Jan Rossi Israelista

KTS (Ei kirj.)

31

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Punavihreä valhe

      Muslimi maissa tapahtuu paljon ,josta punavihreät toimittajat vaikenevat.

      • Minäkin olen joskus muurannut mutta en enää joten olen vapaa muurari. Miksi meistä valkenee kaikki muslimit? ?..

      • Minäkin olen joskus muurannut mutta en enää joten olen vapaa muurari. Miksi meistä valkenee kaikki muslimit? ?..

    • Ron Jassi

      Miksi Jan R. ei muuten kirjoita omalla nimellään tuon "KTS" :n sijaan? Olisi se ainakin jotenkin reilumpaa antisemitismiä.

    • Oli kummallinen

      kirjoitus tällä Rossilla. Pitäiskö tosiaan kirkon tehtävänä ola raportoida eri maiden homokulttuurista? Ei ne ole raportineeet Kamerunin, Nepalin tai Kanadankaan kyseisitä kulttuureista. Rossin kannattaisi olla kiinnostunut paljon enemmän esim. Gazan homojen ja muiden vähemmistöjen tilanteesta.

    • ha haa

      Mitähän tällä aloituksella oikein ajetaan takaa? Eikös tämä kuuluisi ennemminkin jollekin kristilliselle palstalle?
      Äärikristityt nyt edelleen ajattelevat, että juutalaisten silmät aukenevat jonain päivänä, jolloin sen lisäksi että juutalaiset ymmärtävät Jeesuksen olleen se oikea messias, niin myös turha homostelu poistetaan maailmankartalta kun messias parantaa kaikki sairaat homot.
      Oi kuinka väärässä he ovatkaan ;)

    • sylttytehdas
    • aito israelson

      kristityt myös usein vaikenevat kristittyjen vainoista muslimimaissa ja homojen kohtelusta joka monissa lähi-idänkin arabimaissa on käsittämättömän julmaa. Ainoa pakopaikka monille on Israelissa, jota sen takia pitää haukkua, niinkö? Käsittämätöntä. Juutalaisvihan takia ollaan valmiita uhraamaan muidenkin henkiä ja olemaan puolustamatta mitään lähi-idän vähemmistöjä .

      Vapaamuurarius, toisin kuin jotkut uskovat, ei ole juutalaisia kiinnostanut asia ja vaikka Israelissa loosheja olisikin, miksi se joitakin kristittyjä niin harmittaa, Suomessa kaikki vapaamuurarit ovat kristittyjä, miksi ette kiukuttele heille täällä?

      • KTS (Ei kirj.)

        Kyllä ne kuule kiukuttelee.

      • aito israelson
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Kyllä ne kuule kiukuttelee.

        kertoisitko mitä asiaa aloituksesi palvelee ? Homoja pitää vainota ja vapaamuurarit ovat jotenkin pahoja, niinkö ?

      • Myös minä
        aito israelson kirjoitti:

        kertoisitko mitä asiaa aloituksesi palvelee ? Homoja pitää vainota ja vapaamuurarit ovat jotenkin pahoja, niinkö ?

        haluan vastauksia samoihin kysymyksiin. Vai häiritseekö aloittajaa se, että Lähi-idässä on edes yksi suvaitsevainen valtio.

        KTS ei siedä sitä, että kaikki ei vihaa Israelia ja juutalaisia. Tällä kertaa laitetaan homot sijaiskärsijöiksi. Päivän saldo onkin taas melkoinen. Ensin väheksytään SS-järjestöä ja sitten tuomitaan homot. Onhan tuo tietysti jollain tapaa loogista, kun muistaa, mitä mieltä natsi-saksassa oltiin homoista. Seuraavaksi tulossa lienee jotain todistelua omasta humaaniudesta.

      • KTS (Ei kirj.)
        aito israelson kirjoitti:

        kertoisitko mitä asiaa aloituksesi palvelee ? Homoja pitää vainota ja vapaamuurarit ovat jotenkin pahoja, niinkö ?

        Homoja ei pidä vainota enkä pidä vapaamuurareita erityisen pahoina.

      • Ja siinä
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Homoja ei pidä vainota enkä pidä vapaamuurareita erityisen pahoina.

        tuli se tilattu todistelu omasta humaaniudesta.

    • ap:lle

      Entä sitten?

    • 4+19

      Pääsiäinen tulossa..

      " Teeman pitkäperjantai on pitkä ja poikkeuksellinen mielenkiintoinen. Luvassa on yksi kevään 2014 tv-tapauksista, 24 tunnin pituinen dokumentti Jerusalemista. Pitkäperjantain aamukuudesta lauantain aamukuuteen Teemalla seurataan Jerusalemin asukkaiden elämää kaduilla, aukioilla, yksiöissä ja huviloissa, kirkoissa ja temppeleissä, siirtokunnissa ja pakolaisleireillä."

      http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/jerusalem-24-tuntia

      Teemalla menee myös historiallinen dokumentti; ' Juutalaisten tarina ' , aina tiistaisin klo 21.00 Kannattaa katsoa.
      Taisi olla myös israelilaisia elokuvia tulossa... HYVÄ !

      • Pessimisti

        24 Tuntia kerrotaan ,miten pahat juutalaiset sortavat kilttejä paleja.

    • Huu ja Haa

      Ja Roos on eräs kastamaton eksyttäjä.

    • Darling Damien

      Eivät Juutalaiset tarvitse pelastajaa vaan pakanat.
      Parempi jos suksitte Vuittonin kautta ja hankitte
      nykyaikaisemmat vetimet.

    • KTS (Ei kirj.)

      >>>Jan Rossi Israelista

      • Luuletko tuon

        kuvasi mukaisesti Israelin olevan vain jokin homomaa vai onko itselläsi jonkinlainen valittu näkökuva, jonka vain haluat nähdä.
        Mitä kaikkea löytyy tästä eurooppalaisesta ns. sivistyksestä ja mitä löytyy tästä nykyisestä Suomesta mennään sitten historiassa taaksepäin tai ollaan nykypäivässä.
        Täytyy todeta että on omahyväisyys mennyt päähän aivan samalla tavalla kuin entisessä natsisaksassa kun yritetään mollata jotain sellaista järjestöä, joka tekee sentään paljon enemmän ihmisten avustamiseksi kriisien keskellä kuin joku itsekeskeinen ja ilmeisesti jollainlailla maailmankuvaa vääristelevä ikiateisti.
        Olisi paljon opittavaa tuolla poikasella.

      • Luuletko tuon kirjoitti:

        >>>Luuletko tuon kuvasi mukaisesti Israelin olevan vain jokin homomaa

      • Kyseisen
        ikiateisti kirjoitti:

        >>>Luuletko tuon kuvasi mukaisesti Israelin olevan vain jokin homomaa

        Patmoksen toimintaa en tunne enkä varmaan tule koskaan edes tutustumaan siihen. Edelleenkin ihmettelen, miksi ko. järjestön pitäisi laatia raportteja eri maiden homokulttuureista. Uskoisin lisäksi, että on monta muutakin elämänalaa, josta ko. järjestö ei kirjoittele. Samoin on monia järjestöjä, jotka kertovat tietyistä Israelin arjen osa-alueista nostamatta homoja esille. Esim. lintubongarit kertoo havainnoistaan Israelissa, mutta ei ne silti liitä mukaan raporttia Israelin homokultuurista.

        Ketjun aloittaneet KTS:n tavoite on selvä. Hän haluaa, että mahdollisimman moni alkaa pitää Israelia ja juutalaisia vastenmielisinä. Tällä kertaa homot on otettu sijaiskärsijöiksi.

        Aloitus oli muutenkin järjetön. Siellä kerrottiin, että Israelissa on samanlaista kun Suomessa. Ei sillä luulisi olevan uutisarvoa.

      • ajattelin vaan
        Kyseisen kirjoitti:

        "Ketjun aloittaneet KTS:n tavoite on selvä. Hän haluaa, että mahdollisimman moni alkaa pitää Israelia ja juutalaisia vastenmielisinä. Tällä kertaa homot on otettu sijaiskärsijöiksi. "

        Tulipa tuossa mieleeni sellainenkin, että aloitus on tarkoitettu palstan kristityille siionisteille, jotka eivät hyväksy homoseksuaalisuutta. Aloituksena sinällään on muuten väärällä palstalla.

      • Juuri niin
        ajattelin vaan kirjoitti:

        se menee. Israeliin myönteisesti suhtautuminen on jotain vastustettavaa. Silloin pontimena on viha.

    • Voisiko kirjoittajat

      jo kasvaa ulos tuosta "homo . . . " ja niin edelleen mielenlaadusta.

    • Amandax

      Eli miksi Israelissa ei olisi homoille klubeja kun kerran heteroillekin on, eikö joka maassa ole eri seksuaaliryhmille klubeja ja pitääkin tietysti olla, koska ihmisiä on monenlaisia ja mihin homoseksuaalit sitten menisivät ellei niitä klubeja olisi. Vapaamuurareitakin on varmaan joka maassa joten miksi niitä ei sitten Israelissa olisi. Taivaskanavalla ei luultavasti kerrota mistään klubielämästä tai vastaavasta koska se on uskonnollinen. En ole koskaan katsonut taivaskanavaa että sinänsä en voi sanoa millaista ohjelmaa siellä on mutta arvelen noin.

      • Kyllä näillä taivaanrannankanavilla kerrotaan klubeista ja diskoista aina kun halutaan esitellä, kuinka kamalaa elämää Suomessa tai Euroopassa vietetään mutta koskaan, siis KOSKAAN ei kauhistella vastaavaa elämää Israelissa, koska kaksois-standardit vallitsevat äärikarismaattis-keppulalallisilla hevonvitun lahkolaisilla!

      • Amandax
        KTS kirjoitti:

        Kyllä näillä taivaanrannankanavilla kerrotaan klubeista ja diskoista aina kun halutaan esitellä, kuinka kamalaa elämää Suomessa tai Euroopassa vietetään mutta koskaan, siis KOSKAAN ei kauhistella vastaavaa elämää Israelissa, koska kaksois-standardit vallitsevat äärikarismaattis-keppulalallisilla hevonvitun lahkolaisilla!

        En minäkään oikein tajua kaikkien lahkojen toimintaa, kyllähän niistä kuulee aika outoja asioita. Että rajoitetaan ihmisten elämää jne.

      • Tarkoitat
        KTS kirjoitti:

        Kyllä näillä taivaanrannankanavilla kerrotaan klubeista ja diskoista aina kun halutaan esitellä, kuinka kamalaa elämää Suomessa tai Euroopassa vietetään mutta koskaan, siis KOSKAAN ei kauhistella vastaavaa elämää Israelissa, koska kaksois-standardit vallitsevat äärikarismaattis-keppulalallisilla hevonvitun lahkolaisilla!

        siis, että olet taas täysin väärällä palstalla. Mene sinne kristinuksopalstalle valittamaaan heidän toiminnastaan.

        Itse en seuraa ko. kanavia juuri koskaan. Pari kertaa olen vilkaissut kanavaa TV7 ja kyllä siellä nostettiin Israelista esille myös negatiivisia asioita. Myönnän, että kokonaisuudessaan kanava ei ole tasapuolinen.

    • Outo .

      Ei se mies ole ihan kunnossa.

    • Jeesus Israelista!

      Jokaiselle Herran opetuslapselle riittää Israelista hyvä Herra ja Kuningas ja myös juutalaisille on hyvä meidän kaikkien Herran opetuslasten todistaa Jumalastaan että voisivat tulla totuuden tuntemaan ja nähdään selvästi myös Israelin historiankulusta tämä sillä Jumala säätää asioita vaikka tahtookin ihmisille pelkästään hyvää suoda mutta ihmisillä on vapaus valita myös kirouksen tie ilman Jeesusta ja tästä on kysymys maanpakolaisuudesta ja nyt Jumalan armo ja totuus Jeesuksessa on juutalaiset koonnut omaan maahansa ja Jerusalemin myös antanut. Jokainen voi helposti tämän ymmärtää ja anoa Herran Jeesuksen Hengen vuodatusta vanhurskauden sateeksi juutalaisille ja kaikille Israelia siunaaville ja Jeesusta rakastaville, sillä tässä on se totuus Israelin Herrasta varmuudella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe