Ihastunut mies

tekee kipeää

Olemme naimisissa ja olleet yhdessä neljä vuotta. Kerron heti, että en ole sairaalloisen mustasukkainen nainen, eli ajatelmani seuraavasta ei johdu välttämättä kuvitelmista.
Meillä on rakkausavioliitto, paljon tunteita toisiamme kohtaan ja hyvä vakaa elämä muutenlin. Yksi lapsi ja taloudellisesti pärjätään. Kuitenkin jotain tapahtui kolme vuotta sitten, kun mieheni ekan kerran tapasi siskoni, mieheni sosiaalisesti taitavana ihmisenä meni jotenkin lukkoon ja, koska koskaan aiemmin ei näin nähteni ole hänelle käynyt, jäi se minua intensiivistä ihmistä kovasti ihmetyttämään. Minulla on viisi muutakin siskoa, mutta tämä yksi sisko joka sai mieheni menemään lukkoon, saa samantyylisen reaktion miehessäni ainoastaan edelleenkin aikaan. Asia ei minua muuten häiritsisi, mutta kun mieheni ei ole kenestäkään muusta toisesta sisarruksestani samalla tavoin kiinnostunut, että jopa ohimennen kyselee siskon asioista (utelee semmoisia mitä ei muista koskaan kysy) ja hakeutuu mielellään siskon seuraan, kun vain voi. Mieheni ei ole kovin vaatetietoinen tai hienosti laittautuva, mutta minua ahdistaa hänen laittautumisensa silloin, kun olemma siskolle menemässä kylään tai sisko tulee meille, mutta ei muutoin komeana miehenä tee tätä juuri muutoin.
Asia satuttaa,sillä kun hän sanoo minua rakastavansa, en pysty uskomaan eään siihen, että hän ajattelisi vain minua ainoana rakkautenaan. Itse rakastan miestäni syvästi, niin että jos huomaisin ihastuneeni tai ajattelevani muita, haluaisin karttaa sellaista seuraa mikä voisi olla avioliittoni välissä.

3

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdasgd

      Ootsä puhunut miehes kanssa tästä asiasta?

    • haloo4

      se mies on ihastunut ei voi muuta sanoa miehenä voin todistaa sen :)

    • Kokenut tämänkin

      Siinä vaiheessa, kun mies kieltää kaiken ja alkaa puhumaan pahaa hänestä, tiedät varmasti, että hän on rakastunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      136
      5801
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      177
      3450
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      28
      2607
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      466
      2533
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2305
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      181
      1872
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      127
      1445
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      36
      1222
    9. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      51
      1125
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1026
    Aihe