Raamatun vedenpaisumus oli paikallinen tulva

http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288523268377.html?ref=hs-tf-promo4

>Meriarkeologi Robert Ballard kertoo löytäneensä todisteita, jotka viittaavat Raamatun vedenpaisumuksen perustuvan todelliseen tulvaan.

ABC Newsin haastattelema Titanicin löytänyt meriarkeologi kertoi tutustuneensa aiempaan Columbia Universityn tutkijoiden teoriaan Mustanmeren alueella tapahtuneesta suuresta tulvasta.

Teorian mukaan Mustameri oli ennen tulvaa suuri, viljelysmaan ympäröimä järvi.

- Lähdimme etsimään merkkejä tulvasta. Ei vain hitaasti nousevasta vedestä, vaan todella suuresta tulvasta, joka jätti pysyvästi maata veden alle, Ballard selitti

Matkallaan Ballardin ryhmä ei löytänyt itse tarinan arkkia, mutta sen sijaan muinaista rantaviivaa, joka Ballardin mukaan todistaa tulvasta.

Rannalta löytyneiden simpukankuorten hiiliajoituksella hän arvioi tulvan ajankohdaksi noin 5000 eaa. Seudulta löytyi myös vanhoja keramiikkaesineitä sekä laivan hylkyjä.

Teorian mukaan tarina tulvasta siirtyi sukupolvien mittaan perimätietona päätyen lopulta kertomukseen Nooan arkista.

Lukuisista legendoista ja tutkimusmatkoista huolimatta tieteellisiä todisteita Raamatun 137-metriseksi kuvaamasta Nooan arkista ei ole löydetty. Kertomuksen mukaan se rantautui Araratin vuorille, joiden on päätelty sijaitsevan nykypäivän Armenian ja itäisen Turkin alueella.
20150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei mitään varsinaisesti uutta. Onhan tuo ollut arkeologeilla tiedossa jo sen verran pitkään että tv-dokumenttiakin on tehty.

Äänestä
  • Tässä on malliesimerkki evokin käyttäytymismallista. Kun jokin asia, jota vastaan evokit ovat läpi historian hyökänneet todistetaankin kiistattomaksi tosiasiaksi niin evokit väittäväykin yht'äkkiä että eihän siinä mitään uutta ollut, asia on ollut evogurujen tiedossa jo kauan aikaa sitten.

    Ei tässä voi kuin nauraa.

    Äänestä

  • karvainen ahven kirjoitti:

    Tässä on malliesimerkki evokin käyttäytymismallista. Kun jokin asia, jota vastaan evokit ovat läpi historian hyökänneet todistetaankin kiistattomaksi tosiasiaksi niin evokit väittäväykin yht'äkkiä että eihän siinä mitään uutta ollut, asia on ollut evogurujen tiedossa jo kauan aikaa sitten.

    Ei tässä voi kuin nauraa.

    ÖÖh.. Oon itekki evokki ja tuo uutinen, joka ilmeisesti oli jo tunnettua tietoa, todistaa että Raamatun globaali vedenpaisumus oli todennäköisesti paikallinen suurtulva eli kumoaa Nooan tarinan.

    Äänestä

  • karvainen ahven kirjoitti:

    Tässä on malliesimerkki evokin käyttäytymismallista. Kun jokin asia, jota vastaan evokit ovat läpi historian hyökänneet todistetaankin kiistattomaksi tosiasiaksi niin evokit väittäväykin yht'äkkiä että eihän siinä mitään uutta ollut, asia on ollut evogurujen tiedossa jo kauan aikaa sitten.

    Ei tässä voi kuin nauraa.

    Lapsikulta, tässähän osoitettiin että kyse oli paikallisesta eikä maailmanlaajuisesta tulvasta, ja sitähän me olemme aina sanoneet.

    Äänestä

  • spällymälöö kirjoitti:

    Nooan aikaan ihmiskunta ei ollut vielä levittäytynyt muualle kuin Nooan maille, joten tulva on ollut paikallinen mutta ihmissuvun näkökulmasta maailmanlaajuinen. Että näin.

    "Lapsikulta, tässähän osoitettiin että kyse oli paikallisesta eikä maailmanlaajuisesta tulvasta, ja sitähän me olemme aina sanoneet."

    Ei osoitettu mitään muuta kuin se, että mustasta merestäkin löytyy tulvan jälkiä kuten muualtakin maailmasta esim fossiilirekordissa.

    Äänestä

  • Juuhpajuup kirjoitti:

    Tietenkin löytyy. Monessa muussakin paikassa on tulvinut. Sinä et kuitenkaan jumalapäissäsi huomaa, että maailmanlaajuisesta tulvasta el ns. vedenpaisumuksesta ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita.

    Äänestä

  • siitä niin kirjoitti:

    Tietenkin löytyy. Monessa muussakin paikassa on tulvinut. Sinä et kuitenkaan jumalapäissäsi huomaa, että maailmanlaajuisesta tulvasta el ns. vedenpaisumuksesta ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita.

    "Monessa muussakin paikassa on tulvinut."

    Ylläripylläri?

    "Sinä et kuitenkaan jumalapäissäsi huomaa, että maailmanlaajuisesta tulvasta el ns. vedenpaisumuksesta ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita."

    Raamatullinen tulva oli kylläkin maailmanlaajuinen, ja todisteita tästä tulvasta ja sen jälkeen tapahtuneista geologisista mullistuksista löytyy ympäripuolelta maapalloa kuten juuri em. mustastamerestä, Ihmisten ja eläinten joukkohaudat jne.

    Äänestä

  • Juuhpelisjuup kirjoitti:

    > Raamatullinen tulva oli kylläkin maailmanlaajuinen, ja todisteita tästä tulvasta ja sen jälkeen tapahtuneista geologisista mullistuksista löytyy ympäripuolelta maapalloa kuten juuri em. mustastamerestä, Ihmisten ja eläinten joukkohaudat jne. <

    Pitää kuitenkin olla aika lailla jumalapäissään että hyväksyy ne globaalin tulvan todisteiksi. Palataan asiaan sitten kun tiedeyhteisö on hyväksynyt (tai ehkä mieluummin vasta sitten kun olet todistanut että aurinko kiertää maata).

    Äänestä

  • karvainen ahven kirjoitti:

    Nooan aikaan ihmiskunta ei ollut vielä levittäytynyt muualle kuin Nooan maille, joten tulva on ollut paikallinen mutta ihmissuvun näkökulmasta maailmanlaajuinen. Että näin.

    "Koko maailma" on lukuisissa muissakin kohdissa tarkoittanut osaa maailmasta.

    Luukkaan evankeliumi:
    2:1 Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.

    2:3 Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.

    Ja ihmissukukin tarkoitti Aadamin sukua.

    Äänestä

Todisteita löytyy niin mustastamerestä kuin muualtakin. Tuo oli vain yksi todiste lukuisien muiden todisteiden meressä.

Äänestä
  • Jos nuo todisteet kelpaavat, niin otapa siis huomioon:

    - tapahtui 1´000 vuotta ennen nuoren Maan luomista
    - maata jäi pysyvästi veden alle
    - arkista ja asutuksesta ei jälkiä
    - muualla ei tulvinut samaan aikaan (ihmisiä kyllä asui)

    Ei riitä yhden tapahtuman todisteeksi edes merellinen todisteita, jos kaikki todistavat eri asioista.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Jos nuo todisteet kelpaavat, niin otapa siis huomioon:

    - tapahtui 1´000 vuotta ennen nuoren Maan luomista
    - maata jäi pysyvästi veden alle
    - arkista ja asutuksesta ei jälkiä
    - muualla ei tulvinut samaan aikaan (ihmisiä kyllä asui)

    Ei riitä yhden tapahtuman todisteeksi edes merellinen todisteita, jos kaikki todistavat eri asioista.

    "Jos nuo todisteet kelpaavat, niin otapa siis huomioon:"

    Mitkä "todisteet?" Tuossahan evokkitiedemies totesi vain että viitteitä jonkinlaisesta tulvasta Mustassameressäkin on nähtävillä. Mustastamerestä saadut todisteet ovat vain yksi todiste lukuisien muiden todisteiden joukossa.

    "- tapahtui 1´000 vuotta ennen nuoren Maan luomista"

    Harhaiset iänmääritykset eivät ole todiste.

    "- arkista ja asutuksesta ei jälkiä"

    Katoppa sellanen asia miten nopeasti esim faunan vuoksi maankuori kohoaa jatkuasti, ja vedä siitä parit johtopäätelmät. Voit aloittaa tähän arkeologisen tutkimusmatkasi vaikka Jerusalemista, jossa kaupunkeja on rakennettu toinen toisensa päälle.

    TÄSTÄ HUOLIMATTA esim ihmisten ja eläinten joukkohautoja on edelleenkin jäljellä. Näistä ei löydy kuin ihmisten ja nisäkkäiden jäännöksiä, ei dinoja, kuten olettaakin saattaa(dinot vaihtolömpöisinä otuksina rankkasaitetten tullessa menivät heti horrokseen ja kuolivat ensimmäisinä).

    "- muualla ei tulvinut samaan aikaan (ihmisiä kyllä asui)"

    Harhasiten iänmääritysmenetelmiesi ulkopuolella tästäkään ei ole mitään todisteita.

    "Mustastamerestä saadut todisteet ovat vain yksi todiste lukuisien muiden todisteiden joukossa."

    Mustanmeren "todisteet" kertovat siis tulvasta, joka ei ole tähän päivään mennessä laskenut. Raamatun tulvataru kertoo tulvasta joka nousi ja sitten katosi.

    "Katoppa sellanen asia miten nopeasti esim faunan vuoksi maankuori kohoaa jatkuasti, ja vedä siitä parit johtopäätelmät. Voit aloittaa tähän arkeologisen tutkimusmatkasi vaikka Jerusalemista, jossa kaupunkeja on rakennettu toinen toisensa päälle."

    Eläimetkö Jerusalemia ovat rakentaneet vai mikä ihmeen yhteys tuolla faunalla, maan kohoamisella ja Jerusalemilla oikein on?

    Äänestä

  • Juuhpelisjuup kirjoitti:

    "Jos nuo todisteet kelpaavat, niin otapa siis huomioon:"

    Mitkä "todisteet?" Tuossahan evokkitiedemies totesi vain että viitteitä jonkinlaisesta tulvasta Mustassameressäkin on nähtävillä. Mustastamerestä saadut todisteet ovat vain yksi todiste lukuisien muiden todisteiden joukossa.

    "- tapahtui 1´000 vuotta ennen nuoren Maan luomista"

    Harhaiset iänmääritykset eivät ole todiste.

    "- arkista ja asutuksesta ei jälkiä"

    Katoppa sellanen asia miten nopeasti esim faunan vuoksi maankuori kohoaa jatkuasti, ja vedä siitä parit johtopäätelmät. Voit aloittaa tähän arkeologisen tutkimusmatkasi vaikka Jerusalemista, jossa kaupunkeja on rakennettu toinen toisensa päälle.

    TÄSTÄ HUOLIMATTA esim ihmisten ja eläinten joukkohautoja on edelleenkin jäljellä. Näistä ei löydy kuin ihmisten ja nisäkkäiden jäännöksiä, ei dinoja, kuten olettaakin saattaa(dinot vaihtolömpöisinä otuksina rankkasaitetten tullessa menivät heti horrokseen ja kuolivat ensimmäisinä).

    "- muualla ei tulvinut samaan aikaan (ihmisiä kyllä asui)"

    Harhasiten iänmääritysmenetelmiesi ulkopuolella tästäkään ei ole mitään todisteita.

    Totesi se kyllä muutakin:

    "Tuossahan evokkitiedemies totesi vain että viitteitä jonkinlaisesta tulvasta Mustassameressäkin on nähtävillä."

    Itse asiassa totesi jokaisen asian, jonka viestissäni kerroin. Tulkitsetko itse Raamattua samalla periaatteella (paras rusina pullasta) kuin tuota tiedeuutista?

    Äänestä

Jos vedenpaisumus ei ollut koko maapallon peittävä mullistus ja vain paikallinen tulva, niin Jumala olisi rikkonut lupauksensa monet kerrat, kun sanoi että samanlaista tulvaa ei enää tapahtuisi. Tulvia sattuu koko ajan.

Paikallinen tulva myös tarkoittaisi sitä, että fossiilit eivät ole vedenpaisumuksessa kuolleita eläimiä ja silloin kuolemaa olisi ollut ennen Aatamin syntiinlankeemusta, mikä on toisin kuin Raamattu kertoo.

Paikallista tulvaa varten eläinten "säilöminen" arkkiin olisi myös turhaa.

Jne...

Maailmanlaajuinen tuhotulva on paras selitys todisteille (fossiilit, maakerrostumat, maanmuodostelmat...), sekä yhteensopivin Raamatun kanssa. Vedenpaisumuksen kieltämiselle ei ole mitään tukea, muuta kuin Raamatun Jumalaa vastustavien ihmisten filosofiset mielipiteet.

Äänestä
  • Jestas miten mahtavaa raamatun todistelua raamatulla! Tämä kyllä piristi päivääni.

    Kamppaile itsesi rauhassa irti pelihousuistasi, sekosit nimittäin niihin täydellisesti.

    Äänestä

Raamatussa kuvatun kaltaista vedenpaisumusta ei ole koskaan tapahtunut, tarina on pelkkä satu, mutta se voi perustua paikallisiin tulviin.

(kohta 2) http://keskustelu.suomi24.fi/node/9664784

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ähäkutti kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288523268377.html?ref=hs-tf-promo4

>Meriarkeologi Robert Ballard kertoo löytäneensä todisteita, jotka viittaavat Raamatun vedenpaisumuksen perustuvan todelliseen tulvaan.

ABC Newsin haastattelema Titanicin löytänyt meriarkeologi kertoi tutustuneensa aiempaan Columbia Universityn tutkijoiden teoriaan Mustanmeren alueella tapahtuneesta suuresta tulvasta.

Teorian mukaan Mustameri oli ennen tulvaa suuri, viljelysmaan ympäröimä järvi.

- Lähdimme etsimään merkkejä tulvasta. Ei vain hitaasti nousevasta vedestä, vaan todella suuresta tulvasta, joka jätti pysyvästi maata veden alle, Ballard selitti

Matkallaan Ballardin ryhmä ei löytänyt itse tarinan arkkia, mutta sen sijaan muinaista rantaviivaa, joka Ballardin mukaan todistaa tulvasta.

Rannalta löytyneiden simpukankuorten hiiliajoituksella hän arvioi tulvan ajankohdaksi noin 5000 eaa. Seudulta löytyi myös vanhoja keramiikkaesineitä sekä laivan hylkyjä.

Teorian mukaan tarina tulvasta siirtyi sukupolvien mittaan perimätietona päätyen lopulta kertomukseen Nooan arkista.

Lukuisista legendoista ja tutkimusmatkoista huolimatta tieteellisiä todisteita Raamatun 137-metriseksi kuvaamasta Nooan arkista ei ole löydetty. Kertomuksen mukaan se rantautui Araratin vuorille, joiden on päätelty sijaitsevan nykypäivän Armenian ja itäisen Turkin alueella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu