Miksi minä en aio seurustella yksinhuoltajan kanssa

surunveri

Ajattelin tässä kirjoituksessa selventää omat syyni siihen etten aio yrittää tutustua yksinhuoltajiin jatkokehityspotentiaalia ajatellen, siinä toivossa välillemme kehittyisi muutakin kuin kuulumisten vaihtoa kaveripohjalta. Itse kukin voi sitten tuumailla omaako itsesamanlaisia asenteita, näkökulmia tai elämäntilanteesta johtuvia mielipiteitä.

Yksinhuoltajan kanssa tutustuminen on vähän niinkuin sellaista kytkykauppaa. Vaikka tutustumisen tai suhteen alkumetreillä ei haluaisi alkaa ajattelemaan perheenperustamista, tulevaisuutta, mahdollista lapsien hankkimista, niin nämä asiat ikään kuin väkipakolla nousevat pinnalle kun on tekemisissä yksinhuoltajien kanssa. Heillä on jo lapsia, ja tämä seikka on vahvasti liitoksissa näihin aiemmin mainittuihin tulevaisuuden asioihin. Se ei tarkoita, etät naisessa olisi jotain vikaa, tai hänen lapsissaan olisi jotain vikaa, mutta itse en vain halua lähteä sellaiseen kytkykauppaan. Nämä asiat tekevät tutustumisesta väkinäisempää ja vaivalloisempaa.


Henkilökohtaisesti minulla ei ole vieläkään vakavia kokemuksia seurustelusta, edellinen kerta kun niin sanotusti seurustelin oli vuonna 2001 elikkä noin 12 vuotta sitten, kun olin itse vielä 15 vuotias. Tämä suhde ei ollut mitenkään vakavaa - voi päätellä siitäkin etten vielä poikuudestani päässyt, mutta se oli kuitenkin hyvää aikaa elämässä ja tuolloisesta tyttöystävästäni jäi monia hyviä muistoja ja hetkiä, joita sitten näin yksinäisyyden katkeroittamien vuosien aikana on voinut silloin tällöin haikeana muistella.

Mitenkä äskeinen liittyy ketjun kysymykseen?

En haluaisi niin sanotusti aloittaa tätä vakavaa seurustelua sellaisen naisen kanssa, jolla kaikki seurustelun vakavat puolet ovat jo selvästi takana päin. Jos taustalla on kihlausta, synnytykset, lasten ensi askeleet ja sanat, ehkä jopa ensimmäiset päivät koulussa, mahdollisesti avioliitto. Jos minulla olisi enemmän kokemusta näistä asioista itsellänikin, näkökulmani olisi varmasti erilainen.

Ajatelkaapa vaikka niin että kun itse ette olleet vielä seurustelleet, niin olisitteko te halunneet aloittaa suhteessa, jossa puolisollanne on ex-puoliso, ja kaksi lasta? Tilanne varmaan muttuu kun näistä asioista kertyy enemmän kokemusta.

Henkilökohtaisesti toivoisin naisystävälläni olevan tulevaisuudessa odotettavissa näitä asioita, kun/ehkä hankin naisystäväni kanssa lapsia se olisi myös hänelle ensimmäinen kerta, haluaisin jakaa nämä kokemukset silloin jos ja kun ne omalle kohdalle sattuvat naisystäväni kanssa, eikä niin, että hän on jo nuo kokemukset jonkun muun miehen kanssa käynyt lävitse.

Naiset vaikuttavat suhtautuvan halveksuen kaltaisiini ihmisiin, yksinäisiin ja syrjäytyneisiin miehiin, eikä sellaisia poikkeuksia, jotka toisin voisivat huono-osaisempaan suhtautua vaikuta löytyvän muualta kuin yksinhuoltajien kirjosta ja en voisi uskoa yksinhuoltajat sisimmässään ajattelisivat toisin, koska ovathan hekin olleet joskus lapsettomia sinkkuja, ja kollektiivisesti heidän nuorempi olemuksensa on edustettuna vielä lapsettomien sinkkujen puolesta. Jos siis naiset keskimäärin suhtautuisivat minuun hieman vähemmän inhottavasti, niin voisin ajatella, että eivät yksinhuoltajatkaan niin ajattelisi, silloinkaan kun heillä ei olisi lapsia. Voisi kuvainnollisesti sanoa, että kun se neste päästä laskeutuu pois vasta lastenhankinnan jälkeen, se on hieman myöhäistä.

Sivuhuomautuksena: Jos itse haluaisin joskus lapsia, niin mitenkäs sitten kun puoliso päättää ettei hän halua enempää lapsia? Tämähän ei olisi enää yhteinen päätös, vaan tietyssä mielessä toispuoleinen päätös, koska se koskisi vain toisen parisuhteen osapuolen lapsettomuutta.

Parisuhde kulminoituu perinteisesti avioliittoon ja lasten hankkimiseen. Tähän liittyy perinteisesti myös sellaiset vanhat arvomaailmat, että avioliitto on pyhä ja sitä pitäisi kunnioittaa. Itse en ajattele mitään pyhyyttä, mutta toivon ainakin omalle kohdalleni sellaista avioliittoa, josta ei tarvitsisi erota, mutta eikai sille mitään voi jos niin kuitenkin käy.


Äitiys ei vähennä naisten naisellisuutta tai tee heistä vähemmän miellyttäviä ihmisiä

Minusta äitiensä pitää olla lapsistansa onnellisia ja niin he varmasti ovatkin, eikä sovi alkaa ajattelemaan siinä tilanteessa mitään katkeraa. Kyse ei siis ole sellaisesta että lapsia hankkinut nainen olisi ihmisenä ja persoonana yhtään vähemmän viehättävä, minusta voipi olla päin vastoin, yksinhuoltajat voivat olla hyvinkin viehättäviä ihmisiä. En kuitenkaan halua huijata itseäni ja kiinnostua vain viehättävyyden vuoksi ihmisestä, jonka kanssa en haluaisi seurustella.

Onkos teillä ajatuksia yksinhuoltajuudesta, sinkkuudesta tai niistä syistä, jotka vaikuttavat kumppaninlöytämiseen ja lasten hankintaan?

11

380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hahahhhahhhahhhaha

      Luulenpa ettei noilla spekseillä paljon vaatimuksia esitellä. Mutta saahan sitä haluta.

    • 78llö

      Mikä ihmeen henkilökohtainen blogi tämä sinkut palsta oikein sinulle on?
      Selität juttujasi aivan niinkuin olisit jokin julkkis.

      YH:t on ihan samalla tavalla erilaisia niinkuin sinä ja minäkin; on hyviä tyyppejä, on sekopäitä, on exiä jaloissa, on myös leskiä...blablabla

      Avaa ulko-ovesi ja ota askel kerrallaan kohti elämää.

      • surunveri

        Aiheena on yksinhuoltajat. Pitäisikö tekstissä olla toisenlainen kertoja, jotta säkin voisit sitä käsitellä?


      • Yksi on yhteistä

        Niillä on kaikilla niitä inhottavia äpäriä. Niistä en tykkää. On luonnollista vihata vieraan pippelin harhalaukauksesta siinnyttä lasta. Leijonauroskin savannilla tappaa toisen uroksen siittämät pennut.

        Äpärä on muitten siittämä. Mitä en ole itse siittänyt, en siedä silmissäni. Siksi EI yyhoolle. Siksi KYLLÄ teinineitsytnaiselle. Haluan itse poksauttaa ja itse siittää. Ja naisen on oltava tuore, freesi ja hehkeä. Kuten hedelmän. En syö mätää hedelmääkään. Jos immenkalvo on sörkitty rikki, ei ikinä tiedä kuinka moni on pökkinyt ja mitä iljettävää kohdussa ehkä jo sikiää!


    • lifemocker

      miksi sitä pitää kenellekkään noin pikästi perustella?
      eihän se kenellekkään muulle kuulu kuin sulle itsellesi!

    • tgg2

      Voisit mieluummin kirjoittaa esseen otsikolla " Miksi minä en aio seurustella naisen kanssa"

    • Reipas Mies

      Kuten tunnetut fyysikot tietävät missä vain, on myös p/s-teorissa AIKA suhteellista vaikka se meille ihmisille on absoluuttista.

      Eli miehen ja naisen biologinen aika on erilaista jonka uskallan tässä väittää. Naisen P/S-elämä alkaa (yleistän) varmemmin kuin miehen, ja laiturille jääneelle miehelle ei kehity henkisellä eikä fyysiselläkään tasolla taitoja käsitellä naisia siten että se puoliso sieltä joukosta setviintyy.

      Olet ap siinä oikeassa että luin hiljattain artikkelin suomalaisten naisten korkeasta ensisynnytys iästä, joka on jo 30v ja desimaalit. Eli vanhojen aikojen parikymppiset äidit on historiaa. Näin ollen ihan kuutamolla kolmekymppinen mies ei vielä ole, mitä olisi isäkanditaattina omien vanhempiemme aikaan.

      Yksinkertaisesti lapsettomia naisia on hyvin vähän sinkkuina, tai heillä on sitten utopistisia ajatuksia parisuhteestaan, miehestä, elämästä. Usein liian koulutettuja jotka eivät löytäneet paikkaansa tästä maailmasta. Ehkä rinnakkaisesta sitten.

      Biologisella tasolla parisuhde olisi helppoa rakentaa: kunhan on tarpeeksi miellyttävä kumppani kanditaatti joka haluaa sitoutua ja kipinää löytyy niin that's it. Valitettavasti ihmiset tekevat parisuhteistaan liian analyyttisiä, ehkä jotain tunnetta on liikaa, jotain liian vähän- kuitenkin meillä on kyky luoda ja vaikuttaa kumppanin tunteisiin. Halusimme tai ei.

      Valitettavasti palstan konsensus on että nainen lapsi paketti on kierrätys kamaa, mikä on sääli. Ehkä liian moni eliminoi mahdollisuutensa onneen. Jos sen itse tekee ennakkoluuloillaan, se ei ole sääli. On absurdia että jännät tatskamiehet saa kaiken pöydältä, mutta eivät osaa rakentaa hyvää perhe-elämää-kun siihen suostuminen on kuhnurin hommaa. Helvetin outoa porukkaa.

      • surunveri

        Harmillista tosiaan, eikä siihen mitään syytäkää oikein ole.


      • Naisten naurattaja
        surunveri kirjoitti:

        Harmillista tosiaan, eikä siihen mitään syytäkää oikein ole.

        Ätminkäisten aloitekyvyn ja naisten ymmärryksen puute.


    • .........

      Turha vaivata päätään tuollaisilla asioilla, jotka eivät sinua kosketa.

    • surunveri

      Minusta tämä YH kysymys on hyvin keskeinen osa sinkkuutta ja yksinäisyyttä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      60
      3332
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      1104
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      920
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      21
      917
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      800
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      734
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      44
      704
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      28
      704
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      29
      643
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      637
    Aihe