syntymäpäivistä

Syntymäpäivä

Jonkun syntymän päivä tai sen vuosipäivä; hepreaksi jōm hul·le′det (1Mo 40:20) ja kreikaksi ge·ne′si·a (Mt 14:6; Mr 6:21).

Heprealaiset pitivät kirjaa syntymävuosista, kuten käy ilmi Raamatun sukuluetteloita ja ajanlaskua koskevista tiedoista (4Mo 1:2, 3; Jos 14:10; 2Ai 31:16, 17). Leeviläisten, pappien ja kuninkaiden ikää ei jätetty arvailujen varaan (4Mo 4:3; 8:23–25; 2Ku 11:21; 15:2; 18:2). Sama piti paikkansa Jeesuksesta (Lu 2:21, 22, 42; 3:23).

Raamatun mukaan päivä, jona lapsi syntyi, oli tavallisesti ilon ja kiitollisuuden päivä vanhemmille ja syystäkin, sillä ”pojat ovat perintö Jehovalta; kohdun hedelmä on palkka”. (Ps 127:3; Jer 20:15; Lu 1:57, 58.) Raamatussa ei kuitenkaan viitata millään tavalla siihen, että Jehovan uskolliset palvojat olisivat koskaan ryhtyneet pakanoiden tavoin viettämään vuosittain syntymäpäiviä.

Raamatussa mainitaan suoranaisesti ainoastaan kaksi syntymäpäiväjuhlaa, Egyptin faraon (18. vuosisadalla eaa.) ja Herodes Antipaan (1. vuosisadalla ya.) viettämät syntymäpäivät. Nämä kaksi kertomusta ovat sikäli samanlaisia, että molemmille tilaisuuksille oli leimaa-antavaa juhliminen ja suosionosoitusten myöntäminen, mutta molemmista juhlista muistetaan myös teloitus, edellisestä faraon ylileipurin mestaus ja jälkimmäisestä Johannes Kastajan mestaus. (1Mo 40:18–22; 41:13; Mt 14:6–11; Mr 6:21–28.)

Hoosean 7:5:n ilmaus ”meidän kuninkaamme päivänä” voi tosin viitata Israelin luopiokuninkaan syntymäpäiväjuhliin, joissa ruhtinaat ’tekivät itsensä sairaiksi viinin tähden’, mutta se voi yhtä hyvin tarkoittaa hänen valtaistuimelle nousemisensa vuosipäivää, jolloin järjestettiin samanlaisia juhlia.

Kun Jobin pojat ”laittoivat pidot kunkin talossa tämän omana päivänä”, niin ei ole syytä olettaa, että he viettivät syntymäpäiviään (Job 1:4). Tässä jakeessa ”päivä” on käännetty heprealaisesta sanasta jōm, ja se tarkoittaa ajanjaksoa auringonnoususta auringonlaskuun. Toisaalta ”syntymäpäivää” vastaava ilmaus on kahdesta heprealaisesta sanasta, jōm (päivä) ja hul·le′det, muodostettu sanaliitto. Tämä ero ”päivän” ja jonkun syntymäpäivän välillä voidaan havaita 1. Mooseksen kirjan 40:20:stä, jossa molemmat ilmaukset esiintyvät: ”Kolmantena päivänä [jōm] olikin faraon syntymäpäivä [kirjm. ”faraon syntymän (hul·le′det) päivä (jōm)”].” On sen tähden varmaa, että Jobin 1:4:ssä ei tarkoiteta syntymäpäivää, kuten 1. Mooseksen kirjan 40:20:ssä epäilemättä tarkoitetaan. Näyttäisi siltä, että Jobin seitsemän poikaa järjestivät perhejuhlan (mahdollisesti kevät- tai korjuujuhlan), ja koska juhliminen kesti viikon pituisen kierroksen, niin kukin poika oli isäntänä oman talonsa pidoissa ’omana päivänään’.

Kristillisyys ei muuttanut näkemystä syntymäpäiväjuhlista. Jeesus ei velvoittanut viettämään syntymänsä vaan kuolemansa muistoa sanoessaan: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.” (Lu 22:19.) Jos varhaiskristityt eivät juhlineet eivätkä viettäneet Pelastajansa syntymäpäivää, niin vielä vähemmän he olisivat viettäneet omaa syntymäpäiväänsä. Historioitsija August Neander kirjoittaa: ”Syntymäpäiväjuhlan ajatus oli tämän aikakauden kristityille yleensä vieras.” (Allgemeine Geschichte der christlichen Religion und Kirche, 1842, 1. osa, s. 518.) ”Origenes [200-luvun kirjailijoita] – – väittää, että ’kaikista Raamatun pyhistä ihmisistä ei yhdenkään mainita viettäneen juhlaa tai järjestäneen suuria pitoja syntymäpäivänään. Vain syntiset (kuten farao ja Herodes) pitävät suuret riemujuhlat päivänä, jona he ovat syntyneet tähän maailmaan.’ ” (The Catholic Encyclopedia, 1913, X osa, s. 709.)

Syntymäpäivien juhlallinen vietto ei siis ole selvästikään lähtöisin Raamatun heprealaisista eikä kreikkalaisista kirjoituksista. Lisäksi M’Clintockin ja Strongin Cyclopædia (1882, I osa, s. 817) kertoo, että juutalaiset ”pitivät syntymäpäivien viettoa osana epäjumalanpalvontaa – –, ja se johtui ilmeisesti niiden viettoon liittyneistä epäjumalanpalvelusmenoista, jotka toimitettiin sen päivän suojelijoina pidettyjen jumalien kunniaksi, jona asianomainen oli syntynyt".