Vanhane vai Korhonen puhuu niin totta kuin osaa? :)

18.6.2009 HS: ”Kesärannassa neuvotellut eläkejohtaja esitti Novan ja Kevan kauppojen tekoa
Yli 20 miljoonaa euroa eläkerahaa Novan hankkeeseen Rovaniemellä
Markku Kauppinen kertoo olleensa Kesärannassa iltapäiväkahvilla
Vaalirahoituskeskusteluun yllättäen noussut Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) toimitusjohtaja Markku Kauppinen (kesk) esitteli Kevan hallitukselle kaupat, joilla 20 miljoonaa euroa eläkerahaa siirtyy kiinteistönkehittäjä Novan hankkeeseen.
Toimitusjohtaja Kauppinen esitti hallituksen kokouksessa joulukuussa 2007, että Kevan hallitus hyväksyy Rovaniemelle nousevan moottorikelkkatehtaan oston Nova Kiinteistökehitykseltä, joka on osa Nova Groupia.
Kevan poliittisesti koottu hallitus hyväksi Kauppisen esityksen.
Tieto Kauppisen roolista hankkeen kannattajana nousi uuteen valoon tämän viikon alussa.
Maanantaina kävi ilmi, että Kauppinen osallistui niin sanottuun Kesärannan kokoukseen, jossa Nova-ryhmän johtomiehet Tapani Yli-Saunamäki ja Arto Merisalo, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk) sopivat Novan roolista vaalirahoituksessa.
Asiasta kertoi maanantaina pääministeri Vanhanen, jonka mukaan Merisalo ja Yli-Saunamäki "kertoivat pyrkivänsä keräämään 200000 euroa".

vs.

Korhonen tänään:

"Keva ja Markku Kauppinen
Minua on pyydetty kertomaan tapaamisistani Kevan entisen toimitusjohtaja Markku Kauppisen kanssa. Tunnetusta Kesärannan tapaamisesta tammikuussa 2007 toistan aiemmin toteamani:
Kauppinen teki selväksi, ettei hänellä ja Kevalla voi olla roolia puolueiden vaalirahoituksessa.
Olen ollut Kevan vieraana kolme (3) kertaa, lisäksi olen osallistunut toimitusjohtaja Kauppisen 60-vuotispäivävastaanotolle Kevan tiloissa. Ensimmäinen tilaisuus järjestettiin, kun tuoreena puoluesihteerinä halusin perehtyä Kevan toimintaan. Keskustan puoluetoimistolta tilaisuudessa mukana olivat puoluesihteeri, hallintopäällikkö Aki Haaro, joka tuli tilaisuuteen myöhässä, ja vaalisuunnittelija Lasse Kontiola. Julkisuudessa esitettyjen huhujen johdosta pidän hyvänä, että Keva on pyytänyt Keskusrikospoliisia suorittamaan asiassa tutkinnan.
Toisella kerralla oli kyseessä vanhojen kekkoslaisten muisteluilta, jossa sain kunnian olla mukana. Kolmannella kerralla Kevan vieraana oli Keskustan puoluetoimiston henkilökunta. Saimme isäntänä olleelta toimitusjohtajalta ajankohtaiskatsauksen eläkevakuuttamisesta. Samalla pidimme Kevan tiloissa oman sisäisen koulutustilaisuutemme. Yhden kerran toimitusjohtaja Kauppinen on ollut vieraanani puoluetoimistolla.
Yhdessäkään tapaamisessa ei ole keskusteltu Kevan tai Kauppisen osallistumisesta Keskustan puoluerahoitukseen. Mitä muutoin tulee Kevan toimintaan, sen arviointi ei kuulu Keskustan puoluesihteerille."
9167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

.

jos tähän ei tule kohtsillään selvyyttä erotetaan varmuuden vuoksi molemmat :):):)

Äänestä
  • mtk-y

    Äänestä

  • Otsikossa hymiö kirjoitti:

    mtk-y

    .

    tämän kaltainen pelleily ei voisi jatkua kuukausikaupalla

    Äänestä

  • Otsikossa hymiö kirjoitti:

    mtk-y

    Hän sai kokonaista neljä kirjainta lainaamatonta tekstiä aikaiseksi!!Huraa!!

    Äänestä



"...ei ole keskusteltu Kevan tai Kauppisen osallistumisesta Keskustan puoluerahoitukseen."
- - - - -

Ei kuullosta uskottavalta, vaikka olisi tottakin.

-Jäbä

Äänestä
  • "Maanantaina kävi ilmi, että Kauppinen osallistui niin sanottuun Kesärannan kokoukseen, jossa Nova-ryhmän johtomiehet Tapani Yli-Saunamäki ja Arto Merisalo, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk) sopivat Novan roolista vaalirahoituksessa.
    Asiasta kertoi maanantaina pääministeri Vanhanen, jonka mukaan Merisalo ja Yli-Saunamäki "kertoivat pyrkivänsä keräämään 200000 euroa".

    Äänestä

  • Otsikossa hymiö kirjoitti:

    "Maanantaina kävi ilmi, että Kauppinen osallistui niin sanottuun Kesärannan kokoukseen, jossa Nova-ryhmän johtomiehet Tapani Yli-Saunamäki ja Arto Merisalo, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk) sopivat Novan roolista vaalirahoituksessa.
    Asiasta kertoi maanantaina pääministeri Vanhanen, jonka mukaan Merisalo ja Yli-Saunamäki "kertoivat pyrkivänsä keräämään 200000 euroa".

    Oiva?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Otsikossa hymiö kirjoitti:

18.6.2009 HS: ”Kesärannassa neuvotellut eläkejohtaja esitti Novan ja Kevan kauppojen tekoa
Yli 20 miljoonaa euroa eläkerahaa Novan hankkeeseen Rovaniemellä
Markku Kauppinen kertoo olleensa Kesärannassa iltapäiväkahvilla
Vaalirahoituskeskusteluun yllättäen noussut Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) toimitusjohtaja Markku Kauppinen (kesk) esitteli Kevan hallitukselle kaupat, joilla 20 miljoonaa euroa eläkerahaa siirtyy kiinteistönkehittäjä Novan hankkeeseen.
Toimitusjohtaja Kauppinen esitti hallituksen kokouksessa joulukuussa 2007, että Kevan hallitus hyväksyy Rovaniemelle nousevan moottorikelkkatehtaan oston Nova Kiinteistökehitykseltä, joka on osa Nova Groupia.
Kevan poliittisesti koottu hallitus hyväksi Kauppisen esityksen.
Tieto Kauppisen roolista hankkeen kannattajana nousi uuteen valoon tämän viikon alussa.
Maanantaina kävi ilmi, että Kauppinen osallistui niin sanottuun Kesärannan kokoukseen, jossa Nova-ryhmän johtomiehet Tapani Yli-Saunamäki ja Arto Merisalo, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk) sopivat Novan roolista vaalirahoituksessa.
Asiasta kertoi maanantaina pääministeri Vanhanen, jonka mukaan Merisalo ja Yli-Saunamäki "kertoivat pyrkivänsä keräämään 200000 euroa".

vs.

Korhonen tänään:

"Keva ja Markku Kauppinen
Minua on pyydetty kertomaan tapaamisistani Kevan entisen toimitusjohtaja Markku Kauppisen kanssa. Tunnetusta Kesärannan tapaamisesta tammikuussa 2007 toistan aiemmin toteamani:
Kauppinen teki selväksi, ettei hänellä ja Kevalla voi olla roolia puolueiden vaalirahoituksessa.
Olen ollut Kevan vieraana kolme (3) kertaa, lisäksi olen osallistunut toimitusjohtaja Kauppisen 60-vuotispäivävastaanotolle Kevan tiloissa. Ensimmäinen tilaisuus järjestettiin, kun tuoreena puoluesihteerinä halusin perehtyä Kevan toimintaan. Keskustan puoluetoimistolta tilaisuudessa mukana olivat puoluesihteeri, hallintopäällikkö Aki Haaro, joka tuli tilaisuuteen myöhässä, ja vaalisuunnittelija Lasse Kontiola. Julkisuudessa esitettyjen huhujen johdosta pidän hyvänä, että Keva on pyytänyt Keskusrikospoliisia suorittamaan asiassa tutkinnan.
Toisella kerralla oli kyseessä vanhojen kekkoslaisten muisteluilta, jossa sain kunnian olla mukana. Kolmannella kerralla Kevan vieraana oli Keskustan puoluetoimiston henkilökunta. Saimme isäntänä olleelta toimitusjohtajalta ajankohtaiskatsauksen eläkevakuuttamisesta. Samalla pidimme Kevan tiloissa oman sisäisen koulutustilaisuutemme. Yhden kerran toimitusjohtaja Kauppinen on ollut vieraanani puoluetoimistolla.
Yhdessäkään tapaamisessa ei ole keskusteltu Kevan tai Kauppisen osallistumisesta Keskustan puoluerahoitukseen. Mitä muutoin tulee Kevan toimintaan, sen arviointi ei kuulu Keskustan puoluesihteerille."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu