Yrittäkääpä eläytyä

Pinnistelkää myötätuntokykyjänne ja yrittäkää asettua pienen lapsen osaan, joka oli maailamnlopulla peloteltu valmiiksi säikyksi, ja sitten se oma turvallisena pidetty taustayhteisö alkaa vainoamaan hoitokokouksien muodossa.

10

468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpise ja kulu aikaansa

      tällä tavalla vaan edotan sullekin uutta harrastusta leipomisesta ja leivo oikeen maukas kakku ja sämpylöoita ja niin edelleen kokemusta on ja on mukavaa

    • seisottiin ulkona

      ja katseltiin taivaalle, kun lestavanhemmat odotti, että nyt tulee maailmanloppu.

      Helvetillä siinä oli peloitus, kun vielä olimme raiskatut kakarat siinä pihalla odottamassa helvettiin menoa.

      Ei sitä koskaan unhoita, mille lapsen tuntui, kun ei tiennyt muuta, kuin Helvetissä on ikuinen liekki.

      Siinä ei ollut rakkaudellista opetusta meille yhdellekään kakaralle.

    • lyyleri

      pientä Herranpelkoa, jottei tulis kiirus liian myöhään!!!

      • ..On kaunis kukka, mutta tahditonta sinulta tuoda huumoria tähän yhteyteen.


    • oli tätä

      Minut peloteltiin helvetillä ja kaikella muullakin, mutta oli sillä syvä merkityskin.

      Kaivossa oli kaivomörkö. Järvesä asusti vesihiisi. Metsässä oli metsänpeikko. Soramontuilla oli hautautunut elävältä poika, joka oli mennyt sinne yksin leikkimään.
      Katolle ei passannut mennä, sillä Jumala pudottaisi kuuman kiven päähän.

      Mutta kaikista pahin oli helvetillä pelottelu.
      'Jos et totellut ja teit tuhmuuksia, et pääse taivaaseen, vaan joudut helvettiin.
      Minun nuoruudessani varsinkin seuroissa saarnat olivat tulikivenkatkuisia. Minä sentään hillitisin itseni, mutta monet aikuiset alkoivat kiljua ja tulivat ekstaasiin.
      Maailmanloppua saarnattiin 60-luvulla ahkerasti ja että se tulee ennen vuotta 2000.
      Minusta tuntui, ettei mun kannata koulua ottaa tosissaan, kun kerta loppu kohta tulee.

      Lestadiolais-seurojen meininkiä on kuvattu hyvin Kalle Päätalon kirjoissa.
      Monet yöt valvoin lapsena miettiessäni, olenkohan nyt varmasti synnitön, että pääsen taivaaseen, jos maailmanloppu tulee yöllä.
      Joka aamu kuitenkin heräsin pakkastalvina siihen, kun äiti alkoi viritellä tulia pirtin uuniin.

      Elämä on jatkunut näihin päiviin, enkä usko enää koko maailmanloppuun enkä helvettiinkään.
      Ne kaikki ovat vain raamatun vertauksia ja kuvakieltä.

      • Kaivomörkö, vesihiisi, metsänpeikko, pojan haamu?

        Eihän lestalapsille kerrota edes joulupukista.

        Onko lestalapselle nämä satuolennot verrannollisia Jumalan kanssa?

        Elikkä ovatko ateistit sittenkin oikeassa? Jumala onkin satuolento?


      • annahan kun kerron

        Jumala on rakastava, ei Hän riitele, eikä soimaa, vaan ottaa kadonneen luokseen ja lohduttaa, sanoilla. Lapseni, minä olen nähnyt sinun tuskasi ja taakkasi, jotka sinulle on lyöty toisten tahoilta, mutta minä Jeesus Kristus olen sinun auttajasi ja parantajasi. Minä Tiedän sinun epäilysi, mutta minä vahvistan ja minä autan sinua, kun sinä minua kutsut, minä vastaan ennenkuin ehdit suutasi avata.

        Miksi olet peloissasi lapseni, tulet tekemään niitä tekoja, mitä minäkin ja vielä suurempia, mutta minä Jeesus Kristus tahdon ottaa sinun sydämesi kokonaan ja parantaa sen, mikä on lyöty verekselle ja haavoille. Minä Jeesus Kristus tulen sinun haavasi itse sitomaan ja päästämään sinut sorrettujen taholta vapauteen.

        Muista lapseni, avuksesi huuda minua, niin minä Jeesus Kristus tahdon auttaa sinua, mutta sinun tulee kunnioittaa minua.

        Tiedän, että Jeesus rakastaa sinua, sillä Hänellä on Armo ja anteeksiantamus sinulle varattuna, kun vain otat sen vastaan.

        toivon sinulle kaikkea hyvää ja olkoon elämäsi Jeesuksen Kristuksen kämmenellä. sinua siunaten
        Jeesuksen nimessä


      • ****Kaivossa oli kaivomörkö. Järvesä asusti vesihiisi. Metsässä oli metsänpeikko. Soramontuilla oli hautautunut elävältä poika, joka oli mennyt sinne yksin leikkimään.
        Katolle ei passannut mennä, sillä Jumala pudottaisi kuuman kiven päähän.***

        Nuo pelottelut ovat viisaita, lapsen parasta ajatellen. Vaaranpaikkoja kaikki. Huomaa heti etteivät olleet vl-lähtöisiä.

        Maailmanlopulla pelottelu ei ole viisasta, eihän sillä suojella miltään lasta. Ainoastaan tehdään ahdistusneuroosi.


    • Meilä vain tippuivat kuumat kivet taivaasta jos olit tuhma. Ei sitä äiti ja isä sanonu vaan mistä lie kuulin. Koulusa varmaan kuulin, ei sitä opettaja opettanu vaan toiset lapset, mistä lie olivat kuulhet. Maailmanloppua meilä ei pelätty lapsenakhan.

      Muumipeikosa on se pyrstötähti kirija, jos net olivat lukenhet siittä ja luulivat toeksi? Siis net ketkä uskoivat maailmanlophun.

      Ei vainkhan. Miepä koitan tosishan nyt.

      Lapsia on tosi helppo pelotella ja manipuloida. Näin kun saadaan pohja kuntoon niin mikäpä se on sitten valmiiseen maahan alkaa istuttamaan iankaikkista herranpelkoa ja tarkoitan tällä nimenomaan herranpelkoa sillä Jumalalla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä, sanoipa Lyylerikin mitä tahansa.

      Kipu, tuska, pelko ja ahdistus eivät koskaan luo onnellista elämää eikä oikeaa aitoa uskoa.

      Jumalallinen rakkaus vain sen tekee. Ei tuomitseva vaan rakastava ja jos tarpeen niin hellästi nuhteleva, varsinkin kun on kyseessä lapset ja nuoret.

      Mutta tokihan Jumala saa ärähtääkkin. Silloin kun isot miehet opettavat lapsilleen ja laumalleen harhaanjohtavaa opetusta, jonka kylkiäisinä kulkevat epämääräiset käskyt ja kiellot, jotka sitten eivät olekkaan käskyjä ja kieltoja vaan ovat käskyjä ja kieltoja eiku miten se nyt meni, mutta kuitenkin.

      Joskus vain täytyy sitten herätä. Seuraavatko helvetilliset saarnat ihmisen mukana hautaan asti? Nousevatko ne esiin painajaisunina? Eikö niistä pääse koskaan eroon? Eikä edes terapian avulla?

      Minkälaisia ovat sellaiset vanhemmat, jotka antavat toisten ihmisten kasvattaa omat lapsensa tulikiven katkuisessa jumalan pelossa ja itsekkin sitä opetusta sitten jatkavat?

      • *****Minkälaisia ovat sellaiset vanhemmat, jotka antavat toisten ihmisten kasvattaa omat lapsensa tulikiven katkuisessa jumalan pelossa ja itsekkin sitä opetusta sitten jatkavat?****

        Omat vanhempani olivat ainakin rauhanyhdistyksen taholta peloteltu niin säikyiksi, etteivät he uskaltaneet edes ajatella.

        Ei luonut mitään turvallisuuden tunnetta, kun vanhemmilleni ei markanneet mitään, edes normaalit inhimilliset tunteet, sen SRK:n pelon rinnalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      46
      3623
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      35
      2347
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2276
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      57
      2181
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      25
      1605
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      64
      1532
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1437
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      55
      993
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      977
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      859
    Aihe