Olen ajautunut sellaiseen tilanteeseen parisuhteessa, johon en olisi ikinä kuvitellut joutuvani. Olen yrittänyt saada ko. suhdetta loppumaan jo hyvin kauan ja asia on käytännössä mielessä 24 tuntia vuorokaudessa.
Miksi en ole sitten sitä lopettanut? Siihen ei yksinkertaista vastausta ole.
Olen n. 40-kymppinen, korkeasti koulutettu, älykäskin ja normaalisti hyvinkin tasapainoinen mies. Tämä mielipide minusta on varmasti suurimmalla osalla minut tuntevista ihmisistä. Vastaavasti suhteen toinen osapuoli on hyvin korkeasti koulutettu, hyvinkin älykäs ja kaikessa täydellisyyden tavoittelija, joka saattaa harmitella yksittäisiä virheitä jopa vuosienkin ajan. Eli hyvin heikko itsetunto itse asiassa täysin turhaan. Hän on myös taitava manipuloimaan toista. Osin se voi olla tiedostamatonta, mutta varmasti siinä on myös tarkoituksellisuutta.
Koko suhde on jo pitkän aikaa ollut aivan epätodellinen.. En ala selittämään yksityiskohtia, mutta käytännössä meillä ei ole juuri mitään yhteistä ja olemme täysin väärät ihmiset toisillemme (vaikka hän on toista mieltä). Hänellä on taustalla ollut suhde, jossa mies oli hyvin väkivaltainen ja alistava. On tietty miestyyppi, joka etsii alistettavia, huonon itsetunnon omaavia naisia, ja tässä mielessä hän on ollut selvästi sellainen tyyppi, jonka sellainen alistajatyyppi helposti löytää/näkee.
Minusta tuntuu, että koko tässä meidän suhteessamme hän näkee minun edustamassani miestyypissä nyt sellaisen päinvastaisen hahmon, johonka hän on kiintynyt. Tämä tyyppi (siis nyt minä) ei ole väkivaltainen, ei kiinnosta toisen alistaminen, ei käytä alkoholia tms., on urheilullinen, älykäs. Mutta en voi käsittää sitä, että hän ei ymmärrä, että minä en anna mitään vastakaikua suhteessa.
Tuntuu uskomattomalta, että hän ei näe sitä uskomattoman ahdistuksen määrää mikä sisälläni on koko ajan vain kasvanut. Ok, ajatustenlukeminen ei ole helppoa, mutta jos hän edes vähän tuntisi minua, niin hän tajuasi, että tästä ei tule yhtään mitään. Hän ei kuitenkaan varsinaisesti ole paha tai ilkeä ihminen.
Ja ei, kyseellä ei todellakaan ole mikään sitoutumiskammo osaltani, jos joku niin luulee.
No miksi siis en ole lopettanut suhdetta??? Olen hyvinkin tarkkaan yrittänyt analysoida tilannetta, miksi en ole pystynyt suhdetta lopettamaan ja aika hyvin tiedänkin syyn.
Oikeastaan on kaksi sellaista asiaa jotka on mahdollista edes suht lyhyesti kertoa. Toinen liittyy hänen taustaansa ja henkisiin ongelmiin ja niihin sidoksissa olleeseen masennukseen. Hän sanoi minulle joskus, kun yritin suhdetta lopettaa, että kunpa hän olisi joskus ollut niin rohkea, että olisi uskaltanut oman elämänsä päättää
. Joku voi sanoa, että noin sanominen siinä tilanteessa oli selkeää manipulointia, koska hän tietää, että minä olen perusluonteeltani kiltti ja välitän toisesta. Tuo koko ajatus oli ja on minulle niin vieras, että en ole sille löytänyt vieläkään minkäänlaista käsittelytapaa. Mielessäni on koko ajan pelko siitä, että entä jos hän tekee jotain itselleen ja jos hän taas sairastuu ja se on minun syytäni
Toinen syy on taas se, että olen jo muutaman kerran käynyt sen keskustelun hänen kanssaan, että suhde loppuisi siihen. Tilanne on sekä fyysisesti että henkisesti ollut niin raskas, että konkreettisesti minulta on melkein taju mennyt (ilmeisesti ko. tilanteessa huippuunsa kohonnut verenpaine?). Sitten kuitenkaan se ei ole johtanut mihinkään, kun hän on luullut, että olemme sopineet asian. Oikeammin syynä on kuitenkin ollut se, että siinä hetkessä olen valinnut pelkurivaihtoehdon, koska se on hetkellisesti vienyt pois kaikkein pahimman olon.. Nyt sitten jos vastaavia tilanteita on tullut, niin en ole sanonut yhtään mitään. Olen vain hiljaa tai lähden pois paikalta samalla kun sisälläni meinaan räjähtää. Muutaman kerran olen jotain hajottanut, kun kipu sisälläni on ollut niin kova. Pahin painajaiseni on se, että tällaisen tunteen vallassa teen itselleni jotain peruuttamatonta. Tuollaisen tilanteen, jossa taas keskustelisimme asiasta ilman tulosta, toistumisen pelko ja siihen liittyvä ahdistus on niin suuri, että en enää pysty sellaiseen uudestaan.
Oma oloni on koko ajan huonontunut. Ei tarvitse olla mikään rakettitiedemies, että tunnistan itsestäni monia syvän masennuksen oireita. Todella vaikeaa keskittyä mihinkään, istun vain paikallani ja tuijotan lattiaa/seinää, nukun huonosti. Töissäkin vähänkään luovemmat ajatustoimintaa vaativat tehtävät tuntuvat välillä lähes mahdottomilta. Ainut unelmakin on se, että saisin suhteen siististi loppumaan, yms. Toisaalta tiedän, että ko. masennus olisi sillä hetkellä ohi, jos saisin asian ratkaistua.
Tähänastiset selviytymiskeinoni ovat olleet lähinnä urheilu sekä ulkomaisilta nettisaiteilta löytämäni ystävät, joiden kanssa käymme keskusteluja virtuaalimaailmassa. Ja tähän saakka Hän on ollut viikot poissa töissä muualla, mutta nyt sekin tulee muuttumaan. Eli täydellisen katastrofin ainekset alkavat olla kasassa
Elokuvassa Rankka päivä (Falling Down) Michael Douglas esittää turhautunutta ja työttömäksi jäänyttä miestä, joka on pitänyt kaiken sisällään, kunnes eräänä päivänä raja ylittyy ja hän räjähtää täysin. Itselläni on hyvin samanlainen olo kuin Douglasin esittämällä hahmolla ko. elokuvassa. Tiedän, että tätä ei voi jatkua loputtomiin, vaan jossain vaiheessa räjähdys tapahtuu. Todennäköisimmin se ei kohdistu ulkopuolisiin vaan jollain lailla itseeni. Se voi olla myös esim. ahdistuksesta johtuva fyysinen tai henkinen sairastuminen. Mutta minä vain haluaisin jälleen nauttia elämästä ja olla taas oma iloinen ja positiivinen itseni.
Ko. suhteen aikana lähes kaikki läheisimmät ystävyyssuhteeni ovat jäänet (osin siihen ovat vielä vaikuttaneet töiden takia tapahtuneet muutot), koska se on aina ollut niin vaikeata, jos olen yrittänyt lähteä toiselle paikkakunnalle tapaamaan heitä.
Nyt keskeinen ongelmani taitaakin olla se, että minun pitäisi päästä puhumaan näistä asioista jollekin. Mielellään joku ammattilainen. Tästä asiasta on omassa päässäni kasvanut nyt niin iso asia, että se näin kenellekään puhumatta on kasvanut järjettömiin mittasuhteisiin.
Jos tämä asia jotakin kiinnostaa niin mielelläni keskustelen lisää. Ennen kaikkea toivon vinkkejä ja apua siihen mikä/mitkä voisivat olla sellaisia paikkoja ja tahoja joihin voisin olla yhteydessä, että pääsisit tätä asiaa purkamaan. Ja jos joku osaa kertoa jonkun toisen keskustelupalstan, jossa asiasta voisi puhua
Tämä suomi24 vain tuli ensimmäisenä mieleen.
Jotenkin minulla on sellainen tunne, että tämä hirveä sisäinen solmuni saattaisi olla suhteellisen vähäiselläkin avulla ratkaistavissa. Tiedän, että sisälläni on vieläkin jossain entinen positiivinen ja iloinen itseni, joka osaa ja haluaa nauttia elämästä.
Tuntuuko tämä juttu muistakin yhtä älyttömältä kuin mitä se itsestäni tuntuu juuri sen luettuani..?
Suhteen päättämisen vaikeus ja kauheus
väsynyt...
124363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
yksinkertaisesti kun sulla on ongelma ja siihen ratkaisu, avaimet kädessäsi ja sä valitset noin. Sulla on myös kaikki maailman tekosyyt olla tekemättä ratkaisua, sekin on totta, osa todellisia, osa yliampuvia kuvitteellisia. Sä olet valinnut sen valitsematta jättämisen ja miksi? Koska sä haluat roikkua tossa olossasi ja ilmeisesti nautit siitä enemmän kuin siitä tilanteesta, että olisit vapaa. Sä haluat sitä alitajuisesti. Ajatteletko, että olet niin tärkeä, että hän tekisi itselleen jotain? Kuule ei tee ja jos tekee, se ei ole sun kontollas. Sä voit soittaa ambulanssin heti jos joku uhkailee. Mut eniten tossa on se, että sulla on tarve rypeä tossa olossasi. Mikään mahti maailmassa ei pakota ketään tekemään vastoin tahtoaan, sitä ei ole olemassakaan. Siihen olis ratkaisu ja sä tiedät sen, ja se on helpompi kuin koskaan osaisit kuvitellakaan. Mutta miks sä tarvit ton olon, kai sä kasvat itse, kai sun täytyy saada se oma itsenäisyys ensin, eikä jäädä roikkumaan toisen vuoksi tilanteeseen, mistä tajuat, että se ei toimi. Luulen, että suhde päättyisi tossa tilanteessa helpommin kuin arvaisit koskaan ja sitähän sä pelkäätkin. Toivot ja pelkäät. Jos olet muutoksia pelkäävä tyyppi teet asiasta korvien välissä isomman numeron, kuin mitä todellisuudessa se koskaan voisi tulla olemaankaan. Jollain tavalla tajuat itsekin, että ratkaisu on helppo. Sä et tee mitään pahaa. Koska sä alitajussa tiedät, että jos sun olis erottava, sä olisit jo eronnut. Mutta sä jostain syystä nyt tarvit tota kasvamisen tilannetta ja pidätät itse! itseäsi siinä. Se mikä se syy on, sitä ei muut tiedä. Sä pystyt tekeen ratkaisun kun keksit, mikä sut pitää tossa tilanteessa. Sä alitajuisesti pystyt mielikuvituksen voimalla kuvittelemaan ja haluatkin kuvitella kaikki suuret BÄNGBÄNG jutut tohon, koska sä tiedät, että se ei ole sulle ainut vaihtoehto. Sit kun sä annat luvan päästää sen ilon ja riemun irti itsestäsi, sä pystyt siihen. Jos sulla on joku asia, mikä pidättää tota iloa, kun se muuttuu, sä pystyt lopettaan ton suhteenkin ja tajuat ulkoapäin, että ne BÄNGBÄNG mielikuvat on niitä juttuja millä sä rajotat sitä omaa olemustas ja iloa. Ei se oikeestaan tunnu älyttömältä. Sulla on avaimet käsissäsi ja se ei oikeestaan vaadi kuin luottamusta, että sä selviät aina. Taitoja siihen ei paljon vaadita.
Ei kertomisesi ollut ollenkaan älytön.vaan oma analyysisi tilanteestasi.Olet empaattinen toises- ta välittävä persoona.Haluat sinulle vaikean suh- teen lopettamiseksi tarvittavia "työkaluja".Olen sitä mieltä.että psykologilla käynti voisi auttaa sinua saamaan tilanteen järkevästi hallintaasi. ilman syyllisyyden.tai pelontunteita.Ihmissuhtei- ta on vaikea lopettaa.koska niihin liittyy niin paljon tunteita.Myös itselle on suotava aikaa!
ei siihen suhteen lopettamiseen tossa nyt psykologin kanssa kannata niin keskittyä, senhän nyt osaa lopettaa jokainen. jos käy juttelemassa, mut nuo muut paineet tuntuu olevan enemmän tarvetta käsitellä, eli siihen voi rahansa laittaa, jos johonkin, mut ei keskusteleen tädin kans, että mites nyt kun en tykkääkään enää.. Ja kun pääsee paineista, ei se suhteen lopetuskaan tunnu niin menevän äärettömiin mittasuhteisiin, mikä tosta nyt välittyy. Ihan vakavaa työtä nekin tekee, joten ei niitäkään saa pistää halvalla.
Niin olisi hyvä jos kuulisi kumpaakin osapulta mutta koitan vastata jotain. Naisella on joitain ongelmia, niistä on mahdollista päästä pikkuhiljaa jos tiedostaa edes ensin ne ja haluaa päästä niistä ongelmista. Ellei ole väärinymmärryksiä tullut kommunikoinnissa, kuten niin usein naisen ja miehen tavassa kommunikoida. Oletko puhunut toiselle näistä vaikeista asioista rauhallisessa (mutta melko positiivisessa) hengessä, kertoen miltä tuntuu, mutta toivoen että nainen saisi tilanteeseen parannusta heti osaltaan. Ei mennyt perille hänelle? Palaan tähän asiaan tekstin lopussa. Positiivinen tukeminen auttaa itsetuntoon, puoliso ei vaan ole siihen sopiva aina... Ja muihin ongelmiin on olemassa myös apuja hänelle. Mitä yhteistä olisit toivonut teillä olevan? Osaisitko luetella? Entä hänen mielestään? Ei hänen pölyttynyt ex suhteensa ole pääasia tässä, koska hän on nyt sinun kanssasi ja sinä olet se tärkein. Se vanha juttu on ollut ja mennyt - suhteeksi ei voi väkivaltaa sanoa. Muillakin monilla on väkivaltaisia "suhteita" ollut, ja niistä on päästy! Tuskin edes muistaa sitä ja jos muistaa niin traumat voi käsitellä jollain lailla. Jos oma vanhempi alistaa, tai se huono itsetunto, ei ole ollut positiivista peilauspintaa vielä, niin silloin voi ajautua tuollaiseen. Mutta se ei ole ns. synti kenellekään, vaikka ikävä asia onkin uhrille. Minua häiritsee se, että puhut huonoitsetuntoisista kuin se olisi pahakin asia. No ehkä sinua pelottava kummajainen vielä, ehkä et tiedä siitä paljoa. Itsetunnon voi saada aina kuntoon. Ja kenellä vaan voi olla huono itsetunto, lapsuudesta tai ihan muusta johtuen - suomi on kateellisten maa täällä tallotaan. Monilla miehilläkin on sitä huonoa itsetuntoa, miksei naisilla. Positiivinen kannustus ja tukeminen, sillä se lähtee - ajan kanssa. Vanhemmat eivät sitä osaa usein ovat pihalla kuin lumiukko, ja lapselle on huono itsetunto sitten myöhemminkin. TAI ihmisellä vaan ei ole vielä kokemusta miten rakentaa hyvä itsetunto jos onkin asiat kunnossa perheessä. Ei hän sinusta pidä sen vuoksi että olet "erilainen" kuin lyöjä, kuten tuntuu että epäilet. Miehet leikkivät turhaan sankaria ja luulevat aina juuri tätä. Hän pitää sinusta itsesi vuoksi varmaan. Olisi hän jo häipynyt jos olisit joku ns. pelastusrengas. Kyllä, ihmisestä itsestäänkin voi pitää... "Tuntuu uskomattomalta, että hän ei näe sitä uskomattoman ahdistuksen määrää mikä sisälläni on koko ajan vain kasvanut." Ei kukaan ole ajatuksenlukija. Puhu hyvä mies rakentavasti, elä panttaa sisällä. Ei tarvitse toista pelotella, vaan puhua muuten. "Mutta en voi käsittää sitä, että hän ei ymmärrä, että minä en anna mitään vastakaikua suhteessa." Varmaan se koskee häneen. Ja hän miettii joka päivä sitä. (?) "Olen hyvinkin tarkkaan yrittänyt analysoida tilannetta, miksi en ole pystynyt suhdetta lopettamaan ja aika hyvin tiedänkin syyn." "Toinen liittyy hänen taustaansa ja henkisiin ongelmiin ja niihin sidoksissa olleeseen masennukseen." Mikä taustassa on ongelma? Sinulle vai hänelle? Älä syytä toista jos mies oli lyönyt. Se ei ole naisen vika. Masennukseen, ahdistukseen ja sellaiseen on apua olemassa, terapia, keskustelua, tukemista ja neuvoja. Tai sitten aika vie pois ikäviä asioita, mutta keskustella on hyvä edes jonkun kanssa ja lukea aiheesta edes vähän. Vanhemmatkaan ei voi olla ylitsepääsemättömiä. "Mielessäni on koko ajan pelko siitä, että entä jos hän tekee jotain itselleen ja jos hän taas sairastuu ja se on minun syytäni " Haloo et voi miettiä tuollaisia. Sitten tekee jos tekee, mutta masennukseen on apua jos siihen pisteeseen menee. Mutta ei tiettty tarvitse provosoida toista millään ilkeillä sanoilla. Ystävällisyys. "Muutaman kerran olen jotain hajottanut, kun kipu sisälläni on ollut niin kova. Pahin painajaiseni on se, että tällaisen tunteen vallassa teen itselleni jotain peruuttamatonta. Tuollaisen tilanteen, jossa taas keskustelisimme asiasta ilman tulosta, toistumisen pelko ja siihen liittyvä ahdistus on niin suuri, että en enää pysty sellaiseen uudestaan." ^Nyt alat ottamaan rennommin. Et mieti liikoja mitään, ja uskot että kaikki menee ihan hyvin elämässä. Olet itsenäinen Mies, Vapaa ilmanmuuta. Et voi olla loukkaamatta toista kokonaan jos puhut hänen/teidän ongelmista etkä voi varoa sitä liikaa. Vaikka voi kauniisti puhua jos osaa. Et voi olla ikuisesti kohteliasuuden perikuva. JOS ei keskustelu keskenään ei onnaa kuten on käynyt jo, niin ehdottomasti pariterapeutti osaa tulkata välillänne ongelmia selviksi. Ja sinuakaan ei ahdista. Ja nainen ymmärtää miltä sinusta tuntuu mikäkin luultavasti ja kertoo omia tuntemuksia. Ei pariterapeutti tarkoita, että väkisin yrität jotain, vaan että joku edes tulkkaa, välillä... Kaveriden kanssa voit olla ilman muuta , ei suhde estä sitä! Jos olet todella ahdistunut ja masentunut, muuta omaan asuntoon ja sieltä pariterapiaan esim. jos toinenkin haluaa. Ja jos pystyt vielä. Nainen varmaan pohtii ongelmia osaltaan ja miettii myös voisiko tehdä niille jotain. Et sinä nyt enempää sairastu, kun asiat saat eteenpäin. Zemppiä! Et oikeastaan voi tietää edes onko tullut paljonkin väärinymmärryksiä puolin ja toisin, jos ei ikinä puhu mitään kumppanin kanssa - niin että kumpikin ymmärtää toista selkeästi. Lisäksi ihminen paisuttaa asioita entistä enemmän jos ei puhuminen toimi. Tai sitten jos onkin jotain enemmän , niin panttaaminen ei auta oikein, vaan se pariterapeutti, joka olisi vielä ammattitaitoinen positiivinen sellainen. Sellaisiakin on, jos on todella negatiivinen pariterapautti voipi koittaa toista esim. Onko nainen uskaltanut puhua koskaan mitään, vai onko sinua kunnioittanut ettei ole uskaltanut? Kuka aloitti puheet. En siis tunne naista tai sinua, mutta jotain sanoin. Sinulla pitää olla hyvä olla, elät sen mukaan.
Toki tiedostan että on erilaisia ihmisiä. Eli siksi vaikea sanoa mitään yhtä...
minun kirjoittamaani.Olen tosin nainen,mutta kuvailemasi tilanne on meillä täysin samanlainen,ja koen ja ajattelen meidän asioista täsmälleen samoin,kuin sinä kirjoitit,ja mieheni ja minun suhde on juuri kuin kuvailemasi.Tiedän siis tarkkaan miltä susta tuntuu,ja mitä ajatuksia pyörität päässäsi.Henkisesti hirvittävän raskasta,ja siksi tälläisesta olisi pakko päästä eroon - löytääkseen todellakin sen oman,iloisen itsensä jälleen.Voimia sinulle :)
Kirjoitit minulle tämän viestin. En voi kuvaillakaan kuinka jokainen sana sattuu. Olen tuntenut ahdistuksesi ja olen katsellut kuinka mielessäsi pakkaat jo tavaroitasi ja jätät hyvästejä. Toivoisin että ymmärrät että rakastan sinua. Harmi että näin viestisi vasta nyt, en riipu sinussa enempää...
Olet uskomaton! Luulet olevasi niin paljon parempi kuin hänen väkivaltainen eksänsä mutta alistat ihan samalla tavalla! Luulen että taisit unohtaa kertoa että jäit hänen kanssaan kun et muita saanut! Hän on sinulle vain "paremman puutteessa kelpaava". Häpeäisit. Toivottavasti hän ymmärtää jättää sinut ennen kuin teet syvempää tuhoa!
Nyt kun lähdöstäsi on jo aikaa ja oma muuttoni on takana huomaan että masennuksestani ei ole enää jälkeäkään. Tunnen surua kaikista menetyksistäni (lemmikki, työ, parisuhde, koti...) mutta tiedän että tulevaisuus on valoisampi. Tunnen oloni kevyemmäksi kun en enää joudu kerjäämään huomiotasi enkä toivomaan tukea jota et ole valmis antamaan. Olen yksinäinen ja tuosta mainitsemastasi väkivallasta johtuen voin yksinäiseksi jäädäkin, mutta minun on parempi olla yksin hiljaisuudessa kuin anella että minut nähtäisiin ja hyväksyttäisiin.
Sen kuitenkin haluan oikaista muillekin lukijoille että mielenterveyteni e ole horjuva, sairastuin masennukseen joutuessani todella rajun työpaikkakiusaamisen kohteeksi minulle uudella paikkakunnalla tukenani vain tuo tämän ketjun aloittanut kirjoittaja.
http://www.aijaa.com/v.php?i=5146247.jpg
http://en.wikipedia.org/wiki/Â
yrittänyt päättää meidän 20 vuotta kestänyttä avioliittoa. Tunnen kuitenkin mieheni, joten en lähde päättämään sitä kerralla vaan yritän "väsyttää" mieheni. Koskaan ero ei ole helppo, mutta kun vain toisen osapuolen tunteet loppuvat tulee siitä todella vaikea. Väsyttämällä tarkoita sitä, että olemme puhuneet paljon erosta viimeaikoina sekä omien tunteitteni kuolemisesta. Mieheni on jo pikkuhiljaa alkanut hyväksymään asiaa. Aluksi myös hän uhkaili itsemurhalla, mutta nyt viimeisen keskustelun myötä näin jo hänenkin ajatuksissa tulevaisuuden toivoa. Itselläni ei ole missään vaiheessa tullut edes mieleen, että pettäisin miestäni vaikka aluksi mieheni halusi niin itselleen uskotella. Olen myös yrittänyt kehua omaa sinkku tyttöystävääni (kiinnostunut miehestäni), joka olisi täydellinen pari miehelleni. Sopivat niin arvomaailmaltaan kuin muutoinkin erittäin hyvin yhteen.
Pikkaisen olin jo tänään huomaavani pientä pilkettä mieheni silmäkulmassa, kun sinkku pyörähti kylässä. En itse olisi voinut kuvitella joutuvani puhemieheksi omalle miehelleni, mutta ihminen kun ei voi omille tunteilleen mitään. Minusta sekin on tietynlaista välittämistä, kun huolehtii siitä, että myös jätetyllä puolisolla on mahdollisuus täysipainoiseen elämään eron jälkeen. Monet ovat jättäneet puolison kuin märän rukkasen....