Mihin naiset tarvitsevat miehiä?

Ihmettelevä mies

Olen ruvennut enemmän ja enemmän ihmettelemään mihin naiset tarvitsevat miehiä. Kuten yelisesti tiedetään niin nykynaiset ovat tulleet hyvin paljon itsenäisemmiksi ja omatoimisemmiksi, eli nykyään he hankkivat oman koulutuksen ja sitä kautta varmistavat toimeentulonsa. Täten naiseilla on mahdollisuudet hankkia oman asunnon, auton jne itse eivätkä tarvitse miehiä siten taloudellisella puolella. Lisäksi naiset ovat keskimäärin sosiaalisempia, joten läheis/ystävätuki löytyy toisista naisista. Koti ja lastenhoitoon on saatavilla palveluita ja päiväkoti/koulu systeemi toimii hyvin. Tätenhän on hyvin tiedossa että esim. korkeastikoulutetut naiset ovat ryhtyneet elämään sinkkuina kun heillä on siihen mahdollisuus eikä tarvetta miehestä jos sellaista ei näy.

Tietenkin paljolti sosiaalisista syistä naiset menevät naimisiin miesten kanssa mutta trendinä on ollut että naisilla on nykyään sellainen elämänmeno mahdollisuus ettei tarvitse pariutua edellä mainituin syin ja sellaiset naiset katsotaan jopa menestyneiksi.

Pidempään parisuhteessa itse eläneenä en osaa keksiä enään mitään syytä miksi naiset tarvitsisivat miehiä kun ole seurannut vaimon itsenäistä menoa.

Miehet pärjäisivät ehkä ilman naisia mutta ainoa joka rajoittaa on seksin tarve, eli miehen on vaikea elää ilman sitä. Naiset kun pärjäävät ilman tätäkin omasta halusta. Jos miehet eivät saa niin heistä tulee pidemmän päälle epätoivoisia ja masentuneita mutta naiset voivat itse päättää tästäkin, miehet eivät.

499

14640

    Vastaukset

    • 12 + 4

      Nainen tarvitsee miestä useampiin asioihin kuin mies naista. Nainen haluaa tehdä asioita yhdessä. Nainen haluaa ostaa vaatteita ja huonekaluja -- hän haluaa tehdä sen miehen kanssa. Nainen haluaa hankkia asunnon ja sisustaa -- hän haluaa tehdä sen miehen kanssa. Nainen haluaa käydä juhlissa ja matkustaa -- miehen kanssa. Hän haluaa käydä mökillä ja hoitaa puutarhaa -- miehen kanssa.

      Lisäksi nainen haluaa olla miehensä arvostama, ihailema ja haluama. Hän haluaa, että mies rakastaa, välittää ja on aidosti kiinnostunut siitä, mitä naiselle kuuluu.

      Ja tärkeimpänä useimpien naisten listalla on lasten hankkiminen. Lapset tarvitsevat isää elätykseen, hoitoon, kasvatukseen, opetukseen, suojeluun. Nainen siis tarvitsee miehen lastensa isäksi.

      Kyllä nainen seksiäkin tarvitsee, mutta tässä hänen intonsa laimenee, kun mies ei kykenekään tyydyttämään häntä ja kun nainen huomaa, ettei miestä kiinnosta naisen muut tarpeet.

      Kun mies ei tyydytä naisen tarpeita, hän ei masennu, koska hänellä on liuta muita yhtäläisiä tarpeita, jotka hänen ystäväpiirinsä pystyy tyydyttämään. Tämä on toisin kuin miehellä, jonka elämästä ei tule mitään ilman seksiä.

      Suurin onnettomuus naiselle on lapsettomuus. Se lähestyy miehen seksittömyyttä masentavuudessaan.

      • ievariitta

        HÄH, kuule jopa koira korvaa miehen ja on helppohoitosempi!vain läheisriippuvainen työtön/masentunut voi yrittää roikkua miehessä,mut kukaan täyspäinen nainen ei nykjään miestä riesoikseen ota!

      • Ljudmila28
        ievariitta kirjoitti:

        HÄH, kuule jopa koira korvaa miehen ja on helppohoitosempi!vain läheisriippuvainen työtön/masentunut voi yrittää roikkua miehessä,mut kukaan täyspäinen nainen ei nykjään miestä riesoikseen ota!

        Vaimoikseen valistuneet suomimiehet ottavat nykyisinkin tietysti naisellisia venäläisiä Kaunottaria, jotka päihittävät kaikki miehekkäät suomineidot mennen tullen päivällä ja yöllä. Lempeät ja seksikkäät itänaapurin Naiset saavat miehet tuntemaan itsensä Miehiksi, eikä miksikään kotomaan naisten kynnysmatoiksi.

      • Moneen asiaan

        Kyllä nainen tarvitsee moneen asiaan miestä,kuten mies naista.

      • Sekin vielä.
        ievariitta kirjoitti:

        HÄH, kuule jopa koira korvaa miehen ja on helppohoitosempi!vain läheisriippuvainen työtön/masentunut voi yrittää roikkua miehessä,mut kukaan täyspäinen nainen ei nykjään miestä riesoikseen ota!

        Koira on lisäksi uskollinen emännälleen, mies ei.

      • iem

        Jos ei ole miehiä, niin ei ole myöskään naisia. Suurin osa miehistä hoitaa kotiasiat, jos menee jokin rikki, niin nainen on pissasa, joutuu tilaamaan putkimiehen ja se on yleensä mies. Suurin osa miehistä osaa siivota ja laittaa ruokaa, mutta suurempi osa naisista osaa nalkuttaa.

      • sinkku8

        Siis huh, mikä juttu. Ei tasan tarkkaan miestä tarvitse vaateostoksiin vielä vähemmän sohvanostoksiin. Mitä sillä miehellä mökillä tekee, kun kirves ja saha pysyy naisenkin kädessä. Uusavuttomiako te naiset olette..Herätkää siitä blondiunesta ja kehittäkää itsestänne kunnon naisia jotka osaa ja taitaa nikkaroinninkin.

        Juhlia ja matkustaakkin voi ilman jotain körilästä ja matkastakin tulee paljon hauskempaa kun ei tarvitse kuunnella jotain hapanta ukkoa.

        Sekä mikä hitto sen sanoo että lapsia on hankittava, voi, ei en ainekaan minä niin tee. Mikä hitsin onnettomuus lapsettomuus on, häh järkikäteen ei kaikkien tarvitse kakaroita tänne maailmaan puskea.

        Seksinkin korvaa välineet, mitä sellaisella miehellä tekee joka ei kykene edes tyydyttämään tarpeitani, ei mitään.

        Joten iloitkaamme siskot miehettömästä elämästä ja olkaamme onnellisia.

      • kerronpa minäkin

        "Suurin onnettomuus naiselle on lapsettomuus."

        Ei ole kaikille vaan joillekin on suurin onnettomuus elämässä mies ja lapset. Tuon takia olenkin pysytellyt sinkkuna ja jos olen miestä seksi mielessä tarvinnut niin lähden laivamatkalle, sieltä löytyy ja nimenomaan varattuja miehiä joista tietää ettei heitä enää sen yön jälkeen tarvi katsella.

      • sinkkkkw
        Ljudmila28 kirjoitti:

        Vaimoikseen valistuneet suomimiehet ottavat nykyisinkin tietysti naisellisia venäläisiä Kaunottaria, jotka päihittävät kaikki miehekkäät suomineidot mennen tullen päivällä ja yöllä. Lempeät ja seksikkäät itänaapurin Naiset saavat miehet tuntemaan itsensä Miehiksi, eikä miksikään kotomaan naisten kynnysmatoiksi.

        Suomalainen nainen on mieluummin yksin, kuin valitsee suomalaisen miehen kumppanikseen.. Siksi sinkut lisääntyy.

      • Leira

        kyllä nainen miestä tarvitsee.Mutta jos mies ei ole läsnä, nainen oppii tulemaan toimeen, selviytymään ilman miestä. Harmi, kun mukava tehdä yhdessä.

      • iem
        sinkku8 kirjoitti:

        Siis huh, mikä juttu. Ei tasan tarkkaan miestä tarvitse vaateostoksiin vielä vähemmän sohvanostoksiin. Mitä sillä miehellä mökillä tekee, kun kirves ja saha pysyy naisenkin kädessä. Uusavuttomiako te naiset olette..Herätkää siitä blondiunesta ja kehittäkää itsestänne kunnon naisia jotka osaa ja taitaa nikkaroinninkin.

        Juhlia ja matkustaakkin voi ilman jotain körilästä ja matkastakin tulee paljon hauskempaa kun ei tarvitse kuunnella jotain hapanta ukkoa.

        Sekä mikä hitto sen sanoo että lapsia on hankittava, voi, ei en ainekaan minä niin tee. Mikä hitsin onnettomuus lapsettomuus on, häh järkikäteen ei kaikkien tarvitse kakaroita tänne maailmaan puskea.

        Seksinkin korvaa välineet, mitä sellaisella miehellä tekee joka ei kykene edes tyydyttämään tarpeitani, ei mitään.

        Joten iloitkaamme siskot miehettömästä elämästä ja olkaamme onnellisia.

        sinkku8, on aivan oikeassa. Eihän meitä miehiä tarvita, kun on hieromasauvatkin keksitty, mutta mitä te siellä lomalla teette, kun siellä ei ole miehiä?

      • Ihmeissäni
        Ljudmila28 kirjoitti:

        Vaimoikseen valistuneet suomimiehet ottavat nykyisinkin tietysti naisellisia venäläisiä Kaunottaria, jotka päihittävät kaikki miehekkäät suomineidot mennen tullen päivällä ja yöllä. Lempeät ja seksikkäät itänaapurin Naiset saavat miehet tuntemaan itsensä Miehiksi, eikä miksikään kotomaan naisten kynnysmatoiksi.

        Todella pitää apikkansa. Aivan upeaa minkälaista kohtelua saan sivistymeeltä, alykkäältä ja viisaalta venäläisnaiselta. Hän laittaa minulle myös aivan upeita venäläisiä herkkuja, kun suomalaiset naiset osaavat keittää vain kaurapuuron.

        Olen aivan äimän käkenä. Ja se ihana kohtelu............

      • lskfjoewrjgoierjge
        Ihmeissäni kirjoitti:

        Teetä ja sympatiaa?
        Pohjaanpalanutta puuroa ja v1ttuilua, siinä suominaisen panos miestä vastaan.

      • WomanRules

        Minä en tarvitse miestä. Kaikki hoituu ilman ukkoa. Turhia vätyksiä ja kerskureita kaikki. Pöh

      • pöh, sanon minä

        Minäkin haluaisin miestä maksamaan ostoksiani, ihailemaan, arvostamaan ja suojelemaan minua. Olikohan edellinen kirjoittaja ihan tosissaan?
        Onko naisen suurin onnettomuus lapsettomuus? Tiedän paljon pahempiakin.
        Ja nainenko ei muka masennu seksin puutteesta?

      • 42221
        iem kirjoitti:

        Jos ei ole miehiä, niin ei ole myöskään naisia. Suurin osa miehistä hoitaa kotiasiat, jos menee jokin rikki, niin nainen on pissasa, joutuu tilaamaan putkimiehen ja se on yleensä mies. Suurin osa miehistä osaa siivota ja laittaa ruokaa, mutta suurempi osa naisista osaa nalkuttaa.

        jostain omituisesta syystä miehet ovat aina tilanneet putkimiehet. missä miehet jotka osaavat tehdä kotona tehtävät korjaushommat?

      • Oma apu paras apu
        42221 kirjoitti:

        jostain omituisesta syystä miehet ovat aina tilanneet putkimiehet. missä miehet jotka osaavat tehdä kotona tehtävät korjaushommat?

        Juu täällä on ainakin yksi...

      • sinkku8
        iem kirjoitti:

        sinkku8, on aivan oikeassa. Eihän meitä miehiä tarvita, kun on hieromasauvatkin keksitty, mutta mitä te siellä lomalla teette, kun siellä ei ole miehiä?

        Pyhä yksinkertaisuus "ime" miksi lomalla pitäisi miehiä olla. Kulttuuria ja nähtävyyksiä sekä extreem lajeja voi harrastaa ilman miestäkin. Turhaan ne siellä on märehtimässä ja määräilemässä missä saa kulkea ja missä ei. Aurinkoa voi ottaa ilman miestä, kävellä ja kuntosalilla käydä ilman miestä...Voi, voi paljon voi harrastaa lomalla ilman miestä. Vielä kun on raitis niin ilo on sitä suurempi nautinto näkee ja kokee paljon enemmän. Voi tehdä pitkiä polkupyöräretkiä ja vaellusreissuja eikä siinäkään miestä tarvitse. Siis loma ilman miestä on nautinto.

        On niitä kuule paljon muitakin seksileluja kuin hieromasauva, se on vain yksi monista viihdyttäjistä.

      • varatut on pop
        kerronpa minäkin kirjoitti:

        "Suurin onnettomuus naiselle on lapsettomuus."

        Ei ole kaikille vaan joillekin on suurin onnettomuus elämässä mies ja lapset. Tuon takia olenkin pysytellyt sinkkuna ja jos olen miestä seksi mielessä tarvinnut niin lähden laivamatkalle, sieltä löytyy ja nimenomaan varattuja miehiä joista tietää ettei heitä enää sen yön jälkeen tarvi katsella.

        Olet oikeassa "kerronpa minäkin"

        Itsekkin käytän varattuja miehiä kun heistä ei saa iänikuista riesaa. Kun muuhun ei miestä tarvitse kuin seksiin.

      • yökkö511

        Aika rankka väite, että suurin onnettomuus naiselle on lapsettomuus.

      • asbvadfgha
        Ljudmila28 kirjoitti:

        Vaimoikseen valistuneet suomimiehet ottavat nykyisinkin tietysti naisellisia venäläisiä Kaunottaria, jotka päihittävät kaikki miehekkäät suomineidot mennen tullen päivällä ja yöllä. Lempeät ja seksikkäät itänaapurin Naiset saavat miehet tuntemaan itsensä Miehiksi, eikä miksikään kotomaan naisten kynnysmatoiksi.

        Niin... ainakin niin kauan kun se suomimies onnistuu pitämään työpaikkansa ja hyvän palkkapussin tässä kilpailuyhteiskunnassa. Sitten kun tulee taloudellisesti tiukempaa niin onkin vähän eri naama näkösällä. (Ei siinä mitään, tietysti laatunainen saa kans vaatia enemmän. Kantsii kuitenkin suomimiehen myös ymmärtää ne velvollisuutensa tässä kuviossa.)

      • dogman2
        Sekin vielä. kirjoitti:

        Koira on lisäksi uskollinen emännälleen, mies ei.

        Niin ja koiran saa tekemään just kaikki temput mitä emäntä haluaa, miehen taas ei...

      • joo.-
        42221 kirjoitti:

        jostain omituisesta syystä miehet ovat aina tilanneet putkimiehet. missä miehet jotka osaavat tehdä kotona tehtävät korjaushommat?

        Ei kyse ole osaamisesta vaan tietysti siitä, ettei putki tai sähköhommia saa tehdä kuin ammattilaiset.

        Toki osaamistakin voi jonkin verran puuttua.

      • mies on turhake

        Nykynainen ei miestä tarvitse, koska toinen nainen nuolee paremmin kun mies.

      • Lompakossa roikkuja

        @12 4

        Kuvailemasi riippakivi ei tarvitse muuta kuin miehen RAHOJA. Haluaa raahata joka paikkaan ettei kukaan muu nainen vie hänen saavuttamiaan etuja ja vie lompakkomiestä häneltä.

      • Tuuheronhoitaja

        Onko puutarhasi kunnossa? ;D

        Täällä olisi yksi vapaaehtoinen tarjokas sitä hoitamaan! ;D

      • ppkone
        joo.- kirjoitti:

        Ei kyse ole osaamisesta vaan tietysti siitä, ettei putki tai sähköhommia saa tehdä kuin ammattilaiset.

        Toki osaamistakin voi jonkin verran puuttua.

        Niin... ja oikeat työkalut, vaikka keittiön tiskialtaan hanan ja vesiliitännät händlää nyt ihan perustyökaluilla.

      • pistävälöyhkä
        Ihmeissäni kirjoitti:

        Todella pitää apikkansa. Aivan upeaa minkälaista kohtelua saan sivistymeeltä, alykkäältä ja viisaalta venäläisnaiselta. Hän laittaa minulle myös aivan upeita venäläisiä herkkuja, kun suomalaiset naiset osaavat keittää vain kaurapuuron.

        Olen aivan äimän käkenä. Ja se ihana kohtelu............

        Todella UPEETA! Myös epäsiisteys ja pesemättömyyden haju on upeeta.

      • jepujepa
        sinkkkkw kirjoitti:

        Suomalainen nainen on mieluummin yksin, kuin valitsee suomalaisen miehen kumppanikseen.. Siksi sinkut lisääntyy.

        ei ne mieluiten ole yksin, ne ottaa miehen arabimaista rikkaan. muutama "onnellinen" vuosi tulee elättyä yhessä ja parit lapset tehtyä.miehen suku vaatii muslimiksi kääntymistä. sitten huomataan että tulee turpaan useammin kuin kotimaassa olisi tullut. tahtoo karkuun lasten kanssa mutta miehen suku vahtii kuin hyena lauma ettet kotiovesta pidemmälle mene. passi on luultavasti kassakaapissa jonne et tiedä numeroa taikka poltettu. elät yleellisessä vankilassa. pääset karkuun jotenkuten mutta lapsiasi et näe ja jonain päivänä huoaat miehen suvun löytäneen sinut. päättyy päiväsi nuo kun olet miehen suvun häpeään saattanut ja sinä saat hmmm armokuoleman jos hyvin käy.
        Siis se ol´n jokaisen suominaisen unelma. ei mies suomesta vaan arabimaista, ne kun on rikkaita.
        ois sittenkin kandenu mennä luostariin...

      • juuh
        Sekin vielä. kirjoitti:

        Koira on lisäksi uskollinen emännälleen, mies ei.

        tuskimpa on. rajansa koirallakin on.

      • juuh
        sinkku8 kirjoitti:

        Pyhä yksinkertaisuus "ime" miksi lomalla pitäisi miehiä olla. Kulttuuria ja nähtävyyksiä sekä extreem lajeja voi harrastaa ilman miestäkin. Turhaan ne siellä on märehtimässä ja määräilemässä missä saa kulkea ja missä ei. Aurinkoa voi ottaa ilman miestä, kävellä ja kuntosalilla käydä ilman miestä...Voi, voi paljon voi harrastaa lomalla ilman miestä. Vielä kun on raitis niin ilo on sitä suurempi nautinto näkee ja kokee paljon enemmän. Voi tehdä pitkiä polkupyöräretkiä ja vaellusreissuja eikä siinäkään miestä tarvitse. Siis loma ilman miestä on nautinto.

        On niitä kuule paljon muitakin seksileluja kuin hieromasauva, se on vain yksi monista viihdyttäjistä.

        jep jep miehet ne o nähtävyydetkin rakentanu.

        uskompa kuule että jos pelkkää dildoo taikka sitä kuuluisaa "koiraa" käyttelet pelkästää muutamia vuosia niin kyllä 110% tulee se huokaus suusta ulos" kumpa ois miehiä"

      • sillälailla......

        Kyllä näkee ettet tiedä miehistä hölkäsen pöläystäkään.

      • sekä äitiä

        Lapsi tarvitsee isää.

      • Kuitenki
        Ljudmila28 kirjoitti:

        Vaimoikseen valistuneet suomimiehet ottavat nykyisinkin tietysti naisellisia venäläisiä Kaunottaria, jotka päihittävät kaikki miehekkäät suomineidot mennen tullen päivällä ja yöllä. Lempeät ja seksikkäät itänaapurin Naiset saavat miehet tuntemaan itsensä Miehiksi, eikä miksikään kotomaan naisten kynnysmatoiksi.

        Lapsi tarvitsee isää.

      • sinkku9
        sinkku8 kirjoitti:

        Siis huh, mikä juttu. Ei tasan tarkkaan miestä tarvitse vaateostoksiin vielä vähemmän sohvanostoksiin. Mitä sillä miehellä mökillä tekee, kun kirves ja saha pysyy naisenkin kädessä. Uusavuttomiako te naiset olette..Herätkää siitä blondiunesta ja kehittäkää itsestänne kunnon naisia jotka osaa ja taitaa nikkaroinninkin.

        Juhlia ja matkustaakkin voi ilman jotain körilästä ja matkastakin tulee paljon hauskempaa kun ei tarvitse kuunnella jotain hapanta ukkoa.

        Sekä mikä hitto sen sanoo että lapsia on hankittava, voi, ei en ainekaan minä niin tee. Mikä hitsin onnettomuus lapsettomuus on, häh järkikäteen ei kaikkien tarvitse kakaroita tänne maailmaan puskea.

        Seksinkin korvaa välineet, mitä sellaisella miehellä tekee joka ei kykene edes tyydyttämään tarpeitani, ei mitään.

        Joten iloitkaamme siskot miehettömästä elämästä ja olkaamme onnellisia.

        Sinkku8, ihan kuin minun kirjoittama viesti:) Olemme varmaan sukulaissieluja. Yksikään mies ei ole seksuaalisesti pystynyt tumpeloinnillaan minua tyydyttämään, kakarat olisi pahinta mitä tietäisin (lapsettomuusko naiselle suurin onnettomuus???? Minulle olisi suurin onnettomuus, jos jostain syystä saisin jonkun räkänokan elämänongelmakseni) ja miksi hitossa ottaisin miehen mukaan ostoksille????? Nimimerkki 12 4:llä ei taida olla ihan kaikki kohdallaan.

      • 60 svanteseppo 60
        varatut on pop kirjoitti:

        Olet oikeassa "kerronpa minäkin"

        Itsekkin käytän varattuja miehiä kun heistä ei saa iänikuista riesaa. Kun muuhun ei miestä tarvitse kuin seksiin.

        Miestä esim. koettelee onko mies kunnossa ja äidin hepenistä = [ "Äidin kahvivesistä"], jaossa olevien seksuaalikoneiden mailmankaikkeudessa - tarkoitan isääni - ihmisyyden väärin ymmärrysten ja kierouksien ja sellaisesta, josta en osaa edes 60 ikäisen koemailmassa koetteella kokemuksin kokeneena koetteita eläneenä enhän edes paremmasta koettautuneena .... Tunnustan miehenä mihin minua tarvittaisiin naiset .... Ja miltä näyttäisin spermanluovuttajana luonnossa, sähköpostiosoitteeni voit katsastaa maapallollisen seksuaalikoneiston mailmankaikkeudessa toivottelee onnahtelee onnistunee 60 ikäinen onni on olla Jumalaa lähellä "lähellä Jumalaa Onneni on olla"

      • maatilan_mies
        Ljudmila28 kirjoitti:

        Vaimoikseen valistuneet suomimiehet ottavat nykyisinkin tietysti naisellisia venäläisiä Kaunottaria, jotka päihittävät kaikki miehekkäät suomineidot mennen tullen päivällä ja yöllä. Lempeät ja seksikkäät itänaapurin Naiset saavat miehet tuntemaan itsensä Miehiksi, eikä miksikään kotomaan naisten kynnysmatoiksi.

        Tämän allekirjoitan ihan täysin 110%. Juuri näin! Vaikka kaikki parjaavat Itänaapurin naisia ja heidän motiivejaan, niin kyllä se on juuri näin että turhan moni suomineito saa miehen tuntemaan itsensä vain kynnysmatoksi ja venäläiset, oli sitten kaunotar tai ei, saavat miehen tuntemaan itsensä mieheksi. Kulttuuriero on ihana asia!!!!!

      • Oikeat valinnat

        Aivan oikein.
        Lisäisin tähän että nainen tarvitsee miestä myös erotessaan
        huonosta avioliitosta. Sillä naiset jahtaavat miestä ja rahaa.
        Silloin ei avioerosta selviä edes hengissä. Mutta ymmärtävän
        ystävän avulla voi eristäytyä tuosta joukosta.

      • Kyllä vain,,,

        jo lorahti,olikohan jo kolmas kerta

      • sinulle kjkdjfls

        Nainen voi olla halutessaan ilman sitä nussimistakin kuten aloituksessa sanottiin. Naisen maailma ei siitä kaadu. Itse en miestä pelkän erotiikan takia ota kun muuta syytä ei ole.

      • sinkkuli
        jepujepa kirjoitti:

        ei ne mieluiten ole yksin, ne ottaa miehen arabimaista rikkaan. muutama "onnellinen" vuosi tulee elättyä yhessä ja parit lapset tehtyä.miehen suku vaatii muslimiksi kääntymistä. sitten huomataan että tulee turpaan useammin kuin kotimaassa olisi tullut. tahtoo karkuun lasten kanssa mutta miehen suku vahtii kuin hyena lauma ettet kotiovesta pidemmälle mene. passi on luultavasti kassakaapissa jonne et tiedä numeroa taikka poltettu. elät yleellisessä vankilassa. pääset karkuun jotenkuten mutta lapsiasi et näe ja jonain päivänä huoaat miehen suvun löytäneen sinut. päättyy päiväsi nuo kun olet miehen suvun häpeään saattanut ja sinä saat hmmm armokuoleman jos hyvin käy.
        Siis se ol´n jokaisen suominaisen unelma. ei mies suomesta vaan arabimaista, ne kun on rikkaita.
        ois sittenkin kandenu mennä luostariin...

        En tunne yhtään sellaista naista. Tyytyväisiä sinkkunaisia tunnen montakin.

      • ......
        juuh kirjoitti:

        jep jep miehet ne o nähtävyydetkin rakentanu.

        uskompa kuule että jos pelkkää dildoo taikka sitä kuuluisaa "koiraa" käyttelet pelkästää muutamia vuosia niin kyllä 110% tulee se huokaus suusta ulos" kumpa ois miehiä"

        Mitä se mihinkään kuuluu kun miehet on ne rakentaneet. :D
        Hyvähän miehiä on OLEMASSA OLLA yleishyödyllisenä juttuna. Rakennusmiehinä jne. Kotiinsa niitä ei tarvitse ottaa eikä elää niiden kanssa.
        Seksistä vielä.. se dildo korvaa kyllä huonon miehen. Suurin osa miehistä ei osaa tyydyttää naista seksissä. Nainen tyydyttää 100% itsensä koska tietää ja tuntee kroppansa ja tarpeensa.

      • dna7
        Ljudmila28 kirjoitti:

        Vaimoikseen valistuneet suomimiehet ottavat nykyisinkin tietysti naisellisia venäläisiä Kaunottaria, jotka päihittävät kaikki miehekkäät suomineidot mennen tullen päivällä ja yöllä. Lempeät ja seksikkäät itänaapurin Naiset saavat miehet tuntemaan itsensä Miehiksi, eikä miksikään kotomaan naisten kynnysmatoiksi.

        MOI Ljudmila28! Voi sinua tietämätöntä.Tämänpäivän suomimies nai vain rahaa jos on nappulaa ei ulkonäöstä väliä.Voithan sinä keikerreillen ja kauneutesi takia jonkun kalasaaliin saada, mutta appa eepa kun arki koittaa rahat ei riitä,käytät liikaa rahaa kauneutesi hoitoon kyllä sen suopa hoitaa.Yleisesti ottaen jos olet kaunis,pukeudut kauniisti jne. jossain kohtaa se mies rypee mustasukkaisuudessa ja näin se vain on.Suomimies on yllättävän mustasukkainen jopa sairaan sellainen.Hän vahtii menojasi jos ei heti niin aikaamyöden se menee siihen.Koet henkistä väkivaltaa kun huomauttelut kauneutesi eteen tekemisesi tulevat hänelle pakkomielteeksi.Ethän vain kuvittele naivasi rahaa(rahamies)se vasta helvettiä on.Hänhän omistaa sinut ja käyttäytyy sen mukaisesti.

      • Taivaanlintu -73

        Vähän ihmetyttää tuo lista, mitä nainen muka haluaa tehdä miehen kanssa.... Minä teen mainittuja asioita mieluummin yksin. Olen kerran ollut naimisissa ja lapset on tehty. Elätän itse perheeni. Aina löytyy halukas mies, jos seksistä on puutetta. Ja jos johonkin esim. kodin tai auton korjaukseen tarvitsee apua, sen saa kyllä ulkoistettua. Ja kun on suhteita, ei se tule kovin kalliiksikaan. En keksi syytä, miksi minun pitäisi "seurustella" miehen kanssa. Enemmän ahdistaa ajatus, että joka päivä pitäisi voimavaroistaan riittää vielä miehen huomioimiseen voimia. En usko, että mies voisi antaa minulle niin paljon, että minun kannattaisi luopua vapaudestani, josta olen aika kalliin hinnan maksanut.

      • N39

        "Suurin onnettomuus naiselle on lapsettomuus. Se lähestyy miehen seksittömyyttä masentavuudessaan."

        Älä yleistä. Olen aikuinen nainen, muttei minulla ole ollut "vauvakuumetta" kuin parin lyhyen hetken ajan elämässäni. Tarkemmin katsottuna nekin tunteet olivat jotain muuta.

        En ikinä voisi kuvitella laittavani joitain abstrakteja, olemassaolemattomia lapsiani itselleni sopivan oikean miehen edelle. Osittain tästä syystä en tosin ole sitä oikeaa miestäkään löytänyt, liian monet miehet kun ovat sairastuneet vauvakuumeeseen.

        En inhoa muiden lapsia jos eivät ole aivan kauheita käytökseltään, ja silloinkin inhoan niiden vanhempia enemmän, mutta elämässä on niin paljon muutakin kuin yhä uusien ympäristöntuhoajien plopsauttelu liikakansoitetulle maapallollemme. Juuri tähän ihanaan, rakkaaseen, ainokaiseen maailmaamme haluaisin tutustua yhdessä ihanan miehen kanssa. Ja tyttökaverien, mutta heidän kanssaan en harrasta seksiä yhtään, saati uupumukseen asti :)

      • Naisen seksieloa
        sinulle kjkdjfls kirjoitti:

        Nainen voi olla halutessaan ilman sitä nussimistakin kuten aloituksessa sanottiin. Naisen maailma ei siitä kaadu. Itse en miestä pelkän erotiikan takia ota kun muuta syytä ei ole.

        Naisen seksuaalisuus ei todellakaan ole vain miehestä kiinni ja itsenäinen nainen saa sitä irtoseksiä kyllä tarpeisiinsa. Seksilelut omaan käyttöön takaavat paremmin tyydytyksen kuin useimmiten osaamaton mies. Naiselle orkkuja läheteleviä tuntemuksia tuovat myös hyvä ruoka, musiikki, kauniit esineet ja vaatteet sekä auringon paiste ja hyvä elokuva.

      • SuomiJuntti66
        maatilan_mies kirjoitti:

        Tämän allekirjoitan ihan täysin 110%. Juuri näin! Vaikka kaikki parjaavat Itänaapurin naisia ja heidän motiivejaan, niin kyllä se on juuri näin että turhan moni suomineito saa miehen tuntemaan itsensä vain kynnysmatoksi ja venäläiset, oli sitten kaunotar tai ei, saavat miehen tuntemaan itsensä mieheksi. Kulttuuriero on ihana asia!!!!!

        ja kielimuuri vielä parempi! Suomimiehen ei tarvitse alkaa syvällisiin keskusteluihin venäläisladynsa tai thaivaimonsa kanssa näin mies pääsee vähemmällä. Kun vaimo ei tajua miehen ala-arvoisia kommentteja ja vitsejä ei nainen myöskään niihin reagoi negatiivisesti. Suomimies saa olla oma junttimainen itsensä ja puhua mitä haluaa. Vaimo vain nyökyttelee onnellisena =) Suomimies ei kaipaa tasa-arvoista keskustelukumppania vaimostaan ja tämän pitäisi suominaisen ymmärtää.

      • maatilan_mies
        SuomiJuntti66 kirjoitti:

        Noo....kyllä tuollakin löytyy naisia jotka puhuu ihan riittävän hyvin englantia että pystyy keskustelemaan asioista lähes normaalisti. Ei sellasesta naisesta ole iloa jonka kanssa ei voi keskustella mitään. Ja sitten joku seuraavaksi sanoo että rahan perässä tulevat suomimiehen luo. Ehkä osa tuleekin, mutta jälleen kerran, osalla on jo entuudestaan ihan mukavasti omaa businesta eikä tartte meiltä mitään taloudellista apua. Meitä on moneen lähtöön sekä täällä että itärajan takana, pitää osata katsoa kenen kanssa pelaa ja mitä peliä. Jos joku idiootti ottaa kielitaidottoman rahanimijän niin lienee syytä katsoa vaan peiliin. Ei ole tyhmä joka pyytää vaan sen joka antaa...

      • ehkä tiedätkin..
        mies on turhake kirjoitti:

        Nykynainen ei miestä tarvitse, koska toinen nainen nuolee paremmin kun mies.

        Sellaisia miehiäkin on joiden mielestä toinen mies nuolee paremmin kun nainen. Molemmissa sukupuolissa on näitä poikkeuksia.

      • bioloogi
        dogman2 kirjoitti:

        Niin ja koiran saa tekemään just kaikki temput mitä emäntä haluaa, miehen taas ei...

        Mies ja nainen ovat niin kaikinpuolin erilaisia, että voitaisiin aivan hyvin puhua eri eläinlajeista. Saman asian huomaa selvästi tälläkin keskustelupalstalla.

      • sellasta taas
        Moneen asiaan kirjoitti:

        Kyllä nainen tarvitsee moneen asiaan miestä,kuten mies naista.

        Naiset nyt kumminkin tarvitsee edelleen miehet suunnittelemaan ja rakentamaan talot, viemärit, sillat, tiet, ym. ja muutenkin hoitamaan infran ylläpidon. Voisi olla että noilla naisvaltaisilla kuntasektorin siisteillä suojatöillä ei kummoistakaan yhteiskuntaa pyöritettäisi.

      • Revariitta
        ievariitta kirjoitti:

        HÄH, kuule jopa koira korvaa miehen ja on helppohoitosempi!vain läheisriippuvainen työtön/masentunut voi yrittää roikkua miehessä,mut kukaan täyspäinen nainen ei nykjään miestä riesoikseen ota!

        Niin justiinsa! Mää sanon kans, että miähet on iihan turhia värkkejä ja paras olis, kun loppuis semmoset kollit nurkissa kiähnäämästä.

      • ilonpiiri

        Hai elättävät kyllä ,mutta eivät itsenäisesti kykyne löytämään järjästystä eikä paikkaansa kotonansa eikä suomalaisessa yhteiskuntäjärjästelmässä.

      • asadasd
        Naisen seksieloa kirjoitti:

        Naisen seksuaalisuus ei todellakaan ole vain miehestä kiinni ja itsenäinen nainen saa sitä irtoseksiä kyllä tarpeisiinsa. Seksilelut omaan käyttöön takaavat paremmin tyydytyksen kuin useimmiten osaamaton mies. Naiselle orkkuja läheteleviä tuntemuksia tuovat myös hyvä ruoka, musiikki, kauniit esineet ja vaatteet sekä auringon paiste ja hyvä elokuva.

        Whaaat? Mä olen nainen enkä saa orkkuja ruoasta, musiikista tm yllä luetelluista. Useimmat mieheni ovat osanneet tyydyttää ihan hyvin. Ehkä olet valinnut vääriä miehiä?

      • sellasta taas

        Ai-jai kun totuus taas kirpaisi joitakin.

      • näin
        sellasta taas kirjoitti:

        Ai-jai kun totuus taas kirpaisi joitakin.

        Riippuu ketä kirpaisee,ketä ei...

      • näin
        sellasta taas kirjoitti:

        Naiset nyt kumminkin tarvitsee edelleen miehet suunnittelemaan ja rakentamaan talot, viemärit, sillat, tiet, ym. ja muutenkin hoitamaan infran ylläpidon. Voisi olla että noilla naisvaltaisilla kuntasektorin siisteillä suojatöillä ei kummoistakaan yhteiskuntaa pyöritettäisi.

        Totta puhut...

      • palopojuvp61
        N39 kirjoitti:

        "Suurin onnettomuus naiselle on lapsettomuus. Se lähestyy miehen seksittömyyttä masentavuudessaan."

        Älä yleistä. Olen aikuinen nainen, muttei minulla ole ollut "vauvakuumetta" kuin parin lyhyen hetken ajan elämässäni. Tarkemmin katsottuna nekin tunteet olivat jotain muuta.

        En ikinä voisi kuvitella laittavani joitain abstrakteja, olemassaolemattomia lapsiani itselleni sopivan oikean miehen edelle. Osittain tästä syystä en tosin ole sitä oikeaa miestäkään löytänyt, liian monet miehet kun ovat sairastuneet vauvakuumeeseen.

        En inhoa muiden lapsia jos eivät ole aivan kauheita käytökseltään, ja silloinkin inhoan niiden vanhempia enemmän, mutta elämässä on niin paljon muutakin kuin yhä uusien ympäristöntuhoajien plopsauttelu liikakansoitetulle maapallollemme. Juuri tähän ihanaan, rakkaaseen, ainokaiseen maailmaamme haluaisin tutustua yhdessä ihanan miehen kanssa. Ja tyttökaverien, mutta heidän kanssaan en harrasta seksiä yhtään, saati uupumukseen asti :)

        Terveitä kommentteja!
        Lapsettomuus on valinta kysymys ,kuin myös lasten teko.
        Ei se tee ketään meistä sen paremmaksi tai huonommaksi
        Eivätkä kaikki meistä miehistä ole juntteja,jotka eivät osaa tyydyttää
        naistaan. Mielikuvitus kehiin ja oman nautinnon saaminen sivuun.

        Tällä iälläkin jaksaa jopa naivisti uskoa siihen oikeaan maata
        järisyttävään rakkauteen (ehkä olen idootti).

      • Minttumarianne
        Ljudmila28 kirjoitti:

        Vaimoikseen valistuneet suomimiehet ottavat nykyisinkin tietysti naisellisia venäläisiä Kaunottaria, jotka päihittävät kaikki miehekkäät suomineidot mennen tullen päivällä ja yöllä. Lempeät ja seksikkäät itänaapurin Naiset saavat miehet tuntemaan itsensä Miehiksi, eikä miksikään kotomaan naisten kynnysmatoiksi.

        Ljudmila28 kuuleppas,fiksut suomimiehet ottavatkin naisellisia suomalaisia
        kaunottaria vaimoikseen,jotka päihittävät venakot ja muut ulkomaan naiset,
        mennen päivillä ja yöllä.Lempeän seksikkäät suominaiset saavat miehet
        tuntemaan itsensä miehiksi,eikä miksikään ulkomaan naisten kynnysmatoiksi.
        Täytyy olla todella epätoivoinen ja hölmö suorastaan mies jos lähtee ulkomailta
        etsimään ulkomailta naista itselleen.Kyllä suomikaunottaristakin pitäisi löytyä
        joka miehelle se sopiva,mielitietty.

      • TYKKÄÄN MIEHESTÄ
        Kuitenki kirjoitti:

        Lapsi tarvitsee isää.

        Ei saa olla kateellinen sitten naiselle jolla perhe,mies huolehtii lapsista vie kouluun harrastuksiin ja vaimoa hellii samoin vaimo tai avovaomo hellivät toisiaan.Minulle on moni eronut tai muuten sinkku kun sinulla on noin ihana mies ja lapset minulla ei mitään.Sitten olen huomannut miten saunasta tullessa vahingossa pyyhe putoo uomalta,jonka mieheni on myös huomannu.Meillä on ihan kiva suhde lapset kasvaa , kun menemme ulos kun saamme lapsen vahdin mutta ei sinkkua sellaisen joka osaa olla lasten kanssa.Me yhdessä tanssimme otamme rauhallisesti alkoholia että aamulla jaksamme nousta lapsille puuroa keittämään.Voimme yöllä rakastella kun tulemme ravintolasta tai siirrämme sen seuraavaan iltaan kun mieli tekee ei ole mikään pakko silloin kun ramasee.Suhteemme on 12v. vanha ja ensi rakkaus on muuttunut perhekeskeiseksi.kyllä meillä pusutellaan iltaisin ennen nukkumista.Mutta sinkkuja joita tunnen niillä on vaan mielessä mikä minussa vialla kun ei mies kiinnosta.En suosittele että hankkivat lapsia koska lapsista voi tulla samanlaisia kuin äiti.Lapsi tarvitsee isän.Hyvää ISÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE ISEILLE JA UKEILLE.

      • leppispöö
        asadasd kirjoitti:

        Whaaat? Mä olen nainen enkä saa orkkuja ruoasta, musiikista tm yllä luetelluista. Useimmat mieheni ovat osanneet tyydyttää ihan hyvin. Ehkä olet valinnut vääriä miehiä?

        Sisälukutaito kunniaan. Siinä lukikin että "orkkuja LÄHENTELEVIÄ (tai jos tarkkoja ollaan, 'läheteleviä') tuntemuksia". Ei kukaan ole puhunut mitään varsinaisesta orkun saamisesta ruuan tmv. vuoksi.

      • Ei mitään ljudmiloit
        Ljudmila28 kirjoitti:

        Vaimoikseen valistuneet suomimiehet ottavat nykyisinkin tietysti naisellisia venäläisiä Kaunottaria, jotka päihittävät kaikki miehekkäät suomineidot mennen tullen päivällä ja yöllä. Lempeät ja seksikkäät itänaapurin Naiset saavat miehet tuntemaan itsensä Miehiksi, eikä miksikään kotomaan naisten kynnysmatoiksi.

        Kuuleppas Ljudmila28,vaimoikseen fiksut suomimiehet ottavat naisellisia suomikaunottaria,jotka päihittävät kaikki venakot sun muut ulkomaannaiset mennen
        tullen päivällä ja yöllä.Lempeän seksikkäät suomikaunottaret saavat mehet tuntemaan itsensä miehiksi,eikä miksikään ulkomaan naisten kynnysmatoksi.

      • Juuri näin
        Ei mitään ljudmiloit kirjoitti:

        Kuuleppas Ljudmila28,vaimoikseen fiksut suomimiehet ottavat naisellisia suomikaunottaria,jotka päihittävät kaikki venakot sun muut ulkomaannaiset mennen
        tullen päivällä ja yöllä.Lempeän seksikkäät suomikaunottaret saavat mehet tuntemaan itsensä miehiksi,eikä miksikään ulkomaan naisten kynnysmatoksi.

        Minä en kuitenkaan ihannoi tai ainakaan halua ulkomaanmiestä,olkoon kuin
        ihana tai komea tai mukava tahansa,vaikka kielitaitoni,englantini on melko riittävä ja
        muutkin kielet menee joten kuten.Enemmin se ihanan mukavan komea suomimies
        minulle kelpaa.Koska ei kiinnosta mitkään ulkomaan ukot,tuskimpa kaikki suomimiehet tuntee olevansa suomineidon kynnysmattona,kyllä niitä on sellaisia
        ulkomaan muijiakin,että suomimies tuntee olevansa kynnysmattona heille.

      • pöh ja pöh
        sellasta taas kirjoitti:

        Naiset nyt kumminkin tarvitsee edelleen miehet suunnittelemaan ja rakentamaan talot, viemärit, sillat, tiet, ym. ja muutenkin hoitamaan infran ylläpidon. Voisi olla että noilla naisvaltaisilla kuntasektorin siisteillä suojatöillä ei kummoistakaan yhteiskuntaa pyöritettäisi.

        Kukahan sinutkin hoitaa vanhana ja vaihtaa vaipat jos niitä siistejä suojatöitä ei olisi naiset tekemässä.
        Mitä tulee rakentamiseen ja muuhun sellaiseen niin itselleen miehet pääasiassa ne tekee. Naisille riittäisi vähempikin mutta miehet ikuisina pikkupoikina suunnittelee aina yläkanttiin kaikki.

      • erkki
        sinkkkkw kirjoitti:

        Suomalainen nainen on mieluummin yksin, kuin valitsee suomalaisen miehen kumppanikseen.. Siksi sinkut lisääntyy.

        Suomen naiset ovat tunnetusti hyviä jätkiä.
        Eipä Suomen Miehiä sellaiset naiset paljonkaan kiinnosta.
        Tämä vaan on sellainen fakta, jota naisten kannattaa ajatella.

      • Joonäin
        asadasd kirjoitti:

        Whaaat? Mä olen nainen enkä saa orkkuja ruoasta, musiikista tm yllä luetelluista. Useimmat mieheni ovat osanneet tyydyttää ihan hyvin. Ehkä olet valinnut vääriä miehiä?

        Kyllä minunkin mies tyydyttää minut mutta tyydyttää moni muukin asia. Listaan olisi voinut lisätä vielä onnelliset lapset tuottavat erittäin suurta iloa ja hyvät naisystävät ja suklaa on tietty aina onnen huippua. Sitten on se kaapissa oleva suristin jolla saa sen orkun varmasti kun haluaa just sitä seksionnea ja minulla on kyky tuottaa orgasmi ajatukseni voimallakin. Tiedän olevani siinä harvinaisuus ja kai onnekas? Minulle mies ei ole siis se joka takaa seksuaalisen nautinnon mutta monta muuta hyvää asiaa miehessä on ja tarvitsen usein remonttimiestä ja saan suurta iloa kun mies rakentaa minulle uudet vaatekaapit. Seksi miehen kanssa on läheisyyttä ja sitä ei saa kyllä suristimesta mutta tyydytyksen saa.

      • poju2013
        Naisen seksieloa kirjoitti:

        Naisen seksuaalisuus ei todellakaan ole vain miehestä kiinni ja itsenäinen nainen saa sitä irtoseksiä kyllä tarpeisiinsa. Seksilelut omaan käyttöön takaavat paremmin tyydytyksen kuin useimmiten osaamaton mies. Naiselle orkkuja läheteleviä tuntemuksia tuovat myös hyvä ruoka, musiikki, kauniit esineet ja vaatteet sekä auringon paiste ja hyvä elokuva.

        Kyllä, jopa turkkilaiset sen tietävät, että suomineidot ovat helppoja.Muissa maissa miehet siitä maksaisivat.

      • näin
        pöh ja pöh kirjoitti:

        Kukahan sinutkin hoitaa vanhana ja vaihtaa vaipat jos niitä siistejä suojatöitä ei olisi naiset tekemässä.
        Mitä tulee rakentamiseen ja muuhun sellaiseen niin itselleen miehet pääasiassa ne tekee. Naisille riittäisi vähempikin mutta miehet ikuisina pikkupoikina suunnittelee aina yläkanttiin kaikki.

        Kuuleppas nimimerkki pöh ja pöh,minä olenkin nainen ja minun hoitamisesta sinun
        ei todellakaan tarvitse huolehtia.Kyllä sitten on osaavat ihmiset,kun sen aika tulee jos
        tulee,ellen saata olla tarpeeksi omatoiminenkin vanhanakin,toivon mukaan.Niin että
        äläppä höpötä hoitamisesta ja vaipan vaihdoista yhtään mitään tai muuten voi käydä
        niin,että joudut itse hoidettavaksi.Minä voin kyllä tulla hoitamaan sinut,kiinnostusta
        on kyllä hoitoalalle,sitä taas ei tiedä onko taitoja riittävästi,näkee sitten kun opiskelee
        lisää.Ei ne hoitoalankaan hommat aina välttämättä ole mitään siistejä suojatöitä,
        niinkuin luulet.Niissä on oltava tarkka ja hygieeninen,sekä rankkojakin ne on toisinaan.Kyllä minulla todellakin on jonkinverran tietämystä niistä.Niin ettei pidä sanoa mitään jos tiedä mitään.

      • osataan sekin
        sellasta taas kirjoitti:

        Naiset nyt kumminkin tarvitsee edelleen miehet suunnittelemaan ja rakentamaan talot, viemärit, sillat, tiet, ym. ja muutenkin hoitamaan infran ylläpidon. Voisi olla että noilla naisvaltaisilla kuntasektorin siisteillä suojatöillä ei kummoistakaan yhteiskuntaa pyöritettäisi.

        Ja höpöhöpö noihin hommiin pystyy naisetkin. Kohta on puolet insinööreistä naisia meilläkin teollisuudessa.

      • Marianna_82

        Ihan tiedoksi vaan että kaikki naiset eivät todellakaan halua lapsia. Itselleni suurin onnettomuus olisi jos saisin lapsen.

      • tuttu asia
        Joonäin kirjoitti:

        Kyllä minunkin mies tyydyttää minut mutta tyydyttää moni muukin asia. Listaan olisi voinut lisätä vielä onnelliset lapset tuottavat erittäin suurta iloa ja hyvät naisystävät ja suklaa on tietty aina onnen huippua. Sitten on se kaapissa oleva suristin jolla saa sen orkun varmasti kun haluaa just sitä seksionnea ja minulla on kyky tuottaa orgasmi ajatukseni voimallakin. Tiedän olevani siinä harvinaisuus ja kai onnekas? Minulle mies ei ole siis se joka takaa seksuaalisen nautinnon mutta monta muuta hyvää asiaa miehessä on ja tarvitsen usein remonttimiestä ja saan suurta iloa kun mies rakentaa minulle uudet vaatekaapit. Seksi miehen kanssa on läheisyyttä ja sitä ei saa kyllä suristimesta mutta tyydytyksen saa.

        Tuo ajatuksen voimalla saatu orgasmi on ihan tunnettu asia ja olen sen myös kokenut. En tiedä onko miten yleistä mutta minäkin "onnistun" siinä.

      • pöh ja pöh
        näin kirjoitti:

        Kuuleppas nimimerkki pöh ja pöh,minä olenkin nainen ja minun hoitamisesta sinun
        ei todellakaan tarvitse huolehtia.Kyllä sitten on osaavat ihmiset,kun sen aika tulee jos
        tulee,ellen saata olla tarpeeksi omatoiminenkin vanhanakin,toivon mukaan.Niin että
        äläppä höpötä hoitamisesta ja vaipan vaihdoista yhtään mitään tai muuten voi käydä
        niin,että joudut itse hoidettavaksi.Minä voin kyllä tulla hoitamaan sinut,kiinnostusta
        on kyllä hoitoalalle,sitä taas ei tiedä onko taitoja riittävästi,näkee sitten kun opiskelee
        lisää.Ei ne hoitoalankaan hommat aina välttämättä ole mitään siistejä suojatöitä,
        niinkuin luulet.Niissä on oltava tarkka ja hygieeninen,sekä rankkojakin ne on toisinaan.Kyllä minulla todellakin on jonkinverran tietämystä niistä.Niin ettei pidä sanoa mitään jos tiedä mitään.

        Vastasin viestiin nimimerkille SELLASTA TAAS. Siinä sanottiin että kuntien työt on suojatyöpaikkoja naisille. Juuri nämä tuottamattomat hoitoalan työt. Olen itsekin sellaisessa työssä.
        Mitä oikein sekoilet?? Et osaa lukea viestiketjua??

      • näin
        pöh ja pöh kirjoitti:

        Vastasin viestiin nimimerkille SELLASTA TAAS. Siinä sanottiin että kuntien työt on suojatyöpaikkoja naisille. Juuri nämä tuottamattomat hoitoalan työt. Olen itsekin sellaisessa työssä.
        Mitä oikein sekoilet?? Et osaa lukea viestiketjua??

        Nimimerkki pöh ja pöh no hyvä jos vastasit jollekin toiselle,oikealle henkilölle.En
        sekoile mitään.Osaan kyllä lukea viestiketjua,kun vaan jaksan ja viitsin

      • Hoitaja tai kokki
        osataan sekin kirjoitti:

        Ja höpöhöpö noihin hommiin pystyy naisetkin. Kohta on puolet insinööreistä naisia meilläkin teollisuudessa.

        Kuuleppas nimimerkki osataan sekin,höpöhöpö vaan itsellesi.Tuskin kuitenkaan
        kaikki,puoletkaan haluaa olla insinööri teollisuudessa.Miksi niin luulet?kyllä
        varmaan monikin haluaa olla enemmin hoitajan,kokin,tarjoilijan,kosmetologin ja
        kampaajan ammatissaan vaikkapa ja viihtyy kyseisissä ammateissaan,eikä
        todellakaan halua vaihtaa mihinkään muuhun hommaan.

      • haloopahvi1
        SuomiJuntti66 kirjoitti:

        ja kielimuuri vielä parempi! Suomimiehen ei tarvitse alkaa syvällisiin keskusteluihin venäläisladynsa tai thaivaimonsa kanssa näin mies pääsee vähemmällä. Kun vaimo ei tajua miehen ala-arvoisia kommentteja ja vitsejä ei nainen myöskään niihin reagoi negatiivisesti. Suomimies saa olla oma junttimainen itsensä ja puhua mitä haluaa. Vaimo vain nyökyttelee onnellisena =) Suomimies ei kaipaa tasa-arvoista keskustelukumppania vaimostaan ja tämän pitäisi suominaisen ymmärtää.

        Niin kun esimerkiksi nimimerkki Ljudmila28... Se varmaan oli thai tai venäjän kieli, jolla hän kirjoitti ja sinä fiksuna suomalaisena ymmärsit???

      • lapseton

        Oletko varma että suurin onnettomuus naiselle on lapsettomus?
        tv.vapaaehtoisesti lapseton ja onnellinen nainen

      • et silleen
        Naisen seksieloa kirjoitti:

        Naisen seksuaalisuus ei todellakaan ole vain miehestä kiinni ja itsenäinen nainen saa sitä irtoseksiä kyllä tarpeisiinsa. Seksilelut omaan käyttöön takaavat paremmin tyydytyksen kuin useimmiten osaamaton mies. Naiselle orkkuja läheteleviä tuntemuksia tuovat myös hyvä ruoka, musiikki, kauniit esineet ja vaatteet sekä auringon paiste ja hyvä elokuva.

        Kuuleppas sinä Naisen seksieloa,kyllä se on naisestakin se seksuaalisuus kiinni,eli
        puolin ja toisin.Irtoseksissäkin on omat riskinsä.Seksilelut eivät ole pelkästään omaan käyttöön ja parhaimman tyydytyksen saa oikeanlaisen miehen kanssa,niin ettei välttämättä aina tarvita mitään seksileluja ja on niitä osaamattomia naisiakin.

      • No huh huh
        sellasta taas kirjoitti:

        Naiset nyt kumminkin tarvitsee edelleen miehet suunnittelemaan ja rakentamaan talot, viemärit, sillat, tiet, ym. ja muutenkin hoitamaan infran ylläpidon. Voisi olla että noilla naisvaltaisilla kuntasektorin siisteillä suojatöillä ei kummoistakaan yhteiskuntaa pyöritettäisi.

        Rakensin ja rakennutin itse oman taloni, yksin ilman miestä. Olen asunut 12 v ilman miestä lapseni kanssa. Pärjään kyllä, mutta tarvitsen miestä lähelleni, iholleni, keskustelemaan, kannustamaan, jakamaan ilot ja surut, olemaan läsnä. Ja kuka sanoo että naiset eivät tarvitse seksiä, höh???
        Kun katsoo noita kuntasektorin mieskaarteja kuopan vierellä raapimassa kuka mitäkin, voisin vannoa, että naiset kylläkin hoitaisivat homman yksin, nopeammin ja kustannustehokkaamin 8D

      • Ei maksua
        poju2013 kirjoitti:

        Kyllä, jopa turkkilaiset sen tietävät, että suomineidot ovat helppoja.Muissa maissa miehet siitä maksaisivat.

        poju2013,ei kaikki suomineidot ole helppoja.Ei kannata sanoa noin koska,on
        todella todella vaikeita suomineitoja,ettei niihin mitkään maksut tehoa.

      • prinsessamainen
        erkki kirjoitti:

        Suomen naiset ovat tunnetusti hyviä jätkiä.
        Eipä Suomen Miehiä sellaiset naiset paljonkaan kiinnosta.
        Tämä vaan on sellainen fakta, jota naisten kannattaa ajatella.

        erkki,ei kuitenkaan kaikki naiset ole sellaisia.Olen hyvin naisellinen ja tyttömäinenkin
        nainen,jätkämäistä tuskin saa tekemälläkään.Joten kannattaisi olla kiinnostunut.No
        mun kai ei kannata ajatella koko faktaa,kun tiedän itsekin millainen olen.

      • Mestarikokki
        Ihmeissäni kirjoitti:

        Todella pitää apikkansa. Aivan upeaa minkälaista kohtelua saan sivistymeeltä, alykkäältä ja viisaalta venäläisnaiselta. Hän laittaa minulle myös aivan upeita venäläisiä herkkuja, kun suomalaiset naiset osaavat keittää vain kaurapuuron.

        Olen aivan äimän käkenä. Ja se ihana kohtelu............

        Nimimerkki Ihmeissäni,kuuleppas minäpäs osaan sivistyneenä ja viisaana suomalaisnaisena yhtä sun toista suomalaisherkkuja,en suinkaan keittele mitään
        puuroja liiemmin.Ulkolaisetkin herkut sujuu,erityisesti italialian,thaimaan,kiinan herkut
        ja muutkin ulkolaiset herkut.Saan myös ihailua ja kehuja,joista pidän.

      • jane_2

        Oho, onpa ihme skeidaa. Ostimme mieheni kanssa asunnon, siis yhdessä ihan tasavertaisina. Olen ostanut myös kolme autoa, eikä tullut mieleenkään jakaa ostotunnetta kenenkään miehen kanssa. Tekniikka on helpompia asioita. Olemme mieheni kanssa sisustaneet asuntoa, ihan yhdessä keskenään suunnittelimme ja rakensimme. En elä elämääni miehen tai kenenkään muun kautta. Elän omaan elämää ja suosittelen sitä kaikille naisille. Älkää haaskatko elämäänne jonkun miehen takia tai miehen kautta elämiselle. Nauttikaa itse elämästänne ja tehkää itsellenne hyviä päätöksiä, se hyodyntää myös ympäristöä. Lasten hankkiminen EI OLE PÄÄASIA. Pääasia on elää hyvä elämä, eikä siihen välttämättä kuulu lapset tai/ja mies. Maailma on jo ennestään liian täynnä ihmisiä, joten tuollaiset onnettomilla puheilla voi pyyhkiä persettä.

      • hhahahahaha
        Naisen seksieloa kirjoitti:

        Naisen seksuaalisuus ei todellakaan ole vain miehestä kiinni ja itsenäinen nainen saa sitä irtoseksiä kyllä tarpeisiinsa. Seksilelut omaan käyttöön takaavat paremmin tyydytyksen kuin useimmiten osaamaton mies. Naiselle orkkuja läheteleviä tuntemuksia tuovat myös hyvä ruoka, musiikki, kauniit esineet ja vaatteet sekä auringon paiste ja hyvä elokuva.

        ei todellakaan! seksi on paljon tärkeämpää kuin elokuva yms. ilman seksiä en voisi elää ja nainen olen.

      • Tätä mieltä
        No huh huh kirjoitti:

        Rakensin ja rakennutin itse oman taloni, yksin ilman miestä. Olen asunut 12 v ilman miestä lapseni kanssa. Pärjään kyllä, mutta tarvitsen miestä lähelleni, iholleni, keskustelemaan, kannustamaan, jakamaan ilot ja surut, olemaan läsnä. Ja kuka sanoo että naiset eivät tarvitse seksiä, höh???
        Kun katsoo noita kuntasektorin mieskaarteja kuopan vierellä raapimassa kuka mitäkin, voisin vannoa, että naiset kylläkin hoitaisivat homman yksin, nopeammin ja kustannustehokkaamin 8D

        Nimimerkille No huh huh,minä en ainakaan voi vannoa että naiset hoitaisivat homman
        nopeammin ja kustannustehokkaammin,kyllä miehiäkin tarvitaan tekemään vielä
        taitavammin ja tehokkaammin hommat.

      • ehkä ja ehkä
        erkki kirjoitti:

        Suomen naiset ovat tunnetusti hyviä jätkiä.
        Eipä Suomen Miehiä sellaiset naiset paljonkaan kiinnosta.
        Tämä vaan on sellainen fakta, jota naisten kannattaa ajatella.

        Pakkohan naisten on olla hyviä jätkiä kun miehet eivät ala tekemään mitään. Minullakin on ukko, mutta itse on pitänyt opetella sahaamaan, poraamaan, maalaamaan jne. Mutta mieluummin minäkin lakkaisin kynsiä ja lekottelisin auringossa ja kävelisin korkokengissä. Mutta kun on talo joka on yhdessä ostettu, on se pakko pitää jonkun kunnossa. Ukko ei ala eikä sillä ole rahaa teettää vieraallakaan. Minun on pakko olla hyvä jätkä, tai sitten jättää koko ukko.

        Ehkä jätänkin. Katselen italialaisen jtai kreikkalaisen mihen joka arvostaa suomalaista naista. Ovat muuten ihania tummia komeita miehiä. Ei suomiukosta ole edes kyytipojaksi...

      • Tsotta..
        TYKKÄÄN MIEHESTÄ kirjoitti:

        Ei saa olla kateellinen sitten naiselle jolla perhe,mies huolehtii lapsista vie kouluun harrastuksiin ja vaimoa hellii samoin vaimo tai avovaomo hellivät toisiaan.Minulle on moni eronut tai muuten sinkku kun sinulla on noin ihana mies ja lapset minulla ei mitään.Sitten olen huomannut miten saunasta tullessa vahingossa pyyhe putoo uomalta,jonka mieheni on myös huomannu.Meillä on ihan kiva suhde lapset kasvaa , kun menemme ulos kun saamme lapsen vahdin mutta ei sinkkua sellaisen joka osaa olla lasten kanssa.Me yhdessä tanssimme otamme rauhallisesti alkoholia että aamulla jaksamme nousta lapsille puuroa keittämään.Voimme yöllä rakastella kun tulemme ravintolasta tai siirrämme sen seuraavaan iltaan kun mieli tekee ei ole mikään pakko silloin kun ramasee.Suhteemme on 12v. vanha ja ensi rakkaus on muuttunut perhekeskeiseksi.kyllä meillä pusutellaan iltaisin ennen nukkumista.Mutta sinkkuja joita tunnen niillä on vaan mielessä mikä minussa vialla kun ei mies kiinnosta.En suosittele että hankkivat lapsia koska lapsista voi tulla samanlaisia kuin äiti.Lapsi tarvitsee isän.Hyvää ISÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE ISEILLE JA UKEILLE.

        Juu, sinunkin olisi ollut syytä jättää väliin se lasten hankkiminen. Tuollainen typeryys on lapsillesi raskas taakka.

      • heh heh!
        ehkä ja ehkä kirjoitti:

        Pakkohan naisten on olla hyviä jätkiä kun miehet eivät ala tekemään mitään. Minullakin on ukko, mutta itse on pitänyt opetella sahaamaan, poraamaan, maalaamaan jne. Mutta mieluummin minäkin lakkaisin kynsiä ja lekottelisin auringossa ja kävelisin korkokengissä. Mutta kun on talo joka on yhdessä ostettu, on se pakko pitää jonkun kunnossa. Ukko ei ala eikä sillä ole rahaa teettää vieraallakaan. Minun on pakko olla hyvä jätkä, tai sitten jättää koko ukko.

        Ehkä jätänkin. Katselen italialaisen jtai kreikkalaisen mihen joka arvostaa suomalaista naista. Ovat muuten ihania tummia komeita miehiä. Ei suomiukosta ole edes kyytipojaksi...

        miehet arvostavat sellaisia naisia jotka antavat helposti.

      • maatilan_mies
        haloopahvi1 kirjoitti:

        Niin kun esimerkiksi nimimerkki Ljudmila28... Se varmaan oli thai tai venäjän kieli, jolla hän kirjoitti ja sinä fiksuna suomalaisena ymmärsit???

        Vaikee sanoo kun en tunne kaveria. Mutta ihan suomelta tuo vahvasti vaikuttaa....:-D.

      • Justiinsa2
        leppispöö kirjoitti:

        Sisälukutaito kunniaan. Siinä lukikin että "orkkuja LÄHENTELEVIÄ (tai jos tarkkoja ollaan, 'läheteleviä') tuntemuksia". Ei kukaan ole puhunut mitään varsinaisesta orkun saamisesta ruuan tmv. vuoksi.

        "Ei kukaan ole puhunut mitään varsinaisesta orkun saamisesta ruuan tmv. vuoksi."

        Ai? No entäs kurkku, porkkana, HKn sininen, munakoiso...?
        Ihan kaikki elintarvikkeet eivät mene suuonteloon :D

      • Ei todellakaan!
        heh heh! kirjoitti:

        miehet arvostavat sellaisia naisia jotka antavat helposti.

        Nimimerkille heh heh!,eikun sellaisia naisia jotka eivät anna helposti.

      • SElväpyy-
        et silleen kirjoitti:

        Kuuleppas sinä Naisen seksieloa,kyllä se on naisestakin se seksuaalisuus kiinni,eli
        puolin ja toisin.Irtoseksissäkin on omat riskinsä.Seksilelut eivät ole pelkästään omaan käyttöön ja parhaimman tyydytyksen saa oikeanlaisen miehen kanssa,niin ettei välttämättä aina tarvita mitään seksileluja ja on niitä osaamattomia naisiakin.

        Naisen seksuaalisuus on kuin valtameri ja miehen kuin uima-allas on vanha sanonta ja kaiketi totta? Mies kiihottuu naisesta ja tarvitsee jotakuinkin vain naista orgasmiinsa (no puhallettava barbara ja oma käsi jos ei saa). Mies kuitenkin laittaa sen elävän naisen värkin etusijalle siinä asiassa miksi tarvitsee naista. Naiselle miehen penis ja muut ulokkeet on vain pisaroita siinä valtameressä. Naisen seksuaalisuuteen kun kuuluu niin paljon enemmän asioita. Miehen olemassaolo ei ole edellytys tyydyttävälle seksielämälle naiselle. Suristimen ei edes tarvitse muistuttaa miehen elintä sillä sehän voi olla vaikka perhosen mallinen? Irtoseksissä on aina riskinsä mutta sitäkin nainen saa helpommin kuin mies sillä miehet harvemmin siitä kieltäytyy. Kysymys kuului mihin naiset tarvitsevat miehiä ja minä vastaan että moneen asiaan mutta pärjäävät ilmankin sillä seksielo toimii hyvin ilman miestä.

      • Eipäniin
        hhahahahaha kirjoitti:

        ei todellakaan! seksi on paljon tärkeämpää kuin elokuva yms. ilman seksiä en voisi elää ja nainen olen.

        En minäkään elä ilman seksiä mutta en silti tarvitse siihen aina miestä ja hyvä elokuva ja hyvä ruoka on oikein hyvä esileikki tai rentoutuskeino ennen seksiä

      • Että näin
        Eipäniin kirjoitti:

        En minäkään elä ilman seksiä mutta en silti tarvitse siihen aina miestä ja hyvä elokuva ja hyvä ruoka on oikein hyvä esileikki tai rentoutuskeino ennen seksiä

        Enkä minäkään.Kyllä siihen miestä tarvitaan,että se sujuu paremmin.Koska se
        mies osaa antaa parhaiten tyydytyksen,koska en pidä mistään runkkaamisesta
        erityisemmin.Joo ehkä hyvä elokuva ja hyvä ruoka on oikein hyvä esileikki ja
        rentoutuskeino ennen seksiä,mutta eiköhän se seksi ole tärkeintä osaavan ja oikean
        miehen kanssa.

      • Harvassa on.
        Että näin kirjoitti:

        Enkä minäkään.Kyllä siihen miestä tarvitaan,että se sujuu paremmin.Koska se
        mies osaa antaa parhaiten tyydytyksen,koska en pidä mistään runkkaamisesta
        erityisemmin.Joo ehkä hyvä elokuva ja hyvä ruoka on oikein hyvä esileikki ja
        rentoutuskeino ennen seksiä,mutta eiköhän se seksi ole tärkeintä osaavan ja oikean
        miehen kanssa.

        No onhan se tietysti oma juttunsa kun sekstaillaan osaavan miehen kanssa ja kovasti nautittava asia mutta tämähän onnistuu hyvin ilman sitä vakituista elämänkumppaniakin! On minullakin kokemusta miehistä sen verran että kyllä täytyy sanoa se että vähemmistö vielä on niin taitavaa että se tajunnan räjäytys tulisi joka kerta. Elämä on elämisen arvoista ilman miestä. Seksi on nautittavaa ilman miestä mutta en kiellä etteikö se olisi superkivaa siis taitavan miehen kanssa. Arkielo on helpompaa ilman miestä ja oma vapaus on ihanaa ja moni asia onnistuu ilman miestä. Mies ei siis mitenkään ole välttämätön jotta naisen elämä olisi laadukasta. Voihan se vakipanomies olla siinä tietysti vielä lisänä. Se joka hoitaa hyvin hommansa sillä muuten se seksi ei todellakaan ole parempaa kuin sooloilu itsensä kanssa. Moni mies taantuu arkielossa huonoksi rakastajaksi joten sen laatuseksin saaminenkin edellyttää arjen elämistä ilman miestä.

      • Niinkö?
        SElväpyy- kirjoitti:

        Naisen seksuaalisuus on kuin valtameri ja miehen kuin uima-allas on vanha sanonta ja kaiketi totta? Mies kiihottuu naisesta ja tarvitsee jotakuinkin vain naista orgasmiinsa (no puhallettava barbara ja oma käsi jos ei saa). Mies kuitenkin laittaa sen elävän naisen värkin etusijalle siinä asiassa miksi tarvitsee naista. Naiselle miehen penis ja muut ulokkeet on vain pisaroita siinä valtameressä. Naisen seksuaalisuuteen kun kuuluu niin paljon enemmän asioita. Miehen olemassaolo ei ole edellytys tyydyttävälle seksielämälle naiselle. Suristimen ei edes tarvitse muistuttaa miehen elintä sillä sehän voi olla vaikka perhosen mallinen? Irtoseksissä on aina riskinsä mutta sitäkin nainen saa helpommin kuin mies sillä miehet harvemmin siitä kieltäytyy. Kysymys kuului mihin naiset tarvitsevat miehiä ja minä vastaan että moneen asiaan mutta pärjäävät ilmankin sillä seksielo toimii hyvin ilman miestä.

        Nimimerkille SElväpyy- ,naisen seksuaalisuuteen kuuluu ehdottomasti se mieskin
        ja tyydyttävämmäm seksielämän saa sillä.Minua ei kiinnosta runkata minkään dildon
        tai muidenkaan välineiden kanssa,koska en pidä erityisemmin sellaisesta.Saan
        nautintoa ja tyydytystä,enemmän siitä miehestä,kuin jostain hiton seksileluista.Minulle
        ainakin on se miehen läsnäolo todella tärkeä,jotta saan tyydyttävämmän seksielämän.Irtoseksikään ei ole minun juttuni,koska en halua mitään ikäviä seurauksia.Ei kaikki naiset välttämättä pärjää ilman miestä,ymmärrän sitä on vaikea
        myöntää että tarviikin ja taitanee olla jonkun lesbon kirjoittama tuo viesti tai on
        jotenkin mieskielteinen.

      • Ei välttämättä
        Harvassa on. kirjoitti:

        No onhan se tietysti oma juttunsa kun sekstaillaan osaavan miehen kanssa ja kovasti nautittava asia mutta tämähän onnistuu hyvin ilman sitä vakituista elämänkumppaniakin! On minullakin kokemusta miehistä sen verran että kyllä täytyy sanoa se että vähemmistö vielä on niin taitavaa että se tajunnan räjäytys tulisi joka kerta. Elämä on elämisen arvoista ilman miestä. Seksi on nautittavaa ilman miestä mutta en kiellä etteikö se olisi superkivaa siis taitavan miehen kanssa. Arkielo on helpompaa ilman miestä ja oma vapaus on ihanaa ja moni asia onnistuu ilman miestä. Mies ei siis mitenkään ole välttämätön jotta naisen elämä olisi laadukasta. Voihan se vakipanomies olla siinä tietysti vielä lisänä. Se joka hoitaa hyvin hommansa sillä muuten se seksi ei todellakaan ole parempaa kuin sooloilu itsensä kanssa. Moni mies taantuu arkielossa huonoksi rakastajaksi joten sen laatuseksin saaminenkin edellyttää arjen elämistä ilman miestä.

        Kuuleppas nimimerkki Harvassa on.,sinäkin taidat kuuluu lesboihin tai sitten
        mieskielteisiin,no ymmärrän.Minä taas koen että elämä on elämisen arvoista,kun
        on mies ja sekstailu sujuu hyvin,vielä paremmin miehen kanssa.Joten seksi todella
        nautittavaa ja parempaa miehen kanssa.Arkielo nautittavampaa ja helpompaa kun
        on mies ja yhteiselo vielä ihanampaa ja moni asiakin sujuu miehen kanssa.Mies on
        todellakin välttämätön,ainakin minulle.Seksi miehen kanssa on parempaa,kuin joku
        hiton sooloseksi,koska en välitä runkkaamisesta erityisemmin.Moni mies osaa kyllä
        olla taitava rakastaja.

      • niin ja näin
        Niinkö? kirjoitti:

        Nimimerkille SElväpyy- ,naisen seksuaalisuuteen kuuluu ehdottomasti se mieskin
        ja tyydyttävämmäm seksielämän saa sillä.Minua ei kiinnosta runkata minkään dildon
        tai muidenkaan välineiden kanssa,koska en pidä erityisemmin sellaisesta.Saan
        nautintoa ja tyydytystä,enemmän siitä miehestä,kuin jostain hiton seksileluista.Minulle
        ainakin on se miehen läsnäolo todella tärkeä,jotta saan tyydyttävämmän seksielämän.Irtoseksikään ei ole minun juttuni,koska en halua mitään ikäviä seurauksia.Ei kaikki naiset välttämättä pärjää ilman miestä,ymmärrän sitä on vaikea
        myöntää että tarviikin ja taitanee olla jonkun lesbon kirjoittama tuo viesti tai on
        jotenkin mieskielteinen.

        Jos mies osaa homman niin aina parempi miehen kanssa. Kaikki vaan ei osaa. Tyydyttävät vaan itsensä. Olen jättänyt monta miestä asian takia. Seksistä nauttiminen on kuitenkin parisuhteessa tärkeää. Ennen ilman miestä niiden välineiden kanssa kun seksiä miehen kanssa jossa itse ei saa mitään.
        Nykyinen mies osaa homman ja meillä käy seksiasiat hyvin yksiin. Nautinto on suuri molemmin puolin.

      • yksi 99%:sta
        Ei välttämättä kirjoitti:

        Kuuleppas nimimerkki Harvassa on.,sinäkin taidat kuuluu lesboihin tai sitten
        mieskielteisiin,no ymmärrän.Minä taas koen että elämä on elämisen arvoista,kun
        on mies ja sekstailu sujuu hyvin,vielä paremmin miehen kanssa.Joten seksi todella
        nautittavaa ja parempaa miehen kanssa.Arkielo nautittavampaa ja helpompaa kun
        on mies ja yhteiselo vielä ihanampaa ja moni asiakin sujuu miehen kanssa.Mies on
        todellakin välttämätön,ainakin minulle.Seksi miehen kanssa on parempaa,kuin joku
        hiton sooloseksi,koska en välitä runkkaamisesta erityisemmin.Moni mies osaa kyllä
        olla taitava rakastaja.

        Luulen että 99% heteronaisistakin masturboi. Se on ihan normaalia. Ei tarvitse olla lesbo.

      • hyväsoolo

        Itsensä rakastamisessa ei ole mitään huonoa. Kun osaa rakastella itsensä kanssa niin toisen kanssa se on vieläkin nautittavampaa. Kenenkään ei tarvitse sooloilussa huomioida ketään kun huomioit vain itseäsi. Kukaan ei odota sinulta mitään. Se on ihanaa mutta ihanaa on taitava mieskin sillä toisen huomioiminen on välillä myös hienoa hommaa. Miehet runkaa kuule välillä vaikka olisi naistakin saatavilla mutta ne runkaa just se takia että ei tarvitse ottaa sitä naista huomioon ja siihen sitten lisukkeeksi ne katsoo pornoa jossa se objekti ei odota mitään mutta miehet tarvii sen kuitenkin siihen.

      • Oli miten oli
        yksi 99%:sta kirjoitti:

        Luulen että 99% heteronaisistakin masturboi. Se on ihan normaalia. Ei tarvitse olla lesbo.

        Kuuleppas nimimerkki yksi99%:sta,minua ei kiinnosta kenenkään masturboiminen.
        Tietenkin se on ihan normaalia,mutta on niitä jotka saa miehen kanssa rakastelusta
        enemmän nautintoa.

      • Eikun hyvä mies
        hyväsoolo kirjoitti:

        Itsensä rakastamisessa ei ole mitään huonoa. Kun osaa rakastella itsensä kanssa niin toisen kanssa se on vieläkin nautittavampaa. Kenenkään ei tarvitse sooloilussa huomioida ketään kun huomioit vain itseäsi. Kukaan ei odota sinulta mitään. Se on ihanaa mutta ihanaa on taitava mieskin sillä toisen huomioiminen on välillä myös hienoa hommaa. Miehet runkaa kuule välillä vaikka olisi naistakin saatavilla mutta ne runkaa just se takia että ei tarvitse ottaa sitä naista huomioon ja siihen sitten lisukkeeksi ne katsoo pornoa jossa se objekti ei odota mitään mutta miehet tarvii sen kuitenkin siihen.

        Nimimerkille hyväsoolo,sanoisin että ihme jaarittelua ja jankutusta.Itsensä
        rakastamisessa ei olekaan mitään huonoa,mutta en erityisemmin välitä siitä ja
        mua ei kiinnosta kenenkään runkkaamiset.Seksi miehen kanssa on parempaa,
        kuin joku sooloseksi.Jokaisella on eri tavalla nämä asiat ja mieltymykset.

    • NAINEN OLEN

      EN TARVI MIESTÄ MIHINKÄÄN .

      • cjdkljcdslkc

        katkeroituneen ihmisen puhetta

      • Ylläri

        Hmmm... Annatko pakit silloinkin, jos upea, charmikas, äveriäs ja henkisesti älykäs mies osoittaa kiinnostustaan sinua kohtaan ja sanoo lopulta tarvitsevansa sinua?

      • ltäölkthkllöklödkhlö
        Ylläri kirjoitti:

        Hmmm... Annatko pakit silloinkin, jos upea, charmikas, äveriäs ja henkisesti älykäs mies osoittaa kiinnostustaan sinua kohtaan ja sanoo lopulta tarvitsevansa sinua?

        Miksi ihmeessä ihmissuhteen pitäisi perustua jollekin riippuvuudelta kuulostavalle TARVITSEMISELLE? Rasittavaa jo pelkkänä ajatuksena.

      • herraasiallinen

        Et saisikaan.

        Kyllä jos nainen hakee minusta taloudellista tukea saakin olla yksin. Eihän siinä jos on niin tunnekylmä ettei tarvitse rakkautta ja läheisyyttä siitä vain.

        Tiedän että ap on katkeroitunut nainen joka huonoa itsetuntoaan pönkittää haukkumalla ja vähättelemällä, mahdollisesti oltuaan paskassa parisuhteessa sinkkuuskin tuntuu hyvältä. Mutta kun aikaa kuluu muutama vuosi ei pelkät panosuhteet ja kaverit tunnu täydeltä elämiseltä. En tunne yhtäkään >40v sinkkua joka olisi onnellinen, vaikka kuinka väittäisikin toisin.

        ap:n kaltaisille naisille: ei teidän tarvitse todistella itsenäisyyttänne miehille. Me pidämme sitä itsestään selvyytenä. Ap:n aloitus on kuin kymmeniä vuosia vanhasta yes we can-asenteeesta. Ei kukaan halua ei-itsenäisen naisen kanssa edes parisuhteeseen.

        Ja mitä tulee sinkkumiesten seksintarpeeseen sihteeriopiston nettisivuilta löytää maksullisia naisia joka on täysin laillista. Ei tarvita mitään bordelleja. Se on juuri sitä seksiä, siitä puuttuu se rakastelun läheisyys mitä parisuhde tarjoaa.

        Vois nämä prpagandapuheenaiheet siirtyä 50v eteenpäin tähän päivään.

      • jooaaaaaaaaaaaaa
        herraasiallinen kirjoitti:

        eipä se seksiä ole. nainen ei himoitse miestä seksuaalisesti vaan rahan takia. runkkaamista se on.

      • N30
        Ylläri kirjoitti:

        Hmmm... Annatko pakit silloinkin, jos upea, charmikas, äveriäs ja henkisesti älykäs mies osoittaa kiinnostustaan sinua kohtaan ja sanoo lopulta tarvitsevansa sinua?

        Hmm... tuollainen mies on todennäköisesti mainitsemiesi ominaisuuksien lisäksi pelimies, persoonallisuushäiriöinen, homo, työnarkomaani, itsekäs ja tunnekylmä, joten kummallisina pidän ihannekuvaasi. No, mut ajatus kai oli, että sopivan kumppanin moni haluaisi, mutta kun sitä ei löydy, niin tavallaan annetaan periksi...

      • Ei itsekäs

        Ei olis edes elämää maailmassa eikä näitä "ITSEKKÄITÄ"naisia jos ei olis miehiä jotka panee uuden elämän alulle rakkaan naisensa kanssa?
        Vain elämäänsä tylsistynyt nainen sanoo ettei tarvi miestä mihinkään, vai onko naiset nykyään ruvenneet tuottamaan siittiösolujakin?????
        Varsin typerää puhetta ,mutta kun oikein katkeroituu niin voi esittää kaikenlaisia mielipiteitä...
        Rakkain terveisin naisia ihaileva mies!

      • mies olen

        Enkä minä naista mihinkään

      • pidot pillusta par..

        helvetin hyvä,opeta toi mun eukollekin.se kiusaa mua hyvällä sexillä ja pistää mut kuningaas?

      • sdcne

        En minäkään tarvitse. En halua miestä nurkkiini pyörimään, enkä sänkyyni nukkumaan. En halua sellaista elämää. Erilaiset huoltohommat saa tilattua kiinteistöfirmoista jne. Seksiä saa muutoinkin, ilman mitään yhdessäasumista.

        Eroni jälkeen en voisi ajatellakaan pariutuvani uudelleen. Sain liitosta sen mitä halusin: lapsen ja nyt en halua uutta suhdetta. Taloudellisesti pärjään ihan omilla tuloillani.

      • Yksin kotona
        Ylläri kirjoitti:

        Hmmm... Annatko pakit silloinkin, jos upea, charmikas, äveriäs ja henkisesti älykäs mies osoittaa kiinnostustaan sinua kohtaan ja sanoo lopulta tarvitsevansa sinua?

        Hei ylläri, jos kuvailemasi mies tulisi luokseni, syliini hänet sulkisin. Vaan eipä sellaista miestä ole vielä syntynytkään. Kokenut kaiken tietää.

      • ihmeellinen elämä
        sdcne kirjoitti:

        En minäkään tarvitse. En halua miestä nurkkiini pyörimään, enkä sänkyyni nukkumaan. En halua sellaista elämää. Erilaiset huoltohommat saa tilattua kiinteistöfirmoista jne. Seksiä saa muutoinkin, ilman mitään yhdessäasumista.

        Eroni jälkeen en voisi ajatellakaan pariutuvani uudelleen. Sain liitosta sen mitä halusin: lapsen ja nyt en halua uutta suhdetta. Taloudellisesti pärjään ihan omilla tuloillani.

        Jännä kuinka jotkut naiset pitävät sellaisia miehiä sikoina jotka panevat paksuksi ja lähtevät sitten karkuun kun huomaavat että nainen on tullut raskaaksi. Sitten toiset naiset näköjään haluavat juurikin tällaisen miehen.

      • lukulasit...
        herraasiallinen kirjoitti:

        Et saisikaan.

        Kyllä jos nainen hakee minusta taloudellista tukea saakin olla yksin. Eihän siinä jos on niin tunnekylmä ettei tarvitse rakkautta ja läheisyyttä siitä vain.

        Tiedän että ap on katkeroitunut nainen joka huonoa itsetuntoaan pönkittää haukkumalla ja vähättelemällä, mahdollisesti oltuaan paskassa parisuhteessa sinkkuuskin tuntuu hyvältä. Mutta kun aikaa kuluu muutama vuosi ei pelkät panosuhteet ja kaverit tunnu täydeltä elämiseltä. En tunne yhtäkään >40v sinkkua joka olisi onnellinen, vaikka kuinka väittäisikin toisin.

        ap:n kaltaisille naisille: ei teidän tarvitse todistella itsenäisyyttänne miehille. Me pidämme sitä itsestään selvyytenä. Ap:n aloitus on kuin kymmeniä vuosia vanhasta yes we can-asenteeesta. Ei kukaan halua ei-itsenäisen naisen kanssa edes parisuhteeseen.

        Ja mitä tulee sinkkumiesten seksintarpeeseen sihteeriopiston nettisivuilta löytää maksullisia naisia joka on täysin laillista. Ei tarvita mitään bordelleja. Se on juuri sitä seksiä, siitä puuttuu se rakastelun läheisyys mitä parisuhde tarjoaa.

        Vois nämä prpagandapuheenaiheet siirtyä 50v eteenpäin tähän päivään.

        Ap taisi olla mies.

      • maalaisjärkii
        lukulasit... kirjoitti:

        Ap taisi olla mies.

        Kannattaa vähä ajatella omillakin aivoilla onko tuo miehen tekstiä. Uskoo ken tahtoo. Itsehän olen dd kuppi latino.

      • JUPPANA4

        SUOMALAISTA NAISTA EN ARVOSTA,KOSKA NE EI ARVOSTA MIESTÄ,TOISIN ON ESIM, SAKSASSA,PUHUMATTAKAAN USASTA.SUOMI NAINEN EI ARVOSTA MYÖSKÄÄN AMERIKKALAISTA MIESTÄ,TAANNOISET LAPSEN KAAPPAUKSET USASTA.JA MEIDÄN ÄMMIEN MYÖTÄTUNTO MIELENOSOITUKSET TÄÄLLÄ,VASTOIN OIKEUDEN PÄÄTÖSTÄ

      • 7+9
        ihmeellinen elämä kirjoitti:

        Jännä kuinka jotkut naiset pitävät sellaisia miehiä sikoina jotka panevat paksuksi ja lähtevät sitten karkuun kun huomaavat että nainen on tullut raskaaksi. Sitten toiset naiset näköjään haluavat juurikin tällaisen miehen.

        No onhan se kyllä tosi jännä et kaikki naiset ei olekaan ihan samanlaisia!! Suorastaan uskomatonta? Että ovat ihan omia persoonnallisuuksia?! On kyllä jännä juttu!

      • ......
        cjdkljcdslkc kirjoitti:

        katkeroituneen ihmisen puhetta

        Totuus koskee?? En minäkään tarvitse enkä ole katkeroitunut vaan saanut vapauden.

      • naismies..
        maalaisjärkii kirjoitti:

        Kannattaa vähä ajatella omillakin aivoilla onko tuo miehen tekstiä. Uskoo ken tahtoo. Itsehän olen dd kuppi latino.

        Voi olla mies tai nainen. 50/50% mahdollisuus. Uskon että mies.

      • ihmeellinen elämä
        7+9 kirjoitti:

        No onhan se kyllä tosi jännä et kaikki naiset ei olekaan ihan samanlaisia!! Suorastaan uskomatonta? Että ovat ihan omia persoonnallisuuksia?! On kyllä jännä juttu!

        On muuten todella jännä juttu. Haluaisitko tulla mukaan jos perustan pohdintapiirin siitä kuinka ihmiset toimivat elämässä hyvin eri tavoin?

      • Suoli vaudissa taas
        JUPPANA4 kirjoitti:

        SUOMALAISTA NAISTA EN ARVOSTA,KOSKA NE EI ARVOSTA MIESTÄ,TOISIN ON ESIM, SAKSASSA,PUHUMATTAKAAN USASTA.SUOMI NAINEN EI ARVOSTA MYÖSKÄÄN AMERIKKALAISTA MIESTÄ,TAANNOISET LAPSEN KAAPPAUKSET USASTA.JA MEIDÄN ÄMMIEN MYÖTÄTUNTO MIELENOSOITUKSET TÄÄLLÄ,VASTOIN OIKEUDEN PÄÄTÖSTÄ

        Täällä riittää näitä hulluja huutajia.........o_O

    • Ylläri

      Öhhhh.... mä luulin, että taasko joku lesbo on äänessä, mutta onneksi erehdyin ;)

      • ghvt

        Miten niin erehdyit?

    • Helppo elämä

      Heteroseksuaalisena naisena sanoisin että vain seksiin tarvitsen miestä! Muihin asioihin riittää ihminen. Ja ikävä kyllä turhan usein ihmisyys löytyy naisista:(

      • Vaikea elämä

        Ehdota opetusministerille tai jonnekin että ryhtyvät opettamaaan kouluissa ihmisyyttä. Pojat kun eivät saa tällaista opetusta toisilta pojilta ja poikia ei yleensä hyväksytä tyttöjen leikkeihin. Ehkä se rasismi on sitä todellista ihmisyyttä missä väheksytään ja syrjitään poikia.

      • väärä
        Vaikea elämä kirjoitti:

        Ehdota opetusministerille tai jonnekin että ryhtyvät opettamaaan kouluissa ihmisyyttä. Pojat kun eivät saa tällaista opetusta toisilta pojilta ja poikia ei yleensä hyväksytä tyttöjen leikkeihin. Ehkä se rasismi on sitä todellista ihmisyyttä missä väheksytään ja syrjitään poikia.

        Kumpaakin sukupuolta opetetaan kotona jo kehdosta, sitä miten olla poika ja miten olla tyttö. Jos osoittaa mieltymyksiä "vääriin" leluihin tai leikkeihin äkkiä ne isätkin menevät korjaamaan jälkikasvunsa käytöstä ja jos oma isä ei, toisten kyllä. Kotoa se lähtee, eli ala itse korjaamaan asiaa oman jälkikasvusi kanssa, älä koulua syytä.

      • Vaikea elämä
        väärä kirjoitti:

        Voi kuule kun minulla ei ole jälkikasvua. Enkä sellaista luultavasti tule saamaan kun oma isäni on laittanut kasvatuksen yhteiskunnan harteille. Muut pojat ovat oppineet valehtelun taidon omilta isiltään, kun taas minä olen typeränä valinnut tasa-arvon jolloin muut pojat ovat pitäneet minua uhkana heidän maailmankatsomukselle. Samoin tytöt ovat pitäneet minue epämiehekkäänä jos käyttäydyn "tyttöjen tavoin". Kuvittelin että tytöt arvostaisivat rehellistä miestä, mutta eihän se tietenkään ole näin.

        Koulua voin syyttää koska siellä pyritään pitämään kiinni tasa-arvosta, ainakin opettajien osalta. Oppilaat tosin toimivat usein siten miten heidän vanhemmat toimivat. Ne oppilaat jotka eivät toimi vanhempien tavoin sen vuoksi että he ovat oppineet omilta vanhemmilta sen että alistavat miehet vievät perheen riitoihin ja eroon, nämä oppilaat saavat nössön leiman ja heitä syrjitään.

    • seksiä ku sais viel

      Ilotalot laillisiksi Suomessa ja hintataso (tällä hetkellä hu*rat on liian kalliita) kilpailun myötä alemmaksi, niin sittenpä ei tarvitse miestenkään mennä suhteeseen naisen kanssa saadakseen seksiä.

      • nhhysbdkvdb

        aika moraalitonta. jos noin on niin veteleppä kätöseesi vain ylhäisessä yksinäisyydessä. ei se nainen mikään käyttötavara ole, vaikka niin kuvitteletkin.

      • bygbb
        nhhysbdkvdb kirjoitti:

        aika moraalitonta. jos noin on niin veteleppä kätöseesi vain ylhäisessä yksinäisyydessä. ei se nainen mikään käyttötavara ole, vaikka niin kuvitteletkin.

        Ei tietenkään mitään ilmaiseksi, maksetaan käypä hinta ja kaikki on tyytyväisiä.

      • seksiä seksiä
        nhhysbdkvdb kirjoitti:

        aika moraalitonta. jos noin on niin veteleppä kätöseesi vain ylhäisessä yksinäisyydessä. ei se nainen mikään käyttötavara ole, vaikka niin kuvitteletkin.

        Saksassa ilotalot on laillisia, koska siellä asioita osataan ajatella järjellä. Ei naisten pakko ole ilotyttönä olla. Mutta uskon, että nymfomaaneja helpon rahan perässä olevia naisia riittäisi työläisiksi jos Suomessa sitä saisi jo pikkuhiljaa laillisesti harrastaa.

        On niitä toki naisia, joille riittää pelkkä seksisuhdekin ja he ovat lahja meille miehille. Valitettavasti näitä naisia on vain vähemmän kuin seksiä haluavia miehiä, joten "alan ammattilaisia" tarvittaisiin palkkaamaan tätä vajetta. Tällöin se olisi reilu peli - ei tarvitsisi miestenkään esittää naisesta kiinnostunut vain saadakseen (tai huijatakseen) tältä seksiä. Ja seksi on perustarve, johon olisi hyvä saada tyytydytys.

        Niin, ja osa miehistä vois ehkä haluta seurustellakin, mutta sitten on näitä "Sinkkuelämää-naisia", jotka eivät halua. Joten täytyyhän näillekin miehille seksiä olla saatavissa.

      • asasasasas

        ei maksullisissa käyminen ole seksiä, vaan runkkaamista :) kokeilepa joskus seksiä jossa nainenkin nauttii :D

      • hahahahahahahha
        seksiä seksiä kirjoitti:

        Saksassa ilotalot on laillisia, koska siellä asioita osataan ajatella järjellä. Ei naisten pakko ole ilotyttönä olla. Mutta uskon, että nymfomaaneja helpon rahan perässä olevia naisia riittäisi työläisiksi jos Suomessa sitä saisi jo pikkuhiljaa laillisesti harrastaa.

        On niitä toki naisia, joille riittää pelkkä seksisuhdekin ja he ovat lahja meille miehille. Valitettavasti näitä naisia on vain vähemmän kuin seksiä haluavia miehiä, joten "alan ammattilaisia" tarvittaisiin palkkaamaan tätä vajetta. Tällöin se olisi reilu peli - ei tarvitsisi miestenkään esittää naisesta kiinnostunut vain saadakseen (tai huijatakseen) tältä seksiä. Ja seksi on perustarve, johon olisi hyvä saada tyytydytys.

        Niin, ja osa miehistä vois ehkä haluta seurustellakin, mutta sitten on näitä "Sinkkuelämää-naisia", jotka eivät halua. Joten täytyyhän näillekin miehille seksiä olla saatavissa.

        kyllä löytyy paljonkin naisia, joille riittää pelkkä seksisuhde. monet miehet ajattelevat vain omaa nautintoaan ja nainen jää ilman...joten miksi ihmeessä kukaan nainen haluaisi olla sellaisessa seksisuhteessa, joka ei ole tyydyttävä. itse olen hyvin tyydyttävässä seksisuhteessa.

      • Misu7
        bygbb kirjoitti:

        Ei tietenkään mitään ilmaiseksi, maksetaan käypä hinta ja kaikki on tyytyväisiä.

        Olen huomannut jo kauan sitten en tee miehellä yhtään mitään

      • mikä tyhmyys

        Myös ilotalon naiseen on siellä käyvällä miehellä suhde. Sitä nimitetään seksisuhteeksi.

      • Syystä että
        Misu7 kirjoitti:

        Olen huomannut jo kauan sitten en tee miehellä yhtään mitään

        eikö se pelitä?

      • niin juuri
        bygbb kirjoitti:

        Ei tietenkään mitään ilmaiseksi, maksetaan käypä hinta ja kaikki on tyytyväisiä.

        Ei saa ilmaiseksi. Kuka maksaa kenelle? Voisin naisena maksaa miehelle joka osaa ANTAA hyvää seksiä.

      • mieshu*ra

        Ja mieshuoralat kanssa avoimeksi ja hinnat alas.

      • näääinonm
        niin juuri kirjoitti:

        Ei saa ilmaiseksi. Kuka maksaa kenelle? Voisin naisena maksaa miehelle joka osaa ANTAA hyvää seksiä.

        ei seksistä tarvitse ikinä rahalla tai materialla maksaa, kunhan molemmat saavat tyydytyksen....

      • Seksi ei ole p.tarve
        seksiä seksiä kirjoitti:

        Saksassa ilotalot on laillisia, koska siellä asioita osataan ajatella järjellä. Ei naisten pakko ole ilotyttönä olla. Mutta uskon, että nymfomaaneja helpon rahan perässä olevia naisia riittäisi työläisiksi jos Suomessa sitä saisi jo pikkuhiljaa laillisesti harrastaa.

        On niitä toki naisia, joille riittää pelkkä seksisuhdekin ja he ovat lahja meille miehille. Valitettavasti näitä naisia on vain vähemmän kuin seksiä haluavia miehiä, joten "alan ammattilaisia" tarvittaisiin palkkaamaan tätä vajetta. Tällöin se olisi reilu peli - ei tarvitsisi miestenkään esittää naisesta kiinnostunut vain saadakseen (tai huijatakseen) tältä seksiä. Ja seksi on perustarve, johon olisi hyvä saada tyytydytys.

        Niin, ja osa miehistä vois ehkä haluta seurustellakin, mutta sitten on näitä "Sinkkuelämää-naisia", jotka eivät halua. Joten täytyyhän näillekin miehille seksiä olla saatavissa.

        Seksiä, seksiä nimimerkille: Sanot, että seksi on ihmisen perustarve. Ei muuten ole. Kukaan ei ole kuollut seksin puutteeseen ja jos seksiä ei ole koskaan saanut tai kuullut siitä niin sitä ei osaa kaivata. Jos ei ole saanut koskaan maitoa niin sitäkään ei ymmärrä kaivata. Rakkauden, läheisyyden ja hyväksynnän tarpeet ihmisellä sen sijaan on. Jos ei ihminen osaa rakastaa itseään ja muita niin sen tilalle ihminen tarvitsee seksiä. Mitä vähempi ihmisellä on rakkautta sitä suuremmaksi kasvaa seksin tarve. Seksuaaliaddiktit eivät pysty kiintymään ja rakastumaan mihinkään, mutta heillä on kylttymätön seksin tarve ja aina täytyy saada uusi suhde. Silti tuollaiset ihmiset eivät saa seksistä tarpeekseen vaan ovat sisältä tyhjiä ja onnettomia. Hyväksikäyttäjät ja pedofiilit ovat ihmisiä, joiden tunne-elämä ei ole tasapainossa. Heillä on rakkaudenpuute ja hyväksynnäntarve, joka ilmenee seksuaalisena haluina.

        Ravinnon tarve sen sijaan on ihan todellinen ihmisen tarve. Kuolee, jos ei syö ja jos syö riittävästi tulee kylläiseksi eikä enää tee juuri silloin mieli ruokaa. Toisin on seksin kanssa: mitä enempi sitä harrastaa ja mitä enempi katselee pornoa sitä suuremmaksi kasvaa seksin tarve, mutta jos sitä ei harrasta niin pikku hiljaa halut pienenevät itsestään. Eli mikä
        perustarve se sellainen on, jota harrastamalla tarve kasvaa ja jos ei harrasta tarve pienenee olemattomaksi. Ja jos ei harrasta ollenkaan seksiä niinei siihen kuole. Mikä perustarve se sellainen on muka???

        Rakkaus voi korvata seksin ja se on perustarve. Siihen rakkauteen ei tarvitse miestä. Voi rakastaa monia muita asioita kuten kanssaihmisiä, sukulaisia, lapsia, eläimiä, luontoa, taidetta, Jumalaa...

      • natusanni

        Samaa mieltä. Ja sitten naistenkaan ei tarvitsisi päätyä suhteeseen jossa he nähdään vain pilluna. Lisäksi ihmiskaupalta vedettäisi matto alta. Kaikenäköinen hyväksikäyttö vähenisi. Raiskauksetkin vähenesivät.Itsehhän en hirveen hyvällä huoraamista katso mutta en ole myöskää kristillismoraalin murtama idiootti. Ja tää on muuten ihan älytön tää naiset vs miehet keskustelu. Oikeesti. Se vaikka me ei enään tavittaisi toisia edes lisääntymiseen(perinteiset naisten ja miesten työt kyllä sujuu nykyään jo ihan kummiltakin) niin miksi ihmeessä tässä tarvitaan joku vastakkainasettelu? Ihmisiä me kaikki ollaan.

      • niin juuri
        näääinonm kirjoitti:

        ei seksistä tarvitse ikinä rahalla tai materialla maksaa, kunhan molemmat saavat tyydytyksen....

        Aina ei sitä tyydytystä saa. Naisissa on niitä lahnoja ja miehissä tumpeloita joiden kanssa ei tyydytystä saa. Mies yleensä saa useimmin koska ikäänkuin tyydyttää itsensä naiseen mutta nainen jää ilman. Taitavia miehiä on olemassa joiden kanssa nainenkin saa tyydytyksen. Heitä on vaan aika harvassa.

    • karo8

      Kaikki naiset eivät varmaan tarvitsekkaan miestä, eivätkä halua sitoutua, itse kuulun niihin jotka haluavat jakaa elämänsä yhden oikean miehen kanssa. En voisi kuvitella että eläisinkään ilman miestä loppuelämäni. Ehdottomasti tarvitsen miehen vierelleni jakamaan elämäni. Ei ihmisiä ole luotu olemaan ja elämään yksin. Kyllä miehetkin pystyvät elämään ilman seksiä tai vähällä seksillä, se on vain itsestä kiinni. Mutta avioliittoon kyllä seksi kuuluu. Hmm, jos naisesi on hyvin itsenäinen ja tunnet olevasi "tarpeeton" niin kysy häneltä suoraan asiaa.

      • huipoikis88

        "Ei ihmisiä ole luotu olemaan ja elämään yksin"

        Tää on taas tätä höpsönpöpsön liirumlaarumia. Niinkö siellä satukirjassa Jesse -setä kertoilee viisauksia! :DDDD

      • Kurpitsan puolikas
        huipoikis88 kirjoitti:

        "Ei ihmisiä ole luotu olemaan ja elämään yksin"

        Tää on taas tätä höpsönpöpsön liirumlaarumia. Niinkö siellä satukirjassa Jesse -setä kertoilee viisauksia! :DDDD

        Näin juuri ja seuraava spede tulee kohta kertomaan miten epänormaalia on se sinkkuna eläminen jne. Niin ja miten normaalia on se ja se ja se. MINUN ELÄMÄN TAPAni ON AINUT OIKEA JA MUUT KAIKKI VÄÄRIÄ :D

      • herraasiallinen
        huipoikis88 kirjoitti:

        "Ei ihmisiä ole luotu olemaan ja elämään yksin"

        Tää on taas tätä höpsönpöpsön liirumlaarumia. Niinkö siellä satukirjassa Jesse -setä kertoilee viisauksia! :DDDD

        Olen ateisti ja haluan yksiavioisen parisuhteen. Sinunlaiset idiootit luulee että vain uskovaiset haluaa sitä.

      • 10 naisen mies
        herraasiallinen kirjoitti:

        Olen ateisti ja haluan yksiavioisen parisuhteen. Sinunlaiset idiootit luulee että vain uskovaiset haluaa sitä.

        Miksi uskovaiset haluaisivat yksiavioisen parisuhteen?

        Raamattu on täynnä moniavioisuutta. Uuden testamentin mukaan heikkoja yksilöitä joilla ei ole hyvää yhteiskunnallista asemaa kehoitetaan yksiavioisuuteen, mutta se ei ainakaan jyrkästi kiellä moniavioisuutta näidenkään ihmisten osalta.

      • yks nainen vaan
        10 naisen mies kirjoitti:

        Miksi uskovaiset haluaisivat yksiavioisen parisuhteen?

        Raamattu on täynnä moniavioisuutta. Uuden testamentin mukaan heikkoja yksilöitä joilla ei ole hyvää yhteiskunnallista asemaa kehoitetaan yksiavioisuuteen, mutta se ei ainakaan jyrkästi kiellä moniavioisuutta näidenkään ihmisten osalta.

        Miksi kukaan oikeastaan haluaisi yksiavioisen suhteen? Haluaisin mielelläni pari miestä, toinen vaikka koti-isäksi.

      • yes3

        Siis ihminen on luotu ihan juuri elämään sellaista elämää kuin hän elää. EI TODELLAKAAN PIDÄ PAIKKANSA, ETTÄKÖ EI VOISI ELÄÄ YKSI. Uskomatonta vanhaa hapatusta nuo puheeta, nyt halooo.........

      • Näin on
        huipoikis88 kirjoitti:

        "Ei ihmisiä ole luotu olemaan ja elämään yksin"

        Tää on taas tätä höpsönpöpsön liirumlaarumia. Niinkö siellä satukirjassa Jesse -setä kertoilee viisauksia! :DDDD

        Kirjoitat, että ihmistä ei ole luotu elämään yksin. Tuo on miehen kirjoittamaa tekstiä. Sittenkö muka on yksin, jos ei asu miehen kanssa? Minä olen nainen ja asun yksin, mutta minulla on paljon ystäviä. En koe eläväni yksin vaan pikemminkin tarvitsen rauhallisen kodin, jossa saan elää yksin ja olla rauhassa omissa oloissani edes vähän aikaa. Miehet ovat Suomessa ainakin enimmäkseen aika yksinäisiä ja erakkoja, kun he avioituvat on heillä yleensä silloin yksi ystävä ja se on oma vaimo.

      • nainen....
        Näin on kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä. En voisi kuvitella jakavani kotiani miehen kanssa.
        Asun yksin mutta en todellakaan ole yksinäinen.

    • Eipä ole koskaan ekana tullut mieleen että haluaisin miehen elättämään perhettä, ostamaan tavaroita jne.
      Mulle itselle ainakin parisuhde on tärkeä! Tehdään asioita yhdessä, ollaan perhe. Rakkautta, ystäväyyttä, jakamista arjen iloissa ja suruissa.

      Toki nainen pärjää nykyelämässä taloudellisesti ja saa melkeinpä kaiken ilman miestä, ainakaan vakituista sellaista. On kai sellaisiakin.. Onneks en kuulu heihin. Mulla parisuhde tuo turvaa, ja todellakin haluan antaa rakkauttani miehelleni ja vastaanottaa myös. En vois kuvitella olevani loppuelämääni yksin, tai ystävieni kanssa pelkästään. Mutta meitä on moneen junaan.

      • disgusting

        eww what a horse face... neigh neigh!!!

      • romantikko5

        Olen samoilla linjoilla sinun kanssa perfectplan!
        Minä olen oikeasti halunnut etsinyt hyvää sinkkumiestä tasavertaiseen suhteeseen, mutta en ole vielä löytänyt. Olen akateeminen ja minulla on hyvä työ., enkä sitä varten miestä hae. Kaipaan oikeasti miehen läheisyyttä ja saada käpertyä hänen kainaloon. Olin 25v aviossa ja minun piti aina olla vahva ja jaksaa. Nyt haluaisin kyllä olla vaikka se haikompi osapuoli, joka tarvitsee ja haluaa olla parisuhteessa. Sellaisia miehiä ei ainakaan meidän alueelta ole vielä löytynyt. Kai minä sitten olen liian vaativaInen ? MINULLE HYVÄ MIES, KIITOS

      • perfectplan_
        disgusting kirjoitti:

        eww what a horse face... neigh neigh!!!

        kiitti ;) Olen kyllä ihan sujut itteni kanssa, mutta jos se sua häiritsee niin voi voi :D

      • tänne myös
        romantikko5 kirjoitti:

        Olen samoilla linjoilla sinun kanssa perfectplan!
        Minä olen oikeasti halunnut etsinyt hyvää sinkkumiestä tasavertaiseen suhteeseen, mutta en ole vielä löytänyt. Olen akateeminen ja minulla on hyvä työ., enkä sitä varten miestä hae. Kaipaan oikeasti miehen läheisyyttä ja saada käpertyä hänen kainaloon. Olin 25v aviossa ja minun piti aina olla vahva ja jaksaa. Nyt haluaisin kyllä olla vaikka se haikompi osapuoli, joka tarvitsee ja haluaa olla parisuhteessa. Sellaisia miehiä ei ainakaan meidän alueelta ole vielä löytynyt. Kai minä sitten olen liian vaativaInen ? MINULLE HYVÄ MIES, KIITOS

        Olipas kuin minun kirjoittamani tuo juttusi romantikko5.
        Olin myös 25v naimissa ja piti kantaa vastuu lähes kaikesta. Nyt haluaisin olla heikompi osapuoli ja käpertyä miehen kainaloon, mutta mistäpä sellaisen aikuiseksi kasvaneen miehen löytäisi. Lieneekö mahdottomuus...
        Tänne yksi hyvä mies myös KIITOS!

    • 839r

      No jäljelle jää läheisyys, hellyydenosoitukset, suukottelu... seksikin jos se on tyydyttävää ja ehkäisystä on huolehdittu. Näitä asioita kun ei voi kavereiden tai muiden perheenjäsenien kanssa harrastaa.

      Ihmiset vaan ei tunnu olevan kovin hellyydenkipeitä tai rakastavaisia, kun katsoo kuinka helposti moni pettää / on valmis vaihtamaan uudempaan "ja parempaan."

    • 10-10

      Jospas ne naiset ostelee sexi leluja kun ei enään mistä tarvitse!!

    • eri mieltä olevamies

      Hmm,noinhan se olisi jos elämä olisi pelkkää mekaniikkaa ilman tunteita ja tarpeita mutta kun se ei ole.Samalla tavalla nainen tarvitsee läheisyyttä,rakkautta,ihailua,kosketusta yms. kuin mieskin.Ja huomaa,että puhun että mies tarvitsee noita kaikkea myös seksin yhteydessä.Siis tunteiltaan kunnossa oleva mies.Pano Jussit on luku sinänsä.
      Anyway,toisekseen,kyllä nainen tarvitsee ns.vasta kappaleen itselleen,rinnalleen tukemaan omissa heikouksissaan niinkuin mieskin.
      Eli pointtina,elämä ei ole tuollaista kuin luettelit.Enemmin sanoisin että hyvä asia että naiset ovat nykyään enemmän itsenäisiä niin parisuhdekkin toimii paremmin kun voidaan jakaa asioita.

      • N39 -> N40

        Viisaasti haastelet "eri mieltä olevamies".
        Komppaan.

    • niksi-nipa

      Jos miehet ja naiset eläisivät eri yhteiskunnissa, naisten toimeentulo lakkaisi. Ei mies ole tarpeen aina pelkästään puolisona.
      Ja jos tulisi pula-aika, miten naiset silloin pärjäisivät ilman ainuttakaan miesten tuottamaa palvelusta?
      Miehet kyllä selviäisivät.

      • fdihdfoifoifjodjvl

        Milläv uosituhannella oikein elät? Naisten toimeentulo on historian aikana jopa aikaisemminkin ollut riippumaton miehestä.

      • suutuin!

        olen aivan eri mieltä. miehet eivät pärjäisi mitenkään ilman naisia tässä tilanteessa. Sillä kuka silloin tekisi ruokasi, kuka sen tekisi tehtaissa, kuka siivoaisi työpaikkasi, kuka pitäisi ''paperisi'' järjestyksessä, kuka hoitaisi sinua sairaalassa ja kuka antaisi sinulle anteeksi typeryytesi. miten edes kehtaat sanoa noin. mene itseesi ole hyvä ja tee kaikille näin palvelus!

      • yleensä eivät..
        fdihdfoifoifjodjvl kirjoitti:

        Milläv uosituhannella oikein elät? Naisten toimeentulo on historian aikana jopa aikaisemminkin ollut riippumaton miehestä.

        Paino sanalla Jopa. Mennyt ei ole tae tulevasta.

      • adfdfadf
        fdihdfoifoifjodjvl kirjoitti:

        Milläv uosituhannella oikein elät? Naisten toimeentulo on historian aikana jopa aikaisemminkin ollut riippumaton miehestä.

        Vain koska miehen rakentama maailma tukee naisia kohtuuttomasti.

      • nnnn

        Naisethan kotirintamaa ja teollisuutta ylläpitivät sotienkin aikana.

        Kyllä ihmiskunta että yhteiskunta tarvitsevat miehet että naiset.

      • pöh taas

        Perustele,
        naisethan elämän perusasioista ovat aikojen alusta huolehtineet.
        Mitä ovat miesten tuottamat palvelut, mitä ilman maailma ei toimisi?
        Epäinhimillisyys, sodat, raiskaukset, ydinvoiman hallitsematon käyttö, ympäristötuhot mm. niitä naiset eivät eivät ehkä osaa, eivätkä toivottavasti opikaan.
        Elämä loppuisi, kun spermapankit tyhjenisivät. Onnellista!

      • hkkjjkkj
        suutuin! kirjoitti:

        olen aivan eri mieltä. miehet eivät pärjäisi mitenkään ilman naisia tässä tilanteessa. Sillä kuka silloin tekisi ruokasi, kuka sen tekisi tehtaissa, kuka siivoaisi työpaikkasi, kuka pitäisi ''paperisi'' järjestyksessä, kuka hoitaisi sinua sairaalassa ja kuka antaisi sinulle anteeksi typeryytesi. miten edes kehtaat sanoa noin. mene itseesi ole hyvä ja tee kaikille näin palvelus!

        No hintit tietenkin.

      • soppakauha käteen
        hkkjjkkj kirjoitti:

        No hintit tietenkin.

        Miksi he ne tekisivät? Hinttejä on nytkin mutta ei heitä tuolla "naisten" hommissa näy. Sitä paitsi ei taitaisi hinttien määrä riittää huolehtimaan kaikesta siitä mitä naiset tekee nykyään.

    • hhmkhmtghk

      Oliphan tökerö avaus, mutta ei onneksi pidempi, niin jaksoin haukotella sen lävitse..

      Mies mitään ilman seksi masennu. Paskaa.. On oma käsi kullin rakas :)

      • faeawfw

        Kyllä mies masentuu pidemmän päälle ja etenkin jos kokee ettei saa oikeanlaista tyydytystä naiseltaan. Silloin lähdetään vieraisiin.

      • oukkei..
        faeawfw kirjoitti:

        Kyllä mies masentuu pidemmän päälle ja etenkin jos kokee ettei saa oikeanlaista tyydytystä naiseltaan. Silloin lähdetään vieraisiin.

        Siitä vaan. Se vieraskin on kai nainen?

    • maksimilian

      No, ihan kivaahan se on rakastua, perustaa perhe ja elää sitä omaa pikkuelämää oman perheen kanssa. Oma perhe voi kylläkin olal myös eronneen kanssa johon kuuluu hänen lapset, minun lapset ja ehkä vielä yhteiset lapset.

      Mutta oikeasti nainen ei tarvitse miestä muuhun kuin suvun jatkamiseen. Näinhän se on villieläintenkin keskuudessa. Eläinten keskuudessa kylläkin uroksella on oma rolinsa yrittää pitää naaraitaan kurissa, ettei joku muu nappaa näitä. Sitä saamaahan ihminenkin yrittää. Hänellä on vai keinoja enemmän kujin eläimellä.

      Vai mitä ajatelette miehestä joka vihoissaan heittää suolahappoa vaimonsa naamalle, pukee hänet burkhaan, ympärileikkaa ettei nainen tunne mitään iloa sukupuolisesta kanssakäymisesta jne jne. Tai laittaa naisensa raskaaksi joka vuosi, ettei varmasti nainen lähde elämään itsekseen....

      Kaikki tämähän on vain sitä että mies haluaa hallita naarastaan ja vahtia ympäri vuorokauden ettei kukaan muu pääse jatkamaan sukua juuri hänen naaraansa kanssa. Ihmisellä on rajaton mielikuvitus mitenkä voi hallita naistaan.

      Kun naiset tajuavat tämän, ei monikaan halua edes vakituiseen parisuhteeseen. Se voi olla myös kärsimystä sen rakkauden ilon sijaan.

      • voisinksmäolla...

        Ymmärrän kyllä että ehkä kehitysmaissa joku saattaa heittää suolahappoa naisensa päälle, jos sielläkään, mutta minusta kommenttisi oli aika äärirajoilta. Sinulla varmaan ei ole oikeaa parisuhdekokemusta, jos kuvittelet naisten olevan noin haavoittuvaisia ja tossun alla hyvinvointi valtioissa. En tiedä yhtään naista, joka olisi joka vuosi raiskattu raskaaksi tai olisi saanut happoa kasvoilleen. Mies ei myöskään voi pakottaa vaimoaan yhtään mihinkään. Itse olen tosiaan miesten kannalla. En tahtoisi elää yksin. Haluan jonkun, joka arvostaa minua ihmisenä ja himoitsee minua seksuaalisesti. Tahdon myös pitää toista hyvänä ja saada itsekin osakseni hellyyttä. Minulle mies tuo myös jollakin alkukantaisella tasolla tukea, suojaa ja turvaa. Mies rinnallani en pelkäisi mitään maailmassa, ilman häntä voisin romahtaa ylempalttisen paineen keskellä. Jokaisella ihmisellä tulisi olla kumppani jonka kanssa jakaa elämänsä. :) tässä kuitenkin vain minun mielipiteeni.

      • maksimilian vielä
        voisinksmäolla... kirjoitti:

        Mutta minähän osaan pitää puoleni... "Mies rinnallani en pelkäisi mitään maailmassa..." Voisi olla myös niin että pelkäisit miestäsi. Alkukantaisella tasollasi et pääse siitä mihinkään että mies se on joka tahtoo hallita maailmaa. Ne naiset, jotka myös haluavat hallita maailmaa ovat kovan linjan naisia. Heitä on ollut läpi historian.

        Mikä kummalisinta, minulla on parisuhdekokemusta, mutta se on asia erikseen. Minähän totesin alussa, että on kivaa rakastua ja elää sitä pikkuelämää se mies rinnallaan.

        Valitettavasti päädyin sellaiseen työhön, jossa olen kiertänyt lähes joka kolkan maapalloltamme ja nähnyt niin paljon naisten ja lasten hyväksikäyttöä, että se oma pieni lasikupla ihanasta rakastavasta miehestä on kadonnut. Ehkä heitä on kuitenkin, mutta se naapurinkin ihana mies erotessaan osasi tehdä vaikka mitä. Ehkä olen kyynistynyt. Vertaan silti miestä eläimeen, jolla on alkukantaiset vaistot, mutta ihmisen äly. Joten ihmisten, varsinkin naisten hyväksikäyttöön keksitään toinen toistaan omituisempia ja kauheampia hallitsemiskeinoja. Jopa sodassa naisten raiskaus on ase, jota käytetään vihollista vastaan.

        Parasta olisi elää vieläkin siinä omassa lasikuplassa, jossa ei ilkeyttä eikä pauhuutta olisi. Mitä sanotte siitä että naapuri raiskaa hyvän naapurinsa 3 kuukauden ikäisen tyttövauvan. Ihmisten julmuus on käsittämätöntä ja suurimman osan niistä julmuuksita tekee mies naiselle ja lapsille.

        Tiedän että on myös mukavia miehiä, joille riittää se pikkuelämä pikkuvaimon kanssa. Parasta olisi elääkin niin, että turvautuisi siihen omaan mieheen, mutta myös miehen on voitava turvautua johonkin ihmiseen tai johonkin... Mikä se sitten olisi. Mutta varma et voi koskaan, edes omasta miehestä. Mies on se heikompi osapuoli. Hänhän se maksaa naisesta, on riippuvainen siitä....

      • oioinoocaadfb
        maksimilian vielä kirjoitti:

        Anteeksi vain, mutta tekstistäsi paistaa suorastaan sairas vainoharhaisuus, irrationaalinen kauhu ja viha puolta ihmiskuntaa kohtaan, jonka ainoa synti oli syntyä XY -kromosomin kanssa.

        Muutama juttu, perspektiivin vuoksi:

        - Sodissa raiskataan myös miehiä. Esim. Saharan eteläpuoleisessa afrikassa käytännössä _kaikki_ miespuoliset sotavangit joutuvat voittaneiden sotilaiden seksiorjiksi, ja elinikäiset vammat väkivaltaisesta anaalipenetraatioista ovat sota-aluella jokseenkin yleisiä. Koko ilmiö on kautta maailmanhistorian hämmästyttävän yleinen, eikä siitä jostain syystä haluta hirveästi puhua. Kenties siksi että tykinruuan rekrytointi voisi olla vähän vaikeampaa...

        - Suomessa lasten vakavat tai kuolemaanjohtaneet pahoinpitelyt ovat useammin äidin kuin isän tekemiä.

        - Sairas "perinne" nimeltä tyttöjen sukupuolielinten silvonta ns. "puhtauden" nimissä elää maailmassa monin paikoin (missä sitä yleensä on) nimenomaan suvun vanhempien naisten toimesta.

        Mut noin yleisesti ottaen tahtoisin sanoa, että olet ehkä sitten nähnyt ne ihmiskunnan nurjemmat puolet. Enkä yritä sanoa ettei siinä sektorissa olisi miessukupuoli vahvasti yliedustettuna.

        Ja noin yleisesti ottaen... "turvautuminen" toiseen ihmiseen on kai lähinnä emotionaalista, ainakin näin perusvakaassa länsimaassa elävällä ihmisellä? Miksei mies voisi emotionaalisesti turvautua siihen naiseen jos se nainen turvautuu mieheen? Ihmisiähän tässä kai pitäisi olla? (eikun niinjoo, sinähän et tainnut enää nähdä miehiä ihmisinä... sori)

      • m,kjlkökl

        Kyllähän se niin menee, että jos riittävän moneen valehtelevaan ja ronttiin mieheen törmää niin ei enää uskalla eikä jaksa yrittää uudestaan. Miesten ja naisten erotkin ovat niin suuria siis seksuaalisuudessa, nainen kun kaipaa mieheltä enemmän kumppanuutta ja mies seksiä. Mies helposti pitää suhdetta ok, na jos vain saa seksiä ja sitten elelee omaa elämäänsä ja nainen jää huomaamaan, että mitään yhteistä tekemistä ja hauskuutta ei enää ole, pelkkä seksi ei kiinnosta.

        Itse toki tarvitsisin miestä, mutta en ketä tahansa...ei voi tarvita juoppoa, väkivaltaista, valehtelevaa taikka miestä jolla on täysin erinlainen maailmankuva ja arvot. Miestä tarvitsisin joka auttaisi sähkötöissä, olisi turvallinen , mukava, lempeä ja jolla samanlainen huumorintajua ja elämäarvot.
        Luulenpa, että kyllä moni nainen tarvitsee jotain miestä, mutta koska ei tarjolla ole sellaista kuin tarvitsisi niin ei ole mitään järkeä alkaa elämään ihmisen kanssa joka vaikeuttaa elämää.

      • nbnmmbn
        m,kjlkökl kirjoitti:

        Koska naisen seksuaalisuus ja syttyminen syntyy erijutuista kuinm miehen ei nainen ota miestä vain seksintakia vaikka kaipaisikin seksiä. En voisi kuvitella eläväni miehen kanssa jonka kanssa minulla ei olisi mitään puhuttavaa...

      • maksimilian taas
        oioinoocaadfb kirjoitti:

        Anteeksi vain, mutta tekstistäsi paistaa suorastaan sairas vainoharhaisuus, irrationaalinen kauhu ja viha puolta ihmiskuntaa kohtaan, jonka ainoa synti oli syntyä XY -kromosomin kanssa.

        Muutama juttu, perspektiivin vuoksi:

        - Sodissa raiskataan myös miehiä. Esim. Saharan eteläpuoleisessa afrikassa käytännössä _kaikki_ miespuoliset sotavangit joutuvat voittaneiden sotilaiden seksiorjiksi, ja elinikäiset vammat väkivaltaisesta anaalipenetraatioista ovat sota-aluella jokseenkin yleisiä. Koko ilmiö on kautta maailmanhistorian hämmästyttävän yleinen, eikä siitä jostain syystä haluta hirveästi puhua. Kenties siksi että tykinruuan rekrytointi voisi olla vähän vaikeampaa...

        - Suomessa lasten vakavat tai kuolemaanjohtaneet pahoinpitelyt ovat useammin äidin kuin isän tekemiä.

        - Sairas "perinne" nimeltä tyttöjen sukupuolielinten silvonta ns. "puhtauden" nimissä elää maailmassa monin paikoin (missä sitä yleensä on) nimenomaan suvun vanhempien naisten toimesta.

        Mut noin yleisesti ottaen tahtoisin sanoa, että olet ehkä sitten nähnyt ne ihmiskunnan nurjemmat puolet. Enkä yritä sanoa ettei siinä sektorissa olisi miessukupuoli vahvasti yliedustettuna.

        Ja noin yleisesti ottaen... "turvautuminen" toiseen ihmiseen on kai lähinnä emotionaalista, ainakin näin perusvakaassa länsimaassa elävällä ihmisellä? Miksei mies voisi emotionaalisesti turvautua siihen naiseen jos se nainen turvautuu mieheen? Ihmisiähän tässä kai pitäisi olla? (eikun niinjoo, sinähän et tainnut enää nähdä miehiä ihmisinä... sori)

        Niin. Tiedän sen että myös miehiä raiskataan sodassa ja muuallakin. Ja ne raiskaajathan ovat juuri miehiä. Se on asian ydin. Sota vie ihmisistä inhimillisyyden. Näin tapahtuu myös naisille, jotka janoavat valtaa ja sotaa. Ei kauhean pitkälle historiaan tarvitse mennä kun naisetkin tapattivat alasiaan ja kansalaisiaan.

        Nimenomaan nostin esille sen että myös mies tarvii tukea ja turvaa, ihan sen vuoksi, koska myös mies on ihminen. Tämähän tuen tarvehan ei ole vain naisen tarve, vaikka joku siinä edellä kirjoittikin että haluaa miehen tueksi ja turvaksi ja sitten ei pelkäisi mitään.

        Kannattaisi ehkä kuitenkin lukea tarkasti mitä kirjoitan ja miettiä kirjoittamani.

        Mutta tässähän puhuttiin kai miesten ja naisten välisistä asioista, tai oikeastaan tarviiko nainen miestä.

        Muuten, se, että naiset itse silpovat lapsiaan, on taas se miehen halu hallita naistaan. Lasten silpominen ympärileikkauksien nimissä on nimenomaan sitä varten, että joku mies huolii sitten ympärileikatun lapsen/naisen puolisokseen, koska häntä ei tarvi niin kovasti vahtia koska hänellä ei ole halua mieheen. Sehän tuottaa tuskaa. Naisen seksuaalinen halu on miehelle uhka kehitysmaissa.

        Näissä kehitysmaissa, joissa ei vielä oppi ja sivistys ole niin pitkällä, näin tapahtuu. Kaikissa niissä maissa, missä naisetkin saavat koulutuksen, on naisten ja miesten tasavertaisuus koko ajan parantunut. Vielä voi olla eroja palkkauksessa, kotitöissä, lastenhoidossa jne. Mutta nämähän ovat niitä pikkujuttuja. Tai pitäsi olla...

        Mutta sekin, että suuri osa naisista, jotka tappavat ja pahoinpitelevät lapsensa, ovat vailla sitä tukea ja turvaa. Missä ne lasten isät ovat? Hakemassa sitä venäläistä kaunotarta, joka korkokengissä sipsuttelee? Lapsia pitää hoitaa molempien. Ekä isän että äidin, kun toinen ei jaksa, on toinen tukena. Näinhän se pitäsi mennä. Valitettavasti lastenhoito on yhä suummaksi osaksi naisten kontolla, jotka sitten uupuvat...

    • b b

      Lampun vaihto ja auton ajaminen on miesten hommia!

      • never ever

        Miten niin?? Ei tarvitse kyllä aivan niin avuttomaksi heittäytyä. onko keittiö sitten naisen paikka?? ei todellakaan, en ymmärrä edes kuka sellaiseen kohteluun alistuu. sehän on alisteista roolittamista ja olet kumppanistasi siippuvainen, jos vain hän ajaa autoa. ei ikinä.

      • iuytrsdcfvg
        never ever kirjoitti:

        Miten niin?? Ei tarvitse kyllä aivan niin avuttomaksi heittäytyä. onko keittiö sitten naisen paikka?? ei todellakaan, en ymmärrä edes kuka sellaiseen kohteluun alistuu. sehän on alisteista roolittamista ja olet kumppanistasi siippuvainen, jos vain hän ajaa autoa. ei ikinä.

        Naiset myös lankeavat helposti ansoihin.

    • :D:D:D:D

      Hehe, kyllä naiset tarvisevat seksiä yhtä paljon kuin miehetkin, elleivät jopa enemmän. Itse naisena nimenomaan seksi on tärkeä seikka, miksi haluan olla miehen kanssa. Kannattaa huomioida sitä naistakin seksissä, niin ei tarvitse marista, että seksi ei naiselle maistuisi...

      • 34tret

        Jos laittaa kyrpáä pímppiin, niin eikö se sitten muka riitä naisellekin jo? Miksi siihen pitäisi jotain ylimääräistä temppuilua miehen lisätä? Kyrpáä pímppiin, ni se on reilu tasapeli ja kummallekin yhtä paljon!

      • joo.o.
        34tret kirjoitti:

        joo, jos pystyt tyydyttämään naisesi....

      • nainen007
        34tret kirjoitti:

        Jos laittaa kyrpáä pímppiin, niin eikö se sitten muka riitä naisellekin jo? Miksi siihen pitäisi jotain ylimääräistä temppuilua miehen lisätä? Kyrpáä pímppiin, ni se on reilu tasapeli ja kummallekin yhtä paljon!

        Miten musta tuntuu, että tässä puhuu mies, joka ei ole koskaan tyydyttänyt naista - toki voinut panna määrällisesti montaa eri pimua mutta vain panna. Naiset on hyviä näytteleen eikä vaivaudu yhden yön jutulle selittämään, miten naisen anatomia toimii. Pelkästään iso vehjekään ei takaa hyvää seksiä, sorry!

        Sekä parisuhteessa olleiden että täysien pleijereiden kanssa oltua voin kertoa, että ne jotka osaa "käsitellä" naisia, ovat he, jotka ovat pitkään olleet suhteessa ja ovat "joutuneet" opettelemaan ettei nainen syty siitä, että vehje ruutataan alapäähän.

        Jos naisen lämmittelee hyvin, on aivan varma, että mies on se, joka väsyy nopeammin ;)

        Ja aloitukseen kommentoidakseni: tulen toki naisena toimeen omillani tässä nykymaailmassa mutta mikään ei korvaa sitä, että voi luottaa toisen 110% ja nauttia läeisyydestä ja kunnon seksistä, jota saa vasta kun tuntee toista kohtaan intohimon lisäksi myös rakkautta, lämpöä ja luottamusta.

        Älkää miehet masentuko! Vaikkei teitä ehkä ihan samassa mittakaavassa enää tarvita kuin 100v sitten, teitä edelleen halutaan ihan yhtä paljon, ehkä jopa juuri siksi enemmänkin... :)

    • shsfohsof

      panemiseen tietty :-)

    • nykynaiset

      no hyvä on teille, itsenäiset naiset, toivoa ja rukoilla että ei tule mitään mikä rauhaanne järkyttää, kuten lamaa, kapinoita tai sotia !
      jos tulee, sitten taas ymmärretään miehen tarpeet, eli suojaava käsi.

      Saattaa hyvinkin olla että sota ja suuri lama on ihan ovella, mutta voithan sitä odotellessa, vaikka kaunistaa itseäni :)

      Eli hyvä on olla sinä päivänä kaunis ja haluttava ! sillä mitä muuta valttia sinulle on kuin haiseva suolenpätkä ?

      Miehet taas voivat, iloita, ilman kateutta toistensa kanssa, ja vain nainen on riippakivi miesten yhteisissä iloissa.

      Eli kovin on nykynaiset ollakseen !

      • N30

        Noinkohan, onko nykymiehellä enää suojaava käsi? Eipä ole näkynyt. Moni näyttää ajattelevan itseään jopa yli oman perheen edun ja hyvinvoinnin...

      • missarmy

        Hmm.. rupesin miettimään tätä ja ystäväpiirissäni on ainakin 9 armeijan käynyttä naista, minä mukaanlukien.

        Myös monilla meistä on lähitaistelukoulutus sekä taistelulajiharrastuksen että armeijan tai työn puolesta.

        Itse koulutan PK koiria ammatikseni, harrastan potkunyrkkeilyä ja flyballia joten varmasti on kovempi kunto kuin monella "suojelijalla" Nykyajan miehet kun ovat ylipainoisia, rumia ja laiskoja. Siis vain suomalaiset miehet.
        Että älä huoli, tulemme tyttöjen kanssa suojelemaan sinua jos tarve vaatii

    • nainen melkein 50v

      MÄ AINAKIN HALUAISIN LÖYTÄÄ SEN OMAN MIEHEN !!!! Kyllä nainen miestä tarvitsee. Ainakin minä kaipaan seksiä, läheisyyttä, matkaseuraa, juttuseuraa, ihmistä jakamaan tämän arjen kanssani, taloudellista turvaa,ymym

      Mutta en todellakaan ole valmis ottamaan ketä tahansa tähän elämääni, vaan haluaisin löytää miehen, jolla on suht koht samat ajatukset ja unelmat kuin minulla, saman tyyppiset harrastukset, ja ilman viinaa ja väkivaltaa. Mitään pelkkää panoseuraa en kaipaa, vaan miehen elämänkumppaniksi loppu elämäksi.

    • höpsistä vaan

      Mistä tiedät, että naiset pärjäävät miehiä paremmin ilman seksiä?
      Tutkimukset eivät tue luuloasi.

      • näinon

        taitavat oikeasti pärjätä huonommin... :) kyllä seksi on naiselle ihan elinehto.

      • ttitta_
        näinon kirjoitti:

        taitavat oikeasti pärjätä huonommin... :) kyllä seksi on naiselle ihan elinehto.

        ei kaikille

      • :)jeee
        ttitta_ kirjoitti:

        ei kaikille

        heh, no ei kaikille miehillekään. yhtä paljon elinehto naisille kuin miehille... :D nauti itsestäsi!

    • O_o...

    • tarvitseva nainen

      Minä ainakin tarvitsen miestä ystäväksi, rakkaaksi, hellittäväksi, turvaksi, tekemään kaikkkea kivaa yhdessä ym.ym. ja ilman seksiä en tule toimeen.

    • MAKEeeeee

      AI MIHIN NAISET TARVII MIEHIÄ? HAHAHHAAH!
      No se on pitkä lista! Parempi kysymys ois miten naiset pärjäisivät ilman miestä. ( ei mitenkään) =) =)

      • pilipimppi

        16 naista työpaikkalla niin miestä tarvitaan siihen ,,kilpailuun kuka useimmin on pantvana pomon huoneessa,,,Kirsti johtaa

      • ilkeäkö 321

        Täytyy sanoa ettei sinunkaltaistasi kukaan halua!!!!

      • zxzx11

        Hyvin pärjää ilman miestä, ei ne ole sen kummempia, viisaampia tai taitavampia missään asiassa. Vertaus: niin kuin vaikka joku turhake..kiva olla laatikossa mutta harvoin on käyttöä. ;D

      • itseasiassa nykypäivänä se kysymys kuuluu miten miehet pärjäävät ilman naista, ainahan teillä ainakin yksi on jonka helmoissa olette kiinni kokoelämänne : oma äitykkä

    • flower power

      Haluaisin löytää ihanan, hellän, romanttisen, peruskallioimaisen luotettavan miehen. Sellainen on jossain. Aivan varmasti.

      • me like flower power

        Mä taas ottaisin flower power leidin, jos vain pystyisin. Tosin mun täytyisi olla aika kuuluisa ympäri maailman omatakseni edes teoreettisia mahiksia siihen.

    • nääsnääsnääs

      Tarvitsen miestä;
      1. Toveriksi maailman myrskyissä, jaetaan hyvät ja pahat asiat jolloin niiden koko puoliintuu tai huolet hälvenee yhdessä pohtien, pidetään toistemme puolta.
      2. Läheisyydenkaipuun vuoksi, hellyys on mukavinta kun on nallekarhu kainalossa.
      3. Haluan hössöttää m.m. likaisista sukista ja pitää huolta hänestä josta välitän.
      4. Tarvitsen huolenpitoa mieheltäni, niskaa hieromaan vaikka kun joku asia ahistaa.
      5. Lapsia en halua hankkia yksin, niiden tuoman lisätyön ja huolen kanssa on parasta painiskella yksissä tuumin jolloin perhe-elämä on välillä oikein mukavaa. Tenavat tarvitsevat ja kaipaavat isänsä tuomaa vaihtelua arjen harmauteen, miksi sitä kieltää kun molemmat osapuolet näyttävät tykkäävän toisistaan ja tunnen siitä itseni oikein tyytyväiseksi vaikka joudunkin aika usein korjaamaan jäljet riehumisista..
      6. Taloudella menee vielä paremmin, kun rahaa on hankkimassa 2 ihmistä.

      Miehen tarpeettomuus on jotain itsesääliä johon miehet käpertyvät kauniiden ja röyhkeiden naisihmisten mahdottomien vaatimusten edessä, pelkäänpä pahoin.

      • työtehtävät vaihtuva

        "6. Taloudella menee vielä paremmin, kun rahaa on hankkimassa 2 ihmistä."

        Älä odota liikoja. Radiossakin on puhuttu siitä kuinka työt vähenevät kun koneet tekevät ihmisten puolesta työt. Luulen että 10 vuoden kuluttua suurin osa miehistä hoitaa kotia ja lapsia kun naiset käyvät töissä. Ainakin sellainen tuntuu olevan trendi kun työpaikoille kaivataan naisia ilahduttamaan miehiä ja etenkin pomoja silmäniloksi, mutta miehiltä vaaditaan täydellisyyttä. Parempi vaan jos miehet luovuttavat ja saavat helpomman osan kodinhoitajana koska tällöin myös naiset saavat helpon osan silmänilona töissä vaikka naiset eivät välttämättä saakaan yhtä kovaa palkkaa mitä ne miehet joilta vaaditaan työpaikalla suurta panosta.

    • viola33

      Olisihan se mies ihan mukava kumppanina!Mutta kun ei löydy kunnon miestä mistään!ja aina sanotaan,että nainen on rahasta miehen kanssa,vaan näin ei ole kaikilla todellakaan!itse olen ollut parisuhteessa,jossa minä useimmiten maksoin viulut ym.siks ei tee mieli miestä ottaa,kun ukolla pelko perseessä,et rahaa havittelen jos niin olis,olisin varmaan hur...a ja ottaisin sitä rahaa!Näin se vaan on!

      • m34v

        Hyvät miehet eivät pärjää kapitalistisessa maailmassa. Hyvien on pakko muuttua kieroiksi sioiksi jotka hakevat omaa etua jotta pärjää muita kieroja sikoja vastaan. Tästä seuraa luonnollisesti se että mies on joko vihainen tai sitten kiero myös vapaa-aikana. Ei kukaan voi olla kaksi eri persoonaa töissä ja vapaa-ajalla.

        Itsestänikin on tullut vihainen ja alan itsekin ajattelemaan sellaisia ajatuksia millä saisin vahingoitettua muita ihmisiä pärjätäkseni elämässä. Vielä 30 vuotiaana olin jossain määrin hyvä ihminen, mutta en jaksa enää uskoa hyvyyteen. Hyvyyttä kun ei arvosteta nykypäivänä. Ainoa tyttöystävä joka minulla on ollut, johon suhde kesti puolivuotta, sekin jätti minut sen vuoksi ettei minulla ollut riittävästi rahaa sellaiseen elämään millaisen elämän hän olisi halunnut.

      • m33v
        m34v kirjoitti:

        Ei tod. tarvitse olla kieroilija pärjätäkseen kapitalistisessa maailmassa. Itse olen pärjännyt diplomi-insinöörinä kieroilematta pätkääkään. Päinvastoin luulen saan hyviä työtehtäviä ja luottamusta osakseni kun minulla on hyvä maine. Kapitalistisessa maailmassa tarvitaan ennen kaikkea koulutusta. Jos sitä ei ole niin sitten varmaan joutuukin kieroilemaan ja tekemään rikoksia mikäli haluaa siitä huolimatta korkean elintason eikä tyydy tavalliseen.

      • höh sanon minä
        m34v kirjoitti:

        Hyvät miehet eivät pärjää kapitalistisessa maailmassa. Hyvien on pakko muuttua kieroiksi sioiksi jotka hakevat omaa etua jotta pärjää muita kieroja sikoja vastaan. Tästä seuraa luonnollisesti se että mies on joko vihainen tai sitten kiero myös vapaa-aikana. Ei kukaan voi olla kaksi eri persoonaa töissä ja vapaa-ajalla.

        Itsestänikin on tullut vihainen ja alan itsekin ajattelemaan sellaisia ajatuksia millä saisin vahingoitettua muita ihmisiä pärjätäkseni elämässä. Vielä 30 vuotiaana olin jossain määrin hyvä ihminen, mutta en jaksa enää uskoa hyvyyteen. Hyvyyttä kun ei arvosteta nykypäivänä. Ainoa tyttöystävä joka minulla on ollut, johon suhde kesti puolivuotta, sekin jätti minut sen vuoksi ettei minulla ollut riittävästi rahaa sellaiseen elämään millaisen elämän hän olisi halunnut.

        Miksi sun tyttöystäväsi ei käynyt töissä ja hankkinut sellaista elämää itse mitä halusi? Eikä osannut? Oliko liian tyhmä sellaiseen?

    • sathanoxx

      Olen mies ja mun mimmi ei mua vittu mihenkää tarvii, mut lasten siittämiseen kyllä. t : kotiorja

    • mies 86

      Miehen osuus on pieni mutta välttämätön.

    • hyvä kysymys

      Minulla on vain neljä naista, vaimo, tytär, äiti ja rakastajatar.

    • hoooklopp

      ystäväksi ja parisuhteeseen. turvaksi myös ja aivoksi. minä pidän älykkäistä miehistä

    • jonne2905

      Feministi-fasistit taas huutelemassa; ottakaa nyt huumorilla välillä, kukaan nykynuorisosta, eli tulevasta sukupolvesta, ei vakavissan näe naista minään "omistustavarana" tai merkkituotteena eikä ajattele naista pelkkänä seksileluna nyrkin ja hellan välillä. Keski-ikäiset sinkkunaiset kun nyt vaan ovat katkerioituneet ja kaipaavaat niitä villiä nuoruusvuosiaan, ja kun nyt huomaavaat etteivät enään kepaa (ainakaan omasta mielestään) niin rupevat huutelemaan roskaa kun tuossa AP:ssa.
      Tottakai nainen pärjäisi ilman miestä. Kokeile! Mahtavaa jos onnistut! Olet silti erittäin minimaalinen vähemmistö joka omasta päätkösestään elää koko elämänsä ilman miestä. Siinä sitten kuolinvuoteella ajattelet että olika nyt sittenkään niin hyvä ajatus kun ei ole mies eikä lapset hyvästelemässä.

      Lesbot on sitten taas eri asia.

      • silmärillion

        AP on "ihmettelevä mies" joka puhui omasta parisuhteestaan...

    • Nainen......

      En tarvitse.

      • Nainen....

        Sori vaan kauheesti teille miinustelijoille että pärjään ihan itse.
        Kauheen hirveen törkee loukkaus kaikille miehille.

    • Ikisinkkumies1

      "Miehet pärjäisivät ehkä ilman naisia mutta ainoa joka rajoittaa on seksin tarve, eli miehen on vaikea elää ilman sitä. Naiset kun pärjäävät ilman tätäkin omasta halusta. Jos miehet eivät saa niin heistä tulee pidemmän päälle epätoivoisia ja masentuneita mutta naiset voivat itse päättää tästäkin, miehet eivät." .

      Roskaa. Itseasiassa tuollaisia miehiä jotka elävät ikuisesti sinkkuina on olemassa ja he ovat tyytyväisiä elämäänsä. Väitteesi pätee vain munansa ohjaamiin ja lapsiksi jääneisiin miehiin. Ei päde älykkäimpiin ja aikuistuneimpiin miehiin.

      • gaugama

        Halua ja kaipuuta ei voi ohjata tahdolla ja älyllä juuri enempää kuin janoa tai palelemista pakkasessa. Käyttäytymiseen voi tietenkin vaikuttaa ja epäedullisia seurauksia vältellä mutta tuntemukset eivät häivy. Tämä ei ole lapsellisuutta eikä älyn puutetta, se vain on.

    • 125

      Minun mielestä ihminen olkoon se nainen tai mies kaipaa sitä omaa rakasta miestä tai naista. Mihin toista tarvitaan? Siihen että voi riidellä, tapella, itkeä , nauraa, rakastaa ja olla rakastettu, miksi aina syyn täyty olla raha, seksi tai muu. Onko ihmiset oikeasti jo niin tylyjä niin kuihtuneita henkisesti että ajatus toisesta on niin paha. Nykyään jokainen halua olla itsenäinen, ihmisiä katsotaan oikeasti sen mukaan miltä hän näyttää eikä millainen on. Toki sitten kun ollaan seikkailtu 18v-40v niin aletaan katsoman miestä/naista sen perusteella kuka on henkisesti sopiva ja avioliitto ei ole sama asia kun se oli 30v-40v sitten,silloin ne oikesti kestivät vuosia, toki mikä ei kestä ikuisesti rakkaus voi kestää vuosia tai viikkoja ei sillä ole merkitystä vaan se että kunnioittaa toisen henkistä ja fyysistä olemusta ja ymmärtää miltä toisesta tuntuu.

    • vapari5

      Eihän nykymieskään tarvitse naista kuin yhteen asiaan.

    • kissi.

      Voivoi, kyllä taas naurut tulee ku näitä lueskelee. Kyllähän ne naiset pärjää ilman miehiä ja miehet ilman naisia, mutta eri asia on kuinka hyvin tai huonosti ja onko se sitten onnellinen elämä. Lakatkaa kinastelemasta, itse en antaisi omaa kolliani kenellekkään vaan pidän kiinni kynsin ja hampain sillä tarvitsen ja rakastan juuri häntä. Annan hänelle kaiken mitä hän tarvitsee ja hän minulle, thats it, aika simppeliä eiks vaan? ;)

    • Tahdon35+

      Minä tarvitsen miestä joka päivä!
      Olen lihava, maha roikkuu, naama mutrulla, legoot suussa ja kuljen farkuissa. Ikää on reilusti. Ja jostain kumman syystä, minua on lykästänyt kolkytviisvuotta yhdessä saman miehen kanssa. Vaikka joskus oli mielessä heittää pyyhkeet kehään, mutta ajattelin antaa aikaa, enkä päättänyt heittänyt. OlIkein mietin, mitä tunnen tuota komeaa miestäni pitävän saman katon alla, mutta kyllä ihan itse tulee suukkosten kera töistä kotiin. Tunne on sellainen kiva, ei tarvii jännittää, ei laittaa eikä passata. Tehdään yhdessä ja erikseen. Jotain oikein positiivista on, että me haastellaan kaikesta paljon. Vaihdetaan mielipiteitä ja väitellään ja kinataan ja sovitaan ja ollaan erimieltä. Ihan kaikesta voidaan haastella, mutta ei me suututa toisiimme.

    • Miehetön/lapseton

      Nainen tarvitsee miestä vain lapsen siittämiseen, mutta nykymies, tasa-arvon kannattaja, ei sovi miehen malliksi. Enää ei ole herrasmiehiä eikä mies ymmärrä itseään perheen elättäjänä, nainen ostaa kaiken itse, jopa kukkaset itselleen. Ei mitään hemmottelua, mikä lisäisi naisen seksuaalista halua miestä kohtaan. Tasa-arvon mies ymmärtää vain siten, että nainen maksakoon itse. Siis mitä ihmettä teen miehellä? Minä, kuten monet muutkaan naiset emme nykyaikana halua edes lapsia.
      Seksiinkö? Nykymies vieläpä niin huonokuntoinen, että kuvittelee, että naiselle riittää kielellä lipsuttelu ja sormella räpeltely. Sen asteiseen tyydyttämiseen pystyn itsekkin,mutta siitäkin suoriudun paremmin yksin.

      • Elämä on ihanaa NYT

        Miestä tarvitaan hyvään rakasteluun, autolla ajamiseen, auton hankkimiseen, kodin remontteihin, pääasialliseksi perheen elättäjäksi, lapselle miehen malliksi. Näiselle turvaksi, kunnioituksen ja rakkauden kohteeksi. Mukavaa olisi tuntea itseni halutuksi ja rakastetuksi.
        20 vuotta sohvallamme oli laiska, juopotteleva, ylipainoinen vätys, joka pisti rahat viinaan. Kun erosin, oli jäljellä samanlaisia eronneita. Hankin koiran ja olen nyt onnellisempi kuin koskaan. En hae enää miestä.

      • melko vaativa elämä
        Elämä on ihanaa NYT kirjoitti:

        Laiska juopotteleva mies ei välttämättä ole ihanteellinen mies naisille. Ne miehet jotka haluaisivat olla muuta kuin laiskoja ja juopottelevia, eivät tule saamaan naisia koska he ovat liian kilttejä ja ottavat muut miehet huomioon eivätkä tällöin pärjää elämässä. Nämä ovat psyykkinen riesa naisille kun taas juopot ovat sellaisia josta naiset eivät pidä eivätkä välitä. Juopot eivät ole psyykkinen rasite jos heistä on helppo päästä eroon. Kilteistä miehistä on vaikeampi päästä eroon koska he tarvitsevat rakkautta siinä missä nainenkin tarvitsee. Naiset kuitenkin haluavat itseään vahvemman miehen joka pärjää elämässä heitä paremmin jotta he huolehtisivat naisista.

      • aaaaaaaasasasasas

        no itselläni ei ainakaan mikään hemmottelu lisää seksuaalista halukkuutta vaan HYVÄ ja TYYDYTTÄVÄ seksi....

      • vbbgfbg
        melko vaativa elämä kirjoitti:

        Laiska juopotteleva mies ei välttämättä ole ihanteellinen mies naisille. Ne miehet jotka haluaisivat olla muuta kuin laiskoja ja juopottelevia, eivät tule saamaan naisia koska he ovat liian kilttejä ja ottavat muut miehet huomioon eivätkä tällöin pärjää elämässä. Nämä ovat psyykkinen riesa naisille kun taas juopot ovat sellaisia josta naiset eivät pidä eivätkä välitä. Juopot eivät ole psyykkinen rasite jos heistä on helppo päästä eroon. Kilteistä miehistä on vaikeampi päästä eroon koska he tarvitsevat rakkautta siinä missä nainenkin tarvitsee. Naiset kuitenkin haluavat itseään vahvemman miehen joka pärjää elämässä heitä paremmin jotta he huolehtisivat naisista.

        Kiltteys ja lapsellisuus ovat eri asioita...ihminen voi olla kiltti ja silti ottaa aikuisen roolin. Rakkauden tarve ei ole heikkoutta. Se on bilogine tarve, että nainen haluaa kokea miehen turvaksi. Mies voi olla henkisesti turva jos esim. ammatillisesti ei ole suurituloisten joukossa. Moni on tyytyväin pienituloisempaan koska saa tältä turvaa.

      • melko vaativa elämä
        vbbgfbg kirjoitti:

        Kiltteys ja lapsellisuus ovat eri asioita...ihminen voi olla kiltti ja silti ottaa aikuisen roolin. Rakkauden tarve ei ole heikkoutta. Se on bilogine tarve, että nainen haluaa kokea miehen turvaksi. Mies voi olla henkisesti turva jos esim. ammatillisesti ei ole suurituloisten joukossa. Moni on tyytyväin pienituloisempaan koska saa tältä turvaa.

        Selitä minulle mitä on lapsellisuus. Onko se sitä kun ihminen ei ota vastuuta omista teoista tai sanoista?

        Lapset toimivat eri tavoin. Tämä saattaa johtua kasvatuksesta. Jotkut aikuiset eivät ota vastuuta mistään kun heille ei ole annettu sellaista kasvatusta missä tulisi pitää kiinni hyvästä moraalista. Joissain kodeissa jopa kasvatetaan huijaamaan muita ihmisiä koska näissä kodeissa aikuiset käsittävät elämän olevan kilpailua missä huijataan muita ihmisiä.

        http://www.huffingtonpost.com/2012/04/25/timothy-geithner-wheels-justice-turning-now_n_1454235.html
        http://en.wikipedia.org/wiki/Timothy_Geithner
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Timothy_F._Geithner

        Kiltteys on minun käsittääkseni sitä kun ihminen välttää riitatilanteita ja pyrkii rauhanomaiseen elämään muiden ihmisten kanssa. Kiltteys johtaa siihen että ihminen alistuu niiden ihmisten edessä kakkoseksi jotka haluavat olla ykkösiä. Kiltti jää aina heikommaksi osapuoleksi vahvan kanssa jos vahva ihminen ei halua elää rauhanomaista elämää. Ihminen voi olla vahva ja kiltti, mutta vahvuudesta ei ole hyötyä ellei sitä osata suunnata muuhun kuin riitatilanteiden ratkaisemiseen. Nykypäivän yhteiskunta on kuitenkin tehty niin monimutkaiseksi että kiltteydellä ei tunnu pärjäävän koska joka kulman takana tuntuu olevan ihminen joka haluaa ennemmin estää omaa elämää kuin auttaa.

        Biologia osoittaa ihmisen olevan heikko. Ihminen ei tule toimeen ilman ruokaa ja kuolee yleensä alle 100 vuodessa. Rakkaus on käsite jossa odotetaan toiselta osapuolelta jotain. Jos ihminen ei tule toimeen yksinään, osoittaa tämä heikkoutta. Ihmiset tulevat toimeen yhteisönä paremmin ja ihmisistä tulee tätä kautta vahvempia ja se ainoastaan todistaa rakkauden tarpeen heikkoudeksi. Harva pärjää kuitenkaan elämässä yksin kovinkaan vanhaksi.

        Mitä on henkinen turva? Tarkoitatko että miehellä on jotain sellaista tietoa mikä rauhoittaa naista? Onko tämä tieto yhteiskunnallista tietoa vai sellaista tietoa missä mies sanoo mukavia sanoja naiselle jotta nainen ei pelkäisi ja kokisi asemaansa yhteiskunnassa uhatuksia? Monet naiset toivovat miehen valehtelevan heille sanoen mukavia asioita jotta naisen stressitaso olisi alhainen. Tällaisista valkoisista valheista on hyötyä lyhyellä tähtäimellä, mutta jos ihminen alkaa elämään valkoisten valheiden kautta, tällöin niistä tulee ongelmia pitkällä tähtäimellä.

    • 4+15

      Minä ainakin miehenä tarvitsen naistani, koska rakastan häntä. En myöskään usko hänen ajatusmaailmansa eroavan omastani.

    • mies ite 42

      Niin en tiedä mihin ne naiset miehiä tarvii,muuhun kuin seksiin ja kokoamaan kaiken ja korjaamaan kaiken .
      Ainakaan treffi markkinoilla ei ole tärpännyt ,eivät halua edes raitista,rehellistä,luotettavaa suomalaista miestä joka ikänsä ollut selvinpäin ,ei savua eikä hakkaa naisia.Ollut samassa suhteessa 17v aiemmin ,ei syrjähyppyjä eikä pettämisiä.Yhteisen rakkauden sammumisen vuoksi erossa jo 6v ,kyllä yksin pärjää ja on helpompaa monesti kuin suhteessa naisen kanssa ,seksiä saa jos haluaa se ei tänä päivänä ole mikään ongelma ja se on jopa joskus ilmaistakin .Vaikka taksatkin on kyl pudonneet ja neuvoteltavissa jos niikseen tulee.Itse en käytä kyllä maksullisia naisia ,ei ole mun juttu.Mut sitä rakasta akkaa odotellessa .

    • ei jaksa enää

      noh...joo tiskaamiseen...(kone)imuroitsimeen(kone)lapsen tekemiseen (lapsilisät valtion takaamat elatus maksut. ihan kiva nähdä omankupepee kasvua....pullshit.käyttäkää kumeja tai jotain.toi on ihan perseestä,eiköhän siinä kax tarvita mukulaa tehdessä.jösses joss äijjän piikkiin kaikki laitetaan?niin se on raiskaus?eikö naaras immeiset pysty enää antamaan omastatahdosta?nim:kylmäpete ei vekarii.............

      • nonniinh

        öhhö ;P. mix iksin hultajii on nykyään niin paljon?homma kusee.kaat tammit eiköhän ne leijjona laumassakin "ämmät"määrää.hattu niihän se on aina ollu...tytöt tulee vittuilee ,maahan jossa...eh oli ensin......fuck toinen persidentti (enhän mä tierä kuis toi kirjoitetaan.öh nainen puolustus ministeri....noh eihän ketään täys järkinen siittiöitäs enää luovuta.että siitä vaan pakastimesta?nim:osaan minäkin pihtaa ;P

    • Eihän nainen miestä tarvii, ostaa vaan dildon ja siihen ladattavat patterit, niin ei tule edes kalliiksi pitää. Ja jos tarvii, niin menee baarin ja pyytää ukolta rahaa, niin saa siinä samalla itsekkin. Ja koirakin lurputtaa sitten kun se alkaa näyttäämään kalkkunan heltalta:DD

    • Välittävä Aikuinen

      No Suomalainen nainen ei näytä tarvitsevan miestä, ainakaan käytöksensä perusteella mihinkään muuhun kuin hyväksikäytettäväksi niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla mahdollisimman monin eri tavoin.

      Vai millä muulla kuin edellisellä selitetään se, että tälläkin hetkellä eri oikeusasteissamme on meneillään reilut 2500 avioero-oikeudenkäyntiä, joiden alulle panijoista yli 95 -prosenttia on yllättäen naisia ja joissa siis pääsääntöisesti pyritään kaikin mahdollisin keinoin "tuhoamaan" mies tuntevana ihmisenä (jopa täysiä valheita valaehtoisesti toisesta kertoen) sekä unohdetaan niin lapsien psyykkinen kuin jopa fyysinenkin terveys kunhan vain omat päämäärät aikuisina tavoitetaan?

      Ja samoin eiväthän naiset näytä miehen ohella tarvitsevan enää biologisia lapsiaankaan, kun sadat suomalaiset naiset ovat alkaneet hakeutumaan lastensuojeluviranomaisten luokse, pyrkien päämäärätietoisesti siirtämään esim. omat murrosikäiset lapsensa sijaisperheisiin (omat lapsensa näin elämästään täysin "ulkoistaen") "voidakseen aloittaa elämänsä uudelleen" niin kuin naisten perustelut toiminnalleen ovat olleet lastensuojeluviranomaisia lähestyessään?

      Tai entäpä sitten ne "äideiksi" itseään kutsuvat naiset, jotka mm. eri mallikoulujen / vastaavien organisaatioiden pyynnöstä ovat allekirjoituksillaan valmiit hyväksymään omien murrosikäisten tyttäriensä mukaan lähdön kansainväliseen mallibisnekseen, josta jokainen omilla aivoillaan ajatteleva tietää miten vaarallista tuo ”anorektikkojen maailma” on nuoren tytön naiseksi kasvaessa?

      Lisäksi kun noihin edellisiin lisätään se eritäin suuri joukko naisia joiden 10 - 16-vuotiaat tyttäret yhä kasvavassa määrin ostattavat erittäin määrätietoisin ja harkitusti suunnitellen aikuisilla miehillä itselleen kalliita hajuvesiä, upeita vaatteita, jne. "maksullista seksiä" vielä lisäksi tarjoten, voin vain miettiä miten sekä millä tasolla nämä äidit tyttäriensä elämästä kiinnostuneita ovat?
      Varsinkin näin, kun nämä "tyttäret" voivat soittaa äideilleen kertoen "jäävänsä kaverinsa luokse yöksi" eikä kukaan ole tämän jälkeen kyseisistä tytöistä kiinnostunut millään tavoin?
      Nimittäin jos kyseisille tytöille ei osoiteta heidän toimineen väärin, kasvaa heistä naisia, joiden mielestä miesten niin henkinen kuin fyysinenkin hyväksikäyttö on täysin oikein ja silloin toteutuu entistä vahvempana jo nyt vallalla oleva, erityisesti aikuisten naisten netissä toteuttama ”valkoinen orjakauppa” miehillä aivan samoin kuin miten Roomalaiset ylimystönaiset ennen orjan itselleen torilta ostivat omaksi ”seksilelukseen”!
      Korostan nyt vahvasti, että kaikki ne miehet jotka alaikäisiin tyttöihin "sekaantuvat", ovat henkisesti erittäin sairaita ja heiltä tulisi Islamin oppien mukaan rangaistukseksi alaikäisiin sekaantumisesta katkaista penis.
      Ja tämä siksi jotta kukaan ei ymmärtäisi väärin edellisessä kappaleessa esittämiäni ajatuksia, koska mies on mielestäni aina vastuussa teoistaan, riippumatta siitä vaikka alaikäinen tyttö heille kuinka itseään tarjoaisi!

      Mihin naiset siis enää miehiä tarvitsevat, jos äidit ”opettavat” naisina omalla käytöksellään tyttärilleen (mm. avioero-oikeudenkäynneissä / -riidoissa lasten isästä viranomaisille ja lapsilleen valehdellen, näin lapsia omia päämääriään ajaen vain lapsia ”pelinappuloinaan” käyttäen) ettei miehestä toisena sukupuolena ja tuntevana ihmisenä tarvitse mitään välittää, kunhan vain nainen omat päämääränsä tavoittaa?

      Ettekö te naiset ymmärrä, että olette esimerkki tyttärillenne niin hyvässä kuin pahassakin?

      • Jopas oli taas...

        Enpä tunne yhtään eronnutta naista, jolla olisi ollut tarvetta liioitella miestensä tekemisiä. Enemmmänkin ovat koittaneet niitä peitellä. Suurinosa eronneista miehistä taas valehtelee minkä ehtii ja yrittää esittää viatonta, vaikka ovat hakanneet/ pettäneet/ juopotelleet jne. Lapsia yrittävät saada itselleen ihan vaan äidin kiusaksi, tuskin ovat lapsestaan ennen piitanneet pätkääkään. Kyllä avioeroissa naiset enimmäkseen koittavat keskittyä itsensä ja lastensa pelastamiseen, ei suinkaan miesten tuhoamiseen. Typerää väittää edes tuollaista. Yksinhuoltajuus on niin rankkaa, ettei siihen kevyin perustein lähdetä.

        Eikä 10-vuotias tyttö takuulla ymmärrä hajuvesien tms. päälle, Barbeilla nuo vielä leikkivät. Kukaan tavallinen äiti ei ole esimerkkinä hyväksymässä alaikäisen lapsen prostituutiota. Typerää edes väittää sellaista.

        Ja malli -bisneksessä on meillä alle kourallinen nuoria tyttöjä, täysi-ikäisiä nuo maailmalle lähtijät enimmäkseen ovat. Laihuus on ihanne myös kouluissa, ei siihen mitään mallitoimistoja tarvita.

      • bgbgfngh

        Ihme vuodatus, harmittaa, että tämntyyliset jutut on menneet lastesuojeluunkin läpi ja siksi tämä Eerikankin tapaus mahdollistui kun äitiä ei kuunneltu.

        Pieni katsaus tuttavapiirin avioerojen syihin;

        1. Mies petti työkaverinsa kanssa, heillä suhde koko kylällä puhuttiin ja näin nainen sai tietää ja otti eron.

        2. Mies ei paljoa viihtynyt kotona eikä maksanut yhteisiä laskuja vaan jätti naisen maksettavaksi laskut, erosivat ja mies yritti viedä asunnosta naisen omaisuutta omanaan. Tapsin lastaan satunnaisesti ja vaati silloin, että lapsen äiti kuskaa lapsen ties minne vaikka aivan hyvin voi itse noutaa lapsen. Mies järjesti kaikenlaista kiusaa ex vaimolleen eikä välittänyt lapsen tunteista.

        3. Nuori nainen ja mies seurustelivat, nainen tuli raskaaksi ja halusi tehdä abortin, mies vaati ettei tee. Kun raskaus oli viimeisillään mies jätti naisen eikä ole halunnut tavata poikaansa, puhunut puhelimessa parikertaa.

        4. Nainen ihastui työkaveriin ja jätti miehen ( ainoa tuntemani tapaus näin päin).

        Kaikenlaista tarinaa sitä elämään mahtuu onkin typerää alkaa syyttelemään naisia avioeroista.

    • ifh

      Muusta en tiedä, mutta joku mies teki itsestään idiootin aloittamalla näin typerän keskustelun! Eiköhän tästä asiasta olla maailman sivun keskusteltu ihan tarpeeksi.

    • Otappa selvää

      Olipa naivi teksti. Itse ole saanut naisten minua kohtaan tekemisistä pettämisistä tarpeekseni ja PÄÄTTÄNYT jatkaa elämääni ilman parisuhdetta lapsettomana, koska en enää halua tulla loukatuksi. Jo vuosia takana.

      Terv. Dipl.ins. mies

    • Mies

      Nyky"naiset" eivät ole mitään naisia, vaan tyyppejä, jotka yrittävät olla miehiä.
      Oikeat naiset tekevät lapsia ja pitävät kodistaan ja perheestään huolta.
      Nyky"naiset" ovat enemmänkin androgyynejä, kuten myös hyvin suuri osa nyky"miehistä".
      Oikeat miehet tarvitsevat oikeita naisia ja oikeat naiset tarvitsevat oikeita miehiä. Oikeat naiset ja oikeat miehet eivät tarvitse näitä androgyynejä!

      • niimkö

        äh,toi on paskapuhetta.kyllä ne nartut on paljon parempii esim.yritys johdois.ne on pistetty semmoiseen psykolokiseen helvettiin-)psykopaatti,ei tunteita ei mitään muutakuin oman hyödyn saaminen.vertaa petoeläimeen esim.sudet,apinat,kissa eläimet,ihmiset?fuck ainahan se äitee on määrännyt.....tavallatahitoisella.eli eukot valtaan,loppuu toi isältä-pojalle.....ehhehhh

      • akkahki2

        Käsittämättömän vanhoillista paskapuhetta. Naiseus ei ole sitä että pukeudutaan vain hameisiin, halutaan lapsia ja hoidetaan kotia - itse kyllä tykkään pukeutua naisellisesti enkä todellakaan halua lapsia, koska en pidä niistä enkä ole koskaan halunnut olla äiti.

        Aikojen alusta asti on ollut ihmisiä, jotka eivät olisi välttämättä halunneet lisääntyä, mutta kunnollisia ehkäisykeinoja ei ollut. Vaihtoehtoina oli joko alistua perhe-elämään tai sitten elää koko loppuelämänsä yksin. Jopa sinun isovanhempasi eivät välttämättä halunneet lapsia, mutta niitä oli olosuhteiden "pakosta" tehtävä - saatat myös tuntea jonkun vanhan sukulaismiehen/naisen, joka on elänyt koko elämänsä yksin. Syy siihen voi olla esimerkiksi tämä halu lapsettomuuteen- kuka tietää.

        On naurettavaa, sinisilmäistä ja lapsellista väittää, että (vain) naiset haluaisivat lapsia. Suurin osa ihmisistä lisääntyy tarkoituksenmukaisesti tai vähemmän tarkoituksella, mutta nykyään lääketiede mahdollistaa myös tietoisen lapsettomuuden valitsemisen ilman koko aikuisiän kestävää selibaattia. Minä ainakin arvostan omaa elämääni sen verran, että käytän mahdollisuuden hyväkseni ja teen niin kuin minusta hyvältä tuntuu. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole sen itsekkäämpi teko kuin lasten haluaminen, vaan asetelma on yleensä aivan päinvastainen. Nykyään ihmiset tekevät lapsia siksi, että he HALUAVAT tehdä niitä - ennen lapsia tehtiin siksi, että niitä tuli joka tapauksessa ja tarvittiin myös työvoimaa sekä vanhuuden turvaa. Nykyään kukaan ei varmasti ajattele yhteiskunnan parasta lisääntyessään, vaan lapset tehdään jostain ihan muusta syystä.

        Naiseus ja mieheys eivät ole yksiselitteisiä käsitteitä. Poikatyttökin on nainen siinä missä "naisellinen" mies. Ei kukaan voi määritellä toisen ihmisen puolesta, onko hän riittävän naisellinen/miehekäs vai ei. Naiseus/mieheys on korvien välissä (ja yleensä myös haarovälissä), ei ulkonäössä, käyttäytymisessä, älykkyydessä jne. Stereotypiat ja yleistykset pitävät jokseenkin paikkansa, mutta ihmiset ovat aina loppujen lopuksi yksilöitä, kaikki vieläpä erilaisia. Olisikohan aika siirtyä tälle vuosituhannelle?

      • Yritys_johto?
        niimkö kirjoitti:

        Kerro yksikin yritys, jossa naiset ovat parempia kuin miehet?

      • Mies
        akkahki2 kirjoitti:

        Tällä vuosituhannella voi olla androgyyniys muotia, mutta he ovat yhtä tarpeellisia normaaleille naisille ja miehille, kuin pipo sialle.

      • Yritys_johto? kirjoitti:

        Kerro yksikin yritys, jossa naiset ovat parempia kuin miehet?

        kauneudenhoito, turvallisuusala sisältäen portsarit, vartijat, poliisit. Miehet käy fysiikkansa myöten paremmin palokuntaan kuin nainen mutta turvallisuusalalla naisen älykkyys voittaa miehen fysiikan.
        Leipomot, konditoriat, kahvilat, kaupat, siivousyritykset, hoitoala, lääkärit.. noh, suurimmaksi osaksi naisten pyörittämiä aloja nuo edellämainitut, turvallisuusala kuuluu vielä suurimmaksi osaksi miehille mutta naiset pärjäävät siellä todella hyvin että jatkossa varmaan tulemme näkemään alalla naisia enemmän :)

      • akkahki2
        Mies kirjoitti:

        Tällä vuosituhannella voi olla androgyyniys muotia, mutta he ovat yhtä tarpeellisia normaaleille naisille ja miehille, kuin pipo sialle.

        Hieno argumentti. Yritä ensi kerralla vähän perustella väitteitäsi - se on järkevän keskustelun tärkein pointti.

      • ere1
        mis.sy kirjoitti:

        kauneudenhoito, turvallisuusala sisältäen portsarit, vartijat, poliisit. Miehet käy fysiikkansa myöten paremmin palokuntaan kuin nainen mutta turvallisuusalalla naisen älykkyys voittaa miehen fysiikan.
        Leipomot, konditoriat, kahvilat, kaupat, siivousyritykset, hoitoala, lääkärit.. noh, suurimmaksi osaksi naisten pyörittämiä aloja nuo edellämainitut, turvallisuusala kuuluu vielä suurimmaksi osaksi miehille mutta naiset pärjäävät siellä todella hyvin että jatkossa varmaan tulemme näkemään alalla naisia enemmän :)

        Tossa puhuttiin yritysjohdosta, ei duunareista. Palkollisiksi duunareiksi naiset sopivat hyvin.
        Älykästä naista ei muuten ole olemassakaan.

      • Mies
        akkahki2 kirjoitti:

        Hieno argumentti. Yritä ensi kerralla vähän perustella väitteitäsi - se on järkevän keskustelun tärkein pointti.

        Tarpeeton kommentti. Yritä ensi kerralla osallistua keskusteluun.

        ...
        Tarvitko perusteluita siitä, miten tarpeeton androgyyni on normaaleille naisille ja miehille!?!

        Kerro sinä miten tarpeellinen androgyyni on normaaleille naisille ja miehille? Minä kerron sitten sen, miten pipo sopii sialle.

      • :P ....

        Niin helppoahan tuo, kun ei tarvitse muuta kuin katsoa peiliin.

    • Kerran viikossa !!

      Kyllä ainakin minä tarvitsen välillä miestä! Olen sen verran kiihkeä, että pitää saada ainakin kerran viikossa, ja KUNNOLLA. Mihinkään vakisuhteeseen en ala, minulla on muutama innokaa ukkomies, joita tapailen vuoron perään. Niitä naitattaa aina ja ne kestävät kovaa kyytiä pitkään!!!

      • Huora antaa aina

        Olet panohuora, ja varmaankin ylpeä toiminnastasi! Miesten hyväksikäyttämä pelkkä panoreikä. Toivottavasti edes terve sellainen?
        Ja aivoja sulla ei ole, olet maineesi veroinen.

      • Kerran viikossa !!
        Huora antaa aina kirjoitti:

        Olet panohuora, ja varmaankin ylpeä toiminnastasi! Miesten hyväksikäyttämä pelkkä panoreikä. Toivottavasti edes terve sellainen?
        Ja aivoja sulla ei ole, olet maineesi veroinen.

        Taidat olla kade :) En minä huora ole, en ota maksua miehiltä. Olen korkeasti koulutettu akateeminen nainen! Todellakin terve ja lapsia en harmikseni halua...

      • kaunisrietasonnellin
        Kerran viikossa !! kirjoitti:

        Taidat olla kade :) En minä huora ole, en ota maksua miehiltä. Olen korkeasti koulutettu akateeminen nainen! Todellakin terve ja lapsia en harmikseni halua...

        Miksi et saa vapaita miehiä, miksi alennut vieläpä monen varatun miehen ns. "patjaksi"?
        Olet siis rannalle jäännyt akka silloin kun sinussa olisi vielä ollut ainesta lasten tekoon, niinpä niin, nyt olet vain surkeiden ukkomiesten hyväksikäytetty pelkkä "jakorasia".

        Ainiin, ja sullehan riittää se surkastuneen pienen munan omaava ukkomies, jolle kotona ei enää anneta, vaan vastaavasti niiden sun hyväksikäyttäjien omat muijat käyvät naimassa sitä isomunaista, akateemista vierasta, vapaata miestä aina silloin tällöin, milloin nyt enää sattuu moinen toiminta huvittamaan.

      • 18+20
        kaunisrietasonnellin kirjoitti:

        Ei tuossa taida kukaan hyväksikäyttää ketään. Voi olla että ukkomies saattaa tuntea olleensa jos vaimo saa tietää ja lähtee ja sitten rakastajakin lähtee kun ei halua suhdetta eikä vapaata miestä. Mutta siinäkin tapauksessa mies teki tietoisen valinnan riskeerata avioliittonsa.

    • kultsini mun

      Aika vähänhän sitä enään miestä tarvitsee.

      Aikoinani halusin perheen ja miehen.

      Kestihän sitä onneakin ja sitten se loppui niinkuin monilla muillakin.

      Nykyään tarvisen miestä vain rakasteluun, joskus aamukahville ja illalliselle viinin kera, uimaretkelle ja mökkiseuraksi.

      Tottakai lavalle vetelemään lattareita kanssani. Se ei yksin onnistu. Miehelle on kiva flirttailla tai sitten miehille, kun on yksin niitä rumbia vetelemässä lähilavoilla.

      Mies on myös kivaa matkaseuraa ja joskus teemme yhdessä remonttia. Miestä on kiva pussaillä. Miehestä on jopa seuraakin.

      Niin aika paljonhan tätä miesystävääni näköjään tarvitsenkin ... joskus jopa ikävöin.

      Ei miesystävänikään minua enempää halua.

      Meillä on omat asunnot ym. luxusta. Kiva kun minulla on hänet,. rakkaani ja juuri senverran kuin haluamme.

    • Ihmettelevä nainen

      Tarvitsen miestäni tietysti elämään kanssani tasavertaisena kumppanina, jakamaan ilot ja surut. Minusta on hienoa, että pystymme taloudellisessa mielessä tasavertaisesti rakentamaan yhteistä elämäämme ja suuntaamaan kohti haaveitamme. Annamme molemmat myös toisillemme omaa aikaa (omia harrastuksia, omien ystävien tapaamista, yms.), jolloin se yhdessä vietetty aika tuntuu entistä mukavemmalta.

      Miksi parisuhteen pitäisikään perustua mihinkään riippuvuuteen?

    • Onnellinen vaimo

      Kyllä monilla taitaa olla tosi surkeat puolisot, jos tämmöistä tarvitsee edes miettiä.
      Mulla on ainkain niin ihana mies, ollut jo 13-vuotta, enkä ikinä vaihtaisi häntä mihinkään. Toki pärjäisin ilman häntä, jos pakko olisi mutta en ikinä voisi kuvitella elämää ilman häntä.
      Mihin häntä sitten tarvitsen: kumppaniksi kahden aikuisen ihmisen parisuhteeseen, kumppaniksi jonka kanssa voin jakaa kaiken siis aivan kaiken, puolisoksi, jolla on iso rooli perheessämme isänä, miehenä ja rakastavana puolisona. Tarvitsen häntä koska silloin, kun minä olen kaikista heikoimmillani hän on vahvimmillaan (ja toisin päin myös). Lisäksi arvostan sitä, että hän tukee minua minun sekä meidän yhteisten haaveiden ja unelmien toteuttamisessa ja on aina valmis tukemaan minua 100%:sti.
      Ps. mieheni on suomalainen.

    • No tämä aloittajan teksti toki pohjautuu hyvin konservatiiviseen ajatukseen, että miehen tehtävä jotenkin olisi rahoittaa ja huolehtia. Pudotetaan tuo oletus ja hoplaa, koko kysymys menettää merkityksensä.

      • Ison talon ori

        Täällä katkeroituneet ja seksuaalisuudestaan vapaaehtoisesti luopuneet naiset, jotka ovat tylsiä, sammuneita ja rumannäköisiä kuin Merihaka räntäsateessa, haukkuvat miehiä.

        Onneksi on myös paljon niitä naisia, joiden ensimmäinen miehen tarve liittyy sinne makuuhuoneeseen.

    • justosaia1

      Kuka vajakki siellä kirjoittelee tälläsiä, ei jumaliste saapi taas tässä sellasia hermoromahduksia, että ei hemmetin hemmetti.
      Kyllä ihmisen, kuka kirjoittaa tälläsiä vitun pinnallisia paska kirjotuksia, nii pitää kyllä olla saatanan munapää, ei saatanan saatana, että ottaa aivoon tälläset paskapäät.

    • Kyllä tarvii

      Naiset keskenään ja sota on valmis, ei eukot kykene tulemaan keskenään toimeen. Sitä räpätyksen selkään puukotuksen ja kateuden määrää ei mikään mittaa. Naiset ei osaa johtaa, tehdä päätöksiä tai pitää kokonaisuuksia käsissä. Säheltämistä ja epäolennaisuuksien ei loogista nysväämistä. Voi kyllä naiset tarvii miestä monessa. Oliko muuta kysyttävää ?

    • aasdw22

      Seksiin

    • Hävettävää

      Perverssiä tää nykymeininki. Joo aletaan vaan kaikki leboiksi ja homoiksi, ei perusteta perheitä eikä varsinkaan huolehdita siitä minkälaisiksi lapset kasvaa. Tehdään vaan lapsi jonkun kanssa ja erotaan. Muodostetaan kaikenmaailman epätoivoisia "uusioperhe" virityksiä ja ihmetellään että miten ihmeessä lapsista tulee empatakyvyttömiä tunteettomia hulluja. Kaikki on vaan MINÄ MINÄ MINÄ ja kaikki mulle heti. Älytöntä.

      • Hävettävää2

        Hyvä idea, tai miksi ei vaan samantien hävitetä itsemme pois täältä maailmalta, ainiin sitähän me olemme parasta aikaa tekemässä..

    • Tarvitsisin

      Tarvitsisin miestä hyvään seksiin ja seuraksi.

    • J K

      EIIMMIHINKÄÄN

    • Elämän tosisioita...

      "Lisäksi naiset ovat keskimäärin sosiaalisempia, joten läheis/ystävätuki löytyy toisista naisista. Koti ja lastenhoitoon on saatavilla palveluita ja päiväkoti/koulu systeemi toimii hyvin."

      Teinitytön tasolla olevan naisen ajatuspieruja. Eivät ystävät pysty koskaan korvaamaan perhettä tai puolisoa. Ystävät ovat vain ystäviä eli pohjimmiltaan kuitenkin sinulle vieraita ihmisiä. Tiukan paikan tullen jos pitää valita oman/perheen edun ja sinun välillä jäät toiseksi. Täytyy olla vielä aika lapsellinen ja kulkenut silmät ummessa muuten tuollainen lapsen usko viranomaisiin ei ole selitettävissä.

      • Prööt itselles

        Riippuu kuule aikalailla myös miehestä. Harvemmin ne puolisot toisiaan todella tuntee, jotkut eivät edes puhu toisilleen muuta kuin tyhjänpäiväisiä asioita. Eikä siitä miehestä niin kovasti ole tuossa lapsenhoitoasiassa ollut naiselle apuja, monet valittavatkin kuinka ukot harrastaa entiseen tahtiin kun muksuja tulee, mutta naiset luopuvat harrastuksistaan.

    • vaikka mihin...

      Huh, huh, jopa oli viestiketju. Mihin minä tarvitsen miestä, vaikka mihin, lapsen hyvinvoinnin ja kasvatuksen tukemiseen. Sitä ei jaksa välttämättä yksin. Ystäväksi, rakastajaksi, puhumaan elämän asioista, jakamaan arkea ja juhlaa. Istumaan kanssani sohvalla, lenkille, kahviseuraksi ja kaikkea muuta. Ja tietysti seksiin, jota tarviaisin usein.
      Totuus on toinen, mies jätti kun olin raskaana. Unohti kaiken lupaamansa, ei ole tukenut lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Kun tapaamme ei puhu kuin säästä. Kahvit juo niin nopeasti etten ehdi vielä aloittaa, seksiä antoi jossain vaiheessa, mutta alkoi mennä siihen malliin, että yksi puristus tissistä ja minuutin kopelointi. Vaikka olenkin nopea lämpenemään, en kuitenkaan niin nopea. Kun homman joutui itse hoitamaan, ajattelin että olkoonpa sitten sekin.
      Vielä etsin sitä prinssiä, joka päästäisi minut puutteesta ja olisi vierelläni hyvinä ja pahoina päivinä.

      • rakkauden vaalija

        seksiseuraahan saa mistä vaan ,mutta toinen asia onkin löytää mies,joka kunnioittaa sinua naisena.tuollaisten kirjoitusten jälkeen tulet todennäköisesti saamaan juuri sitä seuraa,josta ei tällä palstalla kovin avoimesti kait ole tarkoitus kirjoittaa.

    • hetero mies 82

      en tarvitse miestä.

    • nainenhhhhhhh

      Haluan että joku pitää musta huolta,siihen tarvitaan mies

    • Aaave.Maariaa. .

      Ilmeisesti olet ihan pihalla. Miehet tarvitsevat Naisen parisuhteeseen, kysymys on rakkaudesta, yhdessä elämisen ilosta ja sisältää myös haaveen ja toiveen yhteisistä lapsista.

      Kyllä nykyään kuka tahansa elää yksinkin, ilman parisuhdetta. Mutta hiukan ykstoikkonen elämänmuoto sekin on. =)

    • ...

      En tiedä mutta mies tarvitsee naista huoraksi, piiaksi ja omaishoitajaksi.

    • nuori viisikymppinen

      kyllä niin olis kiva löytää rinnalle, loppuelämän taipaleelle hyvä,rakastava,rakastettava mies,josta ajansaatossa muodostuisi vielä paras ystäväkin.tässä vaiheessa,kun lapset ovat jo aikuisia,niin suhteeseenkin olisi aikaa panostaa ihan eri lailla.mutta,kun hänen pitäisi olla niin samoilla aalloilla mun kanssa,jotta elämämme olisi tulevaisuudessamme juuri sitä rauhallista ja harmoonista yhdessä vanhenemista.kyllähän se niin on,että on paljon asioita,joihin nainen kaipaa miehen apua,mutta rakastamalleen kumppanille on ilo olla myös arjen pyörittäjä.
      iloinen mieli,reilu puhe, mieltä askarruttavista asioista,yhteiset sopimukset arjen vaatimuksista,siinä yritystä yhteiseloon.kyllähän me miehiä tarvitaan.vaikka totuus on pian niin,ettei he enää luota naisiin,kun niin monet ovat tulleet jätetyksi esim.talon rakennus vaiheessa,taikka heti häiden jälkeen,kai siinä luotto loppuu!.

      • Totuuden Etsijä

        Sinulle "nuori viisikymppinen"!

        Kyse ei esim. kohdallani ole siitä, ettenkö luottaisi minua lähestyvään naiseen, mutta kun teillä naisilla näyttää olevan sellainen kummallinen tapa kertoa kirjottamalla miten paljon arvostatte miestä toisena sukupuolena, valehdellen kaikesta, kun etsitte vain "hauskaa hupia" itsellenne.
        Samoin kuvailette monin sanoin (laillasi) sitä miten suhteen tulee olla kummallekin merkityksellinen, miten toista kuuluu persoonana arvostaa ja erityisesti kerrotte siitä, miten tärkeitä teille naisille olisi kun mies teitä monipuolisesti huomioisi sekä siitä miten tätä kaikkea rakkaanne rakkaana kunnioittaisitte.

        Mutta mikä onkaan totuus?
        Ainoa mihin naisina tekojenne tasolla kykenette on pyytää mieheltä netin kautta valokuvaa ja kun tuo valokuva ei miellytä, unohtuu kaikki sanomanne teiltä saman tien, ettekä te enää ota mieheen yhteyttä millään tavoin?

        Jos miehen ulkoinen olemus tai yksin kasvokuva saa teidät naisina sanomaan; "Tiedän täydellä varmuudella, etteivät kemiamme koskaan tulisi kohtaamaan suhteeseen vaadittavalla tavalla", siis edes yrittämättä tutustua mieheen ihmisenä millään tavoin, eikö tämä jo kerro lähes kaiken siitä, miten te naiset miehiä tuntevina ihmisinä kunnioitatte?

        Jos itse esittää aivan jotain muuta kuin todellisuudessa on tai mitä todellisuudessa haluaa "löytävänsä", kuinka silloin voi löytää suhteen kautta mitään todellista elämässä?

        Itse kun olen nähnyt todellisessa elämässä, miten sodan kauhut kokeneet Bosnia and Herzegovinan naiset, jotka vuosia olivat joka yö pelänneet tulevansa sodassa raiskatuksi, elivät rakkaus silmissään ja sydämissään, niin hieman vaikea minun on ymmärtää tätä Suomen naisten leikkimistä miehillä samoin kuin kissa hiirellä!

      • nbnmvbnbgv
        Totuuden Etsijä kirjoitti:

        Netin seuranhakujutut eivät ole hyvä keino tutustua toisiin tai se on sattumaa, että natsaa. Totuuden etsijä minusta sinun kannattaisi etsiä naista mieluummin sellaisesta paikasta jossa voi tutustua ystävänä...harrastus silloin ei tule tuolla lailla torjutuksi ( tiedoksi kaikki joutuvat torjutuksi joskus).

    • jami 101

      ketä ne sitten haukkuis kun niillä sattuu olemaan huono [niitähän sattuu]
      kuin miestä .
      ja kenestä ne sitten hakevat eroa

    • Jeppulisna

      aika harva nainen osaa edes auton renkaat vaihtaa, saatikka öljyjä. Tietokoneiden ja laitteiden kanssa ollaan myös usein sormi suussa. Kyllähän näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, josta selviää, että nainen vaan ei oikeasti pärjää ilman miestä. Aloittaja lieneekin nuppinsa kolhinut feministi aatteen kannattaja, jolla on väärät pelit housuissa meneillään, ja etsii identiteettiään suomi24 palstan kautta.

      • Joo ei tarvii miestä

        Jos ei ole autoa, ei tarvitse sitä roplatakaan. Pääkaupunkiseudulla on erittäin toimiva joukkoliikenne. Tietokoneita osaa myös naiset asentaa. Ja nuo mainitsemasi asiat ovat sellaisia, joihin myös monet miehet käyttävät ammattilaista.

      • prööööt....
        Joo ei tarvii miestä kirjoitti:

        Jos ei ole autoa, ei tarvitse sitä roplatakaan. Pääkaupunkiseudulla on erittäin toimiva joukkoliikenne. Tietokoneita osaa myös naiset asentaa. Ja nuo mainitsemasi asiat ovat sellaisia, joihin myös monet miehet käyttävät ammattilaista.

        Niin, jos ei ole varaa autoon täytyy tyytyä suunnittelemaan elämänsä HKL:n aikataulujen mukaan. Muuten ne menestyneet naiset liikkuvat omilla autoillaan eivät joukkoliikenteellä vaikka "vihreän valon" nähneet toimittajat muuta väittävätkin.

    • Tähänkö

      ollaan menossa, että

      "Mihin nykynainen tarvitsee miestä?"
      No ehkäpä vaikka siihen, mihin mieskin tarvitsee naista.
      Eli terveen kodin ja kasvuympäristön antamiseksi lapsille, jossa lapsi saa sekä miehen että naisen mallin.
      Ja tietysti hyvään (molempiin suuntiin antavaan) parisuhteeseen 2 aikuiselle.

      • etana

        Olen nainen enkä tarvi miestä oikeastaan juuri mihinkään. Minulla pysyy vasara ja porakone kädessä, osaan ostaa itse autoni, viedä sen korjaamolle ja huoltoon kun on tarvis.

        Mutta - minulla on mies ja harrastamme tanssimista. Tarvitsen häntä juuri siihen - tanssimiseen. Hän osaa sen homman hyvin. En haluaisi tanssia naisen kanssa.

        Joten ei tässä mitään valittamista ole. Varmaankin jokainen pärjäisi ilman naista tai miestä, mutta onhan se ajankulua tehdä jotain jonkun kanssa yhdessä. Ellei homma suju jonkun kanssa, voi katsoa sujuuko se jonkun toisen kanssa. Ellei löydä sitä toista puoliskoaan, voi vallan hyvin elää ilman parisuhdetta, mutta tarvitsemme jokainen silti ystäviä.

      • Tähänkö
        etana kirjoitti:

        Musta parisuhde on kuitenkin enemmän kuin pelkkä ystävyys. Siistä saa jotain mitä ei ystävyydestä saa.
        Ei ystävät, vaikka kuinka hyviä olisikin asuisi todennäkösesti toistensa kanssa ja jakaisi saman vuoteen.
        Myös sexuaalisuus ja sen toteuttaminen on ihmiselle hyväksi ja mikä on siihen parempi tapa, kuin tehdä sitä ihmisen kanssa jota rakastaa.

        Ei parisuhde ole minusta pelkästään tarvitsemista - vaan antamista.
        2 ihmisen vuorovaikutusta ja kasvamista.

    • Lämmittämään kylmänä talvi-iltana? ;)

    • maailman 8. ihme

      Naiset SULASSA SOVUSSA KESKENÄÄN.
      Ei muuten onnistu, ei sitten millään.
      Nainen on naiselle susi.
      Täytyyhän naisella joku olla, jolle voi alistua.

    • Sinulla ei vissiin ole äitiä, sisarta, vaimoa tai tytärtä? Tai sitten olet vain muuten täysin ymmrtämätön heidän tunne-elämästään?

      Edellisen johdosta: Biologia ei edelleenkään ole menettänyt merkitystään. Eikä edes sosiaaliset tarpeet, vaikkei kaikille kumppania löydykään.

    • Mies !

      Nainen on ja tulee aina olemaan riippuvainen miehestä :) Miehellä on älyä, Ja voimaa pistää akka kuriin tarpeen vaatiessa ! Nämä täällä lässyttävät ämmät eivät uskalla tuoda ajatuksiaan esiin julkisesti, Koska joku mies saattaisi näyttää missä kaappi seisoo

      • trolololo1

        Successful troll is successful... tai sitten ei.

      • HAH!!

        Ja silti menestyneimmät firmat Suomessa omaavat naisjohtajat. Venäjällä että Isossa-Britanniassa alko mennä hommat perseelleen, kun naishallitsijat kuolivat ja tilalle tuli mies.

    • kuukkeli61

      Mistä Nainen on risteytetty? Arkeologista ja koirasta. Jos se ei hauku niin kaivelee vanhoja.

      • kerropas

        Miten on kuitenkin mahdollista että nainen synnyttää ihan puhdasrotuisia miehiä?

    • Joku

      Että on sit ***** aihe miehiä syrjitään taitaa olla joku nyky päivän keksintö ja trendi

      • No haloo...

        Mitäs syrjimistä siinä muka on jos sanotaan ettei nainen tarvitse miestä? Vai mites nuo homppelimiehet sitten, syrjiikö ne sitten naista, kun eivät heitä tarvitse, hä?

    • toistpualt jokke

      miehille ja naisille omat eläkemaksut, ja lopetetaa kaikki tulon siirrot, ni rupee taas miestä nainen arvostamaan:)

      • mee sinne jokeen

        Miksi naisen pitäisi miestä tarvita? Arvostatko itse muka naista?

    • assssssssssssssss

      Kyllä huonot ajat vielä kohta koittavat. Yksinäinen on tuomittu taloudelliseen kurjuuteen. Kiitä siitä uusliberalismia ja tätä hellvetin globalisaatiota.
      Kohta ei niillä koulutuksilla tee mitään, kun työttömyys lisääntyy. Silloin ei yksinäinen enää pärjää.

      • Alivuokralainen

        Jos ei pärjää yksin niin voi ottaa, vaikka alivuokralaisen. Ei sen tarvitse mies olla.

    • Tarkoitat ilmeisesti

      suomaalaisia naisia?

      He eivät todellakaan tarvitse miehiä, mutta henk koht sillä ei ole mitään merkitystä. En ole suomaalaiseen naiseen koskenut kymmeneen vuoteen enkä koske. Maailma on täynnä naisia, jotka pitävät miehistä.

      Täytyy muistaa, että suomaalaisia naisia on (onneksi) vain 2, 5 miljoonaa. Pietarissakin on enemmän naisia.

      • Harhaa vain on tää!

        Usein on valitettavasti niin, että Suomessa olevat ulkolaiset naiset ovat aika köyhiä ja hakevat hyötymismielessä miestä itselleen keinoja kaihtamatta. Siitä syntyy harha suomalaiselle miehelle ja hän kuvittelee, että ulkolaiset naiset pitävät miehistä enempi kuin suomalaiset naiset.

      • Joopa joo
        Harhaa vain on tää! kirjoitti:

        Usein on valitettavasti niin, että Suomessa olevat ulkolaiset naiset ovat aika köyhiä ja hakevat hyötymismielessä miestä itselleen keinoja kaihtamatta. Siitä syntyy harha suomalaiselle miehelle ja hän kuvittelee, että ulkolaiset naiset pitävät miehistä enempi kuin suomalaiset naiset.

        Italialaiset, saksalaiset ja varsinkin amerikkalaiset ovat niin pirun köyhiä:)

    • toistpualjokke

      joko firmat viedää kolmansi maihi tai sit tuodaaa halpatyövoimaa tänne polkee palkat, kuka hyötyy? ei ainakaa suomen kansa:D

    • Noinhan se juuri on!

      Keskustelun aloittaja on ymmärtänyt asian ihan oikein. Juuri noinhan se on. Nainen ei tarvitse miestä oikeastaan mihinkään. Paitsi tietysti, jos nainen haluaa lapsia niin siihen tarvitaan mies, mutta jos lapsia jo on tai niitä ei halua niin vallan mainiosti tulee toimeen ilman miestä. Se vain rajoittaisi elämää ja sitoisi kaikin puolin. Naisilla on nykyään asunto, auto, riittävästi tuloja ja useita naisystäviä, joiden kanssa harrastaa kaikenlaista, jakaa ilot ja surut. Sitäpaitsi minä vaadin niin paljon tilaa ja vapautta ympärilleni, että en usko kenenkään miehen kestävän sellaista. En puhu nyt uskottomuudesta vaan vapaudesta tulla ja mennä miten tahtoo ja elää omaa vuorokauden rytmiä. Auta armias, jos mies nousisi kuudelta joka aamu ja minä haluaisin nukkua niin siitä pelkästään jo syntyisi riita...

      • Joku vain!

        Eli sinusta ei ole perhe ihmiseksi? Tuskin edes lapsia tullut??

    • einiijakuitennii

      taitaa olla täällä pöllöjä ämmät ja äijät.
      lukekaa näitä tekstejä niin huomaatte.

    • jokuvainnininini

      Mikäs miehiä vastustava telaketjufeministi täällä on asialla? Monet ihmiset kaipaavat kumppania itselleen... Sekä miehet että naiset..

    • Girls_proof

      I am a well educated and kind man. But I was not born in Finland. So no good girls will ever need me.
      But I still have that imagine. How beautiful it is if a man and woman fall deep in love with each other. Even water will taste like honey for them. Their life in the earth will be so much better than the life in heaven.
      Nowadays women do not need men for many of the practical reasons any more. But how many of them are living in the great life like those with true lovers? For example the way a man appreciates the woman's dress or make up is very unique. A woman get the praises on her dress or make up from another woman. But that is not the same praise from a man in love with her.

      • Dame O

        OMG!
        Apparently you don't know any Finnish men, they don't praise or appreciate women. They couldn't care less about or dresses or make up. They only speak of love or loving when they want to get laid.

        And love is overrated anyways, researchers say that it lasts only few years.

      • Just don´t mess with Finnish women, buddy, and you might live a happy life.

      • reality hurts

        Finnish women are for fuck.. not for love.

      • dark.philosopher
        reality hurts kirjoitti:

        Finnish women are for fuck.. not for love.

        women are to be fucked, not to be loved

        - Viisas mies

      • light.philosopher
        dark.philosopher kirjoitti:

        women are to be fucked, not to be loved

        - Viisas mies

        So are men.

    • MGTOW1

      "Miehet pärjäisivät ehkä ilman naisia mutta ainoa joka rajoittaa on seksin tarve, eli miehen on vaikea elää ilman sitä. Naiset kun pärjäävät ilman tätäkin omasta halusta. Jos miehet eivät saa niin heistä tulee pidemmän päälle epätoivoisia ja masentuneita mutta naiset voivat itse päättää tästäkin, miehet eivät. "

      http://captaincapitalism.blogspot.fi/2012/02/mgtow-vs-wgtow.html

      • Yksi.nainen

        Pärjää, joo, mutta on naisillakin seksin tarve, vaikka meille on yritetty opettaa muuta. Seksi on kivaa eikä mikään dildo pärjää aidolle luomulle. Sitä vain ei saa tarpeeksi kun ei viitsi harrastaa irtonumeroita.

    • ulkaari hkl

      Minä tarvitsen pillua sitä varten naiset on. Onko mä naisvihaja kun en pysty arvioda naisista kuin seksi objektinä

    • Sanonpa vain

      Miksi tätä on sitten niin vaikea uskoa?

      Ei kai sitä väen väkisin naisen tarvitse elättää mitään kaljaa kittaavaa, tyhmää lippispäistä nahjusta?

      En minäkään sinkkumiehenä tarvitse lompakkoni sisältöä nakertelevaa tiuskivaa lehmää, oma käsi ja Redtube riittää mainiosti.

    • Joku vain...

      Tyttöystäväni sanoi että tarvii miestä vain seksiin??? Mut epäilen...aika paljon olen helpottanu hänen elämää katsomalla hänen lapsiaa ja tekemällän ruokaa, lisäksi huolehtimaan hänen koiristaan? Vielä tehny hänelle raskaita pihahommia, kivillaatojen laittoa, puun kaatoa ja raivausta! mut ei vissiin riitä? ja omat työtki kuluttaa?? Naiset on visiin liian vaativia nykyään???

    • Tony DiNozzo

      Niin, ei miehellä sen ihmeempää seksintarvetta ole, kuin naisella. Seksiä voi harrastaa yksinkin. Eri asia on läheisyyden tarve. Läheisyyttä, kun ei oikein riittävästi saa omalta kädeltä.

      Naisten moraali vain on tänä päivänä niin heikkoa, etten oikein näe mitään muuta syytä enää olla naisen kanssa, kuin rahasta. Eli jos riittävästi lyödään seteleitä kouraan, voin harkita joskus naisen seuraa.
      Vastenmielisen ihmisen kanssa ei ole mukava olla tekemisissä.

      • Olipa taaaaas

        Kukahan sinunkin seurastasi muka maksaisi?

      • Tony DiNozzo
        Olipa taaaaas kirjoitti:

        Kukahan sinunkin seurastasi muka maksaisi?

        Ei välttämättä kukaan, mutta lähtökohtani suhteessa on, että se on muutakin, kuin seksiä. Toiveitteni mukaista tarjontaa on hyvin huonosti. Epätoivotussa tarjonnassa pitää tulla joku "porkkana" kaupanpäälle.

    • Joku vain!!!

      Joo ja naiset saavat paremmin tuloja,kun eroavat...on korotetut lapsilisät ja elatusavut ja uus mies vielä rahoittaa lisää??? On tämäkin yhteiskunta jossa oikeasti miehet ovat tosi ahtaalla!!!???

      • Jukutoinen

        Lapsinlisän yksinhuoltaja korotus on 48,55.

        Elatusapu on miehen osuus oman lapsensa elatuksesta (joka kai pitää hoitaa kun kerran on lapsensa tehnyt, vai naisenko pitäisi yksin yhteisen lapsen elatus maksaa, vaikka tulot ovat naisella monesti miestä pienemmät???)

        Lohduttaako yhtään ajatus että nainen yksinhuoltajana on todella ahtaalla; mihinkään ei voi mennä ilman lastenhoitajaa, kotona odottaa aina toinen työkierros päivätyön päälle ja sen uuden ihastuksen löytyminen on takuulla 100 kertaa vaikeampaa kuin miehellä. Yksinhuoltaja naista harva mies haluaa.

        Että mitenkä ne miehet nyt sitten ovat ahtaalla???

      • HeikompiLaatu
        Jukutoinen kirjoitti:

        "Elatusapu on miehen osuus oman lapsensa elatuksesta"

        ei ole.
        Se kuuluu molemmille sukupuolille.

        Eli siis lapsen kulut pyritään jakamaan.

        Jos lapsi jää miehelle, maksaa nainen elatusta.

      • Jokutoinen ....
        HeikompiLaatu kirjoitti:

        "Elatusapu on miehen osuus oman lapsensa elatuksesta"

        ei ole.
        Se kuuluu molemmille sukupuolille.

        Eli siis lapsen kulut pyritään jakamaan.

        Jos lapsi jää miehelle, maksaa nainen elatusta.

        Siis mikä sun ongelmas on?
        Jos lapsi on äidillä maksaa isä lapsestaan elatustukea, joka on tarkoittettu lapsen menoihin, ei äidin.

        Ei ne elarit niin kauheen isoja ole että elintaso nousee kun eroaa.Täysimääräisen elatustuen määrä on 1.1.2012 lukien 148,18 e/kk lasta kohden..jotainhan sen miehenkin kuuluu maksaa siitä lapsestaan.

        Pointti oli se, että ei ainakaan noilla rahoilla leveästi elellä.

        Tai sitten miehet ei osallistu perheen menoihin paskanvertaa, jos pari hunttia on ruhtinaalliset rahat.

      • Tunteva Sinkku
        Jukutoinen kirjoitti:

        Lapsinlisän yksinhuoltaja korotus on 48,55.

        Elatusapu on miehen osuus oman lapsensa elatuksesta (joka kai pitää hoitaa kun kerran on lapsensa tehnyt, vai naisenko pitäisi yksin yhteisen lapsen elatus maksaa, vaikka tulot ovat naisella monesti miestä pienemmät???)

        Lohduttaako yhtään ajatus että nainen yksinhuoltajana on todella ahtaalla; mihinkään ei voi mennä ilman lastenhoitajaa, kotona odottaa aina toinen työkierros päivätyön päälle ja sen uuden ihastuksen löytyminen on takuulla 100 kertaa vaikeampaa kuin miehellä. Yksinhuoltaja naista harva mies haluaa.

        Että mitenkä ne miehet nyt sitten ovat ahtaalla???

        Sinulle "Jukutoinen"!

        Et ehkäpä itse huomannut pientä paradoksia omassa ajattelussasi, joten se täytynee sinulle kertoa.

        Nimittäin nuo kaikki "puutteet", "velvollisuudet" ja "ongelmat" jotka tekstissäsi mainitsit perusteena yksinhuoltajaäidin elämän "ahtaana ololle" poistuisivat yksinkertaisesti seuraavalla tavalla.

        Ensimmäiseksi naisen tulee unohtaa täydellisesti tuo naisten lehtien luoma stereotypia siitä, ettei miehelle kelpaa lapsiaan rakastava yksinhuoltajanainen.

        Toiseksi yksinhuoltajaäidin tulee lopettaa muille miehille kostaminen siitä, että yksi mies on ollut täydellinen kusipää ja hänet viehättävän valloittavana naisena hylännyt.

        Kolmanneksi se vaikein, eli jos yksinhuoltajanainen lakkaa etsimistä elämäänsä "prinssinä" sitä ystävättäret kateelliseksi tekevää ”kiiltokuvaa”, ollen itse aidosti omien tekojensa kautta valmis suhteeseen, löytää hän hyvinkin pian miehenä uuden oman rakkaan.

        Nimittäin kun itse miehenä olen ollut monin eri tavoin valmis kunnioittamaan, huomioimaan yksinhuoltajaäitejä rakkainani elämän arjessa ja todellisten tekojeni tasolla näyttänyt valmiuteni ottaa vastuu näiden naisten arjen kokonaisuudesta (eli naisen ja lapset rakkaikseni aidosti hyväksyen), niin mikä onkaan jälleen ollut erityisesti yksinhuoltajanaisten malli toimia taholleni?

        Naisten suorin ajatuksin;

        "En halua olla kanssasi missään tekemisissä koska pidät meistä liikaa kokonaisuutena ja haluat meidän kaikkien parasta. Entinen mieheni eli lapsieni isä kun vihaa sinua tästä syystä, kieltäytyen ottamasta lapsia luokseen niin kuin ennen on tapahtunut".

        "En halua elämääni sinua, koska varmuudella tiedän, ettet välittäisi meistä yhtenä perheenä".

        "Sinä et kiinnosta minua etkä varmasti muitakaan yksinhuoltajaäitejä joita tunnen, koska jokainen yksinhuoltajanainen tarvitsee miehen, joka ehdoitta on valmis esim. yhteisen talon tai muun asunnon perheelleen kustannuksellaan hankkimaan".

        "Et minua yksinhuoltajaäitinä kiinnosta, koska tarvitsen miehen, joka on esim. valmis tuomaan elämääni toivomaani luksusta, mm. kutsumalla minut yhteiselle ulkomaanmatkalle, jne.".

        Jo yksin näilläkin perusteilla ajateltuna, on yksinhuoltajaäidin elämä varmasti erittäin "kurjaa", eli varmasti 100 kertaa vaikeampaa kuin miehellä?

        Jos todellakin yksinhuoltajaäidit haluavat elämäänsä vain heidän elämäänsä luksuksen tuovan "runsaudensarven", miehen jälleen tuntevana ihmisenä täysin mitätöiden, unohtaen ja lisäksi heitä lähestyvää miestä heti "kasvoille sylkien", tuskin tämäkään voidaan meidän miesten syyksi rehellisesti ajatellen todentaa?

      • nbbvnbvnbv
        Jukutoinen kirjoitti:

        Lapsinlisän yksinhuoltaja korotus on 48,55.

        Elatusapu on miehen osuus oman lapsensa elatuksesta (joka kai pitää hoitaa kun kerran on lapsensa tehnyt, vai naisenko pitäisi yksin yhteisen lapsen elatus maksaa, vaikka tulot ovat naisella monesti miestä pienemmät???)

        Lohduttaako yhtään ajatus että nainen yksinhuoltajana on todella ahtaalla; mihinkään ei voi mennä ilman lastenhoitajaa, kotona odottaa aina toinen työkierros päivätyön päälle ja sen uuden ihastuksen löytyminen on takuulla 100 kertaa vaikeampaa kuin miehellä. Yksinhuoltaja naista harva mies haluaa.

        Että mitenkä ne miehet nyt sitten ovat ahtaalla???

        Totaali yh; n on vaikea käydä missään tapaamassa miehiä. Sitä voi tarvita miestä, mutta ei se taivaasta tipu se mies. ja tosiaan ei kukaan varmaan tarvitse hulttiota miestä eikä naista. Minulla on ollut puolivuotta lamppu kiinnittämättä kattoon koska siihen tarvii jotain "erikois" kiinnityksiä enkä osaa. trvitsisin jonkun kiinnittämään lampun, mutta siinähän se ongelma tulee jos ei ole ketään jolta kysyä turvallisesti. Jos kysyn varatun naisen mieheltä, saan vihat osakseni, jos naapurostion setämiestä hän on vinkumassa seksiä kohta tajuaa tilanteen väärin. Kyllähän sitä moneen asiaan tarvitsee miestä, mutta ei kai kukaan pelkän lampun takia suhteeseen ala?
        Elikkä opettelen sen kiinnityksen joskus, ehkä ehdin ennen kevättä. Ja tosiaan jos on yh niin ei sitä missään koskaan tapaa miehiä, välitän lapsesta niin paljon, että täytyy olla kunnollinen. Moni elää ihan olosuhtedien pakosta yksin, ei se monelle ole ihanne elämä, mutta ei tämä elämä ole oikudenmukainen se on vain sellaisat toiveunta, että jokaiselle olisi se joku oikea...kaiketi sitä silti odottaa sitä oikeaa vanhainkotiin asti ;)

    • Kylmä 1:n

      Ihmettele mies vaan, mutta mä naisena ainakin tarvitsen miestäni, ja juuri tasan tarkkaan tuota omaa rakasta kultamursuani KAIKENLAISEEN JA HÄN MINUA VASTAAVASTI!

      Ymmärrätkö rakkaudesta mitään??????

    • que?

      nämä taas kerran maailman naurettavimmat jutun aiheet lol... retard op

    • SS-gestapo

      Kyllä S.S.-henkilön pitäisi mennä luovuttamaan 7l spermaa jonnekkin klinikalle, jolla sitten siitettäisiin kaikki kansakunnan uudet alut.

      Ei tulisi mitään heikompaa laatua.

    • gaugama

      Otaksun kokemusteni perusteella, että nainen voisi haluta minulta
      - siittiösoluja ja apua lasten (myös aiemmin hankittujen) hoitamiseen
      - säännöllistä läsnäoloa
      - apua asennuksiin ja voimaa tai itsehillintää vaativiin tehtäviin
      - kohteen jolle kiukutella ja valittaa
      - hemmottelua, lahjoja ja taloudellista turvaa ja apua

      Mutta minä olen huono mies. Minä en ole koskaan halunnut lapsia. Minä olen paljon töissä ja koen työni hyvin tyydyttäväksi. En ole tikkana paikalla koko aikaa kuten haluttaisiin. Tahdon työskennellä ja harrastaa välillä ilman jatkuvaa huonoa omaatuntoa. Autan mielelläni käytännön hommissa mutta en toisaalta tarvitse (ja saa) mitään vastaavia suoritteita vastapalloon. Lisäksi olen kehno kestämään toisen mielialan vaihteluja, tempoilua ja tyytymättömyyttä. Stressaannun ailahteluista ja tyytymättömistä puheista helposti. Mietin ja kysyn miten saisin toisen paremmalle tuulelle ja miten voisin auttaa vaikka eihän sille mitään voi kun joku kivi siellä kengässä yleensä on ja jos ei ole niin hankitaan. Lahjominen ja taloudellinen tuki on ihan kiva juttu sekin mutta muuttuu helposti jatkuvaksi tulonsiirroksi ja pohjattomaksi kaivoksi: kun aloitat ei loppua ole, toleranssi kasvaa ja annostuksen pitäisi.

      Asetelma on siis sellainen että minulla ei ole tarjota sitä mitä nainen haluaisi, ei ilman että luopuisin kokonaan itsestäni ja tärisisin vaan koko ajan toisen puolesta. Minun pitäisi antaa jatkuvasti paljon enemmän kuin pystyn ja saan itse että nainen voisi olla tyytyväinen, jos olisi silloinkaan.

      Joo. Minä haluan hellyyttä, seksiä, tanssimista, matkaseuraa ja täysikasvuisten keskinäistä ajatusten vaihtoa ilman että toimin jäteastiana. Mutta se ei riitä naiselle. Meitä ei selvästikään ole luotu yhteen:)

    • harmittaako?

      No tietysti siihen, mihin kumppania nyt ylipäätään tarvitaan: seksiin, läheisyyteen ja ystävyyteen. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, jossa nainen on lesbo tai a-seksuaali: silloin miestä ei "tarvita" mihinkään.

    • Tasa-Painonen

      Kuvatunlaista sekasikiötä, jota tässä kutsutaan 'nykynaiseksi' ei tarvita mihinkään.

      Kukaa ei tarvitse mokomaa epäsikiötä - toivottavasti pelkästään kuvitteellista provokaatiota. Jos on olemassa niin sääli ettei äitinsä jättänyt TEKEMÄTTÄ - muiden virheidensä ohella.

    • Tietysti tarvitsen! Tarvitsen toista ihmistä elämänkumppaniksi jakamaan kanssani mahdollisimman paljon (elämäntilanteesta riippumatta), niin onnesta kuin taakoistakin. Parhaiten asioiden jakaminen onnistuu henkilön kanssa, joka on luonteeltaan samanhenkinen, jonka tuntee pitkältä ajalta, ja johon voi (lähes täydellisesti) luottaa! Minun tapauksessani tuo joku eli pitkäaikainen elämänkumppani on mies, koska olen umpihetero.

      http://www.youtube.com/watch?v=Dxx5BcCqtVk

      http://www.youtube.com/watch?v=J7onue1nIq0

    • hmmm...joo-o

      Suominaisilla on nykyaikaan sopimaton luonnevika. Laajalle levinnyt poikkeama perimässä tai ympäristön aiheuttama trauma.

      Ja kun oikein miettii, suomalaiset ovat olleet keskenään liian kauan....
      Kännissä täällä on kuksittu jo esi-isien ajoista saakka. Ja lapsia sekä vaimoja hakattu tuhansia vuosia.

      Siksi suominaisilla on mongolien poskipäät (tottuneet kylmään ilmastoon)ja lyhyet ,paksut jalat
      (Jaksaa paremmin juosta miestä karkuun lapset sylissä). Varianssia on ollut yksinkertaisesti aivan liian vähän.

    • jjepjep

      Kyllä minä mielummin elän miehen kanssa, kuin yksin. Se on pitemmän päälle tyhmää ja tylsää. Välillä on ollut enemmän miehiä, välillä vähemmän, mutta ainakin he tuovat eloa elämään. Sellaista, jota ei pelkästä kaveruudesta saa.

    • just näin

      Taas aloitettu yksi paskamyrsky keskustelu naiset vs miehet

    • turha aihe

      Kaikki toimii myös toisinkinpäin. kun nainen ei saa menee järki ja ollaan epätoivosia, silloin käy kaikki jopa apina varmasti. siksi on kaksi eri sukupuolta jotka täydentävät toiselta puuttuvia alueita. niin nainen kuin mieskin kuihtuu pois ilman kontaktia toiseen sukupuoleen. homous on vain tilapäinen ratkaisu helpottamaan pelkkää seksin tarvetta.
      Siinä olet oikeassa että kumpikaan sukupuoli ei tarvitse avioliitoa elääkseen.
      tosin evoluutio todennäköisesti jossain vaiheessa tekee ihmisistä vain yhden sukupuolisia jotka pystyvät lisääntymään esim kuten jotkut kaksineuvoiset.
      jonain päivänä ei ole enään naista taikka miestä, on vain ihminen.

    • rva_auervaara

      Eikö ole hyvä, että naiset ovat vuosien saatossa itsenäistyneet. Ennen mies oli perheenpää ja toi elannon taloon, tasa-arvon aikana molemmat tekevät uraa ja yhdessä hoitavat perheen ym.. Kyllä se nainen tarvitsee miestä siinä missä mies naista ja tuntevat vetoa vastakkaista sukupuolta kohtaan. Joillekkin saattaa olla vaan kovin vaikeeta löytää se sopiva kumppani itselleen, syitä saattaa olla monia esim. ujous. Toisen ihmisen läheisyyttä, kosketusta ja hellyyttä ei mitkään härpättimet ja vekottimet korvaa.

      • Tismalleen

        Nyt veit sanat suusta,näinhän se pitäisi mennä,ja talous on entistä vahvemmalla
        pohjalla kun kaksi tienaa.Tietenkin mies tarvitsee naista, ja toiste päin.Kuitenkin on
        asioita/ tehtäviä jossa jompikumpi on luontaisesti parempi,ei niitä tehtäviä väkisin
        pidä langettaa toisen tehtäväksi.Kyllä nyky naiset vaihtavat esim:auton renkaat tosta vaan suit sait sukkelaan, ja taivas alla.Kyllä se perinteinen parisuhde on kova
        sana ainakin näin miehen näkökulmasta.

      • Tismalleen kirjoitti:

        Tämä nykynainen ei vaihda renkaita itse ..ei yksinkertaisesti osaa vai oisko niin ettei halua.. siihen tarvitaan mies ;)
        Paljon on muitakin hommia mitä mielelläni nakittaisin urokselle.Vastavuorosesti tekisin mielelläni niitä perinteisiä naaraiden hommeleita joissa olen haka.
        Hyvin kuitenkin sujuu kun osaa räpsytellä simmuripsiä ja pyytää somasti, kyllä ne exät rientää apuun ja muutama muukin.

      • en perkaa kaloja
        Tismalleen kirjoitti:

        En minäkään automme renkaita vaihda, ja jos mulla ei olis miestä siihen hommaan omasta takaa, niin veisin autoni kumipyörät vaihdettavaksi vieraalle miehelle.

        On myös paljon muita teknisiä hommia, joiden tietättäminen miehelläni on niin kuin luontaisempaa ja miehille kuuluvaa tekemistä; joissakin hommissa vaan tarvitaan raakaa fyysistä voimaa enemmän kuin mitä naisena sitä on, joten näin.

        Mutta ruokaa, jota yleensä naiset valmistavat kotonaan, niin meillä enimmäkseen ruoat valmistaa mies, koska itse en pidä ruoan teosta; pidän vain hyvän ruoan syömisestä.

      • Tismalleen
        rva_auervaara kirjoitti:

        Tämä nykynainen ei vaihda renkaita itse ..ei yksinkertaisesti osaa vai oisko niin ettei halua.. siihen tarvitaan mies ;)
        Paljon on muitakin hommia mitä mielelläni nakittaisin urokselle.Vastavuorosesti tekisin mielelläni niitä perinteisiä naaraiden hommeleita joissa olen haka.
        Hyvin kuitenkin sujuu kun osaa räpsytellä simmuripsiä ja pyytää somasti, kyllä ne exät rientää apuun ja muutama muukin.

        Eikä tämä mieskään enää aina,niin renkaita vaihda, palvelut on lähellä ja niitä toki käytetään.Kyllä se läheisyys lämpö ovat niitä suuria asioita,joita voi toiselle antaa.
        Rahan ei pitäisi olla niin suuressa roolissa kun se nykyisin on,mutta kyllä sitä pitää olla kuitenkin jonkin verran.Kovin helposti eksytään siltä tieltä,mihin oltiin menossa.

      • Ville vallaton
        en perkaa kaloja kirjoitti:

        En minäkään automme renkaita vaihda, ja jos mulla ei olis miestä siihen hommaan omasta takaa, niin veisin autoni kumipyörät vaihdettavaksi vieraalle miehelle.

        On myös paljon muita teknisiä hommia, joiden tietättäminen miehelläni on niin kuin luontaisempaa ja miehille kuuluvaa tekemistä; joissakin hommissa vaan tarvitaan raakaa fyysistä voimaa enemmän kuin mitä naisena sitä on, joten näin.

        Mutta ruokaa, jota yleensä naiset valmistavat kotonaan, niin meillä enimmäkseen ruoat valmistaa mies, koska itse en pidä ruoan teosta; pidän vain hyvän ruoan syömisestä.

        Ei niitä perata,ne fileroidaan ,ei onnistu näköjään mikään muu kuin käskyttäminen

      • en perkaa kaloja
        Ville vallaton kirjoitti:

        Ei niitä perata,ne fileroidaan ,ei onnistu näköjään mikään muu kuin käskyttäminen

        Ville vallattomalle: Miks ei mukamas perata kaloja, kyl mun mieheni perkaa kaloja, suomustaa kuin myös fileroikin; ja esim. hauen sisuskalustoa poistaessa on oltava tosi tarkkana, ettei puhkaise sappea.
        Silakoita olen itsekin joskus perannut, eli sormi sisään kiduksien kohdalta, ja eikun etusormella veto pyrstöön päin ja suolet pois yhden sormen systeemillä:))

        En edes joudu käskyttämään miestäni kalojen siivoamisen suhteen, kyllä hän sen homman tekee ihan mielellään itse.

        Ai, ai, nyt alkoi tehdä mieli kalaruokaa...

    • yksin onnellinen

      Elämä on sellaista miks sen itse tekee. Miestä tarvitsen vai seksiin. Vakipano joka antaa silloin kun haluaa laadukasta seksiä vastavuoroisesti. Se ei kaikille sovi, mutta miehen kanssa eläneenä olen joutunut korjaamaan autot, huoltamaan talon ja elättämään miehen, joten nykyinen elämä on luksusta

      • Tony DiNozzo

        Mikset p*nisi samantien naapurin koiraa, jos henkinen puoli miehessä on yks hailee?

    • Kyllä nainen voi silti tarvita miestä. Mies tarvitsee naista seksin vuoksi ja nainen tarvitsee miestä rakkauden vuoksi. Ihan sama syy kuin ennen vanhaankin. Henkinen hyvinvointi tulee sitten kummallakin hoidettua. Nainen kun on enemmän tunteilla liikutettava. Siihen naista miestä tarvitsee, tunteiden hyvinvointiin. Edellyttäen että mies tosiaan hoitaa niitä naisen tunteita, hellyyttä, huomiointia..kylläkin sen pitää olla molemmanpuolista.

      • tavismies osaa

        Nimenomaan rakkauden takia nainen tarvitsee miestä. Vasta viimeisessa tämä tärkein tuotiin esiin. Kaikki muu on vain elämän täytettä mutta jos ei kukaan mies rakasta naista, hän tuntee itsensä osattomaksi.

        Minä rakastan vaimoani vaikken olekaan muutoin täydellinen mies niin sen muistan osoittaa että rakastan häntä yli kaiken. Enemmän kuin mitään muuta.

      • Tony DiNozzo

        "Mies tarvitsee naista seksin vuoksi ja nainen tarvitsee miestä rakkauden vuoksi."

        Korjaan: fallisnarsistinen mies tarvitsee naista seksin vuoksi, pönkittääkseen egoaan p*llulla ja oraalisnarsistinen nainen tarvitsee miestä rakkauden vuoksi, pönkittääkseen egoaan rakastettuna olemisella.

        Ja vielä ihmetellään, miksi naiset haksahtavat pelimiehiin... On meitä muunkin, kuin p*llun perässä olevia miehiä.

      • Löperöä puhetta
        Tony DiNozzo kirjoitti:

        Kyllä se pakote palleissa on ihan fyysisesti koettavissa oleva tosiasia, ja naisen lämmin ja kostea vagina on ehdottomasti parhaalta tuntuva purkautumispaikka, ei siinä egoja tule ajatelleeksi.

      • Neiti lemmitty
        Löperöä puhetta kirjoitti:

        Kyllä se pakote palleissa on ihan fyysisesti koettavissa oleva tosiasia, ja naisen lämmin ja kostea vagina on ehdottomasti parhaalta tuntuva purkautumispaikka, ei siinä egoja tule ajatelleeksi.

        Jestas sentään mitä puhetta,ei se vagina ole mikään ongelma jätepaikka

      • hahahahaaaaaa

        hehe, en tarvitse miestä rakkauden vuoksi vaan seksin ja nainen olen...älä yleistä. naiselle seksi on ihan yhtä tärkeää kuin miehelle...

    • fasfasff

      kerrassaan loistava provo joka onnistuneesti houkutti koloistaan extreme-feministit sekä miehet jotka uskoivat tähän :D

      itse asiaan: mua ei ainakaan miehenä tippaakaan kiinnostais "itsenäinen" nainen joka "pärjää ilman miestä"

      kun näitä on tavannut niin yleensä he ovat sinkkuja olosuhteiden pakosta kun on jäänyt itsensä hoitaminen vähemmälle ja sitten ollaan koko miessukupolvelle katkeria kun ei saada ketään.

      No jaa, mikä minä olen kellekkään mitään sanomaan. itse olen onnellinen naiseni kanssa, ja mikä vielä tärkeämpää, hän on onnellinen minun kanssani.

    • Mies

      Mihin mies tarvitsee naista? Ainoa johon minä tarvitsen naista on lapsenteko, se kun on kovin vaikeaa ihan itsekseen. Lapsenhoitoon sitten en naista enää tarvitsisi.

    • Jumalaisen kaunis

      En tarvitse miestä kuiin silloin tällöin seksiin, muuten ovat aika turhia olentoja.

    • i9v9ir 8rr89r

      Nainen ei tarvitse miestä, vaan kyrpää jalkojen väliin. Vihreät ,ruotsittaret ja sekoomuksen sekoiljat nussivat vaikka koiran tai norsun kanssa.

    • suomalainenNainen27

      Trvitsen miestäni koska rakastan häntä, eikä elämäni olisi täydellistä ilman häntä, samoin mieheni tarvitsee minua, koska rakastaa minua. Me olemme kokonaisia yhdessä ja onnellisia.
      Lapsemme myös tarvitsevat häntä ja hän heitä.
      Mieheni on ihana, enkä tahtoisi elää ilman häntä, eikä hän ilman minua.

    • Nyt puhutaan miehistä kuin he olisivat jotain työkaluja eivätkä mitään muuta. Oma mieheni on minulle enemmän kuin seksiväline ,kantojuhta tai idiootti joka maksaa kaiken. Mihin on hävinnyt rakkaus? Aloittaja ei mainitse sitä millään muotoa. Onko nykymaailma mennyt sellaiseksi että toista ihmistä pitää tarvita johonkin, eikö voi vain rakastaa?
      Erittäin sairasta ettenkö sanoisi, En nimittäin itse tarvitse miestäni mihinkään, osaan korjata rikki menneitä tavaroita, jos en osaa niin osaan ottaa puhelimen kauniiseen käteen ja soittaa ammattilaiselle. Kaupassa käynti käy kätevästi autolla, ja rahaa saa kun käy töissä. Miksi minulla on mies? Koska rakastan häntä, en osaisi elää ilman omaa nalleani. Arvostan häntä ja hänen olemassa oloaan, arvostan sitä että minulla on mies joka rakastaa ja haluaa minut juuri sellaisena kuin olen. Näitä miehiä on nykypäivänä harvassa.
      Lapsia en halua koskaan, olen tämän kertonut ennenkuin rupesimme seurustelemaan ja uudestaan silloin kun mies kihlasi minut. Joten tähänkään en miestä "tarvitse"

      • Hmmm...

        Hyvin sanottu. Välillä täällä menee usko ihmisyyteen, kun näitä kommentteja lukee, mutta nyt oli hyvä.

    • Parityö

      No johan on taas kysymys. Eihän kukaan toista tarvi. En ainakaan minä (mies). Paljon on pitänyt opettaa naisia siivoamaan ja pitämään asunto kunnossa, mutta kai jokainen nyt yksinkin toimeen tulee. Kyse on siitä mikä on mukavaa. Se nyt vaan on mukavaa herätä aamulla naiseni vierestä ja pujahtaa hetkeksi saman peiton alle. Se nyt vaan on mukavaa tehdä viikonloppureissuja kimpassa. Mutta ei naiseni elämä ole minun varassa eikä minun hänen.

    • vulvan lautturi

      Kun nainen on huonossa mehussa, ei koulutettu kotikoirakaan nuole, ei nouse kiimaan.

    • ent.sinkku, nytpsssa

      Nainen tarvitsee miestä lapsien siittämiseen, siis jos nyt sattuu haluamaan lapsia. Kaikki muut yllä olevat ovat mielipidekysymyksiä...

      • Ei kakaroita

        Ei tarvitse. Minulla on lesbo - ja yksinhuoltaja kavereita, jotka ovat hankkineet ainekset "pankista". Siihen ei ole tarvinnut mitään henkilökohtaista kosketusta mieheen.
        Ja mikä hitto siinä on, että ihmisillä ei ole muuta kuin holtittoman lisääntymisen tarve tässä jo pullollaan olevassa maailmassa???

    • hyi hitto

      Miksi ihmeessä tarttisin varsinkaan suomalaista miestä??? Aikani kaikkia suomi24:n viestejä luettuani olen tullut siihen päätökseen, ettei kuvottavampaa olentoa olekaan kuin suomalainen mies, joka ei muuta osaa kuin haukkua suomalaista naista. Olen kertonut tästä ulkomaalaisille miespuolisille ystävilleni eikä kukaan voi ymmärtää, miten miehet voivat olla noin kauheita juntteja. Jatkan suomijunttimiesten maineen levittämistä ulkomaille vastaisuudessakin.

      • Tony DiNozzo

        Oletko kertonut myös sen, kuinka monelta naiselta raiskaajaksi paljastunut mies sai seksiä suomi24:ssa?

        Naiset on vastuussa maineestaan.

      • faktat kuntoon

        Kerroitko myös, moneltako naiselta raiskaajaksi paljastunut mies sai seksiä suomi24:sta?

        Naiset ovat vastuussa maineestaan.

      • Välittävä Aikuinen

        Hieman todellisuuspohjaa sinulle "hyi hitto" elämästä muualla Euroopassa ja Aasiassa, kun rakkaussuhteita ajatellaan.

        Tekstissäsi sanot kertoneesi ulkomaalaisille miespuolisille ystävillesi suomalaisten miesten käytöksestä, saaden palautteeksi ettei kukaan kuvailemaasi käytöstä ymmärrä.

        Itse asuneena pitkiä aikoja niin Espanjassa, Ranskassa, Italiassa kuin Japanissakin väitän jotain tietäväni esim. näiden maiden sosiaalisesta sekä yhteiskunnallisesta kulttuurista, joten nytpä kirjoittamasi inspiroimana muutama fakta aidosta todellisuudesta.

        Ensiksikin on lähes sama mitä muuta Euroopan maata ajatellaan, sillä aivan jokaisessa maassa tuomitaan jyrkästi se käytös jota naiset ja miehet täällä Suomessa toisiaan kohtaan toteuttavat, kun elämää parisuhteissa ajatellaan.

        Itse olen nimittäin monen monituisen kerran ollut läheltä seuraamassa kun niin naisen kuin miehenkin suku, yhteistuumin siis, rankaisevat fyysisesti miestä joka naista omana rakkaanaan on jollain tavoin kaltoin kohdellut. Näin Espanjassa, Ranskassa, Italiassa kuin Japanissakin!

        Ja esim. kaikissa noissa maissa korostetaan sukujenkin kautta voimakkaasti sitä, että molempien tulee omalla käytöksellään kunnioittaa toista sukupuolta omana rakkaana, eli omilla teoillaan ansaita toisen ja suvun kunnioitus.
        Montaa kertaa olen siis myös ollut "todistamassa" tapausta, jossa pohjoismaalainen nainen tai mies ei ymmärrä (tai halua ymmärtää) sukujen tai oman rakkaan lähipiirin merkitystä osana yhteistä elämää ja tästä on pääsääntöisesti seurannut suuria ongelmia, koska kyseinen "välinpitämättömyys" koetaan suvuissa / lähiomaisten taholta loukkauksena heitä kohtaan.
        Esim. Espanjassa ja Italiassa suvun Matriarkan tai suvun päämiehen (Don) kohtaaminen osoittaa aina aitoa halua tutustua koko sukuun, joka koetaan vahvana kunnioituksena kyseistä sukua kohtaan!

        Näinpä esim. Suomalaisen naisen harjoittamaa "kiiltokuvanmetsästystä", tarkoitushakuista loukkaavaa käytöstä miestä kohtaan tai vastavuoroisesti miehen humalassa toteuttamaa väkivaltaa naista kohtaan ei sallittaisi käytännössä ollenkaan.
        Ja esim. toisen todellisilla tunteilla "leikkiminen", puhumattakaan toisen aitojen tunteiden mitätöinnistä, koetaan erittäin negatiivisena tapahtumana.

        Siispä esim. kaikissa noissa edellä mainitsemissani maissa molemman sukupuolen todelliset teot toista kohtaan merkitsevät paljon ja näin samoin sanojen tulee vastata tekoja arjen todellisuudessa.
        Itse tiedän henkilöitä jotka juuri sukujen toimesta on pakotettu muuttamaan muualle (jopa toiseen maahan), koska he eivät ole ansainneet käytöksellään perheensä tai sukujensa kunnioitusta. Näin on toimittu niin Japanissa, Italiassa kuin Espanjassakin!
        Miten monta tällaista tapausta esim. Suomesta tiedät, joka siis esim. kansainvälisen vertailun mukaan on Euroopan väkivaltaisin maa perheväkivallan toteutuman kautta tilastoituna?

        Kun siis levittelet "totuuksia" maailmalla Suomalaisista miehistä, muista keskusteluissasi myös mainita aina Suomalaisen naisen käytös miehiä sekä lapsiaan kohtaan, jos ei muuten, niin tasapuolisuuden vuoksi ainakin!

        Ja ehkäpä ajatteluasi täydentämään voisit lukea myös aiemmin tähän keskusteluun kirjoittamani viestin, jossa kuvaan mm. naisten todellista / vapaaehtoisin valinnoin toteuttamaa toimintaa avioerotilanteissa, biologisia lapsiaan kohtaan, jne.?

      • Jaa jaa
        Tony DiNozzo kirjoitti:

        Oletko kertonut myös sen, kuinka monelta naiselta raiskaajaksi paljastunut mies sai seksiä suomi24:ssa?

        Naiset on vastuussa maineestaan.

        Mistäs tuon tiedät? Taisit olla itse asialla?

        Juu kyllähän raiskaaja "saa" seksiä naisilta, mutta vastuusta käydään debattia raastuvassa.

    • nainen7

      Tiedän että naiset selviytyvät ilman miestä ja miehetkin pärjäävät ihan hyvin ilman vakituista naista. Nainenkin osaa korjata asioita ja remontoida kun vain opettelee ja mies voi aivan yhtähyvin pyörittää talouttaan ja kotiaan ilman naista. Lapsen tekeminen on nykyään mahdollista naisille ilman miestä (keinohedelmöitys yms), tosin kaikki ei lapsia halua ja osasta lapset ovat suuri riesa.. On niin miehiä kuin naisiakin jotka eivät kumppania ottaisi mistään hinnasta kun se ei sopisi heidän elämäänsä ja tapoihinsa! On itsenäisiä ja yksin viihtyviä ihmisiä ja sitten on niitä jotka ei yksin halua olla..

      Itse vuosia elin yksin ja pyöritin talouttani ja tein tarvittavat remontit ja korjaukset yksin, olin ihan tyytyväinen silloin elämääni. Nykyisin olen parisuhteessa ja pienen lapsen äiti.. Nautin kun saan miehelleni tehdä hyvää ruokaa ja leipoa herkkuja. Viihdyn mieheni kanssa yhdessä salilla, lennkkipoluilla ja sohvanpohjalla.. Hoidamme yhdessä pienokaista ja muutenkin teemme asioita yhdessä. Myönnän että mies hoitaa autonkorjaukset ja raskaammat työt ja minä teen kotihommia enemmän, syy ei ole siinä ettei toinen osaisi vaan teemme niitä asioita mistä enemmän pidämme!

      Jonkun mielestä elämäni on kamalaa, toisesta mahtavaa.. ihmiset on erilaisia!!

    • 16+18

      Olen ollut sinkku jo pitkään, lapset on aikuisia ja omillaan. Olen asunut ilman miestä jo 20 vuotta ja nyt viimeiset vuoden ihan yksin. Toki jotain seurusteluja on ollut.

      Tähän asti olen matkustellut yksin, lasten kanssa tai naisytävieni kanssa. Nyt sitten pitkästä aikaa lähdin matkalle miehen kanssa ja voi herranjestas. Korvatulpat korvissa nukuin joka yö, mieletön kuorsaus ja rykiminen ja köhiminen ja se vessassajuoksu öisin... aamuisin minä olin jo seitsemältä käynyt aamu-uinnilla ja valmiina rantsuun lenkille ja mies nukkuu yhteentoista.
      Ajattelin, että luojan kiitos tämä kohta loppuu eikä meillä asu tuollaista.

    • varatuomari k.

      Ämmät tarttee äijiä semmoseen hommaan että äijät antaa niille k y r p ä ä vitttuuseen ja perrseeseen.

    • Samoin voidaan

      kysyä: ´tarvitaanko Jumalaa tai lapsiakaan?´ Monet tarvitsee kyllä Mammonaa ja rahaa, sehän on monille naisillekin selvää, kuten myös aloittaja ymmärtää, tietysti sen rahan avulla saatavan materiaalin tähden.

      Nykyaika on koneiden aikaa.

      • Tässä opetusta!

      • ennen oli kunnollist
        Tässä opetusta! kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=Vpex6Q76VLY

        Kun saiskin jostain hökkelin. Nykypäivänä jos saa edes töitä niin ei ole aikaa rakentaa itselleen hökkeliä raskaan työpäivän jälkeen. Kaiken lisäksi tarvitaan rakennusluvat ja tonttikin pitäisi jostain saada.

        Ja sitten kun vielä löytyisi noin avoimesti suhtautuva nainen jolle kelpaa hökkeli ettei se vaadi mieheltä hienoa omakotitaloa, volvoa ja bmw:tä.

    • kaarina

      Taidan jättää nalkuttavan mieheni. Hän valvoo pikkutunneille, tekee öisin itselleen ruokaa, on aamuisin kiukkuinen kuin ampiainen, motkottaa ja valittaa.

      Tuntuu, että jos miestä johonkin tarvitsisin, se olisi ennen kaikkea toveriksi ja ystäväksi jakamaan elämän ilot ja murheet. Harvasta miehestä kaikesta päätellen siihen on? Jos miehestä tulee vain katkeroitunut, krapuloissaan känisevä riesa, on kai parempi kokea ne elämän ilot ja murheet ihan itsekseen. Onnekseni en ole läheisriippuvainen.

      • Seromex-Zombiet

        Nykyään naiset saa apteekista sen seitsämän sortin tropit, joilla voi turruttaa itsestään pois miehenkaipuun.

    • Hmmm...

      Naisen ja miehen, niin kuin kaikki muukin ihmisten välinen kanssakäyminen, koostuu osittain tarpeesta, osittain halusta. Kyse on antamisen ja saamisen tasapainosta.
      Ihminen, olisi sitten kuinka itsenäinen tai oman tiensä kulkija, on laumaeläin.
      Vaikkei nainen enää tarvitsisikaan miestä taloudelliseksi tueksi ja päätöksentekijäksi, niin ei mies missään nimessä ole naiselle tarpeeton, turha tai arvoton. Niin kuin ei kukaan muukaan ihminen.
      Itse en koe tarvitsevani miestä, minulla on omat työni ja opiskeluni ja ystäväni, mutta kovasti silti taidan haluta sellaisen. Ihmeellistä, miten luonto toimii..

      • Hmmm...

        ...vaikka tykkään minä tytöistäkin, niin että ei sen välttämättä mies tarvitse olla. Kaikki ihmiset tarvitsevat ihmisiä, jollain tasolla.

    • Onko nykynaisista tullut yksiavioisia, ennen meitä miehiä sentään tarvittiin siittämään jälkikasvu?

      • Kaikki naiset eivät halua lapsia, se ei ole mikään absoluuttinen totuus että naiset jossain vaiheessa haluavat jälkeläisiä. Yhä useampi nainen ei tahdo. (minä mukaanlukien)

        Nämä sitten jotka tahtovat mutta eivät halua miestä, käyvät spermapankissa.

    • muuten miehet ok

      kyllähän miehet on ihan ok, mutta mistä löytyy ns.yhden naisen mies?,kokemusta on parisuhteista ja uskollista iestä en ole vielä tavannut, ja sama peli näyttää jatkuvan muidenkin parisuhteissa..onko luonto tarkoittanut näin?

      • Onneksi vaimot

        kuitenkin voivat kunnioittaa miestään ja olla uskolliset mielelleen myös koko sydämmestään, joten jos mies pettää niin vaimon uskollisuus voi kestää.

        Samoin voi onneksemme myös luottaa siihen että nuoret naiset sen parhaimpansa omille aviomiehilleen antaa.

        Samoin miehet voivat vaimojaan rakastaa, kun saavat sen kunnioituksen hyviltä uskollisilta vaimoiltaan.

        Elämä on ihanaa tässä hyvässä uskollisessa ajassa näin toivon varassa.

      • pelleilyä koko elämä

        Miehet jotka ovat hyviä esiintymään, osaavat hurmata naisen ja pärjäävät työelämässäkin niitä miehiä paremmin jotka eivät pyri esiintymään millään tavalla. Usein esiintyvät miehet kokevat ne miehet uhkana jotka eivät pyri esittämään tietynlaista tai miellyttämään niitä miehiä jotka esiintyvät tietynlaisina. Tästä seuraa usein riidanhaluisuutta niille miehille jotka haluaisivat muiden miesten miellyttävän heitä. Tästä taas seuraa valehtelua ja selkäänpuukotusta.

        En tiedä voiko puhua luonnosta vai järjestä, mutta jos yhteiskunnan jäsenet valitsevat järjettömyyden, ei järjellä pärjää yhteiskunnassa. Sitä on hankala viedä toista ihmistä oikeuteen järjettömyydestä kuten siitä jos ihminen esittää typerää tai valehtelee. Ne pärjäävät jotka tarkoituksenomaisesti aiheuttavat ongelmia muille ja hyökkäävät niitä kohtaan jotka he kokevat uhaksi.

        Tällöin rehellisistä miehistä tulee nössöjä ja kilttejä miehiä koska heidän ei sallita olla normaaleja miehiä. Valehtelijat eivät halua että rehelliset miehet olisivat heitä parempia. Naisille harvemmin kelpaa nössöt tai kiltit miehet koska he alistuvat valehtelijoiden alaisuuteen. Tällöin valehtelijat voittavat.

        Ne jotka eivät tyydy yhteen naiseen, heillä on jonkinlainen kilpailuvietti missä he alistavat muita ihmisiä. Heillä on tarve jäädä voittajiksi joten he tarvitsevat useamman naisen jos yksi nainen jättää heidät. Tällöin he jäävät voittajiksi. Ainakin näin he itse kuvittelevat asioiden menevän. Jos he kelpaavat naisille varattuina, luulisi että he kelpaavat vapainakin. Tosin näinhän se ei ole niiden naisten mielestä jotka valitsevat juurikin varattuja miehiä koska nämä naiset kuvittelevat että heissä on jotain minkä vuoksi toinen nainen on suostunut tämän miehen pariksi.

      • bnbvnbnmnm
        pelleilyä koko elämä kirjoitti:

        "Pelleilyä koko elämä". Itseasiassa olen nähnyt niasena tätä miesten kaksinaamaisuutta olosuhteiden vuoksi kun olin paljon miesporukoissa. Mutta minusta tuo ei niinkään ole mies/nais kysymys vaan ihmisyys kysymys. Mitä tehdä kun osa on valinnut olla paskapäitä ja tuntuu kuin paskapäät voittaa?

        Osa ihmisistä kaipaa parisuhdetta juuri koska haluaa oman pienen hyvän yksikön vastaan pahaamaailmaa.

    • Kaikki naiset!

      Olkaa kunniallisia ja hyviä ja rakastavia miehellenne, ja samoin miehet vaimoilleen.

      • Realistisesti voi

        kyllä myös olla nainen ilman miestä ja mies ilman vaimoa ihan rehellisesti.

    • Historian todistaa

      Älykkäät ihmiset kyllä pärjäävät paljon tyhmempiään paremmin maailmallisissa.

    • AlfMelmac

      Naiset lepakoiksi ja jos miehellä on terveet kädet niin onnistuu se puutteeton elämä.

      • ... tai yhtyy ...

        puutteelliseen sinkkunaiseen, jos ei omaa vaimoa ole tai nainen ei tahdo vaimoksi tulla, näin tulee täytetyksi molempien tarpeet ja tämähän on juuri se avioliiton yksi tarkoitus ja osa.

        Tietysti on vielä parempi elää selibaatissa elämänsä kun tahtoo rakastaa Jumalaansa tai sitten elää pyhässä avioliitossa.

      • tietenkään ei saa

        hyväksikäyttää toista ihmistä oli sitten tilanne mikä tahansa.

    • iihanaaaa

      Olet aivan oikeassa naiset eivät tarvitse miestä. Olen eronnut kolme vuotta sitten, enkä ole tarvinnut miestä sen jälkeen MIHINKÄÄN!! Nautin vapaudesta, saan tehdä niinkuin haluan, mennä ja tulla kysymättä keneltäkään mitään. Nautin elämästäni, elän elämäni parasta aikaa voi kun olisin tämän ihanuuden tajunnut aikaisemmin!!

    • yhdenkerran1x

      Kyllä tämä on todella surullista luettavaa.

      • ja realistista

        mutta rehellisyys on hyvä lähtökohta kaikissa ihmissuhteissa, toki paljon vaikeampaa se on siinä omassa ihmissuhteessa kuin anonyymisti palstalla.

      • 19+18=something

        Tää on niin V*T*N sekava keskustelu!!!! Lehdist ja vähän kaikkialt saa lukee kun naiset (HUOM! NAISET) valittaa kun ei saa seksii ja nyt tääl sanotaan ettei naiset tarvii sitä niin miksi naiset sitten vinkuu kun ei saa!!!!!

      • se on niin vaikeaa
        19+18=something kirjoitti:

        Tää on niin V*T*N sekava keskustelu!!!! Lehdist ja vähän kaikkialt saa lukee kun naiset (HUOM! NAISET) valittaa kun ei saa seksii ja nyt tääl sanotaan ettei naiset tarvii sitä niin miksi naiset sitten vinkuu kun ei saa!!!!!

        myöntää tarvitsevansa toista sukupuolta tai Jumalaa tai mitään keneltäkään. Toki rajansa on kaikella ja palkanmaksajan tai äänestäjien kanssa tulee olla hyvät suhteet riippuen tietysti asemasta. Vain harvoilla johtajilla on varaa noita bonuksia perustella ja tavoitella ja vastaanottaa. Toki on hyvä jos tahtoo hyvää katoamatonta.

    • Ihmettelevä nainen

      Samaa olen ajatellut, kun pärjään hyvin ilman miestäkin. Mukava mies on hyvää seuraa ja haluaa viettää aikaa hänen kanssaan.
      Ei tarvi olla saman katon alla ja loistavaa jos mahdolliset lapset on jo isoja, että voi olla aikuissuhteessa. Ihannetilanne.
      En siis tarvi miestä, elämä kunnossa ja mukavaa, mutta jos vielä kolahtaa, niin sehän hyvä ja voi tehdä kaikenlaista yhdessä.

    • V02N

      Lopetin naisiin sekaantumisen nuoruuden sekoilujen jälkeen. Nyt huomaan että olen samalla tehnyt lukemattomat naiset onnelliseksi kun he eivät ole joutuneet taholtani seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

      • 3cZ2

        Eikös tämä ole se Katja joka sekoittaa toden ja mielikuvituksen? Teki rikosilmoituksen kuvitellusta kaappauksesta yms.

    • Minä taas miehenä

      vedän puoleeni naisia jotka kuvittelevat olevansa maailman napoja.

      • sinun olisi varmaan

        jo aika naisten miehestä syntyä Jumalan mieheksi.

    • Ei mittään hyötyä

      Ei mihinkään! Toki mukavien miesten kanssa voi aikaa viettää ihan huvin vuoksi siinä kuin mukavien naistenkin. Varsinaista tarvetta ei ole. Miehet ovat itse asiassa pikemminkin vaaraksi vaimoilleen kaikin tavoin Eikä miehillä ole nykyään oikein mitään tekemistä mihin ei nainenkin pystyisi, joten tuntevat olonsa tarpeettomiksi, turhautuvat ja riehuvat.

    • Molempia tarvitaan

      Naimaan säännöllisesti, ja kaikkeen muuhunkin mukavanpitoon. Yhdessä on mukavempi mennä juhlimaankin, ja lapsetkin tarvitsevat isäänsä. Kasvatettuaan lapset isoksi, niin aikuisetkin lapset tarvitsevat oman isänsä tukea, ainakin rahallistakin, jos tarvetta siihenkin on, sekä ihan vaan jutteluun elämisen kuvioista ja ilmiöistä.

      Periaatteessa ihan turhaa edes pohtia, mihin kaikkeen miestä tarvitaan, siinä missä toisinkin päin.

      Yksinäisyys on kurjaa, oli sitten nainen tai mies.

      Ihminen nyt ylipäätänsä pärjää yksinkin, jos on pakko. Apuahan on saatavilla vaikkapa naapurin Reiskalta/Lissulta, jos tarvitsee jompaa kumpaa hommaan kuin hommaan, paitsi seksiin. Nimittäin -----rakasteluun mulle henkilökohtaisesti kelpaa vain sellainen mies, jonka kanssa on henkinen rakkaussuhde ja mies on tuttuakin tutumpi, ja hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme, eli pidän miehestä muutenkin kuin petihommien vuoksi, vaikkakin sekin puoli on hyvä olla kunnossa, kuten onkin, ainakin vielä, mutta kunhan tässä vanhetaan molemmat, voivat tarpeemme siinäkin suhteessa muuttua, ja sekin on sitten vaan ihan luonnollista.

      Jos jompi kumpi meistä sairastuukin, on se vaan hyvä, että on olemassa se läheisin ihminen, ja itselläni mies, joka tukee ja hoitelee asioitain puolestani sairastamisen aikana. Hautajaisteni järjestelijänäkin on miehestä apua, muutenhan homman joutuvat hoitamaan mahdolliset aikuiset yhteiset lapsemme.
      Sama toisin päin. Voi, voi, on paljon tilanteita, joihin miestä tarvitaan, mutta kuten jo mainitsinkin, kyllähän nainen ilmankin miestä pärjää, jos on pakko, ja sitä miestä ei jostain syystä ole rinnallaan jakamassa elämän kuvioita.

    • balanssimies

      Olis se kammottavaa joutua saman katon alle suurimman osan tässä esille tulleiden naisten kanssa !

      Eihän heillä ole mitään tajua elämästä, kunnolisesta perheestä, lapsista, miehenä ja naisena vanhempina elämisestä. vastuusta ja kahden ihmisen välisestä onnesta.

      siellähän hierotte itseänne betoniluukuissa ja jossain muutaman neliön kopperossa.

      Toista se on omalla isolla tontilla velöattomassa lukaalissa mukavan perheen myötä.

      • entäs kuolemasi

        jälkeen, pääsetkö Jumalan valtakuntaan vai onko se sinulle yhdentekevää vielä tässä vaiheessa?

    • Kun nainen

      tarvitsee miehen, niin onko se hyvä vai paha vai ilman laadullista latausta?

      Mitä ihminen tarvitsee? Elämää ja happea ja ruokaa ja sopivan lämpötilan ainakin.

      Ovatko ihmisen tarpeet hyvästä vai pahasta vai ilman laadullista latausta?

      Mistä syntyy halut ja tarpeet ja mieliteot ja arvomaailmamme yleensä?

      Mistä ihminen tulee ja minne ihminen menee ja onko kaikki sattumaa vai voidaanko asiohin vaikuttaa ja kuinka ja mikä on hyvää ja mikä huonoa vai onko kaikki merkityksetöntä ajankulua ihmisten elämässä? Ken on viisas antakoon vastauksen miehen ja naisena!

    • Onnellinen mies

      Nykyihmisellä on tietenkin vapaus valita, kuinka elää ja missä seurassa. Rima ainakin kannattaa pitää sopivan korkealla. Kun katsoo katukuvaa, on siellä sellaisia reppanoita sekä miehissä että naisissa, jotka eivät omaa rimaani ylittäisi, tarkastelen asiaa siis yleisen tasokkuuden ja miellyttävyyden tasolla, en sukupuolen. Mutta on siellä toinen puoli niitä vallan ihaniakin tapauksia, normaaleja mukavasti toimeentulevia, siistejä, itsestään huolehtivia, kauniitakin ja keskustelukykyisiä ihmisiä, joiden kanssa ihan hyvin voisi kuvitella elävänsä samassa taloudessakin. Mutta kommenteista kyllä huomaa, että katkeria kokemuksia on tämä maa puolillaan, ja katkeria ihmisiä. Johtuu pitkälti siitä, että jompi kumpi tai molemmat parisuhteessa ovat alittaneet sen riman, eivätkä välitäkään pyrkiä parempaan. Mutta eikös vaan olekin mukavampi viettää iltaa jonkun mukavan ihmisen kanssa kuin yksin? Ainakin minusta on, ja olen sellaisen ihmisen vierelleni löytänytkin. Mutta niin kuin kirjoitin, valinta on vapaa, toki voit valita yksinäisyydenkin. Juu ja olen mies, sportti, monessa mielessä kyvykäs, hurmaava ja hyvässä duunissa. Tuoksun hyvälle, suhtaudun ihmisiin ja asioihin ymmärtäväisesti, hymyilen sinullekin kaupungilla, harrastan yksin ja yhdessä monenmoista ja pidän matkustamisesta, pääasiassa kaupunkikohteista. Kai se suhteen tasapaino lähtee pitkälti siitä, että ajatuksissaan voi kokeilla: olenko omillani, nautinko elämästä vaikka tuo Paras Yståvå tuosta ottaisi ja lähtisi. Jos tuohon pystyy vastaamaan kyllä, on ihminen tasapainoinen ja itsenäinen. Tällaisella ihmisellä on antaa itsestään ja onnestaan myös kanssaihmisille ja silloin parisuhteen toimivuus on vakaammalla pohjalla, ei toki itsestäänselvyys. Rakkaus on kuin kukka, sitäkin pitää hoitaa ja vaalia. Tsemppiä teille kaikille, laittakaa asianne kuntoon :)

    • Kristityt naiset!

      Nainen on yleensä heikompi astia!

      Nainen olkoon alamainen miehellensä kuten Raaamattu useissa opettaa.
      Eikä siinä ole kyse vaihtuvista vuosituloista. Huomaa taas että aloitus tekstin on kirjoittanut joku materialistinen provo!

      Ateistit ja jumalattomat tehköön mitä päähänsä ja sydämeensä kulloinkin saavat, mutta kristittyjä, eli uskovia naisia, opetetaan olemaan miehellensä alamaisia (alamainen ja alistettu on kaksi eri asiaaa).

      ps.Raamtun mukaan "naispappitaret" on niskoittelua Jumalan sanaa vastaa ja niskoittelu on verrattavissa noituuden syntiin!

      SEURAKUNNAN JOHTO:
      Seurakunnan johtotehtävissä eivät voi toimia monta kertaa avioituneet (paitsi jos jommankumman osapuolen kuolema on lopettanut liiton), Seurakunnan johtotehtävissä eivät voi toimia naiset, ahneet, juomarit, pikavihaiset eivätkä muutoinkaan ihmiset, jotka eivät elä sopusoinnussa Raamatun Kirjoitusten kanssa.

      http://wwnet.fi/users/veijone/kirkko.htm

      http://koti.phnet.fi/petripaavola/uskonlahko.html

      http://www.youtube.com/user/JumalanHullut#p/u/47/-d0-teHpgr0

      http://koti.phnet.fi/petripaavola/Kirkkojenopetukset

      http://koti.phnet.fi/petripaavola/ekumeeninen_eksytys

      Apostoli Paavalin sanoin:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali
      "seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Elohimin huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä, vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen; hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet. " (Tiit.1:7-9).

      Seurakunnan kaitsija / kaitsijat ei voi olla nainen, lesbo, bi tai homoseksuaalinen.

      - Raamattu / naispapittaret tietäkää ja ojentautukaa pois synnistänne, mies on perheenpää
      (1.moos.3:6, 1.kor.11, 1.kor.14:33-35, 1.tim.2:8-15, 1.tim.3:12, ef.5:22-33, 1.piet.3:1-7)

      - Raamattu / homot & lesbot ja papit (pappien rukoukset parisuhteenpuolesta ja siunaukset homoliittojen puolesta on vastoin Raamattua).
      (1.kor.6:9-10, room.1:18-32, room.3:23, room.6:23, juud.1:4, gal.5:17-26, 1.moos.19:5-7, 3.moos.18:22, 3.moos.20:13 )

      • Jumalan hyvä

        siunaus olkoon elämässäsi Jeesuksessa! Tietysti hyvää kannattaa anoa kaikille ihmisille, sillä sitä tarvitsemme eniten varmasti.

    • Juu, ette tarvitse miehiä. Sen kuin vain astutatte itsenne ja sitten kun mies alkaa kyllästyttää, heitätte isän ulos lapsen elämästä sossutanttojen ja tuomioistuimen avulla.
      Tämä meno ei onnistuisi lännessä, eikä idässä. Lännessä ei siksi, että siellä isilläkin on oikeutensa ja idässä ei siksi, että siellä naiset ovat edelleen naisia ja miehet siitä ylpeitä.
      Itse ainakin aion teroittaa omalle pojalleni tämän kasvaessa, että onnellisempana todennäköisesti elää, jos hakee naisseuransa muilta mailta.

    • jhfhjgfghdgf

      Jos tarvitset naisesta pelkkää seksiä, niin mihin sinä sitä parisuhdetta tarvitset? Minä tarvitsen läheisyyttä, kumppanuutta ja seksiäkin, siksi toivon vielä löytäväni miehen.

    • dasffdad

      Itse pysyttelen naisista erossa, koska ainoa asia, jota voisin heiltä kuvitella saavani, on seksi. Minusta olisi hirveää, jos joku nainen joutuisi olemaan pelkästään seksikumppani, en itse ainakaan haluaisi olla pelkkä seksikone. En siis yritä etsiä naissuhteita.

    • nainen 51 vee

      Olen tullut siihen tulokseen että ainakaan minä en tarvitsisi miestä. Täytyisi vaan osata heivata ukko nätisti pois elämästäni.

    • mies ja nainen

      esimerkiksi lapsen siittämiseen naiset haluaa miehen spermaa saadakseen lapsen ja seksiiin ilman miestä nainen ei tule toimeen on tarkoitettu mies ja nainen yhteen

      • nainen33v-

        Vihaan lapsia enkä sellaista ongelmaa itselleni halua kuin kakara, joten mies minulle riittää ihan vain seksiin ja satunnaiseen halailuun on tarkoitettu fuckbuddy. En halua miestä tai kakaraa jalkoihini pyörimään.

    • Tärkeitä toisillemme

      Toki tarvitsen miestä: RAKASTAA, RAHOITTAA, RAKASTELEE, RAKENTAA JA REMPPAA, RUOKAA LAITTAA, RAAHAA MINUT LAISKURIN LENKILLE, RAUHOITTAA MINUA KAIKIN PUOLIN KAIKEN KATTAVALLAAN HUOLENPIDOLLAAN, RUPATTELEE KANSSANI KAIKENMAAILMAN ASIOISTA, YHTEISTEN AIKAANSAANNOSTEMME ELI LASTEMME ISÄNÄ TÄRKEÄSSÄ ROOLISSA, JNE.JNE.

    • Yksinonyksinäinen

      Tiedän ja tunnen paljon sinkkunaisia, jotka pärjäävät oikein hyvin elämässään. Kaikkai heistä kuitenkin toivoisi löytävänsä itselle sopivan puolison. Kukaan ei halua elää yksin varsinkin ikääntymisen myötä tuo halu löytää puoliso kasvaa ja toisaalta vaatimukset (onneksi) vähenevät.

    • Cloetta...

      Olen nainen, en mies enkä osaa tehdä miesten hommia. Haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi naisena.

      Halusin miehen ja perheen ja sain ne. Nyt kun lapset ovat aikusia,nautimme mieheni kanssa yhteisestä keski-iästä ja odotamme isovanhemmuutta.ja kaikkea kivaa ja ihanaa,mitä se tuo tulleessaan.

      En nauttisi elämästäni yksin, ilman miestäni.

    • Rakkauteen !!!

      tarvitaan mies ja nainen avioliitossa. Jumalakin loi meidät nimenomaan rakkautta varten ja elämä on hyvä sitä olla ja samoin voidaan anoa sekä naisena että miehinä ennenkaikkea Jumalaa ja myös avioliitossa kumppania ja samoin kaikkia ihmisiä kohtaan.

    • toispualtjokke1

      Etsin varakasta miestä hauskanpitoon!
      Olen nuori hyvässä kunnossa oleva nainen. Etsin varakasta seuraa joka tahtoo antaa ja hyötyä! En etsi siis tositarkoitukseen ja toivoisin, että lähtökohta sinulla olisi sama! tuollane köyhä naisereppana tarvii ainaki miestä:D

    • Cash $

      "Etsin varakasta miestä hauskanpitoon! "
      Mistäs sinä sitä seuraavaksi olet aatellut etsiä? Voisin helpottaa etsintää
      menemällä sopivaan paikkaan josta voit löytää minut.

      • on se niin hyvä siin

        Minusta mies on tarpeellinen, silittää minua ja paitojanasa, on siinä seurana, naulaa, korjaa, kysyy miten voin. Ja minä häneltä samoin, paistan pihvejä, silitän, hyväilen, saan hyvää seksiä enkä edes tiedä onko rakkautta.. pois en antaisi häntä.

    • Old Vampire

      Ja nyt ihan jokaiselle naiselle sekä miehelle vinkiksi seuraava sivusto (http://www.c-date.fi/gh/cw5-6.html) jossa tuhannet SUOMALAISET naiset etsivät hauskanpitoseuraa omia rakkaitaan suunnitelmallisesti sekä määrätietoisin päämäärin pettäen!

      Tämäkö on sitä naistenlehtien peräänkuuluttamaa tasa-arvoisuutta ja naisten toteuttamaa itsenäisyyttä?

      Samoin jokainen voi käydä esim. sivustolla www.iskuri.net toteamassa sen, miten valtavan yleistä on pettäminen molemmin puolin, kun parisuhteita täällä Suomessa ajatellaan.

      Samoin tuolta c-date.fi sivustolta olevista valokuvista on jokaisen miehen helppo käydä tarkistamassa löytyykö oman vaimon tai "uskollisen" naisystävän kuva sieltä, vaikkapa hyvin vähäpukeisena.

      Ja mm. näihin edellä osoittamiini sivustoihin tutustuttuaan tuskin enää tarvitsee miettiä vastausta siihen kysymykseen mihin nainen tarvitsee miestä ja mihin mies tarvitsee naista täällä Suomessa!

    • vagina_face

      Why women need men because..........

      1. they don't need men.

      Whey men need women because...........

      1. they don't need women, just pussies. Not from you lesbo, and not from you fattu, and not definitely from you ulgy, from sexy women ONLY. Rest of ugly bitches can die.

      • English,Bitch!

        fattu doesn't mean ANYTHING and what is ulgy? would you please tell me?
        "not definetly" isin't t correct either. I guess there is a 40 to 50 years old finnish man who thinks that he cans speak english, even if it's terrible and just really, really wrong and in some points it doesn't even make any sense :)

        - 23 years old finnish girl who have lived in england for 3 years-

      • sexy woman's servant
        English,Bitch! kirjoitti:

        fattu doesn't mean ANYTHING and what is ulgy? would you please tell me?
        "not definetly" isin't t correct either. I guess there is a 40 to 50 years old finnish man who thinks that he cans speak english, even if it's terrible and just really, really wrong and in some points it doesn't even make any sense :)

        - 23 years old finnish girl who have lived in england for 3 years-

        @grammar natsiatar

        read between the lines.

        women seem to get kicks throwing questions like 'why/where they need men and that it's men who need women etc.

        The point being implied in above post is obviously, it's only the SEXY YOUNG things who are wanted by men, not all women.

        Ugly Fat Bitches! suu kii. mä olla sexy dolls'in palvelijä tai whateva

    • herätkää jo naiset

      Naiset tarvitsevät miestä kertomaan heille että miksi ihmeessä hyväksytte huonomman palkan ihan samoista töistä kun miehet. Olette aivan epätasa-arvoisessa asemassa ja ette edes uskalla kritisoida avoimesti tätä seikkaa vastaan. Kyllä minua ottaisi päähän tienata 20% vähemmän liksaa ihan vaan sen takia jos olisin nainen.

    • Nihilisti Einari

      Naaras tarvitsee uroksen, siittämään lapsia. Ei sen ihmeempää. Toki olisi suotavaa myös jos ja kun uros vielä jäisi hoitamaan niitä jälkeläisiä. Hommaa riittävän hyvän suojan ja elintason. Kaikki muu on ihmisen keksimää hömppää, koska elintaso korkea ja on liikaa aikaa miettiä kaikkea turhanpäiväistä. Luonto on miettinyt kaiken jo valmiiksi ja yksinkertaisesti toimivaksi.

      • leikkivä naaras

        kai naaras tarvitsee urosta muutenkin leikkimään kanssaan kuin vain siittämään ;D

    • Voidaan kysyä:

      "Tarvitseeko mies Jeesusta?" Vastaan totuudellisesti: "Jokainen tarvitsee varmasti!"

      Tarvitseeko nainen miestä? Vain pyhässä avioliitossa! Juuri tämän tähden myös jokainen ihminen tarvitsee Jeesusta jos tahtoo päästä Jumalan valtakuntaan.

      Tietysti nainen voi pelastua myös avioliiton ulkopuolella, mutta ilman pyhitystä ei kukaan ole pelastuva Jumalan valtakuntaan. Sama koskee myös miestä.

    • Totuudellinen tarve

      syntyy ainoastaan päämäärästä joko pyhityksessä tai sitten ilman sitä. Jeesus on Totuus jos päämääränä on Jumalan valtakunta. Tietysti pyhitys voi tapahtua ainoastaan täydellisessä selibaatissa tai sitten pyhässä avioliitossa miehen ja vaimon välillä, mitään muita välivaihtoehtoja ei ole. Ihminen voi olla seksuaalisesti joko aktiivinen tai passiivinen tai ailahteleva ja jokainen voi tarpeensa määritellä sen mukaan kuin on päämääränsä asettava itselleen ja sen mukaan voi elää itse seurauksensa kantaen. Jeesus auttaa anovia pääsemään Jumalan valtakuntaan.

    • tyomies2

      Ei nykynainen tarvitse miestä mihinkään välttämättä.

      Mutta asialla on myös toinen puoli. Ei mies myöskään tarvitse välttämättä naista omassa elämässään. Minä en ainakaan ole tarvinnut. Seurustelu on yliarvostettua. Miksi aloittaa seurustelua naisen kanssa, jota kohtaan ei tunne mitään?

      Aloitan seurustelun heti naisen kanssa, jos löytyy ns. uusi rakkaus.

    • kumppaniksi

      aika hieno kysymys, Mutta eikö ole hieno asia että suhteet ei perustu tarpeeseen vaan iloon jakaa elämä ihmisen kanssa jota rakastaa joka saa arjen tuntumaan juhlalta ja pelkkä puolison näkeminen tuo iloa.
      on totta että nyky miehen rooli on vaikea kun enää naiset ei tarvi miestä rakentamaan kotia ja puita tekemään.
      mies tuo naiselle vahvuutta ja selkeyttä joskus naisen mieli on kuin soppa kattila ja tunteet heiluu hormooni kerron mukaan. eikä siihen tarvita kuin kumppanin läsnä olo ja sanominen olen tässä ei ole mitään hätää.
      konkreettinen tarve on seksin puolella ja kun on tunne yhteys ihmiseen jonka kanssa harrastaa seksiä. orgasmi tuntuu joka puolella kehoa ja useamman päivän. harmi että miehet eivät voi kokea samaa :(
      En tarvitse miestäni muuhun kuin yhteiseen seksiin, yksin se ei tunnu miltään, läheisyys puuttuu ja yhteys.
      olemme keskustelleet mieheni kanssa aiheesta, koska hän tunsi alemuuden tunneetta suhteemme alussa samasta asiasta, ja taustalla oli menettämisen pelko. kun toista kohtelee hyvin ja arvostaa, hänen olemassa oloa. ilolle on pajon tilaa.. mut jokainen on oman onnensa seppä jokainen onni alkaa itsestä ja kumppanuus on jakamista.

    • NYRKKI sääntö

      Siitä puhe mistä puute,niin normaalia naisille

    • 4567890

      Typerä kysymys "mihin naiset tarvitsevat miestä". Parempi olisi kysyä, "mihin ihminen tarvitsee rakkautta".

      En "tarvitse" miestä yhtään mihinkään, mutta olisi kyllä kivaa jos vieressä olisi ihminen jolle voisi antaa ja jolta voisi saada rakkautta, ja ihminen jonka kanssa voisi jakaa ilot ja surut.

      Sinulla on aika pinnallinen tapa katsoa asioita.

      • 4567890

        PS. Itse voisin kuitenkin elää vaikka koko elämäni ilman miestä, täysin onnellisena. Onni kun ei tule kenenkään tai minkään mukana.

    • little.jester

      Itse ainakin haluan miehen jota/joka rakastaa. Lapset tulevat sitten jos/kun niiden aika on.

    • Parisuhde aikansa el

      Aloittajalle sanoisin, että yhtä hyvin voidaan kysyä, mihin mies tarvitsee naista.

      Useimmilla miehillä on kavereita, joiden kanssa voi jakaa huolet ja jutella mukavia sekä harrastaa yhdessä.

      Useimmat nykymiehet osaavat tehdä kotitaloushommat riittävän hyvin.

      Jne.

      Mies tarvitsee naista lähinnä seksiin. Seksiä voi tarvittaessa ostaa. Pitemmän päälle maksullinen nainen tulee halvemmaksi kuin parisuhde.

      • osuvasti sanottu

        Puhut asiaa! Jee!!

      • hahaakkdfkdkd

        heheh, maksullinen seksi ei ole seksiä vaan runkkaamista. seksiä on se, kun pyritään molempien osapuolten seksuaaliseen tyydyttämiseen. mies ei todellakaan nykypäivänä elätä naista, joten parisuhde ei "maksa" enemmän kuin maksulliset naiset....seksiä on miehille muutenkin todella paljon ilmaiseksi. itse olen nainen ja olen seksisuhteessa eikä kumpikaan osapuoli maksa mitään eikä anna lahjoja yms.

      • hahaaaasasasasasas

        nainen tarvitsee seksiä yhtä paljon kuin mies... ellei jopa enemmän...

    • Sinkkutar2

      Eron jälkeen, kun alkaa etsiä 50v uutta miestä, huomaa: jäljelle jääneet vapaat miehet ovat alkoholilla ja lihomisella pilanneet itsensä, luusereita, p.aukisia "tasa-arvon kannattajia". Viimeistä jouduin kuskaamaan omalla autollani, sillä hänen autossaan en olisi kehdannut edes istua. Rahat menevät viinaan ja elatusmaksuihin yms. Yritin vihjata hänelle uudemman auton ostoa, mutta vastaus oli tasa-arvo blaa-blaata. Minun luona hän söi hevosannoksia ja hänen luonaan oli aina jääkaappi tyhjä. Tasa- arvoista olisi silloin myös se, että mies valmistaa naiselleen ruokaa ja siivoaa edes asuntonsa. Ei hel...kyllä olen yksin ja syön itse ruokani ja ajan yksin omalla autollani. Remonttitaidot ovat sitä tasoa, että hänen joku (naimisissa oleva -tietysti) ystävänsä osaa...ja lasku tietysti naiselle. Halloo...missä on miehen kunnia ja miten kunnioittaa tuollaista.

    • Rakkaus Jeesuksessa

      ja opettamassaan pyhässä avioliitossa on naiselle mitä paras ja ihanin paikka, samoin tietysti vaimon antama kunnioitus yhden vaimon miehelleen.

      Tavoitellaan ennenkaikkea rakkautta Jeesuksen nimessä anoen!

      • tai rakastetaan ihmistä eikä sotketa pääsiäispupuja,jumalia, tonttuja tai muita satuolentoja siihen

      • se se on.
        mis.sy kirjoitti:

        tai rakastetaan ihmistä eikä sotketa pääsiäispupuja,jumalia, tonttuja tai muita satuolentoja siihen

        Eikös tämä ole se Tuuli joka sekoittaa toden ja mielikuvituksen? Teki rikosilmoituksen kuvitellusta kaappauksesta yms.

      • CEBBOCWANTE

        menestys sisältyy osani on naimatta ja raiskanneena, mutta kristityn ja islamistin yhteinen edes*ottamus on moniavioisuus kirkosta sovellettuna ja kotinihan ei vakinaista asuntoa, ei edes perimyksessä minulla ole lapsia, suoralta kädeltä tunnustellen naisesta on hyvä todeta Jumalalle samaan tapaan kuin maassa ensihetkinä, näissä yhteiskunta YK kansalais ja humaaninen (HUMANOIDI AVARUUDESTA) ei paljon sanele, olisikin kokea ennenkuulumatonta naisen kanssa ja te kaikki mailman naiset pitäkääpä minua sillä silmällä uskontoasiassa maapallossa, naiset mitä te tekisitte minulla? MIhinkään en enempää kuin aliravitsemukseen ja maan ylikansoittamisesa en ole osallinen, pyydän rukousta?

    • palstaterapeutti

      Huohhhhhhhh...... mistähän kohtaa aloittaisi taas näin yksioikoiseen ajatukseen vastaamista?

      Se että on suhteessa ei tarkoita että pitää olla naulattu mieheen. Eikö tämä ole pelkästään myönteinen asia kun miettii miten kontrollifriikkejä perinteiset naiset ovat olleet. Nythän miehellä on sitä tilaa mitä hän tarvitsee, eikä sen perustella tarvitse eikä voi mennä enää vieraisiin?

      Se että nainen osaa käyttää vasaraa ei välttämättä tarkoita ettei se antaisi tai jopa haluaisi että mies kuitenkin käyttää sitä? Onko tämä jotenkin uhka miehuudellesi vai luenko väärin rivien välistä?

      Seksin tarpeet on naisillakin. Vaan ettekai te miehetkään kaikille anna? :O
      Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin vonkaava huonosti naista sängyssä hoiteleva nainen Joskus kannattaisi katsoa itseki sinne peiliin..

      Kyse on siitä haluaako nainen elää laumassa vai ei ja millaisen puolison kanssa viihtyy, ts. ajatteleeko mies laumassa elämisestä samoin.

      Mitä itse haet naisen kanssa elämisestä? Aloita vaikka vastaamaan:
      "Minun ongelmani avokkini Lissun kanssa on se..." ellet osaa muuten reflektoida mikä suhteessanne jollain tasolla kusee ja pahasti.

    • voi vittu sentään

      NAISVIHA ON HIENO ASIA.

      KATKEROITUNUT JUNTTI MIES TOISEKSI HIENOIN ASIA.

    • Kaneli

      Olen tosi itsenäinen nainen, mutta en kyllä pärjää ilman seksiä :D
      Kyllä me naisetkin seksiä tarvitaan siinä missä miehetkin. Välillä joudun olemaan ilman tahtomattani ;D

    • ei ikinä enää

      kyllähän miehen saa vanhempanakin, mutta juusi sen väärän, eli elää naisen siivellä juo ja pettää..

      • kokemusta on

        löytyy niitä naisiakin jotka pettää ja jne.....

    • ....................

      Nai Monia

    • Pyydän Rukousta

      Vaan ja niin ja sitten mitä naisiiin ja miehiin sisältyy havainnoin olemme esim. osaltani mitään oikeastaan tässä ei ja arvaa missä sitten mahdollinen naiskontakti. Ei siinä tai tässä, perheissä ensiksikin ei ajatella terveesti ja perheen ulkopuolella olemme onnettomimmin, siis mitä minä mies 60 naisella olisin tehnyt, ainakin siinä parhaassa alaikäisyysiässä ja senhän mentyä naiset ja miehet ei ole enää neitsuyitä, joten ....

      • NYT TUNNUSTAN VILPITTÖMIN SYDÄMIN KIELIN MIELIN REHELLISYYTTÄ JUMALA - EN OLE OONAN

    • redsjuhdtyghkjgdhkhf
    • sama toisin päin

      Jep, samalla voi kysyä että mihin miehet tarvii enää naisia? Naiset käyttäytyy nykyisin kuin miehet, paitsi että ovat luonteeltaan hankalampia.

    • Pillunnuolijalassie

      Aivan sama tarvisevatko vai ei mutta miksi sitä pitää pihdata!!!!!!!

    • lesou

      Naiset eivät tarvitse miestä, vaan pitkän ja paksun tekopeniksen.

    • ilman m ei ole n

      jos miehiä ei olisi niin naiset ei saisi lapsia ja noin sadan vuoden kuluttua maailmassa ei olisi enää yhtään ihmistä.Eli naiset jotka väittää että miehiä ei tavita.HERÄTKÄÄ todellisuuteen.

    • Tyttörakkaus

      Mikäs sen ihanampaa, kuin hyvät munat, mutta kun jatke munaa sen: ei osaa sitä käyttää, kättään näyttää, sormillaan sohii, kieltään käyttää -ne löytyy naisiltakin, joiden kanssa myös ajatusmaailma natsaa. Vaihdoin tyttöystävään.
      Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: mikäs sen pahempaa, kuin kaksi kyr...kiinni kytkettynä.

    • Riina

      Mitä kuuluu tehdä, kun p...nettaa, eikä miestä tee enää mieli. Pahoittavat vaan mielen? Olen kaunis nainen, mutta sopivaa miestä ei ole löytynyt. Olen kyllä melko vaativa, mutta minun ei tarvitse huolia mitä tahansa renttua. Pitääkö rikkoa jonkun perhe, että saa kunnollisen miehen. Ikä 50v

      • Suomalainen mies

        Ei kenenkään perhettä saa rikkoa, jos ei miestä saa. Kunnollinen, ystävällinen ja seurallinen nainen aina vapaa miehan löytää.

    • 5 v sinkkuna

      Mietin että mikä on sellainen asia johon miestä tarvitsisin???

      • voitetälesboja

        Mieti kovepaa

    • Man54made

      H H A H H !!
      H H A A H H !!
      HHHH A A HHHH !!
      H H AAAAA H H !!
      H H A A H H !!

      Ja Maailman väkiluku vaan lisääntyy. Joka sekunti syntyy kolme/neljä ihmistä...Ja kuolee vaan yksi/sekunti......
      Vaikka kuinka väittelette,
      asiasta, johon ei ole kunnon vastausta.

    • Tämä on erittäin hyvä keskustelu. Tuo esille monia asioita ja tunteita ennenkaikkea.
      Tässä artikkeli kyseiseen asiaan liittyen, olen tutukinut tätä joku vuosi sitten ja olen vakuuttunut että näin on, kuten tässä artikkelissa sanotaan.
      "Tuoreessa tutkimuksessa tutkijat keskittyivät naisten aivotapahtumiin lemmen puuhien aikana.
      Mitä naisen aivoissa tapahtuu seksin aikana? Tutkijat monitoroivat aivoja seksin aikana ja saivat lisäselvyyttä siihen, miksi seksi saa naisen rakastumaan. Tiesitkö, että seksi tekee ylipäätään hyvää aivoille ja aivoterveydelle?

      Yhdysvaltalaiset tutkijat monitoroivat, mitä naisen aivoissa tapahtuu seksin aikana. Samalla saatiin lisäselvyyttä siihen, miksi seksi saa rakastumaan toiseen ihmiseen.

      Rutgersin yliopiston tutkijat havaitsivat, että seksuaalinen kanssakäyminen aktivoi jopa 30 eri aivoaluetta. Noin kaksi minuuttia ennen orgasmia naisella muun muassa aktivoituu aivojen mielihyväkeskus. Tutkijat havaitsivat myös, että seksuaalinen kiihottuminen vaikuttaa hermostoon siten, ettei nainen juuri tunne kipua, vaan mielihyvää.

      Seuraavaksi tutkijat toivovat voivansa kartoittaa miesten aivotapahtumat seksin aikana.

      Oksitosiinia erittyy enemmän naisilla

      Seksi saa nimenomaan naisen rakastumaan ja syy löytyy pitkälti oksitosiini-hormonista. Oksitosiinia erittyy seksuaalisen kanssakäymisen aikana enemmän naisilla kuin miehillä.

      Oksitosiinia kutsutaan usein kiintymyshormoniksi, ja se liitetään rakkauteen ja äitiyteen. Oksitosiinia erittyy seksin yhteydessä, mutta eniten vauvan syntymän ja imetyksen yhteydessä. Sitä vapautuu myös hierottaessa ja ylipäätään kosketettaessa. Tämä hormoni antaa hyvää oloa ja rentouttaa sekä taltuttaa stressiä.

      Seksi tekee hyvää aivoille

      Jo ennestään tiedetään, että oksitosiini vaikuttaa muun muassa äitiyden ja rakkauden tuntemuksiin. Jos naisen keho ei tuota oksitosiinia normaalisti, hänellä voi olla vaikeuksia sitoutua kumppaniinsa, lapsiinsa ja ystäviinsä.
      Tätä hormonia siis erittyy etenkin naisilla seksin yhteydessä. Tästä syystä seksin harrastaminen on omiaan saamaan naisen rakastumaan seksikumppaniinsa.

      Keho ei tunnista, onko seksuaalisessa kanssakäymisessä kyse yhden illan jutusta, syrjähypystä vai kumppanin etsinnästä. Kehon reaktiot siis saavat naisen rakastumaan, vaikka kyse olisi syrjähypystä.

      Miehillä seksuaalisessa kanssakäymisessä puolestaan vapautuu eniten dopamiini-hormonia, mielihyvähormonia.

      Kaikkinensa seksuaalinen kanssakäyminen tekee aivoille hyvää. Joissakin tutkimuksissa on saatu viitteitä, että seksi voi jopa hidastaa aivosolujen vanhenemista."

      • äläviitttii

        enpä ole rakastunut seksikumppaniini vaikka naidaan pari kolme kertaa viikossa :D hyvät kyydit saan silti ja nainen olen. joten älä viitsi yleistää. kyllä nainenkin kaipaa sitä kunnon panoa...

      • bbvngh

        Jotain tuollaista se on siksi, en saa kuin surua irtosuhteista. Irtosuhteet eivät ole vastaus monelle naiselle ( osa voi hyvinkin olla toisenlainen) jotta saisivat läheisyyttä ja seksuaallista mielihyvää. Irtosuhteet voivat pilata seksuaalisuutta.

      • äläviitttii kirjoitti:

        enpä ole rakastunut seksikumppaniini vaikka naidaan pari kolme kertaa viikossa :D hyvät kyydit saan silti ja nainen olen. joten älä viitsi yleistää. kyllä nainenkin kaipaa sitä kunnon panoa...

        Olet oikeassa että ei kaikkiin miehiin rakastu vaikka seksiä harrastaakin. Sama pätee miehiin. Tämä ei ollut yleistäminen vaan tutkittua asiaa. Artikkelissa sanotaan myös että kaikilla ei ole oksitosiinin tuotto samanlaista. Mutta aivoille seksi tekee hyvää.

    • jkhjljjkjk

      Naiset tarvitsevat miestä kiukutteluun ja nalkuttamiseen. Lasten tekemiseen ja heidän hoitamiseen ja elättämiseen.

    • ihjohoighuih

      siis miesten kannattaa olla miesten kanssa ja naisten naisten kanssa

      • jhjhgjkjhkhjkhjk

        Kun kaksi naista lesboilee, niin 2-3 jääkiekkojoukkueellista miehiä jää ilman pinppiä.

    • PJ_92-N

      ompa hirvittävää luettavaa naisilta :/ itse en voi kuvitella elämää ilman miehiä, niiden kanssa on hauskaa ja rentoa. suomi pojat on ihania :)) vain suomalainen voi ymmärtää toista suomalaista parhaiten. tosiaan vain minun mielipide.

    • TyperäjaPuhkiPuhuttu

      Ei, jos rehellisiä ollaan...
      En tarvitse miestäni mihinkään.

      Rakastan häntä ja hän minua, se riittää. Kun molemmilla on terve minäkuva ja omat urat joilla päteä, ei kotona tarvitse laskea pisteitä.

      • gaugama

        Mahtavaa! Se on valitettavan harvinaista että molemmat
        - omaavat tuon terveen minäkuvan
        - osaavat olla tyytyväisiä
        - osaavat olla projisoimatta elämän erilaisia ongelmia kumppanin syyksi
        - kokevat saavansa enemmän kuin antavat.. tai eivät tule kiinnittäneeksi asiaan edes huomiota

        Rakkaus on valitettavan harvinaista.

        Kunnioitus ja kiinnostus kärsivät jos koetaan että pisteet virtaavat pääsääntöisesti yhteen suuntaan. Se ei ole tyydyttävää, se on vain kuluttavaa. Tuntemukset voivat tietenkin pohjautua harhaisiiin, epärealistisiin odotuksita tai vaikka siihen että ihmiset haluavat eri asioita.

        Harva osaa pidemmän päälle nauttia musiikista viluisena, nälkäisenä ja väsyneenä.
        Harva kokee pidemmän päälle rakkautta ja haluaa olla lähellä jos perusasetelma ei tuota itselle oikein mitään? Rakastunut ei tietenkään mieti pisteitä, koska kokee että tämä asia on hänellä kunnossa.

    • Hyväksikkäyttäjät

      Ainakin hyvätuloisten miesten kannattaa tumputtaa mieluummin kuin alkaa rahoittaa miestennielijänaisten elämää.

      Jotkut naiset luulevat kaikessa narsistisuudessaan että he voivat pitää miestä koiranaan. Komentavat ja alistavat ja vaativat rahat ja ajan.
      Ilmaisena remonttireiskana pitävät ja kai odottavat että mies remppaa jopa omilla rahoillaan heidän kämppänsäkin. Ruokakaupassa nainen ei halua käydä vaan lähettää miehen kaupppaan, koska eivät halua maksaa ruoasta.

      Ei se p*llunsaanti nyt NIIN ihmeellistä ole että siitä hyvästä kannattaa koko elämänsä uhrata!!!

    • 40v.yhdessä

      Kunnioitan pitkän avioliiton omaavia sopetuvia ,toisen huomioonoottavia parikuntia.Miehiä ja naisia jotka hallitsevat elämäänsä eivätkä örvellä kuin vapaat toisesta piittaamattomat ääliöt.On aviossa olevia jotka pettävät toisiaan näiden Lutmiikoiden ja Taimaan maksullisten naisten kanssa(ammattilaisia jotka ottavat rahansa tavalla tai toisella).Naiset kyllä osaavat nämä ääliöiden tavat yhtä hyvin kun miehetkin.Kyllä seksikin pitkässä suhteessa on parasta kun kumpikin alkaa tuntemaan toistensa tarpeet.KYLLÄ kunnollisia miehiä on mutta eivät niin esillä kun nämä kiertopalkinnot.

    • hih...

      Eikös tämä ole se Tuuli joka sekoittaa toden ja mielikuvituksen? Teki rikosilmoituksen kuvitellusta kaappauksesta yms.

    • natusanni

      Tää ihmettelevä ei taija olla joko käytökseltään tai ulkonäöltään pilattu ku on vaimo mutta tommonen käsitys naisista ettevätkö haluaisi seksiä. En tiiä yhtää naista joka ei joskus ois valittanu seksintarvettaan. Itelläki menee alle viikossa järki. Onneks en joudu niin kauan seksittä olemaan. Itsellä on poikaystävä ja se on lähinnä riesa. Ainoa syy olla sen kans on että tykkään sen mulkusta ja en jaksa alkaa täs muitakaa ettii.

      • Helppoa se on!

        Nainen saa seksiseuraa joka ilta, jos menee yksin istumaan baariin. Melko pian siihen tulee joku mies jutustelemaan ja tarjoamaan juotavia. Ja sehän tiedetään, mitä se mies ennen kaikkea haluaa. Aika vähällä työllä nainen selviää seksin hankinnasta, koska riittää vaivautua paikalle.

        Näin se siis menee, jos nainen ei ole ihan toivottoman ruma tai kummallinen.

    • kettu1231

      Mä tarvitsen just sitä yhtä miestä koska mä rakastan sitä. Rakkauden takia tarvitsen sen lähelle, viereen, iholle ja seuraksi sinne ja tänne. Jos emme ole yhdessä, ikävöin sen tyhmiä läppiä, hengitystä, käsiä ja haastavuutta. Tarvitsen sen miehen, koska sen seurassa en ole yksin. Maailman parhaat tyttökaverini eivät voi korvata tämän miehen seuraa.

      Mutta jos en tätä miestä rakastaisi, en tarvitsisi sitä mihinkään. Nykyajan nainen ei ole miehestä millään tavalla riippuvainen.

      Tässä keskustelussa on unohtunut RAKKAUS.

      • ällös unhoita.

        Olet oikeassa, ihme kettu! Haluan huomauttaa, että rakkauden lisäksi keskustelussa on unohtunut k y r p ä.

    • Ihmettelevä mies

      On lohdullista lukea että tässä useissa naisten kirjoituksista löytyy tarvetta/halua olla miehen kanssa. Ei kaikkien tietenkään tarvitse tarvita/haluta miestä.

      Kun sinkku naisten määrä on selvästi lisääntynyt on ehkä syntynyt illuusio että nämä naiset/naiset yleensä eivät tarvitse/halua miestä kun pärjäävät hyvin omillaan. Näitä naisia ja tätä trendiä myös ihaillaan kun nämä naiset osoittavat pärjäävänsä hienosti itse. Myös tv-sarjat vahvistavat tätä trendiä/ihailua esim. Sinkkuelämä sarja.

      Tunneasiat eivät valitettavasti ole vahvoilla tässä yhteiskunnassa ( jos on koskaan ollut) vaan kovat arvot/ihmiset ovat valloilla. Kuten yleisesti tiedetään niin lähes puolet päätyy avioeroon ja lopuista varmaan puolet miettii avioero vaihtoehtoa tai muuten elää epätyydyttävässä suhteessä. Eli kovat ovat maailman arvot.

      On lohdullista myös lukea että on naisa jotka tarvitsevat/haluavat seksiä. Uskon kuitenkin että miehelle puute aiheuttaa kuitenkin enemmän masennusta. Enpä ole juuri kuullut naisten anelevan saadakseen mihin miehet välillä paineissaan tulevat alentuneeksi.

      Monet kirjoituksista olivat opettavaisia ja valaisevia. Kaikkien tulisi kertoa tarvitsevansa toista, mukaanlukien naisten tulisi kertoa miehelle tarvitsevansa/haluavansa häntä. Meissä ihmisissä se vika on.

      • Ikkisinkkumies1

        "Enpä ole juuri kuullut naisten anelevan".
        Yksi syy tähän on se että naiset pelkäävät saavansa jakorasian leiman. Harva mies muutenkaan tahtoo parisuhteeseen jakorasian kanssa.

    • matts molo.

      K y r p ä rules OK!

    • Seksuaalisuus on suuri osa ihmistä! Kun se pääsee kunkuksi, sekä hyvässä että pahassa, niin ongelmia seuraa tästä. Seksuaalisuus voi olla hyvä arvo, mutta sillä voi tuottaa pahaa oloa ja jopa hallita/orjuuttaa toista ihmistä.

    • IloveMyman

      No en kyllä ihmettele, että vaimollasi on paljon omia menoja...
      Täällä yksi 35v naimisissa ollut nainen.Rakastamme toisiamme ja olemme olleet aina yhdessä, koska viihdymme toistemme seurassa parhaiten.
      Meitäkin siis on, vaikkakin moni luulee muuta.Eikä suhteen tärkein asia ole koskaan ollut seksi.Mies ymmärtää, että miehenä olo on paljon muutakin

    • epäkorrektiihminen

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe