"Lahti 2001 säilyy mielissä"

Tätähän ennustettiin heti kisojen aikana vuonna 2001, mutta eräälle änkyrälle se oli
vaikea ymmärtää.
-------------------------------------------------------------------

Yle Teksti-TV Sivu 204/1

"Lahti 2001 säilyy mielissä"


Tero Tiitu, Kaj Kunnas ja Juha Kanerva
keskustelivat Urheilun jälkiviisaissa
muun muassa Lahden aikeista hakea
vuoden 2017 hiihdon MM-kilpailuja.

Kolmikon mielestä dopingmaineen ja
vuoden 2001 unohtamisesta on turha
unelmoida eikä siihen ole tarvetta.

- Kyllä vuoden 2001 surulliset kisat
säilyvät ihmisten mielissä. Ei tehtyä
saa tekemättömäksi, Kunnas tokaisi.

- Mitä putsattavaa siinä on? Se on osa
huippu-urheilua.lisi ehkä parempi
katsoa peiliin, että tällainen laji
meillä on, Kanerva kommentoi.
9159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

peiliin ja todetaan "tämmöinen riistohallitus meillä on"....

Äänestä

  • kysymys , vaan siitä, mitä doping kohu aiheutti muita seuraamuksia.Sitä
    korostettiin heti Lahden 2001 käryjen aikana. Rangaistukset ovat asia erikseen, eikä
    niitä kukaan muu kuin te itse ole vaatinut uudelleen kärsitäväksi.

    Mahtaa teillä olla ankeata ja elämä ahdistavaa, kun asenteenne asioihin
    on änkyrää, änkyräää ja änkyrää.

    Äänestä

  • Lahtikin kärsi 2001 kirjoitti:

    kysymys , vaan siitä, mitä doping kohu aiheutti muita seuraamuksia.Sitä
    korostettiin heti Lahden 2001 käryjen aikana. Rangaistukset ovat asia erikseen, eikä
    niitä kukaan muu kuin te itse ole vaatinut uudelleen kärsitäväksi.

    Mahtaa teillä olla ankeata ja elämä ahdistavaa, kun asenteenne asioihin
    on änkyrää, änkyräää ja änkyrää.

    Tästä se asenne selviää

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9264705

    Äänestä

  • Sattuvasti tunnustet kirjoitti:

    tavastanne keskustella täällä ja vielä ilmeisesti jo kansaneläkeläisenä ?

    Äänestä

  • Eikös niin kirjoitti:

    tavastanne keskustella täällä ja vielä ilmeisesti jo kansaneläkeläisenä ?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9264705

    Tunnetteko ylpeydellä omaksenne ?

    Mutta onhan meillä tämä yhteinen kansalaisoikeus - mielipiteenilmaisun vapaus.

    Kansaneläkkeestänne en tiedä - eikä se minulle kuulukaan.

    Eikä lapsellinen nimittely kuulu sivistykseen - varotaan sitä.

    Äänestä

  • Kotikasvatus kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9264705

    Tunnetteko ylpeydellä omaksenne ?

    Mutta onhan meillä tämä yhteinen kansalaisoikeus - mielipiteenilmaisun vapaus.

    Kansaneläkkeestänne en tiedä - eikä se minulle kuulukaan.

    Eikä lapsellinen nimittely kuulu sivistykseen - varotaan sitä.

    totuus keskustelutpahtumista kokoomuksen palstalla.

    Äänestä

Turha noita vuoden 2017 MM-kisoja on hakea. Markkinointirahat menee hukkaan.

Muistammehan yhä hyvin Martti Vainionkin dopingkäryn Los Angelesin olympialaisissa, vaikka se tapahtui jo 17 vuotta aiemmin. Ainakaan pariinkymmeneen vuoteen Suomen ja varsinkaan Lahden ei kannata MM-kisoista haaveilla.

Tässä lähiaikoina Suomen dopingmaine kolhiintuu ennestäänkin, mikäli Marjo Matikainen-Kallström joutuu syytettyjen penkille. Hänen tapauksessaan jo pelkkä epäiltynä olo ylittää kansainvälisen uutiskynnyksen.

Toisaalta ei Suomi MM-hiihtoja tarvitsekaan. Kilpailut näkee kätevämmin ja mukavammin televisiosta, vaikka ne olisivat toisella puolella maapalloa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Paikalla ollut kirjoitti:

Tätähän ennustettiin heti kisojen aikana vuonna 2001, mutta eräälle änkyrälle se oli
vaikea ymmärtää.
-------------------------------------------------------------------

Yle Teksti-TV Sivu 204/1

"Lahti 2001 säilyy mielissä"


Tero Tiitu, Kaj Kunnas ja Juha Kanerva
keskustelivat Urheilun jälkiviisaissa
muun muassa Lahden aikeista hakea
vuoden 2017 hiihdon MM-kilpailuja.

Kolmikon mielestä dopingmaineen ja
vuoden 2001 unohtamisesta on turha
unelmoida eikä siihen ole tarvetta.

- Kyllä vuoden 2001 surulliset kisat
säilyvät ihmisten mielissä. Ei tehtyä
saa tekemättömäksi, Kunnas tokaisi.

- Mitä putsattavaa siinä on? Se on osa
huippu-urheilua.lisi ehkä parempi
katsoa peiliin, että tällainen laji
meillä on, Kanerva kommentoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu