Eilen kuulin Radio Suomessa ennen puoltayötä, kaiketi uusinnan, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaan, mm. viime vuoden katsotuimman kotimaisen ohjaaja, haastattelusta, jonka loppupuolella puhuttiin lyhyesti Protu-leireistä.
Vuoksenmaa oli kovin otettu siitä , kuinka hänen lapsensa tuli leiriltä kotiin kun uutena ihmisenä. Milenkiintoiset avoimet keskustelut olivat tehneent tehtävänsä. Kun sitten hänen muutamalla ystävä/tuttavapariskunnalla oli pari vuotta myöhemmin samanlaisia kokemuksia omista lapsistaan, Protuleirin positiivisista vaikutuksista heihin, niin nyt se poikii käsikirjoituksen.
Ei kuitenkaan protuleiristä vaan ymmärtääkseni siitä että aikuisille samankaltaiset keskustelut kuin Protu-leireillä käydään, olisivat tarpeen/hyväksi myös aikuisille.
Vuoksenmaa oli kovin otettu siitä , kuinka hänen lapsensa tuli leiriltä kotiin kun uutena ihmisenä. Milenkiintoiset avoimet keskustelut olivat tehneent tehtävänsä. Kun sitten hänen muutamalla ystävä/tuttavapariskunnalla oli pari vuotta myöhemmin samanlaisia kokemuksia omista lapsistaan, Protuleirin positiivisista vaikutuksista heihin, niin nyt se poikii käsikirjoituksen.
Ei kuitenkaan protuleiristä vaan ymmärtääkseni siitä että aikuisille samankaltaiset keskustelut kuin Protu-leireillä käydään, olisivat tarpeen/hyväksi myös aikuisille.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihan positiivista, että nousee esiin näitä ihan oikeita omakohtaisia kokemuksia asiasta, kun tietyillä foorumeilla on vastustajat yrittänyt vihjailun ja perusteettomien väitteiden voimalla mustamaalata protu-leirejä. Kyllähän se asian luonne aina selviää kun aletaan oikeita kokemuksia tarkastelemaan.
Itkettää melkein.
Ihmisen elämä ilman Jumalaa on surkeaa ja alhaista.
Kunpa kaikkien hengelliset silmät avautuisivat näkemään Totuuden kirkkauden!
Sitä rukoilen.
Ja jos minä ateistina väittäisin, että sinun elämäsi on surkeaa ja alhaista, niin miltä sinusta tälläinen väite tuntuisi?
Sinähän voit pitää minua surkeana ja alhaisena, jos uskontosi niin vaatii ja se sinulle sopii. En sitten tiedä mitä se sinusta ihmisenä kertoo.
Solvaat ateisteja, okei, mutta mitä tekemistä sillä on protuleirien kanssa?
"Ihmisen elämä ilman Jumalaa on surkeaa ja alhaista."
Puhutko nyt omaan kokemukseesi perustuen?
Vastaavanlainen kokemus on jokaisella, joka on nousuhumalassa. Totuus kuitenkin on se, että humalassa kukaan ei ole selvän väärti. Oli sitten kyse uskon hurmiosta tai kemiallisesta huumeesta.
Sinähän elät ilman jumalaa, koska sellaista ei ole muualla kuin sinun päässäsi.
Jotain ihan muuta Vuoksenmaan kertoma, kuin vapari vihaajien jatkuva väärä todistus Protu-leireistä.
Avointa keskustelua ja mielipiteenvaihtoailman jumalharhoja, ja raamatun jeesussatuja.
Se se on ihan erilaista oikeeta aikuistumista kuin joku ripipar "naimalupineen" ristiriipusriparilahjoineen.
Vain viikko Protu-leirillä ja vanhemmat ihmettelevät lapsensa aikuistumista ja kypsymistä. Siihen ei armeija pysty edes vuodessa. Puhumattakaan että riparileiri pystyisi viikossa.
> vanhemmat ihmettelevät lapsensa aikuistumista ja
> kypsymistä. Siihen ei armeija pysty edes vuodessa
Armeijalla on kyllä vähänkin älykkäämpään kansanosaan lähinnä tyhmistävä vaikutus. Ja sehän sen tarkoituskin on. Opettaa tottelemaan kyselemättä. Sopinee uskovaisille hyvin. :)
"Armeijalla on kyllä vähänkin älykkäämpään kansanosaan lähinnä tyhmistävä vaikutus. Ja sehän sen tarkoituskin on."
Älykäs ihminen pystyy yleensä ymmärtämään aika helpostikin, miksi armeijassa opetetaan noudattamaan ohjeita.
Ohjeita noudattamalla yleensä menestyy paremmin kuin jos kukin alkaa fundeeraamaan itsekseen.
Kyllähän sen jokainen intin käynyt, ajattelukykyinen arvasi. Ja kysymällä tuo muuten vahvistettiinkin...
Homman nimi kun on se, että suurin osa ihmisistä ei ole kovin halukkaita tappamaan muita. Olikohan se niin, että teloituksia (kiväärill) tutkittaessa havaittiin, että jotain 60 prossaa porukasta ampui tahallaan ohi...
Mutta kun opetetaan tottelukulttuuri, niin sillä voidaan pakottaa ihminen tappamaan. Ja sitten sitä voidaan perustella sillä, että "käskyt".
Itkettää melkein minuakin.
Olin itse rippileirillä 70-luvun alussa, en edes tiennyt olisiko ehkä ollut muita mahdollisuuksia. Perheeni oli tapauskovainen joten rippileirille meno vain kuului asiaan enkä edes osannut kyseenalaistaa sitä, olin lapsena aika naiivi monissa asioissa ja paino taisi minulla olla sanassa "leiri", odotin jotakin reipasta ja hauskaa leirielämää.
Toisaalta olin oppinut lukemaan 4-vuotiaana ja lukenut kaikki eläinkirjat ja tietosanakirjat ja "Kansojen historiat" kirjahyllystä jo ajat sitten - suosikkikohdat kaikista kirjoista moneen kertaan. Perheessämme keskusteltiin asioista ja arvostettiin tietoa ja sivistystä ja asioiden itse ajattelemista.
Kesämökkipaikkakuntamme rippileiri oli minulle jonkinlainen järkytys. En tuntenut ennestään ketään, kaikki muut olivat maalaislapsia joista useimpien maailmankuva oli aika lailla erilainen kuin minulla. Ainoa luova asia oli se että aina aamuisin joku muista tytöistä piirsi ennen tunnin alkua liitutaululle toinen toistaan kauniimmin hohtelevan ristin kiehkuroineen ja säteineen. Ja koko ajan puhuttiin Jumalasta kuin hän tosiaan olisi olemassa, eikä muita vaihtoehtoja otettu esille ollenkaan. Olin kuin kala kuivalla maalla tai syyttömänä tuomittu vanki. Koska olen luonteeltani vetäytyvä ennemminkin kuin konfrontoiva niin vetäydyin itseeni, annoin vain ajan kulua ja odotin että pääsen leiriltä pois. Muistan että suljin ajatukseni koska informaatio oli niin yksipuolista - aivopesuahan se oli. Ajattelin että täällä ollessani en tee mitään johtopäätöksiä, olen vain, ja ajattelen asioita sitten kun olen päässyt pois.
Onneksi opin helposti asioita ulkoa joten olin varmaan riittävän hyvä oppilas. Mitä nyt karkasin iltamyöhällä metsään kun kaverini tuli salaa minua katsomaan, ja aiheutin pahennusta upottamalla soutuveneeni jossakin kiivaassa "meritaistelussa" poikien kanssa.
Kun rippileiri loppui olin niin helpottunut etten halunnut ajatella koko asiaa enää ollenkaan enkä edes syytellyt vanhempiani, olinhan selvinnyt koettelemuksesta ja vapaus oli taas saavutettu.
Kun ajattelenkin että tuon vankilakokemuksen sijasta olisin saanut olla leirillä jossa olisi keskusteltu avoimesti, esitetty erilaisia mielipiteitä ja kuunneltu niitä, tuotu esiin uusia asioita, sellaisia joita ei tarvitse opetella ulkoa vaan ymmärtää, luotettu ihmisen omaan kykyyn ajatella asioista - minua todellakin melkein itkettää.
Millaista tuhlausta tuollainen aivopesuleiri tuossa iässä olikaan, ja miten paljon paremmin sen ajan olisi voinut käyttää!