Juutalais viha riehuu

On seuraamus yleisestä Israel vihan lietsonnasta mihin Suomikin syyllistyy

Brysselin Juutalaisessa museossa ammuttiin: kolme kuollutta

Teon motiivina voi olla juutalaisvastaisuus, arvelee Belgian sisäministeri Joëlle Milquet.


http://yle.fi/uutiset/brysselin_juutalaisessa_museossa_ammuttiin_kolme_kuollutta/7260601





Yhtä miestä etsitään Juutalaisen museon surmista
Belgialaissyyttäjän mukaan Juutalaisen museon ampuja toimi todennäköisesti yksin ja oli hyvin valmistautunut.


http://yle.fi/uutiset/yhta_miesta_etsitaan_juutalaisen_museon_surmista/7261112


Lauantaina kolme ihmistä sai surmansa Brysselissä, kun ampuja avasi tulen Juutalaisessa museossa. Lisäksi yksi ihminen haavoittui vakavasti.

Belgialaisviranomaiset kertoivat sunnuntaina, että he etsivät nyt yhtä miestä epäiltynä teosta.

Apulaissyyttäjä Ine Van Wymerschin mukaan epäilty toimi todennäköisesti yksin ja oli hyvin valmistautunut.

Poliisi pidätti teon jälkeen yhden epäillyn, mutta hänet vapautettiin pian.

Museommuskelussa kuoli israelilainen pariskunta ja ranskalainen nainen. Van Wymerschin mukaan haavoittuneen belgialaisen tila on äärimmäisen kriittinen.

Viranomaiset uskovat juutalaisvastaisuuden olleen teon motiivina, mutta pitävät kaikki tutkintalinjat auki.




Kolme ihmistä on saanut surmansa Brysselin Juutalaissa museossa sattuneessa ammuskelussa. Lisäksi yksi ihminen on haavoittunut vakavasti.

Uhreista yksi oli nuori nainen ja kaksi miehiä.

Brysselin palokunnan edustajan Pierre Meysin mukaan ampuja oli saapunut autolla paikalle, mennyt sisälle museoon ja ryhtynyt ampumaan. Aluksi kerrottiin, että ampuminen oli sattunut museon lähistöllä.

Meysin mukaan ampuja toimi ilmeisesti yksin. Paikalla oli paljon ihmisiä, joten tutkimukset etenevät nopeasti, hän kertoo.

Joidenkin tietojen mukaan ampuja pakeni paikalta autolla.

Välikohtaus sattui iltapäivällä Sablonin kaupunginosassa Brysselissä. Sablon eli flaamin kielellä Zavel on turistien suosimaa aluetta aivan Brysselin historiallisessa keskustassa.

Belgian sisäministerin Joëlle Milquet`n mukaan teon motiivina voi olla juutalaisvastaisuus. Tähän viittaa hänen mukaansa tapahtumapaikka. Belgian antisemitismiä vastustavan järjestön edustajan mukaan kyseessä oli terroriteko.

14

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikäs ero tässä on breiviikiin?

      Breviikin tekosia ylistit?

      • PALJON!!!!


        Nyt tapettiin 3 viatonta ihmistä, mutta Norjassa Israel vihaa lietsovia huligaaneja


      • KTS (ei kirj.)
        totuusonvoittaja kirjoitti:

        PALJON!!!!


        Nyt tapettiin 3 viatonta ihmistä, mutta Norjassa Israel vihaa lietsovia huligaaneja

        Ei vaan väkivallattomasti maailmaa parantavia nuoria.

        Kaltaisesi hullu sen sijaan tekee hullun tekoja.

        Sen breiviikin olisi sen sijaan saanut laskea lävitse siellä saarella. Täysin turha tapaus.


      • KTS (ei kirj.) kirjoitti:

        Ei vaan väkivallattomasti maailmaa parantavia nuoria.

        Kaltaisesi hullu sen sijaan tekee hullun tekoja.

        Sen breiviikin olisi sen sijaan saanut laskea lävitse siellä saarella. Täysin turha tapaus.

        Israelin vastaisia mistä Jumala rangaisi heitä


      • KTS
        totuusonvoittaja kirjoitti:

        Israelin vastaisia mistä Jumala rangaisi heitä

        Ei vaan Israelin rikoksia vastustavia joka on Jumalan mukaista toimintaa.


      • ...
        KTS kirjoitti:

        Ei vaan Israelin rikoksia vastustavia joka on Jumalan mukaista toimintaa.

        Israelin rikoksia?, Jumala ei toimi omaa kansaansa vastaan.


      • KTS (Ei kirj.)
        ... kirjoitti:

        Israelin rikoksia?, Jumala ei toimi omaa kansaansa vastaan.

        Totta kai Jumala tuomitsee myös Israelin rikokset.

        Minkälaista keppasveppulaoppia teijän lössi oikein elättelee?


      • lukekee VeeTee
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Totta kai Jumala tuomitsee myös Israelin rikokset.

        Minkälaista keppasveppulaoppia teijän lössi oikein elättelee?

        Vanhassa Testamentissahan Jumala rankaisi USEIN
        Israelin kansaa.

        Ette oo edes VT lukeneet?
        olivat tuhmia niin rangaistiin.

        40 vee pyöri lössi ympyrää erämaassa,
        SEKIN oli rangaisu.
        tuhmat ei Luvattuun Maahan päässeet,
        ekana pyöri ympyrää aavikolla ja söi mannaa,
        kunnes kuoli Paha Sukupolvi.

        Mooses oli TUHMA ja siksi evättiin häneltäkin pääsy sinne,
        pikkasen sai vilkaista vaan ennen kuolemaansa.
        niin lukeee siis RAAMATUSSA


      • KTS (ei kirj.)
        lukekee VeeTee kirjoitti:

        Vanhassa Testamentissahan Jumala rankaisi USEIN
        Israelin kansaa.

        Ette oo edes VT lukeneet?
        olivat tuhmia niin rangaistiin.

        40 vee pyöri lössi ympyrää erämaassa,
        SEKIN oli rangaisu.
        tuhmat ei Luvattuun Maahan päässeet,
        ekana pyöri ympyrää aavikolla ja söi mannaa,
        kunnes kuoli Paha Sukupolvi.

        Mooses oli TUHMA ja siksi evättiin häneltäkin pääsy sinne,
        pikkasen sai vilkaista vaan ennen kuolemaansa.
        niin lukeee siis RAAMATUSSA

        Artolla onkin ihan oma versionsa Raamatusta. Se on sellainen fanituskäännös josta on poistettu kaikki Artoa vaivaavat kohdat. Hän on sen tehnyt ihan omin käsin sivuja repimällä.


      • KTS,sinun
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Totta kai Jumala tuomitsee myös Israelin rikokset.

        Minkälaista keppasveppulaoppia teijän lössi oikein elättelee?

        lössisi elättelee unelmaa uudesta täydellisestä holocaustista,mutta erehtyy pahemman kerran.KTS,olet vihan ja absoluuttisen pahuuden asialla.


      • saaronin lilja
        KTS (ei kirj.) kirjoitti:

        Artolla onkin ihan oma versionsa Raamatusta. Se on sellainen fanituskäännös josta on poistettu kaikki Artoa vaivaavat kohdat. Hän on sen tehnyt ihan omin käsin sivuja repimällä.

        Uutinen gazasta, 25vuotias islamic jihadisti rakensi pommia , jokin meni pieleen pommi räjähti jätkän käsiin.Ei tainnut päästä paratiisiin köyrimään neitsyeitä, KTS montako niitä neitsyeitä on jotka naitä sankareita odottaa.


    • 5+10

      Neljäs uhri on tullit, loukkantuneen on ilmoittettu kuolleen.

    • Lääket.tri

      Sinähän sanamies olet aiemminkin ollut hoidossa ja nyt on alkanut taas sinulla tämä maaninen vaihe jossa toistelet sylki suusta pärskyen näitä uskonnollisia teesejäsi varmana siitä, että sinä olet Luther ja kaikki muut ovat väärässä, jopa niin että sinut yritetään surmata uskonnollisista syistä.

      Tätä sairautta sanotaan maanisdepressiiviseksi skitsofreniaksi jossa on paranoidisia piirteitä. Tilaa lievänä voidaan kutsua myös bipolaariseksi mielialahäiriöksi mutta sinulla se on selväsi kehittynyt sairaudeksi. Olen lääkäri joten kyllä tiedän mistä puhun.

      Tässä on hieman tietoa aiheesta

      http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus;jsessionid=39E3A44796B728B2CAF69B781197FEC1?id=nix01384
      Web of Trust











      ... ja lisää tietoa:
      "M1-lähetettä tarvitaan kun potilas ei suostu vapaaehtoisesti psykiatriseen arvioon tai
      potilaan mielipide arvioon menosta kovasti vaihtelee. M1-lähetteessä potilaalla epäillään
      psykoositasoista häiriötä, epäily riittää, varma diagnoosin ei tarvitse olla. Silti M1 on
      perusteltu kannanotto siitä, ovatko edellytykset tahdosta riippumattomaan hoitoon
      määräämisen todennäköisesti olemassa. Psykiatrian päivystyksessä arvioidaan täyttyvätkö
      M1-kriteerit, mikäli näin on, niin potilas otetaan mielenterveyslain mukaiseen
      tarkkailuun osastolle. Mikäli kriteerit eivät täyty, potilas voidaan ottaa
      vapaaehtoisesti osastolle tai potilas ohjataan avohoitoon. Osastolla neljän päivän
      kuluttua tehdään M2- ja M3-lausunnot. Potilas joko määrätään tahdosta riippumattomaan
      hoitoon tai todetaan, että perusteluja tahdosta riippumattomaan hoitoon ei ole. Mikäli
      perusteita ei ole, potilas siirtyy avohoitoon tai jää vapaaehtoisesti osastolle."

      Kuten sanamies huomaat, sinut voidaan helposti hakea hoitoon vastoin tahtoasi ja alkaa vahvasti vaikuttamaan siltä, että edellytykset pakkohoitoon alkavat olla olemassa, varsinkin kun tietää että jossain vaiheessa käytöksesi muuttuu agressiiviseksi jolloin olet vaaraksi ympäristölle ja itsellesi. Alat uhkailemaan muita tähän tyyliin kuten kirjoitit aiemminkin;

      """Tiedätkö arksa kuinka halvalla saan palkattua hakkerit jotka jäljittävät
      sinut ja samat voivat hoitaa sinut pois päiviltä. Jos haluat päivillesi jatkoa
      oppettele kirjoittamaan oikealla nimellä," " "

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3683
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      71
      3055
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      52
      2253
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      12
      1419
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      63
      1188
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      80
      1078
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      941
    8. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      925
    9. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      921
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      902
    Aihe