Kevin Costnerista ja vähän muustakin

"Sex and golf are the two things you can enjoy even if you're not good at them." - Roy McAvoy

Muistuipa tässä menneellä viikolla mieleeni mainio urheiluelokuva 90-luvulta, nimittäin Kevin Costnerin tähdittämä golftarina "Tin Cup". Costner esittää elokuvassa jääräpäistä golfaria nimeltään Roy McAvoy, joka riskinottoa kaihtamattoman pelityylinsä vuoksi ei koskaan ole menestynyt ja painii taloudellisten ongelmien kanssa. Kerran hän sitten kuin ihmeen kaupalla pääsee mukaan US Openiin ja johtaakin turnausta aina viimeisille rei'ille saakka.

Viimein tulee kuitenkin tilanne, jossa Royn vaihtoehtoina olisi joko lyödä lyhyt lähestymislyönti ja sen jälkeen ylittää toisella vesieste ja päätyä viheriölle, tai sitten yrittää riskillä pitkää lyöntiä suoraan lipulle. Hän valitsee pitkän lyönnin, joka päätyy vesiesteeseen. Hän ei suostu vaihtamaan taktiikkaa, vaan kerta toisensa jälkeen droppaa pallon ja lyö vesiesteeseen. Kun pallo viimein ylittää vesiesteen, on hänen johtoasemansa ja hyvä tuloksensa mennyttä.

Elokuvan ainoa heikkous on siinä, että tämä oman päänsä pitäminen saa jotenkin filmin keskeisen naishahmon rakastumaan Royhyn (vaikka kilpakosija voittaakin turnauksen). Tarina olisi paljon hienompi, jos päähenkilö haistattaisi pitkät niin turnausvoitolle kuin naisellekin periaatteensa vuoksi, mutta kaipa tällainen loppuratkaisu ei miellyttäisi muita kuin AT-yleisöä. Johonkin rajaanhan häviäjyyden ylistyskin on katkaistava... Joka tapauksessa on hienoa nähdä elokuva, jossa myytti "ihmisenä kasvamisesta" kyseenalaistetaan eikä päähenkilö "kehity" - sellainen kun nyt ei loppujen lopuksi kovinkaan realistista ole.

Samalla elokuva on täydellinen vertauskuva Costnerin omalle uralle: Tanssii susien kanssa -megahitin jälkeen mies olisi helposti voinut valita "varmoja" rooleja ja vakiinnuttaa asemansa tähtien eliitissä. Sen sijaan hän valitsi oman tiensä ja otti Waterworldin kaltaisia riskejä, mikä luultavasti maksoi hänen tulevaisuutensa kirkkaimpana tähtenä. Tämän vuoksi ihailen miestä suuresti: eräs läntisen sivilisaation suurimmista kliseistä on voittaja, joka kulkee omia polkujaan, mutta vaatii todellista sisua kulkea oma polkunsa häviäjänä sen sijaan, että valitsisi turvallisen menestystien, jota kaikki muutkin ovat taivaltaneet.

Meille AT-nyhvöille toitotetaan vähän väliä, ettemme voi muuttaa maailmaa mieleiseksemme, joten meidän itsemme olisi muututtava. Kuitenkin Aaro Hellaakosken sanoin "tietä käyden tien on vanki", joten miksi luopua omasta persoonallisuudestaan ja identiteetistään jonkin niinkin vähäpätöisen asian kuin muilta ihmisiltä saatavan hyväksynnän vuoksi? Jos umpihanki tai pallon vesiesteeseen lyöminen on meille ominaisinta, miksi ihmeessä pitäisi yrittää pelata varman päälle muiden mieliksi? Oikeassa elämässä - siinä, joka ei ole elokuvaa - naisen saamiseksi pitäisi voittaa se US Open, mutta ei kai voitto tunnu miltään, jos sen saavuttamiseen vaaditaan, että pitäisi olla oman itsensä sijaan joku toinen.