sanoo Suomessa asuva Anas Hajjar.
"Suomen Islamilainen Neuvosto ja arkkipiispat samanmielisiä uskonnonopetuksesta
Globalisaatio asettaa koulujen uskonnonopetuksen entistä tärkeämpään asemaan, painottavat luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo ja Suomen Islamilaisen Neuvoston varapuheenjohtaja, lääkäri Anas Hajjar. Kannanotto annettiin julkisuuteen Kirkon tiedotuskeskuksen ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston järjestämällä media-aamiaisella Helsingissä.
Anas Hajjar sanoi, että ilman kuntien järjestämää uskonnonopetusta monet yhdyskuntiin rekisteröimättömät muslimilapset jäisivät vaille kunnollista uskonnonopetusta. Muslimeja on kaikkiaan Suomessa noin 40 000. Heistä vain noin 5000 kuuluu rekisteröityihin muslimiyhdyskuntiin.
"Koulujen uskonnonopetus mahdollistaa sen, että lapsi voi säilyttää uskontonsa, kulttuurinsa ja arvonsa. Kouluihin tarvitaan uskonnonopettajia, joilla on tietoa, pedagogisia taitoja ja uskoa", painotti Hajjar.
Koulun tehtävänä on auttaa oppilasta ymmärtämään uskonnon merkitystä hänelle itselleen sekä näkemään uskontojen vaikutuksia paikallisissa, kansallisissa ja globaaleissa yhteisöissä. Arkkipiispa Leo korosti uskonnonopetuksen merkitystä suvaitsevaisuuskasvatuksessa sekä maahanmuuttajien kotouttamisessa.
"Karjalaisena ymmärrän hyvin, miten tärkeää on omien juuriensa säilyttäminen vieraalla kulttuurimaaperällä. Kun tuntee omat juurensa, on helpompi ymmärtää toisiakin."
Myös Islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Hajjarin mukaan esimerkiksi islamin opetussuunnitelmien pitää tukea muslimilasten sopeutumista suomalaiseen elämään.
Uskonnonopetuksen asiantuntijat alleviivasivat, että uskontojen rooli vahvistuu koko ajan maailmanpolitiikassa sekä konfliktien hallinnassa ja ratkaisussa. Kouluihin toivotaan enemmän uskontodialogia, joka ei sulkisi pois mitään uskonto- tai kulttuuriperinnettä.
Arkkipiispa Jukka Paarman mukaan uskontojen vastakkainasettelun aika on ohi.
"Eri uskontojen tuleminen mukaan keskusteluun ja yhteiskuntaamme on yksi keskeisimpiä argumentteja, miksi uskonnonopetusta tarvitaan. On vaikea kuvitella uskonnollisesti lukutaidotonta liikemiestä tai poliitikkoa, joka voisi pärjätä monikulttuurisessa maailmassamme.""
http://www.pod.fi/drupal/?q=node/127
Voi kuinka liikuttavan yksimielisiä nuo ovat uskonnonopetuksesta. En ymmärrä miten se, että opiskelee vanhempiensa uskontoa auttaa ymmärtämään muita ihmisiä. Noilla tyypeilla on perustelut todella outoja. Ja miten muka islamin opetussuunnitelma tukee muslimilasten sopeutumista suomalaiseen elämään?
Paarman mielestä uskontojen vastakkainasettelun aika on ohi. Mutta ateisteja tuo tyyppi suomii mennen tullen.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Uskonnon olemukseen kuuluu, että siinä on tiettyjä suuria "totuuksia", joista ei olla valmiita luopumaan, ei koskaan, ei missään olosuhteissa.
Yhtä hyvin voisi autopalstalle lähteä keskustelemaan sellaisella periaatteella, että "En kannata eri automerkkien vastakkainasettelua, mutta olen täysin varma siitä, että Volvo on universumin paras auto, ja tulee sitä aina olemaan. Toki voimme keskustella muistakin autoista, mutta älä edes kuvittele, että koskaan ikinä missään olosuhteissa alkaisin pitää mitään automerkkiä Volvoa parempana!"
Minä taas olen sitä mieltä, että Volvo on tunnetun maailman toiseksi huonoin automerkki, mutta ostin sen koska minulla vain sattui olemaan tarpeeksi rahaa. Kuulostaisiko tuo uskottavalta?
Eivätkö valinnat perustu aina arvottamiseen ja siten ole enemmän tai vähemmän ehdottomia? Hyvä on, hyvä on, harva Volvon myyntimies velvoittaa ostajan pakottamaan jokaisen vastaantulevan muun merkkisen auton omistajan ostamaan Volvoa... Eli perinteisessä uskonnollisuudessa ja myyntihommassa on sellainen hiuksen hieno ero, vaikka kuten näkyy, siinä mielessä uskonnotkin alkavat kaupallistua.
Entä mitä pahaa on kaupallisuudessa? Se taas on kokonaan toinen juttu kun ei kai kuulu tälle palstalla, olisi täällä vain aivopieru tai jokin otsattoman sokean oksennus.
No onhan siinäkin jo ajatus. Luterilaiset ja ortodoksit ovat pitäneet toisiaan vääräuskoisina, samoin kuin islam ja kristinusko. Ja näillä eväillä yhteisrintamalle.
milloin vapaa-ajattelijat ja ekumeeniset yhdistykset alkavat veljeillä keskenään juoksuhautojensa välissä? Iljettävää!
Taas tuota liirumlaarumia. Paarma on katsomuksellisesti lukutaidoton, koska hän ei osaa suhtautua ateisteihin asiallisesti, vaan arvostelee kärkevästi ja usein. Mutta ehkä hänen mielestään ateistit eivät muuta ansaitsekaan.
Nuo tyypit vaativat yhteiskuntaa tukemaan uskomusten syöttämistä lapsille. Jos vanhemmilta on unohtunut koulun uskonnonopetus muutamassa vuodessa niin täysin, ettei sitä lapsilleen osaa opettaa, niin eipä se uskonnonopetuksesta kovin mairittelevaa kuvaa anna.
Koraaneita ja raamattuja saa kirjakaupasta. Siitä vaan sitten päntäämään yhdessä lasten kanssa jos siltä tuntuu. Ei ole koulun asia moista opettaa.
Jos uskonnon opetusta opetetaan koulussa, niin sen pitäisi perustua totuuteen uskonnoista, koska opetetaan vain uskontojen hyvät ideat ,ja ideathan ovat vain teorioita,mutta elävä käytäntö aivan toisenlainen, ja historia toditaa sen
Nykyisellä uskonnon opetuksella,tuetaan vain vallitsevan tilanteen ikuistamista
huomio koulujen uskonnonopetuksen vastustajille:
-USA.
Kannattaako ottaa sieltä mallia?
Kaikenlaiset hihhulithan Amerikkaan Euroopasta lähtivät. Onko se mikään ihme, että ne hihhuloivat siellä edelleen.
Jos me haluamme opettaa luomisteoriaa vaihtoehtona evoluutiolle, niin sitten meidän pitää
myös opettaa haikarateoriaa vaihtoehtona biologiselle lisääntymiselle.
Ja biologian sekä historian opetus muuttuu kouluissa aika erinäköiseksi, kun siellä aletaan
opettamaan että avaruuden keskipiste maankiekko on korkeintaan 6000 vuotta vanha, jolloin
ei tarvitsekaan puhua yhtään mitää jura- ja liitukausista tai joistain ihme dinosauruksista,
joita ei ole koskaan ollut olemassa. Ne kummalliset luulöydöt kun ovat vain paholaisen tekemiä
eksytysyrityksiä, joiden tarkoitus on ollut harhauttaa ihmisiä pois oikeasta uskosta ja johtaa
heidät saatanallisen darwinismin paholaismaisille poluille, jotka johtavat ikuiseen kadotukseen.
http://assembly.coe.int/Main.asp?link=/Documents/AdoptedText/ta07/ERES1580.htm
Hämmästyttävän paljon on ihmisiä, jotka vastustavat tieteen tutkimusten tuloksien kertomista koululaisille ja vaativat lisää uskomusten levittämistä kouluissa.
Eikö Puolimatkakin vaatinut kreationismia kouluihin?
En näe mitään perusteltua syytä siihen, että uskonnonopetus kouluissa ja erityisesti lukiossa säilytetään ennallaan. On totta että ala-asteikäisille on hyväksi opettaa valta-uskontoa, mutta mielestäni noin 12vuotias on jo tarpeeksi vanha muodostamaan asiasta oman kokonaiskuvan ja siirtyminen yleisesti uskontoja käsittelevään uskonnonopetukseen olisi perusteltua. USA:n malli, jossa kouluissa ei ole juuri uskonnonopetusta saa ihmiset vain todella ahdasmielisiksi toisin uskovia kohtaan.
Itse luovuin uskosta ollessani noin 10vuoden ikäinen, eli 3-4 luokalla. En suinkaan kannata uskonnon opetuksesta kokonaan luopumisesta, mutta mielestäni opetuksen painopistettä tulisi muuttaa kristinuskoa käsittelevästä eri uskontoja yleisesti käsitteleväksi. En usko että hartaasti kristinuskon oppeihin uskovallekkaan syvällinen tieto muista uskoista olisi pahaksi.
ala-asteikäisille pitäisi opettaa valta- tai muutakaan uskontoa? Minä en ainakaan ymmärrä miksi lasten halutaan uskovan jumalaan.
>>Minä en ainakaan ymmärrä miksi lasten halutaan uskovan jumalaan.
Ala-asteen uskonnon opetuksella en tarkoita nykyisen muotoista uskonnon opetusta, lähinnä tarkoitin että ala-aste ikäisten uskonnon opetuksessa pitäisi opettaa miten valta-uskonto näkyy ympärillämme ja yhteiskunnassa eli valtauskontoa yleisellä tasolla. En tarkoittanut uskonnon opetusta joka on tyyliä "rukoilkaamme" ja opetellaan isämeidän rukousta ja uskontunnustuksia yms...
Mielestäni jokaisen ihmisen tulisi tietää edes asuinalueensa uskonnon historiaa ja normeja yms vaikkei olisikaan siinä uskossa.
Olen samaa mieltä. Uskonnoilla on vielä toistaiseksi niin paljon valtaa maailmassa että uskontojen "lukutaito" on tärkeä jokaiselle ihmiselle. Joskus aikoinaan oli koulussa aine nimeltä "Kirkkohistoria" ja siinä nimenomaan kerrottiin historialliselta kannalta kristinuskon vaiheista ja uskonoppien muuttumisesta, lisäksi myös muista uskonnoista. Siihen lisäksi vielä hieman psykologiaa, filosofiaa ja kognitiotiedettä selittämään miksi ihmisillä on taipumus uskoa yliluonnollisiin toimijoihin, niin oppilas on paremmin varustautunut kohtaamaan niitä mukamas-totuuksia, joita uskonnolliset yhteisöt ja ihmiset heille esittävät - ja ymmärtämään itseään paremmin jos haluavat johonkin uskontoon kuitenkin sitoutua.
Sama opetus kävisi kaikille joten rahaa ja vaivaa säästyisi - eikä tarvitsisi jakaa oppilaita kuulemaan omia "totuuksiaan"...
Jos Paarmalta kysyttäisiin antaisiko hän muslimeille samat oikeudet mitkä kristillisellä uskolla on suomessa; Mitä luulette että Paarma sanoisi?? Olen lähes totaalisesti varma ettei Paarma edes voisi missään tapauksessa vastata myöntävästi.
Tai jos kysyttäisiin Anas Hajjar:ilta onko kristillisen kirkon asema suomalaisessa yhteiskunnassa oikeutettu; vastaus aivan yhtä varmasti kielteinen.
Nämä yhteis uskonnolliset selostukset ja tapahtumat ovat aina yhtä naurettavalla tavalla tekopyhiä.
Kysy muslimilta onko Jeesus hänen herransa ja pelastajansa taikka mitä mieltä kristitty on Mohammedista ja pitäkö tämä Allahia ainoana jumalana.
Tämä on se todellinen yhteneväisyys joka näiden kahden uskonnon välillä itseasiassa on, molemmat väittävät omaavansa absoluuttisen totuuden ja että kaikki muut ovat väärässä.
Tuollainen turhauttaa minua niin, että voin suorastaan pahoin. Kuvittelen kaksi lasta, luokkatoverit, jotka kuulustelevat toisiltaan läksyjä ja opettelevat yhdessä eri oppitunneilla käsiteltyjä asioita. Koulussa he saavat tietoa siitä, miten asiat ovat tämänhetkisen tietämyksen mukaan ja kaikki tieto osaltaan rakentaa heille kuvaa tästä maailmasta. Uskontotunneiksi heidät kuitenkin erotetaan toisistaan ja heille opetetaan ERI TOTUUTTA. Uskontotunnin jälkeen he vertailevat "totuuksiaan" ja huomaavat ne aivan kokonaan toisistaan poikkeaviksi.
Miten sellaisen jälkeen kumpikaan voi ottaa vakavasti minkään muunkaan oppiaineen sisältöä?
"Koulussa he saavat tietoa siitä, miten asiat ovat tämänhetkisen tietämyksen mukaan ja kaikki tieto osaltaan rakentaa heille kuvaa tästä maailmasta. Uskontotunneiksi heidät kuitenkin erotetaan toisistaan ja heille opetetaan ERI TOTUUTTA. Uskontotunnin jälkeen he vertailevat "totuuksiaan" ja huomaavat ne aivan kokonaan toisistaan poikkeaviksi."
-Tuossa ei olekaan mitään järkeä. Jossain haastattelussa eräs päiväkodin työntekijä sanoi, että tuntui pahalta kun lapset pihalla puhuivat uskonnoista ja joku oli sanonut toiselle, että sä joudut helvettiin, kun syöt sianlihaa.
Siis jo siellä siihen erilaisuuteen kasvatetaan.
että harhaiset heppulit saavat jauhaa paskaa ja vaatia harhaisuutensa levittämistä ja niille vielä maksetaan siitä!
Oksettavaa!