( Aloitus on Suomi24 palstan sääntöjen mukainen.)
Monet tämän palstan käyttäjät ovat usein esittäneet (mm. Inhottava Realisti) että onko Suomi jotenkin erityisasemassa, kun ennustetaan tähän maahan tuomioita, jne. Onko tähän perusteita?
On totta, että monet kristityt länsimaat ovat paljonkin edellä jumalattomuudessa. USA:ssa ensimmäiset homoliittojen toteutumiset tapahtuivat jo n. 10 vuotta sitten (ja tuloksetkin jo näkyvät...)
Mutta on eräs seikka, joka Raamatun Sanassa nousee esille, ja sen on tämä.: Psalmi 50:15.
On kulunut 75 vuotta, kun alkoi talvisota. Mitä kansa teki? Se rukoili ja huusi Herran apua, presidentistä alkaen.
Psalmi 50:15 on kuvattu olevan Jumalan ”hätänumero”.
Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua!”
Hädässä apua pyytävälle on suotu ns. kriisioikeus Jumalalta: Jumala kuulee hätähuutoa. Niinkuin maassamme, nro 112 – hätänumero. Sinne saa soittaa, hädässä. Se on inhimillinen oikeus.
Mutta em. psalmin kohta jatkaa:
- ”Ja sinun pitää kunnioittaman minua...”
Eli, kun hädässä on saatu apua, siihen liitty jälkimenettely: on kunnioitettava Jumalaa,
(Olisi aika absurdia, jos jonkun henki pelastuisi ambulanssimiesten ja ensihoidon avulla, ja sitten tämä pelastunut ei piittaisi minkään vertaa, että sai avun! Jopa pilkkaisi lanssimiehiä!)
Tämä surullinen malli pätee Suomen kansaan. Sen sijaan että saadun avun perästä ( maan itsenäisyys säilyi, jne) Suomen kansa on tehnyt Jumalasta, auttajastaan kuin pilkkalauseen!
Kaikilla tasoilla ja tahoilla. Kyseessä on majesteettirikoksen tasoinen asia. On häpäisty ja pilkattu sitä AUTTAJAA, joka kuuli (Ps 50:15) avunhuudot, ja kunnioituksen sijasta on romutettu Jumalan Pyhät säädökset. Kiitollisuus- Jumalan kunnioitus.
Kyseessä on vakava rikkomus Jumalaa koskien.
Ja tässä on erityisasema, joka liittyy Suomeen. Suomen kansa on hädässä huutanut apua, 1939 >>
ja sen perästä jatkosodan aikoihin. Mutta kun apua saatiin, yhteiskunnassa on romutettu Jumalan sanan mukaisia arvoja ja asioita- ja nyt ollaan loppusuoralla. Jumalan nimi on häväisty.
Uskokaa tai älkää, Jumala ei katso läpi sormien tätä majesteettirikkomusta. Ei. Monissa maissa ei ole ollut Ps 50:15 tilannetta, vaIkka 2. maailmansota haastoi monia kansoja rukoilemaan...
Suomi, on saanut APUA; mutta sitten tehnyt Jumalasta kuin häväistävän asian, Raamatusta, jne.
Tämän seurauksia emme voi välttää?
Onko Suomi erityisasemassa?
3
95
Vastaukset
- Asialaajenee
Asia laajenee
4.12.2014 16:37
0
Sulje
Jos täällä laittomasti sanavapautta loukaten sensuroidaan pois Suomi24 sääntöjen mukaiset aloitukset, ne julkistetaan muualla. Tutkittavaksi, ja.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5557
Tämä aloitus myös. Rasitiset vihatahot ovat n'äyttöjä antaneet jo vuosikausia, ja ihan hyvä että näyttö tästä vain kasvaa.
Täällä siis saavat kirjoittaa vain rastisiten palstaterroristiainesten "valitut" ?
Hyv'ä! - 000987
Profetiapalstan rasistinen vihakirjoittelu luupin alla S24:ssa, sekä muuallakin netissä...
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5557
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13055040
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1304288 - historioitsija 77
Suomi on suurimman osan historiastaan ollut köyhä, syrjäinen ja vähämerkityksinen maa, joka on maahan levinneestä kristinuskosta huolimatta saanut kärsiä niin sodista, nälästä kuin muistakin ongelmista. Viimeiset vuosikymmenet ovat olleet poikkeus.
Uskonnon kanssa asioilla ei ole mitään tekemistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845167Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.263488Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j382838Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin162011Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581820- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2721523- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731078