Kuinka hierarkinen uskonto syntyy

Minä olen Jumala

Oletetaan että on olemassa maailma ja ihmisiä joiden päässä ei ole mitään aatetta vaan kaikki noudattavat omien sukujensa / heimojensa / pienyhteisöjensä perinteitä jotka ovat muodostuneet puhtaasti käytännössä selviämisestä. Heillä ei ole jumalia; he eivät tarvitse sellaisia. Korkeintaan palvovat sukujensa esi-isiä. Aatteellisesti neitseellinen maailma siis.

Eräs yhteisön jäsen huomaa mietittyään että hän voi saavuttaa valtaa muihin jos saa itselleen auktoriteetin. Hänellä ei auktoriteettia kuitenkaan ole suhteellisen tasa-arvoisessa neitseellisessä yhteisössä. Tämä yksilö on ovela ja kehittelee mielessään hahmon joka kuvastaa hänen ideaaliminäänsä joka on kaikkivoipa. Tämä ovela kaveri kertoo sitten pellolla huhkiville ja vuorilla paimenessa oleville kavereille että hän kohtasi tälläisen mystisen hahmon.

Kaverit naurahtavat ja sanovat ovelaa tyyppiää hulluksi. Joka tapauksessa ovela tarjoaa hieman valtaa hänen parhaille ystävilleen jos he tulevat mukaan juoneen. Näin hän on saanut "todistajia" ja he voivat lavastaa tilanteita joita väitetään hahmon aikaansaannokseksi. Kun "todistajia" on enemmän, sepitetty jumala-hahmo on helpompi omaksua myös muidenkin. Se mikä erottaa nyt ovelan ja hänen kaverinsa näistä jotka ovat omaksuneet sen "todistajien" myötävaikutuksesta on sama kuin mikä erottaa tiedon ja uskon.

Valtaa saavuttanut kaveriporukka on nyt pieni eliitti suhteessa hahmon omaksuneisiin. Siinä on hierarkia, ja "todistajat" ovat ensimmäisiä osakkaita varhaisessa aineettoman tuotteen levittämiseen erikoistuneessa yrityksessä. Hierarkian huipulla on tämä ovela tyyppi, ja alimpana ne jotka ovat omaksuneet hahmon "todistajilta" jotka ovat pyramidissa keskellä.

Kun tämä pieni eliitti kuolee ja he ovat pitäneet "pikku"salaisuutensa omana tietonaan, tieto menee hautaan (salaisuus voidaan toki paljastaa uskollisimmille seuraajille, muttei tämä ole välttämätöntä). Tässä vaiheessa alkuperäistä totuutta tietämättömiä pääsee nousemaan hierarkiassa huipulle, mutta he ovatkin itse hahmon omaksuneita ja uskovat sokeasti siihen mitä kuollut eliitti heille kertoi.

Näin saadaan uskonto, pyramidi-rakenne, jossa kukaan (paitsi mahdolliset etuoikeutetut) ei enää korkeinta astetta myöten tiedä alkuperäistä tietoa ja pyramidi jatkaa itsensä ruokkimista värväämällä uusia hahmon omaksuvia organisaatioonsa, alimpaan kastiin siis. Pyramidissa edetään ylös saavutuksilla ja uskolla. Mielenkiintoisinta on se että kukaan ei tiedä alkuperäistä ideaa ja sen seuraus jää elämään omaa "elämäänsä" itsenäisenä "oliona" eli aatteena.

Kun tälläinen organisaatio osaa integroitua taktisesti yhteisöön / yhteiskuntaan, se pääsee leviämään todella räväkästi ja jyrää pois kaikki pienet paikalliset perinteet ja muodostaa vaihtoehdottoman näköisen yhteiskunnallisen skenaarion, esimerkiksi kristikunnan.

3

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaislikossa suhisee

      Mahdollisesti kristinusko on alkunsa saanut juuri kuvailemallasi tavalla,tuskimpa todellisuus tuosta paljoa poikkeaa.

    • Minä olen Jumala

      Parastahan tässä mallissa on että se ei koske pelkästään uskontoja, vaan myös mitä tahansa muuta mielikuvituksen tuotetta (uskonto on muuttujan x paikalla) ja yhdistää narsismin teoriaa yrityksiin.

      Aikaa ennen ovelaa kaveria voisi kutsua esi-uskonnolliseksi aikakaudeksi. Aikaa jolloin pyramidi-rakenne vaikuttaa uskonnolliseksi ja aikaa tieteen kehityksen edetessä jälki-uskonnolliseksi aikakaudeksi.

      Vaihe jossa tuo sosiaalinen pyramidi-rakenne kehittyy on suoraan kytköksissä ilmiöön narsismi: narsisti on tuo ovela kaveri, suosikkeja ovat "todistajat" ja "uhreja" ovat hahmon omaksuneet. Tämä näkyy myös yritysmaailmassa jossa narsisteja on suhteellisesti enemmän johtoportaassa kuin tavan duunareiden joukossa.

      Esi-uskonnollista aikaa leimaa luonnollinen ateismi: kukaan ei usko jumalaan sillä siitä ei ole kuultukaan, uskonnollista aikaa leimaa vahva teismi ja jälki-uskonnollista aikaa heikko teismi ja vahvistuva ateismi (jumalan "hylkäävä" versio ateismista).

      • kaislikossa suhisee

        Niin,kaikki pyramidi-huijaukset päättyvät aikanaan,niin tämäkin.

        Tämä huijaus on kestänytkin harmittavan pitkään samoin kuin pankkien harjoittama rahan lainaaminen mitä ei edes olemassa.

        Ehkä huono vertaus siinä mielessä että vain toisen huijauksen loppumisesta on ikävät seuraukset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      183
      1279
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      49
      690
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe