1. hapanluopiot
viljelevät happamia huomatuksia kaikkien luopiovastaisten tai edes siltä vivahtavien kommenttien perään.
2. katkeroluopiot
purkavat katkeruuttaan palstasta toiseen saavuttamatta koskaan hyvää oloa, erityisenä piirteenä omien viestinosien kopiointi paikasta toiseen
3. temppiluopiot
ilmaantuvat jostain, seuraavat hetken menoa ja huutavat muiden mukana vaikka eivät tiedä mistään mitään, mutta eivät uskalla kysyä tai olla toistakaan mieltä, ja poistuvat nopeasti kuka minnekin omille teilleen.
4. wannabeluopiot
eivät ole koskaan olleet todistajia saati heidän oppeihinsa uskoneet edes osin, mutta koittavat kovasti silti olla luopioita uskoen samalla omaan oppiinsa ja yrittävät tyrkyttää sitä muillekin keskustelun ohessa.
5. pakkoluopiot
haluaisivat vielä kuulua todistajiin, mutta kun eivät syystä tai toisesta voi, niin heidän on pakko purkaa oloaan muihin ja haukkua todistajat lyttyyn mennen tullen ja siinä samalla muutkin. Siinä silmänräpäyksessä kun heidät toivotettaisiin tervetulleeksi takaisin todistajien pariin, katkeruus katoaisi silmänräpäyksesä.
6. sankariluopiot
pyrkivät tukemaan luopioleiman alle nääntyviä ex-todistajia ja saavat näin itsekin tukea itselleen
7. "mitkäihmeenluopiot"-luopiot
eivät ymmärrä miten voi olla luopio, jos luopuu opista joka ei ole Se Ainoa Oikea Totuus.
8. agnostismi-/ateismiluopiot
"en tiedä olenko luopio, joten en osaa vastata. Voi olla että olen luopio, ehkä en kuitenkaan ole luopio. Voitko todistaa että olen luopio?... En usko."
Erikoispiirteenä JT-opin kyseenalaistaminen ilman minkäänlaista kiinnostusta asioiden muuhun selittämiseen.
9. tyhjiöluopiot
ovat todenneet todistajien raamatun tulkinnat osin paremmiksi kuin monen valtauskonnon, todistajien maitoruoka ei kuitenkaan riitä tyydyttämään tyhjyyttä sielussa ja vanhojen jumaluuksien alkuperän aiheuttamaa tiedon nälkää, ja kuluttavat kohtuullisen osan ajastaan selvittämällä muinaisia tapahtumia ja pohtimalla ristiriitaisten raamatuntulkintojen mahdolisuuksia.
10. putkinäköluopiot
vain todistajien opit nähdään, niitä ei kyetä vertaamaan muihin uskontoihin, suhteellisuudentaju on täysin hukassa, mikään todiste tai sanottu asia ei mene jakeluun, mutta duracell -pupu jauhaa ja jauhaa.
Valitettavasti se kaikkein tuotteliain luopioryhmä.
11.
12.
Luopiolajit
8
379
Vastaukset
- Markku_Meilo
11. True Faith Jehovah's Witnesses -luopiot
Vain Rutherfordin ajan opit hyväksytään, yksi merkittävä ero nykyjehovantodistajuuteen heillä on se, että pitävät Room. 13. luvun esivaltoina edelleen Jehovaa ja Jeesusta.
12. Luterilaiset luopiot
Ovat hylänneet Luterilaisen opetuksen, näitä luopioita on jehovantodistajien seurakuntien vanhimpinakin.
Luopious on alkuun kulkenut käsi kädessä oraakkelinvaihdoksessa. Rutherford ja raamatuntutkijat luopioituivat Russelin näkemyksistä. Frederick Franz ja jehovantodistajat luopioituivat Rutherfordin näkemyksistä, nimettömän nykyhallintoelimen ohella jehovantodistajat luopioituivat alkuun FF:n näkemyksistä ja nykyään jehovantodistajat luopioituvat nimettömän hallintoelimen ohella jehovantodistajuudesta kaiken aikaa tuon nimettömän hallintoelimen johdossa. - salaisuus?
PORInaa
- Veli Veikkonen
Mihin noista sijoitat itsesi?
- mikä ihmeen luopio
7, 9, 8 . . .
- - - - - - >
4. wannabeluopiot
eivät ole koskaan olleet todistajia saati heidän oppeihinsa uskoneet edes osin, silti vain todistajien opit nähdään, suhteellisuudentaju on täysin hukassa, mikään todiste tai sanottu asia ei mene jakeluun, mutta duracell-pupu jauhaa ja jauhaa. Valitettavasti se kaikkein tuotteliain luopioryhmä.
Tästä duracel-esimerkki toisessa ketjussa, jossa ko. palstan perusviiraaja, maaninen persoona jankuttaa jankuttamistaan spsykedeelisen patologisesti itse asian / ladun vieressä vain itsensä näkemää anti ex-Jt harhaista hourailukehäänsä kiertäen ja kroonisia sairastuneen mielen sympotomejaan hokien, hokien, hokien ...- heh heh
Ups, joku on taas ottanut itseensä . . .
- Oliko kivaa?
heh heh kirjoitti:
Ups, joku on taas ottanut itseensä . . .
keskusteli hienosti itsensä kanssa.
- Markku_Meilo
Oliko kivaa? kirjoitti:
keskusteli hienosti itsensä kanssa.
>>keskusteli hienosti itsensä kanssa.
Itse asiassa taas joku olevinaan tietää paremmin tekemiseni kuin minä itse.
Asiakysymykset jäävät vastaamatta, mutta sitä innokkaammin viritetään keskustelua kirjoittajista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2679626IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3066802Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741695Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61411Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941287- 1091161
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751069Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin40862Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23756MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748