Kuka on Jumalasi

Profetta Jumalan armosta

KUKA ON SINUN JUMALASI

1: Kuka tahi mikä on sinun mielestäsi Jumala, eli millaiseksi sinä kuvittelet HÄNET?
2: Onko Jumalan olemus sellainen jollaiseksi sinä HÄNET kuvittelet, vai onko HÄN olemukseltaan käsittämättömämpi ja ymmärtämättömämpi kuin millaiseksi ihminen HÄNET kuvittelee taikka selittää olevan? Kun ihminen luo, tai pyrkii luomaan, kuvittelee, taikka pyrkii kuvittelemaan, tai olettaa oman ymmärryksensä pohjalta millainen Jumala mahdollisesti on niin se kaikki pohjautuu ihmisen omaan vajavaiseen ja rajalliseen sekä moralliseen käsityskykyyn joka on muokkautunut joko enemmän taikka vähemmän aivan samanlaisten ihmisten muodostamien eri ryhmittymien tai yksilöiden opetukseen ja julistukseen. Ihminen luo Jumalana pitämälleen tietyt rajat ja normit joidenka sisälle hän sitten sovittaa tuon kuvansa Jumalastaan ja olettaa Jumalansa pysyvän kaikessa toiminnassaan, niin ajatuksissaan, kuin teoissaan kuin puheissaankin eikä poikkeavan siitä normi- ja rajarakennelmasta kovinkaan paljoa ja jos joku sitten julistaa Jumalaa joka poikkeaa tuosta normistosta niin ihminen ei voi sellaista Jumalaa taikka Jumalan toimintaa hyväksyä vaan kieltää sellaisen Jumalan. Toisin sanoen ihminen hyväksyy vain sellaisen Jumalan joka on Jumala hänen mieleensä.
On olemassa myös toisella tavalla Jumalan olemukseen suhtautuvia ihmisiä ja hekin luovat itselleen Jumalan kuvan, mutta eivät siten kuin nuo edellä mainitut vaan he ovat luoneet oman Jumala kuvansa ja oppinsa siitä millainen Jumala on oman viisautensa päätelmien ja tulkintojen kautta. He eivät ole todellisuudessa edes lähteneet etsimään oikeaa Jumalan kuvaa ja oikeaa Jumalaa, vaan ovat mieltyneet omaan viisauteensa ja omiin oppi-arvoihinsa kutsuen itseään joko paimeniksi, opettajiksi taikka Jumaluusoppineiksi. Nämä jopa ovat omahyväisyydessään menneet niinkin pitkälle että ovat julistaneet ja keskenään sopineet että jos joku rohkenee nähdä Jumalan toisella tavalla kuin mitä he julistavat niin sellainen joutuu kadotukseen vääräoppisena. Samoin he julistavat ja opettavat että tämä jumala josta he ovat kuvansa laatineet on ainut jota tulee palvoa, kunnioittaa, ylistää ja pelätä ainoana iankaikkisena kaikkivaltiaana jumalana. Tässä on meillä kaksi jumalakuvaa. Toinen on sellainen jollaiseksi ihmiset HÄNET kuvittelevat ja toinen sellainen jollaiseksi jotkut ihmiset hänet tekevät ja muokkaavat. Molemmat ovat Jumalkuvia, mutta kumpikaan ei ole JUMALAN KUVA, eli sitä mitä HÄN todella on. Niinpä ei kumpaakaan tule palvoa. kunnioittaa, ylistää ja pelätä ainoana iankaikkisena kaikkivaltiaana jumalana vaan ne tulee syrjäyttää väärinä ja valheellisina kuvina jotka ovat syntyneet vain ihmisen järjen ja vajavaisuuden tuloksena. Ei yhdellekään ihmiselle taikka ihmisryhmälle taikka opinahjolle ole annettu valtuuksia taikka ymmärrystä taikka näkökykyä nähdä ja kuvata JUMALA ITSE KAIKKIVALTIAS, koska yksikään ihminen eikä edes yksikään KAIKKIVALTIAAN omista enkeleistä, jotka jatkuvasti käyskentelevät HÄNEN Kasvojensa edessä suorittamassa HÄNELLE palvelujaan alati, ole nähneet HÄNTÄ vaan ainoastaan on YKSI joka on HÄNET nähnyt ja tuntee HÄNET täydellisesti ja on ainut täydellinen ja ainut kuva KAIKKIVALTIAASTA JUMALASTA ja voi ainoana HÄNET ilmaista ja tunnetuksi tehdä on JEESUS KRISTUS, meidän Herramme ja Taivaallinen Veljemme. Niinpä ISÄ tuo KAIKKIVALTIAS itse on ollut koko ihmiskunnalle täysin tuntematon ennen kuin POIKA tuli lihaksi ja tuli ilmoittamaan ISÄN. Niinpä me siis voimme vain ja ainoastaan Ainokaisen Pojan kautta ja Pojassa oppia tuntemaan ISÄ. Siihen pääsemme vain oppimalla tuntemaan POIKA ja joka oppii tuntemaan POJAN tuntee ISÄN sillä onhan hän silloin oppinut tuntemaan ISÄN AINOAN KUVAN JEESUKSEN KRISTUKSEN.

18

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • herra

      Minä olen oman elämäni herra eikä minulta mitään puutu. Katsos kun täältä maan päältä tulee lähtö niin se on tosiaan lopullista. Sitten me kaikki kasvetaan horsmaa ja that´s it! Epätoivoisten jorinaa että täältä vielä mieli lähtis jonnekkin leijumaan...:-))

      • Profetta Jumalan armosta

        vai voitko itse määrätä elosi pituuden ja sairauksiesi määrän ja laadun sekä säätää itsellesi juuri sopivat ilmat ja saada itsellesi kaiken minkä haluat ja halajat ja voitko edes määrätä yhden päiväsi pituutta tai lyhyyttä.
        Itsekkös itsellesi kaiken olet antanut, vaikuttanut ja tehnyt ja kaikki on mielesi iloksi tapahtunut.
        Tuskinpa vain joten missä herruutesi siis on?

      • herra
        Profetta Jumalan armosta kirjoitti:

        Se on sattuman kauppaa mikä siittiö siellä pisimmälle uiskentelee... siitä se lähtee! Sairauksiin voi itse vaikuttaa elämällä tervein elintavoin, sää on mikä on ja sitä kun ei voi kukaan muukaan määrätä. Päivän pituus määräytyy maapallon kierron mukaan ja siihen vaikuttaa taas voimat mitkä on saaneet alkunsa 15 miljardia vuotta sitten.
        Itse olen elämääni elänyt, ollut nöyrä vanhemmille ja ystävällinen kavereille. Itse olen koulussa läksyt lukenut ja myöhemmin töitä tehnyt. Siinä sivussa on mukana toisia ihmisiä jotka vaikuttaa tekemisiin ja tulemisiin omalla tavallaan. Sellaista elämä on. Mitään korkeampaa voimaa ei ole, loppupelissä sinä itse olet se joka tekemisiäsi ohjaat ja ympäristön vuorovaikutteita sovellat omaan elämääsi. Kaikki vaikuttaa kaikkeen mutta vain sinä voit päättää miten annat ympäristön omaan mieleesi vaikuttaa niin positiivisessa kuin negatiivisessa.

        Siksi minä olen elämäni herra, määrään elämäni laadun hakeutumalla miljoonien vaikutteiden viidakossa aina omalle polulleni...

      • Totuus
        herra kirjoitti:

        asiaa! Näin se on ja asia ei valkene noille uskovaisille edes kuoleman jälkeen, koska silloin elämä on YKSINKERTAISESTI loppu! Ei kukaan ole todistettavasti elänyt useammin kuin kerran (siis syntynyt vähintään kahdesti) ja Jeesuksen toista tuloa saavat he odottaa ikuisesti! Tutkimattomia on Herra tiet ja Jeesuksenkin. Ei edes rautalanka auta asian selvittämisessä (argh!!!!)

      • Pertti Juhani
        Totuus kirjoitti:

        Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin olen saanut olla Jumalan armosta siinä tilassa että lääkärit totesivat minut kuolleeksi, eli niinkuin heidän lausunnossaan lukee:"Ollut aivokuolleessa tilassa" ja tuo tila kesti neljä tuntia ja sinä aikana kävin kirkkaudessa ja tiedän täydellä varmuudella että ei se ole mikään loppu kun poistumme täältä, sillä eräät nousevat täältä Elämään ja eräät tuomiolle ja kuolemaan sillä vasta toinen kuolema on se lopullinen kuolema sillä täällä sinä käyt vain ruumiin kuoleman mutta siellä hengen ja se henki olet sinä itse. Ruumiisi on vain kuori jota käytät asumuksenasi tietyn aikaa ja sitten pois tut siitä kun se ei enään pysty sinua pitämään ja niin edessäsi on se tila missä ratkaistaan saatko elää vai onko toinen kuolema sinut saava.
        Älä petä itseäsi väärillä kuvilla ja vakuutuksilla sillä henkinen minäsi tietää asioiden oikean laidan vaikka lihasi järki yrittääkin sen vaijentaa ja joskus siinä onnistuukin ainakin ajoittain, mutta kun lähdön hetki täältä koittaa niin silloin sisäinen minäsi viimeistään saa äänensä kuuluville ja silloin tiedät varmuudella että kaikki jatkuu rajan toisella puolella niinkuin olen tuossa edellä kertonut.

      • Totuus
        Pertti Juhani kirjoitti:

        aivokuolleeksi suollat vielä tekstiä ihan hyvin. Taisi kuitenkin jotain haittavaikutuksia jäädä, vai?

        Jos olen joskus elänyt, niin miten voin varmuudella tietää siitä nyt lihassa ja veressä? Sinä ainakin näytät tietävän omalta osaltasi. Rubbish!

        Olen itsekin huomannut sen, sillä tuottaa joskus, tai aika useinkin vaikeuksia tuo oikein kirjoittaminen. Mikä aiheutuu myös läpikäymistäni kolmesta aivohalvauksesta joten pilkut ja pisteet eivät aina osu paikalleen ja jotkut sanatkin tulee väärin kirjoitetuiksi ja joskus joudun laajastikin kiertämään asiaa ympärin kun puuttuu osa sanavarastosta.
        Toivoa on että nekin ajallaan korjaantuvat.

      • herra
        Pertti Juhani kirjoitti:

        Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin olen saanut olla Jumalan armosta siinä tilassa että lääkärit totesivat minut kuolleeksi, eli niinkuin heidän lausunnossaan lukee:"Ollut aivokuolleessa tilassa" ja tuo tila kesti neljä tuntia ja sinä aikana kävin kirkkaudessa ja tiedän täydellä varmuudella että ei se ole mikään loppu kun poistumme täältä, sillä eräät nousevat täältä Elämään ja eräät tuomiolle ja kuolemaan sillä vasta toinen kuolema on se lopullinen kuolema sillä täällä sinä käyt vain ruumiin kuoleman mutta siellä hengen ja se henki olet sinä itse. Ruumiisi on vain kuori jota käytät asumuksenasi tietyn aikaa ja sitten pois tut siitä kun se ei enään pysty sinua pitämään ja niin edessäsi on se tila missä ratkaistaan saatko elää vai onko toinen kuolema sinut saava.
        Älä petä itseäsi väärillä kuvilla ja vakuutuksilla sillä henkinen minäsi tietää asioiden oikean laidan vaikka lihasi järki yrittääkin sen vaijentaa ja joskus siinä onnistuukin ainakin ajoittain, mutta kun lähdön hetki täältä koittaa niin silloin sisäinen minäsi viimeistään saa äänensä kuuluville ja silloin tiedät varmuudella että kaikki jatkuu rajan toisella puolella niinkuin olen tuossa edellä kertonut.

        mutta olet ollut unessa ja se kirkkaus minkä unessa olet nähnyt on melko varmuudella sen kynälampun valo millä lääkärit tsekkaa pupillin reagoimista. Myös sairaalan kirkkaat valot saattaa aiheuttaa saman efektin jos luomiasi on raotettu lääkärin toimesta. Niin kauan kun henki ihmisessa pihisee ja tajunta toimii jää aivoihin muistikuvia myös unista ja uniin tunnetusti vaikuttaa se mitä ympärillä tapahtuu ( kuulee, tuntee, näkee...). Aivokuolleeksi diagnosointiin on varmaan syynsä mutta olet onnekas että "heräsit" takaisin.

        Koko tapahtuma lyhykäisyydessään oli niin että narkoosi oli juuri annettu kun poistuin kehostani ja tuolla hetkellä epikriisin mukaan hengetykseni pysähtyi, sydämmen lyönnit hidastuivat kuudeksi lyönniksi minuutissa. Aivotoiminta todettiin kokonaan lakanneeksi ja minut liitettiin keuhkokoneeseen ja itse katselin katossa leijuen hetken tuota kaikkea kunnes syöksyin pimeyteen ja minut kannettiin kohti kirkkautta ja sitten myös kirkkauden läpi ja sain nähdä Jeesuksen ja keskustelinkin Hänen kanssaan.
        Palasin takaisin ihmisten ajassa mitattuna noin neljän tunnin kuluttua ja siirryin takaisin ruumiiseeni jota kuljetettiin parhaillaan heräämöön.

        mistä keskustelit Jeesuksen kanssa? Miksei hän tule jo käymään täällä maan päällä, jotta minäkin alkaisin uskoa häneen?!

      • Totuus
        Pertti Juhani kirjoitti:

        Olen itsekin huomannut sen, sillä tuottaa joskus, tai aika useinkin vaikeuksia tuo oikein kirjoittaminen. Mikä aiheutuu myös läpikäymistäni kolmesta aivohalvauksesta joten pilkut ja pisteet eivät aina osu paikalleen ja jotkut sanatkin tulee väärin kirjoitetuiksi ja joskus joudun laajastikin kiertämään asiaa ympärin kun puuttuu osa sanavarastosta.
        Toivoa on että nekin ajallaan korjaantuvat.

        Tarkoitukseni ei ollut loukata sinua, jos puhut totta aivohalvauksilla ja aivokuolleena olostasi.

        Meillä on eri näkökanta kristinuskoon, mutta yritetään elää ihmisiksi.

      • Pertti Juhani
        Totuus kirjoitti:

        Tarkoitukseni ei ollut loukata sinua, jos puhut totta aivohalvauksilla ja aivokuolleena olostasi.

        Meillä on eri näkökanta kristinuskoon, mutta yritetään elää ihmisiksi.

        Näin tehdään. Siunausta sinulle.

      • herra
        Pertti Juhani kirjoitti:

        Koko tapahtuma lyhykäisyydessään oli niin että narkoosi oli juuri annettu kun poistuin kehostani ja tuolla hetkellä epikriisin mukaan hengetykseni pysähtyi, sydämmen lyönnit hidastuivat kuudeksi lyönniksi minuutissa. Aivotoiminta todettiin kokonaan lakanneeksi ja minut liitettiin keuhkokoneeseen ja itse katselin katossa leijuen hetken tuota kaikkea kunnes syöksyin pimeyteen ja minut kannettiin kohti kirkkautta ja sitten myös kirkkauden läpi ja sain nähdä Jeesuksen ja keskustelinkin Hänen kanssaan.
        Palasin takaisin ihmisten ajassa mitattuna noin neljän tunnin kuluttua ja siirryin takaisin ruumiiseeni jota kuljetettiin parhaillaan heräämöön.

        Vai juttelit jeesuksen kanssa... No, kerro terveisiä kun seuraavan kerran näet. Oliko sillä pitkä parta niinkuin elokuvissa aina on??

    • Tommi

      Siirtyä tuonne Raamattu-kerhoon juttelemaan mukavia. Täällä on tarkoitus keskustella ateismista, käsittääkseni. Jos on kova saarnaamisen ja profetoinnin tarve, voit koettaa saarnata ja profetoida sellaisille ihmisille, jotka eivät pidä sinua pellenä sanailujesi jälkeen. Päivänjatkoa.

      • Profetta Jumalan armosta

        Juuri ateismiahan tässä käsitelläänkin ja siitä keskustellaan ja sen ajatuksista ja vasta ajatuksista.

      • Tommi
        Profetta Jumalan armosta kirjoitti:

        Juuri ateismiahan tässä käsitelläänkin ja siitä keskustellaan ja sen ajatuksista ja vasta ajatuksista.

        Olen kaiketi tyhmä, koska en löytänyt tekstistäsi ainoatakaan ajatusta ateismista. Pikemmin se käsitteli sitä, mihin Jumalaan uskomme tai luulemme uskovamme.

    • Minä käsken

      "Profeetta", ulos tältä palstalta ja heti. Tämä on käsky.

    • aatteisti

      ***** uksikset pilaavat pastan!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2460
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2447
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2342
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2102
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      22
      1826
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1663
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1098
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1004
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      959
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      854
    Aihe