DDR-SUOMI: Vainottujen ja kidutettujen maa

NO JUSTICE!?

Hei!

Olen lukenut netistä satoja kauhistuttavia kertomuksia, että tavallisia kantasuomalaisia vainotaan, yleensä rakenteellisista pilkunviilaussyistä. Kansalainen saattaa esimerkiksi tehdä aiheellisesti hyvästä syystä valituksen korruptoituneen ja / tai persoonallisuushäiriöisen lääkärin, poliisin, sosiaaliviranomaisen, terveysviranomaisen, lääkeviranomaisen tai jonkin muun viranomaisen epäasiallisesta ja / tai selkeän laittomasta toiminnasta, minkä seurauksena valituksen tehnyttä kansalaista aletaan vainota järjestelmän sisältä. Vainoamista tekee yleensä muutamat klikkiytyneet rikolliset virkamiehet, jotka voivat käyttää virka-asemaansa sekä byrokraattista ja kankeaa hyvä veli -järjestelmää törkeällä tavalla hyväkseen. Yleensä vainoaminen johtaa kohteen tuhoutumiseen, tavalla tai toisella, mikä voi olla taloudellista, psyykkistä tai fyysistä tai kaikkea edellä mainittua. Kyseessä on viranomaisjärjestelmän sisälle pesiytynyt sadistinen ja psykologinen kiduttamisen muoto.

Rehellisten ja tavallisten, hivenen tai ei ollenkaan poliittisesti aktiivisten kansalaisten kertomusten mukaan rikolliseksi tai mielisairaaksi lavastamiset ovat Suomi-pölhölässä arkipäivää. Kertomusten määrän huomioon ottaen rikolliseksi ja mielisairaaksi lavastamiset on epideminen ja järjestelmään rakennettu / rakentunut valtavaksi paisunut ongelma, jota voisi verrata alati leviävään syöpäkasvaimeen.

Onko lukijoilla antaa omakohtaisia esimerkkikertomuksia vainoamisen eri muodoista? Millä menetelmin ja tavoin rehellistä Suomen kansalaista voidaan vainota DDR-Suomessa?

Tavallisimmin DDR -tyyppisen vainoamisen ja kiusaamisen ilmenemismuoto on kansalaisen matkapuhelimen laiton salakuuntelu:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10507053

http://keskustelu.suomi24.fi/node/13112223

http://keskustelu.suomi24.fi/node/13112220

73

798

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IMSI-jaska

      Mikä taho on valtuuttanut, mahdollistanut ja edesauttanut Suomen viranomaisia, suuryhtiöitä ja rikollisia tahoja nöyryyttämään ja vainoamaan tavallisia kansalaisia - ilman lainmukaisia seuraamuksia vainoajille itselleen? Mikä taho eritoten on vainoamisten takana - jokin salaseura, puolue, turvallisuusorganisaatio, rikollisorganisaatio, jättiyhtiöiden edunvalvojat, työyhteisön kiusaajat vai kaikki edellä mainitut?

      VALETUKIASEMAT - Suomen suurin turvallisuusuhka:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/13112223

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/13112220

      Laitonta salakuunteluako? (Elisa / Saunalahti):

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10507053

      Onko maailma todellakin mennyt niin p.a.s.k.a.k.s.i, että eri valtioiden viranomaisten, suuryhtiöiden ja rikollisten tahojen maailmanjärjestystaistelujen keskellä oikeutetaan jatkuvat vakoilemiset? Kukaan ei ikinä saa linnaa tavallisen kansalaisen vakoilemisesta tai vainoamisesta, vaan asiat jäävät iltapäivälehtien lööppien historian havinaksi.

      Erityisen kummallinen tapaus on keväällä 2012 Suomessa Pohjanmaalla tapahtunut rikoksen uhrin matkapuhelimen salakuuntelujupakka, jota Pohjanmaan poliisi ei suostunut tutkimaan. Foorumitietojen mukaan myöskään mobiili- ja teleoperaattori Saunalahti Group Oyj / Elisa Oyj ei suostunut tutkimaan asiakkaansa matkapuhelimen laitonta salakuuntelua, vaikka kaikki osapuolet viranomaisia ja turvallisuusasiantuntijoita myöten tiesivät laittoman puhelimen salakuuntelun tapahtuneen. Todella törkeää ja ala-arvoista toimintaa Suomen viranomaisilta ja teleoperaattorilta.

      Ao. uutisessa Viestintävirastosta Antti Kurittu ei osaa sanoa, että Suomessa olisi käytetty IMSI-siepparia, vaikka on nykyään ihan yleistietoa ja elävä nettilegenda toi Saunalahti -salakuuntelukeskustelu. Mitä vattua Suomen viranomaiset vieläkin peittelevät matkapuhelinten laittoman salakuuntelun ja seurannan yleisyyttä tiedonhankintakeinona? Naurettavaa edes yrittää antaa Suomesta mielikuvaa lintukotona, kun Suomen ihan yleisesti tiedetään olevan kuhiseva vakoiluparatiisi. Laittoman puhelinsalakuuntelun keinoin saatua tietoa käytetään ihan tavallistenkin kansalaisten vainoamiseen Suomessa. Kuten tietoverkkotekniikan professori toteaa, jopa opiskelija voi salakuunnella matkapuhelimia.

      Professori: Valetukiaseman tekisi vaikka insinööriopiskelija (13.12.2014):

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014121318925686_uu.shtml

      "Oslon salakuuntelussa käytettyä valetukiasemaa ei ole vaikea valmistaa itse, arvioi tietoverkkotekniikan professori.

      Jukka Manner Aalto-yliopistosta sanoo, että sellaisen rakentamisesta suoriutuisi muutama diplomi-insinööriopiskelija. Laite maksaisi muutama tuhat euroa itse tehtynä.

      - Jos niitä kaupasta lähtee ostamaan, ne ovat totta kai kalliita, mutta teknisesti se ei ole äärettömän vaikea toteuttaa, Manner sanoo.

      Oslon tapauksen systemaattisuus sekä salakuuntelun kohteet viittaisivat hänestä kuitenkin siihen, että kyseessä on valtiollinen toimija eikä esimerkiksi aktivisti- tai rikollisryhmä.

      Myös kyberturvallisuusalan professori Jarno Limnéll uskoo, että matkapuhelimia on Oslossa salakuunnellut ulkomainen valtiollinen taho. Hänestä vain valtiolla olisi tällaisen salakuuntelulaitteiston pystyttämiseen varaa ja riittävät perusteet.

      Sellainen uhka, että myös Suomessa käytettäisiin valetukiasemia valtionhallinnon matkapuhelinten salakuunteluun, on Limnéllin mukaan olemassa ja tiedossa.

      Aftenposten-lehden mukaan useita väärennettyjä tukiasemia on pystytetty muun muassa hallituskorttelin ja kansanedustuslaitoksen läheisyyteen Oslossa. Niiden avulla on voinut kuunnella alueella tapahtuvaa puhelinliikennettä, kerätä puhelujen tietoja ja selvittää, keitä alueella liikkuu.

      Tietoturva-asiantuntija Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksesta sanoo, että vastaavia laitteita käyttävät eri maiden poliisit rikostutkinnassa.

      - Näitä käytetään esimerkiksi matkapuhelimien yksilöintiin ja sen selvittämiseen, keitä kyseisellä alueella on, sanoo Viestintävirastosta Antti Kurittu.

      Aftenpostenin mukaan väärät tukiasemat ovat niin kutsuttuja IMSI-sieppaajia. Kurittu ei osaa sanoa, onko vastaavia laitteita käytetty Suomessa.

      - Ei ole tullut sellaisia tapauksia ilmi, että vieraan vallan agentuuri olisi tällaisia käyttänyt. En ole sellaisista tapauksista kuullut, Kurittu sanoo.

      IMSI-sieppaajien toiminta perustuu siihen, että ne antavat ympärillä olevia teleoperaattoreiden teleasemia vahvemman signaalin. Tällöin matkapuhelimat kytkeytyvät niihin ikään kuin sieppaajat olisivat tukiasemia, ja matkapuhelimista voi kerätä tietoja.

      - Siten sieppaajat saavat selville sellaista dataa, jota normaalisti teleoperaattori saa haltuunsa, Kurittu selvittää.

      Mannerin mukaan gsm-verkon salakuuntelu on vanhastaan tunnettu ongelma.

      - Tekstiviestit ja puhelut, jotka menevät gsm-verkossa, saa napattua sillä.

      Salakuuntelulaitteet ovat pienimmillään vain hieman älypuhelinta isompia ja mahtuvat jopa taskuun.

      STT"

      • VaroLiittoja

        SAK on toiminnassa mukana.
        Pahinta mitä ay-uskovien yhteisöissä tapahtuu on auktoriteettien jumalallistaminen vaikka he ovat vain röyhkeimpiä ja valitettavasti monet sairaita ja kieroutuneita persoonia. Ay-uskovaisten lapsille pitäisi kertoa ainakin oikeudesta koskemattomuuteen. On hyvin tavallista Ay-uskovaisten keskuudessa pakottaa lapset samaan sairaaseen menoon mukaan.

        Jäsennumero tai "antautuminen luottamusmiehelle" ei paranna tai muuta kaikkea. Niin kuitenkin tapahtuu ja ollaan kokonaan sulkemassa silmät todellisuudelta. Näin rikollinen ja sairas käyttäytyminen saa jatkua kenenkään estämättä.

        Jos joku on tällaisen ay-miehen tai -naisen uhri tai joku muu yrittää puhua asiasta, hänet leimataan katkeraksi tai jopa viholliseksi. Ulkopuoliseen apuun turvautumista ei katsota myöskään hyvällä, sillä sekin katsotaan epäuskon ilmaukseksi.

        Toisia hyväksi käyttävä saa jatkaa sairasta käyttäytymistään, mutta tämän uhria ei auta ketään, vaan hän saa kokea henkistä painostusta ja syyllistämistä.

        Ay-uskovaiset ovat vaaraksi monen nuoren ja lapsen henkiselle terveydelle. Painostus voi pahimmillaan syrjäyttää pahasti tai jopa johtaa väkivaltaisiin tekoihin tai itsemurhaan.


      • Anonyymi
        VaroLiittoja kirjoitti:

        SAK on toiminnassa mukana.
        Pahinta mitä ay-uskovien yhteisöissä tapahtuu on auktoriteettien jumalallistaminen vaikka he ovat vain röyhkeimpiä ja valitettavasti monet sairaita ja kieroutuneita persoonia. Ay-uskovaisten lapsille pitäisi kertoa ainakin oikeudesta koskemattomuuteen. On hyvin tavallista Ay-uskovaisten keskuudessa pakottaa lapset samaan sairaaseen menoon mukaan.

        Jäsennumero tai "antautuminen luottamusmiehelle" ei paranna tai muuta kaikkea. Niin kuitenkin tapahtuu ja ollaan kokonaan sulkemassa silmät todellisuudelta. Näin rikollinen ja sairas käyttäytyminen saa jatkua kenenkään estämättä.

        Jos joku on tällaisen ay-miehen tai -naisen uhri tai joku muu yrittää puhua asiasta, hänet leimataan katkeraksi tai jopa viholliseksi. Ulkopuoliseen apuun turvautumista ei katsota myöskään hyvällä, sillä sekin katsotaan epäuskon ilmaukseksi.

        Toisia hyväksi käyttävä saa jatkaa sairasta käyttäytymistään, mutta tämän uhria ei auta ketään, vaan hän saa kokea henkistä painostusta ja syyllistämistä.

        Ay-uskovaiset ovat vaaraksi monen nuoren ja lapsen henkiselle terveydelle. Painostus voi pahimmillaan syrjäyttää pahasti tai jopa johtaa väkivaltaisiin tekoihin tai itsemurhaan.

        ddr ay haloskan kavereita


    • ajatushautomopankki

      Tästä aiheesta mielellään lukisi lisää.

      • näitä näkee

        netissä on paljon asiaa aiheesta!


        "USA/CIA ja Englanti
        valloittaa ja valvoo kasvatus-alueita, Euroopan ja Suomen eliitti ohjailee mediaa, lainsäädäntöä, sekä suojelee korkeita poliisiviranomaisia jotka puolestaan valvovat rikollisliikoja/liivikerhoja, jotka toimivat eliitin huumekaupan tukkuportaana.

        Yksityinen kasvatus ja yksityinen tuonti on eliitin huumebusineksille kilpailua, joten eliitti usuttaa tavalliset poliisit näiden kimppuun.

        -29.02.2008 Ilmianto: "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa" Vähitellen mukaan on otettu myös korkeita poliisijohtajia, kuten Helsingin apulaispäällikkö Jari Liukku sekä ylikomisariot Tero Haapala ja Jari Aarnio.
        Kaikki epäillyt kiistävät jyrkästi syyllistyneensä mihinkään rikokseen tai rikkomukseen.

        -13.3.2008 Poliisiylijohtaja Markku Salminen ei tiedä, kuka hänestä on tehnyt ilmiantoja. Hänelle määrättiin turvallisuussyistä aseistettu kuljettaja.
        - Eihän tällainen ole mukavaa, sanoo nimettömien ilmiantojen kohteeksi joutunut poliisiylijohtaja Markku Salminen.
        - Ministeri (sisäministeri Anne Holmlund) näytti minulle kirjeet ja sanoi ihmettelevänsä asiaa

        -Alkukesällä 2008 poliisiylijohtaja Markku Salminen nimesi kolmihenkisen ryhmän tutkimaan ja haastattelemaan Helsingin huumepoliisin ryhmiä, haastattelut nauhoitettiin.

        -30.7.2008 Sisäasiainministeriössä on tuhottu kaikki nauhoitukset, jotka syntyivät ministeriön virkamiesten tehdessä tutkinta- ja tarkastustoimintaa Helsingin huumepoliisijutussa. Helsingin huumepoliisin oli väitetty syyllistyneen laittomuuksiin rikoksia tutkiessaan. Sisäministeri vuonna 2008 oli Anne Holmlund avustajanaan Sami Paatero, nykyisen Holmlundin nimittämän poliisiylijohtaja Mikko Paateron poika.

        -15.08.2008 Paaterosta poliisiylijohtaja

        -04.09 2008 Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Semi vaatii videolla, että kassakaappi avataan. Poliisi kieltäytyi tästä. Kassakaapissa piti olla asiakirjoja, joista olisi voinut selvitä poliisin tietolähteiden nimiä. Semi tutki Vantaan poliisien ja keskusrikospoliisin epäiltyjä virkarikoksia.

        -05.09.2008 Espoon kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi koki tulleensa uhatuksi pyytäessään Krp:n kassakaapin avaamista. Hän haki itselleen julkisuudelta suojaa. Semillä olivat Vantaan ja Krp:n huumepoliisien edesottamukset syyteharkinnassa, mistä tehtävästä hänet vapautettiin

        -02.10.2008 52 vuotias Jouni Välkki surmasi itsensä. Poliisien laillisuusvalvonnasta vastattannut Jouni Välkki ajautui puun ja kuoren väliin, ns. "tapaus Jukaraisen" johdosta. Tapausta pidettiin (Paatero) salassa viimeiseen asti.
        Välkkiä oli painostettu ankarasti "tapaus Jukaraisen" selvittämiseksi.
        Jouni Välkillä oli muitakin vakavia tilanteita hoidettavanaan.

        -04.12.2008 Seppo Nevala, entinen suojelupoliisin päällikkö, kuolee hämärissä olosuhteissa 61 vuotiaana.

        -12..02.2009 62 vuotias poliisiylijohtaja Markku Salminen surmaa itsensä

        -29.11.2011 Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario ampui itsensä KRP:n pikkujoulunvietossa KRP:n tiloissa.

        Poliisiylijohtaja Paatero (kok), jonka aikoinaan nimitti virkaansa silloinen sisäministeri Anne Holmlund (kok), jonka poliittisena avustajana toimi nimittämisen aikoihin poliisiylijohtaja Paateron poika Sami Paatero (kok), on suurella tarmolla vaatinut poliisille lisää verkkovalvontavaltuuksia.

        Eli sisäministeri Holmlund, jolla on avustajana Sami Paatero, saa "nimettömän" ilmiannon Poliisiylijohtaja Markku Salmisesta, joka erotetaan, ja Holmlund nimittää uudeksi poliisiylijohtajaksi Mikko Paateron....juu juu

        Ei täällä ole mitään nähtävää....hajaantukaa...hajaantukaa...

        Onko Paatero CIA:n kätyri????

        Salminen joutui ajojahdin kohteeksi ja murhattiin, jotta tilalle voidaan ujuttaa rikollismyönteisempi poliisiylijohtaja?

        -22.11.2013 Kansanedustaja ja rikosylikomisario Kari Tolvanen (kok) kummastelee Iltalehdelle sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) syyllistystä Helsingin poliisia kohtaan."


      • 65ljgb
        näitä näkee kirjoitti:

        netissä on paljon asiaa aiheesta!


        "USA/CIA ja Englanti
        valloittaa ja valvoo kasvatus-alueita, Euroopan ja Suomen eliitti ohjailee mediaa, lainsäädäntöä, sekä suojelee korkeita poliisiviranomaisia jotka puolestaan valvovat rikollisliikoja/liivikerhoja, jotka toimivat eliitin huumekaupan tukkuportaana.

        Yksityinen kasvatus ja yksityinen tuonti on eliitin huumebusineksille kilpailua, joten eliitti usuttaa tavalliset poliisit näiden kimppuun.

        -29.02.2008 Ilmianto: "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa" Vähitellen mukaan on otettu myös korkeita poliisijohtajia, kuten Helsingin apulaispäällikkö Jari Liukku sekä ylikomisariot Tero Haapala ja Jari Aarnio.
        Kaikki epäillyt kiistävät jyrkästi syyllistyneensä mihinkään rikokseen tai rikkomukseen.

        -13.3.2008 Poliisiylijohtaja Markku Salminen ei tiedä, kuka hänestä on tehnyt ilmiantoja. Hänelle määrättiin turvallisuussyistä aseistettu kuljettaja.
        - Eihän tällainen ole mukavaa, sanoo nimettömien ilmiantojen kohteeksi joutunut poliisiylijohtaja Markku Salminen.
        - Ministeri (sisäministeri Anne Holmlund) näytti minulle kirjeet ja sanoi ihmettelevänsä asiaa

        -Alkukesällä 2008 poliisiylijohtaja Markku Salminen nimesi kolmihenkisen ryhmän tutkimaan ja haastattelemaan Helsingin huumepoliisin ryhmiä, haastattelut nauhoitettiin.

        -30.7.2008 Sisäasiainministeriössä on tuhottu kaikki nauhoitukset, jotka syntyivät ministeriön virkamiesten tehdessä tutkinta- ja tarkastustoimintaa Helsingin huumepoliisijutussa. Helsingin huumepoliisin oli väitetty syyllistyneen laittomuuksiin rikoksia tutkiessaan. Sisäministeri vuonna 2008 oli Anne Holmlund avustajanaan Sami Paatero, nykyisen Holmlundin nimittämän poliisiylijohtaja Mikko Paateron poika.

        -15.08.2008 Paaterosta poliisiylijohtaja

        -04.09 2008 Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Semi vaatii videolla, että kassakaappi avataan. Poliisi kieltäytyi tästä. Kassakaapissa piti olla asiakirjoja, joista olisi voinut selvitä poliisin tietolähteiden nimiä. Semi tutki Vantaan poliisien ja keskusrikospoliisin epäiltyjä virkarikoksia.

        -05.09.2008 Espoon kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi koki tulleensa uhatuksi pyytäessään Krp:n kassakaapin avaamista. Hän haki itselleen julkisuudelta suojaa. Semillä olivat Vantaan ja Krp:n huumepoliisien edesottamukset syyteharkinnassa, mistä tehtävästä hänet vapautettiin

        -02.10.2008 52 vuotias Jouni Välkki surmasi itsensä. Poliisien laillisuusvalvonnasta vastattannut Jouni Välkki ajautui puun ja kuoren väliin, ns. "tapaus Jukaraisen" johdosta. Tapausta pidettiin (Paatero) salassa viimeiseen asti.
        Välkkiä oli painostettu ankarasti "tapaus Jukaraisen" selvittämiseksi.
        Jouni Välkillä oli muitakin vakavia tilanteita hoidettavanaan.

        -04.12.2008 Seppo Nevala, entinen suojelupoliisin päällikkö, kuolee hämärissä olosuhteissa 61 vuotiaana.

        -12..02.2009 62 vuotias poliisiylijohtaja Markku Salminen surmaa itsensä

        -29.11.2011 Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario ampui itsensä KRP:n pikkujoulunvietossa KRP:n tiloissa.

        Poliisiylijohtaja Paatero (kok), jonka aikoinaan nimitti virkaansa silloinen sisäministeri Anne Holmlund (kok), jonka poliittisena avustajana toimi nimittämisen aikoihin poliisiylijohtaja Paateron poika Sami Paatero (kok), on suurella tarmolla vaatinut poliisille lisää verkkovalvontavaltuuksia.

        Eli sisäministeri Holmlund, jolla on avustajana Sami Paatero, saa "nimettömän" ilmiannon Poliisiylijohtaja Markku Salmisesta, joka erotetaan, ja Holmlund nimittää uudeksi poliisiylijohtajaksi Mikko Paateron....juu juu

        Ei täällä ole mitään nähtävää....hajaantukaa...hajaantukaa...

        Onko Paatero CIA:n kätyri????

        Salminen joutui ajojahdin kohteeksi ja murhattiin, jotta tilalle voidaan ujuttaa rikollismyönteisempi poliisiylijohtaja?

        -22.11.2013 Kansanedustaja ja rikosylikomisario Kari Tolvanen (kok) kummastelee Iltalehdelle sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) syyllistystä Helsingin poliisia kohtaan."

        Uskottava tarinan kulku.

        KRP:n päävihollinen ei ole rikollisjengi. KRP:n päävihollinen on Helsingin poliisi ja nimenomaan sen huumerikosyksikkö. Tämä johtuu siitä, että kun KRP huomattavasti suuremmilla resursseilaan on keskittynyt leikkimään "rikollisjengiensä" kanssa, Helsingin huumepoliisi on napannut suuren huumejutun kerta toisensa perään. Helsingin huumepoliisi on maan tehokkain. Se pännii KRP:tä yli kaiken.

        Ikään kuin tässä ei olisi riittävästi kiusaa, Helsingin poliisi ei myöskään suostu laulamaan KRP:n säveltämää ja sanoittamaa sävelmää "Rikolliset moottoripyöräjengit". Helsingin poliisi on ollut tekemisissä kerhojen kanssa niiden alusta saakka. Se tuntee jokaisen kerholaisen. Se seuraa kerhoja ja kerholaisia 24/7 omien sanojensa mukaan. Helsingin poliisin mukaan motoristikerhot eivät ole mikään merkittävä ongelma. Tässä on tapaus Aarnion todellinen ydin. Helsingin poliisi ei siis usko KRP:tä, eikä suostu toistelemaan sen propagandaa.

        http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/11/tapaus-aarnio.html


    • Keskustelua, kiitos

      Ovatko kännykät keskeisin väline kansalaisten vainoamiseen ja terrorisoimiseen?

      • Hälytyskellot..

        Ensisijainen väline on yhä yksityinen korkovelka, joka on myös orpo-Suomen ankkurina, pakottaa tottelemaan velkojien ahneita ja mielivaltaisia päätöksia kaikessa.

        Korkovelka on kuin itse selli jossa vangittu on, ja salakuuntelut, oikeuslaitoksien mielivalta, lisääntyvä työttömyys, kaiken tuleminen yhä kalliimmaksi, maan täyttäminen roskasakilla jne. Nämä ovat kurinpitomuotoja, ja samalla keinoja ryöstää ansalaisilta (entisiltä kansalaisilta) niin paljon kuin pokka sietää.

        Tuossa raporttia Neuvostoliiton otteista Saksassa heti toisen maailmansodan loppumisen jälkeen, muistuttaa aika paljon Suomen meninkiä:

        http://g-klimov.info/klimov-pp-e/ETM08.htm

        "..A few days after Shabalin had signed the license for the Eisenach firm to start up, I was looking through his morning post. Among other items I noticed a B. M. W. account for some 7, 400 marks, debited to Shabalin, and relating to payment for a car 'which you have received through our representative'. The account was stamped 'paid in full'. I threw Kuznetsov an interrogative glance, but he pretended to know nothing about the matter.

        Next day, as I was crossing the yard of the house where Shabalin had his apartment, I saw Misha at the door of the garage. He was polishing a brand-new car, so new that it was not yet registered, shining in splendor in the dark garage.

        "Whose car is that?" I asked in amazement, knowing that the general had no car like it.

        "Ah, you'll see!" Misha answered evasively, quite unlike his usual garrulous self.

        When I noticed the chequered marque of the B. M. W. firm on the radiator I realized what had happened. The board had made the general a little 'present'. The 7, 400 Reichsmarks were a fictitious purchase price. And the general had ordered his adjutant and chauffeur to keep their mouths shut, just in case.

        Already during the advance into Germany General Shabalin had 'organized' two cars, and with Misha's help had sent them back home, together with three lorries loaded with 'trophies'.

        In Berlin he made use only of the two service cars at his disposal, and did not make a single journey with his new B. M. W. Shortly afterwards Misha dispatched the B. M. W. also to Russia, together with two more lorries.

        Naturally, not against reconstruction or reparations accounts, but strictly privately, to the general's home address. So now he had three private and two service cars. He exploited the service machines, and spared his own, shamefacedly keeping them ..."


    • Kornetti
      • Keino?

        Kannattaisiko oleskella kauppakeskuksissa päivällä, tuskin pystyvät vainoamaan siellä ilman että sivullisiin osuu?


      • sdsdwww

        vartijat on samassa jengissä


    • | Kantasuomalainen |

      Miksi Suomen turvallisuusviranomaiset ja muut viranomaiset mahdollistavat syyttömien, rehellisten ja kunnollisten Suomen kansalaisten vakoilun, vainoamisen ja terrorisoimisen?

      Miksi suomalaisten vakoiluun on viranomaisten siunaus?

      Miksi suomalaisten matkapuhelimia saavat kriminaalit ja vieraat vallat vapaasti salakuunnella? Miksi? MIKSI?!? M I K S I ! ? ! ? ! ?

      Asiantuntija valetukiasemista: ”Miksi meitä varoitetaan vasta nyt?”:

      http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/714434/Asiantuntija valetukiasemista Miksi meita varoitetaan vasta nyt

      "Suojelupoliisi varoitti suomalaisia mahdollisesta valetukiasemien kautta tapahtuvasta puhelinvakoilusta sen jälkeen, kun sekä Norjasta että Ruotsista kantautui tietoja mahdollisista vakoilulaitelöydöistä.

      Supo ei vahvistanut mutta ei kiistänytkään, että Suomesta olisi löytynyt valetukiasemia. Tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen sanoo, että supon ulostulon voi tulkita rivien välistä niin, että valetukiasemia on löytynyt ja naapurimaiden kohujen myötä viranomaiset ovat heränneet varoittamaan kansalaisia niiden aiheuttamista uhista.

      – Mutta miksi meitä varoitetaan vasta nyt, kun asiasta on noussut kohu naapurimaissa? Tästä olisi pitänyt aktiivisesti varoittaa jo aiemmin. Kyllä viranomaisten tehtävä on suojella kansalaisia urkinnalta.

      Järvinen myös ihmettelee viestintäviraston Lännen Medialle antamia tietoja, joiden mukaan virasto on vasta selvittämässä valetukiasemia paljastavien laitteiden hankintaa.

      – Tätä ihmettelen kovasti. Operaattoreilla on tiedossa kaikkien tukiasemien id-tunnukset ja sijainnit. Luulisi, että viestintävirasto automaattisesti valvoo tukiasemia. Kyse pitäisi olla tavallisesta tukiasemien ja radiotaajuuksien valvonnasta, jota pitäisi tehdä, oli vakoiluepäilyjä tai ei.

      – Jos niin ei ole aiemmin tehty, niin nyt viimeistään pitäisi. Viestintävirasto valvoo muitakin taajuuksia.

      Järvinen sanoo, että valetukiasemien havaitseminen on lähtökohtaisesti helppoa, sillä ne lähettävät itsestään signaalia tarjolle koko ajan. Asiantuntija antaa esimerkin:

      – Riittää, että kävelee oikeanlaisen laitteiston kanssa ja katsoo, mitä tietoja tukiasemat itsestään antavat. Jos tukiaseman tiedot eivät vastaa operaattorin antamia tietoja, on syytä epäillä, että kyse on valetukiasemasta."

      Supo: Pakolaisten vakoilu lisääntynyt:

      http://yle.fi/uutiset/supo_pakolaisten_vakoilu_lisaantynyt/3299230

      Lyhyt lainaus uutisesta: "Suomessa asuvien ulkomaiden kansalaisten vakoilu on lisääntynyt, ilmenee Suojelupoliisin viime vuoden toimintakertomuksesta. Niin sanottu pakolaisvakoilu ei ole Suomessa rikollista kuten muissa Pohjoismaissa."

      • Suomi lakkautettu?

        Onko tietoa mikä taho päättää siitä että ketkä valitaan kunkin puolueen ääniharavoiksi, eli mahdolliseen virka- tai poliittiseen asemaan Suomessa?

        Onko DemLa taustalla, vaiko Bilderberg? Entä Bryssät?

        Tuossa Saksan tilanteesta kun se oli vieraan vallan alla niinkuin Suomi on tänään:

        "Without the Administration's approval nobody can play any part in the public life of the Soviet zone (in Germany).

        Even where the simulacrum of democracy is maintained-in the elections of representatives of German parties and trade unions, for instance-the Political Administration predetermines the outcome of those elections.

        This is achieved by various methods, but preferably through a conversation in the S. M. A., where the 'democratic' representatives are treated with little ceremony, the demand being simply made: "Supply us with a list of your candidates for confirmation.


      • Linkki..
        Suomi lakkautettu? kirjoitti:

        Onko tietoa mikä taho päättää siitä että ketkä valitaan kunkin puolueen ääniharavoiksi, eli mahdolliseen virka- tai poliittiseen asemaan Suomessa?

        Onko DemLa taustalla, vaiko Bilderberg? Entä Bryssät?

        Tuossa Saksan tilanteesta kun se oli vieraan vallan alla niinkuin Suomi on tänään:

        "Without the Administration's approval nobody can play any part in the public life of the Soviet zone (in Germany).

        Even where the simulacrum of democracy is maintained-in the elections of representatives of German parties and trade unions, for instance-the Political Administration predetermines the outcome of those elections.

        This is achieved by various methods, but preferably through a conversation in the S. M. A., where the 'democratic' representatives are treated with little ceremony, the demand being simply made: "Supply us with a list of your candidates for confirmation.

        http://g-klimov.info/klimov-pp-e/ETM09.htm

        "..Even where the simulacrum of democracy is maintained-in the elections of representatives of German parties and trade unions, for instance-the Political Administration predetermines the outcome of those elections. .."


    • Keskustelua, kiitos

      Minkälainen järjestelmä Suomen viranomaisia ohjaa?

      • vaikea kysymys

      • awerfg

        Pölvästi esiintyy muka useampana henkilönä ja kyselee itseltään tyhmiä.


    • Suomi on taantunut

      Suomi on läpimädäksi korruptoitunut sosislandia, jossa kansalaista voidaan vainota ja terrorisoida "väärän" mielipiteen takia.

      Suomen tapahtumat ovat aivan kummallisia ja hämäriä. Lukekaa vaikka uutisia:

      Näin Supo-mies liittyy Aarnio-juttuun: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014121618932443_uu.shtml

      • Lisää hämäryydestä

      • Ajattelijan anoppi

    • Viranomaiset hoitoon

      Lainaus IS:n tuoreesta uutisesta: "Myös eräällä suomenkielisellä sivustolla esitellään IMSI-sieppaajaa ja kerrotaan sen soveltuvan ”naapurin GSM-puheluiden kuunteluun”."

      Uutisoinnista selviää, että pelleviranomaiset ovat Suomessa omalla kierolla tavallaan mahdollistaneet ja laillistaneet suomalaisten vakoilun! Siis kuinka ÄLYVAPAATA porukkaa Suomen viranomaiset ovat!?

      Koska Suomen pelkureita ja sairaudentunnottomia viranomaisia viedään sankoin joukoin pakkohoitoon latautumaan ja vahvalle lääkitykselle (koska työnteko ei suojatyöpaikoissa suju!) tai potkitaan niin lujaa perseelle, että lentävät hyvä veli ja sutki sisko -viroistaan kuin leppäkeihäät?

      Onko Suomen viranomaiset kuohittu jossain NATO-indoktrinaatiokurssilla, kun EI OLE MUNAA ottaa vastuuta mistään?

      Kenen puolella Suomen viranomaiset ovat? EIVÄT AINAKAAN SUOMEN KANSALAISTEN! Salakuuntelun tuomassa vaarassa ovat pitäneet kansalaisia!

      Miksi ei samalla tiputettaisi salaukset pois kaikista mobiiliyhteyksistä? Ei tarvitse USA:n, Britannian ja Venäjän vakoojien tai työpaikkojen hyvä veli ja sutki sisko -kiusaajaporukoiden (savustajat), sosiopaattisten vainoajien, mielipuolisten urkkijanaapurien tai vaarallisten rikollisten pystyttää valetukiasemia, kun kaikki olisi suojaamatonta ja avointa kuin plutokratia-utopia-sci-fi -elokuvassa.

      Samalla voisi kieltää suomalaisilta vaatteiden käytön, kun ei ole yhtään mitään salattavaa. Pompitaan turuilla ja toreilla kaikenmuotoisilla vartaloilla munasillaan ja pimperosillaan kuin luonnonlapset keijukaisten fantasialehdossa.

      Kruunuksi kaiken läpitunkevan valvonnan kunniaksi pystytetään joka kaupunkiin ja kylään korkeisiin torneihin rakennusmateriaalitkin läpäisevä Kaikennäkevä silmä -kamerarypäs, joka saa sitten valvoa ja tallentaa alastomia suomalaisia intiimimmeissäkin puuhissaan.

      Viestintävirastosta ei kerrota totuutta IS:n uutisessa: "[Kirsi] Karlamaan tiedossa ei ole, että Viestintävirastoon olisi tullut häiriöilmoituksia, jotka viittaisivat luvattomaan valetukiasemien käyttöön Suomessa. Karlamaan mukaan ei ole kuitenkaan varmaa tietoa, aiheuttaisiko valetukiaseman käyttö häiriöilmoituksen."

      Tiedän henkilön, joka on tehnyt häiriöilmoituksen Viestintävirastoon, kun rikolliset olivat pystyttäneet valetukiaseman naapurustoon vakavassa rikosasiassa. Rikolliset salakuuntelijat halusivat salakuunnella rikosasian kantajan puheluita, jotka olivat hänen ja juristin sekä poliisiviranomaisten välisiä ERITTÄIN LUOTTAMUKSELLISIA ja SALASSA PIDETTÄVIÄ keskusteluja.

      Onko tässä järkeä? Kuka vain saa tuoda vakoilulaitteita Suomeen:

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1419139696686.html

      OTTEITA IS:n UUTISESTA:

      "Viestintävirasto kertoi perjantaina, että se on aloittanut operaattorien kanssa selvityksen, joka liittyy valetukiasemien mahdolliseen käyttöön Suomessa.

      -Olemme selvittäneet teleoperaattorien kanssa mahdollisuuksia havaita näitä, Viestintäviraston kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntija Antti Kurittu sanoo.

      Viestintäviraston mukaan työ on vasta alkuvaiheessa.

      ”Ostaminen on sallittua”

      (...)

      Valetukiasemina käytettyjä niin sanottuja IMSI-sieppaajia myydään internetissä. Niitä ei ole kiellettyä tilata Suomeen.

      -Yksityinen maahantuonti ei ole millään lailla rajoitettua, ainoastaan kaupallinen tuonti on säädeltyä, Tullin ylitarkastaja Jarkko Keskinen sanoo.

      (...)

      -Kyllähän niitä noissa verkkokaupoissa on myynnissä. Ostaminen on sallittua, mutta laitetta ei saa vain käyttää, Keskinen kertoo.

      (...)

      -Tässä voisi olla kehittämisen paikka viranomaisten yhteistyön suhteen, [Viestintäviraston] Karlamaa sanoo.

      (...)

      [Kirsi] Karlamaan tiedossa ei ole, että Viestintävirastoon olisi tullut häiriöilmoituksia, jotka viittaisivat luvattomaan valetukiasemien käyttöön Suomessa. Karlamaan mukaan ei ole kuitenkaan varmaa tietoa, aiheuttaisiko valetukiaseman käyttö häiriöilmoituksen.

      [Väite ei ole totta. Viestintävirastoon on ilmoitettu valetukiasemista!]

      -Olemme laittaneet nyt asiasta kyselyä teleyrityksille.

      (...)

      Amerikkalainen kriminologian asiantuntija Robert J. Girod kertoo Advanced Criminal Investigations and Intelligence Operations -kirjassaan, että Kiinassa toimivat sivustot kauppaavat IMSI-sieppaajia 1400-1600 euron hintaan.

      Myös eräällä suomenkielisellä sivustolla esitellään IMSI-sieppaajaa ja kerrotaan sen soveltuvan ”naapurin GSM-puheluiden kuunteluun”.

      (...)

      Kännyköitä vakoiltu Suomessa?

      Suojelupoliisin viestintäpäällikköä Jyri Rantalaa haastatellut Yleisradio kertoi perjantaina, että muut valtiot ovat salakuunnelleet matkapuhelimia Suomessa ja että keinovalikoimaan kuuluvat myös niin sanotut valetukiasemat.

      (...)

      Rantala korostaa, että valetukiasemat ovat vain yksi keino lukuisten vakoilukeinojen joukossa ja salakuuntelun mahdollisuus on tiedostettu kauan.

      Rantalan mukaan valtion korkeimpia virkamiehiä ja muita viranomaisia on jo aiemmin ohjeistettu, ettei valtion salaisia tai luottamuksellisia asioita käsiteltäisi puhelimitse. Turvallisinta olisi keskustella kasvotusten."

    • VAINOA ja TERRORIA

      Nyt koko Suomi salakuuntelemaan naapureita, vihamiehiä, kiim... unelmiesi kohdetta, pomoa, rikollisia, poliiseja, lakimiehiä, tuomareita - HEI salakuunnellaan vaikka koko MÄTÄÄ oikeuslaitosta! *sarkasmia*

      Jos mitenkään jotakin porukkaa kiinnostaa, niin ko. aiheesta voisi tehdä YouTubeen parodiasketsivideon. Siitä saisi kunnon naurut!

      Salakuuntele tällä laitteella naapurin GSM-puheluita!! Poliisin käyttämä laite:

      http://www.mitavittua.fi/2014/09/25/salakuuntele-talla-laitteella-naapurin-gsm-puheluita-poliisin-kayttama-laite/

      "Nämä laitteet voidaan sujauttaa esimerkiksi laukkuun ja ne ovat käytettävissä missä tahansa melkein missä on matkapuhelin liikennettä. IMSI catcherit ovat korkean teknologian laitteita joita käyttävät mm poliisit ympärimaailman joilla he nappaavat puhelut ja tekstiviestit huomaamattasi käyttöönsä. Voidaanko näitä käyttää rikolliseen toimintaan? Maailmalla rikollisliigat käyttävät näitä laitteita erinäisiin tarkoituksiinsa. Laitteen saa hankittua helposti googlaamalla hakusanaa IMSI catcher ja hinnat alkaen 399- useisiin tuhansiin riippuen esimerkiksi kuinka pitkä kantosäde siinä on.

      En kerro tässä yksityiskohtia sen enempää mutta kerron lyhyesti kuinka tämä laite toimii.

      Kun haluat kuunnella jotain tiettyä ihmistä niin ajat esim autolla hänen läheisyyteen riippuen tämän laitteen kantamasta. Kantamat vaihtelevat hinnan mukaan mutta halvimmilla pystyy jo kuuntelemaan useiden kymmenien metrien päästä. Ihmisen paikannukseen voidaan käyttää HLR-tekniikkaa joka lähettää hiljaisen ja huomaamattoman tekstiviestin kohdenumeroon joka lähettää sen takaisin lähettäjälle ja saat muutaman metrin tarkkuudella ihmisen sijainnin kännykän mukaan, tämä HLR-tekniikka yhdistetään google mapsiin joka näyttää sitten sen karttamuodossa. Mikäli olet joskus ajatellut ja miettinyt että kuinka ne poliisit aina osaavatkin ne rosvot löytää niin tässä on se vastaus, ole hyvä.

      Tämä laite muodostaa ns vale-verkkotornin joka nappaa gsm-puhelun ennen kuin se menee oikeaan verkkotorniin ja näin ollen mahdollistaa puheluiden ja sms-viestien reaaliaikaisen kuuntelun ja lukemisen.

      Mitä Vittua??!!-toimituksella olisi tästä laitteesta kerrottavaa enemmänkin muttemme halua opettaa tai yllyttää ihmisiä mihinkään mikä ei välttämättä ole korrektia.

      Tämäkin hyödyllinen ja ihmisiltä salattu tieto jaetaan nyt sananvapauden sekä anti-sensuurin nimissä."

    • Hoh hoijaa

      No jo on keskustelu.Ei kai ketään voi edes kiinnostaa yksityisten ihmisten salakuuntelu
      Itse kun olen esim.metrossa ihmisten puheluja kuullut.Yleisin repliikki on"oletko pahassa paikassa"ja sitten jatkuu "mä olen metrossa"
      Näitäkö joku haluaisi salakuunnella.
      Salaliitto teorioita syntyy kuin sieniä sateella.Nämä ylimääräise linkkimastot on urbaani leendaa.

      • Gangsteri-Suomi

        Ei vaan ne puhelut joiden takia mennään nurkan taa, esimerkiksi velkoja voi vaatia maksua, ja kämppäkaveri ei aavistakaan että talous on kohta romahtanut..


      • Trollit kuriin!

        Viranomaiset aina väittää: "Ei ole mitään syytä huoleen!"

        Turha määkiä trollisoopaa, että yksityisiä ihmisiä ei laittomasti salakuunneltaisi.

        Maailma on täynnä vainoajia, sekopäitä ja rikollisia, joilla ei ole mitään muuta tekemistä kuin salakuunnella esim. viranomaisia ja hankkia mahdollisimman paljon tietoja joko viranomaisista itsestään tai heidän käsittelemistään yksityisten ihmisten asioista. Ja ihan tiedoksi, viranomaisina työskentelevät ovat myös niitä yksityisiä ihmisiä. Haloo, järki käteen!


    • Toimiiko_lähetys

      Onko tämä keskusteluketju vielä voimissaan ??

    • Asiallinen.ketju

      Salakuuntelua ja nettivakoilua lienee helppo järkätä.
      Mihinkään muuhun asiaan en ota kantaa kun en kerta tiedä.
      Toivottavasti trollit eivät tule tänne riehumaan, alkuketju kun on niin asiallinen.

      • Coders

        Siellä missä on älypuhelin niin siellä on mikrofoni, kamera. Ja kun on nettiyhteys, gps, mitä siitä sitten puuttuu? Muutaman rivin koodin appiin laitettuna.

        Windows 10, mm. kaikki onkin jo valmiina.


    • järjestelmät

      Avausviesti ok tarpeellinen,
      enpä nyt kuitenkaan Suomi24-palstalla lähtisi ruotimaan henkilökohtaisesti asioitani mutta tarvitsee löytää jokin muu väylä tähän. Auttavatko esimerkiksi valitukset tuomioistuimiin ? Kenelläkään kokemusta oikeusturvavakuutuksesta ?

    • yskänrokko
    • Mustia.listoja

      Tälläinen linkki löytyi

      Työuran tuhoaminen

      http://finnsanity.blogspot.fi/2014/10/poliisin-tietojarjestelmä-epri-yksi-html

      Poliisin tietojärjestelmässä
      laittomia merkintöjä yli 180.000 henkilöllä.

      Tuhannet suomalaiset ovat menettäneet uransa SUPO:n ja armeijan ideologiseen mustalista- toimintaan turvallisuusluokittelun lonkeroissa.

      • blogspot_

      • listoja
        blogspot_ kirjoitti:

        Epri- poliisin tietojärjestelmä- jopas jotakin.

        Moottoripyörä-jengiläiset ym.hämäräporukka voi olla listattuna.


      • lkeci

        Mitäs tuolta pitäisi löytyä?


    • StanGalking

      Keskustelu jatkukoon.

    • Poliisin_ystävä

      Tämähän on mielenkiintoinen keskusteluketju. Mutta minne keskustelu on kaikonnut? Tabuaihe?

      Olisiko esittää yhtään ajankohtaista esimerkkiä tästä DDR-tyylisestä vainoamisesta? Vai onko tuulesta temmattu aihe?

      Eli esimerkkejä kehiin ja vähän äkkiä!

    • Tällaista.kyllä.on

      Joskus kyllä huomaa ,kun käy poliisilaitoksella,kun ihmisiä on tekemässä rikosilmoitusta,niin jos asiakas epäilee yhtä syytä miksi rikos tai joku tapahtuma on tapahtunut,ja jos poliisi onkin eri mieltä,niin voi olla että asiakas ei saa tehtyäkään tätä ilmoitustaan,kun poliisi on jo hänen perustelunsa latistanut ja asiakas joutuu lähtemään melkein juoksujalkaa pois paikalta,koska ei kestä tätä viranomais syyttelyä,vaikka poliisilla ei ole mitään todistusta asiassa,useinkin vain mutu tuntuma.

      Siinä on yksi epäkohta,ja sitten siinä,että jos vaikka rikosilmoitus kirjataan,sanotaan että asialle ei välttämättä pystytä tekemään mitään,tai että se on vaikeaa,tai että se on tapahtunut ulkomailla jne. Eihän noiden pitäisi olla mitään tekosyitä,etteikö joku asia pitäisi tutkia, ja päättää onko oikeus vai vääryys tapahtunut ja mitkä on jatko toimenpiteet.

      • Zombie-State

        Mutta eihän tuo vainoamista ole. Sehän on vain poliisin kyvyttömyyttä (epäpätevyys) ja haluttomuutta (laiskuus) suojella ja auttaa Suomen kansalaista vakavassa rikosasiassa.

        Olisiko esimerkkiä vainoamisesta itsestään?


      • Viranomaispelkoa

        Ei ehkä vainoamista,mutta viranomaistaholta vähättelyä ja sen takia juuri kuulee että jotkut ihmisistä on alkaneet pelkäämään poliisia ja sen takia eivät halua tehdä mitään rikosilmoituksia tai muuten olla mitenkään viranomaisten kanssa tekemisissä,vaikka syytä ehkä joskus voi ollakin. Ei ihmisten pitäisi tarvita viranomaisia kuitenkaan pelätä.


      • Zombie-State
        Viranomaispelkoa kirjoitti:

        Ei ehkä vainoamista,mutta viranomaistaholta vähättelyä ja sen takia juuri kuulee että jotkut ihmisistä on alkaneet pelkäämään poliisia ja sen takia eivät halua tehdä mitään rikosilmoituksia tai muuten olla mitenkään viranomaisten kanssa tekemisissä,vaikka syytä ehkä joskus voi ollakin. Ei ihmisten pitäisi tarvita viranomaisia kuitenkaan pelätä.

        Hyvä vastaus. Oikeassa olet.

        Ehkä psyko- ja sosiopaatit sekä muutamat pahasti mielenterveysongelmaiset ovat rasittaneet rikosilmoitusjärjestelmää niin pahanpäiväisesti, että poliisin resurssit on pakkasen puolella? Ehkä siksi kaikkia asiallisiakaan rikosilmoituksia ei kirjata (laitonta) ja esitutkintakynnys on todella korkealla?


      • tiedot.puuttuu.rotalta

        Niinpä, nämä psyko.-sosiopaatit ja muut mielenterveysongelmaiset sitä vainoa harjoittavat eli antavat aihetta tehä rikosilmoituksia.


    • RAIDtehoaa

      Tappaminen kuittaa univelat ja lopettaa vittuilun.

    • IMSIc
    • yritänpä

      Vielä vuosi sitten oli paljon gang stalking-ketjuja. Keväällä niitä alettiin lopettaa, aina vain nopeammin eikä uusia ketjua pystynyt enää aloittamaan. Pystyin aloittamaan esim.ketjun Rikoslaki ja gang stalking vielä syksyllä. -Kesällä minua varotettiin (uhattiin), että jos vielä kirjoitan gang stalkingista, IP:n selvitetään, kaikki siihen astiset viestini (kaikista asioista) hävitetään ja uusia en pysty enää kirjoittamaan (siis bannia loppuiäksi). Annoin pari vastinetta: ote perustuslaista sananvapauden kohdalta sekä vihjailin,että kavereillakin on läppäreitä ja on tor-selaimia,ym.--Jonkinajan kuluttua huomasin,että ip on selvitetty. Stalkkereita on myös ylläpidossa.Voisin kertoa nimiä. --Jonkin ajan päästä ylläpito jossakin tiedotti,että i:n selvittämisen avulla ei voida valvoa/estää. suomi24 ryhtyy moderoimaan vuoden alusta. -saa nähdä, pystynkö lähettämään tämän viestin.

      • käykää.siellä

        Lisäksi suomi24:ään ei viitsi kirjoittaa. Ketjuun rynnistää heti semmoisia nettivihaisia rottia ja trolleja. -Kirjoittelen jonnekin muualle. -(Säteilytys on rikos ihmisyyttä vastaan, siellä gs-uhrien kirjoituksia. Loppupuolella on referoitu, osin suomennettu tietoa DEW:stä.Hyvä linkki.


      • käykää

        Siis salaliittoteoria -palstalla.


      • Antero22

        Minullakin on kuva että Suomi24 -palstalla moderointi on ollut ammattitaidotonta, mutta minun mielestäni parannusta on tapahtunut. Olen ainakin saanut läpi useita puheenvuoroja minuun kohdistuvasta gang stalking -häirinnästä/pahoinpitelystä, joten uskon että nykyisin sanavapauslakia kunnioitetaan paremmin. On vain vaikea löytää sellainen nimimerkki, joka menisi läpi kontrollissa, en tiedä mistä johtuu. Onko kirjoittajia niin paljon ja valvotaanko että monet henkilöt eivät käytä samaa? Se olisi toisaalta hyvä.


    • lieka

      vakoilua on enenmän kuin koskaan nyky tekniikan avulla se on arki päivää rajat yksityyden ja yleisen välillä ovat hämärtyneet toisille se tuottaa peräti turvallisuuden tunteen missä kuljet.

      • käykää

        Salaliittoteoria : gangstalkkius kaataa suomimafian - ketjussa on paljon tätä tekniikkaa esiteltynä, varsinkin loppupuolella.


      • siis.niin

        KORJAUS: kyseessä Laki ja rikos -palsta ja ketju gang stalking kaataa Suomi-mafian.


    • alkuunsa

      gsm tekniikka tuli kännyköihin niin radiolinja operaattori mainosti täysin salattua verkkoa mutta mainos lauseet muuttui kun usan valvonta ryhmä hermostui ja muuttui purkamaan salaus selauksen amatoori tasolle.

    • nostelija

      nostan ylös , vaikka en ole varma, hyödyttääkö?

    • ..ei suomessa voi mitään tällaista tapahtua. Amerikassa aina vaan..hei hullut, mitenkä se se.. olikaan se WTC,.....

    • ViranomaisellaON
      • MurtomiestenLaite

        Samaa värkkiä käyttävät ammattirikolliset käydessään salaa visiitillä sekä estäessään seurantalaitteiden lähetykset, löytyy myös tehokkaampia versioita joilla saa kokonaisen kaupunginosan langattomat toiminnot pimeäksi niin halutessaan.


    • suvakkionvajakki
      • kysynpähänvaan

        Liittyykö blogi osittain terveydenhoitoalan ammattihenkilöiden taholta tapahtuneeseen vainoamiseen?


      • Antero22
        kysynpähänvaan kirjoitti:

        Liittyykö blogi osittain terveydenhoitoalan ammattihenkilöiden taholta tapahtuneeseen vainoamiseen?

        Aiheellinen kysymys. Aivan hiljattain joku myönsi jollekin psykiatristen sairaanhoitajien porukalle jonkun palkinnon hoidon kehittämisestä. Tarkemmat tiedot eivät jääneet mieleen. Kysymys ei kuulemma ole sen kummemmasta kuin että käytetään piikkilääkkeitä jos potilas ei ole motivoitunut pillereihin. Uutinen ei kertonut pääasiaa, sitä että käytetäänkö pakkoa, mikä on selkeästi mielenterveyslain vastaista, vai manipulointia, mikä sekin on ainakin mielenterveyslain hengen vastaista. Kaikesta sitä Suomessa palkintoja myönnetään. Kysymys ja keskustelun otsikko on mielestäni oikeutettu.


      • Anonyymi
        Antero22 kirjoitti:

        Aiheellinen kysymys. Aivan hiljattain joku myönsi jollekin psykiatristen sairaanhoitajien porukalle jonkun palkinnon hoidon kehittämisestä. Tarkemmat tiedot eivät jääneet mieleen. Kysymys ei kuulemma ole sen kummemmasta kuin että käytetään piikkilääkkeitä jos potilas ei ole motivoitunut pillereihin. Uutinen ei kertonut pääasiaa, sitä että käytetäänkö pakkoa, mikä on selkeästi mielenterveyslain vastaista, vai manipulointia, mikä sekin on ainakin mielenterveyslain hengen vastaista. Kaikesta sitä Suomessa palkintoja myönnetään. Kysymys ja keskustelun otsikko on mielestäni oikeutettu.

        pakkopiikki, annetaan heti, voi välttää myöhemmin, jos ottaa tabletteja
        pakkopiikki on vahvempaa ja voi viedä jalat alta, tasapaino häilyy, ei toimintakykyä valittaa, jos tietää minne voisi valittaa
        oikeusavun ulottumattomissa


    • 7676234234

      Virkamiesyhteistyötä voidaan käyttää myös poliittisena aseena, henkilökohtaiseen vendettaan tms.
      Sinisilmäiset Suomalaiset eivät jostain syystä tunnu käsittävän tätä vielä alkuunkaan.
      Kun toisilla on pääsy toisten terveystietoihin, raha-asioihin, internet & älypuhelin dataan... jne, jne.

      • paljastakaa.vainoaminen

        Olet täysin oikeassa! Nuo ovat juurikin niitä motiiveja sekä tiedonhankintakanavia, mitä on viranomaisrikollisuuden takana.

        Jos astuu väärille varpaille, saa niskaansa Suomen virkamieskoneiston vainon koko laajuudessaan, mitä johtaa korruptoitunut ja läpeensä rikollinen virkamiesten klikki.

        Nykyään vainottujen mustalle listalle joutuu pelkästään "väärän" mielipiteen esittämisestä julkisuudessa.

        Viranomaisrikollisuutta eli hyvä veli -touhuja tutkitaan mm. Vaasan yliopistossa.


      • EiKaikkiPääse

        Jussi Kuusiniemi ei pääse mihinkään datatietoihin.


    • TheTruthNOW

      Oiva aloitus.

    • rtyrtygfhfghfgh

      Toinen juttu taas on se, että jos nämä vainonnan uhriksi joutuneet eivät suostu hiljenemään edes suljetulla osastolla. Sen jälkeen viranomaisrikolliset ovat paniikissa ja yrittävät yleensä kovempia konsteja. Yritetään ajaa autolla yli jne. Tällaisen kohteeksi itse jouduin muutama vuosi sitten, vain siksi koska kirjoitan erittäin tunnettua blogia, jossa paljastan koko tämän illuminati eliitin touhun ja olen onnistunut sillä sohaisemaan suuria ampiaispesiä.

    • rtyrtygfhfgh

      Haluan kuitenkin viestittää teille kaikille vainotuille, että älkää luovuttako koskaan. VAIN KUOLLEEN RUUMIINI YLI.

    • Hiii-opp

      Mukava aihe.

    • vfimsf

      Kuinka paljon aiheet liittyvät eri kiristysohjelmiin mitä netissäkin pyörii
      - kidnappaileehan jotkut porukat lapsiakin lunnaitten toivossa - liittyy myös ihmisten varallsuuteen tai uhkien alla elämiseen
      Joku Eeva krjoitti Minfossa niin salaisesta järjestöstä tai jengistä jolla ei ole edes mitään nimeä tai tunnusta - on vain tsto jolla toimintaa.
      Monet valtiot elävät huumetuotannolla ja rahanpesuilla - olisko esm mp-jengien toiminnan tarkoitus saada huumepaskojen hinta niin alhaiseksi että ne eivät olisi edes kenenkään mielestä tavoittelemisen arvoisia - kun ihmiset oppivat niiden tuhovaikutukset yhteiskunnissaan
      -toka juttu vois olla ruoan totaalinen loppuminen maailmasssa ja ihmiskunnan syvää kärsimystä tauteineen maailmanlopun tunnelmissä laajoissa sodissa tai ydinkatastrofeissa- en tiedä.

    • TimelitimppaYway

      Poliisi on todellakin täysin idioottimaisesti toiminut,ainakin täällä pohjanmaalla : ovat tutkineet omat aikaansaannoksensa sisäisessä tutkinnassa, ja virheettömäksi todennut. Nyt tämä pohjanmaan poliisin ex päällikkö on sisäministeriön osasto päällikkö Lammi. Ihan hirveästi en ole luottanut poliisiin vuosikausiin, mutta en oikein usko mihinkään salaliittoihin, vaan hirvittävään typereetyyn,. valtakunnnansyyttäjällä mulla on juttu tästä, mutta epäilyttää tämä koko viranomaistouhu. Vuodesta 2012 asti kuitenkin taistellut. Se on kuitenki hyvä että tästä nykyään keskuskustellaan ihan asia asiana.

    • Anonyymi

      niin. sitten pitäisi vielä äänestämällä systeemin asettamusta ehdokkaista tukea tätä. newer forget

    • Anonyymi

      Auoin joskus päätä kelan virkailijalle ja ihan syystäkin. No ongelmat alkoivat seuraavassa kuussa, eivät muka ollut saaneet lähettämiäni liitteitä (vaikka näin itse että on lähetetty ja mennyt perille) jne. ja lopulta meni rahahanat kokonaan kiinni. Tällaisia laittomuuksia ne kelan pikkunatsit harrastaa jatkuvasti.

      • Anonyymi

        Kelahan on sosiopaattien unelmaduuni mm. lääkärintyön lisäksi. Saa kyykyttää muita ja päättää jopa elämästä tai kuolemasta.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe