Törmään alinomaan tilanteisiin, joissa vahvasti on "suden maksu suussa", susi lammasten vaatteissa.
Tämä tulle esille juuri noissa vapaissa uskonsuunnissa. Puolisoni kuuluu helluntalaisiin, ja siellä meni alkuunsa överiksi, todella pahasti överiksi.
Sitten kerran minun piti viedä jotain tavaraa yhteen paikkaan. Vein ja paikan isäntä istutti minut ruokapöytään hoidokkiensa kanssa. Ja hän "siunasi minua" jota en kyllä miksikään siunaukseksi kokenut. Tilanne oli lähinnä hirvittävää henkistä alistamista.
Kun sitten ajastani pääsin sieltä lähtemään pois, ja puolisoni kysyi, että eikö ollut mukava ja väkevästi uskovainen mies se johtaja, valtaisat uskonlahajat ?
Vedin syvään henkeä kahdesti ja kerroin mielipiteeni tuosta johtajasta. Että minun mielestäni hän on syvästi sairas henkilö, henkisesti sairas, tarvitsisi apua ja kiireesti. Käyttää röyhkeästi hyväkseen kaikkia kohdalle osuneita, alistaa muita kristittyjä ja uskovia ja kaikkia ihmisiä. Sekä oman seurakuntansa jäseniä että muiden seurakuntien jäseniä.
Mielstäni krsititty ei henkisesti orjuuta muita, ei vaimoaankaan, kuten tämä herra teki. Vaimon kanssa tuskin oli puhevälejä vaikka työskentelivät samassa paikassa. Lasten kanssa ei puhevälejä lainkaan. Ja vieraisiin hän suhtautuu samalla lailla orjuuttaen - alistaen, saaden ilmeisesti itselleen siitä vahvuutta. Samoin hoidokkejaan hän alistaa, niin että nämä olivat nöyriäkin nöyrimpiä. Minusta vaikutti, että ko. herra oli myös vahvasti narsistinen tyyppi. Kyllä niin herroina hallitsi, että rikkoi koko kristallimaljansa.
Puolisoni suuttui, että kuinka minä pyhästä miehestä niin voin sanoa. Sanoin vain, niinkuin minun mielestäni asiat ovat, että hän (puolisoni) on myös tuon saman herran henkisen hyväksikäytön uhri, ja niin pauloissa, ettei itsekkään sitä ymmärrä.
Eipä mennyt montaa viikkoa aikaa, kun puoliso sitten tuli kertomaan, että nyt ko. herra on psykiatrisessa hoidossa. Ja niinpä alettiin purkaa ko. hoitokotia ja hoitokotihomma päätyi siihen.
Vastaavanlaisian "herroja ja hidalkkoja" löytyy lähes seurakunnata kuin seurakunnasta. Ns. vapaiden suuntien seurakunnissa kun ei tarvita mitään tutkintoja ihmisten kanssa työskentelyyn, ne antavat hyvät mahdollisuudet juuri narsistisille johtajahimoisille ihmisille, joilla on pakon omainen tarve alistaa ja näyryyttää muita.
He sanelevat, millainen usko on oikeaa uskoa. Ei riitä, että henkilöllä on välit jumalansa kanssa kunnossa, ne pitää olla ko. narsistisen henkilön näkökulmia vastaavat. Jos eivät ole, nöyryytys ja alistaminen ovat armottomia.
Kokemuksia olisi sylin täydeltä, mutta olkoon tässä tällä kertaa.
Kuinka paljon SUSIA LAMMASTEN VAATTEISSA on seurakunnissa?
6
243
Vastaukset
- minkäs sille voi
meidän seurakunnassamme ei ole tuollaista setää, toivottavasti se siellä ollut paranee ja tuee oikesti uskoon, jollei ollut?
- Jumalalle..
Olin kuuntelemassa eräässä Helluntaiseurakunnassa komiaa kuoroa. Ja muutenkin olisi joskus aina mukava käydä, mutta minä ainakin tunnen itseni muutamalle "kellokkaalle" kelpaamattomaksi. Kyllä siellä nytkin oli "setä", joka tivasi kuin tuomiopäivän jumala. Ikäänkuin nautti siitä, että sai oikein painostaa ja päteä. Ei ollut paikallisia ihmisiä.
Minulla on oma siteeni ja uskoni Jumalaan. Miksi se ei kelpaa, kun se kelpaa Jumalallenikin? Minä vain en ole yksilö, jota voidaan höykyttää ja alistaa. Kyllähän ne seurakunnassa kovin kutsuvat, että tulisin, mutta se karkoittaa kyllä minunlaisen, tuo alistamismenttaliteetti.
Puoliso on sen tyyppinen, että hän suorastaan janoaa sitä, että joku sanoo hänelle, miten toimia. Hän on ns. läheisriippuvainen, ja on siinä mielessä hyvin otollinen tällaisille kiihkouskoville. Menee suorastaan imussa alistettavaksi.
Kannattaa lukea kirja, EI HERROINA HALLITEN. Se kertoo juuri näistä seurakuntiin peisiytyvistä narsistisista luonnetyypeistä. Seurakunnat (vapaat seurakunnat) ovat otollisia pakkoja tällaisten yksilöiden riehua, sillä hädässä oleva ihminen on herkkä alistettava ja narsistilla on valtaisa pätemisen tarve. Pääsee pätemään ilman että kukaan edes asettaa kyseenalaiseksikaan. - hallitsemisesta
Jumalalle.. kirjoitti:
Olin kuuntelemassa eräässä Helluntaiseurakunnassa komiaa kuoroa. Ja muutenkin olisi joskus aina mukava käydä, mutta minä ainakin tunnen itseni muutamalle "kellokkaalle" kelpaamattomaksi. Kyllä siellä nytkin oli "setä", joka tivasi kuin tuomiopäivän jumala. Ikäänkuin nautti siitä, että sai oikein painostaa ja päteä. Ei ollut paikallisia ihmisiä.
Minulla on oma siteeni ja uskoni Jumalaan. Miksi se ei kelpaa, kun se kelpaa Jumalallenikin? Minä vain en ole yksilö, jota voidaan höykyttää ja alistaa. Kyllähän ne seurakunnassa kovin kutsuvat, että tulisin, mutta se karkoittaa kyllä minunlaisen, tuo alistamismenttaliteetti.
Puoliso on sen tyyppinen, että hän suorastaan janoaa sitä, että joku sanoo hänelle, miten toimia. Hän on ns. läheisriippuvainen, ja on siinä mielessä hyvin otollinen tällaisille kiihkouskoville. Menee suorastaan imussa alistettavaksi.
Kannattaa lukea kirja, EI HERROINA HALLITEN. Se kertoo juuri näistä seurakuntiin peisiytyvistä narsistisista luonnetyypeistä. Seurakunnat (vapaat seurakunnat) ovat otollisia pakkoja tällaisten yksilöiden riehua, sillä hädässä oleva ihminen on herkkä alistettava ja narsistilla on valtaisa pätemisen tarve. Pääsee pätemään ilman että kukaan edes asettaa kyseenalaiseksikaan.Herra Jeesus aina kysyy: "Joka tahtoo ..." tai "Mitä haluat ...". Toki myös on kysymättä, kun tuomiot tulevat ja Herra tulee ja merkeistä, jotka on ilmoittanut tulonsa läheisyyden näemme. Silloin kannattaa jokaisen häneltä pelastusta odottavan olla öljy astioissa ja Pyhän Hengen varustus kunnossa ja jokainen anova saa vaikka yömyöhään anoisi, monet eivät vain voi anoa, sillä ohi ovat kulkeutuneet etsikkoajastaan ja Jumalan rakkauden vetämisestä, sillä ovat kylväneet vääränlaista siementä, itämätöntä ja hedelmää tuottamatonta. Autuaita ne, jotka halajavat Jumalan vanhurskautta ja hedelmää tahtovat rakkaudessa tuottaa elävän veden ja Herran Hengen kautta.
- ihmisten seurakunnis
hallitsemisesta kirjoitti:
Herra Jeesus aina kysyy: "Joka tahtoo ..." tai "Mitä haluat ...". Toki myös on kysymättä, kun tuomiot tulevat ja Herra tulee ja merkeistä, jotka on ilmoittanut tulonsa läheisyyden näemme. Silloin kannattaa jokaisen häneltä pelastusta odottavan olla öljy astioissa ja Pyhän Hengen varustus kunnossa ja jokainen anova saa vaikka yömyöhään anoisi, monet eivät vain voi anoa, sillä ohi ovat kulkeutuneet etsikkoajastaan ja Jumalan rakkauden vetämisestä, sillä ovat kylväneet vääränlaista siementä, itämätöntä ja hedelmää tuottamatonta. Autuaita ne, jotka halajavat Jumalan vanhurskautta ja hedelmää tahtovat rakkaudessa tuottaa elävän veden ja Herran Hengen kautta.
hallitseeko siellä Jumala palvelijoittensa kautta Pyhän Hengen johtamana vai ihminen omassa ymmärryksessä ja omaansa etsien pimeydessään ja sokeudessa? Silti pitää muistaa, että Jumalan Kaupunki on taivaassa ja Jeesuksen opetuslapset ovat täällä maailmassa ja ahdistuksessa ja monenlaisissa koetuksissa, eikä Jumalan valtakunta ole vielä Jeesuksen kanssa laskeutunut ja Morsian on kaupunkinsa ja monet ovat sinne kutsutut ja perille pääsevät uskolliset neitsyet, puhtaassa ja pyhässä lahjavanhurskauden vaatteissa, eikä ole välttämättä monta tämän maailman viisasta.
- piilottelija
hallitsemisesta kirjoitti:
Herra Jeesus aina kysyy: "Joka tahtoo ..." tai "Mitä haluat ...". Toki myös on kysymättä, kun tuomiot tulevat ja Herra tulee ja merkeistä, jotka on ilmoittanut tulonsa läheisyyden näemme. Silloin kannattaa jokaisen häneltä pelastusta odottavan olla öljy astioissa ja Pyhän Hengen varustus kunnossa ja jokainen anova saa vaikka yömyöhään anoisi, monet eivät vain voi anoa, sillä ohi ovat kulkeutuneet etsikkoajastaan ja Jumalan rakkauden vetämisestä, sillä ovat kylväneet vääränlaista siementä, itämätöntä ja hedelmää tuottamatonta. Autuaita ne, jotka halajavat Jumalan vanhurskautta ja hedelmää tahtovat rakkaudessa tuottaa elävän veden ja Herran Hengen kautta.
Olen monasti miettinyt tuota pakkokäännytystaktiikkaa. Moini ihminen sanoo haluavansa tulla uskoon, päästäkseen siitä pakkokäännytysajojahdista eroon.
Kuinka paljon pahaa sillä aiheutetaankaan? Monet jäävät tulematta juuri tuon pakkokäännytysongelman välttääkseen.
Ja kammalista on se, että lapsilta vaaditaan kääntymystä; joko olet antanut elämäsi Herralle? Ei lapsi tiedä, mitä se tarkoittaa. Se on turhaa ahdistelua. Karkoittaa lapset pois.
Olin hyvin pieni lapsi vasta, kun sitä alettiin vaatimaan jokaisella näkemiskerralla patiselemaan. Kun iso aikuinen ihminen (vaikkei tavallista suurempi ollutkaan, mutta lapsen tasolta katsottuna kaikki aikuiset olivat isoja) tuikkasi suuren kouransa, ja tervehdyksen sijaan tulikin vaatimus, mitenkäs on tämän lapsukaisen taivas- ja uskonasiat, oletko jo elämäsi antanut Jeesukselle jne.... Pelkäsin kuollakseni sellaisia ihmisiä joilla ensimmäinen tervehdys oli tuo vaatimus. Juoksin pakoon, ja piilouduin ja saarnaväki etsi joukolla ja huutelivat minua, mutten suostunut tulemaan piilostani pois. Joskus olin yötäkin piilossa.
Vielä aikuisenakin saan erittäin epämiellyttävän paettavan tunteen samalla lailla käyttäytyviä ihmisiä kohtaan, ja kierrän kaukaa heidät vieläkin. Miten heitä riittää menneistä ajoista nykyaikaan saakka? Onko se oikeaa sananjulistusta? - mikä on Jumalasta
piilottelija kirjoitti:
Olen monasti miettinyt tuota pakkokäännytystaktiikkaa. Moini ihminen sanoo haluavansa tulla uskoon, päästäkseen siitä pakkokäännytysajojahdista eroon.
Kuinka paljon pahaa sillä aiheutetaankaan? Monet jäävät tulematta juuri tuon pakkokäännytysongelman välttääkseen.
Ja kammalista on se, että lapsilta vaaditaan kääntymystä; joko olet antanut elämäsi Herralle? Ei lapsi tiedä, mitä se tarkoittaa. Se on turhaa ahdistelua. Karkoittaa lapset pois.
Olin hyvin pieni lapsi vasta, kun sitä alettiin vaatimaan jokaisella näkemiskerralla patiselemaan. Kun iso aikuinen ihminen (vaikkei tavallista suurempi ollutkaan, mutta lapsen tasolta katsottuna kaikki aikuiset olivat isoja) tuikkasi suuren kouransa, ja tervehdyksen sijaan tulikin vaatimus, mitenkäs on tämän lapsukaisen taivas- ja uskonasiat, oletko jo elämäsi antanut Jeesukselle jne.... Pelkäsin kuollakseni sellaisia ihmisiä joilla ensimmäinen tervehdys oli tuo vaatimus. Juoksin pakoon, ja piilouduin ja saarnaväki etsi joukolla ja huutelivat minua, mutten suostunut tulemaan piilostani pois. Joskus olin yötäkin piilossa.
Vielä aikuisenakin saan erittäin epämiellyttävän paettavan tunteen samalla lailla käyttäytyviä ihmisiä kohtaan, ja kierrän kaukaa heidät vieläkin. Miten heitä riittää menneistä ajoista nykyaikaan saakka? Onko se oikeaa sananjulistusta?ja mikä ihmisestä, sillä Jumala toimii myös ihmisten kautta.
Kun näemme tämän kirjavuuden uskonnollisessa ja kristillisessä maailmassa, niin tärkeää on tutkia Raamattua ja anoa Pyhän Hengen opetusta Jeesuksen nimessä, sillä varmasti antaa lupauksensa mukaan armoaan ja totuuttaan ja johdatustaan valtakuntansa tuntemisessa ja voimassa, sillä muutoinhan ei kukaan ihminen voisi pelastua, vaikka kaikki maailmassa olisi vauvakastettu ja kiltisti seurakuntiensa kokouksisssa, sillä vain elävän veden ja Pyhän Hengen kautta synnytään Jumalan lapseksi ja voidaan myös seurakuntana kiittää ja palvella lähimmäisiä veljiä ja sisaria sillä armolahjalla, minkä on Pyhän Hengen kautta Isältä Pojassaan saanut. Valitettavasti tällaisia seurakuntia taitaa olla aika vähän käytännössä. Siellä missä vähintään kaksi tai kolme on Jeesuksen nimessä koolla, siellä Herra on Henkensä kautta keskellään, kunhan vielä saisi olla Herra ja Opettaja ja Vapahtaja ja kaikkea sitä, mitä tahtoo hyvyydessään vaikuttaa. Kirjoitettu on pimeästä ajasta ennen Jeesuksen tulemusta ja näinhän kirjoitukset täyttyvät, eivätkä voikaan tyhjiin raueta, sillä Isä on kaiken nähnyt ennalta, vaikka tahtonsa toki on runsaasti armoaan ja totuuttaan vaikuttaa niinkuin tekeekin omiensa keskuudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi822627On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole522597Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682543Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742443Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl411960Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu561894Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve221327Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271327Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171158