Israel ja Nokia

Ingenjör_81

Israel ja Jerusalem - (1897-2017)

1897: Ensimmäinen sionismi konferenssi ja haave Israelista paluusta syntyy. (Aam. 9:11)
1917: Jerusalem vapautetaan 400 vuotta kestäneestä Turkin imperiumin hallinnasta. (Sak. 12:2)
1947: YK hyväksyi Israelin itsenäistymis hankkeen ja Israel itsenäistyi sen perusteella seuraavana vuonna. (Hes. 37:12)
1967: Juutalaiset ottavat Jerusalemin hallintaansa ensimmäistä kertaa melkein kahteen tuhanteen vuoteen. (Luuk. 21:24)
1973: Jom Kippur sota, jossa yllättäen ympäröivät valtiot hyökkäävät Israeliin. (Ps. 83)
1980: Jerusalemista tulee Israelin pääkaupunki. (Sak. 12:2)
1982: Ensimmäinen Libanonin sota, joka konflikti jatkui vuoteen 2000 asti. (Sak. 9:3-5)
1993: Israel ja PLO aloittivat salaiset neuvottelut vuoden 1993 alussa Oslossa, josta syntyi rauhaan pyrkivä Oslon sopimus. (Dan. 9:27)
2000: Palestiinalaisterrorismin nousu toisen intifadan alettua. (Joel 3:4)
2006: Hamas sai vallan Gazan kaistalla. (Sef. 2:5)
2008: Sota Gazasta ja Gazan tilanteen jatkuva kiristyminen, sen seurauksena että vuonna 2005 Israel luovutti Gazan kaistan. (Sef. 2:3-6)
2014: Verikuu ja auringonpimennys -ilmiöt tänä ja seuraavana vuonna juutalaisien juhlapyhien aikana. (Joel. 2:31)

*2017: Israel tekee rauhan sopimuksen tulevan maailman johtajan kanssa (Dan. 9:27)?

Nokia ja Microsoft - (1897-2017)

1898 (1987): Suomen Gummitehdas Oy perustetaan.
1917: Suomen Kaapelitehdas oy perustetaan.
1948 (1947): Informaatioteoria julkistetaan ja transistori keksitään, jotka mullistavat tekniikan.
1967: Suomen Kumitehdas, Nokia Osakeyhtiö ja Suomen Kaapelitehdas fuusioitiin Oy Nokia Ab:ksi, josta tuli nykyisen Nokia-konsernin emoyhtiö Nokia Oyj. Tulevan Nokian matkapuhelinten omistajan Microsoftin Bill Gates aloittaa Lakeside koulussa, ystävystyy Paul Allenin kanssa ja he yhdessä myöhemmin perustavat Microsoftin kiinnostuttuaan tuossa koulussa tietokoneista. Myös tuleva Nokian toimistusjohtaja Rajeev Suri ja tuleva Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella syntyvät tuona vuonna.
1973: Maailman ensimmäinen matkapuhelin puhelu Motorolan toimesta.
1979 (1980): Mobira Oy perustetaan, joka keskittyy tukiasemien ja radiopuhelinjärjestelmien rakentamiseen.
1982: Nokia ostaa Mobira Oyn, josta kehittyy Nokian matkapuhelin yksikkö.
1992 (1993): Nokian ensimmäinen GSM-puhelin Nokia 1011 "Mobira Cityman 2000" tulee markkinoille. Ja nimeen Nokia lisättiin "Connecting people" ja Jorma Ollila aloitti toimitusjohtajana.
2000: IT-kuplan huippu ennen puhkeamista ja Nokian osakkeen nouseminen 65 euroon.
2006: Jorma Ollila lopettaa Nokialla, joka on johti Nokian maailman suurimmaksi matkapuhelin valmistajaksi.
2008: Nokia aloittaa YT-neuvottelujen sarjan Bochumin irtisanomisilla.
2014: Rajeev Suri aloittaa Nokian toimitusjohtajana ja Satya Nadella aloittaa Microsoftin toimitusjohtajana vuoden alkupuolella.

*2017: Microsoft ja Nokia kehittävät pedonmerkin? (Ilm. 13:16)

HUOM! Heprealainen vuosi alkaa syksyllä, jolloin on huomioitava ensimmäisen vuoden loppu (esim. 1897) ja seuraavan alku (1898).

Voiko se olla sattumaa, että aina kun Israelille on tapahtunut jotakin merkittävää, on myös se heijastunut tällä tavalla maailmaan - ja teknologiaan?

62

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ingenjör_81

      BONUS: Oulun viimeinen matkapuhelin.

      Viimeinen Oulusta julkaistu puhelin oli Ara-niminen Nokia X puhelin.

      Ara viittaa latinan kieliseen nimeen Alttarin-tähdistöön. Kreikkalaisessa mytologiassa tälle alttarille jumalat uhrasivat, ennen kuin lähtivät taisteluun. Tämä alttari voidaan myös yhdistää Nooan rakentamaan alttariin, jolle hän uhrasi vedenpaisumuksesta selvittyään ja jonka jälkeen hän sai siunaukset. Nimi Ara viittaakin nimeen Ararat, joka oli vuoristo mihin arkki laskeutui, ja nimi se tarkoittaa kirouksen perumista. Arabian kielessä Ara tarkoittaakin sateen tekijää.
      http://www.constellationsofwords.com/Constellations/Ara.htm

      Kreikan kielessä Ara taas tarkoittaa vannottua kirousta ja se esiintyy Uudessa testamentissa vain yhden kerran Roomalaiskirjeessä. Se on yhdeksän jakeen mittaisessa kuvauksessa jumalattomista ihmistä keskimmäisessä jakeessa ja tuon seitsemän sanaisen jakeen keskimmäisenä sanana. Yhdeksän symbolisoi tuomiota ja loppua, mutta myös hedelmällisyyttä, kun taas seitsemän symbolisoi hengellistä täydellisyyttä ja jumalallista täyteyttä.

      "Niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta (kr. ara) ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä'." - Roomalaiskirje 3:10-18

      Näin Ara symbolisoi kirousta ja tuomiota, mutta myös uutta alkua ja kasvua.

      • ...

        ...

      • Ingenjör_81

        Ja kuukautta ennen Oulun Nokian alasajon julkistamista satoi Oulussa juhannusviikolla lunta. Tiesin jo tuolloin, että kohta tulee Oululle kylmää kyytiä.

        Huomionarvoista on myös se, että toinen vanha Nokian haara Microsoftille menneiden lisäksi oli Broadcomin laite osaajat, ja myös siellä aloitettiin YT:y samaan aikaan, vaikka näillä ei periaatteessa ollut enää keskenään mitään tekemistä.

    • Faktaa vallan

      Ingenjör_81
      Kiitos.
      Mahtava tietopaketti. Kauanko mahdoit kerätä aineistoa?
      Me saamme nyt aivan ilmaiseksi nauttia työsi tuloksista.

      • Ingenjör_81

        Yhden päivän käytin kokonaan tutkimaan tähän, mutta kun itse on ollut ko yrityksessä myrskyn silmässä useita vuosia, niin on voinut nähdä ja kokea nämä Jumalan merkit ympärilläni ja niitä on tullut huomioitua aikaisemmin, jota muu maailma ei näe.

        Kiitos kuuluu kuitenkin Pyhälle Hengelle, joka avaa nämä asiat, sillä eihän luonnollinen ihminen näitä näe eikä ymmärrä.

      • ...

        ...

    • jghjghjghjgh

      liittyykö tämä tuon nk 4 blood moon??

      • Ingenjör_81

        2015 syksy voi olla taloudellisesti merkittävä, kuten oli 2001 ja 2008 syksy, lehtimajajuhlan aikaan.

    • ---

      Suosittelen. Lukekaa aloitus.

    • lukekaahan

      Todella mielenkiintoista. Suosittelen lukemaan.

      • Ingenjör_81

        Kiitoksia.

        Haastan kaikkia tutkimaan, kuinka Raamatun sukupolveksi määrittämä aika 80 vuotta vuodesta 1947-2017 tekee heiluri liikkeen, niin että lakipiste on puolivälissä 1987 ja sitten tapahtumat alkavat toistumaan päinvastaisella järjestyksellä, niin että mitä tapahtui Israelille tapahtuu maailmalle ja päinvastoin.

      • Ingenjör_81

        Olen lukenut kyseisen Mark Hitchcockin kirjan.

        Biometrista tunnistejärjestelmää kehittävät kaikki ja on vain ajankysymys, kuka lyö läpi tässä. Kaikki vihaavat salasanoja, käyttäjänimi ja tunnuslukuja. Siihen on ilmeinen ratkaisu.

        Keskustelin juuri vanhan työkaverini kanssa, joka toimi aikaisemmin uusien innovaatioiden parissa Nokialla ja on nyt tänä päivänä yhdessä Suomen suurista pankeista innovaattorina, ja heitin hänelle ikään kuin vitsinä että iso kirjaa kertoo että viimeisessä talousjärjestelmässä saadaan "panemaan merkki oikeaan käteen tai otsaansa" ja sitten mainitsin että eikö biometrinen tunnistus juuri olekin helpointa toteuttaa vaikka sormen jäljellä (oikeakäsi) tai silmän iriksellä (otsassa), niin hän vastasi myöntävästi.

        Myös keskustellessani muiden IT-alan insinöörien kanssa kahvipöydässä tulevaisuuden teknologioista ja tunnistusjärjestelmistä, on pedon merkin kaltainen tunnistusjärjestelmä noussut aina esille ja minä olen kuunnellut monttu auki kun he kuvaavat hyvinkin tarkasti pedon merkin tietämättä että se lukee Raamatussa!

        Pedon merkki ei ole vain yksi tulevaisuuden kauhukuva, se on ainoa järkevä skenaario - inhimillisesti katsottuna.

      • Ingenjör_81 kirjoitti:

        Kiitos Mauno. En ole aiemmin ottanut huomioon sormia ja silmiä. Kiintoisaa.

    • Jumalan profetiat

      Ilmestyskirjassa annettuna selvästi, samoin muissa pyhissä kirjoituksissa myös osina.

      Tärkeä ymmärtää Danielistakin se, että on erikseen hyökkäävä Babylonian kuningas ja sitten Jeesus kansansa Herrana, ja kaksi säkkipukuista todistajaan, kuten on kerrottu.

      Ilmestyskirjasta näemme että vaimo eli Israelin kansa saa turvapaikan kun peto hyökkää Israelin Jerusalemiin ja asettaa sen hävityksen kauhistuksen. Tietysti peto solmii petollisia sopimuksia maailmanvaltiaiden kanssa, kuten myös Israelin ja Jerusalemin tahtoo pakanakansat moninaisina jakaa ja tässä lopullisessa väkevässä eksytyksessä hyväksyvät pedon merkin myös kaupankäynnin maksuvälineeksi, mutta ei Israelin juutalaiset ole tässä, ainakaan Jeesukseen uskovat, enkä usko että muutkaan, sillä peto vihaa juutalaisia kuten natsit myös aikoinaan.

      Tärkeä pystyä erottamaan mitä Raamatussa kerrotaan Babylonian kuninkaasta ja Jeesuksesta, eikä sekoittaa näitä tärkeitä asioita, sillä muutoin on suuri vaara että syytetään Jumalan palvelijoita eikä ymmärretä ketkä ovat valheen ja murhan isän palvelijoita.

      Dan. 9:27 ´Ja hän tekee vahvistaa liiton monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse."´

      Tämä tulee sovittaa Ilmestyskirjan totuudelliseen sanomaan ja muihinkin profetioihin, kuten Jeesus on edeltä kertonut "te tulette kaikkien vihattavaksi minun nimeni tähden".

    • Aloituksessa hyvä

      Israelin historiakuvaus. Sitten tulevaisuuden suhteen jokaisen tulee itse tutkia, mitä on todella kerrottu Raamatun profetioissa kahdeksannesta pedosta ja Israelista ja Jerusalemista. Tietysti peto solmii sopimuksia omiensa kanssa ja Israel on sille vihollinen ja tulee vapauttamaan Jerusalemin vääräuskoisten hallinnasta ja tarkoittaa juutalaisia. Valitettasti tietyt pinttymät uskonnollisten ihmisten mielissä on todella sellaisia, ettei Jumalan antama valkeus pääse sitä osoittamaan, miten asiat tulevat tapahtumaan todellisuudessa, toki vasta kun tapahtuvat, sen näemme sitten paremmin.

    • Varotaan väkevää

      eksytystä sillä pyrkii syyttämään Israelia ja juutalaisia kuten natsit ja islamin jihadistit! Samoin viha näillä kahdella on Israelin lisäksi myös USA:aa kohtaan, sillä se on Israelin tukena ja myös sotinut natseja ja islamin vihajihadisteja eli terroristeja kohtaan, kuten nämä kaksi ryhmää ovat sitä ja vihaavat Jeesusta, sillä on Israelin Herra ja USA:ssa paljon Herraan uskovia.

      Rakastetaan Raamatun profetioita kun ne on kirjaimellisesti annettu ja tärkeä nähdä päälinjat selvästi. Jerusalem nostetaan väkikiveksi pakanakansoille ja hyökkäävät sinne! Ei tässä ole mitään rauhansuunnitelmaa Israelin kanssa vaan viha sitä kohtaan niin että se valloitetaan kymmenen kansakunnan asevoimilla ja juutalaiset tuhotaan ja ajetaan pois sieltä, samoin tietysti USA tahdotaan tuhota ettei pääse estämään pakanakansojen hyökkäystä sinne Jerusalemiin. Tietysti voi käydä myös niin, että USA:n kädet ovat sidotut siten ettei pysty olemaan Israelin ja juutalaisten tukena enää, mutta ei välttämättä näinkään käy.

      Miten sitten toimivat entiset ja nykyiset kommunistivaltakunnat Venäjä ja Kiina ja idässä on myös muita suuria ydinvaltoja kuten Pakistan islamin jihadistien kasvualustana ja Intia ja muitakin.

    • Tosiasiaa on tämä

      Euroopassa on aika paljon salakavalaa natsimielenlaatua, ja islamin jihadisteilla sitä täysin juutalaisia kohtaan kuten helppo ymmärtää, ja kommunismin juuret ovat totalitäärisessä mielivallassa ja väkivaltakoneisto aatteensa tukena ja mammonassa on täydellinen rakkaudettomuus Jeesusta kohtaan.

      Jeesus on se kaita tie Jumalan valtakuntaan, ja Raamatussa on hyvät Isän Jumalan antamat profetiat ja kiitoksella saamme ne vastaanottaa, eikä muuta anneta enää samanlaisina. Ilmestyskirja annettu lähes kaksi vuosituhatta sitten ja nämä kaksi vuosituhatta ovat olleet ja tulevat olemaan vaikeita aikoja.

    • Ja vielä bonus.

      Vuonna 1880 nykyisen Israelin ja Palestiinan alueella oli 150 000 arabia ja 3000 juutalaista Jerusalemissa 40 000 juutalaista. Sittemmin arabeille kävi kuten intiaaneille Amerikassa. Iso osa asuu Palestiina-nimisessä reservaatissa, tosin vähäisemmillä oikeuksilla kuin intiaanit.

      • http://www.weblessisrael.org/
        http://radiopatriot.wordpress.com/2011/07/23/norwegian-campsite-utoya-was-socialist-and-anti-israel/

        Maailmassa olisi rauha, jos Raamattu otettaisiin todesta. Siunaa, jos kaipaat siunausta. Kiroa, jos kaipaat kirousta. Mutta. Kiroamalla Jaakobia, kiroat omaa kansaasi.

        4Moos. 24:9
        Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona - kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!"

        1Moos. 28:14
        Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.

        5Moos. 32:8
        Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.
        http://www.britam.org/HebrewOverview.html

        Uskoni mukaan rauha alkaa 10 vuoden sisällä, muttei ihmisten toimesta.

        Ilmestyskirja:
        20:1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
        20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
        20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
        20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
        20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
        20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
        20:7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
        20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
        20:9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
        20:10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
        20:11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
        20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
        20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
        20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
        20:15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

      • yurki1000js kirjoitti:

        http://www.weblessisrael.org/

        ... ja tuo raamatunlauseoksennus oli olevinaan jonkinlainen vastaus?

      • KTS (Ei kirj.)
        yurki1000js kirjoitti:

        Tämä aivopieruoksentaja yrittää jälleen fanittaa joukkomurhaajaa ja tuomita helevettiin rauhanomaisen nuorisoleirin jäsenet.

        Elikkä tällänen tapaus tälläkin kertaa.

        Tää on lössi.

      • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        CIAo Kotari. Kova aika tulee. Tiedät kyllä. Älä esitä kovista.

      • exhellari86 kirjoitti:

        ... ja tuo raamatunlauseoksennus oli olevinaan jonkinlainen vastaus?

        Exell. Kova aika tulee. Älä esitä kovista.

      • yurki1000js kirjoitti:

        Exell. Kova aika tulee. Älä esitä kovista.

        En esitä yhtään mitään. Voisitko kertoa ihan yksinkertaisesti mikä liittää yhteen minun kommenttini ja sinun vastauksesi? Ja mielellään tällä kertaa ihan omin sanoin.

      • exhellari86 kirjoitti:

        En esitä yhtään mitään. Voisitko kertoa ihan yksinkertaisesti mikä liittää yhteen minun kommenttini ja sinun vastauksesi? Ja mielellään tällä kertaa ihan omin sanoin.

        Ok Exell. Saatat olla aidosti sokea.

      • yurki1000js kirjoitti:

        Ok Exell. Saatat olla aidosti sokea.

        Näyttäisi kovasti sille ettet osaa.

      • yurki1000js kirjoitti:

        Ok Exell. Saatat olla aidosti sokea.

        Toisaalta Exell. Vihasi Raamattua kohtaan vaikuttaa harkitulta. Ei kai sokea edes näe koko Raamattua. Mikset voisi olla neutraali? Mikset ole neutraali?

      • yurki1000js kirjoitti:

        Toisaalta Exell. Vihasi Raamattua kohtaan vaikuttaa harkitulta. Ei kai sokea edes näe koko Raamattua. Mikset voisi olla neutraali? Mikset ole neutraali?

        En vihaa raamattua mutta minua tympii tapa jolla käytät sitä. Olet olevinaan joku salaperäinen oraakkeli jakaen raamatun viisauksia ja arvoituksia meille tyhmille. Sinun näennäisfiksu esityksesi saa minut näkemään punaista, ei raamattu.

        Tempauksen jälkeen uskon sinulla olevan mahdollisuuden kääntyä ja pestä vaatteesi. Siten saisit voiman kieltäytyä "merkistä", tulla mestatuksi, mutta sielusi pelastuisi. Sitten sinut herätettäisiin hallitsemaan maanpäällisiä valtakuntia. Tietysti olisi hyvä, että saisit kutsun ennen tempausta ja ymmärryksen olla vastustamatta Elintoimintojesi Kannattajan tarjoamaa armoa.
        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

        Ilm. 7:14
        Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
        http://www.youtube.com/watch?v=1ULcID6FYAY
        Ilm. 20:4
        Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut (mestatut) Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

        Baabel tulee jälleen. ihminen ei opi historiasta.

        1.Mooseksen kirja:
        11:1 Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.
        11:2 Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.
        11:3 Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.
        11:4 Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan."
        11:5 Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
        11:6 Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
        11:7 Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."
        11:8 Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
        11:9 Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.
        http://www.bibelfokus.se/fi/node/226

        Vaivanajan vainojen mestauslaitteet ovat jo asemissaan. Älkää enää pettäkö itseänne.
        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=fema guillotines

        Käytännössä kolikot ja setelit ovat jo tarpeettomia. Olemme siirtyneet bittiaikaan.
        http://kauppa.tv7.fi/Eurot-pois-siru-tulee

        Älkää alistuko maailmanhallituksen orjiksi (sheeple).
        https://www.facebook.com/media/set/?set=a.448052495207923.107442.128070363872806&type=3

      • Paratiisin tyttäret
        exhellari86 kirjoitti:

        Näyttäisi kovasti sille ettet osaa.

        Älä tuhlaa energiaa foliohattuun. Foliohattu ei osaa kuin massaspämmätä linkkejä. Hän istuu netissä 24/7. Varsinkin yöt näyttävät olevan hänen spämmäysaikaansa.

        Jyrki! Sinulle teksisi hyvää, jos sinun internetkaapelisi temmattaisiin irti muutamaksi viikoksi. Lopettaisit tuon vaahtoamisen.

      • Paratiisin tyttäret kirjoitti:

        Paratiisin... Mikä inspiroi sinua ajamaan olemattomia sieluja helvetttin? Minkä uskot olevan elämäsi tarkoituksen? Onko henkiä olemassa? Onko mahdollista, että olet peräti hengetön?

      • Paratiisin tyttäret kirjoitti:

        Jyrki! Sinulle teksisi hyvää, jos sinun internetkaapelisi temmattaisiin irti muutamaksi viikoksi. Lopettaisit tuon vaahtoamisen.

        Paratiisin... Miksi pakoilet? Raamattu seisoo. Tämä on Hyvä sanoma. Armotalous on voimassa. Mutta. Kutsu tarvitaan. Laita korvan taa. Vastaisen varalle.

        > Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. Raamattu sanoo, että Herra kutsuu ihmisiä 2 ja jopa 3 kertaa Job 33:28. hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'. 29. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle.

        Jeesus sanoo, että Isä on antanut (kutsunut) ihmisiä Hänelle Joh. 17: 24. Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.

        Rakas lukija. Jos Isä vetää sinua tai jotain tuttuasi Jeesuksen puoleen niin käänny tai anna tutullesi ohje kääntyä Jeesuksen puoleen heti ja ota vastaan pelastava usko. Raamattu sanoo miksi Jeesus, Kristus, Messias, Herra, Jumala, Jumalan Poika, syntiemme Sovittaja on tullut maailmaan Joh. 3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Kuinka sitten voit ottaa vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajana. Se on elämäsi tärkein asia. Alla on yksinkertaiset ohjeet. <
        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

        Tule siis Isän/Abban lapseksi ja liity maailmanlaajaan ylistysperheeseen:)
        http://www.youtube.com/watch?v=5RgwqPPnvDU

        Ps. Miksi profetiat kiinnostavat? Taitaa olla henkimaailman juttu:)

        Minä en ole hengetön. Älä pelkää. Etkö näe itseäsi? Sitä millaisella tavalla paasaat. Ei kukaan tule uskoon väkisillä, jota kauppaat täällä mm. mestauksella. Annat itsestäsi ihan kamalan kuvatuksen. Pelkäätkö itse mestausta? Oleko koskaan nähnyt kuolemaa? Mitä pelkäät?

      • Paratiisin tyttäret kirjoitti:

        Minä en ole hengetön. Älä pelkää. Etkö näe itseäsi? Sitä millaisella tavalla paasaat. Ei kukaan tule uskoon väkisillä, jota kauppaat täällä mm. mestauksella. Annat itsestäsi ihan kamalan kuvatuksen. Pelkäätkö itse mestausta? Oleko koskaan nähnyt kuolemaa? Mitä pelkäät?

        Paratiisin...
        - Mistä henki?
        - Mistä kaikki?
        - Kumpi loi, Jumala vai olemattomuus?
        - Onko tila/avaruus ääretön? Ymmärrätkö äärettömyyden?
        - Onko tila rajallinen? Mitä on rajan takana?
        - Mistä elämä tuli? Minne elämä menee?
        - Lakkaako elämä olemasta? Lakkaako kaikki olemasta?
        - Mitä jää jäljelle? Olemattomuusko? Mitä on olemattomuus?
        - Voiko tilattomuutta olla?
        - Mihin uskot/luotat ja miksi?

        Unohdit vielä kysyä missä on pilven hautausmaa. Sinä et tiedä mutta minä tiedän.

      • yurki1000js kirjoitti:

        Miten (nimi)kristityn tulisi suhtautua ufoihin?
        http://www.youtube.com/results?search_query=vatican alien

        Mikä tahansa lentävä esine jota et ole (vielä) tunnistanut on UFO eli Unidentified Flying Object. Olen nähnyt niitä paljonkin. Mutta sen jälkeen kun olen tunnistanut ne, ne ovat muuttuneet IFOiksi eli Identified Flyingc Object'eiksi.

      • Paratiisin tyttäret
        yurki1000js kirjoitti:

        Paratiisin...
        - Mistä henki?
        - Mistä kaikki?
        - Kumpi loi, Jumala vai olemattomuus?
        - Onko tila/avaruus ääretön? Ymmärrätkö äärettömyyden?
        - Onko tila rajallinen? Mitä on rajan takana?
        - Mistä elämä tuli? Minne elämä menee?
        - Lakkaako elämä olemasta? Lakkaako kaikki olemasta?
        - Mitä jää jäljelle? Olemattomuusko? Mitä on olemattomuus?
        - Voiko tilattomuutta olla?
        - Mihin uskot/luotat ja miksi?

        Jyrki, en vastaa, koska itse et vastaa kysymyksiin. Lopeta se spämmääminen.

      • Ingenjör_81
        exhellari86 kirjoitti:

        ... ja tuo raamatunlauseoksennus oli olevinaan jonkinlainen vastaus?

        Katoppas vaan, täällä on uusi Saatanan apostoli ja luopio, niin kuin ne yleensä ovatkin. Sano herrallesi, että kohta tulee kuumat oltavat ja lämpöä laitetaan sen mukaan, mitä enemmän eksytät.

        Kiitos kuitenkin uppaamisesta. :)

      • samaa mieltä
        exhellari86 kirjoitti:

        En vihaa raamattua mutta minua tympii tapa jolla käytät sitä. Olet olevinaan joku salaperäinen oraakkeli jakaen raamatun viisauksia ja arvoituksia meille tyhmille. Sinun näennäisfiksu esityksesi saa minut näkemään punaista, ei raamattu.

        Kas tässäpä fiksu nainen. Jotkut tosiaan pilaavat kaikkien uskovien maineen.
        Tämä yurki1000js on yksi sellainen. Ei hänen kanssaan voi keskustella.
        Ei hän kirjoituksista päätellen ole uskova, esittää vain.

      • samaa mieltä kirjoitti:

        Kas tässäpä fiksu nainen. Jotkut tosiaan pilaavat kaikkien uskovien maineen.
        Tämä yurki1000js on yksi sellainen. Ei hänen kanssaan voi keskustella.
        Ei hän kirjoituksista päätellen ole uskova, esittää vain.

        Samaa. Mikä on "uskova"?

      • Ingenjör_81
        exhellari86 kirjoitti:

        Mikä tahansa lentävä esine jota et ole (vielä) tunnistanut on UFO eli Unidentified Flying Object. Olen nähnyt niitä paljonkin. Mutta sen jälkeen kun olen tunnistanut ne, ne ovat muuttuneet IFOiksi eli Identified Flyingc Object'eiksi.

        Oletpa fiksu.

    • Arvaa kenelle viesti

      Sille olisi Porvoossa oikein nimikko lähiö "palestiina" missä on meno kuin terroristien hallitsemalla alueella
      https://www.google.fi/maps/place/Gammelbacka/@60.373418,25.641425,374m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x4691f675ee2b36e9:0x32d3996ef7444f77?hl=fi
      Jani.
      8.6.2014 23:29
      2
      Sulje
      Mökkimme lähellä oli paikka nimeltä Vittumaisenoja, sinne se vois muuttaa.

      • Koska sattumaa ei ole, "kotarit" ovat Jumalan juoksupoikia. Miksi? Koska piru itte on Jumalan kahlekoira. Siksi noteeraan "exellit". Tarjoan heille pelastussanomaa.

    • Järki käteen insinöö

      Et kai Ingenjööri astu jo hulluuden tuolle puolen? Israelin ja Nokian yhteys? Miten olisi Israelin ja General Motorsin tai Israelin ja Ikean yhteys?

      • KTS (Ei kirj.)

        Löysin tämä sälli vaikka mitä yhteyksiä vuodesta 2012 ties minne ja pieleen meni.

      • Hahaa! PROFETIA! Israelissa on KOLME Ikeaa! Ja Isä Poika PH = 3! Ja Pietari Jaakob Johannes = 3 henkeä! Ja Matsku, Tomppa ja minä!

        Mkkähän merkitys näillä on lopunajan näkökulmasta? Lisätään siihen ne säkkipukuiset ja IKEAn säkkituoli.

      • exhellari86 kirjoitti:

        Hahaa! PROFETIA! Israelissa on KOLME Ikeaa! Ja Isä Poika PH = 3! Ja Pietari Jaakob Johannes = 3 henkeä! Ja Matsku, Tomppa ja minä!

        Mkkähän merkitys näillä on lopunajan näkökulmasta? Lisätään siihen ne säkkipukuiset ja IKEAn säkkituoli.

        Hupsu. Etkö näe, että "God is in control"? (Kts. 09:30-10:40)
        http://www.youtube.com/watch?v=1zz8_MxcnzY&feature=youtu.be&t=9m30s
        http://www.youtube.com/watch?v=1zz8_MxcnzY&feature=youtu.be&t=9m30s

      • KTS (Ei kirj.)

      • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Joo. Lisätään tähän soppaan tosiaan vielä reptiilit, liskoihmiset, nefilimit ja nibirut niin varmaan tärppää.

        Ufo-osastolta lisää.

        Ja tuo esittää vielä joidenkin kuuhullujen videoita todisteina. Juu kiitti vaan.

      • ohohhoijaa
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Joo. Lisätään tähän soppaan tosiaan vielä reptiilit, liskoihmiset, nefilimit ja nibirut niin varmaan tärppää.

        Ufo-osastolta lisää.

        Hienoa, sinä alat oppia. Että ufo -osastollakin on ufoista jotakin.

      • KTS (Ei kirj.)
        ohohhoijaa kirjoitti:

        Hienoa, sinä alat oppia. Että ufo -osastollakin on ufoista jotakin.

        Siellä sietääkin olla mutta että täällä...

      • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Joo. Lisätään tähän soppaan tosiaan vielä reptiilit, liskoihmiset, nefilimit ja nibirut niin varmaan tärppää.

        Ufo-osastolta lisää.

        Mitä oikeasti on? Ellet ole Luoja, et voi tietää. Katso kuinka tarkasti Luojamme pitää atomit, solut ja eliöt toiminnassa (09:30 - 10:40). Ellet osaa kieltä, pyydä kaveri apuun.

        Ps. Autan sinua näkemään mitä eliitti, joka haluaa ohjata sinut helvettiin/kadotukseen, palvoo. Toki tiedät, että pahan alkujuuri on rahanhimo. Video on suomennettu.
        http://www.youtube.com/watch?v=ZPWH5TlbloU

        " Toki tiedät, että pahan alkujuuri on rahanhimo"

        Toki tiedän ja ihmettelen että mitenkä se rahanhmo tuntuu iskevän niin usein juuri sinne teijän lössiin ja laitalahkojen johtoportaisiin...

        Rahankiilto silmissä noita New World Order hömpsötyksiäkin tuotetaan.

      • Ingenjör_81
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        " Toki tiedät, että pahan alkujuuri on rahanhimo"

        Toki tiedän ja ihmettelen että mitenkä se rahanhmo tuntuu iskevän niin usein juuri sinne teijän lössiin ja laitalahkojen johtoportaisiin...

        Rahankiilto silmissä noita New World Order hömpsötyksiäkin tuotetaan.

        Tarkoitat siis sitä pro palestiina roskaa?

      • Ingenjör_81

        2 Kor. 4:4 - No Can Do

    • P.Tytär: "Ei kukaan tule uskoon väkisillä, jota kauppaat täällä mm. mestauksella."
      _______

      Onko Raamattu oppaasi? Kenen alamainen olet? Tietenkin Luojasi alamainen. Niinkuin kaikki ovat. Usko tai älä. Jumala ohjaa kaikkea. Hänellä on huumorintajua. Hän lähetti kirjanoppineet J.Kastajan pilkattaviksi.

      Matt. 3:7
      Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?

      Raamatussa ei ole tyhjiä lauseita. Millaisia olentoja mahtoi Johannes puhutella?
      http://ennustuksia.com/2013/06/12/ihmisen-kirjan-muokkaaminen/

    • Tähän asiaan

      Yksi islamistikin sanonut sanansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6283
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4016
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2436
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1423
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe