Oopiumia kansalle

Minä olen Jumala

Miksi minun pitäisi uskoa jumalaan? Siksikö koska joku on sepittänyt tälläisen tarinan paimenkansan tai ihan minkä tahansa muunkin ihmisjoukon massojenhallintatarpeisiin kauan ennen ajanlaskun alkua?

Miten jumala tai jumalat luodaan:

Määritellään hahmo tai hahmoja, onko ihmisiä tai eläimiä tai mitä ikinä keksitäänkään. Annetaan jokaiselle hahmolle nimi ja jaetaan yhteiskunnalliset, aattelliset ja moraaliset vastuualueet näille hahmoille. Liitetään hahmoihin tunteita, toiveita, pelkoja ja hieman armoa, jottei tarinan kuulijoille tulisi niin paha mieli. Palkataan taiteilijat tekemään maalauksia, kirjailijat kirjoittamaan "todistuksia" niiden olemassa ololle, runoilijoita tekemään ylistysvirsiä, muurareita rakentamaan kirkkoja sekä keksitään rituaaleja joilla tarinan kuulijat voivat todistaa uskollisuutta sille joka näitä tarinoita sepityttää, eli rahoittajalle. Määritellään hahmoille lisäksi vielä kaikkivoipaisuus, jotta tieteelliset saavutukset ei pääse nakertamaan kehiteltyjen hahmojen uskottavuutta eikä niiden imagoa tarvitse päivittää jatkuvasti.

VOILA!

Näin saadaan hahmo tai useampikin, jolla on vastaus kaikkeen, sille on luotuna "vakuuttavat" todisteet, sitä voidaan käyttää moraalisena oikeutuksena sekä velvoituksena ja pelollahallinta menetelmänä. Kaikki mitä joku oikeasti keksii, onkin vain hahmon antamia neuvoja tai inspiraatioita, ei yksilön itsensä omaa saavutusta tai pitkällistä ajatustyöskentelyä. Hänen tahtonsa on yllätys yllätys sama kuin hallitsijan tahto, ehkä hän (jumala) jopa käskee hallitsijaa, jottei hallitsijan oma vallanhimoisuus näkyisi ulospäin heille jotka tämän tarinan todesta ottavat.

Ne jotka eivät tähän tarinaan usko, ovat iljettäviä, pahoja vääräuskoisia (lue: huono yleisö) ja uskovilla on jumalan "luoma" oikeutus sylkeä toisin ajattelijoiden silmille tai käännyttää ja kiduttaa heitä. Opetetaan tätä tarinaa lapsille heti kun syntyvät maailmaan, kirjoitetaan heidän taulunsa täyteen tätä soopaa ja saadaan rahoittajalle uskollisia "seurakuntalaisia", jotka sitten ylläpitävät uskoa tähän tarinaan ja häneen joka käyttää tätä tarinaa perustellessaan sitä, että hänellä (rahoittajalla) on todellinen valta yleisöön. Näin aikuiselle ja järkevällekin saadaan luotua tunteisiin vetoamalla mielikuva joulupukista, joka antaa kauniita lupauksia taivaspaikoista jos malttaa tehdä sitä että tätä ja olla kiltisti, nöyränä häiritsemättä sitä joka häntä todellisuudessa tällä uskolla hallitsee ja ohjaa.

Sitä en epäile etteikö jeesus olisi ollut historiallisena henkilönä olemassa, kuva tuosta juutalaisten anarkistien sissijohtajasta vain on kovin kaunisteltu, jopa henkilöpalvontaan asti mennyt. Sikäläiset Runebergit ovat olleet asialla ja taitavasti lumonneet tulevat sukupolvet, jopa niin että näkevät näkyjä ja kuulevat olemattomia. Monia sotia on saatu perusteltua, monia ihmisiä on uhrannut ainoan konkreettisen elämänsä tuon tarinan takia uskoessaan saavansa mielivaltaisen luvatun palkkion, moni on luovuttanut omaisuuttaan sille joka tuon tarinan kehitti, moni on luopunut vallastaan ja vapaasta-ajattelusta.

Voin minä alkaa uskomaan jos se minua jotenkin palvelee. Kirkkoa tai muuta ei tarvita, vaan jokaisella on oltava oma yksityinen yhteys siihen kosmiseen voimaan josta kaikki muu seuraa.

16

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sirpasirpa1

      "Miksi minun pitäisi uskoa jumalaan?"

      En minäkään ymmärrä, että miksi sinun pitäisi uskoa.

      Ei miksikään.

      Miksi ihmeessä edes moisia kyselet?!

      • Minä olen Jumala

        "Miksi ihmeessä edes moisia kyselet?!"

        Asiahan on minulle henkilökohtaisesti ollut selvä jo hyvin pitkään. Aloitus kysymys on tarkoitettu jokaiselle, joka niin sanotusti etsii jumalaa (mitä ei tule koskaan löytämään). Itse asiassa "uskoon tulo" on ilmiö, jossa yksilö itse sepittää oman jumala tarinansa elämäntilanteiden asettamien raamien mukaan ja alkaa lopulta itsekin uskoa siihen. Muiden esittelemää jumalaa ei voi löytää, mutta siihen voi uskoa aivan kuten mihinkä tahansa muuhunkin tarinaan.

        Tarkoituksena on kertoa, miten ihminen luo jumalan omaksi kuvakseen. Jos tämä säästää ajanhaaskaamiselta, turhien toiveiden elättelyltä ja huijatuksi tulemiselta jonkun etsivän, kirjoitus on työnsä tehnyt.


    • 4 jKr

      Kristitty alkuseurakunta ei ollut mikään valtaapitävien edustaja. Juutalaiset oppineet vainosivat kristittyjä, ja nämä joutuivat pakoilemaan vuosisatoja. Adventistien ilmaiskirja "Suuri taistelu" kuvaa, miten vainoaminen on jatkunut eri muodoissaan jo pari tuhatta vuotta. Pärttylinyö on ehkä tuttu käsite, mutta harva enää tietänee senkään tapahtuman taustat ja sisällön.

      Raamattua ei kirjoitettu maallisen vallan pönkittämiseksi. Jeesuksesta kertominen on pitkään tuottanut kertojalleen ikävyyksiä. Me olemme nähneet kristillistaustaisten valtioiden valtakauden, joten meidän on vaikea käsittää sitä, miten monen marttyyrin uhrauksen ja mutkan kautta suomenkielinen Raamattu on meille saatu.

      • "Raamattua ei kirjoitettu maallisen vallan pönkittämiseksi. Jeesuksesta kertominen on pitkään tuottanut kertojalleen ikävyyksiä. Me olemme nähneet kristillistaustaisten valtioiden valtakauden, joten meidän on vaikea käsittää sitä, miten monen marttyyrin uhrauksen ja mutkan kautta suomenkielinen Raamattu on meille saatu."

        Niinpä niin, jätetään yli 1000 vuotta historiaa huomioimatta. Aika surkea perustelu.


    • 1213

      "Miksi minun pitäisi uskoa jumalaan?"

      Miksi minun pitäisi uskoa USA:n presidentin olevan? Ei miksikään. Samoin ei kenenkään tarvii uskoa Jumalan olevan.

      Mutta ihmisen pitäisi olla vanhurskas, jos meinaa päästä ikuiseen elämään.

      • Näin on

        Ei ole ikuista elämää.


      • 23dfv

        Narsismin huipentuma on kuvitella olevansa jotain niin erinomaista, että on ansainnut elää ikuisesti.


    • Ehkä on

      Entä jos ikuinen elämä onkin olemassa, mihinkään sitoutumatta ja mistään välittämättä, eikä sitä voi kukaan määritellä tai omistaa tai rajata oman joukkonsa käyttöön? Siinä ei ole lokeroita hyvin tai huonosti käyttäytyneille, teisteille ja ateisteille. Jospa se onkin ikään kuin luonnonlaki. Kun kukaan ei ole tullut sieltä toiselta puolelta kertomaan miten asia on, lopullista totuutta ei voi tietää, vaikka jotkut mielellään väittävät tietävänsä.

      • miettimistä

        Raamatulla on merkitys, jos sen tarinoilla on edes jokin mielekkyys. Miten on tämän tarinan kanssa Ilmestyskirjasta:

        "... ja sille annettiin syvyyden kaivon avain, ja kaivosta nousi savua niinkuin savu suuresta pätsistä...".

        Muistatte varmaan tulivuoren purkauksen, joka sulki koko Euroopan ilmatilan. Ja samassa Ilmestyskirjan kappaleessa puhutaan näin:

        Savusta lähtee skorpionilauma, joka ei saa vahingoittaa luontoa, vaan ainoastaan ihmistä. Tuona aikana, kun skorpionit pistelevät - kestää viisi kuukautta - ihminen etsii kuolemaa, mutta ei löydä sitä. Näillä "skorpinooneilla" (leviää kuin heinäsirkkalauma) on ihmisten kasvot, ja naisten hiukset ja "ikäänkuin haarniska" (samanlainen työpuku?) ja päässä "ikäänkuin seppeleet". Ja niillä on kuninkaana syyvyyden enkeli, jonka nimi on "kadottaja".

        Seppele kuvastaa gloriaa ja hyvyyttä - tällaisiksi on mieletty sairaanhoitajat. Voiko 2000 vuotta sitten paremmin kuvata tuota tapahtumaa, jos ei ole mitään tietoa esim. rokotuksista; 5 kk jatkunutta, hoitajien suorittamaa sikapiikkirokotuskampanjaa - varsinkin kun nyt tiedetään sen lopputuloskin. Jopa tämä sana "kadottaja" sopii tilanteeseen, kuten myös "etsitään kuolemaa, mutta sitä ei löydy" (sikaflunssa tappoi jopa vähemmän kuin normaali kausiflunssa).

        Katkelmat Johanneksen ilmestyksestä ja 9. luvun alusta.

        Oletteko muuten miettineet epäjumalan kuvaa, jolle annettiin Ilmestyskirjan mukaan jopa kyky puhua, nimittäin sitä, että miten monta kertaa tuota kuvaa te itse kumarratte, kun istutte sohvalle ja nousette sohvalta ylös lopetettuanne sen tuijottamisen?


    • miettimistä

      Tai entä kuvaus suuresta maanjäristyksestä, jossa kolmasosa kaupunkia tuhoutuu. Tosin kuolleiden määräksi sanotaan vain 7.000, mutta tämä Fukushima taas sopii yhteen VT:n lopun kanssa, koska siinä sanotaan "lyijykansia availlaan", ja lyijyhän on se, joka suojaa säteilyltä.

      "Kuolleita on löydetty 15 829[8], ja yli 450 000 ihmistä on evakuoitu sekä lisäksi 80 000 on evakoitu kodeistaan ydinvoimaloiden ongelmien takia Koillis-Japanissa.[9] Alueella noin 4,4 miljoonaa[10] taloutta menetti sähkönsaannin. Vedensaannin menetti noin 1,5 miljoonaa[10] taloutta. Professori Yuji Yagi arvioi, että Japanissa tapahtuu yhtä voimakas maanjäristys vain kerran tuhannessa vuodessa. Järistys tuhosi 1 353 kohteessa tiet, 48 siltaa, yhden padon, 18 469 taloa romahti kokonaan tai osittain, 141 taloa paloi maan tasalle, yli 80 000 taloon tuli osittaisia vahinkoja sekä alueella on 120 ilmoitettua maanvyörymää. Lanka- ja matkapuhelinverkko eivät väliaikaisesti toimineet tuhoalueella.[11]"

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Sendain_maanjäristys_2011
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Fukushima_I_-voimalan_ydinonnettomuudet

      Tämä oli sitten niin tulivuorenpurkauksen kuin sikapiikkipandemiakin jälkeen ihan reaalimaailman tapahtuma.

      • haloo.

        Mistä kaltaisiasi valopäitä sikiää? Mitä täytyy tehdä, että ajatustoiminta saa tuollaisia muotoja?


    • Minä olen Jumala

      Kaikki papiston kannalta iloiset tapahtumat ovat lähtöisin jumalasta/jumalista. Kun joku rikkoo jumalaa vastaan hän on joko tietämätön eksynyt tai "paholainen" on vallannut hänen mielensä. Näin hallitaan häpeällä ja väitetään vain tietyissä tapauksissa ettei nimenomaan kapinoiva yksilö hallitse itseään. Uskossa olevahan on täysin vapaa, jumalan "hyvää" johdatusta lukuunottamatta.

      Aivan kuten Hollywood elokuvilla, myös jumalan suunnitelmassa ihmiskunnan varalle on mukaansa tempaava pitkälle hiottu juoni, taitavien kirjailijoiden ja taiteilijoiden suunnittelemana. Mukana on hyviksiä ja pahiksia, ylämäkiä ja alamäkiä, sankareita ja roistoja. Luonnon ilmiöitä, katastrofeja, juonitteluja ja sotia tapahtuu ihan ilman tarinoita. Tarinoilla ne niputetaan näppäräksi kokonaisuudeksi.

      Tarinoita, jotka ovat riittävän mielivaltaisesti tulkittavissa eli vapaasti sovellettavissa, tarvitaan siihen että alamaisille saadaan luotua illuusio siitä että heitä käskyttävät ja manipuloivat henkilöt ovat jumalan suosiossa, joka sitten tulkitaan siten ettei heidän toimiinsa saa puuttua ilman että puuttuisi jumalan tahtoon. Eliitti siis itse sepittää itsestään jumalan valitsemia. Valta, rikkaudet ja työvoima saadaan alistettua samojen "jumalan valitsemien" sukujen hallintaan ja siihen ei tule puuttua.

      Synti määritellään yleisesti paheksuttavaksi asiaksi. Syntinen on häpeä stigma ja kertoo ettei sitä leimaa kantava ole toiminut jumalan (lue: eliitin) tahdon mukaan. Heitä saa muut syrjiä vapaasti ja heille voidaan näin (jumalan) oikeutuksella määrätä mielivaltaisia rangaistuksia. Jos teot ovat todella haitallisia valtaapitävien kannalta, heille määrätään kuolemantuomio. Rangaistukset, jotka olivat monasti julkisia ja häpeällisiä, toimivat peloitteena, jotta muut tajuavat pysyä nöyränä alamaisena. Kapinoitsijoita on aina vainottu. Varhaiskristityt onnistuivat ottamaan pelin haltuun ja kääntämään tilanteen omaksi edukseen.

      Ihmisiin, jo nuorena pelolla iskostettu syntikäsitys alkaa ohjaamaan alamaisten elämää ja näin Katolinen kirkko sai esimerkiksi tekosyyn alamaisten rahastamiseen, anekaupalla. Vaihtoehtonahan oli joutua helvettiin (taiteilijoiden luoma, julma fantasiamaailma) tai aneita maksamalla taivaspaikka jumalan valtakunnassa (toinen, mukava fantasiamaailma).

      Itse asiassa tälläinen samankaltainen uskonto on olemassa (tosin huomaamattomammassa muodossa) vielä nykyäänkin.. Huomaamaton sikäli, että enää kapinallisia tiedemiehiä ei tarvitse inkvisition kovistella. Nykyään siinä roolissa on toiset yksilöt.

    • Minä olen Jumala

      Synti: kun halutaan karsia/hillitä tietyntyyppistä käytöstä ja kehitystä jota luonnostaan ilmenee, mutta on haitallista liikkeen päämäärien kannalta, määritellään käsite "synti". Se saa alkunsa taiteilijoiden luomasta pahasta. Käärme ym petoeläimet sopivat luonnollisesti synnin lähteiksi. Synnin saa anteeksi kun todistelee riittävästi uskollisuuttaan valtaapitäville erinäköisin uhrilahjoin, siis nöyrtyy ja tekee heille mieliksi.

      Rukoukset ja messut: Tapa kerätä ihmiset yhteen, jotta heille ei jäisi liikaa aikaa ajatella/puuhastella omiaan. Kirkkoa yms. tarvittiin erityisen paljon ennen kuin media kehittyi, messuilla oli käytännössä monopoli mielikuvien ja maailmankatsomuksen luomiseen. Opetetaan yksilöille nuorena kaavamainen käyttäytymismalli, rituaalit, jotka on harmittomia eliitin kannalta, ja siirtää huomion pois oikeasti kyseenalaisista asioista focusoimalla sen mielikuviin. Lauletaan säveltäjiltä tilattuja tuotteita yhdessä, se lujittaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja paimenten on helpompaa pitää integroituva laumansa kurissa. Samalla laulujen sanomatkin tarttuvat paremmin alitajuntaan, kun käytetään mahtavia urkuja ja kuoroja. Samanlaista metodiikkaa myös muissa seremonioissa.

      Pelolla/rangaistuksilla hallinta: Tiedetään että elämä on tässä ja nyt. Palkataan taiteilijoita luomaan mielikuvia elämää edeltävästä ja seuraavasta ajanjaksosta jokaiselle kasvatettavalle yksilölle. Tällä menetelmällä kasvatetuille yksilöille syntyy vaihtoehdoton käsitys siitä, että heidän elämänsä onkin jo valmiiksi jonkun toisen käsissä ja kontrollissa. Oikea elämäkin alkaa vaikuttaa helposti jumalien "valitsemille" luovutettavalle kulutushyödykkeelle. Moni aikuinen käyttää kasvatuksessa vastaavanlaista metodia kuin "kadotus"; jos lapsi kiukuttelee autossa ja se harmittaa ja vaikeuttaa omaa oloa, uhataan jättää lapsi pientareelle, vaikkei tähän todellisuudessa ole motiivia.

      Kaste: Toimenpide jossa lapsi liitetään rekisteriin ja hänelle annetaan ennalta määritelty roolihahmo uskonyhteisönsä hierarkiassa. Roolihahmossa pysymisessä palkitaan oikeuksilla edetä hierarkiassa tai ainakin luodaan usko siihen. Tehdään mielellään jo nuorella iällä, jolloin ei vielä kykene ajattelemaan itsenäisesti tai pistämään vastaan. Siitä alkaa uskonnollinen kasvatus. Jos etenet hierarkiassa huipulle, opit ettei ole muuta kuin mukaansa tempaavaksi tehty tarina, kulissit ja kasvatusmetodit, ilman kaikkea sitä (jumalaa) jolla alamaisia hallitaan, mutta saatpa nauttia ja huumaantua vallasta ja vauraudesta. Vastuuta et kuitenkaan itse ota, vaan se ulkoistetaan mielikuville kuten jumalalle

      Uskonnolliset monumentit: Mahtipontisia investointeja joita muurarit tekevät, jotka osoittavat kenellä valta on ja ketä tulee kuunnella jos haluaa päästä osalliseksi leivänmurusiin. Tarkoituksena on näyttää kuinka pieni yksilö on mahtiin verrattuna.

      Pyhitetty lepopäivä: Alamaisista saadaa tehtyä ahkerampia kun määrätään tietyt ajankohdat nimenomaan lepopäiviksi. Näin luodaan käsitys siitä että muut ajankohdat ovatkin sitten raatamista niilden hyväksi jotka maat, luonnonvarat ym. tuotanto koneiston omistavat. Ensimmäiset kellot tulivat kirkon torneihin ja miksi? Koska aikatauluttamalla saadaan entistä paremmin alistettua ihmiset työnsä ääreen ja näyttelemään roolihahmoaan, silloin kun johtoportaalle sopii.

      Lopuksi voi kysyä kuinka vapaita ihmiset ovat? Entä millainen on uskonto 2.0 (näiden päivitetyt versiot)?

      • njä njäh NJÄÄH !!!

        Sinä et ole Jumala.

        Ps. Ja sensuroimanne aloitus on tallessa, joten njä njäh NJÄÄH !


    • Kansan oopiumia!

      Kansan vallat, tarvitsevat ja elävät huumeiden vaikutusten ansiosta. Päämääränsä on Jatkuvuudessa. Yksilöt eivät tunne loppua. Kaikki jatkuu. Joku suojelee pitää seksistä huolta. Kontrolli biseksuaali taipumusten rajoitus. Viha auttaa. Toisin uskovaisia kidutetaan tässä maailmassa ja viimeistään helvetissä. Monenlaisten tarpeiden moottori. Ateisti onkin onneksi vain älykkään mutta pienen osan tie. Niillä on omatunto. Uskossa on omatunto ulkoisen kurin pitäjän varassa. Jos usko Katoaa. Pääsee himot irti kuin Mikko Koivistolla.
      Näin Ovat Samin nännit.

    • Minä olen Jumala

      Jos olisin jonkun lahkon tms. johtohahmoja, palkkaisin "rajalla" käyneitä "todistajia" kertomaan tarinoitaan kuolemasta. Ohjeistaisin "todistajia" tietenkin kertomaan sitä mitä haluaisin lahkolaisteni kuulevan.

      Niin ikään järjestäisin TV7:lla "ihmeparantamis" tilaisuuksia. Niissä läsnäoleva yleisö olisi tietenkin omia lahkolaisia (suurimmaksi osaksi) ja hieman "etsikkoaikaansa" (lue: satujani sulattelevia) viettäviä osanottajia. Ennen taikatemppua sovitaan järjestelyt, kuka tekee mitäkin ja mihin hintaan, millainen tunnelma "etsiville" luodaan, kuka "parantaa" ja kenet, sekä keksitään juuri sellainen sairaus/vaiva jonka todentaminen ko. tilanteessa on mahdotonta, jolloin "etsivät" ovat vain "parannettavan" kertomusten varassa.

      Tunnelman luomiseen tilaisin taiteilijoilta virsiä joissa kerrotaan kuinka mystinen voima, jota jumalaksi/jeesukseksi/pyhäksihengeksi tms. sanotaan, tekee ihmeitä ja auttaa asiaani "uskovia". Näin saisin lisää kannattajia, jotka luovuttaisivat omaisuuttaan lahkolleni. Vain lahkon hierarkiassa korkeimmalla olevat saisivat tietää että kaikki on vain teatteria. Mutta hekin pysyisivät hiljaa sillä oltaisiin vannottu valoja ja määriteltäisiin rangaistuksia, ehkä jopa palkintoja suun kiinnipitämistä varten.

      Jos lahkossani oleva profeetta antaisi "ennustuksia" ja niistä jotkut osuisivat oikeaan (kenties jopa lavastuksen ansiosta), nostaisin niistä hirveän haloon ja saisin vakuuteltua seuraajilleni että tässä on totuus, olen ja kaikki minua seuraavat ovat siis jumalan valitsema. Jos profeetta epäonnistuisi, olisi se vain profeetan oma vika, uskon puutetta siis.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1418
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      942
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      731
    4. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      667
    5. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      32
      645
    6. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    7. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      624
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      614
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      588
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe