Ongelmani on varsin typerän kuuloinen, minua siis vaivaa, kun poikaystäväni on ollut jo naimisissa.
Olemme olleet yhdessä kohta 3 vuotta ja itse olen alkanut pohtimaan tuleivaisuuttamme tarkemmin. Olen vasta 21 ja mies muutaman vuoden vanhempi. Mies erosi "kananlento" avioliitostaan n. 5v sitten, ero johtui ilmeisesti naisen uskottomuudesta.
Minusta tuntuu, että mies on jo kokenut sen elämän tärkeimmän päivän ja minä olen vain joku lohdutuspalkinto. Vihlaisi, kun mies kerran sanoi, ettei ole jännittänyt mitään muuta niin paljon kun päivää, jolloin meni naimisiin.
Olen koittanut ilmaista, että asia on hankala sulattaa ja mieheltä ei myötätunnon sanoja irtoa.. Ei ilmeisesti kadu mitään.
Itse en ole edes varma haluaisinko koskaan naimisiin, mutta nyt tuntuu, että on pakko, etten olisi huonompi ja vähemmän tärkeä ja rakastettu, kun tämä ex.
Lisäksi inhottaa, miten huonon valinnan mies teki mennessään naimisiin tuon kanssa, pettämistä oli tapahtunut jo ennen naimisiin menoa ja mies jotenkin luuli korjaavansa sen noin. Akka petti lähes heti naimisiin menon jälkeen ja hänellä oli huume- ja mt-ongelmaa koko suhteen ajan.
Koetan kovasti ajatella järkevästi, ettei mies ole pilalla tuon takia ja hänelläkin on oikeus olla onnellinen ja parisuhteessa.
Minua inhottaa ja pelottaa, miten sukuni reagoi, jos saa kuulla miehen menevän naimisiin jo toista kertaa. Äitini sai tietää asiasta ja kyllä hävettää! Ja mitä miehen sukukin minusta ajattelisi.. Ex pitää osaan heistä vielä yhteyttäkin ja tuntuu, että he pitävät hänestä enemmän..
Tuntuisi typerältä erota vain tuon vuoksi, koska muuten menee hyvin. Miehelle asiasta puhuminen ei auta ja luulen muutenkin ongelman olevan vain oman pääni sisällä. Miten päästä noista ajatuksista eroon?
Olemme olleet yhdessä kohta 3 vuotta ja itse olen alkanut pohtimaan tuleivaisuuttamme tarkemmin. Olen vasta 21 ja mies muutaman vuoden vanhempi. Mies erosi "kananlento" avioliitostaan n. 5v sitten, ero johtui ilmeisesti naisen uskottomuudesta.
Minusta tuntuu, että mies on jo kokenut sen elämän tärkeimmän päivän ja minä olen vain joku lohdutuspalkinto. Vihlaisi, kun mies kerran sanoi, ettei ole jännittänyt mitään muuta niin paljon kun päivää, jolloin meni naimisiin.
Olen koittanut ilmaista, että asia on hankala sulattaa ja mieheltä ei myötätunnon sanoja irtoa.. Ei ilmeisesti kadu mitään.
Itse en ole edes varma haluaisinko koskaan naimisiin, mutta nyt tuntuu, että on pakko, etten olisi huonompi ja vähemmän tärkeä ja rakastettu, kun tämä ex.
Lisäksi inhottaa, miten huonon valinnan mies teki mennessään naimisiin tuon kanssa, pettämistä oli tapahtunut jo ennen naimisiin menoa ja mies jotenkin luuli korjaavansa sen noin. Akka petti lähes heti naimisiin menon jälkeen ja hänellä oli huume- ja mt-ongelmaa koko suhteen ajan.
Koetan kovasti ajatella järkevästi, ettei mies ole pilalla tuon takia ja hänelläkin on oikeus olla onnellinen ja parisuhteessa.
Minua inhottaa ja pelottaa, miten sukuni reagoi, jos saa kuulla miehen menevän naimisiin jo toista kertaa. Äitini sai tietää asiasta ja kyllä hävettää! Ja mitä miehen sukukin minusta ajattelisi.. Ex pitää osaan heistä vielä yhteyttäkin ja tuntuu, että he pitävät hänestä enemmän..
Tuntuisi typerältä erota vain tuon vuoksi, koska muuten menee hyvin. Miehelle asiasta puhuminen ei auta ja luulen muutenkin ongelman olevan vain oman pääni sisällä. Miten päästä noista ajatuksista eroon?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eli miehes rakastui narkkariin? Vai onko miehelläsikin kenties päihdetaustaa? Jos on niin juokse äläkä katso taakse.
Ei anna kyllä kovin kunnollisen miehen kuvaa.
inhottaa, miten huonon valinnan mies teki mennessään naimisiin tuon kanssa, pettämistä oli tapahtunut jo ennen naimisiin menoa ja mies jotenkin luuli korjaavansa sen noin. "
-Eli onko sitten se, että sinä valitset miehen joka tekee huonoja valintoja yhtään parempi valinta..?!
"Äitini sai tietää asiasta ja kyllä hävettää!"
-Milläköhän vuosisadalla sukulaisesi oikein elävät..?!?
"Miten päästä noista ajatuksista eroon? "
-Asia on varsin yksinkertainen:
sinä joko sulatat sen, että miehesi on ollut naimisissa ja keskityt parisuhteenne rakentamiseen...tai sitten et sitä hyväksy ja eroatte.
Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että mikäli meinaat asua länsimaisessa yhteiskunnassa niin mitä enempi sinulle ja potentiaalisille kumppaneillesi tulee ikää, ni sen suurempi todennäköisyys on sille, että kumppani on jo ollut ainakin kertaalleen naimisissa.
Aikuisilla ihmisillä on menneisyyttä. On tehty valintoja, joista osa on ollut jälkikäteen arvioituna parempia kuin toiset. Toivoisit miehesi katuvan elettyä elämää? Jos rakastatte toisianne, ei menneisyydellä ole väliä. Eihän sitä voi muuksi muuttaa. Tärkeintä on tämä hetki ja tulevaisuus. Sukulaisten mielipiteillä ei ole väliä. Ainakaan suurin osa minun tuntemistani ihmisistä ei tuomitsisi miestäsi nuoruuden huumassa tehdyn "kananlentoavioliiton" takia. Älä tuomitse sinäkään. Voit päästä näistä ajatuksista kyllä eroon, jos oikeasti haluat. Se vain vaatii sinulta asian todellista kohtaamista (sen, että miehesi menneisyys ei ole todellinen ongelma, vaan ongelma on se että sinä teet siitä ongelman) ja mahdollisesti jonkun ulkopuolisen kanssa keskustelua. Hyvän ystävän, terapeutin, tms. Älä vatvo asiaa miehesi kanssa.
Tietysti, jos olet sitä mieltä että sinun ja miehesi arvomaailmat eivät kohtaa, on sinulla paljon enemmänkin pohdittavaa. Jos olet aikeissa häneen kuitenkin sitoutua.
Minusta sinä tarvitset keskusteluterapiaa.
Jos tuollainen asia on noussut noin tärkeäksi niin siihen voi olla jotain syvemmällä olevia syitä
Mene jonkun terapeutin tai ainakin jonkun järkevän ystävän luo selvittelemään päätäsi ja mieti missä vika voisi olla.
Minusta sinua vaivaa jonkintyyppinen pakkomieteisyys.
Olet avaaja ihan oikeassa. Jos miehesi tuntee vetoa narkkareihin ja mielenterveysongelmaisiin naisiin, hänen kanssaan voi olla vaikeaa jakaa tulevaisuutta.
Nezha,
Voisiko naimisiin menoa ja parisuhdetta ajatella tästä suunnasta: naimisiin mennään toisen ihmisen kanssa. Vaikka aiemmin on voinut olla jo naimisissa tai aiemmista suhteista on muita kokemuksia, tässä parisuhteessa ne ovat kuitenkin omalla tavallaan ainutlaatuisia. Kumpikin kokee asiat toisen kanssa.
Jos joskus menette naimisiin, en usko, että miehesi tekee sitä sen takia, että haluaa toistaa aiemmat häät. Hän menee naimisiin sen takia, että rakastaa sinua ja haluaa elää sinun kanssasi.
Ja vielä, sinun ei tarvitse kilpailla miehesi exän kanssa. Miehesi elää sinun kanssasi, ei hänen. Viestistäsi sai kuvan, että miehesi entisessä suhteessa oli paljon vialla. Jos nyt suhteessa on kaikki hyvin, uskon, että miehelläsikin on nyt parempi olla.
Vilppu H.
pappi
Mies ei menneisyydelleen mitään voi joten se on ihan herttaisen yhdentekevää häiritseekö asia sua vai ei, hän etkä sinä ette pois sitä voi taikoa.
Lähinnä tulee mieleen että mitenkähän sulle kävis jos tilanne olisi toisinpäin, ja seuraavassa parisuhteessa voi jo ollakin se tilanne. Kannattaa elää nykyhetkeä eikä penkoa menneitä asioita ja kuvitella asioita joissa et ole ollut paikalla.
Mieheltä ei kannata kysellä mitään entisistä, koska mies yleensä ei osoita katumusta. Se ei miehelle kuulu tyyliin monestikaan. Ja miksi hänen pitäisi katua omaa elämäänsä? Hän on varmasti tehnyt parhaansa joka tilanteessa, joten siksi hän ei viitsi katua edes epäonnistumisia. Ihminen joka katuu, pitää tapahtumia omana syynään. Mut sekään ei hyödytä, jos ei ole hyvä olla niin sitten pitää erota, ja niin ei tarvitse katua. Miehelläsi ei ole mitään syytä katua, ainoa joka hänelle nyt tuntuu antavan aihetta menneisyyden katumiseen olet sinä:D Ja se ei hyvää tiedä liitolle, olla se henkilö jonka takia toinen joutuu katumaan elämäänsä. Hyvin äkkiä tulee etsittyä tilalle joku joka ei saa tuntemaan oloa huonoksi. Niin se exäkin on joutunut vaihtoon, siitä voi päätellä että mies ei ole lapatossu.
Missäköhän ihmeen tynnyrissä olet elämäsi viettänyt?
Miksi miehen pitäisi pahoitella sinulle sitä, että on elänyt jo ennen sinua?
Itse kukin tekee valintoja, jotka sillä hetkellä kun ne tehdään, tuntuvat täysin oikeilta. Ihmiset, tilanteet ja maailma muuttuvat ja niin valinnatkin joutuvat puntariin.
Miehen "syy" ei missään nimessä ole se, ettet voi elää hänen menneisyytensä kanssa. Mietipä vähän: miltä itsestäsi tuntuisi, jos mies ajattelisi samoin sinusta?
Vaikutat kovin lapselliselta ikäiseksesi. Sinua inhottaa ja pelottaa, miten SUKUSI reagoi... Ja äitisi edessä häpeät miehesi mennyttä elämää, uskomatonta! Suvullesi asia ei kuulu pätkän vertaa - miksi siitä ylipäätään pitäisi puhua, ei avioero ole mikään rikosrekisterin merkintä, joka haittaa tahtia myöhemmin, eihän?! Ja mitä miehen suvulle kuuluu asia?
Olen itse ollut naimisissa kaksi kertaa, 4 10 vuotta eli täysi luuseri tuolta pohjalta ajatellen... Nykyinen mieheni on ainakin yhtä "kauhea", koska eli ennen minua 18 vuotta avoliitossa kihlasormus sormessa, viemättä naista kuitenkaan vihille... Tämä on siis kahden täysin epäonnistuneen ihmisen liitto - ainakin sinun mittapuullasi mitattuna - mutta usko tai älä, meillä menee todella hienosti vielä 8 yhteisen vuoden jälkeen...
Meillä jokaisella on menneisyytemme. Oman avomieheni kanssa olemme olleet avoliitossa sen vuoksi, että minä olen ollut naimisissa aiemmin. Hän kertoi minulle jo suhteen alkuaikoina, että jos menee naimisiin, niin haluaa sen olevan molemmille ensimmäinen kerta. Koin sen jo silloin hyvin ahdistavana ajatuksena, minua alentavana ja tällä hetkellä olen sitä mieltä, että menköön etsimään sitten sen ihmisen itselleen, jos minä en kelpaa.
Rakkaus ei katso menneisyyttä, ei se tee ihmisestä huonompaa, vaikka olisikin ollut naimisissa. Harmi, että minulla kesti parikymmentä vuotta tajuta tämä. No sain kaksi ihanaa lasta, sitä en kadu. Muita asioita kylläkin ja paljonkin.
Minä olen eronnut. Itseasiassa kolme kertaa. Kyllä, aivan oikein. Nuorempana naisena tuli tehtyä virheitä, enkä niitä enää takaisin saa otettua. Mieheni ei ole ollut koskaan naimisissa, avoliitoissa kylläkin.
Vaikka miehesi on ollut naimisissa, ja aikoinaan sitä naista rakastanut ja juhlapäivää jännittänyt, niin se on kuitenkin taakse jäänyttä. Minäkin olen joskus ajatellut rakastavani jotain miestä aivan valtavasti. Itseasiassa kahtakin (yksi kolmesta liitosta ei koskaan ollut rakkausliitto.) Silloin siinä tietämyksen valossa luulin, että suhde on luotu ikuiseksi.
Nyt olen vähän vanhempi, kokeneempi ja oppineempi. Rinnallani on ollut ihana avomies jo vuosia. Koska olen itse ollut useita kertoja lyhyesti naimisissa, halusin, järkevästi, nyt lykätä ajatusta vihille menosta myöhemmäksi. Ajatuksena on, että kun olemme olleet 15 vuotta yhdessä, niin menemme vihille. Vielä muutama vuosi siis. Liittomme on uskomattoman onnellinen, ja tuntuu hienolta vuosienkin jälkeen tietää, että molemmat tuntevat olevansa sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa ja johon on ennen kaikkea sitoutunut. Sellaisen kanssa, jota arvostaa kokonaisuutena. Ei ole mitään nuoruuden pelleilyä.
Ja minun mieheni vanhemmat ovat hyväksyneet minut täysin menneisyydestä huolimatta. Ovat tutustuneet minuun ihmisenä, sellaisena kuin olen. Omille vanhemmilleni ensimmäinen eroni oli kova paikka, mutta kahdesta seuraavasta olivat onnellisia, koska tiesivät että minä kärsin niissä liitoissa. Itse olen jo vuosia sitten haavani käsitellyt, virheeni myöntänyt ja niistä oppinut. Se on elämässä järkevää. Jos jää joko ikuisesti kiertämään samaa kehää, tai sitten murehtimaan jo tehtyjä virheitä, niin elämä on piloilla. Se ei ole kenenkään etu.
Minun avomieheni on minulle paljon merkittävämpi kuin kukaan ex-aviomiehistäni. Suhteenikin heihin kesti vähemmän aikaa, eikä se pohjautunut luottamukseen ja arvostukseen. Sinuna olisin huolissani siitä, että teidänkään liitto ei perustu luottamukseen ja arvostukseen. Sinä et arvosta omaa miestäsi. Jopa häpeät sitä, että hän on ollut naimisissa! Häntä on petetty, ja hän on jatkanut elämäänsä. Niin hänen kuuluukin. Hän on tehnyt exän suhteen virhearvion. Tekeekö hän nyt saman virheen sinun kanssasi? Hän luulee että rinnalla on ihminen, joka häntä arvostaa, mutta et tunnu arvostavan yhtään sen enempää kuin exäkään.
Sinuna päästäisin miehen menemään, niin hän voi löytää itselleen sopivamman kumppanin.