmisen ainut onnen lähde, sillä on olemassa vielä suurempaa "nautintoa", onnea ja iloa, joka on pysyvämpää eikä se ole sidoksissa fyysisyyteen. Tämän muistamiseen ihmisen täytyy ensin kokea fyysinen nautinto ja oppia sen kautta, että se ei tuotakaan kuin hetken hekumaa ja kun se ei enää riitä oppivalle sielulle, ihminen alkaa etsimään jotain syvempää olemusta ja olemista. Tällöin ihmisen voidaan sanoa alkavan henkistymään johonkin siihen mitä on kaiken fyysisyydenkin takana, ollut koko ajan vain odottamassa ihmisen löytämistä tähän laajempaan olemiseen.
Elämä on leikkikenttä, jossa opitaan kokemuksen kautta. Mitään tuomioita ei ole Jumalan taholta. Jos joku tuomitsee, se on aina me itse kunnes opimme senkin, että tuomiot eivät toimi kannaltamme, sillä kun tuomitsemme toisen tuomitsemmekin itsemme. Päämäärämme on ilo ja onni, jokaisella. Olemme jokainen pyrkimässä tätä kohden, joskus eksymme kauemmaksi siitä mutta joka hetkellä meillä on kasvun mahdollisuus taas muistaa sitä keitä todella olemme. Tarkoituksemme on luoda taivas maan päälle. Nyt olemme siirtymävaiheessa, jossa kollektiivitasolla heräämme uuteen olemiseen. Tämä on upeaa aikaa. Jokainen on halunnut tulla tänne juuri tässä ajassa tekemään osaltaan tätä muutosta. Jokainen on tärkeä osa muutosta ja muutos alkaa aina yksilötasolta, kunnes lopulta näemme kollektiivisen muutoksen tapahtuneen.
Löysin juuri hyvän videopätkän aiheesta. On pitkä mutta kattaa paljon asiaa. En ehkä itse (vielä) kykene sisäistämään kaikkea tässä sanottua mutta menee hyvin lähelle.
https://www.youtube.com/watch?v=hYX-UDLr6q0
Periaatteessa ymmärrän kyllä että nautintojen ei aina tarvitse olla fyysisiä, vaikkakin henkinen nautinto perustuu suurilta osin fyysiseen hyvään tunteeseen. Molemmat toimivat keskenään harmoniassa, ja täten niitä ei mielestäni kannata erottaa tai määritellä kumman tyyppinen nautinto on jotenkin korkeammalla asteella, tai pidempiaikaisempi.
Nautinto on kuitenkin nautinto, oli se kumpi hyvänsä, ja kun löytää asioita joista voi nauttia useaan kertaan, niin ei tarvitse etsiä jatkuvasti uusia nautintoja.
Oikeastaan näkisin, että jatkuva uusien asioiden pakonomainen kokeileminen ei ole nauttimista, vaan ennemminkin joku tyhjyys joka pitää täyttää kun ei saakaan tarpeeksi kovia kiksejä asioista joista aiemmin nautti.
Tämä on tietysti yleinen(pääosin ratkaisematon) ongelma ihmiselle, joku haluaa täyttää tämän aukon esimerkiksi uskonnolla, mutta toisaalta kaikille ei sovi uskonnot. Ongelmaa pitkitetään etsimällä jatkuvasti uutta kivaa kunnes löytyy se sinun todellinen juttu josta pidät, tai sitten etsitään sitä kivaa aina kuolemaan asti.
Tässä on mielestäni se erotus. Toinen pitää esimerkiksi juomista mukavana harrastuksena, taas joku kyyninen alkoholisti ei enää kykene näkemään mitä hauskaa juomisessa voi muka olla. Eli ongelma on syntynyt, ja kasvanut liian suureksi, huomaa kärsivänsä mutta ei pysty päästämään irti pinttyneistä tavoista.
Ymmärrän kyllä että myös televisio on nautintoja täynnä, mutta hyväksytäänkö ne Raamatussa? Uskovainen haluaa ennemminkin oppia elämään paremmin uskossa kuin nautiskeluissa, koska hänellä on päämäärä: sielun pelastuminen, eikä hän halua joutua helvettiin nautintojen perässä juoksemisen takia.
Uskonelämässä aloitetaan ns. uskonaskelista, ja sitää oppii kun elää, ei sitä heti voi kaikkea osata, eikä edes pidä, vaan eläminen siinä opettaa! (Erehdysten ja mokien ja lankeemustenkin jälkeen saa pyytää anteeksi, koska ihmisellä on tahtoa mutta liha on heikko, niinkuin lukee Raamatussakin) Raamattu on niin vaikeaselkoinen kirja että siitä riittää tutkittavaa koko loppuelämän ajaksi, koska se on Jumalan antamaa viisautta ihmiselle, eikä ihmisen, siinä se ero on.
Koetko että jumalasi paheksuu jos nautit tietyistä asioista aiheuttamatta muille mitään suoranaisia ongelmia?
Helvetti on absurdi pelko joka ammentuu mielikuvasta että Jumala olisi suuri kiusaaja joka haluaisi alistaa sinut tahtoonsa. Se ei ole millään tavalla järkevä ajattelumalli, sillä jos Jumala loi sinut, niin hän oletettavasti tasan tarkkaan tiesi mitä teki ja näin ollen tuntee sinut ja sinun logiikkasi täydellisesti. Täten hänen on aivan pakko kyetä päättelemään etukäteen millaisen elämäntyylin valitset.
Miksi luoda tietoisesti oikukas olento jolle aiheuttaa kärsimystä vain sen takia että loi kyseiselle olennolle logiikan joka sotii Jumalan "omaa sanaa" vastaan?
Mieti oletko aivan oikeasti onnellinen, vai elätkö vain siinä luulossa, että sinun on pakko ottaa asiat hymyillen vastaan.
Pystyisikö terve ihminen järjestämään toiselle ihmiselle ikuisen kidutuksen vaikka hän tekikin jotain väärää? Ei tietenkään. Edes Hitler ei ansaitse ikuista kidutusta sillä väärintekeminen ei voi olla rajatonta, täten loputon rangaistus on kohtuuton mistä tahansa asiasta. Kiduttaminen ei muutenkaan ole vastaus mihinkään asiaan, se ei auta yhtään ketään.