Ohjaaja J. Vuoksenmaa ja protu-leiri

Ihan positiivista, että nousee esiin näitä ihan oikeita omakohtaisia kokemuksia asiasta, kun tietyillä foorumeilla on vastustajat yrittänyt vihjailun ja perusteettomien väitteiden voimalla mustamaalata protu-leirejä. Kyllähän se asian luonne aina selviää kun aletaan oikeita kokemuksia tarkastelemaan.

Itkettää melkein.

Ihmisen elämä ilman Jumalaa on surkeaa ja alhaista.

Kunpa kaikkien hengelliset silmät avautuisivat näkemään Totuuden kirkkauden!

Sitä rukoilen.

Jotain ihan muuta Vuoksenmaan kertoma, kuin vapari vihaajien jatkuva väärä todistus Protu-leireistä.

Avointa keskustelua ja mielipiteenvaihtoailman jumalharhoja, ja raamatun jeesussatuja.

Se se on ihan erilaista oikeeta aikuistumista kuin joku ripipar "naimalupineen" ristiriipusriparilahjoineen.

Vain viikko Protu-leirillä ja vanhemmat ihmettelevät lapsensa aikuistumista ja kypsymistä. Siihen ei armeija pysty edes vuodessa. Puhumattakaan että riparileiri pystyisi viikossa.

Itkettää melkein minuakin.

Olin itse rippileirillä 70-luvun alussa, en edes tiennyt olisiko ehkä ollut muita mahdollisuuksia. Perheeni oli tapauskovainen joten rippileirille meno vain kuului asiaan enkä edes osannut kyseenalaistaa sitä, olin lapsena aika naiivi monissa asioissa ja paino taisi minulla olla sanassa "leiri", odotin jotakin reipasta ja hauskaa leirielämää.

Toisaalta olin oppinut lukemaan 4-vuotiaana ja lukenut kaikki eläinkirjat ja tietosanakirjat ja "Kansojen historiat" kirjahyllystä jo ajat sitten - suosikkikohdat kaikista kirjoista moneen kertaan. Perheessämme keskusteltiin asioista ja arvostettiin tietoa ja sivistystä ja asioiden itse ajattelemista.

Kesämökkipaikkakuntamme rippileiri oli minulle jonkinlainen järkytys. En tuntenut ennestään ketään, kaikki muut olivat maalaislapsia joista useimpien maailmankuva oli aika lailla erilainen kuin minulla. Ainoa luova asia oli se että aina aamuisin joku muista tytöistä piirsi ennen tunnin alkua liitutaululle toinen toistaan kauniimmin hohtelevan ristin kiehkuroineen ja säteineen. Ja koko ajan puhuttiin Jumalasta kuin hän tosiaan olisi olemassa, eikä muita vaihtoehtoja otettu esille ollenkaan. Olin kuin kala kuivalla maalla tai syyttömänä tuomittu vanki. Koska olen luonteeltani vetäytyvä ennemminkin kuin konfrontoiva niin vetäydyin itseeni, annoin vain ajan kulua ja odotin että pääsen leiriltä pois. Muistan että suljin ajatukseni koska informaatio oli niin yksipuolista - aivopesuahan se oli. Ajattelin että täällä ollessani en tee mitään johtopäätöksiä, olen vain, ja ajattelen asioita sitten kun olen päässyt pois.

Onneksi opin helposti asioita ulkoa joten olin varmaan riittävän hyvä oppilas. Mitä nyt karkasin iltamyöhällä metsään kun kaverini tuli salaa minua katsomaan, ja aiheutin pahennusta upottamalla soutuveneeni jossakin kiivaassa "meritaistelussa" poikien kanssa.

Kun rippileiri loppui olin niin helpottunut etten halunnut ajatella koko asiaa enää ollenkaan enkä edes syytellyt vanhempiani, olinhan selvinnyt koettelemuksesta ja vapaus oli taas saavutettu.

Kun ajattelenkin että tuon vankilakokemuksen sijasta olisin saanut olla leirillä jossa olisi keskusteltu avoimesti, esitetty erilaisia mielipiteitä ja kuunneltu niitä, tuotu esiin uusia asioita, sellaisia joita ei tarvitse opetella ulkoa vaan ymmärtää, luotettu ihmisen omaan kykyyn ajatella asioista - minua todellakin melkein itkettää.

Millaista tuhlausta tuollainen aivopesuleiri tuossa iässä olikaan, ja miten paljon paremmin sen ajan olisi voinut käyttää!