Muutoksen kuusi akselia

s.partacus

Se on Euroopan kommunististen ja vasemmistopuolueiden Madridin kongressin julkilausuma. Suomen demarien kaltaiset sosiaalidemokraattiset puolueet eivät olleet mukana.
Ne eivät voi istua samassa pöydässä niiden etelän valtioiden työväenpuolueiden kanssa, joiden kansoja mm. Suomen demarit ovat käskyttäneet luopumaan niistä tai näistä eduista. Tai esim. Kreikan Pasok (demarit), joka on ollut mukana Kreikan kansan rosvoamisessa ja toteuttaa etujen leikkauspolitiikkaa, Pasok ei voi istua Kreikan Syrizan kanssa samassa pöydässä. Dialogia se ei luonnollisesti estä.
SKP oli kokouksessa.

Madridin kokouksen ohjelma: Muutoksen kuusi akselia.
1. Leikkauspolitiikkaa vastaan - uuden kehityksen mallin puolesta.
2. Uusi malli yhteiskunnalliselle ja ekologiselle kehitykselle.
3. Valta kansalle - kansalaisten vallankumouksen puolesta.
4. Kohti sosiaalista ja oikeudenmukaista Eurooppaa.
5. Reilun kaupan maailma - transatlanttinen vapaakauppasopimus on hylättävä.
6. Rauha Eurooppaan.

52

102

    Vastaukset 52

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työeläkeläinen

      Jos s.p SKP ei pysty nostamaan kannatustaan edes muutamaan kansanedustajaan niin on aivan sama mitä siellä sanotaan tai ajatellaan myös kreikkalaisten kannalta.

      Ihmettelen suuresti, ettet pysty vastaamaan niihin kysymyksiin ja ongelmiin joita SKP:llä on toiminnassaan. Kannatus on pudonnut yhteen prosenttiin siitä mitä se oli aikoinaan ja te olette menettäneet koko vaikutusvaltanne muutamaa kunnan valtuutettua lukuun ottamatta.

      Sinä vaan uhoat ja kirjoittelet kuin sillä olisi jotain merkitystä mutta se on kuin kärpäsen kutitus norsun korvassa.

      Ei ole teillä uutta mallia joka toimisi, siitä olen varma. Yksikään talous jossa kommunistit ovat olleet remmissä ei ole hyvin menestynyt vaan on joko jäänyt kituuttamaan tai lopettanut siirtyen kapitalistiseen järjestykseen.

      Eivät ole komumallit menestyneet ihmisyhteisöjenkään rakentamisessa, vain rajoituksin ja pakkokeinoin on saatu kansaa pysymään rajojen sisällä.

      Meillä on kansalla valta, se saa äänestää monista puolueista sitä jota haluaa mutta komumaissa on ollut aina yhden puolueen diktatuuri joka ei kansalta kysy.

      Meidän yhteiskuntamme on solidaarisempi tällaisenaan kuin mihin yksikään kommunistinen yhteiskunta on koskaan ja missään pystynyt. Yhteiskuntamme on myös oikeudenmukaisempi joten taas on komut pölisseet pehmeitä.

      Eikö vapaakauppa ole reilua? sehän antaa jokaiselle saman mahdollisuuden? Mitä vikaa siinä on jos tehdään yhteistyötä vaikka isompikin meri olisi välissä? Eikö vappulaulukin velvoita pitämään muita kansoja veljinä? Niinhän te olette laulaneet joka vappu vuosikymmenten ajan! Onko se puppua?

      Nyut on Euroopassa ollut rauha jo ennätyksellisen pitkään ja se pysyy jos ette ala rettelöimään!

      Miksi te taas alatte jauhaa tyhjänpäiväistä kun me kaikki tiedämme jotteivät kommunistiset ihanteet ole noita joita te luettelitte ainakaan ennen kunnon uskonpuhdistusta komuliikkeessä.

      Olisiko jo aika alkaa käsitellä 99% kysymystä liitteineen? Muutoin kakki mitä kirjoitat menee hukkaan koska sillä ei ole vaikutusta todellisuuteen! Se on pelkkää hupitekstiä!

    • påhl

      "Eikö vapaakauppa ole reilua? sehän antaa jokaiselle saman mahdollisuuden?"

      Ei anna. Etkö muka tajua sitä. Teollisesti kehittyneempi maa voittaa aina "vapaakaupassa" ellei huomioida kehitysmaan teollistamista.
      Se ei ole vitsi, että mm. kehitysapuna annettu euro palaa takaisin kahtena.
      Arvostelepa ohjelmakohtia ja jotka SKP:n edustajat ovat hyväksyneet.

      • "5. Reilun kaupan maailma - transatlanttinen vapaakauppasopimus on hylättävä."

        Voisitko vastata sillä toveri s.partacus ei varmasti pysty siihen:
        Miten transatlantinen vapaakauppasopimus estää reilun kaupan?

        Mitkä maat ovat eniten hyötyneet vapaakaupasta viimeisten 20 vuoden aikana?

        Juu, ne ovat kaukoidän maat, Intia, Kiina, Taiwan, Thaimaa, Vietnam. Ne eivät ole saaneet kehitysapua vaan vapaakauppa mahdollisti niiden työvoiman käytön länsimaiden tuotannossa. Ja seurauksena lännessä on nykyinen lama ja odotettavissa olevat leikkaukset, jotka sinällään ovat välttämättömiä tämän hetkisessä maailmantilanteessa, jossa aina lisääntyvä osuus tuotannosta siirtyy vapaakaupan ansiosta Aasiaan. Ja kohta sinne siirtyy myös siistit toimistotyöt - tai ovat jo alkeneet siirtymään ja 20 vuoden kuluttua Aasiassa myös suunnitellaan siellä valmistettavat tuotteet. Sitten meitä ei täällä Suomessa enään tarvita mihinkään - Brasiliasta maailma saa jopa vessapaperinkin halvemmalla kuin Suomesta niin miksi siis ostaisi täältä jos Brasiliasta saa puoleen hintaan.

        Tässä meille on päivän realismia.

        ..................


      • kato vauvveli

        Höpö höpö. Kehitysapua on esimerkiksi ainoa mikä pitää Zimbabwen ja Pohjois-Korean kaltaisia vasemmisto utopioita edes jotenkin pystyssä. Talouspakotteet ovat tietysti haitta. Bill Clinton ja hänen koplansa murhasivat esimerkiksi puoli miljoonaa irakilaista lasta 90-luvulla talouspakotteiden avulla.


    • Arvoisa "påhli" sillä mitä SKP ja sen edustajat hyväksyvät ei ole hyttysen pissin vertaa merkitystä koska SKP on poliittisesti syrjäraiteella ja häviämässä lopullisesti politiikan kentältä jos se ei pysty rustaamaan ohjelmaansa ja käytännön koodiaan suuntaan jonka myös kansa hyväksyy.

      Kansa tai rahvas miten vaan haluat on hylännyt kommunismin ja sen kannatus on enää 1% siitä mitä se joskus on ollut. Kansa ei luota heidän ohjelmaansa ja nyt on kyse siitä kumpaa pitäisi vaihtaa.

      Ennen kuin alkaa isottelemaan politiikassa lienee syytä hankkia kannatusta jonka jälkeen sanomiset otetaan varmasti paljon vakavammin huomioon.

    • Vai ihan kuusiakselinen muutos - jopas nyt jotakin.

      1. Leikkauspolitiikkaa vastaan - uuden kehityksen mallin puolesta.
      Kerrohan lisää tästä akselista:
      Onko tätä uutta mallia kokeiltu jo jossakin?
      Jos on, niin missä ja millaisin tuloksin?
      Onko se jotakin muuta kuin sitä, mitä marx sanoi tulevan kapitalismin jälkeen?

      2. Uusi malli yhteiskunnalliselle ja ekologiselle kehitykselle.
      Kerro lisää:
      Mistä energia tälle ekologiselle kehitykselle - siis realistinen energialähde, tuuli ei nyt riitä eivätkä aallotkaan ole riittävän korkeita?

      3. Valta kansalle - kansalaisten vallankumouksen puolesta.
      Kenellä valta on nyt jos se ei ole kansalla?
      Kalle on aina luulut eduskunnan säätävän lait mutta ehkä Kalle on väärässä.

      4. Kohti sosiaalista ja oikeudenmukaista Eurooppaa.
      Kerrohan tarkemmin, että miten sinun käsityksesi mukaan sosiaalisempi ja oikeudenmukaisempi Eurooppa eroaa käsityksesi mukaisesta sosialistisesta Euroopasta. Ettei kysymyksessä taas olisi sanoilla leikkiminen - sanotaan sosiaalinen vaikka oikeasti tarkoitetaan sosialistinen.

      5. Reilun kaupan maailma - transatlanttinen vapaakauppasopimus on hylättävä.
      Miten transatlantinen vapaakauppasopimus estää reilun kaupan?

      6. Rauha Eurooppaan.
      Hetkinen - missäpäin Eurooppaa käydään sotaan?

      Jos et ehdi vastaamaan niin laskettakoon se sinulle synniksi.

      .....................

    • Etkö vieläkään ole s.p pystynyt vastaamaan siihen miten 99% kannatuksen laskusta voitaisiin saada edes osa takaisin?

      Kerro myös miten joku parin bussikuorman joukko voisi demokratiassa suuresti vaikuttaa yleensä mihinkään, huomaa myös että elämme demokratiassa emmekä kansandemokratiassa!

      Miksi et vastaa ja selvitä todellisia kysymyksiä palstan aihealueen mukaan? Miksi pyrit aina siirtämään keskustelun maailmanlaajuiseksi vaikka palsta on kotimaan murheisiin SKP:n ja kommunistisen liikkeen kehityksen osalta?

      Ovatko omat ongelmat niin kipeitä ja voittamattomia jottei niistä edes voi keskustella?

      Oletko luopunut toivosta saada omaa poliittista ympäristöäsi tähän päivään 1800 luvun asemasta tai joistain tapahtumista viime vuosisadalta kuten kapina ja talvisota jotka eivät komujen kannalta nekään mitään suurmenestyksiä olleet.

      Otetaan tuo sinun ensimmäinen akselisi.

      Miten taloutta pitäisi hoitaa jos ei kulloistenkin tulojen mukaan? Tulot tietysti ovat riippuvaisia monesta seikasta mutta lain mukaan pelaten ei asiassa pitäisi olla kenelläkään valittamista.

      Se taas, ettei kommunisteilla ole mitään tekemistä lakien ja niiden säätämisen kanssa on teidän oma mokanne, teillä oli aikoinaan sama asema ja mahdollisuus kuin muillakin "isoilla" puolueilla täällä Suomen maassa.

      Te ette kuitenkaan pystyneet vakuuttamaan kansaa kyvystänne puolustaa hyvinvointia ja lisäksi tietysti oli vertailukohtana Neuvostoliiton kommunistien suuri valheellisuus joka paistoi läpi juhlapuheiden ja ainaisen ystävyyden syventämisen.

      Oli pelko teidän suhteenne, että pyrkisitte samaan valhetilaan kuin naapurikin jossa juhlapuheissa kaikki oli hyvin vaikka kaupan hyllyt olivat tyhjiä ja vastaan sanomisesta pääsi Siperian ikiroutaan haudattavaksi.

      Voisitko nyt alkaa vastailla noihin oleellisiin kysymyksiin joita tässä joutuu pyytämään näköjään useampaan kertaan! Vai onko teillä joku omertan laki voimassa jossa rangaistus on johonkin Siperiaan siirtäminen jos edes hieman pyrkii asioita korjaamaan? Onko Marxin oppi pyhempi kuin Jumalan sana jota sitäkin on hieman tulkittu uudelleen monessa kohden?

      Eikö rehellisyys ja tosiasioiden tunnustaminen kuulu kommunismiin edes siteeksi? Äläkä lähde selittämään mitä joku on jossain päin maailmaa tehnyt ja sanonut kuten normaalisti. Nyt keskustellaan aiheesta johon koko palsta tähtää eli SKP:sta ja Suomen kommunismista ja sen tulevaisuudesta!

    • Madridin ohjelma on yleisluontoinen, joten se ei puutu nippeliasioihin. Ohjelman anti onkin siinä, että Euroopan marxilaiset ja työväenpuolueet pitävät yhteyttä, keskustelevat tulevista tehtävistä ja antavat osviittaa ajankohtaisista ongelmista ja niihin puuttumisista.
      Ohjelma on suuri saavutus ja vie kansallisia työväenluokkia eteenpäin. Ohjelma ei ole kiveen hakattu lopullinen totuus. Se on tiekartta,

      Madridin kokouksen ohjelma: Muutoksen kuusi akselia.
      1. Leikkauspolitiikkaa vastaan - uuden kehityksen mallin puolesta.
      Valtioiden velkaantuminen ei ole kansallinen ongelma. Siitä ja sen seurauksena kärsivät lähes kaikki Euroopan valtiot. Vasemmistopuolueet järjestävät myöhemmin konferenssin yksinomaan tämän teeman ympärillä.

      Leikkauspolitiikka on väärä. Se johtaa inhimilliseen ja humanitääriseen katastrofiin
      (On johtanut jo/s.p).
      Tilalle talouden elvytys. Samalla on huolehdittava ympäristöstä ja työllisyydestä. Erityishuomio nuorisotyöttömyyteen.

      Taloudenpidossa on tähdättävä yhteiskunnallisten, alueellisten ja sukupuolesta johtuvien eroavuuksien vähentämiseen.

      Maatalouspolitiikan uudistus.
      EU:n sisällä on jatkuvia kiistoja, vetämistä sinne ja tänne. Tiukkoja sääntöjä mitä saa tukea, mitä ei. EU dumppaa elintarvikkeita muualle mutta laatii tiukkoja sääntöjä estääkseen niiden tuonnin alueelle.
      Eu on eräs suuri vaatija vapaakaupalle. Sen maatalouspolitikka on kaikkea muuta kuin vapaakauppaa. Vapaakauppa maataloudessa alentaisi hintoja ja siirtäisi elintarviketuotantoa mm. Afrikkaan. Vastapainoksi kehittyneiden maiden tulisi teollistaa Afrikkaa mutta se ei käy kapitalismin vapaakaupalle.
      Toinen ongelma on tietty omavaraisuus ja kansallinen tuki.

      • Onko tästä uuden kehityksen mallista mitään tietoa saatavana netissä vai salaako SKP tavoitteensa?
        Eikö SKP:n johto tiedä, että marxin oppien mukaan kommunistit eivät salaa tavoitteitaan. Onko siis SKP:n johto samanlainen nolla marxin opeissa kuin palstan punanututkin sinun, toveri s.partacus, johdolla?

        .........................


      • Onko tämä palsta kuitenkin s.p Euroopan marxilaisten palsta kun ylläpitäjä kuvittelee SKP:n ja Suomen kommunistisen liikkeen?

        Tietysti voidaan verrata meidän osuuttamme muuhun maailmaan mutta kun oma toiminta ei näytä kiinnostavan tippaakaan. Vain muiden tekemiset kiinnostavat vaikka n e ehkä kuuluisivat ihan muille palstoille.

        Et ole esim. ottanut kantaa edes kysyttäessä siihen miten yleensäkään odotat mikropuolueen saavan asioitaan esiin julkisuudessa ja miten pääsee vaikuttamaan lainsäädännössä. Sehän on tuo lainsäätäminen se mihin puolueet yleensä pyrkivät koska se on paras tapa vaikuttaa ympäröivään maailmaan.

        On kummaa miten komut kuvittelevat pystyvänsä nykykannatuksellaan vaikuttamaan vaikka leikkauspolitiikkaan joka on itse asiassa aivan väärä nimi talouden tasapainotusohjelmalle jossa pyritään saamaan menot samaan linjaan tulojen kanssa.

        Suurin ongelma on, sekä Euroopassa että vähän muuallakin, eläminen huomisen tuloilla eli velkaantuminen. Siinä kansalaiset ovat päästäneet otteensa lipsumaan ja tekevät kauppaa velaksi kalliimpaan hintaan mitä käteismaksulla olisi mahdollista. Säästäminen on saatava kunniaan ja velat maksuun.

        Nyt kun velkasummat ovat huisin suuret niin pitää vetää vähän henkeä ja maksaa niitä pois, se taas laskee kaupan volyymiä mikä näkyy monessa asiassa joko suoraan tai välillisesti.

        Kun sinä s.p toitotat alueellisten erojen supistamista niin sehän tarkoittaa palkkojen laskua jonnekin nykyisen ja Intian tai Pakistanin palkkatason välimaastoon, oletko todella siihen valmis?

        Laitapa myös vastaten siihen 99% kysymyssatsiin! Sekä SKP:n ohjelman uudistukseen siten, että kansan luottamus nousisi edes hieman!


    • farkku

      Linkissä vasemmistoliittolaisen Heikki Patomäen arvio Madridin kokouksesta. En löydä tietoa, oliko Vasemmistoliitto mukana seuraajana vai täysivaltaisena osallistujana.
      http://patomaki.fi/2014/01/muutetaan-eurooppaa-raportti-euroopan-vasemmiston-4-kongressista/

    • "Onko tämä palsta kuitenkin s.p Euroopan marxilaisten palsta kun ylläpitäjä kuvittelee SKP:n ja Suomen kommunistisen liikkeen?"
      Työväenluokan asema ja edut ovat samankaltaiset kaikkialla. Työväenluokan maailmankatsomus on kansainvälinen oppi. Kommunistien toiminnan tärkeä painopiste on kansainvälisyydessä. SKP on mukana Euroopan vasemmistopuolueiden tapaamisissa. Kansainvälisyys tukee kunkin maan työväenluokkien toimintaa omassa maassaan työn ja toimeentulon puolesta. Kansallinen ja kansainvälinen eivät ole toistensa

      Madridin kokouksen ohjelma: Muutoksen kuusi akselia.
      2. Uusi malli yhteiskunnalliselle ja ekologiselle kehitykselle.
      Teollisessa tuotannossa tulisi lyhentää kulutusketjuja, jotta raaka-aineet ja ja resurssit saisi tehokkaampaan käyttöön.
      Oma esimerkki: Lehmä teurastetaan yhdessä maassa. Sitten sen ruho kiertää ympäri maailmaa ja palaa elintarviketehtaaseen josta menee myyntiin kotimaahan tai ulkomaille. Tilanne on järjetön. Kapitalismin logiikkaa piilee lisävoittojen saalistuksessa mutta saastuttaa ylimääräisesti ympäristöä.
      Ilmantonmuutoksen torjuntaan uusiutuvaa energiaa. Joukkoliikenteen kehittäminen. Saasteiden päästökauppa lopetettava.
      Luonnon elintarvikkeiden mm. merien tuotteiden sääntely
      Ympäristöresurssien yksityistämisestä luovuttava. Energiavarat, energian tuotanto ja jakelu julkisen omistuksen piiriin.


      ps. Julkilausuma on julkaistu Tiedonantaja lehdessä 10.1.2014.
      Pahoittelen, mikäli muut lehdet eivät ole sitä julkaisseet.

      • Taas pelkkää liirumlaarumia s.p! Koska alamme keskustella oikeista asioista eli 99% kannatuksen katoamisesta ja sen syistä?

        Mitä pitää tehdä kansan luottamuksen lisäämiseksi?

        Onko kommunismilla kykyä ja uskallusta siirtyä nykypäivään vai aikooko se kadota historiankirjojen lehdille?

        Onko teillä kykyä muuttaa oppejanne vastaamaan kansan ajattelua?

        Ei näytä ainakaan s.p:n älli riittävän oikeista asioista keskusteluun. Globaalisuus kuin tuntuu olevan ajoittain pahasta mutta ne ongelmat ovat helpompia käsitellä kuin paikalliset koska ei tarvitse tehdä muuta kuin parkua.


      • Onko tästä mainostamastasi uuden kehityksen mallista mitään tietoa saatavana netissä vai salaako SKP tavoitteensa?
        Oletko niin helposti johdateltavissa oleva henkilö, että kannatat uuden kehityksen mallia vaikka et ole saanut siihen itse tutustua?
        Juuri sinunlaisiasi SKP:ssa tarvitaan - itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä kommunisteja, joille vain kerrotaan, että mitä heidän tulee kannattaa. Mutta älä yritä myydä aatettasi meille itsenäiseen ajatteluun kykeneville.

        Eikö SKP:n johto tiedä, että marxin oppien mukaan kommunistit eivät salaa tavoitteitaan. Onko siis SKP:n johto samanlainen nolla marxin opeissa kuin palstan punanututkin sinun, toveri s.partacus, johdolla?

        .........................


    • "Taas pelkkää liirumlaarumia s.p!"
      Sanoin, että julistus on yleinen. Se ei ole maakohtainen. Peräät kommunistien näkemyksiä. Sitten kun niitä tulee, olet kuin olisit tietämätön. Tälläkin palstalla on vuosikausia esitelty kommunistien näkemyksiä.

      "Onko kommunismilla kykyä ja uskallusta siirtyä nykypäivään vai aikooko se kadota historiankirjojen lehdille?"
      Käsittääkseni tämä ohjelmajulistus on tälle päivälle suunnattu. Kuten näet, siinä ei vaadita alkuunkaan kadonneen Neuvostoliiton tilannetta takaisin puhumattakaan että vaadittaisin Stalinia nousemaan kuolleista.

      Seuraavissa akseleissa on ehkä enemmän periaatteellisia kysymyksiä.

      • Onko tästä mainostamastasi uuden kehityksen mallista mitään tietoa saatavana netissä vai salaako SKP tavoitteensa?
        Oletko niin helposti johdateltavissa oleva henkilö, että kannatat uuden kehityksen mallia vaikka et ole saanut siihen itse tutustua?
        Juuri sinunlaisiasi SKP:ssa tarvitaan - itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä kommunisteja, joille vain kerrotaan, että mitä heidän tulee kannattaa. Mutta älä yritä myydä aatettasi meille itsenäiseen ajatteluun kykeneville.

        Eikö SKP:n johto tiedä, että marxin oppien mukaan kommunistit eivät salaa tavoitteitaan. Onko siis SKP:n johto samanlainen nolla marxin opeissa kuin palstan punanututkin sinun, toveri s.partacus, johdolla?

        .........................


      • Se on juuri sitä liirumlaarumia s.p, sitä jolla te olette menettäneet kansan luottamuksen! Te ette ole pystyneet ettekä näköjään edes pysty korjaamaan kurssianne suuntaan joka lisäisi kannatustanne. Kuka teitä ottaa politiikassa tai taloudessa vakavasti?

        Ei nolla pilkku prosenttien kannatuksella saa mitään aikaan vaan pilkkua pitää siirtää eri suuntaan mihin se nt on ollut menossa ja se vaatii uutta parempaa ohjelmaa ja jonkin asteen vakuutuksen jotta olette tosissanne.

        Täällä esitetyt komunäkemykset ovat sitä samaa jaskaa mitä joskus viime vuosisadalla olen jo kuullut ja nähnyt. Juuri ne ovat vieneet luottamuksen kommunisteihin joten ne kannattaa unohtaa ja ottaa uusi suunta jos aiotte olla vielä vaaleissakin mukana muutoinkin kuin luokassa muut alle 1%.

        Et siis tuossakaan edellä sanonut yhtään mitään muuta lkuin liirumlaarumia!


      • Eikö sinulla ole mitään sanottavaa puolustukseksesi Kallen viedessä sinua taas kerran kuin litran mittaa?

        Etkö todellakaan pysty itse ajattelemaan mitään vaan ajatuksesi ovat muiden ajattelemia?

        ...................


    • Madridin kokouksen ohjelma: Muutoksen kuusi akselia.
      4. Kohti sosiaalista ja oikeudenmukaista Eurooppaa.
      Kaikkien eurooppalaisten kansalaisten perusoikeudet tulee turvata. Perusoikeudet eivät ole kauppatavaraa. Niitä ei voi luovuttaa finanssipääoman armoille.

      Oikeus työhön ja kunnon palkkaan.
      Oikeus terveydenhuoltoon.
      Oikeus julkiseen koulutukseen.
      Oikeus sosiaalipalveluihin.
      Seksuaalivähemmistöjen oikeudet
      Naisten oikeudet
      Siirtolaisten oikeudet.
      Oikeus kulttuuriin.
      Vammaisten oikeudet.

      Kiinnittäisin huomiota neljään Suomen osalla vaikka monet noista oikeuksista ovat uhanalaisia meilläkin.
      Naiset, siirtolaiset, kulttuuri ja sosiaalipalvelut. Meillä on selvästi kokonainen puolue ja yksittäisiä äärioikeistolaisia liikkeitä, jotka ahkeroivat noiden oikeuksien kimpussa.
      Ihonväriin ja toisenlaisen kulttuurin ihmisiä demonisoidaan epäihmisiksi. Jopa suomenruotsinkielliset leimataan kommunistisiksi paholaisiksi puhumattakaan rajojemme takaisista ihmisistä tai sieltä tänne tulleista. Palstallakin viime päivinä eräs "sähkömies" on syöttänyt ideologiaa arabeista synnynnäisinä tai islamilaisista roistoina.
      Sosiaaliturva ja ammattiliitot ovat suuren hyökkäyksen kohteena. Kansalle uskotellaan niiden olevan "perkeleitä" ja syypäitä kapitalismin kriisiin. Paradoksi on siinä, että erään suuren puolueen työläisäänestäjätkin ovat mukana toitamassa omien etujen alasajoa.
      Tosin perusuomalaisissa on meneillään selvä hajoamistendenssi. Työläisäänestäjät eivät hyväksy ammattiliittojen kieltämishaaveita. Jäljelle jäävät pikkuporvarit, liikemiessiipi ja uusoikeistolaiset ryhmät eivätkä ne yksityiskohdissa tule löytämään yhteistä ohjelmaa.

      Ylipäänsä finanssipääoma ja sosiaaliturva ovat vastakkain. Finanssipääoma haluaa yksityistää sen ja lakkauttaa vähin äänin vedoten vapauteen: Hädänalaisilla olkoon oikeus tulla toimeen miten vain mutta ilman yhteiskunnan tukea.

      • En tiedä s.p missä pusikossahan sinä mahdat asua mutta täällä missä minä olen ikäni asunut on ollut

        Oikeus työhön ja ansaitsemaani palkkaan. Kun puhut/kirjoitat kunnon palkasta niin miten sen määrittelet? Se kun on hieman suhteellista ja riippuu siitä mitä ansaitset eli kyvyistäsi ja taidoistasi.

        Meillähän on oikeus niin terveydenhuoltoon ja koulutukseen ja on ollut koko sen 70 vuotta jonka tätä kamaraa olen tallannut. Mitä ihmeen höpinää ja liirumlaarumia se s.p taas päästelee? Ei kommunismilla tai Euroopan vasemmistofoorumilla ole mitään tekemistä noiden asioiden kanssa.

        Kai sitä on oikeus sosiaalipalveluihinkin joskaan en ole niitä tarvinnut sen jälkeen kun osaltani lapsilisät lopetettiin kauan sitten.

        Sinä vain luettelet itsestään selvyyksiä joita olemme nauttineet vuosikymmeniä, ei kommunismilla eilä muillakaan huuhaa ryhmillä ole noiden kanssa mitään tekemistä. Etkö voisi nyt alkaa tuon jaarittelun sijaan miettimään sen 99% ainakin osittaista takaisin valtausta ja mitä sen eteen joutuu tekemään, siinä olisi sinulle todellista hyötyaivovoimistelua.

        Sosiaaliturva ja ammattiliitot eivät ole minkään suuren hyökkäyksen kohteena vaan sosiaaliturvaa on sopeutettava kulloiseenkin taloustilanteeseen ja ammattiliitot on myös saatettava siihen asemaan joka niille kuuluu ja hallinto ja yleinen politiikka pitää jättää demokraattisten elinten haltuun. Ammattiliitot eivät ole valtakunnallisessa mielessä demokraattisia koska ne ovat vain jäsentensä liittoja.

        Meillä kaikki tapahtuu demokraattisesti joten työläisäänestäjätkin saavat aina käyttää sen yhden äänensä kun asioista ja henkilöistä äänestellään. Sinun on ihan turhaa alkaa jakaa kansaa erilaisiin luokkiin joka näyttää tosin olevan sinulle mieleen. Me ei komut olemme ihan tavallisia kansalaisia emmekä mitään porvareita saatikka pikkuporvareita. Jos totta puhutaan me olemme enemmistö aika suurella äänimäärällä koska komut eivät pysty enää hankkimaan kansan luottamusta vanhoilla valeillaan. Ette myöskään näköjään pysty uudistumaan koska ainakin keskustelu siitä näyttää olevan kielletty.


    • Timo Espoosta

      Noissa komuleitten akseleista puuttuvat sekä laakeri, että vaseliini. Koko kommunismin akseli leikkasi kiinni jo yli 20v sitten. Silloin lopullisesti kommunismi romahti ja haudattiin. Neukkulassakin julistettiin kommunismi lainvastaiseksi.

      Joten eipä sillä merkitystä minkälaisilla rattailla ja akseleilla kommunistit ajavat. Kun tuon aatteen rattaat ovat niin kovin pienet. Montako istuinta tarvitaan, että ihan kaikki SKP:n kansanedustajat ja kunnanvaltuutetut mahtuvat kerralla rattaille? Taitaa riittä neljä...

      Kun Suomen kansa vapaissa, demokraattisissa ja salaisissa vaaleissa on noin päättänyt.

    • Vastaväittäjät tulevat esiin iänikuisilla fraaseilla. Eräs yrittää salakuljettaa nykyaikaan 20 sitten kaatunutta reaalissosialismia. Hän saa vaikka syödä sitä. Euroopan kommunistit miettivät ratkaisuja tulevaisuutta silmällä pitäen.

      Madridin kokouksen ohjelma: Muutoksen kuusi akselia.
      5. Reilun kaupan maailma - transatlanttinen vapaakauppasopimus on hylättävä.
      Palstalla on jo esitelty TTIP sopimusneuvotteluja. Ilman sitäkin mm. suomalainen malminetsintä ja kaivosteollisuus on kadoksissa. Sen mukana ulkolaisten kaivosyhtiöiden serojäämä Suomeen on mitätön. TTIP merkitsee kotimaisen tuotannon mahdollisuudenkin heittämistä pois.
      Jo nyt ylikansalliset yhtiöt ovat tulossa sotusektorille, terveyden ja vanhustenhoitoon ja jälleen verojäämä on olematon meille ja muualle.
      Kolmanneksi TTIP syrjäyttää demokraattisen päätöksenteon. Enää EU eikä Suomikaan voi kieltää mm. epäterveellisten ruokien tuontia. Usalainen Monsato saisi oikeuden vapaasti tuoda geenimanipuloituja viljalajeja ja kansallinen maatalous oloisi riippuvainen Monsaton hyvästä tahdosta.
      TTIP merkitsisi EU:n, sen jäsenvaltioiden liittämistä natosotaliittoon ilman jäsenyyttäkin.

      EU:n tulisi lopettaa Israelin tukemisen niin kauaksi kun se alkaa toteuttaa kansainvälistä ihmisoikeussopimusta.
      Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden kanssa on neuvoteltava sellaiset kauppasopimukset jotka hyödyttävät kumpaakin osapuolta

      6. Rauha Eurooppaan.
      Aihe lienee yksiselitteinen. EU tulee kieltäytyä sotimasta alueensa sisäpuolella että ulkopuolella. EU:n tulisi tehdä pesäero Natoon. Libyaan tehdyn hyökkäyksen kaltaisia sotia ei saisi enää tulla.
      Ranska olisi mennyt USA:n aseiden perässä Syyriaan mutta onneksi aie estyi.
      Englanti miehittää Irlannin pohjoisosaa. Konflikti selviäisi antamalla Irlannille mikä sille kuuluu -s.p oma arvio).
      EU voisi ottaa asemansa arvovallalla rauhantekijän roolin maailmalla.

      • Ei ole olemassa mitään uutta kommunismia vaan ainakin sivullisesta se näyttää ihan samalta kuin viime vuosisadalla ollessaan vaikutusvaltansa huipulla.

        Euroopan komut tuskin saavat mitään aikaan koska heillä ei ole vaikutusvaltaa missään isommassa maassa jos pienemmässäkään.

        Miksi puutut Pohjois-Irlantiin? Ota esimerkiksi ne Suomen alueet joita Venäjä miehittää kuten Petsamo, osa Sallaa ja muita itäisiä kuntia sekä meidän osamme Laatokan Karjalasta. Siinä sinulle aihetta marinaan ja ihan lähellä.

        Kyllähän kommunistitkin voisivat vaikuttaa kunhan ensin muuttaisivat ohjelmiaan ja käytöstään suuntaan joka lisäisi niin kannatusta kuin luottamustakin. Kuitenkaan ette näytä olevan valmiita asiasta keskustelemaan saatikka muuttamaan kurssianne joten hyvää matkaa puolueiden Siperiaan!


    • Jos itse olisin ollut kirjoittamassa ohjelmaa, siitä olisi tullut terävämpi. Mutta hyvä näinkin.
      Vasemmistopuolueiden kanta on kuitenkin selvä. Demokratian ja kansanvallan puolesta finanssipääoman vallankaappausta vastaan. Se on paitsi työväenluokan myös pienyrittäjien ohjelma.
      Pääkysymykset tulivat esille ja ne auttavat kansallisia puolueita konkretisoimaan kunkin maan tilannetta. Ne ovat ohjeena myös ehdokkaille tulevaan eurovaaliin.

      Leikkauspoltiikka on menossa niin kriisimaissa kuin muuallakin. Pohjoimaissa leikkauspolitiikalla tähdätään sosiaalisen kapitalismin tuhoamiseen. Julkinen sektori on myynnissä markkinoiden haavoittuvalle kentälle. Samalla menee aimo annos demokratiaa pois.
      Etelän maiden työläisille on tärkeää tietää, että mm. Suomen työläiset eivät ole tukemassa heidän elinolojensa kurjistamista.

      • "Jos itse olisin ollut kirjoittamassa ohjelmaa, siitä olisi tullut terävämpi. Mutta hyvä näinkin."

        Niin, mitä sinä ymmärrät ohjelmasta?

        Kerrohan, mikä tämä uuden kehityksen malli on - miten kehitys tulee tapahtumaan tämän uuden mallin mukaan.
        Miten kommunistien sosiaalinen Eurooppa eroasi mahdollisesta kommunistien sosialistisesta Euroopasta?

        Niin, et tiedä - et osaa vastata. Ja kuitenkin suu vaahdossa kehut pystyväsi kirjoittamaan jopa paremman ohjelman!!
        No, se on sinun mielipiteesi asiasta ja tuota Madridin ojhjelmaa parempaa ohjelmaa ei ole vaikea kirjoittaa - mutta mahtaakohan sinulta onnistua sillä et ole ymmärtänyt edes ohjelman sisältöä.

        Olet muuten tainnut täysin luopua ajatuksesta keskustella marxin opeista palstalla - joko olet saanut tarpeeksi turpiisi nnistä vai mistä mielenkiinnon lopahtaminen mahtaa johtua.
        Mutta eenenkuin opiskelet Pääomaa niin sinun pitää täysin omaksua tämä:
        http://www.marxists.org/suomi/marx/1865/1865_tyopalkka_hinta_ja_voitto.htm
        Jos et tuota ole ymmärtänyt täysin niin ei kannata yrittääkään opiskella Pääomaa, joka on vain ko. tekstiin perustuva asiaan syvällisemmin perehtymistä. Mutta jos ei ymmärrä edes asiasta perusteita niin ei kannata yrittää asiaan syvällisemmin perehtyä.

        Joko sinulle on selvinnyt 8 tuntia ja 16 tuntia valmistettujen samanlaisten kirvesvarsien arvojen mahdollinen ero marxin oppien pohjalta??
        Jos tarvitset apua asian ymmärtämiseen niin kysy vain reippaasti - Kalle voi yrittää auttaa sinua ymmärtämään marxin perusperiaatteita.

        Mutta ei Kallekaan pysty tekemään ihmeitä.

        ...................


      • Työeläkeläinen

        Jos yhteiskuntaa palautetaan kuluttamaan vaan tienaamansa niin ei sitä voi edes sanoa leikkaukseksi vaan välttämättömäksi korjaukseksi. Meillä kun kulut ovat määritellyt jatkuvan nousun mukaan eivätkä ne ota huomioon talouden muutoksia.

        Kommunistithan eivät talousasioita ymmärrä ja jos ymmärtäisivät niin Neuvostoliittokin saattaisi vielä porskuttaa tuossa naapurissa.

        Jos menot saatetaan tulojen kanssa tahtiin niin ei sitäkään voi kutsua kurjistamiseksi vaan järkeväksi toiminnaksi jota olisi aina pitänyt noudattaa!

        Meillä on julkinen sektori paisunut aivan liian suureksi ja sitä pitää karsia koska sen kulut saavat kunnat velkaantumaan. Kuntapalvelujen alalla ei lisäksi liene riittävästi kilpailua joten ne tuppaavat olemaan taloudellisesti huonosti toimivia eli kalliita!


    • "Meillä on julkinen sektori paisunut aivan liian suureksi ja sitä pitää karsia .."

      Sodan jälkeen kutakuinkin vuoteen 1990 palkat kohosivat ay-liikkeen ansiosta tasaisesti. Samoin sosiaalisen yhteiskunnan rakentaminen edistyi.
      Joka ainoa vuosi siteerauksen virsi oli liikkeellä ja siitä riippumatta työväenluokka uskalsi asettaa eteenpäinsuuntautuvia tavoitteita. Teollisuustuotanto kasvoi, kasvoi suhdannetaantumista huolimatta.

      90 luvulla suoritetut karsinnat sotussa ja pidättäytyminen palkoissa laskivat työn osuuden suhteen tulonjaossa 10 vuotta taaksepäin.
      90 luvun alussa normaalin kapitalismin tilalle ryhtyi työntymään väellä ja voimalla finanssipääoman valta. Siitä muuten varoitettiin jo 70 luvulla SKP:n ohjelmissa.
      90 luvun alun kriisi johtui talousopista, jonka mukaan raha luo rahaa. Suomen pankki, hallitus ja vallitseva porvarillinen oppi seisoivat teorian takana. Viiden vuoden "kulta-ajan" jälkeen tuli romahdus; työttömyys yli 20 % ja pienyrittäjien joukkomittainen pakkolunastaminen. Silloin tapahtui ensimmäinen vallankaappaus demokratialta finanssipääomalle.
      Ongelmaa ratkaistiin sitomalla Suomi kansainväliseen finanssipääomaan ts. ongelmaa ei ratkaistu ollenkaan. EU:hun ja euroon lähestyminen olivat keppihevosena tulonjaon edelleen muuttamisessa pääoman (ei pienyrittäjien) hyväksi.
      Kun finanssipääoma näki, että sen voitot turvataan valtion budjetin kautta, sen ei tarvinnut miettiä tuotannon kehittämistä. Voiton suhdeluku pysyi ennallaan kun tuotantopääomien tuoton vajaus otettiin palkkatyöltä budjettipäätöksillä.

      Aasiaan sijoitetut miljardit poikivat ja poikivat edelleen satumaisia voittoja. Ne menevät suoraan verokeitaisiin, eivätkä ole minkään maan verottajan ulottuvissa.
      Hyvin pieni harvalisto pääomien omistajista sanelee EU:n talouspolitiikkaa. He nauravat partaansa, kun suuri joukko rahvasta uskoo aasialaisen työläisen syövän Suomenkin kansantaloutta.
      Voidaan aiheellisesti kysyä: Kuka EU:ssa ja Suomessa pitää todellista valtaa.

      • Kun maailma muuttuu niin toiminnan reseptejä pitää muuttaa vastaavasti jotta ana pärjää. NL on hyvä esimerkki siitä miten käy kun ei sopeudu!


      • Totta !!
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Kun maailma muuttuu niin toiminnan reseptejä pitää muuttaa vastaavasti jotta ana pärjää. NL on hyvä esimerkki siitä miten käy kun ei sopeudu!

        Ulkoistetaan nyt aivan heti ihan kaikki julkisen sektorin palvelut ja työpaikat.
        Niin sitten on asiat samantien kunnossa Suomessa.Kun ei tarvitse enää murhtia mistään julkisesta sektorista.


      • Kas, kas, oletko taas valmis keskustelemaan marxin opeista?

        "Voiton suhdeluku pysyi ennallaan kun tuotantopääomien tuoton vajaus otettiin palkkatyöltä budjettipäätöksillä."

        Osaatkohan sinä laskea voiton suhdelukua?

        Tavaran arvo on
        C=c v m

        C=120
        c=60
        v=30
        m=30

        Tavaran myyntihinnaksi saadaan 100.

        Paljonko on voiton suhdeluku?
        Osaatko laskea?
        Riittääkö marxin tietosi siihen?

        ..................


      • Totta !! kirjoitti:

        Ulkoistetaan nyt aivan heti ihan kaikki julkisen sektorin palvelut ja työpaikat.
        Niin sitten on asiat samantien kunnossa Suomessa.Kun ei tarvitse enää murhtia mistään julkisesta sektorista.

        Ei kannata ihan jaskaa sentään kirjoitella. Meillä pitää luoda olosuhteet joiden avuilla vienti lähtee vetämään ja samalla se virkistää kotimaankin markkinoita.

        Palvelut eivät suuresti auta jos niitä ei myydä ulos, vaikka miten pesemme toistemme selkiä niin se ei auta maan taloutta suurestikaan. Me tarvitsemme teollista toimintaa ja uusia innovaatioita. Meillä ei koulutuksessa panosteta riittävästi innovaatioihin vaikka ne ovat tämän päivän ainoa oikea tie parempaan elämään.

        Kuten taas saimme uutisissa kuulla niin Suomen julkinen sektori on liian raskas ja sitä on kevennettävä. Jopa Herra Presidentti Sauli taisi tuon mainita jota olen monesti ehdottanut.


      • Totta !!
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Ei kannata ihan jaskaa sentään kirjoitella. Meillä pitää luoda olosuhteet joiden avuilla vienti lähtee vetämään ja samalla se virkistää kotimaankin markkinoita.

        Palvelut eivät suuresti auta jos niitä ei myydä ulos, vaikka miten pesemme toistemme selkiä niin se ei auta maan taloutta suurestikaan. Me tarvitsemme teollista toimintaa ja uusia innovaatioita. Meillä ei koulutuksessa panosteta riittävästi innovaatioihin vaikka ne ovat tämän päivän ainoa oikea tie parempaan elämään.

        Kuten taas saimme uutisissa kuulla niin Suomen julkinen sektori on liian raskas ja sitä on kevennettävä. Jopa Herra Presidentti Sauli taisi tuon mainita jota olen monesti ehdottanut.

        "Meillä pitää luoda olosuhteet joiden avuilla vienti lähtee vetämään ja samalla se virkistää kotimaankin markkinoita."

        Leikataan suomalaisten duunareiden palkkoja jotka tienaavat alle 3000 euroa kuussa heti vaikkapa 80%.Sillä näitä kyseisiä ns. pienituloisia duunareitahan Suomessa on ylivoimaisesti eniten olemassa.
        Ja sitten vielä tuplataan näiden mainittujen duunareiden työtuloverotus työtuloistaan.Ja aitten tehdään vielä työntekijöiden järjestäytyminen laittomaksi täysin toiminnaksi josta seuraa kovat sanktiot.

        Niin siinähän sitten nyt on luotu nuo kaipaamasi olosuhteet Suomeen joiden avuilla Suomen vienti lähtee vetämään ja siinä samalla se virkistää myöskotimaankin markkinoita.

        Ja positiivinen asiahan tässä nyt on että kun pienituloisten palkkoja leikataan heti todella reilusti.Niin sitten vastavuoroisesti voidaan nostaa suurituloisten palkkoja ja palkkioita täysin hyvillä mielin.


      • sitten oikeaa tietoa

        90-luvun kriisi johtui Neuvostoliiton romahduksesta, vasurien jumalan Mauno Koiviston vahvan markan politiikasta, maatalouden tukipummien kohtuuttomista vaatimuksista ja maailman laajuisesta yleisestä lamasta.


    • "Meillä pitää luoda olosuhteet joiden avuilla vienti lähtee vetämään ja samalla se virkistää kotimaankin markkinoita."

      Mielipide tarkoittaa työvoiman hinnan alentamista, kuten viestistä selviää. Samaa asiaa viestittäjä on vuosikausia toitottanut. Yhtä ja samaa. Samaa toistetaan maailmanlaajuisesti. Nyt kun eu-kriisimaissa sitä on viety muita nopeampaan Suomenkin hallitusten tuella, niiden tuonti on vastaavasti laskenut. Vienti jostain muualta on myös laskenut. Lopputulos on nolla.

      Terve pohja on seuraava. Teollisesti kehittyneet maat voivat ottaa käyttöön piilotetut pääomat ja laittaa niitä koneiden rakentamiseen ja koneteollisuuteen ja viedä niitä Latviaan, Espanjaan, Kreikkaan, Afrikkaan ja muualle. Miksi? Siksi että kussakin maassa olisi tietty omavarainen perustuotanto ja tavaroita ei tarvitsisi rahdata ympäri maailmaa. Malmien jalostaminen ja koneteollisuus olisivat raaka-ainelähteiden lähettyvillä.
      Afrikan maatalous tulisi koneellistaa.

      Alikehittynyt maailma voitaisiin teollistaa sieltä saaduilla ylivoitoilla eikä missään tarvitsisi alentaa saavutettuja etuja. Alikehittynyt maailma kehittyisi nopeammin ja kuroisi jälkeenjääneisyyttä kiinni.
      Uusliberalismin talousoppi ja vapaakauppa estää tämän. Kapitalismi ei kykene sääntelyyn maailman kansojen etujen pohjalla. Plösörikkaille riittää ylettömät huvittelukeskukset heidän mielenvirkistyksen hoitamiseksi.

      Teollistamisessa ei tarvitse käydä 1800 ja 1900 vuosisatojen kapitalismin vaiheita.
      Akselin 2 mukaan kestävä kehitys edellyttää uusimman tekniikan ja tietotaidon viemistä maailmalle. Se edellyttää ympäristön ja ilmaston suojelemista ja ennenkaikkea tuotantotyöläisen työturvallisuutta. Siihen ei kuulu porvaripopulistien "roistovaltiopolitiikka". Kaikki valtiot ovat oikeutettuja edistykseen.

      Maailman kansojen edistyminen edistää myös rauhan maailmaa (akseli 6).

      • No, miten on - osaatko laskea voiton suhdelukua?
        Vai puhutko vain siitä suu vaahdossa ymmärtämättä käsitteen sisältöä?


        Osaatkohan sinä laskea voiton suhdelukua?

        Tavaran arvo on
        C=c v m

        C=120
        c=60
        v=30
        m=30

        Tavaran myyntihinnaksi saadaan 100.

        Paljonko on voiton suhdeluku?
        Osaatko laskea?
        Riittääkö marxin tietosi siihen?

        ..................


      • ho ho ho

        Meinaako spartu, että Pohjois-Afrikan asukit pitäisi paska palkalla pistää Fiat-romuja kasaamaan. Saksalaiset ja japanilaiset laatuautot ei taatusti ulkoista tuotantoaan kehitysmaihin. Kansanvaunulla on muistaakseni jotakin tuotantoa Itä-Euroopassa. Siinä se.


      • Jaakko Virtala

        >>...työvoiman hinnan alentamista...


    • höö höö

      Kreikan porukka ei käsittääkseni ole titolaisia. He eivät varsinkaan nykyisen tilanteen jälkeen hyväksyisi sellaista sosialistista järjestelmää jonka kansalainen voi käydä Saksassa töissä. Kreikan kommut ovat joko stalinilaisia tai leniniläisiä. Kreikkalaiset toisaalta haluavat purkaa ainoastaan höyryä. Kreikkalaiset tietävät minkälaista tuhoa molemmat äärilaidat saavat aikaiseksi. Titon opit voisi toimia hyvin Balkanilla, mutta oikeat kommuthan ei niitä puolusta. Titon salainen poliisi syylistyi toki aikoinan murhiin ja muihin ilkitöihin. Spartua varmasti ketuttaa se tosiasia, että kaikista parhaiten Etelä-Euroopalla meni OIKEISTOLAISTEN DIKTATUURIEN komennuksessa.

    • Viimeksi tulleissa viesteissä näkyy selvä luokkavastakohtainen ajattelu.
      Kehittyneen kapitalismin kapitalistien täytyy saada lisäarvot vaikka oman maan työläisten elinehtojen rajun heikentämisen kautta.
      Toiseksi näiden ajattelu pitäytyy ehdottomasti siirtomaaherrojen aikaiseen ajatteluun ja joka on peräisin 1600 - 1800 luvuilta. Maailma tulee pitää kahtiajaettuna. Rikas kapitalistinen länsi ja köyhä kapitalistinen muu maailma. Rikas lännen kapitalismi sanelee tahdin ja muu maailma on niiden raaka-ainereservi.
      Kaikissa tapauksissa ensisijaisia olisivat pääomien lisäarvot ja niiden yksityisomistus.
      Röyhkein viesti liputtaa avoimesti fasistisen tai siihen verrattavan väkivaltaisen kapitalismin diktatuuria. Viestittäjä on oikeassa. Kapitalismi käy loismaisuudessaan kuolinkoristuksia. Sen ainoa mahdollisuus pysyä hengissä on pystyttää sotainen diktatuuri maailman hallitsemiseksi ja omien kansojen muuttaminen armeijaksi köyhien maiden kapinoiden kukistamiseksi.

      "Jaakko Virtala" ja "höö höö" julistivat finanssipääoman aikeet yksi yhteen. He ovat luokkateoreetikkoja. Kapitalistiluokan teoreetikkoja.
      He eivät kiinnitä tippaakaan huomiota maailman kansojen yhtäläisiin oikeuksiin olla olemassa. He julistivat luokkasodan maailman työväenluokkaa vastaan harvainvaltaisen kapitalismin puolesta.

      • Jaakko Virtala

        >> Kapitalistiluokan teoreetikkoja. >...kansojen yhtäläisiin oikeuksiin...


      • Alkaako s.p nuppi hieman vetämään tyhjää ja joudut sen vuoksi turvautumaan tyypillisiin komuselityksiin?

        Ei täällä ole mitään lisäarvoja, ei ainakaan virallisia mutta toivottavasti taloudessaan hyvin toimeentulevia yrityksiä löytyy koska muutoinhan ne työt loppuvat kaikilta.

        Jos mietit Suomea joskus 1800 luvulla niin ei siinäkään paljoa kehumista ollut mutta päätettiin ensin kansakoulusta ja se oli kehityksen alku. Siitä me olemme nousseet vaikka äärivasemmisto sitä aikoinaan pyrkikin estämään kapinoillaan ja muulla hömpällään. Samaa se vaatii kaikilta jotka haluavat nousta talouden portaita hyvinvointiin.

        Fasistisia esiintuloja täällä ei ole näkynyt ja jos näkyy niin se vain tasapainottaa muita sosialismejä, niitä kun täällä vilisee. Kapitalismi on reilua peliä, saat sen minkä ansaitset kun sitä mittaa ei ainakaan sosialismi siinä muodossa tunne jonka olemme nähneet.

        "Virtala" ja "höö höökin" ovat ihan oikealla asialla ei siihen mitään luokkateoreetikkoa tarvita ja tuskin niitä muualta edes löytyy kuin komujen ompeluseurasta. Jos luokkasodasta puhutaan niin se on ihan komujen omaa propagandaa, he kuin eivät pysty integroitumaan olevaan maailmaan uskontonsa vuoksi vaikka ovat nähneet sen johtavan turmioon.


      • Järeät keinot!

        Sinä olet koko ajan ollut oikeassa!
        Olemme perustaneet ÄFK:n. Äärioikeistolainen Fasistinen Kansallisjärjestö.
        Tarkoituksenamme on saada Suomi liittymään Natoon. Sen jälkeen likvidoimme kaikki työtätekevät eli työläiset, koska heillä ei ole mitään käyttöä.
        Sitten hyökkäämme Venäjälle käyttäen kapitalistien ja rikkaiden Amerikasta hankkimia aseita.

        Tätä ei kai saisi kertoa, mutta salanimellä esiintyvä Karki Jytäinen on antanut poliittisen tuen tälle.
        Voiko sitä parempaa toivoa?

        Ja tämä on ihan totta - ei mitään kuvittelua. Tätähän Sinä olet täällä toitottanut. Varo yöllistä oveen koputtelua -Sinua voidaan tulla noutamaan...


      • Etkö ole enään kiinnostunut keskustelemaan marxin opeista?

        Täällä olisi sellainen käynissä:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11994870

        Siellä mm. kerrotaan siitä, miten sinä et osannut laskea lisäarvon suhdetta. Joko olet asian oppinut vai lasketko vieläkin väärällä laskukaavalla?

        ......................


      • selvä peli

        Kreikasta tulee Euroopan Pohjois-Korea mikäli valitsevat kommunismin. Äärioikeisto muuttaisi Kreikan Serbian kaltaiseksi takapajulaksi.


      • he he he
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Alkaako s.p nuppi hieman vetämään tyhjää ja joudut sen vuoksi turvautumaan tyypillisiin komuselityksiin?

        Ei täällä ole mitään lisäarvoja, ei ainakaan virallisia mutta toivottavasti taloudessaan hyvin toimeentulevia yrityksiä löytyy koska muutoinhan ne työt loppuvat kaikilta.

        Jos mietit Suomea joskus 1800 luvulla niin ei siinäkään paljoa kehumista ollut mutta päätettiin ensin kansakoulusta ja se oli kehityksen alku. Siitä me olemme nousseet vaikka äärivasemmisto sitä aikoinaan pyrkikin estämään kapinoillaan ja muulla hömpällään. Samaa se vaatii kaikilta jotka haluavat nousta talouden portaita hyvinvointiin.

        Fasistisia esiintuloja täällä ei ole näkynyt ja jos näkyy niin se vain tasapainottaa muita sosialismejä, niitä kun täällä vilisee. Kapitalismi on reilua peliä, saat sen minkä ansaitset kun sitä mittaa ei ainakaan sosialismi siinä muodossa tunne jonka olemme nähneet.

        "Virtala" ja "höö höökin" ovat ihan oikealla asialla ei siihen mitään luokkateoreetikkoa tarvita ja tuskin niitä muualta edes löytyy kuin komujen ompeluseurasta. Jos luokkasodasta puhutaan niin se on ihan komujen omaa propagandaa, he kuin eivät pysty integroitumaan olevaan maailmaan uskontonsa vuoksi vaikka ovat nähneet sen johtavan turmioon.

        Kyllä ne Kreikan kommunistit vielä revanssin saa. Miten sinä ajattelit tämän estää. Vaatia Putinilta tai Urpilaiselta lisää rahaa Kreikalle, vai.


      • kerrohan totuus
        Jaakko Virtala kirjoitti:

        >> Kapitalistiluokan teoreetikkoja. >...kansojen yhtäläisiin oikeuksiin...

        Viro liittyi NATOON, koska sitä kautta sai muiden Itä-Euroopan maiden ja Välimeren kaverien tapaan helppoa ilmaista rahaa.


      • Jaakko Virtala
        kerrohan totuus kirjoitti:

        Viro liittyi NATOON, koska sitä kautta sai muiden Itä-Euroopan maiden ja Välimeren kaverien tapaan helppoa ilmaista rahaa.

        Eesti liittyi Natoon saadakseen edes jonkinlaisen turvallisuustakuun siltä varalta, että naapurivaltion päättäisi jälleen miehittää tämän itsenäisen valtion. Eestin voimavarat yksin ei tähän riitä.
        Tuo naapurivaltio on edelleen sisäisesti "vähän" hajalla. Kaikki muistanevat herra Zirinovskin, joka uhosi jopa miehittävänsä Suomen.


    • baabbo

      "Järeät keinot!" kertoi kyynisen sarkastisesti sitä mihin poliittinen kehitys voi johtaa.
      Hän huomasi myös imperialististen ryhmien väliset ristiriidat, jotka voivat johtaa suursotiin markkinoista. Kaksi edellistä maailmansotaa olivat tällaisia sotia.

      • Järeät keinot!

        Ei ole olemassa mitään ryhmien välistä ristiriitaa. ÄFK likvidoi muut ryhmät, etteivät ne haittaa hyökkäystä Venäjälle. Meitä on valtaisan suuri jäsenistö: Tällä hetkellä on 11 maksanutta, mutta odotamme suurta ryntäystä - 4 uutta jäsentä - sotajoukkoomme. Sitten on vain hetki odotettava, että koko Euroopan laajuinen liike kymmenine jäsenineen pitää kokouksen ja - sen jälkeen alkaa offensiivi.
        Olemme jo neuvotelleet Naton yhdysmiehen kanssa asiasta. Hän lupasi täyden tuen asiallemme ja liittyi saman tien jäseneksemme. Sekin on vahvistus siitä, että olemme oikealla asialla.

        Vaviskaa työläiset!


      • rotto
        Järeät keinot! kirjoitti:

        Ei ole olemassa mitään ryhmien välistä ristiriitaa. ÄFK likvidoi muut ryhmät, etteivät ne haittaa hyökkäystä Venäjälle. Meitä on valtaisan suuri jäsenistö: Tällä hetkellä on 11 maksanutta, mutta odotamme suurta ryntäystä - 4 uutta jäsentä - sotajoukkoomme. Sitten on vain hetki odotettava, että koko Euroopan laajuinen liike kymmenine jäsenineen pitää kokouksen ja - sen jälkeen alkaa offensiivi.
        Olemme jo neuvotelleet Naton yhdysmiehen kanssa asiasta. Hän lupasi täyden tuen asiallemme ja liittyi saman tien jäseneksemme. Sekin on vahvistus siitä, että olemme oikealla asialla.

        Vaviskaa työläiset!

        Ennen Saksan liittopäivävaaleja syksyllä 2013 poliittisilla Suomi 24 palstoilla on aika suuri kampanja Saksan suuresta muutoksesta poltiikassa. Saksassa kuulemma tapahtuisi kummia. Muun muassa nimimerkki "Waffen SS" ahkeroi.
        Mitä sitten tapahtui? Saksan yhteenliittyneet äärioikeistolaiset eivät ylittäneet äänikynnystä eivätkä saaneet yhtään edustajaa liittopäiville. Vaalipäivän jälkeen palstojen massa-aloitukset Saksan muutoksesta katosivat kuin tuhka tuuleen.
        Suomessa vastaavia oikeistolaisia on muutamia eri puolueissa ja eniten ehkä Perussuomalaisissa. Yksi niistä on saanut potkut eduskuntaryhmästä ja useampi kunnanvaltuutettu lempattu ulos persuista.
        Muutamia väkivallantekoja äärioikea on tehnyt ja kansa tuominnut ne samantein. Luulen että Suomen kansa on kovan koulun käynyt eikä luota enää natsihenkisyyteen. Pienet katkerat ryhmät lietsovat muukalaisvihaa ja ruotsinkielisten demonisointia. Voivat tehdä pahojakin mutta oikeuslaitos hoitaa heidät kuokkimaan. Valppaana täytyy silti olla.


      • Järeät keinot!
        rotto kirjoitti:

        Ennen Saksan liittopäivävaaleja syksyllä 2013 poliittisilla Suomi 24 palstoilla on aika suuri kampanja Saksan suuresta muutoksesta poltiikassa. Saksassa kuulemma tapahtuisi kummia. Muun muassa nimimerkki "Waffen SS" ahkeroi.
        Mitä sitten tapahtui? Saksan yhteenliittyneet äärioikeistolaiset eivät ylittäneet äänikynnystä eivätkä saaneet yhtään edustajaa liittopäiville. Vaalipäivän jälkeen palstojen massa-aloitukset Saksan muutoksesta katosivat kuin tuhka tuuleen.
        Suomessa vastaavia oikeistolaisia on muutamia eri puolueissa ja eniten ehkä Perussuomalaisissa. Yksi niistä on saanut potkut eduskuntaryhmästä ja useampi kunnanvaltuutettu lempattu ulos persuista.
        Muutamia väkivallantekoja äärioikea on tehnyt ja kansa tuominnut ne samantein. Luulen että Suomen kansa on kovan koulun käynyt eikä luota enää natsihenkisyyteen. Pienet katkerat ryhmät lietsovat muukalaisvihaa ja ruotsinkielisten demonisointia. Voivat tehdä pahojakin mutta oikeuslaitos hoitaa heidät kuokkimaan. Valppaana täytyy silti olla.

        >>...äärioikeistolaiset eivät ylittäneet äänikynnystä eivätkä saaneet yhtään edustajaa liittopäiville.


    • galle

      "Kreikasta tulee Euroopan Pohjois-Korea mikäli valitsevat kommunismin. "

      Kreikka on jo Euroopan peräkylä. Suomen Kataisen ja Vanhasen/Kiviniemen hallitukset ovat olleet siihen myötävaikuttamssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      373
      1441
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      65
      961
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      915
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      89
      901
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      69
      875
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      609
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      604
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      585
    Aihe