Sinä jätit minut.

"Voin samaistua tekstiisi. Ei siinä mikään muu auta kuin parempi kala tähtäimeen suruajan jälkeen. :) Tämä nainen joka jätti sinut ei ansaitse sinua. :) "

Mun mielestä tässä mennään vikaan. Jos ei kuuntele sydäntään voi suhde elämänsä kumppanin kanssa mennä peruuttamattomasti vituralleen. Mulle on saattanu käydä just näin. Toivottavasti sulle ei..

En haluu kritisoida mutta kato peiliin, millanen ihminen itse olet. Suhteista voi, kannattaa ja melkeimpä pitää oppia.. Muuten seuraava suhde kaatuu samoihin asioihin ellei jo aiemin johonkin muuhun.

Sanoit ettet tiedä miten olla Mies. Milloin olet itkenyt viimeksi?
Itse en osannut itkeä koska taisin hävetä sitä. En myöskään osannut rakastaa koska pelkäsin sitäkin. etten vain tulisi hylätyksi.

Sitä on olla mies että itkee kun itkettää ja rakastaa kun rakastaa.

Rakkautta, Veli

OLS kirjoitti:

"Voin samaistua tekstiisi. Ei siinä mikään muu auta kuin parempi kala tähtäimeen suruajan jälkeen. :) Tämä nainen joka jätti sinut ei ansaitse sinua. :) "

Mun mielestä tässä mennään vikaan. Jos ei kuuntele sydäntään voi suhde elämänsä kumppanin kanssa mennä peruuttamattomasti vituralleen. Mulle on saattanu käydä just näin. Toivottavasti sulle ei..

En haluu kritisoida mutta kato peiliin, millanen ihminen itse olet. Suhteista voi, kannattaa ja melkeimpä pitää oppia.. Muuten seuraava suhde kaatuu samoihin asioihin ellei jo aiemin johonkin muuhun.

Sanoit ettet tiedä miten olla Mies. Milloin olet itkenyt viimeksi?
Itse en osannut itkeä koska taisin hävetä sitä. En myöskään osannut rakastaa koska pelkäsin sitäkin. etten vain tulisi hylätyksi.

Sitä on olla mies että itkee kun itkettää ja rakastaa kun rakastaa.

Rakkautta, Veli

Lue lisää

Leuka pystyssä uutta ja parempaa etsimään. Noista vihantunteista on hyvä päästä mahdollisimman nopeasti irti, kun ei niistä mitään hyvää tule.
Katso täältä itsellesi parempaa seuraa http://bit.ly/seuranhaku . Itselleni löysin sitä kautta todellisen aarteen.

Erkki-Heinonen kirjoitti:

Leuka pystyssä uutta ja parempaa etsimään. Noista vihantunteista on hyvä päästä mahdollisimman nopeasti irti, kun ei niistä mitään hyvää tule.
Katso täältä itsellesi parempaa seuraa http://bit.ly/seuranhaku . Itselleni löysin sitä kautta todellisen aarteen.

Lue lisää

Lainaus mainostamaltasi lihamarkkinasivulta: "Treffiseuraa on tarjolla niin Etelä-, Keski, kuin Pohjois-Suomestakin; Helsingin kissoja, Turun tammoja, Oulun uhkeita kaunottaria"

Ei kiitos. Noita ulkomaalaisperäisiä huijaussivustoja on netti täynnä. Menetin ihmisen, enkä hae tammaa hänen tilalleen.

Niin niitä on muillekkin jääny lapset jollekkin,jota oli muka tuntenu.

Miksi minun pitäisi säilyttää ystävyys ihmiseen, joka teki minulle väärin? Mitä virkaa sellaisella ystävyydellä on?

1965 kirjoitti:

Miksi minun pitäisi säilyttää ystävyys ihmiseen, joka teki minulle väärin? Mitä virkaa sellaisella ystävyydellä on?

koska joskus me uuvumme ja päätämme muuttaa elämämme suuntaa. Ei se tarkoita että ajattelisimme toisista pahaa tai haluaisimme myöskään satuttaa. jos toinen on nähnyt tulevaisuudettomuutta ja luovuttanut, voitko todella syyttää häntä siitä?

Voimia suruusi & pettymykseesi.

koska koska.. kirjoitti:

koska joskus me uuvumme ja päätämme muuttaa elämämme suuntaa. Ei se tarkoita että ajattelisimme toisista pahaa tai haluaisimme myöskään satuttaa. jos toinen on nähnyt tulevaisuudettomuutta ja luovuttanut, voitko todella syyttää häntä siitä?

Voimia suruusi & pettymykseesi.

Lue lisää

Huhtikuussa vielä yritin vihata, tai jotain sinnepäin. Se kai toimi hetken ja ehkäpä kuului asiaan. Silloin asia oli vielä niin tuore... Nyt on syyskuun loppu, vihaa ei enää ole. Ikävä on. Toisinaan se hyökyy päälle niin, että pahaa tekee. Tiedän kyllä ettei hän minusta mitään pahaa ajattele. Tiedän senkin, että hän koki ettei meidän suhteemme ollut sitä mitä hän toivoi ja tiedän senkin, että hän teki kuten parhaaksi näki.

Silti... En ole koskaan rakastanut ketään niin paljon. Kukaan muu ei ole koskaan ollut niin hyvä minulle, saanut tuntemaan itseni hyväksytyksi, rakastetuksi... Voi luoja että minulla on ikävä :(

naisesi laski että on kannattavampaa olla sen toisen seuralainen, nyt hän latelee varmaan noita samoja sanoja sille toiselle, nehän ovat hänen päämääriinsä nähden kannattavaa sanoa. Sitten kun taas löytyy joku kannattavampi mies seuraksi, jättö on vain ilmoitusasia, kuin irtisanominen mutta ilman YT-neuvotteluja.

puhut ansaitsemisesta koska tunteet eivät aina ole hallittavissa.
Ehkä rakkaus kuoli pikku hiljaa ja uusi ihastus antoi uuden mahdollisuuden.

Päästä irti.
Etnäs jos kolmatta pyörää ei olisi ollut olisiko ero oikeutetumpi?
Ehkä hän näki jonkun kaltaisensa (millainen sinäkin ehkä olet ollut joskus) ja otti riskin.

Toista ihmistä ei tarvitse muuttaa. Sinä muutuit hänen vuokseen, et olisi kuitenkaan halunnut vai?
Nämä on todella vaikeita asioita. miks vängätä väkisin vääränjalan kenkää jalkaan?

Ero on pettymyt eikä se parane syyttelemällä. Päästä irti.
Voit sinäkin löytää vielä uuden rakkauden.

juupajuujaa kirjoitti:

puhut ansaitsemisesta koska tunteet eivät aina ole hallittavissa.
Ehkä rakkaus kuoli pikku hiljaa ja uusi ihastus antoi uuden mahdollisuuden.

Päästä irti.
Etnäs jos kolmatta pyörää ei olisi ollut olisiko ero oikeutetumpi?
Ehkä hän näki jonkun kaltaisensa (millainen sinäkin ehkä olet ollut joskus) ja otti riskin.

Toista ihmistä ei tarvitse muuttaa. Sinä muutuit hänen vuokseen, et olisi kuitenkaan halunnut vai?
Nämä on todella vaikeita asioita. miks vängätä väkisin vääränjalan kenkää jalkaan?

Ero on pettymyt eikä se parane syyttelemällä. Päästä irti.
Voit sinäkin löytää vielä uuden rakkauden.

Lue lisää

"Tunteet eivät ole hallittavissa". Sanoit noin. Luitko ollenkaan mitä kirjoitin? Eikö ikävä ole tunne? Kaipaus? Viha? Pettymys? Miksi minun pitäisi hallita tunteeni, jos toinenkaan ei siihen pysty, vaan rakastuu toiseen?
Miksi aina pitäisi vain niellä kaikki tuntematta mitään?

Puhuin ansaitsemisesta. En mielestäni (voinhan olla väärässäkin) ansainnut sitä, että vasta kuukauden kuluttua siitä, kun uusi rakas oli jo kuvioissa, asiasta ilmoitettiin minulle. Mielestäni olisi ollut reilua ilmoittaa heti.

En minä syyttele muita kuin itseäni. En enää... En tänä yönäkään. Enkä huomenna. Yksinäisyys on huono kaveri..

slksljbiedkbm kirjoitti:

naisesi laski että on kannattavampaa olla sen toisen seuralainen, nyt hän latelee varmaan noita samoja sanoja sille toiselle, nehän ovat hänen päämääriinsä nähden kannattavaa sanoa. Sitten kun taas löytyy joku kannattavampi mies seuraksi, jättö on vain ilmoitusasia, kuin irtisanominen mutta ilman YT-neuvotteluja.

Lue lisää

Tähän sanon ett,miehet o kylmiä.....ja laskelmoivia.....ja kokemuksen syvällä rintaäänellä......äijjä otti ja lähti,itekkään tietämättä syytä.......ja jätti jälkeensä myös kaksi lasta........nyh vaan site vittuilee......vaiks ite läks....

Olipa teksiäsi "hienoa" lukea, mies joka on kokenut saman kuin minä. Tiedän mitä tarkoitat, miten se tuttu ja turvallinen on yhtäkkiä täysin joku vieras. Itselleni tuli nk. kirvesero, eli en ollut lainkaan tietoinen toisen ajatuksista joita hän oli KUUKAUDEN miettinyt ( 11.v jälkeen aika hätäistä toimintaa ).Jätti minut kertaheitolla, oli pettänyt kesätyöntekijänsä kanssa ja halusi elää tämän ihmisen kanssa jonka oli tuntenut 2 kk. Eihän sellaista voi käsittää, kun kaikki oli kuitenkin hyvin.

Mielestäni näin toimiva ihminen on narsisti, kokee jonkinlaisen henkilökohtaisen kasvukriisin tmv. ei "normaali ja tasapainoinen" ihminen toimi noin. Itselleni jäi vain kaikki suhteemme valokuvat hääkuvineen ja paljon vastaamattomia kysymyksiä. Olen yrittänyt saada asioihin tolkkua lukemalla kirjallisuutta ja keskittynyt harrastuksiin, ystäviin ja työhön. Painajaiset riivaavat aika ajoin pahasti, mutta niissä sitä käsittelen ajatuksiani. Sydän on kuitenkin niin arvilla ettei se varmasti tästä parane koskaan, mutta aikanaan jaksaa taas uskoa. Nyt kesällä X:n lähdöstä tulee 2.v täyteen.
Jos sinua kiinnostaa, haluaisin vaihtaa lisää ajatuksia kanssasi koska itsekkin kaipaisin sitä vielä...
Paljon voimia tuleviin hetkiin ( niitä ne ensin on, hetkiä, jotka vie eteenpäin )

double fault kirjoitti:

Olipa teksiäsi "hienoa" lukea, mies joka on kokenut saman kuin minä. Tiedän mitä tarkoitat, miten se tuttu ja turvallinen on yhtäkkiä täysin joku vieras. Itselleni tuli nk. kirvesero, eli en ollut lainkaan tietoinen toisen ajatuksista joita hän oli KUUKAUDEN miettinyt ( 11.v jälkeen aika hätäistä toimintaa ).Jätti minut kertaheitolla, oli pettänyt kesätyöntekijänsä kanssa ja halusi elää tämän ihmisen kanssa jonka oli tuntenut 2 kk. Eihän sellaista voi käsittää, kun kaikki oli kuitenkin hyvin.

Mielestäni näin toimiva ihminen on narsisti, kokee jonkinlaisen henkilökohtaisen kasvukriisin tmv. ei "normaali ja tasapainoinen" ihminen toimi noin. Itselleni jäi vain kaikki suhteemme valokuvat hääkuvineen ja paljon vastaamattomia kysymyksiä. Olen yrittänyt saada asioihin tolkkua lukemalla kirjallisuutta ja keskittynyt harrastuksiin, ystäviin ja työhön. Painajaiset riivaavat aika ajoin pahasti, mutta niissä sitä käsittelen ajatuksiani. Sydän on kuitenkin niin arvilla ettei se varmasti tästä parane koskaan, mutta aikanaan jaksaa taas uskoa. Nyt kesällä X:n lähdöstä tulee 2.v täyteen.
Jos sinua kiinnostaa, haluaisin vaihtaa lisää ajatuksia kanssasi koska itsekkin kaipaisin sitä vielä...
Paljon voimia tuleviin hetkiin ( niitä ne ensin on, hetkiä, jotka vie eteenpäin )

Lue lisää

En tiedä, olisiko minusta juttukaveriksi juuri nyt. Se voisi olla kuulijalle rasittavaa. Toisaalta juttukaveria, kuuntelijaa tässä tällä hetkellä eniten kaipaakin. Näissä tällaisissa on aina kaksi osapuolta, kaksi näkemystä asioista. Omanihan voi olla jossain määrin väärä, tai ainakin poikkeava siitä, miten toinen ajattelee ja näkee asian. Itselleni se on tällä hetkellä oikea.

Tämä on kolmas kerta, kun minut jätetään pidemmästä suhteesta, tavalla tai toisella, mutta jätetään kuitenkin. Se syö ihmistä. Luotto, uskallus... Kaikki ovat nollissa. Mikä minussa on vikana? Tiedän toki vikani, mutta ne eivät ole niitä äärimmäisimpiä, kuten alkoholi, väkivaltaisuus yms. Kaikissa on vikansa, täydellistä ihmistä ei olekaan, vaikka minut nyt jättänyt oli mielestäni lähellä sitä. Minulle täydellistä.

En tiedä. Rakastaminen on hirvittävää kun rakastaa yksin.

1965 kirjoitti:

En tiedä, olisiko minusta juttukaveriksi juuri nyt. Se voisi olla kuulijalle rasittavaa. Toisaalta juttukaveria, kuuntelijaa tässä tällä hetkellä eniten kaipaakin. Näissä tällaisissa on aina kaksi osapuolta, kaksi näkemystä asioista. Omanihan voi olla jossain määrin väärä, tai ainakin poikkeava siitä, miten toinen ajattelee ja näkee asian. Itselleni se on tällä hetkellä oikea.

Tämä on kolmas kerta, kun minut jätetään pidemmästä suhteesta, tavalla tai toisella, mutta jätetään kuitenkin. Se syö ihmistä. Luotto, uskallus... Kaikki ovat nollissa. Mikä minussa on vikana? Tiedän toki vikani, mutta ne eivät ole niitä äärimmäisimpiä, kuten alkoholi, väkivaltaisuus yms. Kaikissa on vikansa, täydellistä ihmistä ei olekaan, vaikka minut nyt jättänyt oli mielestäni lähellä sitä. Minulle täydellistä.

En tiedä. Rakastaminen on hirvittävää kun rakastaa yksin.

Lue lisää

Sanasi ovat kuin omasta suustani. Rakkaani jätti varoittamatta. Ei mitään merkkejä ilmassa. Jätti, kertoi ettei välittänyt minusta niinkuin parisuhteessa tulisi toisesta välittää. Miten tämä on mahdollista, kun viimeiseen asti oli minulle kaikin puolin kiltti, hellä ja huomaavainen. Teot puhuivat sen puolesta, että hän haluaa minulle hyvää, välittää minusta oikeasti. Mikä voi muuttua yhdessä tai kahdessa päivässä. Miten kukaan voisi esittää välittävänsä, miksi kukaan, joka ei haluaisi oikeista syistä olla kanssani tulisi minua joka päivä katsomaan. Sanoisi ikävöivänsä. Ei hän ole niin paha, että valehtelisi tuollaista päin naamaa. Halusiko hän vain toisen ihmisen läheisyyttä, ei itsekään tajunnut, etteivät hänen tunteensa ole aitoja. "Olet mukava nainen ja viihdyn seurassasi, enkä kadu mitään yhteisestä ajastamme...". Näillä sanoilla hän sen ilmaisi. Olinko vain pelkkä ystävä, ystävä joka kuitenkin itse ehti rakastua toiseen. Kaipaisin vastauksia kysymyksiin, joita en osannut oikealla hetkellä esittää. Ja miten voisin enää noita kysymyksiä hänelle esittää. Olisiko siitä mitään hyötyäkään, saisinko mielenrauhan vai repisinkin haavojani vain entisestään? On vaan niin vaikea hyväksyä se, ettei toinen välitä. Itsetunto katoaa vähemmästäkin. Olen kuin unessa. Tai ehkä näin aiemmin unta. Tiedän, että aika parantaa. Mutta miksi suurimman osan elämästäni muodostavat nämä paranemis-vaiheet. En osaa olla edes vihainen, katkera ehkä. Olen vain surullinen ja kaipaan häntä joka hetki. Miten kukaan voi leikkiä toisten tunteilla näin. Ainakaan hän, luulin tuntevani hänet niin hyvin. En osaa enää luottaa, enkä tiedä haluankokaan osata. Elämä jatkuu, mutta tyhjyys ei katoa. Ja ikävä on pahin. Ja tieto siitä, ettei toinen kaipaa sinua hetkeäkään, tuskin välittäisi, vaikka katoaisit. Ei pitäisi koskaan antaa itsestään niin paljon toiselle ihmiselle. Nyt tuntuu, että hän päätti kohtalostani. Hänellä oli sydämeni käsissään ja hän päätti särkeä sen. Eikä edes välitä, miltä se minusta tuntuu.

Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Itse tulin jätetyksi rakastamani naisen toimesta 2 viikkoa sitten. Hän ei vastaa enää puheluihini eikä tekstiviesteihini. sain häneltä vain yhden viestin jossa hän ilmoitti että "Kyllä sinä vielä löydät naisen jonka kanssa voit aloittaa tasapainoisen parisuhteen". Hän ei kuulemma vaan ollut valmis parisuhteeseen. Joka päivä tekisi mieli soittaa hänelle. Joka ilta ajan hänen asuntonsa editse ja katson onko hänen asunnossaan valot. Joka päivä rukoilen että hän soittaisi ja sanoisi: "Tuu käymään, haluaisin nähdä sinut". Nyt jäljellä on vaan kaipaus ja suunnaton ikävä. Rakastin ja rakastan häntä edelleen. En vain ymmärrä miten kaikki yhteiset kivat hetket voidaan pyyhkiä pois. Rakkaus ei koskaan kuole

Tiedän, tunne on kamala. Itse kärsin jätetyksi tulemisesta. Rakastamani ihminen, paras kaverini, toinen puoliskoni jätti minut aivan yht äkkiä. Ei vastaa puheluihin, ei viesteihin, hän on vaan kadonnut elämästäni.
Ensiksi tuli shokki, sitten viha jonka aikana olen suunnitellut kostotoimenpiteitä kuten auton kumien puhkomista, uhkailuja pre-paid liittymästä, huorittelua jne. Sitten tulee se suunnaton suru ja itku. Itsesäälissä piehtaroiminen, masennus. Ruoka ei maistu, uni ei tule, ajelee autolla päämäärättömästi, kuin sumussa kulkien.
Tuntuu että on tullut niin väärin kohdelluksi, ovatko kaikki ne yhdessä koetut kivat hetket olleetkin vain unta. Kaduttaa että miksi koskaan tapasin hänet. En tiedä miten jaksan rämpiä päivästä toiseen kun tuntuu että paha olo vaan pahenee.

Voi ei! melkein tulee tippa silmään kun tiedän omasta kokemuksesta kuinka tuo koskee ...
Oikeestaan muuta lääkettä ei ole kuin aika. Aika parantaa haavat- kiduttavan hitaasti- mutta se parantaa.
Välillä tulee heikompia hetkiä, mutta nekin lyhenevät koko ajan. Aika on puolellasi- se kulkee koko ajan eteenpäin. Huonot asiat loittonevat. Ole luottavainen, prosessi etenee. Puoli vuotta se vaatii ainakin. Tsemppiä ja jaksamista.

aivan sanaton

1965 älä jää kiinni menneeseen. . . Jos rakastat häntä, niin silloin toivot hänen parastaan. . . Päästä hänet menemään. Hän itse tietää, mikä hänelle on parhaaksi. . . Päästä hänet vapaasti menemään, niin vapaudut itsekin. . . Kaipaamalla sidot itsesi kahleisiin. Vapauta itsesi kaipuun kahleista, niin huomaat, että elämä jatkuu!! ... Hänellä on oikeus omaan elämäänsä ja elää sitä, niin kuin hän itse sitä haluaa. . . Sinulla on oikeus omaan elämääsi ja saat elää sitä vapaana niin kuin itse tahdot. . . Elämä jatkuu ja koskaan ei tiedä, että mitä hyvää se tuo vielä tullessaan!! . . . Edessäsi voi olla vielä yhä elämäsi parhaimmat ja onnellisimmat vuodet . . . jos tahdot niin!!

nöff nöff kirjoitti:

1965 älä jää kiinni menneeseen. . . Jos rakastat häntä, niin silloin toivot hänen parastaan. . . Päästä hänet menemään. Hän itse tietää, mikä hänelle on parhaaksi. . . Päästä hänet vapaasti menemään, niin vapaudut itsekin. . . Kaipaamalla sidot itsesi kahleisiin. Vapauta itsesi kaipuun kahleista, niin huomaat, että elämä jatkuu!! ... Hänellä on oikeus omaan elämäänsä ja elää sitä, niin kuin hän itse sitä haluaa. . . Sinulla on oikeus omaan elämääsi ja saat elää sitä vapaana niin kuin itse tahdot. . . Elämä jatkuu ja koskaan ei tiedä, että mitä hyvää se tuo vielä tullessaan!! . . . Edessäsi voi olla vielä yhä elämäsi parhaimmat ja onnellisimmat vuodet . . . jos tahdot niin!!

Lue lisää

En minä ole "kiinni menneessä". Tämä on nykyisyyttä minulle. Pyydät tekemään asioita, jotka ovat itsestäänselvyyksiä, mutta joihin ei ole (vielä) mahdollisuutta juuri siksi, koska rakastamista ei voi käskystä lopettaa. Ei se onnistu. Jos onnistuisi, mitä väliä rakastamisella olisi?

En minä ole keneltäkään kieltämässä mitään, tai ottamassa keneltäkään oikeuksia omaan elämäänsä. On minulla oikeus tunteisiini, vaikka ne jäisivätkin ilman vastakaikua. Juuri tätä tarkoitin... Pyydetään unohtamaan ja kestämään kuin MIES, lopettamaan ruikuttaminen ja etsimään uutta. Minä en kai ole mies kun en siihen heti kykene. Ei minussa ole nappia, jota kääntämällä kaiken voi unohtaa ja jatkaa niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tiedän että ajan kanssa asiat muuttuvat, en ole tyhmä, luulisin. Kysehän ei olekaan siitä, vaan siitä, että NYT tuntuu pahalta. En jaksa uskoa enää koskaan törmääväni yhtä hienoon ihmiseen, niin hullulta kuin tuo ehkä kuulostaakin, jättihän hän minut. En ole enää nuori eikä aikaa ole enää rajattomiin.

Äh... Sovitaanko, että kirjoitan mitä kirjoitan vain siksi että selvittelen näin omia ajatuksiani, en niinkään siksi että kaipaisin neuvoja.

Minulle on lyöty myös puukko todella rumasti selkääni. Se tuntuu todella pahalta, tiedän. Mutta, älä jää piehtaroimaan menneessä ja tärkein, lopeta itsesi soimaaminen ja sääliminen. Jos tiedät tehneesi suhteessa virheitä, ota opiksesi. Jos mielestäsi olet virheetön, silloin sinut jättänyt nainen on ääliö. Tosin, kukaan ei ole täydellinen.

Muista, teot puhuvat aina enemmän kuin sanat. Rakkaus on TEKOJA, ei sanoja. "Älä sano, että rakastat minua. Rakasta minua!".

Sinulle on tehty ruma temppu. Vedä siitä johtopäätökset. Kaatunutta maitoa ei kannata surra liian kauaa, tuhlaat vain elämääsi.

Mieti tarkkaan, kumpaa rakastat enemmän: Itsesi luomaa illuusiota ihmisestä, joka puukotti selkääsi, vai ihmistä, joka vain puukotti selkääsi?

Päästä irti. Helvetin vaikeaa ja raskasta, mutta yksinkertaista. Voimia!

Gagarin kirjoitti:

Minulle on lyöty myös puukko todella rumasti selkääni. Se tuntuu todella pahalta, tiedän. Mutta, älä jää piehtaroimaan menneessä ja tärkein, lopeta itsesi soimaaminen ja sääliminen. Jos tiedät tehneesi suhteessa virheitä, ota opiksesi. Jos mielestäsi olet virheetön, silloin sinut jättänyt nainen on ääliö. Tosin, kukaan ei ole täydellinen.

Muista, teot puhuvat aina enemmän kuin sanat. Rakkaus on TEKOJA, ei sanoja. "Älä sano, että rakastat minua. Rakasta minua!".

Sinulle on tehty ruma temppu. Vedä siitä johtopäätökset. Kaatunutta maitoa ei kannata surra liian kauaa, tuhlaat vain elämääsi.

Mieti tarkkaan, kumpaa rakastat enemmän: Itsesi luomaa illuusiota ihmisestä, joka puukotti selkääsi, vai ihmistä, joka vain puukotti selkääsi?

Päästä irti. Helvetin vaikeaa ja raskasta, mutta yksinkertaista. Voimia!

Lue lisää

siis ihan todella hyvä kirjoitus. Vähän me ylitunteilla eläjät voitaisiin käyttää myös järkeä.
Ihan loistava tuo "Älä sano, että rakastat minua. Rakasta minua!".

ja tämä - Mieti tarkkaan, kumpaa rakastat enemmän: Itsesi luomaa illuusiota ihmisestä, joka puukotti selkääsi, vai ihmistä, joka vain puukotti selkääsi?

Tämä antaa voimia vähäksi aikaa. Aion kopioida tämän ja laittaa päivän muistutukseksi.
Olen tänään saanut kuulla X:ltä joka jätti minut ilman varoitusta, kaikkien rakkausvalojen ja tulevaisuuden maalailujen jälkeen. Että minä olenkin se, joka teen asiat vaikeaksi. Että nyt kaikilla on pahamieli:siis myös hänellä. Ei osaa vastata mihinkään, olen kuulemma ahdistava kun kysyn. Hän kuulemma tietää miten paha minulla on olla, mutta ei oikeastaan halua tietää.
Otta yhteyttä mesengerissä todennäköisesti kun haluaa lievittää syyllisyyttään.
Akuinen mies joka tekee tuollaisen jutun. jättää lähimmän ihmisen yhden tapaamisen jälkeen noin 20 v nuoremman naisen kanssa. Ja uskoo vakaasti, että tässä on hänen loppuelämän onni ja tulevaisuus.
Näinhan voi käydä. ja mäkin voin voittaa lotosta.Hän on kolme kertaa aikaisemmin lähtenyt suhteesta. Minä sain olla neljäs.Joopa joo, uskoin että minä olen eri tapaus.

Paljon voimia sinulle 1965,
täällä myös särkynyt sydän jolla on tuskaiset oltavat..
Pää on päivät läpeensä ihan tyhjänä ja sydäntä vihlaisee liian usein ja jään tuijottamaan kaukaisuuteen ja muistelemaan toista ja miettimään mitä hän nyt tekee ja onko hän onnellinen, sillä minä en ole...ja voi kun hän tietäisi syvän tuskan mikä minun sisällä palaa..
En muista mitään asioita, en nuku, itken yksinäni enkä kerro edes ystävilleni tästä tuskasta.. en voi koska romahdan täysin.. ja häpeän itseäni..

Et ole yksin, olet ajatuksissani.

siruu kirjoitti:

Paljon voimia sinulle 1965,
täällä myös särkynyt sydän jolla on tuskaiset oltavat..
Pää on päivät läpeensä ihan tyhjänä ja sydäntä vihlaisee liian usein ja jään tuijottamaan kaukaisuuteen ja muistelemaan toista ja miettimään mitä hän nyt tekee ja onko hän onnellinen, sillä minä en ole...ja voi kun hän tietäisi syvän tuskan mikä minun sisällä palaa..
En muista mitään asioita, en nuku, itken yksinäni enkä kerro edes ystävilleni tästä tuskasta.. en voi koska romahdan täysin.. ja häpeän itseäni..

Et ole yksin, olet ajatuksissani.

Lue lisää

Kun luen teidän, 1965 ja Siuruun tekstejä, ovat ne ihan kuin minun kirjoittamia. Haluaisitteko olla yhteydessä? Minusta tuntuu kummalliselta, että jollain voi olla yhtä vaikeaa kuin minulla, sehän on lähes mahdotonta, että jollain on yhtä paha olla. Toisaalta se on lohduttavaa...
Jos teitä kiinnostaa, laitan osoitteeni tänne!

kristiinat kirjoitti:

Kun luen teidän, 1965 ja Siuruun tekstejä, ovat ne ihan kuin minun kirjoittamia. Haluaisitteko olla yhteydessä? Minusta tuntuu kummalliselta, että jollain voi olla yhtä vaikeaa kuin minulla, sehän on lähes mahdotonta, että jollain on yhtä paha olla. Toisaalta se on lohduttavaa...
Jos teitä kiinnostaa, laitan osoitteeni tänne!

Lue lisää

sitä voisikin vaihtaa ajatuksia, vaikka olen aina luullut, että nämä ovat niin henkilökohohtaisia ja synkkiä, ettei näistä saa kukaan oikein mitään irti. Mutta en pane pahakseni vaikka olisin väärässä. Ehkäpä tähän oloon saisi jotain muutosta vaihtamalla mielipiteitä. Eli voin kirjoitella, jos haluat.

siruu kirjoitti:

Paljon voimia sinulle 1965,
täällä myös särkynyt sydän jolla on tuskaiset oltavat..
Pää on päivät läpeensä ihan tyhjänä ja sydäntä vihlaisee liian usein ja jään tuijottamaan kaukaisuuteen ja muistelemaan toista ja miettimään mitä hän nyt tekee ja onko hän onnellinen, sillä minä en ole...ja voi kun hän tietäisi syvän tuskan mikä minun sisällä palaa..
En muista mitään asioita, en nuku, itken yksinäni enkä kerro edes ystävilleni tästä tuskasta.. en voi koska romahdan täysin.. ja häpeän itseäni..

Et ole yksin, olet ajatuksissani.

Lue lisää

Voimia myös sinulle. En osaa varmaankaan sanoa mitään, mistä olisi apua, mutta toivon sinulle kaikkea hyvää. On kuitenkin hyvä tietää, että joku jossain välittää. Kiitos siitä.

1965 kirjoitti:

sitä voisikin vaihtaa ajatuksia, vaikka olen aina luullut, että nämä ovat niin henkilökohohtaisia ja synkkiä, ettei näistä saa kukaan oikein mitään irti. Mutta en pane pahakseni vaikka olisin väärässä. Ehkäpä tähän oloon saisi jotain muutosta vaihtamalla mielipiteitä. Eli voin kirjoitella, jos haluat.

Lue lisää

Ollaanhan yhteydessä, osoitteeni on [email protected]. Ehkä meillä on jotain annettavaa toisillemme. Myös Sinä, siruu!

1965 kirjoitti:

Voimia myös sinulle. En osaa varmaankaan sanoa mitään, mistä olisi apua, mutta toivon sinulle kaikkea hyvää. On kuitenkin hyvä tietää, että joku jossain välittää. Kiitos siitä.

Lue lisää

Minua on hiukan auttanut nyt kun olen ajatellut että jollain toisella on myös yhtä paha olla, etten ole ainoa ja näin voi käydä ihan oikeasti kelle vaan. Kumpa voisin tuon olotilan ottaa pois teiltä kaikilta ketkä sitä joutuu kärsimään, se on kamalaa jos todella RAKASTAA.
En tätä tällaista viitsi ystävilleni kertoa kun he eivät ole samassa tilanteessa ja en usko että jaksaisivat edes kuunnella kauhean kauaa surkeaa valitusta. Suren siis hiljaa itsekseni, enkä sen kummemmin osaa tätä kellekkään jakaa edes. Tänne on helppo kirjoittaa..

Öisin minulla on vaikeinta, tuijotan kyyneleet silmissäni nukkuvaa pientä lastani ja mietin että kuinka voisin tarjota tälle paremman elämän, ja voi kuinka joku oikeasti huolehtisi meistä ja haluaisi VAIN meidät. Olisimmepa taas onnellisia ja pelattais pihalla jalkapalloa porukalla, mutta ei..
Tai sitten tuijotan tähtiä taivaalla parvekkeelta ja mietin kuinka ne samat tähdet näin aiemminkin tämän kaipaukseni kohteen luona, kun niitä yhdessä katseltiin.. Ja ne samat tähdet on edelleen siellä, muistuttaa minua siitä ihmisestä, mutta en voi olla katsomatta niitä.
Voi kumpa hän tietäisi mitä menetti...

minä itkin kun luin sun tekstejä. yritä jaksaa.

.heli. kirjoitti:

minä itkin kun luin sun tekstejä. yritä jaksaa.

Jaksamista täältäkin. Kirjoitat niin elävästi kaipauksestasi ja tunteistasi.
Voin eläytyä tunteisiisi.
Samantapaista oli itsellänikin.
Kohta erosta jo vuosi, vieläkin toisinaan otan yhteyttä häneen. Ja se saa minut surulliseksi.
Toisinaan saan vastauksenkin, yleensä en.
En tiedä enää kumpi saa minut surullisemmaksi. Vastaaminen vai vastaamatta jättäminen.
Jonakin päivänä olen vahvempi. Jonain päivänä ennalta varoittamatta saa ikävän aalto minut mukaansa ja vie tosi alas.
En voi muuta todeta, kuin että muista pitää itsestäsi huolta. Ja lapsista myös, Itselläni on onneksi lapsia, joiden kanssa elän normaalia arkea ja elämää. Ilman lapsia minulla ei olisi mitään.

pääse koskaan lopullisesti. Minut jätettiin 5 v sitten. Päällisinpuolin elän tavallista elämää, mutta sisälä edelleen kaipaus, eikä rakkaus ole vieläkään kuollut. Olen 46 ja 16 vuotiaasta olin saman ihmisen kanssa. En edelleen tajua,miten toinen pystyi tyynesti tekemään sen mitä teki. Hän varmaan miettinyt jo pidempään, minä vaan en saanut mahdollisuutta siihen ja kaikki räjähti kerrasta silmille.Siksikö tämä tuska. Toinen lapsista lensi pesästään ja toisen kanssa elelen. Pelottaa mitä sen jälkeen. Tuntuu että on tuomittu loppuelämäksi yksin. En tiedä pystynkö enää luottmaan. Aikanaan jäi niin paljon kysyttävää ja koskaan ei saanut vastauksia. Lähetän myös x:llä viestejä. Välillä selitystä edelleen kaivaten ja toisaalta kiukkua purkaen. Joskus parempi olo, mutta välillä suoranainen pakokauhu. Välimme eivät ole kokonaan katkenneet, johtuen lapsesta. Näen välillä häntä ja hän halaa tms. Tunteet nousee pintaan edelleen. Ei ole hyvä nähdä,muuttei olla näkemättäkään. Vielä olen kuitenkin pvä kerrallaan mennyt eteenpäin, mutta valoa en silti oman tieni päässä näe. Kaipaan läheisyyttä, mutta en uskalla lähestyä ketään toista. Liian paljon sattuu sydämmeen edelleen. Parasta on vaan antaa itkun tulla ja olla vihainen,jos siltä tuntuu. Joskus se ehkä harvenee,ihmiset niin erilaisia. Itseä todella pelottaa, kun edelleen tunnen niin voimakkaasti. Pakkoa kuitenkin jatkaa. Puhuminen puhuminen ja puhuminen auttaa, mutta ei ainakaan omat ystääni sitä vuosia jaksa kuunnella. Minulla on kuitenkin tarve edelleen siihen. Toivon sydämestäni jaksamista sulle. Älä kuitenkaan luovuta, en minäkään ole luovuttanut...

ikuisesti sinun?? kirjoitti:

pääse koskaan lopullisesti. Minut jätettiin 5 v sitten. Päällisinpuolin elän tavallista elämää, mutta sisälä edelleen kaipaus, eikä rakkaus ole vieläkään kuollut. Olen 46 ja 16 vuotiaasta olin saman ihmisen kanssa. En edelleen tajua,miten toinen pystyi tyynesti tekemään sen mitä teki. Hän varmaan miettinyt jo pidempään, minä vaan en saanut mahdollisuutta siihen ja kaikki räjähti kerrasta silmille.Siksikö tämä tuska. Toinen lapsista lensi pesästään ja toisen kanssa elelen. Pelottaa mitä sen jälkeen. Tuntuu että on tuomittu loppuelämäksi yksin. En tiedä pystynkö enää luottmaan. Aikanaan jäi niin paljon kysyttävää ja koskaan ei saanut vastauksia. Lähetän myös x:llä viestejä. Välillä selitystä edelleen kaivaten ja toisaalta kiukkua purkaen. Joskus parempi olo, mutta välillä suoranainen pakokauhu. Välimme eivät ole kokonaan katkenneet, johtuen lapsesta. Näen välillä häntä ja hän halaa tms. Tunteet nousee pintaan edelleen. Ei ole hyvä nähdä,muuttei olla näkemättäkään. Vielä olen kuitenkin pvä kerrallaan mennyt eteenpäin, mutta valoa en silti oman tieni päässä näe. Kaipaan läheisyyttä, mutta en uskalla lähestyä ketään toista. Liian paljon sattuu sydämmeen edelleen. Parasta on vaan antaa itkun tulla ja olla vihainen,jos siltä tuntuu. Joskus se ehkä harvenee,ihmiset niin erilaisia. Itseä todella pelottaa, kun edelleen tunnen niin voimakkaasti. Pakkoa kuitenkin jatkaa. Puhuminen puhuminen ja puhuminen auttaa, mutta ei ainakaan omat ystääni sitä vuosia jaksa kuunnella. Minulla on kuitenkin tarve edelleen siihen. Toivon sydämestäni jaksamista sulle. Älä kuitenkaan luovuta, en minäkään ole luovuttanut...

Lue lisää

En aio luovuttaa mitään... Toivoisin vain että tämä paha olo häviäisi. Välillä epäilen onko tällainen märehtiminen enää normaalia. Tuntuu, että suurimmalle osalle ihmisistä ei tuota ongelmia löytää ja hypätä uuteen suhteeseen tällaisen jälkeen. Minä en osaa kuvitellakaan ketään toista tähän.

Ei yhtä ainutta päivää mene etteikö tuo ihminen ole ajatuksissa. Viimeaikasen yhteydenpitome ansiosta olen alkanut ymmärtää, miksi kävi niin kuin kävi. Merkit olivat selvät jo pari vuotta sitten, mutta minä en ymmärtänyt, vaikka olisi pitänyt. Se ei kuitenkaan helpota ikävää, vaikka kuinka nyt jälkeenpäin ymmärtäisi. Oikeastaan päinvastoin, nyt kun tiedän, missä ja mikä meni pieleen, tunnen itseni ääliöksi kun päästin asiat menemään pieleen, vaikka ei olisi vaatinut isoja uhrauksia minulta jotta asiat eivät olisi muuttuneet peruuttamattomasti. Nyt ikävöinnin lisäksi kiroan itseäni.

Ja elättelen yhä turhia toiveita siitä että vielä joskus...

nainen 1967 kirjoitti:

Jaksamista täältäkin. Kirjoitat niin elävästi kaipauksestasi ja tunteistasi.
Voin eläytyä tunteisiisi.
Samantapaista oli itsellänikin.
Kohta erosta jo vuosi, vieläkin toisinaan otan yhteyttä häneen. Ja se saa minut surulliseksi.
Toisinaan saan vastauksenkin, yleensä en.
En tiedä enää kumpi saa minut surullisemmaksi. Vastaaminen vai vastaamatta jättäminen.
Jonakin päivänä olen vahvempi. Jonain päivänä ennalta varoittamatta saa ikävän aalto minut mukaansa ja vie tosi alas.
En voi muuta todeta, kuin että muista pitää itsestäsi huolta. Ja lapsista myös, Itselläni on onneksi lapsia, joiden kanssa elän normaalia arkea ja elämää. Ilman lapsia minulla ei olisi mitään.

Lue lisää

Ihan samaa mietin, onko viisasta pitää yhteyttä ja auttavatko vastaukset vai pahentavatko ne vain oloa. Osin auttavat, osin pahentavat. Ja päinvastoin. Eihän tässä järjellä ole enää mitään tekemistä, puhdasta tunnetta. Liian isoa ja voimakasta tunnetta.

Lapsista... Ovat jo niin isoja että aloittelevat omaa elämäänsä. Harvoin enää kotona se viimeinenkään. Ja sekin lisää yksinäisyyden tunnetta, joka taas lisää ikävää, joka vuorostaan kasvattaa tuskaa... Oravanpyörä.

Voisipa siirytä ajassa jompaan kumpaan suuntaan. Taaksepäin ja korjata erehdykset tai eteenpäin sinne asti, kunnes tunteet ovat vaimenneet. Tämä hetki on pahinta.

1965 kirjoitti:

En aio luovuttaa mitään... Toivoisin vain että tämä paha olo häviäisi. Välillä epäilen onko tällainen märehtiminen enää normaalia. Tuntuu, että suurimmalle osalle ihmisistä ei tuota ongelmia löytää ja hypätä uuteen suhteeseen tällaisen jälkeen. Minä en osaa kuvitellakaan ketään toista tähän.

Ei yhtä ainutta päivää mene etteikö tuo ihminen ole ajatuksissa. Viimeaikasen yhteydenpitome ansiosta olen alkanut ymmärtää, miksi kävi niin kuin kävi. Merkit olivat selvät jo pari vuotta sitten, mutta minä en ymmärtänyt, vaikka olisi pitänyt. Se ei kuitenkaan helpota ikävää, vaikka kuinka nyt jälkeenpäin ymmärtäisi. Oikeastaan päinvastoin, nyt kun tiedän, missä ja mikä meni pieleen, tunnen itseni ääliöksi kun päästin asiat menemään pieleen, vaikka ei olisi vaatinut isoja uhrauksia minulta jotta asiat eivät olisi muuttuneet peruuttamattomasti. Nyt ikävöinnin lisäksi kiroan itseäni.

Ja elättelen yhä turhia toiveita siitä että vielä joskus...

Lue lisää

Ei toisen ajatuksia voi lukea. Jälkikäteen on toki helppo laskea 1 1. Jos toinen ei kerro/puhu mistä kiikastaa, niin vaikea se on mitään muutosta edes omissa tekemisissä alottaa, jos luulee kaiken olevan ok. Oma siippani ei "jaksanut" arkea,kun oli kuulema tylsää. Ehkä olin liian aikataulusidonnainen, mutta ennen kaikkea koen olleeni lian kiltti. Olisi kuulema pitänyt olla enempi extempore tyyppinen. No lapset kuitenkin sanelivat pitkälti ruoka ym aikoja. Nyt hän sitten voi liuhottaa ilman aikatauluja. Ilmeisesti kuitenkin halusi vaan,että ne on hänen aikataulunsa. Mielestäni se on vain yksi syy ja keksitty sellainen. Olisihan hän voinut puhua asiasta. Välillä hän antaa toivoa(en tiedä tekeekö tietoisesti), joka sitten taas nostaa kipinän itseeni, vaikka tiedän ettei se koskaan toteudu. Silti ajattelen häntä, meitä ja lapsia. En pysty 25 v pyyhkimään mielestäni. Edelleen tulee itku,kun rupean ajattelemaan näitä. Elämäni ensim. kerran laitoin ilmoituksen nettiin ja ajattelin katsoa josko minullekkin löytyisi joku. Sain vastauksia ja kaikkea hörhöä tuntui olevan liikenteessä. Tuli myös olo etten kuitenkaan pysty. Oli vaan pakko kokeilla olisinko valmis. Toisaalta haluaisin, mutta en vaan pysty. Muutenkin yh:t taitaa olla kirous. En kaipaa elättäjää itselle enkä lapselle. Olen työssä käyvä ja pärjään ihan hyvin muutoin. Läheisyys ja perhe on kuitenkin se tuskalisin juttu, minkä kanssa ikävän lisäksi painin. On niitä hyviäkin hetkiä. Olin lapsen kanssa matkoilla ja sillon tuntuu kuin saisi jotenkin etäisyyttä, mutta palatessa arki iskee ikävästi taas. En voi vaatia koko ajan ystäviä olemaan vieressäni tai liuhttaa jossain,että ajatukset eivät myllertäisi tässä. Ehkä sitä ei kuitenkaan anneta ihimiselle enempä kannettavaa,kun kukaan jaksaa(en tiedä). Välilä ihmettelen että olen tässä vielä, mutta niin ne päivät vaan vaihtuu toiseksi tasasen tappavaan tahtiin. Aina sanotaan ettei pidä rypeä itsesäälissä. Mitä se sitten tarkottaakin. Kaikkea olen lääkäristä ja pilleristä lähtien kokeillut. Myös joulut,juhannukset ym. ovat aika kovia paikkoja, mutta niistäkin selvitty. Kyllä sinäkin selviät, mutta turha sanoa että se tapahtuu ensi viikolla tai ensi kuussa, jokainen on yksilönsä ja suree ja käsittelee asiat omalla tavallaan, on se sitten oikea tai väärä. Tsemppiä ja ISO HALAUS sinulle. Jos haluat s-postiin kirj. niin tässä osoite tai jatkat tänne kirjoittelua, terapiaa ne on molemmat. [email protected]

ihan samaa mietin tässä. Miten voi rakkaus loppua kuin seinään. Olen yrittänyt sitä kysyä, en saa vastausta.
Ei pysty käsittelemään tunteitaan. Sanoo, että hänellä on paha mieli? Mutta minun pahasta mielestä viis.
Kun olen levittänyt kaiken tuskan ja pettymyksen, surun ja luopumisen. Ja sanonut että, eihan tämä sinua koske vaan minua. Sinähän se jätit ja löysti uuden ihanan yhdessä illassa. Suuttuu, alkaa huutaa, että joutuuko hän tota kuuntelmaan loppuelämänsä? Siis hän onkin se, jota on loukattu. Hän se kärsii koska minullla on niin paha olo?? Voi meitä ihmisiä. Ja näitä hiton tunteita.

haluan antaa ison halauksen ja toivoa voimia niihinkin hetkuun, kun ikävä ja yksinäisyys raastavat kaikkein julmimmin. Minut jätettiin reilu vuosi sitten eräänä toukokuisena aamuna aamiaisella sanoilla "en taida rakestaa sua enään, tää taitaa olla nyt tässä" ja toden totta siihen se loppui, vuosia kestänyt yhteiselämä avomiehen kanssa. Järkytys ja shokki olivat niin valtavat, etten juuri muista mitään muuta kuluneesta vuodesta kuin sanani hänelle "sano ettei se ole totta...älä käännä mulle selkääsi kun kaikki muut sen jo tekivät"( elämässäni oli paljon surua perheenjäsenien ja läheisten poismenojen kautta yms hässäkkää suvun kanssa), mutta avomiehen lähteminen tuli kuin tsunami pyyhkäisten silmänräpäyksessä pois kaiken sen mikä oli pysyvää ja näkyvää...jäi vain tyhjä hiljaisuus ja pohjaton kaipaus... niin paljon kysymyksiä niin vähän vastauksia. Älä syyllistä itseäsi vaan muista, että teit suhteesa parhaasi ja ennen kaikkea rakastit pyyteettömästi. Me emme pysty muuttamaan ketään muuta kuin itseämmä. Ei minullakaan ole on-off nappulaa josta tunteet voisi vain kaista, itken ja kaipaan yhä, eilen viimeksi itkin, sillä olisin niin kovasti halunnut käpertyä hänen viereensä ja tuntea hänet ihan liki. Uuteen suhteeseen pysty, en edes "laastari suhteeseen" koska en enään uskalla, sillä tällä kertaa otti liian kipeää. Kun yli 40 vuotta elämää on elettynä ei enään ihan herkästi altista itseään mille vaan. En ole ns. uskovainen, mutta mietipä seuraavaa:" Luoja suokoot minulle tyyneyttä hyväksyä asioita joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jota voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan". Minä yritin kaikkeni vielä siinäkin vaiheessa kun järki sanoi -lopeta-. En ollut vielä valmis luovuttamaan sillä rakkaus ei halunnut nostaa antautumislippua esiin, en ollut valmis hyväksymään sitä tosiasiaa, etten yksinkertaisesti vain ollut tarpeeksi tärkeä ja arvostettu hänelle, sillä olihan hän kuitenkin minulle niin tärkeä...niin näkyvä ja pysyvä. Elämän tuska on helpottanut vähän, kun sain jotenkin päähäni sen, etten itseni takia voi pitää yhteyttä häneen vaikka mieli tekisikin (hän ei pidä yhteyttä minuun millään muotoa), sillä repisin joka kerta auki uudelleen tuon kipeimmän haavan joka oli nyt olemassa. Nyt tässä hetkessä voin sanoa edelleen, että kaipaan häntä ja jossain sydämeni sopukoissa salaa toivon onnellista loppua, mutta nyt jo tiedostan sen, että se on palkkää harhaa...harhaa sille illusiolle, että olisin ollut tärkeä ja rakastamisen arvoinen. Tein kaikkeni, että kumppani olisi antanut vain yhden tilaisuuden, mutta sitä ei annettu...en ollut tärkeä...se toinen oli tärkeämpi... Elämä menee verkalleen soljuen eteenpäin päivä kerrallaan (joskus vieläkin tunnissakin on tekeminen), en ole selvinnyt kivustani vielä, mutta toivon, että jonain päivänä voin sanoa olevani sen päällä, ja niin olet sinäkin ystäväiseni, vaikka se nyt on täysin mahdoton ajatus. Näin meille ylitunteellisille yksilöille käy, kun suru, kaipaus, ikävä ja yksinäisyys moukaroivat käsittämättömän pitkään. Joku viisas on joskus sanonut, että ne kaikkein rakkaimmat ihmiset satuttavat ja myös opettavat meitä eniten, mutta se on sitten eri asia kokonaan kuka ottaa opikseen... Voimia ja enkeleitä elämääsi!!!

näin x:n, kun hän kävi lasta tapaamassa. Pois lähtiessään halasi minua(liekö säälistä vai huonosta omastatunnosta johtuen). Sillä hetkellä mietin mitä itse tunnen. Ei tapahtunut mitään järistysta muistuttavaa, oli lähinnä "kuollut" olo, silti kaipaan häntä lähelleni. Jossain rakkaus kytee edelleen 5 vuoden jälkeenkin, mutta ilmeisesti sen kanssa oppii jotenkin elämään ja tulemaan toimeen. Välillä vihan tunne on niin voimakas, että lähetän aika kauheita viestejä hänelle. Moisen purkautumisen jälkeen on itselläni entistä pahempi olo. Kierrän kehää enkä löydä ulos ollenkaan. Olen liian tunteellinen ihminen ja olen aina laskenut perheen oman hyvinvointini edelle. Ehkä olen tässä tehnyt virheen. Muutaman vuoden päästä lapsi lähtee hänkin alottamaan omaa elämää ja sitten olen totaalisen yksin. Edelleen miettien vastauksia niihin moniin kysymyksiin, mitä en koskaan saanut. Silti vaan pusken eteenpäin ja huomaan, että onko siitä todella jo niin kauan, koska kaikki tuntuu kuin olisi eilispäivänä tapahtunut. Sanot tietäväsi syyt mitkä ehkä johtivat eroon, minä en tiedä. Olisiko tässä se pieni ero, millä sinä pääsisit aikanaan eteenpäin. Aikaa vaan ei kukaan pysty sanomaan, eikä kiirehtiminen taida auttaa. Jonain päivänä vaan ehkä huomaa,ettei se toinen olekkaan koko ajan ajatuksissa, vaan elämää on seinien ulkopuolellakin, rakkaus ehkä muuttaa muotoaan. Voimia tulevaan syksyyn. Uskon että jäät voitolle, sinussa on ominaisuus, että osaat puhua, se on yksi askel eteenpäin.

Jos tuo luku on syntymävuotesi, olemme noin samanikäisiä.
Olen joutunut kohtaamaan itse sellaisen asian, että tunnen olevani tähän aikakauteen heitetty muinaismuisto - jokin jäänne vähintäänkin esihistorialliselta ajalta omine tunteineni ja periaatteineni.
Miksi? Siksi koska minulta vaatii paljon tunnetta ryhtyä edes minkäänlaiseen suhteeseen, en osaa vaan etsiä seuraa itselleni, kokeilla, testailla ja sitten sanoa - sori mutta ei kiinnostakaan tarpeeksi.

Kirjoitin omista tuntemuksistani ja tarinani tässä. Lue jos jaksat haluat. Minulle antaa hivenen lohtua ajatus, että jossain vielä kuitenkin on mies joka osaa tuntea ja kiinnittyä toiseen ihmiseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9269045

tinamarina kirjoitti:

Jos tuo luku on syntymävuotesi, olemme noin samanikäisiä.
Olen joutunut kohtaamaan itse sellaisen asian, että tunnen olevani tähän aikakauteen heitetty muinaismuisto - jokin jäänne vähintäänkin esihistorialliselta ajalta omine tunteineni ja periaatteineni.
Miksi? Siksi koska minulta vaatii paljon tunnetta ryhtyä edes minkäänlaiseen suhteeseen, en osaa vaan etsiä seuraa itselleni, kokeilla, testailla ja sitten sanoa - sori mutta ei kiinnostakaan tarpeeksi.

Kirjoitin omista tuntemuksistani ja tarinani tässä. Lue jos jaksat haluat. Minulle antaa hivenen lohtua ajatus, että jossain vielä kuitenkin on mies joka osaa tuntea ja kiinnittyä toiseen ihmiseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9269045

Lue lisää

tarinasi. Paljon samaa kuin omassani. Olen joskus hämmästellyt sitä, kuinka vähän miehet kirjoittelevat tänne näistä asioista. En jaksa uskoa että he olisivat sen tunteettomampia kuin naisetkaan, olisiko sitten niin että miehen kuuluu vain purra hammasta eikä olla "ämmä", joka itkee tällaisista.

Olen minä yrittänyt uuttakin seuraa etsiä. Treffi-ilmoituksilla, baareista... Mutta kaikki tuntuu niin laimealta ja harmaalta verrattuna häneen, josta kirjoittelen. Ehkä tämä pitää vain kitua yksin pois, kesti se kituminen sitten kuinka kauan tahansa. En sano, etteikö joku toinen voisi kolahtaa yhtä lailla, mutta epätodennäköiseltä se tuntuu.

Olimme hetken yhteyksissä hänen kanssaan, ns. ystäväpohjalta, mutta hän taisi todeta ettei moisesta tule mitään. Enkä ihmettele, sen verran surkeata luettavaa hän minulta sai. Katosi taas. Olen typerys kun luulin että tuo "ystävyys" voisi toimia tai auttaa jotenkin. Se vain pahensi ikävää.

Yksinäisyyskään ei juuri auta. Viikonloput ovat melko kamalia.. Itsensä kanssa on joskus vaikeata tulla toimeen. Pelkään erakoituvani. Joskus mietin, pitäisikö minun hakea ammattiapua... Vaikka vain siksi että voisi puhua asioista elävälle ihmiselle. En tiedä.

1965 kirjoitti:

tarinasi. Paljon samaa kuin omassani. Olen joskus hämmästellyt sitä, kuinka vähän miehet kirjoittelevat tänne näistä asioista. En jaksa uskoa että he olisivat sen tunteettomampia kuin naisetkaan, olisiko sitten niin että miehen kuuluu vain purra hammasta eikä olla "ämmä", joka itkee tällaisista.

Olen minä yrittänyt uuttakin seuraa etsiä. Treffi-ilmoituksilla, baareista... Mutta kaikki tuntuu niin laimealta ja harmaalta verrattuna häneen, josta kirjoittelen. Ehkä tämä pitää vain kitua yksin pois, kesti se kituminen sitten kuinka kauan tahansa. En sano, etteikö joku toinen voisi kolahtaa yhtä lailla, mutta epätodennäköiseltä se tuntuu.

Olimme hetken yhteyksissä hänen kanssaan, ns. ystäväpohjalta, mutta hän taisi todeta ettei moisesta tule mitään. Enkä ihmettele, sen verran surkeata luettavaa hän minulta sai. Katosi taas. Olen typerys kun luulin että tuo "ystävyys" voisi toimia tai auttaa jotenkin. Se vain pahensi ikävää.

Yksinäisyyskään ei juuri auta. Viikonloput ovat melko kamalia.. Itsensä kanssa on joskus vaikeata tulla toimeen. Pelkään erakoituvani. Joskus mietin, pitäisikö minun hakea ammattiapua... Vaikka vain siksi että voisi puhua asioista elävälle ihmiselle. En tiedä.

Lue lisää

Ihan sama. Pidin kiinni epätoivoisesti aiemmin ystävyydestä. Koska se oli molemmille niin iso juttu ja tärkeä. Ihan niinkuin rakkaus. Pidin kiinni aikaisemmin (on nimittäin jättänyt minut ennenkin) ainakin ystäviä ollaan ja olen aina sinulle olemassa jne. Hmmmm. tällä kertaa hän sanoi, ettei halua minua kadottaa kokonaan, niin tärkeä olen. Mutta tajusin minkälaista kärsimystä tapaamiset ovat. Kosketus on meille molemmille tärkeää, en saisi yks kaks edes koskea, en halata, saati suudella. Enhän minä ole muuttunut eikä minun tunteeni. Päätin silloin, että ei käy, ei millään. Olisin silloin se surujen ja kaiken huonojen asioiden olkapää. Mitään hyvää en enää jakaisi hänen kanssaan.
Eli ensimmäisen kerran näiden vuosien aikana minä sanon, että nyt katkesi tämä side.
Tiedän, että olin hänen ainoa ystävänsä, siis todellinen, joka oli aina läsnä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Nyt en enää ole tavattavissa. Sattuu. koskee. Mutta muu koskisi enemmän ja ei ehkä koskaan loppuisi. Mietin tässä, että miksi ihmeessä ikävöin ja kärsin noin epäluotettavan ihmisen käytöksestä. Sain aivan hirveästi hyvää, ei tule olemaan ketään samanlaista, mutta haluan elämääni omille jaloillaan seisovan miehen, joka on emotionaalisesti vakaampi, mitään tuuliviirejä en enää kaipaa.
Yritetään ajatella välillä muutakin kuin näitä menneitä rakkaita. Eihän he ole edes enää samoja, joita rakastimme.

1965 kirjoitti:

tarinasi. Paljon samaa kuin omassani. Olen joskus hämmästellyt sitä, kuinka vähän miehet kirjoittelevat tänne näistä asioista. En jaksa uskoa että he olisivat sen tunteettomampia kuin naisetkaan, olisiko sitten niin että miehen kuuluu vain purra hammasta eikä olla "ämmä", joka itkee tällaisista.

Olen minä yrittänyt uuttakin seuraa etsiä. Treffi-ilmoituksilla, baareista... Mutta kaikki tuntuu niin laimealta ja harmaalta verrattuna häneen, josta kirjoittelen. Ehkä tämä pitää vain kitua yksin pois, kesti se kituminen sitten kuinka kauan tahansa. En sano, etteikö joku toinen voisi kolahtaa yhtä lailla, mutta epätodennäköiseltä se tuntuu.

Olimme hetken yhteyksissä hänen kanssaan, ns. ystäväpohjalta, mutta hän taisi todeta ettei moisesta tule mitään. Enkä ihmettele, sen verran surkeata luettavaa hän minulta sai. Katosi taas. Olen typerys kun luulin että tuo "ystävyys" voisi toimia tai auttaa jotenkin. Se vain pahensi ikävää.

Yksinäisyyskään ei juuri auta. Viikonloput ovat melko kamalia.. Itsensä kanssa on joskus vaikeata tulla toimeen. Pelkään erakoituvani. Joskus mietin, pitäisikö minun hakea ammattiapua... Vaikka vain siksi että voisi puhua asioista elävälle ihmiselle. En tiedä.

Lue lisää

Hei!

Ehkä todellakin sinulla taustalla olisi jo masennustakn ja ammattiapu tarpeen.
Minulla on useita masennukseen sairastuneita lähipiirissäni (oikeastaan enemmän kuin ei-masentuneita ) joten mistään kummajaisesta ei ole kyse masennuksessakaan. Kun imiseen sattuu liian lujaa, liian kauan ja hän kuitenkin yrittää vaan jaksaa niin ihmisen psyyke ei jaksa vaan luovuttaa. Niin ihminen sitten masentuu usein huomaamattaan - elinpiiri kapenee, voimat hupenee, kaikki ilo katoaa elämästä. :(
Tee vaikka suuntaa-antava masennustesti täältä http://xestia.net/testit/bdi.php

Varmaankin sinulle on jo monikin täällä samaa ehdottanut, mutta minullekin voit ihan mielellään kirjoitella. Tykkään kirjoittaa ja olen todellakin itse pohdiskeleva luonne sekä vielä ammattiauttajakin työni puolesta. :)
tinamarina(at)suomi24.fi tai lumimaarit(at)gmail.com

Jos satut vielä asumaan pk-seudulla päin, niin itsekin vasta viime vuosina tänne muuttaneena en kovin paljon ole ehtinyt ystäviä täältä hankkia, joten ihan konkreettista ystäväseuraa (mukavaa sellaista :D ) olisi tarjolla! Teatteriin, konserttiin, ulkoilemaan, leffaan tai kahville yms yms. Joskus itselläkin olo jo yksinäinen kun ei mitään tekemistä lasten jo lennettyä pesästä.

Tsemppiä meille kaikille ja eteenpäin tässä on mentävä. Annettava itselle ja elämälle vielä mahdollisuus - edes vielä yhden kerran :-)

Yön Kuningatar kirjoitti:

haluan antaa ison halauksen ja toivoa voimia niihinkin hetkuun, kun ikävä ja yksinäisyys raastavat kaikkein julmimmin. Minut jätettiin reilu vuosi sitten eräänä toukokuisena aamuna aamiaisella sanoilla "en taida rakestaa sua enään, tää taitaa olla nyt tässä" ja toden totta siihen se loppui, vuosia kestänyt yhteiselämä avomiehen kanssa. Järkytys ja shokki olivat niin valtavat, etten juuri muista mitään muuta kuluneesta vuodesta kuin sanani hänelle "sano ettei se ole totta...älä käännä mulle selkääsi kun kaikki muut sen jo tekivät"( elämässäni oli paljon surua perheenjäsenien ja läheisten poismenojen kautta yms hässäkkää suvun kanssa), mutta avomiehen lähteminen tuli kuin tsunami pyyhkäisten silmänräpäyksessä pois kaiken sen mikä oli pysyvää ja näkyvää...jäi vain tyhjä hiljaisuus ja pohjaton kaipaus... niin paljon kysymyksiä niin vähän vastauksia. Älä syyllistä itseäsi vaan muista, että teit suhteesa parhaasi ja ennen kaikkea rakastit pyyteettömästi. Me emme pysty muuttamaan ketään muuta kuin itseämmä. Ei minullakaan ole on-off nappulaa josta tunteet voisi vain kaista, itken ja kaipaan yhä, eilen viimeksi itkin, sillä olisin niin kovasti halunnut käpertyä hänen viereensä ja tuntea hänet ihan liki. Uuteen suhteeseen pysty, en edes "laastari suhteeseen" koska en enään uskalla, sillä tällä kertaa otti liian kipeää. Kun yli 40 vuotta elämää on elettynä ei enään ihan herkästi altista itseään mille vaan. En ole ns. uskovainen, mutta mietipä seuraavaa:" Luoja suokoot minulle tyyneyttä hyväksyä asioita joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jota voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan". Minä yritin kaikkeni vielä siinäkin vaiheessa kun järki sanoi -lopeta-. En ollut vielä valmis luovuttamaan sillä rakkaus ei halunnut nostaa antautumislippua esiin, en ollut valmis hyväksymään sitä tosiasiaa, etten yksinkertaisesti vain ollut tarpeeksi tärkeä ja arvostettu hänelle, sillä olihan hän kuitenkin minulle niin tärkeä...niin näkyvä ja pysyvä. Elämän tuska on helpottanut vähän, kun sain jotenkin päähäni sen, etten itseni takia voi pitää yhteyttä häneen vaikka mieli tekisikin (hän ei pidä yhteyttä minuun millään muotoa), sillä repisin joka kerta auki uudelleen tuon kipeimmän haavan joka oli nyt olemassa. Nyt tässä hetkessä voin sanoa edelleen, että kaipaan häntä ja jossain sydämeni sopukoissa salaa toivon onnellista loppua, mutta nyt jo tiedostan sen, että se on palkkää harhaa...harhaa sille illusiolle, että olisin ollut tärkeä ja rakastamisen arvoinen. Tein kaikkeni, että kumppani olisi antanut vain yhden tilaisuuden, mutta sitä ei annettu...en ollut tärkeä...se toinen oli tärkeämpi... Elämä menee verkalleen soljuen eteenpäin päivä kerrallaan (joskus vieläkin tunnissakin on tekeminen), en ole selvinnyt kivustani vielä, mutta toivon, että jonain päivänä voin sanoa olevani sen päällä, ja niin olet sinäkin ystäväiseni, vaikka se nyt on täysin mahdoton ajatus. Näin meille ylitunteellisille yksilöille käy, kun suru, kaipaus, ikävä ja yksinäisyys moukaroivat käsittämättömän pitkään. Joku viisas on joskus sanonut, että ne kaikkein rakkaimmat ihmiset satuttavat ja myös opettavat meitä eniten, mutta se on sitten eri asia kokonaan kuka ottaa opikseen... Voimia ja enkeleitä elämääsi!!!

Lue lisää

Kiitos kirjotuksestasi, tunnistin niin itseni tästäkin. Ihan samaa ajattelen ja tunnen. Kamppailen järjen ja tunteiden kanssa. Luin äsken meidän välisiä viestejä ja meilejä. Itku tuli ja hirveä ahdistus.
Kuinka ihminen on voinut sanoa joka päivä rakastan sinua. Kuinka ihminen on voinut kirjoittaa noin ihania, täynnä rakkautta ja kaipausta olevia viestejä.Ja sitten in an instant lopettaa tunteensa ja siirtää ne johonkin toiseen. En tajua yhtään. Tunnettiin sentää yli 10 v. josta 3 yhdessä. Sorruin äsken, olen sanonut etten enää kirjoita enkä ole yhteydessä, ja apua - kirjoitin ja tekstasin. Kerroin, miten koin nuo tekstarit.
Tiedän ettei vastaa. Tavallaan hyvä niin, koska minun tunteeni eivät ole muuttuneet. Kaipaan niin hänen läheisyyttään, kosketusta. Hymyä. Läheisyys ja jakaminen oli molemmille tärkeitä.
Kirjoitin aikaisemmin, miten kukaan voi tehdä näin ihmiselle, joka oli läheisinin koko maailmassa.
Ei oikeastaan ole normaalia ja tasapainoista käytöstä. Ymmärrän jos tunteet hiipuu eikä ole enää mitään yhteistä. Ja senkin tajuan, että ihastuu toiseen. Mutta, että yksi kerta saa mitätöimään vuosien läheisyyden ja asioiden jakamisen. Hän ilmeisesti uskoo vakaasti, että tämä uusi hyvin nuori meihin verrattuna on hänen loppuelämänsä rakkaus. Aikuista käytöstä?

tinamarina kirjoitti:

Hei!

Ehkä todellakin sinulla taustalla olisi jo masennustakn ja ammattiapu tarpeen.
Minulla on useita masennukseen sairastuneita lähipiirissäni (oikeastaan enemmän kuin ei-masentuneita ) joten mistään kummajaisesta ei ole kyse masennuksessakaan. Kun imiseen sattuu liian lujaa, liian kauan ja hän kuitenkin yrittää vaan jaksaa niin ihmisen psyyke ei jaksa vaan luovuttaa. Niin ihminen sitten masentuu usein huomaamattaan - elinpiiri kapenee, voimat hupenee, kaikki ilo katoaa elämästä. :(
Tee vaikka suuntaa-antava masennustesti täältä http://xestia.net/testit/bdi.php

Varmaankin sinulle on jo monikin täällä samaa ehdottanut, mutta minullekin voit ihan mielellään kirjoitella. Tykkään kirjoittaa ja olen todellakin itse pohdiskeleva luonne sekä vielä ammattiauttajakin työni puolesta. :)
tinamarina(at)suomi24.fi tai lumimaarit(at)gmail.com

Jos satut vielä asumaan pk-seudulla päin, niin itsekin vasta viime vuosina tänne muuttaneena en kovin paljon ole ehtinyt ystäviä täältä hankkia, joten ihan konkreettista ystäväseuraa (mukavaa sellaista :D ) olisi tarjolla! Teatteriin, konserttiin, ulkoilemaan, leffaan tai kahville yms yms. Joskus itselläkin olo jo yksinäinen kun ei mitään tekemistä lasten jo lennettyä pesästä.

Tsemppiä meille kaikille ja eteenpäin tässä on mentävä. Annettava itselle ja elämälle vielä mahdollisuus - edes vielä yhden kerran :-)

Lue lisää

Masentaahan se kun on saanut muutaman vuoden nauttia parhaasta mahdollisesta seurasta ja se lopahtaa töksähtäen yhteen lyhyeen sähköpostiin jossa ilmoitetaan että joku muu on sen vakanssin vienyt jo kuukausi aiemmin.

En asu pk-seudulla... Hyvin kaukana sieltä. Pienellä paikkakunnalla Lapissa. Minä yritin kirjoitella jo kertaalleen jonkun kanssa tästä... Mutta jotenkin se ei toiminut. Tai ei "jotenkin", vaan minähän se en kirjoitellut kuin yhden kerran. Kiitos kuitenkin... Harmi että tätä välimatkaa on turhan paljon. Otan kuitenkin mailiosoitteen talteen, jos mieli tästä muuttuu.

ak kirjoitti:

Ihan sama. Pidin kiinni epätoivoisesti aiemmin ystävyydestä. Koska se oli molemmille niin iso juttu ja tärkeä. Ihan niinkuin rakkaus. Pidin kiinni aikaisemmin (on nimittäin jättänyt minut ennenkin) ainakin ystäviä ollaan ja olen aina sinulle olemassa jne. Hmmmm. tällä kertaa hän sanoi, ettei halua minua kadottaa kokonaan, niin tärkeä olen. Mutta tajusin minkälaista kärsimystä tapaamiset ovat. Kosketus on meille molemmille tärkeää, en saisi yks kaks edes koskea, en halata, saati suudella. Enhän minä ole muuttunut eikä minun tunteeni. Päätin silloin, että ei käy, ei millään. Olisin silloin se surujen ja kaiken huonojen asioiden olkapää. Mitään hyvää en enää jakaisi hänen kanssaan.
Eli ensimmäisen kerran näiden vuosien aikana minä sanon, että nyt katkesi tämä side.
Tiedän, että olin hänen ainoa ystävänsä, siis todellinen, joka oli aina läsnä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Nyt en enää ole tavattavissa. Sattuu. koskee. Mutta muu koskisi enemmän ja ei ehkä koskaan loppuisi. Mietin tässä, että miksi ihmeessä ikävöin ja kärsin noin epäluotettavan ihmisen käytöksestä. Sain aivan hirveästi hyvää, ei tule olemaan ketään samanlaista, mutta haluan elämääni omille jaloillaan seisovan miehen, joka on emotionaalisesti vakaampi, mitään tuuliviirejä en enää kaipaa.
Yritetään ajatella välillä muutakin kuin näitä menneitä rakkaita. Eihän he ole edes enää samoja, joita rakastimme.

Lue lisää

oli suorastaan pelottavan tutunkuuloista asiaa paljon. Hetken jo ajattelin, että puhut minusta. Olen itsekin sanonut, etten halua kadottaa häntä kokonaan. Viimeinen tapaaminen oli minulle yhtä helvettiä. Koskin häntä ja sekosin kun samalla tiesin etten enää voi enkä saa tehdä sitä kuten ennen.

Puhut juuri kuten hän ajattelee minusta. Että olen hyvä vain ollessamme kahden kesken. Ettei minusta ole muuhun kuin olemaan lähellä ja se ei hänelle enää riitä. Muutun hyödyttömäksi heti kun pitäisi edetä muuhunkin kuin vain läheisyyteen, arkeen. Ei minulle kyllä toisaalta juurikaan ennettu muuhun mahdollisuuksiakaan, päin vastoin, aina sanottiin kuinka mukavaa on kun voi tavata vain silloin kun se molemmille sopii. Ja jos rakastamaansa tapaa vain kerran tai kahdesti kuussa, mitä muutakaan silloin haluaa tehdä kuin olla mahdollisimman lähellä?

Ehkä he eivät ole samoja, mutta muistot ovat. Eikä niitä saa pois.

1965 kirjoitti:

Masentaahan se kun on saanut muutaman vuoden nauttia parhaasta mahdollisesta seurasta ja se lopahtaa töksähtäen yhteen lyhyeen sähköpostiin jossa ilmoitetaan että joku muu on sen vakanssin vienyt jo kuukausi aiemmin.

En asu pk-seudulla... Hyvin kaukana sieltä. Pienellä paikkakunnalla Lapissa. Minä yritin kirjoitella jo kertaalleen jonkun kanssa tästä... Mutta jotenkin se ei toiminut. Tai ei "jotenkin", vaan minähän se en kirjoitellut kuin yhden kerran. Kiitos kuitenkin... Harmi että tätä välimatkaa on turhan paljon. Otan kuitenkin mailiosoitteen talteen, jos mieli tästä muuttuu.

Lue lisää

Ihmekös tuo, jos ottaa koville ja väsyy, kun rinnalla on elänyt ihminen josta et aikonut erota, mutta joka loukkasi sinua pahimmalla mahdollisella tavalla ja järjesti oman elämänsä siihen kuntoon ettei jää yksin, kun sinut jättää, mutta ei ajatellut sitä kuinka sinun käy!
Olisit kaikesta päätellen ollut valmis kuitenkin antamaan anteeksi ja jatkamaan suhdetta, mutta siihen et saanut mahdollisuutta…
Sama täällä, joskus tuntuu vieläkin, että en jaksa, kun on edelleen niin paljon kysymyksiä, mutta niin vähän vastauksia, useimmiten on vain sana miksi…

On hienoa, että löytyy miehiä jotka osaavat ilmaista tunteitaan. Minusta ei se ole heikkoutta, jos on tunteellinen ja pohtii ja haluaa olla ”erilainen” kuin mitenkä yleensä maskuliinisuus mielletään. Minusta ”heikkoudessa” piilee voima…

Kerroit tuossa aikaisemmin, että pelkäät erakoituvasi… voi kuinka tutun tuntuista… noin meistä jätetyistä luulen tuntuvan silloin, kun tuska on pahimmillaan. Itse kävin juttelemassa muutaman kerran kirkon perheasiain neuvottelukeskuksessa, kun tuntui, että jotenkin oli saatava kaaosta pään sisällä jäsenneltyä. Auttoihan se vähän, mutta ikäväähän se ei poista, muistoja kun ei saa pyyhittyä pois niitä on kyynelissä pestävä niin monta kertaa, että ne ajan kanssa haalistuvat.

Erakoitumiselle annoin itse periksi! Hyvää vauhtia rakennan suojamuuria ympärilleni jonka sisään en halua päästää ihan helpolla enää ketään. Olen niin väsynyt aloittamaan enää alusta, vaikka toisaalta kaipaan lähelleni ihmistä. Pelkään vain niin valtavan paljon, jos annan itselleni mahdollisuuden luottaa ja uskoa petynkö jälleen… ja kai sitä on alkanut sitoutumistakin pikku hiljaa pelätä…
Toisaalta olen pohtinut sitäkin, että tällaisten ääri kipeitten tapahtumisen jälkeen, mikäli tuntemuksiaan ja kipupisteitä ei ole itselle selvittänyt, on suuri vaara, että uudessa suhteessa epävarmuutensa ja pelkonsa takia satuttaisi toista juuri yhtä kipeästi, kuin mitä mennyt suhde minua, ja tällaiseen en halua ryhtyä.
Tämä on minun valintani, ja nyt tuntuu että näin on hyvä.
Ehkä sinun olisi itsesi ja tulevaisuutesi kannalta hyvä selvittää mennyt suhde perusteellisesti vaikka sitten ammatti auttajan kanssa, että voisit puhdistaa pöydän menneisyyden luurangoista.

Olin viime syksynä Lapissa jonkin aikaa, ja paikan vaihdos tuntui parhaiten saavan ajatukseni jäsenneltyä. Ei se aluksi helppoa ollut, kun yhdessä suunnitellut patikkaretket toteutin yksin, mutta päätin, että käyn sen kiirastulen läpi vaikka kuolisin ikävään… ja niin minusta varmaan jotain kuolikin, palattuani kotiin, tai paremmin paikkaan jossa yövyn koin melkoista tyhjyyttä. Se tunne oli kerta kaikkiaan murskaava!!! Olin kuitenkin helpottunut, sillä ensimmäistä kertaa hänen lähtönsä jälkeen tunsin ja koin jotain konkreettista… tuolloin vasta tajusin todellakin jääneeni yksin…

Jaksamisia sinulle …kun tuntee ikävää silloin tietää, että ”omisti” jotain tärkeää…

ak kirjoitti:

Kiitos kirjotuksestasi, tunnistin niin itseni tästäkin. Ihan samaa ajattelen ja tunnen. Kamppailen järjen ja tunteiden kanssa. Luin äsken meidän välisiä viestejä ja meilejä. Itku tuli ja hirveä ahdistus.
Kuinka ihminen on voinut sanoa joka päivä rakastan sinua. Kuinka ihminen on voinut kirjoittaa noin ihania, täynnä rakkautta ja kaipausta olevia viestejä.Ja sitten in an instant lopettaa tunteensa ja siirtää ne johonkin toiseen. En tajua yhtään. Tunnettiin sentää yli 10 v. josta 3 yhdessä. Sorruin äsken, olen sanonut etten enää kirjoita enkä ole yhteydessä, ja apua - kirjoitin ja tekstasin. Kerroin, miten koin nuo tekstarit.
Tiedän ettei vastaa. Tavallaan hyvä niin, koska minun tunteeni eivät ole muuttuneet. Kaipaan niin hänen läheisyyttään, kosketusta. Hymyä. Läheisyys ja jakaminen oli molemmille tärkeitä.
Kirjoitin aikaisemmin, miten kukaan voi tehdä näin ihmiselle, joka oli läheisinin koko maailmassa.
Ei oikeastaan ole normaalia ja tasapainoista käytöstä. Ymmärrän jos tunteet hiipuu eikä ole enää mitään yhteistä. Ja senkin tajuan, että ihastuu toiseen. Mutta, että yksi kerta saa mitätöimään vuosien läheisyyden ja asioiden jakamisen. Hän ilmeisesti uskoo vakaasti, että tämä uusi hyvin nuori meihin verrattuna on hänen loppuelämänsä rakkaus. Aikuista käytöstä?

Lue lisää

Niin, järki ja tunteet eivät pysty toimimaan yhtä aikaa, jompikumpi on aina vahvempi.
Sanoisin sinulle, että jos vain voit ole pitämättä yhteyttä häneen, sillä revit vain auki joka kerta tuon kipeimmän haavan ja rääkkäät itseäsi.
Hän etääntyy sinusta järjellä ja kohdistaa tunteensa toisaalle, kun sinä taasen yrität toimia tunteen pohjalta (ja pitää hänet lähelläsi) kertomalla tunteistasi ja tuntemuksistasi.

Voi, tuo on niin tuttua minkä kirjoitit… itse pidin häneltä saamiani tekstareita ja sposteja lähes tulkoon kultaakin kalliimpina ja ajattelin, että kun ikävä ja yksinäisyys iskee kyntensä kiinni voisin lohduttautua lukemalla niitä. Toisin kävi, kaipaus veti minua vieläkin syvemmälle joka kerta kun aloin lukemaan niitä.
Olin todella surullinen, ja aika oli jo alkanut tehdä tehtäväänsä sen suhteen, että olin jo alkanut unohtaa esim. miltä hän tuoksui, miltä kosketus tuntui… silloin tajusin, että ne fyysiset muistot joihin pystyin vaikuttamaan on tuhottava ja minun on PAKKO päästää irti hänestä koska hän ei todellakaan halua tulla takaisin. Hävitin kyyneleet silmissä kaiken mihin itse pystyin vaikuttamaan… muistot kuitenkin jäisivät ja niistä en pääse eroon vaikka haluaisinkin.
Vaikka elämä on hiukan helpottanut, toivoisin, että minulle tulisi totaalinen muistin menetys. Muistot nostattavat kaipauksen joskus vieläkin niin suureksi, että purskahdan itkuun.

Kun oli jo tiedossa, ettei hän enää tule takaisin ja näin hänet viimeisen kerran kiitin häntä, kiitin siitä, että nyt tiedän mitä on rakkaus. En ollut kokenut muissa suhteissani mitään niin syvää ja merkityksellistä kuin hänen kanssaan, ja siksi kai tämä on niin vaikeaa.

On käsittämätöntä kuinka kaikin puolin toimiva suhde vain loppuu. Eihän siinä ole mitään järkeä… näin me tunteella elävät yksilöt sen koemme, ne jotka eivät ymmärrä, halua, tai voi jättää järkeä narikkaan pystyvät tekemään hyvinkin brutaaleja tekoja.
Ei toisen jättäminen kylmästi ole oikein kypsää käytöstä, ja olenkin omalta osaltani pyrkinyt rehellisesti pohtimaan, miksi näin kävi ja olen tullut siihen tulokseen, että lähelläni oli jälleen kerran korostuneet narsistiset piirteet omaava yksilö.
Kaikissa meissä elää pieni narsisti, mutta toisilla minä keskeisyys korostuu enemmän, ja kun ei olla mihinkään tyytyväisiä mennään aidan toiselle puolelle jossa ruoho on vain hetken vihreämpää.

Rakkaus on tahdon asia! Tahtoko sitä vaalia silloinkin, kun tuntuu, ettei tästä mitään tule.

Yön Kuningatar kirjoitti:

Niin, järki ja tunteet eivät pysty toimimaan yhtä aikaa, jompikumpi on aina vahvempi.
Sanoisin sinulle, että jos vain voit ole pitämättä yhteyttä häneen, sillä revit vain auki joka kerta tuon kipeimmän haavan ja rääkkäät itseäsi.
Hän etääntyy sinusta järjellä ja kohdistaa tunteensa toisaalle, kun sinä taasen yrität toimia tunteen pohjalta (ja pitää hänet lähelläsi) kertomalla tunteistasi ja tuntemuksistasi.

Voi, tuo on niin tuttua minkä kirjoitit… itse pidin häneltä saamiani tekstareita ja sposteja lähes tulkoon kultaakin kalliimpina ja ajattelin, että kun ikävä ja yksinäisyys iskee kyntensä kiinni voisin lohduttautua lukemalla niitä. Toisin kävi, kaipaus veti minua vieläkin syvemmälle joka kerta kun aloin lukemaan niitä.
Olin todella surullinen, ja aika oli jo alkanut tehdä tehtäväänsä sen suhteen, että olin jo alkanut unohtaa esim. miltä hän tuoksui, miltä kosketus tuntui… silloin tajusin, että ne fyysiset muistot joihin pystyin vaikuttamaan on tuhottava ja minun on PAKKO päästää irti hänestä koska hän ei todellakaan halua tulla takaisin. Hävitin kyyneleet silmissä kaiken mihin itse pystyin vaikuttamaan… muistot kuitenkin jäisivät ja niistä en pääse eroon vaikka haluaisinkin.
Vaikka elämä on hiukan helpottanut, toivoisin, että minulle tulisi totaalinen muistin menetys. Muistot nostattavat kaipauksen joskus vieläkin niin suureksi, että purskahdan itkuun.

Kun oli jo tiedossa, ettei hän enää tule takaisin ja näin hänet viimeisen kerran kiitin häntä, kiitin siitä, että nyt tiedän mitä on rakkaus. En ollut kokenut muissa suhteissani mitään niin syvää ja merkityksellistä kuin hänen kanssaan, ja siksi kai tämä on niin vaikeaa.

On käsittämätöntä kuinka kaikin puolin toimiva suhde vain loppuu. Eihän siinä ole mitään järkeä… näin me tunteella elävät yksilöt sen koemme, ne jotka eivät ymmärrä, halua, tai voi jättää järkeä narikkaan pystyvät tekemään hyvinkin brutaaleja tekoja.
Ei toisen jättäminen kylmästi ole oikein kypsää käytöstä, ja olenkin omalta osaltani pyrkinyt rehellisesti pohtimaan, miksi näin kävi ja olen tullut siihen tulokseen, että lähelläni oli jälleen kerran korostuneet narsistiset piirteet omaava yksilö.
Kaikissa meissä elää pieni narsisti, mutta toisilla minä keskeisyys korostuu enemmän, ja kun ei olla mihinkään tyytyväisiä mennään aidan toiselle puolelle jossa ruoho on vain hetken vihreämpää.

Rakkaus on tahdon asia! Tahtoko sitä vaalia silloinkin, kun tuntuu, ettei tästä mitään tule.

Lue lisää

Kiitos tuosta. Olet niin oikeassa ja niin järkevän tuntuinen. Niin minäkin olen. X sanoi, aina että olen rva Äly. hmmm. Niin pitää repiä itsensä irti, juuri siksi, että en saa häneltä enää mitään. Asiat eivät palaa entiselleen. Äsken juuri kävin hänen kanssaan pitkän keskustelun mesessä. Sanoi, että nyt kaikilla on paha mieli. Hmm tarkoitti, että minä tunteineni sain hänelle pahan mielen kun kerroin, mitä asiat olen kokenut. Ei pysty ottamaan vastaan, ei vastaamaan mihinkään. Ei halua katkaista meidän suhdetta kokonaan ts haluaa että olen jossain tavoitettavissa. Ehkä ei ihan kuitenkaan luota tulevaan uuteen suhteeseensa ja haluaa pitää minut varalla. Jos tuossa käy huonosti niin hänelle ei jää mitään. Olin hänen läheisin ystävänsä vuosia.
Luin äsken nimimerkki Garinin viestin.
Älä sano, että rakastat minua. Rakasta minua!".
ja tämä - Mieti tarkkaan, kumpaa rakastat enemmän: Itsesi luomaa illuusiota ihmisestä, joka puukotti selkääsi, vai ihmistä, joka vain puukotti selkääsi?
Nämä laittoi miettimään. Ja että narsisitisia piirteitä hänessä on. Ostin kirjan "Rakastuin narsistiin".
Löysin sieltä paljon itseäni ja häntä. Narsisti koukuttaa eniten ja narsistista on vaikeinta irrottautua.
Narsisti on maailman ihanin ihminen, liian hyvää ollakseen totta. Ja sitten ihan toisenlainen,
Narsisti jättää kuin nallin kalliolle. Ja nostaa kauniilla sanoilla ja rakkaudentunnustuksilla johonkin sfääreihin. Ainakin minä sain kuulla joka päivä kuinka rakas, ihana ja kaikkea olen.
Olen myös tehnyt tuon. Olen kiittänyt häntä elämäni ihmeellisemmästä kokemukseta, oli kuin elokuvissa. Kirjoitin tosi kauniin meilin. Itse olin ihan tippalinssissä;). Hän ei sanonut mitään. Oli kuulemma lukenut.Eihän tässä järkeä ole. Mutta sen tiedän, että en halua enää tunnemaailmaltaan epävakaata tuuliviiriä, vaikka olisi kuinka ihana. Mistähän sen näkee?

ak kirjoitti:

Kiitos tuosta. Olet niin oikeassa ja niin järkevän tuntuinen. Niin minäkin olen. X sanoi, aina että olen rva Äly. hmmm. Niin pitää repiä itsensä irti, juuri siksi, että en saa häneltä enää mitään. Asiat eivät palaa entiselleen. Äsken juuri kävin hänen kanssaan pitkän keskustelun mesessä. Sanoi, että nyt kaikilla on paha mieli. Hmm tarkoitti, että minä tunteineni sain hänelle pahan mielen kun kerroin, mitä asiat olen kokenut. Ei pysty ottamaan vastaan, ei vastaamaan mihinkään. Ei halua katkaista meidän suhdetta kokonaan ts haluaa että olen jossain tavoitettavissa. Ehkä ei ihan kuitenkaan luota tulevaan uuteen suhteeseensa ja haluaa pitää minut varalla. Jos tuossa käy huonosti niin hänelle ei jää mitään. Olin hänen läheisin ystävänsä vuosia.
Luin äsken nimimerkki Garinin viestin.
Älä sano, että rakastat minua. Rakasta minua!".
ja tämä - Mieti tarkkaan, kumpaa rakastat enemmän: Itsesi luomaa illuusiota ihmisestä, joka puukotti selkääsi, vai ihmistä, joka vain puukotti selkääsi?
Nämä laittoi miettimään. Ja että narsisitisia piirteitä hänessä on. Ostin kirjan "Rakastuin narsistiin".
Löysin sieltä paljon itseäni ja häntä. Narsisti koukuttaa eniten ja narsistista on vaikeinta irrottautua.
Narsisti on maailman ihanin ihminen, liian hyvää ollakseen totta. Ja sitten ihan toisenlainen,
Narsisti jättää kuin nallin kalliolle. Ja nostaa kauniilla sanoilla ja rakkaudentunnustuksilla johonkin sfääreihin. Ainakin minä sain kuulla joka päivä kuinka rakas, ihana ja kaikkea olen.
Olen myös tehnyt tuon. Olen kiittänyt häntä elämäni ihmeellisemmästä kokemukseta, oli kuin elokuvissa. Kirjoitin tosi kauniin meilin. Itse olin ihan tippalinssissä;). Hän ei sanonut mitään. Oli kuulemma lukenut.Eihän tässä järkeä ole. Mutta sen tiedän, että en halua enää tunnemaailmaltaan epävakaata tuuliviiriä, vaikka olisi kuinka ihana. Mistähän sen näkee?

Lue lisää

Luin tekstiäsi kuin olisin itse sen kirjoittanut, niin samankaltainen kokemukseni on.
Tuo asioiden kääntäminen toisen syyksi, eli kun kerroit, että hän kertoikaikilla olevan paha mieli…
Voi vain kysyä, että miksiköhän näin on?! Eeikö hän valinnallaan aiheuttanut sen!? Olisihan hänen otettava siitä myös vastuu, vaan eiväthän nuo tuon tyyliset ihmiset sitä tee, vika on AINA toisessa teet sitten mitä tahansa = annat anteeksi, yrität ymmärtää, suutut asiasta tai yrität mennä vaikka umpisolmuun!

Kerroit, että hän ei halua katkaista kokonaan välejä, että olet jossain tavoitettavissa. Tuo VAARALLISTA!
Kerron nyt mitä ajattelen: hän pitää sinua vara panona jos sattuu, että sukset menee ristiin uuden kanssa, niin on joku jonka olkapäätä olemassa ja jolta hakemaan sääli seksiä.
Tyydyttääkö sinua se, että olet vain varalla? Eihän sinun kuulu kantaa huolta siitä jos hän yksin! Hän itse otti sen riskin lähtiessään sinun luotasi, että voi jäädä yksin (niin siis vain siinä tapauksessa mikäli sinä ymmärrät tehdä rajat hänelle).
En tarkoita loukata sinua tuolla edellä kirjoittamallani, vaan kun olen elänyt suhteessani lähes saman tilanteen, niin tiedän mistä kirjoitan.

Exäni ehdotti samaa, mutta en suostunut, koska tahdoin kaiken, tai sitten en mitään.
Sanoin hänelle, että hänellä on puhelimessaan nro:ita ihan tarpeeksi, joten minun ei tarvitse enää jatkaa listaa jäämällä roikkumaan epävarmuuteen soittaako/palaako hän vai ei.
Itkien hän usein ennen lopullista eroa lupasi minulle, että kyllä tämä suhde alkaa toimia, kunhan hän saa kovaa maata jalkojensa alle, että hän rakastaa minua ja haluaa tämän suhteen takaisin toimivaksi!
Oli vain muutamia ”pieniä” ongelmia: ensinnäkin hän ei halunnut päästä kovalle maalle (ei ollut valmis luopumaan suhteestaan) sekä toisena ongelmana oli , että puheet ja teot olivat kaksi eri asiaa: lupauksista ei tarvinnut pitää kiinni ja valkoiset valheet olivat sallittuja hänelle. Kun hän jäi näistä kiinni, vikahan löytyi aina minusta milloin mistäkin kohtaa.

Toisaalta ei pettäjäkään ole tunteeton. Yhtä lailla häntä jäytää syyllisyys ja huono omatunto, mutta hän pääsee niistä vain ”helpommin eroon”, kun ei ole yksin…

En sano, etteikö pettämisestä (ja siitä seuraavasta erosta, jos ero tapahtuu) vielä voisi palata takaisin yhteen ja toimivaan parisuhteeseen, mutta sen toteutumiseen tarvitaan VALTAVAA henkistä kasvua molemmilta.
Siihen tarvitaan molempien tahtoa korjata asioita ja kestää arjen vastoinkäymisiä. Pettäjän ei käytännössä (juurikaan) saa tehdä mitään sellaista joka herättäisi epäilyjä ja hänen on pystyttävä antamaan anteeksi itselleen, ja petetyn on pystyttävä antamaan anteeksi, enkä tarkoita tässä vain sanaa –anteeksi-, vaan on pystyttävä antamaan SYDÄMESSÄÄN anteeksi ja puhdistettava pöytä KOKONAAN menneisyyden tapahtumista!
Ei siitä mitään tule, jos yhteen palataan, ja jokaisen pienenkin riidanpoikasen yhteydessä nostetaan esiin tuo sama asia, tai pahimmillaan riita tehdään tuosta pettämisestä.
Yhteisen elämä uudelleen kokoaminen vie aikaa, ja sen toteutumiseen tarvitaan TEKOJA MOLEMMILTA!!!

Mieti tarkkaan ja punnitse mikä sinulle on tärkeää, ja onko hän todella sen arvoinen, että suostut roikkumaan varalla!
Kerroin tuossa aiemmin, että tahdoin kaiken tai sitten en mitään, sillä oli todella loukkaavaa, että yht´äkkiä minusta yritettiin tehdä kakkos naista. Olin omassa suhteessani ikään kuin ulkopuolinen, se kolmas pyörä. Mikäli olisin suostunut roikkumaan varalla, olisin ollut samanlainen kuin nuo muut, tai hän, joka vei paikkani.Tiesin, että exä olisi pettänyt kanssani uutta kumppaniaan, mikäli olisin antanut siihen tilaisuuden, ja sehän olisi tullut viimeistään ajan kanssa, ja sitä en halunnut.

Tehdessäni päätöstä punnitsin mielessäni usein sitä kumpi on parempi, elää huonossa parisuhteessa vai kokonaan ilman suhdetta ja päädyin jälkimmäiseen, vaikkakin se kipeää teki. Mietin itseäni ja oman arvon tuntoa! Vaikka rakastin häntä eniten silloin, kun hän sitä vähiten ansaitsi, eikä sekään riittänyt en suostunut olemaan enää pidempään kynnysmatto.

Kuten kirjoitin 1965:lle, että olen vauhdilla kasannut muurin takaisin ympärilleni (jonka exä pystyi aikoinaan murtamaan), enkä enää kovin herkästi päästä ketään lähelleni; että näin on hyvä. Ei tarvitse enää pelätä kipua, vaikka toisinaan kaipaankin kipeästi toisen ihmisen läheisyyttä, mutta kun en enää uskalla…

Heitit viimeisenä kysymyksen, että mistä näkee onko ihminen tasapainoinen vai ei.
Ei kai sitä voi nähdä, ainoastaan voi yrittää suojata itseään sillä, ettei rakastuisi kovin nopeasti, ja antaisi suhteen kehittyä liian nopeasti liian syväksi ja, että ei päästä liian helposti toista tulemaan liian lähelle, jotta ajan kanssa voisi katsoa mikä toinen todella on. Sitä en tiedä pystyykö tunteella elävä yksilö hallitsemaan tunteitaan ja laskelmoimaan niin kylmästi ja, että onko se edes normaalia käytöstä muille, kuin tunnevammaisille narskuille.

Koetahan ystäväiseni jaksaa, ja tee päätöksesi sydämesi viisaudella!

Yön Kuningatar kirjoitti:

Luin tekstiäsi kuin olisin itse sen kirjoittanut, niin samankaltainen kokemukseni on.
Tuo asioiden kääntäminen toisen syyksi, eli kun kerroit, että hän kertoikaikilla olevan paha mieli…
Voi vain kysyä, että miksiköhän näin on?! Eeikö hän valinnallaan aiheuttanut sen!? Olisihan hänen otettava siitä myös vastuu, vaan eiväthän nuo tuon tyyliset ihmiset sitä tee, vika on AINA toisessa teet sitten mitä tahansa = annat anteeksi, yrität ymmärtää, suutut asiasta tai yrität mennä vaikka umpisolmuun!

Kerroit, että hän ei halua katkaista kokonaan välejä, että olet jossain tavoitettavissa. Tuo VAARALLISTA!
Kerron nyt mitä ajattelen: hän pitää sinua vara panona jos sattuu, että sukset menee ristiin uuden kanssa, niin on joku jonka olkapäätä olemassa ja jolta hakemaan sääli seksiä.
Tyydyttääkö sinua se, että olet vain varalla? Eihän sinun kuulu kantaa huolta siitä jos hän yksin! Hän itse otti sen riskin lähtiessään sinun luotasi, että voi jäädä yksin (niin siis vain siinä tapauksessa mikäli sinä ymmärrät tehdä rajat hänelle).
En tarkoita loukata sinua tuolla edellä kirjoittamallani, vaan kun olen elänyt suhteessani lähes saman tilanteen, niin tiedän mistä kirjoitan.

Exäni ehdotti samaa, mutta en suostunut, koska tahdoin kaiken, tai sitten en mitään.
Sanoin hänelle, että hänellä on puhelimessaan nro:ita ihan tarpeeksi, joten minun ei tarvitse enää jatkaa listaa jäämällä roikkumaan epävarmuuteen soittaako/palaako hän vai ei.
Itkien hän usein ennen lopullista eroa lupasi minulle, että kyllä tämä suhde alkaa toimia, kunhan hän saa kovaa maata jalkojensa alle, että hän rakastaa minua ja haluaa tämän suhteen takaisin toimivaksi!
Oli vain muutamia ”pieniä” ongelmia: ensinnäkin hän ei halunnut päästä kovalle maalle (ei ollut valmis luopumaan suhteestaan) sekä toisena ongelmana oli , että puheet ja teot olivat kaksi eri asiaa: lupauksista ei tarvinnut pitää kiinni ja valkoiset valheet olivat sallittuja hänelle. Kun hän jäi näistä kiinni, vikahan löytyi aina minusta milloin mistäkin kohtaa.

Toisaalta ei pettäjäkään ole tunteeton. Yhtä lailla häntä jäytää syyllisyys ja huono omatunto, mutta hän pääsee niistä vain ”helpommin eroon”, kun ei ole yksin…

En sano, etteikö pettämisestä (ja siitä seuraavasta erosta, jos ero tapahtuu) vielä voisi palata takaisin yhteen ja toimivaan parisuhteeseen, mutta sen toteutumiseen tarvitaan VALTAVAA henkistä kasvua molemmilta.
Siihen tarvitaan molempien tahtoa korjata asioita ja kestää arjen vastoinkäymisiä. Pettäjän ei käytännössä (juurikaan) saa tehdä mitään sellaista joka herättäisi epäilyjä ja hänen on pystyttävä antamaan anteeksi itselleen, ja petetyn on pystyttävä antamaan anteeksi, enkä tarkoita tässä vain sanaa –anteeksi-, vaan on pystyttävä antamaan SYDÄMESSÄÄN anteeksi ja puhdistettava pöytä KOKONAAN menneisyyden tapahtumista!
Ei siitä mitään tule, jos yhteen palataan, ja jokaisen pienenkin riidanpoikasen yhteydessä nostetaan esiin tuo sama asia, tai pahimmillaan riita tehdään tuosta pettämisestä.
Yhteisen elämä uudelleen kokoaminen vie aikaa, ja sen toteutumiseen tarvitaan TEKOJA MOLEMMILTA!!!

Mieti tarkkaan ja punnitse mikä sinulle on tärkeää, ja onko hän todella sen arvoinen, että suostut roikkumaan varalla!
Kerroin tuossa aiemmin, että tahdoin kaiken tai sitten en mitään, sillä oli todella loukkaavaa, että yht´äkkiä minusta yritettiin tehdä kakkos naista. Olin omassa suhteessani ikään kuin ulkopuolinen, se kolmas pyörä. Mikäli olisin suostunut roikkumaan varalla, olisin ollut samanlainen kuin nuo muut, tai hän, joka vei paikkani.Tiesin, että exä olisi pettänyt kanssani uutta kumppaniaan, mikäli olisin antanut siihen tilaisuuden, ja sehän olisi tullut viimeistään ajan kanssa, ja sitä en halunnut.

Tehdessäni päätöstä punnitsin mielessäni usein sitä kumpi on parempi, elää huonossa parisuhteessa vai kokonaan ilman suhdetta ja päädyin jälkimmäiseen, vaikkakin se kipeää teki. Mietin itseäni ja oman arvon tuntoa! Vaikka rakastin häntä eniten silloin, kun hän sitä vähiten ansaitsi, eikä sekään riittänyt en suostunut olemaan enää pidempään kynnysmatto.

Kuten kirjoitin 1965:lle, että olen vauhdilla kasannut muurin takaisin ympärilleni (jonka exä pystyi aikoinaan murtamaan), enkä enää kovin herkästi päästä ketään lähelleni; että näin on hyvä. Ei tarvitse enää pelätä kipua, vaikka toisinaan kaipaankin kipeästi toisen ihmisen läheisyyttä, mutta kun en enää uskalla…

Heitit viimeisenä kysymyksen, että mistä näkee onko ihminen tasapainoinen vai ei.
Ei kai sitä voi nähdä, ainoastaan voi yrittää suojata itseään sillä, ettei rakastuisi kovin nopeasti, ja antaisi suhteen kehittyä liian nopeasti liian syväksi ja, että ei päästä liian helposti toista tulemaan liian lähelle, jotta ajan kanssa voisi katsoa mikä toinen todella on. Sitä en tiedä pystyykö tunteella elävä yksilö hallitsemaan tunteitaan ja laskelmoimaan niin kylmästi ja, että onko se edes normaalia käytöstä muille, kuin tunnevammaisille narskuille.

Koetahan ystäväiseni jaksaa, ja tee päätöksesi sydämesi viisaudella!

Lue lisää

Olet aivan oikeassa, yhteys poikki kokonaan on minulle paras vaihtoehto, mutta vaikeaa se on.
Kun jostain kumman syysta ne kaikkein ihanimmat asiat nousee mieleen. Ne hetket, joissa tunsin olevani taysin onnellinen. Mietin menneita kesalla, ja ajattelin kuinka uskomatonta on, etta
ei ole mitaan tuskaa ja ahdistusta, vaan taydellisen hyva olo. Enpa tiennyt mita oli tulossa.
Han on jattanyt minut ennenkin eli tama on kertauskurssi:).
Aika jannaan on, etta jarki sanoo ja tietaa kaikki oikeat ratkaisut mutta nuo tunteet hanaa vastaa.
Ihan kuin loppuelamani olisi kiinni tasta ihmisesta, joka kuitenkin tosiasiassa jatti kuin nallin kalliolle.
Kavin terapiassa eilen. Tuttu terapeutti, olen ollut saman henkilon takia siella ennenkin.
Nyt ensiimaista kertaa puhuin ihan taysin rehellisesti menneista.
En tieda tiedatko, mita on laheisriippuvuus. Molemmat ollaan ilmeisesti sellaisia, X erilaiila kun mina. Mina olen aina ollut lasna, auttanut ja ymmartanyt ihan liikaa. Ollut ylivastuullinen ja han alivastuullinen. Nyt han on loytanyt uuden paapojan ja huolenpitajan. Lisaksi hanessa on runsaasti anrsistisisa piirteita. Tuo, etta on mielettoman ihana, saa tuntemaan oikeeksi kuningattareksi, kauniiksi ja ihanaksi. Tuntuu ihanalta, vaikka ei ihan kaikki ylistys totta olekaan.
Terapeutti sanoi, etta kuinka kauan kannat tata ihmista mukanasi. Hanelle taydellinen tilanne, hanella on uusi mutta koska kaikkien vuosien aikana olen ollut aina olemassa, vannonut etten ikina jata, ei halua minua menettaa. Ei tietenkaan.
Mutta kiitos kannustuksesta. Oikeasti taalta saa apua ja vertaistukea. Nyt pitaa lahtea toihin

ak kirjoitti:

Olet aivan oikeassa, yhteys poikki kokonaan on minulle paras vaihtoehto, mutta vaikeaa se on.
Kun jostain kumman syysta ne kaikkein ihanimmat asiat nousee mieleen. Ne hetket, joissa tunsin olevani taysin onnellinen. Mietin menneita kesalla, ja ajattelin kuinka uskomatonta on, etta
ei ole mitaan tuskaa ja ahdistusta, vaan taydellisen hyva olo. Enpa tiennyt mita oli tulossa.
Han on jattanyt minut ennenkin eli tama on kertauskurssi:).
Aika jannaan on, etta jarki sanoo ja tietaa kaikki oikeat ratkaisut mutta nuo tunteet hanaa vastaa.
Ihan kuin loppuelamani olisi kiinni tasta ihmisesta, joka kuitenkin tosiasiassa jatti kuin nallin kalliolle.
Kavin terapiassa eilen. Tuttu terapeutti, olen ollut saman henkilon takia siella ennenkin.
Nyt ensiimaista kertaa puhuin ihan taysin rehellisesti menneista.
En tieda tiedatko, mita on laheisriippuvuus. Molemmat ollaan ilmeisesti sellaisia, X erilaiila kun mina. Mina olen aina ollut lasna, auttanut ja ymmartanyt ihan liikaa. Ollut ylivastuullinen ja han alivastuullinen. Nyt han on loytanyt uuden paapojan ja huolenpitajan. Lisaksi hanessa on runsaasti anrsistisisa piirteita. Tuo, etta on mielettoman ihana, saa tuntemaan oikeeksi kuningattareksi, kauniiksi ja ihanaksi. Tuntuu ihanalta, vaikka ei ihan kaikki ylistys totta olekaan.
Terapeutti sanoi, etta kuinka kauan kannat tata ihmista mukanasi. Hanelle taydellinen tilanne, hanella on uusi mutta koska kaikkien vuosien aikana olen ollut aina olemassa, vannonut etten ikina jata, ei halua minua menettaa. Ei tietenkaan.
Mutta kiitos kannustuksesta. Oikeasti taalta saa apua ja vertaistukea. Nyt pitaa lahtea toihin

Lue lisää

tuosta edellisestä. kirjotan läppäri polvilla, hämärässä, likinäköinen ja lukihärö.
Siitä johtuu virheet. Pahoillani

ak kirjoitti:

tuosta edellisestä. kirjotan läppäri polvilla, hämärässä, likinäköinen ja lukihärö.
Siitä johtuu virheet. Pahoillani

Hih,hih:) naureskelen kirjoitusvirheitä, en sinun vaan omiani!
Sen siitä saa kun aamu yöllä väittää itselleen kiven kovaan, ettei mua väsytä! Loppua kohden onneksi hiukan laatu parani tälläkin lukihäiriöisellä sillä likinäön piikkiin en enää voi laittaa, kun kävin silmäni korjauttamassa laserilla:)

Kiitos kiittäjälle! On mukavaa kuulla, että elämänkokemuksestai voi olla apua sinullekin. Jatketaan vain tätä tonkimista, sillä auttaa tämä kirjoittaminen itseänikin näkemään tapahtunutta paremmin.

Juu-u, siitä läheisriippuvuudesta, ja miellyttämisen halusta.
Tuossa alla on lainaus jonka on kirjoittanut VTM Annikka Taitto lapsi- ja perhekonsultti. Mielestäni tärkeintä on kuten tuosa ensimmäisen kappaleen viimeisessä lauseessa sanotaan: erottaa läheisriippuvuus terveestä riippuvuudesta.

Olen itsekin pohdiskellut tuota riippuvuus juttua tämän parisuhteen jälkeen, kun siitä ei ole helppo päästä irti, että olenko läheisriippuvainen? Voin kuitenkin sanoa etten ole, vaikka moni sitä minulle on tyrkyttänyt (eivät ole kokeneet eroa, joten se siitä, sillä olen sitä mieltä yleensäkin, että ne jotka vähiten tietävät ovat eniten äänessä). Olen sanonut heille, että pistääpä omalle kohdalle ko. tapahtuman, miten he itse reagoisivat?
On kait se on heidänkin mielestään normaalia, että kaipaan yhä ja kipuilen, enkä saa kuin ajan kanssa jäsennettyä koko tämän tapahtuman itselleni. MINÄ koin yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja olin sitoutunut, koska minulle myös annettiin ymmärtää, että asiat ovat sitä kuin miltä ne näyttivät olevan ja tuntuivat, että myös hän koki samoja asioita ja sitten yht´äkkiä, täysin puun takaa tulee tieto muutamalla sanalla aamiaispöydässä, että tämä on tässä ja kaiken lisäksi se kaikki myös loppui siihen. Elämältä putosi pohja, katto tuli alas ja seinät kaatuivat, kivijalastakaan ei jäänyt jäljelle kuin pöly… tulevaisuuden suunnitelmat menivät solmuun, elämän tarkoituksellisuus hämärtyi ja kaikki tuntui niin epätodelliselta kun häneen ei saanut enää minkäänlaista ”otetta”.
Eihän tämä ikävä ja tuska hellitä kuin vasta sitten, kun muistotkin on pesty kyynelissä niin monta kertaa, että ne haalistuvat.
”Läheisriippuvuus on ilmiö, jossa ihminen on pakonomaisen riippuvainen toisesta ihmisestä - usein puolisosta, lähimmäisestä tai asiakkaasta. Läheisriippuvuus on tärkeää erottaa terveestä riippuvuudesta, jota ovat mm. yhteenkuuluvuuden tunne ja sitoutuminen.
Läheisriippuvuuteen liittyvät piirteet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat suuresti äärilaidasta toiseen. Läheisriippuvainen voi olla toisaalta hyvin epävarma, epäitsenäinen, pelokas ja takertuva. Tällainen ihminen miellyttää toisia ja häntä ohjaavat toisten ihmisten tarpeet. Hän myös vähättelee itseään. Usein hän kysyy, mitä mieltä muut ovat hänestä. Hän muuttaa mielipiteitään ja arvojaan toisten mukaan ja hakee näin hyväksyntää ja turvaa.
Toinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille.
Läheisriippuvuuden taustalla ovat usein heikko käsitys omasta itsestä ja huono itsetunto. Pelätessään hylätyksi tulemista läheisriippuvainen ei pysty sanomaan toisille ei. Siksi häntä voidaan käyttää hyväksi joko ihmissuhteissa tai työssä. Hänen on vaikea olla tasavertaisessa suhteessa toisiin ihmisiin, eikä hän kestä yksin jäämistä. Toisaalta hän voi eristäytyä läheisyyden pelossa. Tärkeimpänä tekijänä ovat emotionaaliset ongelmat. Läheisriippuvuudesta kärsivän on vaikea tiedostaa omia tunteitaan ja tarpeitaan. Siksi hän usein masentuu, stressaantuu tai menettää elämänhalunsa.
Läheisriippuvuuden kehittymisen taustalla voi olla lapsuudenaikaisia kokemuksia hylätyksi tulemisesta, turvattomuudesta, tuen ja rohkaisun puutteesta, vanhempien liiallisista vaatimuksista tai sitomisesta tai toisaalta liiallisesta sallimisesta. Läheisriippuvainen voi olla päihdeongelmaisen lapsi tai puoliso. Usein hän työskentelee hoitoalalla.”
…Että ei se aina läheisriippuvuutta ole kun pyyteettömästi on rakastanut…

Yön Kuningatar kirjoitti:

Hih,hih:) naureskelen kirjoitusvirheitä, en sinun vaan omiani!
Sen siitä saa kun aamu yöllä väittää itselleen kiven kovaan, ettei mua väsytä! Loppua kohden onneksi hiukan laatu parani tälläkin lukihäiriöisellä sillä likinäön piikkiin en enää voi laittaa, kun kävin silmäni korjauttamassa laserilla:)

Kiitos kiittäjälle! On mukavaa kuulla, että elämänkokemuksestai voi olla apua sinullekin. Jatketaan vain tätä tonkimista, sillä auttaa tämä kirjoittaminen itseänikin näkemään tapahtunutta paremmin.

Juu-u, siitä läheisriippuvuudesta, ja miellyttämisen halusta.
Tuossa alla on lainaus jonka on kirjoittanut VTM Annikka Taitto lapsi- ja perhekonsultti. Mielestäni tärkeintä on kuten tuosa ensimmäisen kappaleen viimeisessä lauseessa sanotaan: erottaa läheisriippuvuus terveestä riippuvuudesta.

Olen itsekin pohdiskellut tuota riippuvuus juttua tämän parisuhteen jälkeen, kun siitä ei ole helppo päästä irti, että olenko läheisriippuvainen? Voin kuitenkin sanoa etten ole, vaikka moni sitä minulle on tyrkyttänyt (eivät ole kokeneet eroa, joten se siitä, sillä olen sitä mieltä yleensäkin, että ne jotka vähiten tietävät ovat eniten äänessä). Olen sanonut heille, että pistääpä omalle kohdalle ko. tapahtuman, miten he itse reagoisivat?
On kait se on heidänkin mielestään normaalia, että kaipaan yhä ja kipuilen, enkä saa kuin ajan kanssa jäsennettyä koko tämän tapahtuman itselleni. MINÄ koin yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja olin sitoutunut, koska minulle myös annettiin ymmärtää, että asiat ovat sitä kuin miltä ne näyttivät olevan ja tuntuivat, että myös hän koki samoja asioita ja sitten yht´äkkiä, täysin puun takaa tulee tieto muutamalla sanalla aamiaispöydässä, että tämä on tässä ja kaiken lisäksi se kaikki myös loppui siihen. Elämältä putosi pohja, katto tuli alas ja seinät kaatuivat, kivijalastakaan ei jäänyt jäljelle kuin pöly… tulevaisuuden suunnitelmat menivät solmuun, elämän tarkoituksellisuus hämärtyi ja kaikki tuntui niin epätodelliselta kun häneen ei saanut enää minkäänlaista ”otetta”.
Eihän tämä ikävä ja tuska hellitä kuin vasta sitten, kun muistotkin on pesty kyynelissä niin monta kertaa, että ne haalistuvat.
”Läheisriippuvuus on ilmiö, jossa ihminen on pakonomaisen riippuvainen toisesta ihmisestä - usein puolisosta, lähimmäisestä tai asiakkaasta. Läheisriippuvuus on tärkeää erottaa terveestä riippuvuudesta, jota ovat mm. yhteenkuuluvuuden tunne ja sitoutuminen.
Läheisriippuvuuteen liittyvät piirteet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat suuresti äärilaidasta toiseen. Läheisriippuvainen voi olla toisaalta hyvin epävarma, epäitsenäinen, pelokas ja takertuva. Tällainen ihminen miellyttää toisia ja häntä ohjaavat toisten ihmisten tarpeet. Hän myös vähättelee itseään. Usein hän kysyy, mitä mieltä muut ovat hänestä. Hän muuttaa mielipiteitään ja arvojaan toisten mukaan ja hakee näin hyväksyntää ja turvaa.
Toinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille.
Läheisriippuvuuden taustalla ovat usein heikko käsitys omasta itsestä ja huono itsetunto. Pelätessään hylätyksi tulemista läheisriippuvainen ei pysty sanomaan toisille ei. Siksi häntä voidaan käyttää hyväksi joko ihmissuhteissa tai työssä. Hänen on vaikea olla tasavertaisessa suhteessa toisiin ihmisiin, eikä hän kestä yksin jäämistä. Toisaalta hän voi eristäytyä läheisyyden pelossa. Tärkeimpänä tekijänä ovat emotionaaliset ongelmat. Läheisriippuvuudesta kärsivän on vaikea tiedostaa omia tunteitaan ja tarpeitaan. Siksi hän usein masentuu, stressaantuu tai menettää elämänhalunsa.
Läheisriippuvuuden kehittymisen taustalla voi olla lapsuudenaikaisia kokemuksia hylätyksi tulemisesta, turvattomuudesta, tuen ja rohkaisun puutteesta, vanhempien liiallisista vaatimuksista tai sitomisesta tai toisaalta liiallisesta sallimisesta. Läheisriippuvainen voi olla päihdeongelmaisen lapsi tai puoliso. Usein hän työskentelee hoitoalalla.”
…Että ei se aina läheisriippuvuutta ole kun pyyteettömästi on rakastanut…

Lue lisää

Juu, sinä et olekaan lähis (läheisriippuvainen). Mutta minä tunnistan kyllä paljon noista määritelmistä itseäni. En toki läheskään kaikkea. Osaan olla yksin ja on hyvä itsetunto.Enkä ole pakonomaisen riippuvainen kenestäkään.
Mutta teen ihan hirveästi asioita toisten puolesta, pidän huolta ihan kaikista paitsi itsestäni jne.J avaikea sanoa ei. Mari Huusko on myös kirjoittanut kirjan Hallintaa vai huolenpitoa. Kävin myös yhden talven ryhmässä. Minulla on varmaan vaikuttanut lapsuuden kokemukset. Piti ottaa vastuuta
hyvin pienenä ihan yli oman jaksamisen. Eli minusta kasvoi ylivastuullinen ja jotenkin kai huolenpitoa alitajuisesti tarvitsevat hakeutuvat luokseni. Niinkun nyt tämä x.
Nämä asiat on ihan oma juttunsa - olen tutkinut asioita ja itseäni samassa jo vuosia.
Eli tultiin terapeutin kanssa siihen tulokseen, että ei hän minua koskaan oikeasti rakastanut. Ei olisi jättänyt noin vaan yhden illan jälkeen (vaikka kuinka ihastuu, niin ei noin tehdä) jos rakastaa toista. Hän tarvitsi minua. Ja löysi uuden hoitajan ja huolenpitäjän. Oli miten oli, niitä ihania aikoja joita oli vuosien varrella on paljon nousee mieleen kokoajan ja pala nousee kurkkuun.
Olen todellisessa vaaravyöhykkeessä, etta lankean taas. Ilmoitti minulle, että hänellä on edelleen puhelimessa ica koodi nimeni kohdalla. Hmm. Ei uuden rakkaan vaan minun.
No heti sydämeni hyppäsi ilosta- hän välittää minusta. ihankuin olisin saanut huumetta, olo parani. Mutta kohta järki kulta puuttui asiaan, ja ilmoitti. Ei välitä, ei olisi jättänyt tylysti. Haluaa pitää sinut roikkumassa langan päässä.
Tällaista soutamista ja huopaamista. Ole onnellinen, että olet jo voiton puolella, jo vuosi mennyt. Minulla vasta kuukausi ja olen yhä ihan karrella. Mutta sinun tapaisesi naiset antavat toivoa, että kyllä hänestä eroon pääsen. Jostain syystä narsistista eroon pääseminen on paljon vaikeampaa kuin normaalista tasapainoisesta ihmisestä.

ak kirjoitti:

Juu, sinä et olekaan lähis (läheisriippuvainen). Mutta minä tunnistan kyllä paljon noista määritelmistä itseäni. En toki läheskään kaikkea. Osaan olla yksin ja on hyvä itsetunto.Enkä ole pakonomaisen riippuvainen kenestäkään.
Mutta teen ihan hirveästi asioita toisten puolesta, pidän huolta ihan kaikista paitsi itsestäni jne.J avaikea sanoa ei. Mari Huusko on myös kirjoittanut kirjan Hallintaa vai huolenpitoa. Kävin myös yhden talven ryhmässä. Minulla on varmaan vaikuttanut lapsuuden kokemukset. Piti ottaa vastuuta
hyvin pienenä ihan yli oman jaksamisen. Eli minusta kasvoi ylivastuullinen ja jotenkin kai huolenpitoa alitajuisesti tarvitsevat hakeutuvat luokseni. Niinkun nyt tämä x.
Nämä asiat on ihan oma juttunsa - olen tutkinut asioita ja itseäni samassa jo vuosia.
Eli tultiin terapeutin kanssa siihen tulokseen, että ei hän minua koskaan oikeasti rakastanut. Ei olisi jättänyt noin vaan yhden illan jälkeen (vaikka kuinka ihastuu, niin ei noin tehdä) jos rakastaa toista. Hän tarvitsi minua. Ja löysi uuden hoitajan ja huolenpitäjän. Oli miten oli, niitä ihania aikoja joita oli vuosien varrella on paljon nousee mieleen kokoajan ja pala nousee kurkkuun.
Olen todellisessa vaaravyöhykkeessä, etta lankean taas. Ilmoitti minulle, että hänellä on edelleen puhelimessa ica koodi nimeni kohdalla. Hmm. Ei uuden rakkaan vaan minun.
No heti sydämeni hyppäsi ilosta- hän välittää minusta. ihankuin olisin saanut huumetta, olo parani. Mutta kohta järki kulta puuttui asiaan, ja ilmoitti. Ei välitä, ei olisi jättänyt tylysti. Haluaa pitää sinut roikkumassa langan päässä.
Tällaista soutamista ja huopaamista. Ole onnellinen, että olet jo voiton puolella, jo vuosi mennyt. Minulla vasta kuukausi ja olen yhä ihan karrella. Mutta sinun tapaisesi naiset antavat toivoa, että kyllä hänestä eroon pääsen. Jostain syystä narsistista eroon pääseminen on paljon vaikeampaa kuin normaalista tasapainoisesta ihmisestä.

Lue lisää

Niin, ei kai tasapainoisesta ihmisestä välttämättä tarvitse eroon päästäkään…? tai jos ero tulee häneen voi säilyttää välit, sillä hän antaa aikaa ja jaksaa selvitellä asioita koska haluaa ne selväksi myös itselleen, toisin kuin tasapainottomammat yksilöt jotka menevät siitä mistä aita on matalin ja jäättävät ”taka oven” auki tai ainakin raolleen jos olisi tarvetta palata.

Uskon, että meistä ns. normaalin empatian/sympatian omaavista ihmisistä jokainen tunnistaa noita lähiksen piirteitä itsessään. Mulla sama juttu kuin sinulla, liian pienestä liian paljon vastuuta ja teen, tai oikeastaan tein aikoinaan liikaakin toisten puolesta enkä myöskään osannut sanoa ei.
Itseni rakastamisen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimisen opin vasta kantapään kautta. Väsyin töissä (hirveä vastuu, lomia en pystynyt pitämään siitä kiitos työnantajan yms…) viimein sain diagnoosin All over burnout. Eihän tuohon sairastu kuin vastuulliset kiltit yli-inhimilliset ihmiset jotka ovat lapsesta saakka oppineet olemaan vastuussa kaikesta ja siitä että tuo kaikki mitä se ikinä sitten sisältääkin tehdään kunnolla, eikä sinne päin.
Vuosien aikana, kun siitä suosta terapeutti tukenani rämmin ylös sentti sentiltä tajusin, ettei samaan voi palata, en enää selviäisi siitä jos uppoaisin. No tuo tuosta!

Sinulla on hyvä suhde terapeuttiisi, ja sehän on kaiken A&O ja, jos suhde on ollut pidempi aikainen on helpompaa edetä asioissa. Olen myös aloittamassa terapiaa, koska katsoin itseni kannalta tarpeelliseksi hakeutua avun piiriin… onhan sitä eletyssä elämässä paljon tapahtunut ja vaikka paljon on selvinnyt on siellä silti luurankoja olemassa…luulisin…

Se on totta mitä kerroit, ettei hän rakasta sinua, tai voisin sanoa että rakastaa, mutta omalla vääristyneellä tavallaan joka hänen mielestään on oikeaa rakkautta.
Niin, kun viimein suostuin myöntämään itselleni sen, etten ollut tärkeä hänelle, ettei hän rakastanut minua terveellä tavalla ja etten voi toista rakastaa ehjäksi (on ensin opittava rakastamaan itseään ennen kuin pystyy rakastamaan toista), kun nuo myönsin itselleni (ei muuten ollut helppo teko) vasta sen jälkeen jollain tavalla pääsin hiukan eteenpäin (tämä tapahtui vasta alku kesästä), mutta ei ikävä ole juurikaan hellittänyt.

Niin todellakin itselläni erosta lähes tulkoon 1,5 vuotta (mihin aika oikein katoaa) ja sinulla kuukausi joten ei ihme, että olet karrella ja sinun pitääkin olla vielä ja palan pitääkin nousta kurkkuun, kun muistot vievät sinut mennessään, sillä silloin tiedät, että sinulla on olemassa vielä tunteet!
Minkäs sinä sille voit, ettei kumppanisi pitänyt lupaustaan, että luulit eläväsi loppu elämäsi rakastamasi henkilön kanssa ja luotit häneen, niinhän parisuhteessa pitääkin elää luottaa ja uskoa, ei epäillä!

Juu-u niin tuttua tuo soutaminen ja huopaaminenkin on… meillä sama homma, ennen kuin laitoin rajat = kaikki tai ei mitään, mihinkään välimuotoon en suostunut! Vaikeaa se oli, todella raastavan vaikeaa!!!! Oli vain pakotettava itsensä pitämään selkäranka murtumattomana, vaikka koko ajan itketti, oli hillitön ikävä ja kaikkea mitä tuohon tilanteeseen nyt voi tuntemuksia kuvitella, ettei langennut lähettämään tekstaria tai spostia, mutta kaiken aikaa sitä vain odotti kuin hypnoosissa että saisi JUURI HÄNELTÄ yhteydenoton. Minulla meni noin kolme kuukautta hillitä itseäni ja sitten helpotti. Itkin kun tajusin silloin, että muististani oli alkanut hävitä tuon kolmen kuukauden hiljaiselon aikana sellaisia muistoja joita luulin pystyväni säilyttämään koska ne olivat NIIN tärkeitä! Niin vain aika alkoi tehdä tehtäväänsä, kun sille vain antoi luvan. Vieläkin, kun esim. spostia avaan kouraisee sydänalustaa kun pelon sekaisin tuntein mietin mitä jos siellä olisi häneltä viesti… toisaalta odotan sitä toisaalta pelkään…

Ei huolta ystäväiseni, ollaan onellisia ettei meillä ole on/off nappulaa vaan että osaamme tuntea vaikka se joskus tuntuisi olevan helvetillistäkin tuskaa sillä silloin tiedämme, että olemme ainakin lähes tulkoon normaalilla tunne tasolla varustettuja:)

Nii-in ne muistot, miksi sitä muistaakin vain ne ihanat jutut, ja jos muistaa niitä epämiellyttävämpiäkin, niin ei ne ainakaan niin pahoilta tunnu, hyvä kun nekin eivät muutu ihaniksi.. kummallinen on ihmisen mieli, kun tuollaisia kepposia tekee:)

Toivottavasti et lankea nyt, sillä todellakin olet vaara vyöhykkeessä. Toivon sinulle voimia jotta pystyisit asettamaan rajat, et hänen takiaan vaan itsesi takia!

Enkeleitä tuomaan voimia!!!!

Yön Kuningatar kirjoitti:

Niin, ei kai tasapainoisesta ihmisestä välttämättä tarvitse eroon päästäkään…? tai jos ero tulee häneen voi säilyttää välit, sillä hän antaa aikaa ja jaksaa selvitellä asioita koska haluaa ne selväksi myös itselleen, toisin kuin tasapainottomammat yksilöt jotka menevät siitä mistä aita on matalin ja jäättävät ”taka oven” auki tai ainakin raolleen jos olisi tarvetta palata.

Uskon, että meistä ns. normaalin empatian/sympatian omaavista ihmisistä jokainen tunnistaa noita lähiksen piirteitä itsessään. Mulla sama juttu kuin sinulla, liian pienestä liian paljon vastuuta ja teen, tai oikeastaan tein aikoinaan liikaakin toisten puolesta enkä myöskään osannut sanoa ei.
Itseni rakastamisen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimisen opin vasta kantapään kautta. Väsyin töissä (hirveä vastuu, lomia en pystynyt pitämään siitä kiitos työnantajan yms…) viimein sain diagnoosin All over burnout. Eihän tuohon sairastu kuin vastuulliset kiltit yli-inhimilliset ihmiset jotka ovat lapsesta saakka oppineet olemaan vastuussa kaikesta ja siitä että tuo kaikki mitä se ikinä sitten sisältääkin tehdään kunnolla, eikä sinne päin.
Vuosien aikana, kun siitä suosta terapeutti tukenani rämmin ylös sentti sentiltä tajusin, ettei samaan voi palata, en enää selviäisi siitä jos uppoaisin. No tuo tuosta!

Sinulla on hyvä suhde terapeuttiisi, ja sehän on kaiken A&O ja, jos suhde on ollut pidempi aikainen on helpompaa edetä asioissa. Olen myös aloittamassa terapiaa, koska katsoin itseni kannalta tarpeelliseksi hakeutua avun piiriin… onhan sitä eletyssä elämässä paljon tapahtunut ja vaikka paljon on selvinnyt on siellä silti luurankoja olemassa…luulisin…

Se on totta mitä kerroit, ettei hän rakasta sinua, tai voisin sanoa että rakastaa, mutta omalla vääristyneellä tavallaan joka hänen mielestään on oikeaa rakkautta.
Niin, kun viimein suostuin myöntämään itselleni sen, etten ollut tärkeä hänelle, ettei hän rakastanut minua terveellä tavalla ja etten voi toista rakastaa ehjäksi (on ensin opittava rakastamaan itseään ennen kuin pystyy rakastamaan toista), kun nuo myönsin itselleni (ei muuten ollut helppo teko) vasta sen jälkeen jollain tavalla pääsin hiukan eteenpäin (tämä tapahtui vasta alku kesästä), mutta ei ikävä ole juurikaan hellittänyt.

Niin todellakin itselläni erosta lähes tulkoon 1,5 vuotta (mihin aika oikein katoaa) ja sinulla kuukausi joten ei ihme, että olet karrella ja sinun pitääkin olla vielä ja palan pitääkin nousta kurkkuun, kun muistot vievät sinut mennessään, sillä silloin tiedät, että sinulla on olemassa vielä tunteet!
Minkäs sinä sille voit, ettei kumppanisi pitänyt lupaustaan, että luulit eläväsi loppu elämäsi rakastamasi henkilön kanssa ja luotit häneen, niinhän parisuhteessa pitääkin elää luottaa ja uskoa, ei epäillä!

Juu-u niin tuttua tuo soutaminen ja huopaaminenkin on… meillä sama homma, ennen kuin laitoin rajat = kaikki tai ei mitään, mihinkään välimuotoon en suostunut! Vaikeaa se oli, todella raastavan vaikeaa!!!! Oli vain pakotettava itsensä pitämään selkäranka murtumattomana, vaikka koko ajan itketti, oli hillitön ikävä ja kaikkea mitä tuohon tilanteeseen nyt voi tuntemuksia kuvitella, ettei langennut lähettämään tekstaria tai spostia, mutta kaiken aikaa sitä vain odotti kuin hypnoosissa että saisi JUURI HÄNELTÄ yhteydenoton. Minulla meni noin kolme kuukautta hillitä itseäni ja sitten helpotti. Itkin kun tajusin silloin, että muististani oli alkanut hävitä tuon kolmen kuukauden hiljaiselon aikana sellaisia muistoja joita luulin pystyväni säilyttämään koska ne olivat NIIN tärkeitä! Niin vain aika alkoi tehdä tehtäväänsä, kun sille vain antoi luvan. Vieläkin, kun esim. spostia avaan kouraisee sydänalustaa kun pelon sekaisin tuntein mietin mitä jos siellä olisi häneltä viesti… toisaalta odotan sitä toisaalta pelkään…

Ei huolta ystäväiseni, ollaan onellisia ettei meillä ole on/off nappulaa vaan että osaamme tuntea vaikka se joskus tuntuisi olevan helvetillistäkin tuskaa sillä silloin tiedämme, että olemme ainakin lähes tulkoon normaalilla tunne tasolla varustettuja:)

Nii-in ne muistot, miksi sitä muistaakin vain ne ihanat jutut, ja jos muistaa niitä epämiellyttävämpiäkin, niin ei ne ainakaan niin pahoilta tunnu, hyvä kun nekin eivät muutu ihaniksi.. kummallinen on ihmisen mieli, kun tuollaisia kepposia tekee:)

Toivottavasti et lankea nyt, sillä todellakin olet vaara vyöhykkeessä. Toivon sinulle voimia jotta pystyisit asettamaan rajat, et hänen takiaan vaan itsesi takia!

Enkeleitä tuomaan voimia!!!!

Lue lisää

Kiitos enkeleista, niita pyydan aina itsekin avukseni. Valilla Michaelia miekkanansa kanssa
katkaisemaan kaikki vaaranlaiset riippuvuudet. Kun luen sinun kirjoituksiasi tunnen itseni voimakkaaksi. Nain teen, ei yhteytta, ei mitaan ymmarrysta ja yli empatiaa. Terapeutti sanoi, etta se on minun suurin heikkous. Liika empattisuus. Auts kun sanoi tuon etta on koodannut minut edelleen laheisimmaksi puhelimeensa silla ICE koodilla, eli jos hanelle sattuu jotain minuun otetaan yhteytta, NIin menin sanomaan, etta tottakai, Olenhan mina olemassa. Hadan tullun aina.
Just joo, Osaa aina vetaa oikeasta narusta.Pah. Olin ulkona nuoren viisaan naisystavani kanssa jolla on myos samanlaisia kokemuksia. Sanoi, etta nyt jarki kateen, lopeta vastaaminen. Et saa muuta kuin pahan mielen, ei anna sinulle mitaan.
Kun tulin kotiin olin niin vahva. Tuli mieleen, etta en ole saanut hanesta mitaan muuta kun surua, tuskaa ja ahdistusta viime viikkoina. Hoh. Sitako haluan. Olenko jo tuska riippuvainen. Saanko siita jotain kickseja. No en tosiaankaan.
Tuli taas tanaan meseen. Meilla on paljon yhteisia ystavia ja halusi kertoa jotain. Jos puhutaan muista, ei mitaan henkilokohtaista, niin menee ihan hyvin ja rauhallisesti, Jos yhtaan mainitsen tunteista, kysyn miksi tai mainitsen uuudesta rakkaasta niin menee lukkoon tai saa raivarin. Ei siis pysty yhtaan kasittelemaan tunteita. Omituista.
No ainakin mina kasittelen ja perusteellisesti, joko hanen kanssaan tai ilman hanta.
Valilla mieleen tulee kosto ajatuksia. En osaa sanoa, miten kauan tuo uusi akkiromanssi kestaa. Mutta jos ei kesta, niin saa karsia samat tuskat kun mina. Tyhmaa ja eirakastavaa mutta inhimillista. Olen aina auttanut hanta kun asiat ovat menneet huonosti, Nyt sanoin, etta en ole pehmusteena jos tiput. Saat ihan tippua sementille. Olin naas ainoa ystava, sellainen oikea. No joo, omapahan on valintasa. Ei enaa minun elamaani,
Mutta viisas ystavani, Kiitos taas. Nukkumaan nyt. Onneksi sain nukuttua viime yona, pitkasta aikaa, Toivottavasti nytkin

ak kirjoitti:

Kiitos enkeleista, niita pyydan aina itsekin avukseni. Valilla Michaelia miekkanansa kanssa
katkaisemaan kaikki vaaranlaiset riippuvuudet. Kun luen sinun kirjoituksiasi tunnen itseni voimakkaaksi. Nain teen, ei yhteytta, ei mitaan ymmarrysta ja yli empatiaa. Terapeutti sanoi, etta se on minun suurin heikkous. Liika empattisuus. Auts kun sanoi tuon etta on koodannut minut edelleen laheisimmaksi puhelimeensa silla ICE koodilla, eli jos hanelle sattuu jotain minuun otetaan yhteytta, NIin menin sanomaan, etta tottakai, Olenhan mina olemassa. Hadan tullun aina.
Just joo, Osaa aina vetaa oikeasta narusta.Pah. Olin ulkona nuoren viisaan naisystavani kanssa jolla on myos samanlaisia kokemuksia. Sanoi, etta nyt jarki kateen, lopeta vastaaminen. Et saa muuta kuin pahan mielen, ei anna sinulle mitaan.
Kun tulin kotiin olin niin vahva. Tuli mieleen, etta en ole saanut hanesta mitaan muuta kun surua, tuskaa ja ahdistusta viime viikkoina. Hoh. Sitako haluan. Olenko jo tuska riippuvainen. Saanko siita jotain kickseja. No en tosiaankaan.
Tuli taas tanaan meseen. Meilla on paljon yhteisia ystavia ja halusi kertoa jotain. Jos puhutaan muista, ei mitaan henkilokohtaista, niin menee ihan hyvin ja rauhallisesti, Jos yhtaan mainitsen tunteista, kysyn miksi tai mainitsen uuudesta rakkaasta niin menee lukkoon tai saa raivarin. Ei siis pysty yhtaan kasittelemaan tunteita. Omituista.
No ainakin mina kasittelen ja perusteellisesti, joko hanen kanssaan tai ilman hanta.
Valilla mieleen tulee kosto ajatuksia. En osaa sanoa, miten kauan tuo uusi akkiromanssi kestaa. Mutta jos ei kesta, niin saa karsia samat tuskat kun mina. Tyhmaa ja eirakastavaa mutta inhimillista. Olen aina auttanut hanta kun asiat ovat menneet huonosti, Nyt sanoin, etta en ole pehmusteena jos tiput. Saat ihan tippua sementille. Olin naas ainoa ystava, sellainen oikea. No joo, omapahan on valintasa. Ei enaa minun elamaani,
Mutta viisas ystavani, Kiitos taas. Nukkumaan nyt. Onneksi sain nukuttua viime yona, pitkasta aikaa, Toivottavasti nytkin

Lue lisää

ICE nimesi edessä hmmmm… löysin sanan auts ja myöntymisen tehtävään…
Myönnyitkö vanhasta tottumuksesta, vai pelosta, että menetät hänet jos et suostu, vai siitä syystä, että haluat todella olla se jolle soitetaan jos jotain sattuu???

Ensiksi haluan sanoa sinulle tämän, että kun haet nyt itsellesi varmuutta pystyäksesi tekemään oikean päätöksen, voit kysyä ja kysytkin moneltakin mielipidettä ja neuvoa, ja he (myös minä) jopa antavat sinulle "vastauksen".
Jotkut ilmaisevat mielipiteensä ja neuvonsa todella painokkaasti ja toiset taas hiukan lempeämmällä tyylillä, mutta sinun on muistettava tämä:
kukaan neuvonantajistasi, ei voi elä elämääsi sekuntiakaan, kukaan heistä ei tunne/koe todellista tuskaasi hetkeäkään ja kukaan heistä ei joudu elämään tuon tekemäsi päätöksen kanssa, joten lopulta sinun on tehtävä päätös itse sisimmässäsi ja luotettava siihen että teit oikein. Kukaan muu ei lopulta ota vastuuta elämästäsi ja siinä tekemistäsi valinnoista ja niiden seurauksista, vaikka moni suoranaisesti neuvoo sinua tekemään juuri tietyllä tavalla.
Sinun on elettävä sen päätöksen kanssa mieluummin todellisessa tasapainossa, eli kuten olen sanonut sinulle aikaisemminkin: tee päätös sydämesi viisaudella, kyse on SINUN elämästäsi! Et voi ajatella mitä mieltä muut tai hän on päätöksestäsi.
Kysy itseltäsi mitä haluat tulevaisuudelta ja minkä laatuisena haluat sen, mitä se sitten ikinä onkaan; haluatko olla onnellinen, haluatko onnellisen tasapainoisen parisuhteen yms… ja mieti sitten voiko hän jota nyt kaipaat antaa sinulle todella sen mitä SINÄ HALUAT?
Tällä hetkellä toteutat kaiken sen mitä HÄN HALUAA!!!!!

Empatia on meidän rodun heikkous jonka tietyn tyyppiset luonteet joko vainuavat tai sitten jopa näkevät ja hakeutuvat seuraamme. Me sitten sinisilmäisesti uskomme kaiken mitä he sanovat ja kun alamme epäillä/kyseinalaistaa/udellakin jotain, niin he joko suuttuvat ja saavat meidät perääntymään, tai puhuvat meidät pyörryksiin emmekä enää edes halua muista olimmeko epäileviä… voi nunnunnuu!!!

Et ole mielestäni tuskariippuvainen, vaan olet petetty rakkaudessa ja kaipaat!
Yrität epätoivoisesti edelleenkin pitää kiinni niistä muutamasta säikeestä menneeseen joihin sinulla on vielä ote, koska hän antaa siihen mahdollisuuden pitämällä jonkinlaista toivoa sinussa yllä koska annat mahdollisuuden hänelle pitää tuota ”takaovea sepposen selällään”.

Käyt nyt taistelua itsesi kanssa ja punnitset omia voimavarojasi, ehkä jopa tiedostamattasi suhteessa siihen mihin ratkaisuun päädyt ja pystytkö elämään sen kansa pettämättä itseäsi, ja jaksatko pinnistellä pahimman yli palaamatta koskaan takaisin tuttuun ja turvalliseen lähtöruutuun.

Et todella ole tekemässä helppa päätöstä!
Juu kyllähän päätöksen teko järjellä (ja tästä sivusta katsottuna) yksinkertaista olisi, mutta kun ne tunteet vaijentavat tuota järjen ääntä…

Tulipa juuri nyt mieleen jo edesmenneen äitini sanat:
”kun tarpeeksi monta kertaa lyö päänsä seinään niin pikku hiljaa alkaa ymmärtämään sen, että jos elämä ei muuta opeta, niin sen kylläkin, että oppii kävelemään hiljempaa”.
Älä kysy miksi tämän nyt tähän kirjoitin… se nyt vain tuli tähän… ehkä se avaa sinulle jotain, en tiedä…

Kiitos kiittäjälle, toivottavasti nämä haja-ajatelmani auttavat sinua löytämään ja kuulemaan oman sisimpäsi äänen

Yön Kuningatar kirjoitti:

ICE nimesi edessä hmmmm… löysin sanan auts ja myöntymisen tehtävään…
Myönnyitkö vanhasta tottumuksesta, vai pelosta, että menetät hänet jos et suostu, vai siitä syystä, että haluat todella olla se jolle soitetaan jos jotain sattuu???

Ensiksi haluan sanoa sinulle tämän, että kun haet nyt itsellesi varmuutta pystyäksesi tekemään oikean päätöksen, voit kysyä ja kysytkin moneltakin mielipidettä ja neuvoa, ja he (myös minä) jopa antavat sinulle "vastauksen".
Jotkut ilmaisevat mielipiteensä ja neuvonsa todella painokkaasti ja toiset taas hiukan lempeämmällä tyylillä, mutta sinun on muistettava tämä:
kukaan neuvonantajistasi, ei voi elä elämääsi sekuntiakaan, kukaan heistä ei tunne/koe todellista tuskaasi hetkeäkään ja kukaan heistä ei joudu elämään tuon tekemäsi päätöksen kanssa, joten lopulta sinun on tehtävä päätös itse sisimmässäsi ja luotettava siihen että teit oikein. Kukaan muu ei lopulta ota vastuuta elämästäsi ja siinä tekemistäsi valinnoista ja niiden seurauksista, vaikka moni suoranaisesti neuvoo sinua tekemään juuri tietyllä tavalla.
Sinun on elettävä sen päätöksen kanssa mieluummin todellisessa tasapainossa, eli kuten olen sanonut sinulle aikaisemminkin: tee päätös sydämesi viisaudella, kyse on SINUN elämästäsi! Et voi ajatella mitä mieltä muut tai hän on päätöksestäsi.
Kysy itseltäsi mitä haluat tulevaisuudelta ja minkä laatuisena haluat sen, mitä se sitten ikinä onkaan; haluatko olla onnellinen, haluatko onnellisen tasapainoisen parisuhteen yms… ja mieti sitten voiko hän jota nyt kaipaat antaa sinulle todella sen mitä SINÄ HALUAT?
Tällä hetkellä toteutat kaiken sen mitä HÄN HALUAA!!!!!

Empatia on meidän rodun heikkous jonka tietyn tyyppiset luonteet joko vainuavat tai sitten jopa näkevät ja hakeutuvat seuraamme. Me sitten sinisilmäisesti uskomme kaiken mitä he sanovat ja kun alamme epäillä/kyseinalaistaa/udellakin jotain, niin he joko suuttuvat ja saavat meidät perääntymään, tai puhuvat meidät pyörryksiin emmekä enää edes halua muista olimmeko epäileviä… voi nunnunnuu!!!

Et ole mielestäni tuskariippuvainen, vaan olet petetty rakkaudessa ja kaipaat!
Yrität epätoivoisesti edelleenkin pitää kiinni niistä muutamasta säikeestä menneeseen joihin sinulla on vielä ote, koska hän antaa siihen mahdollisuuden pitämällä jonkinlaista toivoa sinussa yllä koska annat mahdollisuuden hänelle pitää tuota ”takaovea sepposen selällään”.

Käyt nyt taistelua itsesi kanssa ja punnitset omia voimavarojasi, ehkä jopa tiedostamattasi suhteessa siihen mihin ratkaisuun päädyt ja pystytkö elämään sen kansa pettämättä itseäsi, ja jaksatko pinnistellä pahimman yli palaamatta koskaan takaisin tuttuun ja turvalliseen lähtöruutuun.

Et todella ole tekemässä helppa päätöstä!
Juu kyllähän päätöksen teko järjellä (ja tästä sivusta katsottuna) yksinkertaista olisi, mutta kun ne tunteet vaijentavat tuota järjen ääntä…

Tulipa juuri nyt mieleen jo edesmenneen äitini sanat:
”kun tarpeeksi monta kertaa lyö päänsä seinään niin pikku hiljaa alkaa ymmärtämään sen, että jos elämä ei muuta opeta, niin sen kylläkin, että oppii kävelemään hiljempaa”.
Älä kysy miksi tämän nyt tähän kirjoitin… se nyt vain tuli tähän… ehkä se avaa sinulle jotain, en tiedä…

Kiitos kiittäjälle, toivottavasti nämä haja-ajatelmani auttavat sinua löytämään ja kuulemaan oman sisimpäsi äänen

Lue lisää

Mistä näitä viisaita naisia oikein tulee. Tuosta, että sanoin haluvani hänen pitää minut hätänumerona. Vanha jäänne, vähän alkoi sydän sykkiä " olen yhä tärkeä ja rakas" mutta hänhän on jo jättänyt minut. Jotenkin roikottaa. Käyttää taas tätä minulle niin tuttua kylmää kuumaa kohtelua. En ihan tuotakaan tajua.
Hesarista : Juuri eronneilla tehty ensimmäinen aivojen kuvantamistutkimus vahvistaa, että romanttinen rakkaus muistuttaa addiktiota eli riippuvuutta esimerkiksi huumeesta tai lääkeaineesta. Suhteen päättymistä surevilla on aktiivisina samat aivoalueet kuin narkomaanilla, joka koettaa päästä eroon kokaiinista.
Tuo vähän selittää näitä tunteita, vaikka en koskaan huumeita ole kokeillut.
Jotenkin Sina, ihan tuntematon ihminen osaat tulkita ja neuvoa minua paremmin kuin ystäväni.
Muuten, oma äitini sanoi ihan samaa - jos ei elämästä muuta opi nii hiljaa kävelemmää.
Tänään olen miettinyt mitä olen näiden neljän viikon aikana saanut häneltä.
Hirvittävän järkytyksen, tuskaa, ahdistusta, surua. Alaslyödyn itsetunnon ja kaiken sen hyvän ja kauniin mitätöinnin, jota meillä mielestäni oli. En todella tätä halua.
On joutunut riitoihin kavereiden kanssa. Sitä on halunnut jakaa, eli haki lohtua ja ymmärrystä vanhaan tapaan. Ei tämä pelitä, paha olo jatkuu jos en kertakaikkiaan pysty katkaisemaan yhteyttä. Ei pitäisi edes aukaista meiliä. Vaikka toivonkin, että sieltä tulisi jotain hyvää niinkuin ennen. Tähän jäätävään kylmyyteen on vaikea tottua, mutta ehkä tää auttaa irrottautumisessa.
Yhdessä ollessa puhuttiin paljon ja jaettiin asioita. Loukkaa ihan hirveesti kun ei sano yhtään mitään mihinkään. On ihan lukossa. Joku viisas on sanonut: Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Sanoin tänään hänelle, että olet ihan sekaisin sinäkin ystäväni, en vaan minä. Sanoin,e ttä hänellä on todella isoja ongelmia itsensä kanssa, siksi hänen ihmissuhteensa menevät aina uudelleen hajalle. Ei tuohonkaa sanonut mitään, mutta tiedän, että miettii näin itsekin. Eli parasta luopua illuusiosta tästä ihmisestä ja alkaa nähdä hänet sellaisena kun hän todella on. Kai tämä joskus tästä helpottaa. Varasin matkan, ainakin vähäksi aikaa maiseman vaihdos helpottaa.

ak kirjoitti:

Mistä näitä viisaita naisia oikein tulee. Tuosta, että sanoin haluvani hänen pitää minut hätänumerona. Vanha jäänne, vähän alkoi sydän sykkiä " olen yhä tärkeä ja rakas" mutta hänhän on jo jättänyt minut. Jotenkin roikottaa. Käyttää taas tätä minulle niin tuttua kylmää kuumaa kohtelua. En ihan tuotakaan tajua.
Hesarista : Juuri eronneilla tehty ensimmäinen aivojen kuvantamistutkimus vahvistaa, että romanttinen rakkaus muistuttaa addiktiota eli riippuvuutta esimerkiksi huumeesta tai lääkeaineesta. Suhteen päättymistä surevilla on aktiivisina samat aivoalueet kuin narkomaanilla, joka koettaa päästä eroon kokaiinista.
Tuo vähän selittää näitä tunteita, vaikka en koskaan huumeita ole kokeillut.
Jotenkin Sina, ihan tuntematon ihminen osaat tulkita ja neuvoa minua paremmin kuin ystäväni.
Muuten, oma äitini sanoi ihan samaa - jos ei elämästä muuta opi nii hiljaa kävelemmää.
Tänään olen miettinyt mitä olen näiden neljän viikon aikana saanut häneltä.
Hirvittävän järkytyksen, tuskaa, ahdistusta, surua. Alaslyödyn itsetunnon ja kaiken sen hyvän ja kauniin mitätöinnin, jota meillä mielestäni oli. En todella tätä halua.
On joutunut riitoihin kavereiden kanssa. Sitä on halunnut jakaa, eli haki lohtua ja ymmärrystä vanhaan tapaan. Ei tämä pelitä, paha olo jatkuu jos en kertakaikkiaan pysty katkaisemaan yhteyttä. Ei pitäisi edes aukaista meiliä. Vaikka toivonkin, että sieltä tulisi jotain hyvää niinkuin ennen. Tähän jäätävään kylmyyteen on vaikea tottua, mutta ehkä tää auttaa irrottautumisessa.
Yhdessä ollessa puhuttiin paljon ja jaettiin asioita. Loukkaa ihan hirveesti kun ei sano yhtään mitään mihinkään. On ihan lukossa. Joku viisas on sanonut: Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Sanoin tänään hänelle, että olet ihan sekaisin sinäkin ystäväni, en vaan minä. Sanoin,e ttä hänellä on todella isoja ongelmia itsensä kanssa, siksi hänen ihmissuhteensa menevät aina uudelleen hajalle. Ei tuohonkaa sanonut mitään, mutta tiedän, että miettii näin itsekin. Eli parasta luopua illuusiosta tästä ihmisestä ja alkaa nähdä hänet sellaisena kun hän todella on. Kai tämä joskus tästä helpottaa. Varasin matkan, ainakin vähäksi aikaa maiseman vaihdos helpottaa.

Lue lisää

Rakastumine aktivoi aivojen mielihyväkeskusta ja on siksi kuin "huumetta".
Tuohon voisi nyt sanoa, että olisin halunnut tuota "huumetta" vain paljon, paljon pidempään…
Tänään on ollut täällä ankeaa, niin sään kuin mielialankin suhteen, sillä jostain hän tulvahti mieleeni, ja vaikka kuinka yritin työntää pois en vain onnistunut ja jäin muistoihini…

Vaikka minulla on mennyt erosta jo suht pitkä aika ei tunteeni siltikään ole sammuneet (ja taas valuu kyyneleet). Tiedä siten onko tämä telepatiaa ja satuttiin samalle linjalle:) kun koko päivän hän on pyörint "ympärilläni" (harvinaisen usein yhdessä ollessamme huomasimme, että telepatia toimi välillämme) no tuo tuosta asiasta.

Tiedän tuon tunteen, kun toinen on tunnepuolisesti kylmempi kuin napajää ja valovuosien päässä. Se tuntuu kuin harhalta, sillä ei sitä vain meinaa uskoa koska vielä ihan hetki sitten hän oli niin lähellä, niin lämmin, hän oli kaikkea sitä mitä vain voi unelmoida… ihan hetki sitten… missä hän on nyt, mitä tapahtui, jäikö jotain huomaamatta…
Kysymyksiä kysymyksien perään, mutta ei ainuttakaan vastausta…

Itsetunnosta se verran, että ainahan se suuren kolhun saa tällaisessa tilanteessa.
Sitten kun sitä miettii, että miksi en riittänyt, mikä minussa on vikana eli alkaa etsiä vikaa itsestä, mikä sinänsä on terveen itsetunnon merkki, että uskaltaa kyseenalaistaa oman ”täydellisyytensä”, niin sittenhän sitä vasta solmuun alkaa mennäkin.
Vaikka tämä ehkä kirpaiseekin, niin kyllä se niin on että, kun on olemassa enempi kuin yksi ihminen ja tulee ristiriitaisuutta, niin kaikkien on syytä katsoa peiliin, vika ei ole vain yhdessä.
Kuten minulla ja Sinulla Ystäväiseni on käynyt, me emme ole saaneet mahdollisuutta nähdä sitä missä toinen meissä sen ”vian” on huomannut, jos toinen vain vaikenee eikä kerro mistä kiikastaa, niin jäljelle jää vain jossittelua sen puoliskon suhteen joka yrittää ymmärtää sitä miksi näin kävi, ja se jos jokin syö itsetuntoa!

Mutta ei tämä tilanne helppo ole sille jättäjällekään, hänhän kaiken lisäksi joutuu elämään itse itselleen aiheuttamansa pienemmän tai suuremman häpeän kanssa.
Mikäli ero tehtiin v**** aiheuttaman mielenhäiriön vallitessa ja hätiköidysti, painaa häntä myös syyllisyys aiheuttamastaan loukkauksesta ihmistä kohtaan johon myös on olemassa tunteita. Ei kuitenkaan sovi unohtaa sitä, että loukkaus ja ero aiheutuivat hänen vapaaehtoisesta valinnastaan. Ei pettämiseen ja kumppanin vaihtamiseen lennosta ajauduta vahingossa, se on aina valinta, jos haluaa voi kieltäytyäkin, mutta kukaan ei pakota.

Kyllä sinunkin olotila helpottaa ajan kanssa. Vaikka uskon myös siihen, että jos on kokenut niin syvää tunnetta toista kohtaan, että se on vienyt jalat alta, ei sitä ihmistä voi koskaan ”unohtaa” . Hän tulee säilymään sydämessä hänelle ihan erikseen nimetyssä sopukassa aina.
Itse olen antanut nyt jo periksi ajatukselle, että hän unohtuisi elämäni aikana kokonaan, ja voisin jonain päivänä sanoa etten tunne enää mitään häntä kohtaan. Niin ei toden näköisesti tule käymään, sillä hän oli niin erilainen ja tunteeni häntä kohtaan olivat ihan omaa luokkaansa, kuin mitä koskaan aikaisemmissa suhteissani olin tuntenut itse tai minulle oli annettu. Tämä suhde on aina osa minua myös siksi, että se rikkoi minusta paljon. En osaa vihata häntä, en edes halua tehdä niin, koska emme me kukaan ole täydellisiä, ja toisaalta viha ja katkeruus syövät vain omia voimavaroja, ja ei vihan tuntemalla tapahtunut muuksi muutu.
Ei hän kokonaan paha ollut, hänessä oli niin valtavan paljon hyvää ja se on asia jonka takia kaipaan häntä paljon Toisaalta se on myös se asia joka laittaa kysymään; minne se kaikki hyvä katosi hänestä silloin, kun hän halusi lähteä elämästäni.
No onhan se kuitenkin niin, että hän ei enää nähnyt/halunnut nähdä sitä minussa minkä näki silloin, kun halusi aloittaa yhteisen elämän kanssani ja ”sitoutua” (rakkaus kun on tahdon asia).

Varasit matkan, hyvä! Olin keväällä myös matkalla ja mietin palattuani, että kyllä se on totta että, kun lähtee kauemmas, niin näkee paremmin lähelle. Ajatukset selkenivät varmasti ainakin joiltain osin.

Iso hali ja voimia sekä enkeleitä elämääsi Ystäväiseni!

Yön Kuningatar kirjoitti:

Rakastumine aktivoi aivojen mielihyväkeskusta ja on siksi kuin "huumetta".
Tuohon voisi nyt sanoa, että olisin halunnut tuota "huumetta" vain paljon, paljon pidempään…
Tänään on ollut täällä ankeaa, niin sään kuin mielialankin suhteen, sillä jostain hän tulvahti mieleeni, ja vaikka kuinka yritin työntää pois en vain onnistunut ja jäin muistoihini…

Vaikka minulla on mennyt erosta jo suht pitkä aika ei tunteeni siltikään ole sammuneet (ja taas valuu kyyneleet). Tiedä siten onko tämä telepatiaa ja satuttiin samalle linjalle:) kun koko päivän hän on pyörint "ympärilläni" (harvinaisen usein yhdessä ollessamme huomasimme, että telepatia toimi välillämme) no tuo tuosta asiasta.

Tiedän tuon tunteen, kun toinen on tunnepuolisesti kylmempi kuin napajää ja valovuosien päässä. Se tuntuu kuin harhalta, sillä ei sitä vain meinaa uskoa koska vielä ihan hetki sitten hän oli niin lähellä, niin lämmin, hän oli kaikkea sitä mitä vain voi unelmoida… ihan hetki sitten… missä hän on nyt, mitä tapahtui, jäikö jotain huomaamatta…
Kysymyksiä kysymyksien perään, mutta ei ainuttakaan vastausta…

Itsetunnosta se verran, että ainahan se suuren kolhun saa tällaisessa tilanteessa.
Sitten kun sitä miettii, että miksi en riittänyt, mikä minussa on vikana eli alkaa etsiä vikaa itsestä, mikä sinänsä on terveen itsetunnon merkki, että uskaltaa kyseenalaistaa oman ”täydellisyytensä”, niin sittenhän sitä vasta solmuun alkaa mennäkin.
Vaikka tämä ehkä kirpaiseekin, niin kyllä se niin on että, kun on olemassa enempi kuin yksi ihminen ja tulee ristiriitaisuutta, niin kaikkien on syytä katsoa peiliin, vika ei ole vain yhdessä.
Kuten minulla ja Sinulla Ystäväiseni on käynyt, me emme ole saaneet mahdollisuutta nähdä sitä missä toinen meissä sen ”vian” on huomannut, jos toinen vain vaikenee eikä kerro mistä kiikastaa, niin jäljelle jää vain jossittelua sen puoliskon suhteen joka yrittää ymmärtää sitä miksi näin kävi, ja se jos jokin syö itsetuntoa!

Mutta ei tämä tilanne helppo ole sille jättäjällekään, hänhän kaiken lisäksi joutuu elämään itse itselleen aiheuttamansa pienemmän tai suuremman häpeän kanssa.
Mikäli ero tehtiin v**** aiheuttaman mielenhäiriön vallitessa ja hätiköidysti, painaa häntä myös syyllisyys aiheuttamastaan loukkauksesta ihmistä kohtaan johon myös on olemassa tunteita. Ei kuitenkaan sovi unohtaa sitä, että loukkaus ja ero aiheutuivat hänen vapaaehtoisesta valinnastaan. Ei pettämiseen ja kumppanin vaihtamiseen lennosta ajauduta vahingossa, se on aina valinta, jos haluaa voi kieltäytyäkin, mutta kukaan ei pakota.

Kyllä sinunkin olotila helpottaa ajan kanssa. Vaikka uskon myös siihen, että jos on kokenut niin syvää tunnetta toista kohtaan, että se on vienyt jalat alta, ei sitä ihmistä voi koskaan ”unohtaa” . Hän tulee säilymään sydämessä hänelle ihan erikseen nimetyssä sopukassa aina.
Itse olen antanut nyt jo periksi ajatukselle, että hän unohtuisi elämäni aikana kokonaan, ja voisin jonain päivänä sanoa etten tunne enää mitään häntä kohtaan. Niin ei toden näköisesti tule käymään, sillä hän oli niin erilainen ja tunteeni häntä kohtaan olivat ihan omaa luokkaansa, kuin mitä koskaan aikaisemmissa suhteissani olin tuntenut itse tai minulle oli annettu. Tämä suhde on aina osa minua myös siksi, että se rikkoi minusta paljon. En osaa vihata häntä, en edes halua tehdä niin, koska emme me kukaan ole täydellisiä, ja toisaalta viha ja katkeruus syövät vain omia voimavaroja, ja ei vihan tuntemalla tapahtunut muuksi muutu.
Ei hän kokonaan paha ollut, hänessä oli niin valtavan paljon hyvää ja se on asia jonka takia kaipaan häntä paljon Toisaalta se on myös se asia joka laittaa kysymään; minne se kaikki hyvä katosi hänestä silloin, kun hän halusi lähteä elämästäni.
No onhan se kuitenkin niin, että hän ei enää nähnyt/halunnut nähdä sitä minussa minkä näki silloin, kun halusi aloittaa yhteisen elämän kanssani ja ”sitoutua” (rakkaus kun on tahdon asia).

Varasit matkan, hyvä! Olin keväällä myös matkalla ja mietin palattuani, että kyllä se on totta että, kun lähtee kauemmas, niin näkee paremmin lähelle. Ajatukset selkenivät varmasti ainakin joiltain osin.

Iso hali ja voimia sekä enkeleitä elämääsi Ystäväiseni!

Lue lisää

Taidat itse olla enkeli tässä elämäni tilanteessa. Kun luin tekstisi, niin ihan väreitä meni, niin samalla tavalla ajattelen ihan kaikesta. Ja suhtaudun myös Xään. Olen hänelle sanonut, etten unohda häntä ikinä ja että tulen aina jollain tavalla rakastamaan häntä, ihan mitä tahansa tapahtuu.
Mutta nyt tämä tuska on taas tänään iso. Hän on joka päivä tullut mesengeriin. En oikein tajua miksi. Puhuu niitä näitä kunhan ei vaan meistä mitään sanota.
Loukkaannuin hänen viileista ja välinpitämättömän tuntuisista viesteistä, ja lähetin tosi kipakan meilin, että nyt riittää jo nöyryytys tälle elämälle. Maksa velkasi ja se on sitten siinä. Sanoin, ettet kai yhä katso, että minun pitää pitkämielisesti odottaa odottaa viimeisenä mitä hänelle jää. Ja tavallaan kustantaa hänen ja uuden naisensa elämää. Meidän yhteinen venekin meni nyt uudelle. ja minun häneltä saamansa pyörä. Tiedän, että nyt loukkasin, mutta on hänkin loukannut minua. Ja hän se valinnan teki, jätti. Minulla on yhä ollut jotenkin suodatin päällä, en ole sanonut kaikkea suoraan, mitä ajattelen. Nyt se tuli. Ei kuitenkaan mitään alatyylin sanoja. Eihän minun enää tarvitse miettiä, suuttuuko ja lähtee. On mennyt jo. Psykologi sanoi, että on nx on niin tosi riippuvainen, ettei ole pystynyt katkaisemaan vaan haluaa pitää yhteyttä. enhä varmuuden vuoksi. Nyt uskon, että katkesi. Sattuu ja ahdistaa.
Kaduttaa. Mutta tiedän, että ainoastaan näin pääsen irti ja paranemisen alkuun.
Kiitos enkelini ihmisen muodossa

ak kirjoitti:

Taidat itse olla enkeli tässä elämäni tilanteessa. Kun luin tekstisi, niin ihan väreitä meni, niin samalla tavalla ajattelen ihan kaikesta. Ja suhtaudun myös Xään. Olen hänelle sanonut, etten unohda häntä ikinä ja että tulen aina jollain tavalla rakastamaan häntä, ihan mitä tahansa tapahtuu.
Mutta nyt tämä tuska on taas tänään iso. Hän on joka päivä tullut mesengeriin. En oikein tajua miksi. Puhuu niitä näitä kunhan ei vaan meistä mitään sanota.
Loukkaannuin hänen viileista ja välinpitämättömän tuntuisista viesteistä, ja lähetin tosi kipakan meilin, että nyt riittää jo nöyryytys tälle elämälle. Maksa velkasi ja se on sitten siinä. Sanoin, ettet kai yhä katso, että minun pitää pitkämielisesti odottaa odottaa viimeisenä mitä hänelle jää. Ja tavallaan kustantaa hänen ja uuden naisensa elämää. Meidän yhteinen venekin meni nyt uudelle. ja minun häneltä saamansa pyörä. Tiedän, että nyt loukkasin, mutta on hänkin loukannut minua. Ja hän se valinnan teki, jätti. Minulla on yhä ollut jotenkin suodatin päällä, en ole sanonut kaikkea suoraan, mitä ajattelen. Nyt se tuli. Ei kuitenkaan mitään alatyylin sanoja. Eihän minun enää tarvitse miettiä, suuttuuko ja lähtee. On mennyt jo. Psykologi sanoi, että on nx on niin tosi riippuvainen, ettei ole pystynyt katkaisemaan vaan haluaa pitää yhteyttä. enhä varmuuden vuoksi. Nyt uskon, että katkesi. Sattuu ja ahdistaa.
Kaduttaa. Mutta tiedän, että ainoastaan näin pääsen irti ja paranemisen alkuun.
Kiitos enkelini ihmisen muodossa

Lue lisää

Hymyilyttää, hymyilyttää TOSI isosti!
Ai sinäkin pähkäilet saataviesi kanssa, ja kuinka tuttua olikaan lukea tuota!
Onpa meillä toden totta yllättävänkin paljon yhteistä, kahdella täysin toisilleen tuntemattomalla.

Itse ratkaisin asian aikoinaan tekemällä virallisen velkakirjan X:n kanssa (suostui ihan asiallisesti ehdotukseeni), johon hän sai itse lyhennysaikataulun miettiä. Sovimme, että hän maksaa minulle vain sen osan takaisin jonka on oikeasti lainaksi pyytänyt. Mikäli olisi kaikki pilkut n******* vuosien varrelta, niin homma olisi kariutunut siihen (joskus vain pitää tehdä kompromisseja).
Toisaalta ajattelen niin, että jos yhdessä eletään ja samassa taloudessa ollaan, niin se ostaa kummalla rahaa juuri sillä hetkellä on. En jää miettimään sitä, että seuraavalla kauppareissulla PITÄÄ MUISTAA TARKISTAA, että se toinen nyt varmasti on maksanut vähintään yhtä ison laskun kuin minä viimeksi.

No, tässä nyt on käynyt niin, että ei ole rahaa näkynyt, toki aikaakin on vielä jäljellä… saa nähdä hoitaako asiansa vai ei? No valinta on hänen joka tapauksessa, mikäli eräpäivään mennessä ei ole hoitanut suorituksiaan, laitan asian menemään eteenpäin perinnän kautta.
Oli minulle vaikea paikka tehdä päätös ja ehdottaa velkakirjaa hänelle, tuntui kuin olisin tekemässä rikosta ihmisyyttä vastaan (naurettavaa, mutta totta).
Mietin silloin, etten voi, en halua loukata häntä! Mitä, jos vaikka hän olisi ajatellut tulla takaisin, ja nyt tämä asia sitten loukkaa häntä niin paljon, ettei tulisikaan.
Voi miten naurettavaa! Hän oli jo mennyt ja tehnyt päätöksensä olla palaamatta! Minä vain elin omassa haavemaailmassani, MINÄ halusin säilyttää sen mikä MINULLE OLI PYSYVÄÄ JA NÄKYVÄÄ, en halunnut särkeä itseäni, sillä hän oli jo särkenyt minua niin paljon! Halusinko vielä itse järkyttää itseäni lisää?

Nyt, kun aikaa on kulunut niin oman naiiviuden alkaa nähdä kriittisillä silmillä!
Mikäli joku olisi silloin sanonut minulle, että nyt vain kylmästi numerot paperille ja todistajat siihen, niin olisin loukkaantunut mitä syvimmin! KOSKA minusta olisi tuntunut, että lyötyähän olisi lyöty lisää!!!!
Tahdoin, että minua olisi silitetty päästä ja sanottu ”voi sinua pientä, anna kun puhallan, näytä missä pipi on” … mutta kun paapojaksi ei olisi käynyt kuitenkaan kuin HÄN, vain HÄN olisi voinut parantaa minut…. en halunnut enempää kipua…

Herran jestas!
Nyt kun oikein mietin tuota aikaa, niin hirvittää vieläkin!
Oli se niin karmeaa ja synkkää silloin. Tunteet täysin poissa kontrollista, vain pieni liikkumavara ja sekin keskittyi vain siihen loukkaanko häntä jos teen niin, tai näin tai jätän tekemättä, tai, tai, tai…
Unohdin rakkauteni ja kipuni sokaisemana itseni. Unohdin (=halusin unohtaa, vapaaehtoinen valinta), että hän omalla valinnoillaan oli ohjannut kohtaloa tähän pisteeseen, myös minun kohtaloni, mutta miksi hän ei ota siitä vastuuta… (minä kun uskon kohtaloon, vaikka tänä päivänä olen hyvin skeptinen ja sekös joskus suututtaa niin vietävästi, sillä olisi mukavampaa ”hörhöillä”)…enhän minä halunnut asioiden menevän näin, miksi hän ei halua nähdä sitä, mitä MINÄ halusin, minähän LUULIN, että hän on onnellinen, että hän VÄLITTÄÄ minusta, että hän SUOJELEE minua. Mutta hän hyökkäsikin yllättäen, kuin nurkkaan ahdistettu eläin ja raateli minut, kuinka minä nyt selviän haavojen kanssa…

Olen laittanut merkille, että käytät meseä usein, kysyn miksi? Tarkoitan kysymykselläni sitä, että kun hänkin ilmaantuu sinne ja tiedät sen niin miksi?
Älä loukkaannu, mutta kysyn tätä vain siksi, että tästä sivusta katsottuna se kuulostaa siltä, että haluat pitää itseäsi masokistina. Ymmärrän, että ystäviin pidät yhteyttä, mutta eikö mesestä voi luopua edes hetkeksi, ja pitää yhteyttä todellisiin ystäviin muulla lailla varsinkin tässä tilanteessa?

Vai että enkeli… kiitös se oli kauniisti sanottu!
Ehkä meidän piti tavata näin? Ainakin tuntuu siltä, että olemme oikeassa paikassa oikealla hetkellä.
Kirjoitan vain tämän lyhyen elämän aikana kertyneen kokemuksen pohjalta (jota on kertynyt suhteellisen paljon ikään nähden, myönnän sen jo itsekin). Ja miksi en jakaisi ajatuksiani, en menetä mitään päinvastoin. Sanotaanhan, että kaikki se mitä teet, annat ja ajattelet on energiaa, ja palaa takaisin sellaisenaan, on se lähtöhetkellä sitten positiivista, tai negatiivista.
Kuule Ystäväiseni uskon, että kaikella on tarkoituksensa kuitenkin jota me emme kuitenkaan aina ymmärrä, koska emme halua hyväksyä.
Asioita kuitenkin tapahtuu, ja tämänkin kokemuksen sinun oli saatava kokea, vaikka se kipeää tekee sillä, jos et olisi kokenut, voisitko rehellisesti sanoa tietäväsi mitä on oikea rakkaus, miltä se tuntuu…
Rakkautta kuten sydänsurujakin on monenlaisia joita elämän aikana kokee. Vain itse sisimmässään tietää milloin rakkaus on puhdasta ja täydellistä, vaikka kestäisikin vain hetken ja aiheuttaisi suurta tuskaa.

Yön Kuningatar kirjoitti:

Hymyilyttää, hymyilyttää TOSI isosti!
Ai sinäkin pähkäilet saataviesi kanssa, ja kuinka tuttua olikaan lukea tuota!
Onpa meillä toden totta yllättävänkin paljon yhteistä, kahdella täysin toisilleen tuntemattomalla.

Itse ratkaisin asian aikoinaan tekemällä virallisen velkakirjan X:n kanssa (suostui ihan asiallisesti ehdotukseeni), johon hän sai itse lyhennysaikataulun miettiä. Sovimme, että hän maksaa minulle vain sen osan takaisin jonka on oikeasti lainaksi pyytänyt. Mikäli olisi kaikki pilkut n******* vuosien varrelta, niin homma olisi kariutunut siihen (joskus vain pitää tehdä kompromisseja).
Toisaalta ajattelen niin, että jos yhdessä eletään ja samassa taloudessa ollaan, niin se ostaa kummalla rahaa juuri sillä hetkellä on. En jää miettimään sitä, että seuraavalla kauppareissulla PITÄÄ MUISTAA TARKISTAA, että se toinen nyt varmasti on maksanut vähintään yhtä ison laskun kuin minä viimeksi.

No, tässä nyt on käynyt niin, että ei ole rahaa näkynyt, toki aikaakin on vielä jäljellä… saa nähdä hoitaako asiansa vai ei? No valinta on hänen joka tapauksessa, mikäli eräpäivään mennessä ei ole hoitanut suorituksiaan, laitan asian menemään eteenpäin perinnän kautta.
Oli minulle vaikea paikka tehdä päätös ja ehdottaa velkakirjaa hänelle, tuntui kuin olisin tekemässä rikosta ihmisyyttä vastaan (naurettavaa, mutta totta).
Mietin silloin, etten voi, en halua loukata häntä! Mitä, jos vaikka hän olisi ajatellut tulla takaisin, ja nyt tämä asia sitten loukkaa häntä niin paljon, ettei tulisikaan.
Voi miten naurettavaa! Hän oli jo mennyt ja tehnyt päätöksensä olla palaamatta! Minä vain elin omassa haavemaailmassani, MINÄ halusin säilyttää sen mikä MINULLE OLI PYSYVÄÄ JA NÄKYVÄÄ, en halunnut särkeä itseäni, sillä hän oli jo särkenyt minua niin paljon! Halusinko vielä itse järkyttää itseäni lisää?

Nyt, kun aikaa on kulunut niin oman naiiviuden alkaa nähdä kriittisillä silmillä!
Mikäli joku olisi silloin sanonut minulle, että nyt vain kylmästi numerot paperille ja todistajat siihen, niin olisin loukkaantunut mitä syvimmin! KOSKA minusta olisi tuntunut, että lyötyähän olisi lyöty lisää!!!!
Tahdoin, että minua olisi silitetty päästä ja sanottu ”voi sinua pientä, anna kun puhallan, näytä missä pipi on” … mutta kun paapojaksi ei olisi käynyt kuitenkaan kuin HÄN, vain HÄN olisi voinut parantaa minut…. en halunnut enempää kipua…

Herran jestas!
Nyt kun oikein mietin tuota aikaa, niin hirvittää vieläkin!
Oli se niin karmeaa ja synkkää silloin. Tunteet täysin poissa kontrollista, vain pieni liikkumavara ja sekin keskittyi vain siihen loukkaanko häntä jos teen niin, tai näin tai jätän tekemättä, tai, tai, tai…
Unohdin rakkauteni ja kipuni sokaisemana itseni. Unohdin (=halusin unohtaa, vapaaehtoinen valinta), että hän omalla valinnoillaan oli ohjannut kohtaloa tähän pisteeseen, myös minun kohtaloni, mutta miksi hän ei ota siitä vastuuta… (minä kun uskon kohtaloon, vaikka tänä päivänä olen hyvin skeptinen ja sekös joskus suututtaa niin vietävästi, sillä olisi mukavampaa ”hörhöillä”)…enhän minä halunnut asioiden menevän näin, miksi hän ei halua nähdä sitä, mitä MINÄ halusin, minähän LUULIN, että hän on onnellinen, että hän VÄLITTÄÄ minusta, että hän SUOJELEE minua. Mutta hän hyökkäsikin yllättäen, kuin nurkkaan ahdistettu eläin ja raateli minut, kuinka minä nyt selviän haavojen kanssa…

Olen laittanut merkille, että käytät meseä usein, kysyn miksi? Tarkoitan kysymykselläni sitä, että kun hänkin ilmaantuu sinne ja tiedät sen niin miksi?
Älä loukkaannu, mutta kysyn tätä vain siksi, että tästä sivusta katsottuna se kuulostaa siltä, että haluat pitää itseäsi masokistina. Ymmärrän, että ystäviin pidät yhteyttä, mutta eikö mesestä voi luopua edes hetkeksi, ja pitää yhteyttä todellisiin ystäviin muulla lailla varsinkin tässä tilanteessa?

Vai että enkeli… kiitös se oli kauniisti sanottu!
Ehkä meidän piti tavata näin? Ainakin tuntuu siltä, että olemme oikeassa paikassa oikealla hetkellä.
Kirjoitan vain tämän lyhyen elämän aikana kertyneen kokemuksen pohjalta (jota on kertynyt suhteellisen paljon ikään nähden, myönnän sen jo itsekin). Ja miksi en jakaisi ajatuksiani, en menetä mitään päinvastoin. Sanotaanhan, että kaikki se mitä teet, annat ja ajattelet on energiaa, ja palaa takaisin sellaisenaan, on se lähtöhetkellä sitten positiivista, tai negatiivista.
Kuule Ystäväiseni uskon, että kaikella on tarkoituksensa kuitenkin jota me emme kuitenkaan aina ymmärrä, koska emme halua hyväksyä.
Asioita kuitenkin tapahtuu, ja tämänkin kokemuksen sinun oli saatava kokea, vaikka se kipeää tekee sillä, jos et olisi kokenut, voisitko rehellisesti sanoa tietäväsi mitä on oikea rakkaus, miltä se tuntuu…
Rakkautta kuten sydänsurujakin on monenlaisia joita elämän aikana kokee. Vain itse sisimmässään tietää milloin rakkaus on puhdasta ja täydellistä, vaikka kestäisikin vain hetken ja aiheuttaisi suurta tuskaa.

Lue lisää

Jäi tuosta pois, että olet varmaan nähnyt Jim Carreyn elokuvan Bruce Taivaanlahja, mutta jos et niin etsi käsiisi, se on aika lohdullinen vaikka itkettääkin paljon:)

Yön Kuningatar kirjoitti:

Hymyilyttää, hymyilyttää TOSI isosti!
Ai sinäkin pähkäilet saataviesi kanssa, ja kuinka tuttua olikaan lukea tuota!
Onpa meillä toden totta yllättävänkin paljon yhteistä, kahdella täysin toisilleen tuntemattomalla.

Itse ratkaisin asian aikoinaan tekemällä virallisen velkakirjan X:n kanssa (suostui ihan asiallisesti ehdotukseeni), johon hän sai itse lyhennysaikataulun miettiä. Sovimme, että hän maksaa minulle vain sen osan takaisin jonka on oikeasti lainaksi pyytänyt. Mikäli olisi kaikki pilkut n******* vuosien varrelta, niin homma olisi kariutunut siihen (joskus vain pitää tehdä kompromisseja).
Toisaalta ajattelen niin, että jos yhdessä eletään ja samassa taloudessa ollaan, niin se ostaa kummalla rahaa juuri sillä hetkellä on. En jää miettimään sitä, että seuraavalla kauppareissulla PITÄÄ MUISTAA TARKISTAA, että se toinen nyt varmasti on maksanut vähintään yhtä ison laskun kuin minä viimeksi.

No, tässä nyt on käynyt niin, että ei ole rahaa näkynyt, toki aikaakin on vielä jäljellä… saa nähdä hoitaako asiansa vai ei? No valinta on hänen joka tapauksessa, mikäli eräpäivään mennessä ei ole hoitanut suorituksiaan, laitan asian menemään eteenpäin perinnän kautta.
Oli minulle vaikea paikka tehdä päätös ja ehdottaa velkakirjaa hänelle, tuntui kuin olisin tekemässä rikosta ihmisyyttä vastaan (naurettavaa, mutta totta).
Mietin silloin, etten voi, en halua loukata häntä! Mitä, jos vaikka hän olisi ajatellut tulla takaisin, ja nyt tämä asia sitten loukkaa häntä niin paljon, ettei tulisikaan.
Voi miten naurettavaa! Hän oli jo mennyt ja tehnyt päätöksensä olla palaamatta! Minä vain elin omassa haavemaailmassani, MINÄ halusin säilyttää sen mikä MINULLE OLI PYSYVÄÄ JA NÄKYVÄÄ, en halunnut särkeä itseäni, sillä hän oli jo särkenyt minua niin paljon! Halusinko vielä itse järkyttää itseäni lisää?

Nyt, kun aikaa on kulunut niin oman naiiviuden alkaa nähdä kriittisillä silmillä!
Mikäli joku olisi silloin sanonut minulle, että nyt vain kylmästi numerot paperille ja todistajat siihen, niin olisin loukkaantunut mitä syvimmin! KOSKA minusta olisi tuntunut, että lyötyähän olisi lyöty lisää!!!!
Tahdoin, että minua olisi silitetty päästä ja sanottu ”voi sinua pientä, anna kun puhallan, näytä missä pipi on” … mutta kun paapojaksi ei olisi käynyt kuitenkaan kuin HÄN, vain HÄN olisi voinut parantaa minut…. en halunnut enempää kipua…

Herran jestas!
Nyt kun oikein mietin tuota aikaa, niin hirvittää vieläkin!
Oli se niin karmeaa ja synkkää silloin. Tunteet täysin poissa kontrollista, vain pieni liikkumavara ja sekin keskittyi vain siihen loukkaanko häntä jos teen niin, tai näin tai jätän tekemättä, tai, tai, tai…
Unohdin rakkauteni ja kipuni sokaisemana itseni. Unohdin (=halusin unohtaa, vapaaehtoinen valinta), että hän omalla valinnoillaan oli ohjannut kohtaloa tähän pisteeseen, myös minun kohtaloni, mutta miksi hän ei ota siitä vastuuta… (minä kun uskon kohtaloon, vaikka tänä päivänä olen hyvin skeptinen ja sekös joskus suututtaa niin vietävästi, sillä olisi mukavampaa ”hörhöillä”)…enhän minä halunnut asioiden menevän näin, miksi hän ei halua nähdä sitä, mitä MINÄ halusin, minähän LUULIN, että hän on onnellinen, että hän VÄLITTÄÄ minusta, että hän SUOJELEE minua. Mutta hän hyökkäsikin yllättäen, kuin nurkkaan ahdistettu eläin ja raateli minut, kuinka minä nyt selviän haavojen kanssa…

Olen laittanut merkille, että käytät meseä usein, kysyn miksi? Tarkoitan kysymykselläni sitä, että kun hänkin ilmaantuu sinne ja tiedät sen niin miksi?
Älä loukkaannu, mutta kysyn tätä vain siksi, että tästä sivusta katsottuna se kuulostaa siltä, että haluat pitää itseäsi masokistina. Ymmärrän, että ystäviin pidät yhteyttä, mutta eikö mesestä voi luopua edes hetkeksi, ja pitää yhteyttä todellisiin ystäviin muulla lailla varsinkin tässä tilanteessa?

Vai että enkeli… kiitös se oli kauniisti sanottu!
Ehkä meidän piti tavata näin? Ainakin tuntuu siltä, että olemme oikeassa paikassa oikealla hetkellä.
Kirjoitan vain tämän lyhyen elämän aikana kertyneen kokemuksen pohjalta (jota on kertynyt suhteellisen paljon ikään nähden, myönnän sen jo itsekin). Ja miksi en jakaisi ajatuksiani, en menetä mitään päinvastoin. Sanotaanhan, että kaikki se mitä teet, annat ja ajattelet on energiaa, ja palaa takaisin sellaisenaan, on se lähtöhetkellä sitten positiivista, tai negatiivista.
Kuule Ystäväiseni uskon, että kaikella on tarkoituksensa kuitenkin jota me emme kuitenkaan aina ymmärrä, koska emme halua hyväksyä.
Asioita kuitenkin tapahtuu, ja tämänkin kokemuksen sinun oli saatava kokea, vaikka se kipeää tekee sillä, jos et olisi kokenut, voisitko rehellisesti sanoa tietäväsi mitä on oikea rakkaus, miltä se tuntuu…
Rakkautta kuten sydänsurujakin on monenlaisia joita elämän aikana kokee. Vain itse sisimmässään tietää milloin rakkaus on puhdasta ja täydellistä, vaikka kestäisikin vain hetken ja aiheuttaisi suurta tuskaa.

Lue lisää

Nää mun kirjoitelmat ovat turhankin pitkiä, kun merkkimäärät paukkuu liki maximia, joten ehkä asialle pitäisi alkaa tehdä jotain... mut tää ei mahtunu tohon edelliseen joten se tulee nyt tässä.

Antti Tuiskun Viilto kappaleeessa on hyvin kiteytetty se, kuinka tää homma menee ja miltä se tuntuu ennen, kuin haavat on nuoltu ja aletaan mennä elämässä eteenpäin.

Sä olet mun viilto, mun varjoni huuto
Itkien uneen mä jään
Mä olen sun vanki, sun valtasi alla
Sä olet se tie, joka harhaan mut vie, jos mä seuraan sua

En pääse irti, mä valun hukkaan
Sä et sitä edes huomaa
Mä roikun kiinni kuin kuolemassa
Sun viimeisessä suudelmassa

Oon ikävän lapsi, olin valoa vailla
Rakkautes turvaa mä hain
Sun ovella ootan, sade ihoa hakkaa
Tää kaupunki kuolee mun sieluuni huone sua kaipaa taas

En pääse irti, mä valun hukkaan
Sä et sitä edes huomaa
Mä roikun kiinni kuin kuolemassa
Sun viimeisessä suudelmassa
Mä revin paidan, rikon kaiken
Tahdon olla hetken vapaa
Jätän haavat, jotka annoit
Juoksen viimein pimeästä pois

Yön Kuningatar kirjoitti:

Hymyilyttää, hymyilyttää TOSI isosti!
Ai sinäkin pähkäilet saataviesi kanssa, ja kuinka tuttua olikaan lukea tuota!
Onpa meillä toden totta yllättävänkin paljon yhteistä, kahdella täysin toisilleen tuntemattomalla.

Itse ratkaisin asian aikoinaan tekemällä virallisen velkakirjan X:n kanssa (suostui ihan asiallisesti ehdotukseeni), johon hän sai itse lyhennysaikataulun miettiä. Sovimme, että hän maksaa minulle vain sen osan takaisin jonka on oikeasti lainaksi pyytänyt. Mikäli olisi kaikki pilkut n******* vuosien varrelta, niin homma olisi kariutunut siihen (joskus vain pitää tehdä kompromisseja).
Toisaalta ajattelen niin, että jos yhdessä eletään ja samassa taloudessa ollaan, niin se ostaa kummalla rahaa juuri sillä hetkellä on. En jää miettimään sitä, että seuraavalla kauppareissulla PITÄÄ MUISTAA TARKISTAA, että se toinen nyt varmasti on maksanut vähintään yhtä ison laskun kuin minä viimeksi.

No, tässä nyt on käynyt niin, että ei ole rahaa näkynyt, toki aikaakin on vielä jäljellä… saa nähdä hoitaako asiansa vai ei? No valinta on hänen joka tapauksessa, mikäli eräpäivään mennessä ei ole hoitanut suorituksiaan, laitan asian menemään eteenpäin perinnän kautta.
Oli minulle vaikea paikka tehdä päätös ja ehdottaa velkakirjaa hänelle, tuntui kuin olisin tekemässä rikosta ihmisyyttä vastaan (naurettavaa, mutta totta).
Mietin silloin, etten voi, en halua loukata häntä! Mitä, jos vaikka hän olisi ajatellut tulla takaisin, ja nyt tämä asia sitten loukkaa häntä niin paljon, ettei tulisikaan.
Voi miten naurettavaa! Hän oli jo mennyt ja tehnyt päätöksensä olla palaamatta! Minä vain elin omassa haavemaailmassani, MINÄ halusin säilyttää sen mikä MINULLE OLI PYSYVÄÄ JA NÄKYVÄÄ, en halunnut särkeä itseäni, sillä hän oli jo särkenyt minua niin paljon! Halusinko vielä itse järkyttää itseäni lisää?

Nyt, kun aikaa on kulunut niin oman naiiviuden alkaa nähdä kriittisillä silmillä!
Mikäli joku olisi silloin sanonut minulle, että nyt vain kylmästi numerot paperille ja todistajat siihen, niin olisin loukkaantunut mitä syvimmin! KOSKA minusta olisi tuntunut, että lyötyähän olisi lyöty lisää!!!!
Tahdoin, että minua olisi silitetty päästä ja sanottu ”voi sinua pientä, anna kun puhallan, näytä missä pipi on” … mutta kun paapojaksi ei olisi käynyt kuitenkaan kuin HÄN, vain HÄN olisi voinut parantaa minut…. en halunnut enempää kipua…

Herran jestas!
Nyt kun oikein mietin tuota aikaa, niin hirvittää vieläkin!
Oli se niin karmeaa ja synkkää silloin. Tunteet täysin poissa kontrollista, vain pieni liikkumavara ja sekin keskittyi vain siihen loukkaanko häntä jos teen niin, tai näin tai jätän tekemättä, tai, tai, tai…
Unohdin rakkauteni ja kipuni sokaisemana itseni. Unohdin (=halusin unohtaa, vapaaehtoinen valinta), että hän omalla valinnoillaan oli ohjannut kohtaloa tähän pisteeseen, myös minun kohtaloni, mutta miksi hän ei ota siitä vastuuta… (minä kun uskon kohtaloon, vaikka tänä päivänä olen hyvin skeptinen ja sekös joskus suututtaa niin vietävästi, sillä olisi mukavampaa ”hörhöillä”)…enhän minä halunnut asioiden menevän näin, miksi hän ei halua nähdä sitä, mitä MINÄ halusin, minähän LUULIN, että hän on onnellinen, että hän VÄLITTÄÄ minusta, että hän SUOJELEE minua. Mutta hän hyökkäsikin yllättäen, kuin nurkkaan ahdistettu eläin ja raateli minut, kuinka minä nyt selviän haavojen kanssa…

Olen laittanut merkille, että käytät meseä usein, kysyn miksi? Tarkoitan kysymykselläni sitä, että kun hänkin ilmaantuu sinne ja tiedät sen niin miksi?
Älä loukkaannu, mutta kysyn tätä vain siksi, että tästä sivusta katsottuna se kuulostaa siltä, että haluat pitää itseäsi masokistina. Ymmärrän, että ystäviin pidät yhteyttä, mutta eikö mesestä voi luopua edes hetkeksi, ja pitää yhteyttä todellisiin ystäviin muulla lailla varsinkin tässä tilanteessa?

Vai että enkeli… kiitös se oli kauniisti sanottu!
Ehkä meidän piti tavata näin? Ainakin tuntuu siltä, että olemme oikeassa paikassa oikealla hetkellä.
Kirjoitan vain tämän lyhyen elämän aikana kertyneen kokemuksen pohjalta (jota on kertynyt suhteellisen paljon ikään nähden, myönnän sen jo itsekin). Ja miksi en jakaisi ajatuksiani, en menetä mitään päinvastoin. Sanotaanhan, että kaikki se mitä teet, annat ja ajattelet on energiaa, ja palaa takaisin sellaisenaan, on se lähtöhetkellä sitten positiivista, tai negatiivista.
Kuule Ystäväiseni uskon, että kaikella on tarkoituksensa kuitenkin jota me emme kuitenkaan aina ymmärrä, koska emme halua hyväksyä.
Asioita kuitenkin tapahtuu, ja tämänkin kokemuksen sinun oli saatava kokea, vaikka se kipeää tekee sillä, jos et olisi kokenut, voisitko rehellisesti sanoa tietäväsi mitä on oikea rakkaus, miltä se tuntuu…
Rakkautta kuten sydänsurujakin on monenlaisia joita elämän aikana kokee. Vain itse sisimmässään tietää milloin rakkaus on puhdasta ja täydellistä, vaikka kestäisikin vain hetken ja aiheuttaisi suurta tuskaa.

Lue lisää

Heh, niin on yksi yhteen tämä tarina. Ihan samalla tavalla ajattelin, että yhteinen elämä ja tulevaisuus. Ihan sama mitä rahoja. Hän on ihan Pa, menneisyyden virheistä. Jos ihan oikeasti kaiken mitä olen vuosien aikana häneen laittanut ottaisin pois, niin kalsarisilleen jäisi. Aika paljon se on, en viitsi edes ajatella. Rakkaus on oikeasti sokea.
Mutta ihan samoin, vaan selkät isommat jutut ajattelin nyt pyytää takasin. Sanoin, ettei tässä tilanteessa ole oikein että kustannan hänen ja uuden mimmin elämää. Tuli aika riita, kovija sanoja. Hmm. ja sitten lähetti biisin, oikein kauniin ja hempeän ja anteeksi pyynnön! Eipä ole anteeksi pyydellyt mitään aikaisemmin. Hmm, tajusi varmaan että nyt toi on tosissaan rahojen suhteen;). En ole koskaan aikaisemmin sanonut, että ala maksaa ja niinkuin heti.Joskus kesällä lainasin remontti rahaa, että pääsee loman aikana jotain tekemään. Lupasi heti lomarahoista takasin. Eipä ole näkynyt. Ei ole mese oikeasti vaan gmail, jos se on auki niin sinne voi kirjautua. Käytän sitä päivittäin paljon, nykyisin laitan itseni näkymättömäks siis ei näe olenko paikalla tai en. Mutta viikonloppuja.
Uskon, että kaikki tapahtuu oikeaan aikaan ja niinkuin pitää. Joku oppiläksy tämäkin.
Kyllä me pärjätään. Upeat naiset.;)

ak kirjoitti:

Heh, niin on yksi yhteen tämä tarina. Ihan samalla tavalla ajattelin, että yhteinen elämä ja tulevaisuus. Ihan sama mitä rahoja. Hän on ihan Pa, menneisyyden virheistä. Jos ihan oikeasti kaiken mitä olen vuosien aikana häneen laittanut ottaisin pois, niin kalsarisilleen jäisi. Aika paljon se on, en viitsi edes ajatella. Rakkaus on oikeasti sokea.
Mutta ihan samoin, vaan selkät isommat jutut ajattelin nyt pyytää takasin. Sanoin, ettei tässä tilanteessa ole oikein että kustannan hänen ja uuden mimmin elämää. Tuli aika riita, kovija sanoja. Hmm. ja sitten lähetti biisin, oikein kauniin ja hempeän ja anteeksi pyynnön! Eipä ole anteeksi pyydellyt mitään aikaisemmin. Hmm, tajusi varmaan että nyt toi on tosissaan rahojen suhteen;). En ole koskaan aikaisemmin sanonut, että ala maksaa ja niinkuin heti.Joskus kesällä lainasin remontti rahaa, että pääsee loman aikana jotain tekemään. Lupasi heti lomarahoista takasin. Eipä ole näkynyt. Ei ole mese oikeasti vaan gmail, jos se on auki niin sinne voi kirjautua. Käytän sitä päivittäin paljon, nykyisin laitan itseni näkymättömäks siis ei näe olenko paikalla tai en. Mutta viikonloppuja.
Uskon, että kaikki tapahtuu oikeaan aikaan ja niinkuin pitää. Joku oppiläksy tämäkin.
Kyllä me pärjätään. Upeat naiset.;)

Lue lisää

Flunssa kaatoi sitten viikoksi petiin! Tää on ollut ihan hirveetä!!!!
En ole jaksanut päätäni juurikaan sängystä nostaa, joten olenkin mietiskellyt nyt, kun alkaa ajatus hiljalleen luistaa, että kuinka olet jaksanut?

Yön Kuningatar kirjoitti:

Flunssa kaatoi sitten viikoksi petiin! Tää on ollut ihan hirveetä!!!!
En ole jaksanut päätäni juurikaan sängystä nostaa, joten olenkin mietiskellyt nyt, kun alkaa ajatus hiljalleen luistaa, että kuinka olet jaksanut?

Lue lisää

Hyvin vaihtelevan huonosti. Valilla tulee niin suunnaton ikava, etta siita ei meinaa paasta yli ei ympari. Aikuinen ihminen. Toissa tulee sellaisia ahdistus kohtauksia, etta on pakko menna vessaan huilaamaan.
Autolla toista ajaessa itkin kun puro. Rankkaa.
X ei anna periksi. Olen kirjottanut paljon siita mita tunnen. Sanoin, etta ala ota yhteytta. Olen ihan rikki ja voin vaan huonommin, et sa mua tarvii. Ei kuulemma voi eika halua pyyhjia pois elamastaan. Hmm. Ei selita, ei mitaan muuta. Miella on tosi pitka taival, ja mutkikas takana.
Sanoin, etta ala pompota, ansaitsen kaiken jalkeen edes vahan kunnioitusta. On kuulemma huolissaan musta. Just. Psykologi sanoi, etta tietenkaan ei halua paastaa irti, Olin hanen ainoa tosi ystavansa, Kun hanelle tule rankka masennus, mina olin se joka pyyhin nenan, vaatetin ja syotin. Ei ollut muita. Varmaan pelkaa, etta jos tama rakkaus loppuu niin jaa yksin. En tieda. Olen jopa paassyt koston ajatuksista. Nekaan ei enaa kiehdo, en halua nayttaa mitaan. Kun vaan tasta surusta ja ikavasta paasen, niin hyva. Ja kun paasen niin olen huomattavasti vahvempi kun X. Psykologi sanoi, etta itseasiassa minun menettamiseni on pitkallatahtayksella isompi menetys kun uuden 1,5 kk vanhan suhteen menetys. Eli jos katkaisen yhteyden, se on paras "kosto". Olen tosi vasynyt. Tuossa asken mietin, etta olen niin vasynyt koko juttuun, etta en oikeestaan todellakaan edes halua kuulla mitaan.
Esi viikko rankka tyomatka, ei jaa aikaa edes ajatella, joka sinansa on hyva. Ja sitten se matka. En ota kannykkaa enka puhelinta mukaan. Saa sitten ihmetella mihin katosin. Toivottavasti parenet flunssasta.
Tuohon velkaan ja raha-asioihin. Sanoi minulle etta maksaa. Ja meni pankkiin kai kysymaan lainaa. Ehka alkaa kasvaa aikuiseksi vastuulliseksi henkiloksi. Saa nahda. Kiva oli kuulla sinusta

ak kirjoitti:

Hyvin vaihtelevan huonosti. Valilla tulee niin suunnaton ikava, etta siita ei meinaa paasta yli ei ympari. Aikuinen ihminen. Toissa tulee sellaisia ahdistus kohtauksia, etta on pakko menna vessaan huilaamaan.
Autolla toista ajaessa itkin kun puro. Rankkaa.
X ei anna periksi. Olen kirjottanut paljon siita mita tunnen. Sanoin, etta ala ota yhteytta. Olen ihan rikki ja voin vaan huonommin, et sa mua tarvii. Ei kuulemma voi eika halua pyyhjia pois elamastaan. Hmm. Ei selita, ei mitaan muuta. Miella on tosi pitka taival, ja mutkikas takana.
Sanoin, etta ala pompota, ansaitsen kaiken jalkeen edes vahan kunnioitusta. On kuulemma huolissaan musta. Just. Psykologi sanoi, etta tietenkaan ei halua paastaa irti, Olin hanen ainoa tosi ystavansa, Kun hanelle tule rankka masennus, mina olin se joka pyyhin nenan, vaatetin ja syotin. Ei ollut muita. Varmaan pelkaa, etta jos tama rakkaus loppuu niin jaa yksin. En tieda. Olen jopa paassyt koston ajatuksista. Nekaan ei enaa kiehdo, en halua nayttaa mitaan. Kun vaan tasta surusta ja ikavasta paasen, niin hyva. Ja kun paasen niin olen huomattavasti vahvempi kun X. Psykologi sanoi, etta itseasiassa minun menettamiseni on pitkallatahtayksella isompi menetys kun uuden 1,5 kk vanhan suhteen menetys. Eli jos katkaisen yhteyden, se on paras "kosto". Olen tosi vasynyt. Tuossa asken mietin, etta olen niin vasynyt koko juttuun, etta en oikeestaan todellakaan edes halua kuulla mitaan.
Esi viikko rankka tyomatka, ei jaa aikaa edes ajatella, joka sinansa on hyva. Ja sitten se matka. En ota kannykkaa enka puhelinta mukaan. Saa sitten ihmetella mihin katosin. Toivottavasti parenet flunssasta.
Tuohon velkaan ja raha-asioihin. Sanoi minulle etta maksaa. Ja meni pankkiin kai kysymaan lainaa. Ehka alkaa kasvaa aikuiseksi vastuulliseksi henkiloksi. Saa nahda. Kiva oli kuulla sinusta

Lue lisää

On tämä räkätauti varsin sitkeässä tällä kertaa. Nyt on ollut eka päivä, ettei kuume ole noussut, joten toivo pilkottaa, että tästä pääsisi eroonkin (johan tässä on sairastettu jo 2 vkoa).
Tuossa lukiessani välittyi viestistäsi ahdistus ja mietinkin, että ennen kun väsytät itsesi lopullisesti olisiko hyvä edes harkita sairauslomaa?
Niin ei ne meinaa päästää irti ja, kun itselläkin on sellainen tunne ettei haluisikaan kaiken loppuvan, mutta kun vain on pakko… sehän valitsi jo jonkun toisen (vai onko se niin, onko se ihan varma valinnastaan…)
Kukaan muu sitä suhdetta ei voi lopettaa kuin sinä. Sinun on nyt vain pysyttävä vahvana ja pidettävä linjasi, tai muuten (tuntuu pahalta kirjoittaa tätä) sinä murrut kokonaan ja sieltä syvältä jostain on vielä pidempi matka ylös.
Voi kuinka tutulta tuo kuulostaa ja kerron tämän kokemuksesta, että jos suostut ns. jojotteluun, eli ollaan, ei olla tsydeemiin, niin kuin minä silloin eron alku vaiheessa, niin ei tule olemaan helppoa sinulla.
Ei se toinen tunne samoin, hän vain jatkaa eteenpäin roikottaen sinua kuin uni nallea mukanaan (jota ei tarvitse kuin pienen hetken kerrallaan), mutta sinä otat vastaan myrkkynuolen toisensa perään ja jossain vaiheessa havahdut lähes jo lamaantuneena, ettet voi jatkaa itsesi tähden näin sittenkään, mutta huomaat samalla, että irrottautuminen on vieläkin vaikeampaa.

Miksi vastaat hänen viesteihin? Vastaamalla toteutat hänen ajatustaan siitä, että voi pitää sinut lähellään.

Sanotaan, että aika parantaa, olen siitä hiukan eri mieltä, Ei se paranna vaan asiat pystyy näkemään objektiivisemmin. Sitten kun tunne kuohut antavat jonkin verran periksi, niin sitten voi paremmin punnita sitä mikä on oman arvon tunto ja kuinka korkealle arvostaa itseään.

Nyt vasta 1,5v jälkeen voin sanoa että lähelläni oli tunnevammainen ihminen, ei ns. normaaleilla tunteilla varustettu ihminen jätä ja lähde ilman suurempia selittelyjä. Tuollainen käyttäytyminen on todella itseltään hukassa olevan yksilön toimintaa joka pönkittää olematonta itsetuntoaan.
Tulet Ystäväni tämän vielä jonain päivänä huomaamaan, ja silloin sen myöntäminen ei ole vaikeaa, mutta siihen tarvitaan aikaa.

Nyt alkaa ajatus pätkiä vieläkin enemmän kuin tuolla alussa joten tämän verran tällä kertaa.
Koeta jaksaa Ystäväiseni työreissulla, ja ollaan taas yhteyksissä kun palajat!

Enkeleitä matkaan:)

Yön Kunungatar kirjoitti:

On tämä räkätauti varsin sitkeässä tällä kertaa. Nyt on ollut eka päivä, ettei kuume ole noussut, joten toivo pilkottaa, että tästä pääsisi eroonkin (johan tässä on sairastettu jo 2 vkoa).
Tuossa lukiessani välittyi viestistäsi ahdistus ja mietinkin, että ennen kun väsytät itsesi lopullisesti olisiko hyvä edes harkita sairauslomaa?
Niin ei ne meinaa päästää irti ja, kun itselläkin on sellainen tunne ettei haluisikaan kaiken loppuvan, mutta kun vain on pakko… sehän valitsi jo jonkun toisen (vai onko se niin, onko se ihan varma valinnastaan…)
Kukaan muu sitä suhdetta ei voi lopettaa kuin sinä. Sinun on nyt vain pysyttävä vahvana ja pidettävä linjasi, tai muuten (tuntuu pahalta kirjoittaa tätä) sinä murrut kokonaan ja sieltä syvältä jostain on vielä pidempi matka ylös.
Voi kuinka tutulta tuo kuulostaa ja kerron tämän kokemuksesta, että jos suostut ns. jojotteluun, eli ollaan, ei olla tsydeemiin, niin kuin minä silloin eron alku vaiheessa, niin ei tule olemaan helppoa sinulla.
Ei se toinen tunne samoin, hän vain jatkaa eteenpäin roikottaen sinua kuin uni nallea mukanaan (jota ei tarvitse kuin pienen hetken kerrallaan), mutta sinä otat vastaan myrkkynuolen toisensa perään ja jossain vaiheessa havahdut lähes jo lamaantuneena, ettet voi jatkaa itsesi tähden näin sittenkään, mutta huomaat samalla, että irrottautuminen on vieläkin vaikeampaa.

Miksi vastaat hänen viesteihin? Vastaamalla toteutat hänen ajatustaan siitä, että voi pitää sinut lähellään.

Sanotaan, että aika parantaa, olen siitä hiukan eri mieltä, Ei se paranna vaan asiat pystyy näkemään objektiivisemmin. Sitten kun tunne kuohut antavat jonkin verran periksi, niin sitten voi paremmin punnita sitä mikä on oman arvon tunto ja kuinka korkealle arvostaa itseään.

Nyt vasta 1,5v jälkeen voin sanoa että lähelläni oli tunnevammainen ihminen, ei ns. normaaleilla tunteilla varustettu ihminen jätä ja lähde ilman suurempia selittelyjä. Tuollainen käyttäytyminen on todella itseltään hukassa olevan yksilön toimintaa joka pönkittää olematonta itsetuntoaan.
Tulet Ystäväni tämän vielä jonain päivänä huomaamaan, ja silloin sen myöntäminen ei ole vaikeaa, mutta siihen tarvitaan aikaa.

Nyt alkaa ajatus pätkiä vieläkin enemmän kuin tuolla alussa joten tämän verran tällä kertaa.
Koeta jaksaa Ystäväiseni työreissulla, ja ollaan taas yhteyksissä kun palajat!

Enkeleitä matkaan:)

Lue lisää

palannut duunimatkalta. Olet enenmman kuin oikeassa ihan kaikessa. Jojottelua on ollut taa juttu. Ilmeisesti ollaan todella riippuvaisia toisistamme, ihan toinen asia onko se rakkautta.Olen yrittanyt katkaista mutta kun saan ihan paniikkireaktion. Yritan nyt ainakin minimoida kaikki kontaktit.
Han on ilmeisen sekaisin itsekin, ja hirvean itsekas. Hanen paha-olonsa voittaa kaiken. Vaikka han minut jatti. Tasta uudesta rakkaudesta en osaa sanoa. Ainakin 15 v nuorempi. Hanhan on tuntenut taman uuden vasta vajaa kaksi kuukautta.
Oli kai rakkautta ensisilmayksella. Tuli hirvea riita, rahasta tietenkin.
Kysyin vaan omia rahojani, jolla oli tehnyt remonttia jne. Hmm sain kuulla etta kaytan rahaa aseena? kaivan sen aina esiin. Ja hanelle on niin suuria menoja juuri nyt. Just joo.
En usko, etta nama muut haluaa lukea meidan keskinaista viestintaa.
Minulla on gmail [email protected]. vastaa vaikka siihen. Toivottavasti flunssa on hellittanyt

ak kirjoitti:

palannut duunimatkalta. Olet enenmman kuin oikeassa ihan kaikessa. Jojottelua on ollut taa juttu. Ilmeisesti ollaan todella riippuvaisia toisistamme, ihan toinen asia onko se rakkautta.Olen yrittanyt katkaista mutta kun saan ihan paniikkireaktion. Yritan nyt ainakin minimoida kaikki kontaktit.
Han on ilmeisen sekaisin itsekin, ja hirvean itsekas. Hanen paha-olonsa voittaa kaiken. Vaikka han minut jatti. Tasta uudesta rakkaudesta en osaa sanoa. Ainakin 15 v nuorempi. Hanhan on tuntenut taman uuden vasta vajaa kaksi kuukautta.
Oli kai rakkautta ensisilmayksella. Tuli hirvea riita, rahasta tietenkin.
Kysyin vaan omia rahojani, jolla oli tehnyt remonttia jne. Hmm sain kuulla etta kaytan rahaa aseena? kaivan sen aina esiin. Ja hanelle on niin suuria menoja juuri nyt. Just joo.
En usko, etta nama muut haluaa lukea meidan keskinaista viestintaa.
Minulla on gmail [email protected]. vastaa vaikka siihen. Toivottavasti flunssa on hellittanyt

Lue lisää

Jo jokin aikasitten sitten laitoin viestiä antamaasi sposti osoitteeseen, joten jatketaan siellä :)

Yön Kuningatar kirjoitti:

Jo jokin aikasitten sitten laitoin viestiä antamaasi sposti osoitteeseen, joten jatketaan siellä :)

tiiaks, tossa osoitteessa on viimeinen piste liikaa eli se on [email protected] ei pistetta com jalkeen. en ole saanut e-mailia sulta, ehka osoite oli sen verran pielessa:)

ak kirjoitti:

tiiaks, tossa osoitteessa on viimeinen piste liikaa eli se on [email protected] ei pistetta com jalkeen. en ole saanut e-mailia sulta, ehka osoite oli sen verran pielessa:)

Lue lisää

Joku varmaan ihmeissään on lukenut spostiaan:) Kirjoittelet minulle, kun ehdit Email: [email protected]

ja viikonloppu edessä ilman sinua rakkaani. En tahdo päästä eteenpäin tai luulin jo päässeeni, mutta sitten taas huomaan että ikävä vaan jatkuu ja sattuu yhtä paljon kuin eilenkin. Enemmänkin. Paljon yhtäläisyyksiä ajatuksissa sinun kanssasi 1965. En millään voi sisäistää, että äsken vielä rakastettiin toisiamme ja nyt vain minä enää rakastan...En kestä tätä, muserrun ja hajoan pala palalta.

Käväisin kurkkaamassa kuinka paljon tällä palstalla on elämää :)
Kiitos kommentistasi. Kokemuksesta vain tuon kirjoitin.
Ei ole mitään poppakonsteja käytettävissä selviytymiskeinona, kun puhutaan särkyneestä sydämestä.
On vain käännettävä jokainen kortti mikä eteen tulee, eli mentävä päivästä toiseen ja sitten jossain vaiheessa sitä huomaakin, että on helpompi olla vaikka ikävää vielä tuntisi, mutta se tunne ei enää muserra alleen.

Kaikkea hyvää :)

sinä toisen ikkunan takaa katselet?? Vieläkin? -Aikas pelottava tyyppi olet.

1+6 kirjoitti:

sinä toisen ikkunan takaa katselet?? Vieläkin? -Aikas pelottava tyyppi olet.

usko olevani kovinkaan pelottava. En minä vaani tai vakoile häntä. Jos olet lukenyt kaikki kirjoitukseni, jossain siellä sivutaan tätäkin... Asumme yhä lähellä toisiamme. Olen usein jopa käyttänyt kiertoteitä asioilla ollessani vain sen vuoksi, etten antaisi vaikutelmaa siitä, että kuljeskelisin tahallani hänen asuntonsa ohi. Lauantaina olin seurueessa, joka sattui siitä ohi menemään enkä voinut olla vilkaisematta ikkunaa, jonka takana vietin elämäni parhaita hetkiä.

Taitaa olla parasta lopettaa tämä kirjoittelu. Niin helposti ymmärretään väärin kaikki. En usko että tahallasi halusit tuottaa mielipahaa... En kyllä ole varma tuosta. Täällä on niin helppo nimettömänä sanoa pahasti.

Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet, sanoneet kauniita sanoja, tukeneet.

surusta enemmän vihaan? Onhan sulla vihaakin näissä kirjoituksissa ollut, mutta nyt tuntuu, että haikeus ja alakulo ovat aina vaan isompia.

Mä olen myös käynyt ex-puolison ikkunoita katsomassa, mutta siinä kohden on tehnyt mieli kivittää ne rikki. Erottiin runsas vuosi sitten, mies ilmoitti, että hän on rakastunut toiseen. Oltiin sitä ennen pari vuotta oltu naimisissa ja tunnettu melkein kymmenen vuotta. Hän oli ihan kaksi viikkoa omassa päässään kriiseillyt eroa ja mulle se tuli ihan puskista.

Oikeasti en käsitä, miten sekaisin ihmisen tunne-elämä on, kun lähtee ilman ennakkovaroituksia tekemään noin. En käsitä, miksei voinut puhua tunteittensa muuttumisesta mitään. Minusta se on silkkaa karkuunjuoksemista: kun puolisko lähti saman tein tutuilleen asumaan, niin hän ei joutunut näkemään sitä tuskaa, jonka eroilmoitus minussa aiheutti. Samalla hän jätti mut hoitamaan asunto- ja muuttoasiat yksin.

Mä olen välillä kirjoittanut listaa kaikista niistä asioista, joissa ex toimi loukkaavasti ja satuttavasti. Mukana on myös sellaisia tapoja, joita hänessä inhosin. Suhteessa hyväksyin ne niin kuin hyväksytään läheisten heikkoudet yleensäkin, mutta erossa aloin pitää niitä huonoja tapoja vain yleisenä osoituksena koko tyypin henkisestä velttoudesta ja selkärangattomuudesta.

Itku ja suru on mulla enemmän kohdistunut siihen, miten koko suhteessa oloaika on tuntunut hukkaan heitetyltä. Olen surrut niitä tilanteita, joissa piilotin itseäni ja myötäilin ex-miestä. Olen sopua rakastava, ja suhteessa välttelin kai liikaakin riitaa. Nyt ne käymättömät riidatkin ovat pyörineet mielessä, olen pääni sisällä riidellyt ex-miehen kanssa niin, että välillä luulin tulevani hulluksi.

Suhteessa ex-mies oli mun silmissäni liiankin älykäs, vahva, luova, rohkea tms. Nyt kun katson häntä suhteen loppumisen jälkeen, niin en enää näe älyä tai vahvuutta, tyyppi on tunne-älyltään suunnilleen murrosikäisen kehitystasolla ja vahvuus on vain vaikeitten asioitten pakenemista. Sinä katsot edelleenkin entistä rakastasi rakastumisen samentamien silmälasien lävitse, entä jos yrittäisit katsoa edes neutraalisti? Kukaan ihminen ei "ansaitse" sitä, että joku palvoo häntä ja antaa samalla oman elämänsä kulkea ohitseen.

Voimia tiellesi! Ja muista, että voit hakea apua esim. ammattilaisilta (lääkäri, psykologi), jos tuntuu, etteivät omat voimat riitä. Itse kävin koko viime talven juttelemassa psykologin kanssa.

Tarinasi, ajatuksesi ja tuntemuksesi olivat kovin tutun oloisia, kuin omiani. Tämä on minulla jo toinen joulu yksin. Valitettavasti on todettava että ikävä on ihan yhtä kova kuin ennenkin. Sen kanssa on vain oppinut elämään. Toivon todella että tämän kaipuun ja rakkauden voisi muutta joksikin toiseksi tunteeksi.
Elämä on vain sellaista ajan kuluttamista, kun mikään muu ei meinaa mahtua ajatuksiin. Täytyy vain toivoa ja uskoa että jollakin tavalla tämä kaikki muuttuu paremmaksi. Kunpa osaisinkin antaa sinulle jotain neuvoa miten tästä eteenpäin, niin kokeilisin sitä itsekkin.
Kiitos kirjoituksestasi. Osasit kuvailla tunteesi ja ajatuksesi paremmin kuin minä ikinä omani. Olivat kuitenkin niin samanlaisia. Ketjun löytyminen pelasti tämän päivän.

eronnut1970 kirjoitti:

surusta enemmän vihaan? Onhan sulla vihaakin näissä kirjoituksissa ollut, mutta nyt tuntuu, että haikeus ja alakulo ovat aina vaan isompia.

Mä olen myös käynyt ex-puolison ikkunoita katsomassa, mutta siinä kohden on tehnyt mieli kivittää ne rikki. Erottiin runsas vuosi sitten, mies ilmoitti, että hän on rakastunut toiseen. Oltiin sitä ennen pari vuotta oltu naimisissa ja tunnettu melkein kymmenen vuotta. Hän oli ihan kaksi viikkoa omassa päässään kriiseillyt eroa ja mulle se tuli ihan puskista.

Oikeasti en käsitä, miten sekaisin ihmisen tunne-elämä on, kun lähtee ilman ennakkovaroituksia tekemään noin. En käsitä, miksei voinut puhua tunteittensa muuttumisesta mitään. Minusta se on silkkaa karkuunjuoksemista: kun puolisko lähti saman tein tutuilleen asumaan, niin hän ei joutunut näkemään sitä tuskaa, jonka eroilmoitus minussa aiheutti. Samalla hän jätti mut hoitamaan asunto- ja muuttoasiat yksin.

Mä olen välillä kirjoittanut listaa kaikista niistä asioista, joissa ex toimi loukkaavasti ja satuttavasti. Mukana on myös sellaisia tapoja, joita hänessä inhosin. Suhteessa hyväksyin ne niin kuin hyväksytään läheisten heikkoudet yleensäkin, mutta erossa aloin pitää niitä huonoja tapoja vain yleisenä osoituksena koko tyypin henkisestä velttoudesta ja selkärangattomuudesta.

Itku ja suru on mulla enemmän kohdistunut siihen, miten koko suhteessa oloaika on tuntunut hukkaan heitetyltä. Olen surrut niitä tilanteita, joissa piilotin itseäni ja myötäilin ex-miestä. Olen sopua rakastava, ja suhteessa välttelin kai liikaakin riitaa. Nyt ne käymättömät riidatkin ovat pyörineet mielessä, olen pääni sisällä riidellyt ex-miehen kanssa niin, että välillä luulin tulevani hulluksi.

Suhteessa ex-mies oli mun silmissäni liiankin älykäs, vahva, luova, rohkea tms. Nyt kun katson häntä suhteen loppumisen jälkeen, niin en enää näe älyä tai vahvuutta, tyyppi on tunne-älyltään suunnilleen murrosikäisen kehitystasolla ja vahvuus on vain vaikeitten asioitten pakenemista. Sinä katsot edelleenkin entistä rakastasi rakastumisen samentamien silmälasien lävitse, entä jos yrittäisit katsoa edes neutraalisti? Kukaan ihminen ei "ansaitse" sitä, että joku palvoo häntä ja antaa samalla oman elämänsä kulkea ohitseen.

Voimia tiellesi! Ja muista, että voit hakea apua esim. ammattilaisilta (lääkäri, psykologi), jos tuntuu, etteivät omat voimat riitä. Itse kävin koko viime talven juttelemassa psykologin kanssa.

Lue lisää

kai aina ollut huono vihanpitäjä. Se vain ei luonnistu minulta. Ja usko pois, yritin tosissani vihata. Kyllä se onnistuikin hetken aikaa. Tuo ihminen vain teki niin lähtemättömän vaikutuksen, etten osaa edes kuvata sitä. Pelkään etten enää ikinä pääse kokemaan vastaavaa... Sellainen "tässä tämä nyt oli"-fiilis on jatkuvasti päällä. Varmasti kuulostan typerältä, mutta näin se menee. Typerähän minä olenkin, kun en osaa muuta kuin haikalla jotain, jota ei enää ole eikä tule olemaankaan.

Kirjoittaminen on ollut oikeastaan ainoa tapa saada jotainkaan ulos. En ole mikään party animal tai sulavasupliikkinen seuramies, ystäväpiiri on melko pieni, eikä kuuntelijoita juuri ole. Täällä kirjoitellessa vain ei aina osaa saada tekstiksi sitä mitä päässä todella liikkuu, sitä ydintä. Eräs, jonka kanssa kirjoittelin asiasta hetken sähköpostitse, ihmetteli että miten voin olla näin ikävissäni ja kaipaava, kun kerroin ettemme me edes asuneet yhdessä, emmekä nähneetkään kuin muutaman kerran kuussa. En tiedä itsekään, tiedän vain, että ne kerrat kun hänen kanssaan aikaa vietin, olivat jotain, joka saa minut nyt tuntemaan näin. Parasta mitä koskaan elämässäni on ollut.

Mainitsit puhumisen... Se ehkä onkin se ainoa kauneusvirhe koko suhteessani häneen. Hän kai oli eroa miettinyt jo kauan ennen kuin sen lopulta toteutti. Uskon, että se olisi tapahtunut vaikkei hän tätä uutta ihastustaan olisi koskaan tavannutkaan. Osasyy siihen, miksi en osaa olla hänelle vihainen onkin juuri tuo, että tiesin mitä on tulossa. En vain kyennyt myöntämään sitä itselleni ennen kuin nyt jälkeenpäin. Mutta kuitenkin... Olen silti surullinen ja pettynyt siitä, että tämä uusi astui mukaan kuvioon jo kauan ennen kuin minulle siitä ilmoitettiin. Ja juuri tuon vuoksi kai pitäisikin vihata. En vain saa vihaa ylittämään ikävää.

Tiedän käyttäytyväni typerästi. Nämä tekstit täällä ovat pääasiassa purkauksia, joita ei ehkä ihan kirjaimellisesti tule ottaa... toisaalta ovat kyllä ihan aitoja, näitä asioita päässäni liikkuu. Pitkien yksin istuttujen iltojen aiheuttamia kärjistymiä, ehkä. Sen verran nössö kun olen, etten osa purkaa patoutumia viinallakaan :) Kiitos palautteestasi ja oikein hyvää tuleva vuotta.

yksin... kirjoitti:

Tarinasi, ajatuksesi ja tuntemuksesi olivat kovin tutun oloisia, kuin omiani. Tämä on minulla jo toinen joulu yksin. Valitettavasti on todettava että ikävä on ihan yhtä kova kuin ennenkin. Sen kanssa on vain oppinut elämään. Toivon todella että tämän kaipuun ja rakkauden voisi muutta joksikin toiseksi tunteeksi.
Elämä on vain sellaista ajan kuluttamista, kun mikään muu ei meinaa mahtua ajatuksiin. Täytyy vain toivoa ja uskoa että jollakin tavalla tämä kaikki muuttuu paremmaksi. Kunpa osaisinkin antaa sinulle jotain neuvoa miten tästä eteenpäin, niin kokeilisin sitä itsekkin.
Kiitos kirjoituksestasi. Osasit kuvailla tunteesi ja ajatuksesi paremmin kuin minä ikinä omani. Olivat kuitenkin niin samanlaisia. Ketjun löytyminen pelasti tämän päivän.

Lue lisää

ovat pahoja. On vaikea saada minkäänlaista julhamieltä päälle, kun ei oikein keksi juhlanaihettakaan, vaan jotain ihan muuta. Kovin tuttua täälläkin päässä.

On oikeasti hienoa jos minusta ja kirjoitteluistani on ollut apua... Olen siitä hiukan hämilläni, olen pitänyt tätä kirjoitteluani lähinnä itselleni tarkoitettuna, en ole aina osannut ajatellakaan että joku muukin saisi näistä irti jotain... Kiitos sanoistasi. Ja voimia... Olkoon tuleva vuosi parempi sinullekin.

hetken erästä ihmistä. Varmasti kaikin puolin mukava ja hyvä ihminen... Mutta en vain saanut itseäni lopettamaan hänen vertaamista sinuun. Enkä missään vaiheessa tuntenut mitään sellaista, jota sinua kohtaan tunsin melkeinpä heti tavattuamme. Kerroin tämän myös hänelle ja pyysin anteeksi että olin hukannut hänen aikaansa. En vain voinut... Koin pettäväni itseäni ja tätä toista. Kun en vain voi olla ajattelematta sinua.

Voiko olla niin, että on vain yksi "oikea" olemassa...? Joku, jota parempaa ei ole eikä tule?

"Haluatko viettää elämäsi arvokkaita vuosia haikailemalla jonkin perään mitä ei enää ole."

En halua. Luuletko että ikävöisin jotakuta vain siksi että haluan tehdä niin? Kyllä minä toivoisin osaavani olla ikävöimättä. Kaipaamatta. En vain pysty. Tai ainakaan en vielä. Oletko koskaan kokenut jotain, joka vie kaikki aistit jollekin ihan uudelle tasolle? Jotain kokonaisvaltaista... Jotain, jota ei voi selittää. Ja kun sellaisen menettää...

Elän, mutta jokin osa minusta joko kuoli tai muuttui. En tiedä.

Höpsistä, kukaan voi toiselle sanoa koska riittää..
Kaipaaminen on arvokasta ja osoittaa inhimillisiä tunteita, elämää se on ja mihin pitäisi "heittäytyä"?

Voimia ja halaus

Noin kai se olisi pitänyt tehdä. Kaikki kerralla pois, laitaa myöten. En vain saanut aikaiseksi. Enää sillä ei niin ole väliä, vaikka en kyllä vieläkään ole ihan "kuivilla". Viime yönäkin unessa...

Ei se jättäminen nyt tietenkään ihan yhdellä viestillä tapahtunut. Tai no... Hän varmaankin pähkäili asiaa pitkään ennen kuin ilmoitti. Ja se ilmoittaminen oli vain yksi lyhyt sähköpostiviesti pitkän hiljaisuuden päätteeksi. Mutta se siitä... Tätä on jo jauhettu tarpeeksi.

En minäkään taida vielä ihan hetkeen kyetä tapaamaan muita. Yritin sitä viime syksynä, muttei siitä mitään tullut. Parempi kai on murehtia asiat pois ennen kuin miettiikään mitään uutta. En vain millään, ainakaan vielä, jaksa uskoa että ikinä törmään vastaavanlaiseen ihmiseen. Ei kannata kysyä mikä hänessä niin erikoista oli, en minä tiedä itsekään.

Pahinhan on jo totta kai takana. Aluksi pelkäsin sekoavani, oikeasti. Sen verran lujille tämä on ottanut. Olen eronnut pari kertaa aiemminkin, pidemmistä ja kiinteämmistä suhteista, mutteivät ne näin koville ottaneet. Ei lähellekään. Kirjoitellut olen paljon, pöytälaatikkoon ja pitkin poikin nettiä. Juttukaverin puutteessa se on ollut ainoa keino saada tätä oloa ulos edes vähän. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille... Olette olleet avuksi.

Niin, suhde on päättynyt tosiaan jo puolitoista vuotta sitten pahoinpitelyyn.
Mutta en ole edelleenkään valmis mihinkään uuteen. Terapia varmaan olisi paikallaan.
Olen särkynyt.
ENkä parane enää.
Tämä täytyy varmaan vain hyväksyä. Mutta en PYSTY!
En haluaisi lopettaa eläämiostä tähän. Mutta olen lukittu!
En voi tehdä muuta, kuin kaivata ja ikävöidä.
En ole ollut mmissään yhteyksissä pahoinpitelijääni, johon edelleen on tunneside olemassa, mutta vain siis omassa päässäni.

En ole.

Varmasti totta tuokin. En vain koe (ainakaan enää) piehtaroivani kurjuudessani. Silloin kun vielä sitä tein, tuskin kenelläkään oli asiaa sitä piehtarointia tulla keskeyttämään. Itseensä ja ajatuksiinsa, tunteisiinsa ja ikäväänsä hautautunutta on vaikea ulkopuolisen tulla hinaamaan kuiville. Voihan se onnistuakin, mutta itse luulen että paras parantaja on aika. Ainakin omalla kohdallani. Mikään ilopilleri en vieläkään ole, mutta syvimmät alhot ovat jo takana. Tulen takuulla loppuikäni kaipaamaan häntä, mutta sen kanssa on vain elettävä.

Oikein hyvää kesää ja kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille... Ja muillekin.

1965 kirjoitti:

Varmasti totta tuokin. En vain koe (ainakaan enää) piehtaroivani kurjuudessani. Silloin kun vielä sitä tein, tuskin kenelläkään oli asiaa sitä piehtarointia tulla keskeyttämään. Itseensä ja ajatuksiinsa, tunteisiinsa ja ikäväänsä hautautunutta on vaikea ulkopuolisen tulla hinaamaan kuiville. Voihan se onnistuakin, mutta itse luulen että paras parantaja on aika. Ainakin omalla kohdallani. Mikään ilopilleri en vieläkään ole, mutta syvimmät alhot ovat jo takana. Tulen takuulla loppuikäni kaipaamaan häntä, mutta sen kanssa on vain elettävä.

Oikein hyvää kesää ja kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille... Ja muillekin.

Lue lisää

Hyvä 1965,

luin läpi koko pitkän viestiketjun ja haluan kiittää sinua poikkeuksellisen kauniista rakkauden, ikävän ja surun kuvauksestasi. Lisäksi, vaikka ymmärrän tekstisi olevan henkilökohtaista, niin taitosi kirjoittaa ja pelkistää tekee tekstistäsi myös kaunokirjallista ja siten lohdullista luettavaa. Ansaitset oikein hyvän kesän sinäkin.

anaiis kirjoitti:

Hyvä 1965,

luin läpi koko pitkän viestiketjun ja haluan kiittää sinua poikkeuksellisen kauniista rakkauden, ikävän ja surun kuvauksestasi. Lisäksi, vaikka ymmärrän tekstisi olevan henkilökohtaista, niin taitosi kirjoittaa ja pelkistää tekee tekstistäsi myös kaunokirjallista ja siten lohdullista luettavaa. Ansaitset oikein hyvän kesän sinäkin.

Lue lisää

Kiitos. En ole koskaan ajatellut olevani kirjallisesti lahjakas tai kykeneväni ilmaisemaan mitään sen kummempaa... En ajattele vieläkään, mutta on mukava kuulla että moni on pitänyt kirjoittelustani. Siitä on ollut iso apu.

Oikein hyvää kesää sinullekin!

Lopeta paskan jauhaminen...hyväksikäyttäjä tää kirjailija on. MEP .skundi.

ota selvää kirjoitti:

Lopeta paskan jauhaminen...hyväksikäyttäjä tää kirjailija on. MEP .skundi.

Ikävää, että teillä kusipäilläkin on oikeus mielipiteisiin. Opettelisit edes kirjoittamaan.

Normaali neuvo sinunlaiseltasi! ..nimimerkki kertoo kaiken.
Aloittajan ei kannata välittää tuollaisista.

Tyypillinen vastaus täällä.

Säälittävää.

C Korhonen kirjoitti:

Säälittävää.

"Säälittävää"
Ite oot säälittävä tunteeton ukuli.

toivo torstai kirjoitti:

"Säälittävää"
Ite oot säälittävä tunteeton ukuli.

Oon sitte ukuli jos haluut.
Tuo jätkä on kuitenkin säälittävä tyyppi joka roikkuu exässään vielä vuosien jälkeenkin.
Pimu löysi paremman ja lähti (enkä ihmettele), thats it.

C Korhonen kirjoitti:

Oon sitte ukuli jos haluut.
Tuo jätkä on kuitenkin säälittävä tyyppi joka roikkuu exässään vielä vuosien jälkeenkin.
Pimu löysi paremman ja lähti (enkä ihmettele), thats it.

Lue lisää

Voi olla noinkin, en tiedä tunnetko tapauksen?
Luin jotakin sieltä täältä, en läheskään kaikkea mutta tietämättä sen paremmin en voi yhtyä kirjoitukseesi.
Ihmiset on erilaisia, toiset tunteellisempia kun toiset, joillekin riittää kun viihtyy.

C Korhonen kirjoitti:

Oon sitte ukuli jos haluut.
Tuo jätkä on kuitenkin säälittävä tyyppi joka roikkuu exässään vielä vuosien jälkeenkin.
Pimu löysi paremman ja lähti (enkä ihmettele), thats it.

Lue lisää

Oikeastaanhan se on säälittävää roikkua vuosikaupalla menneessä. Olet ihan oikeassa. En taida olla übermies, jolle nainen on vain käyttöesine. Pimu. Tässä iässä ei muuten yleensä tule enää ajateltua naisia pimuina. Mutta meitähän on moneksi.

Minä olen ollut yli 6 v ilman sitä olkapäätä,joka minulta vietiin pois. Enää en osaa tunteitani erotella, rakastanko vai en. Kaipuu silti iskee välillä,kuin metrin halko. Päivät,viikotkuukaudet j vuodet vierivät. Välillä ihmettelen,että onko siitä jo tosiaan niin kauan, tuntuu kun se olisi vasta eilen tapahtunut. Ketään toista ei ole hänen jälkeensä ollut. Kaipaan toista ihmistä, mutta silti tuntuu,etten ole vieläkään valmis uuteen, joten yksin matka jatkuu edelleen. Mikään ei oikein innosta, ehkä hetkellisesti,mutta äkkiä lopahtaa. Yritän vain jaksaa päivä kerrallaan.

Hei 1965,

Luin ketjua. Kuulun itse myös niihin, joiden on vaikea päästä yli kun rakas jättää. Käyttäytyminen saa outojakin muotoja, kun yrittää suojella itseään tuskalta. Mutta vähitellen ilo tulee takaisin ja alkaa toivoa uutta kumppania.

Onnea sinulle elämässä ja rakkaudessa!

tunteellinen x-siili kirjoitti:

Hei 1965,

Luin ketjua. Kuulun itse myös niihin, joiden on vaikea päästä yli kun rakas jättää. Käyttäytyminen saa outojakin muotoja, kun yrittää suojella itseään tuskalta. Mutta vähitellen ilo tulee takaisin ja alkaa toivoa uutta kumppania.

Onnea sinulle elämässä ja rakkaudessa!

Lue lisää

Totta puhut. Olen vain huomannut että on kamalan vaikeata löytää uutta kumppania. Syitä kai on monia... En ehkä ole sitä seurallisinta supliikkityyppiä. Kadehdin ihmisiä joilla on laaja ystäväpiiri jolle voi purkaa sydäntään. Harvalla miehellä sellaista on, luulisin.

Kiitos sinulle ja kaikkea hyvää.

Olisiko ihan mahdotonta ajatella, ettei mitään a-ongelmaa ollut/ole? Eivät kaikki miehet ole alkoholisteja.

1965 kirjoitti:

Olisiko ihan mahdotonta ajatella, ettei mitään a-ongelmaa ollut/ole? Eivät kaikki miehet ole alkoholisteja.

No ehkä sitten et ole tämän ex?

daa? kirjoitti:

No ehkä sitten et ole tämän ex?

Mitä todennäköisimmin en.

"Uskoisin, että kun pääsisit aloittamaan suhteen uudelleen alusta, taatusti ei kaikki oiskaan niin ihanaa ja erinomaista, vaan aika on reippaasti kullannut muistoja ja oma mielikuva on tehnyt tepposet."

Sanoit lukeneesi koko ketjun. Jos olisit lukenut, olisit huomannut minun itsenikin olevan samaa mieltä. Miksikö sitten kaikki eivät onnistu siinä uuden suhteen aloittamisessa/löytämisessä? Miksi se taas joillekin on helppoa kuin heinänteko?

Pakkomielteinen, narsisti, hyväksikäyttäjä...? Annanko todellakin itsestäni tuollaisen vaikutelman?

Joka tapauksessa, hienoa jos minun kirjoitteluni sisuunnutti sinut. Kaikkea hyvää jatkossa!

Niinno... Kysehän on minun tulkinnoistani asiasta. Sitä kun kirjoittaa vähän kuin itselleen, eikä aina edes ajattele että joku muukin lukee. Sanot ovat "vain" sanoja ja tulkinnanvaraisia.

Eiköhän se tästä.

Nikki 'miranda' ei nyt vaan ymmärrä että se kaipuu on erilaista pitkittyessään, syvempää, ei vaan sitä että tuntee itsensä loukatuksi ja yksinäiseksi.
On ihmisiä jotka kyllä pystyvät olemaan yksin, mutta siltä kaivata koko sydämestään toista, sinä et ole sellainen.

Hei siruu. Muistan toki että kirjoittelit aiemmin. Ikävä kuulla ettei sinullakaan ole helpottanut. En varmastikaan osaa mitenkään auttaa, mutta kirjoittele ihmeessä ajatuksiasi. Lupaan aina täällä käydessäni lukea niitä ja varmasti muuutkin lukevat. Kirjoittelu auttoi usein minuakin, vaikka ongelmani olikin hiukan erilainen. Olin niin totaalisen yksin... Tai olen sitä yhä, mutta kaipa olen siihen turtunut, eikä se enää ole sellaista tuskaa mitä oli vielä viime vuonna. Nykyään vain olen.

Toivottavasti kaikki selviää... Kaikkea hyvää sinulle ja pienelle myös. Koeta jaksaa... Ja kirjoittele!

Sehän on helkkarin hienoa jos noin on. Tuossa tapauksessahan sinun ei enää koskaan tarvitse haikailla vanhojen perään Suomi24:n Särkynyt sydän-palstalla.

1965 kirjoitti:

Sehän on helkkarin hienoa jos noin on. Tuossa tapauksessahan sinun ei enää koskaan tarvitse haikailla vanhojen perään Suomi24:n Särkynyt sydän-palstalla.

Toivottavasti ei :)
Mutta miks mulle välittyi tästä viestistä sellanen kuva, että sinä olisit jotenkin loukkaantunut ja ottanut itseesi tuosta kirjoituksestani??!
Ihan turhaan, en mä sua piikittele vaan ihan itsestäni puhun.
Toivottavasti sinäkin osaat päästää irti menneestä, edes tulevaisuudessa ja ruveta näkemään muitakin naisia ja mahdollisuuksia ympärilläsi :)

Miranda/// kirjoitti:

Toivottavasti ei :)
Mutta miks mulle välittyi tästä viestistä sellanen kuva, että sinä olisit jotenkin loukkaantunut ja ottanut itseesi tuosta kirjoituksestani??!
Ihan turhaan, en mä sua piikittele vaan ihan itsestäni puhun.
Toivottavasti sinäkin osaat päästää irti menneestä, edes tulevaisuudessa ja ruveta näkemään muitakin naisia ja mahdollisuuksia ympärilläsi :)

Lue lisää

En loukkaantunut. Olen joskus aikaisemminkin törmännyt samaan oletukseen... Kirjoitustyylissäni taitaa olla jotain joka saa lukijan olettamaan noin. Johtunee osin siitä etten juurikaan käytä hymiöitä...

Totta kai minäkin haluaisin unohtaa menneet ja jatkaa eteenpäin. Ja tietenkin jatkan. Välillä vain on ikävä ja silloin tulee kirjoiteltua asiasta mm. tänne. Kuten voit huomata, en kirjoita joka päivä, eli en minä märehdi ja murehdi tätä 24/7.

En myöskään ole (kuten jo aiemminkin olen kertonut) mikään seuramies. En ole komea, suosittu tai edes varakas. Asun pienellä paikkakunnalla pohjoisessa... Uuden madon koukuttaminen ei meille kaikille ole ihan niin yksinkertaista. Äläkä käsitä väärin, en ruikuta tai valita surkeuttani. Totean vain tosiasioita.

Mutta oli miten oli... kaikkea hyvää sinulle ja kaikille muillekin sydämensä joko kokonaan tai väliaikaisesti rikkoneille :)

1965 kirjoitti:

En loukkaantunut. Olen joskus aikaisemminkin törmännyt samaan oletukseen... Kirjoitustyylissäni taitaa olla jotain joka saa lukijan olettamaan noin. Johtunee osin siitä etten juurikaan käytä hymiöitä...

Totta kai minäkin haluaisin unohtaa menneet ja jatkaa eteenpäin. Ja tietenkin jatkan. Välillä vain on ikävä ja silloin tulee kirjoiteltua asiasta mm. tänne. Kuten voit huomata, en kirjoita joka päivä, eli en minä märehdi ja murehdi tätä 24/7.

En myöskään ole (kuten jo aiemminkin olen kertonut) mikään seuramies. En ole komea, suosittu tai edes varakas. Asun pienellä paikkakunnalla pohjoisessa... Uuden madon koukuttaminen ei meille kaikille ole ihan niin yksinkertaista. Äläkä käsitä väärin, en ruikuta tai valita surkeuttani. Totean vain tosiasioita.

Mutta oli miten oli... kaikkea hyvää sinulle ja kaikille muillekin sydämensä joko kokonaan tai väliaikaisesti rikkoneille :)

Lue lisää

No hyvä :)
Eikä sitä tässä itselläkään mitään uutta matoa ole koukussa, eikä kiikarissakaan :D
Ja kyllähän sinäkin loppujen lopuksi taidat olla jo voiton puolella.
Niin vois ymmärtää rivien välistä ;)

Miranda/// kirjoitti:

No hyvä :)
Eikä sitä tässä itselläkään mitään uutta matoa ole koukussa, eikä kiikarissakaan :D
Ja kyllähän sinäkin loppujen lopuksi taidat olla jo voiton puolella.
Niin vois ymmärtää rivien välistä ;)

Lue lisää

Olen tietenkin voiton puolella, jossain mielessä. En vieläkään voi isommin ajatella häntä tuntematta ikävää, mutta olen oppinut olemaan ajattelematta. En osaa sanoa onko se hyvä asia. Ehkä on, koska pitäähän tässä elääkin. Ehkä ei, koska asioita ei saisi jättää hautumaan, vaan käsitellä ne pois... En tiedä. Elämä jatkuu.

Meitä on moneksi, ja hyvä niin... :)

Onko tuolla tiedolla mitään merkitystä...? Jos se jostain syystä kovasti kiinnostaaa, se kyllä osapuilleen selviää jos lueskelee tätä ketjua.

Hävettää ihan kamalasti lukea tätä viestiketjua nyt. Olen tällä välin jo ehtinyt pilaamaan uuden suhteen. En sano etteikö olo ollut huono silloin vuosia sitten kun aloitin tämän ketjun, se oli huono, mutta nyt se vasta surkea on, kun olen itse mokannut oikeasti parhaan asian jonka elämä on eteen tuonut. ja aiheuttanut hänelle paljon murhetta. Hävettää tunnustaa, mutta juttu josta alunperin kirjoitin taisi olla vain laastarisuhde molemmille. Minä vain kipuilin koska minut jätettiin, eikä toisinpäin. Nytkin jätettiin, mutta täysin aiheesta. Kyllä minä jollain tasolla rakastin kai silloinkin, en ehkä noin dramaattisesti miltä se luettuna näyttää, mutta tämä joka nyt päättyi oli kyllä jotain ihan muuta. Hän sanoi ääneen rakastavansa minua. Tämä josta alunperin kirjoitin ei sitä koskaan sanonut. En minäkään hänelle, vaikka täältä luetusta voisi saada ja saakin toisenkinlaisen käsityksen. Nyt sanoin, mutta liian harvoin ja liian vaisusti. Ja hän vielä haki minut kotoani. Tuli itse ja sanoi rakastavansa.

Osaan vain kirjoittaa asioita, paisutella niitä tekstissä, en tehdä tai sanoa. En osaa näyttää rakkautta. Edes niille joita rakastan. En ymmärtänyt sitä 2010, mutta nyt todellakin ymmärrän. Ja se jos mikä sattuu. On helppo syyttää toista, mutta paljon vaikeampaa kun huomaakin että syy on itsessä. Onkin itse se joka kaataa kaiken. Minulla taitaa olla suuria ongelmia itseni kanssa. Oli jo vuosia sitten. En edes tiedä voinko luottaa omiin tunteisiini enää. Ja jos minä en voi, miten kukaan muukaan voisi.

Tunnen että olen huijannut kaikkia jotka tähän ovat kommentoineet ja puhuneet minulle kannustavasti. Pyydän anteeksi.

1965. kirjoitti:

Hävettää ihan kamalasti lukea tätä viestiketjua nyt. Olen tällä välin jo ehtinyt pilaamaan uuden suhteen. En sano etteikö olo ollut huono silloin vuosia sitten kun aloitin tämän ketjun, se oli huono, mutta nyt se vasta surkea on, kun olen itse mokannut oikeasti parhaan asian jonka elämä on eteen tuonut. ja aiheuttanut hänelle paljon murhetta. Hävettää tunnustaa, mutta juttu josta alunperin kirjoitin taisi olla vain laastarisuhde molemmille. Minä vain kipuilin koska minut jätettiin, eikä toisinpäin. Nytkin jätettiin, mutta täysin aiheesta. Kyllä minä jollain tasolla rakastin kai silloinkin, en ehkä noin dramaattisesti miltä se luettuna näyttää, mutta tämä joka nyt päättyi oli kyllä jotain ihan muuta. Hän sanoi ääneen rakastavansa minua. Tämä josta alunperin kirjoitin ei sitä koskaan sanonut. En minäkään hänelle, vaikka täältä luetusta voisi saada ja saakin toisenkinlaisen käsityksen. Nyt sanoin, mutta liian harvoin ja liian vaisusti. Ja hän vielä haki minut kotoani. Tuli itse ja sanoi rakastavansa.

Osaan vain kirjoittaa asioita, paisutella niitä tekstissä, en tehdä tai sanoa. En osaa näyttää rakkautta. Edes niille joita rakastan. En ymmärtänyt sitä 2010, mutta nyt todellakin ymmärrän. Ja se jos mikä sattuu. On helppo syyttää toista, mutta paljon vaikeampaa kun huomaakin että syy on itsessä. Onkin itse se joka kaataa kaiken. Minulla taitaa olla suuria ongelmia itseni kanssa. Oli jo vuosia sitten. En edes tiedä voinko luottaa omiin tunteisiini enää. Ja jos minä en voi, miten kukaan muukaan voisi.

Tunnen että olen huijannut kaikkia jotka tähän ovat kommentoineet ja puhuneet minulle kannustavasti. Pyydän anteeksi.

Lue lisää

Suotta pyytelet anteeksi. Tunteille kun ei oikein voi mitään ja tosi koskettavasti kirjoitit. Sulla on ainakin kirjallinen sana hallussa. Pitää tässä itse pyytää anteeksi. Pari kertaa kommentoin tuossa ketjussa enkä aina ihan myötätuntoiseen sävyyn vaan pikemminkin naljaillen. Tällä en tahtonut mitään pahaa, pikemminkin herätellä sinut näkemään tilanteesi ja jatkamaan elämääsi eteenpäin. No, tsemiä jatkossa t: toinen 65nen.

1965. kirjoitti:

Hävettää ihan kamalasti lukea tätä viestiketjua nyt. Olen tällä välin jo ehtinyt pilaamaan uuden suhteen. En sano etteikö olo ollut huono silloin vuosia sitten kun aloitin tämän ketjun, se oli huono, mutta nyt se vasta surkea on, kun olen itse mokannut oikeasti parhaan asian jonka elämä on eteen tuonut. ja aiheuttanut hänelle paljon murhetta. Hävettää tunnustaa, mutta juttu josta alunperin kirjoitin taisi olla vain laastarisuhde molemmille. Minä vain kipuilin koska minut jätettiin, eikä toisinpäin. Nytkin jätettiin, mutta täysin aiheesta. Kyllä minä jollain tasolla rakastin kai silloinkin, en ehkä noin dramaattisesti miltä se luettuna näyttää, mutta tämä joka nyt päättyi oli kyllä jotain ihan muuta. Hän sanoi ääneen rakastavansa minua. Tämä josta alunperin kirjoitin ei sitä koskaan sanonut. En minäkään hänelle, vaikka täältä luetusta voisi saada ja saakin toisenkinlaisen käsityksen. Nyt sanoin, mutta liian harvoin ja liian vaisusti. Ja hän vielä haki minut kotoani. Tuli itse ja sanoi rakastavansa.

Osaan vain kirjoittaa asioita, paisutella niitä tekstissä, en tehdä tai sanoa. En osaa näyttää rakkautta. Edes niille joita rakastan. En ymmärtänyt sitä 2010, mutta nyt todellakin ymmärrän. Ja se jos mikä sattuu. On helppo syyttää toista, mutta paljon vaikeampaa kun huomaakin että syy on itsessä. Onkin itse se joka kaataa kaiken. Minulla taitaa olla suuria ongelmia itseni kanssa. Oli jo vuosia sitten. En edes tiedä voinko luottaa omiin tunteisiini enää. Ja jos minä en voi, miten kukaan muukaan voisi.

Tunnen että olen huijannut kaikkia jotka tähän ovat kommentoineet ja puhuneet minulle kannustavasti. Pyydän anteeksi.

Lue lisää

Suotta pyytelet anteeksi. Tunteille kun ei oikein voi mitään ja tosi koskettavasti kirjoitit. Sulla on ainakin kirjallinen sana hallussa. Pitää tässä itse pyytää anteeksi. Pari kertaa kommentoin tuossa ketjussa enkä aina ihan myötätuntoiseen sävyyn vaan pikemminkin naljaillen. Tällä en tahtonut mitään pahaa, pikemminkin herätellä sinut näkemään tilanteesi ja jatkamaan elämääsi eteenpäin. No, tsemiä jatkossa t: toinen 65nen.

1965. kirjoitti:

Hävettää ihan kamalasti lukea tätä viestiketjua nyt. Olen tällä välin jo ehtinyt pilaamaan uuden suhteen. En sano etteikö olo ollut huono silloin vuosia sitten kun aloitin tämän ketjun, se oli huono, mutta nyt se vasta surkea on, kun olen itse mokannut oikeasti parhaan asian jonka elämä on eteen tuonut. ja aiheuttanut hänelle paljon murhetta. Hävettää tunnustaa, mutta juttu josta alunperin kirjoitin taisi olla vain laastarisuhde molemmille. Minä vain kipuilin koska minut jätettiin, eikä toisinpäin. Nytkin jätettiin, mutta täysin aiheesta. Kyllä minä jollain tasolla rakastin kai silloinkin, en ehkä noin dramaattisesti miltä se luettuna näyttää, mutta tämä joka nyt päättyi oli kyllä jotain ihan muuta. Hän sanoi ääneen rakastavansa minua. Tämä josta alunperin kirjoitin ei sitä koskaan sanonut. En minäkään hänelle, vaikka täältä luetusta voisi saada ja saakin toisenkinlaisen käsityksen. Nyt sanoin, mutta liian harvoin ja liian vaisusti. Ja hän vielä haki minut kotoani. Tuli itse ja sanoi rakastavansa.

Osaan vain kirjoittaa asioita, paisutella niitä tekstissä, en tehdä tai sanoa. En osaa näyttää rakkautta. Edes niille joita rakastan. En ymmärtänyt sitä 2010, mutta nyt todellakin ymmärrän. Ja se jos mikä sattuu. On helppo syyttää toista, mutta paljon vaikeampaa kun huomaakin että syy on itsessä. Onkin itse se joka kaataa kaiken. Minulla taitaa olla suuria ongelmia itseni kanssa. Oli jo vuosia sitten. En edes tiedä voinko luottaa omiin tunteisiini enää. Ja jos minä en voi, miten kukaan muukaan voisi.

Tunnen että olen huijannut kaikkia jotka tähän ovat kommentoineet ja puhuneet minulle kannustavasti. Pyydän anteeksi.

Lue lisää

Suotta pyytelet anteeksi. Tunteille kun ei oikein voi mitään ja tosi koskettavasti kirjoitit. Sulla on ainakin kirjallinen sana hallussa. Pitää tässä itse pyytää anteeksi. Pari kertaa kommentoin tuossa ketjussa enkä aina ihan myötätuntoiseen sävyyn vaan pikemminkin naljaillen. Tällä en tahtonut mitään pahaa, pikemminkin herätellä sinut näkemään tilanteesi ja jatkamaan elämääsi eteenpäin. No, tsemiä jatkossa t: toinen 65nen.

lukija kirjoitti:

Suotta pyytelet anteeksi. Tunteille kun ei oikein voi mitään ja tosi koskettavasti kirjoitit. Sulla on ainakin kirjallinen sana hallussa. Pitää tässä itse pyytää anteeksi. Pari kertaa kommentoin tuossa ketjussa enkä aina ihan myötätuntoiseen sävyyn vaan pikemminkin naljaillen. Tällä en tahtonut mitään pahaa, pikemminkin herätellä sinut näkemään tilanteesi ja jatkamaan elämääsi eteenpäin. No, tsemiä jatkossa t: toinen 65nen.

Lue lisää

Palstan sheriffi vois poistaa nuo kaksi ykimääräistä viestiäni. Mobiili vähän tökki..

lukija kirjoitti:

Suotta pyytelet anteeksi. Tunteille kun ei oikein voi mitään ja tosi koskettavasti kirjoitit. Sulla on ainakin kirjallinen sana hallussa. Pitää tässä itse pyytää anteeksi. Pari kertaa kommentoin tuossa ketjussa enkä aina ihan myötätuntoiseen sävyyn vaan pikemminkin naljaillen. Tällä en tahtonut mitään pahaa, pikemminkin herätellä sinut näkemään tilanteesi ja jatkamaan elämääsi eteenpäin. No, tsemiä jatkossa t: toinen 65nen.

Lue lisää

Tekisi niin mieli kirjoittaa jotain. Mutta kun luen tätä, mitä aiemmin olen kirjoittanut, tuntuu etten enää voi. Miten kahden lopulta hyvin erilaisen tarinan tuottamat olotilat voivatkin kirjoitettuna muistuttaa niin paljon toisiaan?

Toinen syy miksi kirjoittelusta, joka on jo pitkään ollut minulle valtavan iso juttu, on nyt mennyt maku on se, että suhde joka nyt kaatui, kaatui toisen osapuolen mielestä siihen että osasin kyllä kirjoittaa kauniisti, mutta en puhua. Tuo on pistänyt miettimään ja kovasti.

Hävettää ja harmittaa.

1965 kirjoitti:

Tekisi niin mieli kirjoittaa jotain. Mutta kun luen tätä, mitä aiemmin olen kirjoittanut, tuntuu etten enää voi. Miten kahden lopulta hyvin erilaisen tarinan tuottamat olotilat voivatkin kirjoitettuna muistuttaa niin paljon toisiaan?

Toinen syy miksi kirjoittelusta, joka on jo pitkään ollut minulle valtavan iso juttu, on nyt mennyt maku on se, että suhde joka nyt kaatui, kaatui toisen osapuolen mielestä siihen että osasin kyllä kirjoittaa kauniisti, mutta en puhua. Tuo on pistänyt miettimään ja kovasti.

Hävettää ja harmittaa.

Lue lisää

Tuntuu kuin yksi niitä harvoja asioita, joita joidenkin mielestä osaan hyvin, osoittautuu merkityksettömäksi, jopa haitalliseksi. Ei auta edes se että sanoo tekstinkin tulevan sydämestä, että minä aidosti ja oikeasti tunnen niin kuin kirjoitan. En tiedä miltä tuo kuulostaa, mutta minulle se oli melkoinen järkytys ja sai ajattelemaan että minussa oikeasti on jotain pahasti vialla. En enää tiedä onko tämä mitä kirjoitan todellista vai jonkinlaista harhakuvitelmaa!