Suomen kesä on ohi. Syksykin meni jo. On alkanut talvi. Ilmojen puolesta koko loppuvuosi tulee olemaan pitkää ankeaa alamäkeä. On tullut aika tehdä välitilinpäätös kuluneesta vuodesta. Elämässähän on syytä asettaa tavoitteita, koska muuten ei voi tietää onko onnistunut. Eikä pitkän päälle ole järkeä elää, jos ei ole mitään tavoitteita. Tämän ketjun teeman mukaisesti nyt voidaan liisteröidä seinään kesän 2013 tavoitteiden toteutuminen. Siis seurustelun, iskemisen ja/tai vastakkaiseen sukupuoleen tutustumisen näkökulmasta.
Ei ole väliä oletko ATM (alemman tason mies) tai jotain muuta. Miten kävi, saavutitko kesän 2013 aikana asettamasi tavoitteet naisten saamisen suhteen?
Itse asetin jo keväällä selkeän tavoitteen: kesän 2013 aikana hommaan jostain asuntooni naisen, joka riisuutuu nähteni vähintään alusvaatteisilleen. (Rankkaa, vai mitä? Nähdä vähäpukeinen nainen! En lähtenyt edes haaveilemaan mistään intiimimmästä kanssakäymisestä).
Mikään ei ollut kiellettyä tavoitteeni saavuttamiseksi. Olisin voinut palkata vaikka "ammattilaisen" strippaamaan olohuoneessani! Kyse oli vain siitä, että minä olen asunnossani kahden kesken naisen kanssa ja nainen on minun nähteni vähintään alusvaatteisillaan. Alastomuus olisi ollut ns. bonusta.
Miten kävi? - Jokainen varmaan arvaa. Homma pissi kivuliaasti. Kesän 2013 aikana asunnossani EI EDES KÄYNYT yksikään nainen. Siis edes vaatteet päällä. Koko vuonna 2013 asunnossani ei ole käynyt yksikään nainen, eikä tosin vuonna 2012, 2011 tai 2010, tai sitäkään ennen. Jäätiin aika kauas siitä, että olisin saanut silmäniloa, paremmasta puhumattakaan!
(Jos unohdetaan tietokone, TV sekä tissibaari (kerran ollut eläissäni), niin näin alastoman naisen viimeksi livenä vuonna 1998 juhannuksena ja aurinkorannalla yläosattoman 2005. Muistaakseni. Ei siis ole paha tilanne, etten nyt tänä kesänä sattunut saamaan asuntooni asti yhtään naista! Muistan lähes sumeasti miltä vähäpukeinen tai alaston naisvartalo näytää livenä).
Mutta palataan lopuksi ketjun kysymykseen: Miten sinulle kävi? Saavutitko kesän 2013 tavoitteesi naisten suhteen? Mikä tavoitteesi oli?
ATM, saavutitko tavoitteesi, osa 2.
13
446
Vastaukset
- m27.
Jokaisena vuonna tavoitteena on saada tyttöystävä ja en ole vielä onnistunut.
- nöösi_poika
Itse odotan pelonsekaisin tuntein alkavaa pimeää, kylmää ja yksinäistä talvea. Tähän aikaan vuodesta aina miettii, miten ihmeessä voisi selvitytyä hengissä huhtikuun alkuun? Miksi haluaa edes elää?
Yli 4 kuukauttaa tuskaa ja kidutusta edessä Suomen arktisen raa'assa ilmastossa, jonka runtelemat naisetkin tuntuvat olevan raakoja ja säälimättömiä.
Taas yksi talvi edessä ja elettävänä yksin. - m27.
nöösi_poika kirjoitti:
Itse odotan pelonsekaisin tuntein alkavaa pimeää, kylmää ja yksinäistä talvea. Tähän aikaan vuodesta aina miettii, miten ihmeessä voisi selvitytyä hengissä huhtikuun alkuun? Miksi haluaa edes elää?
Yli 4 kuukauttaa tuskaa ja kidutusta edessä Suomen arktisen raa'assa ilmastossa, jonka runtelemat naisetkin tuntuvat olevan raakoja ja säälimättömiä.
Taas yksi talvi edessä ja elettävänä yksin.Ihan samat fiilikset, vihaan talvea. Kun nauttii helteestä niin Suomi on aika masentava paikka asua, n. 3 kuukautta hyvää säätä koko vuodessa..
Vasta toukokuussa ok ilmat joten sanoisin että vielä on 6 kuukautta pelkkää odotusta. - nöösi_poika
m27. kirjoitti:
Ihan samat fiilikset, vihaan talvea. Kun nauttii helteestä niin Suomi on aika masentava paikka asua, n. 3 kuukautta hyvää säätä koko vuodessa..
Vasta toukokuussa ok ilmat joten sanoisin että vielä on 6 kuukautta pelkkää odotusta.Olet oikeassa. "Enää" 6 kuukautta, niin elämä taas jatkuu. Ei kai auta kuin ponnistella päivä kerrallaan.
Kaikilla pää ei kuitenkaan kestä tätä härmän ankeutta. Tässäkin tulee ilmi halua lähteä pakoon vallitsevaa tilaa:
http://www.youtube.com/watch?v=J9Q6MQmcAhc
"Tää on sellanen paikka mistä haluaa koko ajan vaan pois..."
- ätmi runkkari
Sain kyllä pimppiä tänä kesänä mutta olen siltin atm koska en saanut suhdetta.
Suhde naisen kanssa on tavoitteeni aina ja yhden illan jutu ei ole mitään.- nöösi_poika
Niin. Oma tavoitteeni vuodelle 2014 on , että saisin. Edes jotain. Noin epämääräisellä tavoitteena ei voi epäonnistua!
- pitkällä tähtäimellä
nöösi_poika kirjoitti:
Niin. Oma tavoitteeni vuodelle 2014 on , että saisin. Edes jotain. Noin epämääräisellä tavoitteena ei voi epäonnistua!
Oma tavoitteeni on "saada" ennen 35-v syntymäpäivää. Tuo lukema täyttyy keväällä 2019 joten vielä on hieman aikaa. Jotain täytyisi kuitenkin alkaa asian eteen tekemään.
- nöösi_poika
pitkällä tähtäimellä kirjoitti:
Oma tavoitteeni on "saada" ennen 35-v syntymäpäivää. Tuo lukema täyttyy keväällä 2019 joten vielä on hieman aikaa. Jotain täytyisi kuitenkin alkaa asian eteen tekemään.
Voisin itsekin ottaa saman tavoitteen. Että saisin ennen 35 vuoden ikää. Aikaa tämän tavoitteen toteuttamiseen on vajaa kolme kuukautta.
Pitääpä tosiaan ryhtyä toimeen! Olisi noloa täyttää 35 poikuus tallella. Ehkä joku näyttävä parikymppinen kaunotar auttaisi minua ongelmassani? Ehkä ei. - 11+5
Älä kiltti_mies valehtele.
- nöösi_poika
nöösi_poika kirjoitti:
Voisin itsekin ottaa saman tavoitteen. Että saisin ennen 35 vuoden ikää. Aikaa tämän tavoitteen toteuttamiseen on vajaa kolme kuukautta.
Pitääpä tosiaan ryhtyä toimeen! Olisi noloa täyttää 35 poikuus tallella. Ehkä joku näyttävä parikymppinen kaunotar auttaisi minua ongelmassani? Ehkä ei.Ryhdyin toimeen ja tein aloitteen: pyysin naista ulos. Sain pakit.
Vuosi 2013 on siis mennyt päin sitä kuuluisaa P3RS3TTÄ, mitä naisten saamiseen tulee.
seurustelin 85 päivää kivan itseäniä 5v nuoremman typyn kanssa, kun hän yhtäkkiä jätti minut rekisteröin tämän nimimerkin ja olen ajatellut omistavani loppuelämäni trollaukselle
- Nörtin tyttökaveri
Luin kirjoittamiasi viestejä toisen otsikon alta ja olen sitä mieltä että ennen kuin rupeat edes haaveilemaan alastomista naisista niin kannattaa pistää sosiaalinen elämä kuntoon. Hanki ystäviä ja harrastuksia. Opettele puhumaan naisille ennen kuin yrität päästä heidän housuihinsa. Naiset haistaa tuollaiset epätoivoiset ja puutteessa olevat "kiltit miehet", he haistavat sen epätoivon ja tukahdutetun himon. Ja naisia inhottaa sellainen.
Lopeta se katkera palstoille kirjoittelu, sillä et saa naista vaan tuhlaat aikaasi. Suurin osa sinulle neuvoja antavista ihmisistä on toisia katkeria miehiä, heidän osanottoaan et tarvitse. He tulevat kertomaan miten naisille kelpaa vain pahat pojat. Joillekin naisille kelpaakin, sinä et näitä naisia tule saamaan. Varmaan koskaan.
Oletko miettinyt että on olemassa toisenlaisia naisia? Niitä tavallisia. Kenties jopa niitä rumia, lihavia naisia, joita sinä "kiltti ja kunnollinen mies" et edes vilkaise? No kuule, mitä jos vaikka menisit juttelemaan niille ensin? Ihan vaan juttelemaan, että opit puhumaan naisille ilman että kämmenet hikoavat ja sinua eivät enää pakit pelota. Etsi joku hiljainen ja ujo nörttityttö, joka ymmärtää sinun sosiaalisia puutteitasi. Niin minä tekisin jos olisin mies ja yhtä ujo kuin olen naisena. - 8+11
Kosin yhtä naista ja se suostuikin, mutta sitten perui kuiteskin ja jätti. Varmaan tulikin joku jännä-ähkijä jyystärikarju niin muutti mielensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1981519
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58931- 85902
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10720Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t262719Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74646