Wikipedia
Pakko-oireinen häiriö (myös OCD, lyhenteenä sanoista obsessive-compulsive disorder) on psykiatrinen häiriö, joka luokitellaan ICD-10 tautiluokituksessa ahdistuneisuushäiriöihin. Pakko-oireita voi liittyä myös muihin psyykkisiin häiriöihin kuten masennukseen. Pakko-oireinen häiriö ilmenee monissa muodoissa, mutta useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta. Potilas yrittää varmistaa, ettei itse aiheuta muille tai itselle peruuttamatonta vahinkoa. Useimmilla ihmisillä on pakonomaisia tai ahdistavia ajatuksia ja impulsseja. Pakko-oireesta kärsivä ahdistuu näistä ajatuksista ja pakkotoimintojen avulla hän yrittää poistaa tai vähentää huolta ja siitä seuraavaa ahdistusta.
Pakko-oireisen häiriön erottaminen muista ahdistuneisuuden muodoista, kuten tavallisesta jännityksestä ja stressistä, on tärkeää. Henkilöllä, joka vaikuttaa tiettyyn aiheeseen fiksoituneelta tai on täydellisyyttä tavoitteleva, ei välttämättä ole pakko-oireista häiriötä. Pakko-oireiseksi potilas voidaan määritellä silloin, kun pakonomaiseen ajatuksiin tai toimintoihin menee aikaa yli kaksi tuntia päivässä tai oireista on muuten merkittävää haittaa ihmisen toimintakyvylle.
____________________________________________________
Tässä se on:
Pakko- oireisen aloitukset palstalla, jotka ei muutu, eikä pakko-oireinen pääse niistä eroon.
1) tempaus ja tempaus päivämäärineen ja hälytyksineen
kirjoittaja kopioi netistä linkkejä ja kysyy ja varoittelee
lukijoita päivämääristä, omerista ja muusta.
Ilmatar ja pelastussanomat pakkomielteenä.
2) Viha Israelia kohtaan on pakko- oireista. Aivan asiaankuulumattomana tekstinä
toistuu tekstit, joissa solvaa juutalaista kansaa, vaikka ei ole ko. kansasta edes
kysymyskään. Netistä etsii kaikkea negatiivista Israelisata kertovaa tekstiä.
Juutalaisuus osiossa eilen ainakin 11 pakko-oireisen tekemää, solvaavaa
aloitusta. Kristittyjä kohtaan jatkuvaa kaunaa. Se teijän lössi, se teijän Israel ei
ole puhdas pulmunen, jne.
Kristillisyyttä käyttää sitten keppihevosenaan eappin avustuksista kertoessaan,
kuinka palestiinaa ko. järjestö avustaa. ( vasta oli lehdistössä uutinen, että juuri
eappilla on yhteyksiä terroristeihin.
Välillä esiintyy pakko-oireinen iranilaisena, välillä suomalaisena, riippuen
palestiinan yhteyksistä. Kertonut myös olevansa muslimi, josta kirjoituksetkin
kertovat.
3) Olipa asia mikä tahansa, joka kulloinkin esillä, tämä pakko-oireinen psykopaatti
on asiantuntija siinä. Avustusjärjestöjen yhtenäiset havainnotkin on vääriä kun
ko. asiantuntija kommentoi.
Pakko-oireinen häiriö ilmenee monissa muodoissa, mutta useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta. Potilas yrittää varmistaa, ettei itse aiheuta muille tai itselle peruuttamatonta vahinkoa. Useimmilla ihmisillä on pakonomaisia tai ahdistavia ajatuksia ja impulsseja. Pakko-oireesta kärsivä ahdistuu näistä ajatuksista ja pakkotoimintojen avulla hän yrittää poistaa tai vähentää huolta ja siitä
PAKKO-OIREISEN KIRJOITUKSET
10
375
Vastaukset 10
- Terveyskirjasto
Lievät ja ajoittain ilmenevät pakkoajatukset ja toiminnot ovat hyvin yleisiä. Voimakkaampina niitä ilmenee pakko-oireisen häiriön lisäksi monien muiden psykiatristen sairauksien yhteydessä, mm. vakavissa masennustiloissa (ks. «Masennus, masentuneisuus, masennusoire ja masennustila»1), monissa muissa ahdistuneisuushäiriöissä (ks. «Ahdistuneisuus»2), hypokondriassa (ks. «Sairauden pelko, hypokondria ("luulosairaus")»3) ja muissa elimellisoireisissa häiriöissä, Touretten oireyhtymässä (ks. «Nykimishäiriöt (Touretten oireyhtymä)»4) ja syömishäiriöissä. Pakkoajatuksia ja -toimintoja esiintyy myös skitsofreniassa ja psykoottisissa sairauksissa, mutta tällöin henkilö ei useinkaan ymmärrä, että pakko-ajatukset ja -toiminnot ovat liiallisia tai epärealistisia.
Siisteyden, järjestyksen ja täsmällisyyden arvostaminen ei suinkaan ole merkki pakko-oireisesta häiriöstä. Varsinaisessa pakko-oireisessa häiriössä pakkoajatukset ja pakkotoiminnot aiheuttavat merkittävää kärsimystä, vievät päivittäin enemmän kuin tunnin aikaa ja haittaavat huomattavasti oireista kärsivän jokapäiväistä elämää ja ihmissuhteita.- Kommentti2
Taatusti menee yli tunti päivässä kun pakko-oireinen kiertää useat palstat solvaamassa ja etsimässä linkkejä netistä asialleen.
. "Varsinaisessa pakko-oireisessa häiriössä pakkoajatukset ja pakkotoiminnot aiheuttavat merkittävää kärsimystä, vievät päivittäin enemmän kuin tunnin aikaa ja haittaavat huomattavasti oireista kärsivän jokapäiväistä elämää ja ihmissuhteita."
- Selvä pelko
Niinpä pakko- oireinen haki arkistosta vuosien takaa olevia aloituksia tempauksesta. Kommenttinaan sama: tuleeko tempaus?
- On pakko
Hälytyksiä ja tempauksia pakko-oireinen psykopaatti on suoltanut vuosia. On pakko, pakko, pakko...
- Pot. Psyk. Prof.
Enemmän täällä on kakkuoireisia.
- ymmärrän
Siltä varmaan tuntuu kun todellisuudentaju puuttuu kokonaan.
- Anonyymi
Näin se on. https://www.youtube.com/watch?v=Dgx0bq1VrE8
- Anonyymi
On VAARALLISTA leikkiä psykiatria varsinkin kun ei tunne kohdettaan.
- Anonyymi
Anna von Bruunilta kaikki onnistuu,varsinkin ihmisten maalittaminen.
- Anonyymi
Usein pakko-oireinen kirjoittelee juuri silloin,kun Poliisi hengittää niskaansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 711118
- 981074
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23933Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔65895Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126860- 134827
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20790- 58775
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27751- 45676
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46661Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6643Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128621- 19617
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142612Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48610Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 48594
- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12579