Maya-kalenteri ja 2012 väärin ymmärretty

Pèter Bang

Väittääkö Maya-intiaanien kalenteri, että maailmanloppu tulee 2012. Ei tasan tarkkaan väitä. 2012 on heidän kalenterinsa mukaan uuden alku.

Maya-intiaanien vanhin Apolinario Chile Pixtun on lopen kyllästynyt kysymyksiin maailmanlopusta. Syynä on se, että mayalaisen kalenterin väitetään loppuvan 21.12.2012, mikä tarkoittaisi maailmanloppua. Chile Pixtunia pommitetaan nyt aiheeseen liittyvillä kysymyksillä, kertoo uutistoimisto AP.

Chile Pixtun tyrmää maailmanlopputeorian ja sanoo sen syntyneen länsimaisessa ajattelussa, ei maya-intiaanien keskuudessa.

- Palasin Englannista viime vuonna ja he tosiaan saivat minut kurkkuani myöten tätä, Apolinario Chile Pixtun sanoo.

Cornellin yliopistossa ”kysy astronomilta” -palstaa pyörittävä Ann Martin kertoo, että ihmiset tosiaan ovat peloissaan. Kysymyksiä tulee esimerkiksi neljäsluokkalaisilta lapsilta, jotka sanovat olevansa liian nuoria kuolemaan.

Kirjailija John Major Jenkins korostaa, että mayat suhtautuivat kyseiseen päivämäärään muutoksen ja uudistuksen aikana. Niin muidenkin pitäisi tehdä, jos mayojen kulttuuria haluaa arvostaa, Jenkins katsoo.

http://www.uusisuomi.fi/viihde/73735-maailmanloppu-2012-pelottaa-”olen-kurkkua-myoten-taynna”

49

12354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokija

      Nibirua on myöskin turha odottaa
      http://impact.arc.nasa.gov/news_detail.cfm?ID=125

      Kun yksi sykli loppuu niin alkaa uusi. Uuden syklin alkaminen nähdään ennenkaikkea mahdollisuuksina muuttaa asenteita. Nyt on tullut internet ja ihmisten välinen verkottuminen tälläkin tavalla, ja asenteena on globalisoituminen. Emme ole enää eristyksissä jossain torpassa kun on pelit ja vehkeet. Euroopan Unionin syntyminen kuuluu tähän samaan asenneilmapiiriin, tahdotaan häivyttää rajoja.

      Uusi aika on jo alkanut.

      • essi-85

        Hei kaikille 2012 pitäisi tulla niin pelätty mailmanloppu mutta Nasa on tunnustanut ettei mailmanloppua ole havainossa vasta kuin monen sadan vuodenpäästä vaan 2012-2013 on Paha Aurinkomyrsky joka ei ole tavallista pahempi joten ei kannata pelätä pienenpienkään että mailmanloppu tulee ihan tiettynä aikana ei todellakaan voi tulla sehän saattaa tulla vaikka sekunissa taivaalta sitä ei voi koskaan tietää milloin se tulee mutta ei kannata uskoa ja lukea tietoa mailmanlopusta koska se on vain potaskaa joista firmat saa mahtavat rahat kun ihmiset kiinnostuu jostakin mailmanlopun aiheesta esim Yksi kirja joka kertoo tieteestä on pelkkää potaskaa siinä sanotaan ettyää maapallon kierto radalle olisi tullut uusi planeetta joka voi nielaista maa pallon milloin tahansa nasa on tunnustanut että se ei ole totta joten ei saa uskoa kaikkea plörinää (NETISSÄ) netti on huono paikka siten koska sinne on helppo laittaa väärää tietoa joihin pienimmät sitten uskoo mutta voin sanoa että eläkää ihan rauhassa mitään pahaa ei tapahdu ja hommatkaa paljon foliota aurinkomyrskyä varten se hajoittaa sähkölaitteita kannattaa etsiä aiheesta aurin komyrsky asia siis Googlesta etsikää.

      • 4w36346
        essi-85 kirjoitti:

        Kerro esimerkkejä mitä voi tulla sekunnissa taivaalta joka tuhoaa kaiken elämän planeetallamme?

    • åpoo

      Kuinkahan mones aloitus tuokin oli tuosta samasta aiheesta?

      Ettekö te perkeleen puusilmät osaa katsoa aiempia ketjuja ja tarkistaa onko niistä jo aloitus tehty?

      Olette yhtä vammaisia kuin nuo uskovaisetkin

      • Mursunorsu

        Vuodesta 2012 on vouhkattu ihan tarpeeksi. Sanokaa minun sanoneen: "mitään ei tule tapahtumaan". Kukaan ei ole tajunnut, että maailmanloppu tulee seuraavana vuonna 13.13.2013, ei kun... Niin mitään ei tule tapahtumaan (ehkä suomi voittaa viimein jääkiekon, ei muuta)

      • kokija
        Mursunorsu kirjoitti:

        Tapahtuminen on lähinnä psykologista tapahtumista pään sisässä. Ne reagoivat tähän asiaan joille tämä on merkittävää. Niille joille Nibirut eivät merkitse mitään eivät reagoi, koska he eivät vaivaa päätänsä asialla.

        Kyse on lähinnä dramaattisista tarinoista, joilla voidaan vaikuttaa psykologiaan. Lapset uskovat ehkä satuihin jolloin heidän psykologiansa saa virikkeitä. Aikuisille on puolestaan suunnattu Nibiruja ja muita pseudotieteellisiä legendoja, ja ne ovat aikuisten virikkeitä.

        On näissä Nibiru -legendoissa ehkä jotain perää, mutta ihmiset ovat ylidramatisoineet ja materialisoineet ne, jolloin niistä on tullut konkreettisia tähtitieteellisiä juttuja.

        Kyllä legendoihin ja myytteihin uskominen voi muuntaa psyykettä johonkin suuntaan, jos niihin uskoo. Uskotaan vaikka että hyvä voittaa, sehän on hyvä juttu. Nyt se voi pukeutua siihen muotoon, että "Nibiru tulee ja poistaa pahan maailman, jolloin hyvä voittaa" ;-) Usko itsessään on voima. Jos uskoo vahvasti johonkin, niin uskomus voi alkaa toteutua itselle.

        Eri asia on se että kannattaako uskoa johonkin. Uskomukset muokkaavat vahvasti henkilökohtaista todellisuutta, olivat ne objektiivisesti totta tai ei. Siksi olisi tärkeää pystyä itse valitsemaan hyödyllisiä uskomuksia.

      • Westsider
        kokija kirjoitti:

        Niin silloin vanha aikakausi loppuu. Kun Uusi Hyvä tulee valtaan on vanhan, huonon tuhouduttava.

      • loppuu
        Mursunorsu kirjoitti:

        Vuodesta 2012 on vouhkattu ihan tarpeeksi. Sanokaa minun sanoneen: "mitään ei tule tapahtumaan". Kukaan ei ole tajunnut, että maailmanloppu tulee seuraavana vuonna 13.13.2013, ei kun... Niin mitään ei tule tapahtumaan (ehkä suomi voittaa viimein jääkiekon, ei muuta)

        Maailmanloppu ja tuomiopäivä tulee vääjäämättä ennemmin tai myöhemmin. Henkilökohtaisena se tulee myös kuolemassa.

      • lähespätevä
        loppuu kirjoitti:

        Maailmanloppu ja tuomiopäivä tulee vääjäämättä ennemmin tai myöhemmin. Henkilökohtaisena se tulee myös kuolemassa.

        No ajatellaas, kun kalenteri päättyy, mitä mahtaakaan tapahtua?

        No sehän on selvää!

        a) Maailmanloppu, esim. Zombi invaasio, alienit, asteroidit, vedenpaisumus, maapallon halkeaminen, maapallon räjähtäminen, Jumala tulee ja rankaisee tai jtn, maapallon magneettikenttä katoaa jotenkin hienosti ja kaikki kuolee. Näitä teorioita on miljoonia.

        b) Päädytään toiseen ulottuvuuteen.

        c) Hankitaan uusi kalenteri.

      • essi-85
        lähespätevä kirjoitti:

        Hommataanpas kaikille intiaaneille oma kalenteri niin näkevät että suomessa ja muuualla on kalenteri joka ikisenä vuotena ja maya kalenteri loppui siksi että he eivät jaksaneet kirjoittaa kalenteria pitemmälle =) älkää olko huolissanne ette te voi olla niin höpsöjä että uskotte mailm anloppuun 2010 kesäkuun 35päivä piti tulla varma mailman loppu eipä tullutkaan viime viikolla olisi pitänyt maan iskeä isoon meteoriittiin ei osunu älkää uskoko noihin juttuihin =)

      • uskovainainen

        mitäs vikaa uskovaisissa?

    • -ishtar-

      Onko kukaan tietoinen millainen uusi alku on kyseessä? Mitä tulee tapahtumaan?
      Onko kukan ajatellut että ehkä ihmisten aika on ohi, mutta se ei tarkoita muita lajeja?

      • lopullinen

        Pitihän 1960-luvullakin tulla maailmanloppu. Sen sijaan tässä ollaan...hmp.....

      • myoi

        Kyseessä olisi ns parempi maailma, jossa voivat jatkaa ne, jotka kykenevät sopeutumaan tähän tulevaan maailmaan. Siihen päädytään 2-3 vuotta kestävien muutosten aikana. Muutoksesta selviää sitten ne, jotka pystyy luopumaan negatiivisesta ajattelusta jne. Koska nykyisellä ei joka tapauksessa pitkälle pötkitä, tämä nykyinen maailma ei vaan kestä sellaista rasitusta, jota ihmiset sen päälle kasaavat.

        ...kuulemma :)

      • lady no drugs
        myoi kirjoitti:

        exäni selitti samaa.. ja on juuri siksi ex.

        niin ja joo, hän alkoi myös syömään huumeita tämän uskomuksen takia. kuulemma valaistuu niiden avulla.

        aika sontaa minun mielestä.

      • suhvero1

        hei!
        Huomenna pitäis tulla se maailmanloppu, mut se on tutkittu, että se ei oo maailmanloppu vaan maailman merkkipäivä , koska huomenna tulee 13 neljäs vuosisata , eli perjaatteessa maailman syntymäpäivä :DD ja luultavasti se alku vaan tarkoittaa sitä, että hyvän pitäis tulla esiin jne. ihmisille ei oo siis tapahtumassa mitään, eikä muillekkaan mitään erikoista. uusia lajeja saattaa syntyä. Tieteellisesti oli tutkittu, että 21.12.2012 eli huomenna on vaan merkkipäivä ja se että mayojen kalenteri loppuu, ei tarkoita maailmanloppua.

    • Pieni karhu

      Tai ainakin dokkarissa tutkittiin sitä miksi Mayat katosi yhtäkkiä - mahdollisesti kalenteri jäi kesken, koska Mayat tapettiin.

      • gsgfhfhh

        Pieni karhu1 kirjoitti:
        Mayat ilmeisesti tapettiin

        Et ymmärrä Mayakalenterin ideaa, ei se ole kesken, vaan sen kierros kuljetaan loppuun ja alkaa uusi kierros. Vähän sama jos meidän kalenteri koostusi pp.kk.vvvv niin kalenterin viimeinen päivä olisi jotain 31.12.9999 ja sen jälkeen palattaisiin alkuun 01.01.0000, ei siis 01.01.10000 jossa lisätään vain nollia. Mayakalenterissa on siis vain tietty määrä numeromerkkejä, joiden jälkeen tullaan alkuun. Siis syklinen kalenteri joka pyörähtää ympäri.

      • hahhhahhahahahah
        gsgfhfhh kirjoitti:

        Mayat ei kadonneet mihinkään. Etelä-Meksiko on täynnä mayoja !!!!

    • maya ha acient

      ehkä inkat tai mitkä ne nyt olikaan tiesi enemmän kuin me ja jättivät meidän löydettäväksi sen mikä pelastaa maailman (kuulosta ihan hölynpölyltä enkä itse uskon kun vasta kun läydän todisteita)No mitä tiedän kristallikallot on totta mutta en sitten tiedä niiden tarkotusta? Jonkun pitäs ratkasta se mysteeri. (12 kristalli kalloa ja yksi pallo, ympäri maailmaa ja tähti tiede) Aloita etelä amerikasta ja jatka matkaa sinne asti kunnes päädyt egyptiin.

      • maya ha acient

        jos kiinnostaa niin yuotube ja haku sanoille cystal skulls ja dokumentit cystals skulls.

    • Kirjoittelen tähän (jaksoissa) hieman noista sykleistä, jotka liittyvät myös tuohon Mayojen ajan mittaamiseen.

      (Ensimmäinen osa)

      Omala tavalla voidaan sanoa erään ihmishistorian alkaneen noin 10 000 vuotta sitten. Silloin kun viime jääkausi väistyi ja holoseenikausi aloitti interglasiaaliajan, jossa nyt mennyt ihmisaikakausi siirtyy uuteen aikakauteen.
      Tähän meneillään olevaan holoseenikauteen kuuluu myös tämä nyt pajon julkituotu ja väittelyä osakseen saanut ilmastomuutos.

      Katsotaanpas hieman sitä suurta sykliä, joka tunnetaan nimellä Platoninen Suuri Vuosi. Näitä nimitetään myös presessionaalisiksi jaksoiksi. Ne käsittävät Gaian historiaa aina sen alkuajoista lähtien. Aikaan, jolloin se eriytyi aurinkokuntaan noin 5 miljardia vuotta sitten, ja jota me ihmiset nyt asutamme.

      Yksi tietolähde, joka on seurannut näitä syklejä on tieto, joka Mayoilla oli.

      Suurta Platonista vuotta määritettäessä käytetään hyväksi 1 asteen muutosta, joka tapahtuu kerran 72 vuodessa eli tämä on 50 kaarisekuntia per 1 vuosi. Tämä määrää tarkoin linnunradan eläinradan täydellisen läpikulun 72x360=25 920 vuoden presessionaalisen syklin.
      Vuosittaisilla aurigon- ja kuun pimennyksillä on oma tarkka tapahtumajaksotus ja niitä voidaan mitata.
      Mutta aina noin 41 000 vuoden periodilla tämä presessionaalinen sykli muuttuu ollen vakiomuutos.
      Tällä on myös vaikutuksensa maan akselin huojuntaan ja johtuu siitä, että Gaia on navoilta litistynyt ja muodostaa oblaattiellipsoidigeometrian, joka aiheuttaa napa-akselin presessionin, joka taasen 'osoittaa tai piirtää' taivaallisten napojen ellipsoidin ääriviivat 'taivaankanteen'.
      Tämä presessio sitten muuttuu vakiona suurten ajanjaksojen yhteydessä auringon, kuun ja toisten planeettojen vuorovaikutteessa, ja mahdollisesti asteroidien ja komeettojen gravitaatiovuorovaikutteesta.

      Tämän hetkinen laskennallinen presession nopeus on noin 71,6 vuotta per 1 aste tai 50,3 kaarisekuntia per 1 vuosi.
      Tämä on aiheuttanut Platonisen vooden redusoitumisen 25765 vuoden pituiseksi.

      Koska kuu etääntyy maasta saaden aikaiseksi vuorovesivaikutuksen, joka on noin 38 mm per 1 vuosi tai 38 km per 1 megavuosi, niin presessionaalisen kestoajan tulisi kasvaa huomattavasti miljoonien vuosien aikavälillä mitattaessa.
      Tämä etääntymisaste oli 600 miljoonaa vuotta sitten noin puolet tästä eli n. 20 mm per 1 vuosi, jolloin aurinkovuosi kesti noin 400 päivää, ja päivän kestoaika oli noin 22 tuntia.

      Seuraavassa jaksossa kerron taivaan liikkeiden huomioimisesta, joka on syklisyyden perusta ja kalentereiden keksimisen idea.

      • Yksi trooppinen vuosi on 365.24219 msd (msd=mean solar days) kuvaa Maan liikettä kiertoradalla auringon ympäri suhteessa kevätpäivän seisaukseen. Presessiosta johtuen on Trooppinen vuosi noin 20 minuuttia lyhyempi kuin tähtivuosi 365.25636 msd:tä ja joka mittaa maan rataa suhteessa 'kiinto'tähtiin.

        Elliptinen presession suhde 'kiinto'tähtiin vaatii noin 112 000 vuotta suorittaa loppuun sykli ja anomaalistinen msd vuoden 365.25964 suhde auringon periheliin lisää toiset 21 000 vuotta 113 000 vuoteen korreloidakseen kolme erilaista vuotta.

        Ekliptika-vuosi 346.62003 msd:tä määrää tarkoin välimatkan auringon suksessiivisen kulun ja kuun radan risteyskohdan välillä ja kun kuuristeyskohta liikkuu länttä kohden yli 19 astetta per 1 vuosi regressiossa, niin Saros-sykli, joka on hieman yli 18 vuotta kestävä sykli, ja 223 lunaatiota tai 6585.32 msd:tä on lähestulkoon tarkasti sama 19 ekliptika vuotta eli 6585.78 msd:tä.

        Msd:n (=keskimääräiset aurinkopäivät) ero sitten osoittaa saros-ekliptikan uudelleen esiintymisen siinä paikassa, joka on siirtynyt länteen päin - näin ollen se on 135 astetta.

        Tämän Saros-syklin Mayat, babylonialaiset ja muinaiset astronomit muinais-ihmis-historiassa tunsivat tarkoin.

        Kreikkalaiset ja hebrealaiset kalentereiden tekijät tunsivat taasen syklin nimeltä Metoninen-sykli, joka on sukua Saros-syklille.
        He korreloivat lunaation 19 vuoden syklin 19:ään Trooppiseen vuoteen 235:llä syndodisella kuukaudella, kukin niistä 29.53059 msd:tä 2 tunnin tarkkuudella.
        Tätä sitten verrattiin siviilivuoteen, joka on 365.2425 keskimääräistä aurinkopäivää ja on perusta Juliaaniseen vuosicenturiaan. 100x365.2425=36,524.25 keskimääräistä aurinkopäivää tai msd:tä.

        Mutta mitä tulee viimeisimpään ihmishistoriaan, niin tuota pitempää 133 000 vuoden sykliä voidaan käyttää hyväksi määriteltäessä tarkemmin ihmiskehittymistä nykyiseen nexus-pisteeseen lineaarisesti mitattuna kalenteritaulumittaustapaa käyttäen ja se onkin varsin mielenkiintoinen seurattava. Siitä jatkossa...

      • mirahey1 kirjoitti:

        Yksi trooppinen vuosi on 365.24219 msd (msd=mean solar days) kuvaa Maan liikettä kiertoradalla auringon ympäri suhteessa kevätpäivän seisaukseen. Presessiosta johtuen on Trooppinen vuosi noin 20 minuuttia lyhyempi kuin tähtivuosi 365.25636 msd:tä ja joka mittaa maan rataa suhteessa 'kiinto'tähtiin.

        Elliptinen presession suhde 'kiinto'tähtiin vaatii noin 112 000 vuotta suorittaa loppuun sykli ja anomaalistinen msd vuoden 365.25964 suhde auringon periheliin lisää toiset 21 000 vuotta 113 000 vuoteen korreloidakseen kolme erilaista vuotta.

        Ekliptika-vuosi 346.62003 msd:tä määrää tarkoin välimatkan auringon suksessiivisen kulun ja kuun radan risteyskohdan välillä ja kun kuuristeyskohta liikkuu länttä kohden yli 19 astetta per 1 vuosi regressiossa, niin Saros-sykli, joka on hieman yli 18 vuotta kestävä sykli, ja 223 lunaatiota tai 6585.32 msd:tä on lähestulkoon tarkasti sama 19 ekliptika vuotta eli 6585.78 msd:tä.

        Msd:n (=keskimääräiset aurinkopäivät) ero sitten osoittaa saros-ekliptikan uudelleen esiintymisen siinä paikassa, joka on siirtynyt länteen päin - näin ollen se on 135 astetta.

        Tämän Saros-syklin Mayat, babylonialaiset ja muinaiset astronomit muinais-ihmis-historiassa tunsivat tarkoin.

        Kreikkalaiset ja hebrealaiset kalentereiden tekijät tunsivat taasen syklin nimeltä Metoninen-sykli, joka on sukua Saros-syklille.
        He korreloivat lunaation 19 vuoden syklin 19:ään Trooppiseen vuoteen 235:llä syndodisella kuukaudella, kukin niistä 29.53059 msd:tä 2 tunnin tarkkuudella.
        Tätä sitten verrattiin siviilivuoteen, joka on 365.2425 keskimääräistä aurinkopäivää ja on perusta Juliaaniseen vuosicenturiaan. 100x365.2425=36,524.25 keskimääräistä aurinkopäivää tai msd:tä.

        Mutta mitä tulee viimeisimpään ihmishistoriaan, niin tuota pitempää 133 000 vuoden sykliä voidaan käyttää hyväksi määriteltäessä tarkemmin ihmiskehittymistä nykyiseen nexus-pisteeseen lineaarisesti mitattuna kalenteritaulumittaustapaa käyttäen ja se onkin varsin mielenkiintoinen seurattava. Siitä jatkossa...

        Ihmisen ja kulttuurien esiintymiset ja niiden syklisyydestä voidaan todeta, että noin 130 000 vuotta taaksepäin ajoittuu 'täydellisen' Neanderthallilaisen luonteenpiirteiden omaavan ihmisen löytö arkeologisissa fossiilitodistuskappaleissa ja noin 50 000 vuotta sitten Neanderthalin ihminen on jo paljolti hävinnyt Aasiasta ja noin 30 000 vuotta ajassa taaksepäin vähitellen se katosi Euroopasta.
        Noin 100 000 vuotta sitten esiintyi tähän asti suurin löydetty kädellinen Gigantopithecus. Tämä oli yli 3 metriä pituudeltaan ja painoi arviolta lähes 600 kg.
        Näitä fossiileja on löydetty Kaakkois-Aasiasta.
        Vanhimpia Homo Sapiens Sapiens luonteenpiirteitä omaavia fossiileja on löydetty 100 000 vuotta vanhoja ja kulttuurillisia hyppäyksiä luolamaalauksien ja taiteen tekemiseen alkoi näillä noin 30 000 vuotta sitten. Siirryttiin myös metsästäjistä maanviljelyn taitajiksi ja kotielämään tottuviksi pien-yhteisöeläjiksi.

        Holoseeniaikakauden saattelemana 10 000 vuotta sitten 'Mitochondrial Eeva' ja 'Y-kromosomin omaava Aatami' ovat ne äitipuoleista ja isäpuoleista sukuhaaraa noudattavat yleisimmät nykyihmisyyseloa edustavat esi-vanhempamme, kun käytetään geneettisiä merkitsemistapoja ja molekyylikoneistoja jäljittämään geneettisiä variaatioita menneisyydessä.

        Mitochondrial Eevan on sanottu eläneen noin 140 000 vuotta sitten lähellä Etiopiaa Afrikassa.
        Y-kromosmisen Aatamin on sanottu olevan vähintääkin 30 000 vuotta nuorempi kuin Mitochondrial Eevan, ja kenties kuitenkin vain 60 000 vuotta vanha, ja niinikään kotoisin Afrikasta.

        Vanhin löydetty Homo Sapiens fossiili määrittyy 160 000 vuoden ikään (vuonna 2003 Herton luokituksen mukaan). On myös sanottu, että Neanderthalit erosivat yleisestä suvusta Homo Sapiens suvun kanssa noin 300 000 vuotta sitten ja että geneettinen todiste osoittaisi Homo Sapiensin alkuperän Afrikan 'savanneille' 200 000 vuotta taaksepäin meidän nykyajasta.

        Mitä Mayan luvut kertovat asiasta niin siitä jatkossa...

        Ne kertovat asiasta niin, että evolutionistinen hyppy Homo Sapiensista, Homo Erectuksesta, Homo Sapiens Sapiensiin tai 'Viisaaseen ihmiseen' niin kuin he sitä kutsuvat, VIITEEN suureen aikakauteen ja edellä mainittuihin presessionaalisiin supersykleihin - 133 000 vuotta - muodostuvat seuraavanlaisesti.

        129 600 = 5 x 25,920 Platonista sykliä, joka käyttää hyväkseen 1 astetta per 72 vuotta presessionaalista keskiarvoa.
        12 Platonista sykliä tekee yhteensä 311 040 vuotta ja 311 040 vuotta sitten DNA-arkkitehtuuri, josta kehittyi moderni ihminen, tuli esiin ja jota mytologisesti kutsuttiin 'lemurian juuri-sielu-energiaksi' ja myös 'jättiläisiksi' ja myös 'Jumalan pojiksi', jotka myös impregnoivat 'ihmisen tyttäriä' (Genesis 6. 2-4)

        Yhtä vedenpaisumusta voidaan tässä tapauksessa pitää yhtenä nexus-pisteenä, jolloin aikaisempi hominoidi-evoluutio tuli tiensä päähän ja alkoi uusi aikakausi.
        Tuo aikaisempi hominoidi laji oli Homo Erectus, joka kulminoitui lemurian arkkityypissä ja sitten myötävaikuttavien Homo Neanderthalensiksen ja 'suurten ihmisapinoiden; Gigantphithecusten kanssa, sen jälkeen kun olivat itse kehittyneet Homo Habiliksesta ja Australopithecineksestä.
        Nämä esi-isät määritellään aikaperiodille 12 suurta sykliä taaksepäin 12 x 311 040 = 3 732 480 vuotta.
        Tämä on sitten syy siihen, miksi meidän antropologit ajoittavat Australopithecine ihmis-suvun esiintymisen ajalle, joka on noin 4 miljoonaa vuotta taaksepäin - sillä 13 suurta sykliä on yhtä kuin 4 043 520 vuotta!

        Aurinkokunta syntyi noin 5 miljardia vuotta sitten ja kesti kauan ennen kuin vasta 130 000 vuotta sitten kehittyi moderni ihminen.

        Mayat käsittelivät taitavasti arkkityyppistä aikamatriisia määritellessään tarkasti ensimmäistä Platonista sykliä kosmisen identtisyyden reformaationa.
        Mayat sovelsivat kymmenettä prinsiipiä ensimmäisenä prinsiipinä vanhan henkilöllisyyden metamorfoosiin uudeksi henkilöllisyydeksi ja tätä transformaatiota ihmisessä he kuvasivat yhdeksällä Ajanherralla (=voimanlähteellä).

        Mayat kutsuivat ensimmäistä Platonista sykliä nimellä Kauriin-aikakausi ja näin he luokittelivat eläinradan identtisyyden kymmenennen elementin juurireduktiona, 10=1 0=1 ja tämä heidän muinaisen tietämyksen esilletuomisena ja on kuvattuna Mazzarothin tähtikonstellaatioon.
        Mayat käyttivät transmutaatioon ihmisessä hyväksi kaikkia kymmentä voimanlähdettä, joita he sovelsivat sitten universumiin ja kaikkiin sen perusrakenteisiin. He mmyös näkivät kehittyvät planeetat itse-tajuisina olentoina.

        Siis kun historiallinen ihminen Homo Sapiens differentoitui tietoisuusolentona, 'eriytyi', sen homo sukulaisten ryhmästä (esim. Homo Neanderthalensista), niin silloin alkoi Platoninen Kauriin-aikakausi.
        Tätä ja kaikkia muita Platonisia syklejä voidaan siten verrata suoraan samanlaisiin 'Suuriin Vuosiin', vaikkapa hinduistisiin laskelmiin, joita kutsutaan nimellä Yuga.
        Satya Yuga, yhtä kuin Kultainen Hengen aikakausi, mietiskelyn aikakausi (Dhyana), kesto on 4 800 vuotta laskeutumisena (=tajunnan verhoutuminen).
        Tätä seuraa Treta Yuga Yuga, yhtä kuin Hopeinen Mentaalinen aikakausi, uhrauksen aikakausi (Yajna), kesto on 3 600 vuotta alaspäinmenon jatkuessa.
        Pronssi-emotionaalinen aikakausi, ollen palvonnan aikakausi (Archana), kestää 2 400 vuotta laskeutumisen jatkuessa.
        Tätä seuraa Kali Yuga, fyysisyyden Rauta-aikakausi, joka on almujen jakamisen aikakausi (Daana), ja tämän materialismiin vajoamiskauden pituus kestää 1 299 vuotta.
        Tästä nadiirista lähtee tietoisuuden kohoaminen takaisin Alkulähteeseen, Kotiin.

        Kaiken kaikkiaan laskeutuminen tajunnan täydellisen henkisen ymmärryksen tilasta materialistiseen tiheyteen suppean tiedostamisen tilaan kestää 12 000 vuotta ja jota seuraa toinen samanlainen tietoisuuden kohoaminen fyysisyydestä suppean tietoisuuden tilasta henkiseen uudestisyntymiseen vaiheittain.

        Platoninen Kauriin aikakausi päättyi 130 000 vuotta sitten ja alkoi Platoninen Vesimiehen aikakausi.
        Ensin mainittu aikakausi mahdollisti Homo Sapiensin rinnakkaiselon nyt erilaisten muiden homo lajien kanssa, kuin myös muiden lajien kanssa. Tuohon aikakausien vaihtumiseen asti Homo Sapiens ja Neanderthalin ihminen käyttivät samanlaisia työkaluja, mutta Platonisella Vesimiehen aikakaudella Homo Sapiens kehitti omaa teknologiaansa ja lisäsi omaa ymmärrystään käyttökelpoisten työkalujen käytön suhteen.

        Tätä seurasi Platoninen Kalojen aikakausi 26 000 vuotta myöhemmin ja tällä tavalla sen myötä 104 000 vuotta sitten rituaalinen käyttäytymismalli tuli esiin nykyihmisessä. Todisteet tästä on tullut esiin Israelin Qafzeh luolissa.
        Tuolloin alkoi symbolinen ajattelu ja älykkyyden soveltaminen sekä puhe alkoi myöhemmin olla tunnusomaista Homo Sapiensilla.
        Kielitaidon kehittymisestä tuli nykyihmisen seuraava suuri instituutio Platonisella Oinaan aikakaudella.
        Oinaan aikakausi 78 000 vuotta sitten.
        Tätä seurasi sitten Härän suuri aikakausi 52 000 vuotta sitten ja sen myötä moderni ihminen vakiinnutti oman paikkansa kaikilla mantereilla. Yhtenä todistelöytönä mainittakoon Australian Mungo ihminen, joka on määritelty 42 000 vuotta sitten eläneeksi.
        Myös geneettisesti voidaan todistaa nykyihmisen siirtyneen ulos Afrikasta (Aatami/Eeva) ja se kansoitti muut mantereet Oinaan aikakaudella.

        26 000 vuotta sitten alkoi Platoninen Kaksosten aikakausi ja se perusteellisesti vakiinnutti Cro Magnon ihmisen läheisemmän historian nykyihmisen Homo Sapiensin esi-isäksi.

        Seuraava Platoninen Ravun aikakausi alkaa vuonna 2012 Mayan aikataulumääritteen ja kalenteripäivitysten mukaisesti.
        Cro Magnon ihminen on läpikäynyt täyden presessionaalisen syklin ja on näin sallimuksessa määrätty kehittymään eteenpäin uuden ailkavan Platonisen syklin mukana, jolle on ominaispiirteenä kosminen kaksikykyisyys (telepatia), joka tulee olemaan suuren Ravun aikakauden työväline.

        Noista kymmenestä voimanlähteestä, joista Mayat puhuvat, ne vastaavat kosmogenesiksen kymmentä enkeliluokkaa (siis voimanlähdettä).

        Mayaa voidaan soveltaa tiettyjen aika-syklien tarkkaan määrittelyyn, sellaisiin kuin trooppinen aika-sykli ja siihen yhdistettävät vuodet käsiteltäessä taitavasti aika-matriisia kun lasketaan tiettyjä päiväyksiä, kuten esimerkiksi Tzolkin kalenterissa on esitetty ja ns. pitkässä ajanlaskutavassa 1.872,000 päivän tai KIN:n elokuun 11:sta päivästä 3114 eKr. joulukuuhun 21. 2012 jKr.

        5,200 TUN:n pitkä ajanlasku = 5,200 x 360 KINiä ja jotka ovat samat kuin 5,125.361917 Siviilikalenterivuotta ja näin ollen myös 260 x 20 x 360 KINiä = 72 x 26, 000 KINiä = 72 x 360 x 650/9 Tzolkin syklisyydessä.

        Mayojen pitkä ajanlaskutapa näin ollen ilmenee myös Platonisessa syklissä, Maya-sykliratiossa, ollen näin 360 x 72 x 365.2425/1,872,000=5.0572=25,920/5,125.362.

        Tämä mahdollistaa uudelleen kalibroinnin täsmällisiin VIITEEN presessionaaliseen sykliin Platonisessa syklissä, joista muodostuu Viisi Mayojen pitkää ajanlaskutapaa, 25,626.8096:ssa Siviili-vuoden 146.097 päivän 400-vuosi-sykliä soinnutettuna Mayan pitkään ajanlaskutapaan.

        Mayan HAAB on 365:n likiarvo aurinkovuodelle ja Mayan TUN on muinainen pyhänkirjan vuosi 360 päivälle eli KIN.

        Mayojen 'pyöreä kalenteri' on 52 HAABia tai 18,90 KIN:ä ja pyhä Tzolkin-syklikalenteri on 260 KIN:ä ollen 20x52=2x20x26=1040 KIN:ä
        Synkroni 52 HAABin ja 73 Tolkin välillä on siis 52x35-73x260=0 eli 18,980 KIN:ä

        Pitkässä ajanjaksolaskutavassa on olemassa 13 BAKTUNia. 1 BAKTUN = 144,000, KIN = 400 TUNia ja Mayan ajantaulu aikajaksottuu 13 BAKTUNiin ajasta 11. elokuuta 3114 eKr. aikaan joulukuun 12. 2012 jKr..

        Mayan Master-numero on Pacal Votan numero 1366560 ja se on numero, joka saa aikaan suuren harmonian Mayan synkronismiin: 1366560=3796 TUN = 44HAABia = 18,980x72 = 5256x260 = 584x2340 = 36x104x365=2920x468. Pacal Votan tärkeys 'Mayan Vapahtajana eli Hallitsevana Kosmisena Kristuksena on tämä numero 1366560.

        Pacal Suuri eli Pacal II syntyi 26. maaliskuuta vuonna 603 AD ja hallitsi ajasta 29. heinäkuuta vuodesta 615 AD lähtien elokuun 31. 683 AD asti Mayojen kuningaskunnassa Yucatanilla fyysisenä manifestaationa. Ajanjakso välillä 200 AD - 900 AD tunnetaan nimellä 'klassinen Mayan' aikakausi.
        Hallitsija Pacal Votan on yhtä kuin 'sulkakäärme' ja sitä kutsutaan myös nimellä 'hallitsija-Venus aamu- ja iltatähti.

        Mayan Master-numerossa Venus-syklit saavat ilmauksensa harmonisena 584 KINinä, kun taas 8 HAAB synkronoituu 5 Venus-syklin 584 KINin kanssa, jolloin Venus-synodinen aikajakso on mitattu 583,92 päivänä.
        Tämä tekee Venus-transition tunnetuksi kesäkuun 7. päivänä vuonna 2004 ja kesäkuun 5. 2012 kahdeksansina erityisinä Siviili-vuosina.

        Vähentämällä 'sulkakäärmenumeron 1366560 pitkästä ajanlaskutavan numerosta 1,872,000=144,000x13 antaa se tulokseksi klassisessa Mayan aikajaksossa Pacal Votan Nexus-pisteen eli 505,440=146,097x3 67,149 ja tällä tavalla kesä/talvipäivän seisauksen ajankohdan vuodelle 2012 korvaten luvun 1200 vuotta plus 67.149 päivää.
        Näin tulee vuoden 812 AD talvi/kesäpäivän seisauksesta Mayan-syklin erittäin tärkeä täydellistymisen ajankohta ja koska vuosi 800 AD on karkausvuosi Grekoniaanisessa kalenterissa, mutta koska vuosi 700 AD ei sitä ole, niin Pacal Votan osoittama päivä käynnistää Pacal Suuren ja tämä on 17. helmikuuta 629 AD ja tämä tapahtuu 26. Pacal II vuotta 2 26=28 päivää ennen hänen syntymäpäiväänsä Mayan hallinnon 14:ä vuotena.
        Tunnistamalla hänen valtaanastujaispäivän 'sulkakäärmeen hallinto', Pacal Suuri pystyy laskemaan hänen käärmenumeronsa taaksepäin määrittäen tarkoin 13 BAKTUNsin alkamisen 'Mayan lopun ajan' hetkelle, joka oli tuolloin elokuun 11. 3114 eKr..

        Myös historiallinen fakta on se, että Kaaba Mekkassa, joka on kaikkeista pyhin pyhäkkö Islamissa, voitettiin takaisin ja vihittiin periodilla 627 AD - 630 AD profeetta Muhammedin johdolla.
        Islamista tuli nuorin henkinen tulkittu tuntemus, sellaisten maailman uskontojen jälkeen kuin ovat kristillisyys, juutalaisuus ja orientaalinen tulkittu henkinen tuntemus.
        "Sulkakäärme-hallinto" toteutui näin myös maapallon toisella glbaalilla hemisfäärillä.

        Myös Uruk-kaupunki Mesopotamiassa nähdään historiallinen kehitysmuutos pienestä kollektiivista urbaaniseksi populaatioksi ja tämäkin on mmäritetty tuhon Mayan viimeiseen pitkänajanlasku-sykliin Mayojen initialisation aikamääreeseen, määräten siinä lopun ajan Mayan aikataululle.
        Lemuria/Atlantis ajanjakso sisältyy myös tähän yllä esitettyyn kehityssyklisyyteen.

        Viimeinen 13 BAKTUNia tällä tavalla käsittää ajanjakson 1618 AD vuoteen 2012 AD.
        Tämä on 7,200 KINiä 20:ssa KATUNissa eli niistä jokainen lähes 20 Siviili-vuotta.
        Näistä KATUNeista viimeinen käsittää ajanjakson vuodesta 1992 vuoteen 2012.

        Mayan kalenteri osoittaa 'pyhin symbolein' kunkin näistä 20:sta KATUNsista ja tulosta 20x13=260 tulee perusta matriisille eli Tzolkin mandalalle.

        Kaikki Katun 20 hieroglyfiä ovat kukin 5:n ryhmissä ja näistä jokainen ryhmä kuvaa 'pyhää suuntaa' eteläisestä KANista itäiseen MULUCiin pohjoiseen IXeen läntiseen CAUACiin.

        Nämä ryhmät ovat:

        IMIX-IK-AKBAL-KAN-CHICCHAN ja CIMI-MANIK-LAMAT-MULUC-OC ja
        CHUEN-EB-BEN-IX-MEN ja CIB-CABAN-ETZNAB-CAUAC-AHAU.

        Lopullinen 19. Katun on näin ollen 13 AHAUta ja on seuraava:
        1992=13 CAUACia; 1993=1 KAN; 1994=2 MULUCia; 1995=3 IXiä; 1996=4 CAUACia; 1997=5 KANia;
        1998=6 MULUCia; 1999=7 IXiä; 2000=8 CAUACia; 2001=9 KANia; 2002=10 MULUCia; 2003=11 IXiä;
        2004=12 CAUACia; 2005=13 KANia; 2006=1 MULUC; 2007=2 IXiä; 2008=3 CAUACia; 2009=4 KANia;
        2010=5 MULUCia; 2011=6 IX:ä; ja 2012=7 CAUAC:ia.

        Maya Vuosi, joka alkaa 26. heinäkuuta HAABissa osoittaa 18 VINALista kaiverrettua kuviota 20:een sykliin 360:n KINin TUNissa, ja johon on lisätty 5 tai 6 lisäpäivää mukaanlukien karkausvuodet.

        Nuo 18 VINALia ovat järjestyksessä:

        POP-UO-ZIP-ZOTZ-TZEC-XUL-YAXKIN-MOL-CH'EN-YAX-SAC-CEH-MAC-KANKIN-MOAN-PAX-KAYAB-CUMHU ja lisänä VAYEB.

        Ensimmäinen HAAB-päivä on aina 0POPia ja HAABin viimeinen päivä on aina 5VAYEBiä tai 6VAYEBiä.

        Näin ilmoittamalla heinäkuun 26:n päivän 0POPina heinäkuun 27:stä päivästä tulee 0UO ja elokuun 12. on 0CUMHU ja elokuun 13. siitä tulee 1POP
        Seuraavan vuoden heinäkuun 3. ollen 19POPia ja heinäkuun 20. ollen 19CUMHUa ja heinäkuun 21. ollen 0VAYEBiä ja heinäkuun 25. siitä tulee 4VAYEBia normaalissa HAABissa.

        Käytettäessä tiettyjä ajattomia indikaattoreita, Maya kalenteria voidaan käyttää antamaan Platoninen sykli kun rakennetaan perusta tarkoituksenmukaisella tavalla syklisyyden mittaamiseen.

        Yksi sellainen indikaattori on presessionaalisen muodon täsmällinen kartoittaminen mittaamalla eläinradan tähtikuviota johonkin maan pinnalle sijoitettuun monumenttiin nähden.

        Tässä yksi vertailu mittakartta:

        4 Ahau 3 Kankin 21.12.2012 Gemini/Cancer
        4 Ahau 8 Cumku 11.8.-3113 Gemini
        4 Ahau 8 Zodz 1.4.-8238 Gemini
        4 Ahau 13 Mol 20.11-13364 Gemini
        4 Ahau 18 Ceh 12.7.-18489 Gemini
        4 Ahau 3 Kayeb 1.3.-23614 Taurus/Gemini
        4 Ahau 3 Zip 19.10.-28740 Taurus

        laskekaa siitä loput ...

        ...Ja hän sanoi myöskin kansalle: "Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta: 'Tulee sade'; ja niin tuleekin.
        Ja kun näette etelätuulen puhaltavan, sanotte; 'Tulee helle'; ja niin tuleekin.
        Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa?
        Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on? (luuk. 12:54-57)

        Kun kuljette riitapuolenne kanssa hallitusmiehen eteen, niin tee matkalla voitavasi päästäksesi hänestä sovussa eroon, ettei hän raastaisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei oikeudenpalvelija heittäisi sinua vankeuteen.
        Minä sanon sinulle:sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
        Tässä (Luuk. 12:58-59) itsensä tiedostamisen kohdassa riita puolella tarkoitetaan varsinaista itseä, joka on myös omanatuntonamme ja on meidän tuomarimme ja jonka tuomiosta emme pääse.

        Että semmoista...

      • 2012
        mirahey1 kirjoitti:

        mirahey1 osoittaa erinomaista taustatutkimusta ja asioiden esittämistä. Muutamasta kohdasta olen hieman eri mieltä, mutta en kylläkään ole perehtynyt asiaan läheskään yhtä tarkasti. Olen kuitenkin "tutkinut" 2012-ilmiötä nyt muutaman vuoden ajan ja olen selvittänyt paljon mayojen sykleistä. Verratkaapa n. 26 000 vuoden sykliä maapallolla tapahtuneisiin suuriin tulivuoren purkauksiin. Supertulivuoria: TAUPO 26 000 vuotta sitten uudessa-seelannissa, MANINJUA caldera (Sunda arc) 52 000 vs., TOBA 72 000 vuotta sitten ja Yellowstonen magmapurkaus n. 100 000 vuotta sitten. Voi olla sattumaa, tai sitten ei.

      • kiinnostunut--
        mirahey1 kirjoitti:

        Viimeinen 13 BAKTUNia tällä tavalla käsittää ajanjakson 1618 AD vuoteen 2012 AD.
        Tämä on 7,200 KINiä 20:ssa KATUNissa eli niistä jokainen lähes 20 Siviili-vuotta.
        Näistä KATUNeista viimeinen käsittää ajanjakson vuodesta 1992 vuoteen 2012.

        Mayan kalenteri osoittaa 'pyhin symbolein' kunkin näistä 20:sta KATUNsista ja tulosta 20x13=260 tulee perusta matriisille eli Tzolkin mandalalle.

        Kaikki Katun 20 hieroglyfiä ovat kukin 5:n ryhmissä ja näistä jokainen ryhmä kuvaa 'pyhää suuntaa' eteläisestä KANista itäiseen MULUCiin pohjoiseen IXeen läntiseen CAUACiin.

        Nämä ryhmät ovat:

        IMIX-IK-AKBAL-KAN-CHICCHAN ja CIMI-MANIK-LAMAT-MULUC-OC ja
        CHUEN-EB-BEN-IX-MEN ja CIB-CABAN-ETZNAB-CAUAC-AHAU.

        Lopullinen 19. Katun on näin ollen 13 AHAUta ja on seuraava:
        1992=13 CAUACia; 1993=1 KAN; 1994=2 MULUCia; 1995=3 IXiä; 1996=4 CAUACia; 1997=5 KANia;
        1998=6 MULUCia; 1999=7 IXiä; 2000=8 CAUACia; 2001=9 KANia; 2002=10 MULUCia; 2003=11 IXiä;
        2004=12 CAUACia; 2005=13 KANia; 2006=1 MULUC; 2007=2 IXiä; 2008=3 CAUACia; 2009=4 KANia;
        2010=5 MULUCia; 2011=6 IX:ä; ja 2012=7 CAUAC:ia.

        Maya Vuosi, joka alkaa 26. heinäkuuta HAABissa osoittaa 18 VINALista kaiverrettua kuviota 20:een sykliin 360:n KINin TUNissa, ja johon on lisätty 5 tai 6 lisäpäivää mukaanlukien karkausvuodet.

        Nuo 18 VINALia ovat järjestyksessä:

        POP-UO-ZIP-ZOTZ-TZEC-XUL-YAXKIN-MOL-CH'EN-YAX-SAC-CEH-MAC-KANKIN-MOAN-PAX-KAYAB-CUMHU ja lisänä VAYEB.

        Ensimmäinen HAAB-päivä on aina 0POPia ja HAABin viimeinen päivä on aina 5VAYEBiä tai 6VAYEBiä.

        Näin ilmoittamalla heinäkuun 26:n päivän 0POPina heinäkuun 27:stä päivästä tulee 0UO ja elokuun 12. on 0CUMHU ja elokuun 13. siitä tulee 1POP
        Seuraavan vuoden heinäkuun 3. ollen 19POPia ja heinäkuun 20. ollen 19CUMHUa ja heinäkuun 21. ollen 0VAYEBiä ja heinäkuun 25. siitä tulee 4VAYEBia normaalissa HAABissa.

        Käytettäessä tiettyjä ajattomia indikaattoreita, Maya kalenteria voidaan käyttää antamaan Platoninen sykli kun rakennetaan perusta tarkoituksenmukaisella tavalla syklisyyden mittaamiseen.

        Yksi sellainen indikaattori on presessionaalisen muodon täsmällinen kartoittaminen mittaamalla eläinradan tähtikuviota johonkin maan pinnalle sijoitettuun monumenttiin nähden.

        Tässä yksi vertailu mittakartta:

        4 Ahau 3 Kankin 21.12.2012 Gemini/Cancer
        4 Ahau 8 Cumku 11.8.-3113 Gemini
        4 Ahau 8 Zodz 1.4.-8238 Gemini
        4 Ahau 13 Mol 20.11-13364 Gemini
        4 Ahau 18 Ceh 12.7.-18489 Gemini
        4 Ahau 3 Kayeb 1.3.-23614 Taurus/Gemini
        4 Ahau 3 Zip 19.10.-28740 Taurus

        laskekaa siitä loput ...

        ...Ja hän sanoi myöskin kansalle: "Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta: 'Tulee sade'; ja niin tuleekin.
        Ja kun näette etelätuulen puhaltavan, sanotte; 'Tulee helle'; ja niin tuleekin.
        Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa?
        Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on? (luuk. 12:54-57)

        Kun kuljette riitapuolenne kanssa hallitusmiehen eteen, niin tee matkalla voitavasi päästäksesi hänestä sovussa eroon, ettei hän raastaisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei oikeudenpalvelija heittäisi sinua vankeuteen.
        Minä sanon sinulle:sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
        Tässä (Luuk. 12:58-59) itsensä tiedostamisen kohdassa riita puolella tarkoitetaan varsinaista itseä, joka on myös omanatuntonamme ja on meidän tuomarimme ja jonka tuomiosta emme pääse.

        Että semmoista...

        mirahey1 mistä olet ammentanut tietosi asiasta, löytyykö nettisivuja tai kirjoja josta tuon tiedon saa?

    • Leikkaa ja liitä :)

    • Julzi

      Mut hei hetkinen! 21.12.2012 ei VOI olla pelkkää sattumaa! mietitääs: 2 1 1 2 2 0 1 2=11 ja esim. WTC tornit sortu 11pvä ja toi Japanin tsunami iski 11 pvä! Ja näit on miljoona muutaki tällästä tapahtumaa! Joten se ei voi olla perätöntä!

    • 12+15

      Tulee tai ei, oishan se vituttavaa, ku vasta oisin 17, mutta joskushan jokanen kuolee. Ja pääseepähän sit Jumalan valtakuntaan=) Mutta itse olen sitä mieltä, että maailmanloppua ei tule tuona päivänä, mutta lähellä olemme.

    • sluttuttis

      en jaksanut lukea tuota kaikkea, mutta sen tiedän että aurinko on lähempänä maapalloa ensvuonna, kuin ikinään ennen. Ja johan toi New Yorkin kaupungin historian ensimmäinen joukko evakuointi kertoo jotain tulevasta. Eikä mikään ihme oo myös, että täälä suomessa käy artisteja yhtenään, tulevat katsoon tulevaa asuin seutuaan....esim. Inner Circle Jamaicalta esiinty historian ensimmäisen kerran suomessa Tampereen Pakkahuoneella! Luonnonmullistuksia tulee, mutta ei koske meitä suomalaisia, joten amerikkalaiset muuttaa tänne....

    • vghfuyhgu

      hello everyone,im wholesale supplier online

      Welcome to our website

      ===== http://www.goodoye.com/ =======

      accept paypal or credit card and free shipping

      We need your support and trust!!!

      Dear friends, please temporarily stop your footsteps

      To our website Walk around A look at

      Maybe you'll find happiness in your ..

    • x

      Kannattaa lukea Raamattua meidän kaikkien. Kirjassa on paljon ennustuksia jotka ovat osuneet oikeaan. Ei siinä katsota oletko talonpoka vaiko kuppari?

      • Anonyymi

        Kannattaa lukea VT:n eli tooran selityksiä sefariasta.

    • maijamaiamaya

      Tiedättekö,et sana maya tarkoittaa harhaa? Intresanttia,ku on jonkin aikaa tota maailmanloppua hehkutettu. Jos se tarkottaaki sitä,et usko maailman olemas oloon loppuu.

    • vgfdf

      entä jos maailmanloppu ei tulekkaan tänä vuonna ja sit ihmiset huojentuu siitä ja sit se tuleekin yhtäkkiä vaikka ens vuonna kun kukaan ei oo osannu varautua.

      • Anonyymi

        Lopun aika alkoi ehkä 2012, mutta varsinainen sivilisaation loppu on myöhemmin ja melko yleinen käsitys on nyt se, että ajoittuu vuosiin 2027-2028. Turun Sanomissa on artikkeli jonka mukaan on mahdollista että napajäät sulavat jo vuoteen 2030 mennessä. Se tarkoittasi jopa kymmenien metrien veden nousua valtamerissä.

    • 123323232

      Entä jos mie pierasen ja mualima räjähttäää?? Entäs sit ;DD:D:D::DD:D:

    • esko60

      Kirjassa "Mann 1491 amerikka ennen kolumbusta" se mayojen maailmanlopun ennuste on uudelleen käännetty:

      Kolmastoista kalenteri kierros päättyy päivään 4 ahau 3 kankin, jolloin nähdään suuri näky ja Bolon Yokte` laskeutuu suureen investituuraan.

      Miten tuo ennustaa maailmanloppua, minä vain kysyn!

    • siu1

      Haluaisitko tarkan, laajan ja nopean ennustuksen/ selvänäköisen tulkinnan?
      Ajat kun ovat nyt kaikin puolin hankalia, on paljon työttömyyttä ja aina löytyy murheita
      rakkaus rintamalla ja muissa ihmissuhteissa ja asioissa.
      Ja minä olen johdatettu ja asetettu auttamaan teitä, sen voin rakkauden nimeen vannoa.
      Ei ole tyhmiä kysymyksiä ja sähköpostitse käymämme keskustelut ovat luottamuksellisia.

      Toki on puhelimessa palvelevia ennustajia, mutta samaan hintaan saat puhua
      vain 4 minuuttia, kerkeääkö siinä ajassa kysyä kaikki tärkeät kysymykset?

      Sinulla on kaksi vaihtoehtoa.
      Pikaversio:
      Minä vastaan sinulle jopa max 12 kysymykseen hintaan vain 9 euroa.
      Mikä on varsin kohtuullinen hinta koska tulkinta vaatii jopa tunnin ja maksan alvit ja
      muut yrittäjän kulut. Ja teen tätä "työtä" vapaa-ajallani eli en siis päivätyökseni.
      Kysymykset esität vain ranskalaisin viivoin yksinkertaisessa muodossa.
      Laajempi tulkinta:
      Jossa pureudutaan menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen tarkemmin,
      hintaan 22 euroa. Tässäkin muodossa toki vastaan kysymyksiisi joita saat esittää
      niin paljon kuin mieltäsi sattuu askarruttamaan.

      Muutama ohje Sinulle, kun päädyt lähettämään pyynnön.
      Kerro itsestäsi etunimi tai ainakin nimimerkki, ikä, asuinpaikka, hiusten-, ja silmienväri ja ehkä
      jotain muuta itsestäsi jotta pääsen energioihisi käsiksi ja pystyn tehdä luotettavan ennustuksen.
      Esitä kysymyksesi mielellään ranskalaisin viivoin ja selkeästi, jotta viestistäsi tulee selkeä
      ja siihen olisi helppo vastata niin ettei se häiritsisi keskittymistäni.
      Vastaan pyyntöihin viimeistään vuorokauden kuluessa sen jälkeen kun maksu näkyy tililläni.
      Saat kuitin halutessasi sähköpostiisi tulostettavassa muodossa.

      Selvänäön lahja kulkee suvussani jo usean sukupolven takaa. Asiat koen ja näen intuitiivisesti
      ja apuna käytän kortteja tarpeen vaatiessa. Henkimaailma on ollut osa elämääni jo lapsesta
      saakka, ensimmäisiä muistoja ovat ne kun olen antanut energiahoitoja eläimille, ymmärtämättä
      sitä mitä tarkalleen ottaen olin tekemässä, rukoilin paljon vaikka sitä ei missään opetettu, koin ja
      näin paljon henkimaailman asioita jo silloin. Eläimet ovat minulle vielä tänäkin päivänä elämän
      suurin ilo ja rakkaus. Kuten myös ihmisten auttaminen.

      Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostiini
      [email protected]

      Valon tiellä kanssasi kulkien - Riia

    • solarstorm2012

      Tulossa on valtava aurinkomyrsky joka aiheuttaa laajoja sähkökatkoksia sekä massiivisia tulipaloja, ja kun ajattelee miten riippuvainen ihmiskunta on sähköstä, on se pienimuotoinen "maailmanloppu".

    • Anonyymi

      Loppu tuli Orisbergin hautausmaan kuusen takaa..Independent

    • Anonyymi

      Olen lukenut jostain, ettei maailmanloppua tullut, vaan historian tapahtumat lähtisivät taaksepäin. Näin ollen olen tehnyt kaksi laskelmaa, joista en tiedä kumpi on oikein.
      Joko näin:
      2012-2012
      2013-2011
      2014-2010
      jne.

      Tai:
      2012-2011
      2013-2010
      jne.

      Arvelen, että alempi pätee, tai sitten pätevät vuoroin, mutta:

      2022-2001 (lavastettu wtc hyökkäys, terrorismin vastainen tekosota aloitettiin, vapauksia ja oikeuksia kavennetaan lakimuutoksin, USA hyökkää Afganistaniin pelastamaan unikkopellot, pluto jouskarissa v:ta 1995, Suomella 2022 sähkökriisi Venäjävastaisen pakoterintaman takia, Venäjä hyökkää Ukrainaan ja USAssa lumimyrsky pakkasineen)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      170
      29882
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      219
      19193
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      396
      10075
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6445
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      20
      4359
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      194
      3883
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      60
      3100
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1527
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      50
      1309
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      62
      1306
    Aihe