Olen ihannemies ihannenaiselleni

Rakkaustekeeihmeitä

Olen fiksu ihminen, joka ajattelee paljon. Saan hänelle hyvän olon puheillani. Saan hänet tuntemaan itsensä tyytyväiseksi. Teen kuulemma hyvää ruokaa, jos sitä jaksan tehdä. Olen hänen mielestään niin hyvä, että hän ei millään riitä tasolleni. Olen hyvä monissa opiskeluaineissa ja olen hänen mielestään todella hyvä puhumaan ja erittäin fiksu. Lisäksi olen kuulemma kehittynyt hierojana. Mutta löytyy minusta pari huonoakin puolta.

Minä en käy töissä, vaan olen aina kotona. En uskaltanut hakea töitä, enkä siksi niitä saanutkaan. Tuntui liian suurelta pyytää töitä, asettaa itsensä alemmalle tasolle, kuin työnantaja. Kävelin usein työpaikalle, josta ajattelin käydä kysymässä. En saanut koskaan suutani auki ja kävelin pois.

Kotitöitä en tee juurikaan. Aina välillä. Tiskaaminen tai imurointi tai pöytien tyhjennys tuntuu liian hankalalta minulle. Kun teen jotain, missä tylsistyn, alan ajatella negatiivisia asioita. Siksi en voi oikeastaan tehdä mitään tylsää, koska minulle tulisi paha olla. Teen niitä aina välissä, kun tuntuu, että pursuan energiaa ja pystyn siihen. Töissäkäynti ja lähes kaikki kotityöt jäävät siksi kaikki hänen harteilleen. Istun lähes koko päivän koneella ja välissä yritän saada aikaiseksi lukea opintojani. Nekin ovat usein tylsiä, ja niitä on siksi haastava tehdä. Joskus hän tekee kotitöitä niin paljon, että minä jään vailla huomiota ja siksi poistun asunnosta hengailemaan kavereideni kanssa.

Koko päivän koneella oleminen turruttaa minut usein, enkä saa aikaiseksi tehdä ruokaa tai syödä. Siksi olen usein tympääntyneessä mielentilassa, kun hän tulee kotiin töistä. Hän usein puhuu minulle, jotta saa minut paremmalle mielelle. Hän myös joutuu melko pian tekemään ruokaa ja käymään kaupassa, jotta saisin syödäkseni. Usein hän joutuu tosin hoivaamaan minua sylissään, jotta palaudun kunnolla. Monesti kuitenkin olen vielä ihan ok, kun hän palaa kotiin ja kuuntelen hänen työpäivästään juttuja.

Olen usein impulsiivinen ja saatan tokaista hänelle jotain töykeää tai tehdä jotain hyvin kyseenalaista, kuten paiskoa tavaroita tai huutaa käsittämättömiä. Tämän lisäksi omin häntä koko ajan itselleni, kun hän yrittä tehdä kotitöitä ja ruokaa ja sanon välissä pahasti, kun hän ei voi heti tulla. Lisäksi tykkään provosoida reaktioita ihmisiltä ja saan hänelle välissä siksi ajattelematta hankalan olon. Ahdistun tosin usein, jos hänellä on huono olla yhtään mistään syystä ja saatan siksi olla hankala. Lisäksi hyvin usein sanon hänelle pahasti, jos minusta vain sattuu tuntumaan siltä.

Seksielämämme on pitkälti hänen harteillaan, sillä en itse ole kovin aktiivinen sen suhteen. En jaksa harrastaa seksiä paljoa, ja se sattuukin minuun ainakin joskus. Hän tosin tulee paljon minun päälleni ja hyökkää kimppuuni ja vie minut huippuun. Vien kyllä häntäkin huippuun silloin, kun hän siitä mainitsee. Olen tyytyväinen, sillä hän vie minut huippuun yleensä useasti päivässä.

Olen melko hoikka ja tasapaksu, sillä en liiku juurikaan. En hoida ulkonäköäni paljoakaan, oikeastaan en tykkää katsoa itseäni peilistä. Se on jäänyt tapa siitä ajasta, kun olin nuori. Olen melko vetelä enkä ole hyvässä kunnossa millään tasolla. Kärsin unettomuudesta ja ruokahaluttomuudesta ja siksi hänen on usein tehtävä minulle toista ruokaa ja nukutettava minua ja valvottava itse myöhään.

En halua vielä vakiintua suhteeseen, joten pidän meitä sinkkuina. Hän on hyväksynyt sen, jos haluan käydä tekemässä joitain sexyasioita muiden tyttöjen kanssa, koska minulla jäi nuoruudessani tekemättä sellaisia. Hän itse valitsi minut nykyisen poikaystävänsä sijaan ja minä puhuin heidät eroamaan. Hän teki sen. Aloitimme sexyilymme jo heidän edellisen suhteensa aikana.

Hän on ihana. Kaiken tämän lisäksi hän vielä on niin pehmeä. Hänen rintansa ovat reilusti keskitason yläpuolella ja hänen lanteensa ovat erittäin pyöreät. Hänen reitensä ovat myös niin kovin pehmeät, että tykkään nukkua niitä vasten. Minä niin kovin pidän pehmeistä asioista. Ja hän on niitä täynnä. Hänen kasvonsakin ovat todella nätit!

Hän ajattelee minua aina ensimmäisenä, hänelle olen kaikkein tärkein asia maailmassa. Niin minäkin ajattelen hänestä. Hän hieroo niskojani, kun ne ovat jumissa. Tosin teen sen myös hänelle. Hän lohduttaa minua, jos minulla on hankala olla. Minäkin häntä. Hän kestää minua, vaikka olisin kuinka rasittava. Tottakai minäkin häntä. Hän antaa mitä tahansa kehostaan minulle, aina kun sitä tahdon, vaikka se sattuisi. Niin minäki hänelle... paitsi että kestän kipua vähän huonommin. Hän ei koskaan syytä minua, vain itseään. Sama, mitä minä teen. Hän ei kestäisi elämäänsä ilman minua, enkä minä ilman häntä. Minun mielestäni hän on täydellinen minulle ja minä hänelle. Emme koskaan halua erota.

Olen hänen ihannemiehensä ja hän minun ihannenaiseni.

Rakkaus.

3

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kateellinen

      Määki haluan tollasen...

    • <Rudeboy>

      tuhlaat aikaasi tänne etkä hänen hellimiseensä? =)

    • jfnjkfllrhrlejhfl

      Ihan söpö juttu. Niin elämän makuinen, että sen voi helposti kuvitella. Mutta vähän liikaa ehkä keskitytty vain omiin niin sanottuihin huonoihin puoliin, jos ne kuitenkin on toiselle esim. vaan jotenkin söpöjä ja tarpeellisia. Tai ehkä se olikin se syy kertoa juuri niistä, mutta ei niitä silloin pitäisikään edes kutsua huonoiksi puoliksi.

      Ihanneominaisuudet, mitkä ketäkin täydentävät kun voivat olla ihan mitä tahansa. Jos jollain on ominaisuus, että sen on yleensä helppo suhtautua kiukutteluun lempeästi, niin tietysti paras mahdollinen kumppani hieman kiukuttelisi, jotta se tuo ne hyvät puolet esiin. Samaten siitä kiukuttelevasta tulee lempeyttä muutoin esiin, kun saa olla oma itsensä.

      Molemmathan te olette ihan riippuvaisia toisistanne. Vaikka haluatkin olla sinkku ja harrastaa seksiä muiden tyttöjen kanssa, jotta et vaikuttaisi hänestä riippuvaiselta. Samoin hän antaa sinun tehdä niin, jotta hän ei vaikuttaisi sinusta riippuvaiselta.
      Ehkä myös vapauden tunteenne vuoksi.

      Sinä tarvitset häntä parantamaan oloasi ja hän tarvitsee sinua tekemään hänet tarpeelliseksi. Aika tasavertaista, vaikka varmasti kiukutteletkin hänelle osaksi siksi, että haluat osoittaa ettet ole hänen otteessaan. Tai osoittaaksesi, että hän rakastaa sinua ja lepyttää sinut ja huolehtii sinusta. Vaikka varmaan tiedät sen muutenkin.

      Hän tuntee olonsa täydeksi, koska saa olla kanssasi, suudella sinua, tehdä kaikkea mitä haluaa sinulle. Samalla se, että sinä saat tehdä hänen keholleen mitä tahdot, tuntuisi turvalliselta, oikealta, vaaralliselta, ja tunteilla täyttävältä.

      Hän kokee sinut ja kehosi seksikkääksi riippumatta siitä missä kunnossa olet. Hänen päässään pyörii mitä sinut sinä päivänä saa syömään ja mitä sinulle tekisi, jotta nukahtaisit helpommin, ja kuinka onnelliselta tuntuu, kun vihdoin nukahdat ja on itse pysynyt hereillä. Joskus valvotte yhdessä koko yön.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6049
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2130
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1133
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      997
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe