"Parempi yksin kun huonossa suhteessa"

Pariutunut

Tämähän monen krantun sinkun motto on.

No, kukapa nyt haluaisi olla huonossa suhteessa. Mutta mitä se "huono suhde" sitten oikein tarkoittaa? Itse epäilen että pariutuneilla on hyvin ikisinkuista poikkeava käsitys siitä mikä on huono suhde.

Uskon että pariutuneet ovat hövelimpiä toisen heikkouksien suhteen, ja ovat valmiita hyväksymään sellaisenkin suhteen, jossa uskovat ainakin alkuun saavansa huonomman kaupan. Heillä on kuitenkin uskoa siihen, että ajan kanssa tilanne muuttuu, tai he yksinkertaisesti ovat tyytyväisempiä vähempään.

Siksi meillä on lihavia naisia jotka pariutuvat normaalivartaloisten miesten kanssa, tai pitkiä naisia jotka pariutuvat lyhyiden miesten kanssa, ja pariskuntia, joissa toinen on toista paljon paremman näköinen. Heistä kaikista ainakin toinen on ollut valmis tinkimään vaatimustasostaan ja uskomaan esim. siihen, että seksuaalista vetovoimaa voi olla vaikkei toisen ulkoinen olemus olekaan kovin kaksinen, tai joka ei vie jalkoja alta pelkällä puheella.

Ikisinkut asettavat kohtuuttomia vaatimuksia kumppanilleen, eivätkä ole valmiita tinkimään niistä vaatimuksistaan. Aivan kuten se alempana kirjoitellut 130 kg nainen joka ei voisi kuvitella seurustelevansa ylipainoisen miehen kanssa koska ei koe heitä kiihottavina. Tai ne lukuisat katkeroituneet ätmit jotka haluvat kiukutella kuin lapset, kun eivät heti nuorena päässeet parisuhdemarkkinoiden huipulle, ja vaativat sen vuoksi serustelukumppaniltaan neitsyyttä.

47

504

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ätmikurppa

      Ätmit ja kurpat ovat saman rupisen epäonnen lantin kaksi puolta.

    • Kurpskurps

      Vastaan nyt kun jonkinlainen ikisinkku olen ja usein tuota "mantraa" hoen. Hyvin tiivistetysti huono suhde on sellainen

      - jossa on fyysistä tai henkistä väkivaltaa (myös lievät ilmenemismuodot kuten vähättelyt ja pikkunälvimiset huomioidaan)

      - jossa ei tule nähdyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään ja kokonaisena ihmisenä (joutuu ehkä piilottamaan tai kieltämään jotain olennaisia puolia itsestään)

      - jossa maailmankatsomukset, perusarvot, elämäntavoitteet, käsitykset parisuhteesta ja/tai eri asioihin liittyvät mieltymykset ovat niin erilaiset, että yhteistä suhdetta/elämää ei voi rakentaa ja ylläpitää ilman, että toinen tai molemmat osapuolet siitä selkeästi kärsivät (ei siis pystytä mitenkään löytämään molempia osapuolia tyydyttäviä kompromisseja)

    • peke

      Kuulen tuon "Parempi yksin kun huonossa suhteessa" fraasin sillointällöin, mulla on tapana vastata siihen että testaappa vaikkapa 15 vuotta yksinäisyyttä ja kerro sitten tuo sama uudestaan.

      • Höpö höpö

        Minä olen ollut täysi-ikäinen kolmisenkymmentä vuotta ja siitä ajasta sinkku hajanaisesti noin 28 vuotta ja olen yhä sitä mieltä, että on ehdottomasti parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa.

        Mitä sinä muuten kuvittelet huonon suhteen olevan? Siis sellaisen, jossa kärsit ja pitkästyt ja tunnet olevasi ihan väärässä paikassa mutta josta et silti halua lähteä, kun se omillaan oleminen on niin kauheaa?

      • juttuonnäin
        Höpö höpö kirjoitti:

        Olet kummallinen mies. Ehkä olet homo?

      • Ei homo vaan luuseri
        juttuonnäin kirjoitti:

        Olet kummallinen mies. Ehkä olet homo?

        Homohoijaa... jos joku mies ei onnistu saamaan suhdetta aikaan, niin aina joku ottaa tuon homokortin esille. Ei pystytä ymmärtämään, että joillekin se vaan on tosi vaikeaa iskeä naisia.

        Esim. itse (en se jolle vastattiin homokysymyksellä) olen ei-niin-hyvännäköinen mies, ja omaan vahvat empaattiset kyvyt (olen erittäin tunteellinen, herkkä suorastaan) sekä lähes valokuvamuistin - jokainen torjunta naiselta jää loppuelämäksi kuin videopätkä soimaan ajatuksissa, ja pidemmän päälle sitä vaan välttää kaikkea riskinottoa kun ei siedä kritiikkiä kun ei pysty unohtamaan sitä olankohautuksella.

        Helpompaa siis odottaa naisilta vihreää valoa tutustumisen suhteen. Valoa, jota ei tule.

      • Höpö höpö
        juttuonnäin kirjoitti:

        Olet kummallinen mies. Ehkä olet homo?

        Kyllä monella tuntemallani homollakin on toiveena miellyttävä parisuhde ja joillakin on ollut sellainen jo pitkään. Ei tämä ole seksuaalisesta suuntautumisesta kiinni.

        Minä olen kyllä nainen. Ehkäpä naisen on huomattavastikin helpompi viihtyä yksin kuin miehen - mieshän on aika orpo ressukka ilman naista, vaikka sitten äkäistä justiinaa kiltimmän puutteessa, mutta nainen pärjää sekä yksin että tarpeen tullen myös yksinhuoltajan vastuuasemassa. Minä taas en tarvitse miestä oikeastaan muuhun kuin seksiin, ja jollei hyvää seksiä (= seksiä läheisen ihmisen kanssa) ole saatavilla, olen vapaaehtoisesti ilman. Yhdenyön jutut ovat aina sitä minun mielestäni huonoa seksiä, joten on ihan turha vinkua, että saisin sitä lähikapakasta aina halutessani. Huono seksi on huono kokemus ja se siitä.

        Peke voisi kyllä vastata kysymykseeni, muttei taida haluta. Minkähän vuoksi?

      • Elämään tyytyväinen

        Sinkkuna oleminen ei tarkoita samaa kuin yksinäisyys. Yksin ja yksinäinen ovat kaksi eri asiaa. Olen sinkku, mutta harvoin yksinäinen, eikä minulla ole mitään hinkua katsella samaa naamaa 15 vuotta vain sen takia, että pitäisi olla seuraa. Kuka sitä paitsi on sanonut, ettei parisuhteessa, etenkin huonossa, voisi olla yksinäinen? Varmasti voi.

      • ätmi
        juttuonnäin kirjoitti:

        Olet kummallinen mies. Ehkä olet homo?

        Ihme oletus, jollaisen olen itsekin kuullut. Miten ikisinkkuudesta voidaan päätellä homous?

      • peke
        Höpö höpö kirjoitti:

        Kyllä monella tuntemallani homollakin on toiveena miellyttävä parisuhde ja joillakin on ollut sellainen jo pitkään. Ei tämä ole seksuaalisesta suuntautumisesta kiinni.

        Minä olen kyllä nainen. Ehkäpä naisen on huomattavastikin helpompi viihtyä yksin kuin miehen - mieshän on aika orpo ressukka ilman naista, vaikka sitten äkäistä justiinaa kiltimmän puutteessa, mutta nainen pärjää sekä yksin että tarpeen tullen myös yksinhuoltajan vastuuasemassa. Minä taas en tarvitse miestä oikeastaan muuhun kuin seksiin, ja jollei hyvää seksiä (= seksiä läheisen ihmisen kanssa) ole saatavilla, olen vapaaehtoisesti ilman. Yhdenyön jutut ovat aina sitä minun mielestäni huonoa seksiä, joten on ihan turha vinkua, että saisin sitä lähikapakasta aina halutessani. Huono seksi on huono kokemus ja se siitä.

        Peke voisi kyllä vastata kysymykseeni, muttei taida haluta. Minkähän vuoksi?

        Minkä vuoksi? Ylimieliset akat ei ole vastauksien arvoisia.

      • No, mä kerron

        Joo, ei kuule. Ei se niin mene, että sitten se oiskin kiva olla fyysisen tai henkisen pieksännän kohteena, tai sinkkuna vaikkakin elämä on rankempaa, yksinäisempää joskus, joutuu yksin vastaamaan kaikesta jne. niin kannattaisi ottaa siihen hoivattavaa ja kannateltavaa alkoholistia esimerkiksi. Ei kannata. Huonossa suhteessa missä pitäisi luopua itsestään ja elää yksin kuitenkin, ei tosiaan kannata olla, siinä hukkaisi lopunkin elämästään. Kuitenkin omana itsenään oleminen on niin tärkeää.

        Sinkun ei tarvitse olla yksinäinen, kuin ehkä silloin tällöin. Mutta kyllähän sinkulla voi olla ystäviä, kavereita, perhe, lemmikki, harrastuksia, työ tai opiskelut, kursseja tai kirjekavereita. Huono suhde voi taas estää kaikki kaverit, harrastukset ja tavoitteet, pahimmillaan et saa seksiä siinäkään, olen kuullut miten ihmiset 10 vuottakin liitoissaan kärvistelevät uskollisina puutteessa kun sängyt on viereisissä huoneissa, kriisi ei lopu mutta kulissit pitää pitää.

        Väkivalta, alkoholismi, läheisriippuvuus, nistit, narsistit, henkisesti väkivaltaiset, kusipäät, jne. miksi yksinolo olisi pahempi?
        Ihminen joka ei arvosta, jonka kanssa olet yksin. Miten on pahempi olla oikeasti 15 vuotta sinkkuna, itsekseen, kun feikisti parisuhteessa missä tulee koko ajan torjutuksi ja jää yksin. Pahempi se valhe on, valhe muka kumppanista kun on koko ajan yksin. Huono suhde ei korjaa 15 vuoden yksinäisyyttä, vaan saattaa olla jopa pahempi.

        Joten, oikeastaan, ei, 15 vuotta ei riitä, jos riittävän huono suhde on. Mutta joillekin se huonoista huonoinkin suhde on parempi kun ei mitään. Heistä ei ihmetellä mikä heitä vaivaa, kukaan ei osoittele että miksi toi on noin siaras, outo, läheisriippuvainen. Ihmetellään mutta jollain lailla se on normaalimpaa tyytyä vaikka puliukkoon kun elää yksin. No, mielipiteensä kullakin.

      • Höpö höpö
        peke kirjoitti:

        Minkä vuoksi? Ylimieliset akat ei ole vastauksien arvoisia.

        Niinpä, peke ei osaa vastata, kun peke ei yhtään tiedä, mistä on puhe. Oikein klassinen ja kliseinen "aidan takan ruoho on aina vihreämpää" -ajattelumalli.

      • peke
        Höpö höpö kirjoitti:

        Niinpä, peke ei osaa vastata, kun peke ei yhtään tiedä, mistä on puhe. Oikein klassinen ja kliseinen "aidan takan ruoho on aina vihreämpää" -ajattelumalli.

        Kyllä tietää, ylimielinen akka.
        Ajattelumalli on tasan päinvastainen.
        Silloin kun minä olin parisuhteessa, aidan takana oleva ruoho ei kiinnostanut, eikä sinkkuelämä houkutellut.
        Toivotan ylimieliselle akalle yksinäistä elämää ja kuolemaa. Hyvästi.

      • Höpö höpö :)

        Nyt selvisi, mikä pikkupekeä harmittaa: peken naista vihreä ruoho aidan takana kiehtoi ja nainen häipyi toisen miehen kyytiin. Tai peken kannalta vielä harmillisempaa: peken nainen katsoi, että on parempi olla yksin kuin suhteessa peken kanssa, ja nauttii nyt elämästä ilman pekeä.

        Ymmärrän kyllä, että harmittaa. Mutta jos joskus vielä haluat naisystävän, paranna asennettasi ja kielenkäyttöäsi, muuten eivät naiset kiinnostu.

      • peke
        Höpö höpö :) kirjoitti:

        Ylimielinen akka ei kaikkea tiedä vaikka se niin luulee. Kumppani lähti 5 vuotta sitten sinne mistä ei kukaan ole palannut...

      • Satuja ja tarinoita
        peke kirjoitti:

        Ylimielinen akka ei kaikkea tiedä vaikka se niin luulee. Kumppani lähti 5 vuotta sitten sinne mistä ei kukaan ole palannut...

        Olipa äärimmäinen keino. Taidat olla aika ikävä ihminen.

    • Yksi ajatus

      Huono suhde on pahin tapa hukata elämänsä parhaat vuodet. Kannattaa tietoiseti valita vastuullinen ja rakastava kumppani, joka myös on valmis tekemään jatkuvasti töitä parisuhteen eteen ja kohtaamaan ikääntymisen haasteet. Sellaisia on vaan valitettavan harvassa. Nykyinen uusavuton pullamössösukupolvi ei osaa edes rakastaa kuin sitä peilistä näkyvää tyyppiä.

      • 16+3

        Tyhjästä joukosta on aika vaikea valita.

    • lifemocker

      noh pitäähän se huonokin suhde olla jokaisella koettu ennen sitä hyvää suhdetta niin siitä sitten oppii aika helvetisti parisuhdetaitoja

      • Kattimatti

        Parisuhdetaitojen korostaminen alkaa olla nykyisin mantran tavoin ylikorostettua. Rohkenen väittää, että parisuhdetaidoiltaan kokematon on ihan yhtä varteenotettu kuin kokeneempi. Oleellista on oma mielenkiinto ja sopivan kumppanin löytyminen. Terve ja asioiden suhteen kokemattomampi ihminen oppii halutessaan uusia asioita.

        Ainakin itseä ns. ikisinkkuna puistattaisi ajatus siitä, että mahdollinen tuleva parisuhde etenisi jonkun ennalta määrätyn käsikirjoituksen mukaan, eikä suhde toisi mukanaan mitään uutta.

        Jos taas jossitellaan siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa, kaikissa asioissa on sekä hyviä että huonoja puolia. Jopa parisuhteessa että suhteetonta sinkkuelämää viettäessä. Perimiltään kyse on siitä, kuinka paljon näitä hyviä ja huonoja asioita kukin haluaa korostaa.

    • ohnoes

      Toisinaan naisen kannattaa kestää huono suhde jos saanut sellaisen YT-miehen kanssa. Kyllä siinä on kaverit kateellisia omalle laatumiehelle vaikkei se kovin kummoinen kahden kesken olisikaan.

    • ätminkäinen

      Yksi huono suhde kiitos.

      • Johughjgucihgh

        No kyllähän se sinkku elämä voittaa sata nolla verrattuna siihen että minun vaahterakujan iki ihanaan kaksiooni tulisi asusteleen
        100 kiloinen elviira johon en tunne mitään seksuaalista vetovoimaa ja kiinnostusta

        KENENKÄÄN EI TARVITSE PARIUTUA EPÄMIELLYTTÄVÄN IHMISEN KANSSA

    • miksi poju !

      Kukaan ei myöskään pakota sinua pariutumaan epämillyttävien ihmisten kanssa .

      MIksi luulet toisin ?

    • 40 pillun AT-mies

      Minusta tämä slogan pitäisi muuttaa muotoon: Parempi yksin kuin käytetynhuoran kanssa.

      • 40 pillun AT-mies

        Tai myös: Parempi yksin kuin ruman naisen kanssa.

    • JEPS.

      Minusta tämä slogan pitäisi muuttaa muotoon: Parempi yksin kuin käytetynhuoran kanssa.

      Vain uskoa tunnustavat ajattelevat laillasi .Älä tee huorin .

      Uskoa tunnustamattomat eivät tunnusta huoruutta. .Ei myöskään käytettyjähuoria.

    • LaKIMIES1

      Niin. Varmasti on parempi yksin kun huonossa suhteessa. Mitäs siitä.

      Minkä ihmeen vuoksi jaksatte vaivata päätänne ihan turhilla aiheilla. Pitäsisihän tuon olla itesestään selvä !!!

    • psykopaatti1

      Minulle kelpaa vaikka maalaistalon lehmä ! Niitä minulla onkin ihan säännöllisin väliajoin. Ei tarvi olla yksin eikä se välitä mistään !

    • kohtuus kaikessa

      Itselleni huono suhde on sitä ettei panosta siihen parisuhteeseen yhtä paljon kuin itse. Pettää tai on muuten epäluotettava,ailahtelevainen,alko maistuu liikaa jne.
      On asioita joista en tule tinkimään enkä tee kompromissia,jos sen vuoksi jään yksin ja olen jonkun mielestä siis liian vaativa niin sitten jatkan yksinoloa.
      En odota toiselta yhtään sen enempää kuin mihin itse pystyn.

      Ei sinkkuus ole minulle kirous tai mikään negatiivinen asia koska nautin siitä enkä koe tarvetta muutta tätä asiaa miksikään.

    • perheväkivallan uhri

      Onko koskaan tullut mieleen katsoa suomalaisesta perheväkivaltatilastosta mitä huono parisuhde Suomessa tarkoittaa !!!

    • Parempi katsoa2

      Tässä maassa on tapettu jo tarpeeksi perheitä koska ollaan menty väärään parisuhteeseen !

    • Ikisinkku M

      Kyllä itse olen melkeinpä sitä mieltä että parempi yksin kuin kohtuullisen toimivassakin suhteessa, elämä vain on paljon helpompaa ilman naisten aiheuttamaa lisätaakkaa elon tiellä.

      Toki voisin seurustellakin enkä ollenkaan ole mielstäni kohtuuton jos odotan naiselta suhteellisen säännöllisiä elämäntapoja, vähän säästöjä, lapsettomuutta ja kohtuullista ulkonäköä koska itsellänikin nämä kaikki löytyy. Jos ei näihin hyvinkin kohtalaisiin spekseihin menevää naista löydy tai se nainen minua löydä voin kyllä sitten ihan hyvin olla sinkkunakin eikä siinä ole mitään kohtuutonta tai katkeraa.

      • Katsoisitko peiliin

        Vai säännöllisiä elämäntapoja, vähän säästöjä, lapsettomuutta ja kohtuullista ulkonäköä. Elämäntapojenhan pitää tietysti vastata niitä sun mieltymyksiä, eikö vaan. Säästöt tarvitaan, jotta sä saisit kaiken ilon ilmaiseksi. Lapseton, koska et voi sietää muiden lapsia ja vain sun perimä ja rotu kelpaa. Kohtuullinen ulkonäkö on sitten risteytys sun äitiä ja sun suosikki pornostaraa. Tiedätkös, mulla on kristallipallo ja se sanoo, että sä tuut olemaan ikuisesti yksin.

      • 15+19
        Katsoisitko peiliin kirjoitti:

        "Elämäntapojenhan pitää tietysti vastata niitä sun mieltymyksiä, eikö vaan."

        Täh? Siis tietenkin sen toisen elämäntapojen pitää vastata omia mieltymyksiä. Pitäisikö ihan väkisin ottaa esim joku dokaava sohvaperuna, vaikka itse olisi raitis liikkuvainen ihminen? Pitäisikö kumppaniksi valita ihan kuka vaan ilman mitään henkilökohtaisia kriteerejä, ja sitten yrittää viettää loppuelämä yhdessä hellästi rakastaen?

      • mies32
        15+19 kirjoitti:

        Ei elämäntapojen tarvitse olla samanlaisia. Mikseipä sporttinen voisi sohvaperunaa rakastaa tai päinvastoin? Toki usein samanlaisuus lisää mahdollisuuksia tunnesiteen syntymiseen. Mutta todella paljon on pariskuntia, joiden elämäntavat poikkeavia.
        Mutta en minä ainakaan naiselta liikuntaa erityisesti vaatisi jos pysyy kohtuullisissa mitoissa ja terveenä. Voisin toki yrittää motivoida liikkumaan, mutta ei se todellakaan olisi suhteen ja tunteiden edellytys.

      • Niinonnoinnäinon
        mies32 kirjoitti:

        Niin. Olen samaa mieltä. Miksi pitää harrastaa samoja asioita. On parempaa jos jokaisella olisi jotakin omaa erityistä, joka rikastuttaa toista. Toinen esim. piirtää ja toinen soittaa, toinen juoksee ja toinen surfailee. Minä esim. tykkään teatterista ja museoista ja toinen tykkää metsästä ja merestä, näin syntyy laajempi kiinnostusten kenttä. :)

      • 78787878

        Ei samanlaisia, mutta samansuuntaisia. Kun itsellä on terveelliset elämäntavat, niin en kyllä kestäisi katsoa mitään ketjupolttajaa ja /tai rankemmin ryyppäävää miestä. Hyvin satunaninen polttaminen ja juominen on ok, en mikään täydellinen nipo ole.

        Mutta mieluummin savuton ja sellainen, joka juo joskus harvemmin sen lasin tai pari kuten minä. Epäterveellinen ruokavalio menettelisi, pyrkisin varmaan vähän opastamaan kuitenkin. :)

        Harrastuksilla, koulutuksella, työllä ja tuloilla tms. ei sitten merktystä olekaan. Ei tarvitse olla samankaltaisia mitä itsellä.

      • Fghtyihgfvbk
        78787878 kirjoitti:

        Uskon että peruspositiivisuus on tärkein elämän elementti. Vaikeuksia vahvistaa luonnetta ja helppous auttaa etenemään.

      • 20+20
        Niinonnoinnäinon kirjoitti:

        Niin. Olen samaa mieltä. Miksi pitää harrastaa samoja asioita. On parempaa jos jokaisella olisi jotakin omaa erityistä, joka rikastuttaa toista. Toinen esim. piirtää ja toinen soittaa, toinen juoksee ja toinen surfailee. Minä esim. tykkään teatterista ja museoista ja toinen tykkää metsästä ja merestä, näin syntyy laajempi kiinnostusten kenttä. :)

        Elämäntavat on eri asia kuin harrastukset.

        Ja toki sporttinen voi rakastaa sohvaperunaa, mutta tuskin kenelläkään on aihetta valittaa jos joku katsoo että se ei häntä viehätä. Tottakai se kumppani valitaan nimenomaan omien mieltyysten mukaan, eikä vain sillä että muut sanovat että kyllä tuon sulle pitäisi kelvata.

      • -------------------

        Pystyn ymmärtämään nuo muut kriteerit, mutta miksi naisella pitää olla säästöjä?

      • Ikisinkku M
        Katsoisitko peiliin kirjoitti:

        Vai säännöllisiä elämäntapoja, vähän säästöjä, lapsettomuutta ja kohtuullista ulkonäköä. Elämäntapojenhan pitää tietysti vastata niitä sun mieltymyksiä, eikö vaan. Säästöt tarvitaan, jotta sä saisit kaiken ilon ilmaiseksi. Lapseton, koska et voi sietää muiden lapsia ja vain sun perimä ja rotu kelpaa. Kohtuullinen ulkonäkö on sitten risteytys sun äitiä ja sun suosikki pornostaraa. Tiedätkös, mulla on kristallipallo ja se sanoo, että sä tuut olemaan ikuisesti yksin.

        no niin puretaanpas tämä eli

        säännölliset elämäntavat:
        Ei pitäisi olla kovin iso vaatimus sellainen että ihmisellä olisi elämässä jonkinlaista säännöllisyyttä töiden, opiskelujen tms. kautta, ihan sama minkä kunhan ei ole mikään narkkari baariruusu kyseessä, useimmat naisethan eivät olekaan niin tämä ei todellakaan ole iso vaatimus, ihan normi-ihmisen normielämä riittää ja koska itse käyn töissä en halua että nainen yökaudet kolistelee ja touhuilee omiaan silloiin kun yritän nukkua. Työtönkin saa olla jos se ei ole itseaiheutettua ja yrittää hakeutua töihin eikä ole mikään ongelmatapaus. Olenko muka liian jyrkkä tässä asiassa?

        Säästöt:
        Niin, vähän saisi olla koska en halua että kukaan joutuisi kanssani olemaan pelkästään taloudellisten seikkojen nojalla, siksi hyvä jos tulee omillaan toimeen ja mieluummin mukavasti niin voidaan sitten matkustella ym. ilman taloushuolia ja isompia säästämisoperaatioita.

        Lapseton:
        Kyllä minä toki siedän muiden lapsia mutta en halua niille alkaa isäksi kaikilla velvollisuuksilla iman mitään oikeuksia, käytännössöhän se olisi olla se sä et oo mun oikee isä -mulkero joka luultavastikaan ei kiitosta saisi jos yrittäisi ohjata parempaan suuntaan eronneiden "oikeiden" vanhempien lepsua kasvatusmallia jonka vuoksi lapsiraukka ajautuu vaikeuksiin ennemmin tai myöhemmin.

        Kohtuullinen ulkonäkö:
        Hyvin pitkälle pääsee jo pelkästään sillä että on hoikka, ei todellakaan tarvitse mikään pornostara olla mutta ei toki seksikkyys haitaksikaan ole.

        Kuten tuossa aiemmin mainitsin voin hyvin olla sinkkunakin :)

      • Ikisinkku M
        ------------------- kirjoitti:

        Pystyn ymmärtämään nuo muut kriteerit, mutta miksi naisella pitää olla säästöjä?

        Tuossa ylempän jo tuohon oikeastaan vastasin:

        "Niin, vähän saisi olla koska en halua että kukaan joutuisi kanssani olemaan pelkästään taloudellisten seikkojen nojalla, siksi hyvä jos tulee omillaan toimeen ja mieluummin mukavasti niin voidaan sitten matkustella ym. ilman taloushuolia ja isompia säästämisoperaatioita."

        Tähän voisin vielä jatkaa sen että kun olen huomannut että hyvin usein naiset ennemmin tai myöhemmin haluavat päästä saman katon asumaan niin eikö se olisi kaikin puolin mukavampi rakentaa sitä yhteistä pesää jos kumpikin pystyy myös rahoitukseen osallistumaan? Vähän epäilen että jos minä kokonaan maksan asunnon se ehkä naisesta tunnu sitten "omalta", tuollainen järjestely saattaisi myös johtaa siihen että nainen pysyttelisi kanssani pelkästään rahan vuoksi kun 0 euroa vuokraan olisi jokatapauksessa paljon vähemmän kuin X euroa vuokraan. Sitäpaitsi, vaikka jonkinlaisen ok-talon naiselle voisin hankkiakin en itsekseni sitä voisi välttämättä veden ääreltä ostaa niin en sitten edes tahdo okt:hen mutta jos hyvä nainen osallistuisi kustannuksiin olisi kiva asua rannan äärellä.

    • sinkku30+

      Jaa. No en tiedä motoista mitään, mutta kun katselen ympärilleni väkijoukossa ja mietin haluaisinko minä jonkun noista kanssa saman katon alle, niin aika harvoin se vastaus on myöntävä! Ja ne monet ok näköiset jotka voisin hyväksyä, niin yleensä kysyn itseltäni, et onko mulla tuon kanssa mitään yhteistä, ja yleensä vastaus on kieltävä!, joten....En voi sanoa olevani onnellinen, mutta mitä ne on ne vaihtoehdot..Niitä ku vain ei ole juurikaan:(

      • olet ennakkoluuloinen

        Mitä väliä sillä ulkonäöllä on, jos sulle on tärkeämpää, onko teillä mitään yhteistä?

      • sinkku30+
        olet ennakkoluuloinen kirjoitti:

        Mitä väliä sillä ulkonäöllä on, jos sulle on tärkeämpää, onko teillä mitään yhteistä?

        Missä sanoin, että tärkeämpää,, en missään. Kyse on aina kokonaisuudesta. Ei auta jos on ulkonäköä, jos ei oo muuta. Ei auta jos on ulkonäköä, jos ei oo muuta,, kuten mitään yhteistä minun kanssani... Olen aina etsinyt vain täydellistä kaveria itselleni ja juuri itselleni, eikä mikään muu tule kyseeseen, koska olen aika huono pettämään itseäni.. Tiedän, että olen ikisinkku tällä metodilla, mutta minkäs teet. Minä en ole mies joka vetää alta lipan, taikka myy nahkansa halvalla...

    • Kattimatti

      "Ikisinkut asettavat kohtuuttomia vaatimuksia kumppanilleen, eivätkä ole valmiita tinkimään niistä vaatimuksistaan. "

      Tyypillistä yleistämistä. Veikkaan, että osa ikisinkkumiehistä (kuten allekirjoittanut) ovat sinkkuja yksinkertaisesti siksi, koska kokevat ettei heillä ole sijaa nykyisillä parisuhdemarkkinoilla. Eikä sitä kokemusta helpota huonot/vähäiset kokemukset, pakit ja muutenkaan ne lukuisat naisten jo etukäteen asettamat vaatimukset, jopa voivat olla keskenään jopa täysin ristiriidassa.

      Nykyään ihmisistä on tullut putkinäköisiä ja aivan liian lokeroivia. Jos et kuulu siihen tiettyyn lokeroon, stereotypiaan tai karsinaan, peli on jo pelattu ennen kuin olet ehtinyt kunnolla edes kissaa sanoa.

      "Aivan kuten se alempana kirjoitellut 130 kg nainen joka ei voisi kuvitella seurustelevansa ylipainoisen miehen kanssa koska ei koe heitä kiihottavina."

      Jos nyt jätetään nämä painoviittaukset sikseen, todellinen syy on se, että turhan moni ihminen sulkee tarpeettomasti vaihtoehtoja pois vaatimuksilla ja ennakkoasenteilla. Ihmisiä katsotaan nenän vartta pitkin, vaikka toista ihmistä ei edes tunneta. Mennään liikaa ulkokuoren ja stereotypioiden varassa. Esimerkiksi, jos olet nelikymppinen ikisinkkumies ja asut vuokrallla olet automaattisesti luuseri, vaikka maksat elämisesi itse, olet velaton ja käyt töissä. Tai sitten oletetaan, että sinkkumiestä kiinnostas vain alkoholi ja irtosuhteet. No kaikkia ei kiinnosta.

      " Tai ne lukuisat katkeroituneet ätmit jotka haluvat kiukutella kuin lapset, kun eivät heti nuorena päässeet parisuhdemarkkinoiden huipulle"

      Eli siis polkemaan ja kierrättämään mahdollisimman montaa naista, kun ollaan niin "aikuisia".

      "vaativat sen vuoksi serustelukumppaniltaan neitsyyttä"

      No, eiköhän se ole ihan luonnollista suosia sellaista kumppania, joka on seksuaalisesti kutakuinkin samassa lähtöasemasssa. Näillä kaiken kokeneilla ja kaiken tietävillä kun tuppaa usein olemaan vahvat luulot siitä omasta erinomaisuudesta, kun asioita peilataan lähinnä määrää ja kokemuksia vasten. Oma lukunsa ovat seksin saralla hällä väliä tapaukset, jolla kumppanit vaihtuu useammin kuin sukat. Jälkimmäinen tapaus ei ole parisuhdetta ajatelle mitenkään potentiaalista materiaalia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      101
      6183
    2. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      212
      3416
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      18
      3335
    4. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      66
      3308
    5. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2525
    6. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2494
    7. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      28
      2353
    8. Onko 172cm lyhyt?

      Pitääkö miehen olla pidempi kuin 172cm?
      Sinkut
      270
      2091
    9. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1656
    10. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1443
    Aihe