Kun ei huomioida sotilas-, tutkimus-, ja ehkä liikennekäyttöä, ydinvoimalaa ei kukaan tarvitse vain omaan käyttöön - tai oikeastaan tietysti tarvitsisi, ellei se olisi niin mahdottoman kallista. Kaikki muut yleisimmät sähköntuotantometelmät ovat huomattavan paljon edullisempia.
Vai tietääkö kukaan yhtään ydinvoimalaa, jonka tuottama sähkö olisi vain omistajansa käytössä? Minä en tiedä koko maailmassa sellaista, ja siksi olisin kiitollinen, jos joku sellaisen olemassaolosta kertoisi. On mahdollista, että jossain on joitain miniydinvoimaloita omassa käytössä.
Suomen suurin sähkönkuluttajakin, Tornion terästehdas, voisi aivan hyvin rakentaa oman ydinvoimalan, noin 250-350MW tehoinen riittäisi omaan kulutukseen, mutta eihän niin kallista laitosta kukaan voi itselleen rakentaa, ei varmasti voi.
Miksi sitten ydinvoimaloita rakennetaan? Jokuhan niitä tarvitsee johonkin, ei niitä muuten olisi. Niitä tarvitaan rahan tekoon omistajilleen. Yksinkertaistaen: tuota sähköä 5c/kWh ja myy sitä 10c/kWh. Erotus tulee omistajille, jotka saavat siten sähkönsä halvalla. Seuraava karkea esimerkki kertoo perusajatuksen:
- tuotantokustannus 5c/kwh (0.05e)
- myyntihinta 10c/kWh (0.1e)
- tuotetaan 100kWh, siitä puolet myyntiin
- 100kWh tuotantokustannus 100*0.05e = 5e
- myynti 50kWh = 50*0.1e = 5e
- omistajien sähkön hinnaksi tulee myynti-tuotantokustannus = 5e-5e = 0e
Ydinvoiman kannattavuus siis vaatii mm. sen, että sähköä pitää voida myydä ulkopuolisille. Muita kannattavuuden edellytyksiä on mm.
- ehdottoman riskitön sijoitus (valtion on pakko tulla pelastamaan taloudelliseen rapakuntoonkin ajautunut ydinvoimala, siitä on lukuisia esimerkkejä maailmalta)
- olemattomat korvausvastuut ydinvoimaonettomuuden varalle (ennenkaikkea suomalainen tukikummajainen, USAssa n. 50-kertaiset korvausvastuut)
- jättimäiset valtion tuet (ydinvoima saa tukea noin kaksinkertaisesti sen mitä uusiutuvat energiat ja energian säästö yhteensä).
Järkevä kansa ei hyväksy ydinvoimaa. Sitä ei hyväksy suomalaistenkaan enemmistö, mutta ydinvoima onkin avointa sotaa kansaa vastaan.
Ydinvoimalaa ei tarvitse kukaan
11
353
Vastaukset
- Eikai...
...sullakin ole äänioikeus? Pelottaa ihan toi sun asiantuntevuus! Mitäs jos ihan oikeasti hankkisit jotain tietoa, etkä vain jauhaisi mitä sylki suuhun tuo.
Professori Peter Lund sanoi kuuluisassa "banaanivaltio"-puheessaan mm. näin:
"
– Jos laitos menee tappiolle, valtion täytyy pumpata rahaa, sillä ydinjätteen vuoksi sitä ei voi jättää hunningolle. Näin on käynyt Englannissa ja Ranskassa.
"
http://msn.kauppalehti.fi/index.jsp?oid=2009/08/24939
(Tutkija julmistui: Kataisen idea kuin banaanivaltiosta)"Ydinvoiman kannattavuus siis vaatii mm. sen, että sähköä pitää voida myydä ulkopuolisille. Muita kannattavuuden edellytyksiä on mm.
...
- olemattomat korvausvastuut ydinvoimaonettomuuden varalle (ennenkaikkea suomalainen tukikummajainen, USAssa n. 50-kertaiset korvausvastuut)"
Katainenkin jopa hokee, että ydinvoima ei tarvitse veronmaksajien rahoja. Ei pidä paikkaansa. Alivakuutus onnettomuuden varalta on virallisesti todettu ydinvoiman tarvitsemaksi tueksi, eikä se suinkaan ole ainoa ydinvoiman saama tuki Suomessa. Tässä lakiesityksen (ei vielä voimassa oleva laki) perusteluissa ilmikäyvä teksti alivakuutuksen merkityksestä:
"Pariisin yleissopimuksen samoin kuin Brysselin lisäyleissopimuksenkin allekirjoittajat julistivat sopimusten johdannoissa haluavansa varmistaa riittävän ja tasapuolisen korvauksen henkilöille, jotka kärsivät vahinkoa ydintapahtumasta, samalla varmistaen tarpeellisessa määrin sen, etteivät ydinenergian käyttö, sen kehitys ja ydinenergian tuotanto esty.
...
Ankaran vastuun ja pakollisen vakuuden sisältävästä järjestelmästä on johdettu myös vastuun määrällinen rajoittaminen. Rajoittaminen koskee toisaalta vastuun määrää ja toisaalta aikaa, jonka kuluessa korvausta on haettava.
...
Vastuun rajoittamiseksi oli alun perin sekä taloudellisia että käytännöllisiä syitä. Vastuun säätäminen ankaraksi asettamatta sille samalla ylärajaa katsottiin vakavaksi esteeksi ydinenergian käytön kehittämiselle
...
"
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2005/20050002
Siis:
- alunpeinkin oli tarkoitus vain varmistaa etteivät ydinenergian käyttö, sen kehitys ja ydinenergian tuotanto esty liian suurilla vakuutusmaksuilla!
Kansalaiset altistettiin heidän tietämättään riskille. johon kellään ei ollut varaa!
- rajaton vastuu olisi jo suoranainen este ydinenergian käytön kehitykselle.
Ja miksi helvetissä sellaisia laitoksia sitten oikein sai, ja saa edelleen, rakentaa?Vastaaja kirjoitti:
"Ydinvoiman kannattavuus siis vaatii mm. sen, että sähköä pitää voida myydä ulkopuolisille. Muita kannattavuuden edellytyksiä on mm.
...
- olemattomat korvausvastuut ydinvoimaonettomuuden varalle (ennenkaikkea suomalainen tukikummajainen, USAssa n. 50-kertaiset korvausvastuut)"
Katainenkin jopa hokee, että ydinvoima ei tarvitse veronmaksajien rahoja. Ei pidä paikkaansa. Alivakuutus onnettomuuden varalta on virallisesti todettu ydinvoiman tarvitsemaksi tueksi, eikä se suinkaan ole ainoa ydinvoiman saama tuki Suomessa. Tässä lakiesityksen (ei vielä voimassa oleva laki) perusteluissa ilmikäyvä teksti alivakuutuksen merkityksestä:
"Pariisin yleissopimuksen samoin kuin Brysselin lisäyleissopimuksenkin allekirjoittajat julistivat sopimusten johdannoissa haluavansa varmistaa riittävän ja tasapuolisen korvauksen henkilöille, jotka kärsivät vahinkoa ydintapahtumasta, samalla varmistaen tarpeellisessa määrin sen, etteivät ydinenergian käyttö, sen kehitys ja ydinenergian tuotanto esty.
...
Ankaran vastuun ja pakollisen vakuuden sisältävästä järjestelmästä on johdettu myös vastuun määrällinen rajoittaminen. Rajoittaminen koskee toisaalta vastuun määrää ja toisaalta aikaa, jonka kuluessa korvausta on haettava.
...
Vastuun rajoittamiseksi oli alun perin sekä taloudellisia että käytännöllisiä syitä. Vastuun säätäminen ankaraksi asettamatta sille samalla ylärajaa katsottiin vakavaksi esteeksi ydinenergian käytön kehittämiselle
...
"
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2005/20050002
Siis:
- alunpeinkin oli tarkoitus vain varmistaa etteivät ydinenergian käyttö, sen kehitys ja ydinenergian tuotanto esty liian suurilla vakuutusmaksuilla!
Kansalaiset altistettiin heidän tietämättään riskille. johon kellään ei ollut varaa!
- rajaton vastuu olisi jo suoranainen este ydinenergian käytön kehitykselle.
Ja miksi helvetissä sellaisia laitoksia sitten oikein sai, ja saa edelleen, rakentaa?Ydinvoimalan haltijoiden korvausvastuu ydinonnettomuuden varalle on rajoitettu, n. 200M€. On se merkillstä, että kannattavaksi mainostettua toimintaa harjoittavan ei tarvitse ottaa korvausvastuuta aiheuttamastaan vahingosta! Sikamaistahan tuo jo on!
Onkohan ydinvoima ainoa poikkeus (Suomessa), jonka ei tarvitse vastata aiheuttamastaan vahingosta täysimääräisesti? En tiedä ainakaan mitään muuta toimialaa, jossa tuollainen rajoitus olisi. Mahdollisia ehdokkaita sellaiseksi voi etsiä vaarallisten alojen listasta, kuten esim. kemianteollisuus. Kertokaa, jos tiedätte tällaisen toimialan olemassaolossa Suomessa.
Ei niin, etteikö ydinvoima-alaa yritettäisi, enemmän tai vähemmän näön vuoksi, saada järjelliseen ruotuun, kuten kaikki muutkin: vahingon aiheuttajan on kaiken oikeudentunnon mukaan aina vahingonkorvausvelvollinen. Uusi ydinvastuulaki sisältää jo pykäliä, jossa ydinlaitoksen haltijoilla on lähes täydellinen korvausvastuu. Sitä on odoteltu tässä jo nelisen vuotta voimaantulevaksi.
Eli nelisen vuotta Suomen ydinlaitosten omistajat ovat saaneet naureskennella tyhmälle kansalle, joka ei edes tiedä, miten sitä kusetetaan. Tuo neljä vuotta tietenkin aiemman n. 25 vuoden lisäksi.
Ydinalalle on pelkästään häpeäksi tuo korvausvastuun rajaaminen. Mutta eihän se ala mitään häpyä tunne muutenkaan mistään.Vastaaja kirjoitti:
Ydinvoimalan haltijoiden korvausvastuu ydinonnettomuuden varalle on rajoitettu, n. 200M€. On se merkillstä, että kannattavaksi mainostettua toimintaa harjoittavan ei tarvitse ottaa korvausvastuuta aiheuttamastaan vahingosta! Sikamaistahan tuo jo on!
Onkohan ydinvoima ainoa poikkeus (Suomessa), jonka ei tarvitse vastata aiheuttamastaan vahingosta täysimääräisesti? En tiedä ainakaan mitään muuta toimialaa, jossa tuollainen rajoitus olisi. Mahdollisia ehdokkaita sellaiseksi voi etsiä vaarallisten alojen listasta, kuten esim. kemianteollisuus. Kertokaa, jos tiedätte tällaisen toimialan olemassaolossa Suomessa.
Ei niin, etteikö ydinvoima-alaa yritettäisi, enemmän tai vähemmän näön vuoksi, saada järjelliseen ruotuun, kuten kaikki muutkin: vahingon aiheuttajan on kaiken oikeudentunnon mukaan aina vahingonkorvausvelvollinen. Uusi ydinvastuulaki sisältää jo pykäliä, jossa ydinlaitoksen haltijoilla on lähes täydellinen korvausvastuu. Sitä on odoteltu tässä jo nelisen vuotta voimaantulevaksi.
Eli nelisen vuotta Suomen ydinlaitosten omistajat ovat saaneet naureskennella tyhmälle kansalle, joka ei edes tiedä, miten sitä kusetetaan. Tuo neljä vuotta tietenkin aiemman n. 25 vuoden lisäksi.
Ydinalalle on pelkästään häpeäksi tuo korvausvastuun rajaaminen. Mutta eihän se ala mitään häpyä tunne muutenkaan mistään."Onkohan ydinvoima ainoa poikkeus (Suomessa), jonka ei tarvitse vastata aiheuttamastaan vahingosta täysimääräisesti?"
Tuota pitää tarkentaa:
Voimassaolevan ydinvastuulain mukaan ydinvoimayhtiöiden korvausvastuu on rajoitettu n. 200M€, mikä tarkoittaa sitä, että sen ylittävää vahinkomäärää ei heidän tarvitse korvata. Minun tietämäni mukaan tuo on ainutlaatuista Suomessa - siis että jonkun ei ihan lain mukaan tarvitse korvata aiheuttamaansa vahinkoa!
Kun siis jossain Suomessa tapahtuu ydinvoimalaonnettomuus, jonka aiheuttamat taloudellliset menetykset on vaikkapa 10 miljardia euroa (tutkitusti mahdollista), ydinlaitosten haltijat voivat jatkaa tappotöitään ihan entiseen malliin (vakuutus korvaa vain 200M€, mikä on ydinvoimayhtiöiden korvausvastuu) ja naureskella typerälle kansalle, joka ei tajua, miten heitä kusetetaan.
- huomannut
Sellutehtaita panevat kiinni, yrityksiä menee konkurssiin, väki ei lisäänny.
Mihin sähkö katoaa!?
Luulisi nuiden jo olevien voimaloiden riittävän.- ydinvoimaa
Sieltä voi ihan ite käydä kattomassa melkein reaaliajassa, mihin se sähkö oikein menee.
Tämä ketju ei koske ydinvoiman tämän hetken tarpeettomuutta, vaan sen tarpeettomuutta ylipäätään sähköntuotannossa. Sinua kiinnostavaa asiaa sivutaan ketjussa /1/ sekä hiukan vanhemmassa, mutta mielenkiintoisessa ketjussa /2/.
1: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8560717
(Sähkön tuonti Venäjältä (200909))
2: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8436175
(Tähän tarvitaan ydinvoimaa)- Atomic 2009
Vastaaja kirjoitti:
Tämä ketju ei koske ydinvoiman tämän hetken tarpeettomuutta, vaan sen tarpeettomuutta ylipäätään sähköntuotannossa. Sinua kiinnostavaa asiaa sivutaan ketjussa /1/ sekä hiukan vanhemmassa, mutta mielenkiintoisessa ketjussa /2/.
1: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8560717
(Sähkön tuonti Venäjältä (200909))
2: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8436175
(Tähän tarvitaan ydinvoimaa)sinä olet? Kuka tahansa saa keskustella mitä tahansa missä ketjussa haluaa kunhan se kuuluu ketjun aiheeseen.Jokaisella on oma mielipiteensä ja siihen hänellä on oikeus.Onneksi et ole päättävissä elimissä,menis koko valtio perseelleen.
- kaikki ne
jotka meinaavat sähköä tulevaisuudessa käyttää.
Millään muulla keinolla et vastaavaa sähkömäärää tuota yhtä helposti.
Toisekseen, ydinvoimaloiden rakentamisesta ja ylläpidosta saa varsin moni duunari jokapäiväisen leipänsä.- sähköteknisesti
Olet harvoja fiksuja tällä palstalla.Se että jollain on työtä ja maksaa veroja ei merkitse kaikille mitään.Yhteiskunnallinen vastuu on joillekin tuntematon käsitys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202242Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi762185Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä412069Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma521438- 741366
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?63892Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8781- 52753
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33744