Tunsin miehen vain yhteisten harrastusten pohjalta toista kymmentä vuotta, ei mitään lähempää tekemistä toistemme kanssa. Molemmat olimme naimisissa ja molemmilla oli jo aikuiset, kotoontaan pois lentäneet lapset. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta se vain kolahti, kuukauden päivät yli pitkiä katseita, sitten tuli yhteinen kahvihetki kahvilassa......kaksi viikkoa niin muutimme yhteen.
Tästä kaikesta on kolmatta vuotta ja kaikki meidän kahden välillä on niin kuin pitääkin, mutta nyt päästää asiaan miksi kirjoitan:
Aloin selaamaan tätä palstaa jotta saisin vinkkejä miksi mieheni ex-vaimo käyttäytyy niin kuin tekee, meidän
järki ei riitä sitä ymmärtämään.
Ex-vaimo on kihloissa ja toitottaa joka paikassa ja joka käänteessä kuinka hyvä mies hänellä nyt on ja ettei
missä tapauksessa ottaisi entistä "paskaa" takaisin. Hän mustamaalaa meidät kummatkin lapsille, sukulaisille, kaikille joiden kanssa hän tietää meidän olevan edes jotenkin tekemisissä.
Ymmärsimme tätä suhteen alkuaikoina koska totta kai yksin jääminen niinkin yllättäen ja toisen naisen takia on rankka paikka. Mutta miksi vielä??
Vastatkaa, te katkerat ex-vaimot, mikä teitä ajaa moiseen vaikka elämänne pitäisi olla ihan kohdallaan?
Tästä kaikesta on kolmatta vuotta ja kaikki meidän kahden välillä on niin kuin pitääkin, mutta nyt päästää asiaan miksi kirjoitan:
Aloin selaamaan tätä palstaa jotta saisin vinkkejä miksi mieheni ex-vaimo käyttäytyy niin kuin tekee, meidän
järki ei riitä sitä ymmärtämään.
Ex-vaimo on kihloissa ja toitottaa joka paikassa ja joka käänteessä kuinka hyvä mies hänellä nyt on ja ettei
missä tapauksessa ottaisi entistä "paskaa" takaisin. Hän mustamaalaa meidät kummatkin lapsille, sukulaisille, kaikille joiden kanssa hän tietää meidän olevan edes jotenkin tekemisissä.
Ymmärsimme tätä suhteen alkuaikoina koska totta kai yksin jääminen niinkin yllättäen ja toisen naisen takia on rankka paikka. Mutta miksi vielä??
Vastatkaa, te katkerat ex-vaimot, mikä teitä ajaa moiseen vaikka elämänne pitäisi olla ihan kohdallaan?
Vastaukset 47
Vanhimmat
Niin näet miltä se tuntuu, toivottavasti joudut sen kokemaan. Itse sain juuri tietää että miehelläni ollut salarakas kesästä lähtien, oli tämän hutsun vienyt jopa meidän yhteiselle yksityiselle kesämökille! Mies kyllä lupasi tämän 2.vaihtoehdon jättää mutta mistä sitä tietää miten tässä käy, Itselläni on ihan kauhea olotila, töissä pitäis jaksaa olla jne niin että älä sinä 2.nainen yhtään ruikuta
Ymmärrän sinua, koska asia on tuore. Mutta kysyinkin äsken, miksi vielä KOLMEN vuoden jälkeen, kun on hänelläkin jo KIHLATTU?
Siksi, että hän on edelleen katkera. Meillä jokaisella on tapamme selvitä kriiseistä (joka jätetyksi tuleminen aina on, ja vieläpä noin ärhäkkäällä tavalla kuin sanoit, eli hetkessä poukkasitte yksiin). Joku selviää paremmin, toinen huonommin ja kolmas ei ehkä koskaan.
Sinullahan asiassa ei ole ollut mitään erityistä draamaa, olet saanut elämääsi sitä, mitä halusit. Et ole siis kovin objektiivinen pohtimaan, miksi nainen, joka sinun vuoksesi on lentänyt kuin leppäkeihäs, on sinulle katkera onnestasi hänen exänsä kanssa. Voi olla, ettei hän aio leppyä sinulle ja exälleen koskaan, vaikka kuinka onni kukoistaisi uuden sulhonsa kanssa.
Mutta miksi sinä välität siitä? Hyväksy, että teit juuri niin kuin halusit, mikä tarkoitti oman suhteesi rikkomista siinä kuin nykyiselläsi hänen entisen suhteensa rikkomista. Hyväksy, että kaikki eivät tule sitä ehkä koskaan lähipiirissänne hyväksymään, ja miehesi ex ehkä yhtenä heistä. Lakkaa vaatimasta kaikkea itsellesi (olette saaneet jo toisenne, mutta pitääkö muiden lisäksi se kyetä hyväksymään). Asiassa olet oikeassa, eli miehesi exälle olisi todellisuudessa parempi, jos hän pystyisi antamaan teille anteeksi tai ainakin jollain tapaa unohtamaan. Mutta ethän sinä ole hänen uskottunsa, etkä taida olla kovin kiinnostunut edes hänen hyvinvoinnistaan hänen itsensä vuoksi?
Ihan hyviä vastauksia olet saanut. Kolmen vuoden jälkeen on ihan turha ihmetellä sitä, jos ex-vaimo on vielä katkerana. Minun erostani on jo viisi vuotta ja minulla on uusi kumppani. Exäni, joka jätti minut toisen naisen takia on jo naimisissa. Elämä ei ole sellaista matematiikkaa, että uusi kumppani yht´äkkiä haihduttaisi kaikki menneisyyteen liittyvät vaikeat tunteet. Minunkin nykyinen suhteeni on ehdottomasti parempi kuin eroon päättynyt 30 vuoden avioliitto. En missään tapauksessa ottaisi enää valehtelevaa, salailevaa ja pettävää exääni takaisin. Siitä huolimatta minua vieläkin kirpaisevat ne loukkaukset, joita eron aikoihin jouduin kokemaan. Hylätyksi tuleminen on vaikea kokemus, sitä ei näköjään ymmärrä sellainen, joka ei sitä ole koskaan joutunut kokemaan. Pitkästä avioliitosta toipuminen vie vuosikausia, siihen voit valmistautua. Nykyinen miehesi on kyllä säälittävä tapaus henkiseltä rakenteeltaan jos hän pystyi ilman minkäänlaisia tunnontuskia vaihtamaan vaimoa lennosta. Ei jättäminenkään ole yksinkertaista, mutta sitähän ei voi uudelle onnelleen valitella.
Exäni uutta vaimoa minun ei tarvitse koskaan hyväksyä. Naisena voin vain halveksia sellaista naisihmistä, joka haluaa rikkoa kaksi perhettä. Minusta ei koskaan pitäisi tehdä toiselle sellaista, mitä ei halua itselleen tehtävän.
SInä olet tehnyt omat valintasi ja sen seuraukset sinun on kestettävä. On aivan turha odottaa, että muuta ovat yhtä onnellisia liitostanne kuin sinä olet. Voitko muuten olla ihan varma, ettei miehesi jo vaihda pitkiä katseita jonkun toisen naisen kanssa... Uskottomuus ja vieraisiin vilkuileminen tuntuu olevan tapa, josta on vaikea päästä eroon.
...muutaman vuoden jälkeen, kun miehesi on sinut johonkin toiseen naiseen parin viikon sisällä vaihtanut. Koe muutava vuosi sitä ihan itse, miltä se tuntuu. Kukaan muu ei sinun kysymykseesi voi vastata. Saattaa olla, että löydät vastauksen sitten vuosien kuluttua, omien kokemustesi kautta, ihan itse.
Vuosi tuli just täyteen kun mies kärähti. Vielä olemme yhdessä vuoristorataa menneet. Kakkonen jäi, ja erota mies ei halunnut. Itsestäni en vielä tiedä. Aviolliittoa takana 26 vuotta. Helppoa ei ole, teet niin tai näin. Voimia!
hyvää teistä sitte voi kertoa??????????sano se.
Niinkö,että olette te ihania ja niin oikeudenmukaisia ja reiluja ihmisiä. Yleensä yleinen mielipide on tuollasta vastaan, ei missään lööpeissäkään kehuta ja ihannoida pettäjiä.
sinulle. Samoin meillä on ollut, parastaan on mies esittänyt tälle naiselle... Ja kun luet tätä palstaa, ohita näiden kakkosten kitkerät kommentit. Asiallisia tekstejä löytyy aika vähän. Äläkä tee mitään hätiköityjä päätöksiä. Vain se, että kakkonen on jäätävä välittömästi. Tosin nämä kakkoset tuntuvat olevan yksinkertaisia, katkeria ja jätettyjä, jotka jatkavat välittämättä moraalista ja toisten kunnoittamisesta mitään. (Tiedän miehen olevan yhtä syyllinen) Teillä tuota yhteisoloa kuitenkin on saman verran kuin meilläkin, osaan asettua asemaasi. Kaikki tunteet tulevat vielä tutuiksi, eikä niitä voi nopeuttaa;(
Miksi luulet että aika parantaa ex-vaimon tunteita teitä kohtaan? Ei se paranna kaikkia haavoja.
Miten selkäänpuukottaja vois ymmärtää sitä paskaa fiilistä ennen kuin itse kokee saman.
Kun kerran pettää niin toinen kerta on jo huomattavasti helpompi...niin se vaan on. Kysymys kuuluukin et kumpi ehtii ensin?
"Hylätyksi tuleminen on vaikea kokemus, sitä ei näköjään ymmärrä sellainen, joka ei sitä ole koskaan joutunut kokemaan."
Moni ihminen on tullut jätetyksi ja siitä on seurannut jonkinasteinen kriisi. Jotkut selviytyvät kriiseistä nopeammin kuin toiset. Jotkut eivät koskaan kykene selvittämään kriisiään, katkeroituvat ja elävät menneessä murhehtien tätä päivää ja tulevaisuutta. Vaikka "kriisinhallintaa" voisi tarvittaessa opetella lisää.
Jos oma lapsi tai pitkäaikainen rakastettu kuolee, niin sitä suree kaksi vuotta. Kaikesta muusta voi selviytyä nopeammin. Elämää ei ole tarkoitettu vain suremiseen, vaan nimenomaan iloitsemiseen.
hyvin vastattu. Jokaisesta petetystä ilmestyy esiin vaikka tappaja kun tarpeeksi ronkitaan. Antoiko nykyinen onnesi edes mitään selviytymisen eväitä ex-vaimolleen?
Tottakai ihmissuhteet saattavat päättyä ja rakkaus hävitä - oleelista on se tapa miten eroaminen hoidetaan. . .
Ex-vaimo ei ilmeisesti ole eronnut vaan on "erotettu" - ja jos mies ei uuden onnensa rinnalla ole kypsä
erottamaan niin, että uusi alku yhtään helpottuu niin katkeruuteen ja vihaan voi hyvin jäädä kiinni.
Ehkäpä naisen mielestä tilanne oli vastaava" kaikki meidän kahden välillä on niinkuin pitääkin" kun mies jo asui kanssasi. Miten ero olisi voitu käsitellä tossa ajassa, kuitenkin kyseessä oli pitkä avioliitto!! Siis todella itsekkäästi toimittu miehen, kuten omasta puolestasi. Sympat ja empat ovat ex-vaimon puolella. Älä kuvittele, ettei "kaikki, joiden kanssa tietää teidän olevan jossain tekemisissä" eivät osaisi itse ajatella. En ihmettele, miksí ette ole suosiossa!! Ehkä teidän nyt vaan pitää "sietää" tekojenne seuraamukset!
kiinostaa mitä ukkosi exä teistä ajattelee, jos kerran olet kaikki oikein tehnyt ja ollut reilu kaikille osapuolille niin miksi tuolaasia mietit, ole onnellinen kun olet tuolaasen kultamunan saanu, keskittyisit nyt vaan pitämään se tyytyväisenä. Ei sulla näytä muutakaan tekemistä olla.
Ei pidä provosoitua vaikka toinen provosoi.
Tiedä vaikka ukkosi exä onkin löytänyt paremman, kuka nyt huonompaan vaihtaisi. Voi olla että sullekin käy vielä hullusti, mikään ei ole niin varmaa tässä maailmassa.
Onnea valitsemallesi tielle.....
Niin miksi te menette toisten avioliittoja pilaamaan. On todennäköistä että se sun kaapattu miehesi löytää taas uuden ja joudut jäämään katkeraksi kakkoseksi. Sitä saa mitä tilaa ja toivottavasti joudut myös sinä sen kokemaan. Ei jätetyn elämä koskaan parane, haavat jäävät syvälle. Näyttää olevan niin, että ruoho näyttää tuollaisille miehille aina vihreämmältä aidan toisella puolella, kun se arki teidänkin elämässänne koittaa ja sehän koittaa aika pian. Et silleen.. tarkkaile ukkoas, ettei sillä jo ole toinen jossain......
Mielestäni vastaukset ovat olleet hyviä.
Olen itse myös, kuutisen vuotta sitten, tullut ns. jätetyksi. Tai, oikeastaan, mies jäi kiinni sivusuhteesta, minä jätin hänet, ja sivusuhde jatkui sitten miehellä, ja jatkuu käsittääkseni edelleen, vaikka on ollut välillä katkollakin jokunen vuosi sitten. Itse löysin uuden kumppanin noin viisi vuotta sitten, suhde jatkuu. Avioon en aio uudestaan, avoliitossa asun.
Katkerat tunteet kestivät todella pitkään. En voinut millään lailla ymmärtää ja hyväksyä, että minulle valehdeltiin noin, että oikeuttani päättää esim. omasta ruumiistani loukattiin siten että monogaamiseksi luulemani suhde sisälsikin kolmannen pyörän (sen miehen lumpun ominen pöpöineen), ja mies iloisesti paneskeli sekä häntä että minua vuoron perään. Halveksin silloista miestäni ja halveksin hänen uutta kumppaniaan. Viha ja katkeruuskin ovat haihtuneet, elän onnellisena itseni ja nykyisen perheeni kanssa (tosin harmittaa että lasteni isästä ei sitten ollut kunnon isäksi ikinä), mutta halveksunta ei ole haihtunut. En "mustamaalaa" tieten tahtoen ketään kenellekään. Luultavasti ex-mieheni ja hänen kumppaninsa kuvittelevat minun näin tekevän, koska ovat tulleet joistakin yhteisistä piireistämme pudonneeksi pois (kutsumatta vain jätetty). Ilmiö ei johdu mustamaalauskyvystäni, vaan siitä, että myös sosiaalinen verkosto on ollut aika äimänä ja hämmentynyt ex-mieheni valinnasta ja käytöksestä, sekä minua että lapsiamme kohtaan.
Kuten tuolla joku jo sanoi, olette saaneet toisenne, ja sillä tavalla kuin olette saaneet. Aika paljon vaadittu että kaikkien pitäisi sitä asiaa vielä ihastella. Ehkä se nyt vain on teidän pakko hyväksyä, että ratkaisutapanne ei tule olemaan kaikkien hyväksyttävissä koskaan.
mutta joku kiusaa tuossa kertomuksessasi. Sanoit että totta kai ymmärsitte, mitä sillä oikeastaan tarkoitit?
Olette siis keski-ikäisiä ihmisiä. Päätitte parissa viikossa siitä, että muutatte yhteen? Vaikka aikaa teillä olisi ollut koko loppuelämä...
Tuosta eroamisesta on eri näkökantoja, toiset pitävät parempana erota nopeasti ja totaalisesti, toiset painottavat rauhallista eroamista, että siitä selvitään myös tunteiden osalta vähin vammoin.
Eroaminen koskee aina. Tuota tuskaa pahentaa se, että se tulee arvaamatta. Sitä syventää se että asiaan liittyy kolmas osapuoli. Kamalinta on, ettei kenellekään jää aikaa sopeutua millään tavoin noin suureen elämänmuutokseen. Ihminen tarvitsee siihen useamman kuukauden, ei ihan muutamassa päivässä tapahdu.
Aikaa on annettava myös kaikille läheisille, että ymmärtävät mitä muutos tuo heidän elämäänsä. Tällä tarkoitan lapsia, isovanhempia, sukulaisia ja ystäviä. Jos ymmärsitte, niin varmaan kävitte monta keskustelua ja mietitte näitä muutoksen seurauksia yhdessä?
Kuinka miehesi kävi erotyönsä (surunsa) läpi suhteenne alkuaikoina? Kuinka te tuitte vaimoa, eli kävikö mies keskustelemassa tai muutoin sai selvitettyä sitä miksi ja mitä tapahtui?
Kuinka selvititte sen, mitenkä näyttäydytte yhdessä esim. lasten edessä? Ymmärsitte antaa tilaa ja osoittaa kunnioitusta vaimon surua kohtaan? Ymmärsitte senkin kuinka nöyryyttävää tilanne on ollut hänelle, ja pyritte olemaan korrekteja aina ja varomaan ettette nolaa häntä muiden ihmisten edessä?
Tällä vaimolla on ollut kova paikka. Ellei hän ole saanut mitään tukea omaan surutyöhönsä, ei ole edes käynyt terapiassa, en ihmettele yhtään. Hän tarvitsee tukea ja apua, teidän tehtävänne ehkä on pysyä mahdollisemman etäällä hänestä?
mukava huomata että mieheni ei olekaan ainoa .. :) ..kokemuksen rinta-äänellä: tulet löytämään itsesi tilanteesta jossa miehesi ex on. jos hän vaihtoi edellisen kuin paidan.. vaihtaa myös sinut samoin. tiedän ihmisen joka on noin 20 vuotta tehnyt kyseistä 2 vuoden välein.vaihtanut lennossa naista.ja tarkoitan oikeasti täysin lennossa. se kuuluu oirehdintana erääseen persoonallisuushäiriöön. kysy ammattilaisilta jos epäilet asiaa.. kyse ei tod. ole normi ihmisestä. ja.. tuohon häiriöön kuuluu paljon muutakin.
tarkoitit tuon viestin ap:lle?
Nopeat erot tai solmitut suhteet eivät sinänsä kerro yhtään mitään mahdollisesta persoonallisuushäiriöstä. Nuoret tekevät niin usein, mutta aikuisilla on yleensä jo ymmärrystä toimia rakentavammin.
Useimpiin luonnehäiriöihin kuuluu impulsiivisuus ja tunteiden nopea vaihtelu, joten nopeat erot ja idealisaatioon perustuvat suhteet kertovat jo ei luonnehäiriöstä, niin ainakin sairaista persoonallisuuden piirteistä.
Ei aina ole kyse jostain persoonallisuushäiriöstä, vaikka toki nuo siihenkin kuuluvat. Kyse voi olla ihan vain kypsymöttämyydestä, temperamentisista luonne eroista sekä arvoista, joiden mukaan elää.
Varaudu vaan siihen, että mustamaalaaminen jatkuu koko loppuelämän. Siihen pitää huoraavan miehen ja sen naisen vain tottua. Hauskaa loppuelämää.
että pystyisit antamaan anteeksi,
* jos kuulisit parhaan ystäväsi pettäneen luottamuksesi ja naureskelleen selkäsi takana sinun salaisuuksillesi jonkun toisen kanssa?
* jos yhtiökumppanisi huijaisi sinulta koko omaisuutesi?
* jos äitisi olisi valehdellut sinulle vuosia rakastavasi sinua?
* jos työkaverisi, jolle opetit kaikki ammattiisi liittyvät taidot, valehtelisi sinusta esimiehellesi ja saisi siksi ylennyksen, joka oli jo luvattu sinulle?
Kun ihmistä loukataan lähimpien taholta, on se niin kova kolaus, että se monesti vie itsetunnon, luottamuksen toisiin ihmisiin ja uskon tulevaisuuteen pitkäksi aikaa. Joskus nämä haavat eivät parane milloinkaan.
Tuollaiset perusturvallisuuteen liittyvät traumat eivät parane sillä, että elämä järjestyy muilla tavoin, sillä syvälle sisimpään jää ikuisiksi ajoiksi pelko siitä, että jos se tapahtui kerran, se voi tapahtua koska tahansa uudelleen. Ja erityisesti, jos tapahtumat sattuivat riippumatta siitä, mitä itse teki tai jätti tekemättä, on pelko vielä suurempi. Sillä maailma, johon ei voi vaikuttaa omalla toiminnallaan on todella pelottava paikka.
Ihmetteletkö siis vieläkin, miksi exä on katkera? Ei se, että hän on löytänyt uuden kumppanin korjaa sitä, mitä sinä ja hänen exänsä teitte hänen turvallisuudentunteelleen. Teitte hänen maailmastaan turvattoman paikan. Sitä ei ole helppoa antaa anteeksi.
sanottu, näin se on...
Nuo luettelemasi asiat ovat minustakin pahoja. Ei tuollaista voisi koskaan antaa anteeksi. Välit katkeaisivat lopullisesti. Mutta mitä tekemistä noilla on tämän ketjun aiheen kanssa?
Rakkaudet syttyvät ja sammuvat, se on sitä elämää. Jotkut parisuhteet kestävät koko elämän, toiset eivät. Ei sitä omaa kumppania voi pitää itsestäänselvyytenä. Taitaapa ollakin niin, että juuri niiden ihmisten, jotka pitävät puolisoaan henkilökohtaisena omaisuutenaan, puolisot juuri rakastuvatkin herkästi toiseen, joka arvostaa heitä ihmisinä. Jos rakkaus loppuu, on turha jatkaa suhdettakaan ja vielä turhempaa katkeroitua. Katkeruuden hautominen vuosikausia on jo sairautta ja siitä kärsivät eniten katkeroitujan lapset, mahdollinen uusi kumppani ja muut läheiset.
Mutta aloittaja, turha sinunkaan on puolisosi exän aivoituksia pohtia. Jos hän haluaa tekeytyä marttyyriksi niin siinähän tekeytyy. Elä sinä omaa elämääsi.
jos pystyy lokeroimaan rakkaudet eri lokeroon kuin muut ihmissuhteet. Et taida nutturasi takaa ymmärtää jätetyn tunteita lainkaan - ne tunteet voivat olla hyvin voimakkaita, eikä niillä juuri ole tekemistä sen kanssa, onko toista pitänyt itsestäänselvyytenä vai ei. Jättäjä ja jätetty ovat samassa suhteessa eri vaiheissa: se jättäjä on yleensä jo pitkään omassa mielessään tehnyt eroa ja tuo asian julki päätöksen tehtyään, jätetylle taas päätös tulee yllätyksenä. Jätetty voi alkaa käsitellä suhteen loppumista paljon myöhemmin kuin jättäjä - ja monesti se käsittely vielä pitkittyy, kun käytännön asiat (asunnon hankkiminen, muutto, lasten hoito, työjärjestelyt) vie kaiken energian. Joku voi päästä tunteisiinsa käsiksi vasta kun varsinaisesta erosta on kuukausia tai vuosia. Joskus vasta uusi suhde nostattaa aiemman suhteen tunteet pintaan.
Ainakin omat katkeruuteni nousevat siitä, että toinen oli pimittänyt minulta suhteen kannalta olennaisia asioita ja tehnyt sitten yksinään päätöksen, joka mullisti myös oman elämäni. Jäin joksikin aikaa ajopuuksi omaan elämääni - pystyin vain reagoimaan siihen, mitä toinen oli jo tehnyt. Samaan aikaan koin myös uhrautuneeni suhteessa - ja sellaisella tavalla, josta ei koitunut mitään hyvää. Siitäkin syntyy katkeruutta - koin (koen) että elämä jättämiseen päättyneessä suhteessa oli hukkaan heitettyä aikaa, jossa minä vain pienensin itseäni enkä saanut juuri mitään - sen sijaan puoliso paisui ja pöhöttyi voimansa tunnossa. Olin piilottanut omia tarpeitani, jotta arjessa eläminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Ja mitä tekikään puoliso? Ei tosiaan piilottanut tarpeitaan, vaan syöksyi niiden tarpeittensa vetämänä uuteen, houkuttelevampaan suhteeseen.
Kyllä on sinun elämässäsi täytynyt olla kurjia malleja parisuhteille, kun olet omassa pienessä päässäsi lokeroinut ihmissuhteet ja parisuhteet eri laatikoihin. No, onhan sekin tapa selvitä...
Minulle läheinen ihminen on läheinen ihminen, riippumatta siitä, olenko harrastanut hänen kanssaan seksiä vai en. Ja lupaukset ovat lupauksia, riippumatta siitä, missä asiayhteydessä ne on annettu. Jos siis läheinen ihminen rikkoo lupauksensa, sattuu se aina. Ja avioliiton aikana tapahtuneessa pettämisessä on nimenomaan kyse lupauksen rikkomisesta.
Jos rakkaus loppuu, kykenee aikuinen ja terve ihminen tunnustamaan tämän itselleen ja kumppanilleen ja päättämään suhteen. Pettäminen ei ole asian tunnustamista vaan se on lupauksen rikkomista yksipuolisesti.
PS "Rakkaudet syttyvät ja sammuvat."
Niinkö todella siinä käy? Minäpä luulen, ettet taida oikein edes tietää, mitä rakkaus on, jos sinun mielestäsi se vain syttyy tai sammuu.
Luin kommenttisi vasta omani kirjoittamisen jälkeen ja huomaan, että viestimme oli kuin samasta pöytälaatikosta kaivettuja. Mukavaa, että muutkin näkevät asiana samalla tavalla.
en antaisi koskaan anteeksi. En hyväksyisi. En tulisi yhteisiin juhliin, en pitäisi yhteyttä. Isä joka pettää vaimoaan, pettää samalla koko perheen ja kääntää selkänsä lapsilleen. Sellaisen mallinko isä haluaa tyttärilleen ja pojilleen jättää? Todellako parisuhde on sitä että petetään ja jätetään, ja se siitä "get over it"? Meihin lapsiinkin sattuu kun ihminen, johon on uskonut voivansa luottaa osoittautuu petturiksi. Kuinka luottaa jatkossa, kuinka lähestyä kun tarvitsisi tukea ja turvaa? Kuinka enää ikinä arvostaa isää aviomiehenä ja kumppanina, ystävänä? Olen asunut jo omillani useita vuosia ja oman isän petoksesta on aikaa 7vuotta. En osaa päästää siitä vihasta ja katkeruudesta irti. Isän uusi saa kaikkea muuta kuin lämpimiä ajatuksia tältä suunnalta, suljen silmäni ko. ihmiseltä. Äiti on hyväksynyt ja päässyt asiasta yli, pystyy kohtaamaan molemmat, mutta.. Teko jättää jäljet vaikka se aikuisiällä on tapahtunutkin. Teko oli shokki meille lapsillekin. Teko jätti arvet ja epäluottamuksen siihen miksi minullekin ei joskus kävisi samoin. Veljeni on parhaillaan kolmantena pyöränä eräässä liitossa eikä näe siinä mitään pahaa.
En koskaan tulisi hyväksymään sinua, edes näin jo aikuisena lapsena. Eri asia olisi jos suhde olisi alkanut vasta vanhempien eron jälkeen. Silloin minulla olisi vielä isä.
Mun mieheni petti mua ja kun asia paljastui, koko elämäni romahti yhden aamupäivän aikana. Erona teidän tapaukseen, mun mieheni ei missään nimessä halunnut sitä kakkostaan vaan jatkaa mun kanssa.
Eroajatuksia kyllä pyörittelin päässä pitkään. Käytiin myös lähes pari vuotta terapiassa selvitteleen asioita ja yksi asia jota terapeutti takoi päähän, oli se, että jos erotaan, niin eron täytyy tapahtua hitaasti ja rauhassa sillä tavalla, että molemmat pääsevät siitä puhtain parerein uuden elämän alkuun. Se on fiksu ero eikä edellisen suhteen virheitä tule raahattua mukanaan, vaan ne jätetään taakse.
Te veitte katastrofisella tavalla ex-vaimolta mahdollisuuden erota tavalla, joka olisi ollut millään tavalla rakentava. Omassa rakkauden huumassanne ette antaneet hänelle aikaa sopeutua, esittää kysymyksiä, näyttää tunteitaan, purkaa yhdessä miehen kanssa kulunutta elämää ja avioliittoa. Muistella sekä hyviä asioita että tehtyjä virheitä. Mies heitti hänet kuin rukkasen pellolle. Ja nyt ihmettelet katkeruutta?
Etkö todellakaan näe miten huonosti mies kohteli silloista vaimoaan? Erota voi myös toista osapuolta kunnioittaen ja jättäen taakseen sellaista historiaa, jonka kanssa peiliin katsominen on mahdollista. Mun mielestä te molemmat käyttäydyitte hyvin itsekkäästi, ex-vaimoa kunnioittamatta, huomioonottamatta sen asian, että sosiaaliseen verkostoon kuuluu monia ihmisiä joita tekonne koskettaa (lapset). Ei niin itsekäs saa olla edes rakastuessaan, että aikuisena ihmisenä ei pysty näkemään tekojensa seurauksia. Pahinta on jotenkin kuitenkin se, että sitä täällä vielä ihmettelet kolmen vuoden kuluttua. Etkö ole itse yhtään katsonut sinä aikana peiliin? Miettinyt, mitä teidän kahden teosta on muille seurannut?
Minä ja mieheni emme eronneet. Siitä huolimatta kesti oikeasti useampi vuosi päästä asiasta ihan oikeasti yli. Ja me tuimme toisiamme, apuna oli terapeutti ja muutama hyvä ystävä jotka tiesivät tilanteestamme. Kenen kanssa miehesi ex-vaimo katsoi omaa historiaansa taaksepäin ja sai hyvän uuden alun elämälleen?
olivatpa sitten ex- tai tavallisia vaimoja. Ovat aivan helvetin mustasukkaisia miehestä, mutta miestä pitää mustamaalata aina ja kaikkialla.
sen itse: katkeruudesta on kysymys. Ja siitä, ettei tuolla exvaimolla ole juuri mikään vieläkään kohdallaan, vaikka hänellä onkin uusi kihlattu. Tuskinpa hänen uusi mieskään ihastuksissaan kuuntelee, kun eukko haukkuu exäänsä paskaksi. Huonosta käytöksestä seuraa huono ilmapiiri. Avainasemassa ovat lapset ja sukulaisenne. He voisivat vain sanoa miehesi exälle "en halua kuulla..." Perussääntönä voi pitää, että ellei ole toisesta mitään positiivista sanottavaa, on hiljaa.
onpa viisaita sanoja. niinkuin tuolla ylempänäkin.
tyhmä mikä tyhmä, ei voi nähdä jos ei kykene. värisokea ei näe värejä, hahmotusvammainen ei hahmota, kuuro ei kuule ääniä, siis vastuu on niillä jotka yrittää elää täällä joukossa vaikka hermo meinaa mennä välillä. sokeat ja kuurot on kyllä jotenkin paljon helpompi kestää kun tollaiset älyvammaiset...
Voi kun kaikki maailman naiset pysyisivät moraalissa eivätkö koskisi varattuihin miehiin. Maailman onnellisuusprosentti nousisi huimasti. Miksi ihmeessä edes kysyt tuollaista, jos kerran moraalisi on noin alhaalla.
Ajaa yleensä miehen ulos kodista ja toisen naisen "päälle".
...että minäkin tulevana jätettynä vaimona voin olla syyllinen, jos tässä syyllistä lähdetään hakemaan. Ei toinen nainen ole eron syy, se on seurausta siitä, että jotain meni pieleen, oli se sitten miehen puutteessa oleminen tai muu .
eikö mies ole sitten itse lainkaan vastuussa siitä, että olisi haluttava pitkässäkin parisuhteessa?
Jos parisuhde on kunnossa ei siihen mahdu kolmatta pyörää.
eronnut nainen, en kyllä ala kenenkään kenenkään ukkomiehen kanssa säätään mitään.
Jotain rajaa ,kun ihmisiä ja miehiä on maailma täynnä.
minut lempattiin ulos, kun sairastin rintasyövän ja toinen rintani leikattiin pois, exäni ei kestänyt sitä vaan haki ehjän ja nuoremman naisen.
kohtalo täälläkin. Olin laikkauksessa kolme kertaa ja viimeisen sairaalareissuni aikana toi ukko kotiimmekin toisen naisen/nykyinen vaimonsa. Koska ei voinut olla yötä pois koiran vuoksi. Naapurit ystävällisesti valistivat nähneensä tämän parin.
haluaisi, enkä kehtaisi olla sinä. Tyhmyytesi aiheuttaa uskomatonta myötähäpeää kaikkien lukijoiden keskuudessa.
noita huoria, ihan pitää tänne tulla kirjoitteleen kuinka" fiksu "on ollut , minä jos olisin sun tilanteessa olisin suu supussa ja antaisin pölyn laskeutua.
Ole onnellinen ettei se ukkosi ex enää huoli sun miestä.
Millai sun ja sun siippasi järki nyt voi mitään ymmärtää kun se on teitin alapäässä.
Vaikka se sun ukkosi ex on kihloissa, niin ei se tee teidän tekosianne tekemättömiksi.
Miksi se ylipäänsä sua vaivaa mitä teistä puhutaan, kantakaa vastuu tekosistanne.
Millai teistä voi jottaan positiivista sanoa?
on työnhakua, yh-neuvotteluja, valvottavia vauvoja, kuolevia sukulaisia, jne jne. Kenelle tahansa vai tulla vaihe, jolloin ei ehdi vaalia toista koko ajan kuin kukkaa kämmenellä. Avioliitossa puhalletaan yhteen hiileen, kriisit ratkaistaan ja vaikeat vaiheet menee ohi.
Sitä se sitoutuminen tarkoittaa, ettei tarvitse olla joka sekunti peloissaan, että toinen lähtee kävelemään, jos elämässä tulee tiukka paikka.
minä olin myös se toinen nainen,meillä tämän miehen kans koti ja lapset kaikki kunnossa ja ...tämä ex nainen jaksaa ja jaksaa samoja paskoja jauhaa viikosta toiseen....pitäisi jätetyn olla onnellinen uuden ukkonsa kanssa ovat jo naimisiin ehtineet ja sama vika hänelläkin puhuu ja puhuu sukulaiset .lapset .naapurit ovat myös jo ihmetelleet et hyvä rouva anna menneitten olla ja elä omaa elämääsi uuden kanssa kohta tämä mies ei kestä vaimonsa kalkatusta ja lähtee karkuun ja mitäpä me ns,toinen nainen .jatketaan vain onnellista elämää rakkaamme kanssa.
Meidän avioliittomme on ollut pitkän aikaa todella pielessä. Minä olen yrittänyt monta kertaa ottaa eroa, vaan mies on aina painostanut minut jatkamaan. Taas on sellainen tilanne, että nyt ero lopulta tulee. En voi enää hyväksyä tällaista elämää, mitä saan mieheni kanssa elää.
Olen todella surullinen kaikesta mennestä. Olen epäonnistunut tässä liitossa. Meidän ei olisi koskaan pitäny mennä yhteen. Haluan rakastaa ja olla hellä miehelle, mutta tämä mies on pettänyt minua niin monesti, että nyt riittää. En voi enää kuvitellakaan olevani tämän miehen kanssa minkäänlaisessa seksisuhteessa, kun hän on niin ryvettynyt.
Pahin, minkä mies teki oli kun hän tartutti minulle klamydian minun raskaana ollessa. Koko raskausajan minä itkin ja itkin. Nyt olen jotenkin kovettunut hänen tekosilleen.
Enää en voi katsoa sormien läpi. Minä tiedän, että tulen muistamaan aina kaiken sen pahan, minkä hän on minulle tehnyt. Minun mielestäni kenenkään ei kannattaisi luottaa tällaiseen mieheen. Ennemmin tai myöhemmin hän paljastaa huorahtavan luonteensa myös uusille "ihanille" naisilleen. Hänelle ei riitä mikään.
En ihmettele jos ex-vaimo on kateellinen. Mieshän tarjoili hänelle pelkkää "p---aa" ja nyt muka hehkuttelee toisen kanssa täydellisessä suhteessa. Todella epäuskottavaa. Se ukkohan ei siitänsä muuksi muutu.
Se aiheuttaa todella paljon katkeruutta kun katselee yhteistä menneisyyttä ex-än kanssa, jossa naista ei ole huomioitu lainkaan ja sitten tulee joku jolle kaikki tarjoillaan kultalautasella.
Miten nämä miehet eivät välitä lapsistakaan yhtään...? Kai näillä tällaisilla on joku luonnehäiriö.
Annan kaiken myötätuntoni hylätyille ja petetyille ex-naisille.
Nämä uudet tulokkat eläköön niinkuin vanhassa sanonnassa: "Kell onni on se onnen kätkeköön"
Älä kirjoituksen aloittaja ihmettele, vaikka et koskaan tule saamaan myötätunnon ripettäkään varsinkaan ex-vaimolta. Mies on käyttäytynyt häntä kohtaa niin törkeästi. Samoin sinä kakkosnainen. Mieti.
kanssasi sdfgryte.
Meillä oli sama juttu avioliito oli katkolla mutta päätettiin avioliittoneuvojalla käytyämme jatkaa. Miehellä oli toinen jonka lupasi jättää. Tuo nainen ei hyväksynyt jätetyksi tulemista vaan alkoi piinata minua sähköposteilla siitä kuinka mieheni oli pettänyt HÄNTÄ. Ajatella minun mies ja hän itki minulle. Haettiin virallinenkin ero mutta aina tuli mies takasin.
Meidän suhde oli sitten on/off juttu kolmen vuoden ajan.
Olen tavannut uuden ystävän, ja nyt on selvinnyt kuinka tuo entinen kakkonen nykyinen ykkönen on jopa soitellut uuden ystäväni siskolle ja kertonut kuinka paha olen kuinka olen vuosia yrittänyt erottaa heidät. Ystäväni oli ollut ihmeissään koska olin kertonut oman versioni hänelle aikasemmin, siskonsa oli kehottanut ystävääni miettimään että puhunko tosiaankin totta.
Ystävä oli sitten kertonut että tietääkseen minä olen ollut naimisissa tuon miehen kanssa kun tuo nainen on tullut väliimme. Ja sitähän tuo haukkuja ei tietenkään ollut kertonut kun oli minua haukkunut.
Ei mitään myötätuntoa kakkosille. Huolehtikaa ennemmin että mies joka kanssanne pettää puolisoaan hoitas eronsa reilusti. Älkääkä suosiko petosta. Sillä olette siihen yhtä syyllisiä kuin pettäjäkin
Ei ole kovin fiksua haukkua lapsille heidän isää. Mutta eiköhän ole täysin ymmärrettävää, että vaimo on katkera. Niin olisit sinäkin hänen kengissään!