1990-luvun puolivälin korvissa lähestyin murrosikää, joka alkoi minulla melko varhaisessa vaiheessa - kohtalon ivaa, ettei puutteessa kärvistelyyn tuomittua siunattu edes myöhäisemmällä kehityksellä ja täten vähemmillä libidinaalisilla vuosilla! No, niihin aikoihin vielä kaikki olikin teoriassa mahdollista... Olivathan parhaat vuoteni edessäpäin (niin luulin), tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia (niin uskoin), ja tytötkin saattaisivat aikuistumisen myötä alkaa nähdä minut toisin silmin (niin toivoin). Radiossa Bryan Adams lauloi siitä, miten mies rakastaa naista - silloin kun ei laulanut Stingin ja Rod Stewartin kanssa, että kaikki rakkauden puolesta!
Sitten, kaikkein herkimmässä ja seksuaalikehitykseni kannalta kriittisimmässä iässä jouduin vasten tahtoani tekemään lähempää tuttavuutta suunnilleen isäni ikäisen vieraan miehen kanssa, joka paljasti minulle syvimpiä seksuaalisia salaisuuksiaan, joita en olisi tahtonut tuolloin tietää - enkä tahtoisi vieläkään.
Puhun siis Tapani Kansasta.
Toki tunsin "haastavan taiteilijasielun" (sivistyneistön käyttämä eufemismi "vittumaiselle känkkäränkälle") jo lapsuudestani, kun automatkoilla C-kasettisoitin toisti miehen viattomia lauluja viattomilta ajoilta 60-luvun lopusta 80-luvun alkuun; "Kesän lapsi", "Paista päivä"... Miten noista olisi voinutkaan olla pitämättä? Tai jokin "R-A-K-A-S", jossa uhattiin vain "pussata puhki koko suu", ei sen enempää...
1990-luvulle tultaessa Tapani oli jotenkin muuttunut ja paha kyllä oudompaan suuntaan. Hän oli oppinut itsestään ja naisista jotakin, minkä tahtoi jakaa radion välityksellä kaikille ihmisille - jopa minulle poloiselle, joka hädin tuskin armon vuonna 1996 oli ehtinyt toiselle kymmenelleen. Hän oli itse kääntänyt, kirjoittanut SANOITUKSEN.
http://www.youtube.com/watch?v=xCwZ9_YkSP0
Aloin vavahdella hervottomasti paljastusten edetessä, mutta siinä vaiheessa tiesin, etten enää koskaan palaisi normaaliksi, kun artisti tarjosi vinkkinsä siitä, mistä tietää seksiä harrastettavan kunnolla. Hyvästi onnellinen viaton lapsuus! Päättyneet on päivät. Hän kertoi minulle:
"Ja kun näet syntymättömän lapsen silmissään
sä rakastelet naista oikein."
.
....
.......Ei.
.....nyt...
..ju..m..mm...al......
..auuuut.....
.............aaAAA!!!....
...aa...a......
.....aaHHHNNNNGGGGG
*****
**
Lopulta oiettuani sikiöasennosta makustelin näitä sanoja mielessäni pitkään, ja tunsin itseni jotenkin häväistyksi pohjia myöten. Näin syntyy kyyneleet. Miettikää miltä teistä tuntui, kun lapsena kuulitte vanhempienne harrastavan seksiä. Sitten miettikää sitä, miltä tuntuu lisätä tuohon mielikuvaan ajatus itsestäsi heijastumassa äitisi katseesta isän silmiin. Oikein hyvä, alatte päästä jyvälle.
Sen jälkeen tämä laulu ja etenkin nuo säkeet ovat kummitelleet alitajunnassani, pulpahtaen esille aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Jos yritin fantasioida luokan tytöistä, Kubrickin Avaruusseikkailun "tähtilasta" muistuttanut mielikuva sikiöstä silmämunassa karkotti heidät oitis. Tulkaa tytöt takaisin! Joskus menen nukkumaan Tapsan sanat mielessäni, joskus taas herään. Käymme yhdessä ain. Jokaisen flashbackin jälkeen henkisesti kuohittu olo kestää pitkään; yritä siinä sitten tehdä tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen, kun mielessä pyörii vain gestationaalinen insesti.
Että kiitos vaan Tapani Kansa, minkä menit tekemään! Et sitten ajatellut lapsia ollenkaan, kun laulusi kirjoitit... tai ajattelithan sinä, nimittäin niitä syntymättömiä. Perkele sinunkin kanssa. Nyt kaikki on kuin on.
Yksi mahdollinen selitys myöhemmille vaiheilleni
Hämärän rajoilta
4
294
Vastaukset
- Luki häriö?
Ymmärsinkö oikein: et saa seisokkia, jos naisella ei rakastelun aikana ole Tapani Kansa -naamaria kasvoillaan?
- Hämärän rajoilta
Sano mua Äidin pikkupojaksi!
- Heh,
ja sit se Tapsa ihmettelee miksi poliisi vainoaa häntä...
Mulle on muutenkin jäänyt viime aikoina suomalaisesta musiikista ja TTVK:sta sen verran paska maku suuhun, että välttelen sitä niin paljon kuin mahdollista. Sais artistitkin vähän alkaa miettimään, että kenelle ne musaansa tekee. Faneille tai niille loisille, jotka kovasti väittävät artistien oikeuksia puolustavan. - Anonyymi
Tämä aloitus ansaitsee TIMANTIN.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745139Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025951SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369121Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla828451Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!306463