Katolisen kirkon tuho lähenee?

Sepä Se

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288513338954.html

Ortodoksinen kirkko on hyvin vahva toimija Venäjällä. Veikkaan että ajanmittaa joku selkkaus näiden kahden kirkolla johtaa jonkinlaiseen poliittiseen selkkaukseen, jossa Vatikaanivaltio lopulta tuhotaan. Käy aivan niinkuin Raamatussa ennustetaan:

2 Hän huusi kovalla äänellä: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon! Siitä on tullut pahojen henkien tyyssija ja kaikkien saastaisten henkien ja kaikkien saastaisten ja inhottavien lintujen pesäpaikka
3 Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
4 Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
5 "Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan
6 Tehkää hänelle niin kuin hän on tehnyt muille, maksakaa kaksin verroin hänen teoistaan. Siihen maljaan, johon hän on toisille juomansa sekoittanut, sekoittakaa häntä itseään varten kahta katkerampi juoma.
7 Minkä hän on mainetta ja rikkautta ahnehtinut, saman verran antakaa hänelle tuskaa ja murhetta. Hän vakuuttelee yhä itselleen: 'Minä olen kuningatar ja istun valtaistuimella. Leski en ole, surua en ikinä koe.'
8 Sen tähden häneen iskevät yhtenä ja samana päivänä kaikki hänelle langetetut vitsaukset, rutto, murhe ja nälkä, ja hänet poltetaan tuhkaksi. Väkevä on Herra Jumala, joka hänet on tuominnut!
9 "Maailman kuninkaat, jotka ovat hänen kanssaan irstailleet ja mässäilleet, itkevät ja valittavat häntä, kun näkevät savun nousevan hänen roviostaan. (Joh 18)

Huom tuo sananpaikka: ja hänet poltetaan tuhkaksi. Miten kokonainen kaupunki voidaan hävittää maailmankartalta? Noh, atomipommilla tietysti!

William Branham profetoi: "And remember, I say this as God's prophet: The Russian empire will drop an atomic bomb of some sort on the Vatican City and destroy it in one hour. THUS SAITH THE LORD. And the Bible said that God took them cruel-hearted men and put them in His hands, and they were instruments in His hands to fulfill His will, and to bring back to her exactly what she had coming to her."

3

150

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • filadelfi

      Jos mitä ortodoksinen kirkko silloin toteuttaa, niin se Jeesuksen sanan mukaan on; Luuk.11:17. "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, ja talo kaatuu talon päälle."

      David Wilkerson sanoi puheessaan Moskovassa 2001: “Koittaa hetki, jolloin ei enää montaa suurkokousta pidetä. Nyt on toiminnan aika. Kuulitteko tämän profetian sanat? Ymmärsittekö, mitä sanoin? Montaa tämänkaltaista kokousta ei tule enää olemaan – tiedän sen.”

      Ja elääkö seurakunta Venäjällä jo uskonnonvapauden auringonlaskua?;
      http://www.irr-tv.fi/images/stories/downloads/pdf/Itaportti2012loka.pdf

    • Jos ja jos

      Ei katolinen kirkko mihinkään häviäis vaikka puolet sen papeista todettais pedofiileiks yms. höhöiks. Näissä tilanteissa itse kirkkoa ja uskontoa ei katsottais syylliseksi vaan tuomion saa aina yksittäiset ihmiset (papit , piispat yms.).
      Sen sijaan kirkon pää eli paavi ja kirkon päämaja eli vatikaani saattasi jonkin
      suuren tapahtuman takia kokea joko arvostuksellisen tai fyysisen tuhon.
      Pitää muistaa, että vatikaani on vain korttelin kokoinen valtio.
      Jo toisessa maailmansodassa käytettiin ns. korttelipommeja, jotka olivat liki nimensä veroisia.
      Nykyaseistuksella vatikaanin tuhoon ei todellakaan tarvita atomipommia.
      En tosin näe mitään syytä miksi mikään valtio haluasi tuhota vatikaanin fyysisesti, jokin terroristijärjestö ehkä sen vois tehdä, tai maanjäristys yms. luonnonvoima

    • 37x

      Helluntailaiset täällä mielipuuhaassaan: solvaamassa kristittyjä.
      Ootte aikasessa. Ei vielä ole yö. Onko teillä lepakoilla kello kesäajassa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe