Minulla on aika tuore avioero 25 vuotta kestäneestä avo/avioliitosta ja kanssakäymisen määrä ex-puolison kanssa hakee vielä määräänsä.
Hänellä on jo uusi parisuhde, jonka takia meille ero tulikin. mutta he eivät asu yhdessä. "Lapset" asuvat minun kanssani, mutta ovat jo täysi-ikäisiä opiskelijoita. Mitään tarvetta meillä ei siis ole olla kanssakäymisissä, mutta olemme kuitenkin soitelleet kuulumisia noin kerran viikossa. En myöskään vaihda kadulla puolta heidät kohdatessani. Nyt ex-puolisoni soitti, että haluaisi viettää joulun meidän kanssa, koska joulu on kuitenkin perhejuhla. Kysymys tuli niin yllättäen, että sanoin ei. Nyt koen vähän huonoa omaatuntoa. Onhan joulu tosiaankin perhejuhla ja kaikilla hyvä tahto. Olin ajatellut, että nämä kaikki juhlapyhät täytyy vain oppia viettämään yksin tai lasten ja sukulaisten kanssa. Muutenkin olen miettinyt kuinka paljon on hyväksi olla ex-puolison kanssa tekemisissä ainakaan näin aluksi. Hidastaako se surutyötä ja erosta toipumista. Kertokaa kokeneemmat kuinka paljon olette ex-puolisoidenne kanssa yhteyksissä ja miksi.
Hänellä on jo uusi parisuhde, jonka takia meille ero tulikin. mutta he eivät asu yhdessä. "Lapset" asuvat minun kanssani, mutta ovat jo täysi-ikäisiä opiskelijoita. Mitään tarvetta meillä ei siis ole olla kanssakäymisissä, mutta olemme kuitenkin soitelleet kuulumisia noin kerran viikossa. En myöskään vaihda kadulla puolta heidät kohdatessani. Nyt ex-puolisoni soitti, että haluaisi viettää joulun meidän kanssa, koska joulu on kuitenkin perhejuhla. Kysymys tuli niin yllättäen, että sanoin ei. Nyt koen vähän huonoa omaatuntoa. Onhan joulu tosiaankin perhejuhla ja kaikilla hyvä tahto. Olin ajatellut, että nämä kaikki juhlapyhät täytyy vain oppia viettämään yksin tai lasten ja sukulaisten kanssa. Muutenkin olen miettinyt kuinka paljon on hyväksi olla ex-puolison kanssa tekemisissä ainakaan näin aluksi. Hidastaako se surutyötä ja erosta toipumista. Kertokaa kokeneemmat kuinka paljon olette ex-puolisoidenne kanssa yhteyksissä ja miksi.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Suosittelen katkaisemaan kaiken yhteydenpidon. Lastenkaan takia se ei enää ole tarpeen
No ei hemmetissä.
25 vuotta yhdessä ja lapsetkin. Kolme, kaikki aikuisia ja omillaan.
Mitä järkee katkaista suhteet elämänkumppaniin.
Voidaan olla kaverina ja lastemme vanhempina. Ja ollaan.
Mulla ainakin toimii hienosti, vaikka erostamme kuusi vuotta, silti voimme soittaa toisillemme milloin vaan.
Ja purkaa huolia. Molemmilla omat uudet suhteet, mutta ei tuo yhteydenpito ketään haittaa. Ei uusia kumppaneitakaan.
Yhteiset lapsetkin tykkäävät kun olemme hyvissä väleissä.
Erlaisia asenteita aloituksen, mutta onneksi me ihmiset ollaan erlaisia.
Siihen kuinka paljon tai vähän eronneet ovat keskenään tekemisissä, vaikuttaa varmaankin eron syyt. Jos on tullut jätetyksi ja petetyksi, niin on ihan ymmärretävää ettei halua pitää yhteyttä. Jos suhtessa on ollut väkivaltaa on parasta pysyä kaukana. Jos suhde loppuu taas siihen, että rakkaus vain hiipui pois on tietysti mahdollista pysyä ystävinä. Tosin en tiedä yhtään eroa jossa olisi erottu ystävinä ja ystävinä pysytty.
Hienoa, jos teiltä onnistui tuo. Jokainen eronnut tekee omat ratkaisunsa, jotka voi harkita ajan kanssa, toivottavasti päätyen omien tunteidensa ja omien tarpeidensa mukaiseen ratkaisuun. Itselläni, välit ovat kokonaan poikki, se on minun kohdallani oikea ratkaisu. Uusien kumppaneiden tunteet oikeudenmukainen myös ottaa huomioon. On ex-pariskuntia, jotka kaveeraavat keskenään vaikka heidän uudet kumppaninsa, syystä tai toisesta, kärsivät yhteydenpidosta. Se ei lupaa hyvää uudelle suhteelle.
Miltäsinusta tuntuu tavata tai jutella, erityisesti jälkeenpäin ? Millainen on oma mielialasi sen jälkeen kun olette olleet yhteydessä? Totesin itsestäni, että ex-miehen jokaisen yhteydenoton jälkeen surutyöni taantui, vihani kasvoi ja ajatukset, jotka oli saanut jo vähän muualle, palasivat taas entiseen parisuhteeseen ja ongelmiin. Siksi katkaisin yhteydenpidon kokonaan, kun olimme saaneet käytännön eroasiat hoidettua. Itseni vuoksi.
Päätös, mitä teet, on tietenkin omasi, kuulostele siis itseäsi ja omia tunteitasi ja omaa sydäntäsi. Läheisin ihminen, josta sinun nyt pitää pitää huolta olet sinä itse, ei ex-puoliso.
Erossa, varsinkin jos se on toisen uuden parisuhteen aiheuttama, pitää olla terveen itsekäs, jotta saa elämänsä järjestykseen, jatkumaan ja pääsee vihasta, katkeruudesta joskus eroon. Mikään mitä teet tai sanot ei tarvitse aiheuttaa huonoa omatuntoa, ei sinun tilanteessasi. Itsestä on pidettävä huolta, sillä kukaan muu ei nyt sitä tee kuin sinä itse. Ex halusi toisen/eron, näin ymmärrän, joten hänen kuuluu pitää myös itse itsestään huolta tästä eteenpäin, kuten myös itse huolehtia suhteistaan lapsiin.
Tuollainen "tulen jouluksi kotiin" kuulostaa sinun hyväksikäyttämiseltäsi. Hoitakoon,kuten muut eronneet, itse lapsille omat jouluilot ja -tapaamiset ilman sinua. Kutsukoon lapset vaikka ravintolaan syömään, jos omaan kotiinsa ei kehtaa. Rittäähän pyhinä päiviä lasten nähdä teitä molempia, erikseen.
Itse painiskelen saman asian kanssa. Takana myös pitkä avioliitto. Minut jätettiin. Tämä on ehkä ollut se yllättävin puoli koko erossa, kun pitää määritellä suhdetta ex-mieheen. Tiedostan, että pitämällä häneen yhteyttä, pidän samalla yllä ajatusta yhteenpaluusta vielä joskus. Toisaalta yhteyden katkaiseminen itselle tärkeään ihmiseen tuntuu ihan hullulta! Rakkauden lisäksi pitkässä avioliitossa on mukana niin paljon ystävyyttä ja kaveruutta. Kaveria ei halua menettää, mutta samalla satuttaa itseään, kun joutuu jatkuvasti kohtaamaan sen tosiasian, että toinen halusi erota.
Tärkeää on tosiaan, että kuuntelet omia tuntemuksiasi. Ja osaat olla myös terveellä tavalla itsekäs. Osa haluaa irrottaa nopeasti ja ehkä muodostaa kaverisuhteen myöhemmin, osa irrottaa pikkuhiljaa. Joulun vietosta sen verran, että ehkä siinä kohtaa voi myös miettiä, miten teidän lapsenne asian kokevat? Luuletko, että yhteinen joulu on kuitenkin heille tärkeä?
En oikeastaan osaa neuvoa sinua. Halusin kuitenkin kertoa, että meitä on muitakin, jotka pohtivat samoja asioita juuri nyt.
Myös minä olen saman asian kanssa painiskellut nelisen kuukautta. Tuntuu, että olisi helpompi olla kokonaan näkemättä, mutta käytännön asioiden vuoksi on vielä nähtävä lähes viikottain ja se on kyllä kuluttavaa. Todellakin tapaamisen jälkeen surutyö taantuu taas vähän ja on jälleen koottava itsensä. Kun itsellä ei ole sitä uutta puoliskoa, niin työ on tehtävä yksin.
On tavallaan helpottavaa kuulla, että on muitakin samoja asioita pohtivia. Sitä tuntee itsensä juuri nyt niin yksinäiseksi lapsista ja ystävistä huolimatta.
Jaksamisia kaikille.
Samanlaisen asian kanssa ollut 8kk. Olin ja olen komennushommissa ja
sieltä palattuani törmäsin vaimon ihmeellisen olemukseen. Vaimoni alkoi yllättäen puhua erosta , olin aivan ihmeessäni. Asia selvisi sitten kun soitin parhaalle mies ystävälle Ekille ja otin asian puheeksi hän meni ihan hiljaiseksi , vaikka aina ollut vilkas. Pyysin kylään mutta ei joutanut , sitäkin ihmettelin suuresti. Sitten juttelin veljeni kanssa joka vahvisti epäilykseni , että Eki käy vaimoni luona kun lähden työhommiin.
Kysyin vaimolta onko toinen ja hän myönsi sen , muttei nimiä. Olin raivoa täynnä ja soitin Ekille , että kehtaat tällaista tehdä ystävälle. Minulla on kaksi lasta tyttö 12v. ja poika 13v. Lapset sanoi heti ettei halua jäädä Äitin kanssa asumaan ja jäivät luokseni.
"Kerrasta", suuren suuri myötäntuntoni sinulle. Yleensä kohtaa yhden pettäjän, sinun eteesi ilmestyi kaksi. Paras ystävä ja vainosi tekivät äärettömän vastenmielisen, häikäilemätön tempun sinulle. Meitä on paljon, jotka ymmärrämme sinua, henkinen tukemme on kanssasi, joten taistele ja jaksa, sillä nuo ihmiset eivät ole sinun arvoisiasi.
taas kerran tää satuilija kirjottaa näitä tarinoita tänne.
Ja taas kerran kirjoitusvirheet, kirjoitustyyli ja pilkujen paikat paljastavat!
Ihan oikeesti, lakkaa kirjottelemasta noita juttuja!! hanki itelles muu harrastus!
kelle sdlghsdälgi osottaa viestinsä.
Me erosimme alkukesästä. Nähdään noin kerran viikossa ja soitellaan pari kertaa viikossa kuulumisia. Kummallakaan ei ole uusia kumppaneita, joten saattaa vaikuttaa asiaan. Lapset 18v ja 14v. asuvat kanssani.
Itse en koe näkemisten hidastavan toipumista. Olemme kahdenkymmenen vuoden aikana kasvaneet ystäviksi ja olemme kuuluneet toistemme elämään koko aikuisikämme. Meillä on yhteiset lapset ja siten yhteydessä toisiimme loppuelämämme. Erosimme parisuhteestamme emme ystävyydestämme.
Vietämme joulun yhdessä ja lapsetkin sitä toivoivat.
Lasten isä on minulle rakas ja tärkeä: tuntee minut kokonaan ja silti rakastaa minua, ystävänä.
Kuulostaa hienolta. Lapsille varmasti tuo on ihanteellista kun vanhemmat osaava tolla hyvissä väleissä. Jos ero on rauahassa mietitty ja pitkään prosessoitu, ikä siihen tosiaan liity pettämistä niin ehkä toi onkin mahdollista.
Meillä vain eukko petti työmatkoilla ja siihen liitty sellaisia juttuja, etten siedä nähdä oikeinsilmissäni. Miten voi valehdella omille lapsilleenkin niin julmasti. Keräilen vielä palasia ja yritän olla aikuinen. Vaikka tekis mieli kertoa lapsille kaikki äidistään. En sitä tee.
Kyllä hidastaa ja suorastaan pysäyttää toipumisen. Itselleni tuli ero kolmenkymmenen vuoden liitosta muutama vuosi sitten. Ennen eroa oli toisella osapuolella salasuhteita ja mitä lie ollutkaan ja hän aktiivisesti ajoi eroa. Toisaalta liitto oli myös niin huonossa jamassa, että helpotus oli muuttaa pois. Itse kuvittelin, että voimme olla fiksusti kanssakäymisissä ja alussa tuntuikin, että se onnistuu mutta kun aikaa kului niin huomasin, että eihän siitä mitään tule. Suru- ja vihavaiheen läpikäynti oli tekemättä. Sain ohjeen lopettaa kaikki kanssakäyminen ja silloin alkoi vasta toipuminen hiljalleen. Suosittelen ehdottomasti samaa lääkettä sinullekin. Siis ei mitään yhteistä perhejoulua, neuvoisin sinua.
Joo, kun tulee yllättäen ja vasten omaa tahtoa jätetyksi, niin kyllä on kaveeraaminen vaikeaa. Jättäjämiehen tapaaminen sujuu ok, koska itse rakastin häntä. Mutta kun hän lähtee takaisin uuden naisensa luo, jään itsekseni ihmettelemään, että mitä hullua suostuin hänet tapaamaan. Meillä ei ole lapsia, mutta toistaiseksi tapaamisia on tullut muiden käytännön asioiden takia. Ja jättäjämies haluaa tulla auttamaan erinäisissä talonmiehen töissä, koska potee syyllisyyttä pettämisestä ja jättämisestä. Ei kuitenkaan ole takaisin tulossa, enkä ottaisikaan. Mutta kaveeraaminen sattuu ja todellakin taannuttaa surutyötä, kun ei voi vihata toista.
Pettäjä etsii omaan syyllisyyteensä lääkkeeksi ja parannukseksi exänsä anteeksiantoa. Tämä on eräs syy siihen, miksi pyörii nurkissa ja toivoo kovasti kaveruutta. Kun petetty antaisi anteeksi, pettäjän mieli huojenisi, voisi ajatella että ei tehnytkään kovin väärin.
En tarkoita, että anteeksianto ei olisi oikein. Mutta 'anteeksianto' säälistä tai kiltteyden vuoksi, pelkästään pettäjän vaatimuksesta, hänen omantuntonsa rauhoittamiseksi, tai siksi että saisi pettäjältä vastapalvelukseksi talonmiespalvelua, ei kannata, sillä sellainen ei ole aito anteeksianto. Itseni kohdalla luulen, että anteeksianto on helpompaa kun välit on kokonaan poikki ja aikaa kulunut riittävästi, ehkä. Munkin ex pyörii nurkissa, joten tein säännöt että saa leikkiä talonmiestä vain kun en ole kotona, niin ei tarvitse nähdä häntä.
Anteeksi voi antaa vasta, kun on tajunnut ERONNEENSA.
Olen samaa mieltä: yhteiset joulut kuulostavat tuossa tilanteessa ap:n hyväksikäytöltä. Etkä voi edes kuvitella pitäväsi uutta kumppania ilman selkeää hajurakoa exääsi.
Tunnistan tosin tuon omasta muutaman vuoden takaisesta "sopuerostani": kun ei oikein HALUA erota, tehdään tikusta asiaa. Itselläni meni vuosi niin, että asiaa oli puolin ja toisin ja jos jonkinlaista kerrottavaa. Sitten meni vuosi täysin erossa kun jotenkin kummatkin tajusivat että "vihaakin" tarvitaan - nykyisin kummallakaan ei ole enää mitään tarvetta tai halua edes pitää yhteyttä. Moikataan jos tavataan.
Seurustelen eronneen miehen kanssa, jonka (jo tahollaan kumppanin löytänyt) exä haluaisi kovasti yhteydenpitoa, jopa jonkinlaista kimppaystävyyttä kaikkien neljän kesken. On ollut vaikea selittää, miksi se on vahingollista, jopa naurettavaa, mutta on se.
Hänen joka jättää, täytyy ymmärtää se tosiasia, että jätetty ei välttämättä olekkaan enää valmis ottamaan takaisin. Ei ehkä halua pitää edes yhteyttä. Teillä on nyt kysymys "vain" joulusta. Mutta sinulla on täysi oikeus nyt ajatella vain itseäsi ja jos pahalle tuntuu en suosittele mitään yhteisiä juhlapyhiä. Ja mitään omantunnontuskia en sinuna kokisi. Mutta tiedän tuon tunteen. Aivan liian kauan minäkin koin huonoa mieltä, kun oli pakko sanoa EI. Jättäjät haluavat tulla jätetyiksi ja sitä varten he haluavat pitää yhteyttä. Mikäs sen surullisempaa kerrottavaa työpaikan kahvipöydässä kuin se, että ei edes jouluna saanut mennä lapsiaan tapaamaan. Mutta Sinulle Hyvää Joulua ja rauhallista omaatuntoa jos päätät viettää juhlapyhät ilman entisen vaimosi seuraa.
Ei missään tapauksessa kannata olla missään tekemisissä semmoisen henkilön kanssa, joka lähtee toisen matkaan. Tuossa tilanteessa ainoat asiat, jotka voivat vielä puhua, ovat nyrkit ja niiden ei kannata antaa päästä ääneen.
Exän aloiteesta erotiin eka vuosi oli minulle vaikea exälle helppo!
Nyt minulla on hyvä olla mutta exällä menee päin p:eetä!
Eromme aikanaan ei tuntunut merkitsevän exälle juuri mitään mutta annappas olla nyt kun kun minulla menee hyvin niin se tuntuu olevan katkera paikka!
Itse en ole katkera olen sopeutunut ja pystynyt tavallaan antamaan anteeksi!
Mutta olen tehnyt täysin selväksi että välillämme ei enään ikinä tule olemaan mitään! Minä en enään halua minä en häntä enään huoli newer!
Omituista että se on nyt kova paikka hänelle vaikka ero ei ollut1
Ehkä pikkuisen katkeruutta sinullakin? Rivien välistä voi lukea, että sinulla menee sitä paremmin mitä huonommin exälläsi menee. Se on todellakin vain "tavallaan" anteeksiantamista.
Niinhän se sanotaan että paras ilo on vahingonilo.
Ei siinä ole mitään ihmeellistä.
On kuin omaa tekstiä lukisi. Itsellä kävi aivan samalla tavalla. Heti eron jälkeen lähes vuoden kärsin ja yritin josko jotain olisi vielä tullut. Mutta ei, toinen käyttäytyi kuin ilmaa olisi ollut. Nyt tilanne että itsellä menee hyvin, en kärsi erosta enää yhtään. Harrastelen paljon ja koko ajan tuntuu että on jotain mielekästä tekemistä menossa. Vastakkainen sukupuolikin on muutamaan otteeseen ollut minusta kiinnostunut ja tämäkös exää tuntuu häiritsevän todella paljon. Jotenkin tuntuu että onko joillakin jotenkin itsetuntoa nostattavaa kun näkee että joku kärsii ja kokoajan yrittää mielistellä, sitten kun se loppuu kuin seinään ja takaisin ei enää oteta niin ollaan ihan ihmeissään että kuinka tässä näin kävi.
Se on kuule juuri niin kuin sinusta tuntuu. Jos koet, että on hyvä olla tekemisissä, niin ole. Jos exän näkeminen ahdistaa tai tuntuu muuten kurjalta, niin älä ole tekemisissä.
Mikäli tunteesi ovat vähän toisaalta noin ja toisaalta näin, mieti ratkaisua tuolta väliltä. Jos vaikka aattoillan viettäisitte yhdessä?
Itse en ole missään tekemisissä exän kanssa. Lukuunottamatta sukujuhlia. Siellä moikataan, kun tavataan.
En minä pahaa toivo kenellekkään exä on saanut hermoromahduksen ja potkut töistä kaikenlaista muuta shittiä tuollaisen näkeminen tuntuu todella pahalta!
Samaan aikaan itse olen päässyt takaisin työelämään ja päässyt tasapainoon elämässäni.
En ole niitä savuttanut siksi että haluaisin näyttää exälle tai saisin siitä jotain tyydytystä vaan siksi että elämän on jatkuttava ja tietysti haluan sen jatkuvan tasapainossa tapahtuneista huolimatta.
Mitä tulee yhteydenpitoon eli alkuperäiseen aiheeseen niin soittelemme ehkä 1-3kk välein! Olemme tunteneet 25vuotta josta parisuhteessa meni viimeiset 10v
Historiamme on niin pitkä että kumpikaan ei halua katkaista välejä lopullisesti, ystävyyttä on sen verran jäljellä vaikka parisuhde oli ja meni eikä palaa!
niin, mikä on huonosti menemistä, vaikkapa omaisuuden määräkö?, ei se ainakaan, tärkeintä on saada olla oma itsensä ja ei koko aikaa jonkun ohjattavissa..
Jos sinulla on mahdollisuus viettää joulun jonkun muun kuin eksäsi seurassa, niin tee se. Samoin uusi vuosi , pääsiäinen, helluntai ja juhannus, kesälomasta puhumattakaan. Lopeta kuulumisien soittelut kokonaan. Jos teillä on taloudelliset asiat sovittu ja tehty valmiiksi niin ei paljon kannata olla enää yhteyksissä.
Itse en tehnyt näin heti eromme jälkeen, enkä ole vieläkään päässyt irti henkisesti eksästäni vaikkemme enää edes ole yhteydessä kuin synttärionnitteljen muodossa tekstiviesteillä. Ja erostamme on jos viisi vuotta.
Onpa helpottavaa lukea näitä viestejä! Löysin ne juuri nyt kun itse olen samojen kysymysten äärellä. Erosimme alkukesästä, liittoa takana 33 vuotta. Aikuiset lapset joista yksi asuu kanssani, yksi vähän siellä sun täällä ja yksi omassa elämässä. Eromme ei ole loppuun käsitelty. Talo on jakamaton, minä asun siinä, maksan kaikki kulut. Mies petti koko liiton ajan, sitten lähti ykskaks. Halusi omaan elämään. Olen käynyt läpi ahdistuneisuusvaiheen ja vihavaiheen. Syksyllä olin niin tasapainoisen oloinen että tiesin sen olevan sudenkuoppa. Nyt masentaa. Ja on ikävä. Olen myös vihainen, kun kaikki talon työt ja huolet on minun harteillani - myös kesken jäänyt remontti, jota en kaikilta osin tietenkään osaa tehdä. Miehen alkuperäinen suunnitelma oli, että elään jonkinlaista kaksoiselämää. Molemmista ottaisi parhaat puolet. Minä en siihen kuitenkaan suostunut, joten omassa asunnossaan mies on asunut. Meistä piti tulla kavereita, mutta kertaakaan mies ei ole edes kysynyt, miten me täällä pärjätään, onko kaikki asumisen osalta ok, voisiko hän auttaa jossain. Mun on välillä pakko soittaa ja kysyä, miten esim. lämmityksen kanssa pitää toimia. Ja olen soittanut muutenkin, joskus vain kettuillakseni. Olen vissiin kamalan katkera, kun mies ei koskaan tähän liittoon sitoutunut, perhe ei ollut hänelle tärkeä ja sitten hän vain lähti. Ja elää omaa elämäänsä ehkä tyytyväisenä, menneestä välittämättä sitä ilmeisesti ajattelematta. Mies oli tulossa jouluksi perheen luo, mutta nyt hän ei kuulemma tiedä, mitä tekee. Arvatkaa kuka on ahdistunut? se olen minä! Minä haluaisin, että hän tulisi. Minä olen ollut se, joka on pitänyt eromme jälkeen yhteyttä. Ymmärrän sen, että miehelle en ole tavallaan enää edes olemassa, koska olin hänelle ilmeisesti vain taloudenhoitaja ja lapsenvahti ja kun niitä ei enää tarvittu, niin ei kun kantapäät vastakkain. Olen kysellyt, missä on mun palkka, ilta- ja yötyölisät sekä muut lakisääteiset etuudet yli 33 vuoden ajalta!!! No, kunhan kettuilin. Mutta: haluaisin välit poikki, mutta en pysty siihen. Pari kuukautta sitten uskoin pystyväni. Onko eroon liittyvät tunteet tällaista aaltoliikettä? Miksi toinen voi vain porskuttaa, pääsee luikkimaan yhteisestä elämästä ja eron tuskasta kuin koira veräjästä? Olisiko siihen syynä taas uusi "rakkaus"?
Mukava huomata, että olen saanut kysymykseeni paljon asiallisia vastauksia.
Olen pohtinut, että pitkää suhdetta tuskin pystyn lopettamaan kuin veitsellä leikaten, mutta irti pitää osata päästää puolin ja toisin, muuten tämä avioero ei pääty koskaan. Siksi en nyt heti suostu yhteistä joulua viettämään. Minullahan on kysymys myös itsesuojeluvaistosta joka sanoo, että ex-puoliso kykenee yhä haavoittamaan syvästi. Eron tuskalla on aikansa ja se vie varmasti vuosia. Ehkä meille voi vielä joskus tulla "normaalit" välit, mutta siihen tarvitaan jo hitunen välinpitämättömyyttä.
"Äiimänkäki", luin oman tarinani kertomuksessasi. Jos et pysty piistämään välejä kokonaan poikki, kokeile edes lyhyttä periodia. Vaadi mieheltä yhteydenpidossa tauko, kokeile olla olematta mieheen puheyhteyksissä kaksi viikkoa. Kun oma kaksi taukoviikkoani oli kulunut, nukuin paremmin kuin kuukausiin.
Hyvä että huomasit, näiden omahyväisten miesten tavoite on aina kaveruus,siis itselleen sopiva kaveruus. Säilyttää rehdin miehen maineen, kun "ollaan yhä hyvissä väleissä exän kanssa", saa helpotusta syyllisyydentuskiin ja voi nauttia ex-muijan palveluista,ruoista jne vanhassa kodissa, jossa voi käydä vierailemassa kun haluaa, vaikka krapulapäiväänsä parantamassa.
Omahyväiset miehet yrittää kerätä rusinat kaikista pullista. Eroa mietitty, oli jo lähdössä, mutta kun kuuli, että kaikki menee puoliksi ja en halua olla missään tekemisissä enää ikina, tuli toisiiin ajatuksiin. Nyt katsotaan, itse en tiedä, onko kaikki sen arvoista, aika näyttää. Omahyväinen kuvitteli voivansa lähteä, sillä uhkaili ja kuvitteli, ettei kukaan tiedä hänen alituista valehteluaan ja pettämistään. Mistä näitä omahyväisiä omaan napaansa tuijottajia oikein sikiää?
miksi olisin yhteydessä?, kun ei välittänyt aviossa ollessakaan, aina kolmas pyörä oli kuviossa mukana..
Erottiin pari vuotta sitten ja minullakin ensin nousujohteinen vuosi ja nyt sitten painajaisunia ja masennusta.Lähemmäs kolkytvuotta yhdessä, kolme lasta ja kaikki murkkuja ja vastuullani.Ukkoexä reissaa työnsä puolesta ja olen vastuullinen lapsista ilman selviä vapaita.Silloinkun ukko paikalla ottaa kyllä lapset, muttei mitään säännöllistä.Itse koen parhaaksi jos en näe enkä kuule exästä mitään,yhtä haavojen auki repimistä muuten.Yritä kestää, menen päivä kerrallaan ja tuntuu kyllä siltä etten välttämättä jaksa..
Eron lapsettomasta suhteensa ja olen pitänyt yhteyttä sen verran kun on tuntunut hyvältä, välillä en jaksanut pitää ollenkaan ja välillä olen jaksanut tavata. Mielestäni se pidetäänkö yhteyttä ja miten paljon on yksilöllistä riippuen ihmisistä ja suhteestä eikä mitään yleispätevää ohjetta voi antaa.
Satunnaisesti, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Lapsia meillä on vielä kolme alle kouluikäistä. Miehen "menetin" alkoholille ja minä olin lähtijänä. Yllättävän hyvissä väleissä olemme vieläkin, jotenkin olen tulkinnut että mies tuntee kyllä syyllisyyttä juomisestaan, ei vain osaa lopettaa.
Rakkautta meillä on niin paljon ollut liitossa, ettei se hetkessä omalta osaltani sammu, uskoisin ja toivoisin tunteen muuttuvan ajan kanssa sisarelliseksi, intohimo on jo jonkin aikaa loistanut suhteesta. Lasten vuoksi toivon että meidän välinen keskusteluyhteys säilyy ja saamme asiat jatkossakin sovittua sovinnollisesti.
Joulu on sovittu vietettäväksi yhdessä, tosin jos pullo on myös seurana, jää se lyhyeksi jouluvierailuksi ja sitten kotiin jouluja viettämään .
Muutimme erilleen 2010 kesällä kun vaimoni halusi miettiä suhdettamme ja mitä elämältään haluaa. Ensimmäisen vuoden aikana olimme paljon yhdessä kahdestaan ja koko perheenä. Meillä on kolme murkkua.
Sitten vaimoni elämään ilmestyi "hyvä ystävä" ja hän toivoi, että mekin voisimme olla ystäviä. Avioerohan siitä tuli. Viimeisen vuoden aikana olen ollut mahdollisimman vähän tekemisissä, mielummin en ollenkaan. Lasten juhlat on välttämätön paha.
Minä pidän sukujoulut kuten ennen. Miestäni en kutsu. Hän halusi itse tulla viimejouluna ja poistui joulupäivänä uuden naisensa luo. Muistan, miten istuin olohuoneessa netin ääressä syöden joulusuklaata. Itkin ääneen ja sitten kyyneleet tyrehtyivät. Hyvän ystävän neuvosta kannoin Tapanina joulukuusen ulos itse.
Eromme ei ole vieläkään selvä, vaikka aikaa on tuhrattu jo kaksi vuotta. Minua on pitänyt kotona yhteinen lapsemme ja koira, vaikka niiden hoitaminen kolmen tunnin työmatkoineen on ollut rankaa. Mies on uhannut että järjestää eromme rankimman kautta, mutta minä en enää pelkää. Kyllä oikeusavustaja pitää minun osuudesta huolen.
Nyt mies on hurjana, sillä heittelin häntä kanamunilla eilen ja haukuin mätämunaksi. Me emme voi olla ystäviä, sillä hänen petoksesa on ollut rankka ja emäsikailua alaisensa asunnolla majailusta lähtien. Olin niin järkyttynyt aluksi, että tunteet tulevat vasta nyt. Olen hoitanut yksin kodin ja pärjännyt. Ikävä, että hänestä jäi minulle ja lapselle niin inhottavat muistot.
Erosimme ½ vuotta sitten. Mies vain ilmoitti, että hänen pitää päästä omaan elämään. Olin jo jossain määrin tottunut arkeen ilman toista osapuolta. Pojan ja elukoitten kanssa tässä pärjäilty suht hyvin. Tein virheen!Kutsuin - kuten aiemmin jo kirjoitinkin - x-miehen jouluaattona syömään. Jopa hain hänet autolla, kun oli jo ehtinyt nautiskella muutakin kuin kansalaisluottamusta. Minulla oli odotuksia, ehkä minulla on ollut odotuksia koko tämän puolen vuoden ajan (koska omaisuusasioita ei ole vielä selvitetty). Niin - odotin, että joulumme olisi ollut kuin ennen eroa. Mutta ei. Mies oli aika humalassa (se sinänsä on hänen tavanmukaista joukukäyttäytymistään), oli kovin kiireinen, ei olisi halunnut odottaa lasten kotiin tuloa, ruokailu olisi pitänyt aloittaa heti miehen tultua saunasta. Ja sitten kiire pois, kova kiire. Olisin halunnut istua iltaa hänen kanssaan. Miehellä puhelin soi ja soi, sanoi olevan jonkun "kapakasta löytyneen huoran". (tämä on suora lainaus, ei minun sanomaani) Kun mies ei saanut taksia, lähti kävellen kämpilleen ja jätti lapsilta saamansa lahjapussit tänne. Minä valvoin yön ja olin tosi ahdistunut. Tajusin, että miehen osalta kaikki meidän välillä on tosiaan ohi eikä hänellä riitä edes ystävällisyyttä tai huomaavaisuutta lapsiaan saati sitten minua eli lastensa äitiä kohtaan. Oma elämä on se tärkein ja kai se kapakasta löytynyt myös...Minun jouluni päättyi eilisiltaan. Onneksi sain tavallaan viettää joulua jo etukäteen, kuuntelin joululauluja, tein valmisteluja...en ollut lainkaan ahdistunut, vaikka ajattelin, että tulossa on viimeinen joulu tässä talossa tällä väellä. En kai sitä loppuun asti sitten jaksanut ymmärtää. Vein aamupäivällä x-miehen lahjat hänen asunnolleen ja sanoin, että ei hänen enää tarvitse tulla tänne, en tahdo häntä enää tavata. Kesken oleva remontti saa puolestani jäädä. Meidän yhteinen tarinamme on oikeasti loppu. Nyt on selvitettävä vain käytännön asiat. Tunteiden tasolla palasin lähtöruutuun eli viime kesään. Saan syyttää siitä vain itseäni. Että tällainen joulutarina...
Äimänkäki, älä syyttele itseäsi liikaa "repsahduksesta". Ihmisiähän tässä ollaan ja eron mainingeissa kaikenlaista sattuu. Et ole vastuussa miehesi törttöilystä. Otetaan iisisti ja yritetään selvitä miehettömästä joulusta jotenkuten. Pianhan tuo on onneksi ohi.
Äimänkäki, myötätuntoni. Mutta oikeasti, tuo aatto oli hyvä juttu - sulle. Nyt voit itsellesi tunnustaa sen tosiasian että mies ei kohtele sinua rakastavasti, eikö edes inhimillisesti. Kukaan mies, joka on edes jossain määrin käytöstapoja ei käyttäydy noin epäkunnioittavasti naista kohtaan täysin itsekäs joulu hänellä. Mies ei rakasta, kunnioita eikä arvosta sinua, eikä suhteessamme ole luottamusta. Nämä voit nyt tunnustaa, ja saat niistä voimaa irrottautua lopullisesti miehestä. Muista tämä aatto, kirjoita paperille koko miehen törkykäytös ja törkypuheer. Aina jos tuntuu, että olisi ikävä miestä, lue paperi.
Meillä loppui kuin seinään kaikki 25 vuoden jälkeen! Yritin aluksi pitää yhteyttä, lasten asioissa( teinejä), mutta exä ei vastannut puheluihin eikä s.posteihin. Kieltämättä laitoin katkeria viestejä, koska hänellä oli kuvioissa uusi suhde jo liiton aikana.
Nyt on kaksi vuotta kulunut, tuska on hellittänyt hieman, mutta minulle exä on kuin kuollut, paitsi että hän elää ja voi hyvin uudessa suhteessaan. En kommentoi lapsille hyvässä enkä pahassa, pidän mölyt mahassani, vaikka se on välillä vaikeaa.
Se oli kuitenkin pitkä ihmissuhde ja kaipaan häntä vielä. Olisin halunnut ystävälliset ja asialliset välit, mutta nyt se on jo myöhäistä.
Kiitos vastauskirjoituksista. Ehkä asiaa kannattaa ajatella just siitä näkökulmasta, että nyt en enää elä "harhamaailmassa", nyt voin lähteä eteen päin. Toivoin varmaankin vielä eilen, että mies antaisi ymmärtää, että on ikävöinyt meitä ja haluaisi tulla takaisin kotiin. Nyt mun ei tarvitse enää itseäni johtaa harhaan. Tunnen miehen yli 30 vuoden ajalta. Tiedän, että häneltä on aivan turha odottaa kaunista, huomaavaista ja kunnioittavaa käyttäytymistä. Minun on lakattava nöyryyttämästä itseäni. Nyt vain tuntuu äärimmäisen yksinäiseltä ja ontolta olo, kun unelma yhteen palaamisesta, jota ½ vuotta olen osittain tiedostamattanikin ruokkinut, koki näin äkkikuoleman
Vaimo tapasi pelimiehen ja sitten kohta ilmoitteli, että nyt pitäisi erota. Muutama kuukausi meni vielä yhdessä vanhaan malliin ja sain asunnon ja muutin pois. Sitten ahdisti ja olin puutteessa, mutta vaimolla ei ollut hoitajaa lapsillemme kun piti päästä pelimiehen pumpattavaksi ja ehdotti, että saat xxx niin paljon kuin haluat jos hoidan lapsia sillävälin kun hän yrittää saada suhdetta rakennetuksi. Vittuunnuksissani sitten suostuin ja samalla sain tavata lapsia paljon ja xxx sain todella paljon.
Pelimieshän sitten paljastui ja varsinainen ero venyi ja xxx tuli ja exkin piti hommasta ilmeisesti siitä sai jotain extra kikseja ja pakko sanoa, että seksi jota silloin tuli harrastettua oli kyllä aivan jotain extra kiihottavaa eläimellistä menoa.
Muutama vuosi kului ennenkuin ex löysi sopivan parin. En jäänyt exälle pätkääkään katkeraksi. Ollaan ok väleissä edelleen Henkoht avioero oli tuskaton alkujärkytysta lukuunottamatta. Lapset toki kärsivät mutta nekin ilmeisesti vähemmän kun kunnatkin vanhemmat oli sulassa sovussa keskenään saman katon alla ja välillä oltiin omassa asunnossani.
Parisuhdetta en ainakaan ole tällähetkellä vailla se on liian tylsää menoa kokemaani villiin menoon verrattuna. Ehkä joskus saatan alkaa suhteeseen, mutta minkälaiseen sitä en osaa tällähetkellä hahmottaa. Parisuhde on liian tylsä vaihtoehto.
Mieheni on luopua minua ja lapsia varten menneisyyden 8 kuukautta nyt, ja kieltäytyvät tulla takaisin, koska hän oli hallussaan päälle nainen, jonka hän juuri tavannut, siitä, itseni ja lapset ovat kärsineet, ja se on ollut kantapään taistelu, mutta päätän tehdä kaikin keinoin varmistamaan, että perheeni tulevat yhdessä kuin se käyttää, sitten menin online sinne huomasin niin monta hyvää puhua tästä loitsu pyörän joiden sähköpostiosoite on [email protected] joten jouduin häneen yhteyttä ja vain 2 päivää kuten hän on luvannut, mieheni tuli kotiin ja hänen käytöksensä oli takaisin miehen menin naimisiin to.I cant kiittää loitsu pyörän tarpeeksi mitä hän teki minulle, olen niin kiitollinen. En edes puhunut loitsu pyörän puhelimitse, vahvistaa hänen olemassaoloaan. Hänen sähköposti taas on: [email protected]
Kun mies kävi hakemassa lapset ex:n luota meille, en aavistanut, että miehelläni ja ex:llä samaan aikaan intiimi suhde. Sain myöhemmin kuulla ex:n kertoneen miehen sukulaisille, että hän odottaa heille lasta! Mies halusi kuitenkin pysyä kanssani enkä tiedä, mitä "lapselle" sitten tapahtui. Enpä olisi innoissani, jos mieheni lähtisi tekemään ex:lle remppaa (vaikka "lapsen" odottamisestakin on yli 40 vuotta).
Kun on erottu niin mun mielestä se myös tarkoittaa sitä. Lasten asioissa toki täytyy olla yhteydessä mutta muuten ei. Mulla eronneena ei ole mitään tarvetta jatkaa yhteydenpitoa ex-mieheeni. Panostan mieluummin uuteen suhteeseeni kuin vanhaan.
Tietysti se hidastaa sun toipumista siitä erosta. Joutuisithan sä taas olee exäs läheisyydessä. Vaikka luulisin hänen ehdottaneen sitä myös siks, että samalla kertaa hänellä olis varmaan mahdollisuus nähdä teidän yhteisiä "lapsia". Ja saada jutella heidän kanssaan. Et ei hän varsinaisesti siks sitä yhteisen joulun viettoa ehdottanu, et hän sais samalla olla sun lähellä. Vaikka kyllä 25 vuodessa teille molemmille on kasvanu paljon yhteisiäkin juttuja.
Mä en oo juurikaan yhteydessä mun exään. Luonnollista, kun hän sai mahdollisuuden lähtee töihin ulkomaille. Ja mä en halunnu muuttaa sinne hänen kanssaan. Josta meidän erokin sit tuli ihan luontevasti ilman riitelyä. Eikä meillä ollu lapsiakaan, joten se oli ihan simppeli ero
Yhen aiemman exäni kanssa mä oon kyllä välillä yhteydessä, mut yleensä muissa merkeissä kuin jonkun juhlapyhän vieton. Muutenkin mä miellän asiat niin, että erosta toipuminen onnistuu parhaiten niin, et saa olla tarpeeksi vähän exänsä kanssa tekemisissä. Et se viikottainen viestittelykin saa jäädä. Jos sattuu kadulla näkee, niin voi muutaman sanan vaihtaa, mut ei muuten oo missään tekemisissä hänen kanssaan. Saa paremmin aikaa itselleen ja välimatkaa erosta exään.
Painit ehkä vähän eri ikäluokassa kuin 25v. avioliitossa elänyt! Ja toisekseen! Ketju on aloitettu v. 2012, joten aloittajalle on turhaa antaa neuvoja.
Kuka näitä vanhoja ketjuja kaivaa esiin?