Kreationistit perustelevat ajatusta "älykkäästä suunnittelijasta" mielellään sillä, että esimerkiksi tietokoneilla, autoilla ja monilla muillakin härveleillä on suunnittelija.
Lähtekäämme siis mukaan ajatusleikkiin:
1) Koska tietokone on niin monimutkainen laite, sillä on oltava suunnittelija. Tietokoneen suunnittelija on tietenkin ihminen
2) Koska ihminen on vielä monimutkaisempi tekele, sillä on oltava huimasti älykkäämpi suunittelija. Sehän on tietenkin Jumala
3) Koska Jumala se vasta älykäs onkin, sillä on pakosti ollut jokin vielä älykkäämpi suunnittelija.
Mikä?
Kuka suunnitteli suunnittelijan?
14
95
Vastaukset
- huutis.
Kysymyshän on oikeasti täysin sama, kuin "kuka loi luojan", josta kreationistit kuitenkin yrittävät livahtaa karkuun muka-nokkelalla vastauksella "ei kukaan, sillä Jumala on ollut aina olemassa".
Kreationistit kuitenkin perustelevat Jumalan välttämättömyyttä juuri sillä, ettei mikään monimutkainen ole voinut syntyä suunnittelematta. Meille jää siis jäljelle kaksi vaihtoehtoa:
1) Kaikella ei välttämättä olekaan suunnittelijaa.
2) Emme tiedä kuka on suunnitellut Jumalan, mutta koska Jumala on niin suunnattoman älykäs, sillä on oltava suunnittelijansa. Tästä tietenkin seuraa ettei Jumala ole voinut aina olla olemassa. - T 7
Vielä älykkäämmästä luojasta meillä ei ole suoranaisia havaintoja mutta voimme päätellä mitä hän on luonut ja sitä kautta tutkia hänen olemustaan.
Hän on luonut Raamatun Jumalan , kuten aloittaja perusteli asian kreationistienkin hyväksymillä perusteilla.
Tämä Raamatun Jumalan suunnittelija on luonut ainakin Jumalalle rajallisen määrän energiaa. Perustelen tätä Raamatulla. Jumala tarvitsi lepopäivän, joten hän väsyi.
VÄL (vielä älykkäämpi luoja) on luonut myös muut Raamatun Jumalaa sitovat perusvietit. Raamatun Jumala suuttuu , leppyy , katuu tekojaan , rakastaa ja tykkää olla suosittu jopa narsismiin asti.
VÄL on siis viettien jumala ja nämä vietit ovat ajaneet Raamatun Jumalan luomistyöhön . Kreationistisen vastauksen sisältö:
Seli, seli, seli, seli, seli ja vielä tuhat kertaa seli.
Sanat joilla tuo muotoillaan voivat toki vaihdella sisällön kuitenkaan muuttumatta.- jyrrrrrrrrrrrrrrrrrr
Tahtoo mukaan leikkiin.
4. Milloin aika alkoi ja milloin se loppuu?
5. Mistä alkaa avaruus ja mihin se loppuu?
Tässä huutikselle lisäkysymys: Miten aina läpi ikuisuuden olemassaolleelle aluttomalle ja loputtomalle voidaan edes kuvitella rakentaja, sillä tuolloin rakentamisella täytyisi olla ajankohta josta tuon olemassaolo alkoi.
Luoja on ollut Raamatun mukaan aina olemassa joten ei hänellä ole tekijää.
Menikö yli ymmärryksesi huutis? - huutis.
4. Aika alkoi alkuräjähdyksessä, sillä kuten tiedämme, alkuräjähdyksessä kaikki oli äärettömän tiheänä äärettömän pienessä pisteessä. Suhteellisuusteorian mukaanhan tällaisessa pisteessä aika kulkee äärettömän hitaasti, tai oikeastaan aikaa ei edes kulje.
5. Tähän en osaa vastata, mutta riippuu varmaan vähän siitä, monessako ulottuvuudessa ajattelet avaruuden olevan.
»Tässä huutikselle lisäkysymys: Miten aina läpi ikuisuuden olemassaolleelle aluttomalle ja loputtomalle voidaan edes kuvitella rakentaja, sillä tuolloin rakentamisella täytyisi olla ajankohta josta tuon olemassaolo alkoi. »
Niinpä. Koitas vastata.
Mielestäni tuo jo se osoittaa Jumalan jumalattoman mahdottomaksi.
Olisitko ystävällinen ja yrittäisit vastata myös aloituskysymykseen, eli puhutteko potaskaa kun väitätte, että kaikille täytyy olla suunnittelija, vai silloin kun väitättte, että Jumala on aina ollut- huutis.
»Luoja on ollut Raamatun mukaan aina olemassa joten ei hänellä ole tekijää.»
Sorry, en huomannut että vastasit. Eli koska Jumalalla ei ole ollut suunnittelijaa, kaikella ei tarvitse olla suunnittelijaa. Ja koska kaikella ei tarvitse olla suunnittelijaa, emme voi lähteä sellaisesta välttämättömyydestä että kaikellä olisi tarvinnut olla suunnittelija. Sehän olisi mahdotonta.
Joten emme voi myöskään lähteä siitä, että maailmankaikkeudella olisi tarvinnut olla suunnittelija.
Kiitos vastauksestasi. - jyrrrrrrrrrrrrrrrrrr
Kiva että muut evokit ovat lopultakin tajunneet että ettei aina olemassaolleella voi olla rakentajaa.
Kyllä huutis sinäkin sen sitten joskus ehkä tajuat.
Mutta palataanpas sitten tutkimaan Luojan olemusta.
Luoja loi upean haasteellisen maapallon ihmisen asuttavaksi ja antoi erinomaiset ohjeet täydellisen onnellista elämää varten.
Luoja on siis myös rajattoman hyvä ja vailla mitään epäoikeudenmukaisuutta tai vailla pahuuden häivääkään.
Miksi on näin kun raamattu sanoo?
Siksi että Luoja itse on äärettömässä viisaudessaan täysin tietoinen siitä että mikä tuo hänelle itselleen suurinta tyytyväisyyttä, ja se on se että hän itse on kaikissa hyvyyden piirteissä 100 %:nen, siis täysin ehdoton.
Hän ei salli itsensä kärsiä itsekunnioituksen puutteesta joka johtuisi edes vähäisestä virheellisestä menettelystä.
Siksi voimme luottaa siihen että Raamatun lupaus puhdistetusta evokkivapaasta maasta toteutuu hänen suunnitelmansa mukaisesti.
Ja sekä hyvät että pahat saavat tekojensa mukaisen palkan.
Eikös olekin hyvä asia?
- multinikki.
Aloittaja huutis. tunnustaa itse että on saanut vastauksen kysymykseensä ja silti jatkaa kuitenkin kyselemistä samasta aiheesta.
Oma vika jos on niin hölmäke ettei tajua.- huutis.
Sain jyrrrrin vastauksen. Jos olet sama henkilö, niin käytä yhtä nikkiä. Jos olet eri, niin kerro toki kummassa tapauksessa itse valehtelet.
Vastaukset ovat siis toisensa poissulkevia, joten kreationistit valehtelevat väittämättä jommassakukmmassa tapauksessa. Saat itse valita.
- karvainen etana
Kuka suunnitteli Phuketin suosituimman rannan hiekkajyvästen tämänhetkisen järjestyksen?
- SuperKretu
Jumala.
Ei mikään ihme, ettei Jumalalta riitä oikein aikaa ihmisille, ei edes viattomille lapsille, kun Häneltä menee kaikki aika hiekanjyvien järjestelemiseen. SuperKretu kirjoitti:
Jumala.
Ei mikään ihme, ettei Jumalalta riitä oikein aikaa ihmisille, ei edes viattomille lapsille, kun Häneltä menee kaikki aika hiekanjyvien järjestelemiseen.Ja sitten pitää vielä levätäkin, kun on kuusi päivää järjestellyt jyviä.
- karvainen etana
RepeRuutikallo kirjoitti:
Ja sitten pitää vielä levätäkin, kun on kuusi päivää järjestellyt jyviä.
Avoimeksi jää kuka niitä lepopäivinä järjestelee.
- SuperKretu
karvainen etana kirjoitti:
Avoimeksi jää kuka niitä lepopäivinä järjestelee.
Varmaankin Jumalan Luoja. Eiköhän sekin vielä ole olemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.1854122Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,993418SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.1002756Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2992665Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a392356Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1602111Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02060Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k291751Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll61594- 441127