Vaikkä tämä ei ole mikään ateismipalsta, olen huomannut että kreationistit pitävät välttämättömänä haastella aivan solkenaan ateisteista, ateismista ja joistakin "atterievokeista".
Siispä on paikallaan palata eiliseen Hesariin. Siinä dogmatiikan professori Miikka Ruokanen kertoi, että alle 30-vuotiaista suomalaisista jo 34 % ei lainkaan usko Jumalan olemassaoloon.
Samalla Ruokanen totesi, että toisin kuin ennen, uskonnollisuus ei enää enene iän karttuessa. Tuo 34 % on siis tuleva ateistien määrä koko kansassamme, jos edes riittää.
Ruokasen pääasia oli kirkon pahenevaan jäsenkato. Hänen lääkereseptinsä tuntuu olevan se, että kirkko maallistumisen mielistelyn sijasta muuttaisi opetustaan kirkkaammaksi, ymmärtääkseni siis mm. Luther-säätiön suuntaan. JC ja monet muut kretut varmaan ilahtuvat ikihyväksi tästä reseptistä, jonka toimintamekanismi juuri ateismin leviämisen torjumisessa on minulle suuri mysteeri.
Tällä hetkellä ateisteja on kaikista suomalaisista Ruokasen mukaan 21 %, joka luku on täälläkin hiljattain esitetty.
Ehkäpä vääntö ateistien määrästä voidaan nyt lähettää joksikin aikaa jäähylle ja keskittyä paremmin palstan varsinaiseen aiheeseen, joka lukee selkeästi tuolla ylärekisterissä.
34 % ateisteja
7
106
Vastaukset
Sen verran tarkennusta, että "alle 30-vuotiaat" tarkoittanee tässäkin täysi-ikäisiä ihmisiä.
- V.U.Orijumala
Hihhuleilla on tuohon valmiina selitys,eli ateismin lisääntyminen on maailmanlopun merkki.
Hihhulismiin taipuvaiset hihhuloituvat lisää ja uskonsota kärjistyy heidän keskuudessaan.
Voimme siis odottaa entistä enemmän paatoksellista julistusta heidän taholtaan.
Kun sitten maailmanloppua ja "tempauksia" ei edelleenkään kuulu eikä näy jatkaa hihhulismi hidasta kuihtumistaan. Niin, kirkolla on edessään erittäin kriittiset ajat eikä helppoa ratkaisua ole. Totuushegemonia vietiin jo satoja vuosia sitten ja uskonnollinen de facto-monopoli romuttuu kovalla vauhdilla Kirkko tuskin on silti halukas luopumaan etuoikeuksistaan kuin pakon edessä.
Tuossa se Ruokasen kirjoitus
http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=220&id=45866
Ja muistutuksena tuolle 25% joka pohtii eroa kirkosta: sekularistista Suomea ja vakaumusten tasa-arvoa voi parhaiten edesauttaa nimenomaan eroamalla kirkosta - ja sen voi tietysti näppärimmin tehdä tuolta: eroakirkosta.fi- alivääntö
Homojen määrä kasvaa samassa suhteessa ateismin kanssa. Ainakin jos sen päättelee TV-ohjelmien tarjonnasta.
- TVTV!
Joo, ennen TV:tä ei ollut homoja eikä ateisteja.
- tieteenharrastaja
Älä sitten päättele. Joudut pian toteamaan, että kolmaosa suomalaisista osallistuu kokkauskilpailuihin ja toinen kolmannes paritusleikkeihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571818Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18887- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2717- 63715
- 68695
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543