Olemme poikaystäväni kanssa 21-vuotiaita ja seurustelleet pian 1 vuoden. Tapasimme viime kesänä, ja jo suhteen alussa minulle tuli selväksi, että poikaystävälläni on takana pitkä ja vaikea masennus. Suhteemme oli kariutua jo heti alkumetreille, kun selvisi, että hänellä on masennuksen lisäksi myös pornoriippuvuus. Erosimme kuukauden deittailun jälkeen, mutta jo viikon yksinelon jälkeen palasimme takaisin. Annoin hänelle uuden mahdollisuuden, sillä luulin hänen parantuvan välittävän ja tukevan rakkaussuhteen avulla.
Vuosi on kulunut todella vaihtelevasti. Tunteemme ovat heitelleet laidasta laitaan; olemme joko 100 % onnellisia tai 100 % onnettomia. Nämä heittelyt ovat vahvasti sidonnaisia poikaystäväni henkiseen tilaan. Hyvinvoivana hän on maailman ihanin ihminen, mutta masennuksen iskiessä päälle hänestä tulee kylmä ja välinpitämätön. Tämä on ollut minulle rankkaa, sillä olen joutunut joustamaan omasta hyvinvoinnistani ja toiveistani liittyen parisuhteeseen.
Olen itse käynyt monta vuotta psykoterapiassa, ja tunteista puhuminen on minulle todella helppoa. Poikaystäväni ei ole minkäänlaisessa kontaktissa omaan sisimpäänsä, eikä hän yksinkertaisesti osaa eritellä, mikä häntä masentaa ja ahdistaa. Tässä asetelmassa joudun väkisinkin poikaystävän henkilökohtaisen terapeutin rooliin. Poikaystäväni vihaa asetelmaa itsekkin ja tiedostaa, etten minä voi yksin kannatella häntä. Minä taas haluaisin auttaa häntä parhaani mukaan, mutta voimavarani ovat rajalliset.
Edellinen kuukausi on ollut poikkeuksellisen onnellista aikaa. Vasta viikko sitten päivittelimme, kuinka onnellisia olemme yhdessä. Ei kestänyt kuin pari päivää kun poikaystävälleni iski taas masennusjakso - ilman mitään erityistä syytä. Hän ei vastaa puheluihin, eikä halua nähdä minua. Hänen kylmä käytöksensä saa oloni surkeaksi ja arvottomaksi.
Rakastan poikaystävääni, mutta en näe suhteellamme tulevaisuutta. Olen yrittänyt saada häntä terapiaan, mutta hän ei halua ulkopuolista apua. En voi auttaa häntä tämän enempää.
Olen miettinyt myös selvien ehtojen tekemistä. Joko hän hakee apua tai minä lähden. Masentuneena poikaystäväni on kuitenkin kuin toinen ihminen. Hän ei yksinkertaisesti välitä silloin mistään - eteenkään minusta. Jos uhkailisin lähteväni, hän todennäköisesti päästäisi minut menemään.
Voisin myös odottaa tämän masennusjakson yli sitä parempaa aikaa. Nauttisin yhteisestä, ihanasta elämästä ja keräisin voimia uuteen alamäkeen. Mutta en näe sitä kovin pitkäkatseisena ratkaisuna. Me olemme nuoria ja lapsettomia aikuisia, joilla on vielä elämä edessä. Haluanko tuhlata nämä nuoruuden vuodet toivottomassa rakkaussuhteessa?
Asiat eivät kuitenkaan ole niin mustavalkoisia. Meillä on paljon yhdessä elettyä ihanaa elämää ja poikaystäväni osaa olla mitä suloisin ihminen. Hänen masennuksensa vain pilaa muuten toimivan parisuhteemme.
Mitä voin tehdä?
Vuosi on kulunut todella vaihtelevasti. Tunteemme ovat heitelleet laidasta laitaan; olemme joko 100 % onnellisia tai 100 % onnettomia. Nämä heittelyt ovat vahvasti sidonnaisia poikaystäväni henkiseen tilaan. Hyvinvoivana hän on maailman ihanin ihminen, mutta masennuksen iskiessä päälle hänestä tulee kylmä ja välinpitämätön. Tämä on ollut minulle rankkaa, sillä olen joutunut joustamaan omasta hyvinvoinnistani ja toiveistani liittyen parisuhteeseen.
Olen itse käynyt monta vuotta psykoterapiassa, ja tunteista puhuminen on minulle todella helppoa. Poikaystäväni ei ole minkäänlaisessa kontaktissa omaan sisimpäänsä, eikä hän yksinkertaisesti osaa eritellä, mikä häntä masentaa ja ahdistaa. Tässä asetelmassa joudun väkisinkin poikaystävän henkilökohtaisen terapeutin rooliin. Poikaystäväni vihaa asetelmaa itsekkin ja tiedostaa, etten minä voi yksin kannatella häntä. Minä taas haluaisin auttaa häntä parhaani mukaan, mutta voimavarani ovat rajalliset.
Edellinen kuukausi on ollut poikkeuksellisen onnellista aikaa. Vasta viikko sitten päivittelimme, kuinka onnellisia olemme yhdessä. Ei kestänyt kuin pari päivää kun poikaystävälleni iski taas masennusjakso - ilman mitään erityistä syytä. Hän ei vastaa puheluihin, eikä halua nähdä minua. Hänen kylmä käytöksensä saa oloni surkeaksi ja arvottomaksi.
Rakastan poikaystävääni, mutta en näe suhteellamme tulevaisuutta. Olen yrittänyt saada häntä terapiaan, mutta hän ei halua ulkopuolista apua. En voi auttaa häntä tämän enempää.
Olen miettinyt myös selvien ehtojen tekemistä. Joko hän hakee apua tai minä lähden. Masentuneena poikaystäväni on kuitenkin kuin toinen ihminen. Hän ei yksinkertaisesti välitä silloin mistään - eteenkään minusta. Jos uhkailisin lähteväni, hän todennäköisesti päästäisi minut menemään.
Voisin myös odottaa tämän masennusjakson yli sitä parempaa aikaa. Nauttisin yhteisestä, ihanasta elämästä ja keräisin voimia uuteen alamäkeen. Mutta en näe sitä kovin pitkäkatseisena ratkaisuna. Me olemme nuoria ja lapsettomia aikuisia, joilla on vielä elämä edessä. Haluanko tuhlata nämä nuoruuden vuodet toivottomassa rakkaussuhteessa?
Asiat eivät kuitenkaan ole niin mustavalkoisia. Meillä on paljon yhdessä elettyä ihanaa elämää ja poikaystäväni osaa olla mitä suloisin ihminen. Hänen masennuksensa vain pilaa muuten toimivan parisuhteemme.
Mitä voin tehdä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itse olen 27 vuotias nainen ja kohta ollut 8 vuotta parisuhteessa. Alku ei ollut mitään prinsessa satua mutta pitkän yhdessä olon jälkeen opittu tuntemaan toisiamme... Mutta olen kärsinyt masennuksesta jo 14 vuotta ja yksi itsemurhayritys.
Tiedän miltä poikaystävästäsi tuntuu. Viimeinen asia on että alat uhkailla. Masentunut ihminen tarvitsee ihmisiä ympärille joihin voi luottaa. ja viimeinen on että aletaan ehtoja antamaan. Sillä tavalla saat hänen vaan etäämmälle.
Avautuminen on aivan perkeleen vaikeaa. Mutta voit kumminkin keskustella terapiasta hänen kansaan ja sanoa että se voisi tehdä sinut myös onnelliseksi jos hän menee koska poikaystäväsikin voisi paremmin. Suosittelen myös pariterapiaa jossa itsekin olen mieheni kanssa tällä hetkellä.
Jos sä oikeasti häntä rakastat niin pysyt vierellä. Mutta jos hänen puolelta alkaa tulla vahvoja epäröintejä parisuhteen kohdalla voit kyllä miettiä uudemman kerran eroa. Mutta erosta ei kannata siinä vaiheessa puhua kun toinen on masennus jaksolla. Masentuneena oma harkinta kyky on siinä vaiheessa tosi huono mitä haluaa.
Masennus on sairaus mistä ei voi parantua. Sitä voi vähentää ja helpottaa. Se pitää muistaa kun masentuneen kanssa elää. Pornoaddiktiin en osaa sanoa mitään.. Sinä et ole vastuussa hänestä. Hän itse on. Ja ymmärrän että sinua väsyttää mutta niin väsyttää sun poikaystävääsikin. Hän sen päänsä kanssa elää päivästä toiseen.
Ja uskon että hän susta välittää. Masennus on vain se että silloin ei pysty sellaisia tunteita näyttämään. Älä ota sitä itseesi. Koita kokeilla tehdä hänen kanssaan masennusjakson aikana joka veisi ajatukset muualle. Ja nauti niistä parhaista hetkistä..
Mutta ymmärrän jos et pitemmän päälle jaksa koko suhdetta niin sulla on oikeus lähteä. Kaikki ei ole yhtä vahvoja elämään masentuneessa suhteessa. Parisuhde ei kumminkaan ole aina ruusuilla tanssimista ja välillä on ne huonot kaudet.
Pariterapiasta on tutkitusti saatu parhaat tulokset masennuksen hoidossa.
Uskoakseni se on ainoa mahdollisuus petastaa tämä suhde.
Olikos hänellä kaksikssuntaien mielalahäiriö? Tai voi olla kroonisesti masentunut. Huonolta näyttää hänen ennusteensa? onkos saanut sähköhoitoa? Tuollaisen kanssa on hankal elää kun suhde on hoivasuhde ja näivetyt pian itsekin.Et jaksa loputtomiin kanniskella masentunutta ilman että se vaikuttaa omaan mielia-alaasi. Luova tauko tai ero voisi olla paras ratkaisu. Tosin se on teidän välinen asia-mielipiteet muiden taholta on mitä on..
Olette seurustelleet VASTA vuoden. Siis VASTA, ei JO.
Parisuhteen kehityskaaressa olette edelleen alkumetreillä, mutta vuoteenne on sisältynyt sahavaa liikettä ylös ja alas. Sinun pitää kysyä itseltäsi, että oletko valmis jatkamaan samaa tietämättä, muuttuuko tilanne koskaan? Jos päädyt pysymään hänen rinnallaan, entä jatko? Yhteinen tulevaisuus, yhteinen koti, yhteiset lapset... Oletko valmis siihen, että alamäen tullen kaikki vastuu kasaantuu sinulle?
Miksei hän halua ulkopuolista apua? Miten hänen lääkityksensä laita? Kai hän säännöllisesti käy lääkärillä?
Toistat masennusjaksoja, onko hänellä jo kaksisuuntaisen dg ja lääkkeet siihen?
Kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielialahäiriö tuli mullekin mieleen. Pian psykiatrin vastaanotolle ja sopivaa lääkitystä kokeilemaan. Helpottuu elämä pikkuhiljaa.
Nyt järki käteen ja lue oma tekstisi. Mies ei käy edes ammattiauttajalla kirjotuksesi mukaan. Olisi korkea aika aloittaa ja terapian aloittamisessa ensimmäiset viis vuottakin voi olla helvettiä sen takia, että käsitellään asioita, joihin ei ole välttämättä varautunut. Naiivi kuvitelma pelastaa toinen rakkaudella ei toimi ellei kyse ole jostain hyvin lievästä traumasta.
Rakkaus voi oikeastaan jopa pahentaa olotilaa, koska se on sellaista vuoristorataa jo itsessään. Itse jättäisin tuohon miehen, mutta saattaisin pysyä ystävänä. Ihan molempien vuoksi tekisin ja olen joskus joutunutkin tekemään samanlaisen ratkaisun. Niin kuin sanoit, sulla on elämä edessä. Älä anna sen mennä näin tai pilaat oman henkisen hyvinvointisi.
Kiitos kaikille paljon vastauksista!
Tässä hieman tilannekatsausta. Poikaystäväni oli eristäytyneenä kotiinsa monta päivää, kunnes menin huolesta sekaisin ja marssin hänen kotiovellensa. Siellä hän oli taas normaalina - ihan kun mitään masennuskautta ei olisi tapahtunutkaan!
Poikaystäväni perusteli eristäytymistään sillä, että hän uuvuttaa itsensä ihmisten keskellä ja huomaa sen liian myöhään. Sitten hän haluaa vain sulkea koko maailman ympäriltään ja kerätä voimia. "Se on mulle terapiaa", hän sanoi.
Tietenkin ilmaisin oman huoleni ja turhautumiseni. Hän otti sen kuitenkin hyvin vastaan ja lupasi jatkossa tiedottaa minua paremmin jos vastaavia tilanteita tulee tulevaisuudessa.
Tällä hetkellä olemme jälleen 100 % onnellisia. Poikaystäväni on lämmin ja pehmeä. Minäkin olen tyytyväinen suhteeseemme, mutta tiedostan hyvin, ettei tämä tunne tule säilymään niin pitkään kuin sen toivoisin. Mutta juuri nyt minulla on hyvä olla. Pitkän ikävyyden jälkeen sitä todellakin osaa arvostaa.
Itselläni on diagnosoitu keskivaikea masennus, poikaystävällä sama ja myös paniikkihäiriö. Minulla auttaa kannabis, harvoin käytän, mutta toimii terapeuttisesti melko pitkäaikaisesti. Olen mielestäni jo lähes terve, mutta parisuhteen tila masentaa. Poikaystäväni juo joka viikonloppu vähintään, eikä se auta hänellä masennukseen, enemmänkin päinvastoin. Muutoin hän istuu lähinnä koneella.
Seksiä on todella harvoin ja minusta liian vähän koko yhdeksän vuoden aikana, jotka olen hänen kanssaan viettänyt. En osaa hakea muualtakaan, enkä voisi pettää, vaikka kärsin tilanteesta joka päivä. En pysty yhden illan juttuihin, haluan jotain aivan muuta. Olen halunnut sitä jotain aivan muuta juuri poikaystäväni kanssa ja elätellyt toivoa turhaan aina, kun on ollut hiukan parempia hetkiä. Olisin valmis toteuttamaan poikaystäväni kaikki toiveet, ellei jokin asia sitten menisi täysin mukavuusalueeni ohi. Hän ei kuitenkaan halua mitään, kuulemma näin on ihan ok. Olen saanut jo luvan koittaa muita, mikä toisaalta masentaa ja toisaalta vapauttaa, koska poikaystäväni ei varmaankaan tarvitse minua muuna kuin ystävänä. Kahden masentuneen ei ole järkevä seurustella, vaikka masentunut ymmärtääkin toista ehkä paremmin kuin terve. Muita pidän edelleen oikeastaan ainoana vaihtoehtona, vaikka poikaystäväni onkin aika mustasukkainen, enkä tahtoisi häntä satuttaa. Muitakin ristiriitoja on paljon. Olen kovin väsynyt kaikkeen, enkä usko, että mitään toivoa oikeasti on. Monta vuotta olen yrittänyt olla tukena ja jättää tarvittaessa rauhaan, mutta kaikki vain jatkuu samalla tavalla. Pelkään, miten poikaystäväni selviää, jos en enää jatka hänen kanssaan muuten kuin ystävänä.
Olisin vain halunnut antaa ja vastaanottaa rakkautta, en tiennyt, että se on näin vaikeaa.
Palstan feminististen tapojen mukaan jätä se sika. Jos aloitus olisi miehen tekemä niin olisit "täysin ymmärtämätön tunteeton kpää etkä näe muuta kuin omas napasi, mieti omalle kohdalle" jne joten riippuu siitä kummasta sukupuolesta on kyse niin siten menee vastaukset.
Kyllä tämä on minusta aivan yhtä raskasta oli kumpaa sukupuolta vain. On tämä poikaystävällenikin raskasta. Pelkään, että kuormitan häntä jo sillä liikaa, että ylipäätään haluan. En tiedä "palstan feministeistä", mutta itse en näe sukupuolilla juuri mitään merkitystä. Olen miettinyt tätä tilannetta toisinpäin. Jos itse olisin lähes täysin haluton (etenkin haluttomuuden jatkuessa monta vuotta), en haluaisi toisen osapuolen kärsivän siitä, vaan antaisin miehen (tai naisen) mennä. Kuten sanoin, minulle ei sukupuoella ole mitään väliä, voisin seurustella myös naisen kanssa.
Haluton? Lääkkeistäkö tullut haluttomaksi vai masennuksesta? Liian useinko sitten haluton?
Tuosta parisuhteesta ei tule mitään. Erotkaa. En osaa sanoa hakeeko hän masennukseen apua vai ei, masista voi olla aika monella nuorella painostuksen alla nykyään. Pariterapia voi auttaa ristiriidoissa parisuhteessa. Olet niin nuori, että pilaat elämäsi tuossa masennusjutussa, en tajua mikset voi vain erota. Jos suhde on niin ihana, kai poikaystävä voi olla sua masentamatta, vaikka olisi itse. Hän tarvitsee muualta tukijan, esim terapeutti. Et vaikuta sopivalta ihmiseltä positiiviseen tukemiseen.
Mun mielestä tuossa on ongelma nyt se, että aloittaja on niin intoa täynnä ja yrittää ehkä parantaa ja pelastaa toisen ihmisen.
Sekin on tavallaan "sairaus" että on tarve pelastaa toisia joilla on henkisiä ongelmia, ja sitten vielä LISÄKSI tuntea oma olonsa arvottomaksi / arvokkaaksi sen mukaan, miten toinen kulloinkin sattuu asiat näkemään. Se jos mikä tarvitsee terapiaa, kun ihmiselle tulee sellainen "sairaus" että itseä peilataan pelkästään puolison naamasta, ja kun se on surullinen niin omakin naama menee norsunrypyille.
Sun pitäisi etsiä tapoja olla onnellinen JOS kerran itse olet, eikä etsiä surkeita raukkoja ympärillesi jotta saisit hyvällä omallatunnolla mädäntyä itsekin.
Mikä loppupeleissä erottaa sut ja poikaystäväsi sillioin, kummalla se masennus oikeasti on, jos hänen mielialat pystyy vaikuttamaan sinun mielialoihisi.
Voi olla että paras teko on hoitaa itseään. Masentunutta ei hirveesti voi auttaa sillä, että menee itsekin perässä masennukseen. ei siihen myöskään auta ruveta tekopirteäksi, kaiken pitää olla aitoa. Mikä sitten auttaa, onkin vaikea ja turha asia neuvoa kenellekään, koska ei me kukaan voida olla vastuussa susta eikä sun poikaystävästä. Muuta ei voi kun kehottaa molempia hakemaan apua ensin itselleen.
Näinhän se on, itsestä pitäisi ensin pitää huolta, vasta sitten yrittää tukea toista. Molemmat käymme terapiassa ja molemmilla oli masennusta jo ennen toistemme tapaamista. Juuri näin olen itsekin ajatellut, ehkäpä joku terveempi osaisi tukea poikaystävääni paremmin. Kylmällä järjellä ajateltuna hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista kyllä, mutta rakkauden ei voi ehkä koskaan sanoa olevan järkevää.
En odottanutkaan täältä kenenkään ottavan vastuuta minusta tai poikaystävästäni, perin hölmö ajatus.
Muiden samankaltaisessa tlanteessa olleiden kertomukset siitä, mikä on mahdollisesti auttanut, voisivat auttaa parhaiten.