Poliisi on avannut verkkosivuilleen palvelun, jonka tavoitteena on lisätä kansalaisten ilmoitusaktiivisuutta rikoksista. Palvelun kautta kuka tahansa voi helposti ilmoittaa epäillyistä rikoksista tai niiden valmistelusta poliisille.
Alla olevasta linkistä löytyvällä lomakkeella voit jättää poliisille tiedon Internetissä havaitsemastasi epäilyttävästä aineistosta. Poliisi tarkistaa lähetettyjä tietoja arkipäivisin virka-aikana 8 - 16.
www.poliisi.fi/nettivinkki
Poliisia kiinnostavat muun muassa petosrikoksiin liittyvät havainnot. Jobbarit ovat erikoistuneet nimenomaan veropetoksiin, sillä tulojen ilmoittamatta jättäminen on aina veropetos.
Suomen lain mukaan:
Jos veropetoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä (kuten jobbarit tekevät), ja/tai jos rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti (kuten jobbarit tekevät), ja veropetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä (eli paljon kauppoja, joiden voitoista veroja ei ole maksettu), rikoksentekijä (eli jobbari) on tuomittava törkeästä veropetoksesta vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. Jobbareiden toiminta täyttää siis kirkkaasti törkeiden veropetosten tunnusmerkit.
ILMOITA JOBBAREISTA POLIISILLE NIMETTÖMÄNÄ NETIN KAUTTA
148
5032
Vastaukset
- Lisää lähdössä
Tuosta linkistä ja jatkolinkeistä löytyy vaikka kuinka paljon lisää käräytettäviä jobbareita.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8909396
Nyt on jobbareilla tukalat paikat, kun kaikki viranomaiset ovat yhtä aikaa heidän kimpussaan. Poliisi laittaa jobbareille "kihlat" ranteisiin ja ulosottomies vie autot ja kaiken muunkin omaisuuden.- 10 vuodessa
Raahen käräjäoikeus pui pimeää autokauppaa
Kihlakunnansyyttäjä vaatii oikeudessa raahelaisille tekijöille rangaistusta muun muassa törkeästä veropetoksesta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosien 1994 - 2003 aikana Raahessa.
Jutussa on syytteen mukaan kyse pimeästä autokaupasta. Raahelaisen miehen epäillään pimittäneen autokaupasta saamiaan tuloja verottajalta.
(STT) - vielä,
Riemuitko voi olla perättömistä ilmiannoistakin voi joutua vastuuseen.
- Ei riskiä
vielä, kirjoitti:
Riemuitko voi olla perättömistä ilmiannoistakin voi joutua vastuuseen.
Kuten Poliisin tiedotteessa lukee, niin ilmoitukset epäilyttävistä asioista voidaan tehdä netin kautta nimettömänä. Poliisi tutkii sitten, että millaisiin toimenpiteisiin tapauksissa ryhdytään. Usein jobbarien veropetosjutuissa Poliisi ottaa yhteyttä verottajaan ja ulosottovirastoon. Viranomaiset tekevät sitten yhdessä täsmäiskun, jolloin jobbarin omaisuus ulosmitataan ja Poliisi vie jobbarin parempaan talteen.
- ilmoitin,
Kolmesta sosiaalitukien väärinkäyttäjästä tekevät töitä ja nostavat työttömyyskorvauksia ja näitä on
paljon onhan muiltakin aloilta. - hyvä kaveri
ilmoitin, kirjoitti:
Kolmesta sosiaalitukien väärinkäyttäjästä tekevät töitä ja nostavat työttömyyskorvauksia ja näitä on
paljon onhan muiltakin aloilta.joten päätit polttaa ne.
- jobbarista
Jobbari on aina yksityishenkilö, joka tekee jatkuvasti autokauppaa maksamatta mynntivoitoistaan veroja. Yleensä jobbari yrittää verottajan lisäksi huijata myös autojen ostajia kaikilla mahdollisilla tavoilla maksimoidakseen voittonsa.
Nettiauto:
Vähiten ostoturvaa tarjoavat JOBBARIT, jotka ilmoittelevat valitettavasti myös Nettiautossa. Jobbarille tyypillistä on, ettei hän suostu maksamaan ilmoittelusta mitään, ei maksa myyntivoiton veroa, eikä takuulla suostu minkäänlaisiin jälkivaatimuksiin saatuaan autosta pyydetyn hinnan. Usein nämä yhteiskunnan reunamilla elävät suorastaan huijaavat ihmisiä tahallisesti - eikä heitä saa minkäänlaisista teoista edesvastuuseen.- z
No jos ei saa vastuuseen niin mitä hiiri iniset.Entäs jos ne ilmi antaa sun hommat tuolla lampolassa?Mistäs sulle sitten tyttö ystävä?
- tämän,
Saman kirjoituksen myös seuran haku palstalle kun tämä sama mainos pyöriny täällä puolivuotta
keksi välillä jotain uutta. - vastuuseen
z kirjoitti:
No jos ei saa vastuuseen niin mitä hiiri iniset.Entäs jos ne ilmi antaa sun hommat tuolla lampolassa?Mistäs sulle sitten tyttö ystävä?
Nettiauto tarkoittaa sitä, että yksityisellä henkilöllä ei ole jobbarilta ostaessaan mitään turvaa sen suhteen, että jobbari on myynyt ostajalle aivan romuttamokuntoisen ja myös perustiedoiltaankin täysin jobbarin väitteistä poikkeavan auton.
Poliisilla sen sijaan on yksityisiin ihmisiin verrattuna aivan eri tason edellytykset ottaa jobbarit kiinni ja saattaa heidät vastuuseen rikoksistaan. Saatte lähiaikoina lukea lehdistä todella monista jobbareista, joiden rikollinen ura on päättynyt, kun ihmiset ovat tehneet heistä ilmoituksia Poliisille aloitusviestin linkin kautta. - Suuri uutuus
tämän, kirjoitti:
Saman kirjoituksen myös seuran haku palstalle kun tämä sama mainos pyöriny täällä puolivuotta
keksi välillä jotain uutta.Ymmärrän hyvin, että jobbarilla housut tutisee, kun nyt huijarilla ei ole enää mitään pakokeinoa.
- SILLÄ ON HANSKA
Suuri uutuus kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että jobbarilla housut tutisee, kun nyt huijarilla ei ole enää mitään pakokeinoa.
No olihan sillä ilmoitus tuolla senssi palstalla,joku joppari oli soittanu ja kehunu itteesä,ja vasta illalla huomas että häntä on huijjattu,täti olikin ollu setä.Ja siitähän tää sitten alko......................
- Pääsi lehteen
- Ei käy kateeksi
"Lahden Vesijärvenkadulla kävellyttä miestä lyötiin muutaman kerran nyrkillä kasvoihin. Pahoinpitely sattui torstain vastaisena yönä kello 2.30. Uhri pääsi pakenemaan paikalta juosten. Uhrille tuli vammoja suun seudulle. Poliisin mukaan teon taustalla vanha kauna autokaupasta."
Moni jobbari joutuukin jatkuvasti vaihtamaan paikkakuntaa, kun heidän huijaamansa autojen ostajat hakkaavat jobbareita koko ajan. - romminen
Ei käy kateeksi kirjoitti:
"Lahden Vesijärvenkadulla kävellyttä miestä lyötiin muutaman kerran nyrkillä kasvoihin. Pahoinpitely sattui torstain vastaisena yönä kello 2.30. Uhri pääsi pakenemaan paikalta juosten. Uhrille tuli vammoja suun seudulle. Poliisin mukaan teon taustalla vanha kauna autokaupasta."
Moni jobbari joutuukin jatkuvasti vaihtamaan paikkakuntaa, kun heidän huijaamansa autojen ostajat hakkaavat jobbareita koko ajan.Arvoisa "ei käy kateeksi".Tiedätkö mikä yhdistää totuudenpuhujaa ja paskanjauhajaa?
- Ei kiinnosta
romminen kirjoitti:
Arvoisa "ei käy kateeksi".Tiedätkö mikä yhdistää totuudenpuhujaa ja paskanjauhajaa?
Koska sinulla ei tunnu olevan mitään oikeaa asiaa, niin pidän selvänä, että sinä olet se paskanjauhaja.
- niin se oikeasti oli
Ei käy kateeksi kirjoitti:
"Lahden Vesijärvenkadulla kävellyttä miestä lyötiin muutaman kerran nyrkillä kasvoihin. Pahoinpitely sattui torstain vastaisena yönä kello 2.30. Uhri pääsi pakenemaan paikalta juosten. Uhrille tuli vammoja suun seudulle. Poliisin mukaan teon taustalla vanha kauna autokaupasta."
Moni jobbari joutuukin jatkuvasti vaihtamaan paikkakuntaa, kun heidän huijaamansa autojen ostajat hakkaavat jobbareita koko ajan.Jobbari hakkasi häntä pettäneet asiakkaat aina.
Jobbareissa paljon entisiä kovien lajien urheilijoita, tervetuloa alkoholistit vaan koittaan!
Kakilan kingi - Surkeita ovat
niin se oikeasti oli kirjoitti:
Jobbari hakkasi häntä pettäneet asiakkaat aina.
Jobbareissa paljon entisiä kovien lajien urheilijoita, tervetuloa alkoholistit vaan koittaan!
Kakilan kingiJobbareiden todellinen elämä on siin surkeaa, että he ovat kehittäneet itselleen mielikuvituselämän, josta he täälläkin satuilevat.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8861543
Tuossa linkissä jobbari kertoo itse omat oikeat tuntomerkkinsä. - romminen
Surkeita ovat kirjoitti:
Jobbareiden todellinen elämä on siin surkeaa, että he ovat kehittäneet itselleen mielikuvituselämän, josta he täälläkin satuilevat.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8861543
Tuossa linkissä jobbari kertoo itse omat oikeat tuntomerkkinsä.Arvoisa "ei käy kateeksi".Kuule se vastaus on,molemmat kyllä tietää totuuden.
- voi väy
onko toi jobbari jos ajaa humalassa tai kamoissa autolla ja kiesistä maksut maksamatta ei ole perus suomalainen juntti siinä sulle joppari
- käräyttäjä
nyt alkoi sähköposti laulaa!
- Uutisissa
Myös oikeusministeri Tuija Brax kehottaa kansalaisia ilmiantamaan rikolliset. Nyt kun Poliisillakin on voimavaroja, ja tarjolla on aloitusviestissä mainittu helppo ja anonyymi yhteys viranomaisiin, jokaisen kannattaa hoitaa oma osuutensa, jotta erilaiset rikolliset saadaan vastuuseen teoistaan.
- Jos tiedät
Jos tiedät, että joku tekee esim. veropetoksia autoilla, eli myy autoja pimeästi, niin on suorastaan velvollisuus ilmoittaa siitä viranomaisille.
- 78727272327323
Jos tiedät kirjoitti:
Jos tiedät, että joku tekee esim. veropetoksia autoilla, eli myy autoja pimeästi, niin on suorastaan velvollisuus ilmoittaa siitä viranomaisille.
Ilmiantakaa petolliset liikkeet tonne, saadaan verot pois sieltäkin
- myös,
78727272327323 kirjoitti:
Ilmiantakaa petolliset liikkeet tonne, saadaan verot pois sieltäkin
Kaikki sosiaalitukien väärinkäyttäjät niin saadaan ne linnaan pois täältä palstoilta.
- Ilmiantaja
Olen toimittanut Poliisille tietoja Nettiautossa ilmoittelevista jobbareista. Poliisi on lähettänyt minulle tänään sähköpostia kertoen, että Poliisi on erittäin kiinnostunut selvittämään Nettiautossa ilmoittelevien jobbarien veropetoksia.
Poliisi pyysi minulta lisää materiaalia, ja sitähän löytyy todella paljon. Olen kahden kuluneen kuukauden aikana tallentanut usean kymmenen eri jobbarin Nettiautoon laittamat useat sadat myynti-ilmoitukset. Täytyykin alkaa toimittaa niitä samantien Poliisille.
Muidenkin kannattaa siis ilmoittaa Poliisille kaikki havaintonsa veropetoksia tehtailevista jobbareista. Aloitusviestin linkki on erittäin käytännöllinen tähän tarkoitukseen. Voitte toimittaa havaintonne myös minulle tämän viestin otsikossa näkyvään sähköpostiin, niin toimitan tiedot eteenpäin Poliisille.- töitä.
Hyvä,nyt alkaakin tuo pyöräilykausi,eivätpähän puskissa tutkiensa kanssa jouda kyyläämään.Ja jos joku hengen päälle käyvä rikos niin voihan sitä aina soittajalle sanoa, et ei jouda nyt ollaan netissä.Saatetaan saada tuolta varattomalta myyjältä 7e takas.
- eri yksiköitä
töitä. kirjoitti:
Hyvä,nyt alkaakin tuo pyöräilykausi,eivätpähän puskissa tutkiensa kanssa jouda kyyläämään.Ja jos joku hengen päälle käyvä rikos niin voihan sitä aina soittajalle sanoa, et ei jouda nyt ollaan netissä.Saatetaan saada tuolta varattomalta myyjältä 7e takas.
Liikennepoliisit eivät hoida jobbarien veropetosjuttuja. Sitten on vielä erikeseen järjestyspoliisi, joten kaikille rikollisille riittää poliiseja.
- fanklup
vai saako jobbarit käyttää tietokonetta vankilassa?
- apulainen_
Nyt tais tulla reisille taisit ruveta leikkimään liikaa poliisia sinusta on oikeasti tehty ilmoitus näistä
nettiohjailusta. - Ilmiantaja
apulainen_ kirjoitti:
Nyt tais tulla reisille taisit ruveta leikkimään liikaa poliisia sinusta on oikeasti tehty ilmoitus näistä
nettiohjailusta.Minun ei tarvitse leikkiä poliisia, koska Suomessa on ihan oikeitakin ja päteviä poliiseja, jotka saattavat jobbarit vastuuseen rikoksistaan. Minun puolestani saat tehdä ihan millaisen ilmoituksen ja ihan kenelle haluat. Minulla on asiat kunnossa, joten jään odottelemaan "seurauksia" rauhallisin mielin.
- puhuta,
Ilmiantaja kirjoitti:
Minun ei tarvitse leikkiä poliisia, koska Suomessa on ihan oikeitakin ja päteviä poliiseja, jotka saattavat jobbarit vastuuseen rikoksistaan. Minun puolestani saat tehdä ihan millaisen ilmoituksen ja ihan kenelle haluat. Minulla on asiat kunnossa, joten jään odottelemaan "seurauksia" rauhallisin mielin.
Saan tehdä jos ymmärsit niin se on tehty.
- apulainen,
Ilmiantaja kirjoitti:
Minun ei tarvitse leikkiä poliisia, koska Suomessa on ihan oikeitakin ja päteviä poliiseja, jotka saattavat jobbarit vastuuseen rikoksistaan. Minun puolestani saat tehdä ihan millaisen ilmoituksen ja ihan kenelle haluat. Minulla on asiat kunnossa, joten jään odottelemaan "seurauksia" rauhallisin mielin.
Taitaa tehdä välillä konttorihommia vai onko viety talteen.
- resitenttin puolesta
Ilmiantaja kirjoitti:
Minun ei tarvitse leikkiä poliisia, koska Suomessa on ihan oikeitakin ja päteviä poliiseja, jotka saattavat jobbarit vastuuseen rikoksistaan. Minun puolestani saat tehdä ihan millaisen ilmoituksen ja ihan kenelle haluat. Minulla on asiat kunnossa, joten jään odottelemaan "seurauksia" rauhallisin mielin.
opettaja opettaja noi kiusaa. voi raukkaa koulu kiusattua kyllä se poliisi auttaa sua :)
- ja toimii.......
Tästä apuja kaikille yksityisyrittäjille:
Tässä kaikille tiedoksi joita haukutaan jobbareiksi ja levitellään numeroita. Laittakaa seuraavaan myynti ilmoitukseen esim tämmöinen merkki puh.numeroonne ´ (040-000´000), niin loppuu googlettelu. Sen jälkeen tulee tuhansia hakuvaihtoehtoja, eikä mikään hakukone löydä aikasempaa puhelin historiaa! Saa myydä rauhassa autoja nettiautossa ilman kotipoliiseiden typeriä kommentteja! - 046-03474376
Kaikki kusipääveronkiertäjät ja muut jobbarit vastuuseen!!
Lisää vinkkejä huijareista näille sivuille ja turpaan välillä jobbareille siinä sivussa!!!!- varovainen,
Puheissasi muuten sinutkin haetaan .
- .
Eihän verottaja sellasta tuloks voi laskea mitä se ei tiedä.hihi...hihi...hihih.....
- Monet keinot
. kirjoitti:
Eihän verottaja sellasta tuloks voi laskea mitä se ei tiedä.hihi...hihi...hihih.....
Ei kannata aliarvioida verottajaa. Verottajalla on niin halutessaan jopa oikeus tutkia tietokoneesi sisältö niin, että et edes itse tiedä, että niin on tapahtunut. Viranomaisten tekniikka on nykyisin todella kehittynyttä. Kaikesta, mitä olet tietokoneellasi tehnyt tai kirjoittanut, jää jäljet, joita viranomaiset voivat käyttää todisteena sinua vastaan.
- .
Monet keinot kirjoitti:

Hitsin pimpulat,niinkö tekkööt?Kuule, kaverin mutsi töissä verotoimistossa.Kerto että 60% ilmotuksista lähtee veron maksajalle vääränä,nääs ei henkilökuntaa tarkistamaan oikeesti kaikkea.Koita saaha niille lisää kiireitä jos saatas tuo prosentti 80;neen.Verottajakin on vain ihminen.Mites sinä täällä vielä sit tekstailet,oishan mielisairaalasta jonkun jo sut pitänyt hakee.hihii hihi hihhii
- aikaa on

Silloin kun Poliisi ottaa jonkun jobbarin veropetokset tutkintaan, niin verovirastosta yksi henkilö kaivaa kaiken mahdollisen tiedon kyseisestä jobbarista ja tiedot toimittaa Poliisille.
- sitten,
aikaa on kirjoitti:
Silloin kun Poliisi ottaa jonkun jobbarin veropetokset tutkintaan, niin verovirastosta yksi henkilö kaivaa kaiken mahdollisen tiedon kyseisestä jobbarista ja tiedot toimittaa Poliisille.
Verottajanapulaisen hommat odottele rauhassa kyllä ne hakee sut.
- 10 pistettä
Poliiseille täytyy nyt ehdottomasti nostaa hattua, kun kerrankin tartutaan oikeasti tärkeisiin asioihin, ja annetaan vielä ihmisille helppo kanava kertoa rikollisista.
- Taas,
Nimimerkkiä onko apulaisen hommat loppu .
- cop1
Taas, kirjoitti:
Nimimerkkiä onko apulaisen hommat loppu .
Ketään poliisia kiinnostaa mitkään autojaan vaihtavat ihmiset, kyllä niillä on parempaakin tekemistä.
- kiinnostaa poliiseja
cop1 kirjoitti:
Ketään poliisia kiinnostaa mitkään autojaan vaihtavat ihmiset, kyllä niillä on parempaakin tekemistä.
Eihän tavallisia autojen ostajia voida syyttää muusta kuin hyväuskoisuudesta, mutta jatkuvasti törkeitä veropetoksia tekeviä jobbareita sen sijaan tullaan syyttämään vakavista rikoksista.
- cop1
kiinnostaa poliiseja kirjoitti:
Eihän tavallisia autojen ostajia voida syyttää muusta kuin hyväuskoisuudesta, mutta jatkuvasti törkeitä veropetoksia tekeviä jobbareita sen sijaan tullaan syyttämään vakavista rikoksista.
Verottajaa kiinnostaa enemmän autoliikkeiden toiminta, siellähän sitä veronkiertoa eniten harjoitetaan, tuontiautoilla ym.
Autoliikkeistä saadaan takavarikkoon omaisuutta poikkeuksetta enemmän kuin sosiaalituen varassa elävältä, joten verotarkastajat tietenkin liikeitä syynäävät mielellään piememmästäkin vinkistä.
Ilmoittakaa verottajalle, jos olette huomanneet vilunkia asioidessanne autoliikkeeessä, täten saadaan rikolliset pois autokaupoista sekä valtio omansa! - Todisteet
cop1 kirjoitti:
Verottajaa kiinnostaa enemmän autoliikkeiden toiminta, siellähän sitä veronkiertoa eniten harjoitetaan, tuontiautoilla ym.
Autoliikkeistä saadaan takavarikkoon omaisuutta poikkeuksetta enemmän kuin sosiaalituen varassa elävältä, joten verotarkastajat tietenkin liikeitä syynäävät mielellään piememmästäkin vinkistä.
Ilmoittakaa verottajalle, jos olette huomanneet vilunkia asioidessanne autoliikkeeessä, täten saadaan rikolliset pois autokaupoista sekä valtio omansa!Mutta aina kun jotain ilmoitetaan, pitää olla myös todisteet. Jos vain väität toista rikolliseksi ilman perusteita, niin voit itse saada syytteen perättömästä ilmiannosta. Nettiautoissa ilmoittavat jobbarit kertovat toimivansa lain väärällä puolella, koska he käyttävät jatkuvasti vaihtuvia salanimiä ja yhtä usein vaihtuvia salaisia prepaid-numeroita. Jobbarit myös ilmoittavat myymistään autoista paljon valheellisia "tietoja". Rehellisen myyjän ei tarvitse menetellä noin alhaisella tavalla.
- puhelin,
Todisteet kirjoitti:
Mutta aina kun jotain ilmoitetaan, pitää olla myös todisteet. Jos vain väität toista rikolliseksi ilman perusteita, niin voit itse saada syytteen perättömästä ilmiannosta. Nettiautoissa ilmoittavat jobbarit kertovat toimivansa lain väärällä puolella, koska he käyttävät jatkuvasti vaihtuvia salanimiä ja yhtä usein vaihtuvia salaisia prepaid-numeroita. Jobbarit myös ilmoittavat myymistään autoista paljon valheellisia "tietoja". Rehellisen myyjän ei tarvitse menetellä noin alhaisella tavalla.
Numeron vaihto vaikka joka tunti rikollista toimintaa mieti vähän mitä kirjoittelet.
- aina jostakin
puhelin, kirjoitti:
Numeron vaihto vaikka joka tunti rikollista toimintaa mieti vähän mitä kirjoittelet.
Rehellisen ihmisen ei tarvitse keksiä koko ajan uusia salanimiä ja vaihtaa koko ajan uusia salaisia prepaideja autoa myydessään.
- en heti
aina jostakin kirjoitti:
Rehellisen ihmisen ei tarvitse keksiä koko ajan uusia salanimiä ja vaihtaa koko ajan uusia salaisia prepaideja autoa myydessään.
Huomannut että olet se "rehellinen yrittäjä" joka täällä palstalla tekee käännytys työtä
tulos vaan taitaa olla huonoa. - Pikavauhtia
en heti kirjoitti:
Huomannut että olet se "rehellinen yrittäjä" joka täällä palstalla tekee käännytys työtä
tulos vaan taitaa olla huonoa.Täällä lähinnä varoitellaan pahaa-aavistamattomia autojen ostajia rikollisista jobbareista sekä toimitetaan huijareita viranomaisten "käsittelyyn".
- vähän.
Pikavauhtia kirjoitti:
Täällä lähinnä varoitellaan pahaa-aavistamattomia autojen ostajia rikollisista jobbareista sekä toimitetaan huijareita viranomaisten "käsittelyyn".
Sekaisin mihin jätit verottajan eilen olit verottajanapulainen nyt poliisi ja ulosottomies
Taidat olla vanhan liitonmiehiä kun poliisi ja ulosottomies on sulle jumalia.
Herää pahvi " pysy vaan rehellisenä yrittäjänä". - Kerrohan
vähän. kirjoitti:
Sekaisin mihin jätit verottajan eilen olit verottajanapulainen nyt poliisi ja ulosottomies
Taidat olla vanhan liitonmiehiä kun poliisi ja ulosottomies on sulle jumalia.
Herää pahvi " pysy vaan rehellisenä yrittäjänä".Minä en ainakaan löydä täältä yhtään viestiä, jossa kukaan väittäisi olevansa itse poliisi tai ulosottomies.
- Villuuntunut
Jobbari vie aina kaikki pihan vieraspaikat myyntiromuillaan, mutta ei vie enää kauaa.
- komppaan
jobbarit on mätäpaiseita!
- olet,
komppaan kirjoitti:
jobbarit on mätäpaiseita!
Kusetettu vai perseaukinen pummi vai molempia?
- Nyt loppui
olet, kirjoitti:
Kusetettu vai perseaukinen pummi vai molempia?
Jobbareiden sikailu saa nyt riittää!
- 788
Nyt loppui kirjoitti:
Jobbareiden sikailu saa nyt riittää!
Avohoito potilas,tuossa kirjoittelee.
- Hauska,
Nyt loppui kirjoitti:
Jobbareiden sikailu saa nyt riittää!
Kuulla että teitä on kusetettu ja tullaan kusettamaan heh heh hee.
- paleltukaa homot
yhtä toppelia 3 tontulla. Oh..hoijaa nyt matkaa tillaamaan taimaahan.
- että...
poliisit voivat olla sinua lentokentällä vastassa.
- huijareille?
- rajojen yli
Varsinkin EU:n sisällä tapahtuvat rikokset hoidetaan eri maiden poliisien tiiviissä yhteystyössä.
- yhteistyössä
rajojen yli kirjoitti:
Varsinkin EU:n sisällä tapahtuvat rikokset hoidetaan eri maiden poliisien tiiviissä yhteystyössä.
Tämä selvennys siksi, ettei joku irvileuka taas ala vääntelemään sanoja.
- hyvä,
yhteistyössä kirjoitti:
Tämä selvennys siksi, ettei joku irvileuka taas ala vääntelemään sanoja.
Että selvensit puuttui vielä verottaja sekä ulosottomies hyvä hyvä.
- Kannatan
Jobbareilla ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä rehellisiksi veronmaksajiksi ja perustaa firma, tai sitten vaihtaa kokonaan alaa, kun joskus pääsevät pois sieltä vankilasta.
- kannatan,
Silloin näitten olisi pakko mennä töihin ja nämä kateelliset kyttärit loppuis.
- Ei ole kauaa
Kohta jobbarit voivat huijata vain toisiaan Kakolassa.
- veri häpi
ei näy nettiautossakaan jobbareita entiseen malliin.
- On käyttöä
Alla olevasta linkistä löytyvällä lomakkeella voit jättää poliisille tiedon Internetissä havaitsemastasi epäilyttävästä aineistosta.
www.poliisi.fi/nettivinkki
Poliisia kiinnostavat muun muassa petosrikoksiin liittyvät havainnot. Jobbarit ovat erikoistuneet nimenomaan veropetoksiin, sillä tulojen ilmoittamatta jättäminen on aina veropetos.- Kannatan
Jos kaikki täällä kerrotut jobbarit otetaan kiinni, niin kohta on vankiloissa ahdasta.
- ei suomeen
Kannatan kirjoitti:
Jos kaikki täällä kerrotut jobbarit otetaan kiinni, niin kohta on vankiloissa ahdasta.
jobbarit eivät ansaitse päästä suomen vankiloihin. baltian vankiloissa jobbarit ehkä ymmärtäisivät lopettaa ihmisten huijaamisen.
- kyllä suomeen
ei suomeen kirjoitti:
jobbarit eivät ansaitse päästä suomen vankiloihin. baltian vankiloissa jobbarit ehkä ymmärtäisivät lopettaa ihmisten huijaamisen.
Jobbarin kaupoissa asiakas vaan menettää omat rahansa.
Autoliikkeen kaupoissa asiakas menettää omat rahansa / luottotietonsa sekä auto haetaan pois ja pääsee ulosottomiehen kaveriksi vielä moneksi vuodeksi.
Autoliike on se joka ihmisen kuseen laittaa, myymällä ilman rahaa velaksi kalliimman auton johon asiakkaan tulot riittävät ja myyjä tekee sen vielä ihan hyvällä omalla tunnolla kunhan vaan asiakkaalle rahoituksen jostakin saa hommattua ilman mitään vastuuta.
Jobbari myy auton vaan rahaa vastaan, eikä loppuikäistä velkaantumista pääse tapahtumaan. - vaan jobbari
kyllä suomeen kirjoitti:
Jobbarin kaupoissa asiakas vaan menettää omat rahansa.
Autoliikkeen kaupoissa asiakas menettää omat rahansa / luottotietonsa sekä auto haetaan pois ja pääsee ulosottomiehen kaveriksi vielä moneksi vuodeksi.
Autoliike on se joka ihmisen kuseen laittaa, myymällä ilman rahaa velaksi kalliimman auton johon asiakkaan tulot riittävät ja myyjä tekee sen vielä ihan hyvällä omalla tunnolla kunhan vaan asiakkaalle rahoituksen jostakin saa hommattua ilman mitään vastuuta.
Jobbari myy auton vaan rahaa vastaan, eikä loppuikäistä velkaantumista pääse tapahtumaan.Ostaessaan auton liikkeestä, ihminen voi luottaa siihen, mitä ilmoituksessa kerrotaan, ja myös siihen, mitä myyjä autosta kertoo. Kaupasta tehdään kirjallinen sopimus, joka on lain mukaan pätevä.
Autoliikettä ei voida syyttää siitä, jos ostaja hankkii niin kalliin auton, että sen velkaa ei ole mahdollista maksaa pois. Niissäkin tapauksissa autoliike yleensä pystyy auttamaan asiakasta, jos liikkeeseen on otettu yhteyttä tarpeeksi ajoissa.
Ostaessaan auton jobbarilta, asiakas voi menettää sekä auton että rahansa. Jobbari kauppaa usein ulosmitattua ja jopa olematonta autoa, josta jobbari yrittää saada käsirahoja mahdollisimman monilta.
Kokonaan toinen asia on se, että jobbareiden autot ovat lähes poikkeuksetta kaatopaikalle kuuluvia romuja, joihin jobbari on tehnyt heti kaupan jälkeen hajoavat virityksensä. - olet ihan pihalla
vaan jobbari kirjoitti:
Ostaessaan auton liikkeestä, ihminen voi luottaa siihen, mitä ilmoituksessa kerrotaan, ja myös siihen, mitä myyjä autosta kertoo. Kaupasta tehdään kirjallinen sopimus, joka on lain mukaan pätevä.
Autoliikettä ei voida syyttää siitä, jos ostaja hankkii niin kalliin auton, että sen velkaa ei ole mahdollista maksaa pois. Niissäkin tapauksissa autoliike yleensä pystyy auttamaan asiakasta, jos liikkeeseen on otettu yhteyttä tarpeeksi ajoissa.
Ostaessaan auton jobbarilta, asiakas voi menettää sekä auton että rahansa. Jobbari kauppaa usein ulosmitattua ja jopa olematonta autoa, josta jobbari yrittää saada käsirahoja mahdollisimman monilta.
Kokonaan toinen asia on se, että jobbareiden autot ovat lähes poikkeuksetta kaatopaikalle kuuluvia romuja, joihin jobbari on tehnyt heti kaupan jälkeen hajoavat virityksensä.Lainattu: keskustelusta jobbari baarissa
Autoliike ei huijaa.
Eikö se ole asiakkaan huijaamista, jos hyvitetään vanhasta autosta 3000 eur ja myydään kyseinen auto 500 eur jobbarille minkä autoliikkeen asiakas maksaa vielä oiken korkojen kanssa rahoitusyhtiölle. Kyseessä on vaan silloin oma laillistettu huijaus, jota ei haluta edes käsittää. Käytetään vaan sanaa asiakkaan parhaaksi järjestetty kampanja.
Jobbarin kaupoissa asiakas vaan menettää omat rahansa.
Autoliikkeen kaupoissa asiakas menettää omat rahansa / luottotietonsa sekä auto haetaan pois ja pääsee ulosottomiehen kaveriksi vielä moneksi vuodeksi.
Autoliike on se joka ihmisen kuseen laittaa, myymällä ilman rahaa velaksi kalliimman auton johon asiakkaan tulot riittävät ja myyjä tekee sen vielä ihan hyvällä omalla tunnolla kunhan vaan asiakkaalle rahoituksen jostakin saa hommattua ilman mitään vastuuta. - olet ihan pihalla
olet ihan pihalla kirjoitti:
Lainattu: keskustelusta jobbari baarissa
Autoliike ei huijaa.
Eikö se ole asiakkaan huijaamista, jos hyvitetään vanhasta autosta 3000 eur ja myydään kyseinen auto 500 eur jobbarille minkä autoliikkeen asiakas maksaa vielä oiken korkojen kanssa rahoitusyhtiölle. Kyseessä on vaan silloin oma laillistettu huijaus, jota ei haluta edes käsittää. Käytetään vaan sanaa asiakkaan parhaaksi järjestetty kampanja.
Jobbarin kaupoissa asiakas vaan menettää omat rahansa.
Autoliikkeen kaupoissa asiakas menettää omat rahansa / luottotietonsa sekä auto haetaan pois ja pääsee ulosottomiehen kaveriksi vielä moneksi vuodeksi.
Autoliike on se joka ihmisen kuseen laittaa, myymällä ilman rahaa velaksi kalliimman auton johon asiakkaan tulot riittävät ja myyjä tekee sen vielä ihan hyvällä omalla tunnolla kunhan vaan asiakkaalle rahoituksen jostakin saa hommattua ilman mitään vastuuta. - Jobbari tekee
olet ihan pihalla kirjoitti:
Lainattu: keskustelusta jobbari baarissa
Autoliike ei huijaa.
Eikö se ole asiakkaan huijaamista, jos hyvitetään vanhasta autosta 3000 eur ja myydään kyseinen auto 500 eur jobbarille minkä autoliikkeen asiakas maksaa vielä oiken korkojen kanssa rahoitusyhtiölle. Kyseessä on vaan silloin oma laillistettu huijaus, jota ei haluta edes käsittää. Käytetään vaan sanaa asiakkaan parhaaksi järjestetty kampanja.
Jobbarin kaupoissa asiakas vaan menettää omat rahansa.
Autoliikkeen kaupoissa asiakas menettää omat rahansa / luottotietonsa sekä auto haetaan pois ja pääsee ulosottomiehen kaveriksi vielä moneksi vuodeksi.
Autoliike on se joka ihmisen kuseen laittaa, myymällä ilman rahaa velaksi kalliimman auton johon asiakkaan tulot riittävät ja myyjä tekee sen vielä ihan hyvällä omalla tunnolla kunhan vaan asiakkaalle rahoituksen jostakin saa hommattua ilman mitään vastuuta.Vertaatko ihan tosissasi rikollisten jobbarien tekemiä jatkuvia törkeitä veropetoksia autoliikkeiden hyvityskäytäntöihin?
Fiksut ostajat vertailevat ainoastaan välirahoja. Sillä ei ole mitään merkitystä, mikä hyvityshinta paperilla lukee. Vain se painaa, että paljonko tarvitaan rahaa väliin.
Ja se on edelleen ihan asiakkaan oma vika, jos hän arvioi oman maksukykynsä väärin. Siitä ei voida syyttää autoliikettä eikä ketään muutakaan. - olkaa hyvä
Jobbari tekee kirjoitti:
Vertaatko ihan tosissasi rikollisten jobbarien tekemiä jatkuvia törkeitä veropetoksia autoliikkeiden hyvityskäytäntöihin?
Fiksut ostajat vertailevat ainoastaan välirahoja. Sillä ei ole mitään merkitystä, mikä hyvityshinta paperilla lukee. Vain se painaa, että paljonko tarvitaan rahaa väliin.
Ja se on edelleen ihan asiakkaan oma vika, jos hän arvioi oman maksukykynsä väärin. Siitä ei voida syyttää autoliikettä eikä ketään muutakaan.Vertaatko ihan tosissasi rikollisten jobbarien tekemiä jatkuvia törkeitä veropetoksia autoliikkeiden hyvityskäytäntöihin?
Törkeä veropetos ?
Muutaman satasen linttojen myynnillä ei saa aikaiseksi törkeää veropetosta, vaikka väkisin koittaisi.
Fiksut ostajat vertailevat ainoastaan välirahoja. Sillä ei ole mitään merkitystä, mikä hyvityshinta paperilla lukee. Vain se painaa, että paljonko tarvitaan rahaa väliin.?
Vai fiksut ostajat, ihan sama mitä paperilla lukee hyvityshinnan kohdalla?
Näinhän sen asian jobbarikin juuri ajattelee, ihan sama mitä ilmoituksessa lukee, koska tuotteen näkee ennen ostamista ja tiedot voi itse aina tarkistaa.
Ja se on edelleen ihan asiakkaan oma vika, jos hän arvioi oman maksukykynsä väärin. Siitä ei voida syyttää autoliikettä eikä ketään muutakaan.?
Sekin on asikkkaan ihan oma syy jos ahneuksissaan ostaa jobbarilta, eikä osaa arvioida tilannetta eikä autoa oikein, eikä siitäkään voi syyttää kun ahnetta ostajaa. - koko ajan
olkaa hyvä kirjoitti:
Vertaatko ihan tosissasi rikollisten jobbarien tekemiä jatkuvia törkeitä veropetoksia autoliikkeiden hyvityskäytäntöihin?
Törkeä veropetos ?
Muutaman satasen linttojen myynnillä ei saa aikaiseksi törkeää veropetosta, vaikka väkisin koittaisi.
Fiksut ostajat vertailevat ainoastaan välirahoja. Sillä ei ole mitään merkitystä, mikä hyvityshinta paperilla lukee. Vain se painaa, että paljonko tarvitaan rahaa väliin.?
Vai fiksut ostajat, ihan sama mitä paperilla lukee hyvityshinnan kohdalla?
Näinhän sen asian jobbarikin juuri ajattelee, ihan sama mitä ilmoituksessa lukee, koska tuotteen näkee ennen ostamista ja tiedot voi itse aina tarkistaa.
Ja se on edelleen ihan asiakkaan oma vika, jos hän arvioi oman maksukykynsä väärin. Siitä ei voida syyttää autoliikettä eikä ketään muutakaan.?
Sekin on asikkkaan ihan oma syy jos ahneuksissaan ostaa jobbarilta, eikä osaa arvioida tilannetta eikä autoa oikein, eikä siitäkään voi syyttää kun ahnetta ostajaa.Suomen lain mukaan:
Jos veropetoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä (kuten jobbarit tekevät), ja/tai jos rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti (kuten jobbarit tekevät), ja veropetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä (eli paljon kauppoja, joiden voitoista veroja ei ole maksettu), rikoksentekijä (eli jobbari) on tuomittava törkeästä veropetoksesta vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. Jobbareiden toiminta täyttää siis kirkkaasti törkeiden veropetosten tunnusmerkit. - laikimies savosta
koko ajan kirjoitti:
Suomen lain mukaan:
Jos veropetoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä (kuten jobbarit tekevät), ja/tai jos rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti (kuten jobbarit tekevät), ja veropetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä (eli paljon kauppoja, joiden voitoista veroja ei ole maksettu), rikoksentekijä (eli jobbari) on tuomittava törkeästä veropetoksesta vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. Jobbareiden toiminta täyttää siis kirkkaasti törkeiden veropetosten tunnusmerkit.Suomen lain tulkinta:
Jos veropetoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä (Myymällä romuja arvottomia autoja), ja/tai jos rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti (Jobbarin järki ei riitä suunnitelmalliseen toimintaan jonka olet itse vielä todennut), ja veropetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä (Romuautoista jää olematon todellinen voitto ja hyöty.), rikoksentekijä on tuomittava törkeästä veropetoksesta vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. Jobbareiden toiminta ei siis täytä pienenkään veropetoksen tunnusmerkkiä. - Vaihda alaa
laikimies savosta kirjoitti:
Suomen lain tulkinta:
Jos veropetoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä (Myymällä romuja arvottomia autoja), ja/tai jos rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti (Jobbarin järki ei riitä suunnitelmalliseen toimintaan jonka olet itse vielä todennut), ja veropetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä (Romuautoista jää olematon todellinen voitto ja hyöty.), rikoksentekijä on tuomittava törkeästä veropetoksesta vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. Jobbareiden toiminta ei siis täytä pienenkään veropetoksen tunnusmerkkiä."Raahen käräjäoikeus pui pimeää autokauppaa
Kihlakunnansyyttäjä vaatii oikeudessa raahelaisille tekijöille rangaistusta muun muassa törkeästä veropetoksesta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosien 1994 - 2003 aikana Raahessa. Jutussa on syytteen mukaan kyse pimeästä autokaupasta. Raahelaisen miehen epäillään pimittäneen autokaupasta saamiaan tuloja verottajalta."
(STT)
Tulojen pimittäminen on aina veropetos.
Törkeät veropetokset vanhenevat vasta kymmenessä vuodessa. Juuri nyt poliisit tutkivat useita täälläkin kerrottuja jobbarien kauppoja. Jos jobbari on myynyt esim. vaikka auton kuukaudessa ja saanut 500-1000 euroa voittoa autoa kohti, niin siitä on syntynyt vähintään 5000-10000 euron pimeä tulo vuodessa. Se riittää veropetokseen kirkkaasti.
Yleensä jobbarit kuitenkin myyvät useita autoja kuukaudessa ja kymmeniä autoja vuodessa, joten pimeät voitot ovat jopa useita kymmeniä tuhansia euroja vuotta kohti. Jobbarit ovat siten oikein malliesimerkki törkeiden veropetosten tekijöistä.
- palkkioita
"Poliisin valtuudet laajenevat. Lakimuutoksen perusteella poliisi voi maksaa tietolähteilleen verovapaita palkkioita. Samalla poliisi alkaa rekisteröidä yleisimmin käyttämänsä tietolähteet.
"Kysymys ei ole tiedon ostamisesta, vaan palkitsemisesta.", sanoo rikostarkastaja Minna Ketola keskusrikospoliisista."
Helsingin Sanomat- lakimies savosta
Meinaatko alkaa auttamaan poliisia ja metsästämään palkkioita, on poliisit jo pitkään hyville vasikoille antaneet helpotuksia.
Älä sitä ainakaan ota samaan porukkaan joka kopioi joka päivä muutaman kerran lauseen JOBBARI ON YHTEIKUNNAN SYÖPÄ. tälle palstalle. Tulonne tulevat laskemaan niin alas, että joudutte palaamaan takaisin sossun luukulle. Verottaja poliisi ulosottomies voisi olla jo paljon parenpi noissa vasikan hommissa. Vanha sanonta "hyvä vasikka elää juomallakin", mutta te ette saa palkkioillanne edes juomaa jos vasikalta vaaditaan vähäkin järkeä. - puhelimia
lakimies savosta kirjoitti:
Meinaatko alkaa auttamaan poliisia ja metsästämään palkkioita, on poliisit jo pitkään hyville vasikoille antaneet helpotuksia.
Älä sitä ainakaan ota samaan porukkaan joka kopioi joka päivä muutaman kerran lauseen JOBBARI ON YHTEIKUNNAN SYÖPÄ. tälle palstalle. Tulonne tulevat laskemaan niin alas, että joudutte palaamaan takaisin sossun luukulle. Verottaja poliisi ulosottomies voisi olla jo paljon parenpi noissa vasikan hommissa. Vanha sanonta "hyvä vasikka elää juomallakin", mutta te ette saa palkkioillanne edes juomaa jos vasikalta vaaditaan vähäkin järkeä.Poliisin telepakkokeinojen käyttö on vakiintunut. Poliisille myönnetään vuosittain tuhannesta kahteen tuhanteen telekuuntelulupaa. Poliisi saa telekuunteluluvan käytännössä lähes aina sitä pyytäessään. Poliisin peitetoiminta ja valeostot ovat myös olleet menestyksellisiä törkeiden rikosten estämisessä, paljastamisessa ja selvittämisessä.
MTV3 Uutiset - ei kannata
lakimies savosta kirjoitti:
Meinaatko alkaa auttamaan poliisia ja metsästämään palkkioita, on poliisit jo pitkään hyville vasikoille antaneet helpotuksia.
Älä sitä ainakaan ota samaan porukkaan joka kopioi joka päivä muutaman kerran lauseen JOBBARI ON YHTEIKUNNAN SYÖPÄ. tälle palstalle. Tulonne tulevat laskemaan niin alas, että joudutte palaamaan takaisin sossun luukulle. Verottaja poliisi ulosottomies voisi olla jo paljon parenpi noissa vasikan hommissa. Vanha sanonta "hyvä vasikka elää juomallakin", mutta te ette saa palkkioillanne edes juomaa jos vasikalta vaaditaan vähäkin järkeä.Tämä on hullu joka ilta ja yö palstoilla sosiaalipummi toistaa itseään ja bannailee jatkuvasti.
- nyt on
puhelimia kirjoitti:
Poliisin telepakkokeinojen käyttö on vakiintunut. Poliisille myönnetään vuosittain tuhannesta kahteen tuhanteen telekuuntelulupaa. Poliisi saa telekuunteluluvan käytännössä lähes aina sitä pyytäessään. Poliisin peitetoiminta ja valeostot ovat myös olleet menestyksellisiä törkeiden rikosten estämisessä, paljastamisessa ja selvittämisessä.
MTV3 UutisetMTV 3 uutiset menossa ei oo kaikki kotona.
- Poliisi vie
ei kannata kirjoitti:
Tämä on hullu joka ilta ja yö palstoilla sosiaalipummi toistaa itseään ja bannailee jatkuvasti.
Turhaan enää kitisette, kun olette jo käytännössä jääneet kiinni.
- uutiset,
Poliisi vie kirjoitti:
Turhaan enää kitisette, kun olette jo käytännössä jääneet kiinni.
Klo 20.30 pidä ajan tasalla heh heh hee
- 09
uutiset, kirjoitti:
Klo 20.30 pidä ajan tasalla heh heh hee
Mitä ihmettä? Onko sossu ostanu kyylälle koneen kun tähän aikaan loruilet,vai pöllikö kaveris sen joltain?
- STT ym.
09 kirjoitti:
Mitä ihmettä? Onko sossu ostanu kyylälle koneen kun tähän aikaan loruilet,vai pöllikö kaveris sen joltain?
On todennäköistä, että valtakunnallisiin uutisiin kannattaa luottaa enemmän kuin netissä nimettömänä kirjoittelevaan rikolliseen jobbariin.
- Se
STT ym. kirjoitti:
On todennäköistä, että valtakunnallisiin uutisiin kannattaa luottaa enemmän kuin netissä nimettömänä kirjoittelevaan rikolliseen jobbariin.
Nimesi näkyy?.
- lähteistä
Se kirjoitti:
Nimesi näkyy?.
Google on hyvä apukeino, jos osaat sitä käyttää. Jobbarilta ei tietenkään kannata koskaan odottaa liikoja.
- ettei,
lähteistä kirjoitti:
Google on hyvä apukeino, jos osaat sitä käyttää. Jobbarilta ei tietenkään kannata koskaan odottaa liikoja.
SAAda selville jos tarve vaatii olet invalidi tosiaan sosiaalipummi.
- Mulkku,
ettei, kirjoitti:
SAAda selville jos tarve vaatii olet invalidi tosiaan sosiaalipummi.
Ei osaa muuta sanaa kuin jobbari jääny levy päälle.
- nimimerkkiä
Mulkku, kirjoitti:
Ei osaa muuta sanaa kuin jobbari jääny levy päälle.
"Mulkku" sopii hyvin jobbarin kutsumanimeksi.
- on ,
nimimerkkiä kirjoitti:
"Mulkku" sopii hyvin jobbarin kutsumanimeksi.
Vammasi laatu kerro omin sanoin saatko kaikki tuet.
- Vantaalla.
Vantaalla tapahtui 21.3. vakava ampumatapaturma, jossa loukkaantui nelikymppinen mies. Autosta nousemassa ollut mies piilotteli katkaistua haulikkoa takin alla, kun ase jostain syystä laukesi. Asemies loukkaantui pahasti ylävartaloon. Hänet leikattiin sairaalassa, eikä hänellä ole hengenvaaraa. Poliisin entuudestaan tuntemaa miestä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta.
STT- hahaa mikä jätkä
ollut jobbari,vaan kyylä,joka oli itseensä ja elämäänsä hyvin kyllästynyt.jatkuva seuraaminen nettiautossa,haaveilu omasta autosta,kade niitä kohtaan,jotka omistavat auton,tunne epäonnistumisesta elämästään ja polkeminen fillarilla kinosten keskellä pisti tämän sosiaalipummin tympääntymään elämäänsä ja näin hän sitten päätti lopettaa turhan haahuilunsa ampumalla itseään jalkaan.kuvastaa hyvin jobbareista mellastavan järjenjuoksua :-)
- Jobbarille
hahaa mikä jätkä kirjoitti:

Ennen kuin alat keksiä tekohauskoja tarinoita, niin yritä päästä johonkin apukouluun oppimaan edes välttävä kirjoitustaito. Edes ala-asteella kukaan ei kirjoita noin huonoa suomea ja noin paljon kirjoitusvirheitä. Viestisi asiasisältö, jos sitä voidaan sanoa olevan, kertoo eniten sinun omasta surullisesta elämästäsi.
- häirikkö,
Jobbarille kirjoitti:

On herännyt.
- häirikölle
häirikkö, kirjoitti:
On herännyt.
miksi muuten puhut itsestäsi kolmannessa persoonassa?
- Hiljaista on
Yleensä täällä on pitkin päivää joku jobbari puolustelemassa rikoksiaan, mutta tänään ei ole onneksi tarvinnut lukea mitään sellaista. Ovatko viranomaiset niin tehokkaita, että kaikki jobbarit on jo otettu kiinni?
- job on aina bop
Kyylä luulee, että se riittää syyksi kiinniottoon kun ilmoittaa poliisille, että jobbari saattaa myydä auton halvemmalla kun autoliike myy vastaavan. Jobbari ei todennäköisesti maksa siitä myyntivoiitostaan veroa. Jobbari meinaa taas lähteä etelään, vaikka juuri tuli. Itselläni ei ole varaa mennä kun appiukon mökille joka toinen vuosi. Mahtaako jobbari käydä pesemässä rahaa välimeressä.
- kuin muiden
job on aina bop kirjoitti:
Kyylä luulee, että se riittää syyksi kiinniottoon kun ilmoittaa poliisille, että jobbari saattaa myydä auton halvemmalla kun autoliike myy vastaavan. Jobbari ei todennäköisesti maksa siitä myyntivoiitostaan veroa. Jobbari meinaa taas lähteä etelään, vaikka juuri tuli. Itselläni ei ole varaa mennä kun appiukon mökille joka toinen vuosi. Mahtaako jobbari käydä pesemässä rahaa välimeressä.
Sehän on tullut täällä jo moneen kertaan todistettua, että jobbareiden autot ovat kaikkein kalleimpia. Illuusio jobbareiden halvoista hinnoista perustuu ainoastaan siihen, että yleensä mitkään tiedot eivät pidä paikkaansa jobbarien ilmoituksissa. Katso linkki.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8942694
Jobbarien on enää hankalaa lähteä etelään, kun lentokentällä on heidän kuvansa ja muut tietonsa kiinniottoa varten. Tähän mennessä yli kymmenelle täällä kerrotulle jobbarille on jo laitettu raudat ranteisiin. Loppujakin jobbareita ollaan hakemassa parhaillaan. Kun jobbarit saadaan kiinni, niin huijaukset loppuvat heidän osaltaan pitkäksi aikaa. - sitten,
kuin muiden kirjoitti:
Sehän on tullut täällä jo moneen kertaan todistettua, että jobbareiden autot ovat kaikkein kalleimpia. Illuusio jobbareiden halvoista hinnoista perustuu ainoastaan siihen, että yleensä mitkään tiedot eivät pidä paikkaansa jobbarien ilmoituksissa. Katso linkki.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8942694
Jobbarien on enää hankalaa lähteä etelään, kun lentokentällä on heidän kuvansa ja muut tietonsa kiinniottoa varten. Tähän mennessä yli kymmenelle täällä kerrotulle jobbarille on jo laitettu raudat ranteisiin. Loppujakin jobbareita ollaan hakemassa parhaillaan. Kun jobbarit saadaan kiinni, niin huijaukset loppuvat heidän osaltaan pitkäksi aikaa.Tälläisen iltasadun hyvä hyvä.
- Varo vaaraa
kuin muiden kirjoitti:
Sehän on tullut täällä jo moneen kertaan todistettua, että jobbareiden autot ovat kaikkein kalleimpia. Illuusio jobbareiden halvoista hinnoista perustuu ainoastaan siihen, että yleensä mitkään tiedot eivät pidä paikkaansa jobbarien ilmoituksissa. Katso linkki.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8942694
Jobbarien on enää hankalaa lähteä etelään, kun lentokentällä on heidän kuvansa ja muut tietonsa kiinniottoa varten. Tähän mennessä yli kymmenelle täällä kerrotulle jobbarille on jo laitettu raudat ranteisiin. Loppujakin jobbareita ollaan hakemassa parhaillaan. Kun jobbarit saadaan kiinni, niin huijaukset loppuvat heidän osaltaan pitkäksi aikaa.Jos jobbari ei saa romuaan myytyä sinulle rosvon hintaan, niin varaudu perinteiseen ryöstötapaan. Monet jobbarit ovat olleet jo moneen kertaan vankilassa, ja he ottavat rahat pois sinulta hyvällä tai pahalla.
- tavoite on 100
hyvää vauhtia mennään kohti tavoitetta.
- Perästä tullaan
Olen tähän mennessä ehtinyt ilmiantaa poliiseilla vasta vähän yli 20 jobbaria. Täytyykin ottaa vähän reippaampi tahti nyt viikonloppuna.
- TOSI ELÄMÄ
KANTAA OTTAEN TÄHÄN NIIN SANOTTUUN "JOPPARI" JUTTUUN. NIIN USKON ETTÄ TÄLLÄ HETKELLÄ MAAILMASSA ON PALJON MUUTAKIN TODELLA VAKAVIA JA VARTEEN OTTETAVIA ASIOITA,KUIN "JOPPAREITTEN JAHTI". TOTUUS ON SE ETTÄ ON PALJON,PEDOFIILEJA,RAISKAAJIA,NAISTEN JA LASTEN HAKKAAJIA,SEKÄ 100 ERI MUITA RIKOKSIA JOTKA ON OIKEESTI VARTEEN OTTETAVIA POLIISILLE. ELI JOS IHMISET OIKEESTI HALUAA JOTAIN RAKENTAVAA TEHDÄ ITSELLEEN JA TULEVALLE SUKUPOLVELLE,SEKÄ NYT ELÄVILLE KANSALAISILLE TÄSSÄ MEIDÄN HYVÄSSÄ JA KEHITTYNEESSÄ YHTEISKUNNASSA ,NIIN USKON ETTÄ KANNATTAA PANNA KÄSI SYDÄMMELLE JA KYSYÄ ITSELTÄÄN MIKÄ OIKEESTI ON TÄRKEÄÄ! JAHDATA NÄITÄ JOPPAREITA ,JA KULUTTAA ARVOKASTA AIKAA NÄIHIN, VAI OLLA OIKEESTI JOTAIN TEKEMÄSSÄ JA LUOMASSA SAATTAEN KIINNI NÄITÄ,MITKÄ ON TOSISSAAN VAILLA TUOMIOTA JA YHTEISKUNTA KELVOTTOMIA , IHMISIÄ, PS.SINULLE JOKA JAKSAT KIRJOITTAA "JOPPAREISTA". NIIN MIETI MIKÄ OIKEESTI ON SUN JUTTUSI, NÄITTEN KIPEITTEN JA SAIRAITTEN IHMISTEN KIINNI OTTAMISEKSI.VOISIT SAADA PALJON HYVÄÄ AIKAAN KULUTTAMATTA YHTÄÄN KIRJAINTA TURHAAN.....
- verot maksuun
Kirjoitit:
"ON PALJON MUUTAKIN TODELLA VAKAVIA JA VARTEEN OTTETAVIA ASIOITA,KUIN "JOPPAREITTEN JAHTI"."
Tottakai on paljon muitakin vakavia asioita. Ne eivät kuitenkaan vähennä jobbareiden tehtailemien törkeiden veropetosten vakavuutta ja tuomittavuutta. Jobbarit ovat rikollisia, jotka jättävät verot muiden maksettavaksi, ja aiheuttavat siten rehellisille ihmisille suhteellisesti suuremman verotaakan. Kuitenkin jobbarit nauttivat samaan aikaan ilmaiseksi muiden verorahoilla kustantamista palveluista. Jobbareiden petollinen tominta on täysin moraalitonta ja lainvastaista. - Hyi hitto!
Kuinka mones lammasviesti tuo oli jo samalta jobbarilta? Hänelle näyttävät olevan läheisiä nuo eläimiin sekaantumiset.
- sarvieläin
Hyi hitto! kirjoitti:
Kuinka mones lammasviesti tuo oli jo samalta jobbarilta? Hänelle näyttävät olevan läheisiä nuo eläimiin sekaantumiset.
No kyllä helpoin tapa jopparille veronkierto,kun lupaa välitellä autoja euroopasta tokimyös tuo annat sille 10te jolla auton sieltä saa sanojensa mukaan.tuo auton ottaa ns,pienen välityspalkkion. mut todellista hintaa et tiedä.kuin mitä sovittu tullipapereihin se 10te ja joku yöntimo möi auton 5te.tuskin välittäjä verottajalle siitä kaikkea ilmoitaa. Tilanne samanlainen kuin torikauppiailla missä verotiedoissa näkyy heidän ropot ja oletkos saanut aina kuitin jos olet se toinen kappale ei varmaan ole olemassa.kuinkas vähennät perunapussin omassa verossa tai metrilakut.!!!!!!!!!
ps.ostakaa lampaan lihat suoraan tilalta. - rukki
sarvieläin kirjoitti:
No kyllä helpoin tapa jopparille veronkierto,kun lupaa välitellä autoja euroopasta tokimyös tuo annat sille 10te jolla auton sieltä saa sanojensa mukaan.tuo auton ottaa ns,pienen välityspalkkion. mut todellista hintaa et tiedä.kuin mitä sovittu tullipapereihin se 10te ja joku yöntimo möi auton 5te.tuskin välittäjä verottajalle siitä kaikkea ilmoitaa. Tilanne samanlainen kuin torikauppiailla missä verotiedoissa näkyy heidän ropot ja oletkos saanut aina kuitin jos olet se toinen kappale ei varmaan ole olemassa.kuinkas vähennät perunapussin omassa verossa tai metrilakut.!!!!!!!!!
ps.ostakaa lampaan lihat suoraan tilalta.liikkeet kanssa ilmoittaa verottajalle, kun myyvät taxfree autoja bulvaanien avulla ja mitään takuuta liikkeen kautta ei saanut vaikka auto oli olevinaan liikkeen "omaisuutta", sama meininki muidenkin autojen kanssa, varokaa tämmöisiä autoliikkeitä!!
- Selvitetään asia
rukki kirjoitti:
liikkeet kanssa ilmoittaa verottajalle, kun myyvät taxfree autoja bulvaanien avulla ja mitään takuuta liikkeen kautta ei saanut vaikka auto oli olevinaan liikkeen "omaisuutta", sama meininki muidenkin autojen kanssa, varokaa tämmöisiä autoliikkeitä!!
Kuulostaa hyvin erikoiselta. Onko edes totta?
- buyt
Selvitetään asia kirjoitti:
Kuulostaa hyvin erikoiselta. Onko edes totta?
Hyvin yleinen käytäntö, siksi veroviranomaiset seuraavatkin kyseisten autojen myyntiä todella tarkasti.
- liikkeiden nimiä
rukki kirjoitti:
liikkeet kanssa ilmoittaa verottajalle, kun myyvät taxfree autoja bulvaanien avulla ja mitään takuuta liikkeen kautta ei saanut vaikka auto oli olevinaan liikkeen "omaisuutta", sama meininki muidenkin autojen kanssa, varokaa tämmöisiä autoliikkeitä!!
Taisit keksiä koko jutun ihan omasta päästäsi.
- tai mato
liikkeiden nimiä kirjoitti:
Taisit keksiä koko jutun ihan omasta päästäsi.
No ei se voi kertoa kun ei tiedä,tuo tyyppi räksyttää nurkantakaa noita "musta tuntuu"juttuja.
- Rikoksia kaikki
TOTUUS ON SE ETTÄ ON PALJON,PEDOFIILEJA,RAISKAAJIA,NAISTEN JA LASTEN HAKKAAJIA,SEKÄ 100 ERI MUITA RIKOKSIA JOTKA ON OIKEESTI VARTEEN OTTETAVIA POLIISILLE.
Jobbari on rikollinen ja tekee näitä kaikkia rikoksia. Ei rikollinen valitse vain yhtä rikosta. Rikollisuus on elämäntapa ja päätös olla kunnioittamatta yhteiseksi turvaksi tehtyjä lakeja.
- Etsivä löytää
Muistin että tälläinen linkki on mutta en heti löytänyt. On muutama jobbari joista aion nyt heti ilmoittaa.
- palsta rauhoittuu
Aika monta jobbaria, jotka tullaan pian ottamaan kiinni, kirjoittelee vielä tällä palstalla. Kun heidät on passitettu Valtion tiloihin, niin tämäkin palsta rauhoittuu. Toivottavasti jobbarit eivät saa käyttää tietokonetta vankilassa.
- tervemenoa
palsta rauhoittuu kirjoitti:
Aika monta jobbaria, jotka tullaan pian ottamaan kiinni, kirjoittelee vielä tällä palstalla. Kun heidät on passitettu Valtion tiloihin, niin tämäkin palsta rauhoittuu. Toivottavasti jobbarit eivät saa käyttää tietokonetta vankilassa.
ei kukaan täysijärkinen tee mitään kauppoja jobbareiden kanssa.
- 2 v. ehdoton vankeus
Päätekijä sai kaksi vuotta ehdotonta vankeutta mm. törkeistä veropetoksista. Mies teki runsaan viiden vuoden aikana kaupat 129 autosta. Samaan aikaan mies nosti työttömyyskorvausta yli 33 000 euroa. Mies myös salasi omaisuuttaan ulosotossa, eikä hän pitänyt kirjaa liiketoimistaan. Muut tuomitut olivat pimittäneet veropetoksilla hankittuja rahoja sekä tehneet muita rikoksia. Oikeus tuomitsi päätekijän lisäksi kolme syytettyä ehdottomaan vankeuteen. Rikokset ajoittuivat vuosille 2002 - 2007.
STT- .i,umtsyrjntebrvd
Kaverini sai äsken sakot turvavyön käyttämättä jättämisestä.Hitto kiinnostaa yhtäpaljon kuin tuo edellinen satu.
- Yle + Alma + Sanoma
.i,umtsyrjntebrvd kirjoitti:
Kaverini sai äsken sakot turvavyön käyttämättä jättämisestä.Hitto kiinnostaa yhtäpaljon kuin tuo edellinen satu.
Suomen Tietotoimisto (STT) on suomalainen uutistoimisto. STT:n uutisia julkaisevien lehtien yhteenlaskettu levikki on yli 2,5 miljoonaa. STT:n palveluksessa on noin 110 toimittajaa. STT:n suurimpia omistajia ovat Alma Media, Sanoma Osakeyhtiö ja Yleisradio.
- taas,
Yle + Alma + Sanoma kirjoitti:
Suomen Tietotoimisto (STT) on suomalainen uutistoimisto. STT:n uutisia julkaisevien lehtien yhteenlaskettu levikki on yli 2,5 miljoonaa. STT:n palveluksessa on noin 110 toimittajaa. STT:n suurimpia omistajia ovat Alma Media, Sanoma Osakeyhtiö ja Yleisradio.
Taas tämä verottajan apulainen kopioimassa.
- dgh hwq
oli rikollinen. Ei jobbarikauppias, koska jobbarilla on aina y-tunnus ja pyörittää liiketoimintaa. EI VOI OLLA TYÖTÖN.
- Jobbari = rikollinen
dgh hwq kirjoitti:
oli rikollinen. Ei jobbarikauppias, koska jobbarilla on aina y-tunnus ja pyörittää liiketoimintaa. EI VOI OLLA TYÖTÖN.
Jobbarilla ei ole ikinä Y-tunnusta, eikä näin ollen myöskään minkäänlaista liikettä/yritystä.
Jobbari on aina rikollinen yksityishenkilö, joka myy jatkuvasti ja ammattimaisesti autoja maksamatta niiden myyntivoitoista veroja. Jobbari siis syyllistyy jatkuviin törkeisiin veropetoksiin. Jobbarit pyrkivät yleensä verottajan lisäksi huijaamaan myös autojen ostajia kaikilla mahdollisilla tavoilla maksimoidakseen voittonsa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8909396
Linkissä on esimerkkejä jobbareiden petollisesta toiminnasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8972313/43423553
Alimmassa linkissä on jobbarin määritelmä Nettiauton ja Suomen lain mukaan. - HEILUTTAA.
Jobbari = rikollinen kirjoitti:
Jobbarilla ei ole ikinä Y-tunnusta, eikä näin ollen myöskään minkäänlaista liikettä/yritystä.
Jobbari on aina rikollinen yksityishenkilö, joka myy jatkuvasti ja ammattimaisesti autoja maksamatta niiden myyntivoitoista veroja. Jobbari siis syyllistyy jatkuviin törkeisiin veropetoksiin. Jobbarit pyrkivät yleensä verottajan lisäksi huijaamaan myös autojen ostajia kaikilla mahdollisilla tavoilla maksimoidakseen voittonsa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8909396
Linkissä on esimerkkejä jobbareiden petollisesta toiminnasta.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8972313/43423553
Alimmassa linkissä on jobbarin määritelmä Nettiauton ja Suomen lain mukaan.HUULIAS
- VerottajanVihollinen
taas, kirjoitti:
Taas tämä verottajan apulainen kopioimassa.
että verottajan apulainen on rehellinen kuin jobbari itse. lupaa 10 euron palkkioita mukamas eikä kuitenkaan mitään maksa.
- Verottajan apulainen
VerottajanVihollinen kirjoitti:
että verottajan apulainen on rehellinen kuin jobbari itse. lupaa 10 euron palkkioita mukamas eikä kuitenkaan mitään maksa.
Olen saanut useita kymmeniä vinkkejä jobbareista. Palkkiot (10 euroa per jobbari) on maksettu kaikista ehdot täyttäneistä vihjeistä. Yhdelle vinkkaajalle voidaan maksaa verottomana korkeintaan kaksi palkkiota. 10 - 20 euron satunnaisesta tulosta ei tarvitse maksaa veroa.
"Ennakonpidätystä ei tarvitse toimittaa, jos yksittäisen, satunnaisesti maksettavan suorituksen määrä on enintään 20 euroa." (Kohta 3.1.)
http://www.vero.fi/?path=5,40&article=8304&domain=VERO_MAIN&language=FIN
Palkkion maksamisen edellytyksenä on, että sama jobbari on julkaissut vähintään 10 autojen myynti-ilmoitusta kolmen kuukauden sisällä kuluneen puolen vuoden aikana. Epäillyn rikoshyödyn pitää olla vähintään useita tuhansia euroja. Liitä mukaan ilmoitusten ID-numerot tai linkit.
Voitte käräyttää jobbareita myös Poliisin vihjelinkin kautta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8916177
Alemmassa linkissä kerrotaan, että myös Poliisi maksaa rikollisten ilmiantajille palkkioita.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8916177/43232748
Ota yhteyttä, jos palkkio ei ole jostakin syystä näkynyt tililläsi, tai jos sinulla on jotakin muuta kysyttävää.
[email protected]
Tarjous on edelleen voimassa. - ilmoituksia menemään
HEILUTTAA. kirjoitti:
HUULIAS
Kätevää että ilmoituksen voi tehdä näin helposti
- Jobbarit tuomiolle
Ei tarvi muuta kuin lähettää täältä keskustelu kerrallaan noita jobbareiden paljastamisia.
- kauppa,
Hyvin heti kun saa nettiin ne on myyty eilen 3 autoa myyty tänään 2 laittakaa kyylät uuusia ilmoituksia olis saatava lisää autoja .
- Jobbarille
kauppa, kirjoitti:
Hyvin heti kun saa nettiin ne on myyty eilen 3 autoa myyty tänään 2 laittakaa kyylät uuusia ilmoituksia olis saatava lisää autoja .
Saat lähiaikoina puhelun, jossa autoistasi erittäin kiinnostunut henkilö haluaa tulla niitä katsomaan. Sinun kannaltasi asiassa on se huono puoli, että kyseinen henkilö vie virkavallan kanssa mukanaan sekä sinut että omaisuutesi, mutta rahaa et petoksilla hankkimistasi autoista enää saa.
- raskas arki

Pidä nyt jo verottajan apulainen pientä lomaa, et ole edes talvilomaasi ehtinyt vielä pitämään ja kesälomakin jo tulossa. Eikö verotoimisto ole heinäkuussa aika hiljainen, jos saiaist silloin edes hetken hengähtää.
- Kiitos jobbarille
Kiitos kun nostit tämän tärkeän aiheen taas ylös. Täytyykin tehdä jälleen puolen tunnin ratsia Nettiautoon ja käräyttää muutama pimeä jobbari polisille ja verottajalle. Samalla voi klikata jobbareiden ilmoitukset asiattomiksi, niin Nettiauto poistaa ne.
- jobbari=rikollinen
Jobbarista kannattaa ilmoittaa aina. He myyvät kuitenkin varastettua tavaraa, viinaa ja huumeita ja huijaavat jokaisella mahdollisella tavalla. Rikollinen tekee aina kaikkea rikollista.
- Janne -77
Ilmoitin kaikki nettiauton myyjät,keltaisen pörsin myyjät,huuto netissä olevat myyjät,jne..
Kyllä pian kilisee valtoin kassaan rahaa,jonka sitten saadaa antaa köyhälle Portugalille. - Persut estää
Suomesta ei lahjoiteta enää yhtään euroa ulkomaille.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa3612821Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi6333255- 1682260
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa1911989- 1051549
- 1121399
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1101333Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3391264- 801228
- 411128