Pieni viesti toiselle naiselle.

Onnellinen elämässä

Kuinka "kostin"
Noin vuosi sitten tulin petetyksi ja sydämmeni särkyi aivn palasiksi.
Mielstäni ex-miehelläni ja minulla oli parisuhde kunnossa. Lämpö, rakautta, ja seksiäkin oli useasti viikossa. Pystyimme puhumaan ex-mieheni kanssa asioista ja meillä oli hauskaa yhdessä. En ole ylipainoine, enkä rumakaan, olen ex-miestäni noin kymmene vuotta nuormpi ja hyvikin sportinen elämäniloa tännä oleva naine.
En edelläänkään tiedä mitä ex-mieheni haki toisesta naisesta.
Ex-miehelläni ja minulla on yhteisä pieniä lapsia jotka ovat tässä joutuneet kärsimään.
Selvitin ex-mieheni "hoidon" nimen perusteella paljon asioita. Naisella oli myös aviopuolisa ja heillä on teini-ikäisiä lapsia.

Saatuani tietää kyseisestä suhteesta jätin mieheni, mutta päätin myös ottaa mieheni "hoitoon" yhteyttä.
Tässä viesti jonka lähetin naiselle Facebookin välityksellä:

Hei .....,
Olen saanut selvile sinun ja mieheni ...... suhteesta. Toivon että nautit suhteestanne niin paljon, että olit valmis rikkomaan kaksi perhettä.
Nyt varmasti ihmettelet, kuinka niin kaksi. Tätä viestiä on lähtenyt neljä kappaletta, yksi sinulle, toinen lähti sinun miehellesi ......, kolmas meni pojallesi .... ja neljäs tyttärellisi ......
Toivoisin että kävelisit nyt peilin eteen ja katsoisit sinne oikeen syvälle itseäsi silmiisi. Miltä tunttuu olla pettäjä, parisuteiden rikkoja ja nainen joka hajottaa perheitä? Oletko mielestäsi hyvä äiti ja vaimo?
Jos sinulla oli niin kova tarve pettää miestäsi niin olisko ollut syytä valita mies joka ei ole naimisissa, tai jolla ei ole pieniä lapsia tai näin .itumaista eukkoa.

Onnea matkaan, kun miehesi ja teini-ikäiset lapsesi tulevat tänään illalla kotiin (jos tulevat). He varmasti ovat onnelisia kun ovat saaneet minulta näin mukavan viestin tänään. Lapsesi ja miehesi varmasti kunnioittavat sinua tämän jälkeen todella paljon.
Vielä yksi juttu, vietin tänään mukavan lounstauon miehsi kanssa. "Vahingossa" satuin samaiseen työpaikka ravintolaan ja jopa samiaseen pöytään vastakkain istumaan miehesi kanssa. Mukava mies sinulla.
Voisin jopa harkita miehesi kanssa pientä leikkiä, jossa ei ole mitään tunteita, ei rakkautta, vain todella tyhmä juttu jossa molemmat haluavat vaan pitää vähän hauskaa, sellainen suhde jossa ei ole tarkoitus satuttaa ketään, eikä kenkään pitänyt saada tiettää. Sellainen samanlainen suhde kun sinulla ja miehellän. Noilla sanoilla mieheni kuvaili teidän välistä suhdetta, kun rukoili että antaisin anteeksi ja vannotti ikuista rakkautta minulle.

Hyvää jatkoa ja mukavaa loppuelämää.
Ystävällisin terveisin ............

500

19607

    Vastaukset

    • aamulla aikaisin

      Aikuisten asiat selvitellään aikuisten kesken. Ei ole mitään syytä sotkea lapsia soppaan mukaan. En ymmärrä, miksi myös heille viestin laitoit? Jotain tässä toisessa naisessa on ollut, mikä eksääsi on viehättänyt. Olisiko aikuisempi kuin sinä? Eksäsi ei ole kokenut teidän parisuhdetta niin hyväksi kuin sinä. Ei ainakaan arvostanut eikä kunnioittanut sua, kun vieraan kanssa suhteili.

      Joka tapauksessa mukavaa loppuelämää sinulle. Koeta päästä
      erosta yli. On olemassa miehiä, jotka ei petä.
      Pettäjä on usein hyvä äiti/isä lapsilleen. Ei pettäminen häntä noissa asioissa huonoksi tee. Hän on vain huono puolisona. Niinkuin sinun miehesikin oli.

      Mitä naisen mies muuten vastasi? Pettäminen on väärin, mutta mun mielestä osoittaa aikamoista harkintakyvyn puutetta lapsille ilmoittaminen.

      • hkhäägiufluy

        Niin, no...
        Eikös noi kaksi petturia ole jo sotkenut lapsetkin soppaan kun menivät pettämään.. Joten loppu on vaan jatkoa sille mitä nämä kaksi ovat aloittaneet.

        En mä ymmärrä miksi tollasessa tilanteessa enää petetyn pitäs sääliä mitään, eikä ketään. Ite tekisin samalla tavalla, anti mennä sileeks koko juttu sitten kerralla.

        Tsemppiä ap!!!

      • Josko noin
        hkhäägiufluy kirjoitti:

        Miksi tulisi tuntea ketään kohtaan myötätuntoa tullessaan petetyksi? - Koska aikuiset on aikuisia ja lapset lapsia.

        Haluaisiko aloittaja, että joku kertoisi sinun pienille lapsillesi heidän äitinsä olevan lasten kiusaaja ja tunneinvalidi? Ihminen, joka on julma ja itsekäs niin, että on ajanut heidän isänsä pois?

      • Kasvat vielä

        Hyvä "hkhäägiufluy". Jos ikinä saat omia lapsia ja seuraat heidän kasvuaan nuoruuteen niin ymmärrät miksi aikuisen ihmisen, jonka puoliso on ollut seksisuhteessa jonkun toisen aikuisen kanssa tulisi rajata vihansa.

        Lapsia tulee suojata omaltakin vihaltaa.. On ne kenen tahansa lapsia. Lapsen elämän kun voi pilata yhdellä lauseella ja vastuussa on sen esittäjä, ei lauseen aiheuttaja.

      • Järkee vai ei

        - Mitä pahaa pettäjän lapset ovat sinulle tehneet, että haluat häpäistä heidät?

      • jepjepjep.
        Kasvat vielä kirjoitti:

        Hyvä "hkhäägiufluy". Jos ikinä saat omia lapsia ja seuraat heidän kasvuaan nuoruuteen niin ymmärrät miksi aikuisen ihmisen, jonka puoliso on ollut seksisuhteessa jonkun toisen aikuisen kanssa tulisi rajata vihansa.

        Lapsia tulee suojata omaltakin vihaltaa.. On ne kenen tahansa lapsia. Lapsen elämän kun voi pilata yhdellä lauseella ja vastuussa on sen esittäjä, ei lauseen aiheuttaja.

        tollattis puhuu vain pelkäävä pettäjä!

        Pettäjälle kun ei mikään ole pyhää, vasta sitten aletaan miettimään näitä asioita kun ja jos käry käy... yht´äkkiä sillä onkin väliä että jos lapset saa tietää... Niin ja tietenkin... petetyn ihmisen PITÄÄ käyttäytyä mahdollisimman rauhallisesti ja kaikennielevänä.. muutenhan se on ihan raivohullu.

      • totuus ensin
        Josko noin kirjoitti:

        Miksi tulisi tuntea ketään kohtaan myötätuntoa tullessaan petetyksi? - Koska aikuiset on aikuisia ja lapset lapsia.

        Haluaisiko aloittaja, että joku kertoisi sinun pienille lapsillesi heidän äitinsä olevan lasten kiusaaja ja tunneinvalidi? Ihminen, joka on julma ja itsekäs niin, että on ajanut heidän isänsä pois?

        "Haluaisiko aloittaja, että joku kertoisi sinun pienille lapsillesi heidän äitinsä olevan lasten kiusaaja ja tunneinvalidi? Ihminen, joka on julma ja itsekäs niin, että on ajanut heidän isänsä pois?"

        KYLLÄ, jos se kerran on TOTTA!

      • asdfsdf sdf

        " Ei ole mitään syytä sotkea lapsia soppaan mukaan. En ymmärrä, miksi myös heille viestin laitoit"

        NO mutta kerranhan täällä vaan eletään!

        Joten antaa mennä vaan ja lapset soppaan mukaan, mikäli siltä tuntuu!

        "Pettäjä on usein hyvä äiti/isä lapsilleen. Ei pettäminen häntä noissa asioissa huonoksi tee. "

        Ai ei perheen rikkominen tee kenestäkään aikaisempaa huonompaa vanhempaa lapsilleen? Kyllä tekee.

      • vaikeita asioita
        Kasvat vielä kirjoitti:

        Hyvä "hkhäägiufluy". Jos ikinä saat omia lapsia ja seuraat heidän kasvuaan nuoruuteen niin ymmärrät miksi aikuisen ihmisen, jonka puoliso on ollut seksisuhteessa jonkun toisen aikuisen kanssa tulisi rajata vihansa.

        Lapsia tulee suojata omaltakin vihaltaa.. On ne kenen tahansa lapsia. Lapsen elämän kun voi pilata yhdellä lauseella ja vastuussa on sen esittäjä, ei lauseen aiheuttaja.

        Olen tullut tosi rankasti petetyksi. Kakkonen on perheellinen nainen, minulla ei ole lapsia. Ei tulisi meleenikään sotkea lapsia omiin kostotoimiin (joita ei kyllä ole). Lapset jätetään tuollaisten asioiden ulkopuolelle, olivat he minkä ikäisiä tahansa. Tosin kakkosen lapset kyllä nyt tietävät kuka minä olen siitä huolimatta ja välttelevät minua, toimin julkisessa ammatissa. Mutta minä en lähettele viestejä vaikka mikä tulisi.
        Ymmärrän kuitenkin petetyn vihan ja sen että harkintakyky näissä asioissa joskus ihmisillä pettää. Se viha on niin suuri. Koetetaan elää ihmisiksi.

      • Absoluuttisesti?
        totuus ensin kirjoitti:

        "Haluaisiko aloittaja, että joku kertoisi sinun pienille lapsillesi heidän äitinsä olevan lasten kiusaaja ja tunneinvalidi? Ihminen, joka on julma ja itsekäs niin, että on ajanut heidän isänsä pois?"

        KYLLÄ, jos se kerran on TOTTA!

        Totuus on katsojan silmässä. Eli siis voi kertoa?

      • Just.
        jepjepjep. kirjoitti:

        tollattis puhuu vain pelkäävä pettäjä!

        Pettäjälle kun ei mikään ole pyhää, vasta sitten aletaan miettimään näitä asioita kun ja jos käry käy... yht´äkkiä sillä onkin väliä että jos lapset saa tietää... Niin ja tietenkin... petetyn ihmisen PITÄÄ käyttäytyä mahdollisimman rauhallisesti ja kaikennielevänä.. muutenhan se on ihan raivohullu.

        Noin puhuuu empaattinen ihminsen, joka tajuaa ettei oman mielipahan takia tarvitse olla kohtuuton lapsia kohtaan.

      • näin ne "aikuiset"
        asdfsdf sdf kirjoitti:

        " Ei ole mitään syytä sotkea lapsia soppaan mukaan. En ymmärrä, miksi myös heille viestin laitoit"

        NO mutta kerranhan täällä vaan eletään!

        Joten antaa mennä vaan ja lapset soppaan mukaan, mikäli siltä tuntuu!

        "Pettäjä on usein hyvä äiti/isä lapsilleen. Ei pettäminen häntä noissa asioissa huonoksi tee. "

        Ai ei perheen rikkominen tee kenestäkään aikaisempaa huonompaa vanhempaa lapsilleen? Kyllä tekee.

        Huhhhuh! Ne "aikuiset" jotka vetävät lapset omiin sotiinsa mukaan ja kertovat heille asioita jotka ei heille kuulu, eivät omaa mitään kokemusta todellisista perheongelmista tai ylipäätään kanna minkäänlaista vastuuta. Ette voi tietää kuinka paljon lapseen sattuu jo se että vanhemmat eroavat ja perhe hajoaa saatikka se että jomman kumman/molempien vanhemman seksisuhteita revitellään ja syytellään puolin ja toisin. Tollaisille ihmisille en soisi lapsia ikipäivänä, hävetkää! On asioita joita lapsien ei tarvitse tietää ja jotka tulee pitää vanhempien välisinä!! Lapselle vanhemmat eivät ole seksuaalisia ihmisiä muutenkaan vaan vanhempia, turvallisia aikuisia, joten olkaa nyt järkeviä älkääkä pakottako lapsia ahdistaviin tilanteisiin!
        T. avioerolapsi, psykopaatin lapsi ja liikaa nähnyt

      • kaamoskaappi
        hkhäägiufluy kirjoitti:

        Niin, no...
        Eikös noi kaksi petturia ole jo sotkenut lapsetkin soppaan kun menivät pettämään.. Joten loppu on vaan jatkoa sille mitä nämä kaksi ovat aloittaneet.

        En mä ymmärrä miksi tollasessa tilanteessa enää petetyn pitäs sääliä mitään, eikä ketään. Ite tekisin samalla tavalla, anti mennä sileeks koko juttu sitten kerralla.

        Tsemppiä ap!!!

        EN HYVÄKSY!!! Lapsia ei kannattanut sotkea asiaan. Vanhemmat sitten kertovat.
        Miehesi teki äärimmäisen tyhmästi. Ihmettelen myös miksi??!!
        Aika tyhmä äijä.Täh?

      • miau88

        Kyllä muuten oli hyvä viesti mutta todella mautonta ja ala-arvoista laittaa viestiä lapsille... olkootkin sitten teini ikäisiä!

      • Petettykin

        Joopa joo ei korppi korpin silmää noki.Jokainen saa olla oma itsensä ja periaatteensa.Aikuisten pitäisi ymmärtää ketkä heidän bioiluistaan kärsivät.On olemassa stimulaatoreitakin.

      • mietihän toistenperi

        Jaaa,mitä sitten...tuliko parempi mieli tai saitko mielestäsi mielenrauhan kun teit tuon,vielä oikein laitoin lapsille omat viestit.Niin,saitko tästä nyt sen mitä halusit...kai sinä saiit...
        Ajattelhan muuten toistenperi,mitä jos joku olisi laittanut sinulle ja SINUN lapselle tuollaisen viestin,miltä olisi tuntunut kun lapsi lukee viestin missä tulee selväksi että isä on pettänyt äitiä.Niinpä,tuskin se ainakaan helpottaa tuskaa.

        Ja toisekseen,teidän suhde EI OLE ollut kunnossa,todennäköisesti pitkään aikaan! Sen tiedät itsekkin.

      • kuka viimeksi nauraa
        Absoluuttisesti? kirjoitti:

        Totuus on katsojan silmässä. Eli siis voi kertoa?

        En osaa sanoa onko sama kuka murkkuikäisille lapsille kertoo mahdollisen eron syistä. Onko se sitten heidän isänsä vaiko petetty toinen nainen. Kuulluksihan se tulee kumminkin. Lapset kyllä kyselevät ja ottavat selvää.

        Kosto oli suloinen. Lapsista en tiedä.

        Minäkin kostin aikoinani. Omalla tavallani mutta kostin vain viettelijälle. Hän ei ole ikinä päässyt mieheni sukuun ja ex mieheni hänet myös jätti. Tiedä miksi ;)).

        Minä löysin uuden. ;))

      • juttiko ?
        mietihän toistenperi kirjoitti:

        Jaaa,mitä sitten...tuliko parempi mieli tai saitko mielestäsi mielenrauhan kun teit tuon,vielä oikein laitoin lapsille omat viestit.Niin,saitko tästä nyt sen mitä halusit...kai sinä saiit...
        Ajattelhan muuten toistenperi,mitä jos joku olisi laittanut sinulle ja SINUN lapselle tuollaisen viestin,miltä olisi tuntunut kun lapsi lukee viestin missä tulee selväksi että isä on pettänyt äitiä.Niinpä,tuskin se ainakaan helpottaa tuskaa.

        Ja toisekseen,teidän suhde EI OLE ollut kunnossa,todennäköisesti pitkään aikaan! Sen tiedät itsekkin.

        Mitä sinä sitten tiedät toisten suhteista.

        Etkö tiedä että jotkut miehet vain käyvät vieraissa ihan huvikseen ja vaihtavat muijaa heti kun uusi löytyy ...

      • Kahden kauppa

        Väärin teit kun sekotit lapset juttuunne! Etkä sinä voi syyttää vain tätä vierasta naista petturiksi ja miehesi vokottelijaksi. Oliko sun miehesi pakko mennä mukaan moiseen peliin? Ei ollut!!! Siinä on kaksi syyllistä eikä vain se vieras nainen. Sen ymmärrän että ilmoitit tälle naiselle tietäväsi suhteesta, mutta aivan väärin oli sekoittaa hommaan lapset!

      • sadsasd
        kaamoskaappi kirjoitti:

        EN HYVÄKSY!!! Lapsia ei kannattanut sotkea asiaan. Vanhemmat sitten kertovat.
        Miehesi teki äärimmäisen tyhmästi. Ihmettelen myös miksi??!!
        Aika tyhmä äijä.Täh?

        Tästä päästäänkin siihen, miksi vaikeissa erotilanteista pahimmassa tapauksessa toinen vanhemmista surmaa lapset, kostoksi exälle...

      • 54960w548
        kuka viimeksi nauraa kirjoitti:

        En osaa sanoa onko sama kuka murkkuikäisille lapsille kertoo mahdollisen eron syistä. Onko se sitten heidän isänsä vaiko petetty toinen nainen. Kuulluksihan se tulee kumminkin. Lapset kyllä kyselevät ja ottavat selvää.

        Kosto oli suloinen. Lapsista en tiedä.

        Minäkin kostin aikoinani. Omalla tavallani mutta kostin vain viettelijälle. Hän ei ole ikinä päässyt mieheni sukuun ja ex mieheni hänet myös jätti. Tiedä miksi ;)).

        Minä löysin uuden. ;))

        Sillä, miten ja kuka asian lapsille on merkitystä. Asia ei ollut mitenkään noiden murkkujen syytä, joten tuon viestin lähettäminen oli aikuiselta asiatonta. He tosiaan olisivat saaneet asian aikanaan tietää, joten viestin lähettäminen oli täysin tarpeetonta ja todella lapsellista.

      • kfieuhgjkrgk
        Just. kirjoitti:

        Noin puhuuu empaattinen ihminsen, joka tajuaa ettei oman mielipahan takia tarvitse olla kohtuuton lapsia kohtaan.

        Aivan raivonsa voi kohdistaa johonkin muuhun kuin lapsiin. Jokaisella on täysi oikeus kaikkiin tunteisiinsa, mutta jokainen on myös itse vastuussa, miten ja kenelle niitä ilmaisee. Ei tarvitse niellä kaikkea ja olla kaikissa tilanteissa rauhallinen, mutta kolmannelle alaikäiselle osapuolelle raivoaminen on alhaista.

      • frjtgiorurj
        kfieuhgjkrgk kirjoitti:

        Aivan raivonsa voi kohdistaa johonkin muuhun kuin lapsiin. Jokaisella on täysi oikeus kaikkiin tunteisiinsa, mutta jokainen on myös itse vastuussa, miten ja kenelle niitä ilmaisee. Ei tarvitse niellä kaikkea ja olla kaikissa tilanteissa rauhallinen, mutta kolmannelle alaikäiselle osapuolelle raivoaminen on alhaista.

        Niin ja itseasiassa teit todella väärin myös noiden lasten isää kohtaan. Hänellä olisi tullut oikeus valita, missä ja miten lapset saavat asiasta tietää. Nyt hän joutui kohtaamaan kaiken lisäksi sen, että olit vähintään loukannut hänen lastensa tunteita, ellet sitten aiheuttanut heille vakaviakin ylimääräisiä traumoja.

      • älkääsekottakolapsia
        vaikeita asioita kirjoitti:

        Olen tullut tosi rankasti petetyksi. Kakkonen on perheellinen nainen, minulla ei ole lapsia. Ei tulisi meleenikään sotkea lapsia omiin kostotoimiin (joita ei kyllä ole). Lapset jätetään tuollaisten asioiden ulkopuolelle, olivat he minkä ikäisiä tahansa. Tosin kakkosen lapset kyllä nyt tietävät kuka minä olen siitä huolimatta ja välttelevät minua, toimin julkisessa ammatissa. Mutta minä en lähettele viestejä vaikka mikä tulisi.
        Ymmärrän kuitenkin petetyn vihan ja sen että harkintakyky näissä asioissa joskus ihmisillä pettää. Se viha on niin suuri. Koetetaan elää ihmisiksi.

        En yhtään ihmettele, että mies on tuollaista naista pettänyt! Tämän sanon omasta kokemuksestani. Olin itse toinen nainen ja rouvan taholta lähti helvetti irti niin hävytön hän oli, että hyökkäsi jopa lasteni kimppuun ja se on asia jota en ikinä tule antamaan anteeksi. Tosin kyseinen nainen on jo kuollut ja itse olen naimisissa hänen ex-miehensä kanssa. Ollut jo 32 vuotta. Pettämisiä tai muutakaan ei ole ollut puolin eikä toisin.

        Jos parisuhteessa on pettämistä niin parisuhde ei ole hyvinvoiva eikä onnellinen. Sanotte mitä sanotte!

        Mieheni ei ikinä moittinut hirvittävää ex-vaimoaan, sanoi vain, että "sinä et tiedä minkälainen se on". Emme voineet edes jäädä samaan kaupunkiin asumaan.

      • kanteletar runosta
        juttiko ? kirjoitti:

        Mitä sinä sitten tiedät toisten suhteista.

        Etkö tiedä että jotkut miehet vain käyvät vieraissa ihan huvikseen ja vaihtavat muijaa heti kun uusi löytyy ...

        Ei se (I) nai`malla kulu - eikä Kul`li turhan kylillä juokse...

      • "aikuiset"
        näin ne "aikuiset" kirjoitti:

        Huhhhuh! Ne "aikuiset" jotka vetävät lapset omiin sotiinsa mukaan ja kertovat heille asioita jotka ei heille kuulu, eivät omaa mitään kokemusta todellisista perheongelmista tai ylipäätään kanna minkäänlaista vastuuta. Ette voi tietää kuinka paljon lapseen sattuu jo se että vanhemmat eroavat ja perhe hajoaa saatikka se että jomman kumman/molempien vanhemman seksisuhteita revitellään ja syytellään puolin ja toisin. Tollaisille ihmisille en soisi lapsia ikipäivänä, hävetkää! On asioita joita lapsien ei tarvitse tietää ja jotka tulee pitää vanhempien välisinä!! Lapselle vanhemmat eivät ole seksuaalisia ihmisiä muutenkaan vaan vanhempia, turvallisia aikuisia, joten olkaa nyt järkeviä älkääkä pakottako lapsia ahdistaviin tilanteisiin!
        T. avioerolapsi, psykopaatin lapsi ja liikaa nähnyt

        Näin ne aikuiset
        T. avioerolapsi, psykopaatin lapsi ja liikaa nähnyt!"

        Kohtalotoveri! - samaa kokenut minäkin. Meitä on siis muitakin.
        Myötätuntoni sinulle.

      • Minun3
        54960w548 kirjoitti:

        Sillä, miten ja kuka asian lapsille on merkitystä. Asia ei ollut mitenkään noiden murkkujen syytä, joten tuon viestin lähettäminen oli aikuiselta asiatonta. He tosiaan olisivat saaneet asian aikanaan tietää, joten viestin lähettäminen oli täysin tarpeetonta ja todella lapsellista.

        mielestäni se oli oikein kertoa heti noille murkkuikäisille lapsillekin totuus, koska muuten heidän äitinsä olisi vain valehdellut heille ja kieltänyt kaiken.

      • POIKAPULMUNEN
        vaikeita asioita kirjoitti:

        Olen tullut tosi rankasti petetyksi. Kakkonen on perheellinen nainen, minulla ei ole lapsia. Ei tulisi meleenikään sotkea lapsia omiin kostotoimiin (joita ei kyllä ole). Lapset jätetään tuollaisten asioiden ulkopuolelle, olivat he minkä ikäisiä tahansa. Tosin kakkosen lapset kyllä nyt tietävät kuka minä olen siitä huolimatta ja välttelevät minua, toimin julkisessa ammatissa. Mutta minä en lähettele viestejä vaikka mikä tulisi.
        Ymmärrän kuitenkin petetyn vihan ja sen että harkintakyky näissä asioissa joskus ihmisillä pettää. Se viha on niin suuri. Koetetaan elää ihmisiksi.

        EI NÄKÖJÄÄN KORPPI KORPIN SILMÄÄ NOKI!

      • luottotiedot menny
        kanteletar runosta kirjoitti:

        Ei se (I) nai`malla kulu - eikä Kul`li turhan kylillä juokse...

        www.vippiilmanluottotietoja.com

      • KALLE KELLO
        älkääsekottakolapsia kirjoitti:

        En yhtään ihmettele, että mies on tuollaista naista pettänyt! Tämän sanon omasta kokemuksestani. Olin itse toinen nainen ja rouvan taholta lähti helvetti irti niin hävytön hän oli, että hyökkäsi jopa lasteni kimppuun ja se on asia jota en ikinä tule antamaan anteeksi. Tosin kyseinen nainen on jo kuollut ja itse olen naimisissa hänen ex-miehensä kanssa. Ollut jo 32 vuotta. Pettämisiä tai muutakaan ei ole ollut puolin eikä toisin.

        Jos parisuhteessa on pettämistä niin parisuhde ei ole hyvinvoiva eikä onnellinen. Sanotte mitä sanotte!

        Mieheni ei ikinä moittinut hirvittävää ex-vaimoaan, sanoi vain, että "sinä et tiedä minkälainen se on". Emme voineet edes jäädä samaan kaupunkiin asumaan.

        Ei voi mitään, mutta sinunlaisesi naiset ovat minusta täysiä h***a. Kannattaa olla varuillaan, tiedät varmaan kokemuksesta että miehesi (jos nyt enää on se sama) ei ole sitä uskollisinta sorttia ja miehesi kannattaa olla varuillaan, koska sinä bongaat uuden varatun....... Sinunlaisella naisella (ja miehellä) pysyy aina mukana se tietty leima

      • tuiy6tiuyt
        frjtgiorurj kirjoitti:

        Niin ja itseasiassa teit todella väärin myös noiden lasten isää kohtaan. Hänellä olisi tullut oikeus valita, missä ja miten lapset saavat asiasta tietää. Nyt hän joutui kohtaamaan kaiken lisäksi sen, että olit vähintään loukannut hänen lastensa tunteita, ellet sitten aiheuttanut heille vakaviakin ylimääräisiä traumoja.

        "Niin ja itseasiassa teit todella väärin myös noiden lasten isää kohtaan. Hänellä olisi tullut oikeus valita, missä ja miten lapset saavat asiasta tietää."

        Hän jätti itse vapaaehtoisesti käyttämättä tuon oikeutensa.

      • äläpetäkoskaan
        tuiy6tiuyt kirjoitti:

        "Niin ja itseasiassa teit todella väärin myös noiden lasten isää kohtaan. Hänellä olisi tullut oikeus valita, missä ja miten lapset saavat asiasta tietää."

        Hän jätti itse vapaaehtoisesti käyttämättä tuon oikeutensa.

        Lasten isä satutti jo itse pettämisteollaan. Jätti siis vapaaehtoisesti käyttämättä tuon oikeutensa. Jopa itse tunnusti lapsilleen, ettei halua heitä satuttaa!! Vaimolleen ei tunnustanut koskaan, vaan syytti ja valehteli. Aika selvää, kuka ensin toimi selän takana väärin ja mitkä traumat itse aiheutti. Tuli koko ajan vain lisää traumoja, joita yritettiin laastaroida, lopulta kaikki räjähti silmille.

      • leikkiä?
        Kasvat vielä kirjoitti:

        Hyvä "hkhäägiufluy". Jos ikinä saat omia lapsia ja seuraat heidän kasvuaan nuoruuteen niin ymmärrät miksi aikuisen ihmisen, jonka puoliso on ollut seksisuhteessa jonkun toisen aikuisen kanssa tulisi rajata vihansa.

        Lapsia tulee suojata omaltakin vihaltaa.. On ne kenen tahansa lapsia. Lapsen elämän kun voi pilata yhdellä lauseella ja vastuussa on sen esittäjä, ei lauseen aiheuttaja.

        Kyseessä teini-ikäiset lapset, kyllä heidän tulee jo tietää totuus eikä valhe liirum laarumia. Jos se oli heidän äitinsä leikkiä, niin voi kai senkin kertoa, että äiskä leikki toisen iskan kanssa. Se on sitä aikuisten leikkiä, josta tulee surupuseroon ja rintaan.

      • noro1
        äläpetäkoskaan kirjoitti:

        Lasten isä satutti jo itse pettämisteollaan. Jätti siis vapaaehtoisesti käyttämättä tuon oikeutensa. Jopa itse tunnusti lapsilleen, ettei halua heitä satuttaa!! Vaimolleen ei tunnustanut koskaan, vaan syytti ja valehteli. Aika selvää, kuka ensin toimi selän takana väärin ja mitkä traumat itse aiheutti. Tuli koko ajan vain lisää traumoja, joita yritettiin laastaroida, lopulta kaikki räjähti silmille.

        Viestin saaneiden lasten isähän ei ollut petturi, vaan äiti... nyt meni puurot ja vellit sekaisin.

        Mitähän ap olisi tykännyt, jos tämä petetty isä olisi tehnyt samanlaisen tempun ja laittanut viestin hänelle ja lapsilleen - ei varmaan kovin suurta kiitollisuutta kuitenkaan.

      • 54960w548 kirjoitti:

        Sillä, miten ja kuka asian lapsille on merkitystä. Asia ei ollut mitenkään noiden murkkujen syytä, joten tuon viestin lähettäminen oli aikuiselta asiatonta. He tosiaan olisivat saaneet asian aikanaan tietää, joten viestin lähettäminen oli täysin tarpeetonta ja todella lapsellista.

        Kun on loukattu, ei arvostelukyky pidä. Oli kerrassaan törkeää sotkea syyttömiä lapsia aikuisten asioihin. Keskenkasvuista todella!

      • valkoinenpoika
        Absoluuttisesti? kirjoitti:

        Totuus on katsojan silmässä. Eli siis voi kertoa?

        Tottakai pitääkin kertoa.Kierot valehtelevat joka paikassa.Kuvan kanssa varoitettava!

      • 3+20
        Just. kirjoitti:

        Noin puhuuu empaattinen ihminsen, joka tajuaa ettei oman mielipahan takia tarvitse olla kohtuuton lapsia kohtaan.

        jos nainen antaisi miehelle myöskin sen jäkeen kun on lapsia ja ollaan naimisissa niin miehen ei tarvitsisi lähteä hakemaan seksiä muualta. Suurimmat pettämisten syyt ovat siinä kun kotona ei enään saa. ne parit, joilla on aktiivinen seksielämä menee myöskin arjessa hyvin eikä seuraa tarvitse katsella muualta.

      • mietihän toistenperi
        juttiko ? kirjoitti:

        Mitä sinä sitten tiedät toisten suhteista.

        Etkö tiedä että jotkut miehet vain käyvät vieraissa ihan huvikseen ja vaihtavat muijaa heti kun uusi löytyy ...

        Kuulehan,kyllä juttu on tasan niiin että joku on mennyt ajat sitten jo pieleen.Tuollainen selittely"kaikki oli hyvin mutta sitten..." todistaa vain kaiken.Eriasia on että onko halunnut ummistaa silmät totuudelta,se voi olla.Mutta,tuollainen "yllätys,yllätys" on ihan lurua,sen tietää ap ja niin sinäkin jos oikein alat miettimään.

        Ja toisekseen,kyllä,mies oli sika tässä tarinassa ja ehdottomasti siitä samaa mieltä.Mutta,ihan samalla tavalla naiset pettää miehiä kuin miehet naisia.Totteampahan vain.

      • ........

        Mies petti ja pettäminen on ehdottomasti väärin. Mutta mielestäni vielä enemmän väärin on vetää soppaan mukaan täysin syyttömiä ja viattomia ihmisiä.

      • Aikuiset ihmiset
        jepjepjep. kirjoitti:

        tollattis puhuu vain pelkäävä pettäjä!

        Pettäjälle kun ei mikään ole pyhää, vasta sitten aletaan miettimään näitä asioita kun ja jos käry käy... yht´äkkiä sillä onkin väliä että jos lapset saa tietää... Niin ja tietenkin... petetyn ihmisen PITÄÄ käyttäytyä mahdollisimman rauhallisesti ja kaikennielevänä.. muutenhan se on ihan raivohullu.

        Tiedoksi teille katkerille naisille, jotka yritätte saada lapset isäänsä vastaan kertomalla mitä pahaa isi onkaan tehnyt: se että isä on pettänyt sinua ei välttämättä kerro siitä millainen isä hän on ollut lapsilleen.

        Kun meidän vanhemmille tuli aikoinaan ero äiti yritti aina kovasti musta maalata ja puhua pahaa isästä. En voi todellakaan luottaa jokaiseen tarinaan mitä äiti kertoi ja jotkut tuntuivat muuttuvankin ajan kanssa, mutta muistan kyllä itse joitakin tapauksia kun isä ei osannut riidan aikana pitää päätään tarpeeksi kylmänä ja teki väärin. Mutta ei äitikään aina osannut toimia järkevästi.

        Silti nämä riidat eivät ole muuttaneet sitä mitä tunnen isääni kohtaan. Hän on tehnyt virheitä, mutta kukapa ei ole ja hän on aina ollut erittäin hyvä isä johon on voinut luottaa vaikeinakin aikoina.

        Jos miehenne on tehnyt teitä kohtaan väärin älkää nyt aikuiset ihmiset ainakaan kostako lapsien kautta tai yrittäkö kääntää lapsia isäänsä vastaan. Se mitä sinun ja miehesi välillä on tapahtunut on teidän välinen asia. Pitää lapset erossa riitelyistänne. Lapset eivät ole mitään pelinappuloita.

      • Pettäjän lapsi
        leikkiä? kirjoitti:

        Kyseessä teini-ikäiset lapset, kyllä heidän tulee jo tietää totuus eikä valhe liirum laarumia. Jos se oli heidän äitinsä leikkiä, niin voi kai senkin kertoa, että äiskä leikki toisen iskan kanssa. Se on sitä aikuisten leikkiä, josta tulee surupuseroon ja rintaan.

        Lapset ovat syyttömiä aikuisten järjestämiin sotkuihin. Petetty voi ajatella, että kostaa sillä tavalla petturille, että sotkee lapset asiaan mukaan. Oikeasti se on kovin isku niille lapsille, joille voi tulla jatkossa ongelmia omissa suhteissaan "aikuisten" sähläämisen takia. Älkää pilatko lasten mielenterveyttä.

      • Elatukset rästissä

        No joo..Ei tee isänä/äitinä huonoa..Entäs elkkarit ympäri Suomea?

      • ajomies
        3+20 kirjoitti:

        jos nainen antaisi miehelle myöskin sen jäkeen kun on lapsia ja ollaan naimisissa niin miehen ei tarvitsisi lähteä hakemaan seksiä muualta. Suurimmat pettämisten syyt ovat siinä kun kotona ei enään saa. ne parit, joilla on aktiivinen seksielämä menee myöskin arjessa hyvin eikä seuraa tarvitse katsella muualta.

        hei..Tiedätkö mitä? Olet väärässä. ei mene arjessa hyvin, eikä pyhinä VAIKKA seksielämä on loistavaa.

      • älyvapaata

        varmasti olet loukkaantunut ja käärmeissäsi asiasta mutta silti...miksi ihmeessä pitää teineille tuollaista viestiä laittaa...aikuisten asioita!!!!
        Jokainen kertoo lapsilleen eron syyt miten parhaaksi näkee ja vaikka haluaa kostaa kokemansa vääryyden, miksi pitää tuhota lasten suhde vanhempaansa??

    • Pettäjille,kakkosill

      Joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Jos arvostelette petetyn toimia, se on turhaa, sillä leikin, joka loukkaa muita ihmisiä, aloititte te itse.

      Jos te saatte loukata petoksellanne petettyä puolisoa ja samalla välillisesti myös hänen lapsiaan, on turha itkeä, jos petetty vastavuosoiresti loukkaakin omaa perhettänne.

      Maailma ei ole sellainen, että te saatte tehdä pahaa toisille mutta teitä ja lähimmäisiänne ei saa satuttaa. Ikäväksenne, joukossamme on ihmisiä, jotka lyövät takaisin, silloin jos heitä lyödään. Jos sellainen sattuisi omalle kohdalle, niin itku ei auta.

      • aamulla aikaisin

        Vaikka aikuinen ihminen tuntisi itsensä miten loukatuksi, ei siihen lapsia mukaan sotketa. En usko ap:n omille lapsilleen kertoneen, että nyt se teidän isä petti mua ja on tästä lähtien huono isä. Vai oliko niin hölmö? Aikuisten sotkujen ei pidä antaa sotkea lasten välejä vanhempiinsa.

        Kyllä lapset ehtii aikuisen elämän raadollisuuteen oppia ajan kanssa, kun ovat siihen valmiita.

      • Suojelija on vanhemp
        aamulla aikaisin kirjoitti:

        "Lapsia ei sotketa." Niinpä. Mutta kun on niin, että elämme epätäydellisessä maailmassa, jossa elää paljon epätäydellisiä ihmisiä. He sotkevat lapset riitoihin mukaan ja he pahoittavat näiden mielen. Kandeis ottaa tämä aina huomioon, jos on omia lapsia.

        Vanhemman tehtävä on toimia niin, että suojelee omia lapsiaan pahoilta ihmisiltä. Joten ei kannattaisi pettää, tai ryhtyä kakkoseksi, sillä oma teko voi joskus osua oman lapsen nilkkaan ja aiheuttaa omalle lapselle pahaa. Sitten on ilkeitä ulkopuolisia, esimerkiksi naapureita, jotka ihan ilkeyksissään haukkuvat sellaista lasta, jonka äidin tai isän he tietävät ryhtyneen salasuhteeseen. Lapsen kaverit, jotka tietävät salasuhteesta, voivat kiusata.

        Lapsen pahoinvointi voi toteutua joskus jopa ilman ulkopuolisia ilkeilijöitä, kuten esimerkiksi silloin kun ukkomies vierailee lapsen omassa kodissa tätä rakastamatta ja tätä mitenkään huomioimatta.

        Lapsen ainoa todellinen suojelija elämän pahuuksilta on hänen omat vanhempansa. Joten heidän tulisi käyttäytyä vastuunsa mukaan.

      • missä omatunto
        Suojelija on vanhemp kirjoitti:

        "Vanhemman tehtävä on toimia niin, että suojelee omia lapsiaan pahoilta ihmisiltä. Joten ei kannattaisi pettää, tai ryhtyä kakkoseksi, sillä oma teko voi joskus osua oman lapsen nilkkaan ja aiheuttaa omalle lapselle pahaa. "

        Mikähän siinä on, että tätä ei tajuta? Onko se pettäjän itsekeskeinen logiikka niin invalidisoiva ja mielen raunioittava, että edes teon jälkeen ei näe vastuutaan?

        Vaikuttaa siltä, että täällä on muutamia pettäjiä, joiden käytöksen ja mielipiteiden taustalla on täydellinen omantunnon puute.

      • sfsdf s
        aamulla aikaisin kirjoitti:

        Vaikka aikuinen ihminen tuntisi itsensä miten loukatuksi, ei siihen lapsia mukaan sotketa. En usko ap:n omille lapsilleen kertoneen, että nyt se teidän isä petti mua ja on tästä lähtien huono isä. Vai oliko niin hölmö? Aikuisten sotkujen ei pidä antaa sotkea lasten välejä vanhempiinsa.

        Kyllä lapset ehtii aikuisen elämän raadollisuuteen oppia ajan kanssa, kun ovat siihen valmiita.

        "Vaikka aikuinen ihminen tuntisi itsensä miten loukatuksi, ei siihen lapsia mukaan sotketa. "

        Lapsetko eivät ole mukana vaikka tuli avioero? Mikä se semmoinen avioero on, jossa lapset eivät ole mukana?

        Tuo nyt on semmoista ideologista hömpötystä. Noita asioita tulisi pohdiskella hyvissä ajoin ennenkuin hölmöilee, sillä teoilla voi olla kaikenlaisia yllättäviäkin seuraamuksia, etenkin näin some-palveluiden aikakaudella.

        Sitäpaitsi rehellisyys maan perii!

        "Kyllä lapset ehtii aikuisen elämän raadollisuuteen oppia ajan kanssa, kun ovat siihen valmiita. "

        Vähän turha puhua raadollisuuden oppimisesta ajan kanssa, jos perhe on jo hajonnut.

      • petostako

        Minusta on ala-arvoista yleensä puhua pettämisestä siinä merkityksessä että se tarkoittaa ainoastaan seksiä. Kehittynyt ja täysipäinen ihminen kysyy selityksiä asioille. "Petetty" voi olla yhtä syyllinen, hänen olisi pitänyt aistia heikot signaalit ajoissa, niitä on aina, eivät asiat leviä silmille yht'äkkiä jos vaan uskaltaa pitää silmät auki. "Petetyn" reaktio ja toimintatapa kertovat hänen persoonallisuudestaan. Tuollaisen ihmisen läheltä haluaa ilman muuta pois.

      • No, huh huh
        petostako kirjoitti:

        Kyllä se on parisuhteessa niin, että jos mieli tekee sekstailla ulkopuolisen kanssa, niin sen verran pitää olla "munaa" niin naisella kuin miehellä että entisen suhteen lopettavat ensin ja sitten vasta voi sekstailut muiden kanssa lakaa. Sen verran pitää kumppania kunnioittaa. Ei se parisuhde voi olla kunnossa, jos mieli tekee vieraisiin. Reilusti vaihtoo vaan sitten, kerran täällä eletään, mutta ei toisia loukaten.

        Lapsia ei sekoiteta aikuisten riitoihin, ni!

      • mummuli2
        sfsdf s kirjoitti:

        "Vaikka aikuinen ihminen tuntisi itsensä miten loukatuksi, ei siihen lapsia mukaan sotketa. "

        Lapsetko eivät ole mukana vaikka tuli avioero? Mikä se semmoinen avioero on, jossa lapset eivät ole mukana?

        Tuo nyt on semmoista ideologista hömpötystä. Noita asioita tulisi pohdiskella hyvissä ajoin ennenkuin hölmöilee, sillä teoilla voi olla kaikenlaisia yllättäviäkin seuraamuksia, etenkin näin some-palveluiden aikakaudella.

        Sitäpaitsi rehellisyys maan perii!

        "Kyllä lapset ehtii aikuisen elämän raadollisuuteen oppia ajan kanssa, kun ovat siihen valmiita. "

        Vähän turha puhua raadollisuuden oppimisesta ajan kanssa, jos perhe on jo hajonnut.

        Ei lasten tarvitse kaikkea psk tietää. Jo avioerossa on ihan tarpeeksi kestämistä, eikä ole syytä myrkyttää ihmistaimen mieltä ja riistää sitäkin vähää kunnioitusta vanhempiaan kohtaan.
        Maailman pahuutta ei tarvitse tuoda pilaamaan nuorten mahdollisuutta kehittyä tasapainoisiksi aikuisiksi.

      • KALLE KELLO
        No, huh huh kirjoitti:

        Kyllä se on parisuhteessa niin, että jos mieli tekee sekstailla ulkopuolisen kanssa, niin sen verran pitää olla "munaa" niin naisella kuin miehellä että entisen suhteen lopettavat ensin ja sitten vasta voi sekstailut muiden kanssa lakaa. Sen verran pitää kumppania kunnioittaa. Ei se parisuhde voi olla kunnossa, jos mieli tekee vieraisiin. Reilusti vaihtoo vaan sitten, kerran täällä eletään, mutta ei toisia loukaten.

        Lapsia ei sekoiteta aikuisten riitoihin, ni!

        "Ei se parisuhde voi olla kunnossa, jos pettää". Ei se mene aina noinkaan, vaikka parisuhde ja kaikki muukin on kunnossa, on näitä narsistisia addikteja, jotka tarvitsevat kallonkutistajaa.. Voi kun ihminen olisikin sellainen, että pystyisi näkemää tällaiset kusipäät ja tietäisi pysyä näistä erossa.. Sitten nämä hullut voisivat temmeltää keskenään niin paljon kun haluaisivat ja normaalit ihmiset voisivat olla yhdessä.

      • lskdflsfdkjlk
        mummuli2 kirjoitti:

        Ei lasten tarvitse kaikkea psk tietää. Jo avioerossa on ihan tarpeeksi kestämistä, eikä ole syytä myrkyttää ihmistaimen mieltä ja riistää sitäkin vähää kunnioitusta vanhempiaan kohtaan.
        Maailman pahuutta ei tarvitse tuoda pilaamaan nuorten mahdollisuutta kehittyä tasapainoisiksi aikuisiksi.

        Tarkoitat kunnioitusta, joka perustuu valheeseen. Miksi lasten pitäisi kunnioittaa pskaa?

        Tässä kohtaa maailman pahuus on isässä, joka petti perheensä.

      • no huh huh
        missä omatunto kirjoitti:

        "Vanhemman tehtävä on toimia niin, että suojelee omia lapsiaan pahoilta ihmisiltä. Joten ei kannattaisi pettää, tai ryhtyä kakkoseksi, sillä oma teko voi joskus osua oman lapsen nilkkaan ja aiheuttaa omalle lapselle pahaa. "

        Mikähän siinä on, että tätä ei tajuta? Onko se pettäjän itsekeskeinen logiikka niin invalidisoiva ja mielen raunioittava, että edes teon jälkeen ei näe vastuutaan?

        Vaikuttaa siltä, että täällä on muutamia pettäjiä, joiden käytöksen ja mielipiteiden taustalla on täydellinen omantunnon puute.

        Jännää, miten tämän raivoisan aloittajan mielestä kaikki erimieltä olevat ovat pettäjiä.

        Minä en ole milloinkaan pettänyt. Minua ei tietääkseni ole petetty. En silti ymmärrä aloittajan käytöstä - lapsille tuollaisen kirjeen lähettäminen on heidän sotkemistaan aikuisten asioihin. Hirveän epäkypsää toimintaa kaikenkaikkiaan.

        Pettämiseen on monia syitä - eivät kaikki pettäjät ole täysiä tunteettomia kusipäitä. Jotkin avioliitot eivät toimi ja se sijaan, että siinä reippaasti puhuttaisiin asiat halki ja hankittaisiin apua tai erottaisiin, joillakuilla ei sisu riitä ja omaan pahaan tai tyhjään oloon haetaan vääränlaista apua.

        Pettäminen ei tee ihmisistä kokonaisvaltaisesti pahoja tai kykenemättömiä aitoihin tunteisiin. Se ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa.

        Nämä ovat asioita, jotka tasapainoiset ihmiset ymmärtävät. Aloittaja ilmeisesti ei.

        Aloittaja hyvä - sinulla pettäminen tuntuu laukaisseen jonkinlaisen mielenhäiriön. Hae apua. Ja jos olet ollut käsityskyvyltäsi näin rajallinen jo aiemmin, en välttämättä ihmettele, että puolisosi haki aikuista, täysjärkistä seuraa muualta.

      • Tästä syystä
        lskdflsfdkjlk kirjoitti:

        Tarkoitat kunnioitusta, joka perustuu valheeseen. Miksi lasten pitäisi kunnioittaa pskaa?

        Tässä kohtaa maailman pahuus on isässä, joka petti perheensä.

        Pahinta mitä oman lapsen itsetunnon kehitykselle voi tehdä, on haukkua puolta hänen geeniperimästään. Lapsi heijastelee omaa arvostustaan vanhempien kautta. Lyttäämällä täysin toisen vanhemman, antaa lyttääjä lapselle kuvan, että myös lapsessa on tätä kautta jotain perustavanlaatuista vikaa. Tätä ei sanoilla toiseksi selitetä. Lapsella ei ole vielä sellaista elämänkokemukseen ja omiin kykyihinsä/taitoihinsa pohjaalvaa valmiutta itsetunnon muodostamiseen, että hän pystyisi irroittautumaan ajatuksesta itsestään vanhempiensa geeniperimän tuloksena.

        Samalla kun haukkuu puolisoaan/ex-puolisoaan lapselle, haukkuu lasta. Todella loukkaavaa. Puoliso voi toki olla minkälainen tahansa, mutta sitä olisi voinut miettiä silloin aikaisemmin. Ei auta enää mitään piinata lasta omissa puolisonvalinnoissa tehdyillä virheillä. Julmaa ja itsekästä.

      • alliä
        lskdflsfdkjlk kirjoitti:

        Tarkoitat kunnioitusta, joka perustuu valheeseen. Miksi lasten pitäisi kunnioittaa pskaa?

        Tässä kohtaa maailman pahuus on isässä, joka petti perheensä.

        mutta olihan nainen jonka kanssa petti vaimoaan myös naimisissa joten kyllä naisessakin on maailmanpahuus !!!!!!!!

    • 2+3+5+7+11+13+17...

      Olen pahoillani sun puolesta ap. Tiedän, toi tilanne tuntuu maailmanlopulta. Mutta usko, siitä selviää kyllä. Ja sen jälkeen olet paljon vahvempi. Älä sotke lapsia mukaan tohon sotkuun. Älä omiasi, äläkä sen toisen perheen. Mikään tapahtuma ei ole lasten syy ja teet vaan itsestäsi tyhmän toimimalla niin. Kostaminenkin on lapsellista, mutta jos on pakko niin silloin on... Mutta kosta niille aikuisille! Usko mua, voit vielä tuntea itsesi todella ylpeäksi, jos edes yrität hillitä kostonhimosi ja käyttäytyä kuten aikuinen. Sinä et ole tehnyt mitään väärää! Muista se! Keskity mielummin itseesi ja oman elämäsi järjestämiseen. Tsemppiä ja hali sydämeni pohjasta

      • 2+3+5+7+11+13+17...

        Ja vielä pakko lisätä: Jos mulle joku noin 5v sitten pahimmassa kuopassa ollessani olisi tullut selittämään nyt kirjoittamaani ylläolevaa sepustusta, niin en olisi varmaan kuunnellut/uskonut sanaakaan. Nyt voin silti todeta, että toi on oikeasti ainot järkevä ja hyvä tapa toimia. Se tuntuu pahalta, mutta itsehillinnässä on kyse myös oman arvon säilyttämisestä. Näen sen jotenkin niin, että se pettäjä ei ansaitse huomata kuinka pahasti on satuttanut. Ymmärtääköhän kukaan näistä mun aamuajatuksista mitään?

      • 2+3+5+7+11+13+17... kirjoitti:

        Samoin, 5 vuotta sitten, kun mieheni täytti 50 v, oli tavannut entisensä 30 vuoden takaa. Sain tietää Juhannuksena, jatkui reilun vuoden. Sitten kai loppui..mutta nyt taas ovat yhteydessä. Vihaan sitä naista ja lähettelen taas viestejä ja s-postia..siis käyttäydyn tosi epäaikuismaisesti. Kuinka voin antaa enää anteeksi vai mitä teen, sattuu niin s...sti?? osaatko auttaa??

      • kolttu päälle vaan
        aunli kirjoitti:

        Pure vaikka tyynyä ja lähde ulos tanssimaan !

        Älä haaskaa aikaasi typeriin ihmisiin. Anna palaa niin unohtuu ainakin vähäksi aikaa.

      • Tosi nainen
        aunli kirjoitti:

        Samoin, 5 vuotta sitten, kun mieheni täytti 50 v, oli tavannut entisensä 30 vuoden takaa. Sain tietää Juhannuksena, jatkui reilun vuoden. Sitten kai loppui..mutta nyt taas ovat yhteydessä. Vihaan sitä naista ja lähettelen taas viestejä ja s-postia..siis käyttäydyn tosi epäaikuismaisesti. Kuinka voin antaa enää anteeksi vai mitä teen, sattuu niin s...sti?? osaatko auttaa??

        Luota itseesi. Käy kampaajalla, vaihda tyyliä, ole sinä, sinäkin olet jotakin. Ålä katso, miltä muut näyttää, valitse vaatteet itsellesi, älä ole ylikorostuva, luo peilin kautta itsetuntoa, näe vartalosi himottavana, muista katsoa peiliin, se me unohdetaan monesti, hyväksy itsesi, sen näköisenä, kuin olet, Elämäni varrella olen huomannut, että jokaisella on oma tyylinsä, ikään katsomatta, Älä välitä, kuinka miehesi yrittää olla jotakin. Miehillä on pääasia, että heillä "seisoo", joko järki tai joku muu. ei se meidän vaimojen vika ole. Ennenkaikkea, luota itseesi. Jos joku "mies" on valinnut sinut niin valitsee varmaan joku muukin "mies" sinut.

    • 7806+08067

      Ainahan se vika on muissa, kakkosessa, miehessä jne...eikö? Kuulostat katkeralta ihmiseltä ap, ihmekö siis että miehelläsi oli toinen.

      • syyllinen ja syytön

        "Ainahan se vika on muissa, kakkosessa, miehessä jne...eikö?"

        Kyllä, juuri näin! Jos joku on uskoton, niin vika on AINA ja VAIN pettäjässä ja kakkosessa. VAIN he olivat uskottomia. Kukaan muu ei ollut uskoton eikä ole syyllinen uskottomuuteen ja sen seurauksiin.

        Vai väitätkö, että avaaja kävi aukaisemassa teinien äidin jalat ja painoi oman miehensä peniksen väkisin sinne - antoi pepusta vauhtia!?

        Kukaan muu ei ole koskaan eikä missään olosuhteissa syyllinen pettämiseen kuin pettäjä ja osasyyllisenä se, joka siihen osallistuu, eli kakkonen. Tässä tapauksessa ap:n mies ja teinien äiti olivat sekä PETTÄJIÄ että kakkosia. Itsekkäitä ja piittaamattomia paskoja. Perheensä tuhoajia. Lapsiensa kodin hajottajia. Ei kerta kaikkiaan ole ketään muuta, joka olisi syyllinen uskottomuuteen JA sen seurauksiin.

      • miss muuli
        syyllinen ja syytön kirjoitti:

        Okei: että parisuhteessa saa aivan rauhassa olla just niin vit-tu-mai-nen kuin huvittaa ja on edelleen hyvä kumppani - kunhan vain ei petä?!?!?

        Peiliin katsomisen paikka on monella petetyllä! Kannattaisi ajatella, onko todellakin ollut niin hyvä ja täydellinen puoliso kuin miltä petetyksi tultua tuntuu vai olisiko omassa käytöksessä puolisoa kohtaan ollut toivomisen varaa?

        Exäni petti työkaverin kanssa, nainen oli minullekin etäältä tuttu. Mukava keski-ikäinen nainen, ei siinä mitään. Ex ja minä emme kai alun alkaenkaan olleet Ne Oikeat toisilleen, luonteiden erilaisuus aiheutti riitoja. Tiedän olevani sille päälle sattuessani itsepäinen kuin muuli ja että jossen täysin kunnioita jotain ihmistä, en kaihda vit-tui-lu-a. Sattuihan se saakelisti, kun ex sanoi, että siksi alkoi suhteeseen työkaverinsa kanssa, että tämän kanssa ei tarvitse miettiä jokaista sanaansa ja hän tuntee olevansa hyväksytty sellaisena kuin hän on.
        Täytyy myöntää, että siinä karisi aikalailla käsitykset omasta "erinomaisuudestani"... Suosittelen, näin jälkikäteen.

      • 10 p missmuulille
        miss muuli kirjoitti:

        miss muuli, kerrankin tänne kirjoittaa hyväitsetuntoinen, fiksu ihminen, joka osaa katsoa myös peiliin muiden syyttämisen sijasta.

      • vastuut

        Entäs jos ei ole ollut vi**umainen akka, ja silti tulee petetyksi? Itseäänkö pitäis syyttää, vaikka mies suurinpiirtein itkua vääntäin sanoo, että sinä olit hyvä vaimo. Pitäskö sittenkin peiliin katsoa ja todeta että itse ajoin sen toisen naisen luo. Kyllä pettäjä on itse vastuussa petoksestaan.
        Toki jokainen on omalta osaltaan vastuussa parisuhteen onnelisuudesta ja myös omasta onnestaan.

      • myös petetty
        vastuut kirjoitti:

        uskollisia miehiä tosi vähän ja niin on myös naisiakin sillä tilaisuus tekee varkaan ja jäähän tuota vielä hevoskuorma hautaankin joten onnea vaan kaikille petetyille ja pettäjille

      • Missaasi
        10 p missmuulille kirjoitti:

        miss muuli, kerrankin tänne kirjoittaa hyväitsetuntoinen, fiksu ihminen, joka osaa katsoa myös peiliin muiden syyttämisen sijasta.

        Fiksu ihminen ottaa myös eron, jos puoliso on kerran niin sietämätön. Erotkaa ensin ja hypätkää sitten vieraitten lakanoihin. Reilumpaa kaikkia kohtaan.

      • Höpö, höpö!
        myös petetty kirjoitti:

        uskollisia miehiä tosi vähän ja niin on myös naisiakin sillä tilaisuus tekee varkaan ja jäähän tuota vielä hevoskuorma hautaankin joten onnea vaan kaikille petetyille ja pettäjille

        Turha selitellä, että tilaisuus tekisi petturin.
        Itse en ikinä pettäisi puolisoani ja tilaisuuksia on kyllä ollut.

      • eff45
        Höpö, höpö! kirjoitti:

        Turha selitellä, että tilaisuus tekisi petturin.
        Itse en ikinä pettäisi puolisoani ja tilaisuuksia on kyllä ollut.

        Luulet vaan.

      • kokemusta asiasta
        miss muuli kirjoitti:

        Okei: että parisuhteessa saa aivan rauhassa olla just niin vit-tu-mai-nen kuin huvittaa ja on edelleen hyvä kumppani - kunhan vain ei petä?!?!?

        Peiliin katsomisen paikka on monella petetyllä! Kannattaisi ajatella, onko todellakin ollut niin hyvä ja täydellinen puoliso kuin miltä petetyksi tultua tuntuu vai olisiko omassa käytöksessä puolisoa kohtaan ollut toivomisen varaa?

        Exäni petti työkaverin kanssa, nainen oli minullekin etäältä tuttu. Mukava keski-ikäinen nainen, ei siinä mitään. Ex ja minä emme kai alun alkaenkaan olleet Ne Oikeat toisilleen, luonteiden erilaisuus aiheutti riitoja. Tiedän olevani sille päälle sattuessani itsepäinen kuin muuli ja että jossen täysin kunnioita jotain ihmistä, en kaihda vit-tui-lu-a. Sattuihan se saakelisti, kun ex sanoi, että siksi alkoi suhteeseen työkaverinsa kanssa, että tämän kanssa ei tarvitse miettiä jokaista sanaansa ja hän tuntee olevansa hyväksytty sellaisena kuin hän on.
        Täytyy myöntää, että siinä karisi aikalailla käsitykset omasta "erinomaisuudestani"... Suosittelen, näin jälkikäteen.

        Kun on lapsia hankkinut, pitää osata olla pettämättä. Tämä on mun mielipide... Suhteessa molemmat tekevät virheitä, mutta mä rinnastan väkivallan ja pettämisen sillain että niitä ei hyväksytä KOSKAAN. Ei väkivaltakaan oo uhrin syy vaikka olis kuinka mäkättäny ja ollu ilkeä. Helvetti, siis jos on tilanne niin paska et pettää täytyy vaikka on lapsia, niin sitten erotaan, ja yritetään tehdä siitä mahdollisimman sopuisa...

      • Tämä on koettu!
        Höpö, höpö! kirjoitti:

        Turha selitellä, että tilaisuus tekisi petturin.
        Itse en ikinä pettäisi puolisoani ja tilaisuuksia on kyllä ollut.

        Älä koskaan sano mistään asiasta: ETTÄ EN IKINÄ TEE SITÄ TAI TÄTÄ!
        Kun tämän vaarallisen lauseen olet sanonut, niin itse belsebuubi jo odottaa oven takana saadaksen sinut ansaan ja kampattua.

        Näin olen elämässä itse kokenut ja myös toisille nähnyt tapahtuvan.
        Vältän sanomasta tätä kammottavaa lausetta kaikin keinoin.

      • KALLE KELLO

        Kenessä se syy sitten muka on??? Kyllä syylliset ovat pettäjät, ne kaksi jotka rikkovat perheen. PETTÄJÄT ovat syyllisiä, ei vaimo/mies, ei lapset, ei mummo, pappa jne.. VAIN ne kaksi pettäjää, jotka pettävät puolisoitaan. Itse taidat olla se toinen, joka on katkera kun "eroan vaimosta/miehestä" stoorit eivät olekaan kohdallasi toteutuneet, ei se v***inen vaimo/mies olekaan enää niin v***inen. Kumma juttu, joka ikinen pettäjä kertoo suu vaahdossa, kuinka sen rakastajan vaimo/mies on "täysi p***ka, v***inen jne"... Jauhavat vanhaa fraasia, tuo ei ole muuttunut miksikään, ja kuinka moni oikeasti jättää sen rakastajattaren/rakastajan takia perheensä? Hyvin harva ja yleensä sen eron ottaa se petetty puoliso.. Miten kakkoset yleensäkään viittivät uskoa noita fraaseja, ovat ilmeisesti henkisesti jälkeenjääneitä

      • suulas ja ylpeäkin
        Tämä on koettu! kirjoitti:

        Älä koskaan sano mistään asiasta: ETTÄ EN IKINÄ TEE SITÄ TAI TÄTÄ!
        Kun tämän vaarallisen lauseen olet sanonut, niin itse belsebuubi jo odottaa oven takana saadaksen sinut ansaan ja kampattua.

        Näin olen elämässä itse kokenut ja myös toisille nähnyt tapahtuvan.
        Vältän sanomasta tätä kammottavaa lausetta kaikin keinoin.

        Täysin samaa mieltä. Älä koskaan sano "ei koskaan "! Koska juuri sitä tekemästä löydät kohta itsesi. Ylpeys kun käy katsos lankeemuksen edellä.

        Ollaan armollisempia toisillemme, koska virheellisiä olemme itsekin. Kuka yhdessä, kuka toisessa asiassa. Petturi pettää, juoppo juo, suulas aukoo päätään, varas varastaa...katkera katkeroittaa kenet vain voi, lapsetkin. Kannattaa katua pahoja tekojaan, vaikka edes yksin pimeässä, jos ei muuten voi. Ehkä on toivoa vielä?

      • Kokemattoman aatteita
        Missaasi kirjoitti:

        Fiksu ihminen ottaa myös eron, jos puoliso on kerran niin sietämätön. Erotkaa ensin ja hypätkää sitten vieraitten lakanoihin. Reilumpaa kaikkia kohtaan.

        ...lisäksi jos on oltu vuosia, vaikka 20v tai kauemmin naimisissa, on naurettavan lapsellista ajatella tai tulla sanomaan, että teitä ei alun perin oltu luotu toisillenne.

    • hyvä hyvä

      ap toimi todella nerokkaasti! Hyvä! Aluksi minustakin tuntui siltä että viestin lähettäminen teineille oli ylilyönti, mutta tarkemmin ajatellen ei, koska he olisivat saaneet tietää joka tapauksessa. Nyt he saavat totuuden mukaisen kuvan kun on molempin osapuolten näkymys tiedossa. Samalla he näkevät mitä petturuudesta seuraa.

      • n2357111317

        Miltä siitä teinistä tuntuu saada kyseinen viesti? Luuletko, että sillä teinillä ei ole ollenkaan ongelmia ihan omasta takaa? Muistatko itse mitä tuntui olla nuori? Mitä luulet, että se nuori ajattelee tästä naisesta, joka häntä sekopäisellä viestillä lähestyy? Luuletko, että uskoo tätä hullua ennemmin kuin omaa äitiään/isäänsä? Ei kannata tehdä noita hätiköityjä ratkaisuja tunnepuuskissa. Kaduttaa vaan jälkikäteen...

      • yosim
        n2357111317 kirjoitti:

        Nimenomaan,onko lapset syyllisiä, miksi heidät pitää sekoittaa asiaan? En tajua, tuskin tämä petetty mies arvostaa tekoasi lasten osalta. Voi olla,että lopulta asia kääntyy sinua vastaan,kun muut osapuolet alkavat surkutella tapaasi kohdella lapsia. Pitävätkin sinua pahiksena ja liittoutuvat yhteen. Näinkin voi käydä. Lapset on huono ase.

      • Isänsyy

        Miehen olisi pitänyt elää niinkuin parisuhteessa pettämättä, niin viestit teineille eivät olisi lähteneet.

        Aikuisen isän olisi pitänyt tuntea velvollisuutensa.Erota ja mennä sen jälkeen naisen kanssa.Turha syyttää naista!

      • wew87ey3e
        Isänsyy kirjoitti:

        "Miehen olisi pitänyt elää niinkuin parisuhteessa pettämättä, niin viestit teineille eivät olisi lähteneet."

        Koko tapahtuneen ydin on tuossa sanottu. AP ei syyllistynyt mihinkään. Hän nosti totuuden esiin mikä on aivan oikein. Ei siinä lapsia mihinkään "sotkettu". Lapset ymmärtävät tuollaisia asioita jo ennen teini-ikää. He ahdistuvat valheista ja kusettamisesta, eivät totuudesta.

      • t6r5e4
        yosim kirjoitti:

        Nimenomaan,onko lapset syyllisiä, miksi heidät pitää sekoittaa asiaan? En tajua, tuskin tämä petetty mies arvostaa tekoasi lasten osalta. Voi olla,että lopulta asia kääntyy sinua vastaan,kun muut osapuolet alkavat surkutella tapaasi kohdella lapsia. Pitävätkin sinua pahiksena ja liittoutuvat yhteen. Näinkin voi käydä. Lapset on huono ase.

        "Nimenomaan,onko lapset syyllisiä, miksi heidät pitää sekoittaa asiaan?"

        Lapset ovat osa (tärkein osa) perhettä - he ovat jo "sekoitettu" perheeseen, kuten kuuluukin. Kun perhe rikotaan, niin lapset kärsivät koska he ovat osa perhettä - ei ap heitä mihinkään sekoittanut. Pettävä aikuinen sekoitti heidän elämänsä ja rikkoi heidän kotinsa.

      • äidin syy
        Isänsyy kirjoitti:

        Miehen olisi pitänyt elää niinkuin parisuhteessa pettämättä, niin viestit teineille eivät olisi lähteneet.

        Aikuisen isän olisi pitänyt tuntea velvollisuutensa.Erota ja mennä sen jälkeen naisen kanssa.Turha syyttää naista!

        Tämän viestin saaneen naisen olisi pitänyt elää niinkuin parisuhteessa pettämättä, niin viestit teineille eivät olisi lähteneet.

        Aikuisen äidin olisi pitänyt tuntea velvollisuutensa. Erota mutta jättää silti naimisissa oleva mies rauhaan tai ainakin odottaa kunnes hänkin on eronnut.

        Turha syyttää ap:tä yhtään mistään!

      • 669966
        n2357111317 kirjoitti:

        Miltä siitä teinistä tuntuu saada kyseinen viesti? Luuletko, että sillä teinillä ei ole ollenkaan ongelmia ihan omasta takaa? Muistatko itse mitä tuntui olla nuori? Mitä luulet, että se nuori ajattelee tästä naisesta, joka häntä sekopäisellä viestillä lähestyy? Luuletko, että uskoo tätä hullua ennemmin kuin omaa äitiään/isäänsä? Ei kannata tehdä noita hätiköityjä ratkaisuja tunnepuuskissa. Kaduttaa vaan jälkikäteen...

        "Miltä siitä teinistä tuntuu saada kyseinen viesti? "

        Luullakseni aivan hirvittävältä - siitä riippumatta kuka viestin tuo.

        Sen sijaan kokonaisuutta ajatellen hyvää tässä on se, että jos viesti tuli kodin ulkopuolelta, niin se antoi näille isoille lapsille mahdollisuuden nähdä asiaa kokonaisuutena ja totuudenmukaisena.

        Minä luulen että ap:n fb -viesti meni vain aikuisille, mutta hän sanoi lähettäneensä sen myös lapsille vaikka tuskin lähetti. Nimittäin ap ei meille sano lähettäneensä viestin lapsilla, vaan aikuisille mennessä viestissä on väite siitä, että se olisi mennyt myös lapsille. Tällä hän herätti nämä vastuuttomat aikuiset näkemään mistä on kysymys ja pakotti tämän äidin ottamaan vastuun lapsistaan ottamalla vastuun koko tilanteesta. Hyvin toimittu!

      • asfsdf sdf
        n2357111317 kirjoitti:

        Miltä siitä teinistä tuntuu saada kyseinen viesti? Luuletko, että sillä teinillä ei ole ollenkaan ongelmia ihan omasta takaa? Muistatko itse mitä tuntui olla nuori? Mitä luulet, että se nuori ajattelee tästä naisesta, joka häntä sekopäisellä viestillä lähestyy? Luuletko, että uskoo tätä hullua ennemmin kuin omaa äitiään/isäänsä? Ei kannata tehdä noita hätiköityjä ratkaisuja tunnepuuskissa. Kaduttaa vaan jälkikäteen...

        "Miltä siitä teinistä tuntuu saada kyseinen viesti?"

        No ei kai AP:lla ole vastuuta muiden tunteista? Vai onko?

        " Luuletko, että uskoo tätä hullua ennemmin kuin omaa äitiään/isäänsä? "

        No se riippuu varmaan vanhempien reaktioista. Jos iskä heittää äityliinin pihalle huutaen solvauksia, niin viesti on hyvinkin uskottava.

        "Ei kannata tehdä noita hätiköityjä ratkaisuja tunnepuuskissa. Kaduttaa vaan jälkikäteen... "

        Mut hei, keranhan täällä vain eletään! Antaa mennä vain, carpe diem!

      • suomiakka
        wew87ey3e kirjoitti:

        "Miehen olisi pitänyt elää niinkuin parisuhteessa pettämättä, niin viestit teineille eivät olisi lähteneet."

        Koko tapahtuneen ydin on tuossa sanottu. AP ei syyllistynyt mihinkään. Hän nosti totuuden esiin mikä on aivan oikein. Ei siinä lapsia mihinkään "sotkettu". Lapset ymmärtävät tuollaisia asioita jo ennen teini-ikää. He ahdistuvat valheista ja kusettamisesta, eivät totuudesta.

        Sivusta, läheltä seurannaneena voin sanoa, että lapset alle teini-ikäiset tietävät,tuntevat ja vaistoavat paljon enemmän kuin voi uskoakaan. Jo vanhempien katseista ja käytöksestä ja puhetavasta keskenään. Kyllä he kärsivät, mutta ei voi puhua. Lapset tästä tilanteesta kärsivät kun aikuiset hajoittavat. Varmasti vaikuttaa heidän myöhempään elämään kun on turvaton olo. Isä sekä äiti kuuluu lapsille,jos perheessä ei ole väkivaltaa. Joten älkää hajoittako vaan rakentakaa. En osaa sanoa tekikö petetty oikein. Ehkä ei kukaan heistä.

      • toivoa on
        n2357111317 kirjoitti:

        Miltä siitä teinistä tuntuu saada kyseinen viesti? Luuletko, että sillä teinillä ei ole ollenkaan ongelmia ihan omasta takaa? Muistatko itse mitä tuntui olla nuori? Mitä luulet, että se nuori ajattelee tästä naisesta, joka häntä sekopäisellä viestillä lähestyy? Luuletko, että uskoo tätä hullua ennemmin kuin omaa äitiään/isäänsä? Ei kannata tehdä noita hätiköityjä ratkaisuja tunnepuuskissa. Kaduttaa vaan jälkikäteen...

        Viesti ei ollut sekopäinen eikä sortunut ylilyönteihin.

    • kismittää

      Itse kun olin nuori (10 v)ja paljastui , että Äitini pettää isääni naapurin miehen kanssa niin tuntui kuin pääni hajoaisi. Isäni jätti äitin ja sisaren kanssa muutettiin isän luokse. Isäni kasvatti meidät sillai , että äiti on paha h..o eikä häneen kannate pitää yhteyttä. Ollessani 19v otin yhteyttä äitiini mutta hän ei enää halunnut olla
      meihin lapsiin enää yhteydessä. Nyt olen 40v ja olen halunnut yhteyttä edelleen Äitiin mutta kesällä viimeksi hän torjui yhteyden oton. Olen kysynyt isältä miksi hän kasvatti meidät hyljeksimään äitiä mutta isä kertoi , että silloin oli niin raskas elämän tilanne. Ymmärrän isän murheen ja hän huolehti meistä. Äitilläni on uusi avioliitto ja kuulemma lapsia 3 uuden miehen kanssa.

      • fkofylf

        Ikävä tarina.

        Mutta ikävä sanoa... eipä tuo sun äitis ole teistä lapsista ollenkaan ole välittänyt. Ei silloin aikanaan, ei silloin kun muutitte pois, eikä koskaan sen jälkeen. Eikä sillä ole ikävä kyllä mitään tekemistä mitä isäs on sanonut..
        Sinun äitisi ei vaan välitä sinusta, ja hänhän on tossa tarinassa se todellinen hyljeksijä!

      • 7654re56
        fkofylf kirjoitti:

        "Sinun äitisi ei vaan välitä sinusta, ja hänhän on tossa tarinassa se todellinen hyljeksijä!"

        Näin juuri!

      • sdfs f d

        "Isäni kasvatti meidät sillai , että äiti on paha h..o eikä häneen kannate pitää yhteyttä"

        No oikeassahan tuo oli.

        "Ollessani 19v otin yhteyttä äitiini mutta hän ei enää halunnut olla
        meihin lapsiin enää yhteydessä."

        Eikö tuo todista sen että isäsi oli ollut kokoajan täysin oikeassa?

        "len kysynyt isältä miksi hän kasvatti meidät hyljeksimään äitiä "

        Ihan aiheestahan hän kasvatti noin. Äitinne oli huor**ra jota ei lapset paljoa kiinnostanut.

        Muistaka sitten ehdottomasti mennä perinnönjakoon vaatimaan omaa osuuttane, se kuuluu teille.

      • Aikuisen toiminta
        7654re56 kirjoitti:

        "Sinun äitisi ei vaan välitä sinusta, ja hänhän on tossa tarinassa se todellinen hyljeksijä!"

        Näin juuri!

        ""Sinun äitisi ei vaan välitä sinusta, ja hänhän on tossa tarinassa se todellinen hyljeksijä!"

        Näin juuri!"

        - Tarpeetonta tällä tavalla siirtää omaa kiukkuaan ja turhautumistaan omiin tai toisten lapsiin. Kasvakaa aikuisiksi ja olkaa siihen asti hiljaa.

      • äiti myös

        Hei,
        Ei äitisi isäsi ilkeyden takia yhteydenpitoa lopettanut vaan minun käsitykseni asiasta on, että halusi teistä koko "porukasta" eroon. Sanon tämän siksi, että äiti joka lapsiaan rakastaa ja ne vaikka isällään asuisivat, pitää kyllä lapsinaan eikä tälleen jätä niin kuin sinulle ja sisarellesi kävi. Hirveeltä kuulostaa, minkalainen äiti lie uuden suhteen lapsilleen tuommonen nainen? Jaksamista ja kestämistä todella sydämestäni toivon sinulle ja sisarellesi.
        T.äiti myös

      • mummuli2
        fkofylf kirjoitti:

        Ikävä tarina.

        Mutta ikävä sanoa... eipä tuo sun äitis ole teistä lapsista ollenkaan ole välittänyt. Ei silloin aikanaan, ei silloin kun muutitte pois, eikä koskaan sen jälkeen. Eikä sillä ole ikävä kyllä mitään tekemistä mitä isäs on sanonut..
        Sinun äitisi ei vaan välitä sinusta, ja hänhän on tossa tarinassa se todellinen hyljeksijä!

        Toisesta vanhemmasta ei pidä puhua lapsille pahaa vaikka aihetta olisi. Ja vaikka kuinka mieli tekisi.

        Säästäkää ihmeessä lapset sellaiselta tuskalta, itsetunto ei todellakaan kasva siitä jos saa tämän tästä kuulla kuinka huonon ihmisen lapsi on... Osaavat he ynnätä.. ja ajattelevat olevansa huonoja, koska vanhemmatkin ovat.....

        Ja kyllä se lapsiin on vaikuttanut mitä isä on sanonut. Tuossa tapauksessahan on äidillä ollut monta vuotta aikaa katkeroitua. Hänessäkin on jokin järkkynyt.

        Jutussa on PELKKIÄ HÄVIÄJIÄ, jos lapsille haukutaan äitiä/isää! Ei se haukkujakaan ole enää viaton, kun on omansa lisäksi myrkyttänyt lastenkin mielet. Ja jos on inhimillisyyttä oppinut elämän varrella, hän itsekin kärsii asian vuoksi.

      • no huh huh
        fkofylf kirjoitti:

        Ikävä tarina.

        Mutta ikävä sanoa... eipä tuo sun äitis ole teistä lapsista ollenkaan ole välittänyt. Ei silloin aikanaan, ei silloin kun muutitte pois, eikä koskaan sen jälkeen. Eikä sillä ole ikävä kyllä mitään tekemistä mitä isäs on sanonut..
        Sinun äitisi ei vaan välitä sinusta, ja hänhän on tossa tarinassa se todellinen hyljeksijä!

        Mistä sinä voit tämän tietää?

        Entäs jos iskä oli manipuloiva paska, joka piti äidin erossa lapsistaan? Mistä sinä voit tietää, mikä ajaa pettämään?

        Mahdollinen , vaihtoehtoinen skenaario- luoja ties mitä naisparka joutunut kestämään, väkivaltaa ja väheksyntää miehen samalla uhkaillessa, että jos eroat, niin lapsia et ainakaan saa. Vihdoin uskaltaa kaapata itselleen pienen palan todellista rakkautta. Mutta jää siitä kiinni ja miehen uhkailujen mukaisesti menettää lapset...

        Sinä et tiedä, mitä ihmisten kodeissa tapahtuu. Sinä et tiedä, miten ihmisiä manipuloidaan ja uhkaillaan.

        Älä viitsi tuomita, kun et tiedä.

        Näissä ketjuissa petetyt näyttäytyvät niin kamalina ja kostonhimoisina, yksisilmäisin ihmisinä, ettei minulta oikein myötätuntoa tahdo herua...

        (ja ei, en ole pettänyt - sillä ei sinänsä ole väliä, mutta petettyjen aivovaurio tuntuu tuottavan kummia johtopäätöksiä siitä, että pettäjien mielipiteillä ja näkemyksillä ei ole mitään arvoa ... tosin eipä tunnu olevan arvoa kenenkään mielipiteillä, jotka poikkeavat heidän omistaan. Kertoo paljon - siinä voi miettiä, miksi nämä ihmiset on jätetty.)

    • naivia toimintaa!!!

      Aikuisten seksielämä EI kuulu lapsille millään tavalla. Tai ylipäätään mitkään väliset suhteet. Asiaahan voi tiedustella jopa viisaimmilta, lastenpsyg. jne. Vai itse lapselliset ja katkerat ja kypsymättömät ihmiset tekee niin.
      Itse kokenu myös äidin mustamaalaamista isästäni ym ja voitte arvata ketä suku nykyään arvostaa, sitä paskanpuhujaa vai viisampaa joka on pitänyt suunsa supussa.
      Koska kukaanhan ei oikeesti tiedä mitä siellä parisuhteessa on.
      Itse puolustaisin lapsiani kaikin keinoin ettei heidän isäänsä halvennettaisi vaikka tekisi mitä muiden naisten kanssa. Se ei kuulu heille millään muotoa. Enkä milloinkaan loukkaisi muita perheitä, jos jotain sattuisi. Katsoisin peliin reilusti "tämä en toiminut meillä, minussakin on paljon vikoja, toivon vaan hyvää uudelle suhteellesi"!!!!!!!!!!

      • kuka petti?

        "Aikuisten seksielämä EI kuulu lapsille millään tavalla. "

        Ei niin, eikä ap:n viestin mukaan lapsille ole aikuisten seksielämästä mitään kerrottukaan.

        "Koska kukaanhan ei oikeesti tiedä mitä siellä parisuhteessa on."

        Mitä sitten? Tästä huolimatta tämä teinilapsiperheen äiti petti toisen perheen isän kanssa.

        Asiat voivat olla ihan miten vain, mutta pettää ei tarvitse eikä pidä.

        Tämän äidin olisi pitänyt hoitaa parisuhteensa miehensä kanssa kuntoon. Tai jos hän ei siihen kyennyt, niin eronnut sivistyneesti niin, että myös lasten kanssa olisi keskusteltu ja tehty ero heille mahdollisimman vähän vahinkoa aiheuttavasti.

        AP ei tuonut mitään lisää siihen paskaan, jonka tämä teinien äiti itse oli jo aiheuttanut.

        AP on tässä sotkussa täysin syytön. Ei hän ole se, joka petti!

    • otan osaa todella

      kyllä pettäminen on niin suuri loukkaus, että ei vaan voi ottaa rauhallisesti, järkytys oli minullekkin aikoinaan kun selvisi kaikki, ymmärrän hyvin jos teit noin, tsemppiä ja vaikka nyt tuntuu tosi pahalle, aurinko vielä paistaa ihan varmasti..

    • Ennen kaikkea äiti

      En ymmärrä sinua ap miksi menit sotkemaan tuon toisen naisen lapset mukaan. Mieheni petti minua naimisissa olevan naisen kanssa, ja tuon naisen aviomies teki saman tempun minulle ja teini-ikäisille lapsilleni kuin sinä teit nyt sen toisen naisen miehelle ja lapsille.

      Ymmärsin kyllä miksi sen toisen naisen mies halusi minulle kertoa asiasta, ja hyväksyin sen, mutta sitä en ymmärrä enkä tule ymmärtämään, että hänen piti sotkea lapseni mukaan. Vaikka lapseni olivat "jo" teinejä ja seksistäkin yms. tietoisia, he silti olivat vielä lapsia ja viattomia, ei heidän tarvinnut tulla tietoiseksi kaikesta maailman pahuudesta noin varhaisessa vaiheessa.

      Voihan asiasta vääntää ja vääntää maailman tappiin ja sanoa, että lapset kyllä jo tietävät että isän ja äidin suhde ei ole kunnossa avioliitoissa joissa pettämistä on. Totta - niin tietävät, mutta silti heidän ei tarvi tietää kaikkia likaisia yksityiskohtia, ja heidän suhdettaan omaan vanhempaansa ei saa rikkoa.

      Entinen mieheni oli ja on hyvä isä, ei se hänestä täydellistä paskiaista ja huonoa ihmistä tee, että hän petti minua ja on pettänyt kaikkia naisiaan. Hän ei ole hyvä parisuhteessa, enkä ymmärrä miksi jatkuvasti kuitenkin etsii itselleen parisuhteen, ja tahtoo siinä pysyäkin. Ei mennyt kauaakaan eromme jälkeen, kun hän jo muutti uuden naisen kanssa yhteen, ja pettää häntä nyt.

      Joka tapauksessa minun lapsiani loukkasi hyvin syvästi mieheni petoskumppanin aviomieheltä tullut viesti, ja he olivat todella tolaltaan ja surullisia. Minulle tuli tunne, että tuo mies vihasi lapsianikin ja halusi loukata heitä siksi, millainen isä heillä on. Myös sinun viestistäsi henkii pelkkä kosto -mentaliteetti, ja halu tuhota kaikki tuohon toiseen naiseen liittyvä. Miksi kostat täysin viattomille osapuolille? Eikö olisi riittänyt, että olisit kostanut pelkästään tuolle pettäjävaimolle ja omalle pettävälle miehellesi? Naisen lapset eivät olleet mitään väärää tehneet, sillä omia vanhempiaanhan ei voi valita, mutta puolison voi.

      Mieti miltä itsestäsi tuntuisi, jos lapsesi joku päivä sotkettaisiin johonkin tuollaiseen kuvioon.

      Teit todella väärin loukkaamalla noita lapsia.

      • höpö höpö

        Nimim. "Ennen kaikkea äiti" ap ei virestinsä perustella sanonut mitään mikä ei olisi selvinnyt lapsille joka tapauksessa - eli että heidän isänsä petti heidän äitinsä luottamuksen ja aiheutti perheen hajoamisen.

        Minusta oli vain hyvä, että viesti tuli sieltä missä vahinkoa oli myös syntynyt. Se toi asiaan hyödyllistä perspektiiviä.

        Se, että lapsiin sattui ei johtunut ap:n toimista eikä hän sitä mitenkään lisännyt. Sen sijaan lapset oppivat että rehellisyys ja avoimmuus on hyvä asia.

      • ymmärrän sinua hyvin

        Ymmärrän sinua erittäin hyvin vaikka katson asiaa hieman toisesta näkökulmasta. Minulla oli suhde varattuun mieheen ja kerrottuani silloiselle aviomiehelleni suhteesta ja halustani erota, hän lähetti viestin tapailemani ukkomiehen vaimolle ja tämän teini-ikäisille lapsille. En edelleenkään voi ymmärtää, miksi hän sotki lapset kuvioon. Uskon itsekin, että perheen lapset kyllä aistivat vanhempiensa parisuhteen tilan, mutta ne likaiset yksityiskohdat eivät heille todellakaan kuulu!

      • Ennen kaikkea äiti
        höpö höpö kirjoitti:

        Nimim. "Ennen kaikkea äiti" ap ei virestinsä perustella sanonut mitään mikä ei olisi selvinnyt lapsille joka tapauksessa - eli että heidän isänsä petti heidän äitinsä luottamuksen ja aiheutti perheen hajoamisen.

        Minusta oli vain hyvä, että viesti tuli sieltä missä vahinkoa oli myös syntynyt. Se toi asiaan hyödyllistä perspektiiviä.

        Se, että lapsiin sattui ei johtunut ap:n toimista eikä hän sitä mitenkään lisännyt. Sen sijaan lapset oppivat että rehellisyys ja avoimmuus on hyvä asia.

        Minusta se olen minä lasteni äitinä, jolle olisi pitänyt suoda oikeus kertoa lapsilleni valitsemallani hetkellä ja sanoilla minun ja heidän isänsä väleistä ja suhteen tilasta. Tämäkin oikeus ja mahdollisuus minulta vietiin tässä jupakassa. Tuo toisen naisen aviomies loukkasi myös minua, minun oikeuksiani ja lapsiani, kun päätti asian tiedottaa lapsilleni.

        Siitä että hän kertoi minulle en ole vihainen, sillä tiesin jo että mieheni pettää minua, en vain pystynyt todistamaan sitä, ja kun asiasta riitelimme, mieheni väitti minua hulluksi. Riitoja emme käyneet koskaan lasten kuullen, eivätkä he tienneet miksi minulla ja isällään oli kireät välit, joten se että isä petti äitiä tuli heille täydellisenä yllätyksenä.

        Mieti miten itse suhtautuisit, jos jonain päivänä joku sinun miehesi toisen naisen puoliso päättäisi tulla repostelemaan aikuisten välisiä asioita sinun lapsillesi. Mieti miltä se sinun lapsistasi tuntuisi.

        Olen todella järkyttynyt kuinka moni äiti pitää ap:n toimintaa hyväksyttävänä. Lapsethan näissä kuvioissa aina väistämättä kärsivät, ja tulipa ero mistä syystä hyvänsä, niin kärsivät. Täytyykö heitä todella oikein pyrkiä loukkaamaan? Eivät he ole osallisia ja syyllisiä mihinkään.

        Itse en ikinä tekisi toisten lapsille mitään tämän kaltaista, ja se että joku tekee lapsille noin miettimättä edes, tai hyväksyy tuollaisen toiminnan kertoo mielestäni tietynlaisesta itsekkyydestä ja itsekeskeisyydestä. Vihan vallasakin ainakin sellaisen joka on itsekin vanhempi, pitäisi pystyä ottamaan huomioon toistenkin lapset.

      • 5r6tyikujhfgd
        Ennen kaikkea äiti kirjoitti:

        Olen TÄYSIN samaa mieltä kanssasi, "Ennen kaikkea äiti". On turha hurskastella sillä, että lasten pitää saada tietää totuus - etenkään perheen ulkopuolisen ihmisen taholta!

        Aloittaja on toiminut mielestään fiksusti, mutta minusta lähinnä vain itseään ajattelevan loukatun tavoin. On turhaa lätistä tarkoittaneensa vain hyvää, kun on laittanut viestit äitinsä tekosiin syyttömille lapsille - sillä sitähän teini-ikäisetkin pohjimmiltaan ovat, heillä on omat juttunsa ja omat murheensa. Aloittaja listaa vuolaasti, miten hyvin kaikki oli ennen toisen naisen ilmaantumista... Ja miten hän on kaikin puolin parempi kuin miehen rakastajatar oli. Mutta jotain meni pieleen ja kokemuksesta voin sanoa, että silloin on pienen itsetutkistelun paikka petetylläkin sen sijaan, että irtisanoudutaan täysin parisuhteen karikolle menosta.

        Olin aikoinaan samassa tilanteessa, kun MIELESTÄNI kunnossa olevaan parisuhteeseen tuli tuollainen kupru. Kerroinko toisen naisen lapsille? En, koska he eivät ole MINUN lapsiani. Olen velvollinen pitämään omat lapseni ajan tasalla perheen asioista ja silloin kerroin heille, että minulla on isänsä kanssa erimielisyyksiä - mutta en alkanut haukkua häntä tai kertomaan salarakkaasta. Minulle mies oli luvannut uskollisuutta ja rakkautta eikä se, että hän oli minulle uskoton, tehnyt hänestä huonoa isää lapsilleen. Hammasta purren pidin mölinät mahassani ja yritin katsoa eteenpäin ajatellen, että kaikkien etu on se, ettei lasten ja isänsä välit mene poikki.
        Kerroin tämän saman miehellekin ja hän oli siitä hyvin kiitollinen. Ero ja asioiden sopiminen sujui suht mutkattomasti enkä pane pahakseni, että mies itse ehdotti korkeampia elareita kuin mitä olisi ollut velvollinen maksamaan. Hän on yllättänyt positiivisesti olemalla toisin ajoin enemmänkin läsnä lapsilleen kuin meidän ollessamme perhe.

      • kuka pettää....

        "Entinen mieheni oli ja on hyvä isä,"

        Ai?! Onko sellainen isä hyvä isä, joka rikkoo lastensa kodin? Joka lähtee pois lastensa luota? Joka ei ole läsnä lastensa arjessa?

        "ei se hänestä täydellistä paskiaista ja huonoa ihmistä tee, että hän petti minua ja on pettänyt kaikkia naisiaan."

        No kyllä sellainen ihminen on täydellinen paskiainen, joka kusettaa toisia ihmisiä!

        Tämä nimimerkki "Ennen kaikkea äiti" taisi keksiä päästään tuon tarinana. Hän lienee itse pettäjä, joka yrittää laittaa sädekehää pettäjän pään päälle.

        Onko täällä joku muu, jonka mielestä sellainen isä on hyvä isä, joka
        - loukkaa lastensa äitiä
        - pettää lupauksen, jonka varassa perhe on perustettu
        - jättää lapsensa

        Onko joku muu myös sitä mieltä, että
        - toisen luottamuksen pettäminen ei ole huono asia?

        On varmaan, pettäjät varmaan ovat sitä mieltä..... ei kai sitä muuten voisi pettääkään.

        Sen sijaan ne, joilla on omatunto ja tuntevat vastuun lapsistaan eivät yksinkertaisesti petä.

      • sdf sdf sdf

        "Minusta se olen minä lasteni äitinä, jolle olisi pitänyt suoda oikeus kertoa lapsilleni valitsemallani hetkellä ja"

        No sillä petetyllä aviomiehelläkin olisi pitänyt olla oikeus tulla tulematta petetyksi.

        shit happens ja moisilla oikeiksilla voit kyllä tositilanteessa pyyhkiä persettä.

        "Itse en ikinä tekisi toisten lapsille mitään tämän kaltaista"

        Minä tekisin niin täysin silmää räpäyttämättä. Mitä enemmän lapset kärsisivät, sen parempi, sillä mädän omenapuun hedelmäkin on mätä!

      • voi voi

        "Minusta se olen minä lasteni äitinä, jolle olisi pitänyt suoda oikeus kertoa lapsilleni valitsemallani hetkellä ja sanoilla minun ja heidän isänsä väleistä ja suhteen tilasta"

        Aivan. Tämän äidin todellakin OLISI pitänyt
        - keskittyä omaan parisuhteeseensa, ei mennä vieraisiin
        - yrittää korjata oman suhteensa ongelmia, jos niitä oli, ei mennä vieraisiin
        - jos siinä ei olisi onnistuttu ja olisi erottu, kertoa siitä asiallisesti lapsille
        - esitellä uusi mies lapsille sitten kun sellainen on

        kyllä, tälle äidille SUOTIIN tämä oikeus kertoa lapsillensa... mutta hänpä vaan ei sitä oikeutta käyttänyt. Sen sijaan hän petti miehensä ja perheensä, hän oli toisen miehen luona kun olisi pitänyt olla kotona, hän valehteli sekä miehelleen että lapsilleen... ja tätä olisi jatkunut juuri niin kauan kunnes hän olisi jotain kautta jäänyt kiinni ja näinhän siinä sitten tapahtuikin. Nyt muut tekevät sen, mikä hänen todellakin olisi pitänyt ITSE tehdä... voi voi.

      • Ennen kaikkea äiti
        sdf sdf sdf kirjoitti:

        Onko sinulla ymmärryksessä vikaa, vai miksi minä petettynä vaimona en ole uhri mielestäsi? Miksi minulla PETETTYNÄ VAIMONA ei ole mielestäsi mitään oikeuksia, edes oikeutta kertoa itse lapsilleni että isänsä pettää heidän äitiään ja meille tulee ero? Tämä oikeushan minulta vietiin.

        Ja lapseni eivät ole todellakaan mätiä! Tajuatko edes idiootti, että haukuit juuri kaikkien tälle palstalle kirjoittavien petettyjen miesten ja naisten lapset mädiksi - heidän vanhemmistaanhan toinen on pettäjä, eli mätä!? Itse olet myös ilmeisesti katkera ja petetty nainen (kyllä toinen petetty toisen tunnistaa), onko sinulla lapsia, ovatko hekin mätiä?

        Jos olisin ilkeä ihminen, toivoisin sinun saavan maistaa samaa lääkettä lapsinesi, kuin maistoin itsekin lapsineni.

      • Ennen kaikkea äiti
        voi voi kirjoitti:

        Eikö tuolle toisen naisen miehelle, sille petetylle miehelle olisi voinut suoda oikeutta kertoa omille lapsilleen millainen äiti heillä on?

        Onko todella noin typeriä ihmisiä olemassa kuin sinä ja muut tähän vastanneet, jotka ette tajua millainen loukkaus se on petettyä kohtaan ja lapsia kohtaan, että joku ulkopuolinen tulee repostelemaan asioita?

        Toivoisin melkein sinunkin saavan kokea petetyn asemassa, miltä tuntuu kun joku paukauttaa asiat päin lastesi naamaa, ennen kuin itselläsi on edes todisteita siitä että sinua petetään - vain aavistus, kuten minulle kävi.

      • Ennen kaikkea äiti
        kuka pettää.... kirjoitti:

        "Entinen mieheni oli ja on hyvä isä,"

        Ai?! Onko sellainen isä hyvä isä, joka rikkoo lastensa kodin? Joka lähtee pois lastensa luota? Joka ei ole läsnä lastensa arjessa?

        "ei se hänestä täydellistä paskiaista ja huonoa ihmistä tee, että hän petti minua ja on pettänyt kaikkia naisiaan."

        No kyllä sellainen ihminen on täydellinen paskiainen, joka kusettaa toisia ihmisiä!

        Tämä nimimerkki "Ennen kaikkea äiti" taisi keksiä päästään tuon tarinana. Hän lienee itse pettäjä, joka yrittää laittaa sädekehää pettäjän pään päälle.

        Onko täällä joku muu, jonka mielestä sellainen isä on hyvä isä, joka
        - loukkaa lastensa äitiä
        - pettää lupauksen, jonka varassa perhe on perustettu
        - jättää lapsensa

        Onko joku muu myös sitä mieltä, että
        - toisen luottamuksen pettäminen ei ole huono asia?

        On varmaan, pettäjät varmaan ovat sitä mieltä..... ei kai sitä muuten voisi pettääkään.

        Sen sijaan ne, joilla on omatunto ja tuntevat vastuun lapsistaan eivät yksinkertaisesti petä.

        Vai olen minä nyt jo pettäjäkin?! Voi kuule, en ole...

        Sädekehää en ole pettäjien pään päälle laittamassa, vaan sanonpahan vain, että kun jo oma puoliso on kävellyt yli mennen tullen ja palatessa, niin tarviiko vielä muidenkin tulla potkimaan ja polkemaan, ja viemään viimeisetkin oikeudet?

        Minä vain halusin oikeuden kertoa itse lapsilleni perheemme asioista, ja tuo toisen naisen mies ei perheeseemme kuulunut, eikä kuulu.

        Kuten sanoin - en vielä tuossa vaiheessa edes pystynyt todistamaan mieheni pettävän minua, epäilys kyllä oli, mutta ei todisteita. Miten sitten olisin voinut mennä lapsilleni puhumaan asiasta ennen kuin olen varma - menisitkö itse?

        Oli oikein että toisen naisen mies kertoi minulle - jo siksikin että sain todisteet eikä mieheni voinut enää haukkua minua hulluksi, kun häntä pettämisestä epäilin. Se oli kuitenkin ehdottoman väärin, että hän halusi kostaa vaimonsa ja mieheni tekoset myös lapsilleni, jotka olivat täysin viattomia kaikkeen. Minä en iskenyt heidän lapsiinsa, enkä ikinä mitään sen kaltaista tekisi... Haukuin kyllä tuon toisen naisen pataluhaksi ja oman mieheni.

        Ja siitä ihmisen hyvyydestä ja hyvästä isyydestä vielä sen verran, että kyllä entinen mieheni osallistui lasten arkeen, osallistuu edelleen - meillä on yhteishuoltajuus. Kuten sanoin, hän ei ole täysin paska ihmisenä, mutta vakituiseen ihmissuhteeseen, puolisoksi hänestä ei kenellekään ole, kuten ei muistakaan pettäjistä... Kumma vain etteivät itse sitä tunnu tajuavan.

        Sinäkin tulit haukkuneeksi kaikki tämän palstan petettyjen naisten ja miesten puolisot täysiksi paskoiksi, myös omasi - sillä ilmeisesti olet petetty itsekin, ethän muuten tänne kirjoittelisi. Miksi olet siis täysin paskan ihmisen kanssa, jos et ole vielä eronnut? Aiotko erota edes?

        Koeta kuitenkin päästä katkeruudestasi edes sen verran, että pystyt katsomaan asioita viattomien osapuoltenkin kannalta. Kyllä se kovasti riipaisi minuakin, että mieheni petti, mutta päätin etten anna sen minua katkeroittaa ja pilata ihmisenä, sillä katkerat ihmiset ovat pilalla, ja heidän lähellään on paha olla. Lapseni ansaitsevat äidin, jonka lähellä on hyvä olla - toivottavasti sinäkin koet asian omalta ja lastesi osalta niin.

      • 1212
        Ennen kaikkea äiti kirjoitti:

        Minusta se olen minä lasteni äitinä, jolle olisi pitänyt suoda oikeus kertoa lapsilleni valitsemallani hetkellä ja sanoilla minun ja heidän isänsä väleistä ja suhteen tilasta. Tämäkin oikeus ja mahdollisuus minulta vietiin tässä jupakassa. Tuo toisen naisen aviomies loukkasi myös minua, minun oikeuksiani ja lapsiani, kun päätti asian tiedottaa lapsilleni.

        Siitä että hän kertoi minulle en ole vihainen, sillä tiesin jo että mieheni pettää minua, en vain pystynyt todistamaan sitä, ja kun asiasta riitelimme, mieheni väitti minua hulluksi. Riitoja emme käyneet koskaan lasten kuullen, eivätkä he tienneet miksi minulla ja isällään oli kireät välit, joten se että isä petti äitiä tuli heille täydellisenä yllätyksenä.

        Mieti miten itse suhtautuisit, jos jonain päivänä joku sinun miehesi toisen naisen puoliso päättäisi tulla repostelemaan aikuisten välisiä asioita sinun lapsillesi. Mieti miltä se sinun lapsistasi tuntuisi.

        Olen todella järkyttynyt kuinka moni äiti pitää ap:n toimintaa hyväksyttävänä. Lapsethan näissä kuvioissa aina väistämättä kärsivät, ja tulipa ero mistä syystä hyvänsä, niin kärsivät. Täytyykö heitä todella oikein pyrkiä loukkaamaan? Eivät he ole osallisia ja syyllisiä mihinkään.

        Itse en ikinä tekisi toisten lapsille mitään tämän kaltaista, ja se että joku tekee lapsille noin miettimättä edes, tai hyväksyy tuollaisen toiminnan kertoo mielestäni tietynlaisesta itsekkyydestä ja itsekeskeisyydestä. Vihan vallasakin ainakin sellaisen joka on itsekin vanhempi, pitäisi pystyä ottamaan huomioon toistenkin lapset.

        En usko että moni kirjoittaja on samaa mieltä ap:n kanssa, tämä sama kirjoittaja joka vouhkaa tässäkin ketjussa (on kirjoitellut muissakin ketjuissa tällä palstalla), kirjoittaa myöskin tässä ketjussa useimmat vastaukset (tunnistaa hyvin kirjoitustyylistä) ja lisäksi plussailee omia kirjoituksiaan. Hänen täytyy olla jollakin tavalla sairas ihminen, ja todennäköisesti hän on tullut jätetyksi jonkun toisen naisen takia koska katkeruus on on noin suurta.
        Toivottavasti hän ymmärtää hakea itselleen apua.

      • Äiti lapselle
        Ennen kaikkea äiti kirjoitti:

        Onko sinulla ymmärryksessä vikaa, vai miksi minä petettynä vaimona en ole uhri mielestäsi? Miksi minulla PETETTYNÄ VAIMONA ei ole mielestäsi mitään oikeuksia, edes oikeutta kertoa itse lapsilleni että isänsä pettää heidän äitiään ja meille tulee ero? Tämä oikeushan minulta vietiin.

        Ja lapseni eivät ole todellakaan mätiä! Tajuatko edes idiootti, että haukuit juuri kaikkien tälle palstalle kirjoittavien petettyjen miesten ja naisten lapset mädiksi - heidän vanhemmistaanhan toinen on pettäjä, eli mätä!? Itse olet myös ilmeisesti katkera ja petetty nainen (kyllä toinen petetty toisen tunnistaa), onko sinulla lapsia, ovatko hekin mätiä?

        Jos olisin ilkeä ihminen, toivoisin sinun saavan maistaa samaa lääkettä lapsinesi, kuin maistoin itsekin lapsineni.

        Ennen kaikkea äidille:
        ennen kaikkea äidillä ja isällä on VELVOLLISUUKSIA lapsiaan kohtaan.
        Ennen kaikkea lapsilla on OIKEUS odottaa, että heidän huoltajansa suojelevat heitä ja varmistavat, että he saavat kehittyä ja kasvaa turvallisessa ympäristössä, niin henkisesti kuin ruumiillisesti.

        Puolisoonsa pettyneillä on OIKEUS ilmaista kaikki mieltä painava AIKUISILLE, joita asia koskee ja se voi viedä asiaa jotenkin eteenpäin.
        Lapsia kohtaan vanhemmilla on PELKÄSTÄÄN VELVOLLISUUKSIA, ei oikeuksia.
        Lapset eivät ole vanhempiensa omaisuutta,
        heitä ei saa kohdella esineinä.

      • psyk1
        Ennen kaikkea äiti kirjoitti:

        Vai olen minä nyt jo pettäjäkin?! Voi kuule, en ole...

        Sädekehää en ole pettäjien pään päälle laittamassa, vaan sanonpahan vain, että kun jo oma puoliso on kävellyt yli mennen tullen ja palatessa, niin tarviiko vielä muidenkin tulla potkimaan ja polkemaan, ja viemään viimeisetkin oikeudet?

        Minä vain halusin oikeuden kertoa itse lapsilleni perheemme asioista, ja tuo toisen naisen mies ei perheeseemme kuulunut, eikä kuulu.

        Kuten sanoin - en vielä tuossa vaiheessa edes pystynyt todistamaan mieheni pettävän minua, epäilys kyllä oli, mutta ei todisteita. Miten sitten olisin voinut mennä lapsilleni puhumaan asiasta ennen kuin olen varma - menisitkö itse?

        Oli oikein että toisen naisen mies kertoi minulle - jo siksikin että sain todisteet eikä mieheni voinut enää haukkua minua hulluksi, kun häntä pettämisestä epäilin. Se oli kuitenkin ehdottoman väärin, että hän halusi kostaa vaimonsa ja mieheni tekoset myös lapsilleni, jotka olivat täysin viattomia kaikkeen. Minä en iskenyt heidän lapsiinsa, enkä ikinä mitään sen kaltaista tekisi... Haukuin kyllä tuon toisen naisen pataluhaksi ja oman mieheni.

        Ja siitä ihmisen hyvyydestä ja hyvästä isyydestä vielä sen verran, että kyllä entinen mieheni osallistui lasten arkeen, osallistuu edelleen - meillä on yhteishuoltajuus. Kuten sanoin, hän ei ole täysin paska ihmisenä, mutta vakituiseen ihmissuhteeseen, puolisoksi hänestä ei kenellekään ole, kuten ei muistakaan pettäjistä... Kumma vain etteivät itse sitä tunnu tajuavan.

        Sinäkin tulit haukkuneeksi kaikki tämän palstan petettyjen naisten ja miesten puolisot täysiksi paskoiksi, myös omasi - sillä ilmeisesti olet petetty itsekin, ethän muuten tänne kirjoittelisi. Miksi olet siis täysin paskan ihmisen kanssa, jos et ole vielä eronnut? Aiotko erota edes?

        Koeta kuitenkin päästä katkeruudestasi edes sen verran, että pystyt katsomaan asioita viattomien osapuoltenkin kannalta. Kyllä se kovasti riipaisi minuakin, että mieheni petti, mutta päätin etten anna sen minua katkeroittaa ja pilata ihmisenä, sillä katkerat ihmiset ovat pilalla, ja heidän lähellään on paha olla. Lapseni ansaitsevat äidin, jonka lähellä on hyvä olla - toivottavasti sinäkin koet asian omalta ja lastesi osalta niin.

        Nimim. "Ennen kaikkea äiti": Asia on juuri niin kuin kirjoitit! Olen alalla, jossa joudun korjaamaan jälkiä, kun vanhempien väliset ristiriidat aiheuttavat oireita lapsille. Näissä kirjeissä ja muissa "purkauksissa" lapset vain ja ainoastaan kärsivät. On olennaista, että lapsella säilyy yhteys molempiin vanhempiin ja hyvä kuva molemmista vanhemmista. Varmasti aikuisiällä heitäkin alkaa kiinnostaa, mitä erossa todella tapahtui ja tuolloin asiaa voi valottaa. Siihen saakka lasten ja nuorten tulisi saada elää omaa elämäänsä sotkeentumatta aikuisten asioihin, ja vanhempien kaikesta huolimatta muistaa, että se, ettei ihminen ole toiminut oikein parisuhteessa, ei tarkoita , etteikö hän olisi hyvä vanhempi kaikkein rakkaimmalleen - lapselleen!

      • viha on hirveä ase
        5r6tyikujhfgd kirjoitti:

        Olen TÄYSIN samaa mieltä kanssasi, "Ennen kaikkea äiti". On turha hurskastella sillä, että lasten pitää saada tietää totuus - etenkään perheen ulkopuolisen ihmisen taholta!

        Aloittaja on toiminut mielestään fiksusti, mutta minusta lähinnä vain itseään ajattelevan loukatun tavoin. On turhaa lätistä tarkoittaneensa vain hyvää, kun on laittanut viestit äitinsä tekosiin syyttömille lapsille - sillä sitähän teini-ikäisetkin pohjimmiltaan ovat, heillä on omat juttunsa ja omat murheensa. Aloittaja listaa vuolaasti, miten hyvin kaikki oli ennen toisen naisen ilmaantumista... Ja miten hän on kaikin puolin parempi kuin miehen rakastajatar oli. Mutta jotain meni pieleen ja kokemuksesta voin sanoa, että silloin on pienen itsetutkistelun paikka petetylläkin sen sijaan, että irtisanoudutaan täysin parisuhteen karikolle menosta.

        Olin aikoinaan samassa tilanteessa, kun MIELESTÄNI kunnossa olevaan parisuhteeseen tuli tuollainen kupru. Kerroinko toisen naisen lapsille? En, koska he eivät ole MINUN lapsiani. Olen velvollinen pitämään omat lapseni ajan tasalla perheen asioista ja silloin kerroin heille, että minulla on isänsä kanssa erimielisyyksiä - mutta en alkanut haukkua häntä tai kertomaan salarakkaasta. Minulle mies oli luvannut uskollisuutta ja rakkautta eikä se, että hän oli minulle uskoton, tehnyt hänestä huonoa isää lapsilleen. Hammasta purren pidin mölinät mahassani ja yritin katsoa eteenpäin ajatellen, että kaikkien etu on se, ettei lasten ja isänsä välit mene poikki.
        Kerroin tämän saman miehellekin ja hän oli siitä hyvin kiitollinen. Ero ja asioiden sopiminen sujui suht mutkattomasti enkä pane pahakseni, että mies itse ehdotti korkeampia elareita kuin mitä olisi ollut velvollinen maksamaan. Hän on yllättänyt positiivisesti olemalla toisin ajoin enemmänkin läsnä lapsilleen kuin meidän ollessamme perhe.

        Kirjoitat viisaasti ja ansaitset kunnioituksen täällä petetyiksi tulleiden jopa alhaisen käytöksen ja kirjoittelujen joukossa!
        Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta miten syvältä mieltä myllertävää on huomata tulleensa petetyksi. Oma mieheni oli krooninen pettäjä. Onneksi pääsin hänestä eroon ja sain uuden onnellisen elämän.
        Ymmärrän, että petetyksi tullessa haluaa repiä ja tuhota kaikkien elämää niin paljon kuin vaan voi, mutta se ei ole oikein. Itsekäs pohjimmiltaan ilkeä ihminen käy myös viattomien lasten kimppuun, ovat he sitten minkä ikäisiä tahansa. Jotkut sotkee jopa vanhemmat ja koko suvun sekä ystävät ym ihmiset. Soittelee sosiaalitoimistoon ja vaikka mihin.

    • ajatus tämäkin

      Ap:n viestissä on jotain kummallista...En väitä etteikö sitä viestiä olis kakkoselle lähetetty, mutta jos hän on tosiaan lähettänyt saman viestin myös lapsille ja miehelle, niin onko tosiaan niin että niissäkin viesteissä lukee esim. tämä lause :

      " Toivoisin että kävelisit nyt peilin eteen ja katsoisit sinne oikeen syvälle itseäsi silmiisi. Miltä tunttuu olla pettäjä, parisuteiden rikkoja ja nainen joka hajottaa perheitä? Oletko mielestäsi hyvä äiti ja vaimo?"

      Siis en vaan nyt ihan tajua tätä logiikkaa, mutta eikai se mun asia olekkaan tajuta, kunhan vain ihmettelen.
      Mutta täysin samaa mieltä olen siitä että lapset olisi pitänyt jättää tämän sotkun ulkopuolelle.

      • jokin ei stemmaa

        mietin itse ihan samaa, mutta ehkä hänellä(ap:llä) on vain huono ulosanti ;)

    • 7 päiväänkö

      Bravo! Sait viattomien lastenkin elämän pilalle, vaan koska halusit raukkamaisesti kostaa. Et pystynyt käsitellä asiaa aikuisten tavoin. No, hyvä ettet pahempaa tehnyt.... vai onko se luettavissa seuraavaksi?

    • Olettekoaivantyhmiä?

      Hyvät palstalaiset, mikä osaan teistä on mennyt? Ettekö oikeasti ymmärrä, että lasten edun mukaista on säästä heidät mahdollisimman paljon vanhempien välisiltä riidoilta? Toki erotilanteessa jne tulee kertoa jotain rehellisesti, mutta se että aletaan syyttämään perheen hajoamisesta jompaakumpaa vanhempaa, on asiatonta.

      Se on asiatonta hyvin yksinkertaisesti siitä syystä, että lapsia ei pidä sotkea vanhempien välisiin sotkuihin, eikä ole oikein että asetetaan jompikumpi vanhemmista toista vastaan. Eihän näissä nyt murhista ole kyse!

      Eroja toisten naisten/miesten vuoksi tapahtuu jatkuvasti, en tällä sano että se on mitenkään erityisen hyväksyttävää. On parempia ja oikeampia tapoja hoitaa ero. Mutta kun elämässä ei kaikki mene aina kuten pitäisi mennä.

      Lapsia kuuluu suojella ja kertoa heille totuudenmukaisesti välttämättömät asiat, mutta vanhempien tehtävänä on yrittää säilyttää hyvät suhteet jatkossakin molempiin vanhempiin! Miksi ette tätä voi ymmärtää? Petturia voi sitten haukkua ystävilleen jne jotta paha olo helpottaisi, mutta ei lapsille!

      • Tex Willerin haaste

        Petturia saa haukkua kenelle haluaa.

      • olettekoaivantyhmiä?
        Tex Willerin haaste kirjoitti:

        Petturia saa haukkua kenelle haluaa.

        Olet tyhmä, et sopisi vanhemmaksi. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.

      • Aatamin kylkiluu
        Tex Willerin haaste kirjoitti:

        Petturia saa haukkua kenelle haluaa.

        Hai eihän mies pettänyt vaan luonto petti.

    • Miehenvastuu

      Naiset eivät vaan enää suostu uhreiksi pettäville miehille.Mennään itsekin vieraisiin tai pannaan sana suureen levitykseen.Ihan oikein!

      • Eikös totta!?

        Siitä sitten vaan pettämään. sillätavallahan ne asiat paranee!?

    • äiti ja tytär

      kysyin tässä huvikseni omalta teinityttäreltäni miten hän reagoisi, jos olisimme itse perheenä samassa tilanteessa ts minulla olisi suhde toiseen mieheen ja sitten tämän miehen vaimo kirjottaisi tyttärelleni kirjeen. tyttäreni ensimmäiset sanat kirjoittajalle olivat get a life, mitä se mulle kuuluu, mitä mun äiti tekee. tytär totesi vielä, että kirjoittajan olisi parempi purkaa tuntojaan psykologille ja omalle miehelleen kuin toisen osapuolen lapsille. ja tämän psykologin tytär lisäsi siinä kohtaa, kun väritin lisää tilannetta kertomalla kuinka oma isä voisi huonosti tilanteessa,tytär totesi, että totta kai voisi, mutta siltikin kirjoittajan olisi parempi hakeutua psykologin huomaan purkamaan pahaa oloaan.

      • hieno tytär sinulla

        Noin mäkin luulen suurimman osan teini-ikäisistä tuollaiset älyttömät viestit ottavan - get a life. Niin uskoisin omienkin teinien tekevän. Aloittaja kertoo olevansa kymmenen vuotta nuorempi kuin miehensä eli voi hyvin olla itsekin vähän lapsen kengissä. Ainakin hyvin kokematon ihmissuhteissa. Elänyt harhakuvassa, että kaikki on hyvin. Mies on voinut pettää jo aikaisemminkin, mutta ei ole jäänyt kiinni.

        Kuinka moni tässäkin keskustelussa ap:n puolesta hehkuttaneet olisivat valmiita hyväksymään sen, että heidän omille lapsille menisi tieto toisen vanhemman pettämisestä? Hyvä, että perheissä pystytään avoimesti keskustelemaan asioista, mutta onko vanhempien parisuhde se asia, josta pitää kaikki lapsille kertoa? Mun mielestä ei.
        Aloittajalle suosittelen minäkin ammattiavun hankkimista tuohon katkeruuteen.

      • Arvuuttelu tyhmää
        hieno tytär sinulla kirjoitti:

        Ei viestin lähettäjä koskaan tiedä, miten se vastaanotetaan, jos ei tunne Meitä on moneksi. Ei kannata luulla, jos ei tiedä.

      • kertomisista
        hieno tytär sinulla kirjoitti:

        Noin mäkin luulen suurimman osan teini-ikäisistä tuollaiset älyttömät viestit ottavan - get a life. Niin uskoisin omienkin teinien tekevän. Aloittaja kertoo olevansa kymmenen vuotta nuorempi kuin miehensä eli voi hyvin olla itsekin vähän lapsen kengissä. Ainakin hyvin kokematon ihmissuhteissa. Elänyt harhakuvassa, että kaikki on hyvin. Mies on voinut pettää jo aikaisemminkin, mutta ei ole jäänyt kiinni.

        Kuinka moni tässäkin keskustelussa ap:n puolesta hehkuttaneet olisivat valmiita hyväksymään sen, että heidän omille lapsille menisi tieto toisen vanhemman pettämisestä? Hyvä, että perheissä pystytään avoimesti keskustelemaan asioista, mutta onko vanhempien parisuhde se asia, josta pitää kaikki lapsille kertoa? Mun mielestä ei.
        Aloittajalle suosittelen minäkin ammattiavun hankkimista tuohon katkeruuteen.

        Asian kokeena. Lapsille (jotka siinä iässä että ymmärtävät) olisi parasta kertoa ihan oikeasti miten asiat ovat. Omat lapseni saivat kuulla "kyliltä" näistä vieraista suhteista ja olivat todella pettyneitä. Ihmisten puheille kun ei voi mitään.

      • joku kertoo
        kertomisista kirjoitti:

        Asian kokeena. Lapsille (jotka siinä iässä että ymmärtävät) olisi parasta kertoa ihan oikeasti miten asiat ovat. Omat lapseni saivat kuulla "kyliltä" näistä vieraista suhteista ja olivat todella pettyneitä. Ihmisten puheille kun ei voi mitään.

        Kävi myös näin että kakkosen lapset olivat "kyliltä" kuulleet yhtä ja toista. Kakkosella oli sellainen linja että ex-mieheni entisestä elämästä, minä mukaan lukien, ei kerrota mitään, mutta muut sitten kertoivat. No, asia ei kuulu enää mulle, mutta jos olisi kyse omista lapsistani, mielestäni avoimuus olisi parasta.

      • kolli 33
        joku kertoo kirjoitti:

        Kävi myös näin että kakkosen lapset olivat "kyliltä" kuulleet yhtä ja toista. Kakkosella oli sellainen linja että ex-mieheni entisestä elämästä, minä mukaan lukien, ei kerrota mitään, mutta muut sitten kertoivat. No, asia ei kuulu enää mulle, mutta jos olisi kyse omista lapsistani, mielestäni avoimuus olisi parasta.

        Aika sokeaa elämää kuplassa salapari viettää, jos kuitenkin tapailee julkisilla paikoilla ja käy yhdessä ihan sitten missä vain, vaikka jossain pikkukaupassa, ettei ihmiset, lapset ja lasten kaverit ja puolison tutut näe mitään. Kyllä siinä asia valkenee monellekin sivulliselle.

      • Hupi kaukana

        äiti ja tytär arvuuttelivat "kysyin tässä huvikseni omalta teinityttäreltäni miten hän reagoisi, jos olisimme itse perheenä samassa tilanteessa..."

        - Miksiköhän ihmeessä lähdet tuollaista arvuuttelemaan teinityttäreltä. Joillakin äidellä näyttää olevan sekaisin, mitä asioita minkäkin ikäisten kanssa on hyvä puida.

        On eri asia kohdata todellinen tilanne kaikkinen siihen liittyvine tunteineen kuin pohtia hypoteettisesti huvikseen asiaa. Tässä asiassa ei ole mitään huvittavaa kenenkään kannalta.

    • järkevä

      Naurettavaa lähes jokaisessa kirjoituksessa paasata lapsista. Tämä on uskottomuuspalsta, uskottomuus koskettaa pariskuntia ja parisuhteita, ei lapsia. Tiedän että nyt moni älähtää että uskottomuus koskee myös lapsia kun vanhemmat eroavat, mutta erotaan sitä muistakin syistä. Lasten ei tarvitse tietää eron syytä. Tuntuu että jatkuvasti vedetään lapsikortti esiin kun halutaan syyllistää toista osapuolta. Jospa kaikki kuitenkin jättäisimme lapset näissä keskusteluissa ja toimissa ulkopuolelle. Ihmiset eroavat uskottomuuden takia tai ilman uskottomuutta, kasvavat erilleen, rakastuvat toiseen jne. Ihmisten suhteet eivät aina toimi, se on päivänselvää ja tällöin tulee erota. Lasten ei tarvitse tietää syytä eroon, riittää että he säilyttävät kontaktin molempiin vanhempiinsa. Syyllistäminen ja toisen haukkuminen ei ole lasten parhaaksi, ero usein on.

      • näin

        Kun minulla oli perhe, mies ja lapset niin kyllä se KOKO perhe painoi sielä vaakakupissa NIIN paljon, että en minkään hetken hurman, enkä minkään muunkaan vietäväksi halunut heittäytyä. Vastuu lapsista ja rakkaus lapsiin tarkoittaa ainakin minulle sitä, että en halua heidän äidille ja isälle ongelmia ja riitaa, enkä eroamista. Uskottomuus tietää näitä asioita ja lapset niistä myös kärsivät. Puolison kärsimys on tietysti vielä erikseen. Monet eivät tietysti halua myöntää edes itselleen, että ovat tuottaneet kärsimystä omille lapsille, mutta niin se vain useimmiten on näissä asioissa, että se perhe on ihan koko paketti, eikä lapset todellakaan jää ulkopuolelle omien vanhenpiensa valinnoista.

      • sdf dsdfs f

        " Tämä on uskottomuuspalsta, uskottomuus koskettaa pariskuntia ja parisuhteita, ei lapsia. Tiedän että nyt moni älähtää että uskottomuus koskee myös lapsia kun vanhemmat eroavat, mutta erotaan sitä muistakin syistä. "

        Ehe, ehe. Vai että ei koske koko perhettä.

        No entä jos mies hakkaa vain vaimoaan, mutta on muuten hyvä isä? Eihän skeään koske lapsia, etenkään jos lyöminen sattuu silloin kun lapset eivät ole kotona?

        Näin se menee, näin se käy.

        "Syyllistäminen ja toisen haukkuminen ei ole lasten parhaaksi, ero usein on. "

      • Kiitos!
        näin kirjoitti:

        Kun minulla oli perhe, mies ja lapset niin kyllä se KOKO perhe painoi sielä vaakakupissa NIIN paljon, että en minkään hetken hurman, enkä minkään muunkaan vietäväksi halunut heittäytyä. Vastuu lapsista ja rakkaus lapsiin tarkoittaa ainakin minulle sitä, että en halua heidän äidille ja isälle ongelmia ja riitaa, enkä eroamista. Uskottomuus tietää näitä asioita ja lapset niistä myös kärsivät. Puolison kärsimys on tietysti vielä erikseen. Monet eivät tietysti halua myöntää edes itselleen, että ovat tuottaneet kärsimystä omille lapsille, mutta niin se vain useimmiten on näissä asioissa, että se perhe on ihan koko paketti, eikä lapset todellakaan jää ulkopuolelle omien vanhenpiensa valinnoista.

        Tuo oli niin hyvin sanottu!

        "Kun minulla oli perhe, mies ja lapset niin kyllä se KOKO perhe painoi sielä vaakakupissa NIIN paljon, että en minkään hetken hurman, enkä minkään muunkaan vietäväksi halunut heittäytyä. Vastuu lapsista ja rakkaus lapsiin tarkoittaa ainakin minulle sitä, että en halua heidän äidille ja isälle ongelmia ja riitaa, enkä eroamista. Uskottomuus tietää näitä asioita ja lapset niistä myös kärsivät. Puolison kärsimys on tietysti vielä erikseen. Monet eivät tietysti halua myöntää edes itselleen, että ovat tuottaneet kärsimystä omille lapsille, mutta niin se vain useimmiten on näissä asioissa, että se perhe on ihan koko paketti, eikä lapset todellakaan jää ulkopuolelle omien vanhenpiensa valinnoista."

      • Ei ole totta
        Kiitos! kirjoitti:

        Nimimerkki Järkevä kirjoitti: "Tämä on uskottomuuspalsta, uskottomuus koskettaa pariskuntia ja parisuhteita, ei lapsia. "
        Ei pidä paikkaansa ollenkaan.

        Uskottomuus satuttaa todellsiuudessa kaikkein eniten lapsia. Tätä ei nyt kenenkään pidä tulkita niin, että eihän lapsista olekaan sitten väliä, vaan niin, että tietoisesti pitää ihan jokaisen suojella lapsia. Niin omia kuin vieraita. Lapset tarvitsevat sitä, aikuiset sitten mekkaloikoot keskenään vaikka mutapainitantereella.

      • KALLE KELLO

        Ikävä kyllä, nämä asiat koskettavat myös lapsia, turha sinun on hurskastella asiasta, josta et mitään tiedä. Ei lapset ole tyhmiä, vaikka et sanaakaan sanoisi, niin he vaistoavat ja näkevät asioita yllättävän paljon vanhempien välisistä suhteista. Kirjoittele sitten uudelleen, kun sinulle on kokemuksia karttunut elämästä.

    • Oksettavaa

      Tämä aloitus ja aloittajan tominta on niin kuvottavaa etten voi kokea myötätuntoa petetyksi tulemisesta. Vain suurta ja syvää halveksuntaa aloittajaa kohtaan. Pakko sanoa, että miehen rakastetun perheelle (vieläpä lapsille) lähetetty viesti kyllä kuvaa aloittajaa persooonana niin paljon etten ollenkaan ihmettele, että miehellä on ollut rinnakkaissuhde.

      Kaunis ulkokuori ja toimiva seksikään ei tee ihmisestä sisäisesti kaunista. Tämä aloitus kuvaa sairaan, sismmältään ruman ja halveksittavan ihmisen toimintaa. Häpeä. Vaikka tuskin kykenet siihenkään. Kaikki empatiat meni miehellesi, mitä hän onkaan joutunut kanssasi kestämään.

      Lapsiasi säälin, koska kaltaisesi ihminen voi vain ja ainoastaan satuttaa pienen ihmisen sisintä. Ihan puistattaa, että kaltaisiasi on olemassa.

      • Minuakin kuvottaa

        Samaa mieltä. Ihmettelen miten joku ihminen voi olla noin paha sydänjuuriaan myöden kuin aloittaja. Miten ihmeessä joku voi edes kuvitella tuollaisen törkeyden aiheuttavan kenessäkään myötätuntoa?

        Tässä tapauksessa asian on nyt kääntynyt aloittajan toimesta niin, että myötätunto on siirtynyt miehen puolelle, kun miettii mitä kaikkea hän on noin narsistisen ihmisen rinnalla joutunut kestämään. Jos aloittaja olisi ilmaissut tarinansa toisin ja ennekaikkea toiminut toisin, niin myötätunto kohdistuisi ilman muuta häneen. Tämä käytös kuitenkin tuo esiin sen ettei uskottomuutta todellakaan ole ilman syytä. Ihme että mies on jaksanut tuollaisen ihmisen rinnalla. Varmaankin ainoastaan lasten takia, koska tietää vaimonsa kaltaisen ihmisen olevan hirviö lapsille.

      • 1234567asdfgh
        Minuakin kuvottaa kirjoitti:

        Minua ei kuvota. Olen vaan surullinen siitä, mihin uskottomuus johti. Kakkoset saakoon ansionsa mukaan. Kakkoset ne vähiten välittävät toisen naisen lapsista.

      • Selvitys käynnissä
        1234567asdfgh kirjoitti:

        Minua ei kuvota. Olen vaan surullinen siitä, mihin uskottomuus johti. Kakkoset saakoon ansionsa mukaan. Kakkoset ne vähiten välittävät toisen naisen lapsista.

        Tunneköyhiä siis riittää. "Kakkosia" on aloittajan stoorissa kaksi. Hänen puolisonsa sekä puolisonsa rinnakkaissuhde. Kaikkien röyhkein ja alhaisin koko kuviossa on aloittaja (jos tämä satu on edes totta, koska eihän noin sairasta ihmistä voi olla edes olemassa kuin kauhuelokuvissa psykopaatin roolissa - asia on kuitenkin tarkisttetava). Aloittaja kai parhaillaan hakkaa omiakin kakaroitaan ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi? Sairasta.
        Tässäon selkeä lastenvalvonnan kriiisikohde. Onneksi IP:n kautta aloittaja on mahdollisuus tavoittaa ihan lasten turvallisuuden vuoksi.

        Onhan ap:n tekstin pohjalta ihan selvää ettei tuo ole turvallinen kasvuympäristö lapsille. Todennäköisesti isällä on jo nyt lähihuoltajuus ja jos ei, niin tämän kirjoittelun pohjalta hyvin pian on. Tässä tapauksessa isän yksinhuoltajuus on ainoa realistinen vaihtoehto, koska kokonaiskuvassa on katsottava lasten etua ja fanaattiset sekopäät siihen kuvioon ei sovi.

      • petos kuvottaa

        "... mitä kaikkea hän on noin narsistisen ihmisen rinnalla joutunut kestämään."!

        Mitäh? Ai että jos pitää yksiavioista uskollista parisuhdetta ja sen varaan rakennettua ydinperhettä hyvänä, niin on narsisti!?

        Uskottomuus on todella törkeä rikos. Se on petos, jossa toisen täydellistä luottamusta käytetään hyväksi. Lapsen luottamus vanhempaansa on ainoa luottamuksen muoto, joka voisi olla syvempi kuin avioparin keskinäinen luottamus. Sellaisen rikkomista ei mikään tee hyväksyttäväksi eikä mikään sitä oikeuta.

        Paras "vastalääke" petokselle, uskottomuudelle, on päivänvalo - totuus. Totuuden pitäisi polttaa petoksen tekijää kuin auringonvalo vampyyriä elokuvissa.

        AP:n kertoma teko ei loukannut lapsia mitenkään. Päinvastoin. Se, että äiti laiminlöi perhettään ja sitä kautta lapsiaan, oli törkeä teko. Sen ilmitulo satuttaa lapsia aivan tavattomasti täysin siitä riippumatta mitä kautta se tulee ilmi, ja se olisi tullut ilmi ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Tällä tavalla se kuitenkin samalla osoitti, että uskottomuus loukkaa ja rikkoo useita ihmisiä. Teinien äidin teot osoittavat ettei hän ole vastuullinen äiti eikä osaa kasvattaa lapsiaan oikein kun ei osaa itsekään elää oikein, niin on ihan hyvä, että lapset oppivat terveitä elämänarvoja muuta kautta.

        Petos ja sen seuraukset kuvottavat!!

      • 34o7yg
        1234567asdfgh kirjoitti:

        Minua ei kuvota. Olen vaan surullinen siitä, mihin uskottomuus johti. Kakkoset saakoon ansionsa mukaan. Kakkoset ne vähiten välittävät toisen naisen lapsista.

        " Olen vaan surullinen siitä, mihin uskottomuus johti. Kakkoset saakoon ansionsa mukaan. Kakkoset ne vähiten välittävät toisen naisen lapsista."

        Juurikin näin. Kakkoset eivät itsekkyytensä ajamina lainkaan ajatelleet lapsiaan. Lasten maailma romahti uiskottomuuden johdosta.

      • AP:lle
        Selvitys käynnissä kirjoitti:

        Tunneköyhiä siis riittää. "Kakkosia" on aloittajan stoorissa kaksi. Hänen puolisonsa sekä puolisonsa rinnakkaissuhde. Kaikkien röyhkein ja alhaisin koko kuviossa on aloittaja (jos tämä satu on edes totta, koska eihän noin sairasta ihmistä voi olla edes olemassa kuin kauhuelokuvissa psykopaatin roolissa - asia on kuitenkin tarkisttetava). Aloittaja kai parhaillaan hakkaa omiakin kakaroitaan ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi? Sairasta.
        Tässäon selkeä lastenvalvonnan kriiisikohde. Onneksi IP:n kautta aloittaja on mahdollisuus tavoittaa ihan lasten turvallisuuden vuoksi.

        Onhan ap:n tekstin pohjalta ihan selvää ettei tuo ole turvallinen kasvuympäristö lapsille. Todennäköisesti isällä on jo nyt lähihuoltajuus ja jos ei, niin tämän kirjoittelun pohjalta hyvin pian on. Tässä tapauksessa isän yksinhuoltajuus on ainoa realistinen vaihtoehto, koska kokonaiskuvassa on katsottava lasten etua ja fanaattiset sekopäät siihen kuvioon ei sovi.

        Kaikkien röyhkein ja alhaisin koko kuviossa on aloittaja (jos tämä satu on edes totta, koska eihän noin sairasta ihmistä voi olla edes olemassa kuin kauhuelokuvissa psykopaatin roolissa - asia on kuitenkin tarkisttetava). Aloittaja kai parhaillaan hakkaa omiakin kakaroitaan ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi? Sairasta.
        Tässäon selkeä lastenvalvonnan kriiisikohde. Onneksi IP:n kautta aloittaja on mahdollisuus tavoittaa ihan lasten turvallisuuden vuoksi.

        Luulisi, että ylläolevassa täyttyisi jo törkeän herjaamisen kriteerit.

        Missä on " selvitys käynnissä "-nimimerkin sydän?Pienten lasten äitiä on petetty, kaikki unelmat ja elämä isketty hetkessä rikki halvan asian vuoksi.Mistä tiedät, onko hän jäänyt asian kanssa aivan yksin?Tuntenut itsensä täysin hylätyksi, masentunut taatusti on.Kuka hyvänsä olisi.
        Ja kehtaat vielä haukkua, uhkailla ja peloitella päälle.

        Toivottavasti ap laittaa sinut vastuuseen sanoistasi!!

      • Avoimuus ensin
        petos kuvottaa kirjoitti:

        "... mitä kaikkea hän on noin narsistisen ihmisen rinnalla joutunut kestämään."!

        Mitäh? Ai että jos pitää yksiavioista uskollista parisuhdetta ja sen varaan rakennettua ydinperhettä hyvänä, niin on narsisti!?

        Uskottomuus on todella törkeä rikos. Se on petos, jossa toisen täydellistä luottamusta käytetään hyväksi. Lapsen luottamus vanhempaansa on ainoa luottamuksen muoto, joka voisi olla syvempi kuin avioparin keskinäinen luottamus. Sellaisen rikkomista ei mikään tee hyväksyttäväksi eikä mikään sitä oikeuta.

        Paras "vastalääke" petokselle, uskottomuudelle, on päivänvalo - totuus. Totuuden pitäisi polttaa petoksen tekijää kuin auringonvalo vampyyriä elokuvissa.

        AP:n kertoma teko ei loukannut lapsia mitenkään. Päinvastoin. Se, että äiti laiminlöi perhettään ja sitä kautta lapsiaan, oli törkeä teko. Sen ilmitulo satuttaa lapsia aivan tavattomasti täysin siitä riippumatta mitä kautta se tulee ilmi, ja se olisi tullut ilmi ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Tällä tavalla se kuitenkin samalla osoitti, että uskottomuus loukkaa ja rikkoo useita ihmisiä. Teinien äidin teot osoittavat ettei hän ole vastuullinen äiti eikä osaa kasvattaa lapsiaan oikein kun ei osaa itsekään elää oikein, niin on ihan hyvä, että lapset oppivat terveitä elämänarvoja muuta kautta.

        Petos ja sen seuraukset kuvottavat!!

        Tuo pettäminen lienee tässä tapauksessa niin rankka juttu, et voisi olla paras antaa kaikki nimet päivänvaloon, niin voisi sit työnantajatkin miettiä ovatko henkilöt enää luotettavia. Vai tuleeko laki vastaan herjauksen muodossa.

    • Olikohanseihannyt

      "Rakastetun?"

    • Vastuu ja tabu

      Te jotka puhutte lapsen pikeuksisa, oltte oikeassa. Oikeassa elämässä on paljon aikuisia, jotka eivät toimi kuten paasaatte, sen sijaan he sotkevat lapset riitoihin mukaan. Melkein, luulen, ovat enemmistönä.

      Jokaisen vanhemman oma velvollisuus on suojella omia lapsiaan väärin käyttäytyviltä ihmisiltä. Se ei se muuta noiden ihmisten käyöstä, että tällä palstalla kirjoitatte. vain se auttaa, että ei luo elämäänsä tilanteita, joka voisi johtaa pahaan omalle lapselle. tätä kutsutaan vastuuden ottamiseksi omassa vanhemmuudessa.

      Jos erotaan uskottomuuden vuoksi, vanhemmat päättävät, ovatko lapset riittävän kypsiä tietämään totuuden. Mutta silti suosittelen, että lapsille kerrotaan kun he ovat riittävän vanhoja. Muuten ero voi jäädä tabuksi, ihmisen mieltä ehkä henkistä terveyttäkin vaivaavaksi asiaksi, lapsuuden satuttavaksi kokemukseksi, jolle ei ymmärrää syytä.

      • tietovuodot...

        "e jotka puhutte lapsen pikeuksisa, oltte oikeassa."

        Moisilla oikeuksilla voi tuollaisessa tilanteessa heittää vesilintua, koska ei niitä ylläpidä kukaan.

        "os erotaan uskottomuuden vuoksi, vanhemmat päättävät, ovatko lapset riittävän kypsiä tietämään totuuden. "

        Ei pidä paikkaansa, sillä nykyään verkkopalvelujen aikana ihan kuka tahansa voi päättää että kertoo lapsille. Vaikka naapurin erkki.

        Tämä pitää muistaa kun lähtee petoksen tielle. Päätös kertomisesta ei sen jälkeen ole enää itsellä sillä netti voi antaa hyvin helposti kenelle tahansa mahdollisuuden ketoa mitä tahanasa omalle lähipiirille.

        Tämä pitää ottaa huomioon. Ei auta paasata lasten oikeuksista kun kiukkuinen petetty voi kaikesta pateettista paskanjauhannasta huolimatta pistää massapostia kaikille sukulaisille ja työpaikallekin.

        Jos haluaa pettää, niin tuo tietovuodon riski on yksinkertaisesti pakko hyväksyä, sitä on jälkikäteen ihan turha itkeä.

      • Harkintaa nyt
        tietovuodot... kirjoitti:

        Ei pidä itse toimia hölmösti, jos muut ympärillä tekevät törkeyksiä. Kostonkierre on loputon.

        Lapsethan siinä kärsivät, ei asianosaiset.

        Tuntuu, että aloittaja on ansainnut pettäjämiehensä, mutta heidän lapsensa olisivat ansainneet paremman isän ja äidinkin.

    • sdfghnjk

      Voimia sinulle. Silmä silmästä.

    • helppo homma

      "Tämä pitää muistaa kun lähtee petoksen tielle. "

      Juuri näin. Kun tekee päätöksen lähteä petoksen tielle, niin silloin on yksin syyllinen kaikesta siitä, mikä siitä päätöksestä ja petoksesta seuraa. Aivan sama asia kuin jos hyppää humalassa rattiin. Siitä seuraa onnettomuus tai se että joku käräyttää. Päätös on itsellä. Jos ei halua tuollaisa seurauksia, niin ei myöskään aja humalassa.

      Jokainen tietää, että 99/100 ihmisestä ei hyväksy pettämistä. Se nyt vaan on hyväksyttävä samalla tavalla kuin on alistuttava lakiin.

      • ihmettelevi

        Arvoisa "helppo homma", voisitko nyt ihan lyhyesti kertoa meille kaikille, mikä on se petoksen tie, jolle nuo aloittajan vihan kohteeksi joutuneet teini-ikäiset lapset ovat lähteneet, kun mielestäsi ansaitsevat aloittajan koston?

    • ei moralisti

      Sun mies petti sua...hittojako sitä naista ahdistelet... Syyte sinne kelle se kuuluu. En voi pitää tekoasi hienona, vaan säälittävänä

      • Tärkeä kysymys sinul

        Miten mielestäsi uskotonta miestä ahdistellaan? Minun miestä ei voinut edes moittia, kun se luikki vikisten kakkosen luo itkemään pahaa vaimoa. Samanlaisia pelkuriraukkaparkoja suurin osa.

    • viestin tuoja ammuta

      Jos mulle tulisi tuollainen viesti ja se menisi myös lapsilleni, niin haastaisin sut oikeuteen kotirauhan rikkomisesta. Aivan sama, pettäisikö mieheni, mutta lapsille ei kenelläkään ulkopuolisella olisi oikeutta sitä kertoa. Se olisi meidän vanhempien asia.

      Kyllä mä ymmärrän, että ihminen on katkera tuollaisessa tilanteessa, mutta lapsiin sitä ei pidä purkaa. He ovat viattomia.

      • Ei riko kotirauhaa

        Ei yksi sähköposti riko kotirauhaa, nykylain perusteella. Pitkäaikainen sähköpostihäirintä voisi, ehkä, mutta sekään ei ole varma asia. Pitkäaikaisesta viestittelystä voisi saada lähettäjälle saada lähestymiskiellon, mutta ei yhdestä ainoasta viestistä.

        Tyypillinen reaktio kakkoselta, muuten, ja ilman lapsiakin. Ensimmäisestä itseensä kohdistuneesta asiasta heikot, huonon omantunnon omaavat ja omaa julkihäpeää pelkäävät kakkoset aloittavat ylimitoitetut vastatoimet. Käykää vaan kysymässä poliisilla, kakkoset. Poliisi lukee teille sitten lakia missä kulkee teidän oman ylimitoitetun vastareaktionne raja. Saatte häpeän osaksenne poliisiltakin.

      • nyt järki käteen
        Ei riko kotirauhaa kirjoitti:

        No ei riko, mutta tekona todella halpamainen. Tuommoiset asiat ei vaan kerta kaikkiaan kuulu lapsille, olivat minkä ikäisiä tahansa.

      • vastuuseen
        nyt järki käteen kirjoitti:

        No ei riko, mutta tekona todella halpamainen. Tuommoiset asiat ei vaan kerta kaikkiaan kuulu lapsille, olivat minkä ikäisiä tahansa.

        Silti tekisin rikosilmoituksen. Poliisin tehtävänä on tutkia, meneekö syyteharkintaa. Onhan tässä ollut tarkoituksellinen vahingontuottaminen ap:n tarkoituksena.

        Ap, sinulla on edelleen aikuisen vastuu, teki miehesi mitä hyvänsä. Hän kantakoon itse omien tekojensa seuraukset. Toivottavasti ap joutuu vastaamaan omistaan, vaikka sitten oikeudessa, jos muuten ei ymmärrä.

      • selkeästi näin
        vastuuseen kirjoitti:

        Kakkonen loisi mitä kavalammilla tavalla toisen ihmisen perheessä, ottamatta huomioon mitä siitä seuraa. Nainen on se, joka päättää ollakko ukkomiehen kanssa vai ei.

      • Lakipelote ei toimi

        Pelottelu ei toimi suuren epäoikeudenmukaisuuden kohdanneen, siitä raivostuneen ja erittäin vihaisen ihmisen kohdalla.

        Jos nainen pettää, mies, joka ei koskaan lyö, voi tietoisesti lyödä, vaikka tietää etukäteen joutuvansa poliisin kanssa tekemisiin. Jos mies pettää, vaimo, joka on aina ollut kiltti voi tietoisesti tehdä asioita, jotka tietää vääräksi. Lain pelko ei ole enää mitään sen vihan rinnalla, jonka pitkäaikainen paha teko aiheutti itselle ja ehkä omille lapsille. Sakot voi rapsahtaa, so what, on kostaja järjellään ajatellut jo ennen tekoa. Lyövät miehet ovat ehkä jopa ajatelleet että häkki voi heilahtaa, so what.

      • Tuskinpa tekisit

        "vastuuseen" jos olisit pettävä perheenäiti, ja vähänkin asiaa miettisit niin tuskinpa tekisit rikosilmoitusta ja tuskinpa haluaisit poikeuteen. Sillä siellä todistajaksi joutuisivat oma aviomeihesi, ehkä jopa omat lapsesi. Ja oikeudenkäyntipöytäkirjat ovat julkisia, joten salasuhteesi tulisi kaikkien ihmisten tietoon yksityiskohtineen.

      • Ihmetyttää.

        Minunkin on erittäin vaikea ymmärtää miten jollekin aikuiselle(?) tulee edes mieleen lähetellä tuollaisia viestejä lapsille? Ilmeisesti aloittaja kokisi olevan oikeutettua, että toisen avioparin mies tulisi reuhaamaan aloittajan lapsille eoidän isänsä seksielämästä? Jos lapset osaa jo lukea, niin sitten tietysi kirjoittaisi kirjeen. Samassa kirjessä voisi tietysti myös kertoa lasten äidin lähettämistä viesteistä.
        Täytyyhän lasten saada tietää!!

      • symbioosi!
        selkeästi näin kirjoitti:

        Kakkonen loisi mitä kavalammilla tavalla toisen ihmisen perheessä, ottamatta huomioon mitä siitä seuraa. Nainen on se, joka päättää ollakko ukkomiehen kanssa vai ei.

        Loinen on sellainen joka vain imee itseensä, hyötyy siitä, jossa se loisii. Kyllä kyse on symbioosista, jossa kumpikin (kakkonen ja varattu) saavat siitä jotain eivätkä voi elää ilman toisiaan.

      • Turvallisuus
        Lakipelote ei toimi kirjoitti:

        Pelottelu ei toimi suuren epäoikeudenmukaisuuden kohdanneen, siitä raivostuneen ja erittäin vihaisen ihmisen kohdalla.

        Jos nainen pettää, mies, joka ei koskaan lyö, voi tietoisesti lyödä, vaikka tietää etukäteen joutuvansa poliisin kanssa tekemisiin. Jos mies pettää, vaimo, joka on aina ollut kiltti voi tietoisesti tehdä asioita, jotka tietää vääräksi. Lain pelko ei ole enää mitään sen vihan rinnalla, jonka pitkäaikainen paha teko aiheutti itselle ja ehkä omille lapsille. Sakot voi rapsahtaa, so what, on kostaja järjellään ajatellut jo ennen tekoa. Lyövät miehet ovat ehkä jopa ajatelleet että häkki voi heilahtaa, so what.

        Ei tässä ole tarkoitus ketään pelotella millään, eikä se ole Suomen lainkaan tarkoitus. Tarkoitus rikosilmoituksella on saattaa tekijä vastuuseen. Meitä näyttää olevan paljon aikuisia, joilla ei ole aikuisen vastuuntunto ja suojeluvaisto lapsia kohtaan kehittynyt riittävälle tasolle.

        Aloittaja on selkeästi vaaraksi myös omille lapsilleen, koska ei pysty hillitsemään omaa vihaansa.

        Toivottavasti kyseisille lapsille ja nuorille löytyy apua ja tukea muista aikuisista.
        Omille tai kakkosen lapsillekaan ei sentään mitä tahansa saa tehdä. Joku tolkku täytyy tulla. Vaikka sitten virkavallan kautta.

        Elämä ei ole peliä.

        Omaa vihaa täytyy käsitellä esimerkiksi terapiassa. Muiden lapsia ei saa käyttää hyväkseen tälläkään tavalla, oli vihan tunne mikä hyvänsä.

      • ei hyvää päivää
        vastuuseen kirjoitti:

        Silti tekisin rikosilmoituksen. Poliisin tehtävänä on tutkia, meneekö syyteharkintaa. Onhan tässä ollut tarkoituksellinen vahingontuottaminen ap:n tarkoituksena.

        Ap, sinulla on edelleen aikuisen vastuu, teki miehesi mitä hyvänsä. Hän kantakoon itse omien tekojensa seuraukset. Toivottavasti ap joutuu vastaamaan omistaan, vaikka sitten oikeudessa, jos muuten ei ymmärrä.

        "Silti tekisin rikosilmoituksen. Poliisin tehtävänä on tutkia, meneekö syyteharkintaa. Onhan tässä ollut tarkoituksellinen vahingontuottaminen ap:n tarkoituksena."

        Poliisi toteaisi ettei syytä tutkia.

        Jos olisi niin sitten alettaisiin tutkimaan. Varmaan lapset tykkäsiviät olla selittämässä omaa näkemystään näistä viesteistä, joissa kerrotaan äitin jakaneen pipariaan sinne ja tänne.

        Mieti nyt vittu vähäsen. "Minusta on törkeätä sotkea lapsia tähän, joten lähdetäänpä pöyhimään tätä keissia oikeuteen, pääsevät lapsetkin sitten todistamaan minkälaisia viestejä ovat vastaanottaneet ja mitä niistä ajatelleet"

      • Olennaista
        ei hyvää päivää kirjoitti:

        Ei suomalainen oikeuslaitos laita lapsia selittämään näkemyksiään tällaisessa asiassa.

        Poliisillakin on enemmän ymmärrystä.

      • Asioiden vakavuus
        Olennaista kirjoitti:

        Ei suomalainen oikeuslaitos laita lapsia selittämään näkemyksiään tällaisessa asiassa.

        Poliisillakin on enemmän ymmärrystä.

        Ei ihme, jos poliisilla ei ole resursseja selbittää todellisia rikoksia, kun loukkaantuneet pettäjät työllistävät närkästyksissään heitä omilla henkilökohtaisilla pikku asioillaan.

        Kamoon, suhteuttakaa hei asiat niiden todelliseen vakavuuteen - ei kukaan teini riko sieluaan yhdestä saapuneesta emailista, eikö yksi email ole vakava rikos.

      • edellinen....
        Olennaista kirjoitti:

        Ei suomalainen oikeuslaitos laita lapsia selittämään näkemyksiään tällaisessa asiassa.

        Poliisillakin on enemmän ymmärrystä.

        "Ei suomalainen oikeuslaitos laita lapsia selittämään näkemyksiään tällaisessa asiassa."

        Jos rikosilmoitus koskee törkeiden viestien lähettämistä lapsille taikka arkaluontoisten asioiden levittelyä netissä, niin eiköhän niitä joille viestejä ja tietoja ole levitetty, pidä kuulla todistajina.

        Iskän ja äiskän todistus lasten puolesta että joo, kyllä ovat saaneet viestejä, kun ei taida riittää.

        Kunnianloukkauskeissiä tuosta viestistä ei saa mitenkään koska siinä ei solvata ketään.

    • Typerä temppu oli

      Miksei ap. sen pettäneen miehensä kanssa pui tätä sotkua?

      Eiväthän lapset ole pettäneet ketään. Mitä hyödyttää tuollainen vouhkaaminen.
      Väärin ja typerää käyttää lapsia hyväkseen omiin tarpeisiinsa. - Mahtaako tuollaisesta tulla minkäänlaista helpotusta.

      Kehotan, että pyydät anteeksi, mitä olet lapsille tehnyt, lapsilta itseltään, niin voit katsoa itseäsi vielä joskus peilistä suoraselkäisenä. Toivon, että ymmärrät katua.

      • sdfghjklopöåä¨'

        Ei mitään verrattuna pettämiseen.

      • mieti kaksi kertaa
        sdfghjklopöåä¨' kirjoitti:

        Ei mitään verrattuna pettämiseen.

        Haista nyt... Aikuiset ihmiset ovat tässä ne, jotka ovat pettäneet. He ovat valinneet niin. Nämä lapset ovat täysin syyttömiä kaikkeen; pettäminen ja toinen mies eivät olleet heidän valintansa vaan heidän äitinsä valinta!

      • Lastensuojelu
        sdfghjklopöåä¨' kirjoitti:

        Ei mitään verrattuna pettämiseen.

        Paljon, paljon pahempaa kuin pettäminen.
        Aikuisella on huomattavasti enemmän kykyä selvitä traumoista, pettämisen aiheuttamistakin.

    • samaa kokenut

      shokissa oleva voi toimia toisin, kuin normaalisti, joten eipäs syytellä...

    • Kuka pelkää oikeutta

      Todelliset oikeudenpelkääjät ovat kakkonen ja pettäjä itse. Uhkasin pettäjä-exää oikeudella hänen petostensa johdosta (mm. henkinen väkivalta minua kohtaan, sillä olin nauhoittanut pettäjän paskapuheluita, joissa valehtelee ja manipuloi mitä kauheammalla tavalla, ja minun rahojeni varastaminen, joita sitten käytti ostamalla kakkoselle viinaa ja ruokaa).

      Uhkasin pettäjää sillä, että todistajaksi kutsun oikeuteen paitsi yh-kakkosen myös hänen lähes täysi-ikäinen samassa taloudessa asuvan poikansa ja/tai pojan isän. Isä olisi voinut jutella pojalleen ja pyytää todistamaan, sillä tuskin kukaan isä haluaa, että äiti yövyttää ukkomiehiä hänen oman poikansa kodissa. Mies vei kakkosen tietoon uhkailuni, kakkonen olikin hysteerisen pelokas. Tiesin pettäjän myös valehdelleen isoissa asioissa kakkoselle. Kakkoseen en ollut yhteydessä, mutta oikeudessa hän olisi saanut totuuden silmilleen.

      Pettäjällä ja kakkosella oli kusi sukassa, ei minulla. Pettäjä pelkäsi oikeutta niin, että sen välttääkseen hän mm. suostui muuttamaan yhteisestä kodista pois. Ei olisi pelottanut minua, oikeuteen meno.

    • lapselle tosi pettym

      'kertokaa itse rehellisesti lapsillenne mikä on eronne syy. Ainakin isommille. Lapsille on paljon rankempaa kuulla se vierailta kun omilta vanhemmilta. Ainakin nämä pettämisjutut ja uudet suhteet tulisi käsitellä ihan avoimesti.

    • yhden miehen sydän

      Yhden miehen sydämeen ei muuten mahdu kahta ämmää. (Viittaan kirjoitusvirheisiisi).

      Millä perustelut nimimerkkisi? Onnelliselta et vaikuta vaan erittäin katkeralta ja vihaiselta. Mikä oli motiivisi laittaa vieraille lapsille tuo viesti? Ilkeää ja ajattelematonta toimintaa. Miltä sinusta tuntuisi, jos omat lapsesi saisivat tuollaisen viestin jostain kautta? Jos et silloin ajatellut, niin ajattele nyt ja toimi jatkossa lasten parhaaksi, riippumatta siitä, ovatko omia vai vieraita.

    • Apua saa

      Erittäin tyhmää ja moraalitonta kaataa oman avioliittonsa epäonnistumisen aiheuttama tuska lasten niskaan. Vaikka syyttäisikin oman liittonsa epäonnistumisesta heidän vanhempaansa. Tosttu näissä uskottomuusjutuissa on kuitenkin se, että toidelle suhteelle on tilaa vain ja ainoastaan silloin kun oma suhde on epäonnistunut. Joskus vain "petetty" ei mitenkäään hyväksy sitä että aulkokultainen liitto on ollut mätä.

      Oikeasti kannattaisi kuunnella sitä puolisoa ajoissa eikä vasta sitten kun mitään ei ole enää tehtävissä. Vaikka tuohon ei olisi kyennyt, niin itselleen kannattaa hakea apua viimeistään eron myötä ja pyrkiä eheytymään ja kehittymään ihmisenä. Ellei tunnista omaa osuuttaan parisuhteessa on vaikea saavuttaa koskaan tasapainoista suhdetta.

      • niin tai näin

        En hyväksy lasten sotkemista mihinkään kostotoimenpiteisiin, mutta oletus että liitto on automaatisesti mätä ja vaimo olisi kulkenut vain laput silmillä on vähän liian yleistävää.
        Osmo Kontulan tekemässä tutkimuksessa (Kaisa Stranden:Syrjähypyn houkutus) 16% avioliittonsa onnelliseksi kokevista miehistä on käynyt vieraissa ja melko onnelliseksi 30%. Ja on puolisoita jotka eivät puhu vaikka mitä tekisi.

      • 4576
        niin tai näin kirjoitti:

        "Ja on puolisoita jotka eivät puhu vaikka mitä tekisi. "

        Mikä ei suinkaan oikeuta pettämään.

        Kuten viitatusta tutkimuksesta käy ilmi, pettämisen syy on aina itsekkyys ja vastuuttomuus. Se on sellainen vika, jota saa korjata ihan millä keinoilla vain.

    • maisteri.

      Luulen, että ap:n mies petti ap:tä, koska tämä ei osaa kirjoittaa, ja vaikuttaa siten melko typerältä ihmiseltä.

    • hukuta ittes

      Se joka miekkaan tarttuu, miekkaan hukkuu.

      • 87t

        Jep - ja se joka petti oli se joka tarttui miekkaan.

      • hukuta sinäkin
        87t kirjoitti:

        Jep - ja se joka petti oli se joka tarttui miekkaan.

        Ei vaan vaimo aloitti kostamisen viattomille lapsille.

    • Ällöttävää

      Kauheaksi maailma on mennyt.
      Perhettä ja lapsia ei kunnioiteta enää ollenkaan.Tuollaiset kakkoset ja seksiaddiktit ukkelit saavat lasten äidit epätoivoisiksi.
      Eiköhän vaan hämmennetä soppaa ja lisätä lisää seksiä..sillähän on tälläiseenkin päästy.

      • 87t

        "Perhettä ja lapsia ei kunnioiteta enää ollenkaan.Tuollaiset kakkoset ja seksiaddiktit ukkelit saavat lasten äidit epätoivoisiksi."

        Kyllä ja myöskin seksiaddiktit akkelit. Niin kauan kun laki ei näitä kodin rikkojia ja pettureita rankaise, niin rankaisu tullee muuta kautta.

        Aviorikos rikoslakiin, niin sitten ei tarvitse kostaa.

      • Lapset Lapset

        Nyt aviorikos ei ole kuitenkaan rangastaiva rikos ja tässä tilanteessa tärkeintä näissä tilanteissa on huolehtia kaikkien osapuoleten eri-ikäisistä lapsista. Oli puoliso tehnyt kuinka tökeröitä ja epäkunnioittavia juttuja hyvänsä.

      • Perheetrikki
        Lapset Lapset kirjoitti:

        Nyt aviorikos ei ole kuitenkaan rangastaiva rikos ja tässä tilanteessa tärkeintä näissä tilanteissa on huolehtia kaikkien osapuoleten eri-ikäisistä lapsista. Oli puoliso tehnyt kuinka tökeröitä ja epäkunnioittavia juttuja hyvänsä.

        Ei se mene ihan näin.

        Pettäminen satuttaa ja jättää syvät arvet.Kyllä siinä luulisi lapsille tehtävän hallaa rankimman kautta.

        Kakkoset ja pettäjät ovat mitä ilmeisimmin täysin empatiakyvyttömiä ihmisiä, jotka eivät edes ymmärrä mitä toimillaan saavat aikaan.

      • Elämänarvot

        Täällä puhutaan usein aikuismaisesta käytöksestä. Pettäjät, joita on aina kaksi ovat ne ensimmäiset jotka tämän käytöksen rikkovat. Kaikki loppu on seurausta heidän käytöksestään.(Ulkopuolista suhdetta aikaisemmat ongelmat ovat vielä aviopuolisoiden keskinäisiä ongelmia) He tietävät jo pettäessään että asia satuttaa kaikkia ympärillä olevia mutta jatkavat usein silti. He kehuvat (usein mies) suhteillaan kaveriporukassa ja tietävät että jutut leviää. Eivät he ajattele puolisoaan tai lapsiaan, vain itseään. Sana on usein levinnyt jo niin pitkälle että asiasta kuulevat ensimmäisenä lapset tai sukulaiset. Vastuuta ei pysty enää kantamaan kukaan. Näille kiusatuille perheenjäsenille haetaan apua joka ei aina riitä.Tämä kaikki usein vain hauskanpidon tähden.

      • ripaus luottamusta
        Elämänarvot kirjoitti:

        Elämänarvot, ne on ilmeisesti pettäjä kadottanut. Ja jollakin tasolla myös hän, joka varatun pettäjän salasuhteeksi ryhtyy, erityisesti tilanteessa, jossa kaataa pettymyksen likasangon vihityn puolison päälle.

    • oikeus toteutukoon

      Niin makaa, kuin petaa ja jos kerran on valmis hyppäämään vieraaseen sänkyyn, silloin joutuu kantamaan seurauksetkin!

      Ne jotka kantavat vastuuta siitä, että maailma pysyy oikeudenmukaisena puuttuvat niihin tilanteisiin, joissa toista ihmistä loukataan ja petetään. Aivan kuten soitetaan ambulanssi kolaripaikalle tai poliisi pysäyttämään rattijuoppo. Samalla tavalla pettäjät pitää ”käräyttää” ja heitä pitää opettaa - joskus rangaistakin. Sillä on toivottavasti ennaltaehkäisevä vaikutus ja toisaalta pettäjä voi oppia ja parantaa tapansa. Parasta on se, että petetty saa mahdollisuuden rakentaa elämänsä rehellisyydelle. Se on jokaisen ihmisen oikeus ja velvollisuus - keinoja kaihtamatta.

      • kysyn vaa

        Hyppäsivätkö ne aloittajan mainitsemat teinit vieraaseen sänkyyn, ei sellaisesta ainakaan ollut mitään puhetta aloittajan viestissä?

    • Ihmisarvoa

      Ällöttävä kirjoitti: "Kauheaksi maailma on mennyt.
      Perhettä ja lapsia ei kunnioiteta enää ollenkaan."

      Eihän tämä mitään uutta ole, ei ole koskaan kunnioitettu ennenkään yhtään sen enempää - ehkä huonommin on ollut asiat aiemmin. Tällainen voivotteleva kauhistelu on ällöttävää,mässäillään toisten kärsimyksillä.
      Perhettä ja lapsia ei ole koskaan kunnioitettu, mutta silti meidän nykyihmisten täytyisi kehittää itseämme siihen suuntaan, että käyttäytyisimme ihmisiksi ja huolehtisimme lapsista ja nuorista, muistakin kuin omistamme.

    • Realiteettimies

      Toivottavasti aloittaja saa kunnolla turpaan toisen perheen isältä. Ainakin ansaitsisi sen tempustaan. Mikä muka antaa oikeuden sotkea lapset juttuun?

      • ite olisin toiminu samoin mutten olis IKINÄ sotkenu lapsia tohon mukaan... mut muuten toi kirje oli aivan mahtava :D

    • Hyj fan..

      ... no et ainakaan osaa kirjoittaa.

      Todennäköisesti tämä "perheenrikkoja" on vaan nauranut tekstillesi ja päätellyt, että moinen bimbo kannattikin jättää.

      Haluaisin vielä sanoa sen, että LAPSIEN asiaan sekoittaminen oli julmaa ja suorastaan sairasta. Mitä pahaa ne lapset ovat tehneet? Tuosta hyvästä olet miehestäsi pettäjän tehnyt..

      Ja oletko muuten varma, että miehelläsi ei ollut asian kanssa mitään tekemistä? Että tuo nainen vaan kävi miehesi kimppuun? Mikset miehesi kimpussa ole, hä? Mikset pilaa hänen mainettaan?

      Ällötät minua. Olet ansainnut yksinjäämisesi.

    • Pete......

      Ihan oikein sinulle kun olet noin aivoton, että hyökkäät lastenkin kimppuun, sairasta.

    • *ApuuTämmöttis*

      Onks toi kuvan akka Jutta jUrppilai,,ainaskki se kovi muistuttaataa, hui kauhiittattaa.

      Ei täältä PeräSuoli@,saitilt apuu tämöttiis löyry.**

    • ,,,,,,,,,,

      Aloittajan mieshän oli tietysti viaton uhri ja nainen viettelijä. Etpä siis anna paljon arvoa miehellesikään, kun et koe että hän on itse ollut millään tavalla vastuussa teoistaan.

    • joopa jooo..

      Kirjeen lähettäminen lapselle osoittaa, miksi miehesi petti sinua. Olet alamittainen, ilmeisesti monilta osiltasi. Miehesi kaipasi ymmärrystä ja henkiseen yhteyteen liittyvää seksiä. Sitä ei sinulta voi saada. Tuollaista ei kannata edes opettaa.

      Teit loppuelämäsi surkeammaksi kuin se oli ennen kirjeen lähettämistä.

    • Sinä olet suurin rik

      Toivottavasti vastapuoli nostaa syytteen kotirauhan häirinnästä.

    • Hullu akka olet

      Aloittaja on SAIRAS mieleltään. Kuka hullu muuten laittaisi lapsille tuollaisia viestejä. Et ole yhtään pettäjämiestäsi parempi. Hankkiudu hoitoon!

      • kostoo

        No mutta eihän tässä maailmassa kukaan sillä lailla hyvää mielenterveyttä ole hakemassakaan, vaan kostoa.

    • Hah hah....kannattais varmaan yrittää saada Reginasta vakikirjoittajan paikka,sulla on aika vauhdikas mielikuvitus ja juttusi on pelkkää fiktiota näkeehän sen yhdellä silmäyksellä...tai sitten olet äärimmäisen typerä ihminen jos lapsille tuollaista kirjoitat (yhdellekkään lapselle ei kuulu se mitä vanhemmat puuhailee vieraissa tms...)...koitappa kasvaa aikuiseksi äläkä jauha shittiä...

    • 55-65

      Aivan oikein teit, niin minäkin tekisin jos minua petettäisiin noin. Kaikkien se pitää tietää.

    • Uskomatonta1

      Todella kypsää sotkea lapset tuohon. Kuvittele,jos Sinun lapsesi olisivat saaneet kirjeen,jossa tuntematon nainen kertoo,että heidän Isällään on suhde toiseen. Mitä kuvittelit,että lapset hyötyivät kirjeestäsi? Ja miksi haluat sen vielä jakaa julkisesti?

    • Juttusi on pelkkää huomionhakuista fiktiota,tai sitten olet äärimmäisen typerä ihminen jos olet todella noin toiminut...kasva aikuiseksi...

    • kysymys aloittajalle

      Päivititkö hänen FB -etusivulle kirjeesi. Viattomat lapset olisi voinut jättää ulkopuolelle. Viha kohdistuu väärään ihmiseen.

    • hgdfhghfgh

      Sotkit sitten lapset mukaan, onko hyvä olo? Minusta aika alhaista. Entäpä oletko miettinyt seurauksia tuossa toisessa perheessä? Mitäpä jos kyseisen perheen pää on taipuvainen sokeaan raivoisaan mustasukkaisuuteen ja jotain perruttamatonta uutiskynnyksen ylittävää tapahtuu? Olisi tuolloin aikamoinen tekeminen oman olemisesi kasassa pitämisessä. Miehesi ja toinen nainen eivät ajatelleet seurauksia, mutta et sinä jäänyt yhtään huonommaksi siinä asiassa myöskään, et ole hetkeäkään miettinyt tekemisiesi seurauksia.

    • 19+6

      Olet kusipää. Sinulla ei ollut mitään oikeutta "kostaa" tuolle naiselle. Miehesi oli ainoa, jolla oli jotain velvoitteita sinua kohtaan.

      Ihmistä ei voi omistaa. Siten ihmistä ei voi varastaakaan. Jos joku vie sinulta lompakon, hän tekee rikoksen sinua kohtaan. Jos hän vie miehesi, hän ei tee sinua kohtaan mitään, koska hänellä ei ole sinua kohtaan mitään velvollisuuksia. Voi olla, että hän tekee väärin jotakuta muuta kohtaan, mutta se asia taas ei kuulu muille.

      Jos maailmankaikkeudessa olisi oikeudenmukaisuutta, niin sinä saisit sekä rinta- että kohtusyövän pikimmiten.

      • Niin tai

        sitten ihmiset ajattelisivat muutakin omaa napaansa ja sen alustaa.

        Rapatessa roiskuu. On se kumma, että ihmiskunta jeesustelee petetyn käyttäytymistä, kun jo vuosisatojen takaa historia on opettanut, ettei sille ole olemassa mallia tai normia. Kukin hoitaa sen petetyksi tulon omalla tavallaan, aloittajakin. Salasuhde ei ole vahinko, "se vain lipesi sinne". Se on harkittu valinta, missä riskeerataan perhe-elämä ja lapset kuuluvat siihen pakettiin. Jos sille pettämisen tielle lähtee, pitää kestää sekin, että terrorisoi paitsi puolisonsa niin mahdollisesti lastensa huomisen, kuten aloittajan tapauksessa.
        Naikaa ja nushikaa niin maan perusteellisesti, mutta älkää luvatko sellaista mistä ette kykene vastaamaan:).

    • vaimoke

      Vaimoaan seksisuhteessa pettävät miehet ovat kyllä säälittäviä typeryksiä, kun eivät välitä vaikka ne kuuluisat toiset naiset tekevät aika useinkin kaikkensa kostaakseen loukattuja tunteitaan. Eivät he useinkaan välitä, vaan pettäminen ja siihen liittyvä jännityksen hakeminen saattaa olla elämän ihan niitä ykkösasioita. Pienessä kaupungissa samat varatut miehet tekevät aina samat pettämistemppunsa, vaikka maine on jo aikoja sitten mennyt.

      Helpoin tapa kostaa on se sen miehen vaimon haukkuminen ja kiusaaminen. Joillakin menee vaimot sitten aika useastikin vaihtoon ja tilalle talutellaan sitten jos jonkinlaisia plastiikkakirurgisia ihmeolentoja. Eräät tunnetut tapaukset saa siis niin helpolla eroamaan, ettei todeksi uskoisikaan. Sellaiset varatut saa erotettua vaikeimmin, joilla on yhteistä perhetaustaa enemmänkin kuin sen vaimon verran. Että jos on hyvissä väleissä vaimon siskon kanssa tai arvostaa vaimon veljeä, niin he ovat jo niitä vähän vaikeampia tapauksia.

      Toisen naisen ohjeet:

      1. vaimo ei ole tasoisesi

      2. vaimosi ei pysty edustamaan laisinkaan kaltaisesi rinnalla

      3. on jo vähän turhan vanha noinkin menestyneelle

      4. ei lapsetkaan sitä arvosta, oon kuullu kaupungilla

      5. kauheen ruma

      6. se sano kerran jotain, mitä edelleenkin nauretaan

      7. sillehän kävi se klassinen moka

      8. se ärsytti ihan tahallaan varmaan jotakuta tärkeää

      9. tosi kaunis, älä vaan eroa milloinkaan

      10. just sulle sopiva, sellanen vaatimaton tapaus

      Joillekin riittää vaan se, että puhuu avioerosta ja sitten sanoo, ettei sun kannata erota, sillä et sä kyllä koskaan vaimoasi parempaa saa itsellesi. Peli on kovaa, jos haluaa itselleen avioliiton ulkopuolista seksiseuraa käyttää. Että se kuuluu pelin henkeen, siitä on turha valittaa.

    • lässysnlässyn

      Paska provo. Ei teineillä ole mitään sähköposteja tänäpäivänä tai jos on ne ei niitä lue.

    • ap.

      Hei

      NAINEN AVAUKSEN KUVASSANI ON SE PETTÄJÄ

      MAFIA, TOIMIKAA KIITOS

      50000

    • Elämä on

      En jaksanut edes lukea tuota sepustustasi. Jos olisin ollut se toinen nainen, olisin todennut, että hohhoijaa. Tiedoksi, että sydäMeen mahtuu yksi ämmä. Ja se myös kirjoitetaan noin. Mutta surullista, että miehesi petti.

    • Panen Kaikkia

      Minusta olet sairas!

      1) Kostit myös viattomille

      2) Hyväksy se tosiasia, ettei mies ole yksiavioinen. Sellaisia ei löydy isojen nisäkkäiden uroksista!

      • terveysintoilija

        Tämä juuri niille, jotka panevat kaikkia, niin ei kukaan teitä oikeasti jaksa katsella ja teidän touhuamista seurata ilman kostoja. Että samat äijät kiertää ympäri kaupunkia ja sitten itkevät, että kun ei saakaan rauhassa pettää ja vielä vuodesta toiseen.

        Että tottakai jokainen pyrkii tuhoamaan ainakin avioliitot tuollaisilta petturimiehiltä ihan jo uskonnollisista ja moralistisista vakaumuksista. Eikä ne lapsetkaan mitään viattomia ole, että usein olen sen selvittänyt, että kyllä ne sen tietää, että niiden faijat panee ja nussii ympäri kaupunkia. Ja aika usein lapset onkin sitä mieltä, etteivät ne jaksa katsella sitä avioteatteria kotona ollenkaan, että kohta faija jo alkaakin kaivaa muniaan ja lähtee huoransa luokse. Ja niiden äidithän siitä kärsii ja oikein haluavat eroa. Mutta useinkin on niin, ettei mies suostu eroon. Sillä sittenhän taas koko kaupunki alkaa nauramaan, että vaimot vaan vaihtuu nopiammin... ja ennenkaikkea, kun huoratkin nauraa ja pilkkaa ja analysoi

        - no, mikä nyt taas on kun et saa suhdettasi toimimaan?
        - onko mies kokonaan viallinen kenties?
        - tunnepuolen kylmyys
        - vai aviovuoteen välinpitämättömyys
        - eikun hei mä kyl tiedän sen syyn

        Jos muuten joku tietää syyt englantilaisen luokkayhteiskunnan toimimattomuuteen, niin minä voisin vaikka luennoida siitä aiheesta. Otsikolla:

        Kun vaimo on tyhmä, niin mitä kaikkea sitä voikaan avioliiton ulkopuolella tehdä eli niin sanotusti ulkoistaa.

        - mun vaimo on niin karsee harakka, että mä ulkoistin aivan kaiken
        - minkä takia?
        - no, kun mun äiti valitsee ne haisevat lumput mulle ja sitten mä vaan nalkutan niille, että niitä vähän höylätään ja fiilataan joka paikasta mulle mieluisaksi
        - eikö sitten jo kelpaisi?
        - ei, kun sitten mä vaan vaihdan uuteen, kun ne meinaa kuolla niissä hoidoissa

        - eikun tää on mun mielestä vaan tällasta trendikästä kapinaa äitiä vastaan
        - kuulostaa aika kalliilta
        - joo, rikkaiden puuhaa ja on tullut tosi kalliiksi
        - miksi sä sitten niin kaiken tuhlaat?
        - äiti sano, et tuhlaa vaan, ei häntä haittaa yhtään, kunhan olet onnellinen
        - tää luokkayhteiskuntaa vastaan kapinoiminen on sellanen muotijuttu, että joka sukupolvi keksii omat juttunsa

        - mitä noi sun lapset sitten on keksinyt?
        - sen, että koko Suomen 90-luku on heidän oma keksintönsä
        - mites ne nyt sillai?
        - no, kun ne on kuullu siitä vähän jotain ohimennen, mutta kun kukaan ei ole kertonut niille totuutta Suomesta koskaan
        - joo, niiden mielestä kaikki on ihan lopettamiskunnossa, kun ne vaan nauraa sitä, että ne elää nyt sitä Suomen 90-lukua

        - et fitnekseen ehkä sit liittyis jotain ihan tosi helvetin hienoo
        - niin no onhan sitä zumbaakin jo tutkittu USA:ssa ihan yliopistolla tosi tarkkaan, että on siinä on sitä terveysvaikutusta
        - ei ne niin radikaaleiksi sentään vielä ole ruvennut
        - niin sehän olis sitten jo sitä 2000-luvun lääketiedettä
        - ei ne oikein vielä haluais luopua siitä 90-luvun tunnelmasta, että he on valinneet noi illanvietto tyyppiset pohdiskelut nyt siitä fitneksestä
        - miten mä nyt niin haluaisinkin lähettää sun lapsillekin terveisiä
        - kyllä ne varmaan lukee tämän
        - isäs on ihan surkee panemaan, täyskyrpähomo
        - minusta sinä olet sairas

    • Huhheijakkaa

      Ihmistä ei voi kukaan kokonaan itsellensä omia. Minusta se on itsekäs ja ahdistava ajatus. Jos joku miellyttää enemmän niin minkäs sille sitten voi. Silloi se rakkaus
      ei vaan riitä uskollisuuteen ja se siitä sitten. Ei väkisin kun ei siitä ole mitään hyötyä.Turha olla edes katkera

      • toivoa on

        Avioliitto on sopimus ja se pitää purkaa ja sitten vasta ottaa uusi. Tai purkaa ainakin heti kun alkaa naida toista. Petos on petos ja petetty saa siitä elinikäisen trauman. Varsinkin jos se toistuu. Kostokirje on yksi keino selvitä edes hiukan tolpilleen.

    • ELÄMÄ VOITTAA

      Vastaan viestiisi vaikka olen mies ikää vähän yli 50v.Olen siinä onnellisessa asemassa että olen ollut yli 25 vuotta naimisissa ja siitä kyllä kiitän ihaninta vaimoa jonka kanssa olen saanut elää.Olen huomannut avioliittoni aikana sen että ei saa liikaa sitoutua toisiinsa,kumpa kaikki pystyisivät elämään kun minä ja vaimoni.Olen tullut siihen tulokseen elämäni on siinä mielessä ihanaa vaikka joskus olen tavannut muitakin naisia niin vaimoni on ymmärtänyt minua että saan tavata heitä,siilä en ole sitä sorttia että sortuisin pettämään Vaimoani.Hän ymmärtää että he ovat vain minulle ystäviä enkä koskaan piilottele heitä vaimoltani.Kun taas minä sallin että vaimollakin voi olla miespuolisia ystäviä joita hän voi tavata.Me emme ole mustasukkainen aviopari emmekä kyttäile toistemme ystäviä ja riitele keskenämme.Olen kyllä huomannut että jotain on tässä maailmassa todella pielessä kun pitää ruveta toisiaan pettämään,sillä Lapset kyllä on niin tärkeitä elämässä että kyllä pitäisi niin Miestenkin kuin Naistenkin käsittää miten suurta Kärsimystä he lapsillensa aiheuttavat.En ole kyllä ehkä paras neuvomaan sinua, mutta ehkä kirjeet lapsille ei ollut ehkä paras tapa tätä selviä.Mutta kyllä minä ymmärrä kuitenkin sinua ei nämä asiat loppua,mutta yritä kutenkin pärjätä.Elä jää yksiksesi suremaan vaan etsi parhaat ystäväsi mene heidän luokse hae heiltä lohtua elä jää yksin se on pahinta mitä ei saa tehdä.Toivon sinulle vaan kaikkea hyvää elämässäsi.elämän pitää jatkua ei se siihen lopu.Muista yksin elä jää.

      • MIES::::

        Tässä puhuu kunnon mies, joka osaa arvostaa lapsiaan.Aika kaukana näistä pettäjäniljakkeista, joita sivuilla vilisee.

        Syvä arvonanto kaltaisellesi miehelle!

      • ELÄMÄ VOITTAA
        MIES:::: kirjoitti:

        Tässä puhuu kunnon mies, joka osaa arvostaa lapsiaan.Aika kaukana näistä pettäjäniljakkeista, joita sivuilla vilisee.

        Syvä arvonanto kaltaisellesi miehelle!

        Olet varmaan huomannut.täällä tuntuu olevan todella todella ihan ääliömäistä porukkaa miksi tänne pitää tulla haukkumaan ja mustamaalaamaan toisia ihmisiä.Kyllä pitäisi monen kirjoittajan katsoa peiliin eikä ruveta kilpaa solvaamaan toisiaan.Olen edelleenkin sitä mieltä että en ole ehkä niitä parhainpia neuvomaan toisia,jos todella tämä alussa oleva tarina pitää paikkansa,toivoisin että nämä lapset ei todella tulisi kärsimään tästä teosta.Tiedän monta tapausta missä näitä syyttömiä lapsia on alettu koulussa kiusaamaan ja myös koulun ulkopuolella,he tässä tulevat kaikkein olemaan kärsivä osapuoli.Ikävä on se kyllä todella totta,ystäväni lasta kiusattiin eikä siihen puututtu tarpeeksi nopeasti.Tämä tyttö ei kestänyt sitä ja päätyi ottamaan yliannoksen lääkkeitä ja hän menehtyi.Se kyllä pysäytti tuntuu vieläkin pahalta ja näitä saa jatkuvasti lukea lehdistä,miksei näihin asioihin kukaan haluaisi puuttua en ymmärrä.Ehkä kukaan ei enää välitä lähimmäisitä eikä ystävistä.Mihin on hävinnyt aito rakkaus ja hyvä tahto sitä tässä elämässä tarvitsevat niin nuoret kun vanhukset.Näistä asioista tulee todella paha olo.

    • kuningaskanki3000

      Tjaa, kuinkahan nopeasti pääsee lukemaan taas perhesurma otsikoita.

    • Ap on itse paljon pahempi kuin se kakkosnainen. Ei ole ihme, että mies lähti hakemaan kakkosta, kun kotona on tollanen lapsellinen raukkis. Ei väliä mitä tapahtuu, kunhan itse käyttäytyy arvokkaasti menettämättä arvokkuuttaan. Ap käyttäytyi vihan ja silmittömän katkeruuden vallassa pahemmin kuin kaikkein likaisin horo... Ei sellaisella ihmisarvoa ole, joten sellaista saa pettää.

    • munat tervaan vaan

      Taas tyypillinen petetyn itkuvirsi.

      Kuka aloittajaa petti?

      No se joka oli hänelle ladellut katteettomia lupauksia, eli se oma mies.

      Siellä se sika porskuttaa nyt onnellisena kun vaimo laittoi pahan naisen kuriin ja onni kukoistaa kun muut paitsi alkuperäinen ovat onnettomia.

      Hianoa, niin tyypillistä suomalaista naista!

    • Vitunretu

      Ootko mamu tai muutein vain paska suomen kielessä?

    • maissiiii

      Ketjun aloittaja: voisitko opetella ensin oikeinkirjoituksen? Järkyttävää luettavaa. Sekä teksti että sen sisältö, siltä osin mitä ymmärsin sanomaasi.

    • katzy1

      Jos lähettää facebookissa yksityisviestin jollekin muulle kuin omalla kaverilleen tai kaverinsa kaverille, niin se menee "Muut"-kansioon, eikä näy vastaanottajalla kuin erikseen tuon kansion avaamalla. Jotkut eivät älyä avata sitä koskaan, kun se ei automaattisesti näy.

      Kannattaa lähettää kirje postissa. Mutta ei lapsille.

      Voi olla että ko. henkilöt eivät ole nähneet viestiäsi... :)

    • ymmärtämätön

      Olet todella tyhmä. Asiat hoidetaan kahden kesken, eivätkä lapset ole siihen mitenkään osallisia. Näyttää siltä, että teillä ei kuitenkaan synkkannut miehesi kanssa, vaikka muuta yrität kirjoittaa.

    • enpä tota kuuntelisi

      Ap. käyttäydyt itse huoran tavoin, kun nostat yleisen mekkalan vielä asiaankuulumattomien kesken. Jotain rotia sentään - lapset on syytä jättää ulkopuolelle.

      Sanonta ' Ei ole koirankaan karvoihin katsomista' sopii hyvin sinuun.
      Katsopa peiliin - oletko jo ennen sitä toista naista ollut katkera ja kyyninen kodin hengetär?

    • Mielestäni lasten sotkeminen tähän hommaan on olut aivan älytön. Soppa on täysin kahden ihmisen välinen asia, eikä siihen tarvitse sotkea omia ja pettäjäpuolison lapsia matkaan. Tuo on silkkaa typeryyttä. Olisit edes itse ollut fiksumpi osapuoli, etkä olisi lähtenyt kostoretkille johon sotket asiaan täysin ulkopuoliset. Toivottavasti nautit typeryydestäsi myöhemmin. Vaikka oletkin katkera ja pettynyt, niin noin ei olisi kuitenkaan tarvinnut tehdä.

    • lekalla töitä

      Kun maailma romahtaa kannattaa laajentaa romahtamista laajalle.

      Tosin ap teki virheen koska ei nuo teinit aikuisten asioista välitä . Paljon parempi viestintä saadaan kun lähetät viestit miehen vanhemmille ja tuon pettäneen ämmän vanhemmille ja sukulaisille.

      Meinaan aikuisten kosto on satakertainen kun oma suku on mustattu. Vertaa kunnia murhat. ja verikosto.

    • oi, oi

      Mitä ihmettä sinä sotkit lapset teidän suhderiitaan..Eivät he ole olleet siinää osallisena. Vain miehesi ja toinen nainen.
      En ymmärrä ajatuksen juoksuasi.
      Nuohan on aikuisten selvitettäviä asioita ei lasten..

    • lastentarhassako...

      Aika kypsymätöntä meininkiä. Kakaroiden touhuilua. Säälittävää sotkea lapsia siihen.
      Onko aloittajalle tullut mieleen ettet kuitenkaan ole niin hyvä ja täydellinen, kuin itse luulet.
      Miksi miehesi muuten olisi vilkuillut muualle. Jotain teidän suhteesta puuttui.

      • yks mies

        Oikeassa olet.jos mies vieraisiin lähtee niin kyllä kotona ei asiat ole kunnossa.ei sängyssä eikä muuten.aloittajan pitäisi mennä peilin eteen.syy voisi näkyä siellä.Kostonkierteeseen kun alkaa niin siitä ei loppua tule.

    • PrOOvOOOO

      Mutsis oli, kerronta liian tarinanomaista. Provo yritelmä kusi nilkoille, oliko sulla muuta ?

    • pettynyt &petetty

      JOO MIEKII OLISINTEHNYT KYLLÄ SAMALLA LAILLA JOS OLIS SAMAN LAINEN TILANNE MUTTA MUNMIELESTÄ TEIT OIKEIN & PYSY NYT SANOJESI TAKANA TEE OMALLE ELÄMÄLLESI NIIN KUNHALLUUT OLLA VAPPAA :;NATI NYT SIITÄ :: TEE NIITÄ ASIOITA NYT MITÄ ET PARISUHTEESSA SAANUT TEHDÄ MATKUSTELE NAUTI ELÄMÄSTÄ NYT

    • Itkeä vai nauraa....

      Heh heh....

      Ja tämä tarinako pitäisi uskoa todeksi? Uskokoon se kuka haluaa, minä en todellakaan usko.

      Miten ap-kirjoittaja pystyi lähettämään viestejä fb:ssä alaikäisille nuorille ilman että hän oli heidän kaveri on entuudestaan? Alaikäisiä suojellaan fb:ssa erityistoimin, eikä tuntemattomat voi lähettää heille viestejä.

      • qyi

        Ei kai tässä puhuttu, että lapsille meni fb:n kautta. Kertoi saaneensa kohteesta paljon selville ja nähnyt vaivaa sen eteen. Siltikin aviorikoshan ei varsinaisesti ole rikos, kun taas lapsen henkisen kehityksen järkyttäminen tai sen altistaminen haitallisille tekijöille on lastensuojelurikos.

    • ilma1

      Tekisin itse aivan samalla tavalla!!! Turha paapoo mistään että ''tommoset asiat pitäisi hoitaa aikuisten tavalla'' Jos mieheni tekisi noin antaisin samalla tavalla takaisin!! Tekisin viellä varmaan pahemminkin!!
      Annan täyden tuen sinulle!

    • csdkfjoie

      Minusta tällaisten viestien kijoittajat ovat täysiä ääliöitä. Sen lisäksi, että ylipäätään moista kirjoittelee, laittaa viestit vielä lapsille, jotka ovat täysin syyttömiä tilanteeseen. Oliko katkera tarkoituksesi loukata ja nolata lapset? Muutoinkaan tuollainen ei osoita kovin aikuismaista ja kypsää suhtautumista.

      Oletko ajatellut sitä, että miehelläsi on ollut joku syy pettämiseen. Sinä olet hänet siihen ajanut, joten olisi ollut viisainta vain lähteä ja nuolla haavansa ilman mitään täystuhon aiheuttamista.

      En ymmärrä, mitä sait moisesta????

    • kostoko elää

      Jos miehesikin kosti sinulle jotain kun hyppeli vieraissa. Tosi kostonhimoine nakka tuo aloittaja. Alhainen tyyppi. ymmärrän kyllä, että raivopäissään tekee harkitsematonta, mutta että mennä kirjoittelmaan lapsille, joilla ei ole osaa eikä arpaa. En kyllä usko koko juttua. Ei kukaan noin tyhmä ole.

      Ei ole oikein pettää, mutta kostonhimo on se pahin himo.. Sehän aiheuttaa soita ja toinen on omistamisen himo. halutaan toisen mies tai vaimo, halutaan toisen maat ja mannut.. jne. jne.

      Koston tielle lähteminen on loputonta.

      Minkähän hyvä olon aloittja sai noilla kostotoimenpiteillään?

    • sirina67

      Mielestäni lapset eivät tee teoillaan taikka sanoillaankaan mitään sellaista että, antaisivat vanhemmalle "luvan" toisen pettämiseen. Minusta pettäminen on kahden aikuisen välinen asia johonka on sotkeutunut tahtomattaan yksi taikka kaksi ylimääräistä ihmistä. Mielestäni vieraissa käyminen selvitetään aikuisten kesken. Lapsia ei sotketa kaikkiin meidän aikuisten asioihin ovat lapset minkä ikäisiä tahansa. Nuoremmat lapset eivät aina ymmärrä aikuisten välisiä erimielisyyksiä ja vaikka vanhempi tekisi kuinka väärin toista kohtaan niin nuorempi lapsi ei osaa iänsä puolesta tuomita vanhempaa. Murrosikäinen lapsi on laittanut jo omia mielipiteitä erinlaisissa asioissa joita tuntee taikka näkee. Murrosikäisen ajatusmailmaan kuuluu myös pettäminen mutta aivan eriajatusmailmassa kuin aikuisella. Murrosikäisen lapsen pettäminen tarkoittaa erinlaista pettämistä seurustelukumppania kohtaan kuin kahden aikuisen jolla on jo perhe johon kuuluu lapsia taikka lapsi.Nämä kaksi asiaa painivat aivan eri tasolla.Jotenka mielestäni teit erittäin väärin ilmoittaessasi muun perheen murrosikäisille lapsille heidän äidin toiminneen näin.On väärin kostaa asiaa viattomalle osapuolelle. Se mitä miehesi kyseisestä naisesta haki voipi olla mitätön pikku seikkailu joka johtikin suureen menetykseen. Kaikkein paras kostohan olisi ollut että annat naisen pitää miehesi ja jatkat itse eteenpäin voittajana ajatellen että tuo nainen saa huonon miehen sillä hän petti yhden kerran ni pettää uudelleen,uudelleen ja uudelleen mutta ei kertaakaan sinua...voimia jaksamiseen ja lapsesi kanssa :)

    • Minä vaan

      Ensinnäkään, tuo ei voi olla kenenkään aikuisen kirjoitus, kun siinä on noin monta kirjoitusvirhettä.
      Ja lienee et tiedä, että sydämeen ei mahdu kahta ämmää :), kuten yhdeksännessä sanassa olit kirjoittanut.

      • ...

        "lienee et tiedä" -> "et tietäne"

    • Otto00980

      Kyllä voi ja on ihan hyväkin laittaa tieto myös lapsille siitä, että äiti harrastaa juttuja muidenkin, kuin isin kanssa. Tietävätpä eron tullessa, ettei ainakaan ole heidän vika. Tai sitten pitää hyväksyä joninasteinen pettäminen. Nuorillahan pettäminen on aika yleistä, niin minullakin nuorempana (nyt 48 v). Nyt olen jo rauhoittunut, ja rakastan nykyistä vaimoani (33 v), enkä ajatellut pettää häntä mitenkään. Meillä on pikku vauvakin jo. Edellinen vaimoni lähti minua 26 v nuoremman miehen matkaan ja nyt, kun on 2 vuotta erosta, on hän koko ajan ruinaamassa rahaa "elatusapuna" 10 v pojallemme, kun pentu ei tienaa enempää. Olisi silloin miettinyt, kun sekstaili pennun kanssa. Olisin toivonut, että kun painoin 18 tuntisia työvuoroja, joku olisi laittanut minulle ja alaikäiselle pojallemme tietoa asioista, miten äidin "autonkuljettaja" hoiti hommat minun kalliilla maasturilla, tai -ssa.

      • q12w1

        Samasta syystä potilastiedot pitäisi lukea lehdessä. On ihan hyvä naapureiden tietää, miten sairaassa ympäristössä terveyttään vaalii.

    • klöä

      En oikein ymmäärä miksi niin teit, ehkä sait hyvää olla- olisit vaan jäättänyt asiaan olla onhan tässä mailmassa muita miehiä! Ihan typerä asiaa! Kasvaa aikuiseksi.

    • TEINI ITSEKKIN

      Olisin itse toiminut saman lailla tilanteessasi. Jos joku lyö, lyön takaisin ja lujaa. Teini ikäiset lapset kyllä kestävät sen voin sen teininä itsekkin sanoa. Lapset kyllä kuulisivat sen jostain tai ainakin olisi reilua tietää että oma äiti ja mahdollinen rooli malli onkin petturi.

      • derftg

        Vaimokin kyllä kestää pettämisen, on moni muukin kestänyt.

      • KALLE KELLO

        "Teini-ikäiset lapset kyllä kestävät sen". Kyllä, kestävät, mutteivat tajua ja ajattele asiaa vielä syvällisesti eivätkä ymmärrä syitä ja seurauksia. Ihminen on siitä kummallinen eläinen, että unohtaa (liekö suojamekanismi) asioita, mutta odotas vain kun kasvat ja itsellesi tapahtuu vastaavaa, se unohdettu asia iskee kuin leka takaraivoon ja sinä muistat kuinka kävi äidin ja isin!!!

    • reilu äiti-kulta

      Mielestäni toi oli hyvä veto AP!
      Hyvin kirjoitettu.

      Vaikka lapset on teini-ikäisiä, niin joutuuhan ne äitinsä kautta kuitenkin tuohon juttuun mukaan.
      Asia on vähän sama, kun jos hankkisin Ikeasta maton kotiin, ja sitten sanoisin, että älkää lapset katsoko mattoa älkääkä huomioiko sitä mitenkään.

      Aikuiset ihmiset tekee aikuisten ihmisten valintoja, eikä mitään leikkivalintoja, joita pitäisi pitää kaapissa. Tekeekö se 'nolo salaisuus' asiasta jotenkin lapsilta kielletyn?
      Entäpä jos äiti-kulta olisi sairastunut syöpään Salattaisiinko se? Entä jos äiti olisi murhannut jonkun, olisiko se salaisuus? Ovatko äidin mokat jotenkin piilotettavia? Pitääkö äidin tekosia salailla, eikö siinä ole jotain outoa noin niin kuin perhettäkin ajatellen?

      • kiljo1

        Pitää ilmoittaa tietävänsä asiasta ja pettäjän pitää kertoa lapsilleen. Ei kai naapurin juopon pidä lällättää 7-vuotiaalle, että sun mutsis kuolee kohta peruukki päässä syöpään.

      • kiljo1

        Pitää ilmoittaa tietävänsä asiasta ja pettäjän pitää kertoa lapsilleen. Ei kai naapurin juopon pidä lällättää 7-vuotiaalle, että sun mutsis kuolee kohta peruukki päässä syöpään.

    • jytttttttttttttt

      Mitä helv....

      Ei se NAINEN sinun kotiasi rikkonut vaan SE MIEHESI rikkoi sinun perheesi. HÄN se lähti pettämään toisen kanssa, HÄN se teki sen päätöksen että meni toisiin naisiin, ei se NAINEN.

      Mielestäni viestisi on todella typerä, varsinkin kun olet lähettänyt sitä toisen lapsille. Tajuatko millaisia tarumoja se saattaa jättää näihin vielä teini-ikäisiin lapsiin?

      Säälin sinun lastasi, että on saanut tuollaisen äidin itselleensä. Ei taida kaikki ruuvit olla päässäsi kiinni.

      SE SYYLLINEN ON SE SUN MIEHES, EI KUKAAN MUU. Kosta sille, äläkä ulkopuolisille.

    • ffggggh3

      PROVOOOOO

    • Black and white

      Lapset eivät todellakaan kuulu millään lailla aikuisten suhdesoppaan. Todella ajattelematonta toimintaa aikuiselta ihmiseltä.

    • kosta oikein

      Täysin sepitetty cosmopolitan paska mik'ä
      ei sovi ei kä uppoa suomalaiseen tunneköyhään ihmiseen.
      Kun mun ex:ä kosti mul pettämisepäillyn niin se poltti mun
      Sec mersun tohon pihaan jota makselen vieläkin..
      Minulla ei ollut kuin liikenne vakuutus.
      Kun selvisi etten ollukaan pettänyt sain ex:ältäni
      suklaanappirullan,, Talo palamaan se on kosto,,Se on
      suomalaisen naisen kosto!

      Myös naisten olis hyvää lukea kummisetä niin nämä tarinatkin
      saisivat sen suhttellisuudentajun kostosta,
      täytyy musitaa, että se on ruoka laji mikä skruudataan kylmänä.
      Ja miten noi lapset tohon liittys. täysinsuhteetonta jos haluat kostaa niin kosta kuten minä

      Eräs ex:ä petti ja jätti ..Noh odotin 15 vuotta ja menin naimisiin sen muksun kanssa.(edellisestä liitosta) Erosin tosin 3 kuuakuden päästä,
      mutta siitä huolimatta nussin siis äitiä ja tytärtä.
      Odotin sisi 14 vuotta kostoa!!

    • Siedettävyyden raja

      Olen tässä ajatellut tuota ap:n kostoa.
      Eihän se tietenkään kaikilta osin oikeaa toimintaa ole.

      MUTTA koska tämä pettäminen on tullut näin pahaksi, mitä se nykyään on, on suorastaan pakko ottaa niin järeät aseet käsiin, että nämä tämä täysin järjetön uskottomuus ja pettäminen loppuisi.

      Sillä samalla kun pettää puolisoaan, pettää kyllä lapsiaankin ja sekään ei ole oikein.

      Tästä pitäisi nostaa sellainen hirmumyrsky, että todella saataisiin orojen määrät pienenemään ja petturuus loppumaan, kyllä perheillä pitää olla muut keinot hoitaa asioitaan, kuin juosta aina toisen syliin kuin älytön kakara itkemään ja samalla heti lakanoihin piehtaroimaan.

      Olisiko muita vieläkin järeämpiä keinoja leimata nämä petturit niin jukjisesti, että lopun elämäänsä kulkisivat merkittyinä ja ilman minkäänlaista toisen sukupuolen seuraa. Nyt tämä ylittää kaikki sidettävyyden rajat. Joka lapsen on tehnyt huolehtii siitä, eikä lähde huoraamaan, ei vaikka mikä olisi,. Eroa mutta älä etsi uusia kun kerran entinen ei enää kelvannut.

      Yksi keino on, että myös työpaikka menee jos siellä alkaa työtoverin kanssa salasuhteen, tai harrastaa sukottomuutta.
      Joku kuri on tähän maahan tultava.

      • Olet niin sairas

        Sinähän vasta SAIRAS KOSTAJA olet.

    • No huh huh et ainakaan voi väittää olevasi parempi ihminen.

      Ensinnäkin tuollainen on jo törkeää yksityisyyden rikkomista, sinulla ei ole mitään oikeutta mennä ottamaan selvää petturin aviopuolison ja lasten henkilöllisyyttä.

      Toiseksi, tietävätkö SINUN ja pettäjä miehesi lapset sen, että iskä petti äitiä (olettaen tietysti ettet sitä itse heille ole kertonut.....vielä)?

      Pettäminen on väärin ja jos et pysty antamaan sitä miehellesi anteeksi, niin älä anna sitä anteeksi sinulla on hyvä syy jättää miehesi jos haluat niin tehdä.

      Olisi kyllä ymmärrettävää ja oletettuakin että kostoksi aioit kertoa miehelle että hänen vaimonsa pettää häntä, mutta LAPSET on pidettävä asian ulkopuolella.

      Entäpä jos tämä mies antaa vaimonsa pettämisen anteeksi ja kantaa kaunaa SINULLE siitä että kerroit asian vielä heidän lapsille jotka eivät välttämättä edes pysty ymmärtämään näitä asioita (pelkästään jo se, että mies antaa asian anteeksi saattaisi noin vittumaista eukkoa kismittää vitusti ja ansaitsetkin sen)

      Entäpä jos tämän pettäjä vaimon lapset ryhtyvät kiusaamaan sinun lapsia ainoastaan sen takia kun SINÄ itse rikoit heidän perheensä?

      Miten helvetissä voit ottaa moista martyyri asemaa ja vielä elää itsesi kanssa? Miehesi teki väärin, mutta se ei oikeuta sinua tuhoamaan perhettä tai lasten elämää.

      Tämän petturi äidin lapset saattavat pahimmassa tapauksessa tappaa itsensä, niin paljon tieto oman äidin petoksesta isää kohtaan voi satuttaa ja hävettää heitä.

      No sinusta varmaan tuntuu loistavalta ajaa lapset itsemurhan partaalle ja toivon todellakin että et saa omien lastesi huoltajuutta, sillä minä en kyllä lapsiani uskaltaisi jättää noin narsistisen ja omahyväisen vastaavanlaisen koston pettämisestä tekevän naisen huostaan.

      Ai niin, tämä petturi nainen on pilannut oman avioliittonsa mahdollisesti, mutta SINÄ tuhosit ne kaksi perhettä, ei tämä petturi nainen

    • jhjhuyuyeeww

      ihmettelinki jo millainen ylläpidon aloitus tulee seuraavaksi .
      heh

    • Myös petetty

      Olen samaa mieltä. Miksi sotkea tähän lapset ? Onko kirjoittajalla ollenkaan järkeä ? Onko edes omia lapsia...Ja pettäjä on miehesi. Toinen nainen pettää omaa miestään, ei sinua. Elämä ei ole mustavalkoista.

    • lapset ova syyttömiä

      Siis tuo on sikamaista, lapsilla ei ole mitään osuutta eikä arpaa äitinsä sekoiluihin, eikä sinun miehesi pettämisiin. Tuon naisen miehelle voikin kertoa, mutta lapset jätetään ulkopuolelle.

    • Pikkukukko

      Tyhmää..ja sitäpaitsi tekstisi vilisee kirjoitusvirheitä!

    • vika on peilissä

      "Toivon että nautit suhteestanne niin paljon, että olit valmis rikkomaan kaksi perhettä."

      Tyypillistä että petetty nainen ei näe mitään vikaa omassa miehessään vaan vika on toisessa naisessa :D

      Kyllä se sun miehes on se joka on kikulinsa siihen naiseen työntänyt ihan itse.

      Syy miksi hän niin teki, eikä tökkinyt sillä sinua, löytyy peilistä.Suhteessanne on jotain vialla.

    • Paler

      Oikein tehty.
      Häpeää on vaikea edes sanoin kuvailla. Voimia!!

    • Placebo111

      Hyväksyn kostosi, mutta toisin kuin ennen, ei Facebook-viestit enään mene perille, jos ei ole kaveri. 118 myös kertoi niin.

      • Afterlife:.

        Haluaisin vielä sanoa, kun täällä monet moralisoi lapsiin yhteydenottoa. Jos pettäisin miestäni, mitä en ikinä tekisi, hän tappaisi miehen, minulle hän ei tekisi mitään, ottaisi takaisin vähän ajan päästä, mutta on valmis istumaan tuomionkin. Jos mieheni pettäisi minua, en tiedä miltä se tuntuisi, mutta en koskaan pystyisi jättämään häntä, minua, kun ei ole koskaan petetty. Olen tosin ollut vapaissa suhteissa, joissa on poikaystävällä ollut muita ja myös minulla ja silloin mustasukkaisuus ei kuole mihinkään, mutta ei se silloin miltään tunnu. Aviomieheni kanssa ei ole vapaata suhdetta, emmekä halua koskea ikinä kehenkään muuhun. Ollaan soulmatet.

    • pastori N

      Häpeä s-nan horonketale. Menit aiheuttamaan tuskaa lapsille, joilla ei ollut osaa eikä arpaa teidän kikuli- ja pimppileikeissänne.

    • HYVÄ HYVÄ HYVÄ

      Teit ihan oikein. Ei kenelläkään ole oikeutta rikkoa toisten perhitä. Hyvä kun kirjoitit ja sait sanottua kaiken. Noita on paljon, jotka katkerina hajoittaa tositen perheen ja nauttii siitä että lapset ja exä kaipaa. Lapset on hyvä kohde kostaa, perheenrikkojat ei ajattele, tekee vaan, kun itse saa ja saa tuhota toisten liito ja lapsiperheet niin se on heistä hauskaa. Ja he tekee sen monta kertaa, yksi lapsiperhe ei riitä, vaan pitää rikkoa monta.

    • kiukkuiita1

      No ei kyllä minultakaan mitään empatiaa heru vaikka pettäminen on todella väärin. Ikinä ei saisi sotkea lasta aikuisten välien selvittelyyn. Vaikka olisi täyttänyt jo 18v. Edes kolmannen osapuolen. Minusta tuo vain osoittaa aika kypsymätöntä käytöstä.

      • seurausta

        Tässä tarinassahan on ne kaksi kypsymätöntä jotka aloittivat tämän pettämissuhteen. Loppu on seurausta.

    • Siihen tarvitaan 2

      Todella raukkamaista ja lapsellista sekoittaa pettäjän lapset, vaikka teini-ikäisiä ovatkin, soppaan mukaan. Kaikkia asioita lasten ei vanhemmistaan tarvitse eikä kuulu tietää. Sinun näkökulmastasi pettäjä toki on pettäjä kaikkine inhottavine tekoineen, mutta lapsille pettäjä-nainen on jokatapauksessa aina ollut ja tulee olemaan heidän äitinsä. Onko oikein pilata äidin ja lasten välistä suhdetta? Vaikka nainen väärin tekikin, saattaa hän silti olla lapsiaan kohtaan rakastava ja välittävä äiti. Lähettämälläsi viestillä saatoit itse pilata sen, mitä lapsilla oli enää jäljellä perheestään. Ja lisäksi, tapahtumista et voi syyttää yksin naista, niinkuin lähettämäsi viesti antoi ymmärtää. Miehesi on yhtä syyllinen ja samanlainen perheenrikkoja kuin vieras nainenkin. Pettämiseen tarvitaan aina kaksi. En puolustele pettämistä, enkä hyväksy sitä missään muodossa. Asiat voi kuitenkin selvittää aikuisten tavalla sotkematta ja loukkaamatta ylimääräisiä ihmisiä. Miehesi ja vieras nainen tuskin ovat ylpeitä tekosistaan, ovathan he rikkoneet toisten perheiden lisäksi molemmat myös omansa.

    • jep jep

      Lapsia ei sotketa aikuisten asioihin, ikinä. Aivan sama kuinka paljon sinua on loukattu, niin lapsilla ei ole siihen osaa eikä arpaa. Ehkä mies kyllästyi siihen, että et osaa kirjoittaa lausetta ilman kirjoitusvirheitä..

    • Amss

      En ikinä haluaisi tietää jos vanhemmillani olisi ollut suhteita. Ei ole lasten asia.

    • et ainakaan koulussa

      sydämmeni

      Minä joka olen hädintuskin luku ja todistettavasti kirjoitustaidoton
      henkilö. JOPA minä tiedän, että sydämeen ei
      mahdu kuin yksi ämmä.

      • Korjattu sydän

        "JOPA minä tiedän, että sydämeen ei
        mahdu kuin yksi ämmä."

        Näin se on! Ei myöskään taivutusmuodoissa, eikä johdoksissa!

    • Yutran

      Olet katkera akka, jota miehesi on kenties pettänyt. Silti kaikki tuo ylläkirjoittamasi on kuvitelmaa ja mielikuvituksesi tuotosta. Vai pitäisikö muka uskoa, että täällä kirjoittelet mitä exä:si hoidolle olet viestitellyt...

      Provo.

      • !!!

    • Yliampuva oli tuo alottajan loppuosa (Työpaikkaruokala...) tuossa kirjoituksessa. Pitääkö edes paikkaansa, vaikuttaa bluffilta?
      Perheitten särkyessä edes lapset saisi jättää rauhaan ja mitäpä hyödyit siitäkään mitä mainitsit kuhertelusta pettäjän miehen kanssa?

    • tr45

      Provohan tuo on, mutta ehkä aloittajalla on taustalla sairaalloinen mustasukkaisuus. Koettaa kylpeä kaikkien petellisten mieliin pelkoa näin. Turhaa uhoa.

    • Tietäjä76543

      Laitoitko saman viestin myös omille lapsillesi? Heidän isänsä on petyäjä. Lastesi kuuluu saada tietää asiasta Facebook -viestin välityksellä ihan samalla tavalla kuin tämän toisen pariskunnan lasten.

    • Hyi fan

      Enpä olisi uskonut, että noin tyhmiä ja halveksittavia ihmisiä on olemassa kuin mitä sinä olet. Olet suorastaam kuvottava. Hävettää olla nainen.

    • Pöyristynyt

      Ei hemmetti! LAPSIA EI KOSKAAN SAA SOTKEA AIKUISTEN JUTTUIHIN! Se on sama vaikka kirjoittaisit sata viestiä pettäjällä tai hänen miehelleen, mutta ei lapsille. Miten kukaan voi olla noin ajattelematon olet tehnyt paljon suuremman rikoksen kuin miehesi pelehtiessään toisen kanssa. Tuliko kostosta edes parempi mieli? Voi kauheaa, jos kohtelet lapsiasi samalla tavalla kuin kohtelit viattomia pettäjän lapsia toivon, että miehesi tajuaa hakea yksinhuoltajuutta moisen tempauksesi jälkeen!

    • mathlen

      Helppo ymmärtää pettymyksesi, mutta tekoasi se ei oikeuta. Nythän toimit yhtä "alkeellisesti" kuin miehesi toisen naisen kanssa eli toisia loukaten, jos he sitä teollaan edes tarkoittivat. Aikuisten asiat selvitetään aikuisten kesken.

      Lisäksi vielä sellainen näkökulma, että ihmiset kohtaavat elämän eri tilanteissa eikä kohtaamisilla ole välttämättä tarkoitus loukata ketään. Pyyteettömyyttä toivoisi jokaiselle. Sen kautta voi ymmärtää asioita toisenkin näkökulmasta ja antaa toiselle mahdollisuuden kasvaa esim. oppimalla "virheistään". Kuka ensimmäisen kiven uskaltaa heittää...

      Kaikkea hyvää kaikille osapuolille! Elämänkoulu on välillä haastavaa, mutta mielenkiintoista ja täynnä mahdollisuuksia. Ollaan kiitollisia siitä!

    • kohtalotoveri78

      Silmä silmästä, hammas hampaasta... Eli kosto on hyvinkin suloinen... Tosin ei korjaa mitään ja lapsia EI olisi saanut mukaan sotkea mutta ymmärrän että vihaspäissään tulee tehtyä hätiköityjä ratkaisuja, nimimerkillä "kokemusta löytyy". Kaikkeen tarvitaan kaksi joten ei syy ole vain sen toisen naisen, kyllä mies yhtä syyllinen on.

    • Hara Hämmentäjä

      olen tavallinen mies

      etsin pettäjänaisia sosionomisia tutkimuksia varten

    • Minusta tuo on jollain tavalla erittäin epäaikuismaista, varsinkin jonkun naamakirjan kautta...

      Katkerat naiset osaa olla neitejä... ::DD

    • Tupatauno

      Taitavia nuo Suomi24 tekstinikkarit. Pienin väliajoin syöttävät näitä pettäjätarinoita.

      Ihan kuin viskais lampaan susille kaluttavaksi ja revittäväksi.
      Aina tulee selvää jälkeä.

    • okkigaam

      Alitit riman.
      Sinulla ei ollut mitään syytä sotkea heidän lapsiaan, epäonnistuneeseen koostoosi. Olet lapsellisen naurettava temppusi kanssa.
      Kasva aikuiseksi jätä sivulliset kostonkierteestäsi.
      Ei petettynä tarvitse vaatia hyvitystä niiltä jotka ovat syyttömiä tilantesseen jonka itse loit. Ei rikkinäistä liittoa kannata parisia, sillä tulisit aina vetämään tuon tapahtuneen miehesi etteen. Sinä ajoit hänet toisen syliin.

      Mene sisimpääsi muisten ettei sanottua sanaa saa seitsemällä hevosellakaan vedettyä takaisin. Sinä tämän olit aiheuttanut joten vastaa seurauksista....
      maagikko

    • Olisit blokin

      kirjoitajakin mennyt vieraisiin ja kehunut miehellesi saanesi vierasta miestä yhdelläkertaa kahta tuplana,Olisi siinä varmasti mehelläsi jäänyt vähäksi miettimisen aihetta.Näin minä olisin tehnyt potut pottuina.

    • Toinen nainen

      Haluan kertoa oman mielipiteeni. Mielestäni pettäjä voi muuttua. Olen ollut toinen nainen, miehen ollessa naimisissa (ongelmia liitossa). Oltiin "katsellaan mitä tästä tulee" meiningillä liikkeellä. En vaatinut mieheltä mitään. "Vapaita" oltiin tekemään mitä vaan. Sitten rakkaus tuli kuvioihin. Mies erosi ja meidän suhde syveni. Myös vapaa suhde päätettiin. Sitten minä petin. Ja jäin "kiinni". Mies antoi anteeksi ja sanoi jos petän vielä niin siihen loppuu suhteemme. Ja minä lupasin olla uskollinen. Tuosta lupauksesta olen kiinni pitänyt kohta 10 vuotta. Rakkaus voi olla niin lujaa ja syvää, että se kestää. Anteeksi antaminen ja saaminen on tärkeää. Kaikkea ei tietenkään tarvitse "niellä" parisuhteessakaan. Jokainen tekee omat sääntönsä. Ja jos lupaa antaa anteeksi, niin se myös pitää; ei siis kaiveta vanhoja asioita esiin uuden erimielisyyden hetkellä.

      • Hukkui

        Olet ilkeä bitch . En ihmettele miksi miehesi petti sinua. Olet kylmä ja kostonhaluinen. Ei kovin aikuista käytöstä.

      • KALLE KELLO

        No h***a olet ja pysyt. Ja itsekin myönnät sen. Olet (te) erittäin tunneköyhiä. Toivottavasti et ole kakaroita pykännyt.. säälittää ne ressukat kun äiti on jakorasia

      • Toinen nainen
        KALLE KELLO kirjoitti:

        No h***a olet ja pysyt. Ja itsekin myönnät sen. Olet (te) erittäin tunneköyhiä. Toivottavasti et ole kakaroita pykännyt.. säälittää ne ressukat kun äiti on jakorasia

        Kiitos suurta mielikuvitusta vaativasta lempinimistä. On se kummallista, kuinka nainen leimataan huoraksi ja mies saa Orin arvonimen ja taputukset olkapäälle. Mutta onneksi on meitä; itsestään huolta pitäviä, haluttuja, elämässään onnellisia ja ennenkaikkea aktiivista seksielämää haluavia naisia! Ja onneksi on myös niitä, jotka hyväksyvät sen!

    • Taas näitä

      Aloitus on provo, vaikka kirjoitusvirheillä yritetäänkin hämätä.

      Kuka tekisi tuollaisen tempun ja sen jälkeen tulisi sen tänne paljastamaan ja nolaamaan itsensä? Lähipiirihän joka tapauksessa tunnistaa kirjoittajan - jos täällä lueskelevat. Mitään lisäarvoa aloittaja ei tällä enää saavuta.

      Silti asia itsessään on pohtimisen arvoinen. Jokuhan voisi tuon tempun tehdä. Varmasti moni on tehnytkin.

      Minusta on oikein, että useissa viesteissä tuomitaan lasten mukaan sekoittaminen.
      He ovat kuitenkin asiaan syyttömiä.

      Miksi aloittaja halusi iskeä myös lapsia? Miksi juuri hän tahtoi sen tehdä, vaikka tieto tavalla tai toisella olisi paljastunut muutenkin?

      En keksi muuta selitystä, kuin että aloittaja on katkera ja inhottava ihminen, jolle vain minä itse on tärkeä. Muista ei ole väliä.

      (Tai eihän hän oikea ihminen ollut, provo vaan.)

      • paska sinä olet

    • B-)

      Ootko Kyösti lukenut tätä ketjua?

      • Kyösti.....

        Kyllä luin!

      • yön silmä
        Kyösti..... kirjoitti:

        Kyllä luin!

        No hyvä, kannattaa aina varautua kaikkeen.

    • ................

      Mun mielestä on kans törkeää, että netissä ja facebookissa saa levittää mitä tahansa paskaa ilman seuraamuksia, niin että toisen elämä on ihan pilalla.

    • erilainen

      tapaus. Olen keski-ikäinen nainen, lepakko.
      Petin naimisissa olevaa miestä tämän vaimon kanssa.
      Perheen lapset yllättivät meidät sängystä juuri kesken
      saksi-ratsastuksen.
      Se harmittaa, että lapset näkivät ihan kaiken.
      Miestä kohtaan en tunne mitään myötätuntoa.

    • Liian Wanha Mies

      Osoitit tempullasi oman kehittymättömyytesi ja lapsellisuutesi. Tuon jälkeen voit aivan yhtä hyvin "katsoa itseäsi peiliin ja syvälle silmiisi."

      Olet alentanut itsesi smalle tasolle ex-miehesi kanssa. Alemmaskin. Yritä kasvaa aikuiseksi. Ehkä saavutat vielä joskus onnen elämässäsi:-))

    • She's evil

      "Silmä silmästä tekee koko maailman sokeaksi!"
      - Mahatma Gandhi

      Eli aloittaja meni ja alentui vielä alemmalle tasolle kuin se nainen, joka hänen perheensä rikkoi. Toki voi väittää, että se oli sen toisen naisen vika, mutta me olemme itse vastuussa omista tekemisistään. Jos päätät vetää "liipaisinta", se olet sinä joka sen "aseen" laukaisee. Se toinen nainen ei rikkonut omaa perhettään, ALOITTAJA rikkoi kanssa yhden perheen (mikäli se hajosi). Ja kuinka tekopyhää vielä heittää syyt toisen niskoille. Koko tässä fiaskossa aloittaja on se kaikista "pahin". Aloittaja ei pystynyt antamaan anteeksi vaikka väitti rakastavansa miestääm, aloittaja oli pikkumainen ja halusi kostaa, aloittaja oli itsekäs eikä ajatellut muita.
      Aloittaja aiheutti tuskaa myös kolmelle muulle henkilölle, joilla ei ollut mitään tekemistä koko asian kanssa.

    • evankelida

      Anteeksi voi aina antaa asiassa, kuin asiassa. Niin olisi tuossakin aloittajan tapauksessa, jolloin ei oli syntynyt pahan kierrettä, koston seurauksena, jolloin vahingot olisi voineet olla pienet. Kenties mies olisi voinut muuttua, ainakin Jeesuksen sovintoveren kautta muutokset ovat mahdollisia, ihmisen uudesti syntyessä ylhäältä, miksi ei muutenkin ellei ihminen ole läpeensä paha.

      • säikähtänyt

        No huh huh, tulihan se Jeesuskin kuvioihin. Luin koko ketjun ja pelästyin oikein kun ei näkynyt...

      • evankelida
        säikähtänyt kirjoitti:

        No huh huh, tulihan se Jeesuskin kuvioihin. Luin koko ketjun ja pelästyin oikein kun ei näkynyt...

        Oli pakko opettaa taivaallista viisautta, kun tuntu, että pimeyden viisautta liikaa puhuttiin, joka johtaa pimeyden tekoihin. Toivottavasti Jumalan Henki voisi sinuakin koskettaa ja uudistaa sinut ajatuksiltasi puhtaiksi, niin että ymmärtäisit mitä herraa palvelet, Jeesuksen nimessä, amen!

      • oikeudenmukaisuutta?

        Suomessa periluterilaisena maana on aina pidetty pahempana henkilöä, joka ei anna anteeksi kärsimäänsä pahaa, kuin sitä joka pahan aiheutti. Ajattele nyt: ensin joku loukkaa sua tosi tosi pahasti ja sitten sun kuitenkin pitäis muka antaa anteeksi! Vedotaan siihen, että loukatulle tulee parempi olo, kun antaa anteeksi. Tosiasiassa siitä vasta karmea olo tuleekin, jos tulee tunne, että pahalle on pakko antaa anteeksi, vaikka et tuntisi itsessäsi anteeksiannon häivääkään. Antaisitko itse anteeksi pahoinpitelyn? Pettäminenkin on sitä.

        Mitä katkeruuteen tulee, niin ehkä aloittaja ei (vielä) ole katkera, vaan vihan vallassa. Vihan läpikäyminen on eroon sopeutumisen myötä välttämätön vaihe.

    • Kostonkierre

      Raukkamainen teko ilmoittaa vielä pettäjän lapsille, kas kun ei saman tien koko suvulle. Kostonkierre ei hyödytä ketään, päinvastoin.

    • aikku9

      Teitpä tyhmästi, mielestäni. Ei viattomia pidä sotkea asioihin joihin he eivät voi/ole voineet vaikuttaa. Muutenkin kosto tms. on turhaa...täysin. Olisin vain keskustellut kumppanini kanssa asiasta ja tehnyt ratkaisun; - lähteä vaiko jäädä. Olet satuttanut viattomia.....

    • kokemusta on

      Et taida olla henkisesti ihan tasapainoinen. Kannattaisi varmaan käydä keskustelemassa ammattiauttajan kanssa.

      Monogaamisuus ei ole ohjelmoitu geeneihimme. Se on kulttuurisidonnainen asia. Veikkaan, että useimmissa liitoissa tapahtuu syrjähyppyjä, ne eivät vain aina tule esille. Muutaman hairahduksen takia ei liittoa kannata tuhota, vaan yhdessä parisuhdeterapeutin kanssa työstää taustoja ja syitä tähän. Prosessista voi yllättäen syntyä jotain hyvää.

    • fgdhgfhgfhgf

      Ei saatana miten lapsellista. Kostaminen. Suomi24 on syöpää miksi edes tulin tänne lukemaan tällasta paskaa, menee usko ihmisiin ihan totaalisesti.

    • Hoitoon ohjaajasi

      Aloittaja kuuleppas,sinä taidat olla todella sairas ja kipeästi psykiatrisen hoidon
      tarpeessa,sen huomaa kyllä selvästi.Viisaampaa olisi että hakeutuisit hoitoon,etkä
      kirjoittele tänne.Sinua voidaan kyllä auttaa,mutta ei täältä käsin.

      • Hullu mikä hullu

        Kyllä jokainen huomaa ihan selvästi aloittajan viestistä,miten mielisairas hän on ja
        mihin sellaiset kuuluu.Kieltäisin tuoltaisilta henkilöiltä kokonaan netin käytön,ettei
        tule enempää sekasotkua.

    • Teit ja toimit aivan oikein, juuri niin kuin tuollaisessa tilanteessa tuleekin toimia! Kannustan myös kaikkia muita vastaavanlaisessa tilanteessa olevia tekemään juuri tällä tavalla! Totuus julki!

    • Kosto ei ole terveen aikuisen ihmisen toimi. Lisäksi lapsia on turha sotkea aikuisten hölmöilyihin. Lapset on viattomia, ja aikuisten tehtävä on suojella heitä, ei aiheuttaa pahaa.

    • Michelleena

      Elämä on elettävä aikuisen on oltava vastuullinen perheessä . Rehellisyys on kaiken A ja O ja jos ei siihen kykene niin se liitto kaatuu todellakin .
      Pettäjä on raukka reppana selkärangaton tyyppi jota ei voi arvostaa ei kunnioittaa ja häneen ei voi kukaan luottaa .
      Lapsille se on surullista . Tuossa tapauksessahan lapset on teini-ikäisiä ja ei todellakaan nykyajan teinit ole niin sokeita ja yksinkertaisia etteikö huomais että kotona vanhemmilla on välit pielessä jossain mättää . Lapset on silti lojaaleja ja haluavat uskoa parempaa . Totuus teinillekin voi olla kova paikka ja näyttäähän ne vanhemmat myös mallin aikusen elämästä . Pohja on pois luottamukselta siellä . Ero on aina vaikea tilanne mutta teineille varmaankin hiukkasen helpompi kuin olisi pienemmilli lapsille .
      Ymmärrän hyvin tuon petturin vaimon tilannetta ja sitä että haluaa esille kerralla kaiken ja tilanne selvitettävä . Kyllähän siinä kaksi perhettä hajoaa . Pettureiden olisi varmaan kannattanut miettiä vähän enemmän mitä tekevät haluavatko todella vain vastuuntunnotonta elämää peliä pitää ja jatkaa .
      Kirjettä ei kuitenkaan olisi kannattanut lapsille kirjottaa vaikka he on teini-iässä ,aikuiset selvittäkööt asiat ja myös eroasiat keskenään ei kannata sotkea omia lapsia siihen ja purkaa katkeruuksia heidän kanssa . Lapsille ne äiti ja isä on kuitenkin ainoat ja heidän molempien tulisi huolehtia lapsenelämän onnistumisesta ja oikeasta suunnasta elämässä . VAlitettavaa on se että nyt ainakin särkyi lopullisesti heidän kunnioitus ja luottamus tottakai .
      Asiat pitää lapsille selvittää vaikka miten vihaisia toisille olisivatkin ei ero ja petturuus ole lasten syy mitenkään . Pitäkää lapsista huolta asutte sitte erossa tai yhdessä he tarvitsevat tukea vielä kaikessa ja esimerkkiä elämästä paljon parempaa esimerkkiä ja neuvoja .
      TEillä on kova paikka edessä mutta toivottavasti asiat menee suhteellisen asialisesti ja aika sitten kyllä helpottaa ja selkiyttää vielä paremmin ja tässä vaiheessa missä nyt olette on liian kipeä tilanne ja kuohuttaa mutta puhukaa ja selvittäkää asioita ja ottakaa omaa aikaa itselle nyt etäisyyttä hetken . Elämä on pitkä edessä ja kaikille toivoisi että löytyy ratkaisu ja pääsette molemmat eteenpäin elämässä löytyy tai ei uutta kumppania .

    • napakkaakka

      suomalaiset ollaan olevinaan niin fiksuja,ettei vaikeista tai perheasioista voi puhua muille. Jos mennään esim. italiaan, siellä pettämisasian olisi saanut kuulla koko suku, lapsia myöten. Ennenkaikkea se avoimuus. siinäpä lapsetkin oppivat,mitä elämä voituoda tullessaan ja hyvä opetus,että älä tee ainakaan noin. Valhe tulee yleensä julki ja os pettää niin siinä on aina kaksi osapuolta..ja jotain on pielessä parisuhteissa. Mars perheterapiaan...

      • psykiatriselle vaan

        Minun mielestä tuo aloittaja kuuluu psykiatriselle ja pitkäksi aikaa.

    • Mielestäni säälittävää, raukkamaista ja lapsellista toimintaa sinulta. Turha uikutella miten sinun lapsesi kärsii tästä jos olet valmis ottamaan toisen lapset mukaan sotkuihisi.
      Eiköhän aikuisella ihmisellä pitäisi olla järki kohdillaan ja kestää se petetyksi tuleminen ilman että lähtee siinä sitten heittämään muita samaan kaivoon.

      Suoraan sanoen en jaksa edes sääliä sinua enkä välttämättä edes alentuisi sylkemään naamallesi.
      Olet idiootti ja sillä siisti.
      Pelkästään sinun tekosi ei jätä paljon pohdinnan varaa miksi mies haki turvaa ja lämpöä muualta, eihän kukaan sporttisen lapsen kanssa jaksa seurustella.

      -flore

    • kaksoisolento89

      Toivottavasti lähetit viestit oikealle perheelle

    • ehehehkeh

      olisit samantien laittanut viestisi myös kyseisen naikkosen seinälle, sukulaisten ja koko ystäväjoukon nähtäville. Olisi varmaan tuntunut jo liian kutkuttavalta.

      Jokatapauksessa. Miehesi teki ihan yhtä väärin. Kyllä miehilläkin on aivot, ja yleensä käyttävätkin niitä. Miehesi se lähti pettämään, joten turha syytellä sitä naista. Kohdistaisin syytökset enemmän mieheen, jos pettäisi. Tottakai sinusta tuntuu pahalta ja järki ei silloin kulje, kun on niin vihainen. Mahtaa lapsista tuntua pahalle lukea tuota törkyviestiäsi, ei ihan noin hävyttömälle linjalle olisi tarvinnut mennä ja vetää vielä hänen miestään juttuun mukaan noin hävyttömällä tavalla. Häntä tuskin kiinnostaisi ideasi.

    • mercy on ur soul

      "When Seeking Revenge, Remember To Dig Two Graves"

    • Japadapaduuuu

      Kun kostit miehesi rakastajattaren lapsille mites ajattelit kostaa omille muksuillesi sen että isi petti äitiä.. PETTÄJIÄ ON AINA KAKSI jos ette ole vielä tajunneet onhan miehesikin kakkonen rakastajattarensa miehelle.. Miltä sinusta tuntuisi jos vaikka rakastajattaren mies menisi lastesi tarhan/koulun pihalle kertomaan tosiasioita lastesi isästä..
      Näitä voisi muutamat tänne kirjoittaneet miettiä ihan hiljaa päässänsä.. ;)

      • psyk.Sh

        Nimimerkille Japadapaduu,sinäkin voisit miettiä ihan hiljaa päässäsi myös.Taidatko
        sinäkin olla sen psykiatrisen hoidon tarpeessa,kuten tuo aloittaja.Jotenkin näyttää
        siltä.

      • Japadapaduuuu
        psyk.Sh kirjoitti:

        Nimimerkille Japadapaduu,sinäkin voisit miettiä ihan hiljaa päässäsi myös.Taidatko
        sinäkin olla sen psykiatrisen hoidon tarpeessa,kuten tuo aloittaja.Jotenkin näyttää
        siltä.

        No mietippä vähän jos tämä petetty mies olisi samalla tasolla kun ap. voisi ihan hyvin näin tapahtua tosissaankin toivon että ap. ei kosta omille lapsilleen eikä petetty mies kosta ap:n lapsille mutta joskus kannattaisi miettiä ennenkun menee tekemään jotain jota ei saa peruutettua niin pettäjien kun petetyksi tulleidenkin.. Ei sitä tiedä kuka sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy..

      • Silmä käteen

        Ja sitten kun vielä japadapaduuu kertoo että minkäs helveltin logiikan mukaan PETTÄJIÄ ON AINA KAKSI? Ettei nyt vain päässy ns. aivopieru?

      • En sääli aloittajaa

        > onhan miehesikin kakkonen rakastajattarensa miehelle.. Miltä sinusta tuntuisi jos vaikka rakastajattaren mies menisi lastesi tarhan/koulun pihalle kertomaan tosiasioita lastesi isästä..

        Tämä on erittäin hyvä huomio.

        Mutta jos aloitus ei ole provo, niin olisiko niin, että tämä nainen ei paljoakaan välittäisi, vaikka tämä vieras mies vastaavn tempun tekisikin.

        Saattaisi olla jopa mielissään, jos omien lasten maailma romahtaisi (kiusaamiset plus muut). Saisihan siitäkin aseen syyttää miestään.

      • Japadapaduuuu
        Silmä käteen kirjoitti:

        Ja sitten kun vielä japadapaduuu kertoo että minkäs helveltin logiikan mukaan PETTÄJIÄ ON AINA KAKSI? Ettei nyt vain päässy ns. aivopieru?

        Noh ainakin tässä tapauksessa, Jos sit pilkkua pitää niin paljon tiedät kyllä mitä...

    • psyk.sh

      toivottavasti oot hakeutunut hoitoon!

    • kiitos

      Jokainen ihminen on tekoisensa ja näköisensä.

      • Niimpä niin

        Joo näköjään useampi näyttää olevan hoidon tarpeessa,erityisesi tuo aloittaja.Mitä
        ihmeen sekopäistä porukkaa,mikä kaikkia oikein vaivaa,erityisesti tuota aloittajaa?

    • meiän isi nyt

      äitipuoli riitelee?...hyi....:(

    • Silmä käteen nyt.

      Olet selkeästi emotionaalisesti häiriintynyt ihminen etkä ajattele asiaa muulla kuin haarovälilläsi/hormooneillasi.

      A) Et tiedä mistään että tämä toinen nainen olisi pettänyt kumppaniansa yhtään mitenkään, joten sinulla ei moraalisesti tulisi olla mitään asiaa hänelle tai hänen läheisilleen. Hän on voinut kumppaninsa kanssa sopia että saavat vehdata vaikka kaikkina päivinä viikossa vieraissa - jos näin tykkäävät. Tämä ei kuulu sinulle mitenkään.

      B) Täysin lapsellista mukamoralisointia väittää että toinen nainen olisi tehnyt sinun suuntaasi vääryyttä. Hän kun ei ole sinulle mitään uskollisuutta luvannut, ei hän voi sitä lupausta myöskään rikkoa. Näinkään sinulla ei tulisi olla mitään asiaa hänen suuntaansa.

      C) Ainoa joka asiassa on pettänyt luottamuksesi on oma äijäsi. Pura vihasi sinne minne se kuuluu - jätä tuo täysin sairas sivullisten/syyttömien rankaiseminen pois.

      Vilpittömästi toivon että saat tuon ympärillesi jakamasi paskan vielä moninkertaisena takaisin niskaasi.

    • påmpula94

      aika varmasti provo. mutta jos asia on oikea niin.. aika julmaa mutta myös oikeutettua. kyllä sietää saada huuti tuollainen akka joka pienten lasten isän viettelee. on siinä tietysti miehessäkin vika; ei ole kyllä yhtään ajatellut lapsiaa. ja kun niin monet on huolissaan niistä lapsista... eihän se ole kivaa kuulla tuommoista omasta äidistä, mutta vielä kamalampaa voisi olla kuulla siitä jostain kyliltä tai vuosi myöhemmin. johan siinä alkaa epäillä että ovatko vanhemmat sittenkään edes omat.

    • Hakeudu hoitoon

      Aloittaja on täysi sekopää.

      • Näin on

        Haluaisin erityisen mielelläni ohjata hoitoon noin häiriintyneet ihmiset.
        Yksikään normaali ja järkevä,ei kirjoita noin sekavia.

    • vitunviha

      Jollet kykene kantamaan aikuisten suhteisiin liittyviä riskejä, kannattaisi ainakin vastedes pysyä pois aikuisten suhteista.

      • munanrakkaus

        Nimimerkille v*tunviha,kenelle tarkoitit viestisi?sinunkin kannattaa pysyä pois
        aikuisten suhteista ja itseäsi sinä vihaat.

    • Menny mikä menny

      Hullu nainen!! Käy sääliksi lapsia. Heidän ei olisi ikinä tarvinnut tietää...

    • JKKKOO

      VAI NIIN

    • Buumerangi

      Kannatta muistaa, että mitä lähetät sitä myös saat takaisin.
      Kohtele muita niinkuin haluaisit kohdeltavan itseäsi, sillä kaikki palaa aina monikertaisesti takaisin lähettäjälle.
      Olen sen verran vanha , että voin kertoa kokemuksesta, että näin aina tapahtuu.

      Anna anteksi 77 kertaa.

      • Pöpilä

        Aloittajan höpinät on mielisairaan höpinöitä,joita ei kannata ottaa vakavasti,sekin
        on syytä muistaa.Ei ole mikään pakko antaa anteeksi 77 kertaa.

    • porkkana2

      Onnea olet äitipuoli :)

      • Oletko höhlä?

        Sinäkö kenties,siispä onnittelut sinulle?mikään äitipuoli en ole,enkä halua olla.Eri
        asia jos saan joskus omia lapsia,niin sitten voin olla äti ja oikea sellainen.

    • enri

      Onnellinen elämässä,

      Ihan samoin olisin voinut tehdä itsekin kuin sinä teit. Miksi mulkvisti miehesi ja sen hutsu saisivat päästäkuin koira veräjästä ilman että nuorille kerrottaisiin.
      Totuushan on se että samalla kun he pettivät teitä puolisoitaan he pettivät joka kerta myös lapsensa.
      Kärsikööt siis nahoissaan huoraamisensa seuraukset ja selittäkööt nuorille miksi heillä oli tällainen tarve pettää näin puolisoitaan ja lapsiaan. Se voi olla hiukka vaikea paikka tyypeille joilla on madon selkäranka.

      Voimia sinulle ja toivottavasti löydät oikean miehen vielä kumppaniksesi!

    • idioottien vihaaja

      Idiootti! Ei mikään ihme, että ukkos lähti! Etkä sä saatana osaa edes kirjottaa! Mitä jos vaan menisit kiikkuun?

    • sinihän

      se olit joka nämä kaksi perhettä hajotti lopullisesti, ei hän :). Hyvin vielä tänne Internettiinkin pisti, ettei vai keneltäkään jäisi huomaamatta.

      • Ai sinäkö?

        Niin kuka,mitä ja miksi?

    • ryhäsilli

      Kunon ryhmy ny paikallaan. Mitä suotta valittelet. Römpsä vaan jakoon. Se auttaa vaivaan kuin vaivaan.

    • selvinnytsamasta

      OIKEIN!! No joo, lapsia ei saisi sotkea mukaan, mutta tiedän itse petettynä kuinka sekaisin siitä menee kun saa tietää tuollaisesta ja tulee täysin yllätyksenä. Itselläni meni ensimmäinen puoli vuotta ihan sumussa ja minäkin sille naiselle kostin soittamalla sen miehelle ja baarissa myöhemmin vedin turpaan.
      Toivon sulle oikein paljon voimia ja jaksamista!

      • en sympatisoi sua

        Helpottiko? Mä en hlökohtaisesti tunne sympatioita yhtään petettyä naista kohtaan, jotka käyvät baarissa riehumaan, jos oman ukon pano tulee vastaan. Miehes sua petti ja aivan omasta halustaan. Pitää aikuisella ihmisellä joku roti olla, ettei tuo omaa likapyykkiään julkisesti pestäväksi. Se ei susta tee hienoa ihmistä vaan sua ehkä säälitään. Missä sun ylpeys ja itsetunto on? Paras kostohan naiselle olisi, ettet välittäisi hänestä yhtään vaikka samaan baariin osuisitkin. Veditkö ukkoasikin pataan? Vai saiko anteeksi, kun paha nainen hänet väkisin vietteli?

        Nimim. aiheetta baarissa pataan saanut, koska petetty erehtyi henkilöstä

    • Hulluja monenlaisia

      Joo kaikenlaisia sekopäitä riittää joka lähtöön.

    • '-'-'-'-'

      Mitä meuhkaatte lapsien sekaannuttamisesta asiaan? Ainoa joka on niin tehnyt on perheen äiti joka petti miehensä ja lastensa luottamuksen. Perhe on se jota ei satuteta tuolla tavalla. Pieni hauskan pitäminen perheen selän takana voi kostautua ja siitä pitää maksaa korkea hinta. Aikuisten maailmassa se tiedetään hyvin eikä tarvitse jälkikkäteen huuli pyöreänä ihmetellä että mites tässä nyt näin kävi. Oleminen vaimona/miehenä/äitinä/isänä tuo suuren vastuun toisesta ihmisestä ja myöskin omista tekemisistä. Pettäminen on kuitenkin tietoinen valinta ja se valinta sisältää vastuun toisten ihmisten elämän rikkomisesta. Pettäjä pelaa peliään salassa eikä tunne häpeää sillä tuudittautuu ajatukseen ettei kukaan saa tietää. Häpeä tulee vasta kun asia tulee julki ja muut ihmiset tuomitsevat teon. Tälle perheen äidille on tarpeen tietää ettei omien halujen tyydyttämisen pitäisi mennä perheen edelle. Rankka opetus, mutta tarpeellinen.

      • Lupa seksisuhteeseen

        Ehkä tämä toinen nainen ei olekaan pettänyt miestään, koska on tehnyt sen miehensä luvalla?

        "Olen ollut 4 vuotta suhteessa huomattavasti paljon nuoremman miehen kanssa. Omat lapseni jo maailmalla, miehen lapset alakouluikäisiä. Olemme molemmat "varattuja". Oma puolisoni EI seksiä halua ja hänen kanssaan aikanaan sovittiin että rinnakkaissuhde voi olla, kunhan en erityisemmin kerro siitä. Eli matalalla profiililla on tämän vuosia nuoremman kanssa menty. Rakkaudesta en ole puhunut, enkä sellaista ole miehelle valehdellut. Selkeä sopimus on ollut, että tavataan silloin niin kauan kun se kummallekin on ok."

        Kun vanhempi nainen halusi lopettaa suhteen, nuorukainen alkoi vainoamaan häntä ja kertoi jopa omalle vaimolleen suhteesta, koska on niin rakastunut tähän toiseen vahempaan naiseen.

        Eihän se siinä tapauksessa ole sen vanhemman naisen vika, koska hän ei pettänyt omaa miestään, vaan hänellä oli lupa siihen.

        Miksi heidän lapsensa pitäisi sotkea siihen mukaan?

        Aikuisten on selvitettävä välinsä itse, ilman että traumatisoi lapsia.

      • Lupa moralisoida
        Lupa seksisuhteeseen kirjoitti:

        Sinulle nimimerkki lupa seksisuhteeseen,niin haluaisin sanoa etten hyväksy moista
        mitään irtosuhteita,yhdenyönjuttuja ja rinnakkaissuhteita,pettämisiä joista tulee
        vaan paha mieli.Sellainen on mielestäni oksettavaa,inhottavaa,kuvottavaa ja se
        menee hyväksikäytön puolelle.Turha sitten ihmetellä ja itkeä jos vastassa on
        vihaisia ja mustasukkaisia akkoja ja ukkoja.Kaverisuhde on ainut,jonka hyväksyn
        mutta en pelkkää seksisuhdetta,jos seurustelisin niin ei tulisi mieleenkään mennä
        jonkun vieraan ukon kanssa sänkyyn ja tuskin se seurustelukumppaninikaan hyväksyisi pettämisiä,ihmettelen jos hyväksyisi että millainen tolvana on.Mielestäni
        pitää olla lupa myös vihaisuuteen ja mustasukkaisuuteen sopivissa rajoissa,kun
        toinen on noin törkeä että viitsii ja kehtaa pettää.

    • Puuman Pentu vainoaa

      Joskus saattaa olla niinkin päin että vaikka yhteisesti on sovittu että kyseessä on pelkkä seksisuhde, eikä sen enempää, niin jompikumpi kuitenkin rakastuu, tai jopa kummatkin, jolloin tulee ongelmia:

      http://puumatar.blogspot.fi/2013/01/puuman-painajainen.html

      Onko vielä nykyäänkään mahdollista nauttia seksisuhteesta ilman sitoutumista parisuhteeseen? Varsinkin jos seksiä haluava on nainen,

      • Onnettomat parit

        Mitä jos nämä kaksi tarinaa kertovatkin samasta suhteesta, mutta vain eri puolilta ja eri näkökulmista?

        Kamala tilanne kaikille osapuolille.

    • Karlempolkuz

      Ei muuta kuin kuvautat itsestäsi kunnon hardcore-pornofilmin ja nusaset filmissä useamman ukon kanssa samalla huutaen suoraa huutoa ekstaasissa ja ulvoen kuinka paljon paremmalta tuntuu kuin pienimulkkuisen miehesi kanssa.

    • 1+2

      Pettäminen todella loukkaa kaikkia osapuolia, mutta anteeksi voi myös antaa. Ilman että vahingoittaa ns. kolmansia osapuolia - lapsia tai läheisiä. Katkeroituminen elämässä myrkyttää oman mielen ja läheisten myöskin, jos katkeruuttaan jakaa vuodesta toiseen. Itse olen näitä asioita niin syvältä kokenut ja käsitellyt, että kantapäitten perhanan kovien kokemusten kautta puhun.

    • ljktrddhörpötti

      Alaikäiset teinit kostaa sinulle ja sinä saat syytteet. Alaikäisiä tuskin rangaistaan mistään. Taidat lukea paljon noita naisten pokkarikirjoja?

    • Huhhuh!

      Itse en lapsena olisi halunnut kuulla vanhempieni suhdesotkuista.. Sanoin sen kyllä kertojallekkin sillä ei se muuta sitä asiaa mihinkään että he ovat vanhempani.. Oli idioottimaista kertoa lapsille asioita jotka eivät heille edes kuulu!

    • Ihan oikein!

      Teit!

      Itsekkäille ihmisille ei auta muu kuin pistää luu kurkkuun!

    • Aviomiesx

      Lapsille kirjoittaminen oli väärin ja samon tuollekin aikuiselle naiselle. Etko voisi antaa anteeksi ? Olet aika kovis naiseksi. Tietysti miehesi teki virheen, kun meni tuohon vieraaseen naiseen,tai se toinen nainen tuli rakkaammaksi.
      Mutta annoitko riittävästi seksiä hänelle.- tTerve mies tarvii sitä tosi paljon. Siksi mies etsii muita. On väärin pettää,mutta sopikaa ja antakaa anteeksi. Kukaan ei ole virheetön.

      • KALLE KELLO

        Seksikö se on yhteiselämän perusta? Pelkkää seksiä, niin sitten olisi kaikki hyvin, avioliitot onnellisia? SEKSIÄ,SEKSIÄ... Avio/avoliitto on muutakin haarjojen valillä ajattelua. Sinä "Aviomiex" olet varmaankin (ehkä) rakastettava isä, loistomies vaimollesi, teet kotitöitä, juttelet henkeviä vaimosi kanssa, leikit ja viet lapsia harrastuksiin, teet ruokaa, harrastat itse, siivoat, peset pyykkiä, hemmottelet vaimoasi ja käyt töissä. Vaimokulta on meikattuna, laitettuna viimeisen päällä (illallinen pöydällä valmiina, kynttilät sytytettynä) ja haarat leveillään ulko-ovella vastassa, että saat ensimmäiseksi seksiä kun tulet kotiin, ja illalla lähdet "harrastuksiisi" eli toisen naisen luokse saamaan seksiä ja valittamaan kun v***nen ämmä nalkuttaa ja nalkuttaa jne... ja rakastajatar silittää ja antaa seksiä ja taas antaa seksiä ja hemmottelee ja sitten hipsit vähin äänin kotiin ja nyt vonkaat vaimolta seksiä ja kaikki on hyvin, aamulla töihin ja siellä jotain toimistopimua vähän viikseen jne... Sinä olet yksi niistä monista miehistä jotka ajattelevat haaravälillään. Olet ällöttävä sika

    • näin nyt

      Aivan käsittämätöntä sotkea lapset tuohon soppaan. mikset tyhmyyttäs selvittänyt naisen koko sukua ja lähettänyt niillekkin ja työkavereille ja naapureille. Taas yks hyvä esimerkki nyky teineistä kun ei ole elämää kun faceboolissa. Kyllä tuollaista aivokääpiö kuuluukin pettää.

    • Tyly1

      A. Olet tullut petetyksi, ja onhan se sinänsä sääli. B. Miehesi on kirjoittamasi perusteella sika, mutta tarinalla on aina kaksi puolta. C. Se, että sekoitit lapset mukaan aikuisten asioihin, on surkea ratkaisu ja osoittaa kypsymättömyyttäsi ja itsekkyyttäsi. D. Mitähän pahaa lapset tekivät sinulle, jotta ansaitsivat säälittävän ratkaisusi? E. Kun haluat kirjoittaa kirjeen, niin suomen kielen taidon osaaminen tuo uskottavuutta. Se, että mukaanvetämäsi lapset todennäköisesti osaavat kirjoittaa yksinkertaiset sanat oikein ei ole sinun kannaltasi kovin hyvä juttu. F. Mitä jos viimeinkin toteuttaisit unelmasi ja kävisit ylä- asteen loppuun ja iskisit uuden miehen vaikka riparilta? G. Se kuvailemasi peili kannattaa ottaa myös sinun käyttöön.

    • KALLE KELLO

      Muuten oikein hyvä juttu, mutta miksi sotkit lapset siihen??? Ne lapset ovat täysin syyttömiä ja kärsivät varmasti paljon enemmän kuin te aikuiset! Jokaisen pettäjän (aikuisen, jolla on lapsia) pitäisi miettiä sitä, kuka näistä peämisistä ja niiden seurauksista eniten kärsii, että ne on ne lapset. Kukaan lapsi ei ansaitse tuollaisia vanhempia.

    • sydämmeni

      SURKEA PROVO !!!!

    • Unohdit mainita

      Ystävällisin terveisin Idiootti.

    • aamu09

      Jos jonkun on syytä mennä peilin eteen, niin se on ap. kirjoittaja. Ap osoittaa käytöksellään omaa kypsymättömyyttään sekä itsekyyttään kirjoittaa lapsille. Miehesi ei olisi pettänyt, jos suhteessanne olisi ollut kaikki hyvin. Tarvetta pettämiselle ei olisi ollut. Niin se vaan menee, ellei ex-miehesi ole narsisti. Narsistilla pettäminen on persoonan piirre.
      Ap. kirjoittaa kuinka on ulkoisesti viehättävä, sporttinen jne. ja HÄNEN mielestään kaikki oli hyvin. Niinpä, hänen mielestään. Suhteessa on kaksi ihmistä ja kaksi tarinaa.

      Ap. kirjoittaja osoittaa omalla kirjoituksellaan aikuisuuteen kuuluvan kypsyyden puuttuvan itseltään sekä se sisäinen "kauneus" ainakin puuttuu. Kostaminen on raukkamaista ja lapsellista käytöstä. Ymmärrän ap:n suuttumuksen ja vihan, ne ovat luonnollisia tunteita, jos tulee petetyksi, mutta se ei oikeuta aikuista ihmistä kostamaan. Negatiiviset tunteet nekin tulee tuntea ja purkaa, käydä läpi, mutta ei tällä tavalla kuten ap teki.

      • nainen 36

        Mies on pettänyt, niin aletaan syyllistää NAISTA! Tajuatko sä URPO yhtään kuinka helvetisti ap: tä on satuttanut äijänsä käytös????

        Sä urputat siellä jotain kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä.. niin kuka tässä on ollut kypsymätön ja itsekäs, häh?! Ap:n ÄIJÄ, joka on mennyt nussimaan toista akkaa!! Äijällä oli kaunis ja nuori vaimo kotona, mutta piti saada vierasta pillua!! Vaikka seksiä sai omankin vaimon kanssa. Ap:n äijä on just niitä miehiä, joilla on aivot jalkojen välissä. Ihan saman millainen oma muija on, niin kuitenkin on tarve valloittaa muita ämmiä.

        Sulta ainakin puuttuu täysin empatian kyky.. että kehtaat puhua jotain sisäisestä kauneudesta!!! Ihminen on tunteva olento ja äärimmäinen loukkaus saa kenessä tahansa esiin vihaa ja raivoa. Joskus on täysin oikein antaa samalla mitalla takaisin, koska se voi olla hyvin tärkeä oppiläksy myös vastapuolelle saada hänet muuttumaan. Ehkäpä tämä pettävä akka on rikkonut jo useammankin perheen ja jos kukaan ei tuo totuutta julki, vaan on "kypsä", niin hän jatkaa toimintaansa.

      • aamu09
        nainen 36 kirjoitti:

        Varmasti ap:tä on satuttanut miehensä pettäminen. Kumppanin pettäminen satuttaa aina toista osapuolta, mutta se ei oikeuta kostamaan. Kostaminen ei ole ratkaisu, saati sitten kypsää käytöstä. Katkeruudesta kertoo ap:n itsekäs viestintä lapsille, joka ei ole ap:n tehtävä.

        Ap ottaa nyt vastuuta muiden tekemisistä. Sen sijaan hänen olisi pitänyt oikeutetuille tunteilleen (viha, suuttumus, katkeruus jne) ja niiden purkamiseen hakea ammattiapua.

        Vastapuolta hän tuskin kirjeellään pystyy opettamaan tai muuttamaan, koska sielläkään suhteessa ei ilmeisesti kaikki ole kohdallan, kun pettäjän tielle on lähdetty. Virheistä oppiminen on pitkä muutos prosessi, joka lähtee ihmisestä itsestään, jos on kykyä nähdä ensin omat virheet.

        Edellen puhun ihmisen kyvystä ns. "sisäiseen kauneuteen", jota ap kirjoittaja ei ilmeisesti omaa, siitä on jo esimerkkinä tuo hänen fb-kirjoitus, jolla hän aikuisena mestaroi lasten elämää. Viha ja suuttumus eivät oikeuta kostamaan lapsille aikuisten tekoja.

    • Haluan tietää

      Minä haluaisin ainakin tietää jos kumppani pettäisi minua.

      Kuinka moni haluaisi tietää? Vai oletko mieluummmin sitten viimeinen joka tietäisi?

      Tai jos näkisistte että hyvän ystävänne puoliso pettäisi tätä, kertoisitteko ystävällenne?

      Ja mitä te tummisitte ystävästänne jos tämä kertoisi teille tai saisitte myöhemmin tietää että tämä tiesi eikä kertonut?

    • jeje3

      Todellinen ongelma tällä kostajanaisella on oikein kirjoittaminen ja kielioppi. Takasin koulunpenkille mars ja sitten opiskelemaan elämän pelisääntöjä, joita et selvästikkään vielä hallitse.

    • Se asia tuli kerralla selväksi, hyvä sinä.

    • Hohhoijaa

      Voi hyvänen aika sentään.Yhtä lailla miehesi on pettäjä kuin tämä nainenkin.

    • noin pitää toimia

      Perheenrikkojat on siitä kummallisia, että he tekevät kaiken salaa... vierittävät ssitten syyn tälle pariskunnalle. Heissä on vika kun liitto ei tomininut, he vaan tulivat eron jälkeen.

      Viha on l iian lievä sana, mitä tuntee tuommosia kohtaan. Ihmettelen miestä joka menee mukaan tuommoseen. Hyvä kun teit asian selväksi ja kerroit, minuakaan ei kohteltaisi noin, ja tekisin kaikkeni että asia tulisi esiin mahdollisimman monelle. Perheenrikkojan työpaikalle, sukulaisiin, kavereihin ja miehen kaikille tutnemville... kaikki saisi tietää missä mennään ja mitä on käynyt.

    • PROFESSOR1

      Kun mies niinsanotusti pettää naista. Niin siinä ei ole mitään pahaa. Se on miehelle täysin luonnollista käyttäytymistä ja miestä ei pitäisi moittia siitä. Mutta kun nainen pettää niin se on täysin luonnotonta käyttäytymistä.

    • ...

      Ottakaa huomioon, että teini-ikäiset on aivan eri asia kuin pienet lapset ja kyllä lapset sen saisi tietää, kun vanhemmille tulis yllättäen ero, sillä miehelle todellakin kuuluu kertoa. Ei ole aloittajan syy, että toinen nainen oli typerä huora ja huono äiti ja vaimo.

    • MietiMietiMieti

      Tuoksutko "tuoreelle"?, no ehkä se toinen tuoksui paremmalle... jos tuollaisen vihan saat aikaiseksi, niin taitaa olla hyvä että miehesi jäi kiinni ja erositte, lasten sotkeminen mukaan, oli tyhmintä mitä olet tehnyt, asiat selvitetään aikuisten kesken, ja hmm... oletko mustasukkaisuuteen taipuvainen noin niinku uutta suhdetta ajatellen....

    • sivusta seurannut

      Usein pettäjämies, aloittaa uuden elämän tämä salaisen naisensa kanssa, kunhan saavat vaimon pois kuviosta.
      Vaimo lähtee ja omaisuuskin usein menee miehelle suurin osa, taustalla uhkailu ja pahoinpitely syynä.
      Mies rakentaa uuden naisensa kanssa unelmien kodin ja kummallista kyllä jopa ex-vaimon suku lopettaa yhteydenpidon ex-vaimoon ja jatkaa tämän ex-miehen ja uuden vaimon kanssa.
      Todella törkeää käytöstä, mutta näin käy usein ja onneksi elämässä kaikki saa joskus ansionsa mukaan.
      Kukaan ei pääse lopulta kuin koira veräjästä ja se on hyvä.

    • muoriliinu

      Täydellisen ajattelematonta, hysteerikon, toimintaa vetää lapsetkin mukaan aikuisten kiimaisiin petipuuhiin, kerroitko omille kersoillesi, mitä isä-pappa puuhastelee lakanien välissä Tädin kanssa!? Tuskin!
      Sympatiseeraan miestäsi siinä, että hän haki kypsää naista ei klatiastasi pikkutyttömäistä hysteerikkoa.
      Rauhoitu ja jatka elämääsi, et ole ainutkertainen missään suhteessa!

    • nainen 36

      Minusta teit ihan oikein!! Tämä nainen sai maistaa ihan omaa lääkettään ja todella antsaitsi sen! Ehkä nyt vähän voi kokea kuinka on sinua satuttanut. Kun lähetit kirjeen myös teineille, niin hekin tietätävä totuuden.. joten eipä tartte äipän siellä keksiä valheita pelastaakseen oman nahkansa.

      Minusta kirjeesi oli todella asiallinen ja kypsän ihmisen kirjoittama.. toisin kuin joku muu täällä kommentoi. Olisin itse varmaan toiminut ihan samalla tavalla.

      Olet varmasti kaunis ja upea nainen. Arvostat itseäsi, kun jätä tuollaisen miehen, joka ei näköjään ymmärrä suhteenne arvoa. Paskiainen on äjäsi! Tulet saamaan paremman miehen.

    • Parisuhdetekniikkaa

      Viestiketjun aloittaja ei ole "sotkenut" lapsia mukaan!
      Lapset ovat alusta lähtien olleet osallisia vanhempiensa avioliitto-ongelmissa!

      Jos en olisi terveydellisistä syistä täysin riippuvainen vaimostani olisin itsekin vuorenvarmasti vaihtanut vaimoa tai ottanut ainakin jalkavaimon!

      Kummallista että kahden ihmisen käsitykset yhteisestä avioliitosta voivat olla niin erilaiset! Toinen onnensa huipulla ja toinen tuhoutumisen partaalla!

    • Allu________

      Ihan oikein tehty.

    • Iso viesti

      Ymmärthän aloittaja sinun miehesi hajoittaneen teidän parisuhteenne ?
      Hänen olisi kuulunut kysyä sinulta ensin lupa parisuhteenne ulkopuoliseen
      suhteeseen.

      Helpompi purkaa syyt ja seuraukset kodin ulkopuolelle .
      Teidän kodissanne asui suhteenne todellinen uhka miehesi.
      En ole koskaan kuullut uskollisten miesten pettäneen vaimoaan,edes naapurin
      tyrkyllä olevan rouvan kanssa.

      Facebook turmelee maineesi kokonaan, jos jatkat samaa rataa .
      Siis sinulle koituu haittaa tulevissa suhteissasi ,mikäli kaadat nuorison niskoille
      miehesi tekosia .Sinun tulee erottaa tekoset yksistään miehesi ja sinun välisiksi
      suhteen hajoamisprosessiksi ,Älä kanna huolta muiden tekemisistä .Toinen perhe
      vastaa omalla tavallaan parisuhteensa pettämisistä.

      Purat henkilökohtaisia ongelmia seuraavan kerran paperille ja revit sen kirjoitustesi jälkeen.Tai menet juttelemaan asiantuntijan kanssa miehesi aiheuttamasta vahingosta ,josta sinulle on koitunut kohtuutonta harmia miehesi kautta.

    • uskollisuus on hyve

      Aloittaja teki oikein jos ajatellaan ilmiötä, johon kirjeet liittyvät. Uskottomuus on erittäin vahingollinen ilmiö. Siihen ei puututa tarpeeksi. Aloittajan tapauksessa tuli pari lasta vedettyä mukaan, mikä tietysti on valitettavaa. Toivottavasti heille ei koidu tästä pidempiaikaisia ongelmia. Heidän pitäisi saada asian käsittelemiseen tukea vaikka julkiselta sektorilta/seurakunnasta jne.

      Itsekin olen kirjoittanut kirjeitä joissa olen paljastanut pettäjiä. Aion jatkaa tätä työtä.

      • toivoa on

        HYVÄ SINÄ.

    • eivät kunnioita

      on sellaisia isä -pappoja jotka tuovat uuden naisen vaimon sänkyyn...

    • hävetä sais

      kaikista naurettavin kakkonen on joka alkaa emännöidä miehen kodissa heti kun vaimo on lähtenyt...

    • jtk2

      Uskottomuus on erittäin vahingollinen ilmiö. Siihen ei puututa tarpeeksi.

      Ainoastaan parisuhteessa olevat ihmiset keskenään voivat vaikuttaa
      tähän ilmiöön omalla käytöksellään .

      Mikäli parisuhteessa toivotaan pysyvää uskollisuutta ,niin on oltava uskollinen
      puolisolleen ,jotta tällainen uskollisuus ilmiö olisi pysyvä .
      Kun tulee tarvetta ulkopuoliseen suhteeseen tulee siihen kysyä toiselta
      osapuolelta ensin lupa .

      Uskottomuus on joillekin ihmisille tapa kertoa parisuhteen olevan liian sitova
      Tällainen ihminen ei kykene ainakaan siinä suhteessa uskottumuuden jälkeen
      enää toteuttamaan uskollisuutta .

      Uskollisuutta toivotaan ,mutta vuosien mittaan parisuhteeseen tulee haasteita
      joista toinen osapuoli ei selviä .Näin hän hakeutuu useimmiten helpoimpiin
      miehen ja naisen välisiin suhteisiin tai suhteeseen.Tai haluaa ulkopuolista seksiä
      luvatta.

    • !!!

      Kun näitä viestejä lukee, ei ole ihme, että Suomi on täynnä huonosti voivia lapsia ja nuoria.

    • Sairasta touhua

      Tämäpä onkin arka aihe.
      Tiedän kyllä tapauksen, jossa petetty ilmoitti toiselle, kysyi kauniisti tietääkö hän missä puolisonsa on tällä hetkellä, olivat yhteisellä ulkomaan matkalla, jonne perhettä ei voitu viedä, kun maksaa liikaa. Puhelimessa petetyt kävivät keskustelun.

      Tuloksena kaksi eroa, mutta pettäjät eivät koskaan yhteen muuttaneet ja ero heillekin tuli suhteestaan.

      Toisessa perheessä kolme lasta, toisen lasten lukumäärää en tiedä, mutta tiedän että kyllä tämän tuttava perheen petetty äiti lapsilelen kertoi täyden totuuden, jonka myös anoppinsa allekirjoitti ja piti tästä petetystä miniästä ja lapsista hyvää huolta, ei koskaan ole hylännyt.

      Tuossa moni näistä pettäjistä, uskon vakaasti niin kirjoittaa, että lapsia ei pidä sotkea mukaan, valitettavasti he ovat mukana, on heillä tunteet, silmät ja korvat ja jo varsin pieni lapsia aistii asioita, isommat jopa ottavat selville.

      Mielestäni lapsille asiat on kerrottava lapsen iän mukaan ja rehellisesti.
      Kuinkahan moni pettäjä pystyy olemaan rehellinen misään asiassa, valheen verkkoon on joutunut. Murrosikäiset varmasti saavat kuulla kaveripiirissä myös vanhempiensa asioista, sekä on parempi, vaiko se että itse kerrotte , samllahan tulisi ajateltua, miten kerrotte siitä seksivalistuksesta lapsillenne ja kuinka toivotte heidän tältä osin elämäänsä elävän!

      Kyllä minä asettaisin kysymyksen teille pettäjille, että mikä elämässä saa tekemään noin törkeän teon omille lapsilleen. Sillä siihen pettämiseen tarvitaan aikaa ja paikka ja silloin olette ihan varmasti poissa lastennekin luota, ette välitä heistäkään kun luuhatte muualla. Joten on turha syyttää kiirettä ja väsymystä, jos vielä jaksaa luuhata pettämässä.

      Toivon totisesti, että tähän asiaan puututtaisiin, jotta eroja olisi vähemmän tai sitten opetellaan islamin tapa moniavioisuus, ja pettäjä huolehtii koko naisjoukostaan ja lapsistaan, että kaikilla on samanlainen elintaso ja asema.

      Jos lapsille ei kerrota totuutta, he kuulevat vääristeltyjä asioita, jotka haavoittavat vieläkin enemmän, mutta vaikka eroatte, älkää tuoko lapsiperheeseen ketään uutta miestä tai naista asumaan kanssanne, pitäkää vain eri asunnot ja asiat, ja vietätte sitä laatuaikaanne silloin kun lapset ovat toisen vanhemmana luona.
      Lapsille vaikein asia on, että kotiin tulee se uusikko tavaroineen, määräyksineen.

      Jospa saataisiin jokainen eronnut ihminen keskustelemaan asiantuntijoille, sillä lapsen asemaa voitaiisiin parantaa huomattavasti, kun nuo tunnemyrskyt voitaiisiin hoitaa asiallisesti ilman näitä "maallikko" auttajia eli uusia seksisuhteita hoidetuksi. Pahin lapselle on se pettturikaveri, vaikka petturi olisikin oma vanhempi.
      Voin vain kuvitella miten ihmisen siällä lietsoo suuri viha, se saa tekemään sellaisia asioita, että niissä ei ole minkäänlaista järkeä.

      Omalla isälläni oli suuri seksin tarv, josta kuulin riidat kotona ja kyliltä, että olisi käynyt vieraissa, yksi nainen kehui itse olleensa "painissa" isäni kanssa.
      Kyllä sen on aina muistanut, vaikka minkä tekisi, inhottaa se nainen suuresti, sillä hän tiesi perheemme suuruuden, oli muka äidin ystävä, mutta paskat.
      Kyllä nuo isänkin touhut inhotti ja ne riidat olivat meillä kotona hirvittäviä, jo silloin pienenä minulle ilmeni, että ne johtuivat seksin erilaisita tarpeista ja jos olisin saanut päättää, olisin ihan varmasti laittanut isäni hoitoon, sillä sairastahan hänenkin ajattelunsa tässä asiassa oli.

      • vain minä itse

        Voi kun tämän lukisi mahdollisimman moni pettäjä ihan ajatuksen kanssa ja miettisi oikeasti mitä seurauksia itse aiheuttaa ja millä hinnalla.

    • jarkkeli1

      Aivan oikein tehty.Hyvää jatkoa sinulle, samassa veneessä on oltu

    • Mieti arvomaailmaasi

      Aivan oikein teit ! Varsinkin, kun heti jätit paskan miehesi !

      Mutta, ei parisuhde ole ulkonäöstä kiinni. Naurettavan lapsellista, kun kehuit niin itseäsi ...ei kaikki sitten todellakaan ollut hyvin, kun miehesi halusi-ehkä kypsempää ja järkevämpää naista, jolla ei naaman laittaminen kestä aamulla tunnin.....
      Petturi ei petä kerran. Pettää tota seuraavaakin naista-muista se ! Niinhän Virpi Kätkäkin oli eka kolmas nainen, ja sitten taas, sitä petettiin.

      Monelle lähipiirin naiselle on juuri niin käynyt.

    • pöljäoot

      Aloittajan kannattaisi jo aikuistua. Ei aikuiset ihmiset lähettele ventovieraille lapsille viestejä heidän vanhempiensa tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Lapset eivät ole Sinulle mitään pahaa tehneet. Ymmärrän hyvin miestäsi, kun lähti vieraan naisen matkaan. Mistä näitä oikein sikiää, olisiko ravintolisien syytä???

      • sairastuneenko syy

        Eikä nämä pettäjät ole niitä joiden pitäisi aikuistua ?

      • tuliko paniikki?

        Niin, no, ehkäpä äitylin kannattaisi siellä harkita ennen kun menee toisten miesten kanssa nus*imaan että se vastapuolen muija voi ollakin hullu joka kertoo kaikille. Et sinäkään niitä lapsia kohtaan mtään tunne vaan tuli kylmän hiki otsallesi, kun mietit mitä sinun lapsesi voivat kuulla sinusta.
        Rehellisyys maan periin, joku voi olla lapsilleen rehellinen eikä tuommoisia viestejä tarvitse pelätä.

        Kenenköhän kannattaisi aikuistua. Lapsille kuuluu kertoa eron syy, onhan se vaan kohtuullista, että he ymmärtävät ettei äitikään ole kuin vain ihminen.

    • hirmunoita

      pakko myöntää että olisin tehnyt samoin!

      Paljon voimaa

    • Kirjoitusvirheitä

      Et ainakaan oikeinkirjoitusta oikein osaa. Jos minulle tulisi samanlainen viesti, niin ajattelisin, että sen on kirjoittanut joku kouluja käymätön idiootti.

    • Mielestäni olisi ollut parempi lähettää tuo kirje vaikka omalle aviopuolisolle, pettäjäpariskunnalle ja kaikkien kolmen vanhemmille yms. aikuisille sukulaisille. Lapset olisin jättänyt pois.

    • uskollinen vaimo

      Luin koko pitkän ketjun ajatuksella ja mielipidettäni tarkoin harkiten. Selkeyden vuoksi kerron oman tilanteeni. Minulla on lapsia ja olen useita vuosia ollut naimisissa mieheni, lasteni isän kanssa. En ole koskaan pettänyt, eikä myöskään mieheni, tilaisuuksia siihen olisi kummallakin ollut runsaasti. En ole mustasukkainen, mieheni on.
      Mikäli vastaan tulisi tilanne, että joku kertoisi minulle mieheni pettäneen minua, en uskoisi, jos todisteet olisivat kiistattomat ja olisi pakko uskoa, niin haluaisin miettiä asiaa ja omaa suhtautumistani siihen rauhassa. Tuollainen kirje jonka ap on kirjoittanut tuntuisi minusta pahemmalta, kun se että puoliso olisi pettänyt. Uskompa, että kokisin sen suorana hyökkäyksenä itseäni ja lapsiani kohtaan ja varmasti hoitelisin ensiksi ap:n kaltaisen uhan jollain tavalla. Kokisin myös erittäin suurena loukkauksena sen, että hän olisi vienyt minulta valinnan vapauden siitä haluanko loukkauksesta julkisen vai en.
      Todennäköisesti tekisin selvää hänen uskottavuudestaan ja seisoisin mieheni rinnalla vakuuttamassa kaikille, että mitään ongelmaa ei ole ja että kaikki on vain häiriintyneen naisen mielikuvitusta. Kun tämä asia olisis hoidettu miettisin taasen rauhassa, sitä mitä teen mieheni kanssa. Paljon olisi kiinni siitä miten hän käyttäytyisi kiinni jäätyään.
      Ihmistä ei voi omistaa, siksi ei sitä kannata yrittää ja vain omaan käytökseensä voi vaikuttaa. Tämän vuoksi mitä vartioin mustasukkaisesti hyvää mainettani ja ylläpidän sitä hyvällä ja toiset huomioonottavalla käytölsellä. Halveksin suuresti ihmisiä jotka antavat vallan tunteilleen ja pettävät tai käyttäytyvät muuten huonosti kuten ap. Tämä ei tarkoita, sitä ettei minulla tunteita olisi, niitä on niin paljon että ne on parasta pitää tiukasti kurissa, jottei niiden takia tee virheitä. kuten yksi niin osuvasti siteerasi "kosto on parasta kylmänä"
      Ai niin lapseni, onneksi minulla on hyvä suhde heihin, eli asian voisi selittää heille, mutta siinä valossa, että maailma on täynnä pahoja ihmisiä jotka haluavat satuttaa, isä ja äiti eivät kuitenkaan ole heitä ja vaikka meidän välillä tapahtuisi mitä, ovat he turvassa ja tärkeitä.

    • urpoturpo82

      Mikään ei ole niin katkera kuin nainen joten lapsille olisi voinut asian ilmaista mutta noi katkerat syytökset ja tilitykset jättää niistä pois oikeutta ja nopeita päätöksiä parempaa kun ei varmasti noin käyneenä ole mutta teini-ikäiset lapset tulevat aikanaan tekemään varmasti omat virheensä ilman vastakkain asettelua ja siitä kertyvää vihaa sotkemaan omia polkujaan.. Tuskin se nainen sitä miestä kiinni on sitonu ja saanu innostuun. Tosimies/nainen ois kyllä pistäny ensin omansa pihalle ja juossu sen jälkeen.

      Ps kyllä tiedän miltä tuntuu eron jälkeen oli syy mikä tahansa tavata kaikki ystävät sukulaiset työkaverit yms liiton joka ollut instituutio jo lähipiireissäkin jälkeen. Mutta aika muuttaa polkuja ja joskus on vaan selkä seinää vasten ja ovi mistä kulkea. Olemme kuitenkin vain ihmisiä.

      Sen jälkeen tavata tälläinen kerran eronnut nainen rakastua ja kuulla ettei hän exänsä jälkeen tunnu luottavan kehenkään. .myytyäsi kotisi työsi kaverisi yms.. en ole katkera mutta taas kerran tehnyt kaiken uusiksi tyhjästä ja tiedän että sopivassa kohtaa valmis jatkamaan taas tyhjin käsin.

    • erkki

      Typerää sotkea lapsia asiaan. Ilmeisesti

    • Pleikarikeikari

      Olipa tämä provo tai ei, niin elämän syvimmissä kriiseissä se ihmisen pohjimmainen luonne tulee esiin, arkielämässä sitä voi peitellä hyvinkin pitkään, jopa vuosikausia. Aloittaja sai mitä ansaitsi, niinkuin me kaikki muutkin. Noin kostonhimoiselle ihmiselle, joka sotkee vielä lapsetkin tuohon soppaan, on elämä varannut vielä muutakin jäynää.
      Kyllä siinä syynsä on jos mies on mennyt vieraisiin, et vain halua tunnustaa sitä, suotta koetat todistella erinomaisuuttasi.
      Peiliin katsominen on monesti vaikeaa ja helpompi syyttää muita. Mutta jossakin vaiheessa on pakko katsoa siihen peiliin.

    • Väärin on väärin

      Hyvä! AP:lle kymmenen pistettä. Hienoa on se, että sinulla on korkea moraali. Tiedät mikä on oikein ja on väärin ja kannat vastuuta. Hyvä!

      Tämä vastuun ottamatta jättäminen on nykypäivän suurimpia ongelmia. Niitä vastuuttomia ihmisiä, jota sanovat vain, että "ei kuulu mulle" on aivan liikaa.

      Minä käräytän rattijuopon, koska siten voin pelastaa ihmisenhengen. Minä käräytän uskottoman, koska siten voin pelastaa ihmisen elämän. Niin sinäkin teit. Kiitos siitä!

    • Uskollinen petetty

      Jos kestää pettää, niin pitäisi kestää sekin että asiasta tulee julkinen. Eli lapsetkin kuulevat asiasta. PISTE. Ja eiköhän se ole pettäjien vika, jos mukulat saa traumoja, koska ovat tuhonneet parisuhteensa sillä pettämisellä.
      Turha siitä on sitä ihmistä syyttää/syyllistää, joka reagoi asiaan.

    • voi olla myös provo

      Kostonhimoinen koleerikkonainen ihmettelee, että miksi mies petti? Kannattaisi ensin tutkia itseään. Onko hänen kanssaan se elämä TODELLAKIN niin ihanaa kuin hän itse kuvittelee?
      En puolusta pettämistä enkä silitä pettäjää myötäkarvaan, mutta jos kirjoittaa toisen lapsille kirjeen, se kuvastaa kyllä kirjoittajaa aika tavalla. Oikein hän itsestään taisi sanoa: ...ainen akka.....

    • Horo2

      Olet aika psyko. Ei ole kummpempi ihme, että ukkosi lähti etsimään lämpimämpää seuraa muualta. Viestisäsi paistaa kauna, katkeruus, kostonhimo sekä epäterve tuhoamisvimma. Sinua on loukattu, aivan, mutta kuuluvatko aikuisten asiat kenenkään lapsille? Muistithan kertoa omillekin lapsillesi millainen hirvitys heidän isänsä onkaan?

      Miehesi tulee pettämään sinua jatkossakin ja lopulta lähtee jonkun sopivamman matkaan, onnea vaan kulissiliitollesi!

    • veskuv2

      Olipa mieheltä ikävästi tehty. Ei ollut sinustakaan kivasti tehty.

      Kuten sanoit Kostit... Se tosiaan teit, mut pitää muistaa, et kostamisessaei ole mitään tekemistä asioiden selvittämisen tai eteenpäin viemisen kanssa. Siis kostettaessa on vain tarkoitus aiheuttaa toiselle vahinkoa. Nyt oma miehesi (joka sinulle teki väärin) ei oikeastaan saanut tuosta sopasta juuri mitään. Kostit toiselle naiselle (kilpasisko) kaiken. Mitähän olisit tykännyt, jos toinen nainen olisi laittanut viestiä sinun lapsillesi asiasta ;) Mieti, olisiko se ollut reilua... ?

    • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Olet omasta mielestäsi kaunis, etkä ole lihavakaan, mutta TYHMÄ olet kuin vasemman jalan saapas!!Vittu mä vihaan tollasia ihmisiä jotka sotkee lapset miinkään aikuisten asioihin, ei kuulu sun tehtäviis, tyhmä haahka!!!En yhtään ihmettele, että ukkos oli uskoton, tollasta narsistia ei kukaan jaksa.

      • aedrfgthjuikloö

        Yritä rauhoittua ennen kuin tarvitsee lärpätä.

    • hulluhansäoot

      Miehesi teki ihan oikein, kun petti sinua aloittaja. Kuulostat oikealta ihmishirviöltä ja täysin kykenemättömältä vanhemmalta. Ja tuollaisella on vielä pieniä lapsia. Mielestäni sosiaalitoimen väen pitäisi nyt kiireesti puuttua asiaan ja ottaa sinulta lapset pois, ennenkuin mitään pahaa ehtii tapahtua. Kuulosta psykopaatilta, joka voisi "kostoksi", jopa tappaa lapsensa.

      • Kaukana todesta

        Niin, miksei vaan sallita moniavioisuutta ja vieraissa hyppelemistä. Aikuisethan toimii niin, jookos?

    • nokkonen3

      Hei! Voin sanoo jos kumppani pettää vika on omassa suhteessa. Kukaan ei lähde pettään jos oma suhde toimii täysin. Eli vika on omassa suhteessa, voit ihan i´tse katsoo peiliin ja miettii miksi miehes petti sua?

      • sdf sd fsd f

        "Hei! Voin sanoo jos kumppani pettää vika on omassa suhteessa. Kukaan ei lähde pettään jos oma suhde toimii täysin. Eli vika on omassa suhteessa, voit ihan i´tse katsoo peiliin ja miettii miksi miehes petti sua? "

        Jos omat lapset saa tommosen viestin, niin kannattaa kyllä ensimmäiseksi miettiä mitä vikaa on ollut omassa käytöksessä. Esmes siinä petämisessä.

      • nokkonen3
        sdf sd fsd f kirjoitti:

        Ne lapset se ois voinu jättää ulkopuolelle tuosta. lapset ei voi päättää vanhempiensa tekemisiä tai olla vastuussa niistä.

    • nainen Oulusta

      Typerä katkera vuodatus, joka ei auttanut omaa tilannettasi millään tavalla. Sen sijaan sotkit mukaan täysin viattomia ihmisiä.

      Toivon todella, että saat itse kärsiä loppuelämässäsi.

    • juupaseipäs

      Inhimillisyyttä ja ymmärtämystä ihmiset! Tuomitsijoita kyllä riittää kaikille osapuolille. Kuka on eniten syyllinen ja kenet vois "kivittää". Elämässä jokainen meistä tekee virheitä. Ei ole täydellistä ihmistä maan päällä. Tärkein asia,joka pitää muistaa: OPI virheistäsi tai toisen virheistä, ANNA ANTEEKSI itsellesi ja toiselle. ANTEEKSIANTO,ARMO ja RAKKAUS kuuluvat ELÄMÄÄN. Ei ole asiaa, jota ei ihminen pysty anteeksi antamaan,jos riittää tahtoa! Kriisin hetki onkin tarkoitettu näyttämään, miten selvität ja selviät ongelmasta. Juoksetko karkuun ja syyttelet muita. Pidätkö itseäsi pyhimyksenä,joka saa toisen virheen takia tehdä ihan mitä vaan ja kostaa eikä se ole tuomittavaa vaan hyväksyttävää??? Lapset "kilveksi" mukaan soppaan ja kaikki peliin esittäen marttyyria. Kärsikööt kaikki muutkin,jos kerran itseenkin sattuu?Jos parisuhteessa tapahtuu uskottomuutta, se on sen suhteen välinen asia, ei muiden osapuolten. Ei pidä sotkea muita oman parisuhteen ongelmiin sillä se on vain kahden kauppa. Miksi mokasi/toinen mokasi?Syyt pitää selvittää. Oliko se vain hetken hurmaa ja jännitystä elämään vai oliko se todellista rakkautta,jolle ei voinut mitään,kun tila oli annettu??? Seuraukset sen mukaan ja anteeksiantoa sydämeen!!! Kun tekee kaikkensa, ei tule katumaan ratkaisujaan jälkeenpäin, mutta,jos tekee päätöksiä vihan ja raivon vallassa, tulee varmasti katumaan ja katkeroitumaan. Aika kertoo sinulle miksi näin tapahtui ja tulet ymmärtämään miksi sinä sait juuri tämän kokemuksen opittavaksi. Jokainen kasvaa ihmisenä matkan varrella......

    • rakkaus on kaiken

      Jos minun nuoruuteni hormoonihumalan vaimoni olisi kostanut, niin paljon olisi meiltä jäänyt kokematta. Mutta puolisoni oli hieman vanhempi ja viisaampi.
      Tekemätöntä en ole saanut tekemättömäksi, mutta avioliittoleirillä olen huomannut, että emme olleet yksin. Anteeksi anto on antanut sellaisen alun senjälkeen, että olemme eläneet suurinpiirtein 40 vuotta yhteistä elämää. Se on ollut sitä tervettä elämää ja syvästi rakastamme toisiamme, lapsemme ja lastenlapsemme elävät myös.

      Onneksi vaimoni oli viisas ja säilytti jotain, jolla jalokivella on mittaamaton arvo kummankin elämässä.

      Mutta nämä on niitä valintoja. Viha saa aikaan tuhoa, mutta rakkaus rakentaa särkyneetkin rauniot.

      Rakkaus on kaiken a ja o.

      Toivottavasti olet onnellinen vielä tulevaisuudessa.

      • Aloittaja on seko

        Aloittaja on täysi psykopaatti,joka keksii vaan kaikenlaisia hölmöjä juttuja ja nyt
        vaatii muiden uskovan hänen viesteihinsä.Hölmöjä olette kun vastaatte hänen
        viesteihinsä,uskotte niihin.Viisaampaa on olla kommentoimatta ja uskomatta
        aloittajan viesteihin.Kyllä jokainen näkee miten hänellä viiraa pahasti päästä,
        kirjoitustyylineen ja virheineen.Onneton hän on siksi,kun on niin pahasti
        psykopaattinen ihminen.Tuo pettämisjuttu on täysin keksitty,hänen omaa
        sairasta mielikuvituksen tuotetta.Hänen olisi syytä hakeutua hoitoon,eikä
        kirjoitella vain tänne,ei kukaan voi täältä käsin häntä auttaa.

    • -SsS-

      TODELLA LAPSELLISTA KÄYTÖSTÄ AIKUISELTA IHMISELTÄ.. !
      Ei voi kyl muuta sanoa.

      Ex-mieheni oli pettänyt mua kolme kertaa suhteen aikana(ne mitä tiedän) mutta parasta oli sitten vain jättää sellanen mies ja jättää omaan arvoonsa kun tietoon tuli, ilman mitään naurettavia kostoja. Ei kannata katkeroitua.

      • Per*eestä!

        ja sulatat kaiken..Huh huh..Annat anteeksi *askalle, ja toinen jatkaa ja jatkaa..Niin, "anna hyvän kiertää.."

      • tyhmiä ihmisiä
        Per*eestä! kirjoitti:

        ja sulatat kaiken..Huh huh..Annat anteeksi *askalle, ja toinen jatkaa ja jatkaa..Niin, "anna hyvän kiertää.."

        ..Ja just tolla annetaan lapsillekin lupa toimia miten vaan..Hei sä teit väärin, mut ei tästä sulle mitään sanktioita tule. Toinen tottuu, ja kas-isona onkin tollasia miehiä ja naisia, millä ei ole mitään käsitystä, mikä on oikein tai väärin;oma etu paras etu..?

    • Salkkari7

      On se ihan mukavaa, kun saa vierasta edestä ja takaa. Kotona kun ei saa kuin kääntyneen kyljen ja kirosanan.

      • Vai niin

        Nimimerkille Salkkari7,joo onhan se mukavaa h'orata ja pettää.Toivottavasti miehesi
        tajuaa tilanteen ja jättää sinut katkeroituneena.

    • pöh

      Ehkä kannattaisi ihan ensimmäiseksi opetella kirjoittamaan sanoja ja lauseita oikein. Sen jälkeen voisit miettiä mitä hyötyä tuosta kaikesta sulle oli?
      Ja näiden jälkeen voisit kasvaa aikuiseksi. Elämä on aivan liian lyhyt tuollaiseen katkeroitumispas*aan!

    • lolololololoerrrr

      Ei ihme että mies pettää noin tyhmää naista. Et osaa kirjoittaa ja vaikutat jälkeenjääneeltä. Menit sitten viattomat lapsetkin sotkemaan tuollaiseen asiaan. No mutta, lapset varmaan nauravat kirjeille, ajattelevat että se on jonkun 8-vuotiaan pila..

    • kyllä *ituttaa taas

      Paskat! Petettynä on niiiin paljon pahempi olla, kuin pettäjällä. "Oma" mieheni pettää minua jatkuvasti, facebookissa pidetään yllä vanhoja ja uusia suhteita. Kuitenkaan ei suostu eroamaan vaan uhkailee, kun sitä yritän. syyttelee minua pettämisestä alituiseen, vaikka olen jättänyt kaiken -siis kaiken-, entiset ystävät, sekä ex-poikaystävät taakseni..En pidä heihin enää yhteyttä lainkaan, ettei nykyisen tarvitsisi olla jatkuvasti syyttelemässä perättömistä.
      Näin ollen minusta kasvoi muutamassa vuodessa katkera ämmä, enkä todellakaan aio päästää miestä helpolla; käräytän kaiken, kaikille. Jos kerran vahingoittaa minua, saamansa pitää. En vastaa seurauksista, hän tehkööt niin. Mitä taakseen jättää.. Ja teini- ikäiset, kyllä heillä on jo päässä sen verta älliä, että miksi pitäisi jättää kertomatta?? Missä pumpulissa heitä pitäisi pitää?

      • tt...

        Alkaako miehesi etunimi kirjaimella T? ja liittyykö T-kirjain myös paikkakuntaan?

      • kyllä *ituttaa taas
        tt... kirjoitti:

        Alkaako miehesi etunimi kirjaimella T? ja liittyykö T-kirjain myös paikkakuntaan?

        kuule, uteliaisuuteesi, ei ja ei.

    • panettelee

      tehdään diili,
      anna sä mulle niin ooot miehesi kans sujut

    • Voi hyvä tavaton

      Siis tämä tarinahan on ilmiselvästi provo, ei todellisessa elämässä kirjoittajan kaltaiset ihmiset liiku vapaalla jalalla, he asuvat pyöreässä huoneessa:)

      • svfgj koöä'å4

        Mikä provo tuo olisi? Se vain ihmetyttää, miten kaiken maailman kakkoset tähän älähtivät kun kalikka kalahti. Nyt kuin yksi keksi, niin näitä tulee tapahtumaan yhä enemmän. Olkaa varuillanne.

    • heihaloo1

      Olet sairas ihminen lopeta ajoissa ennen kuin sekoat täysin ja lastensuojeluun pitäisi ottaa yhteys sillä sinun lapsesi kärsii !!!!!!Pettämistä en hyväksy mutta se nyt on tapahtunut niin ei kuulu missään nimessä nuoria sekoittaa asiaan sillä hehän ovat syyttömiä!!!!!!!

    • vanhempi vastaa itse

      Kovaa 'kirjoitushuutoa' ihan vaan yhdestä emailista. Kirjeen sisältö on rankka, mutta se on täyttä totta. Tämä email ei teinien sielua riko. Jos heillä on fiksut vanhemmat, jotka osaavat opastaa omia lapsiaan, kuten vanhemman kuuluu, niin jos teini saa tämmöisen kirjeen, hän saa kaiken tarvitsemansa tuen omilta vanhemmiltaan.

      Mutta jos vanhemmat ovat epäkypsiä, he ihan omalla toiminnallaan hoitavat lapsensa sielun rikki.

      Eikä kukaan ei mikään ulkopuolinen, ei yksi kirje, voi lasta satuttaa kuin hetken, jos hänen vanhempansa hoitavat vastuunsa ja osaavat kasvattaa lasta.

      • kylläpä *ituttaa taa

        Kyllä. Tämä on niin totta!

    • Leikitkö kotia?

      Aika lapsellinen kirjoitus " Onnellinen elämässä".
      No jos nyt kuviteltaisiin, että, tämä olisi aikuisen naisen kirjoittama, mitä se ei ole, niin on selvää että mies hakisi kypsempää naista jonka kanssa olisi samalla aaltopituudella.
      Tämä tapaus on hyvä esimerkki siitä miten ei missään nimessä aikuinen kypsä nainen toimisi, edes kostoksi.

      • kyllä *ituttaa taas

        Totta, että ikä saattaa joissakin tapauksissa olla ongelma..Mutta entäpä sitten tämä vanhempi mieshenkilö ko.tarinassa? Oliko hän mielestäsi sitten kypsä käytökseltään?
        "Tämä tapaus on hyvä esimerkki siitä miten ei missään nimessä aikuinen kypsä mies toimisi, edes kostoksi"..??

      • kyllä *ituttaa taas
        kyllä *ituttaa taas kirjoitti:

        Totta, että ikä saattaa joissakin tapauksissa olla ongelma..Mutta entäpä sitten tämä vanhempi mieshenkilö ko.tarinassa? Oliko hän mielestäsi sitten kypsä käytökseltään?
        "Tämä tapaus on hyvä esimerkki siitä miten ei missään nimessä aikuinen kypsä mies toimisi, edes kostoksi"..??

        Ja anteeksi jo kaikilta etukäteen.. Raivostuttaa niin, jostain syystä toisten tarinat ottaa vielä kovemmille. Omaan pahaan on jo kasvanut, ikään kuin tottunut olotilaan.

      • dfghyjukiopå

        Jaaha. Ja aikuisuutta osoittaa toisen naisen miehen kanssa vehtaaminen? Miltä kahden himokkaan naiminen näyttää, asiasta tietämättömän vaimon puuhaillessa elämää perheensä parhaaksi. Se muuten näyttää helvetin etovalta ja vastenmieliseltä. EI ollenkaan kiva katsella, jos tiedät petettävän olevan ystäväsi. Etenkin miehet haukkuvat pettäviä vaimoja estottomasti huoriksi.

    • AP:lle

      Kaiken maailman kusipäitä sitä onkin. SINUN MIEHESI petti sinua, niin sinäpä näppäränä typyänä haukuit sen TOISEN osapuolen ja päälle päätteeksi vielä hänen lapsensakin. Varsinkin kun sinä olet niin ihmeellinen ja ihana. Miksiköhän sun miehesi sitten petti sinua? Haloo... onks sun pääkoppa vain koriste, vai mihin sä sitä käytät. Ajetteluun et ainakaan. Todella,todella itsekäs narsisti olet

    • mäenoikeentiiä

      Olis voinu tehdä paljon pahemminki ku lähettää tommosen viestin. Itse olisi tehnyt jotain paljon rankempaa :D

      • Sönköttäjät

        Miksi vastaatte tuolle lahopää aloittajalle yhtään mitään,ettekö käsitä että
        aloitus on täysi provo,keksitty sellainen vai oletteko niin lahopäitä itsekin,
        ettette tajua yhtään mitään?ilmeisesti yhdellä sun toisella on järki jälkeen
        jäänyttä tai se ei toimi kunnolla.Näköjään on kun lässytätte ja sössötätte
        ihan kuin vajaamieliset.

      • kyllä *ituttaa taas
        Sönköttäjät kirjoitti:

        Miksi vastaatte tuolle lahopää aloittajalle yhtään mitään,ettekö käsitä että
        aloitus on täysi provo,keksitty sellainen vai oletteko niin lahopäitä itsekin,
        ettette tajua yhtään mitään?ilmeisesti yhdellä sun toisella on järki jälkeen
        jäänyttä tai se ei toimi kunnolla.Näköjään on kun lässytätte ja sössötätte
        ihan kuin vajaamieliset.

        Siksi, että tuo tarina voi ja monen kohdalla on tosi..Provo tai ei, ihan sama.

    • uudeltamaalta

      pettäjä pettää jatkossakin.mutta kaikesta huolimatta teit aivan oiken laittaessasi viestit eteenpäin.

    • Ohopsista

      Naurettavaa! Pettäjä on miehesi, toisen naisen teot ovat hänen omiaan, eivät kuulu sinulle. Jos jollekkin haluat kostaa, kosta miehellesi.

      Et voi tietää että onko toisen naisen liitto esim. vapaa suhde, jolloin toinen nainen ei ole tehnyt mitään väärää. Toivottavasti ei oma lapsesi saa aikanaan teininä väritettyä viestiä sinun ja isänsä seksiasioista "kostoksi", näinhän asiat haluat hoitaa.

      Jotain järkeä pitäisi aikuisella päässään olla, mutta eipä sitä voi kauhalla ammentaa jos on lusikalla saanut.

      • kyllä taas *ituttaa

        vapaa suhde..jossa teini-ikäsiä lapsia? tällöin varmaan ilmoitus lapsillekaan ei tule yllätyksenä..

    • Sössöttäjät

      Sössöttääkö noin kovasti?Tarina on provo ja keksitty.

      • guntheri

        uuh..kovasti se sinuaKIN kiehtoo, eikö?

      • Kerroppas
        guntheri kirjoitti:

        uuh..kovasti se sinuaKIN kiehtoo, eikö?

        guntheri,mikä uuh ja mikä minua pitäisi kiehtoa?

    • oppia ikä ja kaikki

      TEHIT AIVAN OIKEIN KUN KERROIT KAIKEN NIIN OLISIN MINÄKIN SAMAN LAILLA TEHNYT JA UKOLLE ANTANUT VAUHDIN KANS .HATUN NOSTON PAIKKA SULLE JA RUUSUN.HYVÄ TEKO!!!

    • Sekopäät

      Sinä siis valehtelet ja keksit myös juttuja,vaikka tuo on selvästi provo ja keksitty
      tarina?onkos ymmärryksessä vikaa?risun paikka.Huono teko valehdella ja keksiä
      juttuja.

    • Älä kosta

      Varmasti olet jo huomannut, että kostaminen ei tuo mitään hyvää. Vielä vuoden
      jälkeen olet katkera ja haluat levitellä näitä juttuja. Olen huomannut pitkän elämäni
      aikana, että ei tarvitse kostaa. Jos joku on tehnyt minulle väärin, niin varmasti on
      saanut rangaistuksen. Vanhat sananlaskut: "niin makaa kuin petää" ja "mitä kylvää
      sitä niittää" pitävät edelleen paikkansa. Minäkin olen tullut petetyksi, mutta aina
      olen ajatellut, että varmaan minulle on tulossa jotain parempaa ja niin on käynytkin.
      Ja henkilöt , jotka ovat minua haavoittaneet, ovat saaneet rangaistuksen. Sitäkin
      ihmettelen, että jos todella olet niin ihana kuin itsesi kuvaat, niin et ole saanut uutta
      miestä.Jos miehesi sinua myös vakuutti rakastavansa, niin olisithan voinut antaa anteeksi. Ehkä olisit ollut voittaja ja saanut miehesi takaisin ja lapsillesi isän.

      • asdfgnhjm,kl

        Näinköhän. Näin kakkosetkin saavat hyvää pahasta palkakseen. Aivan oikein pitää puoliaan.

    • Aloitus ei ole tosi

      Vaikka tuo aloitus onkin provo,keksitty.

      • Aloittaja on pelle

        Aloitus on ylläpidon keksimä provo.Mitä kaikenlaisia hourupäisiä akkoja ja ukkoja
        kommentoi höpöhöpö juttuihin ja uskoo nihin,niinkuin suurin näkyykin uskovan.
        Toivottavasti on yhtä paljon niitäkin,jotka saa hyvät naurut tuosta aloitusviestistä.

      • szdgfhjukoöpäå'öö
        Aloittaja on pelle kirjoitti:

        Aloitus on ylläpidon keksimä provo.Mitä kaikenlaisia hourupäisiä akkoja ja ukkoja
        kommentoi höpöhöpö juttuihin ja uskoo nihin,niinkuin suurin näkyykin uskovan.
        Toivottavasti on yhtä paljon niitäkin,jotka saa hyvät naurut tuosta aloitusviestistä.

        Toivon että muutkin naiset kostaisivat. Kakkosetko muka viattomia pulmusia. Siitäs sai.

    • jmv1

      minulle kävi toissa syksynä just samalla tavalla. kokkieukkoni petti työpaikkansa toisen kokin, esimiehensä kanssa saunaillassa, minua. poika on vasta reilu 20 v, ex-eukkoni melekein 60v. varmaan kokkipojalla , 2 pikkulapsen isällä, tosi hyvä syy paneskella työkaverisa kanssa. minun elämä nykyään hyvällä mallilla uuden ystävän ansiosta. harmittaa vaan 5 hukkaan heitettyä vuotta ex-hörhön kanssa.semmoinen oli tämän tarun loppu.

    • Oli provo

      tai ei niin kyllä noita tosielämän katkeroituneita ja kostonhimoisia akkoja ja ukkoja löytyy.
      Pettäminen pistää vitu**amaan tietysti aina mut kyllä kaikkeen tarvitsee vähintään kaksi ihmistä.
      Jos mies pettää naista nii varmasti naiseskin ollut vikaa et mies on ees harkinnut pettämistä tai ylipäätän suhde ollu epävakaalla pohjalla. Sitten tämä nainen kenen kanssa mies pettää ja antaa kaiken tapahtua. Ei hänkään pyhimys ole.

      Tää on tätä nykypäivää ku halutaan lisää jännistystä ja seikkailua: chaittaillaan,facetetaan,deittaillaan ja tavataan salaa useita ihmisiä samaan aikaan.

      Koskakohan suomessa sallitaan moniavioisuus? :D

      • hupsss

        jännitystä siis tarkoitin

      • dfghyjuki.loöpä
        hupsss kirjoitti:

        jännitystä siis tarkoitin

        Toivottavasti pääsette kaltaistenne seuraan, niin voitte laittaa sukuelimenne sikin sokin.

    • vihainen nainen

      vitun huora miehet haluavat harrastaa enemmän seksiä kuin naiset niin mitä vikaa siinä on jos miehesi käy nussimassa muita naisia. onko se pahakin ongelma. olisitte vieläkin yhdessä ellette te naiset olisi nii salapolisiimaisia ja uteliaita. minua ei ainakaan haittaa vaikka mieheni nussisi kaikkia kaupungin naisia jos hän haluasi harrastaa enemmän seksiä kuin minä nii mikäs ongelma siinä sitten on? antakaa miehien työntää keppinsä mine haluaa ja neulotaan me villapaitoja

    • oikeesti hei

      Noh taisi olla tavallista tylsempi joulu koska olet tämän tänne jouluna postannu... vietitkö joulun yksin vaiko ex-miehesi salarakkaan miehen kanssa. Jos olisin lapsesi en haluaisi nähdä sinua ikinä. Rikkoa kaksi perhettä tommoisesta pikkua asiasta joka ei edes sinulle kuulu.

      • zdxfbhv jmklömä'

        oikeesti hei. Odota sama omalle kohdallesi.

    • kauniit ja rohkeat

      Kummasta on kyse - miehstä vai henkilöstä? Toisin sanoen onko tärkeämpi miehen henkilöllisyys vai mies ihmisenä? Rakastatko statusta, rahaa ym. vai ihmisen ulkomuodollsia asioita?

      • asdfgh gkblö-

        Varmaan ihan kaikesta mitä häneltä vietiin.

    • oikeesti hei

      Noh taisi olla tavallista tylsempi joulu koska olet tämän tänne jouluna postannu... vietitkö joulun yksin vaiko ex-miehesi salarakkaan miehen kanssa. Jos olisin lapsesi en haluaisi nähdä sinua ikinä. Rikkoa kaksi perhettä tommoisesta pikkua asiasta joka ei edes sinulle kuulu.

      • fcghvnjmklöä

        Sinun perheesi pitäisi rikkoa, jollet ole tehnyt sitä jo itse.

      • fgbhnjmkloöpäå'

        Minun poikani ehdotti että ampuisin sen mieheni hutsun. Nuorilla voi olla tosi vihamielisiä ajatuksia perheen hajoittajaa kohtaan.

    • Voimia sinulle. Ymmärrän, että olet edelleen raivoissasi ja katkera lastesi isälle ja etenkin tuolle toiselle naiselle.

      Ei kuitenkaan ollut kauniisti tehty, että lähetit tuollaisen viestin toisen naisen lapsille. Perheen tulisi selvittää pettämisasiat omassa keskuudessaan. Usein äidin tai isän uskottomuuden paljastuminen merkitsee teinien koko maailman romahtamista, ja voin vain kuvitella, miltä pojasta ja tyttärestä on tuntunut lukea noin hirveä asia ventovieraan henkilön Facebook-viestistä!

      • miksi raivota toisel

        Miksi hän on raivoissaan tuolle toiselle naiselle? Eikö raivo pitäisi kohdistaa siihen henkilöön, joka hänet on pettänyt? Eli omaan mieheensä.

      • esrtdyfuihop
        miksi raivota toisel kirjoitti:

        Miksi hän on raivoissaan tuolle toiselle naiselle? Eikö raivo pitäisi kohdistaa siihen henkilöön, joka hänet on pettänyt? Eli omaan mieheensä.

        Rikoskumppani ansaitsi sen. Mies on saanut kotona osansa ja tuosta informaatiosta lisääkin niskaansa.

    • corny3

      Helvetin pitkä tekstiketju, en jaksa lukea sitä. Mun mielstä olet tehnyt oikein. Teini-ikäiset lapset ei välttämättä olis tarvinnu tietää ihan kaikkea, mutta wtf, nykyään noi pyörii jo niin kuvioissa että on perillä ihan kaikesta..

      Mun mielestä sun pitäisi nyt menna viettelemään sen muijan mies jos se vaan on mahdollista(?) Järjestä tilanne missä voitte olle nelistään, viettele sen mies ja nussikaa toisten edessä. Toi on jo ehkä vähän liikaa mut tietävätpähän miltä sit tuntuu olla "kakkonen". Joo, ei kaikki lähde tuota tekemään mutta... vaihtoehtona muulle :)

      Aika paskan tempun teki kyllä, mutta muista ett "it takes two to tango"

    • No.no1

      Järjestä tilanne missä voitte olle nelistään, viettele sen mies ja nussikaa toisten edessä.

      Uskolliset ihmiset ovat ja pysyvät uskollisina itse ,kunnes oma suhde loppunut,
      kuten ap.uskottomuuteen.Lopettavat suhteensa omaan uskollisuuteen.
      Pitävät puhtaana oman mielipiteensä.
      Seksillä kostavat ihmiset eivät ole mielletään oikeasti uskollisia, vaan suhde
      pakon kautta(ettei toinen pettäisiI) .Ovat olevinaan uskollisuuteen taipuvaisia.
      Harkitseva ihminen ei tuhoa omaa mainettaan nuorison silmissä .
      Ei myöskään tee perässä pässin tavoin samoja typeryyksiä,, joista muita
      moittii.
      Ei siis tuhoa omaa uskollisuus kuvaansa edes vihassa .
      Uskollisuuteen taipuvainen ihminen pysyy suhteen loppuun asti itse
      oman mielipiteensä takana .Hän ei ole muiden seksiyllytyksille alttiina edes
      koston mielessä.

    • liian kiltti

      Surullista oli tätä ketjua lukea. Minun tarinani lyhyesti: Ensimmäisessä, pitkässä avioliitossani kävi niin, että mies petti kun lapset olivat vielä pieniä. Annoin anteeksi ja elämä jatkui. Se oli kuitenkin suuri kriisi, josta ei kummemmin kuitenkaan puhuttu ja kas kuinka hassua; kun mieheni palasi salarakkaansa luota, oli HÄN enemmän "avun tarpeessa". Seuraavat kriisit olivat lapsen kuolema ja lopulta avioero. Nyt elän uudessa suhteessa, unelmieni miehen kanssa - joka nettipettää joka ikinen päivä. Pahalta tuntuu, mutta nielen kyyneleet. Joka päivä ryhdistäydyn, katson peiliin ja sanon väkisin hymyillen: "Olen onnellinen". Vaikea lähettää "kakkosille" viestiä, miten kuitenkin sattuu, koska niitä "chattikakkosia" on joka päivälle uusi tai jopa kaksi kolmekin. Toisaalta: saan mieheltäni paljon rakkautta ja annan sitä myös itse takaisin. Emme säästele rakkauden sanoja emmekä -asentoja. Elämä on koulinut minut tällaiseksi. Anteeksiantajaksi ja ehkä liian kiltiksi. Vai hölmöksi?

    • keh keh

      Aivan oikein teit. Jos ei tuommosia asioita älytä ennen kuin alakaa huarusta rapsututtamaan. niin oma on häppeesä

    • toivoa on

      Aivan loistava veto. Mun olisi pitänyt tehdä samoin 2,5 v sitten. Kirjoitin jo mailin valmiiksi, mutta en lähettänyt. Koska asia vielä kangertaa, taidan lähettää lähiaikoina. Kiitos kannustuksesta.

    • Pitkävihainen

      Kommentoin minäkin,ei ole soveliasta sotkea lapsia näihin aikuisten asioihin, ainakaan petetyn taholta "sille-h.... naiselle". Itseäni petettiin toisen naisen kanssa kunnes jäi kiinni, lapseni kirjoitti juuri sinä keväänä ylioppilaskirjoituksiaan kun x-mieheni jäi kiinni, kirjoitukset eivät onnistuneet niin hyvin kun koko lukio- opinnot olivat osoittaneet, mutta sai lakin kuitenkin, mutta ei niin hyvillä arvosanoilla kun itse oli odottanut. Ei vain voinut keskittyä lukuihinsa, Yritin tämän naisen miehen
      kanssa keskustella tilanteesta ,että meillä keskitytään ylioppilskitjoituksiin ja, että tietääkö nän ylipäätään, että hänen vaimonsa petttää häntä minun mieheni kanssa,
      Mies oli järkyttynyt tiedosta ja oli keskustellut vaimonsa kanssa tilanteesta, no vaimo oli tunnustanut tekonsa,mutta ei kuulemma lopeta suhdetta tähän minun-
      " x-mieheeni" koska eihän lapsi ole hänen vaan on Adoptiolapsi mitä sillä on väliä miten hän menestyyTällä vaimolla on kaksi omaa lasta, miltäköhän hänestä tuntuisi jos olisi olut oma lapsi kyseessä. No lapseni on onneksi menestynyt elämässään hyvin ja on minulle rakas vaikka onkin adopptiolapsi.

      • Ikävä asia

        Lukijana vaikuttaisi, että lapsesi opiskelukykyä heikensi kotona akuuttina ollut erokriisi, ei kukaan ulkopuolinen ihminen.Lukio-ikäisetkin ottavat eron todella raskaasti ja henkisesti vaikea elämäntilanne vie keskittymiskyvyn jokaiselta ihmiseltä.

        Ilo kuulla, että näyttää, että lapsesi näyttää päässeen raskaan asian yli. Menestyminen ei silti tarkoita samaa kuin henkisten ongelmien voittaminen. Päinvastoin käy joskus, menestymiseen, rahan haalimiseen ja kulisseihin piilotetaan sielussa auki olevat haavat. Rakkaus, totuus ja hyvä elämä, henkisesti hyvä elämä, ja hyvät ihmissuhteet ovat todellisia henkisten haavojen parantajia.

    • tsemppiä abeille

      Jokaisen vanhemman, jolla on lukioikäinen lapsi, erityisesti abivuotinen, pitäisi ymmärtää ja tajuta, että se vuosi on lapsen mahdollisesti tärkein vuosi ja ponnahduslauta tulevaisuuteen. Ei ymmärretä, että juuri tuohon kohtaan sattuva uskottomuuskriisi perheessä on ns. liikaa abille. Abille, joka tarvitsee juuri silloin täydellisen turvallisen ja rauhallisen ympäristön kirjoituksiin valmistautumiseen.

      Edellä mainitun ainakin ymmärtää helposti kaikki sellaiset, jotka itsekin ovat joskus abeja olleet. Tiedä sitten, jos itsellä ei ole tuota kokemusta, niin kai se on sitten ihan sama, miten nuori selviytyy. Suurin osa nuorista panostaa kirjoituksiinsa, koska ne ratkaisevat pääsyn tulevaan ammattiin, opiskelupaikkaan. Kuka on vanhempana niin hölmö, että haluaa omien viettiensä kiimassa pilata lapsensa haaveet järjestämällä pientä piristävää perhekriisiä juuri silloin?

      Minustakin on hyvä, että nimimerkki pitkävihaisen lapsi on päässyt raskaan asian yli. Kyllä toiset pääsevät, mutta toiset eivät. Mistä sekin johtuu? Ehkä he, jotka pääsevät ovat pystyneet analysoimaan kriisiä jollakin tasolla tai ehkä ovat saaneet riittävästi tukea joltakin lähipiirin aikuiselta?

      • Älkää vääristelkö

        Olen täysin samaa mieltä siitä, että PETTÄJÄT ovat vanhempina niin hölmöjä. Sitähän sää tarkotit..??? Aika naurettavaa pistää petetyn syyksi, se, jos lapset saavat tietää pettämispuuhista! HAH!!! Kukaan ei käske pettämään, ja jos ei petä, niin ei tarvitse silloin sotkea yhtään kenenkään elämää. That's it!

    • pietu2

      teit aivan oikein

    • Petetty tai ei

      Kunhan laitat numeron oikein ja omasta puhelimesta reilusti.
      Ei niin kuin huijausviestit sinua on petetty prepaid liittymstä.

      • Katso totuutta

        Myös toisessa ketjussa vakuutit, että prepaidista saatu viesti olisi lasten huijaus. Ei se ole, eivät lapset tuollaisiin vähiä puhelurahojaan tuhlaa, eivät he ymmärrä että n oin voisi kiusata, eikä lapsia edes kiinnosta aikuisten ihmisten kiusaaminen. Ja kuka haluaisi tuollaista yksipuolista pahanilkeyttä sinua kohtaan - kukaan aikuinen ei tuollaista tee, jos et itse ole tensin oiminut todella väärin muita kohtaan omissa seksisuhteissasi. Jos olet viestin saanut, älä ammu tuntematontakaan viestintuojaa vaan aloita selvittämään asioita, sillä silloin sinua petetään.

    • "petetty"

      Kuullostaa siltä, että ap kärsii vakavista mielenterveydenhäiriöistä. Jos olisin teini, joka vastaanottaa viestit, tekisin rikosilmituksen häirinnästä, mutta tuskin nämä lapset sitä tajuavat tehdä. No sairas nainen on kyseessä kumminkin ja toivottavasti nyt kaiki keskenkasvuiset "petetyn"puolustelijat miettivät tätä asiaa hetken ennen kuin avaavat rumat suunsa.

      • naurettavaluuseri

        Tähän voin sanoa, ei ole ainoa "petetty" joka rakastaa prepaid häirintää.
        Muumit ei ole laaksossa ei ehkä siellä koskaan vielä käyneetkään.
        Nämä prepaid häiriköt kyllä ovat vain itsensä uhreja, tässä hieman eri asia kun lapset sekoitettu. Aikuinen kuittaa prepaidhärinnät naurulla ja hymähtäen, taas tätä.

    • ole aikuinen

      Kylläpäs olet katkera ihminen ja kostat lasten kautta. Missä on ylpeytesi?? Olisit käyttäytynyt kuin todellinen nainen ja ottanut vain eron äijästä. Mutta nyt näytit kuinka sua suututti kun jäit toiseksi naiseksi sotkemalla lapset aikuisten sotkuihin.

    • asia boutique resort

      Just about everyone has taken holiday escapes and stood at incredible independently bought boutique lodges and foundation and breakfasts. We wonder at their attention to detail, his or her's value, his or her's friendliness, and then the hard give good results and long hours the owners submit to get us contented. Many sufferers have quite possibly said because of a good past experiences, "I would love to open some bed not to mention breakfast and / or small vacation resort hotel someday. inches. http://www.asiaboutiqueresorts.com/

    • polo2014

      http://www.burbagssale2014.com/ Burberry Outlet
      http://www.airmaxshoesfactory.com/ Air Max Shoes
      http://www.coachblackfriday2014.com/ Coach Black Friday
      http://www.coach-storeoutletonline.com/ Coach Black Friday
      http://www.coachcoachoutlet.com/ Coach Cyber Monday
      http://www.coachxfactory.com/ Coach Factory
      http://www.coach-factoryoutletonline.net/ Coach Outlet Factory
      http://www.coach-outletonlineusa.com/ Coach Outlet USA
      http://www.coach-pursesfactory.com/ Coach Purses Factory
      http://www.coachpurseusa.com/ Coach Purses USA
      http://www.coach-storeoutlet.com/ Coach Store Outlet
      http://www.coach-pursesonline.com/ Coach Purses On Sale
      http://www.monsterbeatsbydres.com/ Monster Beats Outlet
      http://www.louis-vuittonblackfriday.com/ Louis Vuitton Outlet
      http://www.lv-guccishoesfactory.com/ Louis Vuitton Factory
      http://www.marcjacobsonsale.com/ Marc Jacobs On Sale
      http://www.mcmworldwides.com/ MCM Outlet
      http://www.mcmoutlet-jp.com/ MCM 店铺
      http://www.oakleysunglassesfactory.com/ cheap oakley sunglasses
      http://www.michael-korsmas.com/ Michael Kors Outlet
      http://www.michaelkors.so/ Michael Kors Outlet
      http://www.michaelkorsfactory-store.com/ Michael Kors Factory
      http://www.michaelkorsoutletr.com/ Michael Kors Outlet
      http://www.michael-korsfactoryonline.com/ Michael Kors Factory Online
      http://www.newcoachfactoryoutlet.com/ Coach Factory Outlet
      http://www.north-faceoutletonlines.net/ North Face Outlet Online
      http://www.polo-outletstore.com/ Polo Outlet Store
      http://www.ralph-laurenhome.com/ Ralph Lauren UK
      http://www.saclongchamppairs.com/ Sac Longchamp Pairs
      http://www.tcoachoutletonline.com/ Coach Outlet Online
      http://www.the-coachfactoryoutlet.com/ Coach Factory Oultet
      http://www.barbour-jacketsoutlet.com/ Barbour Jackets Outlet Online
      http://www.canada-gooser.com/ Canada Goose Outlet
      http://www.guccishoesuk-2014.com/ Gucci Outlet Online
      http://www.michaelkorsstates.com/ Michael Kors Outlet
      http://www.moncler-clearance.com/ Moncler Clearance
      http://www.moncler-jacketsoutletonline.com/ Moncler Jackets Outlet Online
      http://www.northsclearance.com/ North Clearace Outlet
      http://www.polo-ralphlaurenonline.com/ Polo Ralph Lauren Outlet Online
      http://www.woolrich-clearance.com/ Woolrich Clearance
      http://www.cvshopfactory.com/ shop.coachfactory.com
      http://www.mksfactoryoutlet.com/ Michael Kors Factory Outlet
      http://www.zxcoachoutlet.com/ Coach Outlet Online USA
      http://www.thebeatsbydre.net/ Beats by Dre
      http://www.superbagsmarket.com/ Coach Outlet Online
      http://www.nike-jordanshoes.com/ Nike Jordan Shoes
      http://www.newoutletonlinemall.com/ Coach Purses Outlet Online
      http://www.clickmichaelkors.com/ Michael Kors USA

    • Älkää vääristelkö

      En tuomitse. Totuus on parempi kuin 1000 kiertoilmaisua tai valhetta. Ja mitään muutahan ei pettäjien suusta tulekaan.

    • kierrän kaukaa

      Ei kannata pettäjän perään itkeä,sillä kun toipuu,voi huokaista helpotuksesta kun pääsi siitä eroon.

    • Yritä selviytyä

      Karsea akka, en yhtään ihmettele kun ukkosi on lähtenyt pettämään. Teidän riidat miehesi kanssa ovat varmaan aina päätyneet miehen puolelta sydän repaleiseksi. Sillä olet ukkosi ajanut muualle! Joten aika läheltä löytyy syyllinen. Ei pettäminen ainoa alhainen teko ole. Monet teot jättävät vielä pahemman jäljen. Mutta ei hätää, usko pois, pistit pahan kiertämään, niin kyllä se vielä palautuu sinulle moninkertaisena takaisin. Ole huoleti, jää odottelemaan loppu laskua!

      Miten kehtasit alaikäisille lapsille lähettää viestin. Jos olisin se toinen, veisin lapset psykiatrille, tekisin rikosilmoituksen lapsiin kohdistuneeseen henkiseen väkivaltaan ja kunnianloukkaamiseen. Lasku tietysti sinulle kaikista kuluista Ole onnellinen, kun se kakkonen ei sattunut olemaan minä. No mutta kusessa olet joka tapauksessa oman elämäsi kanssa. Itsehän sinä joudut itsesi kanssa elämään, kaikki muut pääsee eroon sinusta. Lapsi parat.

    • ahdistuja

      Olipas ketjussa asiaa! Sitä ajatusten tonavaa, oi oi.

    • herttasi

      Aloittajan ulosanti oli kyllä niin köyhää, että ihmettelen miten on kehdannut kirjoittaa kenellekään. Hävytön ja impulsiivisesti toimiva ihminen, jonka käsitys suhteestaan jakyvyistään taitaa olla ristiriidassa muiden kokeman kanssa. Lasten sotkeminen asiaan on anteeksiantamatonta. Kypsymätön ja ei kovin älykäs...
      Millainen ihminen, joka on itsekin äiti, voi toimia noin? Mun lapsiini jos kajoaisi noin, niin joutuisi selvittelemään sitä muutenkin kuin somessa.

      • Kolikolla on

        aina kääntöpuoli. Minusta lapsien sotkeminen voi joskus olla hyvinkin perusteltua, jos teini ymmärtää syy-seuraus-suhteen. Entäs jos tämän trangelin kaikkien osapuolten lapset ovatkin tuttuja keskenään? ja tämän petturin lapsi nostaa vanhempansa toisten silmissä jalustalle, niinkuin kukatahansa olisi ylpeä vanhemmistaan...silloin olisi hänkin mielissään tiedosta, ettei myöhemmin tarvitse hävetä sanomisiaan...pumpulia lapsille niin niitä koulukiusattuja syntyy.

      • järjetöntä

        Samaa mieltä. Todella tyhmä muija. Ja tuo yksi kirjoittaja on sitä mieltä, että pumpulissa kasvaneista tulee koulukiusattuja. Aivan järjettömiä ajatuksenjuoksuja joillakin naisilla. Voisin -kolikolla on- logiikan perusteella päätellä, että niistä lapsista tulee koulukiusaajia, jotka kokee elämän raadollisuuden mahdollisimman varhain. Sekö onkin hieno tulevaisuus? Onko hän oikeasti sitä mieltä, että hienompaa kasvattaa koulukiusaajaa kuin kiusattua?

        Mulle jos joku tuollaisen viestin laittaisi niin ihan varmasti vaatisin selvittämään asiaa nokatusten. Pettäminen sattuu, mutta aikuisten pitää keskenään asiat selvitellä. Ap:n toiminta on kiusaamista myös. Järjetöntä.

      • edellinen
        järjetöntä kirjoitti:

        Järjetöntä on myös väittää, ettei lasta kiusattaisi jos hän antaa vanhemmastaan eri kuvan kuin todellisuus on. Vai mitä luulet jos esim. tyttö kertoo kaveripiirissään vanhempansa olevan uskollisia toisilleen...ja joku kavereista on sitten kuullut totuuden joltain vanhemmalta...ja niin alkaa seläntakana puheet " ootsäkuullu ku Kristan äiskä kävi panee karin iskän kaa, muka uskolliset toisilleen hih.

        Ja missä kirjoituksessani sanon olevani nainen? niin juuri. Mutta siikomsaa, parempi tietää ennenkuin muut, silloin voi miettiä mitä vastata vaikeisiin kysymyksiin eikä tarvitse nolostella. Edelleenkin mies, ja miehenä pysyn.

      • kellipes
        edellinen kirjoitti:

        Ja lehmätkin on ruvenneet lentää, mies...

    • Oikeet syylliset

      Olet sinä ap sitten tyhmä. Noin tyhmällä teolla teet itsestäsi ihan yhtä tyhmän kuin pettäjät. Olisit seisonyt ylpeänä ja korkeintaan kertonut tuolle kumppanisi hoidolle itselleen.

      Minusta on täysin yhdentekevää, kuka se hoito on ollut, sillä vain sinun oma kumppanisi on sinut pettänyt. Ei häntä voi väkisin viedä. Tiedosta tämä ekaksi ja tokaksi miettisin, haluatko hakea esim apua vai eroatteko.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe