Uutta tietoa. Oikein uutta

tosi uutta

Profetioita 3 -osioon Piian uni 4.4.2013
Haluan kirjoittaa unesta jonka näin viime yönä. Uni oli todella voimakas ja painostava. Herättyäni en saanut pitkään aikaa enää nukuttuakaan, kun ajattelin vain unta ja sitä valtavaa painostusta mitä koin unessa.

Näin unessa Saatanan ja Obaman, jotka riitelivät hyvin voimakkaasti keskenään. Yhtäkkiä Saatana sanoi Obamalle: "Minä tuhoan sinut ydinpommilla." Sitten näin valtavan pommin vaakatasossa, minkä tiedostin olevan ydinpommi. Saatana alkoi nostaa pommia ylöspäin laukaisuvalmiuteen valtavalla voimalla ja kiireellä. Obama oli hädissään, koska hänellä ei ollut voimaa vastustaa Saatanaa. Sitten minä olin unessa mukana ja Obama odotti minulta 4-numeroista koodia, jonka avulla hän pystyisi iskemään ja puolustautumaan Saatanaa vastaan ja pelastamaan itsensä ja maansa. Tässä vaiheessa heräsin valtavaan painostukseen, että uskovien on nyt erityisesti rukoiltava Obaman ja USAn puolesta!

Tiesin herättyäni että tämä ei ollut oma ns. tavanomainen uneni, vaan Jumalan antama kehotus uskoville.

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 5.4.2013

Tuo Piian unessa näkemä Saatanan uhoama ydinpommi USAn tuhoamiseksi voi olla Pohjois-Korean ydinpommi. Pohjois-Korea on uhannut viime päivinä toistuvasti iskevänsä USAn kimppuun ydinaseilla.

13

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei eksytä

      Väärä uni. Eksytystä. Varokaa.

      • 234trgf

        Kyllä uni voi olla ihan oikea. Ei kai vääriä unia ole olemassakaan? On vain hörhöjä, jotka ottavat tavallisia unia "profetioina" ja hörhöjä, jotka keksivät tarinoita ja väittävät niitä unikseen. Moisia ei tarvitse sen kummemmin varoa, jos päänupista löytyy järkeä edes sen verran että osaa kävellä ja syödä purukumia yhtä aikaa.


    • Helluntailais-karismaattisuudesta ovat lähtöisin nämä kaiken maailman profeetat Jouko Pihon ja Leo Mellerin johdolla.

    • >>Sitten minä olin unessa mukana ja Obama odotti minulta 4-numeroista koodia...

    • Pin.1234

      Meinaatekos että, täällä on sopivaa kirjoitella satuja ja fantasioita ja väliin kirjoittaa Paavalia ja loadikeaa ja penseyttä. Piho ja Mellerikös ne niin tekevät, vai ihan omat eksyttäjät.

      • Siis..

        ..eihän tälle palstalla kovin mainittavasti muuta kirjoitellakaan kuin uskovaisten viiraavista päistä lähtöisin olevaa huuhaata. Ovat jääneet henkiseltä kehitykseltään siihen lapselliseen vaiheeseen jossa oman sisäisen maailman täyttää mielikuvitus ja sen tarjoamat huimat seikkailut erilaisine fantasioineen. Lisämausteita sitten haetaan kaikkien aikojen satukirjasta eli raamatusta.


    • yksin armosta

      Olenkin ihmetellyt, että noinkos sopuisasti sujuu yhteiselo...

    • Niinpä niin....

      Ihan kuin et olisi huomannut ja saanut omaa osaasi itsekin.

      • yksin armosta

        Tarkoitin kyllä pimeyden suunnitelmia, jos tuli väärintulkinta.


    • Örengör1
    • Nokkonen..

      Mita vihulaisesta? Nama uutinen vanha. Nama ninu ustava. Tama P-Korea juva.
      Ustava maa.

    • Ehkäpä tämä

      Eikös kaikki unet olekaan totta?

    • hkhk

      unia nyt näkee kaikenlaisia! itse olen nähnyt sellaisia unia jossa venäjä ja usa käyttää ydinasetta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      141
      3922
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      346
      2847
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2239
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      49
      2109
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      15
      1834
    6. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      11
      1645
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      165
      1363
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      93
      1242
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      92
      1087
    10. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      54
      1061
    Aihe