Sotilaspassin polttajat

Tarkkailija Original

Näin kunnallisvaalien alla haluaisin muistella sotilaspassinsa polttaneita demareita. Erkki Tuomioja on tunnetuin nimi, mutta muitakin oli.

Muistaako joku, ketkä kaikki polttivat passinsa ja minä vuonna passit paloivat?

Ennen kaikkea, onko joku passinpolttaja ehdokkaana jossakin kunnassa?

12

2509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virheitä?

      Sotilaspassien polttaminen tapahtui rauhanmielenosoituksen yhteydessä Helsingissä Runeberginpatsaalla 1967. Erikki Tuomioja ei ollut kukaan passinpolttajista.

      Passinsa polttivat kirjailija Markku Lahtela (joka myöhemmin erosi Keskustapuoleesta koska omien sanojensa mukaan kylläistyi väittelyyn siitä onko Jumala olemassa), kirjailija Kalevi Seilonen (myöhemmin taistolaiseksi luonnehdittava), musiikkitoimittaja Ilpo Saunio ja Tauno Tuomivaara (joka myöhemmin toimi mm. Helsingin väestönsuojeluorganisaatiossa).

      Joten ennakkoluuloisessa todistelutarpeessasi ei ole oikein mitään pohjaa. No, kerrankos sitä saa lotossa nolla oikein.

      • Totuus esiin.

        Demarit valehtelee.


    • Lipponen yllytti.

      Kaikki saivat tuomiot oikeudessa.

    • Luule vähemmän

      Tuomioja ei todellakaan ollut passinpolttajien joukossa.

      Tuomioja on suorittanut asevelvollisuutensa normaaliin tapaan. Hän on kuitenkin pasifisti ja kantaa rintapielessään angloamerikkalaista alkuperää olevan Sadankomitea-rauhanjärjestön harakanvarvasmerkkiä. Tämä järjestö on 50-luvun puolivälissä mm. Albert Einsteinin, Bertrand Russellin ja Linus Paulingin (kolme tiedemiestä, viisi Nobel-palkintoa) perustaman tiedenmiesten Pugwash -liikkeen perillinen. Järjestö järjesti 60-luvun alussa kaikkialla maailmassa valtaisia joukkomielenosoituksia maanpäällisiä ydinkokeita vastaan, ja osin niiden vaikutuksesta suurvallat solmivatkin kokeet kieltävän sopimuksen 1963.

      Tuomioja sekoitetaan usein sotilaspassinsa polttaneeseen Tauno Tuomivaaraan.

      Historiasta kiinnostuneille aiheesta tehty proseminaarityö:

      http://www.helsinki.fi/~kkilpine/sivari.html#4.3 Passin polttajaiset

    • Minäkin poltan, jos...

      Minä poltan oman sotilaspassini, jos nämä nykyiset pässit liittävät Suomen NATO:on.

      • Anonyymi

        Tämä asia ei taida hetkauttaa ketään ns. "pätkän vertaa."


    • Matti Lehtonen

      Pasifistit tietysti tuohtuivat tästä valtion voimakeinoja kaihtamattomasta politiikasta ja päättivät vastata samoin keinoin. ERKKI TUOMIOJAN johdolla alettiin kerätä nimiä adressiin, jossa allekirjoittaneet tunnustivat syyllistyneensä samaan rikokseen kuin Schüllerkin. Parissa päivässä allekirjoituksia saatiin jo 122 kappaletta. Moni allekirjoittajista oli julkisuuden henkilö, kuten Kaj Chydenius, JÖRN DONNER, PAAVO LIPPONEN, M. A. Numminen, Arvo Salo ja Hannu Taanila, vain muutamia mainitakseni.

      • Luule vähemmän

        Nyt puhut eri asiasta. Yllytysjuttu oli kokonaan toinen prosessi kuin passinpolttajaiset. Yllytysjutussa oli kyse lähinnä siitä onko joku pätevä mittaamaan vakaumuksellisen aseistakieltäytyjän vakaumusta. Yllytyjutussa Tuomioja oli omien sanojensa mukaan yksi toimija, mutta esim. Marja tuomisen väitöskirjasta asioista saa paremman kuvan. Kyseessä oli jokseenkin spontaanisti edennyt kansalaismielipiteen ilmaus, joka loppujen lopuksi ennen kuin poliitikot pakon edessä asioita alkoivat järjestellä, tuotti noin 2000 nimeä "yllyttäjinä". Näiden nimet on listattu esim. asiaa käsittelevän Huutomerkki-sarjan kirjassa. Nimiluettelo on sikäli mahtava, että joukosta puuttuu tuskin ketään Suomen kulttuuri- ja tiede-elämän vaikuttajaa. Jopa kaikkien poliittisten puolueiden nuorisojärjestöt aikoinaan antoivat asiasta yhteisen, eduskunnalle osoitetun julkilausuman. Siinäkin taisi olla kysymys melko ainoalaatuisesta yksimielisyyden osoituksesta.


    • sdp häpeää
    • :-(

      Kepulointia ilmassa?

    • Hävettäviä

      Tuomioja poltti sotilaspassinsa ja taisi Lipposellakin kärytä.

      • Anonyymi

        Näin minäkin muistan että Lipponen ja Tuomioja polttivat sotilaspassinsa ja toivottivat örkkiraiskaajat suomalaiseen lastentarhaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe