Valtava enkeli ilmestys Suomussalmen yllä!!!

End Times

Moro!

Tällanen viesti on täällä päin lähtenyt kiertoon. Sain itse viestin puhelimeeni, enkä tiedä viestin
alkuperäistä saajaa. Enkä ole ollut tapahtumassa mukana.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tervehdys taivaasta! Eilen illalla olimme koolla rukouksessa. Sen jälkeen n. klo 02:00 veljemme
Matti ajeli kotiin. Myllylahden yllä oli näky. n. kilometrin kokoinen enkeli puhaltamassa torveen (ei ääntä).
Lisäksi kaksi pyhää toinen toisella sivulla. Tämän näki yhteensä 3 ihmistä. Kun hän ajoi ämmänsaareen, muodostui enkeli rivistö, joka oli koko matkan keskustaan asti. Suuri taivaallinen sotajoukko rivistö oli kylän yllä, taivaan rannasta toiseen!!

Nyt Herra on vuodattava Henkensä maamme ylle. Aivan pian pasuuna soi! Ja me Jeesuksen omat lähdemme!!
Jatka ystavillesi!!
------------------------------------------------------------------------------------------------------------

178

16003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuhat ja yksi

      Amerikkalainen Helluntailiikkeen harha sinnekkin on edennyt vai Laestadiuksenko kokouksestako tulitte?

      Aivan kuin Pasuuna soisi jälleen-, no eikö siellä Raatteentiellä toisenlaiset pasuunat soineet 70 vuotta sitten.
      Ja jälkikäteen sanoivat jotta oli niin kommeat revontulet jotta sottaa se tiesi ja tuo jälkikäteen sanottu piti paikkansa .

      Onko niitä revontulia näkynyt ,kun ketturepolainen on pyyhkinyt taivaankannesta pölyjä hännällänsä ?

      • valoilmiö

        Kovalla pakkasella ilman kosteus tiivistyy mikroskooppisiksi levymäisiksi kuusikulmaisiksi kiteiksi, jotka leijuvat lähes vaakatasoisina ilmassa. Kirkkaiden valojen yläpuolella on väreilevä valoylväs, kun valo heijastuu kiteiden alapinnoilta kuin peileistä.

        Etelä Suomessa kyseinen ilmiö näyttäytyi 1.1. 2010 illalla. Siitä olisi voinut hyvin muotoilla vaikka minkäkaltaisen taivaallisen näyn ja ilmestyksen.

        Hengellinen tulkinta: Jumala säät ja ilmat säätää ja Hän voi suvereenisti luoda sellaiset jääkideolot, että suotuisassa paikassa valot ja jääkiteet muodostavat selviä hahmoja, kuten toisinaan revontuletkin. Revontuliaktiivisuus on ollut hyvin vähäistä, eikä niitä olisi pitänyt näkyä Suomussalmen korkeudella viime aikoina.

        Luonnollisella valoilmiöllä voi olla hengellinen tarkoitus, että ihmiset kääntyisivät Jumalan puoleen etsimään pelastusta.

      • tuhat ja yksi
        valoilmiö kirjoitti:

        tule uskoa mielikuvitus luo ne enkelit siihen luonnonilmiöön.

      • 23456

        Jumala VOI PUHUA ihmisille monella tavalla.Ja Han voi kayttaa tosiaan siihen vaikka lumikiteita.

      • D-fani
        23456 kirjoitti:

        Jumala VOI PUHUA ihmisille monella tavalla.Ja Han voi kayttaa tosiaan siihen vaikka lumikiteita.

        Sillai mä tulin uskoonki; ihmetellen ja katellen miten kaikki yksittäiset solut ja just vaikka lumikiteetki tai melkein mitkä vaan luonnon muodot ja toiminnot ja ilmiöt on niin äärimmäisen tarkasti ja täydellisesti suunnitellut, yhteensopivat ja -toimivat ja miten myös esim. nopeudet, etäisyydet, lämpötilat ym. ihan atomitasolta galaksien tasolle on suunniteltu erinomaisen tarkasti niin, että jos olisivat vähänkin erilaiset, hommat eivät toimisi lainkaan vaan kaatuisivat eivätkä olisi edes mahdollisia. Ja sit nopeuksien lisäksi vielä moninaisten luonnon jatkuvasti toimivien tarkistus- ja korjaussysteemien nopeudet ja toimivuudet..:)
        Laskepa todennäköisyys sille, että tällainen kaikkeus syntyy tsägällä ja pysyy koossa ja säätelee ja korjaa itseään ja löytyy erinomaisen laajoja sekä myös päällekkäisiä tiedostoja joita voi lukea suuntaan jos toiseenkin..ja sit esim. vaikka miehen ja naisen välisen kasvokontaktin syvimmälle luotaavat mahdollisuudet..(siis niille jotka tajuaa vielä jotain todellisesta herkkyydestä, kauneudesta,syvyyksistä..)
        Job 12:7-10

      • tosi on

        mies jolle ei tapahdu mittään !!! :D

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jumalan-kosto-tulee-suomelle--jumalattomaan-natsi-satanismiin-ja-eu-fasismiin-mennyt-suomi-tuhon-oma

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17593057/jumalan-kosto-tulee-suomelle--jumalattomaan-natsi-satanismiin-ja-eu-fasismiin-mennyt-suomi-tuhon-oma

        Sitä minä oon ihmetelly, että miksi aina ennustellaan suomen tuhoa, eikä esim, venäjän, vaikka sen johtajat ovat aina olleet murhaajia ja rosvoja ja pienempien kansojen retuuttajia ja omiensakkin rääkkääjiä "oikeuslaitoksiaan myöten". Nytkin uhkailevat ydinpommeillaan.

    • Voijummijammi!

      Joku vaan haluaa kusettaa herkkäuskoisia hihhuleita. Siis pelkkä tsoukki!

      • kertoo

        kunhan muistaa liittää siihen jotain "sensaatiomaista", niin menestys on taattu. Lisäksi juttuun kuuluu ehdottomasti useita henkilöitä jotka voivat todistaa asian oikeaksi.
        -Valitettavasti nuo todistajat eivät milloinkaan ole -jostain kumman syystä- ulkopuolisia ja riippumattomia tarkkailijoita joilla olisi puolueeton näkökanta kyseessä olevaan asiaan ja "tapahtumaan."

      • 13.26
        kertoo kirjoitti:

        juu mistähän se johtuu et on tutut kyydis eikä tuntemattomat yleensä.

      • Kap.

        Hän joka pelkää kääntää kaiken leikiksi. Mitäs sanotte jos saman tapainen näky sattui sinun itsesi kohdalle? Tsoukit taitaisi tehdä kepposet aivokopassa! Onko kaikki mitä nytkin luonnonilmiöitä tapahtuu tsoukkia?
        Pitää ensin tutustua tietoihin ja sitten vasta heitellä tsoukkia. Raamatusta löytyy moneen kysymykseemme vastaus.

      • hah hah hah
        kertoo kirjoitti:

        kunhan muistaa liittää siihen jotain "sensaatiomaista", niin menestys on taattu. Lisäksi juttuun kuuluu ehdottomasti useita henkilöitä jotka voivat todistaa asian oikeaksi.
        -Valitettavasti nuo todistajat eivät milloinkaan ole -jostain kumman syystä- ulkopuolisia ja riippumattomia tarkkailijoita joilla olisi puolueeton näkökanta kyseessä olevaan asiaan ja "tapahtumaan."

        salli mun nauraa! Kaivappa se "puolueeton ja riippumaton tarkkailija" tänne palstoille, ihan vapaasti voi tulla, koska sellaista ei ole vielä keksittykään!!! Kyllä nämä kommentaattorit täällä kaikki ovat johonkin asiaan kallellaan.

      • Anonyymi
        hah hah hah kirjoitti:

        enkeli-ilmestyi-kauhavalla/

        https://ajankohtainen.wordpress.com/2011/06/20/enkeli-ilmestyi-kauhavalla/

    • Huhahhhei

      olla yläkerran väellä tuo soittotaito huonossa kuosissa kun ei torvesta ääntä saada. Äänen kanssa voisi olla, että kyseisen tapahtuman olisivat nähneet/kuulleet muutkin kuin "Matti" (eikö "Matilla" ole sukunimeä? Sukunimihän löytyy tosin vain niissä tapauksissa, joissa enkeleitä on nähty toisella puolella maailmaa...) ja pari kaveriaan. Mistähän "rukouksista" veljet olivat tuohon aikaan tulossa ja mitä nauttineina :D

    • Elisa R

      jotain tarkemmin? Olet varmaan itse uskossa? Joka tapauksessa enkelit ovat mm. vierstin tuojia, ja lähetetyt niitä varten jotka saavat autuuden periä. Enkeli näkyjä ja -ilmestyksiä on ollut vihjeenä siitä, että "aika" on lähellä!! Viimeiseen pasuunaan puhaltaminen merkitsee ylöstempauksen tapahtuvan.

      "Minä ilmoitan teille salaisuuden, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan kuuluessa....."

      • Westsider

        ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikkoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.

      • tuhat ja yksi
        Westsider kirjoitti:

        Apostolit eivät ymmärtäneet tuon taivaallista maailman kaikkeudesta ja peloittelivat siitä huolimatta järjettömillä päätelmillään.
        ,," ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä."

        MM, meteoriittisade on saanut adventismin edeltäjät järjiltään ja he myös jatkavat samaarataa.

        Samaa en soisi Suomussalmen näkijöille.

      • End Times

        Olen kyllä edottomasti uskossa Jeesukseen kristukseen. :) Asun itse perheeni kanssa Kajaanissa.
        En tosiaan pysty ton paremmin kertomaan asiaa. Sain viestin itsekkin puhelimeeni. Sellaisena kuin se tännekkin laitoin. Jos kuulen asiasta jotain uutta laitan jatkoa viestille. :)

        Ps. kaikki pilkkaajat. Tehkää totinen parannus! Tuomari seisoo ovella ja tämän maailmanloppu
        on lähellä! Vielä on hetki armon aikaa jäljellä! Kanattaa käyttää aikansa viisaasti!

      • tiedän ja uskon
        Westsider kirjoitti:

        ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikkoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.

        Täyttä totta suomussalmen enkelinäyt, koittaa vaikeat ajat ja Jeesukseen kannattaa tukeutua. Maailmalla tapahtuu ja täälläkin kohta. Jeesukseen uskovilla ei ole hätää.

      • tuhat ja yksi
        tiedän ja uskon kirjoitti:

        Täyttä totta suomussalmen enkelinäyt, koittaa vaikeat ajat ja Jeesukseen kannattaa tukeutua. Maailmalla tapahtuu ja täälläkin kohta. Jeesukseen uskovilla ei ole hätää.

        Ihmistunta ei oo tiennyt tuon maallista , - maankuoresta ja vasta n, 100 vuotta on ymmärretty ( jos sitäkään)

        Maapallomme kuoren koostuvan ns, mannerllatoista nuo mannerlaatat liikkuvat , murtivat ,repeilevät,tarttuvat,nosevat, laskevat,hankavat toisiinsa,liukuvat toistenyli/alle.
        Suomessa olevat rakennukset eivät kestä edes viittä Righteriä.

        Mutta sinä et tiedä mitään ennustelisit vaikka kuinka sen jo todistaa Jeesus anankäyttö tietolähteesi pohjana.

        (Maanjäristys ei muuten valitse Jeesus uskovia ellei he ole muilta kansalaisilta riistäneet tuon uskonsa avulla niin paljon jotta ovat saaneet rakenettua itsellen maanjäristyksiäkin kestävän kodin.)

      • Mistä uskot

        sen olleen se viimeinen?

      • yhtä Jeesuksessa

        Nähtiinhän jatkosodan aikana kannaksen taivaalla enkeli joka oli kääntänyt selkänsä venäjälle ja levittänyt siivet suomen ylle.Tämän näki tuhannet sotilaat eivätkä taisteluiden lomassa olleet ottaneet mitään juomia joten te ateistiset pilkkaajat menkää muualle nauramaan täältä!

      • Ilo Sanoma

        Enkelit joskus varoittavat.Jumala suuressa rakkaudessaan lahettaa enkelit varoittamaan.Han ei halua,etta yksikaan joutuisi kadotuksee.Joka saastuu se saastukoon edelleen.Joka on pyha pyhittykoon edelleen.Uskon ,etta on menossa kahtia jaon aika,kuten tuosta enkelin viestista kay ilmi.Vilja vainiot on valmiina leikattavaksi.Huonot lyhteet ja hyvat lyhteet eroitetaan toisistaan. Lukemalla uutisia ja raamattua.onhan aivan ilmeista,etta Herran tulo voi olla hyvinkin lahella. Oletko valmis,kun han tulee.Se on meille jotka uskomme Ilo sanoma.Ei ole mitaan peljattavaa.Jos et ole uskossa on sinulla aikaa nyt pyyda Herra Jeesus tulemaan sydameesi. Han rakastaa sinua.Tietenkaan emme pane uskoamme enkeleihin ,vaan elavaan Jumalaan ja pyhahenki johdattaa meita totuuteen.Mutta enkelit ovat niita varten ,jotka ovat autuuteen kutsutut. Luuk.21:11 on aivan ajan kohtainen.Kylmalla paikalla oleville uskoville.Uudistakaamme matka liittomme.Jeesus Tulee pian.

    • Tuom.

      selitystä tälle näylle. Kun oletamme, etä se olisi Jumalasta. Onko tutkittu Raamatulla ja ruokoiltu perään koetellen? Ja onko ilmestyksiä, vastaavanlaisia tullu? Täytyyhän niillä jokin viesti tai merkitys olla. Usein vaan nähdään joitain ilmestyksiä ja ihmetellään ja odotetaan herätystä sun muuta.

      Jos enkeli puhaltaa pasuunaan, niin kyllä siihen Raamatusta viitteitä löyty.

      • Jeesuksen oma

        kiitos kun jaoit tämän näky profetian End Times, Vapahtajamme tulo on lähellä, valvotaan ja rukoillaan. Mukavaa Jeesuksen odotusta kaikille Jeesuksen omille amen :)
        ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
        viesti,lähtöisin suomussalmelta:tervehdys taivaasta!Eilen illalla olimme koolla rukousessa.Sen jälkeen n.
        klo 02 veljemme Matti ajeli kotiin.Myllylahden yllä oli näky.n.km kokoinen Enkeli puhaltamassa torveen (ei ääntä)
        lisäksi kaksi pyhää toinen toisella sivulla.Tämän näki yht 3-ihmistä.Kun hän ajoi Ämmänsaareen,
        muodustui Enkeli rivistö joka oli koko matkan keskustaan asti.Suuri taivaallinen sotajoukko rivistö oli kylän
        yllä taivaan rannasta toiseen!!!Nyt herra on vuodattava henkensä maamme ylle.aivan pian pasuuna soi!.Ja me jeesuksen omat lähdemme.

      • Jeesuksen oma kirjoitti:

        ...näkykö sitä Maitreijan tähtee kans siel torvien välis...:O

      • Westsider
        Jeesuksen oma kirjoitti:

        kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,

        yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomna, ja me muutumme" (1. Kor 15:51-52)

      • tuhat ja yksi
        Westsider kirjoitti:

        kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,

        yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomna, ja me muutumme" (1. Kor 15:51-52)

        "Ottakaa oppia vertauskuvasta,jonka viikunapuu tarjoaa:,, (sekä) ,, Totisesti :tämä sukupolvi ei katoa ennenkuin kaikki tämä tapahtuu.,," Mat. 24:32 .(sekä) Matt.24:33.

        "SUUREN TORVEN SOIDESSA",, Matt.24:31.
        Niilo Yli.Vainion aikainen laskuoppi kertoi ;
        1948 40= 1988 ja Jeesus saapuu 1. vuosiviikko ennen sitä on 1981.

      • mutta nyt en
        KTS kirjoitti:

        ...näkykö sitä Maitreijan tähtee kans siel torvien välis...:O

        tarkoita näitä pasuunoita.

      • Enkelityttöskä
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        "Ottakaa oppia vertauskuvasta,jonka viikunapuu tarjoaa:,, (sekä) ,, Totisesti :tämä sukupolvi ei katoa ennenkuin kaikki tämä tapahtuu.,," Mat. 24:32 .(sekä) Matt.24:33.

        "SUUREN TORVEN SOIDESSA",, Matt.24:31.
        Niilo Yli.Vainion aikainen laskuoppi kertoi ;
        1948 40= 1988 ja Jeesus saapuu 1. vuosiviikko ennen sitä on 1981.

        on ihmisen keski-ikä miehellä, niin kauan, kuin hän tuottaa hedelmöitymiskykyisiä siittiöitä. Eli se on n. 50-85 vuotta. Eli Yli-Vainion lasku menee uusiksi vaihteluvälillä

        1948 50 = 1998 alkaen ja päättyen 1948 85 = 2033. Eli 35-vuotisjakso (eli keski-ikään ulottuva) viimeinen ajanjakso on alkanut.

        Muuten, näin ikkunani edessä Trinity-alukset, kolme kultaista alusta ja yhden matalalla idästä tulevan suuremman aluksen, joka mielellään pysyttelee hieman etäämpänä minusta, etten saisi säteilyvammoja... Eli Herran joukot ovat jo valmiustilassa ja he kulkevat aluksilla, joita kuvataan Raamatussa seuraavassa kohdassa: Hesekiel 10: 9-19. Toisille Herran enkelit ovat siunaukseksi, niille, jotka elävät hurskaasti, mutta toisille onnettomuudeksi, jotka tekevät vääryyttä ja hyväksyvät sen eivätkä tee parannusta ja hae sovintoa Jumalan ja lähimmäistensä kanssa (Psalmi 35:5).

      • tuhat ja yksi
        Enkelityttöskä kirjoitti:

        Mutta nauroihan Saarakin kun heppi oli käpettynyt ja ei enää ollut kuin naisella on.

        Mutta tuo 1948 on niin suurta puppua jottei siihen vitsitkään auta jotta siitä mitään totta tulisi.

        Nimittäin "viikunapuu" meni n, 2000 vuotta sitten vanhaksi mutta se helluntaityyppiset sen kaivoi uuteen harhaan tähän aikaan.
        Samoin Dan 9:27. jae kokonaisuudessaan meni jo n, 2150 vuottasitten, mutta sekin kaivettiin ahneudessa mukaan ennustukseen tähän aikaan.

        Joten ei varmasti ole mitään merkitystä tuolla vaarin siitoskyvyllä ja saattoi se vieraskin sitä Saaraa auttaa koska niin nauratti.

        Tyypillinen pimeä ateisti. Ette kykene kuin pilkkaamiseen. Ateistit luulee tietävänsä, ettekä tiedä luulevanne. On se surkea tilanne.

      • Anonyymi
        Jeesuksen oma kirjoitti:

        kiitos kun jaoit tämän näky profetian End Times, Vapahtajamme tulo on lähellä, valvotaan ja rukoillaan. Mukavaa Jeesuksen odotusta kaikille Jeesuksen omille amen :)
        ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
        viesti,lähtöisin suomussalmelta:tervehdys taivaasta!Eilen illalla olimme koolla rukousessa.Sen jälkeen n.
        klo 02 veljemme Matti ajeli kotiin.Myllylahden yllä oli näky.n.km kokoinen Enkeli puhaltamassa torveen (ei ääntä)
        lisäksi kaksi pyhää toinen toisella sivulla.Tämän näki yht 3-ihmistä.Kun hän ajoi Ämmänsaareen,
        muodustui Enkeli rivistö joka oli koko matkan keskustaan asti.Suuri taivaallinen sotajoukko rivistö oli kylän
        yllä taivaan rannasta toiseen!!!Nyt herra on vuodattava henkensä maamme ylle.aivan pian pasuuna soi!.Ja me jeesuksen omat lähdemme.

        Matti isolla. Jeesus pienellä jutussa.

    • Myös viestin saanut!

      Tämä Matti oli myös mukana ja piti pienen puheenkin. Lienee ollut nuo kaksi muuta henkilöä samaa seuruetta.

    • Merkkien seuraaja

      Mielenkiintoista sillä 7.1.2010 tuli päivälleen 70 vuotta Raatteen tien taistelun voitosta. Toinen mielenkiintoinen asia tänä talvena, että on ollut moneen vuoteen myös etelässä vanhan ajan talvi. Sinänsä myös muualla Euroopassa ja USA:ssa on ollut kylmää. Saa nähdä tuleeko olemaan eri tavoin ns. erikoista kun lähivuosina tulee tarkalleen 70 vuotta toisen maailmansodan tapahtumista. Tällä tavoin ajateltuna Suomen osalta mielenkiintoisimmat ajat olisivat 2011 ja 2014 (jatkosodan alusta ja lopusta 70 vuotta).

      • harri veijonen

        Sain saman 7. 1. ja lisäsin uutisiin http://wwnet.fi/users/veijone
        Lisäsin sitten Merkkien seuraajan "Tarkalleen 70 vuotta Raatteen voitosta"
        ja kommentin: Muistanette minun Takaisin Viipuriin 70 vuodessa.
        htt://wwnet.fi/users/veijone/viipuri.htm
        Vielä voitaisiin lisätä, että olen syntymäpäivääni aina tiennyt tulevaksi
        uutisarvoista asiaa.

      • harri veijonen kirjoitti:

        Olen tänään 9.1.2010 tutkinut lisää Suomussalmen herätystä ja siellä nähtyjä enkelinäkyjä.

        Olen ollut puhelinyhteydessä Sakari Kelan ja Matti Mannisen (sain luvan sukunimen mainitsemiseen) kanssa.

        Olen saanut selville seuraavaa.

        Ensinnäkin se, että samanlaisia enkelinäkyjä olisi tullut jo kuukausia sitten ja jopa vuosi sitten (kuten eräs henkilö kertoi minulle sähköpostitse), ei voi pitää paikkaansa. Sakari Kela kertoi, että kolme henkilöä eli Matti Manninen, Tarja Piirainen ja Keijo Kyllönen näkivät enkelinäyn tiistaina 5.1.2010 Suomussalmella pidetyn kokouksen jälkeen eli yöllä 6.1.2010 n. klo 2.00 aikaan. Sakari Kela lähetti tekstiviestin loppiaisena 6.1.2010. Sakari Kela ei ole aikaisemmin lähettänyt mitään enkelinäkyä koskevaa tekstiviestiä, joten muiden enkelitekstareiden täytyy olla toisten ihmisten lähettämiä viestejä, jotka vain jollain tavoin muistuttavat tätä Kelan lähettämää sanomaa.

        On käynyt myös ilmi, että viittaus siihen, että enkelin korkeus olisi ollut yksi kilometri, on epätarkka. Kyse ei ollut yhden enkelin korkeudesta, vaan siitä, että enkeleitä oli lopulta hyvin paljon, kokonainen enkelien sotajoukko, ja se koko joukko oli yhden kilometrin korkuinen ja vielä huomattavasti siitä leveämpi rivistö. Lisäksi Tarja Piiraisen pihalla oli nähty yksi yksittäinen enkeli, joka oli n. 10 metriä korkea.

        Kuhmolaiset ja suomussalmelaiset tässä herätyksessä mukana olevat henkilöt ovat laittaneet nettiin oman sivuston, jossa voi lukea näistä tapahtumista. Sivuston osoite on: http://kainuunkorvenraivaajat.nettisivu.org/pro...
        Siellä on myös Matti M:n kirjoitus tästä enkelinäystä. Kun keskustelin Matin kanssa hänen kirjoituksestaan, sanoin hänelle muutamista epäselvistä muotoiluista, jotka hän sanoi korjaavansa parempaan muotoon. Siellä puhutaan esim. siitä, että enkelijoukko olisi muodostunut pilvistä, mutta kun kävimme asiaa läpi, niin Matti totesi, että sana "pilvi" ei olekaan paras mahdollinen sana kuvaamaan sitä, mitä hän näki, vaan pikemminkin kyseessä oli valo tai hohde. Lopputulos oli kuitenkin se, että Matti koki hyvin voimakkaasti, että kyseessä oli enkelien sotajoukko.

        Kun kysyin enkelinäyn merkityksestä, Matti Manninen ei osannut sanoa siihen mitään varmaa. Olen itse sitä mieltä, että kyseessä on Jumalan ilmoitus, että jotakin on tekeillä henkimaailmassa, kun Jumalan sotajoukko liikehtii ja enkelit puhaltavat pasuunoihin.

        Kun kysyin siitä, onko Suomussalmella todella herätystä, sekä Sakari Kelan että Matti Mannisen mielestä kyseessä on hengellinen herätys, koska ihmisiä tulee päivittäin uskoon ja uskovat uudistuvat uskossaan. Yhteiskristillisiä rukouskokouksia on kaksi kertaa viikossa.

        Jos saan lisää tietoa Suomussalmen tapahtumista, tulen raportoimaan asioista jatkossakin.

        Jouko Piho

      • harri veijonen
        JoukoPiho kirjoitti:

        70 VUOTTA JA JÄLLEEN?
        JATKOSOTA VIHAN AJAN ESIKUVANA

        Tämän uutisen alkuun sysäsi nimimerkki Merkkien seuraaja, joka juuri muistutti 70 vuotta täyttyvän 2011 ja 2014 jatkosodan alusta ja lopusta. Jo aiemmin itse olin kirjoittanut "Takaisin Viipuriin 70 vuodessa" ja esittänyt vuonna 2011 merkittäväksi, mahdolliseksi ylösoton ajankohdaksi tammikuun loppua ja Herran näkyvän paluun mahdollisuus silloin syyskuu 2014.

        Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944. Karitsan häät kestävät 1335 päivää eli hieman pitempään kuin jatkosota kesti. Tosin Lapin sota seurasi jatkosotaa. 70 vuotta jälkeen jatkosodan on viimeinen Venäjän ja Suomen välinen sota, mikäli valerauha ylösottoineen tulee tammi-helmikuussa 2011. HV

      • Raatteen tiellä kaatuneita vainajia siellä lensi taivaaseen himpun verran myöhässä mutta kuiteskin..:O

      • JoukoPiho kirjoitti:

        ...näilläkin kuvajaisilla tuetaan Share Internationalin kohkaamista ja niitä, jotka näkee Maitreijan tähteä millon missäkin...:O

      • harri veijonen kirjoitti:

        70 VUOTTA JA JÄLLEEN?
        JATKOSOTA VIHAN AJAN ESIKUVANA

        Tämän uutisen alkuun sysäsi nimimerkki Merkkien seuraaja, joka juuri muistutti 70 vuotta täyttyvän 2011 ja 2014 jatkosodan alusta ja lopusta. Jo aiemmin itse olin kirjoittanut "Takaisin Viipuriin 70 vuodessa" ja esittänyt vuonna 2011 merkittäväksi, mahdolliseksi ylösoton ajankohdaksi tammikuun loppua ja Herran näkyvän paluun mahdollisuus silloin syyskuu 2014.

        Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944. Karitsan häät kestävät 1335 päivää eli hieman pitempään kuin jatkosota kesti. Tosin Lapin sota seurasi jatkosotaa. 70 vuotta jälkeen jatkosodan on viimeinen Venäjän ja Suomen välinen sota, mikäli valerauha ylösottoineen tulee tammi-helmikuussa 2011. HV

        ...oot pannu liikkeelle tän tekstiviestiketjukirjeen?

        Pitihän se arvata! :D

      • KTS kirjoitti:

        ...näilläkin kuvajaisilla tuetaan Share Internationalin kohkaamista ja niitä, jotka näkee Maitreijan tähteä millon missäkin...:O

        Näillä mainituilla enkelinäyillä ei tueta millään tavoin Share Internationalia. Tulevan Antikristuksen väärät ihmeet ovat asia erikseen. Lopunaikanakin on olemassa myös oikeita ihmeitä ja merkkejä taivaalla. Jeesuskin puhui niistä. Yhtä vähää kuin kaikki raha on väärennettyä rahaa, niin yhtä vähän kaikki ihmeet ovat väärennettyjä tai väärästä lähteestä olevia. Lopunaikana hyvä ja paha ovat rinnakkain. Jumalan enkelit ja Saatanan enkelit taistelevat. Ja ihmiset valitsevat puolensa.

        Jouko Piho

      • JoukoPiho kirjoitti:

        Olen tänään 9.1.2010 tutkinut lisää Suomussalmen herätystä ja siellä nähtyjä enkelinäkyjä.

        Olen ollut puhelinyhteydessä Sakari Kelan ja Matti Mannisen (sain luvan sukunimen mainitsemiseen) kanssa.

        Olen saanut selville seuraavaa.

        Ensinnäkin se, että samanlaisia enkelinäkyjä olisi tullut jo kuukausia sitten ja jopa vuosi sitten (kuten eräs henkilö kertoi minulle sähköpostitse), ei voi pitää paikkaansa. Sakari Kela kertoi, että kolme henkilöä eli Matti Manninen, Tarja Piirainen ja Keijo Kyllönen näkivät enkelinäyn tiistaina 5.1.2010 Suomussalmella pidetyn kokouksen jälkeen eli yöllä 6.1.2010 n. klo 2.00 aikaan. Sakari Kela lähetti tekstiviestin loppiaisena 6.1.2010. Sakari Kela ei ole aikaisemmin lähettänyt mitään enkelinäkyä koskevaa tekstiviestiä, joten muiden enkelitekstareiden täytyy olla toisten ihmisten lähettämiä viestejä, jotka vain jollain tavoin muistuttavat tätä Kelan lähettämää sanomaa.

        On käynyt myös ilmi, että viittaus siihen, että enkelin korkeus olisi ollut yksi kilometri, on epätarkka. Kyse ei ollut yhden enkelin korkeudesta, vaan siitä, että enkeleitä oli lopulta hyvin paljon, kokonainen enkelien sotajoukko, ja se koko joukko oli yhden kilometrin korkuinen ja vielä huomattavasti siitä leveämpi rivistö. Lisäksi Tarja Piiraisen pihalla oli nähty yksi yksittäinen enkeli, joka oli n. 10 metriä korkea.

        Kuhmolaiset ja suomussalmelaiset tässä herätyksessä mukana olevat henkilöt ovat laittaneet nettiin oman sivuston, jossa voi lukea näistä tapahtumista. Sivuston osoite on: http://kainuunkorvenraivaajat.nettisivu.org/pro...
        Siellä on myös Matti M:n kirjoitus tästä enkelinäystä. Kun keskustelin Matin kanssa hänen kirjoituksestaan, sanoin hänelle muutamista epäselvistä muotoiluista, jotka hän sanoi korjaavansa parempaan muotoon. Siellä puhutaan esim. siitä, että enkelijoukko olisi muodostunut pilvistä, mutta kun kävimme asiaa läpi, niin Matti totesi, että sana "pilvi" ei olekaan paras mahdollinen sana kuvaamaan sitä, mitä hän näki, vaan pikemminkin kyseessä oli valo tai hohde. Lopputulos oli kuitenkin se, että Matti koki hyvin voimakkaasti, että kyseessä oli enkelien sotajoukko.

        Kun kysyin enkelinäyn merkityksestä, Matti Manninen ei osannut sanoa siihen mitään varmaa. Olen itse sitä mieltä, että kyseessä on Jumalan ilmoitus, että jotakin on tekeillä henkimaailmassa, kun Jumalan sotajoukko liikehtii ja enkelit puhaltavat pasuunoihin.

        Kun kysyin siitä, onko Suomussalmella todella herätystä, sekä Sakari Kelan että Matti Mannisen mielestä kyseessä on hengellinen herätys, koska ihmisiä tulee päivittäin uskoon ja uskovat uudistuvat uskossaan. Yhteiskristillisiä rukouskokouksia on kaksi kertaa viikossa.

        Jos saan lisää tietoa Suomussalmen tapahtumista, tulen raportoimaan asioista jatkossakin.

        Jouko Piho

        "Kainuun Korvenraivaaja" (Keijo K.) Kuopiolaisia niin paljon, että näkee unta kuinka Venäläiset pommittavat kaupungin raunioiksi ja ampuu itse siinä sivussa kyseisen kaupungin asukkaitakin?
        Tälläinen uni oli ainakin julkaistu Kainuulaisten sivustolla marraskuulta 2009.
        Tuolla sivustolla, sen ensimmäisessä kirjoituksessa samainen Keijo K. kertoo (ennustaa) kuinka rauha otetaan Suomesta tänä vuonna pois. Eli siitä voisi jopa päätellä myös Kuopiota koskevan ennustuksen tarkoittavan tätä vuotta 2010?!
        Jos näin on ja ennuste ei (toivottavasti) toteudu, niin on Kainuulaisilla aika outo tapa saada jäseniä "kerhoonsa" valehtelemalla!
        Enkä sitten niin hirveästi tykkää tuosta pelottelustakaan.

      • tuhat ja yksi
        sumunlapsi kirjoitti:

        Tuo harha on niiden suurempien maailmanlaajuisten harhojen jälkimaininkia , joka lyö takaisin Kainuun korpimaisemista , jos on kyse Kainuun Sanomista se heijastaa koko sen seudun mielipiteitä puolueesta riippumatta,kansalaisten sananvapauden nimissä sinne pääsee helpommin julkaistavaksi kaikenlaisia mielipiteitä voi olla jotta tuo K.K. on sinnekkin kirjoittanut ! ( uskon sinua)
        Monet ennustelijat ovat lähteneet aivan kuin varaslähdöllä ennustavat vuotta 2010 vaikka ajattelin jotta tämä on välivuosi ja varsinaiset väännöt tapahtuu niiden 2011-2012 pohjalta -.

        Mutta mutta 2010 ovatkin ennustettu enemmän paikallisiin asioihin ja merkkeihin perustuen.
        Mielestäni valehteleminen kuuluu vähemmän kainuulaiseen kuin savolaiseen kulttuuriin noin kansan kielessä sanottuna.( Uskonnolla harhautettuja niitähän riittää.)

      • tuhat ja yksi kirjoitti:

        Tarkoitin tuolla sivustolla Jouko Pihon julkaisemaa nettisivustoa:

        http://kainuunkorvenraivaajat.nettisivu.org/profetiat-unet-ja-ilmestykset-uusi/

        En siis tarkoittanut Kainuun Sanomia, mutta yhtäkaikki julkinen sivusto kuitenkin.

        Jep, näyttää siltä että tänävuonna tapahtuu sittenkin ja paljon. Tuo varmaan suurtakin nautintoa ja odotuksen tuomaa jännitystä kirjoittajilleen siitä kuinka ennustukset alkaa toteutua?.
        Touko-Kesäkuun vaihteessa asuinkuntani matalaksi, joo tosi mielenkiintoista. Pitäis varmaan alkaan valmistautua jotenkin? Ja syyskuussa temmataan...

        Ehkä ihmismieli ei aina ole terve? Ehkä mielikuvitus voittaa todellisuuden ja mikä ikävintä ihmiset elää täysillä mukana harhoissaan ja uskovat niihin 100%:sti. Vaikka kaikillahan on kuvitelmia ja haaveita elämässään joskus jostakin...

        sanotaan jotta aivojen käyttö poistaa dementiaa ,jos edes tuohon vähäisessämäärin nuo kirjoitukset pystyvät silloin niillä on yksi ja ainoa hyvä tarkoitus.

        Muuta siinä ei ole, seuraavan kerran kun käyn Kuopioossa niin yritän muistaa nuo "eläimellisesti käyttäytyvät ihmiset jotka ovat pommitukselta henkiin jääneet".
        HaH Kiitos viestistä jotten luullut jotta tuollaisia päästävät edes solitaarisuuden vuoksi noihin lehtiin , ei tarvitse väistellä pommeja tänävuonna ja ei tarvitse tempauksen varalta puntit jaloissa kulkea.

      • Jumalan lapsi
        JoukoPiho kirjoitti:

        Olen tänään 9.1.2010 tutkinut lisää Suomussalmen herätystä ja siellä nähtyjä enkelinäkyjä.

        Olen ollut puhelinyhteydessä Sakari Kelan ja Matti Mannisen (sain luvan sukunimen mainitsemiseen) kanssa.

        Olen saanut selville seuraavaa.

        Ensinnäkin se, että samanlaisia enkelinäkyjä olisi tullut jo kuukausia sitten ja jopa vuosi sitten (kuten eräs henkilö kertoi minulle sähköpostitse), ei voi pitää paikkaansa. Sakari Kela kertoi, että kolme henkilöä eli Matti Manninen, Tarja Piirainen ja Keijo Kyllönen näkivät enkelinäyn tiistaina 5.1.2010 Suomussalmella pidetyn kokouksen jälkeen eli yöllä 6.1.2010 n. klo 2.00 aikaan. Sakari Kela lähetti tekstiviestin loppiaisena 6.1.2010. Sakari Kela ei ole aikaisemmin lähettänyt mitään enkelinäkyä koskevaa tekstiviestiä, joten muiden enkelitekstareiden täytyy olla toisten ihmisten lähettämiä viestejä, jotka vain jollain tavoin muistuttavat tätä Kelan lähettämää sanomaa.

        On käynyt myös ilmi, että viittaus siihen, että enkelin korkeus olisi ollut yksi kilometri, on epätarkka. Kyse ei ollut yhden enkelin korkeudesta, vaan siitä, että enkeleitä oli lopulta hyvin paljon, kokonainen enkelien sotajoukko, ja se koko joukko oli yhden kilometrin korkuinen ja vielä huomattavasti siitä leveämpi rivistö. Lisäksi Tarja Piiraisen pihalla oli nähty yksi yksittäinen enkeli, joka oli n. 10 metriä korkea.

        Kuhmolaiset ja suomussalmelaiset tässä herätyksessä mukana olevat henkilöt ovat laittaneet nettiin oman sivuston, jossa voi lukea näistä tapahtumista. Sivuston osoite on: http://kainuunkorvenraivaajat.nettisivu.org/pro...
        Siellä on myös Matti M:n kirjoitus tästä enkelinäystä. Kun keskustelin Matin kanssa hänen kirjoituksestaan, sanoin hänelle muutamista epäselvistä muotoiluista, jotka hän sanoi korjaavansa parempaan muotoon. Siellä puhutaan esim. siitä, että enkelijoukko olisi muodostunut pilvistä, mutta kun kävimme asiaa läpi, niin Matti totesi, että sana "pilvi" ei olekaan paras mahdollinen sana kuvaamaan sitä, mitä hän näki, vaan pikemminkin kyseessä oli valo tai hohde. Lopputulos oli kuitenkin se, että Matti koki hyvin voimakkaasti, että kyseessä oli enkelien sotajoukko.

        Kun kysyin enkelinäyn merkityksestä, Matti Manninen ei osannut sanoa siihen mitään varmaa. Olen itse sitä mieltä, että kyseessä on Jumalan ilmoitus, että jotakin on tekeillä henkimaailmassa, kun Jumalan sotajoukko liikehtii ja enkelit puhaltavat pasuunoihin.

        Kun kysyin siitä, onko Suomussalmella todella herätystä, sekä Sakari Kelan että Matti Mannisen mielestä kyseessä on hengellinen herätys, koska ihmisiä tulee päivittäin uskoon ja uskovat uudistuvat uskossaan. Yhteiskristillisiä rukouskokouksia on kaksi kertaa viikossa.

        Jos saan lisää tietoa Suomussalmen tapahtumista, tulen raportoimaan asioista jatkossakin.

        Jouko Piho

        Kiitos asiallisesta tiedosta ja henkilöiden kokonimien käyttämisestä. Jumala vahvistaa aina sanansa, ja Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa siitä, että me olemme Jumalan lapsia. Ymmärrän, että moni kokee epäuskoa tälläisten hyvin ihmeellisten asioiden kohtaamisessa, mutta ei meidän taistelu olekaan niitä ihmisiä vastaan, jotka näistä näyistä kertovat, vaan henkiä ja henkivaltojen voimia vastaan. Olkaa turvallisella mielellä, meidän Herramme on voittaja. Hän kätkee meidän siipiensä alle ja me saamme suojan.

        Meidän ei tarvitse laittaa sanoja tai tekoja Jumalan suuhun, hän tekee mitä itse tahtoo ja sanoo minkä haluaa sanoa. Jumala puhuu jokaiselle ihmiselle suoraan, ja jokainen ihminen henkilökohtaisesti käsittelee vastauksensa Jumalalle. Olkaa siis turvallisella mielellä, Hän on meidän puolellamme.

      • loldor
        harri veijonen kirjoitti:

        70 VUOTTA JA JÄLLEEN?
        JATKOSOTA VIHAN AJAN ESIKUVANA

        Tämän uutisen alkuun sysäsi nimimerkki Merkkien seuraaja, joka juuri muistutti 70 vuotta täyttyvän 2011 ja 2014 jatkosodan alusta ja lopusta. Jo aiemmin itse olin kirjoittanut "Takaisin Viipuriin 70 vuodessa" ja esittänyt vuonna 2011 merkittäväksi, mahdolliseksi ylösoton ajankohdaksi tammikuun loppua ja Herran näkyvän paluun mahdollisuus silloin syyskuu 2014.

        Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944. Karitsan häät kestävät 1335 päivää eli hieman pitempään kuin jatkosota kesti. Tosin Lapin sota seurasi jatkosotaa. 70 vuotta jälkeen jatkosodan on viimeinen Venäjän ja Suomen välinen sota, mikäli valerauha ylösottoineen tulee tammi-helmikuussa 2011. HV

        Kuule ny, mitä tekemistä on venäjän ja suomen sodalla mitään minkään antikristuksen ja ylöstempauksen kans? suomi ei oo mikään israel.. jollain noussu ny vähä pissa päähän.

      • kolkuttaa
        sumunlapsi kirjoitti:

        "Kainuun Korvenraivaaja" (Keijo K.) Kuopiolaisia niin paljon, että näkee unta kuinka Venäläiset pommittavat kaupungin raunioiksi ja ampuu itse siinä sivussa kyseisen kaupungin asukkaitakin?
        Tälläinen uni oli ainakin julkaistu Kainuulaisten sivustolla marraskuulta 2009.
        Tuolla sivustolla, sen ensimmäisessä kirjoituksessa samainen Keijo K. kertoo (ennustaa) kuinka rauha otetaan Suomesta tänä vuonna pois. Eli siitä voisi jopa päätellä myös Kuopiota koskevan ennustuksen tarkoittavan tätä vuotta 2010?!
        Jos näin on ja ennuste ei (toivottavasti) toteudu, niin on Kainuulaisilla aika outo tapa saada jäseniä "kerhoonsa" valehtelemalla!
        Enkä sitten niin hirveästi tykkää tuosta pelottelustakaan.

        Uni maailma voinee kyllä kuvata myös valve-elämän ajatusmaailmaakin. Haluan kuitenkin uskoa, ettei Keijo K. vihaa ihmisiä, -Kuopiossakaan asuvia- vaan ns. ihmisten syntistä menoa, joka hyvin kuvaa tätä ajatusta hänen omassa blogissa, sekä profetioissa, joksi hän kirjoituksiaan uskoo. Olen samaa mieltä kanssasi, ettei pelottelu ole se keino, jolla saada ihmiset tarkistamaan oman elämän suuntaa.

      • kolkuttaa kirjoitti:

        kuten sanoit. Viestieni pointti on vain se ettei kristinuskon julistamiseen kuulu aiheeton uhkailu tai aiheeton pelottelu, huijaus jne.

        On helppoa ensin maalata tuhonkuvia seinille ja sitten kätkeytyä sanomalla:
        "Jos ei miellytä, valitukset saa esittää suoraan työnantajallemme Jeesukselle Kristukselle.
        Pitää kuitenkin muistaa että Jumala itse päättää toteuttaako Hän aikeensa jos totisia rukoilijoita löytyy riittävästi, kuten Joona. Niinive säästettiin."

      • kristian a
        JoukoPiho kirjoitti:

        Olen tänään 9.1.2010 tutkinut lisää Suomussalmen herätystä ja siellä nähtyjä enkelinäkyjä.

        Olen ollut puhelinyhteydessä Sakari Kelan ja Matti Mannisen (sain luvan sukunimen mainitsemiseen) kanssa.

        Olen saanut selville seuraavaa.

        Ensinnäkin se, että samanlaisia enkelinäkyjä olisi tullut jo kuukausia sitten ja jopa vuosi sitten (kuten eräs henkilö kertoi minulle sähköpostitse), ei voi pitää paikkaansa. Sakari Kela kertoi, että kolme henkilöä eli Matti Manninen, Tarja Piirainen ja Keijo Kyllönen näkivät enkelinäyn tiistaina 5.1.2010 Suomussalmella pidetyn kokouksen jälkeen eli yöllä 6.1.2010 n. klo 2.00 aikaan. Sakari Kela lähetti tekstiviestin loppiaisena 6.1.2010. Sakari Kela ei ole aikaisemmin lähettänyt mitään enkelinäkyä koskevaa tekstiviestiä, joten muiden enkelitekstareiden täytyy olla toisten ihmisten lähettämiä viestejä, jotka vain jollain tavoin muistuttavat tätä Kelan lähettämää sanomaa.

        On käynyt myös ilmi, että viittaus siihen, että enkelin korkeus olisi ollut yksi kilometri, on epätarkka. Kyse ei ollut yhden enkelin korkeudesta, vaan siitä, että enkeleitä oli lopulta hyvin paljon, kokonainen enkelien sotajoukko, ja se koko joukko oli yhden kilometrin korkuinen ja vielä huomattavasti siitä leveämpi rivistö. Lisäksi Tarja Piiraisen pihalla oli nähty yksi yksittäinen enkeli, joka oli n. 10 metriä korkea.

        Kuhmolaiset ja suomussalmelaiset tässä herätyksessä mukana olevat henkilöt ovat laittaneet nettiin oman sivuston, jossa voi lukea näistä tapahtumista. Sivuston osoite on: http://kainuunkorvenraivaajat.nettisivu.org/pro...
        Siellä on myös Matti M:n kirjoitus tästä enkelinäystä. Kun keskustelin Matin kanssa hänen kirjoituksestaan, sanoin hänelle muutamista epäselvistä muotoiluista, jotka hän sanoi korjaavansa parempaan muotoon. Siellä puhutaan esim. siitä, että enkelijoukko olisi muodostunut pilvistä, mutta kun kävimme asiaa läpi, niin Matti totesi, että sana "pilvi" ei olekaan paras mahdollinen sana kuvaamaan sitä, mitä hän näki, vaan pikemminkin kyseessä oli valo tai hohde. Lopputulos oli kuitenkin se, että Matti koki hyvin voimakkaasti, että kyseessä oli enkelien sotajoukko.

        Kun kysyin enkelinäyn merkityksestä, Matti Manninen ei osannut sanoa siihen mitään varmaa. Olen itse sitä mieltä, että kyseessä on Jumalan ilmoitus, että jotakin on tekeillä henkimaailmassa, kun Jumalan sotajoukko liikehtii ja enkelit puhaltavat pasuunoihin.

        Kun kysyin siitä, onko Suomussalmella todella herätystä, sekä Sakari Kelan että Matti Mannisen mielestä kyseessä on hengellinen herätys, koska ihmisiä tulee päivittäin uskoon ja uskovat uudistuvat uskossaan. Yhteiskristillisiä rukouskokouksia on kaksi kertaa viikossa.

        Jos saan lisää tietoa Suomussalmen tapahtumista, tulen raportoimaan asioista jatkossakin.

        Jouko Piho

        että Suomi on Joosefin huonekuntaa jo jokin Israelin heimoista. Arkkienkeli MIKAEL on Israelin 12 heimon suojelusenkeli. Tämä selviää Danielin 12 luvusta.

        Huomaa että Suomen kirjakielen perustaja oli myös nimeltään MIKAEL Agricola, uskovainen mies ja täynnä PyhääHenkeä. Olemme kristikansana Agricolan opetuslapsia.

        Suomen vanha sana elämä, ts. el emä, tullut hebrean kielestä tarkoittaa Jumala, joka ravitsee ja ruokkii.

        Suomen todellinen vapautus ja itsenäisyys alkoi 201 vuotta sitten kun Aleksanteri 2 antoi meille autonomian ja totesi etteivät Suomalaiset ole sydämeltään orjia vaan VAPAITA, Aleksanteri oli harras Uskovainen ja hän antoi autonomian Puolalle ja Suomelle tarkoituksena että syntyisi kansallisvaltiot ilman orjuutta ja tuleva RAUHAN VALTAKUNTA.

        Uskon että Suomella on Hengellinen tehtävä hyvällä tai vähemmän hyvällä. Jumala kutsui 1.tä Israelin Heimoista ,Suomalaisia eli Shemen kansaa lopunaikojen evankeeliseen tehtävään. Juudea tulee oivaltamaan että olemme sukulaiskansaa ja huutomerkkinä muulle maailmalle.

        Ensimmäinen Israelkonfrenssi pidettiin autonomisessa Suomessa 1900 luvun alussa BenGurionin johdolla . Suomi oli Juutalaisille esikuvana kansallisvaltion syntymisestä, eli tärkeä malli, Israelin täytyi syntyä uudestään merkiksi myös Jeesuksen toiselle tulemukselle.

        Suomen tehtävä on evankelioida koko maailma jalkautumalla, käyttämällä rahaa, evankelioimalla loput Venäjältä karkuun lähtevät Juutalaiset, mediatyöevankelioinnilla jne. työsarkaa riittää ja valtavat henkiset resurssit annettu Suomalaisille.

        Saattaa olla että Suomi menettää Lapin, mutta etelä jää. Stubille kirjoitin todella pari vuotta sitten että koen näin tapahtuvan. Suomen armeija on riittävän luja pitämään hallussaan eteläsuomen muttei koko aluettaan, pakosta joudumme luopumaan pohjoisesta, ellei sitten ihmettä tapahdu.

        Suomen tulevaisuus on 100 prosenttisesti Jumalan kädessä ja ollut sitä 200 vuotta menetimmepä Lappia tai emme. Rukoillaan viisautta päättäjille ja maan puolustusvoimille että ratkaisut näissä kriiseissä olisivat Jumalan mielen mukaisia ettei resurssit menisi turhaan sotimiseen.

        Vielä siitä Aleksanterin vapauttamisesta ja autonimisen Suomen julistamisesta. Kun ulkopuolinen hallitsija LUOVUTTAA itsenäisyyden maalle joka ei vielä ole valtio ja on ollut hävineen puolella, se on totaalinen IHME varsinkin kun Aleksanteri halusi toteuttaa päätöksessään JUMALAN tahtoa.
        Muistanemme että Persian hallitsija KOORES antoi Juutalaisille luvan ja resurssit jälleenrakentaa uudelleen Jerusalemin temppeleineen niin että kulta-astiatkin palautettiin Kooreksen käskystä Jerusalemiin. Siis Jumalan voideltu Pakanahallitsija toimi PyhänHengen johtamana päätöksessään. Tämä on yksi raamatun suurimmista ihmeistä. Hävinneelle ja hävitetylle kansalle annettiin mandaatti uudelleen Jumalanpalvelukseen tällä tavalla.

      • souldaughter

        En halua pilkata Jumalaanne, mutta minua raivostuttaa, millaista saastaa kuka tahansa voi keksiä ja julkaista netissä hänen nimissäänn ja hänen tekoinaan.

        "Tutkikaa ja pitäkää se mikä on hyvää. Palstalla julkaistut ovat koeteltuja ja jokainen seisoo myös julkaistun kirjoituksen takana. Jos etsit vain mieluisaa ja kevyttä lukemista, olet väärällä sivulla. Me tuomme totuuden esille sellaisenaan kun sen Jumalalta saamme. Jos ei miellytä, valitukset saa esittää suoraan työnantajallemme Jeesukselle Kristukselle.

        Pitää kuitenkin muistaa että Jumala itse päättää toteuttaako Hän aikeensa jos totisia rukoilijoita löytyy riittävästi, kuten Joona. Niinive säästettiin."

        Todella ylimielistä ja toisia vähättelevää tekstiä. Ja nämä ihmiset kutsuvat itseään kristityiksi? Kaikkein "paras" on seuraava kohta:
        Me tuomme totuuden esille sellaisenaan kun sen Jumalalta saamme. Jos ei miellytä, valitukset saa esittää suoraan työnantajallemme Jeesukselle Kristukselle.

        Jeesuksen ainoat oikeat valitut ilmeisesti asialla: "Jos ette usko, valittakaa siitä Jumalan Pojalle, uskaltakaapa vain!"

        Näyttää siltä, että Kainuussa tarvittaisiin sekä kunnon mielenterveyspalveluja että nöyryyttä ja kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan.

      • rimsramssu
        souldaughter kirjoitti:

        niin. Aivan samaa olen heidän rivistöltä valitettavasti, tulkinnut. Kanssa ihmisten kunnnoitus ei juuri tokeudu, eikä se vain kohdistu meihin tavallisiin tallaajiin, vaan seurakuntiin ja niissä palveluissa oleviin henkilöihin. Tekstejä on kyllä viime aikoina muokattu ja myös poistettu räikeimiä osia. Uhoaminen voi vaan kerää kenties puoleensa myös muita ns. vihamielisiä, ei niinkään rakkauden ja rakastavan Jumalan sanan nälkäistä. En ole hengellisiä kokouksia ja uskon elämää vastaan, päin vastoin. Tunnustaudun itsekin Jeesuksen armon kerjäläiseksi, ja rakastavan Isän Jumalan lapseksi. Ja kun teidän, että Isäni on rakkaus, niin tiedän olevani kesken eräinen, mutta itseäni ja muita kunnioittava tavallinen tallaaja, ilman suurempia hälyjä. "Siitä he tuntevat teidät, että te rakastatte toisianne" , on siteeraus Keijo Kyllönen tekstistä, mutta toteutuuko se sana eläväksi....

      • GGHGG
        kristian a kirjoitti:

        että Suomi on Joosefin huonekuntaa jo jokin Israelin heimoista. Arkkienkeli MIKAEL on Israelin 12 heimon suojelusenkeli. Tämä selviää Danielin 12 luvusta.

        Huomaa että Suomen kirjakielen perustaja oli myös nimeltään MIKAEL Agricola, uskovainen mies ja täynnä PyhääHenkeä. Olemme kristikansana Agricolan opetuslapsia.

        Suomen vanha sana elämä, ts. el emä, tullut hebrean kielestä tarkoittaa Jumala, joka ravitsee ja ruokkii.

        Suomen todellinen vapautus ja itsenäisyys alkoi 201 vuotta sitten kun Aleksanteri 2 antoi meille autonomian ja totesi etteivät Suomalaiset ole sydämeltään orjia vaan VAPAITA, Aleksanteri oli harras Uskovainen ja hän antoi autonomian Puolalle ja Suomelle tarkoituksena että syntyisi kansallisvaltiot ilman orjuutta ja tuleva RAUHAN VALTAKUNTA.

        Uskon että Suomella on Hengellinen tehtävä hyvällä tai vähemmän hyvällä. Jumala kutsui 1.tä Israelin Heimoista ,Suomalaisia eli Shemen kansaa lopunaikojen evankeeliseen tehtävään. Juudea tulee oivaltamaan että olemme sukulaiskansaa ja huutomerkkinä muulle maailmalle.

        Ensimmäinen Israelkonfrenssi pidettiin autonomisessa Suomessa 1900 luvun alussa BenGurionin johdolla . Suomi oli Juutalaisille esikuvana kansallisvaltion syntymisestä, eli tärkeä malli, Israelin täytyi syntyä uudestään merkiksi myös Jeesuksen toiselle tulemukselle.

        Suomen tehtävä on evankelioida koko maailma jalkautumalla, käyttämällä rahaa, evankelioimalla loput Venäjältä karkuun lähtevät Juutalaiset, mediatyöevankelioinnilla jne. työsarkaa riittää ja valtavat henkiset resurssit annettu Suomalaisille.

        Saattaa olla että Suomi menettää Lapin, mutta etelä jää. Stubille kirjoitin todella pari vuotta sitten että koen näin tapahtuvan. Suomen armeija on riittävän luja pitämään hallussaan eteläsuomen muttei koko aluettaan, pakosta joudumme luopumaan pohjoisesta, ellei sitten ihmettä tapahdu.

        Suomen tulevaisuus on 100 prosenttisesti Jumalan kädessä ja ollut sitä 200 vuotta menetimmepä Lappia tai emme. Rukoillaan viisautta päättäjille ja maan puolustusvoimille että ratkaisut näissä kriiseissä olisivat Jumalan mielen mukaisia ettei resurssit menisi turhaan sotimiseen.

        Vielä siitä Aleksanterin vapauttamisesta ja autonimisen Suomen julistamisesta. Kun ulkopuolinen hallitsija LUOVUTTAA itsenäisyyden maalle joka ei vielä ole valtio ja on ollut hävineen puolella, se on totaalinen IHME varsinkin kun Aleksanteri halusi toteuttaa päätöksessään JUMALAN tahtoa.
        Muistanemme että Persian hallitsija KOORES antoi Juutalaisille luvan ja resurssit jälleenrakentaa uudelleen Jerusalemin temppeleineen niin että kulta-astiatkin palautettiin Kooreksen käskystä Jerusalemiin. Siis Jumalan voideltu Pakanahallitsija toimi PyhänHengen johtamana päätöksessään. Tämä on yksi raamatun suurimmista ihmeistä. Hävinneelle ja hävitetylle kansalle annettiin mandaatti uudelleen Jumalanpalvelukseen tällä tavalla.

        Sinulla on todellakin vilkas mielikuvitus!

      • kristian a
        GGHGG kirjoitti:

        Sinulla on todellakin vilkas mielikuvitus!

        minulla hyvä mielen kuvitus.

        Otetaan pari esimerkkiä vielä heprealaisesta yhteydestämme. kalevala on kaalebin alue. Kaaleb Juudan poika.
        Yhdenmukainen perinnöllisten tautien lista itäsuomalaisilla ja askenaasijuutalaisilla.

      • Anonyymi
        KTS kirjoitti:

        ...näilläkin kuvajaisilla tuetaan Share Internationalin kohkaamista ja niitä, jotka näkee Maitreijan tähteä millon missäkin...:O

        Se Maitreija on antikristus, kun ei vastaa Raamatun ilmoitusta Jeesuksen tulosta.

    • Huhahhhei

      taas todiste siitä, että millainen vitsi tahansa menee läpi, kunhan valitsee sanansa ja kohderyhmän oikein. Voi hyvänen aika sentään.

      • Kyse ei ole vitsistä.
        Puhelinkeskustelun perusteella kyse on vakavista ja vilpittömistä uskovista, ei tahallaan uskovia petkuttavista huijareista, kuten sinä.

        Jouko Piho

      • Huhahhhei
        JoukoPiho kirjoitti:

        Kyse ei ole vitsistä.

        teille menee läpi mikä tahansa, kunhan vitsi on suunnattu oikein. Ei se, että vitsin kertoja ei tiedä kertovansa vitsiä, tee vitsistä vähemmän vitsiä. Yleensä täysin päinvastoin, kuten nytkin.

      • loldor
        JoukoPiho kirjoitti:

        Kyse ei ole vitsistä.
        Puhelinkeskustelun perusteella kyse on vakavista ja vilpittömistä uskovista, ei tahallaan uskovia petkuttavista huijareista, kuten sinä.

        Jouko Piho

        Millä perusteella väität että huhahhhei olisi tahallaan uskovia petkuttava huijari. Ja vaikka ei tietäisi huijaavansa ihmisiä ja uskois ihan vilpittömästi että se on totuus niin silti on syyllistynyt petkuttamiseen, koska et ajatellut asiaa tarpeeksi kauaa ja tarpeeksi kriittisesti etkä koetellut näkyä.

      • Jope.48
        JoukoPiho kirjoitti:

        Kyse ei ole vitsistä.
        Puhelinkeskustelun perusteella kyse on vakavista ja vilpittömistä uskovista, ei tahallaan uskovia petkuttavista huijareista, kuten sinä.

        Jouko Piho

        Raamattu, näistä näyistä? Kol.2:18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöykeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama.

    • postirobottikin

      Eräs ystäväni sai tämän vietin keskellä yötä ja oli hyvin järkyttynyt, miten ihmiset saattavat hurahtaa tällaiseen. Mutta jotakin jokainen tarvitsee jaksaakseen elää. Parempi huume tämä kuin alkoholi tai oikeat huumeet. Ei tee kenellekään pahaa, ehkä vain itselleen.

      • 23456

        Tuo Jeesuksen paluu hakemaan uskovat pois on ennustettu Raamatussa. Parasta elaa taysilla ja puhdassydamisesti , silloin ei tartte olla paniikissa ja pelata, kuin tassa kay. Ei tama ole ihmisten keksima juttu.

    • dkgjakjdf

      . Se oli taivaallinen lada, jossa oli pitkät päällä

      • Westsider

        vuorossa, tulipunainen hevonen tuhoisine sotineen (Ilm.6:4)
        Ensimmäinen sinetti avattiin jo kymmeniä vuosia sitten valkealle hevoselle, jolla saatana seppelöitynä lähti voittoja voittamaan. Sen voitot ovat hyvin näkyvissä kansojen Jumalattoman ja moraalittoman elämän
        mnossa ja sen aiheuttamat tuhot luonnolle.

      • mr-grillaaja

        Ottakaahan ihan rauhassa. Itse sain tuon viestin myös, mutta viestini oli hieman erilainen. Siinä luki, että pasuunasta olisi lähtenyt "cee" nuotin ääni.

        Toki toi on mahdollista, mutta ei kannata ihan sokeasti lähteä kaikkea seuraamaan ja uskomaan.

      • sfdsfsf
        mr-grillaaja kirjoitti:

        Osa suomalaisista on siis TODELLAKIN mennyt sekaisin!

        Taivaalla näkyy kaikenlaisia valoilmiöitä. Kyllä kai jonkin niistä voi siis myös enkeliksi tulkita, kun vain niin HALUAA tehdä...

      • realistinen
        sfdsfsf kirjoitti:

        Osa suomalaisista on siis TODELLAKIN mennyt sekaisin!

        Taivaalla näkyy kaikenlaisia valoilmiöitä. Kyllä kai jonkin niistä voi siis myös enkeliksi tulkita, kun vain niin HALUAA tehdä...

        Etelän ihminen tulkitsee revontulet helposti "enkeleiksi". Siihen kun lisätään väsymys ja kiihotus uskonlahkossa mahdollisesti ennen "näkyjä".

      • epäulosottomies
        realistinen kirjoitti:

        Etelän ihminen tulkitsee revontulet helposti "enkeleiksi". Siihen kun lisätään väsymys ja kiihotus uskonlahkossa mahdollisesti ennen "näkyjä".

        realistinen on nuoruuden kiihkossaa AINA NIIN VARMA omasta oikeassa olemisestaan.

        Muista Jumalaasi nuoruudessa ennekuin pahat päivät tukevat ja sanot että nämä eivät ole minulle mieluisia aikoja.

      • Tuomiopäivän Tytti
        Westsider kirjoitti:

        vuorossa, tulipunainen hevonen tuhoisine sotineen (Ilm.6:4)
        Ensimmäinen sinetti avattiin jo kymmeniä vuosia sitten valkealle hevoselle, jolla saatana seppelöitynä lähti voittoja voittamaan. Sen voitot ovat hyvin näkyvissä kansojen Jumalattoman ja moraalittoman elämän
        mnossa ja sen aiheuttamat tuhot luonnolle.

        Kuule kun ne kaikki neljä hepoa jo laukkaavat täyttä päätä. Katsohan nykyhistoriaa eli maailman tapahtumia tarkemmin ja mietiskele onko näin. Valkoinen voittaja voi olla konkreettisempikin ratsumies, jota on seurannut punainen ratsu. En kerro mitä jousimiehestä itse arvelen, mutta pahan palavia nuolia sekin heittelee. Musta maailmantalouden sekasortoon saattava ja elinkustannusten hintoja nostava vaakamies heiluttelee pörssiä. Juomista ja ylellisyystarvikkeita (öljyähän on kahdenlaista) riittää vielä. Kuoleman hevosen korskunta kuuluu mm. Etiopiassa ja Tuonela poimii satoa myös pommi-iskujen jäljillä, lieneekö ne terroristitkin niitä "maan petoja"? Näinkin voi tulkita.
        Entä jos onkin vuorossa jo kuudes sinetti? Tämä on kuin iso pommi...ihmiset menevät väestönsuojiin.

      • 23456

        Oletko sina jooniinku olevasi viisaampi. Kylla Jumala on ja Han puhuu ihmisille tavalla ja toisella.

      • uzkiss
        mr-grillaaja kirjoitti:

        Ottakaahan ihan rauhassa. Itse sain tuon viestin myös, mutta viestini oli hieman erilainen. Siinä luki, että pasuunasta olisi lähtenyt "cee" nuotin ääni.

        Toki toi on mahdollista, mutta ei kannata ihan sokeasti lähteä kaikkea seuraamaan ja uskomaan.

        Minäkin ihan sain saman enkeliviestin eilen, jossa enkeli puhalsi pasuunaan, josta lähti cee-nuotin ääni.

    • jooiikoo

      Uskoisin paremmin, jos matkustajat olisivat olleet eri autoissa ja nähneet saman asian samoista valoista. Mutta kun yksi näkee niin muutkin. Samahan se on lapsilla, yksi näkee mörön tai tontun, niin muutkin näkevät!

      • Voijummijammi!

        Suomessa väkilukuun nähden eniten kännyköitä maailmassa, ja monissa malleissa kameratoiminta. Toivottavasti nyt joskus saataisiin myös kuvattua näitä taivaallisia torvensoittajia.

      • ...karkuun...:D

      • metsäjorma
        Voijummijammi! kirjoitti:

        Suomessa väkilukuun nähden eniten kännyköitä maailmassa, ja monissa malleissa kameratoiminta. Toivottavasti nyt joskus saataisiin myös kuvattua näitä taivaallisia torvensoittajia.

        Tarvitaan näköjään Kainuussa.Kävin siellä jänisjahdissa,ja paleli sormia niin vitusti.

      • Merkkien seuraaja
        Voijummijammi! kirjoitti:

        Suomessa väkilukuun nähden eniten kännyköitä maailmassa, ja monissa malleissa kameratoiminta. Toivottavasti nyt joskus saataisiin myös kuvattua näitä taivaallisia torvensoittajia.

        Tuli mieleen, että vaikka joku herää kuolleista niin sitäkään kaikki eivät usko. Tosin kyllähän se helpottaisi uskomaan. Googlasin ja löysin Kuopiossa 1950 kuolleista Willian Branhamin rukouksen jälkeen Herran kuolleista herättäneestä ihmisestä linkin ja se tässä http://www.rukoussuoja.fi/?sid=2 joskin varmaan parempiakin löytyisi jos jaksaa googlata (sanoilla branham kuopio 1950 oli 1240 osumaa). Ehkä tässä on merkittävää se, että Branham oli 2 vuotta aikaisemmin nähnyt tapahtuman.

        Odotetaan nyt rauhassa ja seurataan tuleeko lisää merkkejä kahden vuoden sisällä eli 2011 loppuun. Uskovien on tosin syytä rukoilla Herran johdatusta ja kyllähän Herra Sanansa mukaisesti antaa rauhan Häneen uskoville tuli mitä tuli. Tuli sitten vaikka venäläisten painostus Suomeen lähivuosina, kuten Jukka T. Niemisen profetioissa on (niitä Jouko Pihon sivuilla).

      • Huhahhhei
        Merkkien seuraaja kirjoitti:

        te ehdi katsoa. Ylösottohan, Venäjä, tsunamit, syyhy, nälkä ja sodathan tulevat taas tänä vuonna. Ihan niin kuin tulivat viime vuonnakin. Ja sitä edellisenä. Jne.

      • tuhat ja yksi
        Merkkien seuraaja kirjoitti:

        Tuli mieleen, että vaikka joku herää kuolleista niin sitäkään kaikki eivät usko. Tosin kyllähän se helpottaisi uskomaan. Googlasin ja löysin Kuopiossa 1950 kuolleista Willian Branhamin rukouksen jälkeen Herran kuolleista herättäneestä ihmisestä linkin ja se tässä http://www.rukoussuoja.fi/?sid=2 joskin varmaan parempiakin löytyisi jos jaksaa googlata (sanoilla branham kuopio 1950 oli 1240 osumaa). Ehkä tässä on merkittävää se, että Branham oli 2 vuotta aikaisemmin nähnyt tapahtuman.

        Odotetaan nyt rauhassa ja seurataan tuleeko lisää merkkejä kahden vuoden sisällä eli 2011 loppuun. Uskovien on tosin syytä rukoilla Herran johdatusta ja kyllähän Herra Sanansa mukaisesti antaa rauhan Häneen uskoville tuli mitä tuli. Tuli sitten vaikka venäläisten painostus Suomeen lähivuosina, kuten Jukka T. Niemisen profetioissa on (niitä Jouko Pihon sivuilla).

        kun tutkisit enemmän noita harhoja etkä uskoisi ensimmäiseen valheeseen.
        Esim. WILLIAM MARRION BRANHAM 1909-1965.

      • tuhat ja yksi
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        kun tutkisit enemmän noita harhoja etkä uskoisi ensimmäiseen valheeseen.
        Esim. WILLIAM MARRION BRANHAM 1909-1965.

        tunkeutuu Helluntailiikkeen menestys teologia valheineen WILLIAM MARRION BRANHAM 1909-1965.
        Alkujaan Baptisti liittyi tuohon liikkeeseen n, 1946 (-8). oli ns, AZURA-kadun nee eiku tummaihosten alkuunsaaman opin kin saastuttamana ja heidän sanomansa eteenpäinviejänä ) on käynyt myös Suomessa!
        Hän sanoi olevansa "viimeisenajan Laodikealainen Enkeli BRANHAM" Jeesus kävi henkilökohtaisesti juttelemassa hänelle".
        Ajasta iäisyyteen hänet HÄNEN JUMALANSA kutsui edeltäkäsin ilmoittamatta PALVELIJALLEEN autokolarissa 1965 ,joten häneltä jäi näkemättä 1977 ilmoittamansa ennalta ilmoitettu päämäärä!
        Jos näissä asioissa olisi pienikään määrä arvostelukykyä niin kukaan ei yrittäisikkään viedä niota harhasanomia KAINUUN KORPEEN ,ei edes Myllylahden kylään.

        Terveiset! Suomussalmelle ottakaa selvää tuosta muuntuvasta Helluntaiharhasta ennenkuin liitytte siihen!
        HUOM! se nimi voi olla mikä tahansa , mutta tässä kohtaa se on sen sivulonkeroita!
        Ei tarvitse minua uskoa vaan ottakaa asioista selvää!

      • Merkkien seuraaja
        KTS kirjoitti:

        ...karkuun...:D

        Täytyi aivan ryhtyä etsimään totuutta Kuopiossa tapahtuneesta kuolleista heräämisestä ja William Branhamista kun niin taitavasti joku siihen kehoitti. Raamattu sanookin, että rakkaus totuuteen on tärkeää ja kunpa kaikki niin tekisivätkin eivätkä seuraisi esim. tv-hömppää.
        En nyt laita kun linkin Kuopion juttuun, jossa muuten toinenkin poika parani ihmeellisellä tavalla ja siten wikipedian linkin http://en.believethesign.com/index.php?title=Kari_Holma (Kuopio) ja http://en.wikipedia.org/wiki/William_M._Branham (William).

        Sitä en ymmärrä miksi Branham meni ennustamaan Jeesuksen tulevan takaisin 1977. Raamatussa mikään ei tue tätä eikä myöskään Israelin itsenäistyminen tue tätä. Ehkä syynä oli se, että Branhamista ei tehtäisi puolijumalaa kuten esim. jotkut Lutherin nimeen vannovat ovat Lutherista tehneet.
        Suomussalmeen liittyen Branham oli nähnyt enkeleitä. Enkelinäyt on sinänsä otettava varovasti jos sen jälkeen aletaan saarnata muuta kuin ristiinaulittua Jeesusta. Paavali jo varoitti tästä Gal. 1 ja sanoi, että vaikka hän itse tai enkeli taivaasta julistaa muuta, niin hän on kirottu. No Branham ei julistanut muuta kuin ristiinnaulittua Jeesusta ja totuuden löytyvän Raamatusta.

        "Sitä en ymmärrä miksi Branham meni ennustamaan Jeesuksen tulevan takaisin 1977. "

        Heille oli syntynyt vuoren varma käsitys asiasta jotta niin olisi.
        Miksi meni Niilo Yli-Vainio ennustamaan Jeesuksen tulevan takaisin 1981.
        Hänellekki Jeesus jutteli kasvoista kasvoihin. mutta vähän eritavalla ,kuin William Marrion Branhamille.

        Niilo Yli-Vainiollekkin tuli lähtö Herran palvelijalle ilmoittamatta 1981 ei nähnyt sinä vuonna mitä tapahtui hänen uskonsa ilmoituksen mukaan.

        Suomussalmen enkelinäky on paha selittää uudeksi totuudeksi ja viimmeiseksi sellaiseksi.

        ...Jeesus todellakin tuli vuonna 1981, joten sen verran totta tuossa hänen näyssään oli.

    • Näky taivaalla

      on sitä pilvissä nähty Stalinin päitä ja puhuvia aaseja, mutta eipä niilläkään ole ääntä ollut. Ja kun nyt ikkunasta katson taivaalle, niin lampaita siellä näkyy ja taitaapa olla paimenkin vahtimassa laumaansa ja kauempaa tulee suuri joukko taivaallista sotaväkeä. Nuo pilvet on nyt suurin piirtein itiksen kohdalla menossa Kontulaan päin, jossa varmaan tapahtuu ihme!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • HaloValo

        Halot ovat kieltämättä harvinainen ja kaunis valoilmiö, jonka voi havaita vain kovalla pakkasilmalla. Valo heijastuu mikroskooppisista jääkiteistä ilmassa ja ilmiö voi toki vaikuttaa uskonnollisen ihmisen silmissä yliluonnolliselta. Kyseessä on nimenomaan esimerkiksi kirkas, korkea valopatsas, joka näyttää tulleen kuin tyhjästä.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Haloilmiö

        Halo on yksi suosikkiluonnonilmiöistäni ja voittaa parhaimmillaan revontuletkin. Harmi, ettette ottaneet kuvia, kun selvästi kyseessä on ollut vaikuttava haloilmiö.

        Suotta ei kuitenkaan haloja hehkutella tällä palstalla.

      • harri veijonen
        HaloValo kirjoitti:

        "Lisäksi Tarja Piiraisen pihalla oli nähty yksi yksittäinen enkeli, joka oli n. 10 metriä korkea."
        (Jouko Piho)
        Yksi halo näkyy tippuneen Tarja Piiraisen pihaan

      • 35ry
        harri veijonen kirjoitti:

        "Lisäksi Tarja Piiraisen pihalla oli nähty yksi yksittäinen enkeli, joka oli n. 10 metriä korkea."
        (Jouko Piho)
        Yksi halo näkyy tippuneen Tarja Piiraisen pihaan

        tämä kyseinen Tarja Piirainen, että Suomen suurimmat hörhöt retostelevat hänen nimissään netin hörhöpalstoilla?

      • tuhat ja yksi
        35ry kirjoitti:

        tämä kyseinen Tarja Piirainen, että Suomen suurimmat hörhöt retostelevat hänen nimissään netin hörhöpalstoilla?

        Kyllä ne tietävät eivät hekään ole ensikertaa ennustuksiaan ja uskoaan kaupalla vanhoja konkareita jo ja on kiire toitottaa tämän laman kauheuksia muuten se menee ohi jo ennen kuin ehtivät sillä ratsastaa kuuluisuuteen.

      • 10574

        Muistelen aikoinaan kun eräs tuttavani toi suomeen ensimmäiset suuritehoiset laservalonheittimet ja heijasti niillä pilven pinnalle erilaisia nopeasti liikkuvia kuvioita. Hätäkeskus tukkeutui välittömästi UFO ilmoituksista, ihmiset kiikaroivat omakotitalojensa katoilla tätä ihmeellistä näkyä, taisi joku nähdä niitä enkeleitäkin silloin.

        Eipä paljon vaadi, että perus perunanenä suomalaisen saa paniikissa soittelemaan hätäkeskukset tukkoon.

      • tuhat ja yksi
        10574 kirjoitti:

        saanut kohdata taikauskoisten tuhannet valheet!
        Jossain katolisen uskonnon kylässä jotkut pitivät pilanpäiten viikkoja ihmisiä UFOja katselemassa noilla lasersäteillä, siellä moninpaikoin tuollaisiin uskominen on yleisempää kuin meillä täälla Suomenmaassa yleensä järki voittaa harhauskon niinhänse tekee tässäkin tapauksessa ajan kanssa kun sen kummempaa ei tapahdu vuonna 2010 eikä 2011,2012 jne, niin lopulta VIIKUNAPUU käy vanhaksi ennustukseksi ja sen jälkeen keksivät uuden harhan.

    • APUVAAAA!!!

      Mun mummin kaksi kaveria jotka asuvat Eestissä ovat nähneet myös enkelin kädessään torvi...tai se soitin mikä lie...mutta se ei puhaltanut siihen...ja tämä tapahtui myös 8.1.2010!!!! Ja tämä tieto on liikkunut vain perheen kesken...ja ystävä piirissämme...ja alkoi kammottaa tämä tällainen...joten menin nettiin...ja löysin nyt tämänkin vielä...ja pistää muuten silmät laajoiksi kammosta O_o'!!!

      • eräs toimittaja

        jotenkin vakuuttamaan meitä, että olet tosissasi? Esim. voisitko soittaa minulle asiasta (olen toimittaja)? Jos voit, niin kerro siitä ensin tänne. Löydämme varmasti tavan jolla vaihtaa yhteystietoja.

      • Huhahhhei
        eräs toimittaja kirjoitti:

        kai nämä suunnilleen kaikki ovat ihan tosissaan. Sehän tässä surullista onkin.

      • APUVAAAA!!!
        eräs toimittaja kirjoitti:

        jotenkin vakuuttamaan meitä, että olet tosissasi? Esim. voisitko soittaa minulle asiasta (olen toimittaja)? Jos voit, niin kerro siitä ensin tänne. Löydämme varmasti tavan jolla vaihtaa yhteystietoja.

        Kuules...nyt on näin että minä itse en voi sitä sinulle/muille lähteä todistelemaan, sillä en minä ole sitä enkeliä taivaalla nähnyt...Vaan minun mummini kaksi kaveria...ja mummini sekä ne kaverit puhuvat eestiä...itse olisin melkosen huono tulkki muutenkin...
        Enkä minä muutenkaan tullut tänne mitään todistelemaan, vaan kokoamaan omia ajatuksiani ja jakamaan ne muiden kanssa...ja en todellakaan halua toimittajia perääni..se on varma saletti...muutenkin kauhian ujo...Ja ne jotka eivät usko...niin ovat uskomatta, sillä on monia ihmisiä jotka uskovat ennen kuin näkevät. Minä uskon jo pelkästään siitä että olen saannut kuulla tämän perheeni kautta...Enkä minä ketään pakottaisi edes uskomaan...ja miten pystyy muka todistamaan muutenkaan jos ei ole napattua kuvan kuvaakaan?? En kylläkään ole kysynyt että saivatko kuvaa...eli oliko edes kameraa mukana? Mutta kuitenkin...minulle tuli vain paniikki kun kuulin aiheesta...ja halusin jakaa sen muiden kanssa...sillä kun olen uskovaisesta perheestä oleva kapinallinen nuori joka ei haluaisi kuulla muutenkaan paljon mitään uskonnosta/tulevasta...esim..miten maailma tulee päättymään yms...sillä minua ahdistaa sellainen ja pelottaa ihan saataanan paljon! :( Sillä on sanottu...että jos enkeli puhaltaa oikeasti siihen torveen...tai mikä soitin olikaan...niin on oleva jokin tuomion päivä...tai joku sellanen...että uskovaiset lähtee...ja me pakanalliset jäädään tänne maahan...jolloin elinolot menee paskemmaksi mitä nyt....Noin...juuri tuollaista minä en halua kuulla!!! En halua ajatella että rakkaat lähtee...ja ite jään...se ois aivan saatanan surullista...mut jooh...hyppäs toiseen aiheeseen jo...mut juuh...oon mielummin tuntematon kuin tunnettu...valitan "toimittaja". Mutta minulla ei ole enempää sanottavaa...p.s sydämmeni käski kirjoittaa ensimmäisen...

    • Kopio huuhaa-palsta

      Kun uskovaiset on ottaneet jostain omiin tarkoituksiinsa sopivan kannan, niin sitä viedään läpi vaikka väkisin, eli suoranaisella asioden vääristelyllä.
      Kun ei mitään oikeita asioita ole esitettävänä, aletaan esimerkiksi tekstiviestikampanjalla levittää selvää valetta ja yllytetään vielä toisiakin vääryyteen!
      EIKÖ HÄVETÄ VÄHÄÄKÄÄN ?

      On täsmälleen sama, jos joku alkaisi väittää että on nähnyt -tai eräs Matti on nähnyt- taivaalla seisovan kilometrin mittaisen kyrvän ja todistajatkin asialle löytyy Matin kavereista.

      Huomautan vielä ettei tätä viestiä kannata poistaa, vaikka sisällys ei hihhuleita miellytäkään.

      • tuhat ja yksi

        ei kiinnosta enää ,- eise ollutkaan mikro SIRU !

        Katsokaa luonnonilmiöt tarkemmin ja kuvatkaa ne muulla tavalla ,kuin mielikuvituksin sellaiset ihmiset ovat kehitelleet siihen oivat laitteet valkouvat , digit ja kännykät.

        Kiitos Raatteentien "sankareille"! ( Keitä he lienevät - ?pakotettuja olivat molempien puolten sotilaat, olivat tuohon taistoon, kosto ja viha siellä on noussut suuremmaksi kuin kohu tämä, olkoon nuo kaikki nyt puolesta riippumatta SUOMUSSALMEN ENKELEITÄ !

      • Ohhohhoijaa

        Säälittävät oli nuo korvenraivaajien sivut. Tai paremminkin ne kohkaamiset, tikkukirjaimilla huutamiset ja 'ihmeistä' vauhkoamiset. Kipeätä meininkiä.

        Minullekin tuli loppiaisena enkeliviesti. Luulin, että lähettäjälle hyvinkin henkilökohtaisesta asiasta oli siinä kyse. Mutta kas, eipä hän sitten tiennytkään viestistä sen enempiä. Itse en laita eteenpäin yhtään ketjua ja suututtaa, kun joku viitsii puhelimeeni sellaisia lähetellä.

        Nyt kun kävin yllä mainitulla sivustolla ja luin sieltä tästä 'enkeliviestistä' tuli kyllä sellainen olo että on tainneet lääkkeet monelta siellä Kainuussa jäädä ottamatta.

        Periaatteessa maailmassa voi tapahtua ihan mitä tahansa. Kaikki ilmiöt eivät vain mahdu käsityskykyymme. Niitä pidämme ihmeinä. Sinänsä enkelin näkeminen ei ole sen kummemmin epäuskottava juttu kuin tämä tuoli, jolla istun.

        Mutta se, että kaikenmaailman vouhottajat lähettelevät ihmisille 'taivasviestejä' joissa on takana ihan tavallisia luonnonilmiöitä, on jokseenkin oksettava juttu. Ja vie uskottavuuden sellaiseltakin, mikä voisi vaikka olla totta.

      • tuhat ja yksi
        Ohhohhoijaa kirjoitti:

        Mutta tulipa tuonkin tapahtuman pohjalta selväksi ,se asia jotta ei aina asiat ole niin kuin uskoo vaan sille löytyy jokin muukin selitys.
        Itselläkin tulee mieleen vuosikymmententakaa ajaessani autolla pilvettömällä iltayön taivaalla .
        Auringon suunnassa oli sellainen valoilmiö jotta on jäänyt mieleen mäkeä noustessa se tuli esille suurella alueellataivasta, matkani jatkui mäkeä alas se häipyi puitten ja maisemantaa seuraavan mäenpäälle ajettuani noin parin minuutin kuluttua se näky oli hävinnyt kokonaan pois.
        Ihmettelin tuota suuresti mutta kun se normaalisti vajosi puitten taa aivan kuin pysyessä paikallaan ,, olkoon sekin nyt selvitetty samantien se on Jää/ lumi kide ilmiö! ( Näin nyt tänäpäivänä uskon sen olleen.)
        Silloin mietin kaupunginvalojen kangastusta ja kulkuneuvijen valojen kanastusta, - tulin kuitenkin siihen tulokseen jottei se sitä voinut olla,koska tie ja kaupunkikaan ei osunut samaan suuntaan ,vaan aurinko maan pyörimisen vaikutuksesta siellä suunalla jossakin oli.
        Olisinhan minäkin voinut vauhkota taivaallisesta Jerusalemista ja sen semmoisesta.
        Kiitos avauksestasi älä pahoita mieltäsi , ihmisen tulisi säilyttää koko ikänsä lapsellinen tutkijan mieli.

        Vaikkei mieltäni lämmitäkkään noiden uskontoharhijen syöttäminen ja siksi sanonkin, asioille on olemassa mitakin vaihtoehtoja.

    • Jäätava hohte

      5.-8.1.2010 Hyvinkäällä
      Hienoja jääkiteiden keinovalojen päälle synnyttämiä jääsumuhaloja:

      http://www.kolumbus.fi/jukka.ruoskanen/Halot/080110/pages/pillars7.html

      http://www.kolumbus.fi/jukka.ruoskanen/Halot/080110/pages/pillars6.html

      http://www.kolumbus.fi/jukka.ruoskanen/Halot/080110/pages/pillars5.html

      Selatkaa myös hienoja kidekuvia lopussa.

      • tuhat ja yksi

        Hienoin oli se "Venäjänkotka" toisilla se onnistuu minulla ei!

        Viime kesänä olisiollut mahdollisuus saada "käsittämättömän " hieno sateenkaarikuva ja taas autossa ja tyrin 20 sekkaa ja tilanne ohi.

      • tuttua.
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        Hienoin oli se "Venäjänkotka" toisilla se onnistuu minulla ei!

        Viime kesänä olisiollut mahdollisuus saada "käsittämättömän " hieno sateenkaarikuva ja taas autossa ja tyrin 20 sekkaa ja tilanne ohi.

        Näin se menee, tuttu tilanne ;)

      • cabrion

        Olen jokseenkin samaa mieltä noista Kainuun Korvenraivaajien sivustoista. Kirjoitelmat vaikuttavat olevan pienen piirin tekstejä, vaikkakin käytetään välillä eri nimimerkkiä. Mitä isoijen kirjaimien käyttöön tulee, niin ei se tee sen enempi hengelliseksi, eikä uskottavaksi tekstejä, kuin normaalit kirjainkoot. Todella herää huoli, onko tekstin laatija psyykkisesti tasapainossa itsensä kanssa. Ylistäminen ja kiittäminen Jumalaa rukousvastauksista on toki hyvä ja luonnollinen asia, mutta ei liene välttämätöntä koko kansalle noin "räväkästi" niitä tiedottaa, lukuisilla huutomerkeillä varustettuna.
        Jokunen päivä taakse päin, keskustelimme Keijo Kyllösen tekstien vihamielisyydestä. Vaikuttaakin Keijon Jumalakuva olevan kovin rahkaiseva ja tuomion Jumala. Mietinkin sitä, minkä tyyppisiä ihmisiä tämän kaltainen sana vetää puoleensa? Toivottavasti Keijo sanan julistajana jakaa myös armonevankeliumia, Jumalan rakkauden sanomaa. Sillä uskon, ettei sellainen ihminen joka ei tunne Jumalaa ja Jeesusta Vapahtajana, syntiemme sovittajana, lähde ensimmäisenä etsimään tuomion sanan kuultuaa/luettuaan näiden tekstien kaltaista Jumalaa. Rukoilenkin, että Keijo Kyllönen sekä Sakari Kela siirtäisivät saarnatuolin Siinailta Golgtalle.

      • Huhahhhei
        cabrion kirjoitti:

        ihan oikeasti epäillä überprofeetta Pihon aitoustodistuksen saanutta profeetallista näkyä/näkijää? Rohkea olet, suorastaan kerettiläinen. Kohta Jouko tai joku seuraajistaan langettaa sinulle melkoisen fatwan.

    • damdidam

      Tällaista paskaa on tapahtunut ennenkin, turha tällaista on uskoa

    • HESIR

      Minäkin olen viestin saaneen joukossa. Näissä näky ja -profetia ilmoituksissa on yksi yhteinen piirre: Lopun ajan tapahtumien tulkinta.

      Puhutaan hengen voimasta, mutta Jeesus sanoo itse: Minun sanani ovat henki ja elämä. Nämä ilmestyksien ja unien näkijät sen sijaan ovat kautta aikojen sanoneet: Meidän unemme ja näkymme ovat sitä hengen elämää. Henki sanoi sitä ja henki sanoi tätä.

      Mikä menee siis harhaan? Se, että eivät usko paholaisen aikaan saavan yhtälailla näitä henki juttuja kuin se olisi mahdollista Jumalallekin. Mutta toimiiko Jumala näin meidän pelastumisemme suhteen, mitä näistä unista ja näyistä on hyötyä meidän taivaaseen pääsemiseemme, kun siihen ei edes liitetä opetusta, kuinka saamme syntimme anteeksi ja iankaikkisen elämän?

      Kainuun korvenraivaajien sivustoilta löytyy hyvin liikehdinnän perusteita: Tingitään opista. Oikeastaan tämä riittää jo valveutuneelle kristitylle, että ollaan ja pahasti hakoteillä. Opista luopuminen tarkoittaa käytännössä muun TIEN asettamista Raamatun ainutlaaatuisen pelastustien sijaan, eli Jeesuksen sijaan vaikkapa hurmokselliset näyt ja ilmoitukset. Samalla annetaan pureva kritiikki perinteistä kristillisyyttä vastaan, koska nyt toimii henki, eikä sanan saarnan ja sakramenttien kautta. Näin tullaan siihen, että Apostolit ja koko apostolinen Kristuksen kirkko olisi erehtynyt, ja he ovat keksineet paremman tien. Mutta tämähän on ihan vanha harha, ei suinkaan Kainuun taivaalta ja korvesta lähtöisin.

      Joku otti osuvasti esille, että tulisi tulla sieltä Siinailta Golgatalle. aivan, jos ei ole Herra Jeesus kaikki kaikessa, silloin ollaan vielä siellä Siinailla, lain ja vihan hengessä! Tähän suoritus-ratkaisu kristillisyyteen on yhteiskristillisyys aina perustunut, jo heidän oppi-isästään Swinglistä lähtien: "Pyhä Henki ei tarvitse tullakseen mitään vaunuja" (eli sanan saarnaa ja sakramentteja)! Niinpä, silloin ei jää muuta jäljelle kuin inhimmilliset teot ja "hengen" tuntemiset. Siinäpä onkin suorittamista, ei ihme että välistä vihaksi pistää.
      Mutta uutta sydäntä ei saada millään muulla kuin Kristuksen tuntemisen kautta. "Tutkikaa Raamatuita."

      "Sillä muuta perustusta ei taida yksikään panna, vaan sen kuin pantu on, joka on Jeesus Kristus." 1Kor 3:11

      • tuhat ja yksi

        Nämä "Profeetat ja näkyjen näkijät" vuosikausia olen seurannut, ei edes läheltäpiti tapausta ole sinä aikana ollut , Raamattuahan on tutkittu, ja varmaankin erilaiset käsitykset on,

        ",,Näin tullaan siihen, että Apostolit ja koko apostolinen Kristuksen kirkko olisi erehtynyt, ja he ovat keksineet paremman tien. Mutta tämähän on ihan vanha harha, ei suinkaan Kainuun taivaalta ja korvesta lähtöisin."

        Koko Kristinusko on harha alusta saakka, eikä tuotakaan harhaa mielestäni sinne Kainuun korpiin tarvitse viedä, jos on muuta kerrottavaa niin miksi ihmeessä ei, ja Kristinuskostakin sen voi siellä kertoa miten se on syntynyt n, 2000 vuotta sitten ja kuinka sitä on onnistuneesti käytetty vallanvälineenä alistaettaessa kansoja ,sodissa tukena ,oikeuslaitos siinä lakinsalaatinut. Niin vaikeaa seon valtaapitävien tunnustaa harhauskoksi nykyäänkin kun palkkapussi sieltäkautta tulee, Raamatulla valat vannotaan ,vaikka kirja sanoo ; ÄLKÄÄ ENSINKÄÄN VANNOKO!( mutta nuo on erijuttuja joista mainitsin)

        Oikea juttu on Raamatun väärintulkitsijat ja uskolla alistajat,herkkäuskoisten rahojenviejät, perintöjen kähveltäjät( perintörahat kuuluu nousevalle sukupolvelle ei valeuskovalle) Kainuu tarvitsee varansa itse ei ne jouda saarnamiseten taskuihin.

        Pyhä Henki on jo siellä joka Iikassa,( ei sitä Ameriikasta tarvitse ihmisiä kaatamantuoda .)

      • cabrion

        Kyllä, kyllä Jumala voi toimia, ja toimiikin toistemme kautta. Niin kuin tämä S.salmelta lähtöisin enkeliviesti on havahduttanut ihmisiä puolesta ja vastaan. Ja tässä onkin se ydin, eikä välttämättä siinä, onko viestin sisältö pohjoisen taivaan revontulien leiskuntaa, väsyneen, hartaan rukoilijan silmien edessä, vai ihka oikea enkelinäky. Se onko sillä hyötyä sinun ja minun Taivaaseen pääsemiseksi, jääkin Kaikkivaltiaan Jumalan ratkaistavaksi viimekädessä. Hmm.. miten sinä pääset selville syntiesi anteeksi saamisesta, jota jäit vaille Korvenraivaajien profetioista, niin kerronpa sinulle. Katsoppa raamatusta; 1Joh.3:16. Siinä se on, vaikka sinun tekstisi on jo sinällään evankeliumin/kin sanomaa täynnänsä ja siten taidat olla tietoinen myös pelastumisen tiestä. Tsemppiä vaan ja luetaan raamattua.

      • siis evankeliumi

        Johanneksen mukaan, eikä Johanneksen 1. kirje (1. Joh.).

    • ruukunsiru

      Tänään kuulin tästä enkeli näystä! sanompa vain että isänikin oli sodissa kuusi vuotta meni kovin innokkaana heti kun pääsi.Mutta, jos ei olisi rukouksin poikaa olisi lähetelty matkalle ja varjeltu tuskin olisi takaisin sodasta tullut. Näin ne arvet mitenkä sirpaleet repi pakaroista läheltä ristiselkää .Sirpalepommit vaurioitti viede peukalon ja sormista nivelen.Isäni kuoli kotiin yli 20v. sitten puhelin luuri syliinsä ei ollut muita apuja kuin ylös.
      Enkelit varjelivat ja auttoivat sodissa ja nytkin auttaa joka päivä.

      • w,

        Kuka tietää Kalajoen kolmesta auringosta.

      • 4tew2r
        w, kirjoitti:

        Kuka tietää Kalajoen kolmesta auringosta.

        Kalajoella, kuten missä tahansa maapallolla, näkyy vain ja ainoastaan yksi (1) aurinko, jos ei nyt ihan lähdetä saivartelemaan siitä, kuinka tähdetkin ovat aurinkoja. Kalajoella EI ole näkynyt kolmea aurinkoa eikä Suomussalmella enkeleitä, piste. Jonkun Kalajokisen tai Suomussalmelaisen sekopään hurmoshoopoilut ovat hurmoshoopoiluja. Ei muuta.

      • LIIC
        4tew2r kirjoitti:

        Kyllä se 3 aurinkoa näkyi paikallislehdessäkin oli kuva siitä.
        Mutta ymmärrä ihminen halo ilmiö.

      • sga<df
        LIIC kirjoitti:

        Kyllä se 3 aurinkoa näkyi paikallislehdessäkin oli kuva siitä.
        Mutta ymmärrä ihminen halo ilmiö.

        ei tee yhdestä auringosta kolmea, vaikka verta pierisit. Halo on luonnonilmiö, ei mitään yliluonnollista sontaa.

    • kuunloisteessa

      enkelin puhaltavan pasuunaan joulukuussa kun olin menossa laulamaan
      kauneimpia joululauluja.
      kuunvalossa pilvistä muodostuva näky kesti vain pari minuuttia enkä ajatellut sitä
      sen enempää kunnes näin tämän End Times ja näky muistui mieleen.

      • Inhottava realisti

        Hienoa, että näette näkyjä ja kerrotte niistä. Se ei kuitenkaan niistä totta tee. Valitan.

        Sota-aikoina osa sotilaista kuoli, osa ei. Ihmisiä kuoli ja säästyi haavoittumatta, rukoiltiinpa heidän puolestaan tai ei.

    • Enkeleitä onko heitä

      Kyllä ennenkin on Kiantajärven rannoilla taivaallisia noutajia odotettu. Omasta mielestään tosi uskovaiset ne oikeat valitut heitteli korunsa ja muut arvotavaransa Kianta järveen ja sitten odottettiin iso laivaa joka vie siihen oikeaan uskoon valikoituneet taivaan iloon. Odotettiin ja odotettiin, noutajan tulopäivä umpeutui ja nyt tuli sitten kiire, korut ja rikkaudet piti järvenpohjasta sukeltaa pian pois ja käyttöön kun maalliset hommat jatkuivat...
      En väheksy kenenkään minkäänlaista uskoa, uskonnon vapaus on kaikilla ja mielestäni kaikki uskonnot ovat polkuja Jumalan luo mutta oudolta kalskahtaa tuo "me Jeesuksen omat". Mihin joutuu ne kaikki muut ihmiset joilla jokaisella on oma uskontonsa, hekin uskovat ? Miten Jeesus on ilmoittanut näille omilleen, että he ovat juuri ne omat ? Ettei vain kukin ole itse valinnut itseään Jeesuksen omaksi. Sen verran olen raamattua lukenut, että siellä sanotaan, joka itsensä ylentää se alennettakoon. Ihminen on vain ihminen ja jokainen uskoo olevansa muita parempi jos ei muussa niin uskomisessa, kukapa se koiran hännän nostaa jos ei koira itse. Mielestäni on erittäin harkitsematonta toimintaa alkaa julkisesti kertomaan ja jopa tavallaan pelottelemaan ihmisä, koska kaikkien psyyke ei ole niin vahva, että he pystyisivät asiaa käsitelemään "Kainuulaisesta perspektiivistä" joka joskus voi jopa ampua yli, kuten nyt on tainnut käydä. Jokaisella on oikeus omiin enkeleihinsä ja kukin pitäköön ne myös ominaan.

      • jumlanseläntakana

        Myös minä olen kuullut, että kiantajärvellä on vuosikymmeniä sitten odotettu Jeesuksen omien noutamista. Kuulemani mukaan, silloin odotettiin maailmanloppua. Tuosta en kyllä ole kanssasi samaa mieltä, että kaikki uskonnot ovat polkuja Jumalan luo. Kyllä he uskovat siihen omaan jumalaansa, joka ei kuitenkaan ole sama, kuin uskoa Jeesukseen ja Hänen sovitukseen synneistämme ristillä. Sillä ei meidän Jumalaankaan uskovien pelastus ole vain siinä, että uskomme Jumalaan. Vaan se on siinä, että otamme vastaan uskossamme Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajana, syntiemme sovittajana. Parannuksen tekeminen henkilökohtaisella tasolla tarkoittaa sitä, että tunnustamme Jeesukselle syntimme ja että siten olemme osallisia Hänen ristin kuolemaansa. Jeesuksen ottaminen vastaan henkilökohtaisella tasolla tulee todelliseksi, kun Hän pääsee vetämään meitä puoleensa ja me vastaamme Hänen kutsuun. Mihin joutuvat sitten kaikki ne muut, jotka eivät ota Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajana, niin Raamatussa kerrotaan siitä, että heidän osa on ikuinen kuolema. Kun taas Jeesuksen sovituksen kautta, uskovilla on ikuinen elämä. Pohdit, onko aikaisempi henkilö nostanut itsensä korkeammalle jalustalle uskovaisena, ja siten valinnut itse itsensä Jeesuksen omaksi. Käsitykseni mukaan tästä ei ole kysymys, vaan "meihin" sinä itse voit liittää itsesi Jeesuksen kautta. Ja uskonkin, että tämä kirjoittaja myös haluaa liittää "meihin" myös sinutkin. :)

      • 10+16=26
        jumlanseläntakana kirjoitti:

        Mitä lahkoa edustat? Kenen saarnamiehen perässä juokset?

        Olen henkilökohtaisesti yrittäänyt tutustua eri lahkoihin/uskontoihin ja yhteinen nimittäjä valitettavasti on kunkin /uskonnon oma eriomaisuus ja vain se ainoa oikea meidän usko. " Vain meidän mallilla taivaaseen päästään". Kaikissa tilaisuuksissa,joissa olen vieraillut ja olen kokenut eriasteista psyykkeeseen vaikuttamista, manipulointia, jopa äänen painot vaihtelevat asioissa jotka esiin tuodaan.
        Mm. synnistä, mitä sen kunkin tulkinnan mukaan on, puhutaan kovalla ja pelottavalla tavalla ja "pelastumisesta" rauhallisella ja tyynnyttävällä äänellä. Kun ihmisellä on jostakin syystä vaikea elämän tilanne niin kyseinen aivopesu uppoaa otolliseen maaperään ja mielestäni siinä on yksinkertaisesti kysymys psyykkeeltään heikon jopa sairaan ihmisen painostamisesta En niin millään voi uskoa sitä, että Jumala tai jokin korkeampi voima on tarkoittanut sitä, että pienet ihmiset täällä maapäällä alkavat kilpailemaan ja kättä vaantämään siitä kuka on tässä kisassa se ykkösjoukkue, mikä porukka ensin valitaan, kuinka monta ihmistä meidän kaartiin kuuluu jne. Eiköhän jokaisen kannata kohdallaan pyrkiä elämään hyvää elämää auttaen, tukien ja kannustaen lähimmäisiään ja annetaan sitten aikanaan Sen jonkin siellä jossakin päättää minne kukin pääseen, jos pääseen mihinkään.
        Toisaalta kuluuhan se elonaika näinkin, jos ei ole muuta tähellisempää tekemistä,kokoonnutaan tilausuuksiin, kilpaillaan uskosta ja uskomisesta. Mm. lukemattomia sotia saatu aikaiseksi uskontojen vuoksi ja ihmisiä poltettu noitina, kun tulkinnat ovat vaihdelleet eri aikoina. Kaiken tämän ovat saaneet aikaiseksi ihmiset jotka omasta mielestään ovat olleet profeettoja omana aikaanaan ja niitä sen ajan valittuja, niitä oikeita osaavia ja tietäviä uskonasioissa.
        Raamattu on tavallan kuin lakikirja, sitä jokainen tulkitsee omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan ja usein valitettavasti myös omaa etua ajaakseen ja uskon, että pääsääntöisesti vielä väärin, ja koska raamattuakin on useaan kertaa käännetty eri aikakausina, mikä osa siitä perustuu enää alkuperäiseen tekstiin ja kuka alun perin kirjoitti raamatun ja mitkä oli lähtökohdat ja motiivit kirjoittaa se, kysyn vaan ? Aina läpi ihmiskunnan ajanlaskun on ihmiset alistaneet toisiaan tavalla tai toisella ja uskonto on ollut siinä työssä hyvä väline, kuten on nykyaikanakin.
        Henkilökohtaisesti tulin siihen tulokseen, että tälläinen ihmisten rakentamaa uskon kilpailu ei ole minua varten. Eiköpä aikanaan meidät jokainen mitataan oman eletyn elämämme kautta ja sen mukaan miten olemme toisia ihmisiä kohdelleet ja miten yleensä eläneet.

      • jumalanseläntakana
        10+16=26 kirjoitti:

        Mitä lahkoa edustat? Kenen saarnamiehen perässä juokset?

        enkä myöskään juokse kenenkään tietyn uskontokunnan saarnamiehen perässä. Kuulun evnkelisluterilaiseen seurakuntaan ja voin käydä, esim lestadiolais-, helluntalais-, babtisti,- adventiiseurakunnan ym. kokouksissa, jotka kuuluvat kristinuskon uskontokuntaan.

      • jumalanseläntakana
        Enkeleitä onko heitä kirjoitti:

        On totta, että olemme harhautuneet tässä käsityksessä, että tulkitsemme Raamattua eri tavalla eri uskontohaaraumissa. Ja siten omassa tulkinnassamme suljemme toisen uskonnon haarauman käsitteen jopa ulkopuolelle taivasosuudesta. Näistä on hyvin kuvaavia vitsejä olemassa, josta otan yhden esimerkin. "Yksi uskonhaarauman porukka on taivaan portilla hiipimässä hiljaa, ettei jo siellä sisällä olevat toisen uskonhaarauman porukka kuulisi meitä tulevaksi, koska he uskoivat, että taivasosuus on vain heille kuuluva." Onneksi viime vuosina olemme päässeet hieman lähemmäksi toisiamme, ekumeenisen kirkkokuntien yhdistymisen rakentumisen vuoksi, joskin edelleen meillä on hyvin jyrkkiä toisiaan pois sulkevia käsityksiä.
        Olen samaa mieltä kanssasi, ettei Jumalan kostolla ja helvetillä peloittelu kuuluisi evankelioimiseen. Jumalan vihalla peloittelu voi ahdistaa rikki olevaa ihmistä. Mielestäni psyykkeeltään rikki olevan ihmisen paikka ei välttämättä ole oikea, paatoksellisen ja peloittelevan sananjulistajan kokouksessa. Sillä siinä voidaan saada aikaan paljon sellaista, joilla voi olla hyvin kauas kantoiset jäljet. Näitä rikki ravittyjä, parannus rukouksiin ajautuneita ja parannus lupaukseen tuudittautuneita, tavataan psykoterapeutin sekä sielunhoitajien vastaanotoilla valitettavan usein. On paranemis tilanteitakin tapahtunut, sitä en kiellä, mutta vahvistunut on käsitykseni siitä, että ihmisen tulisi saada eheytyä ensin itsessään psyykkisesti, enne kuin on valmis terveellä tavalla suhtautumaan uskontoon ja sitä kautta, terveeltä pohjalta rakentamaan omaa Jumala suhdetta. Miten muutoin toteutuu se Jumalan toinen rakkauden käsky; "Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin kuin itseäsi." Mielestäni tämä voidaan tulkita niin, että itseään tulisi rakastaa ensin, jos voi eheästi rakastaa lähimmäistään.
        En myös minäkään usko Jumalan antaneen poikaansa Jeesusta ristille naulittavaksi sen tähden, että täällä kilpailtaisiin, kuka vetää pidemmän korren taivaaseen pääsyn syhteen. Pyrkimys hyvään, rakastaviin tekoihin lähimmäisiin nähden, on todella hyvä ja rakentavakin piirre, jota toteuttamalla voidaan monia riitaisia tilanteita selvittää. Eikä tämän toteuttamiseen tarvita välttämättä suhdetta Jumalaan. Mitä uskon varjolla tehtyihin väkivaltaan ja sotiin tulee, niin pitää muistaa se, että me kaikki, uskossa ollessammekin olemme vain ihmisiä ja muuta meistä itsessämme ei tule, ellei Jumala saa meissä muutosta aikaan. Ihminen on se mitä on ja Jumala sen kyllä tietää, minkälaista tekoa Hän meissä rakastaa.

      • tuhat ja yksi
        jumalanseläntakana kirjoitti:

        2000 vuotta Kristinuskon harhaa ja siihen päälle ainakin 1500 vuotta sitä vanhempaa juutalaisten uskon harhaa .
        Mielen vikaisten saarnamiesten paikka ei tulisi olla tietämättömien ja herkkäuskoisten opettajana!

        Sellaisia nuo Ameriikassa jalostumassa käyneet uskon harhat ovat,1000 ja 100 000 ihmisen jalostamat uskonopit näyttää hienoilta ja totuudellisilta uskonnosta tietämättömistä tai lapsesta jolla ei vielä ole muodostunut omaa mailmankuvaa joten he saattavat nielaista tuon uskonharhan syötin ja jopa tietämättään sen paikkansa pitämättömyydestä tukevat sitä toiminnallaan.

      • tuhat ja yksi
        jumalanseläntakana kirjoitti:

        enkä myöskään juokse kenenkään tietyn uskontokunnan saarnamiehen perässä. Kuulun evnkelisluterilaiseen seurakuntaan ja voin käydä, esim lestadiolais-, helluntalais-, babtisti,- adventiiseurakunnan ym. kokouksissa, jotka kuuluvat kristinuskon uskontokuntaan.

        "näinä viimeisinä aikoina" pitää "paeta vuorille" hippulat vinkuen "roomalaisen sotilaan toljottaessa Herodeksen temppelissä n,70 jKr," jne,,,.. ettette tuntusi historiallista totuutta.

        Nyt on viimeinen aika uskoa Jesuksentuloon se päättyy n,2030. Sillä siihen mennessä ne tempaukset tulee loppuun temmattua.Ja Israelin valtioon (1948) perustettu harha on loppuun kaluttu!

        Antikristus harhat odottaa pienempinä ja suurempina pelokkaita herkkäuskoisia, Nappaa itsellesi "Ivan Tsaari" se on helpoin pala ja pistä rahasi hänelle sillä sinähän niitä et enää tarvitse koska loppu on lähellä ja tulee "pian".
        Syytön olen sanottavansi sanomaan ; Sikiämisestäni asti ollut PYHÄ HENKI sanoo ja kertoo totuuden näistä harhoista !

        Nyt kyllä liippaa yli. Mikähän mahtoi olla sanomasi sisältö? Mutta, väliäkö sillä, kunhan sait sanottavasi luettavaksi. Mukavaa jatkoa vaan sinulle!

      • jumalanseläntakana
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        2000 vuotta Kristinuskon harhaa ja siihen päälle ainakin 1500 vuotta sitä vanhempaa juutalaisten uskon harhaa .
        Mielen vikaisten saarnamiesten paikka ei tulisi olla tietämättömien ja herkkäuskoisten opettajana!

        Sellaisia nuo Ameriikassa jalostumassa käyneet uskon harhat ovat,1000 ja 100 000 ihmisen jalostamat uskonopit näyttää hienoilta ja totuudellisilta uskonnosta tietämättömistä tai lapsesta jolla ei vielä ole muodostunut omaa mailmankuvaa joten he saattavat nielaista tuon uskonharhan syötin ja jopa tietämättään sen paikkansa pitämättömyydestä tukevat sitä toiminnallaan.

        Noh, noh. Kylläpä se sai sinut kiivastumaan/kiinnostumaan. Mielipiteitä voi toki olla, sillä ei siinä mitään väärää ole. Psyykkeeltään tasapainoton on ehkä se kunnioittavampi ilmaisu, mielenvikaisen sijaan. On ikävää, että olet pettynyt hengellisiin oppeihin ja sanan kylväjiin noin rankasti. Sillä mikäli olen oikeilla jäljillä, niin siitä tässä taitaa olla kysymys. Toivottavasti jossakin vaiheessa elämääsi kohtaat ihmisen tai jotain muuta, jonka kautta käsityksesi saa muuttua lempeämpään suuntaan.
        Iloa elämääsi!

      • tuhat ja yksi
        jumalanseläntakana kirjoitti:

        Nyt kyllä liippaa yli. Mikähän mahtoi olla sanomasi sisältö? Mutta, väliäkö sillä, kunhan sait sanottavasi luettavaksi. Mukavaa jatkoa vaan sinulle!

        Joka ei asu tällä hullulla palstalla päivät pääksytysten viodesta toiseen.

        HeH niinpä juuri olen saanut sanotuksi monille ja joutenolon lisäksi ajateltavaakin joillekki urautuneille ajattelijoille.

      • tuhat ja yksi
        jumalanseläntakana kirjoitti:

        Noh, noh. Kylläpä se sai sinut kiivastumaan/kiinnostumaan. Mielipiteitä voi toki olla, sillä ei siinä mitään väärää ole. Psyykkeeltään tasapainoton on ehkä se kunnioittavampi ilmaisu, mielenvikaisen sijaan. On ikävää, että olet pettynyt hengellisiin oppeihin ja sanan kylväjiin noin rankasti. Sillä mikäli olen oikeilla jäljillä, niin siitä tässä taitaa olla kysymys. Toivottavasti jossakin vaiheessa elämääsi kohtaat ihmisen tai jotain muuta, jonka kautta käsityksesi saa muuttua lempeämpään suuntaan.
        Iloa elämääsi!

        Ja siitä hulomatta kiinnitän tuon huomion etupäässä sinne ääriliikkeitten suuntaan ja uskon harhojen sivuraiteelle ajautuneisiin mielipiteisiin.

        Niitä "lääkkeitä" en ole vielä ottanut!

    • ElJefe69

      Kuvia tai ei uskota!

      • viestiketjussa

        missä kirjoitetaan Joensuun ja Nokian mielenkiintoisista, mutta luonnollisista valoilmiöistä. Niillä paikkakunnilla ei vain ole niin yksinkertaista ja lapsellista väkeä mitä edustaa nuo Suomussalmen valojen puolustajat. Kun ei ole pienintäkään oikeaa yliluonnollista rehellisyyteen nojaavaa tapahtumaa, niin sellaisia aletaan kehittelemään valehtelemalla niin kuin uskovaisilla on kautta aikain ollut tapana..ja tulee aina olemaan.

    • HZ

      Lopettakaa se huumeiden käyttö jo prkl :x

    • Aitilas

      Ap 2 Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että MINÄ VUODATAN HENKENI KAIKEN LIHAN PÄÄLLE, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
      JA MYÖS palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.

      Jotenka kenenkään ei kannata kauheasti sädekehää päänsä päälle vetää, vaikka näkymättömiä ns. pääsisikin näkemään. Näkyjen näkeminen ei ole olennaista, vaan usko Jumalan Poikaan.

      • Havukka-aholainen

        Suomussalmelaisena sanoisin vain, että annetaan aaltojen aikansa velloa. Rukoillaan näiden ihmisten puolesta, jotka siinä "liikkeessä" mukana ovat. Että säilyttävät mielenterveytensä jollain tavalla. Valitettavan paljon tässä taitaa olla kysymys mielenterveysongelmien aiheuttamasta fanaattisuudesta. Uskon, että toki Jumala voi tehdä ihmeitä ja enkeleitä näkyä ja varmastihan Hänellä sanottavaa on elämänmenostamme. Mutta tässä liikehdinnässä on valitettavan paljon sellaista, joka ei ehkä ole tervettä. Ja kunhan ei taas aiheuttaisi enempi hallaa kuin hyötyä Kristuksen asialle. Usko on parhaimmillaan tervehdyttävä voima ja luo elämään mielekkyyden. Mutta se voi olla myös jonkinlainen pakokeino ja korvike muille riippuvuutta aiheuttaville tekijöille, jolloin tapahtuu tällaista.

      • liäkkisonni
        Havukka-aholainen kirjoitti:

        Lähetelläänkö näitä enkelinäky-tekstiviestejä summamutikassa jollekin vaiko vaan saman uskontokunnan jäsenille? Herkemmät voivat todella säikähtää.

        Entä mistä näitä tuomion pasuunaa soittavia kristittyjä oikein tulee?

        Täällä tuntuu olevan ainakin liuta tosiuskovia, jotka toimivat helvetin sisäänheittäjinä niin antaumuksellisesti, että ihmettelen kyllä, jos kaikki taivaan porteilla aikanaan itse kolkuttelevat.

        Eikö raamatun värssyjen pitäisi riittää uskovalle perusteluksi, jos tulee erimielisyyttä toisinuskovien kanssa?

    • Raamattu on totta

      Niin. Tämän jutun alkuperä on Kainuun korven raivaajat yhteiskristillinen ry. Heidän sivultaan voi lukea muitakin juttuja ja tehdä omia johtopäätöksiä. Kaikki paikalliset eivät ole innostuneet kuten näitten yhdistyksen sivuiltakin voi lukea. Miten lienee...Nykyään on kaikenlaista.

      • LIIC

        Ja vääjäämättä tapahtuvat,
        mitä on Raamatussa ennustettu niin tapahtuvat,
        yhtä varmasti kuin sinä olet olemassa.

    • en tiedä

      mikä näky oli sunnuntai-iltapäivällä 24 01 pohjoisen taivaalla ,kuin iso ilmalaiva ,kirkasmetallinen .
      kello oli 15.15 ja näkyi noin vartin jonka jälkeen se vain katosi.olisiko tässä viitteitä taivaan laivoihin.

      • Letun Viuhake

        on kaet sitä vaikka minkänäköstä ja kokosta enkelie nähty, juntuskylällä jos myllylahessai, ja suomussalamella ja vaikka missä, soettelivat torvea joutessaan ja muuta mukavaa touhusivat taevaalla.-mutta onko niitä muuttii nähneet niitä enkelie ku nämä ihmiset joita on maenittu tuolla ylläolevissa tekstiissä? -ovat taenneet olla jossain ylemmissä ranssiissa, kun soarnoja ovat pitäneet vuorokaosi tolokulla, yhtäsoettoa, >>niin oli kovat kirkonmenot olleet että tauluttii oli soarnahuoneen seiniltä tippuneet, . -tainnu saarnat ihan pistää päät sevon, ilimankos sitä sotajoukkoja näkköö- jos tunti kaosie loasataan soarnoa soarnan perrään, vähempii varmaan riittäesi, on aenai mulle riittännä, en tarvihe enempätä nytten enkä vähempätä, ja hengissä oon etelleen, moalimanloppu ei ou tullunna ja jos tulloo niin on tullakseen. van eppäelen, ja jos henki männöö niin onneksi nämä passuunansoettajat pittää huolen siitä että moapallolla etes jokunen eläväenen sen jäläkeen on.

        --lähempä tästä nyt sitten moalimanloppuo outtelemmaan...-pitänöö panna vielä laput yöksi silimille jotta soan nukuttuo siltä herran kirkkaovelta..

        että semmosta.

      • Ei oo kaik enkeleitä

        näky, joka on salaista, hyvin salaista...

        Mie näin viime yönä tosi oudon unen: oli Suomen kartta edessäni ja sen yli oli piirretty koristeellinen neo-natsi-salama (ss bolt) ja vain yksi kappale ja sanottiin, että 11.9.2010 se alkaa... Toinen salama oli onneksi katkaistu, mutta ilmeisesti Suomessa on piiloteltu viime sodan aikaisia natseja ja tämän aamun ykkösen aamu-TV:ssä professori hieman yskähdellen selitti, ettei Suomesta todistettavasti ole luovutettu venäjänjuutalaisia Saksaan viime maailmansodan aikana... aika paksu vale, eikö totta? Kumma, kun ovat tuoneet oikeuden eteen vain miespuolisia natsirikollisia, minne on kätketty ne natsinaiset, jotka osallistuivat myös rikoksiin ihmiskuntaa vastaan? Ettei ne olisi salakuljetettu ulkomaille ja naitettu toisiin kansoihin ja siten varmistettu uuden sukupolven kasvualusta aatteelle...? Myös naisrikolliset pitäisi saada vastuuseen, onko niistä tehty tutkimusta, paljonko heitä on saatu kiinni ja mistä?

        http://www.adl.org/hate_symbols/neo_nazi_ss_bolts.asp

        http://www.stevequayle.com/High.Jump/Vril.and.Andromeda.html

      • Voijummijammi!

        kuitenkaan ottanut valokuvaa tästä ns. näystä? Pidä jatkossa kamera mukana.

    • mummo 63

      neuvoisin menemään mielenterveystoimistoon apua hakemaan,ja heti ,ja sukulaiset, pitäkää hyvää huolta matista se on teidän läheistenne tehtävä.järki käteen.

    • Kaenuun mies

      nyt heti Suomussalamelle kilometrien korkuisie enkelie kahtomaan !

      Tulukee ennen kelirikkoo !

      • Tuom.

        se kelirikko jatkuvasti päelläen. Ja kyllä Ryysyrannan Jooseppi kiljuhumalassa lucifeeruksenkin näkee.
        Nämä on muuten alueellisia nämä näyt taivaalla. Esim. katolisissa, siis ort. ja room. maissa on nähty Neitsyt Maria ilmestyksiä. Mistähän nekin johtuu? En väitä, ettei Kaenuussa enkeleitä nähtäisi, mutta eppäilyttää tuo kaenuulainen näkökyky. Katteuvesta siellä varmaan nähhään pirujakin naapurin seinissä.

    • 3+4

      pyyt pienenöö ja enkelit kasvaa maailmalopun lähestyessä ?

      Ettei olisi hallusinaatioita ? Katulamppujen heijastuksia sumussa kuten muutaman kerran on näkynyt kaupungissa kuluneen talven aikana.

      • Voijummijammi!

        Joskus sais esiteltäväksi. Aiemmin jo tässä keskustelussa mainitsin, että ottakaa valokuva todisteeksi näistä "ilmestyksistänne"! Käytännössä melkein kaikilla Suomalaisilla on kamerakännykkä,poislukien ihan pienimmät lapset, ja seniilit vanhukset.Jos joku pystyy esittämään aidon valokuvan taivaalla torvea soittavasta seraafista,niin voitte olla varma että asioihin suhtaudutaan aivan toisella tavalla.Siihen asti kaikki näyt ovat pelkkää potaskaa. Ps. Hommatkaa hihhuliseurakunnat eniten näitä näkyjä näkeville jäsenillenne jostain kamerat.Kiinnostaisi kyllä nähdä todiste todellisesta näystä.Myös tämän ns.ilmestyksen tms.puheen voi myös äänittää. Sekin kyllä kiinnostaa kuulla mitä kieltä ilmestys puhuu?

      • 14+1

        ovat talviutuisen päivän korkeita valoheijastuksia.

        Niitähän näkyy tietytllä ilmalla tosi korkealle kaupungissakin.

      • yötaivaalla
        14+1 kirjoitti:

        ovat talviutuisen päivän korkeita valoheijastuksia.

        Niitähän näkyy tietytllä ilmalla tosi korkealle kaupungissakin.

        Ei tarvii olla kuin yöllinen taivas, pilvien liikehdintä, herkkä mieli ja tehokkaat valonheittimet jossain kauempanakin, niin johan ilmestyy kaikennäköistä ihmeteltävää taivaalle.

      • uttamaar
        yötaivaalla kirjoitti:

        Ei tarvii olla kuin yöllinen taivas, pilvien liikehdintä, herkkä mieli ja tehokkaat valonheittimet jossain kauempanakin, niin johan ilmestyy kaikennäköistä ihmeteltävää taivaalle.

        Tänä aikana Minun tuttava piirissäni ei ole enkeiden ilmetyksiä eikä paljon yliluonnollisia tapahtumia,mutta muualla päin maailmassa nämä on hyvin tavallisia ja Amerikassa tapahtuu paljon enkeleiden ilmestyksiäja suuria parantumis tapauksia.Usein rukolen Herralta ,että Hän lähettäisi mnun tykö enkeleitä ja saisin tehdä ihmeitä ja olla Hänen käytössä :Rukoillaan ystävät että enkelit ilemtyisi paljon myö Suomessa ja suuret ihmeet taphtisi myös Pohjolan kansojen seassa.Me tarvitsemme uskon vahvistusta tänä aikana ja ennen kaikkea Pyhän Hengen voimaa ,sillä nyt on viimeinen aika,kiitos ja siunausta,keijo södertälje

      • olevan kiire
        uttamaar kirjoitti:

        ,,

    • pasuunan ääni

      http://www.youtube.com/watch?v=84V5eySzQf0&feature=related

      On ne pasuunat jo aloittaneet. Ympäri maailmaa kuultu ja myös itse kuulin noita pasuunoiden ääniä loppukesäsätä 2011. Myöhemmin vasta huomasin, että ilmiö oli maailmanlaajuinen, eikä äänelle ole annettu mitään selitystä.

    • kulkevainen79

      Minä kuulin myös loppukesäsätä 2011 NS:pasuunoiden ääniä vantaalla?! ajattelin sen tulevan vain ratatyömaalta?! tule Herra Jeesus Aamen

    • P-asuuna.

      Vieläkö se taivaallinen sotajoukko töräyttelee niitä pasuunoitaan ja joko ne Jeesuksen
      omat ovat lähteneet yms..?

      Ovatko esim.J.P ja H.V tällä hetkellä saaneet asiasta mitään raportoitavaa tietoa??

      • Harvat valitut.

        On on, täällä ollaan pilvenpäällä Lotjonen ja minä.

    • Kärsi-Ville.

      No hyvä jos olette siellä pilvien päällä ja onkos se hääateria jo syöty?

      Ja nyt kun kerran olette siellä taivaallisessa komentokeskuksessa,niin laittakaa tulemaan uusia ja tuoreita käskykirjeitä sekä viimeisiä varoituksia meille täällä
      maan päällä kärsiville.

    • Onko jo näkynyt?

      Syksy on tullut ja yöt pimenneet.

      Eli jokos ne enkelien yölennot sekä joukkoilmestymiset ovat Pohjois-Suomen taivaalla alkaneet?

      Ja onko kenties nähty myös enkelien muodostamia pasuunaorkestereita Pohjois-Suomen öisellä taivaalla?

    • Soon moro.

      Onkos se Herra jo kerinnyt vuodattamaan jotain Suomenmaan ylle?

    • expelastaja

      Hyrysalmella näkyy 2km pitkä enkeli ja 3 pasuunaa. Pasuunoista lähti myös ääntä, suurin töräys kuului Ristijärvelle saakka.

      • Anonyymi

        Vieläköhän on näkyvillä?

    • kasvisjeesus

      Eikai?

    • kysyn vain

      Mihin tämä joukkoon kadonnut joka aloituksen takana lienee ollut ?

      Oliko ne korveraivaajat tai sinne päin.

      joko on korpi raiavattu ja missä se on ?

      • Heitsin Nuvada.

        No,koko jengi on ajankohtaan,ja Omer-laskentaan jne..,sopivasti jo tempaistu ylös tai jonnekin huitsin Nevadaan.

      • Kerro ystävillesi!!!
        Heitsin Nuvada. kirjoitti:

        No,koko jengi on ajankohtaan,ja Omer-laskentaan jne..,sopivasti jo tempaistu ylös tai jonnekin huitsin Nevadaan.

        Palautan mieleemme ihmeen,
        joka tapahtui todellisuudessa keskustelun aloittajan elämässä:

        Tervehdys taivaasta! Eilen illalla olimme koolla rukouksessa.
        Sen jälkeen n. klo 02:00 veljemme Matti ajeli kotiin.
        Myllylahden yllä oli näky. n. kilometrin kokoinen enkeli
        puhaltamassa torveen (ei ääntä).
        Lisäksi kaksi pyhää toinen toisella sivulla.
        Tämän näki yhteensä 3 ihmistä.
        Kun hän ajoi ämmänsaareen, muodostui enkelirivistö,
        joka oli koko matkan keskustaan asti.
        Suuri taivaallinen sotajoukkorivistö oli kylän yllä, taivaan rannasta toiseen!!

        Nyt Herra on vuodattava Henkensä maamme ylle.
        Aivan pian pasuuna soi!
        Ja me Jeesuksen omat lähdemme!!

      • Psuuna.
        Kerro ystävillesi!!! kirjoitti:

        Ahaa!

        Se herätys,ja kaikki muukin,lähteekin liikkelle Suomussalmelta!

        Tätä en olisi itsekään tiennyt!

    • gideon63

      Siunausta jokaiselle.
      Käykääs katsomassa Tv 7 kanavalta toimitusjohtaja Martti Ojareksen uuden vuoden puhe. Liittyy varmasti tähän v 2010 itä- Suomessa nähtyyn näkyyn.
      Itse uskovana totean sen, että Taivas varoittaa meitä. Nyt on aika herätä ja valvoa.
      Rukoillaan Suomen puolesta.

    • offi 10001

      HU huhuu !

      Halot ja halo ei ole aivan sama.

      Enkeli ja halo ei ole aivan sama.

      Harha uskomus on ja pysyy !

    • mitenkäon

      tänä päivänä?

    • 12345654321

      27.12.2015 näkyi revontulissa susi tai susia Ruotsin Pajalassa.

    • Haluankuulla

      Kirjoittakaa, jos näette näkyjä!

      • sinetti77

        Minulle Herra on suonut tuon armolahjan, saada nähdä näkyjä. Aikanani toin niitä tänne, mutta sitten lopetin täällä, enkä enää käy kuin harvoin satunnaisesti kurkkaamassa, mitä tänne kuuluu. Nykyään vien näkyni tuonne Pelastussanomaan, jos kiinnostaa tulla sinne lukemaan.

        http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/

        t. sinetti

      • sinetti77

      • sinetti77

        ... ja vielä näin loppu kommentiksi. Minulle myös tuli tuolloin kännykkään, tuo aloituksen enkeliviesti Suomussalmelta, jonka pitäisi kyllä olla tosi ...

      • Pohjolanvalo
        sinetti77 kirjoitti:

        ... ja vielä näin loppu kommentiksi. Minulle myös tuli tuolloin kännykkään, tuo aloituksen enkeliviesti Suomussalmelta, jonka pitäisi kyllä olla tosi ...

        Tämä on vahva viesti!

      • jgfkfvffv
        Pohjolanvalo kirjoitti:

        Tämä on vahva viesti!

        Eihän siinä ole tekstiä edes yhden kappaleen täytteeksi

      • sumrositteniS

        Ihan ok mutta ei jatkoon.Toisaaalta kuulen itsekin pasuunan töträhdyksiä silloin tällöin.Se tosin johtuu siitä,että eräs naapurini harjoittelee pasuunan soittoa.

      • Anonyymi
        sumrositteniS kirjoitti:

        Ihan ok mutta ei jatkoon.Toisaaalta kuulen itsekin pasuunan töträhdyksiä silloin tällöin.Se tosin johtuu siitä,että eräs naapurini harjoittelee pasuunan soittoa.

        On myös toisenlaista toimintaa näillä seuduilla ja kuviakin niistä. https://www.youtube.com/watch?v=Xo77GtTwq8A

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1947
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1649
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1599
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1517
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1465
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1357
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1266
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1203
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1138
    Aihe