Kristityt ja seksi

kaikkeenäkeekuvanhak

Eilen radiotoimittaja puhui 80-luvun povipommilaulajasta Sabrinasta. Katoin juutuupista hänen hittinsä Boys videon ja muutaman muunkin.

Hänellä oli kaulassaaa julmetun iso kultaristi, ja kuitenkin koko hänen "laulajan " uransa perustui rintojen esittelyyn. Boys videollakaan ei millään mainannu valkoisten bikinien yläosa pysä päällä. Varmasti täytyi sensuroida tuota videota monilla kanavilla mm. MTV:llä, ei kä kyse oli siis kotimaisesta Maikkarista

Musikkiteevee MTV.stä puheen ollen eilen näin siellä sarjaa nimeltä Geordia shore, jossa nuoria hädintuskin täysi-ikäisiä toisilleen entuudestaa tuntemattomia nuoria panaan asumaan bailaamaan, sekoilemaan, sekstaamaan keskenään ja kuseskelemaan, tytötkin, juuri eilisessä jaksossa yksi tyttö kusi kebabkioskin edessä ihan pokkana.

Väli-insertteinä ohjelmassa on noiden sekoilijoiden iksittäishaastateluja menneestä sekoilusta ja tulevista suunnitelmista. Eilen yksi poika jolla oli teepaita jossa koko paidan etupuolen kokoinen risti, (tätä rumaa ristikuosiahan näkee nykyisin joka paikassa, sukkahousuissakin ylösalaisin ja sivuttain, näyttävät harakanvarpailta), oli kameran edessä kommentoimassa että ytä tytöista harmittaa kun ei saa munaa, "ei ainakaan minulta".

Kannattaako noiden mainostaa uskovaisuuttaan julkisesti ristinkannollaan?

9

169

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jenkeille suunnattu formaatti. Jenkeissä pinnallisuus ja uskonnot myyvät. Hyvä yhdistelmä kaiken kaikkiaan.

      Ei toimi oikein meillä. Uskovaiset pöyristyvät ja uskonnottomia ei pääsääntöisesti kiinnosta. Joskin meilläkin on kasvanut aika surullinen BB -sukupolvi.

    • Ymmärsinkö nyt oikein, että aloittajaa häiritsi uskonnolliset symboolit ja estoton käytös samassa ohjelmassa? Ja jos, niin miksi? Oletko uskovainen?

      • kristuksen lähetti

        Ei ole uskovalle sopivaa puhua seksistä, etenkään telkkarissa ja kyseiseen sävyyn.

        Seksiin liittyvät asiat tuovat himon pintaan ja seksi liittyy vain avioliittoon. Jos siitä puhutaan julkisesti niin on mahdollista että herkät uskonveljet ymmärtävät asian niin että seksuaalimoraalin porsaanreikiä saa hyödyntää. Niin ei kuitenkaan saa tehdä.


      • Näin on
        kristuksen lähetti kirjoitti:

        Ei ole uskovalle sopivaa puhua seksistä, etenkään telkkarissa ja kyseiseen sävyyn.

        Seksiin liittyvät asiat tuovat himon pintaan ja seksi liittyy vain avioliittoon. Jos siitä puhutaan julkisesti niin on mahdollista että herkät uskonveljet ymmärtävät asian niin että seksuaalimoraalin porsaanreikiä saa hyödyntää. Niin ei kuitenkaan saa tehdä.

        Olet varmaan oikeassa. Taitaa olla tuo Raamatun jumalan ääretön kiinnostus miehisistä sukuelimistä ja niiden silpomisesta syynä kristittyjen yhteisöjen keskuudessa niin laajasti esiintyviin lastenraiskauksiin ja niiden peittelyihin.

        Papit ja saarnaajat lukevat paljon Raamattua ja rinnastavat itsensä jumalaansa ja sen takia fokusoivat mielensä varsinkin pikkupoikien jalkoväliin. Uskonveljien seksuaalimoraali on ollut heikko jo vuosisatojen ajan, niin kauan kuin ovat Raamattua oppikirjanaan tutkineet. "kristuksen lähetti" taisi osua naulan kantaan.


      • 1234567890
        Näin on kirjoitti:

        Olet varmaan oikeassa. Taitaa olla tuo Raamatun jumalan ääretön kiinnostus miehisistä sukuelimistä ja niiden silpomisesta syynä kristittyjen yhteisöjen keskuudessa niin laajasti esiintyviin lastenraiskauksiin ja niiden peittelyihin.

        Papit ja saarnaajat lukevat paljon Raamattua ja rinnastavat itsensä jumalaansa ja sen takia fokusoivat mielensä varsinkin pikkupoikien jalkoväliin. Uskonveljien seksuaalimoraali on ollut heikko jo vuosisatojen ajan, niin kauan kuin ovat Raamattua oppikirjanaan tutkineet. "kristuksen lähetti" taisi osua naulan kantaan.

        Päteekö etenkin kristittyihin miehiin mielestäsi sanonta "siitä puhe mistä puute"?


      • kaikkeenäkeekuvanhak

        En ole, eikä ihan hirveesti häirinnytkään. Tulipa vaan mieleen siitä yhdestä sörsselssönistä joka pissakakkapornopervotissipyllyporno-jutuillaan vapareita muistaa tiheän tahtiin.

        Vaparit kannattaa vastuutonta seksiä ja pornoa ja hedonismia ja vaihtaa pipliaa pornoon ja pornoa kouluihin ja sitä rataa. Mutta eipä tämä sörsseli aloituksessani mainitun kaltaisille uskovaisille motkota, monet pornotähdetkin esiintyvät jopa taidefilmipläjäyksissään risti kaulassaan killuen. Oletan että siksi että ovat jonkin sortin uskovaisia, kristittyjä, eikä kettuillakseen.


    • 4 jKr

      "Kannattaako noiden mainostaa uskovaisuuttaan julkisesti ristinkannollaan?"

      Alaspäin käännetyillä ristinkuvilla yleensä esitetään tarkoituksellista kapinointia Raamatun moraaliohjeita vastaan.
      Jumalan olemassaoloon uskovien joukossa on myös tietoisesti syntiä tekeviä, jotka eivät usko maailman syntyneen ilman Luojaa, mutta eivät seuraa esim. kymmentä käskyä. Harvemmat heistä kuitenkaan mainostavat vaatteissaan ylöspäin olevilla risteillä.
      Kuten The_Rat arvioi, voi ohjelmantekijöillä olla näppinsä pelissä vaatteiden valinnassa.

      • kaikkeenäkeekuvanhak

        Niinpää vastuu ohjelman tekijöille. Ei pidä mennä itseän nolaamaan tollaseen ohjelmaan jos on siellä tuottajatiimin, kuvustiimin sätkynykkena.

        Ihan oikein päin ne ristit oli noissa aloitukseni esimerkeissä. Toki siellä sängyssä peuhatessa ne voi olla vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun, mutta ei tietoisesti ja tarkoituksella, petipuuhissa ei ole aikaa ristin asentoon PANEUTUA., paneudutaan ihan muuhun.


    • oot SOKEA

      RE: Kristityt ja seksi

      - ja noita juttuja sinä luulet kristilliseksi.

      Ei ristinkuvan kantaminen todista yhtään mitään, vaikka niillä itsensä verhoaisi.


      " Kannattaako noiden mainostaa uskovaisuuttaan julkisesti ristinkannollaan? "
      - mitään uskovaisia oo.

      Risti ylösalaisin = saat.anan palvoja

      et näy ymmärtävän edes sitä, joten älä lauo joutavuuksia palstoilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      367
      1415
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      63
      936
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      885
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      62
      835
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      599
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      594
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      534
    Aihe