Alemman tason aviomiehen tunnistaa siitä että hän katselee kovasti muita naisia, mutta ei saa. Hän siis haluaa kovasti huomiota naisilta mutta ei saa. Alemman tason avomies onkin naimisissa vaimonsa kanssa koska ei ole saanut muita, kyseessä on ns epätoivoliitto. Kumpikin osapuolu on mennyt naimisiin kun ei ole saanut parempaa, mitä toki olisi halunnut.
Oletko alemman tason aviomies (ATM)?
tunnista nössö
281304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Sinussa on maailma menettänyt paljon, ainakin kommenttisi perusteella. Toinen vaihtoehto voisi olla että olet katkera ja pettynyt, joka purkaantuu näin sisäisen pahan olon muodosssa.
Jälkimmäiseen vaivaan on lääke mutta ensimmäiseen ei.
Mulla on pari tuttavapariskuntaa, malliesimerkkejä "epätoivoavioliitosta".
Nainen, tavallisen näköinen tyllerö joka luulee on nuorempana luullut olevansa joku hemaiseva, fiksu kaunotar.
Mies, tavallisen näköinen vähän snobi heppu joka myös luule olevansa tasokkaampi kuin on, katselee kaiken aikaa muita naisia.
Olleet yhdessä vuosikausia ja nyt jo naimisissa varmaan kuolemansa asti mutta kaikesta näkee että yhdessä ollaan kun ei parempaa saatu.
Eiköhän iso osa avioliitoista ole näitä "epätoivoavioliittoja".
Koska tutkimasi aineisto kaikki 2 kpl on epätoivoisia niin onhan se loogista että kaikki muutkin liitot ovat sellaisia. Tässähän ainakin tulee epätoiseksi sinun tilastosi edessä.
On se kyllä tilastollisestikin selvää että huippuyksilöitä on pieni vähemmistö. Ja pieni vähemmistö on myös eliittiluokan parit joilla kummallakin on valinnanvaraa.
Suurin osa on joutunyt tyytymään siihen jonka sai
että valtaosa avioliitoista on ollut ns. "järki / tai epätoivoavioliittoja" jossa naimisiin on menty perheen perustamisen ja lastenkasvattamisen takia. Mikä ei ole ollenkaan huono syy.
Nykyajan populäärikulttuurin prinsessasadut vaan aiheuttaa naisille paineita mennä naimisiin sen unelmien prinssin kanssa jota joutuukin sitten odottamaan ja odottamaan ja odottamaan ... No onneksi naiset pystyy valehtelemaan itselleen tarvittaessa kun biologinen kello alkaa tikittämään heh heh.
Järkiavioliitto on eri asia kuin epätoivoavioliitto. Epätoivoavioliitossa kumpikin osa puoli on tyytymätön puolisoonsa ja toivoisi saavansa paremmin, mutta joutuu tyytymään siihen matala tasoiseen kumppaniin.
Järkiavioliitto sen sijaan on tunteeton platonin ratkaisu tilanteeseen jossa kumpikin näkee siitä hyötyä. Järkiavioliitto ei välttämättä ole epätoivoavioliitto.
Epätoivoavioliitto on aika raflaava termi, parempi olisi ehkä "lumeavioliitto" jossa puolisot valehtelee itselleen ja toisilleen että unelmien liitossa tässä ollaan.
Väittäisin että suurin osa avoliitoista on tällaisia. Hassuinta asiassa on että tällaiset liitot kestää jos ei jopa paremmin kuin ns. rakkausliitot.
Kyllä te jotka keksitte näitä ihmemääritelmiä, jotta kestäisitte sen, että toiset ihmiset ovat oikeasti tyytyväisiä elämäänsä, olette itse sitä alinta kastia. JOs sen sietäminen, että toinen on onnellinen tai muuten vain hyväntuulinen ja iloinen elämässään vaikkei teidän mielestä olisi sitä ansainnut, on vaikeaa, kannattaa suunnata katse siihen omaan napaan ja rueta tutkiskelemaan sitä, Tiedä häntä jos vaikka teillekin löytyisi syy elämään.
"eliittiluokan parit"? Ihan uteliaisuuttani kysyn, että millainen on eliittiluokkaa kuuluva ihminen?
Teiltä apinoilta pitäisi kieltää pääsy nettiin. Ota banaani.
Alemman tason pari on aviopari jotka kumpikin ovat matalatasoisia: nainen on ruma ja mies on ATM. Mutta alemman tason parit eivät aina ole silti epätoivoliitossa, koska he tietävät etteivät saisi parempaa, ja siksi eivät epätoivoisesti edes etsi korkeampitasoista puolisoa.
Sensijaan epätoivoliitossa jompikumpi tai kumpikin puolisoista ei ymmärrä ettei saa parempaa, että on ns "matalamman tason aviopuoliso", eikä siten ole mahdollisuuksia parempaan yrityksistä huolimatta. Epätoivoisuus syntyy juuri siitä ettei aviopuoliso tajua omaa tasoansa ja yrittää epätoivoisesti parempaa.
Kuulostaa melko suomenruotsalaiselta maailmankatsomukselta...
Kellä on nykyään voimaa märehtiä tuollaisia, kuulostaa nousukauden juppien "mun vaimon silarit onkin isommat kun sun vaimon silarit"-hiekkalaatikkoleikiltä. Kun aikaa riittää joutavaan eikä yhteinen tavoite ole selviytyminen vaan tietynlainen imago ystävien silmissä, niin kaitpa sitä jää tällaiseenkin jollakin aikaa....
Ja tämä taitaa olla enemmän naisten vaiva (ATN), jos ei sitten pelimiehet ja metroseksuaalit ole alentuneet samaan turhamaisuuden luokkaan...
Ja ylemmän tason aviomiehenkö tunnistaa sitten siitä, ettei hän katsele muita naisia. Hah hah....
Tosiasiassa oikea mies katselee naisia olipa naimisissa tai ei ja miksei katselisi. Kyllä minun mieheni saa naisia katsella, ei se ole minulta pois. Siitä huolimatta avioliitossamme pyyhkii hyvin.
Mitähän mahdat tarkoittaa kun soperrat "kun ei saanut parempaa?". Kaikkea sitä tänne luuserit kirjoitteleekin.
Kyllä aina voi löytyä joku parempi. Vielä tasokkaampi. Kun ei millään voi käydä kaikkia maailman naisia ja miehiä läpi varmistuakseen, että löytää sen maailman tasokkaimman kumppanin, eikä joku päivä kadulla tule tasokkaampaa vastaan ja ala katseleen sinnepäin.
Ja onko kyse nyt ulkonäöstä vai mistä tasosta? Koulutuksesta, ammatista, omaisuudesta...? Ja millä perusteella sun mielestä puoliso valitaan? Ei puoliso ole kuin auto. Että mennään kauppaan ja valitaan sieltä mielyttävin, jos vaan rahat riitää. Jos ei niin tyydytään sitten toiseks, kolmanneks tai neljänneks parhaaseen vaihtoehtoon.
Miten ois rakkaus yms. asiat? En ymmärrä mitään tasojuttuja. En edes tiedä millä tasolla itse mahdan sitten olla?
Joo mä tunnustan, vaikka rakastan miestäni niin olen katsellut muita miehiä. Esim. Johnny Deppiä, Brad Pittiä, Mel Gibsonia, Jude Law:ta jne. Johtuukohan se nyt sitten siitä, että mulla ei ole tarpeeks korkeatasoista miestä? Jos olisi, en katselis muita?
Kuka nämä ”tasot” kykenee määrittelemään ja mitä arvopohjaa niillä on?
Tämän perusteella pitänee olettaa muutamia juttuja. Avioliitto on siis yksi arvostuksen (Kenen? Miksi?) mittari, siihen on mentävä keinolla millä hyvänsä? Silloin puoliso ”saadaan”, eikä kyseessä ole kahden tasaveroisen ihmisen keskinäinen päätös ja tahto.
Epätoivoliitto syntyy ehkä siitä, että keskinäistä kunnioitusta ja rakkautta ei ole, eikä kyetä kehittämään omaa henkistä puolta. Toisin sanoen kyse on hyötysuhteesta, ei ihmissuhteesta, eikä siis rakastamisen taidosta.
Vaikka olisi kuinka ”ylempi tasoinen”, ja saisi ”haluamansa” (tuotteen?) puolison, häneen pätee sama. Eli hänkin on siis henkisesti alhaisella tasolla koska ei kykene luomaan rakastavaa ja tasaveroista ihmissuhdetta.
Mikä on ”parempi”? Millä tavoin parempi? Hellempi ja rakastavampi? Oppimishaluisempi? Joustavampi? Yritteliäämpi? Työteliäämpi? Oikeudenmukaisempi? Huomioon ottavampi? Tasapainoisempi? Pitkämielisempi? Äidillisempi/isällisempi? Huumorintajuisempi? Taloudellisempi? Organisoivampi? Onko hänellä enemmän erilaisia taitoja?
Mikäli ajat takaa sitä, että miehellä pitää olla ”nainen” (ts. tuote) joka on ”haluttava” myös kaikkien muiden miesten mielestä, niin se on askel taaksepäin. Kun ennen suku valitsi puolison, niin nyt kai sitten ”markkinayhteisö” valitsee sen. Pian kai on konsulttitoimistoja jotka etsivät sen ”paremman” ja jonka kanssa saa mennä avioon. Ne sitten palvelevat näitä epäitsenäisiä ja henkisesti alemmalla tasolla olevia ”YTM:iä”, jotka eivät kykenen enää normaaleihin parisuhteisiin.
Ketkä niitä nössöjä sitten onkaan?
Ihmiset arvostavat eri asioita, joten jos pitäisi kehitellä joku tasoasteikko mihin ihmiset laitellaan niin se olis varmaan kaikilla erilainen. Mikä on se taso sitten minkä perusteella puoliso pitäisi valita? Katsotaanko, että mitkä on ne "vaatimukset" mitä suurinosa on laittanut? Ja kelpuuttaisitko kenet vaan, joka on sillä omalla tai korkeimmalla tasolla? (korkeimmalla tasolla olevistahan me kaikki siis haaveillaan?)
Ap. kirjoittajalla ilmeisesti on jokin oma tasomäärittely. Ja hän on päätellyt tuttavapariskunnistaan, että he kuuluvat esim. tasolle F. Kyseiset parit voi olla ihan onnellisia, mutta hän vain luulee ulkopuolisena, että he eivät ole. Koska hän ei olisi jos olisi samassa heidän housuissaan. Mutta katsos, ihmiset ovat erilaisia. Itse en ole kovasti ajatusta suonut tuttujen pariskuntien kumppani valinnoille ja parisuhteiteille. Jos ei nyt sitten toinen satu olemaan erityisen kummallinen.
Nimimerkin mummomuori* maininta konsulttitoimistoista oli hyvä juttu!
"Tasot" määrittelee "markkinayhteisö". Sosiaalinen ympäristö jossa jokainen elää. Näin on aina ollut ja tulee olemaan.
Ihmissuhteissa on aina mukana myös hyötysuhde. Toiselta saadaan jotain mitä halutaan; rakkautta, turvaa, sosiaalista arvostusta. Miksi naiset pariutuvat lähes aina sosiaalisesti ylöspäin ?
Nykyaikana juuri naisella pitää olla "mies" (ts. tuote) joka on ”haluttava” myös muiden naisten mielestä. Kun ennen suku valitsi puolison, niin nyt sitten ”naisten markkinayhteisö” valitsee sen. On jo olemassa konsulttitoimistoja jotka etsivät sen ”paremman” ja jonka kanssa saa mennä avioon. Tuttavapiirissäni on paljon miehiä jotka olivat nuorempina opiskeluaikanaan näkymättömiä naisten silmissä, koska he eivät täyttäneet markkinayhteisön kriteerejä.
Naiset ovat itse ajaneet itsensä nurkkaan. Miesten täytyy täyttää tietyt vaatimukset ennen kuin mies kelpaa. Kun sitten näitä miehiä ei riitä kaikille (ei ole edes olemassa muualla kuin TV sarjoissa) joudutaan vaatimuksia alentamaan jos se kumppani/aviopuoliso nyt halutaan saada. Se työpaikan Pate alkaakin vaikuttaa ihan mukiinmenevältä kaverilta.
Suurin osa avioliitoista on näitä ns. "epätoivoavioliittoja". Ymmärrän kyllä ettei sitä haluta itselle myöntää. Jos ne alkuperäiset haaveet olisi edes vähän realistisempia ei mitään ristiriita olisi.
itseni ei ole tarvinnut elää “markkinayhteisössä”! Sosiaalinen ympäristö on asia jonka ihminen itse valitsee, keiden kanssa haluaa olla ja keitä arvostaa. Toki meitä aivopestään sillä, että on joku mystinen´”muut”, jotka määräävät elämästämme.
Ihmissuhteiden ajatteleminen hyötysuhteena on jo osoitus vieraantumisesta. On vähän eri asia rakastaa ja välittää tai käyttää hyväksi muita. Tuskin vastasyntynyt niin ajattelee, että hän käyttää äitiään hyväkseen saadakseen ravintoa ja huolenpitoa. Jokainen meistä tarvitsee toisia ihmisiä, mutta vastavuoroisuuden periaatteella. Kun minä saan pitää huolta, välittää, tukea ja helliä, niin myös minulle annetaan. Eli mitä enemmän annat, sitä enemmän saat.
Nuorena haaveillaan, se nyt kuuluu ihan normaaliin kehitykseen (ellet satu tietämään?), ja realismi kasvaa vuosien myötä. Ehkä tuo epärealismi kertoo vain siitä, että nykynuorien ei tarvitse kasvaa aikuisiksi, ehkä vasta joskus 30 v ikäisinä?
Varmaan tarkoitat naisilla juuri näitä nuoria ja kypsymättömiä tapauksia? Naisia on myös vanhemmissa ikäluokissa, jopa nuoremmissakin on normaaleja tasapainoisia naisia. Eli käsittelet varsin pientä marginaaliryhmää. Heitä on aina ollut ja tulee olemaan, narsistisia materiaalin himossa eläviä ihmisiä (niin miehiä kuin naisia) jotka solmivat kulissiliittoja. He maksavat siitä tunnetasolla, ohuilla ja manipulatiivisilla ihmissuhteilla ja henkisellä yksinäisyydellään.
Onneksi ei vielä tarvitse hakea avioliittolupaa miltään konsulttitoimistolta, vaan saamme ihan itse päättää, kenen kanssa avioidumme. Se on ihan eri asia, kuinka paljon annamme muiden vaikuttaa päätöksiimme!
Suurin osa avioliitoista taitaa kuitenkin olla hyviä ja rakastavia suhteita. Vain 2000 luvulla solmitut liitot tuntuvat olevan ongelmallisia - niistä suurin epäonnistuu. ehkä juuri siksi että mennään naimisiin sen “tasokkaan” miehen/naisen kanssa, joka sitten ihmisenä onkin sopimaton. Ilmiö kertoo vain kypsymättömyydestä.
Näkökulmastani “tason alentaminen” siis tarkoittaa sitä, että ymmärrys on kasvanut siihen että me kaikki ihmiset olemme vaillinaisia ja viallisia. Opimme katsomaan vähän pintaa syvemmältä ja rakastamaan aidosti toista. Emme enää juokse muodin tai kavereiden talutusnuorassa. Uskallamme tehdä itsenäisiä päätöksiä ja tehdä elämästä ihan omannäköisen.
"Sosiaalinen ympäristö on asia jonka ihminen itse valitsee, keiden kanssa haluaa olla ja keitä arvostaa. "
Asia ei ole mielestäni näin yksinkertainen puhdas valintatilanne. Kyllä meihin vaikuttavat muiden mielipiteet ja arvostukset vaikkemme niin tahtoisi tai sitä edes aina huomaa.
Nuorena haaveillaan, mikä on ihan luonnollista, mutta mielestäni on aika hassua kun ne haaveet on vielä 25 v samat (tai jopa epärealistisemmat) kuin 15 vuotiaana.
"Näkökulmastani “tason alentaminen” siis tarkoittaa sitä, että ymmärrys on kasvanut siihen että me kaikki ihmiset olemme vaillinaisia ja viallisia. Opimme katsomaan vähän pintaa syvemmältä ja rakastamaan aidosti toista. Emme enää juokse muodin tai kavereiden talutusnuorassa. Uskallamme tehdä itsenäisiä päätöksiä ja tehdä elämästä ihan omannäköisen."
Näinhän se pitäisi olla. Mutta onko nyt välttämättömyydestä tehty hyve ? Mitä minun pitäisi miehenä ajatella ? Kun naisen viimeinen käyttöpäivä (yli 30v) perheenperustamisen kannalta alkaa lähestyä niin hupsista. Naimattomat naiset alkavat arvostaa täysin eri asioita miehessä.
Maailma on tosiaan muutunut parissakymmenessä vuodessa. Aikaisemmin perhe perustettiin alle 25 v. "Bailausikä" kesti makisimissaan 5 vuotta. Tämä aiheutti sen että jos halusi miehen saada se piti valita nopeasti ja pienemmästä populaatiosta. "Tavallisilla" miehillä oli ihan hyvät mahdollisuudet parisuhdemarkkinoilla. Nyt perheenperustamista lykätään erilaisilla verukkeilla: pitää saada kokea ja elää ennen avioliittoa ym. roskaa. Vaikka kyse on siitä että odotetaan edelleen sitä miestä joka vie jalat alta (jota ei ole olemassakaan). Avioliitto solmitaan sitten kun on se viimeinen pakko ja valehdellaan itselle ja muille että löytyihän se unelmien kumppani vihdoinkin.
Ei ihmissuhteissa ole kysmys "oikeista ominaisuuksista", vaan kemioista ja omista mieltymyksistä. Toisen mielestä jokin asia jossain ihmisessä on aivan kauhia ja toisen mielestä taas vallan söpöä. Muista yhden miehen, joka sanoi, että eihän se ole nainenkaan, jos sillä ei ole kunnon pohkeita. Joku toinen taas tykkää "ohutjalkaisista". Mutta toki loppujen lopuksi kokonaisuus ratkaisee. Jonkun ihmisen kanssa on vaan hyvä olla. Me itse käyttäydymme eri ihmisten kanssa vähän eri tavalla, koska erilaiset ihmisets saavat meissä erilaisia puolia esille. Yksi hyvä sääntö on, että "I like who I am when I am with you".
Kukaan ei ole syntynyt tänne vahingossa ja mitkään ominaisuudet eivät määritä meidän arvoamme. Kukaan ei ole kaikkien mielestä huippu ja kaikki on jonkun mielestä huippu. Tärkeää on löytää se, johon sinä rakastut ja kuka rakastuu sinuun. ei muiden mielipiteillä ole väliä!!!!
Kyynisesti päättelet siis, että suurin osa avioliitoista solmitaan nykyään kenen tahansa kanssa sitten kun on "pakko". No, leikitään että asia on näin. Ennenvanhaan siis perhe perustettiin jo alle 25 v. eli ympäristö painosti perustamaan perheen nuorena. Tällöin puoliso valittiin nopeasti pienestä porukasta periaatteella "vähiten huono" kun oli "pakko". Miten tilanne siis poikkesi nykyisestä, muuten kuin perheenperustamisiän osalta?
Todellisuudessa nykyään ei onneksi ole mitään pakkoja perheen perustamiseen, ja maailmasta löytyy myös selväjärkisiä, ei täysin kyynistyneitä naisia ja miehiä.
muuttunut siten, että kova verotus on nostanut esim asuntojen hinnat pilviin ja palkasta käteen jäävällä rahalla saa aina vaan vähemmän kuin ennen.
Siinä missä mun oli 1995 helppo mennä naimisiin, tehdä eka lapsi ja ostaa rivarikaksio 25 vuotiaana, niin nykyhintaisten vastaavien rivarikaksioiden hinnalla kannattaa ensiasunnoksi nyt rakentaa pientalo omalle tontille.
Perheen perustamiseen tarvittavien pääomien luominen kestää nykyisin siis kauemmin ja jotta suomi ei muuttuisi nykyisestä 70% kommunistisesta valtiosta 100% kommunistiseksi, ei kannata äänestää. Niin kauan kuin 70% populasta on niin hörhöä, että uskovat huijaavaan välilliseen demokratiaan, muutosta ei tapahdu.
mistähän aikakaudesta kerrot?
Asiat mitkä ovat muuttuneet, ovat hiukan toisia.
Ennen piti työhön päästä nopeasti käsiksi (käsittelen 70 lukua). Oltiin köyhempiä ja kaikilla ei ollut mahdollisuuksia opiskella. Töitä tosin löytyi helpommin.
Kotoa lähdettiin aiemmin, koska asunnot olivat pieniä, ja nuorille kelpasi jopa alivuokralaiskämpät ensiasunnoksi. Naimisiin mentiin, koska avoliitot olivat vielä uusi juttu, eikä niin hyväksyttyä kuin nyt.
Nyt asutaan avoliitossa ennen avioliittoa. Samoin seksuaalinen käyttäytyminen on vapautunut, suhteita on ennen sen puolison löytymistä useampia. Parisuhteen vaatimukset ovat kasvaneet, toisen täytyy olla ”valmis” kaikin tavoin, yhdessä kasvamista pidetään liian työläänä.
Tuolloin elintaso oli kaikilla vaatimaton. Tavallista oli että omasta tilistä ostettiin vasta huonekalut, taloustavarat, stereot ja telkkarit. Kotia siis laitettiin monen vuoden ajan eikä niin kuin nyt, kaikki valmiiksi kerralla suurella rahalla (vanhempien?). Omaa omistusasuntoa varten säästettiin ja kituutettiin vuosikausia.
Nyt elintaso on huikeasti korkeampi ja sitä halutaan vielä nostaa, ennen kuin aletaan perustaa perhettä. Perhe koetaan kuluna ja haittana, ennen se oli elämään luonnollisesti kuuluva asia. Koska edullisia vuokra-asuntoja on vaikea saada, pakotetaan ottamaan hillittömät velat omistusasuntoihin ja lapsille ostetaan rompetta ja ryönää kaaosmaiset kasat. Samaan aikaan painaa opintolainat ja toki autot ja pelit on oltava ennen kuin lapsia edes ajatellaan – menot kasvavat määriin, joita ei tavallisella työllä juuri kuitata.
Nuoria oli tuolloin enemmän suhteessa kuin nyt. Nuoret alkoivat liikkua (omat autot, mopot, julkinen liikenne jne.) ja kokoontua (tilaisuudet, harrastukset), joten mahdollisuus tavata toisiaan oli paremmat. Ei öhjötetty kotosalla tai baarien nurkissa.
"Eiköhän iso osa avioliitoista ole näitä "epätoivoavioliittoja"."
Olen varmaan sitten sokea, kun en ole huomannut tuollaista ilmiötä! Ja itse en ainakaan usko, että minulle parempaa miestä edes löytyy! Enkä kyllä ole haku päällä. Minkäänlaista epätoivoa ei kyllä ollut kun solmin avioliittoni!
juuri tällainen mies, ryhtivikainen vaikkakin urheilua harrastava nyhverö, joka asui kotona vielä 27-vuotiaana. Ihan söpö ja mukava kuitenkin, ja luulin että koska en ole ruma ja olen edes akateeminen, niin oltaisiin suht koht samaa tasoa.
Mutta kun ei. Äijä kyylää koko ajan sellaisia meikattuja sihteerityyppisiä naisia. On jopa pahoittanut mieleni sanomalla, että pitää sellaisista eniten. Mutta sellaiset naiset saavat pukumiehiäkin, eivät ne huoli aateeämmiä koodareita... Mutta se ei häiritse miestä, eikä hän näe ristiriitaa sen välillä että on pahoittanut mieleni etsimällä parempaa, vaikka samaan aikaan väittää välittävänsä minusta.
Eli voi olla myös niin, että ollaan samaa tasoa yleisesti ottaen, mutta vääränlaisia, painotukset on väärin? Eli minun pitäisi olla sellainen meikattu sihteerikkö mieluummin kuin urheilullinen ja menestyvä tutkijatyyppi.
Tai sitten mieheni on vain kusipää ATM?
Vituttaa. Nykyiset parisuhdepelit ovat kamalia, en halua enää uudestaan suhteeseen jos/kun tämä kariutuu. :(
siitä on kuitenkin vielä pitkä matka todellisiin tekoihin. Toki on epäystävällistä tuijottaa toisia naisia, mutta joidenkin tyttöystävien mielestä miehen ei pitäisi edes huomata toisia naisia. Eli jotenkin ihmeellisesti miehen pitäisi kävellä kaupungilla laput silmillä, mutta samaan aikaan ei saisi törmäillä siellä käveleviin isotissisiin naisiin.
Miten vitussa? Joko silmät on pidettävä auki, jolloin näkee ne minihamenaiset, tai sitten pitää kävellä silmät kiinni ja kompastua niihin.
Realismia peliin, naiset!
laput silmillesi. Voidaanhan me isotissiset pyyhkäistä vaikka hajuksi poskeasi tai suun vierestä. Ähä kutti et näkisi minkä ikäisiä tai näköisiä olisimme ;D ;D
Kun elämä alkaa pyöriä muiden ja itsen esineellistämisessä ATM/YTM-tasolla niin yksinäisyys tulee 100% varmuudella jatkumaan hautaan asti.
Tämä tapahtuu vaikka vierelle lopulta löytyisikin jokin ylemmän tai alemman tason lihahuonekalu kumppanin virkaa toimittamaan.
Kokonaan pelkästään katkerien vanhojen poikien ja piikojen katkeruudesta syntynyt määritelmä muuttaa lopulta kaikki ihmiset ympärillä eri arvoisiksi status-esineiksi ja eristää samalla käyttäjänsä kanssaihmisistä lopullisesti..